Kirjoittaja Aihe: Ylipaino  (Luettu 51937 kertaa)

BadDream

Vs: Ylipaino
« Vastaus #75 : 02.02.2013, 14:13 »
Kappas, näinkin pitkään maltoin olla osallistumatta tähän ketjuun :)

Kyllä olisi oikeudenmukaista, että lihottavaan ravintoon tulisi hieman haittaveroa tupakan ja alkoholin tapaan. Tilanne on vinoutunut koska terveellisesti syöminen maksaa tällä hetkellä moninkertaisesti teolliseen ja epäterveeliseen ruokavalioon verrattuna. Jos valtio tukisi terveellisten vihannesten syömistä vaikka maksamalla niistä osan, poistamalla alvin ja vielä jotenkin, niin vastaavasti terveydenhuoltopuilella tulisi säästöjä.

Tällä hetkellä maataloustuki menee lähinnä prosessoitujen viljatuotteiden ja maitotuotteiden ja massatuotantolihan tuomiseksi kuluttajille alle oikean markkinahinnan. Ohjaus menee siis väärinpäin! Monilla ei ole rahaa terveelliseen ja monipuoliseen kasvispainotteiseen ruokaan.

Täysin samaa mieltä. Ymmärrän vastapuolen kritiikin erityisesti vedottaessa lisääntyvään byrokratiaan, mutten todellisuudessa näkisi sen muodostuvan minkäänlaiseksi oikeaksi ongelmaksi. Kukaan tuskin kuvittelee jokaisen suklaapatukan ja eineshampurilaisen pyörivän hallintokoneiston rattaissa kuukausikaupalla tällaisen verotusmuutoksen jälkeenkään, vaan järkevästi linjaamalla tästä saisi varmasti lähes läpinäkyvän portaan. On täysin kiistaton tosiasia, että nykyinen tukipolitiikka suuntautuu merkittävästi sekä kestävää kehitystä että kansanterveyttä vastaan. Myös valistukseen ja mainontaan kajoaisin melko kovalla kädellä, kun nykyisellään on tuo tiedotus pahimmillaan suorastaan valheellista aivopesua.

Engel

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #76 : 02.02.2013, 14:44 »
Aloitukseen: Yhtälailla ylipainoinen ihminen voi olla kaunis kuin normaalipainoinenkin. Toki kun mukaan tulee terveyshaittoja, niin voi miettiä onko ihminen enää tyytyväinen itseensä omassa kropassaan. Jos on itse mielestään kaunis, on todennäköisemmin kaunis myös muiden silmissä.

Itseäni kohtaan olen tässä suhteessa kriittinen, enkä sietäisi kiloakaan ylimääräistä. Kumppanissa ylimääräinen ei haittaa kunhan arvot muuten kohtaavat - aktiivinen elämänasenne tarvitaan. Ihan täysi sohvaperuna tuskin kanssani viihtyisi ja toisinpäin.

En osaa sanoa olisiko verojen ym korotuksista tässä kohtaa suurtakaan apua. Toki se valtion kassaa voisi jossain määrin kartuttaa, mutta tuskin kuitenkaan kattamaan kaikkia lihavuudesta aiheutuvia kuluja. Ehkäpä satsausta voisi tehdä enemmän ennaltaehkäisevällä puolella jakamalla asiallista tietoa työpaikoilla, kouluissa jne. nykyistä enemmän ja alasta riippumatta. Lopullisen valinnan jokainen kuitenkin tekee itse.

brainIsMySexOrgan

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #77 : 02.02.2013, 15:23 »
En osaa sanoa olisiko verojen ym korotuksista tässä kohtaa suurtakaan apua. Toki se valtion kassaa voisi jossain määrin kartuttaa, mutta tuskin kuitenkaan kattamaan kaikkia lihavuudesta aiheutuvia kuluja. Ehkäpä satsausta voisi tehdä enemmän ennaltaehkäisevällä puolella jakamalla asiallista tietoa työpaikoilla, kouluissa jne. nykyistä enemmän ja alasta riippumatta. Lopullisen valinnan jokainen kuitenkin tekee itse.

Siinä vaiheessa kun rahasta on tiukkaa, niin helposti valitaan se halvempi ja valitettavan usein epäterveellinen vaihtoehto. Jos ihmisen kaloritarve on päivässä 2000 kaloria, niin seuraavilla ruoka-aineilla siihen menee suurinpiirtein tällaiset summat rahaa.

-Voi, 1,7€
-Vaasan ruispalat, 3€
-Edam-juusto, 3,7€
-Sipsit, 4€
-Karkit, 4-5€
-Finduksen wokkivihannekset, 27€
-Tuore parsakaali, 30€
-Kesäkurpitsa talvella, 60€

Ei ole vaikeaa arvata kumpia tuotteita tämä kansa valitsee silloin kun rahasta on tiukkaa. Itse olen pystynyt käymään ruokaostoksilla rahasta välittämättä, mutta kaikilla tilanne ei ole sama. Ei kannata syyllistää ylipainoisia ihmisiä siitä, että heillä ei ole aina rahaa syödä terveellisesti. Jos ylipainoon halutaan kansantaloudellisena ongelmana puuttua, se vaatii myös valtion tukea.

Muuten ruokateollisuus tekee kaloreista entistäkin halvempia ja samalla ravinnosta lähtee pois luontaisia vitamiineja ja niitä korvataan lisäaineilla. Tämän prosessin seurauksena ylipaino-ongelmat ovatkin kasvaneet länsimaissa suoraan ruoan teollisen tuotannon kanssa samaa tahtia


BadDream

Vs: Ylipaino
« Vastaus #78 : 02.02.2013, 15:34 »
Niin tosiaan, ketjun varsinaiseen topikkiinhan voisi kanssa varmaan vastata. Nimenomaan kiloista tai painoindeksistä mulla ei yleensä ole niin vahvaa näkemystä, vaan pidän itsestään huolehtimista, valintojensa tekemistä tietoisesti ja yleisesti elintavoistaan huolehtimista tärkempänä ja viehättävämpänä. Ruoka- ja liikuntabudjettinsa tarkasti laatinut, elinvoimainen ja yleisesti aktiivinen BMI 27 on melkoisella varmuudella allekirjoittaneen silmissä kiinnostavampi, kuin voimaton, huonoryhtinen ja huonolaatuisella ravinnolla nitkuttava BMI 21. Puhtaasti esteettisesti arvioiden tilanne voi olla toinen, mutta sitähän sanottaneenkin pornoksi.

Kettu vinossa

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #79 : 02.02.2013, 19:30 »

xlmamma

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #80 : 02.02.2013, 20:53 »

Siinä vaiheessa kun rahasta on tiukkaa, niin helposti valitaan se halvempi ja valitettavan usein epäterveellinen vaihtoehto. Jos ihmisen kaloritarve on päivässä 2000 kaloria, niin seuraavilla ruoka-aineilla siihen menee suurinpiirtein tällaiset summat rahaa.

-Voi, 1,7€
-Vaasan ruispalat, 3€
-Edam-juusto, 3,7€
-Sipsit, 4€
-Karkit, 4-5€
-Finduksen wokkivihannekset, 27€
-Tuore parsakaali, 30€
-Kesäkurpitsa talvella, 60€

Ei ole vaikeaa arvata kumpia tuotteita tämä kansa valitsee silloin kun rahasta on tiukkaa. Itse olen pystynyt käymään ruokaostoksilla rahasta välittämättä, mutta kaikilla tilanne ei ole sama. Ei kannata syyllistää ylipainoisia ihmisiä siitä, että heillä ei ole aina rahaa syödä terveellisesti. Jos ylipainoon halutaan kansantaloudellisena ongelmana puuttua, se vaatii myös valtion tukea.


En ole nyt ihan samaa mieltä tästä vertailutavasta. Haluan nähdä kuka syö hieman vajaa 300g voita päivässä eikä muuta
tai sillä kuudella kympillä kesäkurpitsaa eikä muuta.

Toisaalta perunakilo on alle euron ja ranskanperunat valmisteena noin euron puolenkilon pussi.
Valmisteet ovat usein kalliimpia kuin se, että itse tekee raaka-aineista. Minusta tuo terveellisen ruuan kalliinapito on vain omaa laiskuutta ja tietämättömyyttä ravinnosta. Asioita kun voi vertailla monella tavalla.

TragedyForYou

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #81 : 02.02.2013, 21:14 »
Mä kyllä komppaan tässä muutamia ruuan verotuksen suhteen. Tosiasiahan se on että pienituloisilla ei ole varaa ostaa yhtä terveellistä ja hyvää ravintoa kuin normaali/korkeatuloisilla. Jos rahaa on vähän niin toki mietit mikä mitäkin maksaa ,ja ostatko kilon ranskalaisia ja einespullia vaiko kasviksia ja kanaa..hintaero on oikeasti huimaava. Valinnat ovat toki valintoja, isotuloiset voivat tosiaan helposti valita mitä suuhunsa laittavat mutta jos tulot on oikeasti tosi pienet niin kana ja tuoreet kasvikset eivät mahdu budjettiin. Ok, kaurapuuro on halpaa mutta kuka tahtoo sitä syödä 24/7?
Voisi kuvitella,että terveellisen ruuan hinnanlasku muuttaisi ihmisten kulutustottomuksia helpostikin, aika moni kuitenkin pitää hintaa ratkaisevana. Xlmamman perunaesimerkki oli vain yksi ..ontuva esimerkki hinnoista, ostin itse tänään kanan naturel-fileetä puoli kiloa hintaan 6 eur ja risat..mitenköhän isompi perhe olisi käyttänyt  ne 6 euroa..samalla hinnalla olisi saanut taatusti eineksiä ja pakasteranskalaisia useammaksi päiväksi. Turha syyllistää ihmisiä huonoilla valinnoilla ja mielikuvituksen puutteella kun oikeasti kyse on rahasta.  :(
Tunnustan kyllä että mun oma lihavuuteni johtuu laiskuudesta ja mässäilynhalusta..olen hiton mukavuudenhaluinen ja vaikeaa poistua omalta mukavuusalueeltani.
Herkuilla itseni palkitseminen on psyykessä ja joutuu tekemään hitosti töitä että siitä pääsee eroon. Pienituloisena tosin toivon että terveellinen ruoka ja kasvikset ois edullisempia (muutenkin kuin kesällä)..verrattuna siihen einespaskaan mitä tulee ihan liikaa syötyä.
Ja joo, olen myös laiska. Senkus kivitätte.  :))

TragedyForYou

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #82 : 02.02.2013, 21:26 »
Enkä oikein tiedä onko tässä nyt tarkoituksena puhua ylipainosta esteettisestä vaiko terveydellisestä näkökulmasta, edelliseen vastasin terveyden tai oikeammin talouden näkökulmasta. Esteettisistä näkökulmista en pidä viehättävimpänä liian laihaa enkä liian lihavaa. Jos pelkästään painoa ajatellaan. Miehissä olen melko kaikkiruokainen, enemmän on osunut tielle melko laihoja subimiehiä. Naisissa taas koskettaminen on miellyttävämpää jos nainen on pehmeä..ainakin oikeista paikoista. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se miten itsensä kantaa..jos itsetunto on kohdillaan niin se itsevarmuus tekee ihmisestä kuin ihmisestä viehättävän, jos taas itsetunto on nollissa niin hoteinkin tyyppi jättää tosi kylmäksi.
Kaiken edellisen kumoaa myös Henkinen Yhteys..se on voima jota ei kumoa mikään.  >:D

klipklop

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #83 : 02.02.2013, 22:23 »
Omasta puolestani voisin todeta, että kyllä pienituloinenkin terveellistä safkaa pystyy mussuttamaan ihan joka jumalan päivä. Ei ne pakastevihannekset niin hirveitä maksa, eikä kyllä tuoreetkaan, ja kyllä siitä puolen kilon kanapaketistakin on iloa useammalle päivälle. Jättää vaan ne sipsit, limsat, suklaat ja muun paskan sinne hyllyyn ja keskittyy olennaiseen.

SMIle

Vs: Ylipaino
« Vastaus #84 : 03.02.2013, 02:28 »
5 terveellistä ateriaa/päivä, ei kyllä oo ihan halpaa lystiä. Sen sijaan kanannahka/peräsuolipyöryköitä ym. epäterveellistä saa kyllä halvallakin.

-katy-

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #85 : 03.02.2013, 02:40 »
Kreetalla asuvien väitetään olevan yksi terveimmistä porukoista maailmassa, japanilaisten ja kiinalaisten lisäksi. En ole tilastoihin tutustunut, mutta komppailen tuota kreetalaista ruokameininkiä pitkälti, kun kerran jopa vieraillut mestassa. Hapankaalin nimeen !  :D

http://www.kreetanmaku.fi/kreetalainen-ruokavalio-ja-ruokapyramidi/

klipklop

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #86 : 03.02.2013, 03:09 »
Jos jotain bodarin päivämenyytä meinaa toteuttaa, niin tottakai rahaa menee. Ja hyvä että meneekin. Itse en suoraan sanottuna ymmärrä sitäkään että kulutetaan helvetisti ihan vaan turhamaisuuden (lihaksien) takia. Mutta joo, kuluttakoot he joilla varaa, aikaa ja inspiraatiota siihen on.

Puolen kilon paketillisesta kanafilettä saa useammaksi päiväksi ruokaa kun ottaa mukaan niitä vihanneksia ja jotain hiilarilähdettä (riisi, makaroni, peruna tjsp). Välipaloina voi vetää rahkoja, raejuustoja tjsp. Proteiinia riittää ja kylläiseksi tulee. Jos alkaa ahdistaa niin hankkii itselleen TEKEMISTÄ. Ei sitä vittu jatkuvaan tartte olla pupeltamassa kun voi ELÄÄkin.

Tai sit voi myös juoda. Jos vaikka "illan" viimeisen drinksun tekis...  ::) :P

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #87 : 03.02.2013, 08:34 »
Okei, puhutaan siis ruuasta.
Minua nyppii tämä suomalainen tarjonta. En edes viitsi enää puhua siitä mikä vaikutus sillä on että meillä ei ole kilpailua. Täällä on niin pirun ankeata ja kallista (haukkukaa vain snobiksi). Siihen tottuu ja sitten sitä ei enää huomaa (tai huomaa mutta...).
Sitäpaitsi ruuan hinta nousi toisiksi eniten euroopassa viime vuonna. Ruotsissakin on paljon halvempi ruoka. Puhumattakaan Espanjasta (http://www.studio55.fi/mennaanmatkalle/artikkeli.shtml/1412988/katso-suomen-ja-espanjan-hullut-hintaerot---ruoka-laakkeet-alkoholi-asuminen)
Mutta kyllä täältä saa hyviäkin elintarvikkeita, se vaatii kyllä hieman miettimistä ja vaivannäköä, eikä tule halvemmaksi. Toisaalta luomu- ja/tai lähiruoka on ravitsevampaa eli ei tarvitsekaan syödä niin paljon. Lisäksi se on eettisempää ja jopa esteettisempää.
Äidilleni tulee suoraan tuottajilta kotiovelle vihannekset, juurekset, sipulit ja kananmunat. Siis suurina säkkeinä kylmäkellariin, ja saammekin häneltä niitä (kiitos mami  :love:). Ja rupesin tilaamaan  valmiin ruokakassin täältä: http://www.antonanton.fi/fi/etusivu (tuollaisia ruokakauppojen pitäisi olla  :))
Oletan kassin riittävän perusrungoksi joka toinen viikko (ja säästävän minut viikonloppuna seuraavan viikon menyyn laatimiselta), sillä minun on aivan turha ostaa eineksiä; ne menevät roskiin, ihanaiset kullanmuruni vain nyrpistävät nokkaansa todeten "äiti ei noissa ole mitää ravintoa (kuka kasvatti niistä tuollaisia, edes pakastevihannekset eivät käy...onneksi tykkäävät tehdä ruokaa), joten diili on nyt että tehdään kotiruokaa myös arkisin, mutta sitten kaikki tekevät.

Glori

  • Vieras
Vs: Ylipaino
« Vastaus #88 : 03.02.2013, 09:55 »

Puolen kilon paketillisesta kanafilettä saa useammaksi päiväksi ruokaa kun ottaa mukaan niitä vihanneksia ja jotain hiilarilähdettä (riisi, makaroni, peruna tjsp).

Varmasti näin on kun tekee yhdelle ihmiselle. Kun tekee nelihenkiselle perheelle ruoan, niin tuosta tulee noin 100 grammaa kypsää kanaa/ruokailija/ateria. Ei siis kovin kovin monen päivän ruoka, vaan yksi ateria.


Miksi ylipaino vaikuttaa olevan niin trendikästä. Saako siitä keskustella ja onko hoikka nainen mielestänne ruma vai kaunis.

Varsinaiseen topiciin, se taitaa olla pelkkä provo. Pohdin mistä aloittaja on saanut kuvan että ylipaino olisi trendikästä? Eikö aloittaja ole huomannut usealta eri kanavalta tulevia painonpudotus- / elämänhallintaohjelmia?

subpks

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 237
  • Dragonscorpionin vaimo
  • Galleria
Vs: Ylipaino
« Vastaus #89 : 03.02.2013, 10:46 »
5 terveellistä ateriaa/päivä, ei kyllä oo ihan halpaa lystiä. Sen sijaan kanannahka/peräsuolipyöryköitä ym. epäterveellistä saa kyllä halvallakin.

Kyllä halvalla voi syödä terveellisesti mutta se vaatii sitä että panostaa ruoanlaittoon ja ymmärtää ravitsemuksesta jotain. Lisäksi pitää olla aikaa elintarvikkeiden hankkimiseen. Tietenkin ahkerasti treenaavalla on tässä haastetta.


Minua nyppii tämä suomalainen tarjonta. En edes viitsi enää puhua siitä mikä vaikutus sillä on että meillä ei ole kilpailua. Täällä on niin pirun ankeata ja kallista (haukkukaa vain snobiksi). Siihen tottuu ja sitten sitä ei enää huomaa (tai huomaa mutta...).

Mutta kyllä täältä saa hyviäkin elintarvikkeita, se vaatii kyllä hieman miettimistä ja vaivannäköä, eikä tule halvemmaksi. Toisaalta luomu- ja/tai lähiruoka on ravitsevampaa eli ei tarvitsekaan syödä niin paljon. Lisäksi se on eettisempää ja jopa esteettisempää.
Äidilleni tulee suoraan tuottajilta kotiovelle vihannekset, juurekset, sipulit ja kananmunat. Siis suurina säkkeinä kylmäkellariin, ja saammekin häneltä niitä (kiitos mami  :love:). Ja rupesin tilaamaan  valmiin ruokakassin täältä: http://www.antonanton.fi/fi/etusivu (tuollaisia ruokakauppojen pitäisi olla  :))
Oletan kassin riittävän perusrungoksi joka toinen viikko (ja säästävän minut viikonloppuna seuraavan viikon menyyn laatimiselta), sillä minun on aivan turha ostaa eineksiä; ne menevät roskiin, ihanaiset kullanmuruni vain nyrpistävät nokkaansa todeten "äiti ei noissa ole mitää ravintoa (kuka kasvatti niistä tuollaisia, edes pakastevihannekset eivät käy...onneksi tykkäävät tehdä ruokaa), joten diili on nyt että tehdään kotiruokaa myös arkisin, mutta sitten kaikki tekevät.

 Samoilla linjoilla, tuohon ruokakauppaan on pitänyt jo pitkään tutustua, paikallisen Prisman valikoima ei enää tyydytä. Tuo on hienoa että lapsesi haluavat syödä kunnon ruokaa, tuntuu että kouluruokailu jossa ainoa laadun määre on hinta ( toki on ravitsemussuositukset mutta minä en henk kohtaisesti allekirjoita että syöttämällä siankorvia ja silaavaa lihana höystettynä ylimääräiseen lisäannokseen gluteenia ne ovat ihmiselle hyväksi) muuttaa lasten makutottumuksia siihen suuntaan että eines maistuu mutta kotiruoka ei. Suosikkilistan kärjessä koululaisilla ovat kalapuikot, makaronilaatikko, lihapyörykät ja broilerpyörykät, lisukkeena ketsuppia.

Elintarviketeollisuus syytää markkinoille tuotteita jotka ovat vain rimaa hipoen sitä mitä väittävät olevansa. Ihmiset eivät enää tiedä mitä heille syötetään. Hyvänä esimerkkinä on leivitetty leike, se tulee tehtaalta pakkastuotteena valmiiksi leivitettynä mutta se ei olekkaan 100% lihaa vaan tuotteen lihapitoisuus on 72%. Pihvi on muotoiltu massasta johon on lisätty tuoteselosteen mukaan vehnää.

Oheisessa linkissä on mielenkiintoista keskustelua gluteenista.  http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/viljojen-gluteeni-huumeiden-listalle-t39451-1020.html

Ai niin, mielipiteeni lähteeksi mainitsen alan amk-koulutus ja yli 20 vuoden yhtäjaksoinen työkokemus alalta.