Aula - kaikille avoimet alueet > Ikkuna ulkomaailmaan

Matkavinkkejä Hongkongiin

(1/1)

Xpyx:
Hei,

Ajattelinpa tässä hieman valottaa uuden (ainakin väliaikaisen) kotikaupunkini antia kinkyille. Koska sitähän on - vaikka kulttuuri ei missään nimessä olekaan niin avointa kuin Suomessa. On välillä vaikea muistaa, että täällä salassa pysyminen on aivan eri tavalla tärkeää kuin Suomessa, ja duunista (ja sen seurauksena maasta) voi todellakin saada kenkää kinky-identiteetin paljastuttua. Ja ei tarvitse mennä kuin rajan yli, niin kaiken maailman pervoilu on jo laitonta, ja kokoontuessa kannattaa pitää mukana syntymäpäiväkakku siltä  varalta että poliisilla on asiaa...

Mutta asiaan. Täällä on eläväinen, kansainvälinen ja tosi kiinnostava kinkyskene, joka koostuu vakkareista ja Hongkongin kaltaisen paikan jatkuvasti puoleensa vetävistä uusista, hetkeksi pysähtyvistä ja palaavista. Porukka koostuu sekä expateista että paikallisista, ja mukaan on helppo tulla.

Miitit / Munchit

Tapaamisia järjestävät kaksi eri tahoa: kaupungin "virallinen" yhteisö Kinky Hong Kong (löytyy tuolla nimellä Fetlifesta) ja pienempi ja epäorganisoidumpi ryhmä. Tuo ensimmäinen järjestää tapaamisia eli Muncheja säännöllisesti joka kuun ensimmäinen sunnuntai ja kolmas maanantai. Tuo toinen ryhmä on epäsäännöllisempi, ja löytyy Hong Kong Eventeistä.

Tämän lisäksi on vielä kolmas, kantoninkielinen ryhmä, HKBDSM, mutta sen toiminta on aika erillistä englanninkielisestä toiminnasta, vaikka yhteistyötä onkin välilä lämmitelty. Myös Macaulla järjestään kuukausittainen miitti (löytyy FL:lstä nimellä Macau Kinksters), vaikka siellä porukkaa onkin vähän. Kasinoita ja kinkyseuraa!

Tapaamiset ovat tyylikkäissä (ja todella kalliissa, kuten täällä usein) baareissa. Ihmiset eivät koskaan ole kinkyvermeissä, eikä se ole edes sallittua. Porukka on sivistynyttä ja mukavaa, ja ulkopuoliset tuskin tajuavat, mistä on kyse. Kieli on englanti.

Tapaamisiin ei voi vain piipahtaa, vaan tulosta pitää ilmoittaa etukäteen (samalla saa tiedon paikasta). Jos tietää olevansa tulossa lomalle, kannattaa meilata ajoissa ja vähän ehkä jutellakin järkkäjien, "community leadereiden" kanssa. He ovat mukavia eivätkä kaipaa nuoleskelua tai diktatuuria johdettavakseen, mutta valitettavasti täällä on oltava seula.

Bileet

Hongkongissa järjestetään bileitä kuukausittain Kinky Hong Kongin toimesta, ja satunnaisesti tämän pienemmän ryhmän toimesta "Play Munch" nimellä. Molemmat ovat kutsulla, ja on epätodennäköistä, että KHK:n bileisiin sellaista saisi yhden lomareissun aikana. Jos ehdottomasti haluat yrittää, on modus operandi seuraava: meiliä community leaderille, yritä tavata yksi heistä pari kertaa ennen, ja sitten, ehkä. Bileet sinänsä ovat sen arvoiset: tila hieno, välineitä paljon ja leikkiseura turvallista ja leikkisää.

Play Muncheihin voi melkeinpä vain ilmoittautua. Sen turvallisuus on sitten myös vastaavasti aivan eri tasoa. Kun itse on varovaisesti ja ottaa huomioon että sisään voi vaeltaa kadulta melkeinpä kuka tahansa, on kyllä sielläkin oikein mukavaa.

Workshopit

HK:ssä järjestetään kaikenlaista workshoppia sekä KHK:n että yksittäisten henkilöiden toimesta. Kaikki löytyvät Hong Kong Eventseistä.

KHK järjestää avoimia luentoja tyylin "kinkyn alkeet". Luennot ovat jatkuvasti pyörivä sarja, joka maksaa jotain pientä. Tämän lisäksi pyörii kolmen sarjan workshoppeja (köydet, sensation play, impact play), mutta nämä ovat jälleen kutsulla.

Näiden lisäksi parikin eri henkilöä järjestää köysiworkshoppeja, jotka vaihtelevat aivan upeista, ohjatuista sessioista japanilaisen taitajan opastuksessa vapaamuotoisiin tapahtumiin, jossa köysi-intoilijat vain kokoontuvat sitomaan. Poikkeuksetta tilassa on mahdollisuus riiputuksiin.

Näihin on todennäköisempää päästä, mutta näissäkin joudut vakuuttamaan järjestäjän siitä, että olet järjissäsi, ennen kuin tieto paikasta heltiää. :)

Kink Con 2015

Syksyllä 2015, todennäköisesti syyskuussa, järjestetään jo pari kertaa aiemmin järjestetty Kink Con -tapahtuma. Aiempina vuosina tämä on ollut supersuosittu, ja esiintyjiä on saapunut ympäri Aasian. Workshoppeja, luentoja, esityksiä, sen sellaista. Tarkempi ohjelma julkaistaan pian. Tälle on oma ryhmänsä Fetlifessa.

Shoppailu

Koska en ole kova shoppailemaan, en ole tämän paras asiantuntija, mutta on erikseen mainittava, miten hienoa on shoppailla seksileluja (ja todella tehokkaita "niskanhierontalaitteita") Temple Streetin yömarketissa. Toki esimerkiksi Shenzhenin kenkämarkkinat tarjoavat aivan upeita mahdollisuuksia esim. kenkäfetisisteille ("Louboutinit" irtoavat alle satasella), ja naamiaisasuliikkeissä etenkin tuolla Shenzhenissä on todella karmivaa kamaa, etenkin furry-puolella.

Erillisen kunniamaininnan saavat paikallisilla toreilla myytävät bambukepit, jotka on tarkoitettu lasten pieksemiseen (täällä se on monelle lapselle arkipäivää edelleen).

Mikäli olet tulossa vierailemaan, laita minulle viestiä, tapaan todennäköisesti mielelläni, jos olen maisemissa.

Hongkongin lisäksi eläväinen kinkyskene on ainakin Singaporessa ja Pekingissä. Näistä raporttia myöhemmin!

Terveisiä Kaukoidästä,

Xpyx

tv-johanna:
hyviä matkavinkkejä...

Underworld:
Tämähän kiintoisaa, loppuvuodesta saattaa olla käyntiä  8)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

Siirry pois tekstitilasta