Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Lounge / Vs: Kinkyn luonteen kieltäminen?
« Uusin viesti kirjoittanut Pekksi tänään kello 22:14 »
Itse olin alunperin vanilja. Me oltiin oltu pitkään naimisissa, kunnes vaimo petti yhden Domin kanssa. Vaimo on sub, joka vasta keski-ikäisenä löysi itsestään tämän puolen.

Tämä oli minulle tietysti järkytys. Tietysti siksi, että minua petettiin ja siksi, että vaimoni oli pitänyt tällaisen salassa. Lasten takia päätin, että pohdin asiaa jonkun aikaa ennen kuin teen päätöksen erosta. Kun pohdin asiaa ja tutustuin asiaa käsittelevään kirjallisuuteen ja pornoon, aloin siitä itsekin kiinnostua. Mietin, pystynkö ja haluanko piiskaamaan vaimoani, sitomaan hänet kiinni jne. Narut ja solmut on minua aina kiinnostaneet, ja kotona oli valmiiksi kilometreittäin köysiä. Välineet muutenkin on halpoja. Totesin, että koen sen kiinnostavana ja haluan siihen tutustua. Aloin myös tuntemaan itseni onnekkaaksi, kun voisin sellaista kokea vaimoni kanssa. Sen kanssa piti kuitenkin edetä hiljakseen, jotta homma tulee luonnostaan ja aitona eikä näyteltynä. Mutta se tunne, kun ekan kerran läiskin vaimoa voimieni takaa ja rajusti otin hänet sen jälkeen jäi kyllä mieleen. Oli myös perverssi ja sopimaton mielleyhtymä vain puoliksi leikillisesti rangaista vaimoa uskottomuudesta
Suurin yllätys oli se, etten oikeastaan ollut kovin mustasukkainen siitä, että sallin vaimoni edelleen harvakseltaan osallistua sessioihin vieraan Domin kanssa, kun päätettiin osin avata täysin monogaaminen pitkä suhde. En olisi sitä ikinä uskonut.  Yllättäen vaimolleni oli vaikeampaa, kun minulla oli joitain uusia vanilja-seksipartnereita, koska hän koki siinä voivan syntyä tunteita, toisin kuin piiskaussessioissa. Monilla vaniljanaisilla näyttää kuitenkin olevan jonkintasoisia haaveita sitomisesta jne. Ehkä joskus pääsen sitä toteuttamaan myös suhteen ulkopuolella.

Mutta pystyttiin siis ihme kyllä muuttamaan suljettua monogaamista vaniljasuhdetta kinkympään ja avoimempaan suuntaan. Se vaati sen, että keskustelimme tästä valtavasti ja myös sen, että minä näin itse hyötyväni tästä. Me todettiinkin, että ratkaisevaa meidän suhteelle oli se, että minä pystyin antamaan vaimolle, mitä hän tarvitsee, ainakin jossain määrin. Kun asiaa pohdin, minussakin on aina ollut perverssiyttå, enkä koe esim. kivun tuottamista vieraana asiana. Useimmat vastaavat suhteet olisivat varmaan päättyneet eroon vastaavassa tilanteessa.

Vaimoni ei pystynyt kieltämään kinkyä puoltaan, kun oli sen kerran löytänyt. Jos hän ei olisi pettänyt, hän olisi eronnut, mutta lasten takia hän koki parempana pettää, koska ei kuvitellut jäävänsä kiinni. Mutta hän oli onnekas, kun minä olin riittävän kinky itsekin. Jos hän olisi pystynyt palaamaan vaniljaksi, hän olisi tehnyt niin. Mutta kun on löytänyt identiteettinsä, siitä luopuminen on pieni itsemurha. Mitä itse ajattelisin, jos minä joutuisin täysin vaniljasuhteeseen? En tykkäisi, mutta voisin ehkä elää sellaisessa. En ole kuitenkaan yhtä syvällä kuin vaimoni. Mutta ehkä taas vuoden päästä on tilanne muuttunut.
2
Narikka / Vs: Myydään: Käsin Taottu Seinätanko
« Uusin viesti kirjoittanut WinterHeart tänään kello 21:53 »
Onko tuo tangon kiinnitys takalevyyn yksi kappale / puoli vai onko siinä holkki ja niitti? Osaatko arvioida sen kestävyyttä? Jos slingit ja karabiinit on minimissään 22 kN:lle leimattuja, niin onko tuo (köysien ja taitojen lisäksi) Ketjun Heikoin Lenkki?


Elikkä takalevy ja tanko on kahdella niittillä kiinni jotka on molemmin puolin niitattu, takalevy niittattu tasaiseksi. En osaa arvioida mitä tuo kestää kokonaisuudessa mutta veikkaisin että jos siitä jotain ripustaa niin kyllä se 60 kiloa ainakin kannattelee.

Seinäkiinnitys on sitten eri asia että miten kestää.

Jos liikut espoossa päin niin voit tulla katsomaan tuota.
3
Miitit / Vs: MansePride2024
« Uusin viesti kirjoittanut Lettu tänään kello 21:29 »
Kyllä päätyy ymmärtääkseni nimenomaan. Ja vielä ei ole reitti kokonaisuudessaan nähtävissä. Miten olisi jos voisit vaikka olla meille nurkan valtaaja Sorsapuistossa valmiina. Eli sovitaan jokin kiva paikka X jo tässä vaiheessa? Reitin pitäisi olla kaiken kaikkiaan esteetön kulkuessa mutta reitin pituutta en tiedä.
Tässä vaiheessa ei ehkä kannata sopia mitään varmaa koska vointini vaihtelee paljon.
4
Miitit / Vs: Uusi Switch miitti! Klo 18:00 alkaen Jyväskylässä
« Uusin viesti kirjoittanut ChiliHair tänään kello 19:28 »
Huomenna!  :)
5
Miitit / Vs: Rsyke Kevätjuhla-tiistaimiitti
« Uusin viesti kirjoittanut Nellietied tänään kello 19:15 »
Ollaan jäätelökioskin takana  ^-^
6
Lounge / Vs: Kuinka biseksuaali olet?
« Uusin viesti kirjoittanut Chastity88 tänään kello 18:38 »
Hyvin Bi. Nuorempana oli muutama setämies kokemus ennen kuin aloin tyttöjen kanssa seurustelemaan. Nyt jo useamman vuoden ollut vain miehelle btm ja alistuva.
7
Miitit / Vs: Rantamiitti pe 31.5. Peltolammin uimarannalla
« Uusin viesti kirjoittanut Floora tänään kello 18:19 »
Tänne!!  :love:
8
Miitit / Rantamiitti pe 31.5. Peltolammin uimarannalla
« Uusin viesti kirjoittanut LadySweet tänään kello 18:17 »


Tervetuloa rannalle hengaamaan, järveen uimaan tai vaikka vaan mököttään johonkin lähitienoolle.
Kelejä riittää niin mennään ulos. Mahdollisuus pelata Unoa.

Mukaan on kutsuttu myös ihmisiä bdsm-baarin ulkopuolelta.

Kokoonnutaan johonkin Peltolammin uimarannalle kuudelta.

Allekirjoittaneen tunnistaa tukasta mikä on puoliksi pinkki ja puoleksi violetti.

Tldr:
Mitä: rannalla hengailua ja uintia
Missä: Peltolammin uimarannalla
Milloin: 31.5. klo 18->
9
Narikka / Vs: Myydään: Käsin Taottu Seinätanko
« Uusin viesti kirjoittanut Fat Bastard tänään kello 17:54 »
Onko tuo tangon kiinnitys takalevyyn yksi kappale / puoli vai onko siinä holkki ja niitti? Osaatko arvioida sen kestävyyttä? Jos slingit ja karabiinit on minimissään 22 kN:lle leimattuja, niin onko tuo (köysien ja taitojen lisäksi) Ketjun Heikoin Lenkki?
10
Miitit / Vs: Rsyke Kevätjuhla-tiistaimiitti
« Uusin viesti kirjoittanut Nellietied tänään kello 16:38 »
Miittiin saa rantautua jo ajoissa! Allekirjoittanut kääntyy eväskaupan kautta ja saapuu viiden jälkeen paikalle. Jos ei ennen sitä muita ole puistossa niin miittikäden sijainnista tulee kuvaa rsykkeen discord ja Instagram kanaviin, kunhan päästään istumaan asti.

~Nelli
Joka ei pala niinkuin nakki..
Sivuja: [1] 2 3 ... 10