BDSM-baari
Ilmoitustaulu => Miitit => Aiheen aloitti: LowLita - 07.12.2022, 11:35
-
Heipä hei!
Viime tingassa ilmoittelen kun odottelin vahvistusta tilavarauksesta mutta sepäs olikin roskapostissa. Toivottavasti silti jengiä pääsis tällä kertaa mukaan.
Tulevana sunnuntaina painiskeltais taas pikkutauon jälkeen.
Paikkana Nääshalli, Budo 1 ja tuttuun tapaa 16-18.
Otetaan alkuun taas yksi aerobinen ja yksi verryttelylämppäri. Voin vetää jos ei muita vetäjiä löydy mutta olen edelleen vähän rampa, enkä osallistu painiin.
Jokainen sopii oman leikkinsä säännöt itse ennen matsaamista. Kiinnitetään kuitenkin huomiota turvalliseen vääntöön. Noudatetaan varovaisuutta kasvojen, kaulan ja niskan alueiden kanssa.
Leikkiä voi esimerkiksi painimalla kutittamalla, tukistamalla, läpsimällä, piiskaamalla, raapimalla, puremalla tai mitä leikkijät yhdessä sitten sopivatkaan rajoikseen.
Käytössä turvasanat ja tap out.
Korut pois ja katsokaa ettei vaatteissa ole vetoketjuja, solkia tai muita teräviä koristuksia jotka voisivat vaurioittaa tatamia.
Jalat pestään ennen tatamille menoa, joten pieni pyyhe mukaan, ja jotkut sisätossut voisi olla hyvät joilla voi kävellä pukkarista saliin.
Kuka vaan voi pyytää ketä vain leikkimään ja kieltäytyä voi ilman perusteluja. Leikistä ei passaa provosoitua tai hermostua ja mitä leikin sisällä tapahtuu, se sinne jätetään.
Paikalle voi tulla myös vain seurailemaan meininkiä, halailemaan, hipsuttelemaan tms jos ei halua, pysty tai rohkene painiskella.
Ilmoitelkaa mahdollisesta osallistumisestanne tähän ketjuun.
Muistakaa juomapullo ja kahden euron osallistumismaksu.
Miitti on Rsyke ry:n mahdollistama.
-Lita
-
Mukana ^-^
EDIT. Joudun kuiteski perumaan oman osallistumiseni. Toiseen kertaan!
-
Katsotaan, jos vaikka aikataulut osuisikin kohdalleen. 8)
-
Pakko tulla 🏳
-
Perjantaina ja lauantaina olin pikkujouluilemassa kuten luvattu, mutta nähtävästi huomenna on hyvä vointi painia varten. Mukana siis vääntämässä. C:-)
-
Pakko tulla 🏳
Jep. 8)
-
:love: väsynyt muru raatokin tulee paikalle.
-
Kiitos paineista ja tukistuksista. Oli kivaa. 😍
-
Ja jälleen kiitokset myös mun osalta kaikille. Pikaiset paranemiset kaikille haavoittuneille.
-
Kiitos minultakin, oli hauskaa! Taisteluvammoja joutuu hetken parantelemaan, mutta ei tässä suurta hätää ole.
-
:love: kiitokset miitissä.
-
Kiitos paljon tyypit. Oli aivan ihana hyvän boogien miitti ja kaikille riitti painikaveria. Itelle jäi tosi hyvä fiilis huolimatta Hihattoman taisteluvammojen aiheuttamista traumoista. Ens kerralla ollaan Aikidosalissa ja pikkusen aiemmin, eli 14-16.
Tulkaa.
-L
-
Kiitos paljon tyypit. Oli aivan ihana hyvän boogien miitti ja kaikille riitti painikaveria. Itelle jäi tosi hyvä fiilis huolimatta Hihattoman taisteluvammojen aiheuttamista traumoista. Ens kerralla ollaan Aikidosalissa ja pikkusen aiemmin, eli 14-16.
Tulkaa.
-L
Oon vissiin ainoa, joka ei traumatisoitunut koko tilanteesta. Älkää peljätkö, oon ihan kunnossa ja kerron vauvavitsejä jatkossakin.
-
Kiitos minunkin puolesta, kivaa oli. Hassu kyllä tuo nenä. Instant mustelma mutta ei satu. 🙈
-
Mustelmien ja hampaanjälkien lisäksi taisi puoli vuotta vanha murtuma naksahtaa uudestaan, mutta ei sitä siinä rytäkässä ehtinyt huomaamaan 🙈