BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Sopeutuja - 28.11.2015, 19:33
-
Vierastan itsensä kinkyiksi nimeäviä, vaikka en vierasta heitä.
Vierastan kalastajia, vaikka olen itsekin kalastaja.
Vierastan koiraharrastajia, vaikka koulutan koiraani.
Tunnistatteko ajattelutavan, haluttomuuden leimata itsensä johonkin ryhmään kuuluvaksi? Mistäköhän tämä johtuu?
-
Ketä et vierasta / tunnetko minkäänlaista yhteenkuuluvuudentunnetta mitään ihmisryhmää kohtaan?
Ehkä olet erakkosieluinen?
-
Ketä et vierasta
Agnostikkoja en vierasta.
-
Oma tapa toteuttaa jotain asiaa on niin valtavirran vastainen ettei tunne kuuluvansa ryhmään. Mutta eipä huolta. Yhden miehen leirissä saa kaikki mieleisekseen. Ja jos seurueita kaipaa, niin niitä joka lähtöön. Pitäs vaan olla helpommin löydettävissä itse kullekin omat ryhmänsä.
-
Eikö tuo ole aivan normaalia ;D
Katson sen johtuvan siitä että mikään kollektiivinen ei kata subjektiivista, näin ollen on latteuttavaa samaistaa itsensä kollektiiviin. Saattaa individualismia korostavalla ajallammekin olla näppinsä ajatelmassa.
-
Eikö tuo ole aivan normaalia ;D
Katson sen johtuvan siitä että mikään kollektiivinen ei kata subjektiivista, näin ollen on latteuttavaa samaistaa itsensä kollektiiviin. Saattaa individualismia korostavalla ajallammekin olla näppinsä ajatelmassa.
Se on muuten "samastaa"....
Tuollainen vieraantuminen on kaiketi oman pään huomiohakuisuutta...
-
Eikö tuo ole aivan normaalia ;D
Katson sen johtuvan siitä että mikään kollektiivinen ei kata subjektiivista, näin ollen on latteuttavaa samaistaa itsensä kollektiiviin. Saattaa individualismia korostavalla ajallammekin olla näppinsä ajatelmassa.
Se on muuten "samastaa"....
Tuollainen vieraantuminen on kaiketi oman pään huomiohakuisuutta...
Tsekkaappa Baarin säännöt ;)
Tai siiten tuollainen on oman pään selkeyttä. Ei koe tarpeelliseksi identifioida itseään minkään ryhmän kautta erityisesti. Riittää että tekee jotakin, ei tarvitse enää essentialistisesti hakea määritteitä.
-
Njooh. Yksilö suhteessa ryhmään. Väitän itse että ryhmä on vahvempi kuin yksilö. Mutta ehkä heikot ja hajanaiset ihmiset ovat jollekin ajassamme mieleen?
-
Agnostikkoja en vierasta.
Ollaan sitten hieman samiksia. Jyrkän itsevarma ja absoluuttinen "mukavarmatieto" hieman hengästyttää,ylipäätään..tai aiheuttaa ennemminkin hengenahdistusta. Esko Valtaoja-kerhoon voisin liittyä, jos siihen hyväksyttäisiin ei-akateemisia otuksia :D
Tuo agnostisismi vähän niinkun huutaa päivittämistä kuitenkin. Itse en sovi mihinkään lokeroon tuossa " käsitys jumalan olemassaolosta"-laatikossa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Agnostisismi
Lisäystä: Ja vaikka nyt tässä muka hihittelen, niin oikeasti on aika massiivinen kriisi olla kuulumatta yhtään mihinkään,yrityksistä huolimatta. Olla yksin,vaikkei haluaisi. Silti en tässä viimeisimmässä vuosien yrityksissä koe olevani seksuaalisesti pervo.
Käsittääkseni pervo ja kinky määritellään eritoten erittäin halukkaaksi ja erittäin vinoksi ja mieluiten se tapahtuu mahdollisimman julkisesti, ekshibitionistisesti-tämä halu ei ole vakio, vaan se kasvaa kasvamistaan-joillekin jopa turhautumiseen saakka, kun mikään ei enää riitä. Lopulta tulee tuho jossain muodossa-aletan dokaamaan tai mitä tahansa kemikaaleja( imppaaminen eli liiman haistelu, voi myös tulla kyseeseen) vetää yksinäisyyteen :))
-
Onhan se ryhmä vahvempi kun yksilö. Varsinkin jos ollaan koulun pihalla ja viis vetää yhtä turpaan.
Nykyihminen aika vähän tarvitsee selviyityäksen hengissä juuri mitään erityistä tiettyä ryhmää. Yksikin riittävän hyvä aikuinen kun selviää lapsenkin kasvatuksesta (kuulemma),
Ja sitten nykyään kaikki on korvattavissa. Vaikka aina väliin jotakin tarvitsemme niin seuraavassa hetkessä voimme vaihtaa sen johonkin muuhun. Helppoa ja äärettömän vaikeata samaan aikaan. Vastuu omasta itsestä on ihan vain itsellä.
En usko että aloittaja välttämättä tarvitsee muita koiraharrastajia ollakseen onnellinen tottelevaisen koiran omistaja, tai kalastajia saadakseen sen saaliin mitä on tarpeen (en tietenkään voi olla varma kun en häntä tunne).
Ihan yhtä vähän kuuluminen kinky-yhteisöön on välttämtäöntä jotenkin vahvemmalle olemiselle kinky omassa elämässään. Seuran hakeminen voi, ehkä, helpottua. Ainakin jos sosialisoi yhteisössä.
Toiminnalliset ryhmät sitten yhteisen päämärän suhteen voivatkin olla jo toinen juttu. Myös ideologisuus voi olla orientoitumisessa yhdistävää, ja vahvistavaa.
En ole koskaan kokenut erityistä halua ryhmäytyä. Silti koen hyvinkin syvää yhteen kuuluvuutta joskus, mutta se on nimenomaan tiettyihin yksilöihin kohdistuvaa.
Työelämässä kyllä arvostan kykyä toimia tiimissä. Mutta siinäkin on kyse asioiden sujuvuudesta suuremmassa mittakaavassa. Myös vahvuudesta jos tiimissä on monenlaista toistaan tukevaa osaamista.
Toisaalta olen ollut huomaavani, ja lukenutkin asiasta, että ihmisten tarve ja halu kuulua ryhmää/iin on erilaista. Toiset viihtyvät pienemmissä ja toiset tarvitsevat suuremman lauman.
-
Tunnistatteko ajattelutavan, haluttomuuden leimata itsensä johonkin ryhmään kuuluvaksi? Mistäköhän tämä johtuu?
Ehkäpä nykyaikana, kiitos Internetin, monelle tulee mieleen kaikista alakulttuureista, elämäntavoista ja harrastusporukoista aina ensimmäiseksi se eniten "ylitsepursuavin" ja fanaattisin muoto. Stereotyyppi elää liian vahvana.
Moni siksi ei halua kertoa muille kuuluvansa johonkin ryhmään. Halutaan välttää paskamyrsky ja asiattomat kommentit.
Kristitty saattaa hävetä kristillisyyttään, koska hänet saatetaan automaattisesti leimata homojen, evoluution ja abortin vastustajaksi, vaikka se ei ole totta.
Urheilija leimataan automaattisesti itseään täynnä olevaksi idiootiksi, joka syö pelkkiä vihersmoothieita raejuustolla ja haukkuu kaikkia ylipainoisia.
Joogan harrastaja leimataan automaattisesti hyväuskoiseksi hölmöksi, joka uskoo kaikkiin uskomushoitoihin, horoskooppeihin ja muihin huuhaa-juttuihin ja kieltäytyy länsimaisesta lääketieteestä.
Koirien ystävä leimataan heti semmoiseksi, jolle koira on ihmisiä tärkeämpi, ja jolla on enemmän rahaa kuin järkeä, joten hän tuhlaa rahansa kaikkeen koirakrääsään ja hemmottelee koiransa kuoliaaksi. Ja jos oma koira paskoo kaikkialle, se ei tietenkään ole oman koiran syy, vaan niiden ihmisten jotka laittoivat liian houkuttelevia paskomispaikkoja pihoilleen.
Televisiosarjan fani leimataan heti semmoiseksi, joka tuhlaa kaikki rahansa fanikrääsään ja harrastaa seksiä sarjaan kuuluvien keräilyfiguurien kanssa.
Kinky saatetaan leimata heti automaattisesti maksulliseksi ja rikollisjengiin kuuluvaksi ammattidominaksi/masteriksi, tai sitten todella rappeutuneeksi paskaa syöväksi lampaidenpaneksijaksi, joka paljastelee itseään lasten nähden.
Ja niin edelleen.
Nykyaikana pitää miettiä kahteen kertaan, kannattaako johonkin nettiprofiiliin kirjoittaa, mistä asioista tykkää. Sillä jos kerot tykkääväsi esimerkiksi My Little Ponystä, olet useimpien mielestä lihava silmälasipäinen ja kaljuuntuva finninaamainen mies, joka panee ponipehmoleluja. Siitäkin huolimatta, että olet nainen ja olet tykännyt My Little Ponystä jo 1980-luvulta asti, etkä ole katsonut ensimmäistäkään jaksoa Friedship is Magicia koska se muistuttaa liikaa animea.
-
Njoo, en miellä kuuluvani mihinkään kinkyjen porukkaan: en käy bileissä (olen kokeillut), en miiteissä (olen kokeillut sitäkin), mutta kinky olen kuitenkin. Mutta olen myös kännykänkäyttäjä ja pyöräilijä, enkä erityisemmin koe kuuluvani kumpaankaan yhteisöön. Olen instassa, mutten oo instaajaporukoissa. Olen yhden alan ammattilainen, mutta en juuri roiku ammattialan tapaamisissa.
Mutta silti on ihmisiä, joiden kanssa on helpompi olla kuin muiden, koska ei tarvitse esiintyä muuna kuin mitä on. Onko se sitten kuulumista vai ei, se riippuu kai siitä, millaisena sen kokee, ja miten syvällisesti sitä harrastaa. Jokaisella on oma heimonsa, useimmilla useampi, mutta ei se silti tarkoita, että siihen heimoon varsinaisesti osallistuisi. Ovatpahan vain ihmisiä, jotka tuntevat samoin jostain asiasta, ja joiden kanssa on helppo olla.
Olen niin montaa eri asiaa ja elämä on niin lyhyt, että minusta on turhaa lukita itseään johonkin laatikkoon (joku muu saa kyllä lukita ihan konkreettiseen laatikkoon :P). Minussa on ehkä jokin nimilappu, mutta en "kuulu ryhmään" tai asu siinä laatikossa, vaan hypin minne haluan.
It's my choice.
-
Ehkäpä nykyaikana, kiitos Internetin, monelle tulee mieleen kaikista alakulttuureista, elämäntavoista ja harrastusporukoista aina ensimmäiseksi se eniten "ylitsepursuavin" ja fanaattisin muoto. Stereotyyppi elää liian vahvana.
Moni siksi ei halua kertoa muille kuuluvansa johonkin ryhmään. Halutaan välttää paskamyrsky ja asiattomat kommentit.
Musta tuntuu että samastun tällä tavalla ajattelemiseen. En tosin koe vierastavani ryhmiä joihin en halua samastua välttääkseni paskamyrskyn, vaan oma mielikuvani esimerkiksi urheiluharrastajista on jotenkin todella negatiivinen. Harrastan karatea, joka ei tietenkään ole urheilu- vaan kamppailulaji tai jopa budolaji, joka on tietenkin ihan eri asia, ja kaikki kuntoilu mitä teen sen lisäksi on vaan siihen karateen lisäämistä, eli ei sekään ole mitään kuntoilua. Se että oon innoissani jostain hauskasta kunto-ohjelmasivustosta on vaan... no se nyt on mun juttu, ja ihan eri asia kuin noiden kuntoiluhullujen painonpudottajien jutut. Myös mun "jee teinpäs tällasen ja tällaisen liikunnallisen asian ja se oli niin kivaa ja jaksoin niin paljon" -Facebook-päivitys on IHAN eri asia kuin se niiden kuntohullujen kaloreita laskevien painonpudottajien juttu.
Toki on totta etten mä pudota painoa enkä laske kaloreita enkä ole edes mitenkään hulluna kuntoiluun, mutta ihan samaa innostusta ja hehkuttamista ne mun jutut on, ja ihan yhtä vähän ne niiden kuntohullujen kaloreita laskevien painonpudottajien jutut on kuntohullua kalorienlaskentaa. Vaikka kuinka itselleni uskottelisin että "eiku MUN juttu on ihan eri asia", itseni erottamisen tarpeeni on selkeästi vahva mutta perusteeton.
Mitä tulee kinkyyteen, en vierasta ihmisiä, jotka luokittelevat itsensä kinkyiksi, ja luokittelen myös itseni kinkyksi. Luokittelen itseni myös opiskelijaksi, kieliharrastajaksi ja polyksi, mutta mihinkään näistä kategorioista en jostain syystä ole leimannut negatiivisia stereotyyppejä. Tai ainakaan sellaisia stereotyyppejä, jotka jotenkin yliajaisivat muut stereotyypit tai henkilökohtaisen kokemuksen kyseisen ryhmän edustajista - vaikka se henkilökohtainen kokemus niistä olisikin jokseenkin negatiivinen.
Kinkyys ja polyys, toisin kuin "urheilu"harrastukseni, sitten taas ovat kuitenkin sellaisia asioita, joita vältän tuomasta esille porukoissa, joissa toivon sosialisoivani vielä tulevaisuudessakin ystävällisissä merkeissä. Tähän luultavasti vaikuttaa se, että mulla on jo porukkani, joissa voin noilta osin olla sensuroimatta itseäni, joten en varsinaisesti menetä paljon jos uusissa porukoissa sensuroinkin vähän, ainakin alkuun. Mutta sitä sensuroimista myös ohjaa hieman se paskamyrskyn välttely. Mahdollisuus, että joutuisin yllättäen puolustelemaan elämääni tuntuu tympeältä, mutta samalla se myös kertoo jotain siitä, miten oletan muiden näkevän nämä ryhmät, joihin mulla ei muka ole liitettynä negatiivisia stereotypioita. Tai sitten olen liittänyt ne negatiivinen kyseenalaistaja -stereotypiat ulkoryhmäläisiin. Tiedä häntä kumpi tuossa enemmän painaa.
Jännä kysymys kyllä tämä.
-
Tunnistatteko ajattelutavan, haluttomuuden leimata itsensä johonkin ryhmään kuuluvaksi? Mistäköhän tämä johtuu?
En tiedä sitten tuosta leimautumisesta ja sen pelosta, mutta tätä foorumia noin reilun vuoden seuranneena, en minä hirvittävän suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta loppujen lopuksi koe näiden muiden kanssa. Paria fetissiä lukuunottamatta ei ole oikein mitään yhteistä löytynyt. Osaa näistä jorinoista suorastaan vierastan.
Ei ole kaikki kinkyt samasta puusta.
-
Eikö tuo ole aivan normaalia ;D
Katson sen johtuvan siitä että mikään kollektiivinen ei kata subjektiivista, näin ollen on latteuttavaa samaistaa itsensä kollektiiviin. Saattaa individualismia korostavalla ajallammekin olla näppinsä ajatelmassa.
Se on muuten "samastaa"....
Muuten, molempia voi käyttää, vaikka iillä varustettuna suositeltavampi.
- neuvoo henkilö, joka kirjoitti sanan yhteenkuuluvuudentunne yhteen pötköön
-
Eikö tuo ole aivan normaalia ;D
Katson sen johtuvan siitä että mikään kollektiivinen ei kata subjektiivista, näin ollen on latteuttavaa samaistaa itsensä kollektiiviin. Saattaa individualismia korostavalla ajallammekin olla näppinsä ajatelmassa.
Se on muuten "samastaa"....
Muuten, molempia voi käyttää, vaikka iillä varustettuna suositeltavampi.
- neuvoo henkilö, joka kirjoitti sanan yhteenkuuluvuudentunne yhteen pötköön
Kiitti submit :)
Olen itse aika tarkka - ajatuksen tasolla - oikeakielisyydestä. Mutta kääytännössä, varsinkin täällä, en jaksa aina kauheasti välittää. Minulle oleellisinta on ajatuksen välittyminen mahdollisimman hyvin sellaisena kuin sen tarkoitan. Sekin on aika haastavaa. Välillä huomaan, kun kirjoitan nopeasti ja tarkistamatta, että olen kirjoittanut aivan omituisia asioita: jopa sanoja puuttuu, tai verbit on väärin, tai subjektit, tai mitkä tahansa lauseen jäsenet. Pilkutus ja välimerkkienkin käyttö vähän siellä sun täällä.
Toisaalta minulle tämä palsta on jonkinlainen sosiaalinen sudoku jota on kiva "pelata" kun muutenkin tykkäilen kirjoitella ajatuksia. Se jotenkin auttaa omaa hahmottamista, ja onhan se kiva lukea kaikenlaisia muiden mielipiteitä myös. Joskus saa uutta ajattelemisen aihettakin samalla.
Eli ei täällä ole tarkoitus, ainakaan minun mielestäni, kirjoitella äidinkielen aineita. Eikä kukaan ole oikeutettu opettajan aseman ottoon (itsestään selvästi ylläpitoa lukuunottamatta).
Ja katson myös että toisten ihmisten kielioppivirheisiin puuttuminen, ihan samoin kuin myös toisten ihmisten ajatusten ilmaisujen patronisoiva tulkitseminen ja ruotiminen henkilöön kohdistuen (negatiivista vallankäyttöä), on aina suurempi rikos kuin se kielivirhe tai oman ajatuksen ilmaus. Siis eettisesti ja sosiaalisesti. Eli jokaisen kannattaisi tarkkailla omaa kykyään olla tasa-arvoinen ja kunnioittava kanssakirjoittelijoitaan kohtaan :love: (ja kannattaa tarkkailla myös sitä kuinka paljon oma tulkinta sisältää tunnereagointia joka ei itse asiasisällöstä ole perusteltavissa, tälläinen introspektio on aika vaativaa kun usein on kyse aika alitajuisista prosesseista).
-
Ainakin itsellä jatkui suht pitkään tuo vaihe jolloin piti kuumeisesti kelailla onko sitä kinky vai eikö vai jos kokeilunhaluinen vanilja vai mitä ihmettä. Kysymyksiin ei ole mitään tyhjentäviä vastauksia tullut, mutta varsin onnistuneesti keskittynyt sittemmin keilailun sijaan elämiseen.
Jos on suht sinut itsensä kanssa niin määritelmien merkitys vähenee, niin oman itsen näkökulmasta kuin sosiaalisella tasolla, onhan niillä toisaalta tietty merkitys ja vaikutus aina.
Esimerkkinä vaikkapa tilanteet joissa kinky-tuttavuus esittelee sinut (avarakatseiselle)ei-kinkylle pervona. Huumoria pienellä shokeerauksella....juu ihan hauskaa, mutta lopputuloksena saattaa kuitenkin olla, että kinky-puolesi muistetaan kaikissa tilanteissa ja unohtuu, että myös arkinen puoli löytyy :P
-
Minä suhtaudun skeneilyyn nuivasti ja ennakkoluuloisesti, itse skeneen neutraalisti. On loistava juttu, jos tapahtumien tai verkkoyhteisöjen kautta löytää mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Skeneily taas on pinnallista kilpailua aitoudesta ja paremmuudesta, loputonta jauhamista siitä, kuka on tosikinky ja kuka karkkikauppasubi. Pidän noita skene-elitistejä suoraan sanoen hieman tyhminä, mutta kaipa heilläkin täytyy vain olla oma paikkansa ekosysteemissä. ;D
-
Sen vaan olen todennut,että seksuaalisuus,suuntautuminen,sukupuoli,seksuaaliset mielenkiinnon kohteet jne. eivät ole tarpeeksi vahva syy ystävystyä-
Se on aika kummallinen asia loppujen lopuksi,koska väitetään, että seksuaalisuus on voimana ja energiana suurinta mitä ikinä maan päälla,alla ja taivaissa on-
Mä vaan olen kokenut, että pitää olla jotain muitakin yhdistäviä tekijöitä, että viittii pärstää katsella ja jorinoita kuunnella- (ja tämä ehkä pätee minuunkin,koska ei ole jaksajia näkynyt) :))
-
Jatkan tähän ketjuun,kun en toista ketjua enää löytänyt:
En ymmärrä ajatusta,että kinkyjen tulisi jutella vain kinkyjä ja kinkysti keskenään. Siitä tulee mieleen ajat ja hetket,kun fundikset olivat keskenään. Jos puhuu "maallisia" asioita,on se osoitus siitä ettei ole riittävän hyvä ja pyhittynyt,koska ilkeääkin puhua muistakin asioista kuin hengellisistä asioista.
Onko tuollainen jokin persoonaan imeytynyt piirre vaiko ryhmäpaineesta johtuva seikka,en tiedä,arvelen vain jotain.
Jos puhut muista asioista, otat hieman erilaista näkökantaa, kuten että vaikka " kinky on tuossa kuuntelemassa musiikkia" sen pitääkin olla, että kinky kuuntelee kinkyä musiikkia-
Ja jopa niin, että jos puhut muista kuin kinkyistä jutuista, olet riidanhaastaja,vittuilija,huomionhakija, you name it. Että pitääkin olla joka paikassa se porukan kylähullu ja omituinen. (Enkä vieläkään ole kurkistanut sinne viinipulloon,mutta ehkä vähän myöhemmin illalla) :))