BDSM-baari
Ilmoitustaulu => Miitit => Aiheen aloitti: Kukkanen - 23.05.2016, 11:12
-
Hei! Järjestän keskustelumiitin kimppakivasta kiinnostuneille perjantaina 3.6.2016 klo 18 alkaen Helsingissä. Maksuton. Valikoin osallistujat siten, että on sopivasti sekä miehiä, että naisia ja luotettavan, mukavan oloisia. Sen tähden etukäteisilmoittautuminen (ei sitova) kasvokuvan kera Yksityisviestitse, otsikolla "Miitti 3.6.2016". Kuvia en näytä kenellekään. Jos kuvan laittaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, voi laittaa myös hieman pidemmän esittelytekstin itsestään.
Miitissä on siis tarkoitus vain jutella ja tutustua ja löytää mahdollisesti kimppaan sopivia henkilöitä :) Pyrin vastaamaan kaikille, mutta jos tulee hirveä viestiruuhka, laitan miittitiedot vain mukaan mahtuville.
Jos et mahdu mukaan tällä kertaa, ei hätää, aion järjestää vastaavia jatkossakin :) Haluan pitää osallistujamäärän kohtuullisena, 10-25 henkilöä.
Miitti-etiketti: ei valokuvaamista, kaikkien anonymiteettia kunnioittaen (=jos tunnistat, älä huuda nimellä vaan vaikkapa hymyile), alkoholia hillitysti. Olis suotavaa kuitenkin ostaa kunkin ainakin 1 pieni juoma, vaikka teekupponen, jotta baari ei tee tappiota ja meidät otetaan ilolla vastaan jatkossakin :)
Eli fiksu, mukava muut huomioiva käytös ja tehdään miitistä mukava kokemus myös ensikertalaisille tai ujommille!
Tervetuloa :) Saa myös kysyä lisätietoja vaikka tässä ketjussa.
-
Yst kommenttina: jos profiilissa olisi jotain tietoa miitin aloittajasta niin saattaisi lisätä kiinnostusta ;)
-
Juu, tai vaikkapa järjästäjästä olisi jotai tietoa muuta kuin anonyymi profiili vähällä tiedolla....
Eipä hirveästi innosta laittamaan omia tietoja saatikka kuvia edes..
-
Muistaakseni Kukkanen on kirjoitellut pitkiä pätkiä moniin ketjuihin ja tainnut muutamia aloittaakin, sieltä profiilista kirjoitukset kun klikkaa, ni löytyy. Taisipa jossain olla linkki blogintapaiseenkin.
-
Joo, blogista kukkasenavautumisia.blogspot.fi löytyy tietoja kyllä, eikä ole tarkoitus muutenkaan tavata vain MUA, vaan myös toisianne, minä lähinnä hoidan käytännön järjestelyt kuten tilavarauksen :)
Mutta kiitos huomautuksesta, vois tietysti joskus tuota profiilia hieman täydentää, en ole muistanut/kerennyt.
Miittiin ois tarkoitus tulla monenlaisia ihmisiä, tässä ei ole niin tarkka skene, ainoa "vaatimus", että on jonkinlainen kiinnostus jonkinlaisiin kimppakivoihin. Ihmiset voi tutustua sitten lisää, jos miitissä löytävät toisensa ja uteliaisuus herää.
Ite haen lähinnä alistuvia miehiä ja naisia kimppoihin. Mulle kasvokkain tapaaminen on joka tapauksessa se tärkein, joten netissä kerrotut tiedot eivät kerro juuri mitään siitä, sytyttääkö henkilö livenä. Siksi suosin live-miittejä, joissa voi tavata useamman ihmisen kerralla ajan säästämiseksi (kun jokatapauksessa kiinnostun harvoista ja kahdenkeskisiin treffeihin menee paljon aikaa).
Ihan perustiedot on hyvä olla siksi ja etukäteisilmoittautuminen mulle, että tulis miehiä ja naisia sopiva määrä. Ilman mitään palkkioita ja omalla ajallani näitä järjestän & blogia pidän, joten ei kannata olla turhan kriittinen, mullakin on vapaa-aika kortilla :)
-
Nyt on paikka varattu, lähellä keskustaa, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Mukaan mahtuu 15-25 henkilöä! Ei sisäänpääsymaksua, rauhallinen keskustelun mahdollistava baari, miitille varattu oma rauhaisa tila. Tarkemmat tiedot lyhyen ilmoittautumisen/esittelytekstin kera yksityisviestitse :) Tervetuloa! Naisia etenkin mahtuu vielä mukaan ja miehiäkin vielä jonkin verran :)
-
Miten tää poikkee Finswingerssien toiminnasta ? :o
-
Muuten voisin tulla mutta ajotus on huono :(
-
Mulle kans ajankohta on huono :<
-
Miten tää poikkee Finswingerssien toiminnasta ? :o
Ainakin sillä, että taisi lukea ilmainen parin satasen sisäänpääsymaksun sijaan ;D
-
Oispa ollu seuraavana päivänä, kun silloin vasta Helsinkiin ollaan tulossa. Ens kerralla sitten, toivottavasti! :)
-
Kyllä, tää on ilmainen, koska mä en opiskelijana ihan periaattellisista syistä ja rahapulan takia halua maksaa isoja summia, vaan mieluummin sitten kutsun porukkaa itse kokoon ;) Tutustuuhan sitä niinkin ;D Hienoa, että on valinnanvaraa, musta on kiva, mitä enempi on miittejä, eikä ne ole mitenkään uhkia toisilleen. Päinvastoin: joku pääsee jonain päivänä tai on kiinnostunut jonkintyyppisestä miitistä, joku toinen pääsee ja haluaa mennä toiseen miittiin. Jos nyt alkais olemaan tämäntyyppisiä miittejä monta joka päivä, niin sit saattais jo olla pulaa osallistujista, mutta vielä ei ainakaan vaikuta siltä, paikat on täyttyneet nopeasti ;D
NAISIA mahtuu vielä ja pareja :) Miehiäkin muutama, jos on itseäni kiinnostavia (sori, miitin järjestäjänä teen nyt näin, koska miehiä on jo melko paljon miitissä). Naiset rohkeasti mukaan vaan, julkinen turvallinen paikka lähellä kulkuyhteyksiä. Yksäriä tulemaan, jos on ajatuksen tasolla kimpasta kiinnostuneita naisia, jotka haluavat keskustella ja löytää mahdollisesti kiinnostavia ihmisiä. Naisten ei välttämättä tarvitse laittaa kasvokuvaa, mut miehiä on sen verran paljon, et heiltä olen sen pyytänyt. Ja ei, en ole mitenkään sukupuolirasisti, mut koetan saada miittiin melko tasapuolisesti sekä miehiä, että naisia ja järkevää porukkaa :)
-
Kasvokuvaasi ei ollut missään, voit laittaa sen yksäriimme, niin näemme oletko kiinnostava.
Kiitos etukäteen.....
-
Ketjun aloittajalta selkeä ja hyvä ilmoitus. Miksi osalla niin vastahakoinen asenne? Peukkua tälläiselle toiminnalle ja lisää kiitos!
Ps. Swingerin bileisiin ei oteta yksittäisi miehiä laisinkaan, minusta hienoa, että heitäkin huomioidaan, edes jollain tavoin.
-
Ps. Swingerin bileisiin ei oteta yksittäisi miehiä laisinkaan, minusta hienoa, että heitäkin huomioidaan, edes jollain tavoin.
Wildclubin Swingerbileissähän on myös muutamia sinkkumiehiä, jotka ovat varamiehinä bileissä. Jos varamiehenä oleminen kiinnostaa, kannattaa laittaa meiliä Iralle.
Onhan siellä myös gangbangit 2 krt vuodessa, johon sinkkumiehet ovat tervetulleita. Seuraavat gangbangit ihan kohta eli kesäkuun alussa. ;)
-
Ps. Swingerin bileisiin ei oteta yksittäisi miehiä laisinkaan, minusta hienoa, että heitäkin huomioidaan, edes jollain tavoin.
Wildclubin Swingerbileissähän on myös muutamia sinkkumiehiä, jotka ovat varamiehinä bileissä. Jos varamiehenä oleminen kiinnostaa, kannattaa laittaa meiliä Iralle.
Onhan siellä myös gangbangit 2 krt vuodessa, johon sinkkumiehet ovat tervetulleita. Seuraavat gangbangit ihan kohta eli kesäkuun alussa. ;)
Hyvä korjaus. Itse ajattelin FinSwingereitä :)
-
Vaikka en ole tavannut arvoista neitoa livenä-voisin sanoa että ilmoituksesta näkyy rento suhtautuminen asiaan,mielikuvitus ja vilpitön halu iloita ja nauttia elämästä.
Sitä nimenomaan puuttuu täältä.Ihmiset usein ovat kangistuneita omiin kaavoihin,jäykkiä,joskus pelokkaita..Jos jotakin ei mene 100 % oman mielikuvan mukaan-se on mukamas suuri suru,johon tarvitsee viinaa tai muuta lohtua..
Tai tyypit,jotka hakevat aivan eri asiaa kuin on heidän sivulla..
Iloitkaa ihmiset!Kesä on tullut,aurinko ja lämpö!
Kaikille hyvää kesää:)
D
-
Onnea vaan uudelle miitille, en kuulu itse kohderyhmään mutta siitäkin huolimatta.
-
Kiitoksia tsempeistä :) Miitti on nyt "mieskiintiöltä" täynnä, eli naisia ja pareja mahtuu vielä muutamia mut yksittäisiä miehiä ei enää.
Robertille tiedoksi, että en anna kasvokuvaani netissä arkaluontoisen materiaalin takia, kenellekään. Tutut tunnistavat, mutta muuten jää kasvot pimentoon.
Tarkoitukseni ei ole millään lailla "kilpailla" muiden tapahtumanjärjestäjien kanssa. Hienoa, että tapahtumia ylipäätään on, moneen makuun ja ajankohtaan ja lähtöön. Haluan tutustua ihmisiin ja kätevä tapa on mielestäni kutsua ihmisiä ite kokoon, eikä jäädä venailemaan kotiin. Voi olla, ettei miitissä kukaan kiinnosta mua, mut silti voi olla hyviä keskusteluja ja jotkut muut saattavat kiinnostua toisistaan -jos edes jokin näistä toteutuu, miitti on mielestäni onnistunut :) Ja ei siinä tosiaan mitään ainakaan menetä, kun ilmainen on. Mieluummin tapaan usean mahdollisesti kivan ihmisen kerralla, säästyy aikaa. Miesystävä kuitenkin mukana henkisenä tukena :)
Tervetuloa mukaan mahtuneille! En ehdi/muista välttämättä vastailemaan enää erikseen ei-mahtuneille, mutta miehiä ei siis mahdu enää, ensi kerralla sitten, jos (toivottavasti kun :) järjestän vastaavan uudelleen :)
-
Miittien järjestäminen ja niihin osallistuminen on vapaaehtoista. Mielestäni tämä on aika hyvin järjestetty. Kerrotaan aika suoraan mikä on homman nimi. Järjestä vain seuraavak(kin) miitti. Erilaisille miiteille on tarvetta =kysyntää.
-
Robertille tiedoksi, että en anna kasvokuvaani netissä arkaluontoisen materiaalin takia, kenellekään. Tutut tunnistavat, mutta muuten jää kasvot pimentoon.
Sorry kun tartun tähän, kun aihe ja miitti ei itseä kiinnosta, mutta mun korvaan särähtää aika pahasti se, että kaikkien miittiin haluavien pitää lähettää järjestäjälle itsestään kasvokuva mutta järjestäjä ei itse suostu omaa kuvaansa antamaan toisille?
-
Onko tämä ylipäänsä miitti, vai seuranhakuilmoitus?
Yksi ihminen päättää muiden puolesta kuka saa tulla "miittiin", kuka ei. Tietysti, kasvokuvan perusteella.
En tosin kritisoi. Toivon että mahdollisimman moni saa tästä ikimuistoiset kekkerit, ja kaikilla on hauskaa! Ja on hienoa että löytyy tällainen paikka mistä voi haalia porukkaa orgioihin. Mikään avoin miitti, kaikille tasa-arvoisestihan tämä ei kuitenkaan ole.
-
Aloitusviestissä lukee: "Jos kuvan laittaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, voi laittaa myös hieman pidemmän esittelytekstin itsestään."
-
Johan mainitsin jossain, että tässä on myös oma lehmä ojassa, toisinsanoen jos löydän mukavaa seuraa, aina plussaa! Jos en, sekään ei haittaa, toivottavasti on hyviä keskusteluja. Jos taas mä en kiinnosta ketään tai kiinnostu kenestäkään, mutta jotkut muut kiinnostuvat toisistaan, hienoa! Joku herkempi ois ottanut nokkiinsa kaikesta kritisoinnista eikä järjestäis tapaamisia/tapahtumia uudestaan. Mua ei haittaa, aion järjestää vastakin jos huvittaa, kyllä tapaamisia ja miittejä maailmaan mahtuu! Vai onko niin mielestänne, että vain ammattimaiset, maksulliset miitit olisi hyvä olla olemassa, eikä tällaista omaksi ja muiden iloksi järjestelyä, jossa ei raha liiku?? Ite just olen kaivannut ilmaisia, ns. matalan kynnyksen tapahtumia.
Naisia olen koettanut saada mukaan enemmän, mutta ei ole löytynyt kuin muutama. Miehillä ollut enemmän kiinnostusta; jos ottaisin jokaisen kiinnostuneen miehen, paikka olis tupaten täynnä. Joku raja on, minkä verran miittiin mahtuu miehiä, nyt on vapaata enää naisille, koko tilaan mahtuu max. 25 henkilöä mikä on mielestäni ihan sopiva määrä. Ei mua sinänsä haittaa, että miehiä on enemmän, se oli aika oletettavaakin. Toki naisiakin olis ollut kiva löytää miittiin enemmän, koska olen naisista kiinnostuneempi noin yleensä, mutta miehiinkin on kiva tutustua mahdollista gangbang-tyylistä juttua varten.
Seuraavaa miittiä koetan kehittää kritiikin huomioiden :) Onhan tämä nyt järjestämäni ensimmäinen seksuaaliaiheinen miitti, minkä pidän. Toki muunlaisia miittejä pitänyt paljonkin, eikä se ole musta tähtitiedettä, vaan rentoa yhdessäoloa kunhan perusasiat on huomioitu.
Tosiaan, itse en kasvokuvaa anna kun on tuo blogi ja alastonkuvia. Muillekaan se ei ole ollut pakollista, vaan suotavaa, jokaisen oman harkinnan mukaan. Jos tila ei olis rajallinen, voisi kutsua aivan kaikki, mutta juuri tuon max. 25 henkilön rajoituksen takia etukäteisilmoittautumiset on olleet tarpeen.
Olisiko parempi laittaa tällaiset ilmoitukset seuranhakupalstalle? Musta tämä on vähän seuranhaun ja miitin sekoitus, välimuoto, on hienoa jos muutkin tutustuvat toisiinsa mut en pane pahakseni vaikka itsekin löytäisin seuraa.
-
Aivan mahtava, että joku jaksaa järjestää! :love:
-
Niinjoo, ehkä nää kannattaa tulevaisuudessa laittaa suoraan tonne seuranhakuun, jos moisia henkilö aikoo jatkossakin järjestää.
-
Kukkanen on fiksu ja määrätietoinen viehättävä nainen. Laittakaa naiset ja parit ihmeessä viestiä hänelle mikäli asia kiinnostaa - ymmärsin että mies kiintiö tällä erää täynnä. Suosittelen lämpimästi :)
-
Kiinnostaa kuulla, miten meni ja millaisia fiiliksiä oli?
-
Kiitoksia Arttu ja samoin voin suositella sinua, mukava tyyppi!
No, omasta näkökulmastani miitti meni oikein mukavasti ja tuntui et paikalle ilmaantui juuri sopivia, mieleisiäni ihmisiä. Ihan hyvä, etten toisaalta ottanut enempää osallistujia, koska pienehkö porukka on kivempi tutustumisen kannalta. Etenkin, kun naisia ei sitten tullutkaan; ois ollut vähän kiusaannuttavaa ehkä, jos olisi ollut 20 miestä + minä :D Nythän miehiä tais olla 8, jos oikein muistan.
Harmillisesti olin ainoa nainen paikalla, vaikka ilmoittautunut oli muutama muukin. Toisaalta se oli aika oletettavaa, että naiset saattavat jänistää :D Mutta eipä tuo menoa haitannut, löytyi oikein kivan oloisia ihmisiä ja jatkoa suunniteltiin. Varmaan siis järjestän miittejä jatkossakin, toivottavasti myös naiset ja parit innostuisivat paikalle. Olen pohtinut ihan omaa Naistenmiittiä, johon ei otettaisi yhtään miestä, se vois olla kätevämpi tapa bi-naisille löytää seuraa :) Mutta infoan näistä sitten myöhemmin. Mun salainen ja vähemmän salainen haave on, että naiset vapautuisivat enemmän, eivätkä tuomitsisi itseään esim. huoramaiseksi, vaan nauttisivat elämästä vapaammin. Toki miehilläkin on estoja, mutta tuntuu, että naisilla keskimääräisesti enemmän. Olispa ihana löytää vapaamielisten naisten porukka.
Mukavaa kesän jatkoa itse kullekin ja nauttikaa lämmöstä ja valosta, itsestänne ja toistanne :)
-
Kiva kuulla, että miitti toteutui. Miesvoittoisuus oli ehkä arvattavaa... Mutta jos jaksat tulevaisuudessakin miittejä vääntää, ja hyvä sana kulkee, homma toivon mukaan korjaantuu sukupuolijakauman osalta.
Itse olen aiheesta varsin kiinnostunut, ja pääsisinkin kumppanini (sub, nainen) kera ehkä tuossa tulevana talvena tapaamisiin. Olemme kuulolla!
-
no onpas kyllä, luulis että ilmottautuneet tulis paikalle. täytyy katsoa jos ens kerralla aikataulut osuis yksiin niin vois kyllä osallistua. kiva kuulla että meni muuten kuitenkin hyvin vaikka ei ihan suunnitellusti porukka ollut paikalla. sehän näissä vähän on että ihmisten tulemisiin ja menemisiin on vähän vaikea luottaa :-\
-
Ei mua harmittanut lainkaan! Tosi hyvä porukka koossa, mukavia ihmisiä ja löytyipä fantasiantoteutusseuraakin :D
Naistenmiitti sitten erikseen, johon ei yhtään miehiä, jospa bi- ja lesbonaiset uskaltautuisivat tulemaan paikalle :)
Ja ainahan miiteissä varmaan peruuntumisia tulee ja se on ihan ok.