BDSM-baari
Ilmoitustaulu => Miitit => Aiheen aloitti: balthazar - 29.07.2016, 19:26
-
Kyllä, nyt kun satelliitit seuraavat meitä ja paljastavat niin masokistien kipupisteet kuin sadistien tenniskyynärpään, eikä yksikään ole puhelinkameroiden ulottumattomissa, on vielä yksi turvasatama: Roosterin alakerta, joka on monille tuttu turvapaikka jo niiltä ajoilta kun vihaiset linnut eivät olleet poistuneet älypuhelimista valkokankaalle lietsomaan suvaitsemattomuuden sanomaansa.
Paikalle toivotaan saavuttavaksi juuri sellaisena kuin on, mielellään suoraan suihkusta ennenkuin on pyyhettä ehtinyt ympärilleen kietaista, mutta jatkuvuuden luomiseksi ja ihan yleisten käytöstapojen hengessä pukeutuminen on (jos nyt vakavoidutaan hetkeksi) ihan suotavaa. Joskaan ei pakollista, mutta turvapaikan vapaaehtoiset tai palkalliset eivät ota vastuuta seurauksista.
Totutun tarjoilun lisäksi viime miitissä ehdotettiin eväiksi banaaneja, kunhan tuo tarpeeksi kaikille tai ainakin itselleen. Enemmän on enemmän, mutta yli kolmen tunkemistä yhteen tai useampaan aukkoon kerralla voitaisiin kuvailla haastavaksi, joskin hauskaksi seurattavaksi.
No, laskin minä tuossa vähän leikkiäkin, pokemonkouluttajat ovat ihan yhtä tervetulleita :)
EDIT: Kelivarauksella yleisön pyynnöstä saatamme suunnata joko suoraan tai Roosterin kautta ulkosalle, elämmehän äärimmäisen kauniin ja vähälumisen suomen kesän viime henkäyksiä. Annetaan ketjun elää ja hengittää, eli kertokaahan mitä olette mieltä. Koetanpa aikani kuluksi väsätä myös elämäni ensimmäisen äänestyksen, koska enemmistöhän on tunnetusti totuutta lähempänä, tietäähän sen jo ykköstason skientologi.
-
Panda ei äänestä vielä, mutta todennäköisesti miittiin ilmestyy, pidettiin se nyt kummassa paikassa tahansa. Banaaneihin en kyllä koske...
-
Jyrkkä ehkä ilmestymiselleni...
Silloisesta tilastani on vielä hankala sanoa mitään.
Tuolta kuitenkin jännitystä arvontaan...
http://www.foreca.fi/Finland/Oulu/details/20160803
Eli jätänpä vielä nappini painamatta äänestelyn suhteen.
Seurataan tilanteen kehittymistä ja annetaan kertoimien kasvaa :)
-
Aieva sama! Kunhan kaikki mielellään samassa paikassa :*
-
Parhaani mukaan yritän töistä päästä paikalle :) . Nimi muistini on huono, mutta henkilö kenen kanssa oli puhetta viime miitissä käyntikorteista. Laitaha viestiä jos/kun kiinnostaa alkaa suunnittelemaan niitä.
-
Tulen. Ja vielä on kainalopaikka vapaana.
-
Mie en lähde maailman ympärysmatkalle Roosteriin tai Ainolan puistoon. Mie meen Tarpeneelle.
-
Kyllä
-
Tää etelän hedelmä vielä tämän miitin pois. ::)
-
Kummassa me nyt sitten ollaan, roosterissa vai ainolassa?
-
Kummassa me nyt sitten ollaan, roosterissa vai ainolassa?
Säätiedote ei ainakaan lupaile puistokelejä.
-
Kummassa me nyt sitten ollaan, roosterissa vai ainolassa?
Säätiedote ei ainakaan lupaile puistokelejä.
Sisälle siis, helpottaa ainakin parkkipaikan saantia.
-
Sisälle siis, helpottaa ainakin parkkipaikan saantia.
Joo, pitäähän parkkipaikankin joskus saada.
Minäkin taidan parkkeerata itseni Roosterin kellariin huomenna.
-
Yleisön pyynnöstä lukitsemme vaihtoehdon D, eli näemme Roosterissa kello kahdeksantoista huitteilla :)
-
Kuukauden verran on tultu oltua olla piilossa teiltä, joten jospa minä huomenna uskaltaudun taas C:-)
-
Tää on niin aikaste ko pikkulauantaina vois illastakin jossain pyörähtää,ehkä tulen ehkä en :D
-
Keli on niin surkea että voi ihan hyvin miittailla, vesisateessa pokemonien metsästys ei oo kivaa.
-
Nähty ja koettu. Paljon oli populaa.
-
Olipas kivaa olla miitissä taas pitkästä aikaa. Maltoin jopa kiltisti olla paikalla,vaikka ois ollu uus leluki testailtavaksi :p
-
Hyvä meininki, jengi toimii tarvittaessa sihteereinä ja vastailee mun puheluihinikin ;D
-
Hyvä meininki, jengi toimii tarvittaessa sihteereinä ja vastailee mun puheluihinikin ;D
Selvisitkö puhumalla itsesi ulos vai tuliko piiskaa?
-
Tuli näyttäydyttyä, kiitos.
Ps. Juomien kaataminen pöytään saapuessani ei johtunut liiallisesti hämmennystilasta :D (en tunnusta ainakaan)
-
Oli kyllä muksa miitti :love:
-
Selvisitkö puhumalla itsesi ulos vai tuliko piiskaa?
En saanut piiskaa vaikka kuinka yritin :'(