BDSM-baari

Ilmoitustaulu => Miitit => Aiheen aloitti: Comawhitedoll - 27.06.2017, 19:28

Otsikko: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Comawhitedoll - 27.06.2017, 19:28
Ensimmäistä kertaa koko universumissa, no jos ei ihan koko universumissa niin ainakin maapallolla, tai ainakin Suomessa, tai ainakin Tampereella me pikkuiset olemme vallanneet oman -vain meille varatun alueen- bileisiin.

Meille on varattu oma valvottu ja turvallinen tila Rsykkeen klubille klo 22 alkaen. Tilaan pääsevät vain pikkuiset ja heidän omat Isot. Muut isot saa tädeiltä vesipyssystä, eli ei saa tulla! Tilassa kuria ja erilaista toimintaa on pitämässä Qulli-täti ja ainakin yksi toinen aputäti. Tilan valvonta loppuu puolenyön aikaan.

Valitettavasti käytössämme oleva tila on hyvin pieni, joten ohjattujen leikkihetkien ajaksi omat Isot joutuvat poistumaan tilan ahtauden vuoksi hetkeksi baarin puolelle. 

Leikkitilatoimikunta on lähettänyt hankintaehdotuksia Rsykeen hallitukselle. Tavoitteena on saada määräraha kengurupallojen, värityskirjojen ja saippuakuplahärpäkkeiden hankintaan.

Mietimme pikkuisten kesken, että saisimmeko talkoina yhdessä kerättyä majanrakennustarpeet kokoon illan ajaksi. Kaipaisimme majoja varten lainaan huopia, vielttejä, tyynyjä ja kaikkea muuta kivaa mitä mieleen putkahtaa, jota majoihin voisi tarvita!

Nousiko teille muille pikkuisille tästä mieleen mitään kysymyksiä, ehdotuksia taikka ideoita? :)

Jee jee tulee superkivaa! :love:

Leikkitilatoimikunnan puolesta

Comawhitedoll
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Greta - 27.06.2017, 19:58
Liian ihana juttu, en malta oottaa  :love:

Miulta ainaskin löytyis ylimääräsiä peittoja (joku 4kpl) ja muutama tyyny, samoin kaikenmoisia kankaita metritolkulla. Autan mielelläni järjestelyissä jos on tarvis apukäsille :)
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Comawhitedoll - 27.06.2017, 23:48
Oi jee ihan supermegaihana juttu ois! :love: Tarpeeseen kyllä tuis! :love:
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: MURU - 28.06.2017, 15:48
 :love: voisin kyl ottaa ideoita vastaan oman pesän luontia varten omaan kotiin kun häkkiä en sinne saa mahtumaan heko..joku kiva köysiteline ihan jees ja vieläkö itte saisin itseni niputettua aina parempi..malttaisin olla kotonakin useemmin heko..
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: bikantti - 28.06.2017, 17:20
Onpa kiva idea! ... harmi että oon mökillä pohjoisessa  :( Toivottavasti joskus uudestaan!
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Comawhitedoll - 29.06.2017, 23:30
Aa voihan harmi! :'( Mutta toivottavasti joku toinen kerta pääset paikalle peuhaamaan! :))
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Brade - 01.07.2017, 13:10
Näitä pitäs saaha kyllä esim. muuallekki. Tekisi mieli tulla pikku kisuni kanssa, mutta huonolta näyttää :(
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Comawhitedoll - 03.07.2017, 19:14
Voihan nenä! :( Pidetään sormet ja varpaat ristissä ja toivotaan, että onnistaisi kuitenkin bileisiin pääsy! :)
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: MURU - 06.07.2017, 18:11
 :love: muru ja murun loksit heko kuplia ja muuta kivaa..
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Draugo - 07.07.2017, 21:27
Eikös pikkusten pitäis olla jo nukkumassa tuohon aikaan :D
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Jalo - 10.07.2017, 05:26
Rsykkeen hallitus on vastaanottanut oheisen hakemuksen. Hallitus kokoontuu tiistaina ja tekee päätöksiä. Pysykää kanavalla, lisätietoja luvassa,

(https://68.media.tumblr.com/74d19890f8b6ef1594b36b38b09fc0e9/tumblr_osurueeF541wuv4lbo1_1280.jpg)

 https://rsyke.tumblr.com/image/162806829084  (https://rsyke.tumblr.com/image/162806829084)
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Comawhitedoll - 10.07.2017, 11:34
Eikös pikkusten pitäis olla jo nukkumassa tuohon aikaan :D
Ei kyllä pikuisetkin jaksaa joskus valvoa pitkään sokeripärinöissään tai muuten vaan hih :D :love:

Rsykkeen hallitus on vastaanottanut oheisen hakemuksen. Hallitus kokoontuu tiistaina ja tekee päätöksiä. Pysykää kanavalla, lisätietoja luvassa,

(https://rsyke.tumblr.com/image/162806829084)

 https://rsyke.tumblr.com/image/162806829084  (https://rsyke.tumblr.com/image/162806829084)
Hienoa! Toivotaan, että arvoisa hallitus ymmärtää asiamme tärkeyden ja on meille suotuisa :)
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Jalo - 13.07.2017, 23:14
Määrärahat on myönnetty ja pomppupallot on hankittu. Valvojien varusteiksi hankittiin SuperSoaker-vesipyssyt.

Tervetuloa.
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Bluejoy - 16.07.2017, 21:24
Hei kaikki pikkuiset.
Olen Bluejoy ja olen aputätinä paikalla pitämässä järjestystä.
Tiedossa on hauska ilta suunniteltuna teille pienille. On askartelua ja kisailua, joten pidetään kiva ilta.  ;)
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Sosumi - 16.07.2017, 21:52
Tää on kyl niin huikee ja lämminhenkinen idea. Ja Rsykkeen hallitukselle propsit hankinnoista ja järjestämisestä.  :love:
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Comawhitedoll - 17.07.2017, 07:49
Määrärahat on myönnetty ja pomppupallot on hankittu. Valvojien varusteiksi hankittiin SuperSoaker-vesipyssyt.

Tervetuloa.
Oikein megasupersuuret kiitokset, kumarrukset ja halit hallitukselle! :love: Kyllä nyt kelpaa peuhata :)

Hei kaikki pikkuiset.

Olen Bluejoy ja olen aputätinä paikalla pitämässä järjestystä.
Tiedossa on hauska ilta suunniteltuna teille pienille. On askartelua ja kisailua, joten pidetään kiva ilta.  ;)
Jee Bluejoy tulee olemaan ihan paras aputäti ikinä! :love:
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Dakini - 19.07.2017, 17:33
Pikkuisille vielä tiedoksi:
Leikkitila aukeaa klo. 22 ja ensimmäinen, vain pikkuisille tarkoitettu kisailu alkaa klo. 22.30. Mikäli halukkaita riittää, toinen pikkuisille tarkoitettu kisailu alkaa 23.30. Osallistumiseen riittää iloinen asenne, muista jutuista me leikkitädit pidämme kyllä huolta.

Luvassa on siis muutakin mukavaa, höpsöttelyä ja askartelua. :)

 Vastaava pikkuisten ohjaaja Qulli-täti
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Lamoka - 21.07.2017, 14:29
Jee, tää on tänään! :love: Illalla nähdään! :))
Pomppupallot täältä tullaan!
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: hotaru - 21.07.2017, 17:43
Päästään tulemaan paikalle isin kanssa  :D :love:
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Comawhitedoll - 22.07.2017, 15:59
Kiitoksia kaikillle ihanille pikkuisille, jotka olitte paikalla! :love: Moikkailaan uudemminkin bileissä, arjessa, miiteissä ja kaikkea ihanaa! :love:
Otsikko: Vs: Universumin ensimmäinen pikkuisten peuhuhuone Tampereella 21.7 Rsykkeen Clubilla
Kirjoitti: Raduni - 22.07.2017, 21:52
Vaikken nyt ehkä ihan siellä ydinkohderyhmän keskiössä olekaan, niin täytyy näyttää peukkua. Se vähä mitä ehdin huonetta nähdä vaikutti tosi symppikseltä, ja minusta on ehdottomasti hienoa että tällaista järjestetään.  :peukku: