BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Perhonen89 - 24.07.2017, 00:41
-
Sivusin tätä aihetta omassa blogissanikin jo, mutta koska aihe tuntuu aiheuttavan nykyään keskustelua, niin ajattelin aloittaa oman topicin aiheelle.
Jos nykyään lisää eroottisia/paljastavia kuvia nettiin omilla kasvoillaan, usein pelotellaan sillä, että työnhaku saattaa vaikeutua, jos tuleva(t) työnantajat löytävät kuvat. Paljonhan puhutaan siitä, kuinka työnantajat googlettavat tietoja työnhakijoista (vaikka en tiedä onko tämä laillista), joten sinänsä uhka, että eroottiset kuvat voivat päätyä työnantajien silmien eteen, voi olla todellinen.
Mietinkin, että voiko eroottisten kuvien lisääminen ja vielä niin, että henkilö on tunnistettavissa kuvista, vaikeuttaa todella työnhakua? Vai onko työnhaun vaikeutuminen vain asia, jolla pelotellaan ja syyllistetään eroottisten kuvien lisääviä ihmisiä? Onko jollain itsellä kokemusta siitä, että työnhaku on vaikeutunut eroottisten kuvien takia?
-
Onhan tuossa sekin puoli että saattaa helpottaa työllistymistä jos joku eltaantunut teollisuuspohatta stalkkaa neidon alastonkuvat :D
-
Koska minulla on myös jonkintason opettajanpätevyys, vältän sitä, että google tarjoaisi riettaimpia poseerauksia kun oikea nimeni laitetaan hakukenttään. Neutraali alastomuus on ok, mutta ei mitään liian tuhmaa yläkouluikäisesten löydettäväksi, kun teen niiden kuvistunneille sijaisuuksia.
-
Lisäyksenä edelliseen: olen huomannut, että jos "poikkeavuuksiaan" kantaa ylpeydellä, eikä itse koe niissä mitään outoa, niin tämä arkipäiväisenä pitäminen tarttuu muihin. Eräs Jyväskylän yliopiston työntekijä alkoi burleskitanssijaksi. Sen sijaan, että olisi varonut työpaikkansa puolesta, onnistui myymään esityksiään henkilökunnan vapaa-ajan viettotilaisuuksiin.
-
Yksinkertaisintahan on, jos on alalla, tai aikoo alalle, jossa pornokuvista on haittaa, niin on lisäämättä nettiin niitä pornokuvia missä näkyy naama.
Vaikkei pomon google laulaisi, aina on mahdollisuus että joku kolmas osapuoli kiusallaan levittää ne pornokuvat sille pomolle. Ei sekään ennenkuulumatonta tässä pikku lammikossa ole.
Eikä sen tarvi olla edes joku kanssakinkyistä, vaan se saattaa olla vaikka joku tuleva työkaveri joka sattumalta löytää kuvat.
-
Paljonhan puhutaan siitä, kuinka työnantajat googlettavat tietoja työnhakijoista (vaikka en tiedä onko tämä laillista)
Tietosuojavaltuutetun ja työntekijäjärjestöjen kanta on, että googlaus on aina laitonta ilman työnhakijan suostumusta. Työnantajajärjestöillä tästä on eri näkemys. Kaikesta huolimatta työnhakijalta salassa tapahtuvaa googlausta varmuudella tapahtuu. https://yle.fi/uutiset/3-8163793 (https://yle.fi/uutiset/3-8163793)
Onko jollain itsellä kokemusta siitä, että työnhaku on vaikeutunut eroottisten kuvien takia?
Työnantajanhan ei tarvitse paljastaa hylkäämisen syytä, mutta tällaisen hylkäyssyyn paljastuessa ollaan varmaan jo rikkomassa yhdenvertaisuuslakia. "Kiitos mielenkiinnostasi. Valitettavasti tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun." - lauseke on tuossa mielessä neutraali.
Kuva jossa näkyy naama / kuva ilman naamaa - jako ei varmaankaan ole se oleellisin googletettaessa. Kuva omalla nimellä on paljon nopeampi löytää - vaikkei siinä naamaa näkyisikään. Jos nimellä löytyy alastonkuva ilman naamaa, herää aina epäilys onko kuvassa juuri haettu henkilö, vaiko joku kaima. Uskoisin, että tuossa tilanteessa vaaka kallistuisi helpommin sinne hylkäävälle puolelle.
-
Tuskinpa työnantajaehdokas ilmoittaa kovinkaan usein hylkäämisen syyksi netistä löytyvää kuvamateriaalia, joten asiasta keskustelu pysyy lähinnä yleisen spekuloinnin tasolla varsinaisten kokemusten puuttuessa. Seksuaalissävytteisten kuvien lisäksi arveluttavan vaikutelman työnhakijastahan voivat antaa vaikkapa sosiaaliseen mediaan lisätyt känniääliöilykuvatkin.
Varsinaisen työnantajan lisäksi omasta mielestäni kannattaa kuvia lisätessä huomioida myös (tuleva) työyhteisö. Kanssapervot oletettavasti suhtautuvat kirjavaan kuvamateriaaliin suhtkoht suopeasti, mutta osalle ihmisistä seksuaalisuus on vahvasti yksityinen asia eikä ymmärrystä valtavirrasta poikkeaville mieltymyksille löydy. Itse ymmärrän, että seksuaalisuus ei määritä ihmisen muita ominaisuuksia, mutta valitettavasti asia ei kaikkien kohdalla ole näin. Itse esimerkiksi esimiestyötä konservatiivisehkolla teollisuudenalalla tekevänä, en halua missään nimessä alaisteni tai yhteistyökumppanien edustajien löytävän minkäänlaista materiaalia omista seksimieltymyksistäni.
-
Mietinkin, että voiko eroottisten kuvien lisääminen ja vielä niin, että henkilö on tunnistettavissa kuvista, vaikeuttaa todella työnhakua?
1. Jotkut työnantajat ovat ennakkoluuloisia ja jättävät palkkaamatta.
2. Opettajana et ole esillä ainoastaan työnantajallesi vaan myös oppilaillesi ja heidän vanhemmilleen. Vaikka työnantaja ei ennakkoluuloinen olisikaan, niin kukaan tervejärkinen opettajan palkkaava TA ei ota riskiä, että oppilaat ja heidän vanhempansa kaivavat opettajasta esille paljastavia kuvia.
Sinuna ottaisin kuvat välittömästi pois. Tuskin niitä enää kokonaan levityksestä pois saa, mutta voithan yrittää.
Minusta olet vähän naiivi. Ymmärrän, että kuvien julkistaminen netissä on sinulle osa seksuaalisuuttasi, mutta olisi hyvä muistaa, että ihmisillä on erilaisia moraalikäsityksiä ja näkemyksiä siitä, mikä on opettajalle sopivaa.
Yleisesti totean aiheesta, että eniten minua kuvien julkistamisessa pelottaisi se, että oma perhe löytää ne. Se olisi minusta sekä kiusallista että epäkohteliasta, koska olen niin vanhanaikainen, että koen seksuaalisuuden avoimen toteuttamisen kuuluvan vain suljettuihin piireihin, eikä perhe tähän piiriin kuulu.
-
Täydellisessä maailmassa kukin voisi esitellä itseään juuri niin paljon kuin haluaa ja miten haluaa. Itse olen pyrkinyt poistamaan kaikki kuvat joissa olen tunnistettavissa, ihan vain varmuuden vuoksi. En varsinaisesti piilottele missään pimeässä, mutta ammusten tarjoaminen muille ei myöskään houkuttele, koska ikinä ei tiedä kuka kuviin törmää.
Tietyissä ammateissa tuota omaa julkikuvaa pitää valitettavasti suojella enemmän kuin toisissa. Ketään ei kiinnosta, jos Siwan kassatytöstä löytyy eroottisia/bdsm -kuvia netistä, mutta joku toimitusjohtaja, opettaja tai poliisi esimerkiksi ovat sellaisia ammatteja, että moiset kuvat varmasti aiheuttavat ongelmia julki tullessaan.
-
Myös mun mielestäni huoli on valitettavasti ihan aiheellinen. Itse en halua kinkypuoleni yhdistyvän vahingossakaan ammatilliseen puoleeni, mistä syystä kuvien kanssa on pakko olla tarkkana. Olisi ihanaa olla julkikinky, mutta pelkään kinkymieltymysteni vaikuttavan epäsuotuisasti työelämässä, jos juorut niistä leviäisi verkostoissa.
Varmuus on paras.
-
Komppaan edellisiä.
Boldatusta tosin olen olen Galesin kanssa eri mieltä, sillä kyllä minua ainakin kiinnostaisi :)
Täydellisessä maailmassa kukin voisi esitellä itseään juuri niin paljon kuin haluaa ja miten haluaa. Itse olen pyrkinyt poistamaan kaikki kuvat joissa olen tunnistettavissa, ihan vain varmuuden vuoksi. En varsinaisesti piilottele missään pimeässä, mutta ammusten tarjoaminen muille ei myöskään houkuttele, koska ikinä ei tiedä kuka kuviin törmää.
Tietyissä ammateissa tuota omaa julkikuvaa pitää valitettavasti suojella enemmän kuin toisissa. Ketään ei kiinnosta, jos Siwan kassatytöstä löytyy eroottisia/bdsm -kuvia netistä, mutta joku toimitusjohtaja, opettaja tai poliisi esimerkiksi ovat sellaisia ammatteja, että moiset kuvat varmasti aiheuttavat ongelmia julki tullessaan.
-
Boldatusta tosin olen olen Galesin kanssa eri mieltä, sillä kyllä minua ainakin kiinnostaisi :)
Ketään ei kiinnosta, jos Siwan kassatytöstä löytyy eroottisia/bdsm -kuvia netistä, mutta joku toimitusjohtaja, opettaja tai poliisi esimerkiksi ovat sellaisia ammatteja, että moiset kuvat varmasti aiheuttavat ongelmia julki tullessaan.
Mutta oletko sinä sellaisessa asemassa, että löytäessäsi Siwan kassatytön kuvan voisit aiheuttaa ongelmia kuvan henkilölle ??? C:-)

Miksi minä ongelmia aiheuttaisin?? Kiinnostunut kyllä olisin :)
-
Mutta oletko sinä sellaisessa asemassa, että löytäessäsi Siwan kassatytön kuvan voisit aiheuttaa ongelmia kuvan henkilölle ??? C:-)
Jos on aikakone jolla matkustaa siihen aikaan kun oli vielä Siwoja, niin sitten kysymys olisi hyvinkin aiheellinen...
-
Toihan parhaassa tapauksessa lisää pikku-siwan myyntiä kun kaikki yksinäiset pervot saa asian selville :D
Komppaan edellisiä.
Boldatusta tosin olen olen Galesin kanssa eri mieltä, sillä kyllä minua ainakin kiinnostaisi :)
Täydellisessä maailmassa kukin voisi esitellä itseään juuri niin paljon kuin haluaa ja miten haluaa. Itse olen pyrkinyt poistamaan kaikki kuvat joissa olen tunnistettavissa, ihan vain varmuuden vuoksi. En varsinaisesti piilottele missään pimeässä, mutta ammusten tarjoaminen muille ei myöskään houkuttele, koska ikinä ei tiedä kuka kuviin törmää.
Tietyissä ammateissa tuota omaa julkikuvaa pitää valitettavasti suojella enemmän kuin toisissa. Ketään ei kiinnosta, jos Siwan kassatytöstä löytyy eroottisia/bdsm -kuvia netistä, mutta joku toimitusjohtaja, opettaja tai poliisi esimerkiksi ovat sellaisia ammatteja, että moiset kuvat varmasti aiheuttavat ongelmia julki tullessaan.
Työnhakuunhan tuo voi tietysti vaikuttaa, mutta käsittääkseni irtisanomisperuste tuo ei taida ainakaan suurimmalla osalla aloista olla. Kohtalaisen outoahan tuo olisi jos työnantaja löytäisi googlella näitä kuvia, kun en ole vielä kenenkään törmännyt kuka täällä esim omalla nimellään esiintyisi. Eriasia ja omaa tyhmyyttä jos niitä julkisena omaan facebookkiinsa laittaa.
-
Mutta oletko sinä sellaisessa asemassa, että löytäessäsi Siwan kassatytön kuvan voisit aiheuttaa ongelmia kuvan henkilölle ??? C:-)
Miksi minä ongelmia aiheuttaisin?? Kiinnostunut kyllä olisin :)
Eikös tämä ketju koskenutkaan kuvien aiheuttamia ongelmia työnhaussa 8)
Jos on aikakone jolla matkustaa siihen aikaan kun oli vielä Siwoja, niin sitten kysymys olisi hyvinkin aiheellinen...
Ei siihen aikakonetta tarvita, ihan pelkkä googlaus voi riittää... Eihän netistä mikään katoa :-X
Eikä Siwankaan poistumisesta nyt niin pitkää aikaa ole, joten mahdollisesti löytyvät kuvat saattavat jopa edelleen muistuttaa mallina ollutta henkilöä :))
-
Itsehän aikoinani K-marketin kassana ollessani törmäsin asiakkaaseen, joka oli törmännyt kuvaani näyttelyssä ja tuli siitä juttelemaan ;D Maailman on pieni paikka. Siinä kuvassa oli kyllä alusvaatteet päällä >:D Veikeä oli silti tilanne.
Kassallekin hakee niin paljon porukkaa töihin, että jos on ahdasmielinen pomo, voi se karsia sut pois joidenki kuvien tähden, vaikke sillä olekaan mitään tekemistä työn tai sen kanssa millaisen kuvan työntekijä antaa alasta.
Itseä mietityttää voiko sun pervot kuvat pomo löytää googlettamalla jos esiinnyt nimimerkillä jota et käytä muissa yhteyksissä?
-
Itseä mietityttää voiko sun pervot kuvat pomo löytää googlettamalla jos esiinnyt nimimerkillä jota et käytä muissa yhteyksissä?
Voi, mahdollisesti, jos olet käyttänyt samaa kuvaa jossain viattomassa yhteydessä kuin ei-viattomassa. Googlen käänteinen kuvahaku on pirullisen tarkka https://support.google.com/websearch/answer/1325808?hl=fi .

...tai olet pervoillut jonkin tunnetun nähtävyyden läheisyydessä tai käyttänyt kuvassasi jotain yleisesti haettua tägiä. Tällöin esimerkiksi haku "Eiffel-torni" voisi teoriassa näyttää kuvasi.
-
Mietinkin, että voiko eroottisten kuvien lisääminen ja vielä niin, että henkilö on tunnistettavissa kuvista, vaikeuttaa todella työnhakua?
1. Jotkut työnantajat ovat ennakkoluuloisia ja jättävät palkkaamatta.
2. Opettajana et ole esillä ainoastaan työnantajallesi vaan myös oppilaillesi ja heidän vanhemmilleen. Vaikka työnantaja ei ennakkoluuloinen olisikaan, niin kukaan tervejärkinen opettajan palkkaava TA ei ota riskiä, että oppilaat ja heidän vanhempansa kaivavat opettajasta esille paljastavia kuvia.
Sinuna ottaisin kuvat välittömästi pois. Tuskin niitä enää kokonaan levityksestä pois saa, mutta voithan yrittää.
Minusta olet vähän naiivi. Ymmärrän, että kuvien julkistaminen netissä on sinulle osa seksuaalisuuttasi, mutta olisi hyvä muistaa, että ihmisillä on erilaisia moraalikäsityksiä ja näkemyksiä siitä, mikä on opettajalle sopivaa.
Yleisesti totean aiheesta, että eniten minua kuvien julkistamisessa pelottaisi se, että oma perhe löytää ne. Se olisi minusta sekä kiusallista että epäkohteliasta, koska olen niin vanhanaikainen, että koen seksuaalisuuden avoimen toteuttamisen kuuluvan vain suljettuihin piireihin, eikä perhe tähän piiriin kuulu.
+1 tälle. Opettaja ja eroottisia tunnistettavia kuvia netissä on ongelmien kerjäämistä ja niitä tulee varmasti. Työnantaja ei välttämättä kuvia kaiva, mutta joku muu tuossa yhteisössä sen tulee tekemään ennemmin tai myöhemmin ja sen jälkeen kuvat leviävät aivan joka puolelle. Lopulta olet pöyristystä herättävänä klikkiuutisena MV-lehdessä tai jossain laadukkaammassa julkaisussa.
-
Jos profiilikuvana on tunnistettava kuva, eikä halua paljastua ns. suurelle yleisölle (foorumin ulkopuolelle), ei kannata julkaista kaikille avoimella puolella. Mut senhän jo kaikki hiffaa ;)
-
Olen vitsaillut itsekseni, että tänne liittymisen yhteydessä pitää tehdä yhden tärkeän päätöksen: esiintyykö kasvoillaan vai pyllyllään. ;) Minkä jälkeen pitää pysyä valitsemallansa linjalla. Jos ei siihen pysty, niin mieluiten sitten niin, ettei kasvoja ja pyllyä esiinny samassa kuvassa.
Mikä tulee kuviin itsessään, niin pitää muistaa, että ne voi löytää tiensä aivan eri asiayhteyksiin.
Tiedän tapauksia, jolloin työnhakijoita on syrjitty mitä erikoisimmilla syillä. Myös laittomilla, kuten uskonnolla. Maailma on ruma, muista se.
Itseäni kiinnostaa haastateltavan LinkedIn-profiili enemmän kuin muut. :P
Paikat, joihin tulee satoja hakemuksia, valitaan ajan puutteen vuoksi melko umpimähkään. Rivityöntekijöitä ei taustan puolesta juuri tutkita. Pahin tilanne on edustustyötä tekevillä. Siinä on julkikuvalle kovat odotukset.
Suomessa on yksityisen tiedon levittämisen suhteen melko ankara laki. Googleen suhteen tilanne parani sen verran, että joitakin yksityisiä tietoja voi pyytää poistettavaksi hakutuloksista.
Kun itse laitan jotakin nettiin, niin ajattelen sen pysyvän siellä ikuisesti. Kannattaa miettiä pari kertaa. Sama koskee kuvatehtäviä. Domin on oltava sen arvoinen.
-
Asiallinen kirjoitus D79Mies- niciltä. Samoilla ajatuksilla olen.
Mitä tulee työnhakuun/työhön ja eroottisiin kuviin kasvot näkyen netissä, on hyvin vaikea kuvitella esimerkiksi säätyttö Mette Mannosta kasvoinensa tälläisellä saitilla. Galleriassa olisi piiskatut pyllynposket ja mustelmaiset tissit. Ei työnantaja, eikä kansakaan katselisi hyvällä.
Tai no, ehkä jotkut katselisivat...
-
Mielenkiintoinen aihe! Uskon alan vaikuttavan kovasti, eli jos työskentelee vähän vapaamielisemmällä alalla, vaikka taitelijana tai koodarina, jossa yksilöllisyys on vahvuus, uskoisin heille sallittavan enemmän. Sitten taas jos on perinteisempi asiantuntija, vaikkapa juristi tai juuri opettaja, niin se voi kyllä jo aiheuttaa ongelmia.
Enkä siis näe ongelmana niinkään kinky-suuntausta, jos se paljastuu jotenkin vahingossa, koska silloinhan se on jokaisen yksityisasia, mutta se julkisuus. Edellisessä duunipaikassa yksi johtajista sanoi, ettei koskaan palkkaisi ketään, joka on osallistunut arveluttavaan tosi-tv -formaattiin (eli vissiin joku Koko Suomi leipoo olisi ihan ok). Mielestäni aika tiukka linjaveto, mutta toisaalta kuinka monta tosi-tv -tähteä on vakuuttanut älyllään ja karismallaan? Edellä joku jo mainitsikin känni-kuvat, joilla on mielestäni samanlainen vaikutus, mutta toki on vähän eri asia jos googlatuista kuvista 1/20 on kännikuva kuin että on sekoillut yhden tuotantokauden tv:ssä ja kaupanpäälle vielä Seiskassa tai että osassa kuvissa on kinky-hommissa. Ja kyllä, googlaaminen on laitonta, mutta sitä tehdään. Paljon. Kukaan ammattitaitoinen rekrytoija ei toki ikinä sanoisi syytä suoraan, vastaus olisi vain "Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun".
Asiantuntijapuolella puhutaan koko ajan enemmän ja enemmän henkilöbrändäyksestä ja kinky-kuvat toki tekevät omasta brändistä vähän erilaisen, mutta eivät välttämättä hyvällä tavalla jos kuitenkin työkontekstissa pitäisi vakuuttaa ammattitaidolla yms. Rekrytoijana mieleeni nousisi myös kysymys henkilön arviointikyvystä, riskinhallinnasta ja kyvystä ajatella asioita pitkälle/laaja-alaisesti - nämä ovat usein kuitenkin aika arvostettuja ominaisuuksia. En myöskään usko, että edesauttaa uralla etenemistä.
-
Ja kyllä, googlaaminen on laitonta, mutta sitä tehdään. Paljon. Kukaan ammattitaitoinen rekrytoija ei toki ikinä sanoisi syytä suoraan, vastaus olisi vain "Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun"
Rekrytointia tekevä tuttu on sanonut katsovansa aina potentiaalisten hakijoiden some-profiilit taustatyön osana ja hylkäävän hakijat, joiden profiili antaa syytä epäillä ettei kyseinen henkilö sopisi yritykseen. Epäilenpä että BB-talossa julkisesti kuksinut tapaus tai omalla naamallaan eroottisissa kuvissa esiintyvä ihminen jäisi myös palkkaamatta. Ezlan mainitsema arviointikyky lienee yksi syy tiukalle linjalle - jos on vaikeuksia pitää oma julkinen kuvansa asiallisena, niin mitenköhän onnistuu edustamaan yritystä asiallisesti asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden suuntaan.
-
Jos löhtee alunperin olettamuksesta, et kaikki mitä nettiin kirjottaa tai lataa on kaikkien ihmisten nähtävissä, äidinkin, silloin ei tule yllätyksiä.
Mitä kukin laittaa on eri asia, mut ne on siellä vielä kun itse on jo maatunut.
-
Ei pelota, ei hävetä. En piilottele juurikaan mitään. Tilanne olisi todennäköisesti toinen, jos minulla olisi lapsia, joita tulisi suojella esimerkiksi kiusaamiselta.
Koskaan en ole sellaisessa työssä ollut, jossa kinkyys voisi olla ihan normijuttu ja kukaan ei ihmettelisi nettikuvia tai esimerkiksi esiintymisiä Seksimessuilla. Tuskin koskaan sellaisiin töihin eksynkään, kyllä nämä konservatiiviset alat ovat mun juttuni. :) Mutta niin, ei henkilökohtaisesti ole hävettävää, työni ei määritä minua kokonaan enkä sen vuoksi mihinkään kaappiin suostu.
-
Kukaan ei voi tietää mitä vastaan tulee.. Vaikka nyt ei välitä, voi olla että viiden vuoden kuluttua tilanne on toinen. Ei voi koskaan tietää missä tilanteessa joku vanha juttu pompahtaa esiin.
Tosin olen itse sitä mieltä että jos asiaa on pohtinut kunnolla ja toimii harkiten niin kannattaa mennä oman fiiliksen mukaan. Tosin ei sen ensimmäisen impulsiivisen fiiliksen. ;) Toisessa todellisuudessani olen ollut hyvin avoin monen vaietun asian suhteen enkä ole päivääkään katunut. Ne työnantajat joita asia haittaa eivät ole minua varten. Mutta tässä tosiaan on pitkä ja huolellinen harkinta takana.