BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: lamie - 15.09.2017, 20:24
-
En tiedä minne tämä keskustelu kuuluu, joten siirtäkää jos tarve ja pahoittelen jos tämä on ollut esillä jo turhautumiseen asti, mutta...
Minulla on muodostumassa vahva jälki-fetissi. Vaikka en ole subi haluan että minussa näkyy session jälkeen reilusti merkkejä ja onneksi kumppanini on samaa mieltä. Ongelmana on että rakastan uimista. Koska tämä on uusi harrastus (ja fetissi) tässä mittakaavassa, ongelmaa ei ole ollut aikaisemmin, sillä kesän olen uinut luonnonvesissä, mutta tänään kävin ensimmäistä kertaa uimahallissa. Minulla on edellisen session jälkeen mustelmia vähän siellä sun täällä, ja eteenkin toinen rinta on aivan musta. En nyt hirveästi välitä mitä mieltä muut ovat, mutta silti saattaa tulla noloja tilanteita eteenkin kun samassa paikassa käy puolituttuja kanssauimareita. Tänään onnistuin välttelemään muita sen verran ettei kukaan huomannut mitään eikä siellä ollut tuttuja, mutta en varmaankaan ole näin onnekas aina..
Miten muut ovat ratkaisseet tämän? Uintia en halua lopettaa ja jäljet on vaan niin :love:
-
Itsellänikin on herännyt jonkinlainen jälki-exhippaus-fetissi.
Sessioiden jälkeen käsivarsissa ja jaloissa on isojakin mustelmia ja silti käyn salilla t-paidassa ja shorteissa. :)
-
Itsellänikin on herännyt jonkinlainen jälki-exhippaus-fetissi.
Sessioiden jälkeen käsivarsissa ja jaloissa on isojakin mustelmia ja silti käyn salilla t-paidassa ja shorteissa. :)
No joo, mutta onhan runsaat jäljet rinnoissa vähän eri asia.. :P

Jos nimenomaan jäljet rinnoissa ovat suurin ongelma, niin yrittäisin varmaan itse etsiä vain peittävämpiä uima-asuja. Minulla oli hieman samankaltainen tilanne jokin aika sitten yhden session jälkeen, kun rinnat olivat oikeasti mustat ja vielä sen verran laajalta alueelta, etteivät normaalit rintsikat peittäneet jälkiä. En harrasta uintia, mutta kyllä se pukukopeilla mietitytti, että mitä jos joku huomaa. Jos joku olisi hoksannut ja kysynyt, niin eipä siihen olisi oikein voinut kehitellä mitään uskottavia tekosyitä. ("Ööö... jätin tissit vahingossa auton oven väliin... 20 kertaa.") En mielelläni huutelisi harrastuksissani kinkyilystä, mutta jos se tuolla tavalla tulisi puheeksi, niin ei se mikään katastrofikaan olisi itselleni.
-
Aloittaja, miten suhtaudut siihen, että uimahallissa kinkyjälkesi näkyvät myös lapsille? Suihkussa ja saunassa niitä on hyvin hankala piilotella, vaikka uikkari muuten siinä auttaisikin. Lapset on uteliaita, ja näyttävät jäljet herättää varmasti ihmetystä ja kysymyksiä. "Aikuisten paikoissa" (esim. kuntosalilla) jäljet ei musta niin haittaa ja rajoita, mutta "perhepaikoissa" suosittelisin käyttämään enemmän harkintaa. Alakouluikäisten vanhempana en itse menisi uimahalliin esittelemään s/m-leikkien kirjavoittamaa kroppaani ollenkaan.
Just tänään muuten mietin myös näitä jälkijuttuja, kun käytiin muksujen kanssa uimassa. Oli ihanan helpottavaa, kun kropassa ei nyt ollut jäljen jälkeä kenellekään selitettäväksi.

Käyn uimassa paikassa ja aikana jolloin siellä ei ole lapsia. Lapsille en missään nimessä esittele mitään jälkiä enkä nyt varsinaisesti halua esitellä niitä muillekaan. Siitähän tässä on kyse.
Mustelmat ympäri kehoa on ihan normaalia minulle, saan helposti mustelmia, mutta juuri nuo rinnat on se ongelma. Uinti on minulle kuitenkin niin tärkeää että siitä en halua luopua.

Kiitos kun tarkensit tätä, ja olet noin vastuullinen lapsia kohtaan. Uiminen tosiaan on ihanaa puuhaa - ihan kaiken ikäisille! - älä siitä ihmeessä luovu :)
-
Aloittaja, miten suhtaudut siihen, että uimahallissa kinkyjälkesi näkyvät myös lapsille? Suihkussa ja saunassa niitä on hyvin hankala piilotella, vaikka uikkari muuten siinä auttaisikin. Lapset on uteliaita, ja näyttävät jäljet herättää varmasti ihmetystä ja kysymyksiä. "Aikuisten paikoissa" (esim. kuntosalilla) jäljet ei musta niin haittaa ja rajoita, mutta "perhepaikoissa" suosittelisin käyttämään enemmän harkintaa. Alakouluikäisten vanhempana en itse menisi uimahalliin esittelemään s/m-leikkien kirjavoittamaa kroppaani ollenkaan.
Just tänään muuten mietin myös näitä jälkijuttuja, kun käytiin muksujen kanssa uimassa. Oli ihanan helpottavaa, kun kropassa ei nyt ollut jäljen jälkeä kenellekään selitettäväksi.
Eikö lasten uteluihin voi keksiä vain jonkun tekaistun selityksen tai jättää kokonaan vastaamatta? Eivät kai lapset ymmärrä että jäljet ovat seksileikeistä peräisin. Enemmän ne voivat loukata tiukkapipoisia aikuisia, jotka saattavat tajuta etteivät jäljet todennäköisesti mistään onnettumuudesta ole peräisin...
Toki jos nyt on jotain haavoja iho täynnä niin sitten on ihan kohteliasta pysyä poissa uimahallista jo ihan hygieniasyistäkin kunnes iho on taas ehjä.
-
Tarkennuksena omalta osaltanikin, että kuntosalilla, jossa käyn, ei käy lapsia.
Niille en jälkiäni esittelisi.
-
Luulisin että "tavalliset" ihmiset eivät osaa kuvitella mistä ne jäljet olisivat muusta kuin tappelusta, viikonloppukönyämisestä, urheilusta tai perinteisesti hakkaavasta puolisosta lähtöisin. Lapset taas kelpuuttavat yksinkertaisenkin selityksen sikäli kun edes kiinnittävät asiaan huomiota. Niin monet normiaikuisetkin.
Itse en ole joutunut mitään selittelemään, tosin jälkikasvua on vain kolme niin eivät ehdi ihmeesti tiiraamaan...varsinkin kun minulla on tapana pitää vaatteita päällä myös kotona ollessa. Suihkussa käymme erikseen. Uimahalleissa ja vastaavissa ei ole tullut viime vuosina käytyä eikä töissä pukkarilla kukaan ole kysynyt koskaan mitään.
Selityksiä jotka ovat totuutta uskottavampia:
"Kompastuin/liukastuin ja siinä tuli jäljet"
"Harrastan kontaktilajia" (tämä ei tarkasti ottaen edes ole valhe jos ajatellaan sessiota)
Onhan noita...
Niin, lisäänpä vielä että kun työssäni saan aina jotain kolhuja ja naarmuja kroppaani niin sitä kautta myös muille jäljille on selitys...enimmän aikaa ne jäljet ovatkin olleet vain työperäisiä tylsyyksiä.
-
Lapset huomaa yllättävän pieniä asioita ja rohkeimmat saattavat tulla kysymään. Eri asia on että mitä lapsi jäljistä miettii. Jos lapsen oma kokomus on että itseään kolhiessa tulee mustelmia niin se saatetaan yhdistää siihen. Mutta ei se niin selvää ole, uteliaisuus herää ja silloin se kiusallinen tilanne tulee. Lasten vanhemmat mielessään miettii että mustelmat on pahoinpitelystä ja antavat todennäköisesti pikaisesti keksityn vastauksen. Vastaus voi olla "ei saa häiritä toista", mutta kaikkien muidenkin huomio on jo kiinnittynyt mustelmiin ja mitä aikuinen edelleen niistä ajattelee... Suurimmalle osalle ne liittyy pahoinpitelyyn. Eikä se jää edes tähän, joku nähneistä kertoo kauhutarinaa työpaikan kahvipöydässä tai muussa vastaavassa paikassa.
-
Vähän samasta asiasta ja vierestä, vanhempi jälkikeskustelu: http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=15817.0
-
Vähän samasta asiasta ja vierestä, vanhempi jälkikeskustelu: http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=15817.0
Kiitos!!! Tätä en löytänyt kun yritin etsiä!
-
Itse kanssa tykkään mustelmista kovasti ja usein kaulasta löytyy jonkinlainen mustelma/fritsu. Olen kassalla töissä, ja välillä tulee kommentteja kuten kävelinkö päin pyykkinarua tai oliko kiva ilta ;D Tissit ei näy töissä, mutta arkena tykkään avoimista paidoista ja yleensä mustelmat näkyy. Itse en ole kovin tiukasti kaapissa, joten suurin osa ympäristöstä tietää mistä kyse (kommentteja silti tulee et "peitä noi nyt herran tähden") ja saa luvan hyväksyä asian. Koen, että minulla on oikeus näyttää siltä, miltä haluan ja mustelmat kuuluu siihen :love:
En koe, että on soveliasta erityisesti mennä esittelemään mustelmia paikassa jossa on paljon lapsia (lue, jos peppusi on aivan musta, ehkä kannattaa pitää pieni uintitauko tai aktiivisesti yrittää peittää asiaa), mutta jos nyt tisseissä on pari mustelmaa, en koe sitä ongelmana. Jos lapsi kysyy, voi sano että tapahtui vahinko ja nyt siinä on pipi joka paranee kyllä. Kannattaa myös pitää valmiina tarkempaa uskottavaa selitystä ettei tarvitse hätävalhetta keksiä :))
Jäljethän voi peittää esimerkiksi veden kestävällä meikillä, yrittää löytää peittävämpi uimapuku tai pyytää, että kumppani katsoisi mihin kohtaan tekee mustelmia >:D Tissin aluset, ulkosyrjät ja nännien lähistö jäävät yleensä peittoon :) Lopulta kyse on tasapainosta jälkien ja näkyvyyden välillä. Jälkiä täytyy rajoittaa tai uintia täytyy rajoittaa ja löytää siitä hyvä kompromissi :)
Luulen, että aikuisten suhteen kaikkein tärkein on oma asenne. Jos häpeilet ja yrität peittää mustelmia(huonosti) ja keksiä huonoja tekosyitä kiusaantuneena, porukka saa siitä väärän käsityksen. Asian kuittaaminen villillä illalla ja hymyllä toimii varmaan aika hyvin aikuisiin.
Jos nyt tähän loppuun vielä sanon, että jokaisen ihmisen tilanne, ympäristö ja persoona on erilainen eikä kaikki käy kaikille. Meidän kaikkien ympärillä on haasteita ja "kukkahattutätejä". Aina on joku paheksumassa ihan sama mitä tekee. Mitä näkyvämpi fetissi, sitä enemmän sen asian kanssa täytyy elää vaniljassa maailmassa, aina löytyy joku joka ei hyväksy. >:D
-
Joskus alle kolmekymppisenä uimahallissa näin suihkutiloissa erään naisparin jolla toisella heistä oli sisäreidet polvien yläpuolelta aivan kauttaaltaan mustelmilla. Kyse ei pariskunnan käytöksen.perusteella ollut ratsastuksen aiheuttamat mustelmat.
Vaikka tiesin heti mistä oli kyse koska silloin kiinnostus lukemisen tasolla oli juuri näitä kinky/spanking-juttuja, kokemukseni kuitenkin puuttui ja ehkä se aiheutti suuren hämmennyksen.
Toki uteliaisuuttakin. Mielikuvitukseni meni aika villeihin sfääreihin.
Joka tapauksessa, en olisi halunnut nähdä niitä jälkiä. Oli väärä paikka mielestäni.
-
Kontribuoinpa useampaan jo esille nousseeseen asiaan. Omaan siis viiltely- ja polttomerkkejä rinnoissa, pyllyssä ja reisissä. Mustelmia on sitten ajoittain siellä sun täällä.
1. Mulla on pitkä mekkomallinen uimapuku, joka peittää mm. reisien jäljet. Tissijälkiä on hankalampi peitellä, mutta pukukopissa ja suihkussa voi liikuskella pyyhkeen turvin sekä peittää paikat käsillä. Voi myös pyrkiä liikkumaan sivuttain tai selin muihin ihmisiin.
2. Lapset hyväksyneet kaatumisselityksen hyvin.
3. Julkisissa tiloissa (joissa pitää olla alasti) ajoittain hävettää jäljet, mutta minkäs teet. En mä aio kotiinikaan lukittautua. Tuskinpa ihmisiä oikeesti paljoa kiinnostaa miksi mun paikat on ruvella. Ehkä leikkaus, ehkä onnettomuus, ehkä itsetuhoisuutta, ehkä.pahoinpitely... Onhan näitä. Duuniporukan kanssa en tosin ole mennyt saunomaan, koska ei kiinnosta selitellä. En pidä saunomisesta onneksi muutenkaan.
4. Arkipukeutumisessa peitän jäljet huolella vaatetuksella - ja merkkaajalla on toki ehdottomat rajat mihin jälkiä tehdään (eli ei naamaan, kaulaan, dekolteelle, käsivarsiin).
-
Vaikka tiesin heti mistä oli kyse koska silloin kiinnostus lukemisen tasolla oli juuri näitä kinky/spanking-juttuja, kokemukseni kuitenkin puuttui ja ehkä se aiheutti suuren hämmennyksen.
Toki uteliaisuuttakin. Mielikuvitukseni meni aika villeihin sfääreihin.
Joka tapauksessa, en olisi halunnut nähdä niitä jälkiä. Oli väärä paikka mielestäni.
Siis koska tuli suuri hämmennys oman kiinnostuksen vuoksi, niin oli väärä paikka... vaikka käytännössä ne, joilla ei mitään kosketuspintaa asiaan ole/ollut reagoivat käytännössä enintään, että "Oho miten noi mustelmat..."
-
Jäljistä voi olla joskus vaikea päätellä ovatko ne konsensuaalisen leikin vai väkivallan aiheuttamia. Mielestäni on kohteliasta suhteuttaa leikit ja leikkien jälkien näkyminen julkisilla paikoilla. Minun leikkini jättävät kohteeseensa aina jälkiä, en leiki tällaisten henkilöiden kanssa jos jäljet ovat hard limit. Teepaita-shortsit-raja on minun käyttämäni linja jälkien suhteen.
Minulle sattui kiusallinen tilanne kesällä saunassa, kun ystäväni näki minussa tiettyjä jälkiä hämärästä mökkisaunasta huolimatta. Hän tosin tietää nämä taipumukseni, mutta kiusaantui silti jäljet nähdessään. Mielestäni jälkien näkyminen menee hieman harmaalla alueella sen suhteen, että altistaako se näkijänsä seksuaaliselle kuvastolle vastoin tahtoa.. En ole tosin lukinnut mielipidettäni asiasta.

Voisiko olla niin, että ongelma syntyi silloin kun ystävä sai tietää taipumuksesta eikä siellä saunassa...
-
Minulle sattui kiusallinen tilanne kesällä saunassa, kun ystäväni näki minussa tiettyjä jälkiä hämärästä mökkisaunasta huolimatta. Hän tosin tietää nämä taipumukseni, mutta kiusaantui silti jäljet nähdessään. Mielestäni jälkien näkyminen menee hieman harmaalla alueella sen suhteen, että altistaako se näkijänsä seksuaaliselle kuvastolle vastoin tahtoa.. En ole tosin lukinnut mielipidettäni asiasta.
Suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluu se että julkinen sauna ja siihen liittyvät pesutilat ovat seksistä vapaita vyöhykkeitä. Jos joku julkisissa pesutiloissa näkee toisen vartalossa mitään seksiin viittaavaa tai jopa kokee toisen vartalon seksuaalisesti loukkaavana, on vika hänen omassa päässään. Ainoastaan käytöksen ja puheiden perusteella voi kritisoida toisen saunassa olemista epäasialliseksi.
Kuten ketjussa on jo mainittu, toisen mustelmista ja muista jäljistä ei voi aina tietää mikä on niiden tarina. Jos sessiojälkien kanssa ei saisi julkiseen saunaan mennä koska "ei sovi lasten silmille" tai "altistaa toiset seksuaaliselle kuvastolle", niin sitten pitäisi samalla logiikalla kieltää esimerkiksi onnettumuudessa loukkaantuneen ihmisen saunominen, koska joku voi tulkita nekin mustelmat ja muut vammat väärin sessiojäljiksi.
Ainoana poikkeuksena voisin toki pitää suoraan kehoon viillettyjä, polttomerkattuja tai muuten merkattuja halventavia tai alatyylisiä sanoja. Ne pitäisin ainakin lasten nähtäviltä poissa, koska ne nyt ainakaan eivät ole tulleet mistään onnettomuudesta.
-
Aloittaja, miten suhtaudut siihen, että uimahallissa kinkyjälkesi näkyvät myös lapsille? [..]
Oletko sinä tosiaankin sitä mieltä, että esim. jokaisen fritsun kaulaan saaneen teinin pitää lukittua himaan? :o
Se on omien vanhempien vastuulla selittää lapsille, miksi kaksi setää suutelee puistossa ja onko sormella osoittelu kohteliasta vai ei.
Mikä tulee vanhempiin, niin toisten seksielämä ei kuulu ventovieraille. Julkisella paikalla ollaan kunnioittamassa toisten perustuslaillista liikkumisvapautta sekä henkilökohtaista koskemattomuutta. Myös sellaisten ihmisten, joiden katselu ei itseä miellytä.
Uimahallien säännöissä useimmiten kerrotaan, mikä pukeutuminen on sallittua. Se, mikä näkyy, niin se näkyy.
Jos olisi pakko valehdella, niin kamppailulajin aloittaminen on parasta, mitä keksin.
-
hyvä keskustelu.
minulla tilanne että jäljet eivät saa näkyä töissä. missään muualla ne eivät haittaisi, tavan tallaaja ei todennäköisesti osaisi edes kiinnittää niihin huomiota, mutta jäljet sellaisia jotka töissä tunnistettaisiin heti mistä ne ovat peräisin, ja niiden määrä ja sijainti on se mikä varmasti herättäisi kysymyksiä siitä millaisesta toiminnasta ne voisivat olla peräisin.
mustelmat ovat todella harvinaisia koska kumppani osaa toimia siten ettei niitä jää, mutta jonkinlainen jälki tietenkin jää varsinkin luumeniltaan isommista "leluista" ja tuoreeltaan ne ovat näkyviä. peittelen silloin kaulaa huivilla tai poololla ja käsivarsia ranteisiin saakka pitkähihaisella. olen myös kehitellyt hätävalheen jos jäisin käsivarsien jäljistä kiinni pukkarissa, sanoisin peranneeni piikikästä pensasaitaa.
-
Tämä on lopulta aika helppo yhtälö, kun sen sellaisena ottaa. Jokaisella on oikeus näyttää siltä kuin haluaa.
Jos aletaan muiden viihtyvyyden takia bannata porukkaa julkisilta nakuilupaikoilta, tribaalitatskat jää kotiin ennen mustelmia. :))
-
Monenlaisia mielipiteitä herännyt. Jälkiin huomiota kiinnittävät lienevät pääasiassa niitä jotka ovat itsekin asiaan tutustuneet, lapsille ja vanilja-aikuisille uskoisin tulevan mustelmista mieleen ensimmäisenä onnettomuus tai sairaus, aikuisille ehkä pahoinpitelykin. Vaniljaihmisille BDSM kuulostaa olevan usein kevyttä läpsyttelyä ja sitomista, eikä monelle tule mieleenkään että joku voisi haluta kroppansa ruhjeille ja mustelmille ihan ilokseen.
Itse onnistuin saamaan takamukseni nuorena sinipunakirjavaksi ratsastusonnettomuudessa (kyllä, hevosen selästä on mahdollista pudota persaus edellä maahan). Eipä käynyt mielessäkään ettenkö olisi voinut mustelmieni kanssa mennä yleiseen uimahalliin, vaikka asiaan vihkiytyneelle olisi varmasti tullut näystä mieleen aivan jotain muuta kuin ratsastusonnettomuus ;D
-
Tämä on lopulta aika helppo yhtälö, kun sen sellaisena ottaa. Jokaisella on oikeus näyttää siltä kuin haluaa.
Jos aletaan muiden viihtyvyyden takia bannata porukkaa julkisilta nakuilupaikoilta, tribaalitatskat jää kotiin ennen mustelmia. :))
Itseasiassa se ei todellakaan ole helppo yhtälö, kuten muutkin ovat kommentoineet esimerkiksi haasteita yhdistää työ ja jäljet. Lisäksi tässä ketjussa ei kai mielestäni haettu ratkaisua asiaan (koska onko lopulta sellaista?).

Käsittääkseni mukaan keskustelu lähti liikkeelle uimahallista. :) Omalle subilleni suosittelisin uimiseen puolipitkälahkeista uimapukua. Se peittää kokonaan rinnat ja yli puolet reisistä. Uimapukuna se kelpaa myös uimahalleihin. Esim. tällainen: https://www.ellos.fi/speedo/myrtle-lsut-af/1042607-01
Ymmärrän toki, että yhteisissä pukuhuoneissa tai saunoissa on vaikeampaa. Tällöin haastavimpina lienevät säännölliset liikuntaharrastukset. Satunnaiset tyttöjen illat tai duunipaikan pikkujoulut ovat helpompia näiden harvemman esiintyvyyden vuoksi. Varsinkin rinnat joutuu jättämään suosiolla rauhaan jo viikko ennen, sillä näiden mustelmat lienee vaikeinta selitellä. Joillekin naisille mustelmiin riittää jo pieni läpsyily.
Mikä tulee työpaikkoihin, niin onhan se todella masentavaa tajuta, että naiseni kaulan hallitsee tämän työyhteisö. Ajatus siitä, että toisen työpaikka on livahtanut oman peiton alle on itselleni hyvinkin masentava. Toisaalta, arvostus toista kohtaan näkyy parhaiten silloin, kun kaulan näykkimisen kiiman pystyy pitämään kurissa, vaikka sattuisi.
Summa summarum: Itsekuri on edelleen kurin korkein muoto ja arvostus toista kohtaan näkyy teoissa. Mikä tulee vapauteen, niin vapauden ponnistustestinä on käyttää sitä mahdollisimman epäsovinnaisella tavalla. Tällöin kullekin paljastuu oma talutushihnansa, viimeistään työyhteisöstä.
Elämä on valintoja ja lumihanki kutsuu ottajaansa.
-
En minä sinäänsä välitä mitä muut ajattelee, mutta asun pienellä paikkakunnalla ja törmään tuolla uimahallilla satunnaisedsti puolituttuihin. Oma elämäntilanne on vähän erikoinen juuri nyt ja lisäksi työssäni annan itsestäni todella paljon, joten en välittäisi että tämäkin asia olisi "julkista" tietoa. Tosin kuten joku sanoi niin ei vaniljaihmiset välttämättä tajua mistä on kyse. :))
Uinti on minulle tärkeää terveyden ja oman henkisen hyvinvoinnin vuoksi.
Uutena tässä maailmassa olen aivan ihastunut jälkiin ja koska emme nyt pääse kumppanini kanssa leikkimään niin usein kun haluaisimme haluan niitä jälkiä itseeni. :P
Minua ei mustelmat muualla niinkään haittaa, mutta rinnat on se ongelma, ja niissä niitä jälkiä tuppaa jostain syystä olemaan aika paljon.. :P Ja uimapukuni peittää kyllä ne uidessa, mutta se suihku ja pukuhuone...
Mutta kaipa se on tämäkin asia hyväksyttävä osaksi minua ja olla välittämättä mahdollisista katseista. ::) :P
-
Itseasiassa se ei todellakaan ole helppo yhtälö, kuten muutkin ovat kommentoineet esimerkiksi haasteita yhdistää työ ja jäljet.
Puhuin tosiaan alkuperäisen viestin uimahallikontekstissa, kuten D79 jo huomauttikin.
Jälkiongelmat työpaikalla tuntuvat ketjun perusteella liittyvän usein saunomiseen nekin. Bikinimallien pitää ehkä valita työ tai jäljet, meillä muilla on pelivaraa ja pinta-alaa käytössä aika kivasti.
-
Jos mulla on tissit mustelmilla ja takamus raidoitettuna, ei tulisi mieleenkään mennä uimahalliin.
Jos on vaan mustelma tai pari niin tottakai voi mennä uimaan. Lapset on uteliaita ja saattavat kysellä jälkien perään. Niille riittää vastaukseksi vaikka kaatuminen :)
Töissä vaihdan työvaatteet päälle. Pukuhuoneessa on aina muita. On tullut pitkän paidan kanssa vaihdettua housuja kun takapuoli ja reidet mustelmilla... En halua kenellekkään mitään selittää. Jos itse näkisin työkaverin mustelmilla niin varmasti kysyisin..
-
Mikä tulee työpaikkoihin, niin onhan se todella masentavaa tajuta, että naiseni kaulan hallitsee tämän työyhteisö. Ajatus siitä, että toisen työpaikka on livahtanut oman peiton alle on itselleni hyvinkin masentava. Toisaalta, arvostus toista kohtaan näkyy parhaiten silloin, kun kaulan näykkimisen kiiman pystyy pitämään kurissa, vaikka sattuisi.
vaikka minä olen se joka kantaa toiminnan jäljet, kyse on yhtä lailla molempien työpaikasta, ja asian paljastuminen olisi huomattavasti ongelmallisempaa miehen kannalta kuin minun kannaltani, monestakin syystä. masentavaa tai ei, tervetuloa todellisuuteen jossa ei voi elää kinkyilyn ehdoilla.
ja omalla kohdallani ei olisi mikään ongelma jos jäljet olisivat näykkimisestä.. varmasti itse kukin on joskus fritsuja tehnyt ja saanut, korkeintaan herättäisi bongaajissa hilpeyttä ja pari huonoa läppää ::)
Mikä tulee vapauteen, niin vapauden ponnistustestinä on käyttää sitä mahdollisimman epäsovinnaisella tavalla. Tällöin kullekin paljastuu oma talutushihnansa, viimeistään työyhteisöstä.
ikävä kyllä tässä elämässä joutuu käymään töissä, ja jopa pyrkiä siihen ettei ole se joka ensimmäisenä lähtee kun väkeä karsitaan säästöjen edessä, koska on esimerkiksi sellaiset talutushihnat kuin opintolaina ja asuntolaina.. siinä on itse kukin niin tiukassa kaulapannassa että kuka tahansa masterdom voi vain kadehtia.
riippuu hyvin paljon ammatista, työnkuvasta, asiakkaista, työpaikasta ja työyhteisöstä minkä verran sessioiden jäljet saavat näkyä, kuten sekin, minkälaisten sessioiden jäljet saavat näkyä. mutta ulkopuolisen on tietysti aina yhtä helppo tulla tuomitsemaan niin liiasta sovinnaisuudesta kuin liiasta epäsovinnaisuudesta..
-
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005373381.html
Onkohan tuossa ollut kyse siitä mistä luulen...?
-
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005373381.html
Onkohan tuossa ollut kyse siitä mistä luulen...?
No kerro toki mitä luulet.
-
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005373381.html
Onkohan tuossa ollut kyse siitä mistä luulen...?
Ei ehkä kannata luulla mitään. Ensinnäkin Lahti... Sitten toiseksi ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen parisuhteessa tapahtunut raiskaus, jossa uhri muuttaa syystä tai toisesta kertomustaan. Toisaalta ei olisi myöskään ensimmäinen eikä viimeinen liian todelta tuntunut rapeplay, jossa bottom ei ole itsekään ihan varma mitä tapahtui. Tietysti se nyt olisi kiva tulkita "valtio puuttuu BDSM-seksiin"-näkökulmasta, mutta tuossa uutisessa ei oikeasti sanota yhtään mitään mistä voisi tehdä jotain järkeviä päätelmiä.
-
No ihan totta kyllä. Lueskelin tätä foorumia ja ketjua ensin hyvän tovin ja sitten ne lasit päässä tietty tuon uutisen.
-
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005373381.html
Onkohan tuossa ollut kyse siitä mistä luulen...?
Ei ehkä kannata luulla mitään. Ensinnäkin Lahti... Sitten toiseksi ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen parisuhteessa tapahtunut raiskaus, jossa uhri muuttaa syystä tai toisesta kertomustaan. Toisaalta ei olisi myöskään ensimmäinen eikä viimeinen liian todelta tuntunut rapeplay, jossa bottom ei ole itsekään ihan varma mitä tapahtui. Tietysti se nyt olisi kiva tulkita "valtio puuttuu BDSM-seksiin"-näkökulmasta, mutta tuossa uutisessa ei oikeasti sanota yhtään mitään mistä voisi tehdä jotain järkeviä päätelmiä.
Kyseessähän oli ulkopiolisen tekemä ilmoitus. "Uhri ei siis muuttanut kertomustaan, vaan kertoi kyseessä olleen yhteinen päätös kokeilla anaaliseksiä, joka oli osoittautunut turhan kivuliaaksi. Nainen pyysi miestä lopettamaan ja homma oli päättynyt siihen. Oli jälkeenpäin valittanut tutulleen kivuista, joka oli päätellyt, että kyseessä oli raiskaus ja tehnyt ilmoituksen.
Tuo on siis naisen kertomus tapahtumien kulusta ja oikeus ei nähnyt perusteita epäillä naisen kertomusta. Linkattu lehtijuttu oli siis hieman supistettu versio uutisesta.
Kaikki on tietenkin mahdollista, mutta BDSM viittausta ei aiheesees ole mitenkään liitetty, vaikka otsikko ruokkiikin mielikuvitusta.