BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Dillepii - 05.10.2017, 12:12
-
Onko teillä kiinnostus lopahtanut ns. Normaaliin seksiin kun olette löytäneet oman fetissinne? Tuntuu että itsellä on käynyt näin...
-
Aika yksiselitteisesti: ei.
Pitkässä suhteessa ja kiireisessä elämäntilanteessa aika usein ei ole aikaa tai jaksamista kunnon sessiolle ja silloin mieluummin molemmat kääntyvät vaniljan puoleen.
Toki vaniljakin saattaa muuttua keskenkaiken....
-
Jos normaalilla seksillä tarkoitetaan hellää vaniljaseksiä niin on. Tosin ei se kiinnostus ole koskaan ollutkaan erityisen suurta, enemminkin ahdistusta siitä että pitäisikö vaniljaseksistä muka saada irti jotain.
-
Määrittele normaaliseksi. :)
-
Näin vailla vakituista leikkikaveria olevana. En puhuisi niinkään kiinostuksen lopahtamisesta. Enneminkin turhautumisena joka johtuu puhtaasti tämän kinkypuolen tarpeiden täyttämisen mahdottumuudesta. Seuraa jos löytää, on tarjolla yleensä vaniljaa ja tulee tunne, siinä otetaan huomioon vain toisen tarpeet ja omista tarpeista, toinenpuoli jää täyttämättä, vaille huomiota. Jatkuessaan se turhauttaa. Vaniljakin maistuu kyllä itselleni erittäinkin hyvin, jos toinenkin puoli on kunnossa. Nyt on menossa vaihde, jossa vanilja ei ole käynyt edes mielessä isommin vähäänaikaan..Sekin tarve kyllä tulee taas ajastaan ;) sitä en epäile hetkeäkään! Parhaimillaanhan nuo kaksipuolta, täydentää toinentoistaan. Sulautuen yhdeksi kokonaisuudeksi.
-
Hyvä ja paljon keskusteltu kysymys on, että mitä on normiseksi? Jos se on sellaista hellää menoa pimeässä peiton alla, niin ei tämä kauheasti kiinnostusta herätä. Jos kyseessä on kiihkeää ja rajua normiseksiä, niin tämä kelpaa.
Olen muutenkin ehkä poikkeava kinky siinä mielessä, että joskus tulee pelkästään paneskeltua ilman varsinaista sessiointia. Joskus vain panettaa niin paljon, että haluaa enemmän panoa kuin sitä, että lähtisi esimerkiksi sessioimaan, jossa ei olisi ollenkaan panemista.
-
Monesti kysytään, että mitä se normiseksi on, koska jokaisen pervous on ko. henkilölle normaalia :)? Itse elän niinkin onnellisessa tilanteessa, että sekä minä ja isäntäni ei kumpikaan kaipaa sitä perinteistä stereotypistä vaniljaista seksiä.. itse ainakaan en saa mitään rajuhkosta perusjyystöstä taikka "leffaromanttisesta takan edessä taljalla hellästi" vetelystä. Meillä "seksi" sisältää AINA liikkeen- ja aistien rajoittamista erilaisilla lisähöysteillä eikä myöskään penetrointi perinteisesti kyrvällä ei ole joka kerralla tapahtuvaa..
Kyllä sitä aikaa aina jostain löytyy kun vaan haluaa ;).. enemmän asenne ja priorisointikysymys ;).. ehkä itse vaan onnekas kun isäntä haluaa leikkiä mun kaa usein sekä 24/7:n kautta tulee lisämaustetta ylläpitämään "jännitettä" ;D.. lisättynä edellisiin mainintoihin isäntäni huikea mielikuvitus.. niin joo, en tule ihan heti kyllästymään tähän mun normaaliin seksiin ;D
-
Jos normaalilla seksillä tarkoitetaan hellää vaniljaseksiä niin on. Tosin ei se kiinnostus ole koskaan ollutkaan erityisen suurta, enemminkin ahdistusta siitä että pitäisikö vaniljaseksistä muka saada irti jotain.
Juurikin tätä ajoin takaa ns. Normiseksillä...
-
Hmm tuo normi-/vaniljaseksin määrittely on aika vaikeaa. Meillä ennen kinkyilyn varsinaista aloittamista oli kyllä käytössä sitomisvälineitä ja rajumpaa menoa, jonka joku varmaan luokittelisi kinkyksi. Omasta mielestä se kyllä oli vaniljaa. Sellainen kyllä kelpaisi satunnaisesti, mutta kaipaan kyllä niitä valta-asetelmia touhuun. Mitään kynttilänvalossa rakastelua en kyllä kaipaa, enkä enää sellaisesta varmasti kiihottuisikaan.
-
Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Olen ehkä ahne, kun haluan suhteeseeni sitä sun tätä ;D
-
Monesti kysytään, että mitä se normiseksi on, koska jokaisen pervous on ko. henkilölle normaalia :)? Itse elän niinkin onnellisessa tilanteessa, että sekä minä ja isäntäni ei kumpikaan kaipaa sitä perinteistä stereotypistä vaniljaista seksiä.. itse ainakaan en saa mitään rajuhkosta perusjyystöstä taikka "leffaromanttisesta takan edessä taljalla hellästi" vetelystä. Meillä "seksi" sisältää AINA liikkeen- ja aistien rajoittamista erilaisilla lisähöysteillä eikä myöskään penetrointi perinteisesti kyrvällä ei ole joka kerralla tapahtuvaa..
Kyllä sitä aikaa aina jostain löytyy kun vaan haluaa ;).. enemmän asenne ja priorisointikysymys ;).. ehkä itse vaan onnekas kun isäntä haluaa leikkiä mun kaa usein sekä 24/7:n kautta tulee lisämaustetta ylläpitämään "jännitettä" ;D.. lisättynä edellisiin mainintoihin isäntäni huikea mielikuvitus.. niin joo, en tule ihan heti kyllästymään tähän mun normaaliin seksiin ;D
Juuri tuo. Minusta olisi hirveän perverssiä ja luonnotonta harrastaa sellaista amerikkalaisten elokuvien hellää hiplailuseksiä takkatulen loisteessa kuunnellen imelää musiikkia, jonka pitäisi "auttaa" tunnelmaan :D Olen vain ajautunut liian kauas siitä ajatuksesta, että kahden (tai useamman) aikuisen vapaaehtoista seksiä pitäisi kahlita sovinnaisuuksilla. Minä harrastan seksiä rakastamani miehen kanssa, se seksi on sellaista mikä on meille normaalia ja tuntuu luonnolliselta. Oikeasti minun käsitykseni vaniljasta perustuu lähinnä joihinkin elokuvien tuottamiin mielikuviin ja omiin kokemuksiin jostain 14 vuoden takaa. Eli hädin tuskin täysikäisen oman seksuaalisuuden kanssa suhteellisen lukossa olleen ihmisen tulkintoihin. Todellisuudessa en edes tiedä mitä vaniljaseksissä tehdään. Miten päätetään kuka päättää? Tai siis se on ilmeisesti jotain tasa-arvoista seksiä, jossa kumpikaan ei saa määrätä? Entä jos tulee kesken kaiken pissahätä? Saako vaniljaseksissä nauttia kivusta vai pitääkö pyytää lopettamaan, vaikka tuntuu kivalta? Saako quotata Sadea tai itkeä?
-
Ihmisen seksuaalisuus kehittyy ja muuttuu koko elämän, näin sanotaan. Jossain vaiheessa, kun olin jo aikuinen, aloin havahtua siihen, että elokuvien ja muun valtakulttuurin käsitys miehen ja naisen välisestä seksistä ei kohdannut omia mieltymyksiäni. Aloin menettää kiinnostusta niin sanotusti tavalliseen seksiin. Se vain tapahtui, pyytämättä ja jokseenkin yllättäen. Vähitellen kiinnostus vaniljaan hiipui hiipumistaan ja etenkin sen jälkeen, kun aloin tutkia minulle uutta seksuaalisuuden maailmaa.
Olen varmaan ollut aina pervo, mutta jostain syystä olen pitänyt mieltymyksiäni alitajunnassa piilossa. Kutakuinkin näin sanoi tarkkanäköinen narttuni ensi kerran kun tavattiin ja keskusteltiin.
Jos kinky-oven avaa ja pitää löytämästään, paluu vanhaan ei ole vaihtoehto. Toki harrastan mielelläni iisimpääkin seksiä, mutta se saattaisi olla jollekin vaniljalle jo hc-pornoa :D
Oleellista lienee se, että ihmisenä en ole muuttunut paremmaksi tai huonommaksi. Olen vain tullut tutummaksi oman seksuaalisuuteni kanssa. Takkatuli ja tasa-arvoisen abstrakti, kädenlämpöinen ja mitään sanomaton seksi ei vain tunnu kuuluvan siihen. Tämä siis seksissä, ei normielämässä. Arvoiltani olen hyvin liberaali.
Vaikka en fantasioi siitä takkatulesta ja pehmeästä peuhaamisesta, se ei tarkoita sitä, ettenkö silti kykenisi ajattelemaan romanttisesti ja tuntemaan intohimoa. Päin vastoin.
-
Vaikka en fantasioi siitä takkatulesta ja pehmeästä peuhaamisesta, se ei tarkoita sitä, ettenkö silti kykenisi ajattelemaan romanttisesti ja tuntemaan intohimoa. Päin vastoin.
Tämä näin! :love:
-
Vaikka en fantasioi siitä takkatulesta ja pehmeästä peuhaamisesta, se ei tarkoita sitä, ettenkö silti kykenisi ajattelemaan romanttisesti ja tuntemaan intohimoa. Päin vastoin.
Tuo oli hyvin sanottu. Itselleni ainakin yksi hyvin oleellinen oivallus oli se, että siitä millaisesta seksistä minä nyt kaikkein eniten satun nauttimaan ei voi päätellä onko minulla jotain tunne-elämän ongelmia. Tai ehkä omalta kohdaltani voi sanoa niin, että olen saavuttanut jonkinlaisen vahvuuden siihen etten kiinnosta mitä joku toinen ihminen katsoo kykenevänsä diagnosoimaan minun seksuaalisesta käyttäytymisestäni.
-
Normiseksi :o
Tykkään monipuolisesta seksistä ja bdsm on vain osa siitä. Dominoivana voin halujeni mukaan harrastella pettinkiä tai kurmuutella jos siltä tuntuu >:D. Tykkään suutelemisesta ja hellistä kosketteluista lähes yhtä paljon kun rajusta nussimisesta mutta ihan perus vaniljaan en kykene :).
Tollanen ns. normiseksi on myös hauskaa kun toinen odottaa saavansa raippaa tai vastaavaa ja saakin ”vain” seksiä >:D.
Se mikä normaalia mulle ei ole normaalia muille ja päinvastoin >:D
-
Mulle normiseksi ei sisällä useinkaan penetraatiota ja siihen kuuluu mm. kivun ja häpeän tuottamista. En siis ole menettänyt kiinnostustani minulle normaaliin seksiin. 8)
-
Miten päätetään kuka päättää? Tai siis se on ilmeisesti jotain tasa-arvoista seksiä, jossa kumpikaan ei saa määrätä? Entä jos tulee kesken kaiken pissahätä? Saako vaniljaseksissä nauttia kivusta vai pitääkö pyytää lopettamaan, vaikka tuntuu kivalta? Saako quotata Sadea tai itkeä?
Siis päättää tai määrätä mitä? Saa käydä pissalla, nauttia kivusta, ja puhua tuhmia. Jos sattuu niin saa jopa pyytää lisää. Itkeminen voi olla uudelle kumppanille varmaan pieni shokki.
Mä luulen ettei oikeen oo mitään semmosta pysyvää tai tarkkaa määritelmää vaniljaseksille. Jotenkin tuntuu siltä että jokaiselle vanilja vaan merkkaa sellaista seksuaalista toimintaa mikä ei ole yhtä raffia tai kinkyä kuin omat petitouhut. Tai en mä tiedä, mä oon ajatellut että meillä on aika vaniljaa verrattuna moniin mutta toisille ne touhut voi näyttää superkinkyltä.
-
Mun kiinnostus ns. vaniljapuolen puuhasteluihin on ollu useamman vuoden täysin nollassa, joskaan yksinomaan kinkypuuhasteluja ei voi asiasta syyttää. Pikemminkin kinkypuolen jutuilla on saanu kompensoitua ns. vaniljapuolen kiinnostuksen puutetta, vaikken mä sitä itse edes minkäänlaiseksi "puutteeksi" edes laske. Fyysinen läheisyys on mulle edelleen erittäin tärkeetä. Ja piiska on tylsästi mulle se ylivoimanen ykkösjuttu, nyt ja varmasti aina.
-
Mä luulen ettei oikeen oo mitään semmosta pysyvää tai tarkkaa määritelmää vaniljaseksille. Jotenkin tuntuu siltä että jokaiselle vanilja vaan merkkaa sellaista seksuaalista toimintaa mikä ei ole yhtä raffia tai kinkyä kuin omat petitouhut. Tai en mä tiedä, mä oon ajatellut että meillä on aika vaniljaa verrattuna moniin mutta toisille ne touhut voi näyttää superkinkyltä.
Word.
Meillä se meinaa ilman rooleja tapahtuvaa seksiä, oli sitten miten rajua tahansa. Yleensä se ei tosiaan ole mitään saksofonisooloja-kera-terälehtien, vaan ennemmin aika konstailematonta naimista. Sitten jos halutaan jotain enemmän niin se on kyllä sitä kinkympää settiä. Sitten kun Master ja Toy touhuaa niin se on D/s-settiä, vaikka olisi "hellempääkin"... Tavallaan ehkä vähän skitsofreenisen kuuloista, mutta se on enemmän se vallanvaihto, kuin se sisältö.
Vastauksia lukiessa tulee sellainen fiilis, että osalla on erikseen tarve/halu seksille ilman rooleja kun taas toinen osa saa tarvitsemansa sessioiden ja muun kautta. What ever rocks your boat, sanoisin.
Itsellä tarve, mielenkiinto ja kiinnostus vaniljaa kohtaan laskee sen mukaan, mitä kauemmin on edellisestä kunnon sessiosta ja sitten jos naidaan vaniljatyyliin niin eipä siitä hirveästi saa irti.
-
Miten päätetään kuka päättää? Tai siis se on ilmeisesti jotain tasa-arvoista seksiä, jossa kumpikaan ei saa määrätä? Entä jos tulee kesken kaiken pissahätä? Saako vaniljaseksissä nauttia kivusta vai pitääkö pyytää lopettamaan, vaikka tuntuu kivalta? Saako quotata Sadea tai itkeä?
Siis päättää tai määrätä mitä? Saa käydä pissalla, nauttia kivusta, ja puhua tuhmia. Jos sattuu niin saa jopa pyytää lisää. Itkeminen voi olla uudelle kumppanille varmaan pieni shokki.
Siis päättää missä asennossa ollaan, kumpi tekee mitä, mitä puetaan päälle sekä missä ja koska seksiä harrastetaan. Selvennykseksi olen koko aikuisikäni harrastanut seksiä määräilevän seksuaalisen mikromanagerin kanssa, joten jos pitäisi yhtäkkiä siirtyä tasa-arvoisempaan (oma mittari) seksiin niin se tuntuisi epänormaalilta. Tosin tiedä onko vaniljaseksi tasa-arvoista, mutta ainakin naistenlehdissä niin sanotaan.
-
Mie käsitän "normiseksin" siten, että siinä ei ole läsnä mitään valta-asetelmia tai ässämmää. Näin ollen vähän vaniljaisempikin meininki, missä on valtasuhde läsnä, on mun mielestä kinkyseksiä.
Mie en itse saa oikein siitä normiseksistä mitään, se jättää jotenkin tyhjäksi. Tarviin sen valtasuhteen.
-
Siis päättää missä asennossa ollaan, kumpi tekee mitä, mitä puetaan päälle sekä missä ja koska seksiä harrastetaan. Selvennykseksi olen koko aikuisikäni harrastanut seksiä määräilevän seksuaalisen mikromanagerin kanssa, joten jos pitäisi yhtäkkiä siirtyä tasa-arvoisempaan (oma mittari) seksiin niin se tuntuisi epänormaalilta. Tosin tiedä onko vaniljaseksi tasa-arvoista, mutta ainakin naistenlehdissä niin sanotaan.
No siis... Tuntuupa hassulta selittää :D sanoilla tai teoilla tapahtuu kommunikaatio, aloitteen voi tehdä vaikka suutelemalla, nostamalla hameen helmaa tai jollain "voisitsä ottaa mut nyt" -heitolla. Jos vaihtaa asentoa niin senhän voi kommunikoida ihan vaan ohjaamalla toista kehollaan tai sanoillaan, kumpi vaan. Se ero on varmaan just siinä että molemmilla on lähtökohtaisesti yhtä paljon sananvaltaa. Toivottavasti osasin selittää.
Mutta siis kokeile ihmeessä! Vaihtelu saattaa virkistää.
Edit: en osaa lainata
-
Aiheeseen liittyen, minulta on joskus kysytty, enkö kaipaa normiseksiä ollenkaan. Vastakysymyksenä voisin heittää, että mitä sellaista normiseksissä on, mitä en saisi kinkyydestä? Jos miettii itse panemista.. noh sitä saa kyllä näin ihan kinkynäkin. Entä se vaniljaseksiin yhdistetty hellyys ja läheisyys? Enää en ehkä seksissä pääse niin nauttimaan hellyydestä ja läheisyydestä, mutta hellyydestä ja läheisyydestä en ole kyllä joutunut yhtään luopumaan kinkyyden myötä. Päinvastoin tuntuu, että moni dominoiva mies tykkää rankan session jälkeen pitää kainalossa ja nauttii itsekin siitä hellyydestä ja läheisyydestä. Sen sijaan tyypillisen vaniljaseksin jälkeen miehen on vain niin helppo todeta häipyvänsä suihkuun, jolloin toinen osapuoli jää ilman läheisyyttä ja hellyyttä.
-
Sen sijaan tyypillisen vaniljaseksin jälkeen miehen on vain niin helppo todeta häipyvänsä suihkuun, jolloin toinen osapuoli jää ilman läheisyyttä ja hellyyttä.
Tämä... Se on niin miljoona kertaa tässä vuosien aikana nähty, että mies painelee seksin jälkeen tupakalle ja omiin touhuihinsa, oli se sitten suihku tai töllö tai nukkuminen... Grr... Tietoakaan läheisyydestä saati hellyydestä...

Noh noh, juuri saatu läheisyyttä ja hellyyttä...
Mutta voihan tuota toki antaa ilman sitä seksiäkin? Tarvii sitten limaisena vieressä rohjottaa, tai painelee sinne suihkuun kahelleen...vaikka uusintaan taikka kultaiseen lämpöiseen suihkuun :D
-
Vaihtelu virkistää, joten kyllä norminormaali seksikin kiinnostaa edelleen, kaikesta pervoilusta huolimatta. :)
-
Mulla meni joku 3v pelkän kinkyseksin varassa, eikä "normiseksi" kiinnostanut ollenkaan. Siitä kinkystä tuli normi.
Sitten siinä kohtaa kun syvemmät tunteet, rakkaus, tuli hommaan mukaan, niin siitä vaniljaisemmastakin seksistä sai ja saa todella paljon. Se läheisyys, hellyys ja intohimo on jossain ihan uusissa ulottuvuuksissa, mitä en ole missään suhteessa elämäni aikana aiemmin kokenut. Molempi parempi.
-
Siis päättää missä asennossa ollaan, kumpi tekee mitä, mitä puetaan päälle sekä missä ja koska seksiä harrastetaan. Selvennykseksi olen koko aikuisikäni harrastanut seksiä määräilevän seksuaalisen mikromanagerin kanssa, joten jos pitäisi yhtäkkiä siirtyä tasa-arvoisempaan (oma mittari) seksiin niin se tuntuisi epänormaalilta. Tosin tiedä onko vaniljaseksi tasa-arvoista, mutta ainakin naistenlehdissä niin sanotaan.
No siis... Tuntuupa hassulta selittää :D sanoilla tai teoilla tapahtuu kommunikaatio, aloitteen voi tehdä vaikka suutelemalla, nostamalla hameen helmaa tai jollain "voisitsä ottaa mut nyt" -heitolla. Jos vaihtaa asentoa niin senhän voi kommunikoida ihan vaan ohjaamalla toista kehollaan tai sanoillaan, kumpi vaan. Se ero on varmaan just siinä että molemmilla on lähtökohtaisesti yhtä paljon sananvaltaa. Toivottavasti osasin selittää.
Mutta siis kokeile ihmeessä! Vaihtelu saattaa virkistää.
Edit: en osaa lainata
Se kun tässä on juuri se juttu, että se että jos minunkaltaiselleni lattioilla ryömivälle pissakakkapervolle (jos seksin aikana pissattaa niin ei todellakaan mennä vessaan) selittää vaniljaseksiä se on vähän sama kuin yrittäisi selittää heterolle lesboseksiä. Voi selittää tekoja tai vaikka näyttää, mutta se tietty "ydin" voi jäädä ymmärtämättä. Hetero voi kysyä lesbolta, että "no kumpi teistä on se mies" (ei kumpikaan, koska molemmat ovat naisia), niin yhtä lailla minulle tasa-arvoinen vaniljaseksi näyttäytyy vain jatkuvana valtataisteluna. Seksin osapuolet varmaan kokevat tilanteen saumattomaksi ja tasa-arvoiseksi, mutta minusta siinä on koko ajan joku stressaava valtataisto menossa (tai sitten se on switchaamista). Minulle alistuminen ei ole lahja vaan syvä pakottava tarve, jota en saa pois päältä paitsi joskus "tiloissa". Niinpä minulle seksin ydin on aina toisen miellyttämisessä. Ainakin oman kokemukseni perusteella se sopii hyvin huonosti yhteen vaniljaseksin kanssa.
-
Hmmm.. Itselle vaniljaa on kaikki se missä naisen kanssa yhdessä sovitaan, koska, miten ja missä..jopa se että "nainen vonkaisi perinteisesti".. Sellainen missä nainen ei ole "sidottu", ja muuten ehdollistettu, sellainen missä ei ole läsnä vahva D/s -asetelma.. (Tätä ei pidä sekoittaman top/bottom toimintaan).
Sadistin seksi jossa toista tietoisesti satutetaan ei mielestäni liioin ole kinkyä..
Myöskään stereotypinen miestenlehti porno - pokevideot, eivät milloinkaan ole näytelleet elämässäni osaa joka olisi visuaalisena ärsykkeenä johtanut "panetukseen", oikeastaan edes kunnolla kiihoittumiseen.. Ei edes sillloin kun 17vuotiaana harrasti seksiä ensikerran.. Kenties onni että sain sitoa jo heti ensimmäisen kumppanini. :(( tavallaan sääli.?!
MKun aikoinaan kuitenkin tullut myös vanillasti pantua, olen aina käyttänyt bdsm -fantasioita aktin takeeksi.. Pidän kuitenkin "cuddle" -meiningistä (hellyys/läheisyys) ihan vanillana, mutta se ei ikinä ole johtanut "panemiseen vanillasti".
-
Hmmm.. Itselle vaniljaa on kaikki se missä naisen kanssa yhdessä sovitaan, koska, miten ja missä..jopa se että "nainen vonkaisi perinteisesti".. Sellainen missä nainen ei ole "sidottu", ja muuten ehdollistettu, sellainen missä ei ole läsnä vahva D/s -asetelma.. (Tätä ei pidä sekoittaman top/bottom toimintaan).
Sadistin seksi jossa toista tietoisesti satutetaan ei mielestäni liioin ole kinkyä..
Onko sinun mielestäsi vain D/s-seksi kinkyseksiä?
-
Isrika, en ota kantaa "mikä on kellekin kinkyä seksiä, varaan oikeuden myös itse nimittää jotakin seksin muotoa "kinkyksi" josta en vielä tiedä/ole kokeillut.. Kannanottoni koskee vain akteja jotka niputan "vaniljaisiksi".

Top/bottom asetelman pystyn itsekin ajatuksen tasolla yhdistää "vaniljaisiin akteihin", mutta mielenkiintoinen ja yllättävä ajatus, että sadismi olisi vaniljaista. Sitä en itse pysty taivutamaan vaniljaan mitenkään, mutta ehkä tässä ero tulee siitä, että minkä mieltää sadismiksi. Se tosin onkin jo aivan toinen keskustelu ja OT.
-
Sen sijaan tyypillisen vaniljaseksin jälkeen miehen on vain niin helppo todeta häipyvänsä suihkuun, jolloin toinen osapuoli jää ilman läheisyyttä ja hellyyttä.
Tämä... Se on niin miljoona kertaa tässä vuosien aikana nähty, että mies painelee seksin jälkeen tupakalle ja omiin touhuihinsa, oli se sitten suihku tai töllö tai nukkuminen... Grr... Tietoakaan läheisyydestä saati hellyydestä...
Noh noh, juuri saatu läheisyyttä ja hellyyttä...
Mutta voihan tuota toki antaa ilman sitä seksiäkin? Tarvii sitten limaisena vieressä rohjottaa, tai painelee sinne suihkuun kahelleen...vaikka uusintaan taikka kultaiseen lämpöiseen suihkuun :D
Tai miten olisi ihan vaan halaus tai jotain muuta yhtä söpöä...?
-
Kiitos vastauksista! Ehkä lähti aihe rönsyilemään tuohon mikä on normiseksi/kinky aiheeseen enemmän kuin siihen omaan kysymykseeni. Olen itse vielä aloittelija tasolla koko touhussa, mutta se suuri kiinnostus on löytynyt. Vielä kun vaimo innostuisi yhtä paljon asiasta... ja tulihan sitä paljon puhuttua "normiseksiä" eilen touhuttua...
-
Se kun tässä on juuri se juttu, että se että jos minunkaltaiselleni lattioilla ryömivälle pissakakkapervolle (jos seksin aikana pissattaa niin ei todellakaan mennä vessaan) selittää vaniljaseksiä se on vähän sama kuin yrittäisi selittää heterolle lesboseksiä. Voi selittää tekoja tai vaikka näyttää, mutta se tietty "ydin" voi jäädä ymmärtämättä. Hetero voi kysyä lesbolta, että "no kumpi teistä on se mies" (ei kumpikaan, koska molemmat ovat naisia), niin yhtä lailla minulle tasa-arvoinen vaniljaseksi näyttäytyy vain jatkuvana valtataisteluna. Seksin osapuolet varmaan kokevat tilanteen saumattomaksi ja tasa-arvoiseksi, mutta minusta siinä on koko ajan joku stressaava valtataisto menossa (tai sitten se on switchaamista). Minulle alistuminen ei ole lahja vaan syvä pakottava tarve, jota en saa pois päältä paitsi joskus "tiloissa". Niinpä minulle seksin ydin on aina toisen miellyttämisessä. Ainakin oman kokemukseni perusteella se sopii hyvin huonosti yhteen vaniljaseksin kanssa.
Aika jännä! Jos sulle on helpompi jäsentää ja nautinnollisesti harrastaa seksijuttuja noiden valtasuhteiden kautta niin mikäs siinä :)
Mutta miten toisen tyydyttämisestä kiksien saaminen ei sopis vaniljameininkiin?
-
Eräs vanha ystävä joskus kiteytti, että kaikki seksi mitä kinkyt ihmiset yhdessä harrastavat on kinkyä seksiä. Juu ei kiitos mitään seksiä vanilja-ihmisen kanssa...Eli eipä ole ollut kiinnostusta vaniljaisiin toimintoihin tämän puolen löytymisen jälkeen.

Ulkoisesti vaniljaiseltakin vaikuttava sukupuoliyhdyntä kinkyjen välillä on lähtökohtaisesti kinkyä mielestäni. Ties mitä hienovaraisesti vivahteita siinä on meneillään.
-
Mulla on kadonnut kokonaan mielenkiinto, niin sanottuun normaali yhdyntään vai voisko sitä kutsua lisääntymis vietiksi. Hikistä ja ärsyttävää liikuntaa, jossa ajtukset on jossain ihan muualla. Tosin jos joku haluu seksiä, niin voi mua tulla pannemaan, kun samalla teen jotain muita askareita. Ainoastaan alistumisen tunne voi herättää haluun seksiin, tosin sen tunteen pitää olla syvä ja sisältää fyysistä, että henkistä puolta.
Kun kerran BDSM:lle antaa pikku sormen, niin se ahmaisee persoonan kokonaan, ei pelkästään kättä.... >:D
-
En sanois, et kiinnostus on lopahtanut. Jos "normiseksiä" eteen tarjoutuu, niin tuskin kieltäydyn, mut harvoin sitä tulee mietittyä et "oi kuinka tekiskään mieli harrastaa hellää silittelyseksiä peiton alla." Paitsi darrassa. Sillon tarvii hellää silittely(seksi)ä.
Enkä tiiä voiko mun kohalla ees puhua lopahtamisesta :D oon löytäny kinkyyteni aika lailla samoihin aikoihin, ku oon seksiä alkanu ylipäätään harrastamaan. Eli vaniljaseksi ei oo koskaa kiinnostanu enemmän ku kinky.
-
Kyllä edelleen riittää intoa myös perus suuseksi/käsihoito/pano/pyllypano-akselin hommiin. Siis ilman mitään välineistöä, kivuntuottoa, sanallista alistamista jne. Mutta onko se sitten normiseksiä jos suhdeasetelmassa on valta-aspektit...
Noh, emmä nyt mitään valtasuhteita kelaile jos illan päätteeksi ennen nukkumaanmenoa otan suihin ja saan toiselta sormetusta. Se on aika perus ja siitäkin nauttii kun ei kiireisen arjen keskellä aina ehdi sen kummempaa kyhätä kasaan. Eli tota joo, olikohan nyt sit loppupäätelmä että puolison kanssa normiseksi maistuu? Vissiinki joo.
-
Kyllä se henkinen yhteys on yksi tärkeimmistä asioista seksihommissa, jos ei tärkein. Toki jos vaan panettaa, ja etsii yhden illan seuraa (jota joskus tullut harrastettua, mut ei enää onneks tarvi), se on muuten ihan sama kuha vaan on kullia tai pillua tarjolla, ja henkilö ei ole ihan helvetinmoinen läski. Mut kyllä se silloinkin pitää olla edes kunnon jyystöä, eikä mitää sivelyä.
Kerran tosin elämässäni olen saanut järisyttävät hyvänolon fiilikset hivelypehmorakastelutaktiikalla, olin oikeasti ihan todella yllättynyt, mutta myös ärtynyt sen tapahtuman jälkeen, koska toinen oli vaan yksinkertaisesti niin taitava ja rakastin sitä sikaa varmaan liikaa ;D Kai se sitten on niin, että kun rakkaus tulee suhteeseen mukaan, sitä vaniljaakin tulee harrastettua koska kaikki läheisyys tuntuu ihanalta ihanan ja rakkaan ihmisen kanssa :love:
-
Normaalia kinkyseksiä, kinkyä kinkyseksiä, kinkyä vanilijaa, vanilijaa vanilijaa. Ei minust ole aina kovin helppo sanoa, mitä kahen ihmisen välillä tapahtuu mut ympäripyöreesti kai se menee, vanilijaa on kai se kun muodollisia valta-astelmia ei ole ja kinkyä silloin ku sellaset on. Ideaalikarkkikaupassa toki molempia on tarjolla.
-
En sanoisi, että tyystin lopahtanut mutta se ei tyydytä enää mua samalla tavalla, kuin joskus ennen. Henkinenyhteys on kyllä olemassa.
Itselläni masterina toimiminen on suuri osa kokonaisuutta, tyydytyksineen päivineen. Kiihokkeena toimii asiat, joita toteutan oman makuni ja haluni mukaisesti, sidottuun ja tottelevaan ihmiseen. Mutta se, mikä on nyt viime aikoina noussut esiin, on se, että en kauheasti välitä omasta laukeamisesta. Kun toinen laukeaa, saa ja tulee, on se minulle se asia tällä hetkellä.
En tiedä mitä on tapahtunut. Olenko kovalla vauhdilla kadottamassa itseäni, unohtaen omat tarpeet ajatellen, kuhan toisella on hyvä. Samalla miettien, että olisi joku, joka huolehtisi tarpeistani edes joskus. Vanilja menee ääritapauksissa kyllä.
-
Eräs vanha ystävä joskus kiteytti, että kaikki seksi mitä kinkyt ihmiset yhdessä harrastavat on kinkyä seksiä. Juu ei kiitos mitään seksiä vanilja-ihmisen kanssa...Eli eipä ole ollut kiinnostusta vaniljaisiin toimintoihin tämän puolen löytymisen jälkeen.
Ehkä tuo on se juttu. Ainakin itse osallistun toisinaan seksuaaliseen toimintaan joka on oikeasti nopea yhdyntä ilman esileikkiä (tai esileikki on puolihuolimatonta). Sellaista "Ensin runkkaan itseni suhun ja sen jälkeen meet tekemään mulle voileivän"-meininkiä, jossa ei naisen orgasmit ole kauhean oleellisia. Kai se sitten on sitä vaniljaseksiä (jos unohdetaan että omassa suhteessani pissa liittyy aina kaikkeen jotenkin), mutta en todellakaan suostuisi mihinkään sellaiseen vaniljan kanssa tai ilman 24/7:ää. Nyt se on hauskaa, mukavaa ja saa aikaan ihanan olon sisällä, mutta jos vaniljasuhteessa olisi tuollaista seksiä niin aika äkkiä häippäisisin.
-
Sellaista "Ensin runkkaan itseni suhun ja sen jälkeen meet tekemään mulle voileivän"-meininkiä,
Hahaha, ihanasti muotoiltu toi! Seuraavan kerran kun joku käskee mua määrittämään vanilja pariskunnan rakkauselämää, mä muistan tän määritelmän. :P ... eipä sillä, mun mielestä tuo myös toisaalta kuulosti aika kinkyltä, hyvin alistava meininki, kun heti pitää mennä tekemään leipää. Ah! :love:
-
Omalta kohdaltani, mitä olen harrastanut dominoivien naisten kanssa seksiä, niin se on ollut tasa-arvoista, josta molemmat ovat nauttineet. Omalla kohdallani kylläkin miellän sen kinkyseksiksi, vaikkei se välttämättä olisi ollut ulkopuolisen tarkkailijan mielestä vaniljaseksiä kummempaa. Tilanteessa, jossa kaksi dominoivaa antavat toisilleen tilaa, tekee siitä itse asiassa pervompaa, kuin voisi kuvitellakaan.
-
En tiedä onko varsinaisesti lopahtanut, mutta tuntuu paljon tylsemmältä. Oikein väsyneenä, pienessä sievässä tai jos ei ole leluja niin saattaa tulla normaalia seksiä harrastettua, mutta yleensä tällöin panetus on ollut jo sitä luokkaa että isommista sitomis leikeistä ei tulisi vittuakaan. Suurimmaksi osaksi lähes joka kerta seksin aikana on ollut joko piiskaa, köyttä, kynttilää yms yms. mukana, joten itselleni pelottava ajatus on että jos joskus vaihtuukin kumppani täysin vaniljaan. Epäilen että seksi silloin ainakin omalta osaltani tuntuisi enemmän velvollisuudelta.
Normaalia seksiähän taas on vaikea määritellä, mutta menen oletuksella että puhutaan seksistä, joka ei sisällä fetissien, erikoisempien fantasioiden tai välineiden käyttöä.
-
Jos tulee vastaan joku joka ulkonäöllisesti kolahtaa suoraan omiin fetisseihin, en välttämättä jaksa jäädä kyselemään löytyykö kinkypuolelta samanlaisia mieltymyksiä. Pelkästään se fetissin aiheuttama kiihko riittää tyydyttämään vanillaseksiaktissa. Jos sen aikana kuitenkin käy ilmi, ettei mitään muita yhteisiä mieltymyksiä löydy ja seuraavakin akti olisi pelkkää vaniljaa, lopahtaa mielenkiinto yleensä siihen.

Kyllä se tuntuisi vaikuttavan vaniljaseksihaluihin aika paljon onko toinen omien "vanilja" fetissien kaltainen :D
Ainakin mulla ;)
-
Sellaista "Ensin runkkaan itseni suhun ja sen jälkeen meet tekemään mulle voileivän"-meininkiä,
Hahaha, ihanasti muotoiltu toi! Seuraavan kerran kun joku käskee mua määrittämään vanilja pariskunnan rakkauselämää, mä muistan tän määritelmän. :P ... eipä sillä, mun mielestä tuo myös toisaalta kuulosti aika kinkyltä, hyvin alistava meininki, kun heti pitää mennä tekemään leipää. Ah! :love:
No minusta se on ihan kinkyseksiä eikä vaniljaa, koska en usko että kukaan vanilja nauttisi siitä vastaanottavana osapuolena ainakaan pidemmän päälle. Toisaalta sitten ainakin elokuvien perusteella se on ilmeisesti ollut hyvin kauan vaniljaseksin perusmuoto, mutta aika monet naiset kai kokisivat yhdynnän ilman esileikkiä kivuaaliksi (ainakin ilman liukkaria) ja eikö sekin ole kinkyä että seksi sattuu? Sitä paitsi vaniljaseksipalstoillahan on jatkuvasti valitusta siitä, että esileikki puuttuu tai on puutteellista. Joten ehkä se on sitten joko tosi kinkyä tai huonoa vaniljaa :D Ja tuskin ketään kiinnostaa huono vanilja.