BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Nneri - 18.11.2017, 17:36
-
Elän jotain kriisi vaihetta . Takaraivossa tykyttää pieni pelko siitä että kriteerit kumppanista alkaa olemaan jo luokkaa "mahdoton". Olen sitä mieltä että tietynlaiset kriteerit viestittää itsearvostuksesta ja -tietoisuudesta. Mutta rajan ylitse menevät edellytykset kertoo nokkakompassista kun kärsä kaartuu komeasti pohjoiseen.
Olen tavannut upeita ihmisiä jotka ovat luonteeltaan juuri kuin minulle veistettyjä mutta seksuaalisesti homma ei toimi halutulla tavalla. Ja sama toisin päin; vaikka seksuaaliset kiinnostukset olisivat kuin vastaus rukoukseen jos hän ei ole luonteeltaan click, viisarini ei vain värähdä.
Yritän seistä peilin edessä pohtimassa sitä mistä sitä pitäisi luopua jotta homma olisi realistinen? Vai tarviiko? Ja jos joistain vaatimuksista kannattaa luopua niin mistä aloitetaan karsiminen? Aloitanko omista kriteereistä ja odotuksista? Vai siitä mitä kumppanin pitäisi olla joko seksuaalisesti tai sitten seksuaalisuutensa ulkopuolella? Voiko sitä oppia olemaan tarvitsematta jotain?
Sitten vielä päälle oma seksuaalisuus mikä on jotenkin yllättänyt minut. Ensin olin niin varma että pidän vain sidottuna olemisesta mutta nyt se ei tuota mitään nautintoa; sellaisen "tässäks mä nyt vaan lojun?" olon riivaamana mikä on todellinen turnoff. Jotain puuttuu, tarviin jotain lisää, jotain enemmän. Vähän niin kuin ajaisin kokoajan vararenkaalla...
Iskee paniikki. Se saa paniikki mikä oli vuooooosia kun pohdin jo aseksuaalisuuden mahdollisuutta. Kun seksi ei vaan napannut. Kun mikään ei vaan kiihottanut. Hetken luulin että olin saanut seksuaaliset tunteeni takaisin kun tajusin olevani alistuva. Mutta tässä sitä taas ollaan. Edellinen suhde lopahti puoleltani juuri sen vuoksi etten saanut nautintoa vain "lojumisesta" vaan aloin kaipaamaan sitä jotakin - enkä vielä ihan tarkasti osaa sanoa mitä se on.
Kuinka normaalia on kriiseily? Miten toimitte jos kriisipaniikki iskee?
-
Mä olen totutellut siihen, että sillon, kun mulla on hyvä olla yksikseni, niin silloin oon valmis suhteeseen. Mulla ei ole varsinaisia kriteerejä kumppania varten, muuta kuin että sen pitää miellyttää mua. Joskus on tullut ihastuttua tyyppiin, jolta ei saakaan mitään vastakaikua, niin sen voi sitten unohtaa ja jatkaa matkaa. Mulla on kaikki jutut tulleet vähän puskan takaa, ehkä juuri siksi, kun en oo etukäteen mitään suunnitellutkaan.
-
Vain jäkälät ei koe kriisejä, ja nekin varmaan vaan vaikuttaa siltä, koska ei osata havainnoida.
Kriisit kuuluvat elämään. Minun mielestäni siksi, että se tarina jota itsestämme itsellemme kerromme on aina versio siitä ihmisestä, joka toimintamme, tunteidemme ja ajatustemme kautta olemme. Omakuva ei koskaan ole täydellinen, koska olemme niin lähellä itseäemme, ettemme näe koko palettia kerralla. Kriisi koittaa kun se tarina, jota itsellemme kerromme ei enää mitenään käy järkeen ja meidän on pakko muuttaa ajatusta siitä kukas vittu minäkin sitten olen olevinani. Asiasta riippuu se, miten isosti kriisi iskee.
Itse juon viskillä kalsarikännit ja palaan LOTR-elokuvien avulla takaisin oman minuuteni juurille ja koitan rauhoittaa itseni ja antaa itselleni aikaa. Nämä jutut vaativat oman aikansa.
--
Mitä suhteisiin tulee...
Pitkässä suhteessa elävänä oma ajatukseni on, että jos tarkoitus on etsiä monogamista, kestoltaan pitkää suhdetta, on pakko olla valmis siihen, ettei lopulta kukaan yksittäinen ihminen voi vastata kaikkiin omiin tarpeisiin. Eli joo, pitää olla valmis luopumaan jostain. Sitten pitää vaan miettiä tarkkaan mistä luopuu ja mitä sillä saavuttaa.
Minusta on aika turhaa tehdä listoja siitä, millainen sen kumppanin pitää olla. Toki perusarvojen täytyy kohdata, mutta lopulta suhde rakentuu kuitenkin sille, että se toinen on sen verran upea tyyppi, että sen kanssa haluaa olla. Myös silloin, kun se on ihan paska ja sille on vihainen. That's it, millään muulla ei ole väliä kuin halulla olla yhdessä. Listaaminen on sikälikin lopulta vähän turhaa, ettei ketään voi tuntea muuten, kuin tutustumalla ja aika hyvin sen tietää mitä siinä yhteisessä "tilassa" haluaa sen toisen kanssa tehdä. Listaaminen voi tulla tielle siten, ettei tutustu ihmiseen vaan jää tuijottamaan omaa listaa sen sijaan, että kuuntelisi omaa itseä ja miettisi, mihin oma mieli vetää.
Me ihmiset emme tiedä mitä haluamme, ennen kuin kokeilemme. Siksi ajatus siitä, että osaisi kertoa millaisen kumppanin haluaa on vaan lähtökohdiltaan väärä.
Toki siinä on se sellainen hankaluus, että jos on itsensä kanssa sellaisella solmulla, ettei sitä kovinkaan riggeri saa auki, niin on aika turha odottaa, että suhteen muodostaminen olisi mitenkään helppoa.
Apollyon
-
Oon viimeinen neuvomaan ketään ihmissuhteissa, mutta keinotekoisesti päätöksen kautta omien kriteerien laskeminen ei kuulosta ollenkaan toimivalta. Joko joku sytyttää tai sitten ei. Ei sitä oikein voi pohtimalla muuttaa. Tosin aika on sellainen jännä juttu, että se saattaa muuttaa omaa näkemystä huomaamatta, kunhan sille antaa mahdollisuuden.
Sitten vielä päälle oma seksuaalisuus mikä on jotenkin yllättänyt minut. Ensin olin niin varma että pidän vain sidottuna olemisesta mutta nyt se ei tuota mitään nautintoa; sellaisen "tässäks mä nyt vaan lojun?" olon riivaamana mikä on todellinen turnoff. Jotain puuttuu, tarviin jotain lisää, jotain enemmän. Vähän niin kuin ajaisin kokoajan vararenkaalla...
Ehkä ootkin dominoiva 8)
-
Kuinka normaalia on kriiseily? Miten toimitte jos kriisipaniikki iskee?
Ihan helvetin normaalia. Kuuluu asiaan, ihmiset tutkii itseään, identiteetit muuttuu, muokkaantuu, löytyy uusia asioita... sitä elämä on. Kriisit kuuluu pakettiin. Sit jossain vaiheessa ne menee ohi. Täytyy vaan pysähtyä ja hengitellä. Miettiä, kuka on.
Nuo tunnemaailman jutut ja parisuhteet on siitä hassuja, että ei niitä voi ennustaa eikä tietää etukäteen kenet haluaa ja mikä iskee ennen kuin se iskee. Sitä voi tietty miettiä ja suunnitella, herkutella ajatuksella omasta ihannekumppanista, sit voi käydä niin että ihastuukin johonkin ihan toisenlaiseen. Joku voi olla paperilla täydellinen ja livenä ei mitään kemiaa. Tai paperilla ei yhtään sellainen mitä on etsinyt ja livenä toimiikin. Tai aika ja se oman identiteetin löytäminen voi muokata ihanteita. Joka tapauksessa täytyy ensin tietää, kuka itse on, ennen kuin voi tietää, millaisen kumppanin haluaa. Ja senkin jälkeen se on vielä ihan henkimaailman asioita, että tuleeko mitään. Eli asioille tarvii siis antaa aikaa ja mahdollisuuksia. Sekä itselle kriisin keskellä löytää itsensä, että kumppaniehdokkaille kaikkine vikoineen, sitä ei koskaan tiedä mikä sit lopulta iskee! :)
Itse juon viskillä kalsarikännit ja palaan LOTR-elokuvien avulla takaisin oman minuuteni juurille ja koitan rauhoittaa itseni ja antaa itselleni aikaa. Nämä jutut vaativat oman aikansa.
Siis tää Apollyonin viesti oli muutenkin täyttä kultaa, erittäin hyvää asiaa, mut sen lisäksi tää kriisinhallintametodi! :love:
-
Silloin kun mikään ei tunnu miltään, yritän tarkkailla pieniä nyansseja. Jos suuret linjat ovat nollatunteilla meneviä niin pienistä yksityiskohdista saa jotain värähdystä aikaan.
Jatkuvasti ei tarvitse kaiken kinky-tilanteen olla seksuaalisesti virittynyttä suurta kiimaa.
Jos itsellä ei viisari värähdä suuntaan tai toiseenkaan, hauskaa voi olla kun seuraa vierestä kumppanin tunneskaalaa.
Identiteetti ihmisenä ja kinkynä on aika kuosissa. Joskus kuitenkin erehtyy miettimään onko sittenkään tehnyt oikeita päätöksiä. Olenko sittenkään sellainen mitä luulen olevani.
Elämä saattaa olla yhtä suurta illuusiota minä mukaanlukien. Se on kuitenkin tässä ja nyt ainoa todellisuus mikä tiedossa.
Tunteilla tai ilman.
On lupa kyllästyä. Ja kriiseillä.
Viskiterapia on mainio tapa siirtää liika ajatteleminen vähäksi aikaa sivuun.
-
En osaa neuvoa mitään yleispätevää - itselleni ”mikään ei tunnu oikein miltään”, jos kanssatoimija ei ole oikea henkilö minulle. Miten tunnistaa, kuka se on - sen vain tietää, kun tapaa ja tutustuu. Haluaa viettää aikaa toisen kanssa ja viehättyy toisesta seksuaalisesti. Molemminpuolisesti. Vain ajan kanssa voi tietää, mitä ja minkälaista kehkeytyy.
Ainakin mulle kompromissi ei oo kirosana, se on pitkän suhteen mahdollistaja. Toki jos vielä onnistuu liittämään siihen avoimen liiton ja/tai polymeiningin, niin vielä parempi. Sen verran monenlaisia seksuaalisia kiinnostuksenkohteita on, etten oikeastaan edes odota pääseväni kaikkea toteuttamaan säännöllisesti tai edes kokeilemaan, joten ainakin tällä hetkellä pystyn hyvin jättämään osan sivuun. Tyytyväisyys elämään kokonaisuutena kun muodostuu niin monista asioista. Taitaa olla omalla kohdalla niin että ikä ja kokemus vaikuttaa, nuorempana olin ehdottomampi ja pistin aika helposti suhteen poikki jos en ollut seksielämäämme tyytyväinen. Nyt ajattelen ennemminkin niin että odotan enemmän itseltäni kuin toiselta. Vähän myöhäisherännäinen siis :D
Tää oli jo varmaan tuttu keskustelu:
http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=14789.165
-
Apollyonin viesti oli kyllä aivan todella huikea! Sain illaksi oikein kunnon aivopähkinän mitä mutustelin.
Varmaan aika pitkälle kriisit pohjautuu siihen kiinalaiseen sananlaskuun '"puristetun nyrkin sisällä ei ole mitään ja avattu kämmen kannattelee koko maailmaa" - nyt kun miettii. Vaikka olenkin yrittänyt taistella sitä ajatuskaavoihin kangistumista vastaan oon tainnut lirauttaa omaan nilkkaan. Väkisin yrittänyt tunkea itteeni raamien sisään mihin oon sullonut kivan kirjon mielikuvia siitä miten pitäis toteuttaa itseään, mistä tykkää ja millasista ihmisistä tykkää.
Ainakin mulle kompromissi ei oo kirosana, se on pitkän suhteen mahdollistaja. Toki jos vielä onnistuu liittämään siihen avoimen liiton ja/tai polymeiningin, niin vielä parempi. Sen verran monenlaisia seksuaalisia kiinnostuksenkohteita on, etten oikeastaan edes odota pääseväni kaikkea toteuttamaan säännöllisesti tai edes kokeilemaan, joten ainakin tällä hetkellä pystyn hyvin jättämään osan sivuun. Tyytyväisyys elämään kokonaisuutena kun muodostuu niin monista asioista. Taitaa olla omalla kohdalla niin että ikä ja kokemus vaikuttaa, nuorempana olin ehdottomampi ja pistin aika helposti suhteen poikki jos en ollut seksielämäämme tyytyväinen. Nyt ajattelen ennemminkin niin että odotan enemmän itseltäni kuin toiselta. Vähän myöhäisherännäinen siis :D
Nousi tuo polyamoria kirkkaaksi vaihtoehdokseni. Minulla on kuitenkin suhteellisen paljon kaikenlaisia kiinnostuksia jos vaikka ja mihin enkä ole tullut ajatelleeksi, ettei niiden kaikkien pidä olla siinä yhdessä ihmisessä. Varmasti hyvin pitkälle opittua ajatusmallia että olisi "vaan se yksi ihminen" ja varmasti osa syy tähän paniikkiin onkin pohjimmainen ajatus että mistä helkutista sen löytää
-
Olen tavannut upeita ihmisiä jotka ovat luonteeltaan juuri kuin minulle veistettyjä mutta seksuaalisesti homma ei toimi halutulla tavalla. Ja sama toisin päin; vaikka seksuaaliset kiinnostukset olisivat kuin vastaus rukoukseen jos hän ei ole luonteeltaan click, viisarini ei vain värähdä.
Tuttua pohdintaa Nneri, yhdyn samaan jodlaukseen.
Sen suurempaa viisautta ei minulla valitettavasti ole tähän tähän tarjota, mutta kiinalaiset on tämän koko paketin tiivistäneet mielestäni hyvin jing jangiin - maailmankaikkeuden kaksi vastakkaista, toisiaan täydentävää perusvoimaa. O:-)
-
Jos seksi ei kiinnosta tai tuota nautintoa tarvis tietää onko vika fyysinen vaiko korvien välissä. Käyttääkö alkuperäisen kysymyksen esittäjä hormonaalista ehkäisyä ja hajusteita?
Aseksuaalisuus lienee korvien välissä ja jos se seksuaaliset halut eivät siellä herää niin aika harvoin toimii sit mikään muukaan.
Jos seksiä meinaa harrastaa jonkun kanssa niin sen toisen tarvis olla mieluinen. Jos ei tunne itseään ja omaa anatomiaansa tai edes osaa seksuaalisista mieltymyksistään niin kyllä silloin aika äkkiä saa aikaan kriisin.
Nykyään monella on aivan epärealistisia odotuksia kumppania valitessa. Jopa siis sellaisia että tyhmä tohtori kelpaa mieluummin kuin puolta älykkäämpi pelkän peruskoulun suorittanut.
Kriisi voi iskeä silloinkin kun seksualisuus on suhteen alussa toiminut hyvin tai suorastaan täydellisesti. Kumppanin vaihtaminen voi auttaa hetkellisesti vaan ei silloin jos vika on vain omassa itsessä.
Ihmisellä on omat mukavuusalueensa, sängyn pehmeä patja, lämmin peitto, koti, kotiseutu, jollain joku matkakohde. Mukavuusalueella voi olla että se mukavaas syö halun lisääntyä, etsiä mieluista kumppania tai ja nauttia seksistä. Kaikki eivät seksistä nauti, kaikki eivät ole keskenään yhteensopivia ja lienee hullua kertoa tarinaa seksilelukauppiaasta joka kertoi useiden naisten ihmetelleen keinovaginan sisäpuolta sormeillen ja sanoen "tältäkö se pillin sisäpuoli tuntuu".
Taas sitten nautinnon maksimoimiseen jollekin toimii sitominen, toiselle piiska, kolmannelle kumiasu ja neljättä pitää vaan hyväillä hellästi. Jollekin toimii kaikki, jollekin saa tehdä vaikka mitä temppuja. Neuvoisin ainakin katsomaan vähän pornoa ja ihan laidasta laitaan. Jos kumppani, omat kädet, seksilelut, porno tai eroottinen kirjallisuus ei saa verta kiertämään sukupuolielimissä niin vika voi olla fyysinen tai sitten olet aseksuaali. Jos elämä ei muuten rullaa kuten haluaisit niin jo se voi masentaa ja viedä seksihalut totaalisesti.
-
Yritän seistä peilin edessä pohtimassa sitä mistä sitä pitäisi luopua jotta homma olisi realistinen? Vai tarviiko? Ja jos joistain vaatimuksista kannattaa luopua niin mistä aloitetaan karsiminen? Aloitanko omista kriteereistä ja odotuksista? Vai siitä mitä kumppanin pitäisi olla joko seksuaalisesti tai sitten seksuaalisuutensa ulkopuolella? Voiko sitä oppia olemaan tarvitsematta jotain?
Harvemmin kukaan lähtee heti kehittymään kaikista päistä. Luonteet ei merkittävästi muutu ja väitän että seksuaalisuus on opittu, koettu tai löydetty juttu. Hidasteina voi olla myös jotain sivullisia seikkoja milloin ei saa kuvaa täydestä potentiaalista.
Tietty aina voi metsästää jostain syystä vapaana olevia valmiita paketteja.
-
Elämä on matkailua kriisistä toiseen. Pitkiinkin parisuhteisiin liittyy kriisejä, mutta suhteet kestävät kun molemmat sitoutuvat niiden selvittämiseen.
Parisuhteissa on se ikävä puoli, että kun sitoutuu niin toinen osapuoli olettaa että toinen on tietoinen siitä mihin sitoutuu. Esimerkiksi jos sitoutuu monogamiseen heteroavioliittoon niin toisella puolella on oikeus olettaa, että on sitten monogaminen hetero - tai ainakin on sitoutunut elämään siinä settingissä. Kriisejä tulee kuitenkin joten sitten pitää vaan päättää se, että mikä niistä sitoutumuksista on se vahvin kun kriisi tulee. Onko se rakkaus, seksuaalinen yhteensopivuus, vanhemmuus, kumppanuus, taloudellinen turvallisuus, avioliitto, asuntolaina vai joku muu. Jotkut ihmiset edellyttävät että se mikä piti alussa paikkansa täytyy päteä myös hamaan loppuun saakka. BDSM-maailmassa kun on näitä kaikenlaisia sopimuksia niin tuo saattaa jopa korostua. Jos on kerran mennyt suhteeseen roolissa X niin se on sitten oletuksena tulevaisuudessakin. Omalta kohdaltani ennen orjuutta olin jo elänyt "submissive wife"-roolissa (eli 24/7), joten sitoutuminen siihen orjailuun ei ollut sinänsä vaikeaa koska oli jo käsitys siitä minkälaista elämä on. Silti se aiheutti minulle aika vakavankin kriisin kun alkoi selvitä, että se parisuhteen toinen osapuoli ei olekaan enää aviomies vaan Master. Toinen siis kasvoi "alkuperäisen sopimuksen" (meillä avioliitto) roolista toisen sopimukseen rooliin ja vuorovaikutus muuttui. Ei siinä kauheasti auttanut muu kuin vain palata oman sitoumuksen juurille. Miettiä miksi on jossain tilanteessa ja saako siitä sitä mitä siitä haluaa. Samahan se on silloin kun pohtii parisuhteen aloittamista: saako enemmän kuin antaa?
Yhdyn Lady Whipin mielipiteeseen siitä, että kinky-tilanteen ei tarvitse olla kiimaista himoa. Voihan siitäkin saada nautintoa, että voi tarjota toiselle nautintoa. Mutta sitten onkin se kysymys, että missä vaiheessa seksi alkaa tuntua inhottavalta jos vaan yrittää miellyttää? Ihan omasta varsin rajallisesta näkökulmastani olen huomannut, että itselleni luo seksuaalisesti turvallisen ympäristön se että miellyttämisen kohde julistautuu makuuhuoneessa tsaariksi. Vähän tasa-arvoisempien vaniljaeksien kanssa se oli sellaista ahdistavaa "tämän kai kuuluisi kiihottaa, mutta ei tunnu missään"-angstausta. Seksi oli ahdistava asia ja pohdin omalta kohdaltani myös "seksuaalista viallisuutta". Tein myös biseksuaalisia kokeiluja siltä varalta, että jos naisilla olisi erilaista energiaa. Vasta hyväksyvässä ja kokeilemaan vaativassa/pakottavassa suhteessa alkoi omat jutut löytyä. Sen perusteella kyllä itse suosittelisin, että nimenomaan niistä luonnejutuista ei kannata lähteä ensimmäisenä karsimaan - koska se oikea kumppanihan hyväksyy sitten senkin, ettei oikein tiedä mistä tykkää tai että mielipiteet vaihtuu. Kyllä se seksuaalisuus selkeytyy kun sitä pääsee tutkimaan turvallisessa ja luotettavassa seurassa. Eikä se tarvitse tarkoittaa monoutta.
-
Jos seksi ei kiinnosta tai tuota nautintoa tarvis tietää onko vika fyysinen vaiko korvien välissä.
Seksuaalisuus on todella iso oma ihmisistä jopa siinäkin mielessä ettei koe sellaista. Ja kun vuosia jouduin miettimään mikä osa musta on rikki kun en saanut Aku Ankka seksistä mitään irti (etenkin siinä vaiheessa kun aloin kovasti esittää että tuntuu hyvälle, niin pirun hyvälle) se jollain tavalla masensi ja ajelehdin todella kauas itsestäni. Seksistä tuli kaikkea muuta kuin nautinto. Ja kun löysin "tämän maailman" olin aivan tohkeissani etten olekaan viallinen. Vähän tuntuu hupsulta sanoa että musta tuli kokonainen mutta jotenkin eheämpi ainakin.
Se oli jonkinlainen vapautumisen tunne ja nyt pelkään että se on kadonnut. Ei siksi että en kiihottuisi vaan siksi ettei toiminta vastaa sitä mitä se on ajatustasollani: kun siinä lojuu naruissa ja toinen lykkii, se tuntuu enemmänkin kiusalliselta koska siitä puuttuu se jonkin. Pidän valtavasti "käsikorujen" paineen tunteesta, olla pöytään kiinnitettynä perse pystyssä mutta kun aletaan hommiin se on niin kauan kivaa kunnes homma muuttuu siksi "tavalliseksi" touhuksi sillä erotuksella että satun olemaan liikuntakyvytön.
Pelkään että hiljalleen mun seksuaalisuus ajelehtii musta ja kohta oon taas siinä samassa tilanteessa kun klitoriskin on kuoreena vetäytynyt etana.
-
Mun mielestä kuulostaa siltä, että sun kannattaisi rohkeasti vaan jatkaa uusien juttujen kokeiluja, laventaa sitä skaalaa. Uskon, että sieltä löytyy vielä vaikka mitä kivaa sullekin. On ihan tyypillistä löytää joku hyvä juttu, mutta jos se sitten jää siihen ja alkaa toistua kaavana, menee monesta kivasta helposti maku. Sama ruokakaan ei maistu monena päivänä peräkkäin, vaikka olisikin lempiruokaa.
Ehkä et ole vielä kohdannutkaan sitä oikeaa ihmistä, jonka kanssa pääsisit tutkimusmatkallasi pidemmälle? Tai sitten suhteessa jäänyt kommunikoimatta toiveet ja tarpeet?
Ite kanssa tavallaan allekirjoitan edellisten kommentteja siitä, että helpottaa löytää itselle oikea matkakumppani, jos on itse ensin vähän eheämpi itsensä kanssa. Silloin nimittäin ehkä uskaltaa paremmin toimia vaistonsa varassa ja tarttua oikeisiin tilanteisiin ja -ihmisiin. Mutta sen oman itsensä löytäminen tapahtunee myös etsimällä ja kokeilemalla?
-
Kuulostaa tutulta. Jos tuntee kolisee, niin seksi ei toimi. Jos seksi toimii, tunteet ei kolise.
Oma lähestymistapani on vuosien varrella muuttunut aika radikaalisti. Alussa ajattelin, että haluan koko paketin. Totesin, että ei toimi. Sitten ajattelin, että seksin on pakko rokata. Ei toiminut. Seksin jälkeen tuli vaihe, jossa ylikorostin tunteiden merkitystä. Vituiks meni. Nykyään olen sujuvasti jotain tältä väliltä.
Uskon, että parisuhde voi olla hyvä ilman täydellistä seksiä tai täydellisiä tunteita, paitsi hedonisteilla. Harvalla meistä tulee olemaan täydellinen parisuhde ja jos sellaista etsii on todennäköistä ettei koskaan voi olla tyytyväinen. On vain löydettävä se oma taso, jolle on hyvä jäädä. Riittävän hyvä parisuhde on jo loistava.
-
Jos seksi ei kiinnosta tai tuota nautintoa tarvis tietää onko vika fyysinen vaiko korvien välissä.
Seksuaalisuus on todella iso oma ihmisistä jopa siinäkin mielessä ettei koe sellaista. Ja kun vuosia jouduin miettimään mikä osa musta on rikki kun en saanut Aku Ankka seksistä mitään irti (etenkin siinä vaiheessa kun aloin kovasti esittää että tuntuu hyvälle, niin pirun hyvälle) se jollain tavalla masensi ja ajelehdin todella kauas itsestäni. Seksistä tuli kaikkea muuta kuin nautinto. Ja kun löysin "tämän maailman" olin aivan tohkeissani etten olekaan viallinen. Vähän tuntuu hupsulta sanoa että musta tuli kokonainen mutta jotenkin eheämpi ainakin.
Se oli jonkinlainen vapautumisen tunne ja nyt pelkään että se on kadonnut. Ei siksi että en kiihottuisi vaan siksi ettei toiminta vastaa sitä mitä se on ajatustasollani: kun siinä lojuu naruissa ja toinen lykkii, se tuntuu enemmänkin kiusalliselta koska siitä puuttuu se jonkin. Pidän valtavasti "käsikorujen" paineen tunteesta, olla pöytään kiinnitettynä perse pystyssä mutta kun aletaan hommiin se on niin kauan kivaa kunnes homma muuttuu siksi "tavalliseksi" touhuksi sillä erotuksella että satun olemaan liikuntakyvytön.
Mutta tässähän on hyvä alku. Tiedät vähän siitä, mistä tykkäät ja sitten siitä, mikä ei niin kiinnosta ainakaan nyt just. Entä jos pohtisit jonkun kivan kanssa, mitä muuta kuin panohommia sen jälkeen voisi tapahtua, kun on liikuntakyvyttömänä perse pystyssä. Se on kuitenkin aika oivallinen lähtökohta vaikka mihin, ja onhan se lykkiminen vähän eri juttu kuin ottaminen. Oisko se kipua? Kosketusta? Kähmintää? Nöyryytystä? Häpeää? Kiimaa? Hyväilyjä? Orgasmeja? Odotusta? D kasaamassa palapeliä? Anelua? Palvontaa? Öljyämistä? Pelottelua? Keskustelua? Kahvihetki? Sulle kokkaamista? Sun sivuuttamista? Syöttämistä? Hengityksen rajoittamista? Kelmuttamista? Huutamista? Itkemistä? Hankalampi asento? Jotain ihan muuta? Ei mitään, voisi vain fiilistellä?
-
Kriisissäsi on jotain niin tuttua, että on pakko kommentoida.
Omia tunteitaan ei pysty pakottamaan. Itsellä on ollut täydellisiä ”järkisuhteita”, mutta seksuaalisuuden kohdalla on ollut haaleaa. Vaikka kuinka yritin saada itseäni syttymään, niin homma ei toiminut. Toisaalta olen syttynyt työpaikan varattuun naiseen, vaikka sellainen suhde tietää vain ongelmia. Pointti tässä syttymisessä ja kiihottumisessa on tunteet. Niiden ehdoilla on mentävä. Ainakin itse ajattelen niin. Itselleen ei kannata alkaa valehtelemaan, eikä itseään voi pakottaa.
Tuo että tunnet ”lojuvasi” ilman kiihoittumista on sitä, että kumppanisi ei pääse henkisesti ”sun sisälle”. Ette pääse samalle taajuudelle. Ja tuntuu, kun olisi osa huonoa näytelmää tai teatteriesitystä. Olen kokenut samaa. Mutta joidenkin kohdalla homma toimii kuin itsestään. Eli kyse on lopulta kumppanista ja siitä paljon puhutusta kemiasta.
-
Tulee väkisinkin sellainen olo, että olen vähän outo tai epätoivoivoinen. Ajattelen, että kemiat ja kahden ihmisen välinen yhteys eivät ole mustavalkoinen asetelma. Suurimmalle osalle kemiat ja yhteys vaikuttaa olevan binäärisiä toimintoja, on/off.
Ainakin olen selkeässä vähemmistössä, kun ajattelen, että avoimella mielellä, minimi odotuksin ja aidolla tutustumishalulla voi löytää ihmisistä aivan uusia ulottuvuuksia. Näihin uusiin ulottuvuuksiin voi sitten ihastua ja niiden kautta voi löytää sen kuuluisan yhteyden.
Täytyy vissiin hyväksyä todellisuus ja tunnustaa, että sitä jotain vain on tai ei ole.
-
Tuo että tunnet ”lojuvasi” ilman kiihoittumista on sitä, että kumppanisi ei pääse henkisesti ”sun sisälle”.
Jollain tavalla se tietynlainen yhteys on varmasti puuttunut väliltämme edellisen herraihmisen kanssa. Ei siinä, hän oli vähän *itun syvällä monellakin tavalla henkisesti. Sitä itsekin oli huuli pyöreänä että voiko olla, voiko oikeasti olla todellista löytää sellanen ihminen jolle ei tarvitse esitellä omaa maailmaa, vaan elää samanlaisessa.
Nyt kuitenkin kun olen miettinyt paljon asioita, saanut ihan hirveästi apuja ja tukea, miettinyt ja miettinyt vähän lisää, oon tullut siihen lopputulokseen että se mihin kompuroin on ollut minä itse. Kuten Ruudel puhui yhteydestä, se on ollut rätisevällä linjalla itseni kanssa. Yhteyteni minuun itseeni on puuttunut.
En oo osannut kuunnella itseäni, paljon asioita mitä en ole ymmärtänyt itsestäni. Miellyttämispäissäni olen saattanut keskittyä enemmän toisen tarpeisiin kuin siihen mitä itse tarvitsen ja haluan. Miellyttämispäissäni tai tietämättä mitä olen halunnut. Ja sitten kun kupla niin sanotusti poksahti se ei muuttanut ainoastaan pieniä asioita elämässäni vaan antoi useita pieniä asioita lisää. Alkoi herää uusia kysymyksiä mihin ei ollut vastauksia ja pieni pallo alkoi pyöriä mäkeä...
Dariane ehdotti osuvia! Ehkä jopa hieman hävettää etten ole tullut ajatelleeeksi noita asioita sen enempää, koska tuossa oli monen kysymysmerkin edessä miellyttävä ehdotus.
Kuten onkin jo kannustettu, pitänee kokeilla rohkeasti kaikkea uutta eikä jäädä lojumaan paikoilleen ;)
-
Se oli jonkinlainen vapautumisen tunne ja nyt pelkään että se on kadonnut. Ei siksi että en kiihottuisi vaan siksi ettei toiminta vastaa sitä mitä se on ajatustasollani: kun siinä lojuu naruissa ja toinen lykkii, se tuntuu enemmänkin kiusalliselta koska siitä puuttuu se jonkin. Pidän valtavasti "käsikorujen" paineen tunteesta, olla pöytään kiinnitettynä perse pystyssä mutta kun aletaan hommiin se on niin kauan kivaa kunnes homma muuttuu siksi "tavalliseksi" touhuksi sillä erotuksella että satun olemaan liikuntakyvytön.
Pelkään että hiljalleen mun seksuaalisuus ajelehtii musta ja kohta oon taas siinä samassa tilanteessa kun klitoriskin on kuoreena vetäytynyt etana.
Varmaan toistan Darianen erinomaista pointtia tässä, mutta en ihmettele ollenkaan jos pelkkä sidottuna oleminen ja siinä paneminen kyllästyttää. Aika harvalle alistuvalle riittää että sidotaan ja lykitään, moni taitaa pitää sellaista itse asiassa melko vaniljaisena touhuna. Ei ole lainkaan harvinaista että nauttiakseen tarvii lisäksi jotain muutakin, d/s-dynamiikkaa, alistavaa ja/tai nöyryyttävää verbaliikkaa, piiskaa, kiusoittelua, tukistamista, kovia otteita, mikä nyt itse kullakin toimii. Joidenkin harvojen kanssa tämä toimii kuin itsestään, useimpien kanssa vaatii paljon keskustelua ja kokeilua.
-
Anteeksi jo etukäteen mutta nyt harmittaa aika paljonkin jotkin kommentit.
Tulee tunne, että alistuva vaatii, haluaa. Tämä ei kelpaa koska se on vain sitä eikä siitä nauti. Pitää olla näin ja noin ja vähän muuta lisänä.
Tuleeko vielä pyyntö miten D:n pitää tehdä joku juttu jotta se olisi täysin sitä mistä alistuva haluaa nauttia. Määritelläänkö vielä käden asentokin ja piiskan laji millä sitä kipua tehdään.
Pitääkö lykkiminen lopettaa sillä hetkellä kun s saa orgasmin vaikka D:llä olisi vielä kesken.
D nähdään sätkynukkena joka ei saa pelkästään sitoa ja naida koska se ei ole riittävä alistuvalle.
Itse ajattelen, kompromisseja voi tehdä. Pitää myös kestää tilanteita jotka eivät ole täysin oman mielen mukaisia mutta jos D niistä nauttii ja niin haluaa niin kannattaisi kestää.
Kannattaisi kestää sitä, että aina ei välttämättä tapahdu mitään suurta ja järisyttävää. Joskus sattuu enemmän, joskus vähemmän. Välillä on vain sitä lykkimistä sidottuun subiin, ei muuta.
D on kuitenkin se joka suunnittelee, vie tilannetta eteenpäin, tekee ja touhuaa, käyttää s:ää tai on käyttämättä.
Minusta hän joka suunnittelee, vie, johtaa, tekee, huolehtii ym on se joka myös päättää mitä antaa, millä tavalla ja kuinka paljon.
D voi tehdä kompromisseja ja antaa niin paljon jotta s on täysin tyytyväinen. Mutta D:n ei tarvitse tehdä sitä jos ei halua.
-
Anteeksi jo etukäteen mutta nyt harmittaa aika paljonkin jotkin kommentit.
Tulee tunne, että alistuva vaatii, haluaa. Tämä ei kelpaa koska se on vain sitä eikä siitä nauti. Pitää olla näin ja noin ja vähän muuta lisänä.
Tuleeko vielä pyyntö miten D:n pitää tehdä joku juttu jotta se olisi täysin sitä mistä alistuva haluaa nauttia. Määritelläänkö vielä käden asentokin ja piiskan laji millä sitä kipua tehdään.
Pitääkö lykkiminen lopettaa sillä hetkellä kun s saa orgasmin vaikka D:llä olisi vielä kesken.
D nähdään sätkynukkena joka ei saa pelkästään sitoa ja naida koska se ei ole riittävä alistuvalle.
Itse ajattelen, kompromisseja voi tehdä. Pitää myös kestää tilanteita jotka eivät ole täysin oman mielen mukaisia mutta jos D niistä nauttii ja niin haluaa niin kannattaisi kestää.
Kannattaisi kestää sitä, että aina ei välttämättä tapahdu mitään suurta ja järisyttävää. Joskus sattuu enemmän, joskus vähemmän. Välillä on vain sitä lykkimistä sidottuun subiin, ei muuta.
D on kuitenkin se joka suunnittelee, vie tilannetta eteenpäin, tekee ja touhuaa, käyttää s:ää tai on käyttämättä.
Minusta hän joka suunnittelee, vie, johtaa, tekee, huolehtii ym on se joka myös päättää mitä antaa, millä tavalla ja kuinka paljon.
D voi tehdä kompromisseja ja antaa niin paljon jotta s on täysin tyytyväinen. Mutta D:n ei tarvitse tehdä sitä jos ei halua.
Hyvin korjoitettu :)
-
Anteeksi jo etukäteen mutta nyt harmittaa aika paljonkin jotkin kommentit.
Tulee tunne, että alistuva vaatii, haluaa. Tämä ei kelpaa koska se on vain sitä eikä siitä nauti. Pitää olla näin ja noin ja vähän muuta lisänä.
Tuleeko vielä pyyntö miten D:n pitää tehdä joku juttu jotta se olisi täysin sitä mistä alistuva haluaa nauttia. Määritelläänkö vielä käden asentokin ja piiskan laji millä sitä kipua tehdään.
Pitääkö lykkiminen lopettaa sillä hetkellä kun s saa orgasmin vaikka D:llä olisi vielä kesken.
D nähdään sätkynukkena joka ei saa pelkästään sitoa ja naida koska se ei ole riittävä alistuvalle.
Itse ajattelen, kompromisseja voi tehdä. Pitää myös kestää tilanteita jotka eivät ole täysin oman mielen mukaisia mutta jos D niistä nauttii ja niin haluaa niin kannattaisi kestää.
Kannattaisi kestää sitä, että aina ei välttämättä tapahdu mitään suurta ja järisyttävää. Joskus sattuu enemmän, joskus vähemmän. Välillä on vain sitä lykkimistä sidottuun subiin, ei muuta.
D on kuitenkin se joka suunnittelee, vie tilannetta eteenpäin, tekee ja touhuaa, käyttää s:ää tai on käyttämättä.
Minusta hän joka suunnittelee, vie, johtaa, tekee, huolehtii ym on se joka myös päättää mitä antaa, millä tavalla ja kuinka paljon.
D voi tehdä kompromisseja ja antaa niin paljon jotta s on täysin tyytyväinen. Mutta D:n ei tarvitse tehdä sitä jos ei halua.
Toki, mutta ei välttämättä juuri kriisin hetkellä. Ei täällä kenenkään tarvitse saati kannata tehdä asioita, joita ei halua tehdä. Niistä kun ei kukaan muu seurauksia kanna. Subillakin on aikoja, kun täytyy selvittää kuka on ja mistä pitää. Sitten voi olla helpompi löytää sellainen D, jolle on luontevaa alistua.