BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Narttu-84 - 22.04.2012, 13:54
-
Hei kaikki rakkaat kinkyt! kysyisinkin nyt mitä kaapissa olo voi tehdä ihmiselle,jos siellä joutuu olemaan vaikka olosuhteiden pakosta? onko vaarana,esim. loppuunpalaminen? saattaako tulla erilaisia tilanteita,esim. möläyttää vahingossa jotain suustaan ja joutuu ongelmiin?(yleiset asenteet) tässä tälläinen pohdinta.. pyytäisin mahdollisimman paljon kommentteja,ja eri näkökulmia asioihin:) toivon että ei mennyt liian vaikeaksi;)
-
En tiedä kaappikinkyistä, mutta kaappihomot ovat päätyneet yleensä ainakin Jenkeissä ja Itävallassa konservatiivipoliitikoiksi ja itseinhon vallassa ajaneet lakeja, jotka vaikeuttavat homojen elämää.
Ai niin! Konservatiivien nuori toivo briteissä 90-luvulla oli kaappikinky, hän päätyi kuolemaan masturbaatio-onnettomuuteen. Mikäli hän ei olisi ollut kaapissa, joku olisi mahdollisesti voinut pelastaa hänet.
-
Kaapissa oleminen voi joskus olla subille myös varsin avartava kokemus, riippuu tosin myös siitä miten se toteutetaan ja kaapin koosta sekä ajasta. Häkkiin verrattuna se myös kokemuksena aivan toisenlainen ja sillä voidaan saavuttaa hyvinkin erialisia tunnetiloja.
-
Tuskin kaapissa olosta mitään vaaraa on jos vaan oma pää sen kestää. Joku ihmistyyppi saattaa tietysti alkaa fantasioimaan ajan kanssa asioilla joiden toteutus on käytännössä mahdotonta.
Ehkä parempi kuitenkin jos edes jollekin voi ajatuksistaan kertoa. Onhan se kuitenkin hemmetin paljon vapauttavampaa olla oma itsensä edes yhdelle ihmiselle. Eikä näitä kinkypiirejä laajemminkaan kannata pelätä, useimmiten ihmiset osaa kunnioittaa toistensa yksityisyyttä.
-
Kaapissaolo ei tuntunut silloin ongelmalta...mutta jälkiviisaana kun asioita katselee niin aina tuntui puuttuvan jotakin vaikka kaikki tuntui olevan erinomaisen hyvin. Ja kun vielä itse tiesi mitä siitä puuttui...väistämättä sillä on ajan mittaan omat vaikutuksensa, hyvät ja huonot. Silloin ei vain ollut aika tehdä. Nyt on. Eikä kaappiin ole paluuta ainakaan minulla.
-
Riippuu siitä, mitä kaapissaololla tarkoitetaan. Sitäkö, että ei lainkaan harjoita pervouttaan, vai sitä että ei kerro taipumuksistaan ja kokemuksistaan läheisilleen?
Minä en ole kertonyt pervoiluistani muille kuin niille, joiden kanssa olen pervoillut. Sikäli siis olen kaapissa. En kuitenkaan koe olevani siellä yksin, sillä olen onneksi saanut "vertaistukea".
Periaatteeni on, että mitä teen makuuhuoneessani, ei kuulu muille kuin niille, jotka sinne päästän. Se koskee niin pervoilua kuin vaniljaa.
(Taisin muuten nyt tulla määritelleeksi itseni makuuhuonekinkyksi.)
-
Lähinnä pohdin kansaa tuota kaapissa olemista,jos se tarkoittaa sitä ettei voi tehdä mitään LIVESSÄ, mielestäni
silloin se on haittavaa harva varmaan töissä kertoo tyyliin pidettiin tossa kunnon ruoskintasessio, sitten mielestäni
fantasioita mitä EI voi toteuttaa on aika vähän jätetään suosiolla pois telotukset tms kuolemaan johtavat,
lähinnä kyse silloin on mielikuvituksenpuuttesta/soveltamisesta. ei tarvitse miljoonan autoa 100 kärrykin liikkuu.
-
Riippuu siitä, mitä kaapissaololla tarkoitetaan. Sitäkö, että ei lainkaan harjoita pervouttaan, vai sitä että ei kerro taipumuksistaan ja kokemuksistaan läheisilleen?
Periaatteeni on, että mitä teen makuuhuoneessani, ei kuulu muille kuin niille, jotka sinne päästän. Se koskee niin pervoilua kuin vaniljaa.
Mulla on sama. En koe olevani kaapissa, mutta jos kaapilla tarkoitetaan sitä että asiaa ei jaeta läheisten kanssa niin sitten varmaan olen.
-
Ainahan ihmisillä on salaisuuksia. Joitakin mitä ei kerrota kenellekään ja toisia taas mikä jaetaan pienen ystäväjoukon kesken.
Jotkut kestävät tätä olotilaa hyvin eikä mitään tarvetta puhua kenenkään kanssa...toiset huonommin ja näistä lörpötellään moneen suutaan.
Jos on huono pitämään halun piilossa, mikä estää toteuttamista käytännössä.
Mikäli tuntuu siltä, että tarve on tullut jäädäkseen eikä ole hetken mielijohde, sen ikäkauden ominainen tarve - esteet saa aina pois tieltä tai pienemmiksi.
Enemmän olisin huolissani siitä, miten elää vaniljoiden keskuudessa tämän tarpeen kanssa jos se on osa luonnetta ja usein mielessä sekä teoissa - ilman että leimaantuu.
Joskus on parempi olla kokeilematta ja vain haaveilla sekä toisinaan unohtaa kuin mennä mukaan.
Tulla kaapista ulos pervon kinkiyden kanssa on rikkonut avioliittoja enemmän kuin yhdistänyt.
-
Minä olin kaapissa kinky-puoleni suhteen useamman kuukauden ajan. Tein näin, koska kuvittelin että pilaan kaiken (liitto, perhe jne.) jos olen rehellinen. Kauan yritin kärvistellä, vaan pikkuhiljaa alkoi tuntumaan että menetän mielenterveyteni jossen saa puhua asioista niiden oikeilla nimillä- uskoutuminen ystäville (myös täällä foorumilla) auttoi ymmärtämään että en voinut juosta karkuun ikuisesti ja niinpä avasin suuni. Ajoitus ei ollut paras mahdollinen ja saattoi liittoni kriisiin hetkeksi, mutta lopulta saimme asiat puhuttua halki. Ja nyt tosiaan etsin kinkyseuraa toteuttaakseni tätä puolta, mieheni luvalla. :love:
Long story short: kaapissa oleminen syö ihmistä, oli kyse sitten mistä tahansa seksuaalisuuden muodosta. En kannata. Asiat pitäisi saattaa valoon ja käsitellä ne.
-
Jos oivalsin oikein kysyjän ajatuksen, niin "kaapittaminen" on pahasta.
Perustelut:
On perheellisiä ihmisiä joilla on myös lapsia ja puoliso, joka ei ole koskaan pitänyt (tai kyllästynyt alkuunsa) ko. toimintoihin, niin se syö ihmistä kuin jäässä oleva käpy oravaa.
Ja jossain vaiheessa sitä huomaa, että elämää on kulunut kovasti pitkä tovi ja yksi ihan kiinteä osa itseä on ollut tukahduksissa liian kauan. Silloin viimeistään pitää tehdä päätöksiä asian esiintuomiseen, miten, se onkin sitten toinen tarina. Mutta kuten Surusilmä tuossa yllä mainitsi, teki mitä vain asian eteen, se vaatii rohkeutta.
Mutta se rohkeus kannattaa löytää, muuten huomaa kiikuttelevansa vanhainkodissa todella katkerana ihmisenä.
My 20 cents
-
Olettaen, että kaapissa ololla tarkoittaa sitä, ettei toteuta itseään, niin kaapista ulos ja takaisin pomppineena voin tarjota ainakin seuraavat huomiot...
...komppaan Lady Whipiä noista suhteiden rikkoutumisesta. Itse olin vaniljasuhteessa kun aloin päästämään kinkypuolta itsestäni esille ymmärtäväisen kumppanin kannustamana. Tätä ennen se "tieto" että tämä puoli on ja haluaisi esille lähinnä turhautti, kun sitä ei osannut toteuttaa, muuta kuin jollain itsekeksityllä selfbondagella joskus. Valitettavasti kumppanini oli tosiaan täysin vanilja eikä kiinnostunut itse sen kummemmin aiheesta, kun taas itselleni selvisi, että kinkeys on tosiaan minun juttu, joten ymmärrettävä ristiriita haluissa johti siihen että suhde kärsi. Ei varmaan pelkästään sen takia, mutta se oli yksi ratkaisevista tekijöistä. Eron jälkeen yritin löytää itseni kaltaisia ihmisiä ja piirejä, mutta en löytänyt, vaikka ne olisivat olleet kirjaimellisesti kulman takana, ja turhautuneena palasin takaisin kaappiini jokuseksi vuodeksi. Tämä kaapissa olo taas aiheutti ihmissuhdepuolella kuivan kauden, kiinnostuksen täydellisesti lopahdettua vaniljasuhteisiin. Muutama vuosi sitten kävin taas vähän aikaa ulkona kaapista, ihan reilustikkin, kun löysin vihdoin tieni asiaankuuluviin piireihin (ja tapasin ihania ihmisiä siellä) mutta... jänistin kun aloin työskentelemään sijaisopettajana ala- ja yläasteella, ja muutenkin ongelmallisen talven kuluessa palasin takaisin kaappiin. Nyt taas pitäisi ulos päästä ja lopullisesti (en ole muuten opettaja enää, joten ei huolta, muista syistä kuin seksuaalisuudestani johtuen valitsin toisen uratien).
Mitä näistä kaapeissa oloista on jäänyt sitten käteen? Lähinnä turhautuminen menetettyyn aikaan, ja menetettyihin mahdollisuuksiin. Nyt tuntuu, että on jo liian vanha toteuttamaan itseään, vaikka sehän se vasta paskapuhetta onkin. Tuntuu myös jotenkin toivottomalta, että joutuu taas aloittamaan tämän puolen rakentamisen nollapisteestä, vaikka senkin tietää, että kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni, ja on rehellisesti oma itsensä, niin asiat etenevät nopeastikkin. Mutta joku pikkuääni takaraivossa haluaisi ottaa sen pelkurin tien, ja palata kaappiin. Eli näin kouluesseetyyliin loppupäätelmänä; Mitä kaapissa olo voi tehdä ihmiselle? Omalla kohdalla sanoisin parilla sanalla: aran ja turhautuneen. Ja jonkun joka kirjoittaa aivan liian pitkiä vuodatuksia netissä (tosin, tämä on vielä säästeliästä niihin tosielämän kahvikumppaneihin verrattuna, jotka tuntikaupalla saavat kuunnella minua ::) )
-
mä mietinkin sellaista mahdollisuutta että elää ns. kaapissa eli ei toteuta itseään livenä(eli ei käy bileissä,ei miitingeissä ja hankkii esim. terapeutin jolle purkaa sitä pahaa oloa siitä,ettei tapaa ketään samanlaisia ihmisiä oikeassa elämässä (hakemassa vertaistukea) ja ei saa olla oma itsensä ja pitää pokeri naamaa ei tässä mitään hätää ole ja elää ns. "normaalia elämää." >:( >:D jotta ihmissuhteet ei hajoa lopullisesti. Kumminkin mietin sitä mitä tuostakin seuraa? hajoaako pää? entäs jos tämä terapeutti ei riitäkkään,vaan halu olla oma itsensä ja omien halujen toteuttaminen käy sietämättömäksi ja lähtee silläkin uhalla toteuttamaan itseään että ihmissuhteet hajoaa ja sut jätetään yksin? eli tarkoitan käytännön asioita: mistä asunto yms. onko kellään mitään kultaista neuvoa mistä kultainen keskitie? eri mahdollisuuksia?
-
mä mietinkin sellaista mahdollisuutta että elää ns. kaapissa eli ei toteuta itseään livenä(eli ei käy bileissä,ei miitingeissä ja hankkii esim. terapeutin jolle purkaa sitä pahaa oloa siitä,ettei tapaa ketään samanlaisia ihmisiä oikeassa elämässä (hakemassa vertaistukea) ja ei saa olla oma itsensä ja pitää pokeri naamaa ei tässä mitään hätää ole ja elää ns. "normaalia elämää." >:( >:D jotta ihmissuhteet ei hajoa lopullisesti. Kumminkin mietin sitä mitä tuostakin seuraa? hajoaako pää? entäs jos tämä terapeutti ei riitäkkään,vaan halu olla oma itsensä ja omien halujen toteuttaminen käy sietämättömäksi ja lähtee silläkin uhalla toteuttamaan itseään että ihmissuhteet hajoaa ja sut jätetään yksin? eli tarkoitan käytännön asioita: mistä asunto yms. onko kellään mitään kultaista neuvoa mistä kultainen keskitie? eri mahdollisuuksia?
En ymmärtänyt tästä juuri mitään. Kysytäänkö tässä sitä että miten hankitaan uusi asunto ihmissuhteen kariuduttua? Vai sitä että voiko jollekkin riittää se että puhuu terapeutille vai johtaako se pään hajoamiseen, ja mitäs ihmettä? Halujensa toteuttaminen ei muuten vaadi miiteissä tai bileissä käymistä..
Tulee vähän mieleen se että aloittaja itse konkreettisesti etsii ulospääsyä huonosta suhteesta, muttei ole uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta koska pelkää yksin jäämistä.
-
Hyvä parisuhde kestää sen, että voi kumppanilleen kertoa kaikesta, jonka kokee itselle tärkeiksi. Jos kumppani pelästyy kinkyyttä ja pistää välit poikki, niin kumppani ei sitten ollutkaan vaivasi arvoinen. Ja jos hän hyväksyy asian, hänen ei ole silti mikään pakko "parisuhteen ylläpitämisen nimissä" suostua sellaisiin sessioihin, mitä hän pitää epämiellyttävänä. Jos hyvä tuuri käy, kumppani hyväksyy kinkyyden ja suostuu jopa sessioihin. Jos kinkyyden hyväksyvä kumppani ei suostu sessioihin (eikä halua, että sessioseuraa etsitään parisuhteen ulkopuolelta), se on sitten kaapista tulleen henkilön itse harkittavissa, kannattaako hyvä parisuhde laittaa poikki vain sen takia, ettei voi toteuttaa kaikkia seksifantasioitaan. Lopulta hyvin harva ihminen elää semmoisessa parisuhteessa että ihan kaikki seksifantasiat toteutuisivat, mutta on silti onnellinen. Vanhan parisuhteen hylkääminen ja uuden aloittaminen pelkästään paremman seksielämän nimissä taas saattaa joskus olla hyvä ja joskus huono valinta.
Osa toki sortuu pettämiseen toteuttaakseen kaikki seksifantasiat, mutta se ei kaikille sovi: voi alkaa huono omatunto vaivaamaan tai jos kumppani huomaa pettämisen, parisuhde voi mennä poikki. Olen joskus kinkypiireissä törmännyt henkilöihin, jotka eivät ole uskaltaneet kertoa seurustelukumppanilleen kinkyydestään ja ovat siksi etsineet salaista sessioseuraa. Itse en ole ymmärtänyt heidän logiikkaansa, koska olisihan siinä aina 50% todennäköisyys että kumppani hyväksyisikin kinkyyden ja jos ei hyväksy, voisi hän ainakin hyvällä omallatunnolla laittaa parisuhteen poikki (ja samalla voisi myös hyvällä omallatunnolla käydä sessioimassa niiden ihmisten kanssa, jotka sessioon suostuvat, eikä se olisi enää pettämistä). Ymmärrän paremmin sellaisia pettäjiä, jotka ovat kertoneet kinkyydestään kumppanilleen ja tietävät, ettei kumppani hyväksy heidän seksuaalisuuttaan.
Muille kuin omalle seurustelukumppanille ei mielestäni tarvitse kertoa omasta kinkyydestä. Toki välillä kinky saattaa loukkaantua siitä, kun joku kinkyydestä tietämätön läheinen ihminen heittää ilkeän kommentin tai vitsin sellaisesta kinkyseksuaalisuuden alueesta, joka on tälle kinkylle tärkeä. Siinä voi sitten pohtia, kannattaako sellaisen ihmisen kanssa enää kaveerata, vai kertoako hänelle kinkyydestään ja yrittää todistaa, että ihmisiähän me kinkytkin olemme. Kinkyydestä saattaa toki olla ihan viisasta kertoa kavereille, jos se vaikuttaa huomattavasti esim. asunnon sisustukseen, tyyliin: "Olohuoneen nurkassa on iso häkki siksi, että käytämme sitä sessiossa. Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi emme ole vieläkään ostaneet lemmikkieläintä tai emme ole osallistuneet mihinkään larppiin: kumpaakaan ei koskaan tule tapahtumaan". Sukulaisille voi yleensä keksiä helpommin tekosyyn kinkytarvikkeille, joita ei voi piilottaa (tai jotka ovat unohtuneet laittaa piiloon).
(Muokkaus: Korjattu yksi kirjoitusvirhe. Kieliasuun jäi vielä korjattavaa, mutten ehdi ja jaksa niitä kohtia nyt korjata, joten anteeksi kielipoliiseille.)
-
Kettu vinossa kirjoitti asiaa.
Oma linjani on hölöttää muille asioistani jopa enemmän kuin mitä he haluaisivat tietää. Perheenjäsenille ja yksinomaan työhön liittyville kontakteille jätän seksijutut kertomatta, sillä itsekään en halua heiltä vastaavia kuulla. Tähän mennessä kukaan minulle tärkeä ihminen ei ole tuominnut minua mieltymysteni perusteella, ja niissä parisuhteissa, joissa puoliso ei ole ollut samoista asioista kiinnostunut, on löytynyt keskitie pettämättä ja huijaamatta.
Kaapissa olon näen pääasiassa haitallisena, jos sillä käsitetään itsensä ja taipumustensa häpeily ja salailu kaikilta muilta.
-
Itse elin pitkään tavallaan kaapissa. Kaikki kärsi siitä. Minä, puolisoni, koko perhe-elämä. Kun aukaisin oven ja aloin olla sitä, mitä olin, enkä sitä, mitä ympäristön kuvittelin minun haluavan olla, niin kaikki palaset loksahti kohdalleen. Perhe-elämä lähti uuteen nousuun, kun huomasin vaimonikin olevan yhtä kinky, kuin minäkin.
Hyvä parisuhde kestää tuon varmasti, vaikka kaikilla ei välttämättä käy yhtä hyvin, kuin omalle kohdalle kävi. Silti se askel kannattaa ottaa ja kohdata se oven aukaisun pelko.
-
Riippuu siitä, mitä kaapissa ololla tarkoitetaan. Sitäkö, ettei julista kinkyyttään kaikissa mahdollisissa piireissä vai sitä, ettei toteuta taipumuksiaan?
Jos tarkoitetaan ensin mainittua, olen kaapissa vieläkin ja erittäin todennäköisesti tulen pysymäänkin. En tunne minkään tason tarvetta näyttää kenelle tahansa kuinka kinky olenkaan. Enkä juuri muutenkaan kertoile kuulumisiani esim. työpaikalla. Minun asiani ovat minun asioitani.
Jos tarkoitetaan taipumusten tukahduttamista, oman mielen kesto riippuu pitkälti siitä, mistä syystä taipumuksiaan ei voi toteuttaa. Elin vuosikausia vailla minkään lajin kinkyilyä syystä että minulla oli tärkeämpää tekemistä enkä sanoisi, että kärsin tilanteesta. Toki joskus tuli muisteltua niitä aktiivisia aikoja, mutta ihan hyvässä hengessä. Näin sessio-/makuuhuonekinkylle moinen patouttaminen onkin ehkä helpompaa, kun kyseessä ei ole elämäntapa vaan yksi osa elämää.
-
voi lol. Luulin, että täällä puhuttaisiin kirjaimellisesti jostain rankaisumenelmästä subia kohtaan....petyin....lähden pois.
-
Oma "kaapissa olemiseni" tarkoittaa sitä, että kumppanini on täysin vanilja eikä tiedä mitään pervouksistani. Vaniljaseksikin minulta luonnistuu ihan hyvin ja nautin siitä mutta täysinpainoisesta on seksielämäni aika kaukana. Olen kyllä joskus suhteemme alkuaikoina hieman kokeillut kepillä jäätä mutta en ole saanut minkäänlaista vastakaikua. Etsin kyllä sinkkuaikoinani yhteensopivasti pervoa seuraa mutta kun ei löytynyt kuin satunnaisia kohtaamisia erittäin harvakseltaan, niin annoin olla. Pervoilut jäävät fantasiatasolle.
Tyypillinen kaltaiseni heterosubimies on samassa tilanteessa. Bmadin jutut ovat antaneet paljon ajattelemisen aihetta sukupuolisten stereotypioiden toistumisesta kinkymaailmassa. Kerran yhden dommen mielenkiinto lopahti täysin, kun hän käsitti, etten ollutkaan suosittu ja kokenut sub. Ironista oli se, että tämä domme nautti erityisen paljon miehen seksuaalisesta vähättelystä ja nöyryyttämisestä.
-
Kerran yhden dommen mielenkiinto lopahti täysin, kun hän käsitti, etten ollutkaan suosittu ja kokenut sub. Ironista oli se, että tämä domme nautti erityisen paljon miehen seksuaalisesta vähättelystä ja nöyryyttämisestä.
En tiedä tämän toisen Dommen ajatusmaailmaa miksi näin tunsi. Itse ajattelisin niin, että jos miestä lähtee nöyryyttämään ja vähättelemään seksuaalisuuden alueella, hänen olisi syytä olla kokenut juuri sen takia, että osaa erottaa sessiohaukkumisen oikeasta sellaisesta.
Helposti voi kokemattomat sekoittaa nämä keskenään ja siinä onkin elinikäisen trauman mahdollisuus olemassa.
Ei seiso enää koskaan eikä kenellekään.
-
Kerran yhden dommen mielenkiinto lopahti täysin, kun hän käsitti, etten ollutkaan suosittu ja kokenut sub. Ironista oli se, että tämä domme nautti erityisen paljon miehen seksuaalisesta vähättelystä ja nöyryyttämisestä.
En tiedä tämän toisen Dommen ajatusmaailmaa miksi näin tunsi. Itse ajattelisin niin, että jos miestä lähtee nöyryyttämään ja vähättelemään seksuaalisuuden alueella, hänen olisi syytä olla kokenut juuri sen takia, että osaa erottaa sessiohaukkumisen oikeasta sellaisesta.
Helposti voi kokemattomat sekoittaa nämä keskenään ja siinä onkin elinikäisen trauman mahdollisuus olemassa.
Ei seiso enää koskaan eikä kenellekään.
Kyllä tässä tapauksessa se oli tullut käsittääkseni selväksi. Iältänikään en ihan poikanen enää ollut. Jos asia olisi ollut, kuten epäilet, niin luulen, että siitä olisi päästy keskustelemalla yli. Dommen puheista päättelin, että nimenomaan toiset naiset olivat tässä avainasemassa. Tiedän heppini olevan normaalikokoa vaikkakin hiukan pienemmästä päästä. Sen vähättely naisen taholta vain kovettaa sen kivikovaksi. Tiedän, että vain vähemmistölle naisista iso kulli on oikeasti mikään kynnyskysymys tai edes fetissi. Tuntoherkimmät alueet (kohdunkaulaa lukuunottamatta) ovat naisella vaginan etuosassa. Mitä tulee sitten kaikkeen muuhun seksuaaliseen vähättelyyn, niin jokainen mies jos ei nyt ihan teinistä alfan asemassa ole ollut, on saanut osakseen lukemattomia pakkeja/näkymättömyyttä, joten ainakin aikuiset miehet ovat tuossa asiassa aika lujaa tekoa.
-
Mulle tuli aloituksesta pari asiaa mieleen, joskin molempia on näemmä jo jonkin verran käsitelty.
Jos kaapissa on siksi, ettei uskalla lähestyä ketään (esimerkiksi omaa kumppania) ja kertoa mieltymyksistään, luulisin, että jossain vaiheessa asiasta muodostuu pettymys. Pettymys siihen, ettei pääse kokeilemaan juttuja käytännössä ja pettymys omaan itseen, kun ei ole tarpeeksi rohkeutta tehdä asian eteen mitään.
Siinä kohden, kun harkitsee kertomista, on tietysti sekä riskejä että mahdollisuuksia. Monet jättävät varmaan kertomatta sen takia, että pelkäävät mahdollista ymmärtämättömyyttä tai suoranaista pilkkaa. Näitä juttuja harvemmin kerrotaan hyvänpäiväntutuille, joiden mielipiteet eivät niin loukkaa, useammin tilanteessa on mukana joku läheisempi ja tärkeämpi henkilö, jonka taholta torjutuksi tuleminen satuttaisi huomattavasti enemmän. Kertoako ja ottaako riski torjunnasta vai ollako vaiti ja yrittääkö tyytyä nykyiseen tilanteeseen? Onko asia sen arvoinen, että kannattaa tavoitella päävoittoa?
Entä, jos on yrittänyt avautua kumppanille ja saanut saavillisen jäävettä niskaansa? Ehkä on tullut ukaasikin, että jos fantasioita yritetään toteuttaa, pöydälle ilmaantuu eroanomus ja yhteydenotot jatkossa asianajajan kautta. Jos pysyt kaapissa, voidaan teeskennellä, ettei mitään koskaan puhuttukaan. Siinä kohden kysymys mielestäni muuttuu toiseksi. Enää ei ehkä ole niinkään kyse siitä, mitä kaapissaolosta voi seurata, vaan miten oma pää ja ihmissuhde kestää sen, että hyväksyntä on raa'an ehdollista.
Yllättävän monellakin on se tilanne, että elämänkumppani loukkaantuu jo siitä, jos saa vihiä, että toinen on "kiellosta" huolimatta jatkanut fantasiointia. On tyydyttävä netin tarjontaan ja pidettävä visusti huoli siitä, ettei jää asiasta kiinni. Sivuhistoria on tyhjennettävä tai seuraa lihava riita. Pahimmillaan toinen kyttää sivuhistoriaakin ja saa sätkyn, jos se on tyhjennetty, sillä se saattaa olla jälkien peittely-yritys. Jos yrittää pysytellä toisen mieliksi kaapissa siitä huolimatta, että se puristaa rintakehää ja ratkeilee pienuuttaan jo liitoksistaan, ei olo voi olla kovin kaksinen. On varmasti eroa, pysyykö kaapissa omasta halustaan vai jonkun toisen takia.
-
Yllättävän monellakin on se tilanne, että elämänkumppani loukkaantuu jo siitä, jos saa vihiä, että toinen on "kiellosta" huolimatta jatkanut fantasiointia. On tyydyttävä netin tarjontaan ja pidettävä visusti huoli siitä, ettei jää asiasta kiinni. Sivuhistoria on tyhjennettävä tai seuraa lihava riita. Pahimmillaan toinen kyttää sivuhistoriaakin ja saa sätkyn, jos se on tyhjennetty, sillä se saattaa olla jälkien peittely-yritys. Jos yrittää pysytellä toisen mieliksi kaapissa siitä huolimatta, että se puristaa rintakehää ja ratkeilee pienuuttaan jo liitoksistaan, ei olo voi olla kovin kaksinen. On varmasti eroa, pysyykö kaapissa omasta halustaan vai jonkun toisen takia.
Tuo on muuten aika erikoinen juttu. Miten joku voi luulla, että fantasiat voivat tuosta noin vain käskemällä kadota? Vaniljasuhteeseen ei mielestäni kannata ryhtyä ollenkaan, jos ei pysty tyytymään pelkkään vaniljaseksiin.
-
Upeaa keskustelua kaikilta. Hatunnosto.
-
Tuo on muuten aika erikoinen juttu. Miten joku voi luulla, että fantasiat voivat tuosta noin vain käskemällä kadota? Vaniljasuhteeseen ei mielestäni kannata ryhtyä ollenkaan, jos ei pysty tyytymään pelkkään vaniljaseksiin.
Tiedän, että jotkut vetävät epäreilusti narusta "jos rakastat minua oikeasti, et halua pahoittaa mieltäni ja katsella loukkaavaa materiaalia/puhua pervoja/jne." Siihen vetoamalla moni estää kaiken pornografisen materiaalin tutkimisen, jos ollaan parisuhteessa. Kieltäähän osa masturboinninkin kumppaniltaan, muuttaen perusvaatimusta hiukkasen eli muotoon "jos en riitä sinulle, et rakasta minua." Ja sentään on kyse ihan tavallisista asioista, emme puhu tässä vielä edes kinkyilystä. Uskallapa tuossa tilanteessa mennä ehdottamaan pientä sidontaa tai alusasujen sovittelua, niin piru on irti.
Pähkäilin aikoinani, että kyse olisi pääosin huonosta itsetunnosta. Jos kumppani ehdottaa jotain uutta, tarkoittaako se, ettei hän ole tähän asti nauttinut seksistä kanssani? Enkö ole tällaisenani, ilman kumihaalaria, tarpeeksi viehättävä? Enkö olekaan maailman tärkein ja kaunein hänelle, kun pitää katsella kuvista muita? Fantasioiko hän toisista masturboidessaan - ja tarkoittaako masturbointi sitä, että yksi yhteinen seksikerta jäi taas väliin?
Toisaalta kyse voisi olla vain erilaisista moraalikäsityksistä. Jos olet oppinut, että seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat likaisia, varmasti uudet ehdotukset etovat. Mutta mietin silti enemmän tuota edeltävää vaihtoehtoa. Toisaalta kuvittelisi, että jos itsetunto olisi oikeasti liki nollaa, sitä äkkipäätään suostuisi yhteen sun toiseen asiaan vain miellyttääkseen toista. Ja minusta toisen seksuaalisuuden voimakas kahlitseminen vaatii kyllä melko tavalla pokkaa eikä se oikein sovi yhteen kovin huonon itsetunnon kanssa. (Tämä enemmän ja vähemmän ontuva kyökkipsykologinen teoriani johtaa muuten ihan kohta siihen, että rajoittajat ovat luonnostaan dominoivia tyyppejä, jotka ovat vieläkin syvemmällä kaapissa. Eivät tunnusta edes itselleen, että seksuaalissävytteinen leikkiminen voisikin olla ihan kivaa.) :P
Älkääkä nyt hitossa ottako ylläolevaa haudanvakavasti, mutta ehkä se poikii muutaman uuden ajatuksen, kenties jopa täystyrmäyksen heti kättelyssä. ;)
On muuten ihan täysin eri asia, kahlitseeko joku toisen seksuaalisuutta siksi, että inhoaa sitä vai siksi, että kyse on seksileikistä. Domin kieltäessä subiaan masturboimasta kuukauteen, sävy on aivan toinen.
Minulla oli mielessä joku näppärä aasinsilta, jolla tämän OT:n olisi saanut sievästi vielä paketoitua ja liitettyä otsikkoon, mutta hukkasin sen. Kysytään nyt sitten vaikka, että monikohan on osittaiskaapissa, eli on kertonut osan haluistaan ja ehkä jopa sessioi, mutta ei ole uskaltanut paljastaa kenellekään koko totuutta? Eli kaapin perällä on vielä jotain piilossa. Ja mahtavatko ne olla niitä rakkaimpia ja vaalituimpia fantasioita, joita ei tahtoisi loukattavan vai niitä, jotka olisivat vain kiva lisämauste?
Minut on aikoinaan suorastaan kiskottu kaapista, enimmäkseen leuan alta hellästi rapsuttaen ja kermakuppia tarjoten ja välillä pihdeillä repien. En ollut oikeastaan edes tietoinen taipumuksistani, kun reissuun lähdettiin. Mulla ei siis ole kokemusta siitä, että olisi kova tarve tulla ulos kaapista, eikä siitä, miten sitä varten kerätään rohkeutta. Olen siis utelias ja kysyn, kumpi tarve on suurempi: päästä toteuttamaan ja kokemaan fyysisesti sitä jotain, minkä tietää puuttuvan, vaiko päästä kertomaan, että on jollain tavalla nitkahtanut ja kokemaan silti hyväksyntää? Vai ovatko ne tasoissa?
-
Olen siis utelias ja kysyn, kumpi tarve on suurempi: päästä toteuttamaan ja kokemaan fyysisesti sitä jotain, minkä tietää puuttuvan, vaiko päästä kertomaan, että on jollain tavalla nitkahtanut ja kokemaan silti hyväksyntää? Vai ovatko ne tasoissa?
Ensiksimainittu täällä. En halua muiden kuin niiden, joiden kanssa pervouksia voisi mahdollisesti toteuttaa, tietävän mitään koko asiasta. Nykyisen kumppaninikaan ei tarvitse tietää koko asiasta mitään, koska hän ei kaikesta päätellen ole mistään sellaisesta kiinnostunut. En pidä normista poikkeavia seksifantasioitani niin keskeisenä osana itseäni, että kokisin niistä vaikenemisen missään määrin ahdistavaksi. Päinvastoin, vaikenen niistä arkielämässä ihan mielelläni.
-
Olen siis utelias ja kysyn, kumpi tarve on suurempi: päästä toteuttamaan ja kokemaan fyysisesti sitä jotain, minkä tietää puuttuvan, vaiko päästä kertomaan, että on jollain tavalla nitkahtanut ja kokemaan silti hyväksyntää? Vai ovatko ne tasoissa?
Ensiksimainittu täällä. En halua muiden kuin niiden, joiden kanssa pervouksia voisi mahdollisesti toteuttaa, tietävän mitään koko asiasta. Nykyisen kumppaninikaan ei tarvitse tietää koko asiasta mitään, koska hän ei kaikesta päätellen ole mistään sellaisesta kiinnostunut. En pidä normista poikkeavia seksifantasioitani niin keskeisenä osana itseäni, että kokisin niistä vaikenemisen missään määrin ahdistavaksi. Päinvastoin, vaikenen niistä arkielämässä ihan mielelläni.
Olen melko ahdasmielinen, myönnetään, mutta mua niin kovin aina nyppii salailu sekä valmiit oletukset puolisosta ilman kunnollista keskustelua. Toki on olemassa niitäkin kumppaneita jotka eivät hyväksy toimintaa, mutta miten esittää moinen oletus ilman että kissa on nostettu pöydälle?
Olen aika ajoin kysellyt varatuilta salaseuran etsijöiltä että eikö se olisi kuitenkin parasta jos sen elämänkumppanin kanssa voisi pervoilua harrastaa. Monesti käykin ilmi että ei siitä omasta vaimosta ja lapsien äidistä edes haluta nähdä sellaista puolta, paljon kiihottavampaa tuntuu olevan ikäänkuin anonyymi ja etäinen partneri kenen kanssa voi keskittyä vain seksijuttuihin. Siksi monesti esiintuleva "en voi kertoa puolisolle kun ei se ymmärtäisi kuitenkaan "-asenne tuntuu tekosyyltä ryhtyä salasuhteisiin.
Saatan olla väärässäkin.
-
Olen melko ahdasmielinen, myönnetään, mutta mua niin kovin aina nyppii salailu sekä valmiit oletukset puolisosta ilman kunnollista keskustelua. Toki on olemassa niitäkin kumppaneita jotka eivät hyväksy toimintaa, mutta miten esittää moinen oletus ilman että kissa on nostettu pöydälle?
Olen aika ajoin kysellyt varatuilta salaseuran etsijöiltä että eikö se olisi kuitenkin parasta jos sen elämänkumppanin kanssa voisi pervoilua harrastaa. Monesti käykin ilmi että ei siitä omasta vaimosta ja lapsien äidistä edes haluta nähdä sellaista puolta, paljon kiihottavampaa tuntuu olevan ikäänkuin anonyymi ja etäinen partneri kenen kanssa voi keskittyä vain seksijuttuihin. Siksi monesti esiintuleva "en voi kertoa puolisolle kun ei se ymmärtäisi kuitenkaan "-asenne tuntuu tekosyyltä ryhtyä salasuhteisiin.
Saatan olla väärässäkin.
Kysymyksesi on hyvä ja täysin aiheellinen. Totta kai olisi jokaiselle parempi, jos seksuaalisuuttaan olisi mahdollista toteuttaa kokonaisvaltaisesti oman puolison kanssa. Tilanne on vain usein sellainen, että palapelissä on muitakin paloja kuin seksi ja aikaa etsiä kumppani on jokaisella rajallisesti. Omalta kohdaltani voin sanoa, että olen kyllä suhteen alkuaikoina yrittänyt tuoda esille vähitellen joitakin asioita mutta vastakaikua ei ole tullut. Mitään salasuhteita en etsi, koska se olisi moraalitonta ja koska seuraukset voisivat olla erittäin vakavat.
Viittaat madonna/huora -kompleksiin. Oma puolisoni on kyllä vahvatahtoinen ja joskus kiivaskin mutta en havaitse merkkiäkään, että hän olisi seksuaalisesti muuta kuin täysin vanilja. Yhteensopivasti pervon elämänkumppanin löytyminen vielä niin, että kaikki muu sopii yhteen, olisi kokemukseni mukaan ollut todella epätodennäköistä. Joissakin asioissa se olisi ollut jopa lähtökohtaisesti mahdotonta. Elämässä ei voi saada kaikkea.
-
Voi Pyhä Sylvi sentäs, ei voi muuta sanoa.
Ymmärrän että tämä ON asiallinen ja tarpeellinen keskustelu MUTTA: JOKAINEN IHMISSUHDE ON VAPAEHTOINEN VALINTA; paitsi suhde alaikäisiin omiin lapsiin (jollaisen läpi yön itkeneen kanssa olen viime yön valvonut, sorry tiukahko sävy, valvominen saattaa pahentaa sitä).
EI ole mikään ihmisoikeus voida toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan toisten ihmisten kanssa. Jos PÄÄTTÄÄ kuitenkin niin tehdä niin se ON OMA valinta. Ja se millaisessa suhteessa sitä toteuttaa ON OMA valinta. Ruikuttaminen siitä ETTEI TOINEN ANNA sitä mitä itse tarvitsee on NIIN lapsellista. AINA voi olla yksin. Ja selitykset lasten parhaasta etc on silkkaa selittelyä, tai taloudelliset syyt, sukulaiset etc. Pikkasen vastuunottoa omasta mukavuudenhalusta, please.
Ei mulla muuta tähän nyt. Jatkakaa.
-
Voi Pyhä Sylvi sentäs, ei voi muuta sanoa.
Ymmärrän että tämä ON asiallinen ja tarpeellinen keskustelu MUTTA: JOKAINEN IHMISSUHDE ON VAPAEHTOINEN VALINTA; paitsi suhde alaikäisiin omiin lapsiin (jollaisen läpi yön itkeneen kanssa olen viime yön valvonut, sorry tiukahko sävy, valvominen saattaa pahentaa sitä).
EI ole mikään ihmisoikeus voida toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan toisten ihmisten kanssa. Jos PÄÄTTÄÄ kuitenkin niin tehdä niin se ON OMA valinta. Ja se millaisessa suhteessa sitä toteuttaa ON OMA valinta. Ruikuttaminen siitä ETTEI TOINEN ANNA sitä mitä itse tarvitsee on NIIN lapsellista. AINA voi olla yksin. Ja selitykset lasten parhaasta etc on silkkaa selittelyä, tai taloudelliset syyt, sukulaiset etc. Pikkasen vastuunottoa omasta mukavuudenhalusta, please.
Ei mulla muuta tähän nyt. Jatkakaa.
Nää selittelijät/jahkailijat/loukussa olevat on niitä ns huonoja sijoituksia.... kuulemma.
Tiedä sitten omasta aloitteesta se lienee kuitenkin kiinni ja rohkeudesta puhjeta omaksi itsekseen.
Mutta jokaisella on oma valintansa kuinka pitkälle omassa hedonismissaan menee.. se sitten tulee myös punnituksi onko sitä mitä sanoo olevansa edes.
Itse tein tietoiset valinnat elämäni suhteen. Erotessamme jatkoimme exän kanssa tapailua.. tosin aika minun ehdoilla sen myönnän nyt. Se ei sitten hänelle enään sopinutkaan kun aloin enemmän ja enemmän ns toteuttaa itseäni. eipä siinä sitten ollut muuta edessä kuin sai kuulla että hän ei pysty antamaan sitä huomiota mitä minä tarvitsen ja todeta että tämä oli tässä, aikani olin katkerakin tilanteelle että näin kävi mutta paljon jäi hyviä muistojakin jotka systemaattisesti koitin unohtaa, ison osan olen unohtanutkin.
Nyt olen avoin ns tarjouksille ja olen huomannut että se pelottaa monia kun on niin vahva että olen uskaltanut rikkoa kalterit oman etuni tavoittelussa, mutta mielenterveys on ihan toista mitä se on ollut.
Silloin kun koitan "väkisin" miellyttää toista tulos on aika kehno sen tiedän samoin ärsyttää sanonnat on ihan hyvin näin etc lattteat kliseet, elämä ilman rohkeutta elää ei ole elämää.
-
Koleasti totean, että parempi olla hyvässä seurassa kinkyine mielitekoineni (= keskenäni) kuin suhteessa, missä ei saa mitä haluaa.
-
Komppailen Koota :). Minä ja kymmenen sivupersoonaani vietämme usein laatuaikaa keskenämme.
Ja Soppi; en ole aivan varma puhummeko samasta asiasta, hedonismi on jotensakin vieras termi minulle. Niiden valintojen pohjalta joilta "joudun" elämään omaa elämääni ainakin.
Eli kun kerran olen joskus aiemmin tehnyt, täysin tietoisen siinä hetkessä olevan, päätöksen hankkia lapsia (mikä ei edes ollut itsestään selvää eikä ongelmatontakaan), niin se vaikuttaa/on vaikuttanut sen jälkeisiin päätöksiini. Ja toki ihan hedonistisesti siinä suhteessa että en voisi olla onnellinen jos tietäisin tehneeni, tai tekisin, sellaisia päätöksiä jotka tekisivät lapseni onnettomiksi.
Tarkoitan siis ennen kaikkea sitä että jokainen tekee valintansa ja kaikilla valinnoilla on seurauksensa. Aina. Ja tästä johtuen on oltava tarkka tekemiensä valintojen suhteen. Seuraukset ovat väistämättömiä, joko negatiivisia tai positiivisia, ja myös tekemättä jättämisillä on seurauksensa. Elämän palapeli ei siis ole mikään yksilöllisen hedonismin näyttämö: minä en ole vain minä, sinä et ole vain sinä. Me emme ole vain me. Minä olen sinä, sinä olet minä, me olemme kaikki.
Ja jos on tehnyt valinnan suhteesta josta on seurannut jälkikasvua niin vastuu on aivan toinen kuin jos on vain kyse aikuisista keskenään sähläävistä ihmisistä. Toisin sanoen jos on vasta siinä vaiheessa että miettii perheen perustamista niin kannatta miettiä mihin on sitoutumassa; on turha ruikuttaa että tuli valituksi ihminen joka ei pysty toteuttamaan omia haluja/tarpeita, ainakaan kaikkia. Valinta on ihan oma, ja niin on vastuu myös valinnan seurauksista. Olkoonkin että ei ole sillä hetkellä, vielä ehkä, selvillä itsestään kaikkinensa. Elämä on. Ja uusia valintoja voi tehdä mutta ne vaan voivat olla vaikeampia, monimutkaisempia, työläämpiä ja kivuliaampia kuin aiemmin elämässä tehdyt.
Mutta nyt jatkan aamukahvin juontia ja Hesarin lukua samalla kun oman elämäni valinnat pelaavat pleikkaa ja sitovat äitinsä korsetin nauhoja ;)
-
Pahaa jälkeä ihmiselle, ihmissuhteille ja mielelle!
-
Riippunee varmaan mistä kyse. Seksuaalista mielihyvää voi toteuttaa myös erittäin monella seksittömällä tavalla. Vallanhimo nyt esimerkeistä helpoimpana. Se sitten että nälkä kasvaa syödessä ja kyvyt eivät monellakaan riitä kattamaan luotua.
-
Ei se varmaan mitään kauhean terveellistä pitemmän päälle ole. En itse ole kaapissa varsinaisesti, mutta en nyt ole mennyt mainostamaankaan kun en näe tarvetta. En ole myöskään piilotellut. Viimeksi kun vanhempani kävivät niin oli jäänyt panta ja Better Build Bondage Book pöydälle :D. Tiedä sit mitä miettineet päässään. Mutta jos joku kysyisi niin voisin kyllä myöntää, en kokis sitä epämukavana.
-
Tuskin kaapissa olosta mitään vaaraa on jos vaan oma pää sen kestää. Joku ihmistyyppi saattaa tietysti alkaa fantasioimaan ajan kanssa asioilla joiden toteutus on käytännössä mahdotonta.
Totta
-
Mun kohalla kaapissaolo söi itsetuntoa ihan mielettömästi. Nuorempana luulin olevani rikki, myöhemmin en sit ees uskaltanu ulos ite. Nyt luojan kiitos voin olla mitä oikeesti olen :)
-
hyvä jen et uskaltauduit juttusilleni :-*
-
Tosi piristävää luettavaa täällä...
Ei ihme että on joutunu mielisairaalaan kun ei ole saanut toteuttaa itseään (no oikeastaan koko seksuaalisuus oli kielletty, sitten päälle vielä tuo suuntautuminen), jos katsotte pakko-hoitoon liittyviä artikloja niin huomaatte miten "alas" sitä ihminen voi väärinymmärrettynä joutua vajoamaan.
No olihan se mielisairaus vielä muutama vuosi sitten.
-
Paljon pahaa se kaapissa olo aiheuttaa. Sen syyt ovat moninaiset ja niin ovat seurauksetkin.
Toiset meistä kokevat - JOPA TÄÄLLÄ - olevansa kuvaannollisesti rumiluksia ja jokseenkin riittämättömiä.
Joskus on niin, että kun sieltä uskaltautuu ulos, löytää vastakappaleen, joka lietsoo sitä juttuasi, mutta vetää sitten maton jalkojen alta. Se kaappi tuntuu hemmetin houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Sitten onkin se, että kuinka suora sen juttunsa kanssa voi oikeastaan olla. Missä vaiheessa kerrot, että sinussa on tällainen puoli? Alan itse taipua siihen, että pakko se kissa on heti nostaa pöydälle. TAi aika pian kuitenkin.
Olen puolittain kaapissa, sanotaanko näin. Olen kokeillut juttuja, mutta helvetin huono etsimään sitä seuraa. Minulla on luojan kiitos paljon ystäviä, joille voin kertoa asioistani. Tavallaan annan sen olla esillä, mutta en sitten kuitenkaan... Aina se häpeily jostain tulee.
-
Ihmetyttää lähinnä nykyään normitettujen ja tuputettujen asioiden uhriutujat. Kun kuitenkin on näitä jotka eivät missään sivistyneessä yhteiskunnassa pääse mielihalujaan toteuttamaan. Lapset, ihmishenget, jne suuntauksiset.
-
.."kaapissa olo".. = heikon itsetunnon ja eräänlaisen luovuttamisen aksioma. Vituttaa moisen nillittäjät kun elämässä on oikeitakin kysymyksiä.
-
Konkreettisia asioita omasta elämästä, jotka ovat seurausta nykyisessä vaniljakaapissa oleskelusta:
- Painon nousu. (joo- o, voisihan sitä toki vastuun ottaa omasta tekemisestä/ tekemättä jättämisestä, mutta yksi iso syy sille lihomiselle on se, etten tunne olevani seksuaalinen olento, kun en voi toteuttaa pervoa puoltani millään tavalla= hälläväliä- asenne omaa kehoa kohtaan)
- Seksi = yhdyntä ei kiinnosta
- Mielenkiinto runkkaamiseen vähentynyt radikaalisti
- Porno, jota harvoin katselen, on huomattavasti rankempaa ja marginaalisempaa, kuin pervoiluaikoina. Silloin ne fantasiat pyöri enemmän todellisten tapahtumien ympärillä, nyt tarvitsen huomattavasti vahvempaa kiihoketta, että voin laueta.
- Paljon myös positiivisia asioita, joista yhtenä se, että tajuan paremmin seksuaalisuuteni kaikki kerrokset. Kun ei toteuta seksuaalisuuttaan kuin kapealla vanilja- akselilla, sitä pystyy jotenkin ihan uudelta kantilta tarkastelemaan. Moni asia henkkoht historiastakin avautui ihan toisessa valossa minulle.
-
Miksi tätä edes pohditaan täällä, onnettomuutta->ahdistusta-> mielenterveysongelmia....niin yksinkertaisia asioita että hyvää päivää.
-
Miksi tätä edes pohditaan täällä, onnettomuutta->ahdistusta-> mielenterveysongelmia....niin yksinkertaisia asioita että hyvää päivää.
Eikös niitä ole välillä ihan hyvä pohtia (kunhan nyt ei ihan terapia istunnoiksi mene koko foorumi :D). Itse ainakin pidän jotenkin lohduttavana, että jos joskus jokin asia kinky jutuissa hiertää mieltä, on ainakin paikka missä jutella niistä.
-
Olen itse miettinyt viime aikoina paljon kaapissa olemista kinkynä. Ennen kaikkea olen miettinyt juuri sitä, että pitäisikö tulla kaapista ulos vai.
Jos mietin omaa kinkyyttäni ja kaapissa olemista, en ole oikeastaan ahdistunut siitä, että olen kaapissa. Päinvastoin sana kaapissa oleminen tuntuu omalla kohdallani hassulta. Olen ajatellut, että minussa on vain asioita, joita en välttämättä halua tai koe tarpeelliseksi kertoa muille ihmisille.
Olen toki pohtinut sitä, että olenko sitten täysin oma itseni esimerkiksi vaniljaystävien seurassa, kun olen kaapissa. Omasta mielestä olen, koska en koe tarpeeksi puhua kinkyjutuista koko aikaa ja vaniljaystävien kanssa puhun sitten muista asioista kuin kinkyydestä. Muutama vaniljaystäväni tietää kinkyydestäni ja onko kaapista tulo heidän kohdallaan muuttanut mitään? Ei juurikaan, aivan samalla tavoin vietämme aikaa kuin silloin kun olin heille kaapissa. Mitään muutosta parempaan suuntaan ei ole siis ollut, koska en ole kokenut, että kaapista tulo muuttaisi elämääni parempaan suuntaan. Lisäksi koska kinkyys on tähän asti näyttäytynyt lähinnä kinkykumppania etsiessä ja tällä foorumilla ollessa, en ole kokenut suurta tarvetta sille, että minun pitäisi ilmoittaa ihmisille, että olen nyt kinky.
Tässä vähän toisenlaista näkökulmaa asioihin. :)
-
...
Jos mietin omaa kinkyyttäni ja kaapissa olemista, en ole oikeastaan ahdistunut siitä, että olen kaapissa. Päinvastoin sana kaapissa oleminen tuntuu omalla kohdallani hassulta. Olen ajatellut, että minussa on vain asioita, joita en välttämättä halua tai koe tarpeelliseksi kertoa muille ihmisille.
...
Just.
Eipä se minuakaan ole ahdistanut. En edes huomanut mitään kaappia. Mutta jotain outoa koko hommassa on mielestäni aina ollut - kunnes sitten välähti. Asian tiedostaminen on tuottanut ahaa-elämyksiä ja sinällään ollut ihan hyvä kokemus.
...
en ole kokenut suurta tarvetta sille, että minun pitäisi ilmoittaa ihmisille, että olen nyt kinky.
...
Ja just.
Ei se, että itse oivaltaa itsestään jotain, omasta mielestä ehkä merkityksellistäkin, tarkoita että samantien pitäisi vetää spandexit päälle, survaista plugi perseeseen, viskata vastaostetun siveysvyön avain viemärikaivoon ja lähteä julistamaan pervouden ilosanomaa kaikelle kansalle. Se ei muille kuulu paskan vertaa, löytäkööt itse omat polkunsa. Jos joku kysyy, toki voin viitata suurinpiirtein oikeaan suuntaan. Tai ehkä edes sinnepäin. Tai kintaalla jonnekin muualle.
Niin ja vastaus kysymykseen. Se voi aiheuttaa henkisiä ilmavaivoja, karvoja kämmeniin, kalpeutta ja ylenmäärin muita ongelmia. Mutta tärkeämpää on mielestäni itse tietää mitä on, hyväksyä se ja tulla itsensä kanssa toimeen parhaansa mukaan. Joillekin se on helpompaa ja joillekin vaikeampaa, tapauskohtaisesti.
-
Mulla ei koskaan ole ollut minkäänlaisia hankaluuksia ymmärtää ja hyväksyä omaa kinkyyttäni ja mun on helppo jutella siitä kavereiden ja kumppaneitten kanssa. En koe, että mitään kaappia olisi koskaan ollut olemassaan? Biseksuaalisuuteni hyväksymiseen minulla meni sen sijaan monta vuotta, psykoottinen jakso ja rakastuminen parhaaseen kaveriin. :-[ Kaapissa olo ei kai itsessään tunnu erityisen pahalta, kamalaa oli se, etten itse voinut käsittää mitä käyn läpi ja jouduin kieltämään itseltäni monia tunteita ja mahdollisuuksia. Ns. kaapissa olo on näkemykseni mukaan niiden syy, jotka oletusarvoisesti pitävät kaikkia heteroina ja kasvattavat lapsensa heteroina. En koe että kaikkien tulisi välttämättä tietää seksuaalisesta suuntautumisestani tai suhteistani, mutta on sääli kuinka paljon uusia tuttavuuksia menee ohi vain siitä syystä, etteivät he välttämättä uskalla kysyä olenko naisiin päin. :-\
-
Mielenkiintoista seurata paljonko turhaumaa/muita paineita mahtuu ennenkuin sellainen paukkuu yli ja mitä sitten seuraa. Niin yhteiskunnallisesti kuin yksilötasollakin.
-
Kaapissa olo tosiaan syö pikkuhiljaa sisältäpäin. Jos käy vielä niin pahasti että on parisuhde jossa ei ole ollut estoja alussa ja jossainvaiheessa on suhde kuivunut normimaliin yhteisesti, on melkoinen soppa käsillä.
Olen ollut parisuhteessa yli 20v, alussa kumpikin harrasti kinkyilyä ja muuta seksuaalisuuteen liittyvää avoimesti. Elämäntilanteet kuitenkin veivä asiat ns.vanilija-tasolle, ehkä yhteinen lapsikin siihen vaikutti.
Nyt on lapsi lähtenyt opiskelemaan itsenäisesti, tämän johdosta asiat vyöryivät yhtä-äkkiä päälle, aiheuttaen parisuhteen pahimman konfliktin. Eli ero ja vihanpito oli lähellä. Onneksi asiat sai käsiteltyä kun antaa aikaa itselle ja toiselle.
Lopputulos: yhteistä keskutelua siitä että olemme mitä olemme, kumpikin omasta itsestään määrää, kummallakin omat tarpeet ja halut. Kunnioitus ja luottamus toista kohtaan ovat suurimmat arvot mitä voi olla.
Omalta osaltani kehottaisin tunnustelemaan omaa itseä. Elämä on etsimistä ja olemme vain kerran täällä kokemassa.
-
Lähtökohtaisesti kaapissa oleminenhan vaikuttaa kuin kaapissa olisi. Tilaa hengittää ei ole ja paikat jäykistyvät ja mieli turhautuu pienuuteen.
Ilmankos tämä näppärä ja osuva sanonta onkin suosittu. Nyt kaikki ulos kaapeistaan ja Sotkaan koska elämä on se joka friskaa!
-
Opettaa hyväksi pukeutujaksi.
-
Opettaa hyväksi pukeutujaksi.
Eihän tässä kukaan puhunut vaatekaapista... Jos on vaikka liinavaatekaapissa, niin lakanaan pukeutuminen ei kovin montaa pue. Luullaan vielä KKK:n edustajaksi.
Entäs jos on siivouskaapissa? Jätesäkkiin ja moppiperuukkiin pukeutumisesta voi kun olla aika montaa mieltä. Toisaalta imurin kanssa voi harrastaa monenlaista seksiä.
Jääkaapissa olo taas tekee ihmisestä lähinnä lihavan ja aiheuttaa hypotermian. Elintarvikkeisiin pukeutumalla tosin voi saada aikaan hienoja wet & messy-kuvia.
-
Se olikin vain yksi skenaario mitä VOI tehdä.
-
Opettaa hyväksi pukeutujaksi.
Eihän tässä kukaan puhunut vaatekaapista... <clip>Entäs jos on siivouskaapissa?... <clip> Jääkaapissa olo ...
Mietippäs omalle kohalle, jos-ja-kun elelet sähkökaapin vieres kaikkien näitten vermeitten kans... ihan sykähyttää pelekkä ajatuski mihi näitä vois (nyt)käyttää.