BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Ni-Ka - 29.09.2023, 14:13
-
Moikka kaikille!
Minkälainen käsitys porukalla on tällaisesta asiasta.
-voiko ihminen, joka on kinky muuttaa tapojaan? Seksuaalista mieltymystään?
-muodustuuko kinkeys pikkuhiljaa uteliaisuuden ja kokemusten perusteella?
- onko kinkyily samalla tavalla ihmisen sisäänrakennettu juttu kuin heterous jne.? Rupeaa siltä tuntumaan. Oonko ihan ulalla tässä asiassa?
Menin rakastumaan päätä pahkaa vaniljaan. Nyt viiden vuoden vaniljan jälkeen mun pää meinaa räjähtää. Rakkautta on, seksiä on, mutta se SITÄ!
Takanani oli BDSM juttuja muutama kymmenen vuotta. Luulin, että kyllä tää onnistuu.
Terveisin nimimerkki -"varoituksen sana"
-
Kait ihmisten suhtautuminen seksiin/seksuaalisuuteen vaihtelee. Osalle asia on tärkeämpi osa elämää kuin jollekin toiselle. Sitten myös osalle bdsm on elämäntapa ja osalle kiva lisämauste ja sitten on miljoona muuta, joille asia on jotakin siltä väliltä. Kait näistä riippuu, onko suhde vaniljan kanssa mahdollista pidemmän päälle.
Itsellä oli pitkä suhde kinkypositiivisen vaniljan kanssa. Eli asioita kyllä toteutettiin mutta enemmän siitä näkökulmasta, että koska minä olen tälläinen. Lopulta suhde kaatui tähän, että sen tyyppinen seksielämä ei vain riittänyt. Ero olisi tullut varmaan jo aiemmin jos olisin tiennyt, että voin pitää tuon ihmisen eron jälkeen mukana erilaisessa roolissa omassa elämässä. Voin matkustella, käydä elokuvissa tai teatterissa ja viettää muutenkin aikaa, ilman sitä suhdetta ja ilman seksiä joka oli tavallaan ihan ok, mutta ei sitä mitä itse tarvitsen.
-
Todella ajankohtaisia pohdintoja nämä myös omassa elämässä. Päätin juuri suhteen, kun todellakin TARVITSEN sitä tietynlaista dynamiikkaa ja kinkyyttä, muuten olen vähän huonovointinen jos se jokin tarve ei täyty. Kaikenlaistahan sitä sitten itsestään pohtii, olenko todellakin näin ronkeli.. mutta ehkäpä jos kinkyys on juurikin ominaisuus, jota ei voi itse valita, niin minkäpä sille sitten voi. Alan vähitellen ymmärtämään miksi scenessö on niin paljon kaikkia muita suhdemuotoja kuin monogaamisia parisuhteita. Ehkäpä tällainen seksuaalivähemmistöön kuuluva tarvitsee erikseen sen ds suhteen ja parisuhteen harrastuksineen ja matkusteluineen sitten jostain ihan muualta.
-
Ei ihmisen onnistu itseään kieltää, pidemmän päälle se tuottaa vain ongelmia. Enkä usko et kinkyyteen olisi mitään toimivaa eheytyskeinoa. Ne jutut on päässä halusipa tai ei. Sisäänrakennettuna, kuten sanoit.
Näkisin et uteliaisuus ja kokemukset enemmän auttaa selvittämään mistä tykkää, avaamaan niitä päänsisäisiä keloja siitä et mikä saa tämän pommin tikittämään. Joskus ne kelat on vähän takussa, kokeilemalla selviää paljon.
Monogaamista vaniljasuhdetta on kokemukseni ja käsitykseni mukaan hyvin vaikea jos mahdoton muuttaa miksikään muuksi. Vaniljakumppania voi alkaa kovin äkkiä hiertää puoliso joka juoksee jossain vieraissa raipat heiluen. Ja musta se on ihan luonnollista, valtaosa ihmisistä haluaa nimenomaan monogamiaa ja se on sellainen asia josta kenenkään ei tarvitse luopua toisen tarpeiden vuoksi.
Sähän et nyt mitään tällaista tuonut esiin, mut nousipa vain mieleen, kun tuossa sun tilanteessa ollaan just niiden kipeiden tosiasioiden äärellä. Ei ole helppoja ratkaisuja.
-
Jos mä tapaisin jästin, niin todennäköisimmin siitä tulis jollain tavalla kinky. En tarkoita, että mä tietoisesti tekisin mitään sen eteen, vaan sen mielestä eläimellisyys ajais sitä asia, että vois kääntyä kinkyks. Näin on siis ihan todellisuudessa käynyt.
-
Kyllä ainakin omalla kohdallani olisi mahdotonta ruveta olemaan vanilja. Se tuntuu samanlaiselta melko fundamentaaliselta asialta kuin homous/heterous. Vaimoni on ymmärtänyt alusta asti, että minulla aika ajoin on tarve piiskata hänet. Olen onnellinen juuri näin, täysin monogaamisessa suhteessa kohta neljännesvuosisata.
Onko sitten niin, että vaimoni on ollut piilokinky, koska minut halusi? Vai onko muuttunut vaniljasta kinkyksi? Vai onko harjoittelun tulosta?
Nykyään piiskaus tekee minut kiihottuneeksi, mutta myös hyvin onnelliseksi. Kun voin olla ylpeä vaimostani, on myös helppo kunnioittaa ja rakastaa. Nyt jos tässä olisi pitänyt viettejään tukahduttaa, olisin varmaan muuttunut sen verran kärttyiseksi ja tyytymättömäksi, että molemminpuolinen rakkaus olisi pitemmän päälle ollut mahdotonta.
Riippuu mielestäni kinkyyden asteesta, voiko tulla onnelliseksi vaniljana vai ei. Pienestä taipumuksesta varmaankin pääsee eroon?
-
Kiva kun laitoitte näkemyksiänne ja pohdintojanne asiasta!
On se vaan vahva vietti.
Lopetin mm. alkoholin käytön kokonaan, koska se meinas olla vähän vaikeasti hallittava juttu. Paaaaaljon helpompi juttu luopua.
Ei oo juuri alko mielessä, mutta kinkyily ollu koko viiden vuoden ajan.
No. on täs se hyvä puoli, että daami osoitti mielestäni ultimaattisen rakkaudenosoituksen ja antoi luvan sessioida muiden kanssa, jos sopiva löytyy.
Olen kyllä pikkaisen skeptinen, miten se sitten oikeasti toimisi.
Kai se vaan on niin, ettei sitä kannattaisi kieltää itseltään.
Samalla tulee väistämättä mieleen karmea epäoikeudenmukaisuus, jonka esimerkiksi miljoonat ja miljoonat seksuaalivähemmistöjen edustajat vielä tänä päivänä joutuvat kohtaamaan elämässään, koska yhteiskunta kieltää heidän perusvietin heidän puolestaan.
Melkein hävettää, että kieriskelen tässä oman helposti ratkaistan ongelman kanssa.
-
Tapoja voi muuttaa, joskus väkisin. Mieltymykset ovat vaikeampi tapaus.
Mieltymysten muuttumisesta tulee mieleen, että onko silloin oikeastaan vasta löytänyt omansa. Vai yrittääkö, tai om siihen asti yrittänyt, alitajuisesti miellyttää jotakuta?
Itse yritin, ennen kinkyyteni tunnistamista, elää vaniljana pitkään. Ei se seksi silloinkaan hyvää ollut muuten kuin niiden kumppanien kanssa, jotka ottivat ohjat sängyssä. Ja kummasti voin henkisesti paljon paremmin nyt, kun voin olla pieni, josta Iso pitää huolta.
-
-voiko ihminen, joka on kinky muuttaa tapojaan? Seksuaalista mieltymystään?
-muodustuuko kinkeys pikkuhiljaa uteliaisuuden ja kokemusten perusteella?
- onko kinkyily samalla tavalla ihmisen sisäänrakennettu juttu kuin heterous jne.? Rupeaa siltä tuntumaan. Oonko ihan ulalla tässä asiassa?
------------
Itseni kohdalla kokemusten karttumisella ei ole tekemistä sen suhteen, että olen kinky. Olen ollut kinky niin kauan kuin olen seksistä mitään tajunnut. Uskon vahvasti sisäsyntyisyyteen.
Myös minä olen yrittänyt seurustella vaniljoiden kanssa, eikä niistä suhteista ole ikinä tullut yhtään mitään. Seksuaalisuus on niin iso osa elämää ja se kinkyenergia vaikuttaa asioihin myös makuuhuoneen (tai missä sitä nyt kukin toteuttaakaan) ulkopuolella.
-
Itsehän sinä sen määrittelet, vain sinä sen voit tietää...
Oma kokemukseni 10 vuoden (! 😯) vaniljasuhteesta, jossa kyllä toki seksiä riitti yllin kyllin, mutta vain hänen ehdoillaan ja vain hänen rajoissaan, on se että minä kärsin ja syvästi. Todella pää meinasi räjähtää.. Runkkailin joka käden käänteessä haaveillen omiani niin paljon kuin pystyin välttääkseni tuon pään räjähtämisen.. Ei auttanut. Päädyin vakavasti harkitsemaan kinky suhteen aloittamista parisuhteen rinnalla (salaisesti, koska lupaa en olisi saanut) , joka ei olisi sekään sopinut minulle. Huh, miten pihalla sitä on ollut ja sekaisin!
Vain monogaamisessa parisuhteessa sopivasti ja riittävästi toisen pervon kanssa on sieluni&ruumiini löytäneet levon. Seksi on helvetin tärkeä osa parisuhdetta, vielä tärkeämpää on intiimiys. Se, että tulee nähdyksi ja kuulluksi ja rakastetuksi SELLAISENA KUIN ON!
Toistaiseksi omalla kohdallani näyttää siltä että pervous sen kuin vaan syvenee iän myötä. Tai noh, kaikki se mikä on ollut aina syvällä piilossa pään sisällä, pintautuu näkyväksi, iän mukanaan tuomalla hyväksynnällä ja ymmärryksellä.
Tämä on mun kokemus ja vain mun totuus.
-
Minulla on sellainen käsitys, että ihmisten kinkeydessä on erilaisia tasoja aivan niin kuin muussakin seksuaalisuudessa. Tämä määrittää miten kukin vastaa esittämiisi kysymyksiin.
Toisille kinkeys on sama asia kuin seksuaalinen suuntautuminen, eli todella vaikeaa sivuuttaa, ja toisille vain yksi tapa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.
Esimerkkinä. Alaston nainen (tai mies) ei sellaisenaan kiihota minua juuri lainkaan. Kahlittu nainen sen sijaan kiihottaa minua suuresti. Näin se omalla kohdallani on aina ollut ja aina tulee olemaan. Olen seksuaalisesti suuntautunut näin.
Jollekin toiselle taas alaston nainen voi olla se kiihottavin asia ja kahleet vain seksuaalista leikkisyyttä ja kiihottavuutta lisäävä kuriositeetti.
Itse sivuutin ja hillitsin kinkeyttäni pitkän aikaa. Kun sitten päätin vapauttaa itseni, huomasin toden teolla kuinka syvällisesti kinkeys on osa minua. En siis suositttele kaapissa piileskelyä, varsinkaan jos tarve on sisään rakennettu. Se , voiko kinky elää puhtaassa vaniljasuhteessa pidemmän päälle onkin sitten vaikeampi, varsin yksilöllinen kysymys.
Oma kokemukseni lisäksi on, että sisään rakennettu kinkeys on kuin persoonallisuus, se ei hevillä muutu tai katoa minnekään mutta se kehittyy iän myötä.
Jos kinkeys taas on vain yksi tapa nauttia seksuaalisuudesta, se voi muuttua ja ajoittain puuttua.
-
Minun täytyy tunnustaa, että aloitin hieman falskisti tämän postauksen, sillä olinhan tullut jo itsekin MIELESTÄNI ainoaan oikeaan johtopäätökseen. Kinkeyttä ei kannata todellakaan kieltää itseltään, koska se on sisäsyntyistä.
Halusin silti tuoda tämän asian esille ja pohdittavaksi, koska en tätä asiaa aikanaan ollut sen kummemmin ollut miettinyt ja nyt oon "pulassa" asian kanssa. Lopetin kipeästi kyynelten kera hienon ja tyydyttävän D/s suhteen, koska löysin sen oikean. "Oikean" sitaateissa ajattelematta riittääkö vanilja mulle. Olihan tämä oikea sen melko selvästi tuonut minulle esille, ettei "mokoma" pervoilu ole hänen juttu. Epäselvyys sopiiko meille avoin suhde, löydänkö ikääntyvänä miehenä enää sopivaa leikkikaveria on edessä jne.
En oo varmaan ensimmäinen, jolle kävi näin. Toivoisin, ettei kukaan tekisi samoin todella vakavasti tätä asiaa pohtimatta.
-
Kaveri (keski-ikäinen) erosi hiljattain. Nuorempana oli vaikea löytää seuraa, mutta nyt kuulemma olisi treffiseuraa useammalle illalle viikossa. Joten jos on D mies, on ihan mahdollista, että vastaan tulisi treffeillä tottelevainen keski-ikäinen nainen. Kyllä monet ovat fifty shadesia lukeneet, ja ehkäpä kiinnostuneita kokeilemaan?
-
Totta kai voi ottaa roolia maltillisempaan suuntaan, jos olosuhteet sen sanelevat, mutta minkäpä takia totuutta itseltään kieltämään. Hyvä nyrkkisääntö myös potentiaalisia elämänkumppaneita ajatellen tutustumisvaiheessa. Jos ei iske, niin kummankaan ei tarvitse kuluttaa aikaansa syyttä suotta. Jos taas painelee molempia, niin antaa mennä opetellaan toistemme puolia kivoja puolia. Yksittäiset kysymykset tässä yhteydessä ovat vähän mjeh, koska vanha latteus rehellisyydestä toisia kohtaan palkitsee ajoittain myös rehellisyyttä takaisinpäin.
-
Mulla kinkyt asiat pitkään vaan fantasiaa. Vaniljasuhde koko aikuisiän. Ennen eroa alkoi tunne vahvistua että tarvitsen lisää. Liittyy ehkä ajallisesti kun suureen mullistukseen mun elämässä. Kiksejä sain aiemmin tarpeeksi duunista, se riitti silloin. Highs and lows, koskaan ei ollut tylsää. Nyt en enää taida taipua vanilljasn ja monogamiaan. Mutta mistä sitä tietää, joskus on tehtävä valintoja.
-
Hyvää pohdintaa, joka osuu keskelle otsaa mun kohdallani. Olen nyt 50v ja kinkyjä fantasioita on ollut n.40v, muistan ensimmäiset ala-asteiästä. Silti, kaikki tuo on pysynyt vain takaraivossa kaikki nämä vuosikymmenet viime keväänä alkaneeseen lyhyeen suhteeseen asti.
Nyt päätä vaivaa kahtiajakoisuus. Mulle on hirveän tärkeää, että se ihminen on oikea. Monelle vaikuttaa riittävän, että tietty action on haluttua, mutta mä mun tunteeni ohjaavat niin päin, että oikean ihmisen kanssa on hyvä olla ja hänen kanssaan tehdään niitä juttuja, jotka ovat meille sopivia. MUTTA. Viime aikoina tuo tunne on kompastellut kun olen ihmetellyt ihmisten profiileja ja tekemisiä. Voisinko elää polyamorisesti, voisinko elää seksuaaliviettini ohjaamana enkä jokun muun? Voisinko elää ainakin osittain sitä fantasiamaailmaa, jota olen ihaillut ja haaveillut? Haluaisinko...?
Ja sama toisinpäin: Voisinko elää jonkun kanssa, jota ei kiinnosta minkäänlainen kinkypuoli? Haluaisinko? On muutenkin ollut vaikea löytää ihmistä, jonka kanssa synkkaisi molemmin puolin ja sitten kun sellaista aletaan haaveilla pienestä vähemmistöstä, etsinkö neulaa Mariaanien haudasta :) . Pelkkänä vaniljanmakuisena eläminen ei kuitenkaan enää houkuttele yhtään eli periaatteessa tilanne/ratkaisu näyttää selvältä, mutta ei se minun päässäni pyörivää karusellia silti stoppaa.
-
Omalla kohdallani seksuaalisuuden kieltäminen tai yritykset muuttaa mieltymyksiä on aiheuttanut vain tyytymättömyyttä ja pahaa oloa. Suhteet, joissa en ole voinut olla oma itseni tai en ole saanut toivomaani ja tarvitsemaani huomiota, on päätynyt eroon.
-
”voiko ihminen, joka on kinky muuttaa tapojaan? Seksuaalista mieltymystään?”
Itse en ainakaan voi, vaikka helpompaahan se olisi, jos olisin edes sen verran normaali, että voisin kunnolla toteuttaa itseäni. Mutta kun en ole niin en ole. Mieltymystäni en voi muuttaa, mutta sen voin toki valita, mitä toteutan, miten ja kenen kanssa.
”muodustuuko kinkeys pikkuhiljaa uteliaisuuden ja kokemusten perusteella”
Minulla ei ainakaan. Olen ollut tismalleen samanlainen sadisti aina. Esiteininä vasta opin, että on muitakin tällaisia ja että sille on nimi. Sitä ennenkin mulla oli sadistisia fantasioita, jotka olivat hyvin samanlaisia kuin muilla sadisteilla on ollut ympäri maailmaa. Ilman että tiesin muista. Jotenkin uskon sen olevan synnynnäistä. Tai ainakin kehittyvän niin nuorena, ettei ihminen itse muista sitä. Itse en ainakaan tiedä yhtään, miksi aloin fantasioida kiduttamisesta ja miksi ne jutut on niin samantyyppisiä idealtaan kuin muiden sadistien lapsuudenfantasiat tai jopa historialliset kidutusmenetelmät. Jokin taipumus varmasti osalla ihmisistä on nauttia seksuaalisesti muiden kärsimyksestä. En usko, että sitä taipumusta voi muutaa. Toki sen voi kieltää tai piilottaa..
”onko kinkyily samalla tavalla ihmisen sisäänrakennettu juttu kuin heterous jne.”
Minulla on. Sadismi on seksuaalinen orientaationi. Se määrittää, mitä haluan tehdä itseäni kiihottavien ihmisten kanssa.
Ilman sadismiani olen lähes aseksuaali, koska ilman sitä en haluaisi tehdä mitään sen kiihottavan ihmisen kanssa… Tai pikemminkin niin päin, että haluan aina kiduttaa mua kiihottavia ihmisiä. Ei mulla ole mitään seksuaalista halua ilman sitä halua. Sadismi on mun koko seksuaalisuus. Kaikki mun seksuaaliset halut on sadistisia haluja.
Vaniljaakin olen toki kokeillut. Lisäksi kokeilin vaikka mitä kinkyä nuorempana (kokeilla kannattaa aina).
Kertakokeiluiksi jäi kaikki muu paitsi se aito ja alkuperäinen, joka on ollut mussa pikkutytöstä asti.
Vaikka monenlainenkin seksi on ”ihan ok”, se ei vain ole mulle seksiä. Toisen satuttaminen, toisen kipu, kärsimys ja pelko on mulle seksiä. Tämä on se oma suuntautuminen, joka pysyy. Toteutan sitä tai en, se on silti se, kuka oikeasti olen.
”Menin rakastumaan päätä pahkaa vaniljaan. Nyt viiden vuoden vaniljan jälkeen mun pää meinaa räjähtää. Rakkautta on, seksiä on, mutta se SITÄ!”
Mä en ole ikinä edes yrittänyt toteuttaa seksuaalisia ja romanttisia tarpeitani saman ihmisen kanssa. Olen aina tiennyt, ettei se onnistu. Mulla on vaniljapuoliso suhdetarpeisiin/romanttisiin tarpeisiin ja erikseen leikkikalut, joita kidutan ja joiden kanssa tyydytyn seksuaalisesti.
Tämä ei ole mikään pakkoratkaisu, vaan itse asiassa haluankin pitää romanttiset, lämpimät tunteet ja häiriintyneen seksuaalisuuteni erillään. En usko, että voisin molempia täysimääräisesti samaan ihmiseen kohdistaa, koska ne ovat niin erilaisia tarpeita!
En mä halua olla lähellä lelujani henkisesti. Haluan, että ne ovat vain mun seksuaalisten tarpeiden tyydytystä varten. Ei kidnappaajakaan kaveeraa uhriensa kanssa… Ja vaikka kyseessä olisi konsensuaalinen suhde, ideahan on pitkälti sama siinä, että seksuaaliset tarpeet ja suhdetarpeet ovat oikeastikin osalla sadisteista erillisiä. Mulla niin on.
Mulle sopii leikkikaveri, joka ajattelee samoin (mutta peilinä). Kellariin ei tarvi toki tulla 24/7 kitumaan (mulla ei edes ole kellaria). Mutta ehkä ymmärrätte idean.
Mulle sopii sellaset masokistit, jotka tajuaa, mitä tällä haetaan. Usein esim. propertyt tajuaa pelkän toisen kehon ja lihan omistamisen idean. Ja muidenhan ei tarvi tajuta kuin niiden, jotka sopii :))
-
Itse näen tuon sillä tavalla, että jokainen joutuu valitsemaan ketä persoonaa milläkin hetkellä tuo esille.
Kaikilla meillä on useampia naamioita valittavana joissa on tarvittaessa tietoisesti rakennettu kinkykieltäminen mukana.
- Se perinteinen "virkaminä" joka kulkee työpaikalla, arvokkaissa tilaisuuksissa, hautajaisissa, perhejuhlissa, jne. joissa odotetaan yhteiskunnan ja ympäristön puolesta tiettyä käyttäytymismallia. Tähän kategoriaan ei yleensäottaen kinkypuolta voi tuoda.
- Puolivillainen "arkiminä" jossa on virkaminää valeltu hitusen päälle, mutta uskaltaa kulkea pieruverkkareissa ja tuoda itseään enemmän esille. Yhden sortin business casual jota voi pyöritellä mm. kavereiden läsnäollessa.
- Puhdas, aito ja raaka "todellinen minä". Se joka riisuu naamion ja astuu esiin yksin tai niiden läsnäollessa jotka ovat sinun kanssa syvässä suhteessa, oli tämä sitten kaveruutta, parisuhdetta, sessioseuraa, yms.
- Ja nippu mahdollisesti muita joita jokainen voi mielin määrin lisäillä.
Vaikka pidän todella tärkeänä yksilön vapautta ja sitä, ettei kenenkään tarvisi tukahduttaa omaa itseään kun herkkäsieluisia saattaa känkkäränkättää, on omasta mielestäni kuitenkin kaikelle oma paikkansa ja aikansa jos haluaa olla osa sujuvaa yhteiskuntaa.
Kiellän omat kinkyt jutut väliaikaisesti jos lopputulos takaa ettei venettä keikuteta tai luoda myrskyä vesilasiin. Voin kuitenkin tuoda itseäni esiin niin paljon oikeissa paikoissa, ettei pieni suppressio haittaa. Toki oman kinkyyden "kieltämisellä" voi tuoda ihan uusia ulottuvuuksia kinkyilyyn jos vaikkapa haluatkin pistää ne hotsimmat lateksikamat normi vaatteiden alle kun lähdet mummosi kanssa laulamaan kirkkoon kauneimpia joululauluja >:D "Mä tiedän jotain mitä te muut ette tiedä!"
-
On kyllä suhteellisen masentava ketju lukea. Tosiaanko kukaan ei ole täysin vanilijaa suhdetta saanut kestämään ???
Itsellä on se tilanne että halut (alistuva) aiheuttaa kovasti ahdistusta koska muualla en sellainen ole enkä tälläinen halua olla. En varmasti saisi parisuhdetta toimimaan missä kertoisin haluistani saati sitten lähtisi niitä toteuttamaan koska se kävisi isosti ylpeyden päälle. Lisäksi pelkäisin jatkuvasti että tieto näistä pääsisi vääriin käsiin esimerkiksi riitaisan eron yhteydessä tms.
-
On sattumalta sellainen aihe, jota olen pohdiskellut usean vuoden ajan, päätyen ennen pitkää siihen vaihtoehtoon että en halua kieltää kinkyyttäni ja haluan sen toteutuvan mahdollisessa ihmissuhteessa tavalla tai toisella. Suosittelen lämpimästi samaa myös muille, sillä jos jotain olen tästä monimutkaisesta asiasta, jota elämäksikin kutsutaan, oppinut niin sen että jotain merkittävää ja tunnepitoista tästä kaikesta on pakko jäädä käteen.
Toki itse olen omalla tavallani jäävi sanomaan, ja ehkä ironisestikin hieman etuoikeutetussa asemassa, kun minulla ei ole pitkään aikaan ollut ihmissuhdetta jossa joutuisin tällaisten asioiden kanssa painimaan, ja täten olen saanut aikaa pohtia mitkä asiat toimivassa ihmissuhteessa olisivat itselleni tärkeitä.
Myönnän että joskus aamuöisin, jos satun hereillä olemaan, yksinäisyyden tunne "hittaa" vasten kasvoja, mutta sen yksinäisyyden paikkaaminen etsimällä täysin vaniljaa suhdetta olisi pelkkää itsepetosta. Epäonnea, ja siitä kumpuavia traumoja, on ollut jo niin paljon pureksittavana, etten halua ajaa itseäni samaan jamaan enää uudelleen, vaan mieluummin mennä ne asiat edellä jotka ovat lähellä sydäntäni.
Summa summarum - seksuaalisuuttaan ei pitäisi kieltää, jos vain on minkäänlaista mahdollisuutta elää niin kuin haluaa. Kenties joskus joutuu tekemään pahojakin valintoja, mutta ennen pitkää se on hyväksi niin itselle kuin myös sille toiselle osapuolelle. Onni on se, että nykyään kinkyyteen ei enää tunnu liittyvän niin isoja stigmoja, että ihmissuhteen etsiminen kinkymausteilla olisi jotenkin ennenkuulumatonta.
Pakko myös sanoa mitä nimimerkki Sporty tuossa aiemmassa viestissä aivan hyvästä syystä pohtii, että itsellänikin on joskus käynyt mielessä voisiko joku käyttää tietoja kinkyydestäni minua vastaan. Toki siinä on aina riskinsä, kun näitä asioita ihmisille paljastelee, mutta toisaalta oma oletukseni on että kinkyjen ihmisten keskuudessa pätee eräänlainen sanaton sopimus siitä ettei toisen mieltymyksistä mennä huutelemaan turuille ja toreille, olipa sen toisen status yhteiskunnassa mikä tahansa. Tässä voin toki olla väärässä, koska olen melko kokematon tyyppi enkä tunne suurin piirtein ketään ns. kinkypiireistä, mutta uskaltaisin melko hyvillä mielin väittää näin. Onhan sillä tietojen "levittäjälläkin" hypoteettisessa riitatilanteessa paljon pelissä, kun myös hänen kinkkinsä tulisivat väistämättä ilmi.
-
Olen ollut kinky "koko ikäni", eli siitä saakka kun seksuaalisuuteni heräsin niin löysin myös kinky-puolen itsestäni. Olin kohtuullisen pitkässä vaniljasuhteessa, jossa koitin päästä eroon kinkypuolestani. Ei toiminut. Totesin että tämä puoli on niin vahvasti sitä mitä olen, eikä se toiminut että yritin sen kieltää ja sanoin olevani jotain muuta. Asiat tulee eteen jossain vaiheessa jos ne vain lakaisee maton alle. Opin vaniljasuhteessa sen, että tämä puoli pitää tuoda rehellisesti esiin, siis niille mahdollisille partnereille. Jollei toinen näitä tarpeitani hyväksy, niin suhde ei tule toimimaan pidemmän päälle.
-
Sen verran mielenkiintoinen avaus, että vastaan nyt viimeinkin minäkin.
Mielestäni seksuaalisia mieltymyksiä ei muuttamalla voi muuttaa. Toki ne voivat ihan itsekseen muuttua, virtaviivaistua ja taantua ajan myötä mutta enpä usko, että luontaisesti kinky ihminen voisi siitä opetella pois. Enemmänkin uskon, että seksuaalisuuttaan on helpompi laajentaa uusien kokemusten ja vastaan tulevien asioiden kautta kuin lähteä siitä ulottuvuuksia karsimaan pois. Eiköhän se kinkeys (kinkyisyys? kinkyläisyys?) ole joku sisäänrakennettu juttu, mutta toki se sitten voi saada uusia ulottuvuuksia.
Joskus olen itsekin pohtinut, että haluanko elää 100% vaniljasuhteessa pitkän päälle. Tuolloin totesin että kyllä, ja olin minä siinä onnellinen, mutta se loppui sitten aikanaan muista syistä. Vaikea kysymys, tietää että joku osa suhteesta puuttuu, mutta eipä sitä näin keski-ikäisenä mitään täydellistä suhdetta, missä kaikki menee just kuten haluaa, odotakaan. Mutta samaan aikaan tuo olisi itselle vaikeimmasta päästä kompromisseja. Kääk toivottavasti en joudu sitä enää koskaan pohtimaan.
-
Mulla on vaniljapuoliso suhdetarpeisiin/romanttisiin tarpeisiin ja erikseen leikkikalut, joita kidutan ja joiden kanssa tyydytyn seksuaalisesti
02.02.2024 tein päätöksen, etten enää etsi kinkysuhteita parisuhteeni ulkopuolelta, vaan yritän viedä parisuhdettani uudestaan kinkyyn suuntaan, jossa se on aiemmin ollut. Olen aiemmin ollut puolisoni Master monta vuotta. Parisuhteeni vieminen vaniljampaan suuntaan ja sadistisen mielihyvän etsiminen suhteen ulkopuolelta oli todella huono idea. Oli todella huono idea eriyttää kinkyt tarpeet ja muut tarpeet eri ihmisiin. Se ei toimi kohdallani ollenkaan. Jättäkää huomiotta tuo, mitä kirjoitan aiheesta yllä. Jätän tämän kuitenkin tähän opetukseksi ja muistutukseksi itselleni, etten vahingossakaan saa jatkossa kiimoissani näin sysipaskoja ideoita enää koskaan!
-
.
-
Hyviä pohdintoja edellä! Kiitos. Itse on kamppaillut näiden samojen kysymysten kanssa vuosia eikä niille loppua tunnu näkyvän😅
Itsessäni kinkeys on ollut jo ala-aste iästä alkaen, elänyt vuosien aikana monessa vaniljasuhtehteessa pienenä osana, mistä on tullut tunne että aika monessa ihmisessä tämä puoli on olemassa mutta yllättävän harva uskaltaa tutkia sitä enemmän tai elää sen mukaan.
Voisinko elää 100% vaniljasuhteessa? En usko, vaiika monet muut osa-alueet suhteessa ovat merkitseviä, jopa tärkeämpiä.
Itsen puolten kieltäminen vai hyväksyntä? Kannatan jälkimmäistä, mutta se ei ole helppoa. Kinky on mielestäni edelleen tabu, toisaalta harva puhelee kovin suoraan muistakaan seksimieltymyksistään kelle tahansa. Kumppanille on minusta hyvä editellä että tälläinenkin puoli on! Edellisessä suhteessani emme puhuneet kinkystä aluksi mitään
ja harrastimme hieman tylsää vaniljaseksiä, kunnes tuli kriisi siitä seksistä ja paljastui että molemmat olemme kinkyjä😆😂 sen jälkeen oli kivempaa⛓️😀
Suhde päättyi ikävä kyllä muihin asioihin.
-
Tämä on oman elämäni tragedia, jonka olen itse itselleni luonut.
Olen ollut kinky aina niin kauan kuin jaksan muistaa. Nuorena en ymmärtänyt tämän osa-alueen tärkeyttä ja ajatuksissani painoi enimmäkseen haluni rakastua ja löytää välittävä kumppani. Aloitin pitkäaikaiset suhteeni (edellisen, sen jälkeen nykyisen) melko pian aikuistuttuani joten en ole päässyt sinkkuna toteuttamaan omaa seksuaalisuuttani lainkaan. Molemmat pitkät suhteeni ovat olleet vaniljanaisen kanssa ja nykyinen vaniljasuhteeni on nyt kestänyt jo yli 12 vuotta.
Suhteen alussa kun seksiä oli paljon, kahdesta kolmeen kertaan päivässä ja huumaantui jo toisen lähelläolosta ei muuta tarvittukaan. Lisäksi kumppanini oli sängyssä leikkisä ja osoitti pieniä kiinnostuksen merkkejä asioiden maustamiseen. Tämä herätti minussa toiveen siitä, että ehkä hänestä vielä tulisi kinkympi henkilö jahka hän ensin hieman pääsee kuorestaan ja odotin uteliaana mihin tämä johtaa.
Nyt 12 vuotta myöhemmin olen loukussa vaniljasuhteessa. Rakastan yhä suuresti kumppaniani ja olemme rakentaneet hyvän elämän yhdessä. Meillä on koko paketti ja olemme onnellisia.
Paitsi:
Ainoa asia josta olemme vuosien aikana useasti käyneet pitkiä, syvällisiä, toista tai molempia itkettäviä keskusteluja on minun seksuaalisuuteni. Selvennettäköön, että olen alistuva mies ja pidän vahvoista naisista. Jonkinlainen valta-asema ja sillä leikkiminen on minulle seksissä tärkeää. Vuosien varrella olemme käyneet sen suhteen läpi useita vaiheita:
- Alkuvuosien kevyen toiveikkaan kokeilun joidenkin helppojen lelujen kanssa.
- Kumppanini kiinnostuksen lopahtamisen aiheeseen ja minun kiinnostukseni jatkuvan nousun.
- Minun syyllistämiseni iljettäväksi pervoksi ja epänormaaliksi ihmiseksi.
- Kinkyn puoleni täyden huomiotta jättämisen kumppanini puolesta siinä toivossa, että se maagisesti katoaisi johonkin.
- Hänen ymmärtämisensä, että se ei katoa mihinkään ja että olen sittenkin täysin normaali vaikka minulla onkin eri mieltymykset kuin hänellä.
- Ymmärryksen, että parisuhteen jatkumiseksi molempien seksuaaliset tarpeet tulee tyydyttyä vaikka aina ei tehtäisikään vain sitä omaa juttua.
Nyt olemme viime vuosina päätyneet tilanteeseen, jossa harrastamme molempia, mutta enimmäkseen häntä tyydyttävää vaniljaseksiä aina kun kumppanini sitä haluaa. Minulle taas pidämme n. 1,5kk välein session jossa hän alistaa minua. Ilman sitä päätyisin todennäköisesti käymään ammattilaisella, ja sitä hän ei halua. Vaikka kumppanini rakastaa minua ja pitää siitä kuinka onnelliseksi tulen sessioistamme, on hän verrannut niitä mm. kotitöihin jotka eivät juuri kiinnosta häntä mutta jotka pitää kuitenkin hoitaa. Kukapa ei haluaisi seksuaalisuuttaan verrattavan mattojen tamppaamiseen tai roskien viemiseen. Annan hänelle kuitenkin pisteet yrittämisestä ja tunnustan hänen tekonsa rakkaudenosoitukseksi minulle. Yleensä sessioidemme jälkeen koenkin erityisen suurta kiintymystä ja rakkautta häntä kohtaan.
Haaveeni on, että kumppanini olisi kinky kuten minäkin. Että voisin sessioida henkilön kanssa joka myös nauttii siitä ja useammin kuin kerran kuussa tai kahdessa. Että voisimme osallistua kinky miitteihin yhdessä ja tavata muita samanhenkisiä ihmisiä ja ylipäätään nauttia pervoilusta yhdessä. Mutta menin ja rakastuin vaniljaan.
Jos nykyinen suhteeni joskus jostain syystä tulee kariutumaan, on kinkyys ehdottomasti vaadittava piirre mahdollisessa seuraavassa kumppanissani. Sen olen päättänyt.
-
Mä vasta liityin tänne (kiitos vaan sille ‘karpaasille’ joka mut eräältä netin palstalta osasi ohjata tänne! ;) ).
Tää ketju tuntuu niin kovin tutulta, niin aloitanpa kirjoittamisen tästä…
Olen kokenut vasta ihan viime aikoina jonkinlaisen heurekamaisen heräämisen omaan identiteettiin, mitä se on, - olen jonkin verran tutkinut asioita, lukenut asioita, ja osannut vihdoin, yli 40v iässä nimetä ja hahmottaa, mistä on kyse. Laskenut yhteen asioita ihan jo nuoruudesta, lapsuudestakin.
Eli ei, en ole vanilja. En ole se herkkä, kiltti, siveä ihminen joksi minut niin usein, niin helposti tunnutaan leimaavan.
Koska olen aina ollut ‘julkisesti’ kovinkin hillitty, hallittu, järjestelmällinen ym, niin en oikein ole osannut ilmaista seksuaalisesti sitä todellista minääni… paitsi sitten muutaman yhden yön kohtaamisen kanssa, joiden kanssa osui kemiat yksiin.
Oon ollut nyt jo todella pitkään naimisissa, ja puolisoni on mulle todella tärkeä kumppani, ystävä, ja tukipilari. Henkilö joka saa mut joka päivä nauramaan. Vaan, seksi meiltä puuttuu kokonaan, siis edes se vanilja. Tottakai sitä oli ennen, mutta sitten se vähitellen väheni, ja väheni, ja lyheni, kunnes loppui - puolison puolelta - kokonaan, nyt noin kaksi vuotta sitten. Häntä ei vaan kiinnosta. Mitkään aloitteet eivät ole auttaneet, eikä hän halua keskustella asiasta, puhumattakaan siitä, että hakeuduttaisiin johonkin ammattiapuun/terapiaan...
Kaikenlaista olen yrittänyt, mutta hän sulkeutuu salamannopeasti kuoreensa, jos edes yritän tuoda aihetta esiin.. Häntä ei vaan kiinnosta seksi. Piste.
Nyt yhtälö on siis se, että samalla kun olen yhä voimakkaammin herännyt toisaalta bdsm-puoleen, toisaalta 'sensuelliuteeni' itsessäni, niin en saa edes sitä vaniljaista läheisyyttä. Nopeat halaukset, suukot jne kyllä, mutta en _minkäänlaista_ seksiä _koskaan_. Ja minulla on koko ajan tunne, että pitää tukahduttaa, pienentää itseään.
Tässä ketjussa oli monella kirjoittajalla ajatuksia herättäviä pointteja, pistän ne tähän samaan.
Ianius_x kirjoitti, aiemmin:
“Mä en ole ikinä edes yrittänyt toteuttaa seksuaalisia ja romanttisia tarpeitani saman ihmisen kanssa. Olen aina tiennyt, ettei se onnistu. Mulla on vaniljapuoliso suhdetarpeisiin/romanttisiin tarpeisiin ja erikseen leikkikalut, joita kidutan ja joiden kanssa tyydytyn seksuaalisesti.
Tämä ei ole mikään pakkoratkaisu, vaan itse asiassa haluankin pitää romanttiset, lämpimät tunteet ja häiriintyneen seksuaalisuuteni erillään. En usko, että voisin molempia täysimääräisesti samaan ihmiseen kohdistaa, koska ne ovat niin erilaisia tarpeita! “
Vaikka myöhemmin ketjussa palasit kirjoittamaan, että kadut tätä ylläolevaa tekstiä, niin mulla on nyt samanlaiset fiilikset tän lainauksen kanssa, koska näen puolisostani, että häntä ei kiinnosta minkäänlainen seksuaalinen kanssakäynti kenenkään kanssa (jos ei niitä halauksia, kevyitä suukkoja jne lasketa). Ja minä koen riutuvani.
Löysin hiljattain sovelluksen (feeld), minkä kautta voi saada edes hiukan ‘nimetöntä’ flirttiä ja maustetta elämäänsä, ja olen siellä nyt jonkin aikaa roikkunut. Sanoista on kuitenkin ehkä lyhyt matka tekoihin - nyt on jo kerran ollut hyvinkin lähellä, etten olisi erään illan päätteeksi lähtenyt vieraan miehen “kontrolloitavaksi”, sen verran kuumiksi viestittelyt ja oma olotila kävivät.
Itse en koe tätä sinällään “vääräksi” , koska mä näen että seksi on seksiä, tarve siinä missä vaikka ravinto, ja syvällinen, romanttinen läheisyys on eri asia, mutta tuntuu väärältä touhuta toisen selän takana. Samalla tiedän myös, että yhteiskunta ei ajattele näin, ja pelkään että myöskään puolisoni ei tätä välttämättä näkisi samalla tavalla. Kuitenkin, kun yritän ottaa aihetta puheeksi (jotta myös voisin olla rehellinen!), hän estää minua puhumasta. Ristiriitainen, jumissa tai vankina oleva olo. (ja siitä osittain tulee myös itse asiassa tämä mun nimimerkki - ‘Gréim’ tarkoittaa skotti-gaelissa mm. vankia/vangittua)
Sporty kirjoitti:
"Itsellä on se tilanne että halut (alistuva) aiheuttaa kovasti ahdistusta koska muualla en sellainen ole enkä tälläinen halua olla. En varmasti saisi parisuhdetta toimimaan missä kertoisin haluistani saati sitten lähtisi niitä toteuttamaan koska se kävisi isosti ylpeyden päälle. Lisäksi pelkäisin jatkuvasti että tieto näistä pääsisi vääriin käsiin esimerkiksi riitaisan eron yhteydessä tms."
Mä pelkään myös vainoharhaisesti paljastuvani väärille tahoille, vaikka mitään en ole varsinaisesti edes - vielä- tehnyt ‘:D
Olen nyt ulkomailla, mutta en täälläkään uskalla esim. tuolla mainitsemassani sovelluksessa paljastaa vaikkapa kotimaatani. Maailma on pieni.
Ehkä tämä on tosin vielä sitä, että on vasta ottanut haparoivia ensiaskeleita tässä jutussa… ja toisaalta välillä epäröi, uskaltaako omiiin ajatuksiinkaan luottaa. Jonakin päivänä voin olla maailman riettain, ahnain, alistuvin - joskin tod.näk. vastaan hangoittelevakin- nymfomaani, ja heti seuraavana päivänä edelllisiä ajatuksiaan/tekojaan kauhistuva siveyden sipuli, joka inhoaa itseään…
Ja Finnished. Samaistuin tekstiisi vahvasti… vähän sama tilanne täällä, mukaan lukien nuo keskustelut, mitä sinulla on puolisosi kanssa ollut. Musta tuntuu, että mun puolisolla on ehkä nyt käynnissä juuri tämä “vaihe”, että hän jättää seksuaalisuuteni (tai seksin ylipäätään) huomiotta juurikin siinä toivossa, että se katoaisi jonnekin….
Huoh.
-
Itse olin alunperin vanilja. Me oltiin oltu pitkään naimisissa, kunnes vaimo petti yhden Domin kanssa. Vaimo on sub, joka vasta keski-ikäisenä löysi itsestään tämän puolen.
Tämä oli minulle tietysti järkytys. Tietysti siksi, että minua petettiin ja siksi, että vaimoni oli pitänyt tällaisen salassa. Lasten takia päätin, että pohdin asiaa jonkun aikaa ennen kuin teen päätöksen erosta. Kun pohdin asiaa ja tutustuin asiaa käsittelevään kirjallisuuteen ja pornoon, aloin siitä itsekin kiinnostua. Mietin, pystynkö ja haluanko piiskaamaan vaimoani, sitomaan hänet kiinni jne. Narut ja solmut on minua aina kiinnostaneet, ja kotona oli valmiiksi kilometreittäin köysiä. Välineet muutenkin on halpoja. Totesin, että koen sen kiinnostavana ja haluan siihen tutustua. Aloin myös tuntemaan itseni onnekkaaksi, kun voisin sellaista kokea vaimoni kanssa. Sen kanssa piti kuitenkin edetä hiljakseen, jotta homma tulee luonnostaan ja aitona eikä näyteltynä. Mutta se tunne, kun ekan kerran läiskin vaimoa voimieni takaa ja rajusti otin hänet sen jälkeen jäi kyllä mieleen. Oli myös perverssi ja sopimaton mielleyhtymä vain puoliksi leikillisesti rangaista vaimoa uskottomuudesta
Suurin yllätys oli se, etten oikeastaan ollut kovin mustasukkainen siitä, että sallin vaimoni edelleen harvakseltaan osallistua sessioihin vieraan Domin kanssa, kun päätettiin osin avata täysin monogaaminen pitkä suhde. En olisi sitä ikinä uskonut. Yllättäen vaimolleni oli vaikeampaa, kun minulla oli joitain uusia vanilja-seksipartnereita, koska hän koki siinä voivan syntyä tunteita, toisin kuin piiskaussessioissa. Monilla vaniljanaisilla näyttää kuitenkin olevan jonkintasoisia haaveita sitomisesta jne. Ehkä joskus pääsen sitä toteuttamaan myös suhteen ulkopuolella.
Mutta pystyttiin siis ihme kyllä muuttamaan suljettua monogaamista vaniljasuhdetta kinkympään ja avoimempaan suuntaan. Se vaati sen, että keskustelimme tästä valtavasti ja myös sen, että minä näin itse hyötyväni tästä. Me todettiinkin, että ratkaisevaa meidän suhteelle oli se, että minä pystyin antamaan vaimolle, mitä hän tarvitsee, ainakin jossain määrin. Kun asiaa pohdin, minussakin on aina ollut perverssiyttå, enkä koe esim. kivun tuottamista vieraana asiana. Useimmat vastaavat suhteet olisivat varmaan päättyneet eroon vastaavassa tilanteessa.
Vaimoni ei pystynyt kieltämään kinkyä puoltaan, kun oli sen kerran löytänyt. Jos hän ei olisi pettänyt, hän olisi eronnut, mutta lasten takia hän koki parempana pettää, koska ei kuvitellut jäävänsä kiinni. Mutta hän oli onnekas, kun minä olin riittävän kinky itsekin. Jos hän olisi pystynyt palaamaan vaniljaksi, hän olisi tehnyt niin. Mutta kun on löytänyt identiteettinsä, siitä luopuminen on pieni itsemurha. Mitä itse ajattelisin, jos minä joutuisin täysin vaniljasuhteeseen? En tykkäisi, mutta voisin ehkä elää sellaisessa. En ole kuitenkaan yhtä syvällä kuin vaimoni. Mutta ehkä taas vuoden päästä on tilanne muuttunut.
-
Mielenkiintoista keskustelua.
Varmasti tämäkin on hyvin yksilöllistä. Voihan seksuaalinen suuntautuminen muutoinkin muuttua elämän aikana, vaikkapa homosta heteroksi tai toisin päin. Melko harvinaistahan se tosin on, eikä varmastikaan onnistu väkisin yrittämällä vaan aiheuttaa vain tuskaa.
Itse ajattelen, että kinkkyys on yhtä määrittävä osa seksuaalisuuttani kuin biseksuaalisuuteni. Molempia olen nyt ja epäilemättä hautaan asti. Ei se silti tarkoita, että minulla jatkuvasti pitäisi olla kaiken sukupuolisia kumppaneita tai että minun pitäisi jatkuvasti voida toteuttaa kaikkia kinkejäni.
Täysin vaniljainen seksisuhde kuitenkin vastaisi varmaankin itselleni melkeinpä selibaattia. Toisaalta, onhan moni omaehtoisesta selibaatistakin selvinnyt hengissä. ::) Jos nyt vaikka rakastuisi päätä pahkaa aseksuaaliin niin… no, kaipa se sitten olisi vain saatava jotenkin toimimaan.Luulisin. Jos nyt olisi niin rakastunut sitten.