BDSM-baari
Newbie-nurkka => Artikkelit => Aiheen aloitti: Mr Birch - 01.06.2025, 09:51
-
Huomautus lukijalle: älä säikähdä otsikkoa, siinä mainittu tutkija en ole minä... ::)
Sosiologian professori Jeremy Thomas on tarkastellut tutkimuksen keinoin omaa kokemustaan siitä, miten lapsuuden kokemuksia kuritusväkivallasta voi työstää traumanäytelmän (trauma play) ja BDSM-aktiviteettien, tässä tapauksessa piiskaamisen, keinoin (Thomas 2020, 918, 922). Terapiakäytössä BDSM:n suotuisien vaikutusten ajatellaan perustuvan traumaattisten kokemusten elementtien (alitajuiseen) toistoon ja käsittelyyn turvallisissa olosuhteissa (Gewirtz-Meydan ym. 2024). Tämä on selkeästi eri asia kuin ns. toistopakko. (Toistopakosta enemmän jäljempänä.) Thomas on havainnoinut ja raportoinut intensiivisen piiskauksen tai ruoskinnan (flogging) aikana esiin nousseita mielikuviaan, joissa esiintyy traumaattisen tapahtuman paikka ja joitakin viitteitä tapahtuneeseen:
“Näen itseni talossa, alastomana lapsena kylpyhuoneessa. Joku huutaa minulle, lyö ja koskettelee minua, tiukkaa jatkuvasti vastausta kysymykseen.”1
Olennaista on, että tilanne on nyt turvallinen, piiskaaja on tuttu domina ja läsnä on (turvaa antava) yleisö, apuna itse valittua musiikkia. Mielikuvat ja reaktiot saavat tulla ulos.
Mikä on tutkijan kokeilun tulos? Thomas uskoo saavuttaneensa paljon traumansa hallinnassa, jopa kukistaneensa sen. Tämän hän ilmaisee hyvin vapautunein sävyin. Traumanäytelmän läpi käytyään Thomas katsoo, ettei ole enää lapsuuskokemuksensa vanki: "Trauma on jotain, jolla voin leikkiä. Voin käydä siinä, mutta myös jättää sen taakseni. Kontrolloin sitä."2 Toisaalta hän myös luonnehtii, että läpikäynnin kokemus oli kauhistuttava (terrifying), mutta siihen uskaltautuminen oli myös rohkeutta vaativa, uljas (brave) teko.
Mitä lukijana ajattelisin tästä? Suhtaudun tutkijan näkökulmaan ja ulostuloon arvostavasti, mutta samalla erittäin kriittisesti soveltavassa mielessä. Emme tiedä, kuinka kauan ja miten tutkija valmisteli itseään kokemukseen, millaisia terapioita hän mahdollisesti on käynyt läpi ja millaisia varotoimia hänellä oli kokeilunsa epäonnistumisen varalta. Siis: älä kokeile tätä kotona tai bileissä, jos tilanteesi on vähänkään Thomasin kuvaileman kaltainen.3
Tutkimuksen tausta
Taustaa rakentaessaan Thomas (mts.) viittaa erikseen BDSM:n tervehdyttäviin (healing) ja terapeuttisiin (therapeutic) ulottuvuuksiin useiden kirjoittajien näkemyksiä peilaten. Tervehdyttävyyden ja välillisesti siis terveyden kannalta hän hyödyntää seuraavia lähteitä:
Barker ym. (2007) asettavat BDSM:n tervehdyttävien vaikutusten pohdinnan historialliselle jatkumolle: psykologian ja lääketieteen kannalta S&M on aiemmin nähty ja kuvailtu, kuten hyvin tiedämme, psykopatologisesti eli häiriön, poikkeavuuden ja haittojen näkökulmasta. Kirjoittajat selostavat sisältökokonaisuutta, johon on koottu S&M:n ei-patologisoivia näkökulmia. Siihen sisältyy aineistoa S&M:n ja psykoterapian suhteista sekä akateemisen ja "aktivistisen" (activist), ts. BDSM-kulttuurien omiin lähtökohtiin nojaavan, käsittelytavan yhteyksistä.
Bauer (2014) tarkastelee mahdollisuuksia kokeiluihin BDSM-kulttuurin puitteissa luoduissa turvallisissa tiloissa. Tarkastelu koskee konsensuaalisuudesta neuvottelemista ja sen luomista, keskustelua rajoista, niiden kunnioittamista ja siirtämistä, valtasuhteiden ja stereotyyppien dramatisointia ja näkyväksi tekemistä, seksuaalisuuden emotionaalista ja fyysistä intensiteettiä sekä fantasioiden tuomista todellisuuteen etenkin roolileikin kautta.
Ortman ja Sprott (2013) puolestaan tuovat esiin riskit, joita BDSM:ään voi liittyä, pelkistettynä kahdessa ulottuvuudessa: henkis-sosiaalisessa ja fyysis-materiaalisessa. Utelias noviisi tekee ensiaskelissaan riskipäätöstä mahdollisesta kiinnostuksen paljastumisen "toksisesta häpeästä" (toxic shame) seurauksineen, pelkää torjutuksi ja hylätyksi tulemista, mikä voi johtaa liialliseen itsekontrolliin, omien tarpeiden tukahduttamiseen (Ortman & Sprott 2013, 34). Tämän lisäksi konkreettisesti toteutettaviin sessioihin liittyy riskejä.
Valintaa oman kiinnostuksen kanssa ulostuloon ja sen kätkemiseen liittyvien riskien välillä käsitellään laajemmin Ortmanin ja Sprottin teoksen luvussa Coming out. Luvussa viitataan mm. siihen, että valtaa on BDSM:n idean keskiössä “sisäpuolella” ja se toisaalta liittyy “ulkopuolella” olennaisesti suhtautumiseen BDSM:n harjoittajaan, kuten taipumusten stigmatisoinnin ja häpeän herättämisen mahdollisuuksiin muiden taholta (Ortman & Sprott 2013, 48).
Edellisistä luonteeltaan poikkeavia, fyysisempiä riskejä käsitellään konkreettisesti otsikolla When things go wrong. Onnettomuusriskien yhteydessä puhutaan esimerkiksi tajunnan tasosta, aistien rajoittamisesta, välineistä ja laajemmin olosuhteista, mukaan lukien myös mahdollisen yleisön turvallisuus (Ortman & Sprott 2013, 77-78). Tässä kohtaa tarkastelu on kattavaa ja näkökulma tarkoituksellisesti riskien mahdollisuutta korostava.
Terapeuttinen näkökulma
Terapeuttisten näkökulmien osalta Thomas viittaa neljään lähteeseen: Lindemann (2011), Ritchie (2008), Shahbaz & Chirinos (2017) sekä Weille (2002).
Aiemmin näissä merkinnöissä on jo viitattu siihen, että kaupalliset dominoijat hyödyntävät markkinoinnissaan terapeuttisiin otteisiin viittaavia ilmaisuja, käsitteitä ja laajempia luonnehdintoja. Tästä havainnosta Danielle Lindemann (2011) aloittaa tarkastelunsa terapiasta näkökulmana BDSM:ään.
Lindemannin taustoituksessa varhaisempien BDSM:ää medikalisoivien ja moralisoivienkin kannanottojen (kuten herrat Sigmund Freud, Richard von Kraff-Ebbing, Nicholas Avery ja Theodor Reik) jälkeen mainitaan monivivahteisempia puheenvuoroja mm. terveiden ihmisten harmittomasta vapaa-ajanvietosta (Kenneth Sandnabba, Robert J. Stoller), mutta yhä myös patologisoivia eli sairausväittämiä esiin tuovia puheenvuoroja (Rhonda N. Goldman).
Lindemannin omassa tutkimuksessa ääneen pääsee 66 syvähaastateltua4 ammattidominaa (pro-domme). Haastatellut kuvaavat toimintaansa psykologisena käsittelynä tai hoitona (treatment), jossa asiakkaat ovat terveitä, mutta hoito vaikuttaa heihin silti positiivisesti. Tutkijalle tämä näkökulman otto näyttäytyy yllätyksellisenä löytönä. Lähemmin analysoiden hahmottuu ammattimaisen eroottisen dominoinnin alakulttuuria, joka on saanut vain vähän sellaista tutkimuksellista huomiota tai tuottanut kirjallisuutta, joka tarkastelisi toimintaa “perinteisen kliinisen asetelman ulkopuolisena” terapiana. (Lindemann 2011, 152.)
Ami Ritchie (2008) tarkastelee tilanteita, joissa henkilö sekä vahingoittaa itseään esimerkiksi viiltelemällä että on mukana BDSM-aktiviteeteissa. Tutkimukseen haastatellut henkilöt ylläpitävät hänen mukaansa selkeää rajaa näiden välillä: itsensä vahingoittamiseen liittyy erilainen, “hälyinen” (noisy) ja ahdistunut (emotional distress) mielentila, kun taas SM-aktiviteetti on “massiivisen positiivista” (massively positive) ja tapahtuu mielentilan ollessa niin ikään positiivinen. Myös toiminnan kohteet kehossa ja käytetyt välineet erotellaan toisistaan. Itsensä vahingoittaminen on yksityistä ja SM-aktiviteetti tapahtuu suhteessa toisiin. (Ritchie 2008, 86.)
Caroline Shahbazin ja Peter Chirinosin (2017) Becoming a kink aware therapist on nimensä mukaisesti terapeutin opas kinkytietouteen. Se on BDSM:n kulttuurin (culture) ja käytännön (practice, molemmat yksikössä) esitttelyä ja pyrkii avaamaan väärinkäsityksiä näistä, depatologisoimaan. Tarkoitus on esimerkiksi kyetä erottamaan hyväksikäyttö, haitalliset riippuvuussuhteet ja konsensuaalisuus. Nimestä huolimatta on selvää, ettei tällä kirjalla tulla terapeutiksi eikä se yksin riitä myöskään valistamaan aihetta tuntematonta terapeuttia, apuna varmaan kuitenkin on. Kohderyhmäksi ehdotetaan terapeuttien lisäksi kinkyjä asiakkaita - mitähän tämä kertoo työnjaosta näiden lukijakuntien välillä? Helpottuuko dialogi, jos terapeutti ja asiakas ovat lukeneet saman kirjan ja mitähän tällaisesta “lukupiiristä” seuraa hoitosuhteelle?
Weille (2002) esittelee konsensuaalisten valtaleikkien dynamiikkaa näkökulminaan toistopakko (repetition-compulsion) ja korjaantuminen (repair). Edellinen voi johtaa ristiriitaisiin kokemuksiin, äärimmilleen vietynä fiksaatioon (fixation) tiettyyn toimintaan tai kokemukseen siten, ettei siitä päästä tai edes haluta päästä muuhun.5 Jälkimmäisellä taas viitataan ristiriitojen onnistuneeseen työstämiseen niin, että tämä johtaa suotuisiin rakenteellisiin muutoksiin psyyken toiminnassa. Tutkimuksessa pyritään luomaan siltaa kliinisten ja BDSM-kulttuurin näkökulmien välille.
Terapian ja BDSM:n suhteeseen viitataan myös BDSM:n harrastajien terapia-asiakkuudessa huomioon otettavien näkökohtien kannalta. Sitä tämän sarjan merkinnöissä ei käsitellä (vrt. Lantto & Lundberg 2022).
Toistopakosta lyhyesti
Toistopakon (repetition compulsion) syytä ja syntymekanismia ei tunneta hyvin. Sitä pidetään kohdatun trauman hallintayrityksenä, mutta yleisesti ottaen hallintaa ei toiston kautta sinänsä saavuteta. Käsitteen kuvasi Sigmund Freud vuonna 1914 julkaistussa artikkelissa; hänelle se tarkoitti tapaa käsitellä tukahdutettua muistoa toistamalla traumaattisen tapahtuman ydintä ihmissuhteissa muunlaisen käsittelyn mahdollistavan muistamisen sijasta.
Levy (2000) jäsentää toistopakon käsitettä seuraavasti: Siihen sisältyy kaksi ulottuvuutta: (1) tapahtuman uudelleen kokeminen ja kokemukseen sisältyvien ajatusten ja tunteiden toistuminen sekä (2) jähmettyneiden defenssien (ridigified defences) pakotettu toistaminen. Näistä muodostuu edelleen toiston kaksi eri motiivia: pakonomainen toistaminen sisänsä ja hallintapyrkimys. Toistopakko voidaan tulkita myös posttraumaattisen stressireaktion ilmentymänä, jolloin siihen liittyy sekä tunkeutuva tai hyökkäävä (intrusion) että välttelevä (avoidance) ulottuvuus. Tätä Levy kuitenkin luonnehtii alustavaksi hahmotelmaksi (työhypoteesiksi). Levyn artikkelissa ilmenee nykytutkimuksessa yleinen pyrkimys moniulotteisempiin käsitteisiin tiukasti määriteltyjen ja rajattujen klassisten käsitteiden sijasta.
Uusi tutkimus on nähnyt toistossa myös luovia näkökulmia. Jo Freud totesi toiston rauhoittavan vaikutuksen esimerkiksi äänikuvioissa, runoissa ja tarinoissa. Myös terapeuttisen soveltamisen kannalta toisto on ymmärretty positiivisesti: toinen ihminen ei välttämättä toimikaan toistossa kohteena, vaan on mukana toistoa sisältävässä leikissä. Reis (2019) tiivistää uuden tulkinnan mahdollisuuden: sen lisäksi, että toistettu kokemus voi johtaa tyydytyksen tunteeseen tavanomaista tietä, se voi toimia myös keinona hallita epätyydyttävää kokemusta toiston avulla.
Kiinnostava tapaus, varovaisuus paikallaan
Selontekoa lapsuusajan trauman selättämisestä intensiivisellä mentaalisella työllä, jota traumakokemuksesta kenties muistuttava, mutta ammattimainen ja huolellisesti valmisteltu piiskaus tukee, on syytä arvostaa. Silti, kuten merkinnän otsikossa totean, se kuuluu BDSM-kulttuurin syvään päähän, johon uskaltautumista ei kannata harkita kevein perustein.
Näissä merkinnöissä käsittelen kevyempää versiota, josta en usko olevan vahinkoa, vaan subjektiivista hyötyä session onnistuessa. Myös kevyemmässä versiossa on kuitenkin mahdollisuus, ellei nyt sukeltaa kiveen, niin ainakin lyödä henkisesti varpaansa sellaiseen. Pyllyn tulo kipeäksi on välineellinen tavoite, muunlaiset kolhut, henkisetkään, eivät. Henkinen tavoite on tunteiden esille tulo turvallisesti, kuten Thomaskin kuvaa. Meidän versioomme ei kuulu yleisö eikä musiikki, joilla molemmilla voi hyvinkin olla kokonaisuutta luovaa ja tavoitteita tukevaa merkitystä.
Lähteet
Barker M., Gupta C. & Iantaffi A. 2007. The power of play: The potentials and pitfalls in healing narratives of BDSM. Teoksessa: Langdridge D & Barker M (toim.) Safe, Sane and Consensual: Contemporary Perspectives on Sadomasochism. New York: Palgrave
Macmillan, ss. 197–216.
Bauer, R., 2008. Transgressive and transformative gendered sexual practices and white privileges: The case of the dyke/trans BDSM communities. WSQ: Women's Studies Quarterly, 36(3), ss.233-253.
Gewirtz-Meydan, A., Godbout, N., Canivet, C., Peleg-Sagy, T. & Lafortune, D., 2024. The complex interplay between BDSM and childhood sexual abuse: A form of repetition and dissociation or a path toward processing and healing? Journal of Sex & Marital Therapy, 50(5), ss.583-594.
Lantto, R. & Lundberg, T. 2022. (Un)desirable approaches in therapy with Swedish individuals practicing BDSM: client’s perspectives and recommendations for affirmative clinical practices. Psychology and Sexuality, 13(3), 742–755. https://doi.org/10.1080/19419899.2021.1918230
Levy M.S. 2000. A conceptualization of the repetition compulsion. Psychiatry, 63(1):45-53. https://www.proquest.com/scholarly-journals/conceptualization-repetition-compulsion/docview/220699637/se-2
Lindemann, D. 2011. BDSM as therapy? Sexualities, 14(2), 151–172.
Ortmann, D.M. & Sprott, R.A., 2012. Sexual outsiders: Understanding BDSM sexualities and communities. Rowman & Littlefield Publishers.
Reis, B. 2019. Creative repetition. The International Journal of Psychoanalysis 100 (6), 1306-1320.
Ritchie, A., 2008. Harming or healing? The meanings of wounding among sadomasochists who also self-injure. Teoksessa: Sex, violence and the body: The erotics of wounding (ss. 71-87). London: Palgrave Macmillan UK.
Shahbaz, C. & Chirinos, P. 2017. Becoming a Kink Aware Therapist. New York: Routledge.
Thomas, Jeremy N. 2020. BDSM as trauma play: An autoethnographic investigation. Sexualities 23 (5-6), ss. 917-933.
Weille, Katharine-Lee H. 2002. The psychodynamics of consensual sadomasochistic and dominant-submissive sexual games. Studies in Gender and Sexuality 3(2), ss. 131–160.
Viitteet
1 “Up ahead, I see myself in a house: I’m a naked child in a bathroom, and someone’s yelling at me. Someone’s hitting me. Someone’s touching me, and someone’s repeatedly asking me a question.” (Thomas 2020, 923.)
2 “For me, it feels strong; it feels powerful. It makes me realize that I’m no longer bound to the past. Instead, trauma is something I play with. I toy with it. I can visit it and explore it if I want to, but I can also leave it behind. It’s no longer in control of me. I’m in control of it." (Thomas 2020, 924.)
3 Thomas ei viittaa lainkaan valemuistoihin. Otan täyden vastuun seuraavasta huomautuksesta: On otettava huomioon mahdollisuus, että intensiiviset ja toistuvat, mutta jäsentymättömät tai johdatellut trauman käsittely-yritykset loisivat valemuistoja asioista, joita ei todellisuudessa ole tapahtunut. En todellakaan väitä Thomasille käyneen näin, mutta näen riskin, että esimerkiksi valemuisto perheväkivallasta voisi syntyä, jos sitä vahvasti “tarvittaisiin” johonkin yhteyteen ja mahdollisuutta “kehiteltäisiin”, esimerkiksi BDSM-sessiossa, väärällä tavalla.
4 Syvähaastattelulla tutkimusmenetelmänä viitataan tiedonkeruuseen, joka eroaa valmiita kysymyksiä käyttävistä haastatteluista ja vielä kaavamaisemmista lomakepohjaisista kyselyistä vapaamuotoisuutensa ja pitemmän kestonsa, keskustelunomaisuutensa takia. Sillä oletetaan saatavan monipuolisempaa ja vähemmän tutkijan odotuksiin sidottua aineistoa. Syvähaastatteluaineistolla ei pyritä tilastolliseen edustavuuteen, vaan hahmottamaan tutkittavan ilmiön laadullista moninaisuutta. Tästä syystä ja analyysin työläyden takia mainittu 66 haastateltavaa on riittävä, jopa varsin suuri määrä.
5 Fiksaation käsite on peräisin Sigmund Freudilta ja liittyy alkujaan hänen esittämiinsä seksuaalisen kehityksen vaiheisiin (oraalinen, anaalinen ja genitaalinen), joissa teorian mukaan normaalisti kuuluu “edetä” eikä kiinnittyä (“fix”) välivaiheeseen.