BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: oPoika - 26.02.2026, 16:59
-
Pyydän anteeksi, etten ole huomioinut kuin pienen osan mahdollisista vaihtoehdoista. Jotenkin piti rajata.
-
Itse kun olen alistuva lelu, niin seuran löytäminen on vaikeaa
-
Ujo, introvertti, sosiaalisesti peruna, Kouvola....voisi olla ollut mahdotontakin, onneksi muitakin "hulluja" löytyy ketkä tännekkin liikkuu :D
-
Kyllä alistuvalle miehellekin löytyy täältä seuraa. Se ei ehkä ole hullun helppoa, mutta ei toivottaman vaikeaakaan. Kannattaa lukea ajatuksella se, mitä ketjuun Miten löysitte dominne/subinne? (https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=43229) on vastattu. Siellä on muutama oikein hyvä kirjoitus.
Yksi oikein hyvä keino on pohtia hetki sen haetun osapuolen asemaa. Useampi kuin yksi nainen on todennut, ettei määrä korvaa laatua. Jos alistuvalla miehellä tuntuu olevan vaikeuksia löytää ketään, niin dommeilla on ongelma löytää yhtään hyvää subia. Hyvä on, kärjistin nyt vähän, ja tein sen aivan tahallani. Ei se ehkä kaikille ole ongelma, mutta varmaan useampikin domme vähintäänkin tunnistaa ilmiön. Siksi jokaisen seuraa hakevan, ja aivan erityisestin alistuvan heteromiehen, on hyvä miettiä miltä se oma esiintyminen ja mahdollinen seuranhakuilmoitus täällä näyttää. Kertooko se lukijalle, mitä hän saa sinusta? Vaiko ainoastaan sen, mitä sinä tahdot hänestä? Sillä on vissi ero kiinnostavuuden kannalta. Pienikin positiivinen erottuminen saattaa tehdä ihmeitä.
Juuttisedän aavistuksen itseironiselta kalskahtava luonnehdinta itsestään osuu hyvin minuunkin. No jaa, en sentään ole Kouvolasta ;D Silti olen tutustunut täällä oikein viehättäviin dommeihin, kerran jopa aivan puskista tulleen yhteydenoton muodossa eli ilman deitti-ilmoitusta. Kyllä heitä on, ja jotkut heistä jopa etsivät seuraa. Kannattaa omien halujensa lisäksi miettiä myös niitä toisen haluja, niin mahdollisuudet seuran löytämiseen kasvavat kummasti.
-
Miten sanoisi. Switchinpoikanen, olemukseltani feminiininen. On vaikea löytää kaipaamaansa seuraa – tai seura voi yllättää. C:-) Osalti on myös omasta etsinnän puutteesta ja muiden elämän osa-alueiden tärkeydestä kiinni. Voipi olla, että parhaat vedetään päältä.
-
Pahnanpohjimmainen täällä: alistuva nainen, ja seuran
haku löytäminen (sopivan) on äärimmäisen vaikeaa!
Joko olen liian ruma, tai sitten yleinen sosialisoimattomuus (=en osallistu bileisiin ja miitteihin) on esteenä.
-
Ei ole vaikeeta. Otan vain 0-2 uutta lelua vuodessa ja seuranhaku on yleensä kestänyt 0-14 päivää.
-
Ei vaikeaa vaan täysin mahdotonta. Omat hankalat persoonallisuuspiirteeni aiheuttavat sen, että itse en löydä D.tä vaikka olisi etuovella huutamassa. Tämä valitettavasti toimii vain niinpäin, että mut pitää löytää.
Eikä ne löydä mua viäl ikinä!
-
Ei juurikaan, seuraa olisi kyllä tarjolla. Aikaa vaan on rajotetusti :-[
-
Enimmäkseen alistuvana naisena sain tänne liittyessäni kuukauden sisällä varmaan lähemmäs sata yhteydenottoa. Sen jälkeen ne hiipuvat radikaalisti, joten ainakin d-miehille vinkkinä, ettei välttämättä kannata hyökätä heti sen uuden, hämmennyksissä olevan naisprofiilin tukossa olevaan postilaatikkoon.
Kaikki jonkinlaiseen kahvittelua intiimimpään kohtaamiseen johtaneet suhteet ovat syntyneet omasta aloitteestani, eivätkä välttämättä ollenkaan suhde tai seksi edellä etsien. Elävä, utelias, avoin ja orgaaninen kohtaaminen on mun mielestä parasta, niin netissä kuin livenäkin.
-
^ tähän on helppoa yhtyä. Avainsanat utelias, avoin ja pilke silmäkulmassa.
Miehenä fiilis, että parhaat jutut tulevat ihan vaan kirjoittamalla pitkäjänteisesti omalla tyylillä. Tämä herättää kyllä jossain vaiheessa mielenkiintoa ja mahdollisia yhteydenottoja. Tai sitten kirjoittaa ihan oikeasti yksilöidyn viestin, jos törmää mielenkiintoiseen profiiliin tai ilmoon. Mutta kummassakin tapauksessa oma fiilikseni on, että parhaat jutut lähtevät liikkeelle ihan muulla sisällöllä kuin kiireellä-suoraan-asiaan-seuranhakujutuilla. Nykyinen (nyt jo pitkä) suhde lähti liikkeelle laajemmasta keskustelusta ja oli mukava huomata, että kommunikointi synkkasi vaan älyttömän kivasti ja oli paljon yhdistäviä siviilipuolen juttuja. Tämän jälkeen oli kiva huomata, että vähän muutkin jutut yhdistivät…
Vaikka onni on lopulta sattumaa, siihen voi myös vaikuttaa olemalla aktiivinen, tekemällä erilaisia asioita ja luomalla mahdollisuuksia erilaisille kohtaamisille.
-
Tavallaan kyllä, mutta tavallaan ei...
Tällä hetkellä tuntuu olevan vaikea löytää sellainen omaan elämän soljuva suhde. Syitä tähän on monia.
Ensinnäkin koska minulla on jo yksi ihminen elämässä, rajaa se kaikki monogamista suhdetta etsivät pois vaihtoehdoista. Sen lisäksi, koska hakusessa on dominoiva ihminen ja "Isi" sitten satuttaa niin, että siitä jää jälkiä, on yhdistelmä monelle tekemätön paikka. Varsinkin kun en ole etsimässä satunnaista ratkaisua. Sellaisia löytyisi helpommin. Tai jos ei olisi niin tarkka tietyistä asioista. Näitä pitkä lista.
Toisaalta sitten kriteerit on mahdollista pitää aika korkealla, koska vaikka haen tietyssä mielessä aktiivisesti ja avoimesti seuraa, ei sellaista tarvitse välttämättä löytyä. Elämä on hyvä näinkin. On se yksi ihminen omanlaisessaan lokerossa, lapset tehtynä ja maailmalla, mielenkiintoinen työ, harrastuksia, ystäviä, jne
Olisi varmasti helpompi jos olisi nuorempi, laihempi, vähemmän vaativa, ei näin omituinen ja vaikka mitä muuta.
Se on pakko kyllä todeta, että vaikka haastavaa, niin varsin mukavaa ollut tämä seuranhaku. On tavannut läjän oikein mukavia ihmisiä ja sitten toki tässä ollut sellaisia hassunkurisia sattumia. Välillä olen miettinyt, että kuvaako joku minusta ja minun elämästä sellaista päiväni murmelina kautta 2.
-
Lyhytaikaista seikkailuseuraa olisi yllin kyllin tarjolla. Vaan kun etsiikin pidempiaikaista kumppania, joka olisi emotionaalisesti kypsä ja sitoutumaan kykenevä, onkin sitten jo todella vaikeaa. Löytää omaan pirtaan sopiva ihminen, joka kohtaa miut ihmisenä - eikä fetissi- ja seksitoimintarobottina, joka toimittaa mitä tilataan ja sitten hylätään nurkkaan kun on saanut haluamansa hetken hupinsa.
Elämäntilanteet ja tarpeet ovat muuttuneet vuosien varrella. Sen myötä myös seuranhakuilmoitukset ovat olleet todella vaihtelevia itselläni. Yhä enemmän ja enemmän huomaan meneväni suuntaan, jossa etsin suhdetta jossa yhdistyisi rakkaus ja pervous. Halu syventää yhteistä dynamiikkaa ja luoda yhteistä elämää. Kutsukaa romanttiseksi hupsuksi, mutta sellainen miä oon. On vain luotettava että oikeat ihmiset astuvat elämään oikea-aikaisesti.
-
Liki toivotonta, näin alistuvana :-\
-
Hiljaista tuntuu pitelevän :D
-
Eipä tuo kovin helppoa ole ollut. Toki siihen on montakin syytä. Ehkä suurin on oman aktiivisuuden puute. Mutta myös haasteet omassa elämässä jotka ovat hiukan "rajoittaneet riemua" ihan yleisestikin. Ja hiukan pelkoja myös kinkyilyn tuomista riskeistä. Eikä ikäkään ole enää kaikista positiivisimmalla puolella kinkyn seuran löytämiseksi. Mutta yhteyksiä saa ottaa jos tuntuu että haluaa edes keskustella aiheesta tai sen vierestä.
-
Yksi oikein hyvä keino on pohtia hetki sen haetun osapuolen asemaa. Useampi kuin yksi nainen on todennut, ettei määrä korvaa laatua. Jos alistuvalla miehellä tuntuu olevan vaikeuksia löytää ketään, niin dommeilla on ongelma löytää yhtään hyvää subia.
Aina voi yrittää parantaa asemaansa kilpailussa, mutta ei se kysynnän ja tarjonnan perusongelmaa poista.
Muussa elämässä korostetaan sitä, että ihmisellä on oikeus olla sellainen kuin on, mutta seuranhaussa ihminen muuttuu tuotteeksi, jonka on myytävä itsensä ja jota arvioidaan.
-
Yksi oikein hyvä keino on pohtia hetki sen haetun osapuolen asemaa. Useampi kuin yksi nainen on todennut, ettei määrä korvaa laatua. Jos alistuvalla miehellä tuntuu olevan vaikeuksia löytää ketään, niin dommeilla on ongelma löytää yhtään hyvää subia.
Aina voi yrittää parantaa asemaansa kilpailussa, mutta ei se kysynnän ja tarjonnan perusongelmaa poista.
Muussa elämässä korostetaan sitä, että ihmisellä on oikeus olla sellainen kuin on, mutta seuranhaussa ihminen muuttuu tuotteeksi, jonka on myytävä itsensä ja jota arvioidaan.
Mä jotenkin ymmärrän tän seuranhaun täysin erilailla. Mutta ei ole ensimmäinen kerta kun en ymmärrä muiden ihmisten ajatusmaailmaa. Mun maailmassa on tarkoitus löytää se seura itselle, mikä vastaa omia toiveita ja tarpeita ja vastapuolen tavoite on toimia samoin. Ei löytää joku seura jolle kelpaa jos uskottelee olevansa jotakin sellaista, mitä toinen on etsimässä.
-
Mun maailmassa on tarkoitus löytää se seura itselle, mikä vastaa omia toiveita ja tarpeita ja vastapuolen tavoite on toimia samoin.
Eihän tämä toteudu edes perusheterosuhteissa, saati sitten, kun tarpeet ovat monimutkaisempia. Parinhaku on hyvin monille tyytymistä, tunnustavat he sen itselleen tai eivät.
Maailma on täynnä ihmisiä, joiden on valittava tarjolla olevista, eivätkä tarjolla olevat ole aina edes suurinpiirtein sopivia omiin tarpeisiin.
-
No kukin tavallaan. Itse en näe pointtia olla suhteessa, jossa oleminen olisi kovasti täyttymistä tai olla sellaisen ihmisen kumppanina, joka ajattelisi, että en ole sinnepäinkään sitä mitä toinen toivoisi. Eikä olisi järkevämpi olla silloin ilman sitä kumppania.
Toki kukaan ei ole täydellinen ja yksi mietintä on omien toiveiden realistisuys, mutta noin niin kuin pääpiirteittäin.
-
Olen samoilla linjoilla susa-anniinan kanssa. Miksi tyytyä pelkkään pohjaan, jos on todennut, ettei voi olla onnellinen muuten kuin saadessaan ihan aidon, kokonaisen kakun? Toki niitä omia vaatimuksia voi välillä tarkistaa, antaa mahdollisuuden ja todeta, että itseasiassa juustokakkupohjakin on tosi hyvää semmosenaan, kunhan se on aito eikä pahvia. (Sori, en keksinyt tähän hätään parempaa vertausta.)
Omassa elämässäni silkka tyytyminen on aina lopulta luisunut katkeruuteen tai johonkin muuhun ikävään. Ehkä niissä monissa perusheterosuhteissakin on aika paljon tyyppejä, joiden kannattaisi olla perusheterosuhteessa mieluummin jonkun toisen ihmisen kanssa.
Tldr; elämä on liian lyhyt ja arvokas esittämiseen. Semmostakin oon kuullut, että tuotekehityksellä voi parantaa kyseisen tuotteen menekkiä, ja saada niitä positiivia arvioita. Ihmisistä tai suhteista ei tule hyviä tai sopivia leikkimällä, että ne sellaisia olisi. Kokeiltu on, tuli paha mieli.
-
Kieltämättä seuran hakeminen tuntuu vievän aika paljon aikaa ja varsinkin viestittelystä live tapaamiseen siirtyminen on todella työn takana useimmiten.
Kuitenkin kaikenlaisesta asiaan liittyvästä on aina mukava keskustella ja laajentaa omaa ymmärrystään vaikka se jäisikin syystä tai toisesta vain keskusteluksi.
Ja ainakin itselläni on todella suuri kynnys lähteä yleisiin miitteihin, toki joskus olen niitäkin kokeillut.
-
Kyseenalaistan itsekin ajatuksen siitä, että ihmisten pariutuminen olisi pääosin tyytymistä. Jos ihmiset pariutuisivat sillä periaatteella, että on vain lista itselähtöisiä tarpeita, joille etsitään tyydyttäjää, niin ehkäpä silloin joutuisikin tyytymään. Harvemmin ihmissuhteet tällaista wolt-tilauspalvelu-postimyyntihommaa on. Suhde alkaa rakentua, kun jonkun kanssa viihtyy, häneen tykästyy, ihastuu, rakastuu, tuntee vetoa. Ja jos haluaa olla jonkun kanssa, ei se silloin tunnu tyytymiseltä, vaikka tämä ei kaikkia mittatilausihannekumppanin ominaisuuksia täyttäisikään. Eli jos kumppani, johon on korviaan myöten rakastunut, ei vaan opi oikeanlaista shibarisilmua tai häneltä ei luonnistuisi joku tietty roolileikki tai hän ei innostu lähtemään johonkin tiettyyn harrastukseen yhdessä, niin ei se kuitenkaan mitään tyytymistä ole, jos silti haluaa olla juuri tämän ihmisen kanssa. Kyse on myös omista valinnoista ja priorisoinneista, mutta ne eivät tarkoita tyytymistä.
Tottakai kaikilla on myös jotain asioita, toiveita, preferenssejä tai tarpeita, jotka ovat ehdottoman tärkeitä ja joista ei voi tinkiä. Ja siinä tulee sitten kuvioon yhteensopivuus - joidenkin kanssa sovitaan yhteen, toisten kanssa ei, eikä kannata väkisin yrittää sovittaa yhteen vääränlaisia palasia.
Omalta osaltani vastasin tähän kyselyyn, että "seuran löytäminen on vaatinut vaivaa, mutta onnistunut". Olen ollut taipuvainen ajattelemaan, että sopivia ihmisiä tulee vastaan harvoin. Itselläni syy ei johdu kinkytaipumuksista, vaan oikeastaan kaikesta muusta - samanhenkisiä ihmisiä ei tule vastaan ihan joka nurkan takaa. Toisaalta sitten ilmeisesti löydän heitä kuitenkin, koska ikinä ei seuranhaku ole kauhean pitkäksi venähtänyt, ja sen vuoksi on aina jotenkin luottavainen ja levollinen olo, että vaikka seuraa ei löytyisikään tyyliin "N-Y-T, heti", niin kyllä oikea ihminen jossain vaiheessa osuu kohdalle. Itse en etsi koskaan seuraa pelkät kinkyjutut ja seksi edellä, koska pelkkä kinky-yhteensopivuus ei vielä edes herättäisi mielenkiintoani. Täytyy olla samanhenkisyyttä, sitä että toinen oikeasti tuntuu oikeanlaiselta tyypiltä ihan persoonansa puolesta - että natsaa yhteen niin ajatusmaailma, arvot, tietyt kiinnostuksenkohteet, romantiikka, seksuaalisuus, yms.
-
Olen kokenut seuran hakemisen melko helppona ja enimmäkseen miellyttävänä - mukavat ihmiset lähestyvät herkästi tai minä lähestyn heitä. Toki asiaan vaikuttaa varmasti ikä ja maantieteellinen sijainti. Aika tavallista minulle on kuitenkin sekin, että jonkun kanssa tapaa eikä ollakaan yhteensopivia esimerkiksi kuuluisan henkilökemian takia.
-
Olen samoilla linjoilla susa-anniinan kanssa. Miksi tyytyä pelkkään pohjaan, jos on todennut, ettei voi olla onnellinen muuten kuin saadessaan ihan aidon, kokonaisen kakun?
Koska kaikille koko kakkua ei ole tarjolla koko elämän aikana. Jos tahtoo suhteen, on tyydyttävä.
-
Olen samoilla linjoilla susa-anniinan kanssa. Miksi tyytyä pelkkään pohjaan, jos on todennut, ettei voi olla onnellinen muuten kuin saadessaan ihan aidon, kokonaisen kakun?
Koska kaikille koko kakkua ei ole tarjolla koko elämän aikana. Jos tahtoo suhteen, on tyydyttävä.
Tyytyminen ei kyllä kauas kannaa ja alkaa vituttamaan kumpaakin osapuolta ajastaan. Parempi ilman kuin joku puolivillainen "pakko olla tässä kun muuta saa".
-
Oli helppoa silloin nuorena nääs kun kävin pari kertaa ammattidominalla. En pidä pois suljettuna vaihtoehtona nyt vanhemmallakaan iällä, mutta ei ole ollut kiinnostusta niin paljoa.
-
Nyt olis kiva jos tänne voisi kirjoittaa anonyymistkin, kun osa ylläolevista on ollut minulle kontakteja ja mm. ensimmäisiä ihmisiä joiden kanssa olen keskustellut kinkystä, ja osa ihmisiä jotka ovat herättäneet mielenkiintoa. :)) Tämä siis ujossa mielessä, kenenkään kanssa heistä en ole sessioinut. (Etteivät kontaminoidu by association.)
Viimaikaisista vastauksista tuli mieleen, että on eroa miehillä ja naisilla seuranhaussa. Miehet kalastaa, ja saa rukkasia. Noista tusinasta viimeisestä saa sellaisen klisee näkökulman.
Mutta... täytyy myöntää että se oli vain ensireaktio, ja sanotaanhan tuolla muutakin.
Esim Proxima Centauri ei puhu ollenkaan siitä että pitää hyväksyä vain riittävän hyviä, vaan päinvastoin siitä että "tutustuu ensin, ja sitten sen huomaa jos lähtee vetämään vaikka checklist ei olisikaan täydellinen".
Ja se on parinmuodostuksessa kyllä erinomainen näkökulma.
Tietysti siihen tarvitaan ensin se, että niitä kontakteja tulee. Jos niitä ei tule, niin vonkaamallakin yksin jäät. Jos tulee, niin sit on herran haltuun mitä tapahtuu. Mutta ihmiset on tehty pariutumaan toisiin ihmisiin, joten kyllä sitä tutustumista tapahtuu enemmän kuin match-otannalla luulisi. Joka on muuten dating-appsien suursynti: siirrytään checklistoihin, eikä anneta biologialle tilaa.
Mutta kyllä niitä kohtaamisia yllättäen tulee. Minäkin olen jo varttunut mies, mutta silti olen saanut oikein kivoja kontakteja puolessa vuodessa. Ja pariin erittäin kiinnostavaan fyysisenkin kontaktin. Minähän en sessioi, eli sänkyhyppimistä tämä ei ole, mutta kirjaimellisesti tutustumista ja kiinnostumista, ja viehättymistä. Johon Proximan kirjoitus osuu tosi hyvin.
Ja vaikka olen sekä ollut, että olen skeptinen seuranlöytämisestä, niin on myös positiivisia kokemuksia, ja viimeaikoina erittäinkin positiivisia. :love: Sellaisia jotka eivät tunnu kinkyltä seuran löytämiseltä, vaan yleensä seuran löytämiseltä.
Vastasin että "vaikeata mutta mahdollista". Mutta en ole pessimistinen.
Gretan mainitsema "tuotekehitys" on mahdollista. Eikä se tarvitse että pitää muuttua supermieheksi/henkilöksi, vaan vain että petraa, edes eiliseen verrattuna, niin tekee jo vaikutuksen. Jo asenteenmuutos voi riittää. Tästäkin on nyt kivoja positiivisia kokemuksia.
Hämmentävää.
-
Olen samoilla linjoilla susa-anniinan kanssa. Miksi tyytyä pelkkään pohjaan, jos on todennut, ettei voi olla onnellinen muuten kuin saadessaan ihan aidon, kokonaisen kakun?
Koska kaikille koko kakkua ei ole tarjolla koko elämän aikana. Jos tahtoo suhteen, on tyydyttävä.
Tyytyminen ei kyllä kauas kannaa ja alkaa vituttamaan kumpaakin osapuolta ajastaan. Parempi ilman kuin joku puolivillainen "pakko olla tässä kun muuta saa".
Just näin, ja voi myös miettiä, että haluaisiko itse olla suhteessa, jossa on toiselle joku 2+/5 kumppani, jonka kanssa ei ole hyvä olla, mutta pitää vaan olla, "kun ei muuta saa". Ei sellainen kovin kivalta noin ajatuksen tasolla tuntuisi.
Äänestykseen vastaaminen jäi nyt toiseen kertaan, kun vaatisi enemmän pohtimista kuin mihin vireystila nyt mahdollistaa.
-
Switchinä en voi valita mitään noista vaihtoehdoista. Mutta: switchinä omniseksuaalina femmenä, joka käy paljon miiteissä ja tapahtumissa ja jonka kotikaupungissa on aktiivinen ja hieno skene, hyvää seuraa on löytynyt toistuvasti ilman erillistä etsimistä. Jos olisin pelkän netin varassa, olisi tilanne varmasti paljon huonompi.
-
Tyytyminen ei kyllä kauas kannaa ja alkaa vituttamaan kumpaakin osapuolta ajastaan.
Niin voi tapahtua, mutta ihmisellä on henkiset ja fyysiset tarpeensa ja kun elämä ei tarjoa tyydyttäviä vaihtoehtoja, täytyy tarttua vähemmän tyydyttäviin, jos tahtoo jotain saada.
Eihän oikeasti kolahtava molemminpuolinen ihastus tai kiinnostus satu kuin hyvin harvojen kohdalle. Ei se ole mikään normi. Ihmiset valitsevat kumppaninsa tarjolla olevista, koska unelmia ei voi valita.
-
Luettuani vastaukset huomasin miettiväni, onko tämä seuran löytäminen 'sopivina tyyyppeinä' - vastakohtana 'tyytymiselle - ollut sellaisten ihmisten saamista & lisäämistä omaan elämään, jotka tuovat täytettä ja tyydyttäviä kokemuksia? Eli elämässä on jo kivasti asiat ja siihen saadaan lisää kivaa, kun tutustutaan (yhä uusiin) henkilöihin, joiden kanssa voi sitten viettää aikaa yhteisen tyydytyksiä tarjoavan mielenkiinnon kohteen parissa.
Eikö tämä eroaisi olennaisesti seuranhausta, jossa toiveena on parisuhde tai läheinen, kiinnittynyt d/(M)/s suhde? Ja muistuttaisi lopulta enempi Tinderin ihmissuhdemallia, kuin janan toista päätyä, missä henkilöt kiinnittyvät toisiinsa?
Mielsin ketjun kysymyksenasettelun koskevan sessiointiseuranhakua. Varmaan siksi, että sitä tuli aikoinaan harrastettua aika runsaasti. Pidemmistäkin tuttavuuksista huolimatta voisin sanoa, että siinä on Tinder-henkisyyttä runsaasti: on ideaaleja ja fantasioita, joita toisen odotetaan täyttävän ja esittävän tälle asetetussa roolissa (positiossa). Seksuaalisuuden mukana olo vaikuttaa ihmisten suhteisiin tavalla, joka pidemmän päälle ehkä todentaa kysymyksen 'tyytymisestä' validiksi: kun jutut on koettu, niin tarvitaanko uusi, vai tyydytäänkö tähän - jonka ihannekuva on jo (kuten kuuluukin olla) asettunut realistisemmaksi. Tämä voisi joissain tapauksissa olla läsnä heti alusta alkaen, jos toiseen ei projisoida sen suurempia ihmeellisyyksi. Tyytymistä toiseen sellaisena kuin tämä on. Eikä omien ideaalimielikuvien fantasioituna ruumiillistumana (jota toki niin domit, subit kuin dommet voi pyrkiä käyttämään syöttinä, elleivät peräti usko omaan kuvitelmaansa).
-
Luettuani vastaukset huomasin miettiväni, onko tämä seuran löytäminen 'sopivina tyyyppeinä' - vastakohtana 'tyytymiselle - ollut sellaisten ihmisten saamista & lisäämistä omaan elämään, jotka tuovat täytettä ja tyydyttäviä kokemuksia? Eli elämässä on jo kivasti asiat ja siihen saadaan lisää kivaa, kun tutustutaan (yhä uusiin) henkilöihin, joiden kanssa voi sitten viettää aikaa yhteisen tyydytyksiä tarjoavan mielenkiinnon kohteen parissa.
Eikö tämä eroaisi olennaisesti seuranhausta, jossa toiveena on parisuhde tai läheinen, kiinnittynyt d/(M)/s suhde? Ja muistuttaisi lopulta enempi Tinderin ihmissuhdemallia, kuin janan toista päätyä, missä henkilöt kiinnittyvät toisiinsa?
Mielsin ketjun kysymyksenasettelun koskevan sessiointiseuranhakua. Varmaan siksi, että sitä tuli aikoinaan harrastettua aika runsaasti. Pidemmistäkin tuttavuuksista huolimatta voisin sanoa, että siinä on Tinder-henkisyyttä runsaasti: on ideaaleja ja fantasioita, joita toisen odotetaan täyttävän ja esittävän tälle asetetussa roolissa (positiossa). Seksuaalisuuden mukana olo vaikuttaa ihmisten suhteisiin tavalla, joka pidemmän päälle ehkä todentaa kysymyksen 'tyytymisestä' validiksi: kun jutut on koettu, niin tarvitaanko uusi, vai tyydytäänkö tähän - jonka ihannekuva on jo (kuten kuuluukin olla) asettunut realistisemmaksi. Tämä voisi joissain tapauksissa olla läsnä heti alusta alkaen, jos toiseen ei projisoida sen suurempia ihmeellisyyksi. Tyytymistä toiseen sellaisena kuin tämä on. Eikä omien ideaalimielikuvien fantasioituna ruumiillistumana (jota toki niin domit, subit kuin dommet voi pyrkiä käyttämään syöttinä, elleivät peräti usko omaan kuvitelmaansa).
Olen vähän sitä mieltä että kyseessä on ihmisen aivan oma henkilökohtainen kyky ja tyyli kiintyä ylipäätään toisiin ihmisiin. Millä tasolla on ylipäätään emotionaalisesti kykenevä siihen. Millä tasolla tarvitsee ylipäätään muita ihmisiä. Mitä tarpeita he edustavat. On sanottu että meillä on kolme tapaa kiintyä: lapsen rooli, vertaisen aikuisen rooli ja vanhemman rooli. Ja nämä vaihtevat jatkuvasti ja ovat läsnä koko ajan. Ja uskallan väittää että kiintyminen persoonaan itseensä jollakin tasolla on kaiken perusta ihan kaikelle kanssakäymiselle mikä on vähänkään pitkäjänteistä. Seksuaalisesti tosin homma voi virittyä aivan eri tavoin. Mutta eipä nekään kestä jos ei toinen ole jotenkin erityinen ihmisenä, kiehtova.
-
Olen vähän sitä mieltä että kyseessä on ihmisen aivan oma henkilökohtainen kyky ja tyyli kiintyä ylipäätään toisiin ihmisiin. Millä tasolla on ylipäätään emotionaalisesti kykenevä siihen. Millä tasolla tarvitsee ylipäätään muita ihmisiä. Mitä tarpeita he edustavat.
Jep. Voisi sanoa, että millä tavalla ihminen on tottunut käyttämään toisia ihmisiä.
Ja uskallan väittää että kiintyminen persoonaan itseensä jollakin tasolla on kaiken perusta ihan kaikelle kanssakäymiselle mikä on vähänkään pitkäjänteistä. Seksuaalisesti tosin homma voi virittyä aivan eri tavoin. Mutta eipä nekään kestä jos ei toinen ole jotenkin erityinen ihmisenä, kiehtova.
Ihmiset tuppaa kiintymään siihen, mitä toinen ihminen antaa heille itselleen. Se voi olla vaikkapa kiihottumista siitä, kun saa olla peloissaan toisen saadessa raivarit ja ollessa fyysisen (parisuhde)väkivallan toteuttamista. Tai se voi olla tunne merkityksellisyydestä, kun toinen tarvitsee emotionaalista roskaämpäriä jota alennetaan ja mitätöidään. Vai ihailijaa omalle kuvitellulle erinomaisuudelle, miehisyydelle tai naisellisuudelle. Tai vaikka sitä läheisyyttä, jota saa, kun on suostunut seksikutsuun. Tarpeita on monenlaisia ja niitä, jotka määräävimmin ohjaa (seksuaalista)ihmissuhdekäyttäytymistä tiedostetaan varmaankin vähiten.
Ehkä lyhyt- ja pitkäkestoista seuranhakua helpottaisi, jos edes toinen osapuolista osaisi kertoa suurin piirtein, mitä syvällä sisimmässään haluaa. Oli se sitten kuinka painokelpoista tai ei.
Tosin meidän sosiaalinen kulttuurimme ei taida olla vielä valmis tuollaiseen. Ehkä 50 vuoden kuluttua, kun terapiapuhe on lävistänyt uudemmat sukupolvet lapsuudesta saakka ja psykoanalyysi on palannut muotiin. ;)
-
Olen vähän sitä mieltä että kyseessä on ihmisen aivan oma henkilökohtainen kyky ja tyyli kiintyä ylipäätään toisiin ihmisiin. Millä tasolla on ylipäätään emotionaalisesti kykenevä siihen. Millä tasolla tarvitsee ylipäätään muita ihmisiä. Mitä tarpeita he edustavat.
Jep. Voisi sanoa, että millä tavalla ihminen on tottunut käyttämään toisia ihmisiä.
Ja uskallan väittää että kiintyminen persoonaan itseensä jollakin tasolla on kaiken perusta ihan kaikelle kanssakäymiselle mikä on vähänkään pitkäjänteistä. Seksuaalisesti tosin homma voi virittyä aivan eri tavoin. Mutta eipä nekään kestä jos ei toinen ole jotenkin erityinen ihmisenä, kiehtova.
Ihmiset tuppaa kiintymään siihen, mitä toinen ihminen antaa heille itselleen. Se voi olla vaikkapa kiihottumista siitä, kun saa olla peloissaan toisen saadessa raivarit ja ollessa fyysisen (parisuhde)väkivallan toteuttamista. Tai se voi olla tunne merkityksellisyydestä, kun toinen tarvitsee emotionaalista roskaämpäriä jota alennetaan ja mitätöidään. Vai ihailijaa omalle kuvitellulle erinomaisuudelle, miehisyydelle tai naisellisuudelle. Tai vaikka sitä läheisyyttä, jota saa, kun on suostunut seksikutsuun. Tarpeita on monenlaisia ja niitä, jotka määräävimmin ohjaa (seksuaalista)ihmissuhdekäyttäytymistä tiedostetaan varmaankin vähiten.
Ehkä lyhyt- ja pitkäkestoista seuranhakua helpottaisi, jos edes toinen osapuolista osaisi kertoa suurin piirtein, mitä syvällä sisimmässään haluaa. Oli se sitten kuinka painokelpoista tai ei.
Tosin meidän sosiaalinen kulttuurimme ei taida olla vielä valmis tuollaiseen. Ehkä 50 vuoden kuluttua, kun terapiapuhe on lävistänyt uudemmat sukupolvet lapsuudesta saakka ja psykoanalyysi on palannut muotiin. ;)
Sinähän se tumma sielu olet.
Ei kai kuitenkaan niitä tarpeita silleen voi tyrkätä. Jokaisen ihmisen kanssa dynamiikka on niin kovin erilaista. Ja se kehittyy eri tavoin. Eri ihmiset antavat erilaisia asioita. Pitää olla kiinnostunut ihmisistä itse, ei vain siitä mitä tarpeita minulla on. Pelkästää egosentrinen lähestyminen ja analysointi tappaa luovuuden, leikin ja sielun. Mitkä lopulta ovat iso osa totuutta. Koska elämässä on myös spirituaalista energiaa mitä et koskaan pysty täysin ymmärtämään. Se vain vie.
Itse sanoisin että suomalaisen kulttuurin huonoin puoli ei suinkaan ole tuo monisukupolvisten traumojen käsittely puute. Sitä tekevät ihmiset todella paljon. Isompi ongelma on yltiömäinen teoretisoiminen. Kaikki sääntöjen penääminen. Ja tunnepuolen ymmärtämisen ja kiinnoksen puute ylipäätään muita ihmisiä kohtaan. Lapsista ei pidetä, hankalista ihmisistä ei pidetä, kaikki demonisoidaan mitä ihminen huilluimmillaan on. Se on tämän meidän kulttuurin suurin menetys.
-
En usko, että ihmiset päätyvät kovinkaan usein uudenlaisiin suhteisiin - tarkoittaen sitä suhdemallia, joka on itsen ja toisen osapuolen välillä. Roolit saattavat vaihdella eli napanuora asennetaan uuden ihmisen kanssa välillä toisinpäin kuin tavallisesti, mutta sen oman tiedostamattoman kiinnittymismallin ulkopuolelta ei vain saada 'sitä mitä kokee tarvitsevansa'.
Tässä ei ole kiintymyssuhteesta, vaan tavasta asemoitua toiseen. Miten asemoi itsensä ja mihin asemaan yrittää toista asemoida. Jos molempien pyrkimykset itseä ja toista kohtaan ovat riittävän sopivat ('hyväksyttävät'), voidaan luoda 'suhde'.
Olisi mielenkii toista, jos sekä miehet että naiset voisivat ilmoitella kuinka he tapaavat saada raivo-, sättimis- tai syyllistämiskihtauksia, tai kuinka on totuttu olemaan suhteessa alkoholistiin, grandioosisti narsistiseen henkilöön tai läheisriippuvais-tyyppiseen narsismin haasteista kärsivään kannattelija-ihailija-peilaajaan. Ihmiset voisivat todeta egonpuheensa mukaisesti "no tuon kanssa en ainakaan ala!" - ja sitten, pään laskeutuessa tyynyyn, kaivella puhelinta esille ja alkaa naputtelemaan tervehdysviestiä.
(Disclaimerina: käytin nyt tuollaisia ääripään, kaikkien tunnistamia esimerkkejä, jotta niiden takana oleva ajatus välittyisi. Tuohan ei ole riippuvainen siitä, miten näkyvästä tai vakavasta ihmissuhdekiemurasta on kyse.)
-
En usko, että ihmiset päätyvät kovinkaan usein uudenlaisiin suhteisiin - tarkoittaen sitä suhdemallia, joka on itsen ja toisen osapuolen välillä. Roolit saattavat vaihdella eli napanuora asennetaan uuden ihmisen kanssa välillä toisinpäin kuin tavallisesti, mutta sen oman tiedostamattoman kiinnittymismallin ulkopuolelta ei vain saada 'sitä mitä kokee tarvitsevansa'.
Tässä ei ole kiintymyssuhteesta, vaan tavasta asemoitua toiseen. Miten asemoi itsensä ja mihin asemaan yrittää toista asemoida. Jos molempien pyrkimykset itseä ja toista kohtaan ovat riittävän sopivat ('hyväksyttävät'), voidaan luoda 'suhde'.
Olisi mielenkii toista, jos sekä miehet että naiset voisivat ilmoitella kuinka he tapaavat saada raivo-, sättimis- tai syyllistämiskihtauksia, tai kuinka on totuttu olemaan suhteessa alkoholistiin, grandioosisti narsistiseen henkilöön tai läheisriippuvais-tyyppiseen narsismin haasteista kärsivään kannattelija-ihailija-peilaajaan. Ihmiset voisivat todeta egonpuheensa mukaisesti "no tuon kanssa en ainakaan ala!" - ja sitten, pään laskeutuessa tyynyyn, kaivella puhelinta esille ja alkaa naputtelemaan tervehdysviestiä.
(Disclaimerina: käytin nyt tuollaisia ääripään, kaikkien tunnistamia esimerkkejä, jotta niiden takana oleva ajatus välittyisi. Tuohan ei ole riippuvainen siitä, miten näkyvästä tai vakavasta ihmissuhdekiemurasta on kyse.)
Väittäisin että ihminen on usein kuin saaliseläin mitä tulee vaistoihin ja käytökseen. Tuollaisissa tilanteissa mitä kuvailet pitää osata olla ihmiselle vertainen ihminen. Ajatella että nyt vaan "shit hits the fan" ja se olet sinä. Kollektiivinen rakkaus ihmisyyttä kohtaan yleisluonteisesti auttaa, jos sellaista kykyä osaa, ja ikää myöten sitä pystyy myös kehittämään. Jokaisella on oma kärsimyksensä tässä elämässä. Sen tiedostaminen ja hyväksyminen toisessa(kin) ihmisessä on paljon. Olla sensitiivinen sen tosiasian edessä. Jollakin tavalla kohtaamiset aina antavat meille jotain, opettavat, jos ei muuta. Pitää vaan ymmärtää mitä se milloinkin on. Mutta silloin mennäänkin tässä aiheessa jo metafysiikan tasolle.
Kyllä ne oli itsellekin aikoinaan erikoisia tilanteita kun keskellä yötä saikin katsella kuvia vastasyntyneestä lapsesta ja kuunnella tarinoita vaimosta. Mutta siitäkin jäi ns jotain käteen. Ja vastaavia oli. Kaikenlaista on. Ihmiset on 😁.
-
D/switch-nainen… ei mahdotonta mutta koska lähinnä naiset kiinnostavat, se rajaa poolia. Ehkä laitankin leikkikaverihaun päälle täällä tänä keväänä :)
-
Ehkä lyhyt- ja pitkäkestoista seuranhakua helpottaisi, jos edes toinen osapuolista osaisi kertoa suurin piirtein, mitä syvällä sisimmässään haluaa. Oli se sitten kuinka painokelpoista tai ei.
Miehenä olen oppinut välttämään liian syvällistä kerrontaa itsestäni, tai mainitsemasta tunnepuolen asioita kovin laajasti seuranhaun yhteydessä,vaikka täällä taannoisessa deitti-ilmoituksessani poikkesinkin hieman tavoistani.
Tuntumani mukaan tunnepuolen artikulointi deitti-ilmoituksissa on jostain syystä jonkinlainen push-factor, vaikka itse pitäisinkin sitä suotavana. Se osoittaa henkistä kypsyyttä, sekä selkeyttää hakijan odotuksia ja mielihaluja vastapuolelle.
-
Tuntumani mukaan tunnepuolen artikulointi deitti-ilmoituksissa on jostain syystä jonkinlainen push-factor
Tämä on hyvin mielenkiintoista siinä mielessä, että se heijastaa ns. perinteistä, trad / vanilja -kuvaa siitä, miten miehen tulee toimia. Ikään kuin tämä tilannekonteksti - ilmoitukset - jotenkin nollaisi kinkyn sallivaa ja moniulotteisempaa luonnetta.
Se osoittaa henkistä kypsyyttä, sekä selkeyttää hakijan odotuksia ja mielihaluja vastapuolelle.
Tästä voi olla samaa mieltä: avoimuutta, mutta mietityllä tavalla. Pitäisikö ilmoitukseen kenties laittaa lukuohje?
Mr Birch
-
Näin Oulussa asuvana D-miehenä seuran etsiminen vaatii kärsivällisyyttä ja yritystä, mutta siinä on täysin mahdollista onnistua. Asiaa helpottaa jos käy erinäisissä kinkytapahtumissa ja tutustuu ihmisiin niin että he tuntevat sinut ihmisenä.
-
Ajatus lukuohjeesta on itse asiassa hyvä. Olen itsekin kokenut vuosien mittaan, että mitä paremmin ja monipuolisemmin ilmaisen tunnepuolen asioita, sitä kauemmaksi tuntuu siirtyvän mahdollisuus löytää seuraa. Se on ollut itselleni ristiriitainen havainto, koska pidän juuri tunnepuolen sanoittamista henkisenä kypsyytenä, en ongelmana.
Välillä tulee mieleen, että hyvä tunteiden sanoittaminen saatetaan myös tulkita niin, että ihminen on jo jotenkin “valmis”. Ikään kuin hänessä ei olisi enää tilaa yhteiselle kasvulle, oivalluksille tai sille, että jotain merkittävää syntyisi juuri kahden ihmisen välissä. Vaikka itselleni asia on päinvastoin: se, että osaa tunnistaa ja sanoittaa itseään, ei tee ihmisestä valmista, vaan ehkä enemmänkin kykenevän kohtaamaan aidosti.
Näen tässä myös toisen puolen. Jotenkin tuntuu, että kokemukset, oivaltaminen ja tunnepuolen avautuminen halutaan usein “omia” osaksi kahden ihmisen ainutlaatuista yhteyttä. Silloin kokenut, itseään ymmärtävä ja kykenevä ihminen voi näyttäytyä vaikeammin lähestyttävänä — aivan kuin jokin olennainen olisi jo eletty, nähty tai sanoitettu ennen tätä yhteyttä. Ehkä juuri siksi avoimuus ei aina vedä puoleensa, vaikka sen pitäisi tehdä kohtaamisesta selkeämpää ja turvallisempaa.
Siksi ajattelen, että lukuohje voisi olla yllättävänkin osuva ajatus. Ei selittelemään tai puolustelemaan, vaan kehystämään sitä, miten tekstiä olisi hyvä lukea: ettei avoimuus tarkoita valmiiksi elettyä tai suljettua ihmistä, vaan päinvastoin kykyä tulla näkyväksi ja kohdata toinen tietoisemmin.
-
Kyllä se haastavaa on sub naista hakevalla. Täälläkin taitaa olla aikaben susilauma perässä heti jos punahilkka sattuu tähän metsään eksyyn. Ois kiva tietää sukupuolijakaumat ja onko kuinka moni ees seuraa hakemassa. Joitakin vuosia sitten kinkyprofiili tinderissä toimi ihan kohtuudella, mutta sielläkin nykyään hankala tuoda esille kuvilla kinkyyttä. Tekoäly osaa poimia käsiraudat sun muut ja antaa bännit😅. Puoli vuotta oli profiili, jossa oli pari verhottua kuvaa ja taaempana oma kuva. Tais tulla alle 10 tykkäystä ja yks keskustelu vain. Kinkydeittiappeja kokeillu joitain, mutta ne ei oikein ole suomessa käytössä. Suomen kinkyjen pitäis valita jokin ja suositella sitä täällä ja muualla muillekin.
-
Itse koen kyllä melko hankalana myös seuran löytämisen. Olen pyrkinyt pitämään profiilini palveluissa kattavina ja paljon kuvaavina. Koen että tähän on useita syitä miksi ihmisiä ei tahdo löytyä
- Toki omat ominaisuudet vaikuttaa, ikä, pituus, muut ulkoiset seikat (aseksuaalisuuden esiin tuonti voi myös vaikuttaa ja pelottaa)
- Itsellä on mielestäni todella laajat kinky mieltymykset ja ehkä näiden esilletuominen jopa pelottaa ihmisiä pois.
- Livenä tykkään olla sosiaalinen yleisesti skenessä mutta minun on tosi vaikea lähestyä ihmisiä. En halua olla tungetteleva. Omalta puolelta olen poikkeuksetta ihan onnessani kun/jos joku lähestyy minua. Tarkoitan esim. bileissä vaikka sessiointia.
- Sama onlinenä, discordissa yms. minun on vaikea laitella yksäreitä aloitteellisesti koska koen että toinen voi kokea sen tungettelevana ja ei haluttuna. Jälleen olen iloinen yksityisviesteistä joita saan (jos ne on tehty hyvällä tarkoituksella)
Kuitenkin tahtotilassa olisi kohdata joskus vielä ihminen primäärikumppaniksi. Uskon että kohtaamme vielä joskus, pitää olla vaan kärsivällinen ^-^
-
Olen itsekin kokenut vuosien mittaan, että mitä paremmin ja monipuolisemmin ilmaisen tunnepuolen asioita, sitä kauemmaksi tuntuu siirtyvän mahdollisuus löytää seuraa.
...
Näen tässä myös toisen puolen. Jotenkin tuntuu, että kokemukset, oivaltaminen ja tunnepuolen avautuminen halutaan usein “omia” osaksi kahden ihmisen ainutlaatuista yhteyttä. Silloin kokenut, itseään ymmärtävä ja kykenevä ihminen voi näyttäytyä vaikeammin lähestyttävänä.
:o :-[
Iik, tämä ja pari viestiä ylempän onkin ehkä suurimpia valaistumisia mitä minulla on tullut vastaan Baarissa ja kinky-maailmassa. Tämä on ihan huima havainto, että tunnepuoli voi jopa olla este.
Satuin juuri tiputtamaan ihmissuhdepohjaisen tarinani, ja yön nukahtamispodcastissani oli asiaa siitä, että kuinka miesten tunteiden ilmaisu usein kostautuu (vanilja)suhteessa, vaikka nimellisesti etsitään herkkää miestä.
Minä tietysti katson tätä "seuraa" sanaa suhteen kannalta, en vain kontaktina. Itselläni on jopa kohtuullisen suuri vastausprosentti, kiitokset siitä vastaajille :love:, mutta ei niistä ole "seuraa" muodostunut, eikä kyllä sessioitakaan.
Olen useassa yhteydessä "saarnannut" ja kannustanut täällä "taviskinkyjä" ja "satelliittikinkyjä" pysymään kuvioissa mukana ja antamaan oman äänensä. Osin itsetietoisesti ja -rakkaasti: ajatellut että sellaisella ylläpidän tai jopa laajennan omaa pooliani. Melko monogamisena on hyvin vaikea levittää rajojani useaan lämpimään, mutta lyhkäiseen, kontaktiin.
Jos Mcluren ja Alistavanherran näkökulma on totta, ja miksi se ei olisi, niin tämä on aika mullistava juttu. Täytyy kokeilla jotain muita kanavia, ja vain sanoa suoraan siellä, että hakee alistussuhdetta? Tai esittää vielä stoalaisempaa kuin miksi olen Domina muotoutunut?
Jonkin verran olen pohtinut että ilmiö tulee enemmän siitä, että BDSM-Baari on "(kinky)seksipalsta" eikä "deittailupalsta". Jolloin pelkästään sisäänvirtaavasta populasta johtuen sessiot ja roughhimat toimintatavat korostuvat.
Tottakai insinööri tekee tiedustelua, ja tarkistan myös kilpailevan tarjonnan. Aivan selkeästi tietyissä laadukkaissa kilpailevissa ilmoituksissa näkyy sellainen tunteettomampi hallinta, ja jopa sessioiden tarjoaminen lähes palvelunomaisesti vaikka vahva Dom-henkilö sen itselleen ottaisikin. Sarjasuhteet tai jopa -käsittelyt. Olen myös naispuolisilta käyttäjiltä kuullut, että jokin vahva kaarti omaa kentän ja on siellä melko vahvalla sessiotyyppisellä asenteella liikkeellä. (Ilmeisesti evolutionaarisesti ansaitusti, ja tämä onkin tälle keskustelulle relevanttia.)
Eli ylläolevissa olosuhteissa ehkä tuollainen tunnepuoli jää ... noh, pakkohan se on sanoa: alistetuksi.
Osa on myös havaintomateriaalista johtuvaa: ne tunnepuolen ihmiset eivät jää toistuviin ilmoitusrumbiin, vaan ainakin jollain prosentilla löytävät paikkansa tai suhteensa, ja ovat sitten taas poolista pois. Ja itseään vahvasti ilmentävät sessioijat ja monisuhteiset korostuvat toiston myötä enemmän kuin heidän numeerinen osuutensa on.
Itseänikin kiinnostaisi tuollainen jakauma: onko seuran löytäminen (minun ajattelemassani 1:1 edes lyhytaikainen jatkuvuus) kumman puolen ilmoituksesta kiinni, ja vastaako s:ät hiljaisesti komeisiin ilmoituksiin, vai onko subien hakuilmoitukset se lihanpala johon susilaumat käyvät kiinni? Molemmat?
Kansainvälisesti tilastollisesti naisia pitäisi olla enemmän alistuvia, ja miehiä enemmän dominoivia, länsiyhteiskunnissa jopa niin että D:t eivät riitä. Baarissa taas korostuu valtavasti mies-subit ja keskustelun tilastostakin näkyy, että heidän on vaikeinta löytää seuraa. Se ei liene ylläri, että naisten on helpointa saada seuraa. Silti naisten vastausmäärät tähän kyselyyn eivät ole isoja, joka kertoo jotain kieltä sekin.
-
Mikäli haluaisi löytää pitkäaikaista seuraa, niin sessiokeskeisellä lähestymistavalla se tuskin olisi vaikeaa: naissubit tapaavat ihastua ja "rakastua" ihan siinä samassa, kuin seksisuhteissakin. Jatko-osat sitten näyttävät tapahtuiko ihastuminen siihen, mitä roolia toinen esitti subin mielessä, vai siihen, millainen ihminen tämä on. Vai vain siihen, että sai nautintoa ja huomiota. Mutta näinhän se menee muutenkin.
Tuo tunnepuolen kypsyyden esilletuominen ja sen negatiivinen vaikutus voisi johtua muutamista aika yleismaailmallisesta tekijästä: monille naiselle vaikuttaisi olevan jännittävää ja mielenkiintoista päästä tutkimaan & selvittämään miehen piilossa olevia, mysteerinomaisia tunteita. Niitä, joita joutuu kaivelemaan esille kuin kastematoja mullasta. Jos ne ovat heti näkyvillä ja saatavilla, selkeästi ja tunnettuina, missä on mielenkiintoisuus? Boring. Menisitkö itse kalastamaan suihkulähteeseen, kun vaihtoehtona olisi meri?
Selittävänä tekijänä voipi olla ne naikkosten omat isät.
Jos ajattelisi asiaa siltä kantilta, että tunteet on kiinnostava juttu kunhan toinen ei pidä niitä (ainakaan liian) kiinnostavana: miehen toivotaan ehkä elävän ja näyttävän tunteitaan - teoissa, ilmeissä, puheessa - mutta nainen saa olla se, joka havannoi niitä ja tulkitsee niitä. Saa pyöritellä mielessään, sovitella kaikenmoisiin kuvitelmiin. Tuskastella kun siltä tuntuu ja tekee mieli.
Ja vielä se ideaalikuva. Eli mitä enemmän mies paljastaa, avaa itseään, sitä vähemmän on tilaa fantastisille kuvitelmille. Sitä vähemmän on mahdollisuuksia, että miehestä paljastuisi C, D ja F, kun tämä on jo tuonut esille että on näiden sijasta H, J ja K.
Naisten kanssa toimii tragikoomisen klisheisesti se, että haluaa panna sitä ketä haluaa panna. He tekevät sitten päätöksensä -milloin milläkin perusteella ja mielialalla - onko liikennevalo punainen, keltainen vai vihreä. Ja mikäli nainen voi luottaa siihen, että kyse on vain seksistä - mutta halutessaan voi privaatisti haaveilla enemmästäkin - niin miehet, jotka ovat tunnetusti seksin perässä ovat tietenkin luotettavia ja turvallisimpia vaihtoehtoja. Narsistisuus ja sosiopaattisuus ovat miehille valttikortteja, koska kyse on pintapuolisesta hurmaavuudesta: miellyttävyydestä, itsevarmuudesta ja jännittävyydestä. Välineellinen suhtautuminen naiseen on jostain syystä kovin kiihottavaa subeille.
Siinä joitakin havaintoja bdsm- ja seksisuhdemarkkinoilta.
-
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu eikä ole ollenkaan yllättävää, että moni kokee seuran löytämisen haastavaksi. Uskoisin, että ongelma ei niinkään ole seuran löytäminen yleensä, vaan itselle ja omiin toiveisiin sopivan seuran löytäminen. Haastekerroin kasvaa merkittävästi, jos/kun tarvitsee ihmistason yhteensopivuutta ja henkistä kemiaa pelkän seksuaalisen tason lisäksi. Ja mitä enemmän itse toivoo/odottaa, sitä vaikeampaa seuran löytäminen luonnollisesti on.
Kinkyseuranhaussa myös maantieteellä on merkitystä. Pääkaupunkiseutu-Tampere-Turku kultaisessa kolmiossa elää iso osa suomalaisista ja niin myös kinkyistä. Oma mahdollisuus reissata helpottaa luonnollisesti, mutta jos asuu tuon mainitun kolmion ulkopuolella ja reissumahdollisuudet ovat rajalliset, niin potentiaalisia kumppaneita on valitettavasti selvästi vähemmän ja vaikeuskerroin korkeampi.
Sillä, mitä itse on ja pystyy toiselle tarjoamaan on kuitenkin isoin merkitys. Vaikka kuinka muuta väitetään, niin naiselle ulkoisella olemuksella on merkitystä. Yhteydenottojen määrä pieneni, mutta onnistumisprosentti kohosi merkittävästi, kun ylipainon ja ulkonäkörealismin toi esiin jo profiilssa: samalla säästää itseään viesteiltä, joissa ensisijaisesti kysytään ulkoista olemusta ja fyysisiä mittoja. Seuranhakuilmoituksiin en ole muutenkaan vastaillut, mutta lueskellessa muutamat ovat vaikuttaneet omiin toiveisiini muuten hyvin sopivilta, mutta esiin on tuotu hakijan toiveita naisen ulkonäölle, niin niistä on pystynyt huomaamaan, että itse ei olisi sitä, mitä toinen hakee. Tämä on usein seuranhaussa psykologisesti hankala asia: toinen voi vaikuttaa erilaisten ominaisuuksiensa puolesta täydellisesti itselle sopivalta, mutta huomaamatta jää, että itse ei kuitenkaan vastaa sen toisen toiveita ja se ei ole kummankaan osapuolen vika, toinen vaan tunnistaa yhteensopimattomuuden aiemmin kuin toinen. Tätä on ehkä joskus tullut vastaan myös toisinpäin, eli joku on reagoinut syyttämällä siitä, että odotukset ovat ylimitoitetut, kun hän ei kelpaa. Kyse ei minusta ole kelpaamisesta, vaan yhteensopivuuden tunnistamisesta joko niin, että toinen ei joltakin osin osu omiin toiveisiin tai sitten itse tunnistaa, että toinen toivoo sellaista, mihin ei itse pysty vastaamaan.
Myös se pitää hyväksyä, että jos on varattu, luonnollisesti parisuhdetta etsivälle ihmiselle ei silloin ole oikea valinta ja se rajaa taas potentiaalisia kumppaneita. Rehellisyys tässä on kuitenkin tarpeen, koska miksi etsiä mahdollista seuraa ihmisestä, jolle olisi sitten pettymys, kun suhdestatus väistämättä myöhemmin selviäisi? Toki myös erityisesti täällä foorumilla omat kinkyydet rajaavat seuranhakua: mitä kapeammat ja erikoistuneemmat omat mieltymykset ovat, sitä haastavammaksi seuranhaku menee. Muutaman kerran vastaan on tullut myös ihmisiä, joita seuranhaun vaikeus on ajanut valehtelemaan keskeisiä asioita profiilissaan ja/tai yhteydenotoissa. Miehillä ikä tuntuu olevan tyypillinen: 59-vuotias esiintyy profiilissaan 49-vuotiaana tms. En tiedä, mikä on ajatus siinä, että miten vahvasti luottamukseen perustuva D/s-suhde voisi alkaa tai jatkua, kun tällainen paljastuu?
Mietin edellä käytyä keskustelua tunteiden ja itsetuntemuksen esiin tuomista avoimesti. Olisiko tässä kuitenkin kyse enemmänkin viestintätavasta, siitä, minkälainen vaikutelma toiselle syntyy? Raja itserealismin ja toisten yläpuolelle asettautumisen, paremmaksi ihmiseksi julistautumisen välillä on hiuksenhieno... Toisaalta voi myös tulla tunne, että toinen on itseen verrattuna liian täydellinen (tai siis antaa itsestään sellaisen kuvan) ja jättää vastaamatta, koska ajattelee, ettei pysty itse vastaavaan. Kuvio kiertyy takaisin siihen, että mitä enemmän itsestään kertoo, sitä enemmän toinen pystyy miettimään jo ilman kontaktia, sopiiko toinen omiin toiveisiin. Toisaalta osumatarkkuus viestittelyissä voi parantua, mutta toisaalta on tässä myös kolikon toisena puolena se, että kun ihmissuhteet ovat enemmän kuin osiensa summa, niin liika etukäteiskarsinta pelkästään oman pään ajatusten perusteella voi myös johtaa siihen, että sellaisia kohtaamisia, joista voisi kuitenkin syntyä jotain tosi hyvää alkuspekseistä huolimatta, jää kokonaan syntymättä.
Melkoista tasapainoilua. Onneksi ihmiset, myös ne, joiden kanssa suhde ei syystä tai toisesta syvene, ovat mielenkiintoisia ja pääsääntöisesti tosi mukavia. Jokainen keskustelu ja viesti kannattaa aina tavalla tai toisella.
-
Mukava että toit ulkonäkö- ja ikäteeman mukaan keskusteluun. Jokaisella on oikeus olla niin nirso kuin haluaa, silläkin uhalla, että jää sitten ilman sitä seksiseuraa, hienoja sessiokokemuksia ja antoisia ihmiskohtaamisia. Kun on koukuttunut solakoihin vartaloihin hoikalla vyötäröllä ja tietää tämän olevan se oma juttu, niin miksi olla kertomatta siitä. Joku kuitenkin yrittää onneaan, eikä siinä tilanteessa mielestäni tarvitse edes vastata, jos ei tee mieli.
Ajattelin samaa tuosta tunnetason tiedostamisen ja riittävyyden kysymyksestä. Se on helposti off-putting tekstinä, mutta miellyttävä löydös livenä. Ja olen täysin samaa mieltä huomiostasi, että mitä vähemmän on kertonut itsestä sitä vähemmän toinen voi pyöritellä päässään epäsopivuuden syitä.
Kuten laulussa joskus sanottiin naisen toimesta, "I don't wanna be dated / I just wanna be narrated". Naiset kiinnostuu mahdollisuudesta johonkin jännittävään. Ja silloin ei haittaa - päinvastoin - jos miehellä on mainetta. Ihailtavan uteliaita olentoja. Seikkailijoita.
-
Itse karsastan absoluuttisiä totuuksia naisista, miehistä tai kinkyista. Eiköhän täällä ole aika laajalla skaalalla hyvin erilaisia ihmisiä, joita kaikkia kiinnostaa omanlaiset jutut. Tämän takia kannattaa viestiä avoimesti ja itselleen ominaisella tavalla, niin on paremmat saumat löytää ihminen (tai ihmisiä), joiden kanssa jutut menee yksiin ja joiden kanssa homma toimii luonnostaan.
-
Toisaalta me ihmiset ollaan monelta osin enemmän ennalta-arvattavia ja vähemmän erityisen yksilöllisiä, kuin haluttaisiin tietääkään.
Mietin tuota syrjemmässä asumista Tinder-kulttuurin ulkopuolelta. Ja siinä mielessä, että netin ulkopuolinen ihmisyys on lopulta helpommin puoleensavetävää (ellei ole beibe-nainen). Jos olisi jokin keino omaa anonymiteettiä menettämättä ilmaista saman seudun ihmisille, että kinky etsii kaltaisiaan jutusteluseuraksi - tai vaikkapa matkaseuraa osallistuakseen jonkin lähikaupungin kinkymiittiin - niin tästä saattaisi alkaa sanan positiivinen kiertäminen: uusi tuttavuus voisi puhua luotettaville tuttavilleen, joiden kautta sana tyypistä X saattaisi päätyä henkilön Y korviin.
Tinderin ja somen kautta tuo tapahtuu tietysti laajemmalti, mutta mikäli ei halua kinkyyden tulevan tuttujen ja tuntemattomien tietoon (mikä tietty kasvattaa eksponentaalisesti kiinnostuneiden joukkoa), niin vaihtoehtoja on aika nihkeästi. Paikallisyhdistyksenkin perustaminen rikkoo anonymiteetin tuossa tuokiossa.
Liekö tuo anonymiteetti / kinkymieltymysten salaaminen muilta ihmisiltä isoin este seuran löytymiselle? Mitä hyvää siitä voisi seuratakaan, jos ympäröivät ihmiset - niin mukavat kuin mulkvistitkin - tietäisivät asiasta ja levittelisivät sitä ympäriinsä?
Omat kokemukset ei ole aina yleistettävissä, mutta jostain syystä on vaikea kuvitella, etteikö se toisi uteliaita ja kiinnostuneita kiertoradalle.
-
Onan kokemuksen mukaan kukaan omista kavereista ei ole välittänyt mitä puuhaan makkarissa. Tai toivon puuhaavani😅. Osa on ollut uteliaita ja keskusteltu kuten muustakin harrastuksesta. Tuökaverit vähän eri, mutta kyllä hekin jotain kiinnostusta aiheeseen omaa, jos sinne asti profiilia selaa.
-
Kyllä meilläkin vaimon kanssa on hankalaa löytää seuraa kun ollaan pohjoisessa ollaan käyty joskus bizarreclubin bileissä tykättäisiin sitomisesta ja pienestä piiskauksesta.olisi mukavaa löytää samanlaista seuraa.
-
Onan kokemuksen mukaan kukaan omista kavereista ei ole välittänyt mitä puuhaan makkarissa. Tai toivon puuhaavani😅. Osa on ollut uteliaita ja keskusteltu kuten muustakin harrastuksesta. Tuökaverit vähän eri, mutta kyllä hekin jotain kiinnostusta aiheeseen omaa, jos sinne asti profiilia selaa.
Tässä voi olla sukupolvierot vahvasti läsnä: 40-60 vuotiaat saattavat mieltää kinkyyden "selälle paskomiseksi", tai ollessaan itse hyvin ahdasmielisiä oman seksuaalisen kasvuhostoriansa johdosta, näkevät sen pelottava, perverssinä uhkana (joka edustaa kaikkea sitä mielestä poissa pidettyä fantastista seksuaalisuutta, jota ei uskalleta päästää tietoisuuden piiriin edes päiväunelmoinnin kohteena). Nuorempi sukupolvi, 20-30 vuotiaat, on puolestaan todennäköisesti nähneet materiaalia sekä osana tv-sarjoja ja elokuvia, että omia tutkiskelujaan - netin, kavereiden kokemusten tai omien kokeiluiden kautta. Kun jälkimmäisen kategorian henkilö saa kuulla, että tutun tuttu X harrastaa domeilua, sillä on aivan eri merkitys kuin sille aviomiehensä kosketusta vastenmielisenä pitävään ja kaiken seksuaalisuutensa kadottaneeseen viisvitoseen. Minkä toinen hyväksyy ja voi kokea puoleensavetäväksi, toinen tuomitsee sairaaksi.
Ketjun aihetta pohtiessa tuli ihmeteltyä, miten kinkyt oikein selvisivät "aikoinaan".
-
Ketjun aihetta pohtiessa tuli ihmeteltyä, miten kinkyt oikein selvisivät "aikoinaan".
Ihan hyvin koska ne teki asioita sen sijaan että vatvoo eestaas MUTUja.
-
Tuntumani mukaan tunnepuolen artikulointi deitti-ilmoituksissa on jostain syystä jonkinlainen push-factor
Tämä on hyvin mielenkiintoista siinä mielessä, että se heijastaa ns. perinteistä, trad / vanilja -kuvaa siitä, miten miehen tulee toimia. Ikään kuin tämä tilannekonteksti - ilmoitukset - jotenkin nollaisi kinkyn sallivaa ja moniulotteisempaa luonnetta.
Mainitsemani tuntuma on kehittynyt enemmän ns. perinteisimmistä seuranhakusivustoista, joissa toisinaan olen ilmoituksessa maininnut kinkyelementistä, toisinaan en. Mutta en usko, että täällä tilanne olisi jotenkin radikaalisti erilainen.
Se osoittaa henkistä kypsyyttä, sekä selkeyttää hakijan odotuksia ja mielihaluja vastapuolelle.
Tästä voi olla samaa mieltä: avoimuutta, mutta mietityllä tavalla. Pitäisikö ilmoitukseen kenties laittaa lukuohje?
Mielestäni ei. Raamit siitä mitä on tarjolla ja mitä haetaan löytyvät ilmoituksesta, ja jos sosiaalisen kanssakäymisen nyanssit ovat siinä määrin hukassa, että lukija tarvitsee jonkinlaisen dekooderin ymmärtääkseen ettei seuranhakuviestin sisältö ole, eikä voi olla kaanonimainen kivitaulu, lienee parempi jättää vastaamatta.
Lisäksi, oman näkemykseni ja kokemukseni mukaan ihmisen luonne, tunteet ja ajatukset ovat enemmän tai vähemmän dynaamisia, ja henkistä harhailua ja kasvua tapahtuu läpi elämän. Toiset ihmiset tuovat kanssakäynnin yhteydessä suhteen luonteesta riippumatta yksilön huonoja puolia esiin, ja toiset niitä parempia. Optimaalisessa tapauksessa kaksi ihmistä komplementoivat toisiaan, ollen enemmän kuin osatekijöidensä summa, ja kummallakin on hyvä olla. Tällaisia suhteita itse arvostan, kukapa ei, mutta kivitauluun fokusoitaessa tähän pisteeseen ei ikinä päästä. Siksipä vastausten täydellinen puuttuminen tai ghostaaminen rassaavat enemmän, kuin jos vastapuoli ilmoittaa viestinvaihdon alkamisen jälkeen, että en ole hänen tyyppiään, tai mitä nyt ikinä. Jälkimmäinen on osa prosessia, enkä jää sitä sen enempää murehtimaan.
Ajatus lukuohjeesta on itse asiassa hyvä. Olen itsekin kokenut vuosien mittaan, että mitä paremmin ja monipuolisemmin ilmaisen tunnepuolen asioita, sitä kauemmaksi tuntuu siirtyvän mahdollisuus löytää seuraa. Se on ollut itselleni ristiriitainen havainto, koska pidän juuri tunnepuolen sanoittamista henkisenä kypsyytenä, en ongelmana.
Vertaistukimielessä kiva kuulla, etten ole yksin tämän asian kanssa.
-
Ei lähtökohtaisesti ollenkaan vaikeaa, pikemmin yhteydenottoja tulee niin paljon, että vaikea valita. Etenkään miehistä kukaan ei oikeen tosin erotu edukseen ja lopputulos on, että kukaan ei juurikaan kiinnosta, joka mua lähestyy netissä. Kaikki seura oikeastaan löytyy orgaanisesti livejutuissa, tai sitten itse lähestynyt esim deittiapeissa kiinnostavia ihmisiä. Naisista löytynyt helpommin seuraa, kun ei ole tuota em ongelmaa valinnanvaikeudesta. Dommena aktiivisena ollessa tosiaan varsinkin tuntui että lähes kenestä vaan sai seuraa jos halusi.
Ehkä yllättävin asia on ollut, miten helppoa isompia porukoita on saada kasaan. Jotenkin ennen skeneen astumista kuvittelin, että porukkajuttujen toteuttaminen olisi jotenkin tosi kaukainen ajatus, mutta onneksi todistin tuon vääräksi peloksi. Tosiaan ongelma ei tosiaan koskaan olekaan ollut itse seuran löytäminen, vaan se, että löytyy seuraa jonka kanssa omat kinkit saa toteutumaan. Hyvin harva on kiinnostunut alistumaan niille asioille, joita olen halunnut tehdä, tai eivät reagoi mulle mieleisellä tavalla. Jotenkin ei nappaa sellainen, että toisesta ei saa hyviä reaktioita irti.
Nyt kun sub puoli on kiinnostanut, niin en ole varsinaisesti vielä ehtinyt kokeilla seuranhakua edes. Voisin kuvitella että Dominoivan naisen löytäminen näin itse naisena on haastavaa omien Dommekokemuksien perusteella, ja Dom miehille en oikeen lämpene jos ei klikkaa jotenkin erityisen hyvin (turvallisuudentunne ymsyms...) Mutta mielenkiinnolla katselen miten asiat kehittyy kun alan taas aktiivisesti käymään skenessä. Nyt hieman taukoillut.
-
Ketjun aihetta pohtiessa tuli ihmeteltyä, miten kinkyt oikein selvisivät "aikoinaan".
Ihan hyvin koska ne teki asioita sen sijaan että vatvoo eestaas MUTUja.
Varmaan standardit "ihan hyvälle" on ollut hieman erilaiset kuin nykyään, mikäli on asunut tuhansien ihmisten asuttamassa kylässä tai muualla kuin suurimmissa kaupungeissa. Saati sitten syrjemmällä. Paikalliset tanssit ja kuppila - ja mahtoiko kummassakaan kannattaa kertoa, että tykkää laittaa nahkavyötä neidin kaulan ympärille.
Mutta olepas hyvä ja jaa jotain parempaa kuin pelkkiä ajatuksia ja aavisteluja aiheesta! Olisi mukava kuulla kokemuksia edelliseltä vuosisadalta.
-
Varmaan standardit "ihan hyvälle" on ollut hieman erilaiset kuin nykyään, mikäli on asunut tuhansien ihmisten asuttamassa kylässä tai muualla kuin suurimmissa kaupungeissa. Saati sitten syrjemmällä. Paikalliset tanssit ja kuppila - ja mahtoiko kummassakaan kannattaa kertoa, että tykkää laittaa nahkavyötä neidin kaulan ympärille.
Mutta olepas hyvä ja jaa jotain parempaa kuin pelkkiä ajatuksia ja aavisteluja aiheesta! Olisi mukava kuulla kokemuksia edelliseltä vuosisadalta.
Niin siis 1900-luvulta, silloin oli jo keksitty ekat nettipaikat..."internettiäkin" voinut hyödyntää jo tuolta alt.sex...uutisryhmistä lähtien, samoin on ollut foorumeita ja sättejä ties kuinka kauan. Tuota ennen oli sellasta ainetta kuin paperia (muutakin kuin sitä hamstrattavaa paskapaperia) ja sillä julkaistiin sellasta pornograafista materiaalia, lehdiksi sanottiin (ostappa vaikka antikvariaatista pari Kallea ja Napakymppiä ja totea itsekkin tilanne). Noissakin oli jo seuranhakupalstoja. Tosin emailia ei voinut silloin kirjoitella, tarvi osata käsin kirjoittaa sellaisia kuin kirjeitä, niihin tarvi myös postimerkkejä. Näähän on myös toiminut pienemmistäkin paikoista, tavallaan vähän kuin vaikkaa ne puhelinnumerot missä aikoinaan voi sättäillä tuntemattomille...
Selvennellään nyt vielä, että noi ei ole ajatuksia vaan ovat ihan olleet olemassa toimineet. En ole edes lukenut kirjasta vaan ihan nähnyt/kuullut ja kokenut, toi on se ero tiedolla ja mutu aavistelulle.
Mutta joo, seuran löytyminen on aina hankalaa joillekiin, joillekkin ei. Ihan sama mitä aikakautta taikka tekniikkaa käytellään. Tässä taas toi, vatvominen ja välppääminen on taitonsa sekin, se vaan ei tuota tulosta jos meinaa toisen ihmisen saada mukaan toimintaan.
-
Itse ollut tässä "skenessa" aktiivisena ja epäaktiivisena 90-00-10-20 luvuilla ja niin outoa kun se ehkä on, sanoisin, että näistä nykypäivänä on vaikeinta löytää ns. tosissaan olevaa seuraa ja tän on aiheuttanut se, taas outona ilmiönä, että seuran haku on aivan helvetin helppoa.
Siis. Mitä enemmän vaivaa jonkun asian eteen joutuu näkemään, sitä enemmän ko. asia todennäköisesti merkitsee itselle.
Helppous luo sitten "tinderi on kiva peli" -ilmiöitä.
Mitä sitten itseä vanhempien jorinoita joskus kuunteli jostain 60-70-80 luvuilta, siis ajoilta, kun maine ja vapaus oli vaakakupissa vs. omat tarpeet, niin seura jota löytyi, oli varmasti ns. tosissaan ja etsimässä vastapelureita.
Kanavat sitten taas ovat sellaisia, että jos on jokin kommunikointi tapa, seksuaalisuus tuppaa löytämään oman nurkkansa sieltä jollain tavalla.
80-90 luvulla oli kannut, privat ja yleiset (lue telesampo et kumppanit), 90 luvulla tuli injernet telnetti boardeideen ja newsseineen mikä sitten vaihtui johonkin ihme http/html älämölöks josta päästy eroon vieläkään. Sitten lehdet, bileet, puskat/puistot, levarit, pornokaupat, videohuoneet...
-
Niin olikos nämä Juuttisetä nyt kokemuksia siitä omasta seuranhausta? Ilmoituksia pornolehtiin ja 1990-luvun lopun chatteja? Löysitkl sieltä bondage-seuraa?
Omat ajatukset olivat tuolla 1950-1970 luvun kieppeillä, kun pohdiskelin kinkyjen elämänpiiriä ja parinhaun haasteita, mutta ethän sinä tietenkään sieltä pysty kertomaan mitään kokemuksellista.
Mutta hei. Suosittelen sinullekin Juuttisetä noihin pelättyihin ja parjattuihin kirjoihin tutustumista, mikäli yhtään kiinnostaa löytää omaa käsityskykyä pidemmälle vietyä ymmärrystä! Vaikkapa naisten ja miesten välisistä suhteista, ihmisen halusta, persoonallisuuden piirteistä ja niiden suhteesta bdsm:ään, luonteiden ja luonnehäiriöiden kehittymisestä - tai vaikka köysistä! Se on ilo, kun pääsee huomaamaan kuinka omat havainnot ja kokemukset yhdistyvät osaksi laajempaa, ihmisyyden syvimpiä puolia kuvastavaa kokonaisuutta. Tai tiedä sitten, mitä se köysistä tykkäävälle olisi - uusi nyanssi, joka pääsee yllättämään, jos uskoi jo tietävänsä kaiken?
Mutta nyt, kun ollaan netin foorumilla vatvomassa ja välppäämässä seuranhaun nyansseja, palatkaamme aiheeseen:
Sosiaalisen median sovellukset, jotka eivät suoraan ole seuranhakua varten, mutta mahdollistavat keskustelun tai viestien julkaisun laajalle lukijakunnalle ovat yksi väline, mitä ei ole taidettu vielä mainita. Tosin bdsm:stä on alkanut tulla niin legitiimi osa mainstreamia, että eksotiikka on hiipunut sitä myöten, kun tarjonta on yleistynyt. Bdsm-setiä on varmasti "dime a dozen" siellä, missä nuoret neitoset viihtyvät.
Lis.: kiitokset stogelle kommentaarista. Tuo seuranhaun helppouden tuoma ongelmallisuus on tosiaan havaittu ja todettu. Siinä menee maku itseltäkin, kumpaankin suuntaan: ärsyyntyy ja kyllästyy, kun (sub-wannabet) on whimsy as hell, ja tähän kehittyy vastareaktiona oma paatuneisuus ja välinpitämättömyys. Lopulta toteaa, että homma on peliä ja leikkiä, millä ei ole sellaisenaan mitään arvoa eikä annettavaa itselle.
-
Samaa seinä-pää -tekemistä kuin töiden hakeminen.
-
Itse en osaa mitään Kekkosen ajan seuranhakua kommentoida, koska en ole mikään satavuotias muumio. Omalla kohdalla kuitenkin ainakin ne pidempiaikaiset ja syvemmät suhteet, joissa on kinkypuoli mukana, ovat kuitenkin noin useimmiten lähteneet ihan oikean elämän kohtaamisesta, missä on sitten jossain vaiheessa kissat olleet pöydillä. En tiedä, oliko tämmöinen kovin erilaista, jos tapasi jonkun kivan ihmisen siellä missä ihmiset kohtasivat toisiaan 1970-luvulla.
Minun ei varmaan pitäisi neuvoa yhtään ketään seuranhaussa, mutta jos ei kinkypalstoilla tunnu onnistuvan, niin ehkäpä sitä seuraa kannattaa yrittää löytää myös muualta ja sitten katsoa, että kohdataanko myös tällä osa-alueella. Mikä ei tokikaan toimi, jos ei halua toiselta mitään muuta kuin sitä kinkypuuhailua, mutta sitten voi kai myös miettiä, onko siinä joku yhteys, jos ei muuta halua itsestään antaa, eikä seuraa löydy.
-
Lieneeköhän lotossa 7-oikein saaminen helpompaa kuin se että dominoiva mies löytää sopivan subin ::)
-
Lieneeköhän lotossa 7-oikein saaminen helpompaa kuin se että dominoiva mies löytää sopivan subin ::)
Kuten olen tainnut aiemminkin sanoa;
lottovoiton ehtii saamaan myöhemminkin.
En vaihtaisi kahteenkaan 7-oikein voittoon.
Mikäli tuntuu että lottovoitto edistää sopivan subin löytämistä,
niin itse olen siitäkin toista mieltä, vahvasti kiinni siitä mitä tarvitsee.
Toki mässäilisin minäkin mielelläni loputtomalla letkalla
mieltymysvaatimukset täyttäviä sopivuuksia, en kiistä.
Seuran löytäminen on vaikeaa, otsikkoon hapuillen palatakseni.
En usko sattumaan, enkä itseasiassa ihan totaalisesti suoraan seuranhakuunkaan,
vaikka se tuo esiin mahdollisuuden, suuntaan tai toiseen tapahtuessaan.
-HPM
"Tyhjään tauluun maalaa kuka vaan,
mestariteosta jatkaa harva"
-
Kyllä, se on ollut käytännössä mahdotonta.
Olen joutunut toteamaan viime aikoina sen, että olen todennäköisesti demiromanttinen. Toisin sanoen minun pitää ensin muodostaa henkilön kanssa jokin läheisempi tunneside, esimerkiksi ystävyyssuhde, ennen kuin pystyn hänestä romanttisesti kiinnostumaan. Tämä jo itsessään rajaa huomattavasti ihmisiä pois deittailupiireistäni, sillä tiedän että monilla asia on juuri päin vastoin: kipinän pitää tuntua ennen kuin kaveruus ehtii muodostua, ja jos on jo ehtinyt tulla kavereiksi niin ei pysty näkemään toista romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä.
Tähän sitten kun yhdistetään kaikki kinkyily, niin olen alkanut luopumaan kokonaan toivosta, että koskaan saisin tätä puolta itsestäni tyydytettyä. En halua etsiä pelkkää sessioseuraa, vaan haluan päästä toteuttamaan näitä tarpeita henkilön kanssa, jota kohtaan tunnen myös romanttisia tunteita. Olen yrittänyt tälläkin foorumilla etsiä sessioseuraa tiettyihin haluihini, mutta jokin siinä on silti aina minusta tuntunut jotenkin väkinäiseltä. Olen välillä jopa pelännyt sitä että mitä jos joku oikeasti vastaa siihen, mutten pystykään hänen kanssaan alkaa sessioida koska en tunne kipinää häntä kohtaan. Ja nyt olen lopulta tullut siihen tulokseen, että syy on juurikin tässä demiromanttisuudessani. Ja koska romanttiset tunteet yleensä syttyvät täysin muista yhteyksistä, on puhdasta sattumapeliä onko romanttisten tunteideni kohde ollenkaan mistään kinkyilystä kiinnostunut. Ja ikävä kyllä todennäköisyydet eivät ole puolellani, sillä romanttisen seuran löytäminen edes ilman mitään kinkyilyä on jo itsessään minulle lähes mahdotonta syystä tai toisesta.
-
Kylläpä se vaan tuntuu olevan melkoisen vaikeaa.
Oon huomannut kasvaneeni tylsäksi aikuiseksi joka ei osaa kunnolla kommunikoida.
-
Tuo demiromanttisuus on minua aina jaksanut ihmetyttää.
Minä en todellakaan ole halunnut laittaa sitä ilmoituksiini, koska 'eihän nyt kukaan hyppää minkä tahansa kanssa sänkyyn'?!? Tottakai siinä täytyy katsoa ensin että onko tässä mitään mahiksia?
Tuo on ihmetyttänyt kinky-maailmassa. Ei minulle ole mitään mahdollisuuksia alkaa harrastamaan suhdetta ilman että ensin katsotaan onko tässä mitään kontaktia. En edes halua sessioida kokeeksi, vaan haluan tavata kokeeksi.
Toki ymmärrän nyt kokemuksella sen, että kinkymaailmassa olen outolintu, ja toisaalta tuo on niin normaalia, että se demiseksuaalisuus ja demiromanttisuus täytyy erikseen ilmoittaa että on sellainen. Se on vain minulle niin outoa.
Olen minäkin kohdannut jo hyviä kinkyjä. Minua on lähestytty, ja minä olen pyytänyt seuraa. En ole löytänyt sellaista kuin kaipaan. Ihmissuhdetyyppinen alistava-alistuva suhde ei ole täälläkään ihan tavallisin muoto. Itse asiassa olen nähnyt vain kaksi selkeätä tapausta, ja yhden onnellisen pariskunnan livenä. Otos lienee muuten muutamia satoja otuksia?
Tosin hallitseva teoria on muutenkin, että parisuhde-valtasuhde-kinkyt löytävät toisensa ja sen jälkeen poistuvat elämään omaa elämäänsä.
Globaalisti alistajia-alistujia pitäisi olla valtava määrä, ihan merkittävä osa kokonaispopulaatiosta. Mutta moni ei uskalla tunnustautua kinkyksi, ja vanilja-maailmassa taas asioista ei edes saa puhua niiden oikeilla nimillä. Ongelma ei ole ihmisten puute, ongelma on kohtaanto-ongelma.
Minä haluan ottaa toisen omakseni, ilman sen suurempia dekadensseja. Siihen kuuluu juu kinkyjä asioita. Ja ylpeä siitä!
-
Olen vissiin jossain joskus aiemminkin sanonut, ettei se seuran löytäminen ole vaikeaa.
Hyvän/ sopivan seuran löytäminen vaatiikin sitten vähän enemmän vaivaa ku pitää etsiä se jyvä sieltä akanoista.
Jostain "vaatimuksista" piti tinkiä silloin muinoin ku viimeks itellä oli verkot vesillä, mutta kun muuten tuntui olevan ihan passeli yksilö tekemässä tuttavuutta muutenkin kuin chatissa kaapissa höpisemällä, niin ajattelin ottaa riskin ja katsoa mitä käy.
(En kersku, mutta tammikuussa tuli 7v valtasuhdetta ja kesäkuussa vietetään sitten seurustelun 5v juhlapäivää)
Koska mä oon hieman hankala ihminen niin olen todennut ettei mulle ole olemassakaan sitä täydellistä dominoivaa Yksisarvislumihiutaleprinssiä joka rakastais minuu, joten jostain pitää tinkiä aina suhteessa.
"Riittävän hyvä mätsi" on kehittynyt vuosien saatossa niin, etten mä enää osais olla ilman Tyrannia tai kenenkään muun kanssa.
Jokainen toki ihan itse tekee päätöksensä voiko joustaa omista vaatimuksistaan seuraa etsiessään ja siitä, mistä voivat joustaa.
Ja koska en halua myöntää että olisin muka kateellinen niille, joita onni suosii täydellisellä kumppanilla, niin ajattelen että täydellinen on tylsä, se ei haasta kehittymään ja löytämään uusia juttuja.
(Pliis, älkää tulko dissaamaan ja sanomaan että tietysti se täydellinen on juuri niin täydellinen että se haastaa just sopivasti)
-
Ikää kun tulee lisää, ihmisillä alkaa olla erilaista kuormaa, joka osaltaan haastaa seuranhaussa. Harva lähtee enää samalla lailla nollasta, kuin mitä joskus nuorena.
Itse ajattelin aiemmin, että haluan tutustua ihmiseen valmiin listan sijasta, ja katsoa mihin se riittää. Sitten kun toistuvasti samat asiat kaataa suhteen, niistä tekee sen listan sitten kuitenkin itselleen. On hitokseen raskasta sekä itselle että sille kumppanille, erota pitkästä suhteesta syystä, että se joku tietty elementti puuttuu. En halua kiintyä ihmiseen ja huomata olevani samassa tilanteessa taas. Enkä halua sitten tarpeettomasti loukata ketään asialla, mikä olisi ennakoitavissa. Tässä mielessä olisi helpompaa, jos ei olisi näin outo, ei haluaisi tai tarvitsisi niitä vähemmistössä ilmeneviä asioita. Tai toisaalta myös jos ei miettisi näin paljon sitä, mitä oma käytös aiheuttaa toisessa ja varoisi sitä loukkaamista.
Toinen "rasite" on se että elämä on opettanut, että on todella vaikeaa löytää ihmistä, jonka kanssa oma masokismi toimisi ja nyt kun sellainen toimiva kuvio on löytynyt, haluan pitää siitä kiinni. Siitäkin huolimatta, että kyse on kaikkiaan varsin pienestä lokerosta monella tapaa.
Kumpikin edellä mainituista lutviutuisi ehkä vielä yksitäisenä kriteerinä, mutta yhdistelmänä ne on vaatinut käytännössä oman haun rajaamisen monisuhteisiin. Tämä sitten rajaa valmiiksi pienen porukan vielä pienempään joukkoon. Varsinkin kun tuo monisuhteisten kirjo on myös varsin laaja. Polyja/monisuhteisuuden malleja tuntuu olevan yhtä monta kuin mitä on suhteita.
Joku kirjoitti tuolla ketjussa, että jos ei tyydy siihen mitä on tarjolla, jää kokonaan ilman. Elämä on kuitenkin kohdellut itseä siinä mielessä hyvin, että valikonnista huolimatta sopivia ihmisiä on löytynyt. Vaikka tällä hetkellä oma seuranhaku tuntuu toivottomalta, ei tuosta johtuen tule sellaista epätoivoa asiasta vaan ajatus että ennemmin tai myöhemmin omalle reitille osuu se sopiva henkilö. Varsinkin kun elämä on hyvä näinkin. Sekin ehkä on jollakin tapaa rasite. Jos olisi isompi tarve sille suhteelle, tinkisi ehkä kriteereistä enemmän. Nyt seuran löytymättömyys on aiheuttanut ainoastaan sen, että oma kalenteri täyttyy muilla asioilla. Siinäkin mielessä koen olevani onnekas, että on ystäviä joiden kanssa saan osan niistä asioista, minkä joku toinen saa sitten siitä parisuhteesta. Ja sitten elämässä paljon muun tyyppisiä itselle merkityksellisiä asioita, joiden roolia ja sitä kuinka elämää voi täyttää niillä, on voinut kasvattaa. Ja sitten myös koska omassa mielikuvituksessa ei tunnu olevan rajoja, niin myös seksi itseni kanssa, on varsin rikasta (tämänkin huomaan laskevan tarvetta löytää itselle sopiva ihminen)
Ja toki sen suhteen löytymättömyys on aiheuttanut sen, että olen täällä spämmännyt tuota omaa ilmoitusta, ehkä jonkun mielestä riesaksi asti.
-
Tulipa tässä tuon viimeisin ilmoituksen jälkeen sellainen ajatus...että Minun on mahotonta löytää seuraa, mutta jostan syystä seura löytää minut. Aina ollut noinpäin...
-
Seuran löytäminen on ollut jo muutaman vuoden mahdottomuus. Aiemmin, kun olin valmis joustamaan omista jutuistani, seuraa löytyi vaikka millä mitalla. En vain enää jaksa lähteä siihen, että vain toinen saa sitä mitä haluaa. Mieluummin sitten ilman. Mutta! En ole vieläkään menettänyt toivoani sen suhteen, että joku mukava tyyppi löytyisi. Aina on toivoa :D
-
Minusta tämä kuvaa oivallisesti ihmissuhteita ylipäätään. En viitsinyt suomentaa, kun toimii englanniksi paremmin. Kuinka harvoin sitä normi arjessakaan tapaat ihmisiä joista tulee missään määrin läheisiä, muutoin kuin velvollisuudesta. Niitä joiden kanssa ylipäätään jaksaa jakaa syvemmin asioita, harvinaistuvat varsinkin ikää myöten.
"Don't date to find a partner. Date to study your reactions. When you stop using dating as a rescue mission and start using it as research, you stop collecting partners and start collecting self-awareness. Dating is one of the deepest spiritual mirrors if you let it be."
-
Onhan se aina vaikeaa ollut...muutaman kerran on ollut onnea (ei taidolla, vaan tuurilla). Ja siihen päälle muutaman kerran seura on löytänyt minut. Laiskana ihmisenä olen melkolailla tyytyväinen kaikkeen tapahtuneeseen vaivannäkö tai sen puuttuminen huomioiden.
-
Onhan tuolla kahlatessa tarttunut helmoihin kaikenmoista, muutama helmikin *vilkuttaa helmille ketjussa*.
Haasteena on ollut usein se, että vaikka saattaisi muuten olla ihan unelmaa, on sitten hurjan erilaiset elämäntilanteet ja haaveet sen arjen koostumuksen suhteen. Toi välimatkat yms voi tuottaa myös harmaita hiuksia.
Toki, jollei olisi kovin kranttu, niin niitä "kaikkihetimullenytjatässäonmuntoivomuslista"- tyyppisiä ratkaisujahan ois varmasti tarjolla vaikka kuinka paljon. Harmi, ettei jus se ole mun kinkki :o
Kävi vaan mielessä, kun katsoin tuota äänestysvalikkoa, enkä löydä itseäni edustavaa vaihtoehtoa sieltä, koska en pelaa valtapelejä. Meh.
-
Ei oikeastaan.
Omassa nichessäni hypnoskenessä dominoivana hypnotistina halukkaita subjecteja/subeja/projekteja kiipeää FetLifessä DMiin yli äyräiden. Ongelmana lähinnä on se, että vaikka pyrin ilmoituksissani ja profiilissani asettamaan tiukat raamit sille mitä itse etsin, ei monikaan tunnu vaivautuvan niitä lukemaan ja sitten halukkuuttaan tulee tarjoamaan ihmiset, jotka nopeasti karsiutuvat pois yhteensopimattomuuden tai täysin erilaisten, ristiriitaisten toivomuksien suhteen. Tai todella huonojen aloitusviestien. Olen tullut vähän känkkäränkäksi siinä, että jos mun pitkään ilmoitukseen vastaa "Minä minä hei!!" niin ei kyllä tule saamaan vastausta.
Eli seuraa on helppo löytää. Hyvää seuraa tai paikallista seuraa? Se vaatii enemmän duunia. Oon kuitenkin siinä suhteessa tosi onnekkaassa asemassa, että oon saanut pyörittää ihania, herkullisia subeja vuosien varrella tosi hyvissä dynamiikoissa.
-
Ei oikeastaan.
Omassa nichessäni hypnoskenessä dominoivana hypnotistina halukkaita subjecteja/subeja/projekteja kiipeää FetLifessä DMiin yli äyräiden. Ongelmana lähinnä on se, että vaikka pyrin ilmoituksissani ja profiilissani asettamaan tiukat raamit sille mitä itse etsin, ei monikaan tunnu vaivautuvan niitä lukemaan ja sitten halukkuuttaan tulee tarjoamaan ihmiset, jotka nopeasti karsiutuvat pois yhteensopimattomuuden tai täysin erilaisten, ristiriitaisten toivomuksien suhteen. Tai todella huonojen aloitusviestien. Olen tullut vähän känkkäränkäksi siinä, että jos mun pitkään ilmoitukseen vastaa "Minä minä hei!!" niin ei kyllä tule saamaan vastausta.
Eli seuraa on helppo löytää. Hyvää seuraa tai paikallista seuraa? Se vaatii enemmän duunia. Oon kuitenkin siinä suhteessa tosi onnekkaassa asemassa, että oon saanut pyörittää ihania, herkullisia subeja vuosien varrella tosi hyvissä dynamiikoissa.
Jos yhtään lohduttaa, eli ei, niin niitä tulee kyllä ihan kaikille preferensseistä, iästä yms riippumatta. Siinä vaiheessa, kun kertoo noin kymmenettä kertaa, että "Kuten olen jo kertonut, olen sadisti, en Domme" ja vastapuoli EDELLEEN hekumoi, että " mut joosiis kyllähän toi ois hyvä tapa pistää subia ojennukseen" niin tulee pakosti olo, että kieltäydyn jatkossa yrittämästä keskustella yhtään kenekään kanssa. Varsinkaan suomeksi. Huoh. :o