BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: oPoika - 24.04.2026, 14:01
-
Kannattaisiko se kasata novelleista, jotka ehkä jakaisivat samaa maailmaa ja samoja henkilöhahmoja, vaikka tarinat olisivat toisistaan irrallisia? Vai pitäisikö rakentaa romaani, jossa on kehittyvä ja kokoava juoni?
Pitäisikö keskittyä enemmän psykologiseen kuvaukseen vai toimintaan?
Pitäisikö käyttää minä-kertojaa vai hän-kertojaa vai peräti vaihdella näkökulmia?
Pornokirjaksi katson kirjan, jonka ensisijainen tehtävä on kiihottaa. Pelkkä roisi kuvaus tuskin jaksaa kuitenkaan pitää kiihottumista yllä, joten jotain syvällisempää pitäisi keksiä.
-
Hyvän eroottisen tai pornokirjan vaikeus on siinä, että siihen pitäisi rakentaa muutakin juonikudosta kuin suora panopolku. Toisaalta, jos tuota muuta on liikaa, kirja putoaa eroottisen kirjallisuuden reunalta "muun kirjallisuuden" joukkoon. Itse asiassa Tampereen kirjallisuuspiirin viimeksi kokoontuessa vähän sivuttiin tätä, kun suunniteltiin uutta tapaamista, jossa ideana olisi tuoda esille kirjoja, joissa on onnistunut tai ainakin mieleen jäävä kinkykohtaus juurikin muuten ei-kinkyssä yhteydessä.
Mr Birch
-
Hyvä kysymys. Yhtälaillahan yhtenäinen romaani voi olla hyvä kuin kokoelma todella iskeviä novelleja. Ehkä keskeisempää on se, että ajaako valittu muoto asiansa. Toisinaan on turhauttavaa, kun tarina, jonka kannattaisi olla novelli, onkin venytetty monikappaleiseksi, taikka toisinpäin.
Omasta mielestäni onnistunut eroottinen tarina, oli se sitten yksittäinen novelli tai jotain enemmän, menee itse asiaan hyvinkin yksityiskohtaisesti ja antaumuksella, mutta samalla myös jättää tilaa ihan hyvässä uskossa harjoitetulle analyysille. Toisin sanoen, tarinassa oikeasti on jyviä pohdiskeluunkin, ilman että teemoja (sosiaalisia, psykologisia, poliittisia, hengellisiä yms.) on väen vängällä saarnanomaisesti tungettu mukaan 'syvällisen' tekeleen aikaansaamiseksi. Kirjoittajan näkökulmasta tämä näyttänee siltä, että tarinan annetaan rakentua ja samalla itse reflektoidaan sitä, että mitä elementtejä siihen on muodostumassa ja mitä suurempi implikaatioita niillä on. Jutun hauskuus on se, että niitä ei tarvitse kirjoittaa kuivasti ja raskaasti auki, vaan jättää hyvin ilmeiseksi vihjeeksi. Kauhukin toimii ~omasta mielestäni~ näin.
Tämäkin on täysin mahdollista ilman, että seksuaalinen (kinkykin) vire tarinan asetelmassa kärsii ja jotenkin tukahtuu 'kaikkeen muuhun'. Luulisin... että se toimii parhaimmillaan kun tarinan (psyko-)seksuaalinen todellisuus on kauttaaltaan limittäin sen 'muun' todellisuuden kanssa? Fantasiamaailmoja keksiessä esimerkiksi tulee keksittyä vaikkapa biologisia tai kulttuurisia asiaintiloja, jotka ohjaavat niiden armoilla elävien hahmojen kohtaamisia.
Itse suosin yksikön kolmatta persoonaa ainakin suomeksi, mutta minä-muotokaan ei aina ole huono valinta ollenkaan. Olenpahan myös tutustunut englanniksi lukiessani sinä-muotoon (reader-insert), mikä toimii lyhyemmissä ja spesifejä odotuksia varten kirjoitetussa luettavassa. Kauhean paljon en tykkää lukea näkökulmia kesken vaihtelevaa tekstiä. Ei vaan oo mun juttuni. Mutta voihan silläkin olla oma paikkansa ja lukijansa.
-
Saa lukijan mielikuvituksen käymään ylikierroksilla.