BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Shy - 18.09.2014, 05:07
-
Olen saanut huvittuneena pyöritellä silmiäni yhden Alfan "Tämä on Minun Narttuni" -pullisteluja seuratessani. Voimakkaina ympärilleni kiertyvät käsivarret saavat vastakaikua, kun sukkien lisäksi jaloissani pyörivät nimettömätkin. Toiselle "kuuluminen" tuntuu hyvälle.
Toisaalta mietin millaisena näyttäytyisi sellainen mustasukkaisuus, jonka alkaisin kokea ahdistavana. Millainen on Sinun kokemuksesi? Milloin lite-svartsjuka lakkaa olemasta kivaa Sinun mielestäsi? Oletko - ja jos niin miten - käsitellyt Sinuun kohdentunutta mustasukkaisuutta? Millaisin tuloksin?
Poissuljetaan jo heti alkuun siis turhan ilmeiset = todelliset väkivaltaisuudet. Kiinnostavampaa on se hiuksen hienoisten sävyjen ja vireiden havainnointi. Missä menee raja kullakin?
-
En oikeastaan osaa vastata tähän tuolta näkökantilta, mutta voin kertoa itse aikanaan olleeni elämäni ensimmäisessä (ja toistaiseksi viimeisessä) vakavassa parisuhteessa (avoliitto) aivan sairaalloisen mustasukkainen.
Ja se oli ihan kamalaa itsellekin. Tiesin että oma käytös oli sairasta mutta en voinut sille mitään.
Ei se suhde ollut vissiin oikein menestystarina :D mutta luulen että ainakin omalla kohdalla se mustasukkaisuus lähti juuri siitä omasta valtavasta epävarmuudesta kun ei ollut kokemusta ihmissuhteista eikä tiennyt miten pitäisi olla, kasasin valtavia paineita siitä että osaisin olla "oikein"
Se itseluottamuksen puute sitten purkautui mm. tuona mustasukkaisuutena.
Mutta siis, voin sanoa että se ei tosiaan myös itsestä tuntunut todellakaan hyvältä, jos ei varmaan tuntunut sen kohteenkaan mielestä.
-
Minä ymmärrän mustasukkaisuuden omasta epävarmuudesta ja luottamuksen puutteesta kumpuavaksi negatiiviseksi (mutta kovin inhimilliseksi) tunteeksi. Sitten taas omistushalu ja toisaalta omistautuminen voi olla positiivista, juuri tuollaista "tämä on mun"-menttaliteettia (positiivista siis silloin, kun se on yhteisymmärryksessä tapahtuvaa, ja tuntuu kaikista suhteen osapuolista hyvälle).
Raja mustasukkaisuuden ja omistushalun välillä on hiuksenhieno ja varmaan melko tulkinnanvarainen ja etenkin ulkopuolisille silmille täysin hämärä. Mun päässä silti tosi merkittävä ja selkeä. Itse pyrin eroon mustasukkaisuudesta avoimuudella ja keskustelemalla niistä asioista, jotka mustasukkaisuutta herättää. Sitten tuon omistushaluisuuden vain hyväksyn itsessäni, ja ilokseni murunikin sen hyväksyy, ja pitää sitä jopa hyvänä asiana. :love:
-
Mustasukkaisuus-kohtauksia tulee ja menee, vaikka parisuhde olisikin hyvällä jalustalla noin yleisesti. Meidän tapauksissa tässä on kyse lähinnä oman historian aiheuttamista peloista ja epävarmuudesta - ja niistä selvitään, kun rauhoitutaan ja keskustellaan asiat halki.
Varsinkin kumppanini on omistuksenhaluinen, ja pidän siitä piirteestä. Ongelmia tulee, jos on kommunikaatio-katkoksia humalatilan, kiireen, väsymyksen, ajattelemattomuuden tai muun takia.
Hetkinä, jolloin olen mustasukkaisuutta aistinut, olen sen huomannut fyysisisten eleiden muuttumisesta. Käsi puristaa kättä lujempaa, jännittyneesti. Silmien ilme on tiukempi, leukalihakset jännittyneet ja asento jäykkä. Reviirin merkkausta se kai on. Kulkemisen, tekemisen rajoittaminen on mielestäni se selkein viesti.
Olen kaikissa parisuhteissani joutunut työskentelemään mustasukkaisuuden kanssa, koska pidän omistavista ja voimakkaista kumppaneista. Vääränlainen omistaminen on ahdistavaa, rajoittavaa ja tuo epävarmuutta ja pekoa suhteeseen. Saanko tehdä näin? Mitä käy, jos teen noin? Onkohan tämä okei? Pahimmillaan olen joutunut lopettamaan ystävieni halaamisen, sylissä istumisen ja toiseen nojaamisen - tämä kaikki on ollut minulle täysin luontaista, enkä ole koskaan ajatellut niihin sisältyvän mitään ystävyyttä kummempaa. Lähes kaiken fyysisen kontaktin pois rajaaminen aiheutti tietenkin ongelmia monella eri tasolla. Tästä parisuhteesta on jo onneksi aikoja sitten päästy eroon :)
Mustasukkaisuuteen ei ole mielestäni muuta ratkaisua, kuin asiasta täysin avoin keskusteleminen ja luottamuksen ansaitseminen. Toisen saa omistaa, mutta toiseen pitää myös luottaa. Rajoista on hyvä keskustella niin, että molemmat sitoutuvat niihin, koska HALUAVAT, eivätkä siksi, että toinen käskee/vaatii.
-
Eräs muuten varsin mainio seksisuhde loppui aikanaan ihan turhan lyhyeen, kun tyyppi oli ihan käsittämättömän mustasukkainen musta, vaikka meidän välillä ei varsisnaisesti ollut mitään muuta kuin hauskanpitoa. En olisi suunnilleen saanut puhua saati hengailla vähääkään muiden miespuolisten kanssa, mikä siinä elämäntilanteessa oli käytännössä täysin mahdotonta. Tyyppi oikeasti näki vaivaa stalkatessaan ahkerasti mua, ja veti hernettä nenään milloin mistäkin kaiken aikaa. Mikä hauskinta, tällä jätkällä silti oli vipinää samaan aikaan kyllä muidenkin kanssa, mikä mulle oli ihan sama, kun mitään loppuelämän kumppania en siitä muutenkaan ollut ajatellut. No, se suhde jäi lyhyeksi, ja eräs merkittävä osasyy tähän oli juurikin tuo mustasukkaisuus.
Itse en ole oppinut mustasukkaiseksi vielä tähän päivään mennessäkään. Toisaalta, ollaan oltu mieheni kanssa aika avoimia ja vapaamielisiä pitkähkön suhteemme alkuajoista lähtien, eikä kummastakaan tunnu väärältä ajatus, että voidaan oman harkinnan mukaan toisinaan harrastaa seksiä myös muiden kanssa. En mä osaa ajatella, että se esimerkiksi olisi jotenkin multa pois, jos mies käy työreissulla panemassa jotain muuta - eihän se mun luona silloin ole kuitenkaan. Avoimuus, luottamus ja toisen kunnioitus on aika hyvä perusta mustasukkaisuuden välttämiseksi.
Ai niin, olihan mulla joku kumma cuckquean-kinkkikin... O:-) Mustasukkaisuus ei oikein toimi sen kanssa.
-
No joo,joskus enemmänkin tullut mietittyä aihetta,että miksi on kokenut voimakasta mustasukkaisuustta ja osattomuutta jossain tilanteessa. Ei kai siinä sen kummempaa mystiikka ole,jos on ulkona niin on ulkona ja se voi joskus kirpaista tai tuntua jopa fyysisenä kipuna.
-
Mustasukkaisuuden rikkaruohon siemen on meissä jokaisessa elomme puutarhassa. Se on siemen jota ei kannata kastella, kuten ei myöskään katkeruuden rikkaruohon siementä. Ei ainakaan antaa lannoitteita tahallaan. Ne myrkyttää itse kukan ja koko ympäristön ajastaan. Koko kasvimaa kärsii niistä....
-
En ole koskaan osannut olla mustasukkainen.
Siksi varmaan en sitä myöskään siedä.
-
Itse olin niin kauan mustasukkainen, kun kysyin itseltäni "miksi", sen jälkeen ihmisiä on mennyt ja tullut. Tämän kautta myös opin sen, että mustasukkasuudesta ratkaiseminen on yksi kaikkein eniten subia nöyryyttävä asia, josta todella päästään hänen päänsä sisälle kunnolla, sillä mustasukkaisuuden kieltäminen asettaa ihmisen myös vaiheeseen kasvun tilaan.
-
Olen tätä miettinyt. Silloin tällöin vuosien ja kokemusten myötä. Tässä ketjussa, nopsasti vilaisten, näytti tuo epävarmuusjutska jo tulleen mainituksi. Niin se yleensä tuleekin. Mutta.
Kun olen itse puinut joitakin kohtia kun olen tuntenut mustasukkaisuutta, aika hetkellisesti, niin liitän sen siihen etten saa mitä tarvitsen. Eli se on itselleni merkki että minun tulee pysähtyä ja kuunnella mikä mättää. En nimittäin tunne kovinkaan helposti mustasukkaisuutta, en ole erityisen läheisriippuvainen edes -tarpeinen, ja olen sen huomannut ilmestyvän tunneskaalaan juuri tuollaisissa kohdin. Enkä varsinaisesti kyllä epävarmuutena voi noita kohtia pitää. Ehkä ennemminkin epävarmuutena siitä onko suhteella mahdollisuutta, tulevaisuutta. Saman olen lukenut toisinaan vastakappaleen mustasukkaisuudesta, joskus jo ennen tilanteita joskus niiden relisoiduttua. Ja pidänkin sen tähden tärkeänä sekä tajuta itse että ymmärtää toisesta se syy miksi tunne tulee.
-
Pidin aiemmin mustasukkaisuutta (omaani ja toisten) yksiselitteisesti pahana, koska "niin piti olla". Niin oletettiin olevan. Mutta olen kohdannut yhden ihmisen, joka näki asian toisin. Tai sai minut näkemään miten itsekin oikeasti ajattelin. Ja yht'äkkiä mustasukkaisuus ei ollutkaan enää yksiselitteisesti negatiivinen asia. Vaan luonnollinen ja sallittu tunne. Merkki tunteiden aitoudesta ja välittämisestä.
Mikä tahansa tunne voi muuttua "sairaaloiseksi" ja sitten on tietenkin eri tilanne. Mutta minulle oli helpottavaa muistaa, että kaikki tunteet on sallittuja. Jos saa luvan olla vähän mustis, saa luvan myös rakastaa ... Kaikki eivät kestä sitä, jolloin päästään tunteiden hallintaan - mistä voisi sitten kirjoittaa ihan eri ketjussa
-
No mitäpä helvetistä?
Itse en liene niinkään mustasukkainen kuin omistushaluinen ja kunniantuntoinen.
Naaraani ovat minun naaraitani. Niistä voidaan neuvotella, sopia, käydä kauppaa jne., mutta jos tässä asiassa huijaa, huijaa syvemmälti kuin vaikka elektroniikan parissa.
Tarvitseeko jotain evolutiivisteoreettista liibalaabaa?
* )
-
Hmm. Vaikea sanoa. Oon ollut mustasukkaisen miehen kanssa ennen. Hän oli myös hyvin kontrolloiva ja molemmat aivan väärillä tavoilla. Se oli ainoastaan tuhoavaa, vaikka suhteen alussa se meni vaaleanpunaisten lasien läpi ajatukseen, että onpa kiva, että tuo välittää noin paljon ja haluaa pitää kiinni.
Itselleni ei ole koskaan tullut tarvetta olla mustasukkainen. Jotenkin olen ollut aina vakuuttunut siitä, että jos kundi on mun kanssani, niin hän ihan oikeasti haluaa olla siinä. Hupaisaa on ollut, kun jotkut mimmit ovat koittaneet pokata "mun" miehiä. Yksikin jätkä kysyi multa ymmällään, että enkö ole vihainen kaverini toiminnasta, joka siis yritti testata viehätysvoimaansa mun seksikumppaniin. Mun vastaus:"Antaa tytön koittaa, mitä se on multa pois?" Ei käynyt edes mielessä, että jotenkin häviäisin. Jos pelko tästä olisi, niin se kundi ei olisi mun seurassani ylipäätään.
Nyt kun miehelläkin on omat lisäsuhteensa, niin musta on kiva, että se saa niitä jotain, mitä mä en voi tarjota. On tehnyt hyvää molemmille näissä ruuhkavuosissa, kun toinen on lähes aina kiinni kotona. Mutta se kunsaadaan sitten viikonloppu olla kahdestaan! :love: :love: :love:
-
Minusta on oltu patologisen mustasukkaisia ja tilanteet on johtaneet semmoisiin sfääreihin ettei niitä edes itse pysty ymmärtämään..
Itse olen silloin herkästi epäluuloinen, jos luottamukseni on aiemmin petetty. Onneksi olen löytänyt ihmisen joka ei ole aiemmissakaan parisuhteissa koskaan ollut uskoton, ja ei näe sellaista edes millään tavalla vaihtoehtona, koska parisuhdetta ei hänen mukaansa ole ilman luottamusta. Kunnioitan niin paljon :love:
-
Mustasukkaisuus on ristiriitainen ja vaikea asia. Jos mietin omaan suhtautumistani mustasukkaisuuteen, niin toisaalta kavahdan jos mies näyttää mustasukkaisuutta jo heti alussa, vaikka ei välttämättä oltaisi edes suhteessa vielä. Toisaalta myönnän itsekin olevani hieman mustasukkainen suhteessa, lähinnä silloin jos minä en saa suhteessa tarpeeksi huomiota, vaan muut asiat menevät minun edelleni. En toki milloinkaan esimerkiksi kieltäisi toista tapaamasta vastakkaista sukupuolta olevia kavereita. Minun kohdallani mustasukkaisuus näyttäytyy enemmän mököttämisenä ja huonotuulisena olemisena.
Oma lukunsa on sitten yhteisistä säännöistä luistaminen. Jos ollaan sovittu, ettei suhteessa esimerkiksi pidetä yhteyttä romanttisessa/flirttailessa mielessä yhteyttä vastakkaiseen sukupuoleen, niin kyllä tällaisesta säännöstä luistaminen aiheuttaa mustasukkaisuutta ja luottamuksen puutetta.
Jos miettii mustasukkaisuutta omalla kohdallani, niin epävarmuudestahan se kielii. Siitä, että pelkään etten ole riittävä kumppanille. Jotenkin vähän kavahdan ajatusta, että mustasukkaisuus olisi pohjimmiltaan välittämistä. En nyt tiedä onko se niin välittämistä, jos vetää kilarit siitä, että toinen ihan kaverimielessä juttelee vastakkaiselle sukupuolelle.
-
Itselleni sopii avoin suhde. Se toki tarkoittaa että puolin ja toisin on sovittu pelisäännöt ja niiden mukaan mennään. Tosin yllättäen hyvässä suhteessa sitä avoimmuutta tulee harvemmin käytettyä mutta ainakin itselleni mahdollisuus luvan kanssa ja draamattomuus ovat tärkeitä.
Avoimmuuden hyvänä puolena on myös mahdollisuus harrastaa yhdessä muiden kanssa, jaettu ilo on moninkertainen ilo.
-
Niin no, onhan se nyt ihan paskapuhetta että mustasukkaisuus kertoisi jotain rakastamisesta. Se kertoo ihan muista asioista, lähinnä itsetunto-ongelmista ja kontrolloinnin tarpeesta. Juokse kun havaitset.
-
Hyvinkin omistushaluinen oon mutten tippaakaan mustasukkainen. Toki kyselen omiltani onko oltu kiltisti ja yrittikö pikkurunkkarit iskee mutta tiedän kyllä ettei mun omat tuollaiseen lähde :love:
-
Samoilla linjoilla LeatherM:n kanssa. Vaikka kontrollointi ja omistushalu omalla tavallaan kuuluvatkin usein D/s-suhteisiin mustasukkaisuus on ihan eri asia. Jaloilla äänestäminen on ainoa keino välttyä kurjuuksilta :)
-
Minusta on hieman mustavalkoista ajatella jonkin tunteen yksinään olevan paha. Se, mikä ratkaisee on, kuinka tunnetta käsittelee ja miten sen vallassa käyttäytyy.
Minä olen epätäydellinen ja tunnen ajoittain mustasukkaisuuden tunnetta. Minulla on oikeus kaikkiin tunteisiini. Se, miten voin tunteeseen vaikuttaa, löytyy ajatuksen ja toiminnan kautta. Noiden välille on osattava tehdä ero.
Enkä tarvitse elämääni ihmisiä, jotka pelkäävät tunteita :) tarvitsen niitä, jotka pystyvät vuorovaikutukseen ja siten vaikuttamaan asioihin. Tunteisiiinkin. Ajatusta ja toimintaa on nopeampaa muuttaa kuin tunnetta ja niiden avulla myös tunteeseen voi vaikuttaa.
-
Mustasukkaisuus on kyllä täysin normaali tunne eikä sitä tarvitse hävetä tai itseään tai muita siitä tuomita.
Yleensä mustasukkaisuus kertoo siitä että välittää toisesta vaikka täällä muuta väitetään monasti.
Sairaalloinen mustasukkaisuus sen sijaan on hankala asia. Jos mustasukkaisuus alkaa hallita elämää se muuttuu todella ikäväksi itselle ja mustasukkaisuuden kohteelle.
Missä tuo raja sitten menee, en osaa sanoa, ehkä siinä että välittäminen on muuttunut pakkomielteeksi ja omistamisenhalu on vallannut koko elämän ja suhteen ja sen kohde ei pidä sellaista omistamista itselleen miellyttävänä vaan ahdistavana.
-
Minä en osaa sanoa tunnenko oikein mustasukkaisuutta vai en, tutustumisvaiheessa tuntuu toistuvan sama epävarma kausi mutta sen jälkeen tunnen hyvin vähän mustasukkaisuutta. Tuntuu, että avoimuus ja sellainen tunnetasolla tavoitettavissa oleminen vähentää epävarmuutta ja omistamishalua.
Onhan se hauska joskus leikkiä omistavansa toisen, mutta mielestäni aitoon rakkauteen sellainen ei kuulu. Jos rakkaalla on parempi olla jonkun toisen kanssa, eikö siitä pitäisi olla iloinen? Ja iloita yhteisistä hetkistä joita oli? Ei se kulta ainakaan paremmin pysy kainalossa jos sitä koko ajan vahtii kuin koira luutaan.
-
Kyllä sitä tulee oltua mustasukkainen. Se että, kuinka paljon siihen reagoi on eri asia. Oppinut siihen, että tunteita tulee ja menee. Kaikki tunteet saa tulla. Välillä niitä on vaikea tunnistaa tai erotella, mistä moinen tunne johtuu.
Hyvin usein tulee oltua mustasukkainen myös. Niin kavereista kuin kumppaneista. Aina siinä nousee pilkahdus jostain vaille jäämisestä, hylkäämisen pelosta tai ihan muista skeemoista jotka sillä hetkellä tuntuu olevan pinnalla.
On myös erilaisia asioita jotka mustasukkaisuuden laukausee. Joskus on aivan intopinkeänä, kun kumppanilla on joku muu jota ihailla, panna ja kaikkea, what not. Sitä on mukava katsella, eikä itsellä tule vaillejäämisen tunteita. Joskus riittää, kun paras ystävä hengaileekin jonkun toisen kanssa. Vaikkei itsekään olisi ehtinyt aikaa viettää. Logikkaa? Has non.
Enemmän puntaroin, onko jossain tilanteissa mustasukkaisuudesta mitään aihetta vetää lisää rajoja ja ilmoittaa tuntemuksista? Että missä kohtaa mustasukkaisuus on liikaa. Itselle harvemmin nykyään on, mutta jokus joutuu arvioimaan onko syytä arvioida omia arvoja ja toiveita uudelleen.
-
Minä en suostu pitämään mustasukkaisuutta hyväksyttävänä tai normaalina tunteena. Kokemusta kuitenkin on pitkästä vaniljasuhteesta jossa se ensin niin mukavalta tuntunut lievä kontrolli ja muka rakastaminen muuttui vuosikymmenten kuluessa ihan joksikin muuksi. Ikävää ettei kukaan silloin neuvonut juoksemaan...Vaikka tuskinpa olisin suostunut kuuntelemaankaan :D
-
Veikkaan että tässä ihmiset ovat harvinaisen yksimielisiä, mutta käsittävät sanan mustasukkaisuus eri tavoin.
Minusta se, että tuntee toista kohtaan kaipuuta, himoa ja muita vastaavia tunteita hänen olleessaan toisen kumppaninsa luona on ihan normaalia. Harmituskin on ihan hyväksyttävää jos tuntee saavansa turhan vähän huomiota. Onko tämä mustasukkaisuutta on sitten määritelmäkysymys. Mutta näistä tunteista pitää puhua puolison kanssa, eikä antaa jättää niitä muhimaan.
Kontrolloiva, kieltävä, väkivaltainen toisen vapauksiin puuttuminen (sovittujen sääntöjen ulkopuolella) on sitten aivan eri juttu.
-
Tunteet ovat ainoastaan tunteita, enkä edelleenkään usko ajatusrikollisuuteen. Teot ratkaisevat. Siksi mielestäni mustasukkaisuudella on paljon yhteistä aggression kanssa. Ihminen ei voi käskeä itseä olla tuntematta jotakin, mutta hänen on kyettävä kanavoimaan tunteensa vastuullisella ja kypsällä tavalla.
Itselleni mikä tahansa vapaaehtoinen ihmissuhde lähtee luottamuksesta. Tästä johtuen mustasukkaisuus on päässäni läsnä hyvin harvoin ja vieläpä varsin laimeana. Hyväksyn kumppanikseni vain sellaisia henkilöitä joihin luotan. Siinä vaiheessa, jos tulen mustasukkaiseksi, on parempi ajaa alas koko suhde. Ei se enää olisi sen arvoista.
Tässä mielessä en oikein ymmärrä niitä ihmisiä, jotka yrittävät kiinnitä toisen huomiota tekemällä hänet mustasukkaiseksi. Minulle tuollainen käytös näyttäytyy lapsen tasolle jääneelle ihmissuhdetaidolle.
P. S. Minua alkaisi häiritä toisen mustasukkaisuus siinä vaiheessa, jos itselleni kristallinkirkkaan moraalin läpi nähdyt tekoni pitäisi alkaa salamaan kumppanilta ihan vain siksi, ettei hän tulisi mustasukkaiseksi.
-
Minun itsetuntoni on maassa syvällä kraaterin pohjassa, jotta yleensä mustasukkaisuus on minun heiniäni. Mistä tahansa, ketä tahansa kohtaan, mutta olen oppinut aika hyvin pitämään itseni aisoissa. Se on kuitenkin helpompi ajatella että en ansainnut hukattuja tilaisuuksia, kuin alkaa pitämään meteliä.
Hiljattain yksi pitkäaikainen kaveri päätyi vakavampaa suhteeseen. Eihän meidän välillä mitään syvempää ollut, minun pitäisi olla onnellinen sen jannun tähden, ei googlata wiccalaisia kirouksia kolmelta aamuyöstä. Nyt saan olla puremassa suukapulaa joka kerta hänen kanssa tekemisissä ollessa, etten ala kirkumaan kuin pahinkin rähjähenki, ja pelkään upottavani koko ystävyyden sen myötä.
-
Tuo mustisjuttu onkin jännä asia.... silloin kun parisuhde ja oma paikka siinä on selvä ja vakaalla pohjalla, en ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta. Vaikka kumppanilla on pientä peliä ollutkin.... mutta jos tuntee itsensä epävarmaksi parisuhteessa. Mörköjä keikkuu jokapuolella....
-
Joskus aikaisemmin oli mustasukkaisuus itselleni aika iso ongelma. Itsetutkiskelun ja kantapään kauttahan se tuli opittua että oma itsevarmuus ja pelot oli ne pääasialliset tekijät. Nykyään ei kauheasti jaksa hetkauttaa, jos kumppani vaikka vähän pitää hauskaa tai pientä flirttiä on jonkun muun kanssa, kunhan vain pysyy järki mukana että ei mitä tahansa, kenen tahansa mene tekemään. Oma lähipiiri kavereista esim. On aika ehdoton ei, ellei yhteisesti olla sovittu. Sama pätee työkavereihin.
Myöskin kun se kumppani on sellainen että menee oikeasti hyvin, niin en koe edes tarvetta hakemalla hakea ulkopuolista seuraa. Veikkaan että suurin osa mitä tapahtuisi, on puhtaasti sattuman kautta, treffi palstojen sijasta.
-
Olen kyllä epävarma ja itsetunto on huono, mutta mustasukkaisuus on vieras juttu. Enkä hyväksyisi, jos puoliso alkaisi käyttäytyä mustasukkaisesti. Mutta onneksi ollaan samaa maata tässä asiassa.
-
Mustasukkaisuus tuntuu minusta ihan kivalta. Se tuo suhteeseen jotakin jota en osaa selittää. Nuorena miehenä minua petettiin todella törkeästi ja se onnistui satuttamaan minua henkiseen sekä fyysiseen kipuun asti. Luottamus myös ihmisiin yleisesti meni täydellisesti eikä se asia koskaan korjaannu. Yleensä mustasukkaisuus saa minut parisuhteessa hakemaan huomiota toisilta naisilta. En tiedä onko se normaalin mustasukkaisen käytöstä. Yksi parisuhteeni päättyi kun jo hieman varttuneempana silloinen naisystäväni suuteli baarissa toista miestä.
Hän ei tiennyt minun olleen samassa baarissa. Tein tyypillisen katoamistempun. Tulin takaisin kotiin vasta viikkojen kuluttua ja silloinkin vain hain tavarani viedäkseni ne uuteen kotiini. Filosofiani on jotenkin sellainen etten halua olla kenenkään tiellä. Jos toinen haluaa suudella ja hakea miehiä parisuhteen aikana, niin toki, mutta kyllä minäkin teen sitten samaa ja on sanomattakin selvää suhteen olevan samalla hetkellä mitätöity.
Se tunne kun pettäjä alkaa itkemään ja anelemaan anteeksiantoa, on minulle täysin perverssi. Muutun täysin tunteettomaksi sadistiksi joka vain haluaa jatkaa tuota tilannetta äärimmäisyyksiin asti. Kohtelen hyvin törkeästi, vailla tunteita pettäjää. Syyllistän ja etenkin tuon esille hänen epäluotettavuutensa ihmisenä. Haluan nähdä kuinka kyyneleet virtaavat. On aivan yhdentekevää leikkaako ranteensa auki, koska tuon tilanteen jälkeen emme ole enää tekemisissä.
Tiedän olevani kyyninen ja tunteeton paska, mutta minun on vain paljon mukavampi olla sellainen kuin herkkä ja anteeksiantava luuseri.