BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 24.01.2016, 08:45
-
Kinky ja piilokinky
Luin tässä taannoin artikkelia tutkimuksesta, jonka perusteella rivien läpi luettuna jokainen ihminen on piilokinky. Artikkelin luettuani lähdinkin pohtimaan pienessä mielessäni asiaa vähän laajemmin. Milloin naiset kaipaavat jopa agressiivista lähestymistä seksissä tai miehet sitä, että naiset ottavat vallan ja istuvat naamalle. Eräskin artikkeliin päätynyt kommentti ilmaisi suoraan kirjoittajan haluavan rankempaa kättä, mutta jo samassa kavahtaa ajatusta piiskasta tai kahleista, aivan kuin ne olisivat myrkyllisiä. Tämä herättikin muiston aikaisemmalta minältä, joka kavahti ja käytännössä juoksi karkuun pelkkää ajatusta käsiraudoista, kuitenkin salaisesti sisimmässään sitä kuria kaivaten.
Kokemuksiani ja lukemaani pohdiskellessani tuumaankin, että eivätkö juuri kaapin asukkaat olekin suurimpia foobikoita? "Ei, en minä tuollaista voi haluta, eihän se ole edes *valitse oma sopivasti kuvaava sana*" sitä väistetään ja paetaan ja kovaan ääneen kielletään, mutta on hyvin mahdollista että sitä silti salaa himoitaan. Tämä ajatelma voidaan liittää hyvin kinkyilyyn, alkoholismiin, homouteen, uskonnollisuuteen tai melkein mihin vain, kunhan se halkoo mielipiteitä ja viime aikojen julkisessa mediassa kinkyt ja kinkyys on saavuttanutkin hyvin vahvan aseman hiusten halkojana.
Onhan se ymmärrettävää, ettei sisar hento valkoinen voi oikeasti nauttia piiskan heilutuksesta eikä pankinjohtaja Porhoa voida nähdä konttaamassa hänen nilkoissaan kenkiään ja varpaitaan nuollen kiittämässä jokaisesta sivalluksesta. Eihän se nyt ole oikein? Kuka enää luottaisi henkensä niiden käsiin, jotka henkiä pelastavat tai taloutensa pankkien huomaan, jos osoittautuisi, että he olisivatkin siviilissään oman virallisen roolinsa vastakohtia?
Nämä ajatukset pitävät salaiset halumme salaisina, pelätään mitä muut ajattelisivat jos tietäisivät. Jokaisesta meistä löytyy isompi tai pienempi pisara pervoa, on vain eri asia kuinka se tulee ilmi; haluna rajumpaa seksiä, fobioita vai ihan avointa pervoutta jollain asteella. Toki on niitäkin, jotka eivät lukeudu ääripäihin, mutta uskon vakaasti että hekin ovat joskus nähneet kinkyn päiväunen.
Ja entäs me "oikeat" pervot? Me vasta tarkkoja olemmekin, eihän se nyt sovi, että vaihtaa kesken leikin kastia tai peräti majoittautuu keskelle ottaen molemmista maailmoista ne parhaat puolet. Mainehan siinä menee ja kaikki, jos Master-henkinen ottaa ja vahingossakaan pokkuroi tai edes hieman kokeilee, josko se alistuminen olisikin ihan kivaa. Subina taas jos kokeileekin hihnan toista päätä voi tulos joko olla jotain todella huvittavaa tai sitten oikein onnistunut sessio truumasterien joka tapauksessa vierellä seisoskellessa päitään pyöritellen itsensä etsijää kastirikkuruudesta syytellen. Ja switchit ne vasta pahoja ovatkin, eivät ole osanneet päättää mitä oikeasti haluavat tai mihin kuuluvat, kuuluvatko lie mihinkään. Uskottavuus on kaukana, jos et sovi tiettyyn muottiin – olitpa sitten Masteri tai subi vai peräti vanilja. No subille voi aina antaa kokeilut anteeksi, sehän oli vain brättäilyä, mutta mitenkäs Masteri selittää piireissään kokeilunsa, niin ja vaniljaa ei ole, oikea termi on piilokinky.
Eli, ei vain ne vaniljat, jotka mitä suuremmalla todennäköisyydellä ovat kaikki piilokinkyjä vaan erityisesti me ”pervot”. Perussääntönä on se, että jos jotain olet, et voi muuttua ja jos muutut niin et ole aito. Ainoa sallittu muutos on vaniljan turmeltuminen, ja silloinkin kyseinen vanilja oli alun alkujaankin jo valmiiksi pervo.
(http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=10480;type=avatar)
Jen, joka itsekin on mahdoton kombinaatio eli julkikinky switch
-
Perussääntönä on se, että jos jotain olet, et voi muuttua ja jos muutut niin et ole aito. Ainoa sallittu muutos on vaniljan turmeltuminen, ja silloinkin kyseinen vanilja oli alun alkujaankin jo valmiiksi pervo.
:))
-
En usko että kaikilla maailman ihmisillä olisi BDSM-taipumuksia, mutta fetisistejä olemme (aseksuaaleja lukuunottamatta) kaikki, tahdoimmepa sitä tai emme. Kaikille seksuaalisille mieltymyksille kun on fetissinimitykset olemassa. Jos vaikka kiihotut aikuisista ihmisistä, olet teleiofiili, ja jos kiihotut vastakkaisen sukupuolen ihmisistä, olet heterofiili. Jos taas koet ettei sinulla ole seksuaalisesti mitään kinkyä taipumusta ja harrastat vain kaikenlaista yleisesti hyväksyttyä "normaalia" seksiä, niin olet normofiili.
-
Minut tunnetaan homona varsin laajassa piirissä vain siksi, että kirjoitan homopornoa ja kiihotun homopornosta. Olen niin sanotusti väkisin outattu olematta edes se, joksi minut on outattu.
En jaksanut vastaankaan panna. Jos ihmiset kerran tietävät toistensa puolesta, mitä muut oikeasti ovat, niin sitten tietävät. Homoille itselleen on varmasti pettymys, etten pysty tarjoamaan heille sellaista, mitä he olettavat minulta saavansa.
-
Tässä tullaan taas esille se mikä on kinkyä ja mikä ei. Jos miettii BDSM-juttuja, niin voisin väittää, että moni vaniljakin nauttii jonkinlaisesta rajummasta seksistä, joka sisältää jonkinlaista pientä alistamista (vaikka sitten vain hiuksista vetämistä seksin aikana tai jotain muuta tuollaista pientä) ja sitomisleikithän vaikka niiden perus silkkihuivien kanssa tuntuvat olevan yllättävän yleinen piristysjuttu vaniljoidenkin seksielämässä. :D
Sitä olen miettinyt, että mistä sen erottaa, onko esimerkiksi pelkästään kokeilunhaluinen kinky vai täysiverinen, aito kinky? Toisaalta olen ajatellut, että jos joku näissä piireissä ei olisi omana, aitona itsenään, vaan esittäisi olevansa jotain muuta kuin on, niin sen kyllä huomaisi kyseisen ihmisen olemuksesta.
-
Perussääntönä on se, että jos jotain olet, et voi muuttua ja jos muutut niin et ole aito. Ainoa sallittu muutos on vaniljan turmeltuminen, ja silloinkin kyseinen vanilja oli alun alkujaankin jo valmiiksi pervo.
:))
Hyvä kirjoitus ja tämä ajatus..
Menen ehkä vähän sivupolulle, mutta mieleeni tuli väite, että parisuhteiden ja suhteiden suurimpia ongelmia ovat läheisyyden puute, kosketuksen puute, helliminen, sen todentaminen, että kumppani on arvokas ja tärkeä ihminen itselle.
Entä onko esim. rajut otteet ja ja piiskaaminen osoitus siitä, että toinen on tärkeä ja rakastettava tai siis rajuus on yksi hellyyden muoto. Entäs jos ihminen ei osaa ollenkaan tulla lähelle, halata, pusutella- jos kosketus on kauhistus.
Täällä Suomessa ei mielestäni tulla lähelle niin kuin jossain muissa kulttuureissa ja jos joku lähestyykin, sillä on varmasti "se" mielessä,eikä mikään muu. Suomalaisilla on erään genetiikon mukaan, oliko Kai Hirvonen, monen metrin "oma alue" kun taas italiaanolla se on muistaakseni puoli metriä. Aikaa on kulunut ja onhan tuossa voinut tulla muutoksia- että nykyisin nuoret ovat tottuneet paljon enemmän hellyytteen ja läheisyyteen kuin sota-ajan lapset, joita jouduttiin poiskin laittaamaan täältä toisiin perheisiin.
Onko kykenemättömyys läheisyytten kinkyä vai vanilijaa? Vai piilokinkyä.. vai onko kinky hellemmpi ja tottuneempi kaikenlaiseen läheisyyteen niin rajuun kuin hellempään- en osaa sanoa. Sen osaa sanoa, että yksinäisyys ja kosketuksen, halaamisen ja toisen ihmisen puute tekee kipeää.. no sekin on sitten vissiin kinkyä se.
Jotkut ovat myös tottuneempia kovuuteen ja väkivaltaan, kun ovat syntyneet sellaisen keskelle- katukuvaan kuuluu ruumiit ja pommitukset, kuolema...no nyt lähtee laukalle, mutta ajatuksena
-
Baarin ulkopuoliset julkikinkyt dommenaiset ovat kyllä oikeesti perkeleen pelottavia! :o
-
Sitä olen miettinyt, että mistä sen erottaa, onko esimerkiksi pelkästään kokeilunhaluinen kinky vai täysiverinen, aito kinky?
Mielestäni jo se, että haluaa kokeilla, on aitoa kinkyyttä. Moni "vanilja" kuitenkin myöntää fantasioivansa ties mistä kinkyilystä, mutta sitten kun olisi mahdollisuus kokeilla asiaa oikeasti, niin ei sitten haluakaan, ei viitsi tai ei uskalla. Kinky puolestaan kokeilee, pelottipa tai ei, koska juuri se kokeiltava asia on sitä mistä on jo kauan fantasioitu.
Eri asia sitten, nauttiko siitä kokeilustaan. Osalla kinkyistäkin on varmasti epärealistisia odotuksia sessioista, ja eihän ne henkilökemiatkaan aina osu yhteen sessiokaverin kanssa. Osa ei halua kokeilla pieleen mennyttä sessiota enää koskaan uudestaan.
-
Sitä olen miettinyt, että mistä sen erottaa, onko esimerkiksi pelkästään kokeilunhaluinen kinky vai täysiverinen, aito kinky?
Mielestäni jo se, että haluaa kokeilla, on aitoa kinkyyttä. Moni "vanilja" kuitenkin myöntää fantasioivansa ties mistä kinkyilystä, mutta sitten kun olisi mahdollisuus kokeilla asiaa oikeasti, niin ei sitten haluakaan, ei viitsi tai ei uskalla. Kinky puolestaan kokeilee, pelottipa tai ei, koska juuri se kokeiltava asia on sitä mistä on jo kauan fantasioitu.
Rehellisesti jos mun mielipidettä asiaan kysyttäisiin, olisin sitä mieltä että "aitoa" tai "epäaitoa" kinkyä ei ole, on vain mieltymyksiä ja makuasioita. Se mikä toiselle on kinkyä saattaa toiselle olla arkea ja toisinpäin, ei näitä oikein voi erotella tai eriytellä - vaikka kuinka vähältä tai suurelta asia kuulostaa.
Tosin onhan tuossa Kettu vinossa vähän samankaltaisella aaltopituudella kanssani, tosin, enpä siltikään sanoisi että olisi epäaitoutta uskaltamattomuuskaan, voihan se paljolti olla myös kasvatuksestakin kiinni.
Omakohtaiselta kokemukselta, itse kun olen saanut hyvin vahvan kristillisen kasvatuksen (kaikki seksuaalinen on jotenkin outoa ja väärää, seksin ym tarkoitus on vain ja ainoastaan tarkoitus jatkaa sukua, alastomuus on jotain aivan sietämättömän kamalaa), on se vaikuttanut hyvin paljon siihen miten olen suhtautunut omaan kinkyyteeni ja kaapista ulostulooni, tässä jo hyvän aikaa "julkikinkynä" olen ollut, mutta silti en vieläkään pysty ihan kaikkia halujani tai tarpeitani ilmaisemaan, ehkä joku päivä sitten.
Vaikka olenkin tuosta nuoruudestani kehittynyt huomattavasti, on omassa seksuaali ja muussa identiteetissäni silti vielä aukkoja, mutta ajan kanssa kehityn vieläkin vapaammaksi itsekseni, eli siksi mikä on todellinen identiteettini,
-
Moni "vanilja" kuitenkin myöntää fantasioivansa ties mistä kinkyilystä, mutta sitten kun olisi mahdollisuus kokeilla asiaa oikeasti, niin ei sitten haluakaan, ei viitsi tai ei uskalla.
Jos on arka ja turvallisuushakuinen persoona, eikä uskalla kokeilla kinkyilyä, niin tekeekö se ihmisestä vähemmän kinkyn?
-
Onhan meitä sellaisiakin jotka tunnistavat itsessään sadistisia/masokistisia/dominoivia/alistuvia jne. piirteitä ja kokevat olevansa jotenkin epänormaaleja, koska eivät ole sellaisia kuin yhteiskunnan luoma normisto vaatii. Se, että kiihotutaan kivusta tai kivun luomisesta tms. on tavallaan etukäteen tuomittu sairaaksi ja epänormaaliksi käytökseski ja tämä ajatus on istutettu hyvin monen pähän niin tiukasti että ihminen ei välttämättä edes ymmärrä jättävänsä osaa seksuaalisuudestaan paitsioon. Ja he kuuluisivat ton aloituksen mukaan kategoriaan piilokinky. Mutta olisivatko he kuitenkin vain ihmisiä joilta puuttuu sopiva väylä, tuki ja tietyllä tavalla rohkeus toteuttaa itseään, olla aifosti mitä ovat, ilman pelkoa tuomitsemisesta (muiden tai itsensä taholta).
Jokainen meistä on omalla tavallaan seksuaalinen olento, ja on ehkä utopistista ajatella että joskus jokainen ymmärtää ja uskaltaa olla sellainen kuin on.
Onko tuossa sitten kysymys julki- vai piilokinkyydestä. Paha sanoa, koska mulle kinky on vain sana joka yhteiskunnan normien mukaan tarkoittaa henkilöä joka toteuttaa seksuaalisuuttaan kokonaisvaltaisesti, myös sitä kipua/alistumista etc.
Potu,
Aidosti sadistisia piirteitä omaava switch, jolle yleispervous on osa omaa identiteettiä ja siksi aina tavallaan julki vaikka en sitä Hesarin etusivulla mainosta
-
Moni "vanilja" kuitenkin myöntää fantasioivansa ties mistä kinkyilystä, mutta sitten kun olisi mahdollisuus kokeilla asiaa oikeasti, niin ei sitten haluakaan, ei viitsi tai ei uskalla.
Jos on arka ja turvallisuushakuinen persoona, eikä uskalla kokeilla kinkyilyä, niin tekeekö se ihmisestä vähemmän kinkyn?
No, eihän semmoista kinkypoliisia oikeasti ole olemassakaan, jolla olisi määräysvaltaa sanoa, onko joku kinky vai ei. Kaikkihan ovat kinkyjä jonkun toisen mielestä. Ja jos itse joku määrittelee itsensä kinkyksi, niin eipä sitä toinen voi todistaa vääräksi.
-
Mä en ole kinky. Mä vain kiihotun naisen sitomisesta, piiskaamisesta ja läimimisestä:-) Ja wandaamisesta hulluksi. Nainenkaan ei ole kinky. Se vain tykkää kun sitä sidotaan, piiskataan, läimitään ja wandataan hulluksi. Kunhan kaiken tuon tekijä on sille tärkeä ja läheinen ja vastoin päin. Se olisi perverssiä, jos nämä ihmiset eivät yhtään välittäisi toisistaan ja haluaisi toisilleen hyvää.
Ihmisellä on perustarpeet: olla turvassa ja rakastettu. Ilmenemismuodot vain vaihtelevat. Kieltämättä ajatus siitä, että tekee ja uskaltaa mitä kaikki eivät tee tai uskalla, on erittäin kiehtova. Se antaa meille erityisyyttä.
J
-
Omalla tavallani ymmärrän kuinka alistuvat naiset eivät monesti halua alistua switch-miehelle, ja kuinka (enemmän tai vähemmän)alistuvassa roolissa oleva ei ehkä koe asetelmaa luontaisesti jos master alistunut sinulle tai muille. Itselläni oli sceneä lähestyessä enemmän kiinnostusta myös dom-naisiin, mutta käytännön kokeiluiden jälkeen ei kuitenkaan tuntunut omalta jutulta. En kuitenkaan pidä alistumista minään ehdottomana ei-juttuna. Leikkimielellä, poikkeuksena mikä vahvistaa säännön yms :-)
En myöskään itse ajattele switchejä millään tavalla epäuskottavina, tai switch-miehiä pehmoina nyhveröinä. Ainakin joissain tapauksissa siviili-elämän kovikset haluavat nimenomaisesti ottaa alistuvan roolin seksuaalisella kentällä, mikä vaatii rohkeutta ja on itsessään "kovistelua" imho
-
Tkuisäntä kiteytti täydellisesti mitä bdsm merkitsee minulle. Ja vielä kauniilla sanoilla. En ole koskaan mieltänyt itseäni kinkyksi tai pervoksi. Vain alistuvaksi. Ja bdsm on minulle rakkauden ja läheisyyden muoto.
-
^Siitäköhän se johtuu että kun teininä mietin kaikkea millä nainen saadaan avuttomaksi, en käsittänyt miksi se oli minulle se mast. Tai että kun päässäni suunnittelin kaikkia välineitä ja vaatteita joiden olemassaolon huomasin sitten myöhemmin. En ollutkaan ajatusteni kanssa yksin. Se tuntui mahtavalta. Vasta paljon paljon myöhemmin tuli kuvioihin ilmaisu; kinky.
-
Tkuisäntä tosiaan pisti hyvin.
En ole, tai ole ollut, koskaan pervo, kinky tai vanilja. Minulle seksuaalisuuteni on ollut omanilaista aina, en edes ole sitä koskaan hävennyt. Mutta joskus nelikymppisenä tupsahdin skeneen ja tiedostin että oho, joku on antanut erialsia määreitä sellaisille seksuaalisuuden alueille joita en aiemmin ollut sen kummemmin nimennyt.
Mutta joo: lähtökohta on ihmissuhdetasolla ihan tismalleen sama kuin muutenkin oletan ihmisillä olevan: jotta hommassa on mitään mieltä niin turvallisuuden ja tärkeyden kriteerien tulee täyttyä kanssatekijöiden suhteen. (muuten tosiaan on sitten perverssiä)