BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 21.08.2016, 18:24
-
Ihmissuhteet alkavat aina jossakin ja jostakin, enkä tarkoita tässä kolumnissani lasten syntymää tai ystävyyssuhteita. Tarkoitan parisuhteita, seurustelusuhteita, avoliittoja, avioliittoja, polysuhteita. Kaikenlaisia suhteita, joissa osapuolina on kaksi tai useampi aikuinen ja joissa seksuaalisuus kuuluu luonnollisena osana kyseiseen suhteeseen. Nämä suhteet useimmiten myös jossakin vaiheessa ja jostakin syystä päättyvät. Joskus ilman sen suurempia tunteita, koska tunteet on kukaties jo suhteen aikana käytetty loppuun ja kyetään sanomaan toiselle sivistyneesti, että kiitos ja näkemiin ja moikataan jos törmäillään. Joskus suurin intohimo, raivo, pettymys kohdistuvat siihen toiseen juuri sillä eron hetkellä. Niin isot tunteet, että niiden voimalla voisi tuottaa sähköä pienen kyläpahasen energiatarpeiksi, jos tunteiden valjastaminen energiaksi ylipäätään olisi mahdollista. Useimmiten suhteiden päättymiseen kuitenkin liittyy monenlaisia tunteita. Helpotusta, surua, onnellisuutta, pettymystä, haikeutta, vihaa, katkeruutta, tyytyväisyyttä, yksinäisyyttä. Tunteiden kirjo on rajaton. Tekeekö eron vaikeammaksi se, jos siihen entiseensä törmää tällä foorumilla tai tapahtumissa säännöllisen epäsäännöllisesti? Entä, jos ei oikein osaa päästää irti? Rehellisyys ja kyky sekä halu keskinäiseen kommunikointiin ovat avainasemassa aina ja kaikkialla, missä missä on useampi kuin yksi ihminen. Hiljaisuus ja puhumattomuus ovat ihmissuhteiden syvä hauta. Joskus hiljaisuus on se suurin ääni.
Kuulen usein sanottavan, että tämä meidän skenemme on pieni, ahdas. Korkealaitainen hiekkalaatikko, jonka sisällä on liikaakin ihmisiä. Kaikki tuntevat kaikki. On monenlaisia ihmissuhdelonkeroita ja joiden seassa uidaan, sukelletaan, snorklaillaan, ihastellaan maisemia ja toisinaan tulee tunne, että apua, nyt riittää, että hukkuu, ei saa enää happea. Joillain keinoilla sitä kuitenkin pysytään pinnalla, hyvin tai jotenkuten. Kuka milläkin tavalla, toisella on paremmat selviytymiskeinot kuin toisella, mutta hengissä jokainen kuitenkin selvinnee vaikka psyykkisesti voi joskus tuntuakin, että hengenlähtö on lähellä kun ero tulee. Ihmissuhteet ovat ravisuttava voima, niiden olemassa ollessa ja niiden päättyessä. Mikäli skenessä on edes jollain lailla aktiivinen, törmää väistämättä jonakin päivänä siihen entiseensä ja mahdollisesti entisen nykyiseen kumppaniin. Jos on ollut tiivis polysuhde, josta yksi ihminen lähtee, katkeavatko välit kaikkiin muihin suhteen osapuoliin, muuttuvatko ne ystävyyssuhteiksi vai onko siinä vielä tilaa ja mahdollisuuksia seksuaaliseen-/romanttiseen suhteeseen jonkun kanssa, joka siihen suhteeseen vielä jää? Parisuhteen päättyessä kaksi ihmistä lähtee kumpikin omille teilleen, omaa elämäänsä uudelleen rakentamaan. Entä jos suhde on päättynyt pettämiseen, on tehty jotakin sellaista, jota ei ollut lupa tehdä. On satutettu, on tullut loukatuksi, itsetuntoon tullut särö. Kuinka helppoa on tavata sitä, joka on pettänyt tai sitä, joka on tullut petetyksi?
Olen usein miettinyt, että miten ihmiset jaksavat tai haluavat kohdata sen entisensä, mikäli ei kykene katsomaan toista silmiin tai paranemassa olevat sielunhaavat alkavat uudelleen aueta. Skenessä loputon välttely on kuitenkin aika hankalaa, jos haluaa tapahtumissa käydä ja aktiivinen olla. Jokainen tietenkin toimii kuten parhaaksi näkee ja toivottavasti itselleen rakentavimmalla tavalla. Huomenna on kuitenkin uusi huominen.
Ihmissuhteen päättyessä sitä seisoo uuden elämänsä oven edessä, joka on vielä suljettu. Se, millä tavalla sen oven haluaa ja kykenee avaamaan, värittää paljolti tulevaisuutta. Kun ottaa oven kahvasta kiinni, painaa kahvan alas ja työntää oven auki, niin siellä näkyy...Mitä?
(http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=14576;type=avatar)
Ihmissuhteita - toimivia, päättyneitä, tulevia pohdiskelee Normandie ja toivottaa kaikille mukavaa elokuun loppua
-
Suomen skenen pienuuden huomaa tosiaan siitä, että välillä tuntuu, että kaikki ovat olleet toistensa kanssa (ok, tämä on vähän kärjistettyä) ja että tuntuu esiintyvän ristiinnaimista- ja sessiomista. Jos skenen pienuus ja pienet piirit alkavat häiritä, niin yksi keino on alkaa etsiä seuraa skenen ulkopuolelta. On hyvä muistaa, että kinkyjä voi tavata myös muun kuin bdsmbaarin, miittien, bileiden tai fetlifen kautta. Tällöin vain pitää alkaa käyttää tavallisia deittipalstoja, kokeilla ehkä Tinderin kaltaisia sovelluksia yms.
-
Suhteen osapuoli voi myös menettää henkensä.
-
Jotkut pitkät suhteet päättyvät kuolemaan.
-
Kommentti nyt vain otsikkoon:
Omalla kohdalla merkityksellisimmät ihmissuhteet ei ole loppuneet, vaikka parisuhteina ovatkin päättyneet. Eritasoisia ystävyys- tai kaverisuhteita on jokaisen pitkäaikaisen eksän kanssa edelleenkin. Lieneekö luonnekysymys.
Edit: pientä muotoilua.
-
Itse uskon, että jokainen ihmissuhde kehittyy, elää ja kuolee, jossain vaiheessa. Viimeistään silloin kun kuolema tulee kohdalle.
Parisuhteissa olen aina ollut hieman epäonninen, enkä enää nykyisin jaksa etsimällä etsiä mitään.
Kinkysuhteissa on ollut opettelua, sillä joskus olen kovinkin mustasukkainen. Onneksi olen opetellut käsittelemään sitä tunnetta itsekseni, järkeilemään vaivaavan asian pois ajatuksista.
D/s on ollut minulle haastavinta ja silti palkitsevinta. Ensimmäiseen Dominoivaani minulla on nykyisin hyvät välit, käymme tasaisin väliajoin kahvilla tms. kun samassa kaupungissa asumme. Hänen jälkeensä tuli yksi "D", joka oli vain varattu äijä, joka halusi salaa subiltaan toisen subin. Olin silloin kinkytaipaleeni alussa ja ihan liian pitkään katselin sen urpon toilailuja. Sen "suhteen" jälkeen olin vuoden pariskunnan "lemmikkinä", opin paljon. D siitä suhteesta menehtyi vuosi suhteen loppumisen jälkeen. Oli kova paikka lopulta minulle, enkä osannut käsitellä oikein asiaa.
Nyt olen ollut pari vuotta ilman pantaa. Enkä tiedä, miten helposti sellaisen annan kaulaani laittaa. Toki, kaipaan sitä todella paljon, mutta tiedän itseni ja oikkuni. Epäilen pystyykö kukaan mies niitä kestämään. Vai pitäisikö etsiäkin naista.
Minulla on omat leikkikaverini, ja heistä olen onnellinen. Enkä haluaisi niiden suhteiden päättyvän ihan heti. FWB- suhteetkin voivat sisältää kuitenkin rakkautta.
-
Olen kokenut monia ihmissuhteiden päättymisiä. Niin parisuhde, kaveri- kuin seksisuhteiden päättymisiä. Suoranaisesti täällä kinky skenessä ne eivät ole näkyneet, mutta muissa pienehköissä skeneissä joissa liikun se on kyllä vaikuttanut. Välillä on tuntunut että hiiten koko homma, kunhan pääsee toista ihmistä näkemästä. Toisinaan sillä ei juuri ole ollut väliä. Itsellä vaan ei ole oikeasti kiinnostanut sen vertaa että edes noteeraisi toisen ihmisen läsnäolon tai paikalta puuttumisen.
Miustan kun eräs suhde päättyi niin etten itse ehkä olisi halunnut vielä luovuttaa siltä osin. Oloani ja elämääni sekä ajatuksiani helpotti suunnattomasti kun otin aluksi selkeän pesäeron ja etäisyyttä koko yhteiseen skeneen, jonne sitten oman tunnemyrskyn laannuttua palasin.
Toisaalta kun on ollut suhteiden päättymisiä joissa toinen ei ole osannut päästää irti ja on selvästi hieman itsetuhoisesti oikein hakeutunut tilanteisiin joissa minä olen mukana, niin olen myös silloin saattanut ottaa etäisyyttä. Jos toinen palaa lähtöpisteeseen joka kerta kun tulee nähtyä, eikä itse tajua ottaa etäisyyttä vaan päinvastoin hakeutuu niihin tilanteisiin, niin olen reilusti ottanut itse etäisyyttä hetkeksi siinä toivossa että toinen osapuoli tajuaa itsekin tarvistevansa sitä.
Toisaalta hankalissa ja tulenaroissa sosiaalisissa tilanteissa olen, riippumatta siitä kumpaa osapuolta edustan, antanut toiselle usein tilaa. En suoranaisesti välttelemällä samoja porukoita, mutta jos on ollut helposti vältettävissä yhteentörmäykset niin olen pyrkinyt niitä välttämään. Samoin olen pyrkinyt silloin siihen etten tietentahtoen mene tilanteisiin joissa voi törmätä, kuitenkaan en ole jättänyt omia asioita tekemättä ja kokematta vain sen takia että toinen saattaa olla paikalla. Tilaa olen tällöin siis antanut niin fyysisessä kuin virtuaalisessakin todellisuudessa.
Jossain vaiheessa olen kuitenkin aina palannut takaisin omaan elämääni ja lakannut välittämästä tekojeni vaikutuksista toiseen ihmiseen. Kuitenkin ihmissuhteiden loppumisesta on joskus selvittävä ja jatkettava matkaa. Jos nyt sattuu niin ikävästi että ollaan samoissa piireissä jatkuvasti nii sen kanssa on sitten vain elettävä. Tällöin kyllä olen yleensä pyrkinyt miettimään tarkoin kenen kaverin kanssa vatvon kyseisen ihmisen kanssa tapahtuneita selkkauksia. Tarkoituksena siis pitää sen yhteisen skenen ulkopuolella kaikki selkkaukset. Aina tässä ei ole tullut onnistuttua, mutta eihän kaikki voi aina onnistuakkaan.
Äärimmäisyyksiin meneviä ongelmia on myös tullut kohdalle. Stalkkaamista, seurailua, tietojen kaivelua sekä toimia joiden pohjalta olisi voinut olla syytä hakea sekä omaksi että toisen osapuolen turvaksi tälle lähestymiskielto. Tämä olisi kuitenkin helposti johtanut siihen että lähestymiskiellon jälkiseurauksena tämä toinen henkilö olisi joutunut jättäytymään yhteisestä skenestä ulkopuolelle ja samassa pienessä kaupungissa asuminen olisi voinut olla problemaattista. Päätin siis vain jaksaa sitä paskaa lähipiirini tuella ja siitäkin lopulta selvittiin ilman oikeudenkäyntejä.
Kaikenkaikkiaan uskon että vaikka olisi kuinka pieni hiekkalaatikko jossa on kokoonsa nähden ihan liian monta ihmistä leikkimässä, niin mikäli vain haluaa ettei asiat tule sitä hiekkalaatikkoa sotkemaan niin aina on mahdollista pienillä kompromisseilla selvitä pahimman yli ja sittenhän se alkaa jo asettumaan itsetään unholaan.
Fastidia
-
Toki, pienet piirit. Juuri sen takia on syytä hoitaa asiansa fiksujen aikuisten tavoin ja pysyä ystävinä.
-
Suhteet on niin erilaisia, joku pääsee pintaa syvemmälle ja toiset taas ei. Mieleen tulee ehkä tärkein ihminen tähän asti tässä ns skenessä; Mies, Dom jonka kanssa elin ja koin paljon, Me emme koskaan olleet yhdessä, me olimme best komppikset loppuun asti.
-
Ikävimpiä päättyneitä suhteita on ne, joissa toinen osapuoli katoaa ja katkaisee yhteyden. Yhdenäkin, kertomatta syytä tai selittämättä mitään..olipa suhteen muoto sitten, mikä tahansa, ystävyys, parisuhde..Jättää voi, erota voidaan, mutta selkärankaa selvittää asiat puhumalla täytyisi olla. Noin toimivilta ihmisiltä se puutuu...
Olen myös kohdannut tielläni ihmisiä "ystäviä" joiden mielestä toisen osapuolen velvollisuus on pitää yhteyttä yllä. He ovat suoraan ilmoittaneet, etteivät he koskaan soita, tai käy kyläilemässä..kenelläkään. Itse en ymmärrä tätä kuviota yhtään ja olenkin oppinut..jos suhteen hoitaminen, oli se puhdas ystävyys tai parisuhde, jää vain itseni varaan..heivaan kyseisen henkilön hyvin äkkiä pois elämästäni. Tietenkin, jokaisen elämässä on vaiheita, jolloin ei voi tai ehdi panostaa suhteisiin niin paljoa, mutta jos lähtökohta ja ajatusmalli on..toisen tehtävä. Henkilö ei ole sen arvoinen ystävänä, että hänestä kannattaa pitää kiinni.
Valitettavasti..virtuaalimaailma opettaa nykyään käyttäjilleen tätä huonoa käytöstä ja puhumattomuuden kultuuria..sieltä se leviää myös oikeaan live-elämään. On niin helppoa poistaa kaveri esm. Fb:sta, että täytyyhän se toimia myös oikeassa elämässä...eroa ei ymmärretä enää!
-
Päättyneet suhteet...juu,kuolemalle ei kukaan voi mitään,vain muistot jää...
Tuosta matkan varrelta..Raadollisin ja rikkirepivin on suhde,jossa sinä annat ihan kaiken ,olet valmis repimään kuunkin taivaalta toisen vuoksi,lopettaaksesi hänen itkunsa,kuivatakseen hänen katkerat kyyneleensä,seisoaksesi hänen rinnallaan ,ettei hän olisi ihan orpona tässä maailmassa.
Annat itsestäsi liki kaiken,mutta hän antaa vain ulkoiset avunsa,ei sisintään,ei sieluaan...Kun hän on sylissäsi,alastomat vartalot painautuneina toisiaan vasten nautit hänen naiseudestaan,kuulet hänen kiihkoisan valituksensa nostaessasi hänet aina uudelleen ja uudelleen nautinnon huipulle. Aaamun sarastaessa olette ajaneet toisenne ihan loppuun,niin ettette pysty edes puhumaan,katselette toisianne ja jaatte helliä suudelmia,läähätätte kuin loppuunjuosseet koirat.
Kaiken pitäisi olla todella hyvin,siinä hän on nukahtaneena syliisi käpertyen,käsi etsiytyneenä käteesi.
Loppupeleissä huomaat tulleesi huijatuksi ja hävineesi itseäsi selkeästi huonommalle,persaukiselle pummille hänen rahoillaan elelevälle kotivihtori-akanhakkaajalle .Sinua on käytetty hyväksi,mutta se toinen korjaa kaikki hedelmät nautinnon puusta.
Tapahtuneelle et saa selitystä,kukaan ei kerro mikä meni vikaan.elämäsi on nollautunut totaalisesti.
Tuollaisen jälkeen ei ole helppo jatkaa,kun taivas on pudonnut päähän.
Viimeiseksi uudessa viriävässä suhteessa haluaa kerta toisensa jälkeen kuulla entisistä mastereista,heidän tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.
Muistoja kukaan ei saa pois eikä ihmistä pysty muuttamaan,siis sitä mikä on nahan alla...
Elämä on kuin laskentaoppia.
Pitäisi kertoa ilot,jakaa surut,laskea yhteen menot ja vähentää tulot..
Mutta siltikään kaikkia matkan aikana saatuja haavoja ei voi parantaa,niiden pitää vain antaa parantua ja arpeutua-ihan rauhassa.....
-
Perusromaaniksi vähän lyhyt.
Mutta herätti hyvin ja hymyn huulilleni.
Kiitos-(:
-
Pistäs paremmaksi,kun kerran persuromskuksi arvostelet
Tämä oli lähinnä naisille suunnattu,eli joskus on jossakin leikitty...
Olisihan tarinoita,mutta ei ne tänne kuulu....
Elämää on toki tämän skenen ( palstabesservissereiden) maailman ulkopuolellakin.
Miehistä en ole seksuaalisesti kiinnostunut...
-
Suruhan siitä jää.
Päättyneestä suhteesta.
Oli se sitten ihmisiän pituinen tai ihan lyhyt.
Ja kaipaus.
Ja ikävä.
Niin syvä ja pohjaton, että välillä tuntuu, että siihen hukkuu.
Oli sen päättymisen syy sitten mikä tahansa.
-
Ei sen pakko ole olla niin....asioista voi keskustella jos ovat solmussa...pahastikin ,unohdus ja anteeksi anto eivät ole ylimainostettua nekään.
-
Ei sen pakko ole olla niin....asioista voi keskustella jos ovat solmussa...pahastikin ,unohdus ja anteeksi anto eivät ole ylimainostettua nekään.
Niin. Se että saa korjattua suhteita vaatii kyvyn tuntea suhteellista syyllisyyttä. Kaikki me rikomme toisiamme vastaan. Yleensä seurauksena on sulkeutuminen suhteessa kohtaamiselta.
Minun kokemukseni ja näkemykseni toimivista ihmissuhteista on se että niihin kuuluu niin älyllinen, fyysinen kuin nämä kaksi yhdistävä sydänten välinen yhteys, joka on se oleellisin yhteys ihmisten välillä (kaikissa suhteissa). Ilman sydänten välistä yhteyttä kokonaisvaltainen kohtaaminen ei onnistu. Suhteista tulee käyttösuhteita, tarpeentyydytyssuhteita. Ja kun kokonaisvaltainen kohtaaminen ei onnistu sulkeudumme. Luovutamme. Ainakin minä luovutan.
Seksi yksistään ei riitä, pelkkä analyyttinen älyllinen keskustelu ei yksinään riitä. Sydänten yhteyden on toimittava, oltava auki, muuten estyy sen kolmannen kehittyminen (mitä minä ainakin pidän oleellisimpana asiana ihmissuhteissa). Mutta sydänten yhteys vaatii rehellisen ja toden kokonaisvaltaisesti ihmiseksi, sinäksi, suostumisen toiselle ihmiselle. Kaikki eivät pysty siihen, kaikki eivät sitä myöskään halua.
Mutta jos meillä on toimiva omatunto niin kykenemme tunnistamaan syyllisyytemme kun olemme rikkoneet toisia ihmisiä vastaan hylkäämällä tai pakenemalla (olemalla vajaasti läsnä suhteissamme). Ainoa vain että tuota rikkomista ei voi sovittaa millään muulla tavalla kuin juuri sen kyseiseen ihmisen kanssa. Sitten se unohtaminen ja anteeksiantoon voi olla mahdollinen. Muuten ei, sillä jumitamme ihmissuhdesyyllisyyksissämme, jotka estävät ihmisenä kasvumme.
-
Skenen pienuuteen liittyen: pitää kyllä paikkansa, että on monia kinkyjä bdsm-baarin ja myös fetlifen ulkopuolella, kaikki eivät koe tarpeelliseksi olla aktiivisia virtuaalimaailmassa. Tietysti myös nämä henkilöt ovat osa skeneä ja ovat yleensä tekemisissä foorumeilla aktiivisten ihmisten kanssa.
-
.
-
No kappas Pande oli poistanu viestinsä....ehdin lukee sen mut sit piti laittaa iltanotski ja sauna etc. ni en ehtiny kommentoimaan et kaikki suhteet vaikuttaa kaikkiin suhteisiin. Eli jokainen suhteemme muokkaa meitä. Tää on mun mielestä aika itsestään selvä juttu mut oon käytännössä huomannu et ei ehkä sittenkää oo.
-
No kappas Pande oli poistanu viestinsä....ehdin lukee sen mut sit piti laittaa iltanotski ja sauna etc. ni en ehtiny kommentoimaan et kaikki suhteet vaikuttaa kaikkiin suhteisiin. Eli jokainen suhteemme muokkaa meitä. Tää on mun mielestä aika itsestään selvä juttu mut oon käytännössä huomannu et ei ehkä sittenkää oo.
Mä en vaan oikein ymmärrä, miksi ihmiset on niin kovasti kiinni niissä entisissään, että suhde pitää vaikka vängällä saada jotenkin "toimimaan uudelleen" -useimmiten ne ei kuitenkaan toimi enää, ja toisen hiillostaminen on ajanhukkaa molemmille.
Tottakai muokkaa mieltä, ihminen on kokemuksiensa summa. Mutta roikkuminen... on hirveää, turhaa, ja sitäpaitsi jumalattoman ahdistavaa.
-
No kappas Pande oli poistanu viestinsä....ehdin lukee sen mut sit piti laittaa iltanotski ja sauna etc. ni en ehtiny kommentoimaan et kaikki suhteet vaikuttaa kaikkiin suhteisiin. Eli jokainen suhteemme muokkaa meitä. Tää on mun mielestä aika itsestään selvä juttu mut oon käytännössä huomannu et ei ehkä sittenkää oo.
Mä en vaan oikein ymmärrä, miksi ihmiset on niin kovasti kiinni niissä entisissään, että suhde pitää vaikka vängällä saada jotenkin "toimimaan uudelleen" -useimmiten ne ei kuitenkaan toimi enää, ja toisen hiillostaminen on ajanhukkaa molemmille.
Aah, joo. Mä en oo ni tota koskaan miettinyt. Tai ees silt kantilta asiaa ajatellut. Oon jotenkin ollut ehkä turhanki helposti laskemassa irti. Sellanen Jeesuskompleksi "olen portti...".
Ite lähinnä tarkoitin sitä korjaamiselle et tulee hoitaa suhteensa niin et ei jää mitään omalle tunnolle.
Toki itelläki on kokemusta parista (toinen mies toinen nainen) ihmisestä joiden kanssa ei vain voinut olla mahdollista saada asioita ja välejä selviksi (ainakaan omat voimat ja konstit, ei ees ammattisrinkki toisen kohdalla, eivät riittäneet). Joskus ei oo muuta mahdollisuutta ku lähtee taakseen katsomatta (mut sit kyl asia palaa mieleen välillä myöhemmin, ei siksi ettei olisi laskenut irti, vaan siksi että siellä on jotakin mikä ei ole selvitettyä, ja sellainen aina vie energiaa).
-
No kappas Pande oli poistanu viestinsä....ehdin lukee sen mut sit piti laittaa iltanotski ja sauna etc. ni en ehtiny kommentoimaan et kaikki suhteet vaikuttaa kaikkiin suhteisiin. Eli jokainen suhteemme muokkaa meitä. Tää on mun mielestä aika itsestään selvä juttu mut oon käytännössä huomannu et ei ehkä sittenkää oo.
Mä en vaan oikein ymmärrä, miksi ihmiset on niin kovasti kiinni niissä entisissään, että suhde pitää vaikka vängällä saada jotenkin "toimimaan uudelleen" -useimmiten ne ei kuitenkaan toimi enää, ja toisen hiillostaminen on ajanhukkaa molemmille.
Aah, joo. Mä en oo ni tota koskaan miettinyt. Tai ees silt kantilta asiaa ajatellut. Oon jotenkin ollut ehkä turhanki helposti laskemassa irti. Sellanen Jeesuskompleksi "olen portti...".
Ite lähinnä tarkoitin sitä korjaamiselle et tulee hoitaa suhteensa niin et ei jää mitään omalle tunnolle.
Toki itelläki on kokemusta parista (toinen mies toinen nainen) ihmisestä joiden kanssa ei vain voinut olla mahdollista saada asioita ja välejä selviksi (ainakaan omat voimat ja konstit, ei ees ammattisrinkki toisen kohdalla, eivät riittäneet). Joskus ei oo muuta mahdollisuutta ku lähtee taakseen katsomatta (mut sit kyl asia palaa mieleen välillä myöhemmin, ei siksi ettei olisi laskenut irti, vaan siksi että siellä on jotakin mikä ei ole selvitettyä, ja sellainen aina vie energiaa).
Mulla on AINA kestäny eroprosessissa se noin vuosi... viimeisimmässä kolme vuotta. Se se vie energiaa jos joku o.O Kaikkein helpointa olis se, että päätös olis yhteinen, mutta yleensä siihen joutuu painostamaan; ensin kiltisti, sitten vähemmän kiltisti, lopulta on sota käynnissä, ja toleranssi tapissa. Parempi olis lähteä, eikä kysellä. Se voi tuntua joltain muulta kuin hyvältä, mutta ei loppumaton sotiminenkaan kivaa ole. Toki tää on mun mielipide. Tulen myös exien kanssa toimeen, pääsääntöisesti melko hyvin.
-
No kappas Pande oli poistanu viestinsä....ehdin lukee sen mut sit piti laittaa iltanotski ja sauna etc. ni en ehtiny kommentoimaan et kaikki suhteet vaikuttaa kaikkiin suhteisiin. Eli jokainen suhteemme muokkaa meitä. Tää on mun mielestä aika itsestään selvä juttu mut oon käytännössä huomannu et ei ehkä sittenkää oo.
Mä en vaan oikein ymmärrä, miksi ihmiset on niin kovasti kiinni niissä entisissään, että suhde pitää vaikka vängällä saada jotenkin "toimimaan uudelleen" -useimmiten ne ei kuitenkaan toimi enää, ja toisen hiillostaminen on ajanhukkaa molemmille.
Aah, joo. Mä en oo ni tota koskaan miettinyt. Tai ees silt kantilta asiaa ajatellut. Oon jotenkin ollut ehkä turhanki helposti laskemassa irti. Sellanen Jeesuskompleksi "olen portti...".
Ite lähinnä tarkoitin sitä korjaamiselle et tulee hoitaa suhteensa niin et ei jää mitään omalle tunnolle.
Toki itelläki on kokemusta parista (toinen mies toinen nainen) ihmisestä joiden kanssa ei vain voinut olla mahdollista saada asioita ja välejä selviksi (ainakaan omat voimat ja konstit, ei ees ammattisrinkki toisen kohdalla, eivät riittäneet). Joskus ei oo muuta mahdollisuutta ku lähtee taakseen katsomatta (mut sit kyl asia palaa mieleen välillä myöhemmin, ei siksi ettei olisi laskenut irti, vaan siksi että siellä on jotakin mikä ei ole selvitettyä, ja sellainen aina vie energiaa).
Mulla on AINA kestäny eroprosessissa se noin vuosi... viimeisimmässä kolme vuotta. Se se vie energiaa jos joku o.O Kaikkein helpointa olis se, että päätös olis yhteinen, mutta yleensä siihen joutuu painostamaan; ensin kiltisti, sitten vähemmän kiltisti, lopulta on sota käynnissä, ja toleranssi tapissa. Parempi olis lähteä, eikä kysellä. Se voi tuntua joltain muulta kuin hyvältä, mutta ei loppumaton sotiminenkaan kivaa ole. Toki tää on mun mielipide. Tulen myös exien kanssa toimeen, pääsääntöisesti melko hyvin.
Niin. Toi vuosi on varmaan aika normi. Ja itellä avoero otti useamman vuoden (vuosi itellä ensin vielä yhdessä asuen, plus exällä kaks erilleen muuton jälkeen).
Jokainen aikuinen tekee päätöksen ihan itse. Pelkkä 'ei' riittää. Ei tarvita lupaa, ei perusteita. Mutta toki jos asiallisesti kyetään keskustelemaan niin voi enemmänkin selvittää. Itse en ole pahemmin neuvotellut. Mutta olen ns ollut tavattavissa ja keskustellut jos toinen on ollut kykenevä siihen (olen kyllä kuunnellut huutoakin jos olen katsonut sen tekevän toiselle hyvää, exälle teki oikein hyvää että oppi huutamaan :)), oli sellainen piiloaggressiivinen aiemmin).
-
On olemassa ainakin kahdenlaisia päättyneitä suhteita: niitä jotka jatkuvat ystävyyden merkeissä ja niitä joiden täytyy päättyä niin että yhteyttä ei enää pidetä.
Olen iloinen kaikista ihmisistä jotka ovat jääneet ystäviksi suhteen päättymisen jälkeen. Olen helpottunut kaikista niistä ihmissuhteista joiden on pitänyt päättyä totaalisesti ja jotka on viimein saatu päätökseen. Eräs suhde vähemmän kivuttomasti toisen osapuolen jäädessä roikkumaan samoihin piireihin, vaikka ennen minua oli pyörinyt ihan totaalisen eri paikoissa.
Mut joku samantyyppinen kaava on ollut ettei suhteet ole paria poikkeusta lukuunottamatta päättyneet kuin seinään vaan on jääty jahkailemaan pitäisikö jatkaa eri suuntiin vai eikö pitäisi. Tämä on ehkä osittain minusta johtuva luonteenpiirre, ja ainahan suhteessa on kaksi osapuolta.
Toisaalta ystäviä olisi vähemmän jos tyylinä olisi polttaa kaikki sillat takanaan ja lähteä vaan kohti uusia pettymyksiä, mutta olisiko se sen helpompaa? Mene ja tiedä.
-
Eh...
Liekkö epäkorrektia mutta esitän kuitenkin.
Loppuuko ihmis-suhde oikeasti koskaan?
Mieli / muistot ei resetoidu ;)
-
Eh...
Liekkö epäkorrektia mutta esitän kuitenkin.
Loppuuko ihmis-suhde oikeasti koskaan?
Mieli / muistot ei resetoidu ;)
No eihän tuossa mitään epäkorrektia ole.
Veikkaan, että on hyvin paljon luonteesta ja ajatusmaailmasta kiinni, miten paljon antaa ajatuksissaan tilaa menneiden vuosien ihmisille, mutta siellähän ne kulkee ainakin itsellä enemmän tai vähemmän mukana. Olisi melko vaikea kuvitella elämää, jossa YKSIKÄÄN ajatus ei liittyisi taakse jääneisiin ihmisiin tai kokemuksiin. Pitäisi olla jo muistinmenetyksen jälkeistä aikaa. Yleensähän ihmisen elämä koostuu myös kohtaamisista ihmisiin ja yhteisistä tekemisistä. Tiedä sitten, jos olisi täydellinen erakko, vaikuttaisiko esim. kirjallisuus vahvemmin muistoihin.
Ja jos ihan parisuhteita ajatellaan, jokainen eletty suhde vaikuttaa. Hyvässä ja pahassa. Suhteen päättyessä et ole ihan sama kuin ennen sitä.
-
Eh...
Liekkö epäkorrektia mutta esitän kuitenkin.
Loppuuko ihmis-suhde oikeasti koskaan?
Mieli / muistot ei resetoidu ;)
No eihän tuossa mitään epäkorrektia ole.
Veikkaan, että on hyvin paljon luonteesta ja ajatusmaailmasta kiinni, miten paljon antaa ajatuksissaan tilaa menneiden vuosien ihmisille, mutta siellähän ne kulkee ainakin itsellä enemmän tai vähemmän mukana. Olisi melko vaikea kuvitella elämää, jossa YKSIKÄÄN ajatus ei liittyisi taakse jääneisiin ihmisiin tai kokemuksiin. Pitäisi olla jo muistinmenetyksen jälkeistä aikaa. Yleensähän ihmisen elämä koostuu myös kohtaamisista ihmisiin ja yhteisistä tekemisistä. Tiedä sitten, jos olisi täydellinen erakko, vaikuttaisiko esim. kirjallisuus vahvemmin muistoihin.
Ja jos ihan parisuhteita ajatellaan, jokainen eletty suhde vaikuttaa. Hyvässä ja pahassa. Suhteen päättyessä et ole ihan sama kuin ennen sitä.
Niin, se ei taida olla mikään joko tai tuon sanallisen ja kokemuksellisen elämän suhteen. Ihmisinä meillä on kyky sekä imitoida että myös sanoin oppia (olentoina ainutlaatuisesti kertomuksien kautta - mitä tosin vaikea uskoa kun kuitenkin ihmisen tekemisiä on sanallistettu aika pitkään mutta niistä tarinoista oppiminen sitten...).
Ja aina on sitten se että niin matkien kuin sanoja ymmärtäen oppi jää vajaaksi, ja ainoa kokonaisvaltainen tie on oman kokemuksen kautta käyvä.
Lisäksi kaikki se mikä meihin on vaikuttanut ei ole edes tietoista. Tämän voi huomat esim jos on seurueessa (mieluiten pienemmässä) vaikka sessioiden. On helppo huomata kuka seuraa kenenkin halua, ja myös se ettei kyseinen ihminen edes välttämättä tiedosta itse omaa mimetoimistaan.