BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 18.09.2016, 08:24
-
Kaappikansa kauhun vallassa
Sitä aina toisinaan ällistyy siitä, miten kovasti toiset meistä karttavat kinkyytensä paljastumista. Kaapin ovea tilkitään umpeen kätkemällä kasvot ja pitämällä nimet ynnä muut tunnisteelliset seikat visusti omana tietona. Jotkut eivät käy edes bileissä eivätkä miiteissä siinä pelossa, että joku tuttu sattuisi parahiksi paikalle tehdäkseen jonkinlaisia joutavia johtopäätöksiä. Ajatus asian julki tulemisesta on sietämätön, kaikkien lorujen loppu ja valtakuntien tuho.
Minusta pelko paljastumisesta on loppuviimein melko tyhjänpäiväinen. Kenenkäs keksipurkissa teidän näppinne sitten ovat, jos niin kovasti pelkäätte jäävänne nalkkiin? Jos ei omasta mielestään tee mitään väärää tai häpeällistä, sen ilmi käymisen ei pitäisi olla kummoinenkaan kauhistus. Minun mielestäni on ilmeistä, kenen ne möröt on joiden takia sinne kaappiin kätkeydytään, ei sinne kenenkään toisen ihmisen perkeleet ketään patista. Omia ovat mokomat.
Se ei kylläkään tee pelosta sen vähemmän todellista tai oikeutettua. Introverteimmätkin meistä ovat jossain syvällä perimässään sen verran laumatietoisia, että harva pystyy pitäytymään täysin immuunina pelon ja häpeän kautta tapahtuvalle itseohjautumiselle. Ei kukaan tahdo olla missään ryhmässä se, jonka toiset mahdollisesti hylkäävät. Eikä kukaan vastuuntuntoinen ihminen ota riemusta kiljuen vastaan sitä riskiä, että tulee työelämässä torjutuksi jonkin henkilökohtaisen ominaisuutensa vuoksi.
Mutta kuinka merkittäviä sellaiset riskit sitten todellisuudessa ovat? Että esimerkiksi joku kanssakinky X jostain syystä Y heittäytyisi kenkuksi ja kipittäisi kertomassa kaikille potentiaalisille tuleville työnantajille, että tämäpä veijari Z tykkää asiasta Å, mikä syyn Ä vuoksi tulisi vakavasti otetuksi ja vieläpä herättäisi todellista vastustusta edellä mainituissa mahdollisissa esimiehissä Ö:stä ikuisuuteen... Muutama muuttuja minusta. Vai mitä ne sitten oikeasti edes ovat ne ajatuskulut, joille pelko perustuu?
Nähdäkseni pidämme itseämme hiukka liika tärkeinä ja erikoisina jos kuvittelemme, että monikaan ihminen viitsisi meidän omituisuuksiemme tähden ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Jos nyt jostain kautta tulisikin työyhteisössä ilmi mitä merkillisiä seksuaalisia mieltymyksiä jollakulla on, minun on hirveän vaikea kuvitella sitä tilannetta, jossa asiasta kirpoaisi ohimenevää kiusaantuneisuutta kammottavampaa. Kyllä, ihmiset ovat ahdasmielisiä pikku mulkkuja, mutta useimpien mielestä on mukavampaa olla sitä omissa poteroissaan joutumatta itse sotkeutuneeksi mihinkään ikäviin selkkauksiin.
Mitä taas tulee läheisiin ihmisiin, heidän reaktioidensa suhteen pelko nyt ainakin on tyyten turhaa. Ne joilla todella on väliä, eivät piittaa paskaakaan, ja jotka sitten piittaavat, eivät vastaavasti ole lopulta paskankaan väärtejä. Voi ottaa tietenkin aikansa erottaa kummat ovat kumpia, mutta niin se vain viimein menee ja vielä ihan nätisti, kun vain malttaa odottaa.
Toki on todettava, että minunkin silmääni sadistit ovat kaikkein hankalimmassa liksussa. Jos joku nyt tykkää ottaa piiskaa persauksille tai pistää kummia kuteita päälleen, niin ei se todennäköisesti useimmissa tavan tallaajissa viitsikään kummastusta kummempaa herättää. Pahimman tapauksen skenaario taitaa olla kutakuinkin se, että pidetään jonkinmoisena seksihurjastelijana, ja näin Herran vuonna 2016 siveettömyyssyytökset alkavat olla aika läpihuutojuttuja. Perkeleen kovaa huudetaan hetki edelleen, mutta hyvin äkkiä laskeutuu soiva hiljaisuus, kun ei riitä enää lopsahtelevia korvia.
Mutta tahto satuttaa toista ihmistä ja vieläpä seksuaalisten kiksien saaminen moisesta toiminnasta on sentään asia aivan erikseen. Lienee lopulta aivan ymmärrettävääkin, jos aihepiiristä autuaan tietämättömästä voi tuntua huonolta ajatukselta uskoa vaikkapa hoivatehtäviä sellaiselle ihmiselle, joka liki laukeaa housuihinsa kun saa pistää toista puukolla. Minkäs teet?
No minäpä kerron. Eliminoidaan ne aihepiiristä autuaan tietämättömät. Ei tarvitse pistää puukolla ketään joka ei siitä nauti, ei tarvitse muuta kuin avata suu tai edes lopettaa pistämästä päitä per... pensaaseen. Tietenkään se ei tule olemaan helppoa, mutta onko joku sitten mennyt väittämään, että elämässä tärkeät asiat olisivat? Jos on niin narrasi.
Se, että joku kyseenalaistaa meidät, ei ole mikään uhka jota pitäisi tai hyvällä yritykselläkään onnistuisi loputtomiin välttää. Se on meille mahdollisuus antaa oma vastauksemme. Ja kun se tilanne jonain päivänä eteen tulee, on meille itsellemme eduksi mikäli voimme olla asiastamme varmoja, emmekä vapise varpaat hätäpoistumistien kynnyksellä.
Voi olla silti rohkea, vaikka pelottaisi kuinka paljon.
(http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=13455;type=avatar)
pikkusisko
-
Näin lasten ja nuorten kanssa töitä tekevänä - ei mua haittais jos äiti tietäis, mutta voin vaan kuvitella kuinka perseestä mun elämäni olisi sen jälkeen, kun se teini-Jonne löytää kaikki alastonkuvani netin syövereistä.
-
Tiedon jälkeen katsoo eri tavalla sitä ihmistä.
Työyhteisössä se saattaa tarkoittaa sitä, että sinä et kuulu enää joukkoon. Olet liian erilainen.
Liika tieto saattaa rikkoa jotain. Niitä säröjä ei helpolla korjata.
-
Mulla samoja ihmetyksen aiheita tästä asiasta, hyvä kirjoitus!
-
Itse en ehkä niin pelkäisi sitä, jos ystäväni ja perheeni saisivat tietää kinkyilyistäni. Ystävien kohdallani ajattelen niin, että ne oikeat ystävät pysyvät rinnallasi, vaikka olisit minkälainen tahansa. Vaikka kinky. Perheeni en myöskään usko mua hylkäävän, vaikka saisivat tietää kinkypuolestani, uskon, että he ainoastaan huolestuisivat mun saavani osakseen huonoa kohtelua. :D Elleivät ole siis itse kinkyjä, mitä en tiedä.
Työjutut ovat sit eri asia. Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi lasten parissa työskentelevä kinky ei välttämättä ilahtuisi siitä, jos kinkypuoli paljastuisi, koska noh valitettavasti lasten vanhemmat ja esiimiehet eivät välttämättä ymmärrä kinkyyttä ja sitä, että vaikka olisi kinky, se ei tarkoita sitä, ettei voisi tehdä työtään hyvin.
Enitenhän tässä olisi kanssaihmisillä, eli vaniljoilla oppimista ja asenteen muuttamista. Heidän pitäisi oppia, että aivan tavallisia ihmisiä me kinkytkin olemme ja nautimme myös aivan samoista, normaaleista asioista kuin vaniljatkin. Ja pitäisi tehdä ero sen välille, että vaikka pervoilee vapaa-ajalla, niin se ei tarkoita, että olisi jotenkin huono ja vakavasti otettava työntekijä. Uskon, että moni kinky suhtautuu kunnianhimoisesti työhönsä, vaikka silloin ollaankin vain työntekijöitä - ei kinkyjä.
-
Useimmissa ammateissa varmasti onkin niin että pervouden paljastuminen aiheuttaisi korkeintaan lievää kiusaantuneisuutta työpaikalla. Mutta olen sen verran kyyninen että en usko useimpien vaniljavanhempien suhtautuvan suopeasti siihen mainittuun lapsiansa hoitavaan tai opettavaan sadistiin. Ja vapaa-ajalla hassuihin kumipukuihin tai esim. vastakkaisen sukupuolen vaatetukseen pukeutuvalla yläkoulunopettajalla saattaa olla jonkunasteista uskottavuusongelmaa teinien edessä.
Ihan oma juttunsa ovat sitten privaattielämään liittyvät pervoudenpaljastumisongelmat. Esimerkiksi huoltajuuskiistassa varsin todennäköisesti sosiaalityöntekijä ei suosita vanhemmuutta sille osapuolelle, joka esim. kuvien perusteella todistetusti hakkaa ihmisiä verille.
Totta kyllä ettei useimpia ihmisiä kiinnosta muiden tekemiset tippaakaan. Mutta ei siihen toisaalta tarvita kuin yksi ilkeämielinen ihminen (vaikkapa nykyisen kumppanin katkera exä), joka postaa nimen ja naaman kanssa ne opettajan hassut kumipukukuvat paikkaan missä oppilaat ne näkevät.
On hienoa että maailmassa on rohkeita ihmisiä, jotka eivät tarvitse kaappeja piiloutuakseen. He ovat niitä, jotka tuovat pervoutta valtaväestön tietoisuuteen. Kaikki eivät siihen kuitenkaan syystä tai toisesta pysty. Toisten kaappeja ei kannata kovin herkästi lähteä arvostelemaan jos ei tunne koko tarinaa.
-
Toisaalta, miksi pitäisi tulla ulos kaapista vain näyttääkseen, että pitää jostain erilaisesta, joka sinänsä on ehkä jo enemmän mainstreamia kuin erilaista? Itse mieluusti pysyn kaapissa, ainakin jonkimoisessa kaapissa. Semmoisessa, missä on luukku ovien lisäksi, josta pääsen livahtamaan hassuissa vaatteissa raipan kanssa niiden ihmisten keskuuteen, missä selittelyä ei tarvita. En koe tarvetta tuoda seksuaalisuuttani esiin ihmisille, joille se asia ei kuulu. Tavallaan se on osa sitä juttua, jotain omaa ja yksityistä mistä kaikki ei tiedä.
Vähän sama tilanne kuin muutama kymmentä vuotta sitten salibandy. Sitä pelasi ja treenasi tosissaan, mutta piti miettiä missä sen ottaa puheeksi, koska ei halunnut leimautua jääkiekossa pärjäämättömäksi puuhelmet kaulassa kirmaavaksi opiskelijaksi. Ei sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, että olisi hävennyt harrastustaan, ei vaan jaksanut kuluttaa energiaa tyhjänpäiväisten ennakkoasenteiden kanssa painimiseen.
-
Ehkä se koira älähtää... ja niin edelleen.
Itse en koe bileissä käymistä ongelmalliseksi paljastumisen takia. Oma syyni on tuttujen puute tai sellainen elämäntilanne, jossa ei vain kannata bileisiin lähteä. Jos bileissä törmäisin tuttuun, niin olisihan hänkin samoilla asioilla, joten luottamus olisi varmasti kohtuullisen hyvin taattu.
Mutta mielestäni vielä nykypäivänä on aika vaarallista sanoa tyyliin, että paskan väliä jos töissä tai perhepiirissä tiedettäisiin. Kyllä maineen ja uskottavuuden saa menetettyä työpaikalla helpomminkin. Jos mikä tahansa asia aiheuttaa rypyn työpaikan dynamiikkaan, sillä voi olla merkitystä. Reaktiot ovat sidoksissa vahvasti työpaikkaan, työn sisältöön ja henkilön asemaan. Ymmärrän myös ihan ihan hyvin ihmisiä, jotka eivät halua perhepiirinsä tietävän asioista. Joskus vain läheiset ihmiset voivat olla ajatuksiltaan liian perinteisiä. Suhteet läheisiin kuitenkin ovat usein seksuaalisuutta tärkeämpiä.
Ehkä olen samaa mieltä kuitenkin siinä, että liika pelkääminen vie jotain elämästä pois, mutta ymmärrän vallan mainiosti, että seksuaalisuuden kanssa ollaan hyvinkin varovaisia.
-
Kunnioita omaa kaappiasi ja vielä enemmän sitä toisten kaappia.
Tuolla mennään.
Jos joku haluaa koittaa tehdä itsestään erikoisen ja yrittää hakea jotain lisäarvoa liputtelemalla pervouttaan pitkin kyliä niin siittä vaan. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu :)
Mulle jonkun työntekijä X.n pervous, homous, ihonväri, whatever...
Ei tuo paskaankaan lisäarvoa tai anna minkäänlaisia etuja työhön nähden.
Eikä sillä ole paskankaan tekemistä sen työn kanssa.
Joten miksi se pitäisi yleensäkkään pitäisi tuoda sinne työpaikalle?
Juurikin noin.
Miksi pitäisi alkaa vänkyttämään tai selittämään kaikkia omia juttujaan kaikille?
Mä selitä niitä teille täälläkään...
Piruako ne teille edes kuuluu :D
Rakkaudella
H
-
Minä olen sadisti ja mielelläni suht kaapissa asian kanssa. Kyse ei ole paljastumisen pelosta, vaan lähinnä siitä että asia ei mielestäni jokaiselle vastaantulijalle kuulu.
Minua kiinnostaa yhtä vähän avautua sadismistani ulkopuolisille kuin kuunnella jonkun esmes kolleegan vaniljapanoista. Seksi ja seksuaalisuus on mulle yksityisasia ja se kuuluu minulle ja asianosaisille.
En näe syytä miksi pitäisi lähteä riuhtomaan ihmisten kaappeja auki. Keneltä se on pois ettei kaikki välitä olla julkikinkyjä?
-
Heinrich ja TFY sen tuossa jo kiteyttikin aika hyvin.Eipä mulla ole juuri lisättävää.Hyvin pitkälti samoilla linjoilla.
-
Itse en sen enempää pelkää kuin mainosta kinkyilyäni. Tietyissä suhteissa provona luonteena joskus fiilistellyt ajatuksella mitä tapahtuisi jos kaikki tietäisivät, vaan kuten tuolla joku sanoikin, harvaa loppupeleissä tolkuttomasti kiinnostaa. Ja komppaan edellisiä: huoltajuuskiistat, työt joissa tekemisissä lasten kanssa yms. Kinkyilyn paljastuminen ei ole välttämättä parasta valttia, varsinkaan maassa jossa lastensuojelulla on paljon valtaa. Kinky = perwo = pervo harrastaa kaikenlaista pervoilua. Jos pervoilee tyttöystävänsä kanssa niin EHKÄ suunnittelee myös alaikäisiä? 1) joo, on myös oikeasti näin typeriä ihmisiä 2) on ilkeitä ihmisiä, jos exästä yritetään maalata mahdollisimman vittumainen mielikuva niin pervous antaa bonusta
-
Veikkaanpa että kyse on myös sosiaaliluokasta, yhteiskunnan nettomaksajalle kaapista ulostulemiselle kynnys lienee suurempi. Myös iällä on arvattavasti merkitystä, varttuneempi sukupolvi on elänyt eri aikakautta nuoruudessaan mitä tulee esimerkiksi kuvien julkaisemiseen sosiaalisissa medioissa. Heillä on edelleen pelko/tieto siitä miten kuvia voidaan käyttää muiden toimesta väärin tai miten ne saattavat muodostua valinnanmahdollisuuksia poissulkeviksi tulevaisuudessa.
Siis ilman painavaa ja perusteltua syytä kaapista ulkostuleminen ei ole järkevää.
-
Hyvinki ajatusta herättävä kirjoitus. Täytyy kans yhtyä heinrichiin. En välttämättä niin hirveästi välitä mitä muut ihmiset ajattelee mutta en tosiaa haluaisi käyttää energiaa selittääkseni pikkuasiakkailleni et toiset aikuiset nyt vaan tykkää hinkuvinkuleikeistä.
En varsinaisesti ole lipunkantaja mutta salaamisessakin on se ongelma et sitä pitää tehä jatkuvasti. Ja toisaalta jos joku haluaa mustata toisen maineen niin ei siinä tosiasioita tarvi ku vähä alustukseks. Sen jälkeen ei tartte ku laittaa sana kiertämään niin eipä aikaakaan ku meidänpä lasten ope raiskas ryösti ja tappo marsun eikä välttämättä ees siinä järjestyksessä. Et huhut kulkee aina. Toivottavasti ihmiset osais kyseenalaistaa tarpeeks.
Sanoisin että oman kaappini ovi on auki. Pikkuisen epäilyttävän kaverin aura seuraa minuu minne ikinä meenki joten parempi koittaa kääntää asia vaikka huumorin keinoin vahvuudeks ku koittaa puolustaa joka senttiä kasvoista joista osa on menetetty ku kävelen huoneeseen.
-
Tämä on todella monitahoinen juttu - ja ensireaktioni oli hyvn samanlainen kuin mitä useimmat tähän kirjoitetut viestit ovat. "Mutta kun, mitä jos, tässä MUN tilanteessa...".
Toinen näkökulma onkin se, että mitä voimme tehdä, jotta kinkyys ei olisi asia joka on parempi salata. Me oikeasti tarvitsemme esikuvia ja julkikinkyjä. Meillä pitäisi olla, ei vaan MEITÄ pitäisi olla esillä niin että tulisi normaaliksi olla kinky. Ja normaalit asiat voi sanoa ja kertoa kaikille ilman että se vaikuttaa mielikuvaan meistä niissä asioissa joihin se ei todellisuudessa vaikuta.
On paljon asioita, jotka ovat muuttuneet yhteiskunnassamme oudosta ja kummallisesta asiasta normirajoihin mahtuvaksi.
Meille nyt normaaleita asioita joiden perusteella emme tuomitse ihmistä, mutta joita joskus on pitänyt piilotella tai hävetä ovat esimerkiksi silmälasit, punatukkaisuus, naisen tupakointi, yksittäinen huumekokeilu, au-äitiys, toimeentulotuen nostaminen, avioero, tietyt ammatit, naisen käyminen yksin kapakassa, homoseksuaalisuus, miehen vaimoaan alhaisempi palkka, vammaisuus, kirkkoonkuulumattomuus, ...
Kaikki nämä ovat olleet jonakin menneenä aikana hävettävä, nolottava, piiloteltava asia, mutta mikään näistä ei enää leimaa ihmistä epäkelvoksi vanhemmaksi, työntekijäksi tai ystäväksi. Näistä on tullut normaalia ja yksi tapa on tuoda asioita normaaleiksi on se että niille annetaan kasvot: mediajuttuja joissa kerrotaan ks.kulttuurista - tai vielä paremmin missä voidaan viitata kyseiseen kulttuuriin luontevasti, piilottamatta.
Ongelmallista on tietenkin se, ettei seksuaalisuus, johon BDSM-touhu on useimmilla sidoksissa ole lehtijutun aiheena kovinkaan usein mutta minusta olii varsin viehättävää, kun jossain akkainlehdessä olisi aivan luontevasti otsikot "Tiinan ja Maijan ihana koti Puu-Käpylässä", "Oma vaimo sisäkkönä? Marian odottaa miestään töistä pukeakseen tälle tohvelit" ja "Uusi suurperhe - Mäkisillä asuu kolme aikuista ja viisi lasta" joissa ihastellaan elämänmuotoa ja valintoja.
Minusta tämä on se kohta mihin pyritään. Eikä julkikinkyys pidä olla (vain) pornomalli kumiasussa, aikuisvauva vaipoissa tai domme nahkaan verhottuna pääjohtaja jalkojen juuressa, vaan siihen tarvitaan myös tavallisia ihmisiä farkuissa ja teepaidassa tai Nanson mekossa. Tuomaan esiin että tämä on ihan normaalia, tätä ei tarvitse hävetä.
Ikävä kyllä olen nössö, enkä nouse barrikaadille, lehtijuttuun enkä telkkariin.. ainakaan omilla kasvoillani.
-
Juu ei, en ole semmoisessa elämäntilanteessa että olisin halunnut olla julkisesti kinky. Toiset ihmiset päättivät sen minun puolestani ja voin kertoa että se ei mennyt mukavasti ja satutti muitakin ihmisiä ympärilläni ihan riittävästi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja vaikka tekijät ja uhkailijat silloin tällöin tekemisiään katuvat, on se heidänkin elämäänsä vaikeuttanut tietyillä osa-alueilla. Hienoa silti että on ihmisiä, jotka ovat itse valinneet olevansa julkisesti pervoja, ja monillehan asia on ihan ammatinvalintakysymyskin. Mutta tosiaan sitä omaa kaapista tuloa on hyvä pohtia myös sen kaverin näkökulmasta, ja ehkä muutamaankin otteeseen ennenkuin lähtee avautumaan kylille asioistaan. Jos ei sitten ihan yksinään kinkyile.
Tulipas tästä negasävyinen viesti, mutta ihan vaan omiin kokemuksiin peilaten muita tuomitsematta.
-
Mulle kinkyily on seksiä ja seksihommat pidän omana tietonani. Tuskin siitä nyt maailmanloppua tulisi jos naamani vilahtaisi ko. asiayhteydessä joskus julkisesti tai joku tuttu saisi asiasta tietää; Mulla vaan ei ole mitään haluja julistaa intiimejä asioitani pitkin kyliä ja siksi viihdyn siellä kaapissa.
-
Mulle kinkyily on seksiä ja seksihommat pidän omana tietonani. Tuskin siitä nyt maailmanloppua tulisi jos naamani vilahtaisi ko. asiayhteydessä joskus julkisesti tai joku tuttu saisi asiasta tietää; Mulla vaan ei ole mitään haluja julistaa intiimejä asioitani pitkin kyliä ja siksi viihdyn siellä kaapissa.
Tämä oli kuin omalta näppikseltäni.
Jossain toisessa ketjussa olen jo kertalleen ihmetellytkin, että miten se seksuaalisuus liittyyn työntekoon...
-
Hieno teksti hienosta aiheesta. Hyvä pikkusisko.
Pervourani alun elin kaapissa tai ainakaan en turhaan kaappiani kenellekään esitellyt. Sittemmin jouduin käymään läpi melkoisen elatusriidan, jossa loppujen lopuksi pervouttani käsiteltiin jopa käräjillä. Jutun voit lukea tästä (http://molinay.blogspot.fi/2013/09/pokeria-pervokorteilla.html). Tämän koetuksen jälkeen en ole kovinkaan paljon enää jaksanut olla kaapissa enkä ole huolestunut jos pervoudestani esim. työkaverini tietävät. Minulla on kuitenkin kaksi tahoa joiden suhteen olen kaapissa ja toinen niistä on tyttäreni, ja toista en meinitse. Tyttäreni kuitenkin edellä linkitetystä syystä tietävät jotain, mutta se ei ole koskaan ollut heistä mitenkään kiinnostavaa, kuten ei vanhempien seksielämä kuulukkaan olla.
Edellä linkitetyn tapauksen jälkeen olen ollut pitämässä luentoja BDSM.stä yliopistossa ja väestöliitossa. Ollut useamman kerran haastattelussa radiossa ja ainakin kerran lehdessä. Seksimessuilla olen ollut Turun Baletin osastolla piiskaamassa ja ohi on kävellyt ja moikannut ainakin 5 työkaveria ja ottaen huomioon että meidän työmaalla on useampi sata työntekijää niin luulempa että aika moni näistä on kuullut minusta joitakin huhuja.
Itse koen tärkeäksi sen, että en hiero tekemisiäni ja olemisiani kenenkään kasvoille. Jos taas joku haluaa tulla hieromaan niitä minun kasvoille, niin tervetuloa. Olen sitä mitä olen ja ylpeä siitä. Ei minusta arjessa näe että olen sadisti ja dominoiva. Jos jotakuta oikeasti häiritsee se mitä teen minulle tärkeiden ja rakkaiden ihmisten kanssa intiimisti, niin en koe että se on ollenkaan minun ongelmani.
Omien kokemuksieni kautta koen kuitenkin, että aika moni on turhankin tiukasti kaapissaan. Enkä tarkoita tätä syyttävästi vaan, että maailma on viime vuosina muuttunut paljon. Minä olen kertonut kaikille läheisille vaniljaystävilleni mitä olen ihan siksi että pervous on kuitenkin iso osa minua. Kaikki kenelle olen sen kertonut ovat ottaneet asian todella hienosti vastaan.
Mutta silti jokaisen kuuluu kaapittaa ihan miten parhaaksi näkee.
- Karwis
-
Täysin samaa mieltä Karwiksen kanssa.
-
Mä olen tykännyt Pikkusiskon tyylistä kirjoittaa, mutta tässä paistaa nyt vähän liikaa sellainen "skenetys", jonkinlainen ylimielisyys. Että julkikinkyt on oikeita ja kaapissa olevat huonompia. Annetaanko tässä taas kerran ohjeita oikeanlaiseen pervoiluun? ;)
Itse keskustelen seksuaalisuudestani niiden kanssa, joiden kanssa muutenkin juttelen syvempiä. Muutama luotettava ystävä, pari perheenjäsentä. En koe tarpeelliseksi keskustella asiasta työpaikan kahvihuoneessa tai isäni ja äitini kanssa. Enkä varsinkaan lapsien kanssa.
Mutta kyllähän tästä pitäisi puhua ja jotenkin arkipäiväistää tätä pervoilua. Ihan jo sen takia, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä virkavallan puuttumista, jos vaikka jokin vahinko joskus sattuu. Koska vaikka kuinka olisi keskusteltu ja kyseessä olisi maailman kokeneimmat truumäästerit ja -subit, niin voi sattua ihan oikeasti, vahingossa. Silloin pitäisi olla mahdollisuus mennä ilman pelkoa lääkäriin. Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että koska unohdin siinä sessionmäiskeessä seuraavan päivän gynekologiajan, niin kyllä minua pelotti ja hävetti mennä sinne pärs mustelmilla selittämään, että "vähän rajumpaa seksiä harrastan.." Minuun suhtauduttiin ymmärtäväisesti, mutta varmasti olisi ollut mahdollista myös toisenlainen suhtautuminen.
En tiedä koetaanko tällaista arkipäiväistämistä tarpeelliseksi. Mun mielestä se on.
-
Se, ettei alistu pelkäämään ja salaamaan, ei tarkoita sitä, että pitäisi painella turuille ja toreille kailottamaan miten ne on ne närhen munat. Julkikinkyillä on tietysti tärkeä rooli tienraivaajina, mutta isoja muutoksia voi rakentaa myös paljon pienemmistä palasista. On jo helvetin iso asia vain päättää, ettei suostu itseään piilottelemaan jos asia joskus tulee tavalla tai toisella esiin.
Asiat ovat tasan niin ongelmallisia ja outoja kuin niistä tehdään. Jos suhtautuu omaan kinkyyteensä luonnollisena ja täysin normaalina asiana eikä itse käyttäydy kuin se olisi rikos, se jättää muille hyvin vähän aseita mihinkään ihmisjahtiin. Aina löytyy paskapäitä jotka yrittävät tehdä toisten olemisen hankalaksi, niistä ei yhtä piirrettään piillottelemalla pääse.
Ei ole millään logiikalla perusteltua, että kukaan joutuu pelkäämään tulevansa syrjityksi tai huonosti kohdelluksi seksuaalisuutensa tähden. Siksi siihen ei minun mielestäni kerta kaikkiaan kannata suostua, allekirjoittaa omalla käytöksellään se soopa että kaappiin kinkyt kuuluvatkin. Seksuaalisuuteen totta tosiaan kuuluu paljon muutakin kuin pelkät panohommat. Niin ikään pervous on monelle paljon vinoja viettelyksiä suurempi kokonaisuus ja osa elämää, eikä sellaisen maton alle lakaiseminen ole kenellekään hyvästä.
Kaikki saavat tietysti tehdä omat valintansa. Minusta on vain aina surullista, kun ihmisten päätösten perusteena on pelko siitä, etteivät ne kelpaa sellaisena kuin ovat. Tässä asiassa ihailenkin Karwiksen asennetta suuresti, ja toivon että mahdollisimman moni muukin uskaltaisi lakata pelkäämästä :love:
-
Itse kun yleisesti käyn keskustelua seksuaalisuudesta, niin keskustelu pysyy asia pohjalla, jolloin myös seksuaalisuudesta voidaan puhua lineaarisesti, eikä näitä laatikoita tarvita. Olen monen ihmisen kanssa käynyt keskustelua siitä millaisia nautinnon lähteitä seksuaalisuudesta voi olla. On kummallista mitä keskustelu saa monessa aikaseksi, sillä he tajuavat joidenkin yksilöiden nauttivan nöyryyttämisestä ja kivusta enemmän tai hyvin tärkeänä osana kiiman nousua, että tajuavat näiden ymmärtävän itseään paremmin tätä kautta. Näissä keskusteluissa itse en ole kertonut olevan sadisti, sillä esitän asiat näille siitä kannalta mitä on laajentunut tieto omasta seksuaalisuudesta, jossa nimen oman seksuaalisuus on jatkumo.
Eli käyn keskustelua kinkeydestä, ilman että minun tarvitsee kertoa että itse olen seksuaaliselta suuntauksista pikkasen laajemmin katsova
-
No-jaa, ei se piilottelu tai salailu välttämättä siitäkään johdu että pelkäisi ettei toiset hyväksy. Kaikki ei vaan halua jakaa yksityiselämää tai seksielämää ulkopuolisille niin miksi kinkyilyn suhteen pitäisi toimia toisin :)
-
Minä en edes ole varma olenko kaapissa vai enkö, eikä mulla ole sitä mitään erityistä tarvetta kelatakkaan. On totta en viitsisi siitä esim. vanhemmilleni kertoa, koska miksi haluaisin hämmentää heitä millään semmoisella asialla millä ei ole pakko. Tosin tuskinpa he siitä olisivat moksiskaan jos kertoisinkin.
Omassa työyhteisössäni seksuaaliset asiat eivät ole mikään tabu ja näitäkin asioita joskus sivutaan. Silloin intoudun kyllä mukaan keskusteluun. En niinkään Minä-lähtökohdasta, jaarittelemalla siitä, mitä itse olen kokenut tai olen ollut kokematta. Ajattelen samoin kun Guide, yleisellä tasolla ja asialinjalla voi puhua ihan huoletta. Sehän vaan osoittaa sen, että on kiinnostunut ja valveutunut yhteiskunnallisista -, terveydellisistä - tai vaikkapa psykologisista- asioista, mistä näkövinkkelistä sitä nyt katsookaan.
Itse olen semmoisella alalla työssä, että tämä voisi olla hyvä lyömäase riitatilanteissa. Siksi yritän käyttää tervettä varovaisuutta sen suhteen mitä kerron ja kenelle ja kenen seurassa käyttäydyn mitenkin. Ajattelen, että liika meuhkaaminen ja kovaan ääneen puhuminen omista asioista pikku paikkakunnalla, voi olla jopa työturvallisuusriski joissakin asioissa, niin myös tässäkin. Jos se tekee kaappilaiseksi, niin olkoot sitten niin. :)
-
Mitä kaapissa oleminen tarkoittaa? Tai miten se määritellään?
Onko se sitä, ettei tuo seksuaalisuuttaan, oli se sitten mikä tahansa, julkiseksi. Minä elän mielelläni kaapissa, jos se on jotakin tuohon suuntaan.
Vai onko se sitä, että antaa ihmisten ymmärtää, että seksuaalisuus on noin suurinpiirtein sitä samaa kuin kaikilla muillakin? No, minä en tiedä, miten muut harrastavat seksiä, joten en oleta enkä siis pyri antamaan sellaista kuvaa tieten tahtoen, että "olen kuin ne muutkin".
Vai onko se kaapissa oleminen sitä, että kysyttäessä tai puheeksi tullessa jättää kertomatta yksityiskohtia? Jos joku oikeasti kiinnostuu seksielämästäni, niin mielelläni kerron, mutta hyvin hyvin harvaa kiinnostaa, miten minä harrastan seksiä.
Minusta on hienoa, että ihmiset, joille seksuaalisuus tai sen moninaiset muodot näyttelevät merkittävää osaa elämässä, saavat olla juuri niin avoimia seksuaalisuutensa kanssa kuin ovat. Jos on tarve tai syy, oli se sitten mikä tahansa, kertoa avoimesti tai olla piiloutumatta, niin se olkoon kaikkien oikeus. Olkoon elämä ja ihmiset suvaitsevaisia. Itse en halua ylipäätään tuoda seksuaalisuudestani mitään sen ihmeellisempää julki. En koe tarvetta.
-
Itselläni "kinkyys" näkyy ehkä julkisesti vähän stereotyyppistä sosiaaliryhmäni edustajaa suvaitsevampana asennoitumisena seksuaalivähemmistöjä ja vähemmistöjen oikeuksien tasa-arvon puolesta puhumisena. Sitä on oppinut että kaikenlaiset jutut ihmisistä niitä nuppeja kääntelee ja olkoon niin. Ei sitä omaa asiaa tarvitse hieroa vasten toisen naamaa. Muuten pysyttelen aika vaiti, ellei sitten jostain syystä tutussa luotetussa porukassa tule väännettyä vitsiä aiheesta sellaiseen suuntaan, että josbkuulija kaiken summaa, tajuaa puhujan olevan vähän kallellaan. Jokunen mun ystäväni tietää, eivätkä jaksa välittää keskimäärin yhtään. Yksi on jopa ihan suoraan sanonut että oikein hieno homma sulle, mutten halua kuulla enempää. Se onkin varmaan se tavallisin suhtautuminen.
Tämänastisen elinaikani jäljemmällä puoliskolla olen päässyt tutustumaan perihämäläiseen kateuteen aikuispiirissä. Sen ilmentymisen yksi sivujuonne on juurikin toisten asioiden kaivelu ja rääpiminen kahvipöydissä surutta asianosaisen ollessa kuuloetäisyyden kantamattomissa. Juuri tällaiseksi kahvipullan ratoksi jauhamisen materiaaliksi en halua harrastuksieni tai kiinnostuksen kohteideni erityisemmin päätyvän, koska yleisen turhan taivastelun lisäksi niihin liitetään vielä henkilöllisyys. Toisaalta, tyhjääkin jauhavilla myllyillä pitää olla ruumenia.
-
Ei minua kiinnosta muiden ihmisten vaniljaiset tai kinkyiset seksikertomukset työpaikoilla, joten toivottavasti ei itsekään tarvitse vastailla koskaan muiden seksikyselyihin. Alapäähuumori on toki OK, mutta itseään koskevat seksijutut jokainen pitäköön töissä itsellään. Lisäksi moni fetissini on semmoinen, josta saattaisi väärin ymmärrettynä tulla kalossinkuva persieeseen firmasta kuin firmasta.
Tästä tuli mieleen se, että monilla työpaikoilla on melko yleistä keskustella puolisoista ja muista perheenjäsenistä. Siksi toisinaan mietityttää normaalista poikkeavat ihmissuhdemuodot, että mitä niistä voi kertoa. Joillakin kun on monia ja tärkeitä sessiokumppaneita, tai jopa useita seurustelusuhteita. Itselläkin on kaksi seurustelukumppania. Siinä mielessä tuntuu pahalta joskus valehdella, että on menossa lomalla "tapaamaan yhtä nettituttua", kun tekisi mieli sanoa että menee tapaamaan toista kumppania. Ilman että muut katsoisivat kummastuneina ja esittäisivät kiusallisia lisäkysymyksiä. Tai leimaisivat sen takia ihan pervoksi. Ehkä parinkymmenen vuoden päästä alkaa olemaan useimmille itsestäänselvyys että kaikki eivät seurustele vastakkaisen sukupuolen kanssa - ehkä sen jälkeen valtavirta voisi alkaa totuttautumaan ideaan polysuhteista.
-
Seksuaalisuus ja sen ilmentymät on niin iso osa mua ja mun elämää, että en halua, enkä pysty olla täysin kaapissa.
Iso osa kavereista tietää, että olen vähän vino. Osa tietää, että olen paljonkin. Vastaan jos minulta kysytään, oli se asia sitten mikä vaan, lempiväristä aina parhaaseen seksikokemukseen. Kavereiden kanssa, myös vaniljoiden, tulee puhuttua paljon seksistä, joskus jaetaan kokemuksiakin ja silloin kerron pintaraapaisuja.
Mutta se, miten se tulee "ulkopuolisillekin" julki, on mun kuvat. Harrastan valokuvausta, suoritan ammatti-tutkintoa alalle. Tottakai kuvissa aiheina on usein itseä kiinnostavat asiat. Yksikään opiskelutoveri edes ei pidä mua mitenkään kamalana tai vaarallisena tai vastaavaa. Tai no, ehkä vähän outona ja poikkeavana, ja kyllä, pervona. Se ei aiheuta kuitenkaan mitään ongelmaa. Mä pystyn puhua näistä piirteistä samoin, kuin muut puhuvat työpäivästään. Olen vastaillut heidän kysymyksiinsä kun niitä on esitetty. Onpa sieltä tarttunut matkaan pari muutakin kuvaajaa, jotka on innostunut ja kiinnostunut kuvaamaan samanlaisia settejä kuin minä, vaikka eivät "skenessä" mukana olekaan.
Omien kokemusten pohjalta väittäisin, että ihmiset peilaavat asiaa enemmän tämän pervon, asiasta puhuvan/kertovan, asenteen mukaisesti. Jos asiasta puhuu neutraaliin sävyyn ja vastailee avoimesti, on vastaanottokin ihan erilainen kuin tilanteessa, jossa asiasta kertova on vähän häpeissään ja ujostellen ja vaikeana. Varmasti takana päin jotain kauhisteluja tapahtuu, mutta niitä nyt tapahtuu ihan kaikista asioista vaatetuksesta lähtien. Ihmiset jauhaa paskaa aina, mutta entä sitten? Normaalit, terveälyiset ihmiset kyllästyvät siihen alle vartissa ja vaihtavat toiseen asiaan.
Jokainen pysyköön kaapissaan jos niin haluavat, mutta itse olen muutaman kerran saanut kauhisteluja siitä, kuinka avoin itse olen. Ei sekään mielestäni oikein ole. Minä en ole ketään kaapista repimässä ulos, niin toivon ettei yksikään kanssapervo yritä sulloa minua sinne kaappiin.
-
Tärkeä aihe.
Oma mielipiteeni on että paljon negatiivista, myös tällä palstalla, liittyy siihen että tämä seksuaalisuus eri variaatioineen kuuluu niin isosti kaappiin aihealueeltaan.
Ja sen enempää pikkusiskon hienoon avaukseen romaania lisäämättä - vaikka miettinyt ja pyöritellyt asiaa vuosikausia omassa päässäni olenkin ja vähän jutellutkin joidenkin kanssa - sanoisin että sota ei yhtä miestä kaipaa, ei useampaakaan. Mutta tärkeätä on/olisi että niin ymmärrys kuin hyväksyntä lisääntyisi ja aihepiirin asiat normalisoituisivat. Ja paras, ellei jopa ainoa, tie siihen on yksilö. Yksilö kerrallaan omassa kokonaisessa elämässään. Yhä enenevässä määrin.
Eikä se tarkoita sitä että intiimiasioita levitellään työpaikan tai paikallisen marttakerhon pullakahvikeskusteluissa.
-
Minä haluan itse päättää, minkä mukaan minut määritellään. Seksuaalisuudesta tulee helposti hyvin määrittävä tekijä erityisesti työ- ja opiskelumaailmassa, jossa en halua itseäni määriteltävän seksuaalisen suuntaukseni tai tarpeideni mukaan. Siellä olen jotakin muuta kuin mitä olen tällä foorumilla tai toteuttaessani seksuaalisuuttani.
Sen sijaan vaikkapa bileissä se ei ole minulle mikään ongelma, siellä toivonkin, että seksuaalisuuteni määrittää sitä, kuka siellä olen ja miten toimin.
Kaapissa pysymisessä on siis omalla kohdallani kaiketi kysymys eniten kontrollifriikkeydestä? :)
-
Minusta tämä "tartteeko sitä hieroa toisten naamaan" -diskurssi on kaikkinensa juuri sitä, että pyritään pitämään kaikkien muittenkin turvat kiinni kun ei itse ulos haluta tai uskalleta. Ei ilkeyttään ja tuskin tieten tahtoen, mutta yhtä kaikki. Avoimuus ja itsekunnioitus puhutaan röyhkeäksi ja riettaaksi omien likaisten yksityisasioitten survomiseksi toisten kurkusta alas, jotta kaapin hylkääminen alkaisi näyttää kerrassaan alhaiselta menettelyltä. Äly hoi nyt. Ei kai kukaan tosissaan kuvittele, että kenenkään mielessä siintäisi auvoisena ajat jolloin voisi kahvihuoneessa valtoimesti kollegoilleen kertoilla, miten vieläkin on mälliä tukassa ja pakarat paisuksissa kun viikonloppuna sai niin isännän kädestä?
Minä näen oman pervouteni homoseksuaalisuuden tapaan vähemmistöön jäävänä seksuaalisena suuntautumisena: elämäntapana ja osana maailmankatsomustani. Ei ole kovinkaan montaa vuotta siitä, kun homot koetettiin kytkeä kaappeihin (sekä yhteisön sisältä että ulkoa käsin) juuri noilla samansuuntaisilla argumenteilla. Kuinkas sitten on käynytkään, monenko kiusana on ollut homostelustaan jatkuvalla syötöllä jodlaavan työkaverin yksityiskohtaiset panokuvaukset kahvipausseilla..? Kun sillä tavalla vastenmielisesti on avoimiksi heittäydytty, eikä enää pidetä asiallisesti omana tietona.
Jos kinkyydestä vaikeneminen todella tarkoittaa vain sitä ettei kerro muille seksileikeistään, ymmärrän täysin ettei millekään muutokselle koeta tarvetta. On kuitenkin paljon niitä, joille vaikeneminen tarkoittaa sitä, ettei voi kertoa isosta osasta omaa arkeaan, omia intressejään ja arvojaan, edes niistä ihmisistä joita rakastaa. Kaikesta siitä mitä pitää elämässään tärkeänä. Minusta se on hirvittävän väärin, eikä se asia muutu miksikään jos me itse annamme sen vain olla niin. Mutta en minäkään ole vielä niin rohkea kuin haluaisin olla, siihen on vielä matkaa.
Mennään yhdessä, jooko?
-
Kokisin olevani kaapissa, vain jos olisin suhteessa, jossa en voisi kertoa avoimesesti seksuaalisuudestani ja näistä tarpeistani. Parisuhteen ulkopuolisillehan ei mitenkään kuulu, mitä me mahdollisen kumpanini kanssa makuuhuoneessamme teemme. Ei minuakaan kiinosta kuulla, mitä he touhuavat omassa makuuhuoneessaan. Minulle kinkyys on rikkaus monipuolistavana tekijänä omassa seksielämässäni..Ei yhtään enempää, eikä vähempää. Luonnollinen osa seksiä siinä kuin se perinteinenkin lähetyssaarnaaja asentokin..
Se, ettei tätäpuolta itsestään voisi toteuttaa. Johtaisi taas epätyydyttävään seksielämään..ja se on taas eriasiaa jo..
-
Tässä ehkä vähän sotketaan kaapissa olemista ja yksityisyyden halua. Tietysti kaapissa oloksi ja muiden rajoittamiseksi voi mieltää sen että ei halua muiden puhuvan avoimesti omista asioistaan mutta omasta mielestäni kyseessä on jokaisen oikeus yksityisyyteen.
Eli ei ole mielestäni OK laittaa toisen henkilön facebook-seinälle kommemttia "Tuutko fistaamaan mua taas viikonloppuna" sen enempää kuin "Oli kiva nähdä sua taas moskeijassa" jos kyseinen henkilö ei selkeästi ole avoin uskonnostaan tai seksuaalisuudestaan.
Kaikenkaikkiaan alkuperäinen kirjoitus antoi mielestäni vähän hataran ja epäselvän kuvan siitä mihin pyrittiin ja haiskahti tuolla aiemminkin mainitulta "Et oo truu kinky jos et tee näin" asenteelta.
-
Aloitusteksti oli hyvä, mutta pikkusiskon myöhemmät kommentit tekevät tarkoitusperästä selkeämmän.
Jäin itsekin pitkään pohtimaan ja kyseenalaistamaan kantaani.
Työelämässä itselläni nyt on aina ollut, ja tulee olemaan, selkeä linjaus että siviilielämäni pysyy sen ulkopuolella.
Mutta sitten tulee ne ihmiset, ystävät ja muut siitä läheltä.
Olen joutunut usein tilanteisiin missä olisi ollut helppoa avata ovet, joku mekanismi saa sen kuitenkin pysymään lukossa.
Olen yleensä hyvinkin avoin. Joskus saattanut jopa ohimennen mainita jotain leluista tai kiinni sitomisista, sellaista kevyttä mitä ei tietenkään yhdistetä kuin makuuhuoneen piristämiseen, se hyväksytään.
Jos tuo keskittyisikin vain väliaikaisiin sessiointeihin en myöskään pitäisi siitä puhumista tärkeänä, mutta kun siitä tulee elämäntapa ja tärkeä osa minua ja arkeani, alkaa se kieltämättä täyttää samoja piirteitä "salailussa" kuin homoseksuaalisuudestaan kertominen. Nyt esim.
Aika paljon pitäisi maailmassa ehtiä tapahtua että saisi aikaan ymmärryksen eikä joutuisi ensin kertomaan aiheesta powerpointeilla ja myöhemmin perustella miksi juuri minusta tuli tällainen ja miten olen onnellinen näin...Tuollaiseenkaan en ole velvoitettu. Media on luonut ihmisille tästä liikaa vääränlaisia ajatuksia, BDSM-maailma esittäytyy aina vain outona ja pahana valtaväestölle.
En minä sitä kaappia ala kuitenkaan erityisen helläkätisesti varjelemaan, lukotkin ruostuu. :-*
-
Omalta osaltaan voi tietysti myötävaikuttaa siihen että kinkyt ovat ihan normaalisakkia antamalla valistuneen mielipiteensä jos asia tulee puheeksi :) Tulee mieleen tosielämästä tilanne jossa eräs kaveri taivasteli poikaystävänsä tavanneen sinkkuna tytön, joka kertoi tykkäävänsä kuristamisesta. Nössö kaappikinky vaikenisi tuossa tilanteessa tai mikä pahempi taivastelisi mukana, mutta vastuullinen kinky voisi valistaa että breath play on vain yksi tapa ilmentää seksuaalisuuttaan ja että vastuullista on siitä kertoa varsin varhaisessa vaiheessa toiselle.
-
Olen kouluttanut ja työnohjannut lastensuojelun ja lastenpsykiatrian työntekijöitä. Ajoittain asia on tullut puheeksi ja olen keskustellut ja puhunut kinkyydestä luontevasti, konkreettisesti ja normalisoivasti. Ei vain tulisi mieleenkään puhua omasta yksityiselämästäni ko. tilanteissa. Ei siksi että häpeäisin, vaan koska olen niin saatanan sisäänpäinkääntynyt introvertti. En ole facebookissa, twitterissä tai muissa omanelämänjakamisidiotismeissa koska en halua. En halua jakaa mitä söin, mitä harrastin tai mitä nain. Olen kinky 24/7, ulkopuoliselle se varmasti näkyy ja Isäntä on ystävilleen kertonut että olen orja. Mutta en aio keskustella asioistani tai varsinkaan levitellä pilluani tai sieluani jossakin tuntemattomille. Joskin olen aika varma että ei se niin kiinnostavaa edes olisi.
-
En tiedä viittasitko Triss suoraan viestiini, mutta ilmeisesti jotain poimintaa? :) Taisin ainakin artikuloida hieman liian ajatuksenjuoksulla, jos päällimmäiseksi siitä jäi vain tuo osuus.
Tietenkin ymmärrys vaatii puhetta ja noiden väärien mielikuvien rikontaa, mutta ainakin omassa tapauksessani se tuntuu näillä näytöillä vielä hieman rankalta selittää vaikkapa äidilleni suhteeni todellisen luonteen ja mitä se 24/7 d/s pitää sisällään, ja miksi kutsun puolisoani myös isäksi.
Pyrin kyllä omalla käytökselläni jakamaan suvaitsevaisuutta ja normalisoida mahdollisia epäluuloja niiden suomissa rajoissa missä itse olen valmis, tietenkin! Se ei kuitenkaan poissulje sitä että en itse olisi vielä varpaat kaapissa vaikka asiasta keskustelisinkin. Noniin. Jokainen tavallaan. :)
-
Dulcedepina, en missään nimessä viitannut! :) Ihan samoilla linjoilla olen että henk.koht. asiani pysyy visusti työelämän ulkopuolella ja samoin toimin kinkyyden suhteen.
-
Dulcedepina, en missään nimessä viitannut! :)
My bad :-* tulipas analysoitua!
-
Olen kouluttanut ja työnohjannut lastensuojelun ja lastenpsykiatrian työntekijöitä. Ajoittain asia on tullut puheeksi ja olen keskustellut ja puhunut kinkyydestä luontevasti, konkreettisesti ja normalisoivasti.
Tämä on kovasti kiinnostavaa! Onko näillä ihmisillä ollut entuudestaan mitään tietoa kinkyydestä? Miten he ovat suhtautuneet informaatioon? Jäikö sinulle sellainen vaikutelma etteivät ole esim. ihan ensimmäisenä suosittelemassa pervojen jälkikasvun huostaanottoa jos sellaisiin törmäävät?
-
isabella: Mielestäni ihmiset ovat suhtautuneet hyvin ja asiallisesti. Tietysti joukkoon mahtuu aina se kukkahattutätikin, mutta niitähän on täällä baarissakin paheksumassa muiden kanssakinkyjen elämää. Yleisellä tasolla porukka on ottanut informaatiota vastaan ja olen myös pyrkinyt jakamaan asiaa osiin: jollakin tavalla pervo ei tarkoita yleisesti ottaen että haluaa samalla myös sekaantua lapsiin, eläimiin ja kaikkeen mikä liikkuu. Ja kaikki ihmiset touhuavat jotain kivaa makuuhuoneissaan, myös ne lastensuojelun tädit ja sedät. Kyllä ne ymmärtää.
-
itsehän olen sen verran introvertti ja huono avautumaan itsestäni, että koen kasvotusten tarpeelliseksi keskustella omista mieltymyksistäni enimmäkseen vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa niitä toteutan tai olen aikeissa toteuttaa. oma työni on toki sellainen, että epäilen ketään kiinnostavan mitä touhuan makuuhuoneessa. en silti väitä, etteikö tieto saattaisi lisätä kiusallisia tilanteita, mutta todennäköisesti sama kiusaantuneisuus tulisi vaikka puhe olisi ihan tavallisesta seksistäkin, sen toteutustavalla tuskin on enää siinä tilanteessa kovinkaan suurta merkitystä. mieluusti pitäisin ne asiat ihan minun ja sen toisen henkilön välisinä.
samaten näen vähän heikonlaisena uhkakuvana, miten tieto jonkun puolitutun mieltymyksistä olisi hallussani kovinkaan suuri ase, ihan toki muutamia ammatteja lukuunottamatta (esim juuri lasten kanssa työskentely tms).
-
Se makuuhuone ei ole mikään muusta maailmasta erillinen tyhjiö. Jossakin ideaaliavaruudessa varmasti olisi kiva, jos jokainen kieroutuneinkin meistä voisi anonyymisti nappia painamalla hankkia sellaisen kumppanin kuin haluaa, tehdä tämän kanssa mitä haluaa eikä siitä koituisi enää mitään seurauksia sinne makuuhuonetyhjiön ulkopuolelle. Oikea maailma olisi täysin ilmatiiviin rajapinnan takana, eikä sen puolella tarvitsisi hieroa mitään omia kauheuksiaan kenenkään naamaan. Jossain kohti kuitenkin ainakin itse jouduin tekemään ihan sellaisen tietoisen valinnan, että jos minä ikinä haluan lähellekään tyydyttävän parisuhde-elämän, niin vaihtoehtoni ovat joko pommittaa nimettömänä jonkun foorumin oletusavatarin takaa yksityisviestejä tyhjyyteen toivoen parasta tai sitten alkaa jossain määrin tuomaan omia mieltymyksiä esille myös siellä makuuhuoneen ulkopuolella ja katsoa löytyisikö sieltä ketään. Kutsuttakoon tätä nyt vaikka sitten kaapista tulemiseksi.
Käytännössä olen sillä tasolla ulkona kaapista, että jos joku tuttu olisi riittävän motivoitunut nähdäkseen vaivaa selvittääkseen minkälaisista asioista pidän, niin hän luultavasti pystyisi näin tavalla tai toisella tekemään. Luulen, että toistaiseksi kukaan ei ole ollut. Joillekin ystävilleni olen jopa itse hieronut asian väkisin naamaan, vaikka he ovat itku kurkussa anelleet minua lopettamaan. Sen sijaan esimerkiksi median haastattelupyynnöistä olen järjestelmällisesti kieltäytynyt.
-
Muiden pitäisi olla avoimemmin keitä ovat, että itse voisin olla kuka olen? En mä nyt kyllä tavoita tätä yhtään. Jokainen meistä toteuttaa itseään omalla tavallaan, kusessa olet jos tavoittelet hyväksyntää keneltä tahansa muulta kuin itseltäsi. Jotkut joutuvat puolustamaan itseään enemmän ja julkisemmin, mutta ei ketään varmaan kiinnosta alkaa toisten puolesta liputtamaan suuntaan tai toiseen. No ehkä joitain nimeltämainitsemattomia kotimaisia kestopoliitikkoja, mutta siihen se melkeinpä jää. Ainakin arvojensa puolesta puhuvat poliitikot saavat paasauksestaan kohtuullisen korvauksen.
Korvauksesta päästään seuraavaan asiaan, joka minulla kirjoituksessa kummastuttaa. Jos tavoite on jotenkin tehdä kinkymaailmaa enemmän yleisölle tunnetuksi, niin hitsin vitsi jos olisi vaikka jotain yhdistyksiä joihin maksaa jäsenmaksu ja joka sitten osaltaan levittäisi tietoa vinoilusta kotona ja puutarhassa, silleen asiallisesti, edes niihin ei-kinkyihin stereotypioihin sortumatta. Melkein voisi kuvitella että kinky-yhdistyksillä olisi joku kokonaan toinen agenda kuin tiedon ja hyväksynnän lisääminen, kun ajattelee miten huolellisesti varsinaiset kinky-yhdistykset suurelta yleisöltä piiloutuvat, en ainakaan itse äkkiseltään hoksaa kuin SETA:n, jonka toiminta näkyy jotenkin muutenkin kuin bileiden järjestämisen osalta. Mutta hei, saahan kinky-yhdistyksen jäsenyydellä liput halvemmalla, jei! Sekä tietenkin tapaa runsaasti uusia tyyppejä, jotka ovat jotenkin rantautuneet saarelle nimeltä kinky.
Seuraavaksi nousee mieleen ne bileet, joissa kaikilla oli niin mukavaa. Siitäkin huolimatta että hyväksyvä ja avoimuuteen kannustava ilmapiiri luodaan sillä, että pakotetaan kaikki pukeutumaan silleen OIKEALLA tavalla kinkysti, ettei niillä jotka on pukeutuneet perversseiksi tulisi niin hassu olo. Ai niin joo...
En kuitenkaan väitä, että bilekulttuuria pitäisi johonkin päin muuttaa. Enhän edes käy bileissä, koska minulle niillä en uskoisi olevan suuremmin annettavaa, tai minulla niille. Olisi mielenkiintoista nähdä millaiset olisivat sellaiset bileet, joihin kaikki olisivat tervetulleita, ja joissa hurmoksen ja hedonismin lisäksi olisi tarjolla myös tietoa niille jotka ovat syystä tai toisesta vain eksyneet paikalle. Voihan olla, että siellä nykyiselläänkin jo istuu tyypit kojullaan esitteet kädessä, mutta epäilen kyllä.
Siinä pikkusisko on aivan asian ytimessä, että itsensä puolesta taisteleminen kannattaa ja että vaatii rohkeutta seistä puolustamassa omaa vinouttaan, kirjoitus minusta antaakin toivoa ja voimaa niille jotka kamppailevat asian kanssa. Niin tekevät myös ketjussa esiinnousseet, itsensä puolesta taistelleet esimerkit; jos se on mahdollista, se on mahdollista myös sinulle.
Mutta mitä tulee jotenkin kinkyyden kollektiiviseen hyväksymiseen ja ymmärrykseen siitä että valtaosalle kinkyjä olennainen osa seksuaalisuutta on se konsensuaalisuus ja turvallisuus, no se on vähän kuin ottaisi imodiumin ja ehkäisypillerin; siitähän ei tule lasta eikä paskaa.
-
Seuraavaksi nousee mieleen ne bileet, joissa kaikilla oli niin mukavaa. Siitäkin huolimatta että hyväksyvä ja avoimuuteen kannustava ilmapiiri luodaan sillä, että pakotetaan kaikki pukeutumaan silleen OIKEALLA tavalla kinkysti, ettei niillä jotka on pukeutuneet perversseiksi tulisi niin hassu olo. Ai niin joo...
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta Suomessa taitaa olla yhdet ainoat bileet vuodessa, joissa on dc. Tai ei siis edes joka vuosi... Eikä se mun mielestäni ole pakottamista, jos toivotaan osallistujilta sen verran kunnioitusta, että osoittaa edes jotenkin ottaneensa huomioon dress coden. Esim. useimmilta miehiltä löytyy se juhlava puku kaapista ja oman kokemukseni mukaan sellaisesta naisetkin pitävät. Dress code on vuosien saatossa löystynyt niin, että tällaiset vanhentuneet ajatukset sen tiukkuudesta voisi jo heittää roskakoppaan.
Enhän edes käy bileissä,
Niin...
En tässä aamukahvia ryystäessäni ota tällä kertaa muuhun kantaa, ehkä sitten, kun olen hieman enemmän piristynyt.
-
Muiden pitäisi olla avoimemmin keitä ovat, että itse voisin olla kuka olen? En mä nyt kyllä tavoita tätä yhtään. Jokainen meistä toteuttaa itseään omalla tavallaan, kusessa olet jos tavoittelet hyväksyntää keneltä tahansa muulta kuin itseltäsi.
Paremminkin niin, että mitä useampi on avoimesti sitä mitä on, so. lakkaa piittaamasta saako sille sitä ulkopuolisten hyväksyntää vai ei, sitä matalampi kynnys niin on muidenkin tehdä. Vastaavasti sitä helpompaa on ulkopuolisten ko. asia toisessa hyväksyä.
Jos aikoo siirtää vuoren, se on tehtävä pala kerrallaan. Pienilläkin muutoksilla omissa asenteissamme ja käyttäytymisessämme on merkitystä, pienilläkin teoilla voi lisätä ihmisten tietoisuutta aiheesta ja siten edesauttaa sen normalisoitumista. On myös hyvä muistaa, että todellisuudessa tapaukset, joissa kinkyt ovat joutuneet todella taistelemaan itsensä edestä ulkopuolista painostusta vastaan, ovat jokseenkin harvinaisia. Asenneilmapiirin muuttuessa hitaasti mutta varmasti avoimempaan suuntaan ne taistelut on myös aiempaa isommat todennäköisyydet voittaa.
Rohkeus tulee tietysti tarpeeseen aina, mutta ei meistä tarvitse miksikään supersankareiksi tässä olla. Riittää kun yllämme omaan mittaamme.
-
Ottamatta DC:hen sen enempää kantaa oikaisen Pipin lausuman yksistä DC-bileistä vuodessa. Oletan Pipin viitanneen TAFF:iin, jonka lisäksi myös Bizarre järjestää Jyväskylässä kahdet DC-bileet vuosittain.
-
Miksi seksuaalisten mieltymysteni pitäisi olla jotenkin julkinen asia? Eikö enää siveellisyys ole normaalia käytöstä?
En piilota kinkiyttäni, mutta en julista sitä sen enempää kuin vaniljat mieltymystään nuolla pillua tai imeä munaa. Minusta seksuaalisuuteni vain on oma asiani. Mutta toisaalta en ole exhibitionisti ....
-
Ottamatta DC:hen sen enempää kantaa oikaisen Pipin lausuman yksistä DC-bileistä vuodessa. Oletan Pipin viitanneen TAFF:iin, jonka lisäksi myös Bizarre järjestää Jyväskylässä kahdet DS-bileet vuosittain.
Ah niin tietysti. I stand corrected ja pistän tuon huonon muistini piikkiin.
Tarkoitukseni oli sanoa, että häviävän pieni osa bileistä edellyttää dc:n mukaista pukeutumista ja sinällään myös dc on keventynyt.
-
En tiiä kyllä siitä DCn keventymisestä ainakaan mitä itse olen tiedustellut. Jos piiska roikkumassa kaulassa ei riitä muuten kun alasti ollessa niin kevyeksi en sanoisi. Ja kyllä mulla tuolla kaapissa puku roikkuu vaikka se ei mikään täysin musta olekkaan mutta ei yhtään kyllä nappaa tällä hetkellä pitää sitä bileissä päällä ihan jo lämpötilankin vuoksi puhumattakaan siitä että ei vaan iske kinky mielessä. Olisi ihan kiva jos miehillä olisi muitakin tapoja päästä DCstä läpi kun alasti tai musta puku.
-
En tiiä kyllä siitä DCn keventymisestä ainakaan mitä itse olen tiedustellut. Jos piiska roikkumassa kaulassa ei riitä muuten kun alasti ollessa niin kevyeksi en sanoisi. Ja kyllä mulla tuolla kaapissa puku roikkuu vaikka se ei mikään täysin musta olekkaan mutta ei yhtään kyllä nappaa tällä hetkellä pitää sitä bileissä päällä ihan jo lämpötilankin vuoksi puhumattakaan siitä että ei vaan iske kinky mielessä. Olisi ihan kiva jos miehillä olisi muitakin tapoja päästä DCstä läpi kun alasti tai musta puku.
Hmmm olitko TAFFissa? Minusta siellä miehillä oli kovin monenmoista pukeutumista.
Olen nähnyt niin TAFFeissa kuin Mixeinkin bileissä hyvin monenmoista pukeutumista miehillä, 100% latexista timber-tyyliin ( maihinnousussaappaat, farkut, olkaimet ja vyö, flanellipaita ). Voin kyllä olla huono ottamaan kantaa tähän asiaan, kun löydän bilevaatteet aina vaatekaapistani .... sekoittelen niitä vain omituisesti mutta mukavasti.
Niin ja todettakoon etteivät Mixein bileet ole dc, vaikka väki pukeutuukin.
-
Miksi seksuaalisten mieltymysteni pitäisi olla jotenkin julkinen asia? Eikö enää siveellisyys ole normaalia käytöstä?
Onko siveellisyys jotenkin tavoiteltava itseisarvo? Miksi?
-
Miksi seksuaalisten mieltymysteni pitäisi olla jotenkin julkinen asia? Eikö enää siveellisyys ole normaalia käytöstä?
Onko siveellisyys jotenkin tavoiteltava itseisarvo? Miksi?
Onko se jotenkin epäsuotavaa?
-
Älä väistele kysymystä. Sinä esitit, että siveellisyys on "normaalia käytöstä", eli jotenkin kaikille ihmisille yleispätevä arvo. Esitä perustelut, miksi tämä olisi totta. Samalla voisit määritellä, mitä mielestäsi siveellisyyteen kuuluu.
-
Moneen otteeseen olen miettinyt samaa ja eräässä vaiheessa tein itsekin blogi kirjoituksen liittyen polyamoriaan ja vapaaseen suhteeseen. Päätin kirjoituksen sanomalla että edustitpa ihan mitä tahansa suuntausta, seksuaalisuutta yms. Pääasia on se että olet onnellinen sellaisessa suhteessa/elämäntilanteessa missä olet, ja että annat toisten elää ja et vahingoita ketään. Valitettavasti kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta. Olen itse todistanut vierestä sitä kun kaveria on hakattu, haukuttu ja laitettu jopa sairaala kuntoon sen takia mitä on, tässä tapauksessa kyse oli trans-seksuaalista naisesta.
Suomessa onneksi on sen verran hyvä tilanne, että useimmiten itseään ei tarvitse piilotella, mutta jos tilanne on se että olet varma siitä, että tulet kokemaan väkivaltaa, vahvaa hyljeksintää tai muutoin kärsisit sen takia, voi olla parempi odottaa että pääset omillesi (mikäli olet teini-ikäinen ja asut kotona) tai ympäristöön jossa olet turvassa. On turhaa alkaa leikkimään marttyyria, sillä se ei auta ketään, vähiten itseäsi. BoyInABand teki myös kappaleen tästä, nimeltään Spectrum. Suosittelen tsekkaamaan.
-
Seuraavaksi nousee mieleen ne bileet, joissa kaikilla oli niin mukavaa. Siitäkin huolimatta että hyväksyvä ja avoimuuteen kannustava ilmapiiri luodaan sillä, että pakotetaan kaikki pukeutumaan silleen OIKEALLA tavalla kinkysti, ettei niillä jotka on pukeutuneet perversseiksi tulisi niin hassu olo. Ai niin joo...
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta Suomessa taitaa olla yhdet ainoat bileet vuodessa, joissa on dc. Tai ei siis edes joka vuosi... Eikä se mun mielestäni ole pakottamista, jos toivotaan osallistujilta sen verran kunnioitusta, että osoittaa edes jotenkin ottaneensa huomioon dress coden. Esim. useimmilta miehiltä löytyy se juhlava puku kaapista ja oman kokemukseni mukaan sellaisesta naisetkin pitävät. Dress code on vuosien saatossa löystynyt niin, että tällaiset vanhentuneet ajatukset sen tiukkuudesta voisi jo heittää roskakoppaan.
Onko taas oletuksena se että bileissä käyvät pelkästään heteromiehet ja -naiset? Mitä jos toinen mies inspiroituisikin miehen puvusta? Ilmeisen pelottava ajatus että saattaisi törmätä muihin kuin heteroihin... Dc rajaa bileisiin osallistuvat tiettyyn kategoriaan, sen voi nähdä elitistisenä. Toisaalta jos halutaan vain tarkasti valikoidut yksilöt paikalle niin silloin se varmasti toimii, samoilla periaatteilla kuin jotkut yksityisklubit. Jos taas halutaan edistää ihmisten vapaata ilmaisua ja sallia kaikkien ihmisten osallistuminen sekä laajentaa bileiden ja skenen osallistujakuntaa, tietoisuutta aiheesta ja sitä kautta yleistä hyväksyttävyyttä niin tiukat pukukoodit jättävät suuren joukon ihmisiä ulos ja toimivat itseään vastaan. No, en käy bileissä joten ei siltä osin ole ongelma mutta yleisellä tasolla ällistyttää.
On kuitenkin käsittämätöntä miten binäärisen sukupuolittavasti dc vaikuttaa rakentuvan; jos mies pukeutuu pukuun se on ok, jos taas ihminen pukeutuu se ei mene läpi, jos mies pukeutuu mihin tahansa mekkoon se on ok, jos ihminen pukeutuu mekkoon se ei mene läpi. Dc vaikuttaa tiukemmalta kinkybileissä kuin Linnan juhlissa. Odotan sitä päivää jolloin linnassa vilahtaa jokin kliseinen kinkyasu.
Lähes kaikkien bileiden dc vaikuttaa toistavan patriarkaalista cisteemiä. Samoin kuin koko kinkyskene ja se mitä siitä näkyy ulospäin. Sen takia olisi hienoa jos julkikinkyissä olisi mahdollisimman erilaisia ihmisiä ja myös monimuotoisesti sukupuolikategorioiden sisä- ja ulkopuolelta. Helposti bdsm typistyy mielikuviin PVC:stä, nahkasta ja hakkaus ym. kidutusvälineistä. Ehkä se onkin sitä suurimmalle osalle mutta olisi virkistävää jos ulospäin näkyisi enemmän eri vivahteita.
Varmaan paljon julki vai kaappi oleminen riippuu siitä mitä ja miten tekee sekä kenen kanssa. Jos bdsm on pelkkää seksiä, on melko loogista että se kuuluu useimmille pitkälle yksityiselämän puolelle niin kuin mikä tahansa muukin seksielämä. Jos kinkyily taas on enimmäkseen yksi taidemuoto muiden joukossa, niin kuin omalla kohdalla on, sitä haluaa tehdä enemmän tai vähemmän julkisesti koska taiteensa haluaa yleensä esille. Toisin sanoen jos kinkyilyyn ei liity paljoa yksityisiä ja salattavia asioita, voi hyvin olla sitä julkisesti. Yksityiset puolet voi silti pitää itsellään jos niin haluaa, edellyttäen että niitä ei ole levitellyt ympäri foorumeita ja puhunut joka toiselle vastaantulijalle.
Mikään ei kuitenkaan estä olemasta seksielämänsä osalta avoin jos sitä haluaa, se on jokaisen oma valinta. Siveellisyyden voisi ajatella olevan kiinni siitä missä kontekstissa ja tilanteissa asian tuo esille ja kenelle. Myös se miten hyvin osaa asiansa selittää, määrittää varmasti julkaisukynnystä. Jos on hyvä ilmaisemaan itseään puhumalla niin saattaisi kuvitella olevan melko helppoa puhua aremmistakin aiheista. En varmaan itse puhuisi omasta kinkyilystäni kovinkaan paljoa muuta kuin kysyttäessä ja jos tulisi vastaan jokin häiritsevä kommentti johon olisi "välttämätöntä" vastata, koska olen yleensäkin huono selittämään asioita livenä.
Turvallisuus on yksi pointti ja on totta että kaikille ei ole turvallista omassa ympäristössään olla julkisesti kaikkea mitä ehkä haluaisi avoimesti olla. Siinä kuitenkin taas mennään takaisin alkuperäiseen kysymykseen siitä miten salassa pidettävistä ja "poikkeavista" asioista pikku hiljaa tulee yleisimmin hyväksyttyjä vaikka se tapahtuisi marttyyriuden kautta. Aina parempi jos muulla tavoin mutta joskus asioiden edistäminen vaatii uhrautumista yksilötasolla vaikkei se ko. yksilöä sillä hetkellä hyödyttäisikään. Muutos lähtee yksilöistä.
-
Seuraavaksi nousee mieleen ne bileet, joissa kaikilla oli niin mukavaa. Siitäkin huolimatta että hyväksyvä ja avoimuuteen kannustava ilmapiiri luodaan sillä, että pakotetaan kaikki pukeutumaan silleen OIKEALLA tavalla kinkysti, ettei niillä jotka on pukeutuneet perversseiksi tulisi niin hassu olo. Ai niin joo...
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta Suomessa taitaa olla yhdet ainoat bileet vuodessa, joissa on dc. Tai ei siis edes joka vuosi... Eikä se mun mielestäni ole pakottamista, jos toivotaan osallistujilta sen verran kunnioitusta, että osoittaa edes jotenkin ottaneensa huomioon dress coden. Esim. useimmilta miehiltä löytyy se juhlava puku kaapista ja oman kokemukseni mukaan sellaisesta naisetkin pitävät. Dress code on vuosien saatossa löystynyt niin, että tällaiset vanhentuneet ajatukset sen tiukkuudesta voisi jo heittää roskakoppaan.
Niin, minähän en siis puhunut dresscodesta, vaan juuri tuosta "toivotaan osallistujilta sen verran kunnioitusta". Minusta mitään tapahtumaa kohtaan ei voi osoittaa suurempaa kunnioitusta, kuin tulemalla paikalle juuri sellaisena kuin haluaa itse tulla. Tapahtumat taas mielestäni eivät ole osoittaneet kunnioitusta niille, jotka kokevat olevansa kinkyjä siitä huolimatta, että tuntevat olonsa kotoisaksi lippalakissa, farkuissa ja pilottitakissa ja haluavat niissä myös saapua paikalle.
Ajattelisin, että kinkyt varmaankin hyväksyttäisiin paremmin, jollei kinkyillä olisi niin kiire sulloa itseään lokeroihin ja kaappeihin. Sitten kun piilottelun ja salamyhkäilyn sijasta keskitytään avoimuuteen ja tiedon lisäämiseen. Kyllähän se taitaa olla enemmänkin niin, että asioiden vallitseva tila halutaan säilyttää, koska itseasiassa viihdytään paremmin varjoissa.
OT: tuli mieleen sellainen hauska mielikuva parivaljakoista pimpottelemassa ihmisten ovikelloja; "hyvää päivää, haluaisitteko kuulla enemmän kinkyilystä? Meille on suotu fistaamisen lahja, alistuksen ilosanoma, dominoinnin siunaus ja kivun tuottaminen ja siitä nauttiminen ihan jokaiselle, kaikkina aikoina!"
-
Mielestäni tässä ketjussa on paljon turhaa kitinää DC.stä. Olen käynyt n. 3 DC bileissä vuosittain viimeisen 5 vuoden aikana ja kyllä loppujen lopuksi jokaisessa bileissä on ollut jokunen hyvin arkisesti pukeutunut. Siis sillä lailla "arkisesti" pukeutunut, että mielestäni hyvin harva voi käyttää argumenttia "ettei ole mitään päälle pantavaa" poisjäämiseen bileistä. Toisekseen ei ole tullut eteen kuin yksi tapaus jos bilettäjää pyydettiin tuunaamaan asustettaan, mutta silloin siihen oli kyllä erinomainen syy.
Aina silloin tällöin tulee eteen tapauksia jotka pohtivat onko joku asuste sopiva vai ei. Kehoitan heitä ottamaan yhteyttä bileitten järjestäjiin ja keskustelemaan asiasta. Ymmärtääkseni aina on löytynyt sopiva ratkaisu. Minusta bileet eivät saa olla, eikä olekkaan, jonkin tietyn DC kaappikansan bileet. Jos vaikka fetissinä on tuulipuku, niin ymmärtääkseni sellaisessa pääsee bileisiin.
Turussa järjestetään ainakin useita bileitä vuosittain joissa ei ole DC, mutta silti n. 90% on pukeutunut kuin tilaisuus olisi DC. Tällaiset tilaisuudethan on oivia mahdollisuuksia tulla vaikka speedot jalassa ja piiska kaulassa.
On sitten kyseessä Linnan juhlat, DC kinkybileet tai mummun synttärit, niin järjestävä taho joka tapauksessa asettaa jonkinmoiset raamit juhlilleen. Jos se sitten ei sovi omaan flowhun, eikä edellä kerrotut vinkit auta, niin aina voi kurkata myös peiliin.
Yst. Terv.
-Karwis
-
Hieno avaus, Pikkusisko, ja aina yhtä tärkeästä aiheesta.
Tässä ketjussa on paljon puhuttu siitä, että miksi kenenkään pitäisi levitellä omaa intiimiä seksielämäänsä muille. Se onkin kysymys, johon on helppo vastata, että ei pidäkään. Ei sellaista voi vaatia.
Itse koen kinkyyteni paljon laajemmin kuin seksihommiksi:
- Nykyään lähes kaikki ystäväni ovat kinkyjä, ja näen heitä muissakin merkeissä kuin pervoiluissa. Ostoksilla, synttärijuhlissa, mökillä.. jopa perhetapahtumissa.
- Käyn yksin tai mieheni ja/tai tyttöystäväni kanssa melkein joka viikko jossain kinkyilyyn, queer-elämään, köysisidontaan, polyamoriaan tms. liittyvässä tapahtumassa.
- Olen aktiivisesti mukana yhden kinky-yhdistyksen hallituksessa sisältäen kaikenlaista tapahtumien järjestelyä, yhteydenpitoa, esillä oloa.
- Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen voinut valita työkaverini itse, ja heidän kanssaan puhun avoimesti kinkyasioista.
Kaiken tämän lomassa ehtii sitten aina silloin tällöin harrastamaan jopa kinkyä seksiäkin! :D
Olen kohdallani miettinyt paljonkin kaappiasioita ja pikku hiljaa olen tullut yhä enemmän ulos. Kertaakaan usean vuoden ajalla mikään ei ole romahtanut, eikä paskaa ole alkanut sataa niskaan.
Minut tuntevat tietävät, etten todella ole ensimmäisenä puhumassa intiimeistä asioistani, etenkään vaniljoille. Hyvin hys-hys olen. Julkituloni on enemmänkin sitä, etten kamalan huolellisesti kätke jälkiäni esim. Facebookissa tykkäillessäni kinkytapahtumista, tai että pystyn aivan hyvin edustamaan omin kasvoin yhdistystämme messuilla, kursseilla yms. Kaupungilla kuljen seuramme logo rinnassa - ketkä tietävät, tietävät.
Tällaista.
P.s. Myös Karwanaaman tapaisten henkilöiden seura saman yhdistyksen piirissä auttaa meitä muitakin ottamaan rennommin. Kiitos hänelle ja kaltaisilleen yhteisestä tsempistä!
-
Jatketaan OT:ia nyt vielä tämän verran. Kuten on jo useaampaankin kertaan todettu, että alunperin asufetitisisti kokivat, että heillä olisi tilausta ihan omille pippaloilleen, jossa heitä ei katseltaisi vinoon. Tämän vuoksi järjestettiin ensimmäisen kerran TAFF (kirjainyhdistelmän jokainen varmaankin tietää, joten en sitä tässä kertaa) ja sen jälkeen useasti uudelleen. Tämän jälkeen on alkanut jokakertainen kitinä siitä, että miksei muut pääse sisään (ei siis haluttu suoda omia pippaloita muille). Nämä bileet oli siis oltava jotain todella hienoa, koska vain tietty eliitti pääsi siitä nauttimaan. Tämä taas johti siihen, että dc:tä on laimennettu jo lähes olemattomiin, jotta jokainen halukas pääsisi sisään, koska ei haluttu sulkea muita ulkopuolelle. Kuitenkin haluttiin toimia nimen velvoitteen mukaan. Joten siksi on haluttu pitää edes jonkunasteinen dc. Itsellänihän ei omiin asusteihin ole minkäänlaista fetissiä, mutta aina olen löytänyt itselleni mukavan keinon osallistua dc -bileisiin, eikä minun ole tarvinnut nöyrtyä pukeutumaan jotenkin itseäni vastaan.
Jospa sitten palaisin varsinaiseen topikkiin: Kinkyyteen sopii se täysin sama vertaus, kuin penikseen ja uskontoonkin. On ok omata ne, mutta ei ole ok tunkea sitä jonkun sitä haluamattoman kurkkuun.
-
Jospa sitten palaisin varsinaiseen topikkiin: Kinkyyteen sopii se täysin sama vertaus, kuin penikseen ja uskontoonkin. On ok omata ne, mutta ei ole ok tunkea sitä jonkun sitä haluamattoman kurkkuun.
Olen kuullut samaa versiolla persereiästä ja mielipiteistä. Kaikkihan me tiedämme, että kanssaihmisillämme on molemmat. Mutta kumpaakaan ei tarvitse välttämättä tyrkyttää julkisesti.
-
Jospa sitten palaisin varsinaiseen topikkiin: Kinkyyteen sopii se täysin sama vertaus, kuin penikseen ja uskontoonkin. On ok omata ne, mutta ei ole ok tunkea sitä jonkun sitä haluamattoman kurkkuun.
Olen kuullut samaa versiolla persereiästä ja mielipiteistä. Kaikkihan me tiedämme, että kanssaihmisillämme on molemmat. Mutta kumpaakaan ei tarvitse välttämättä tyrkyttää julkisesti.
Eikös vertaus mene: "Mielipiteet ovat kuin persereikä - kaikilla on omansa ja ne kaikki haisevat."
-
Vaikka hetero cis, niin en tunnustaudu heteronormatiiviseksi
Sorry, luin uudestaan ja uudestaan, en silti oikein tajunnut, siitä minkä tajusin en ollut samaa mieltä. Tai en ole aiemmin kuullut kenenkään valittavan, että bileiden dc binäärisen sukupuolittavaa. Vaan ehkäpä pointti vaan menee ohi kun tarvittava luontainen katsontakanta puuttuu itseltäni
Seuraavaksi nousee mieleen ne bileet, joissa kaikilla oli niin mukavaa. Siitäkin huolimatta että hyväksyvä ja avoimuuteen kannustava ilmapiiri luodaan sillä, että pakotetaan kaikki pukeutumaan silleen OIKEALLA tavalla kinkysti, ettei niillä jotka on pukeutuneet perversseiksi tulisi niin hassu olo. Ai niin joo...
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta Suomessa taitaa olla yhdet ainoat bileet vuodessa, joissa on dc. Tai ei siis edes joka vuosi... Eikä se mun mielestäni ole pakottamista, jos toivotaan osallistujilta sen verran kunnioitusta, että osoittaa edes jotenkin ottaneensa huomioon dress coden. Esim. useimmilta miehiltä löytyy se juhlava puku kaapista ja oman kokemukseni mukaan sellaisesta naisetkin pitävät. Dress code on vuosien saatossa löystynyt niin, että tällaiset vanhentuneet ajatukset sen tiukkuudesta voisi jo heittää roskakoppaan.
Onko taas oletuksena se että bileissä käyvät pelkästään heteromiehet ja -naiset? Mitä jos toinen mies inspiroituisikin miehen puvusta? Ilmeisen pelottava ajatus että saattaisi törmätä muihin kuin heteroihin... Dc rajaa bileisiin osallistuvat tiettyyn kategoriaan, sen voi nähdä elitistisenä. Toisaalta jos halutaan vain tarkasti valikoidut yksilöt paikalle niin silloin se varmasti toimii, samoilla periaatteilla kuin jotkut yksityisklubit. Jos taas halutaan edistää ihmisten vapaata ilmaisua ja sallia kaikkien ihmisten osallistuminen sekä laajentaa bileiden ja skenen osallistujakuntaa, tietoisuutta aiheesta ja sitä kautta yleistä hyväksyttävyyttä niin tiukat pukukoodit jättävät suuren joukon ihmisiä ulos ja toimivat itseään vastaan. No, en käy bileissä joten ei siltä osin ole ongelma mutta yleisellä tasolla ällistyttää.
On kuitenkin käsittämätöntä miten binäärisen sukupuolittavasti dc vaikuttaa rakentuvan; jos mies pukeutuu pukuun se on ok, jos taas ihminen pukeutuu se ei mene läpi, jos mies pukeutuu mihin tahansa mekkoon se on ok, jos ihminen pukeutuu mekkoon se ei mene läpi. Dc vaikuttaa tiukemmalta kinkybileissä kuin Linnan juhlissa. Odotan sitä päivää jolloin linnassa vilahtaa jokin kliseinen kinkyasu.
Lähes kaikkien bileiden dc vaikuttaa toistavan patriarkaalista cisteemiä. Samoin kuin koko kinkyskene ja se mitä siitä näkyy ulospäin. Sen takia olisi hienoa jos julkikinkyissä olisi mahdollisimman erilaisia ihmisiä ja myös monimuotoisesti sukupuolikategorioiden sisä- ja ulkopuolelta. Helposti bdsm typistyy mielikuviin PVC:stä, nahkasta ja hakkaus ym. kidutusvälineistä. Ehkä se onkin sitä suurimmalle osalle mutta olisi virkistävää jos ulospäin näkyisi enemmän eri vivahteita.
Varmaan paljon julki vai kaappi oleminen riippuu siitä mitä ja miten tekee sekä kenen kanssa. Jos bdsm on pelkkää seksiä, on melko loogista että se kuuluu useimmille pitkälle yksityiselämän puolelle niin kuin mikä tahansa muukin seksielämä. Jos kinkyily taas on enimmäkseen yksi taidemuoto muiden joukossa, niin kuin omalla kohdalla on, sitä haluaa tehdä enemmän tai vähemmän julkisesti koska taiteensa haluaa yleensä esille. Toisin sanoen jos kinkyilyyn ei liity paljoa yksityisiä ja salattavia asioita, voi hyvin olla sitä julkisesti. Yksityiset puolet voi silti pitää itsellään jos niin haluaa, edellyttäen että niitä ei ole levitellyt ympäri foorumeita ja puhunut joka toiselle vastaantulijalle.
Mikään ei kuitenkaan estä olemasta seksielämänsä osalta avoin jos sitä haluaa, se on jokaisen oma valinta. Siveellisyyden voisi ajatella olevan kiinni siitä missä kontekstissa ja tilanteissa asian tuo esille ja kenelle. Myös se miten hyvin osaa asiansa selittää, määrittää varmasti julkaisukynnystä. Jos on hyvä ilmaisemaan itseään puhumalla niin saattaisi kuvitella olevan melko helppoa puhua aremmistakin aiheista. En varmaan itse puhuisi omasta kinkyilystäni kovinkaan paljoa muuta kuin kysyttäessä ja jos tulisi vastaan jokin häiritsevä kommentti johon olisi "välttämätöntä" vastata, koska olen yleensäkin huono selittämään asioita livenä.
Turvallisuus on yksi pointti ja on totta että kaikille ei ole turvallista omassa ympäristössään olla julkisesti kaikkea mitä ehkä haluaisi avoimesti olla. Siinä kuitenkin taas mennään takaisin alkuperäiseen kysymykseen siitä miten salassa pidettävistä ja "poikkeavista" asioista pikku hiljaa tulee yleisimmin hyväksyttyjä vaikka se tapahtuisi marttyyriuden kautta. Aina parempi jos muulla tavoin mutta joskus asioiden edistäminen vaatii uhrautumista yksilötasolla vaikkei se ko. yksilöä sillä hetkellä hyödyttäisikään. Muutos lähtee yksilöistä.
-
Aikalailla kauhistuttaa kun bileissäkin on taas toimittu väärin, toteaa kansanosa joka ei niissä käy.
CIS kortti on kuumaa kamaa, sitä samaa mitä ennen oli kaunis biseksuaalinen nainen lesbojen piknikillä.
Ammattiloukkaantuja ja väärinymmärtäjä on nyt kovasti pahoillaan. Missä on kaapin paikka?
-
Seuraavaksi nousee mieleen ne bileet, joissa kaikilla oli niin mukavaa. Siitäkin huolimatta että hyväksyvä ja avoimuuteen kannustava ilmapiiri luodaan sillä, että pakotetaan kaikki pukeutumaan silleen OIKEALLA tavalla kinkysti, ettei niillä jotka on pukeutuneet perversseiksi tulisi niin hassu olo. Ai niin joo...
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta Suomessa taitaa olla yhdet ainoat bileet vuodessa, joissa on dc. Tai ei siis edes joka vuosi... Eikä se mun mielestäni ole pakottamista, jos toivotaan osallistujilta sen verran kunnioitusta, että osoittaa edes jotenkin ottaneensa huomioon dress coden. Esim. useimmilta miehiltä löytyy se juhlava puku kaapista ja oman kokemukseni mukaan sellaisesta naisetkin pitävät. Dress code on vuosien saatossa löystynyt niin, että tällaiset vanhentuneet ajatukset sen tiukkuudesta voisi jo heittää roskakoppaan.
Niin, minähän en siis puhunut dresscodesta, vaan juuri tuosta "toivotaan osallistujilta sen verran kunnioitusta". Minusta mitään tapahtumaa kohtaan ei voi osoittaa suurempaa kunnioitusta, kuin tulemalla paikalle juuri sellaisena kuin haluaa itse tulla. Tapahtumat taas mielestäni eivät ole osoittaneet kunnioitusta niille, jotka kokevat olevansa kinkyjä siitä huolimatta, että tuntevat olonsa kotoisaksi lippalakissa, farkuissa ja pilottitakissa ja haluavat niissä myös saapua paikalle.
Ajattelisin, että kinkyt varmaankin hyväksyttäisiin paremmin, jollei kinkyillä olisi niin kiire sulloa itseään lokeroihin ja kaappeihin. Sitten kun piilottelun ja salamyhkäilyn sijasta keskitytään avoimuuteen ja tiedon lisäämiseen. Kyllähän se taitaa olla enemmänkin niin, että asioiden vallitseva tila halutaan säilyttää, koska itseasiassa viihdytään paremmin varjoissa.
OT: tuli mieleen sellainen hauska mielikuva parivaljakoista pimpottelemassa ihmisten ovikelloja; "hyvää päivää, haluaisitteko kuulla enemmän kinkyilystä? Meille on suotu fistaamisen lahja, alistuksen ilosanoma, dominoinnin siunaus ja kivun tuottaminen ja siitä nauttiminen ihan jokaiselle, kaikkina aikoina!"
Hyviä pointteja ja varmasti varjoissa oleminen on monen kohdalla itse valittua, salamyhkäisyys saattaa lisätä kinkyilyn viehätystä.
Kannatetaan ideaa parivaljakosta kiertämässä ovelta ovelle vieden kinkyilyn ilosanomaa! Tällä suunnalla kun ovea kolkuttelevat toisinaan ihan muun lahkon edustajat. Olisikin virkistävää törmätä ovella monipuolisella esite- ja materiaalikavalkadilla varusteltuihin sanansaattajiin. Paitsi että en avaa ovea joten saattaisi jäädä sekin kohtaamisen ilo kokematta.
-
Avaudun tästä aiheesta nyt, koska asia on ajankohtainen. Ketjun aloittajan virheellinen ja monille kinkyille jopa vaarallinen väittämä osoittautui konkreettisesti ja haudanvakavasti epätodeksi. Kerron lyhyen tarinan joka sijoittuu lokakuuhun 2018.
Kokenut ammattilainen vaihtoi työpaikkaa saatuaan erinomaisen työtarjouksen suuren kansainvälisen konsernin Suomen toimintojen kärkipaikoilta. Työympäristö oli miellyttävä, työtä arvostettiin ja palkkauskin oli kohdallaan. Ylin johto antoi jatkuvasti hyvää palautetta ja annetut projektit sekä työtehtävät olivat hyvässä nosteessa. Motivaatio oli korkealla ja työtä sai tehdä kovalla sykkeellä. Elämä hymyili ja rahaa jäi vähän sivuunkin laitettavaksi - iso remontti oli tulossa ja se tulisi syömään kaiken mitä saisi haalittua kasaan. Negatiivista palautetta, moitteita tai edes vihjeitä siitä, että jotakin voisi työssään tehdä paremmin tai tehokkaammin ei tullut lainkaan.
Sitten työpaikalla kävi ilmi ettei työntekijä elänytkään tavallista perhe-elämää, vaan asui polyamorisessa suhteessa. Asia ei ollut salaisuus, mutta ei hän sitä myöskään mainostanut. Piti itsensä kaapissa, koska ymmärsi etteivät yksityisasiat kuulu työpaikalle, eikä niistä huudella. Kuitenkin, kun asiasta kysyttiin suoraan, hän ei suostunut valehtelemaan, vaan kertoi kuinka asiat ovat.
Vain reilun viikon päästä kaapin vuotamisesta työsuhde purettiin ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Keskeinen syy oli "työskentelytapa ei sovellu yritykseen X" ja ettei kyseinen henkilö ole ihan sellainen, kuin työhaastattelussa vaikutti. Työntekijälle asia tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, täytenä yllätyksenä. Yleensä, jos työ ei suju, maistu tai menee muuten päin vittua, sen kyllä tietää. Tapahtuma oli niin äkillinen, että jopa osa johtoryhmästä oli henkilöön yhteydessä ja kyseli mitä ihmettä on tapahtunut, kun homma on sujunut niin älyttömän hyvin.
Summa summarum; Suomi on vuonna 2018 edelleen takapajula, jossa ihmisen seksuaalisuus ja yksityiselämä voivat vahingoittaa tätä vakavasti. On siis äärimmäisen vastuutonta ja sinisilmäistä väittää, ettei kaapissa olemiseen ole mitään perustetta. Onnellisessa asemassa ovat ne, joiden ei tarvitse olla huolissaan siitä miten yksityiselämän paljastuminen voi vaikuttaa esimerkiksi työsuhteen jatkumiseen.
-
Vain reilun viikon päästä kaapin vuotamisesta työsuhde purettiin ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.
Summa summarum; Suomi on vuonna 2018 edelleen takapajula, jossa ihmisen seksuaalisuus ja yksityiselämä voivat vahingoittaa tätä vakavasti. On siis äärimmäisen vastuutonta ja sinisilmäistä väittää, ettei kaapissa olemiseen ole mitään perustetta. Onnellisessa asemassa ovat ne, joiden ei tarvitse olla huolissaan siitä miten yksityiselämän paljastuminen voi vaikuttaa esimerkiksi työsuhteen jatkumiseen.
On muuten harvinaisen perseestä. Voimia ja jaksamista tuolle kokeneelle ammattilaiselle.
-
Vain reilun viikon päästä kaapin vuotamisesta työsuhde purettiin ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.
Summa summarum; Suomi on vuonna 2018 edelleen takapajula, jossa ihmisen seksuaalisuus ja yksityiselämä voivat vahingoittaa tätä vakavasti. On siis äärimmäisen vastuutonta ja sinisilmäistä väittää, ettei kaapissa olemiseen ole mitään perustetta. Onnellisessa asemassa ovat ne, joiden ei tarvitse olla huolissaan siitä miten yksityiselämän paljastuminen voi vaikuttaa esimerkiksi työsuhteen jatkumiseen.
On muuten harvinaisen perseestä. Voimia ja jaksamista tuolle kokeneelle ammattilaiselle.
Voimia myös täältä.
Laittaa taas pohtimaan paljonko kaappinsa ovia rohkenee raottaa...
-
Tuli vaan mieleen, että tuossa tuntuisi olevan perusteet kokeneen ammattilaisen penätä oikeutta syrjinnästä. Siis jos koeaika on ohi ja muut vastaavat seikat täyttyvät. Jos sellaiseen on siis valmis silläkin uhalla, että jatkossa kiinnostavien työpaikkojen saaminen voi vaikeutua. Paska juttu kaikkinensa.
-
Snadi kiitos, että jaoit tämän stoorin! Ja tsemppiä ja voimia asianosaisille!
-
On siis äärimmäisen vastuutonta ja sinisilmäistä väittää, ettei kaapissa olemiseen ole mitään perustetta.
Näin se on.
Tämän asian kanssa kannattaa olla varovainen. Ei tarvitse valehdella, mutta ei kannata puhua täyttä tottakaan.
IKRM
-
Ihan vain omaa pohdintaa aiheesta kesken työpäivän:
Mulla on aika vahva fiiilis, että ihmiset asettavat toisiaan luonnostaan johonkin muottiin, jotta ymmärtäisivät näitä paremmin. Jokainen taas luo ne muotit omilla ennakkoluuloillaan. Luulen että seksuaalisuus on niin henkilökohtainen asia, ainakin suurimmalle osalle ihmisistä, että siihen liittyvä avoimuus saa muut näkemään toisen jonkin mielikuvan kautta, mikä on usein aika yksiulotteinen kuva. Sit jos se kuva on vähänkään negatiivinen, niin tuomitaan edes yrittämättä ymmärtää toista.
Ehkä vähän lennokas ajatus tämäkin
Hyvää maanantaita kaikille :love:
-
Tuli vaan mieleen, että tuossa tuntuisi olevan perusteet kokeneen ammattilaisen penätä oikeutta syrjinnästä. Siis jos koeaika on ohi ja muut vastaavat seikat täyttyvät. Jos sellaiseen on siis valmis silläkin uhalla, että jatkossa kiinnostavien työpaikkojen saaminen voi vaikeutua. Paska juttu kaikkinensa.
Koeaikanakin työsuhteen purkamiseen pitää olla asialliset perusteet. Sellaiset tässä ei ainakaan Snadin kertoman mukaan todennäköisesti täyttyisi jos asiaa lähtisi riitauttamaan. Raskas tie tietysti.
Snadille kovasti tsemppiä, hirveä tilanne :(
-
Tuli vaan mieleen, että tuossa tuntuisi olevan perusteet kokeneen ammattilaisen penätä oikeutta syrjinnästä. Siis jos koeaika on ohi ja muut vastaavat seikat täyttyvät. Jos sellaiseen on siis valmis silläkin uhalla, että jatkossa kiinnostavien työpaikkojen saaminen voi vaikeutua. Paska juttu kaikkinensa.
Koeaikanakin työsuhteen purkamiseen pitää olla asialliset perusteet. Sellaiset tässä ei ainakaan Snadin kertoman mukaan todennäköisesti täyttyisi jos asiaa lähtisi riitauttamaan.
Joopa joo,vittumaista.
Kannattaisin riitauttamista,jos voimia ja kaikkea muuta, resursseja,liittoa,ystäviä,aikaa,rahaa, peräksiantamatonta mieltä ja ties mitä riittää.
Pelkästään jos on ainut lapsen vanhempi,saattaa aiheuttaa esimiestasolla käsittämätöntä vihaa ja orjuuttavia tekoja.
Järjenjuoksusta lienee kyse...
-
Summa summarum; Suomi on vuonna 2018 edelleen takapajula, jossa ihmisen seksuaalisuus ja yksityiselämä voivat vahingoittaa tätä vakavasti. On siis äärimmäisen vastuutonta ja sinisilmäistä väittää, ettei kaapissa olemiseen ole mitään perustetta. Onnellisessa asemassa ovat ne, joiden ei tarvitse olla huolissaan siitä miten yksityiselämän paljastuminen voi vaikuttaa esimerkiksi työsuhteen jatkumiseen.
Vahvasti stemppiä!
Tuli vaan mieleen, että tuossa tuntuisi olevan perusteet kokeneen ammattilaisen penätä oikeutta syrjinnästä. Siis jos koeaika on ohi ja muut vastaavat seikat täyttyvät. Jos sellaiseen on siis valmis silläkin uhalla, että jatkossa kiinnostavien työpaikkojen saaminen voi vaikeutua. Paska juttu kaikkinensa.
Jos kyseessä on iso konserni, vaativa asiantuntijatyö ja ollaan aika korkealla yrityksen tikkailla eli lähellä esim. liikkeenjohtoa, johdon konsultointia, suoraan johtoa tukevaa työtä tai vastaavaa, niin en kyllä näe, että tuolta tieltä on todennäköistä selvitä enemmän plussan kuin miinuksen puolella.
Mitä isomman statuksen asemasta on kyse, sitä enemmän työnantajalla on pelivaraa sen suhteen, miten se voi yrittää todistella laiminlyöntejä ja hyväksyttäviä irtisanomisperusteita edukseen. Korvauksia voi tulla, mutta samalla voi mennä koko tuleva ura vastaavan tason hommissa - joitain töitä yleisesti kyllä saa, mutta voi joutua aloittamaan koko oman polun ihan alusta.
Tuosta alkuperäisestä kolumnista, jonka en ensin huomannut olevan vähän vanhempi ja että siihen oli nyt vain tullut uusia vastauksia. Kun näin tuon aloituksen, niin en voinut ensin uskoa, että tämä on kirjoitettu tosissaan! Joskus tietysti näkee sitä asennoitumista, että kun ei heti omassa piirissä ole tullut vastaan ongelmia, niin niitä ei sitten voi olla yleensäkään olemassa. Tai ei ehkä noin jyrkkää johtopäätöstä, mutta sanotaan vaikka, että ei aina muisteta pysähtyä miettimään, olisiko kuitenkin muuten tilanne ihan toinen ja myös yllättäviäkin ongelmia olemassa.
Kolumnin tehtävä tietysti on esittää usein vähän yksipuolinenkin asia, kärjistää, keskittyä johonkin ja mahdollisesti ravistella lukijakuntaa jonkin tietyn näkökulman puolesta. Mutta silti mie ainakin luulen, että jos nyt ei aivan ilmeisiä huumorikolumneja lueta mukaan, niin kolumnisti aina seisoo pääasiallisen ideansa takana. Siinä mielessä on huono merkki, jos reaktio on, että nyt en usko silmiäni, mitä ihimettä tässä oikein luen.
Toivottavasti tuo edeltävä vuoden 2018 vastaus tähän ketjuun oli taas hyvä muistutus kaikille. Siis vaikka jotkut eivät olisi kaapissa, niin niiden pitää ymmärtää, että muut eivät suinkaan ole kaapissa huvikseen tai tarpeettomasti.
-
Tuli ekaks tästä mieleen vanha frendi journalistiliiton ajoilta... saadut potkut lapinkansan päätoimittajan pakeilta ennen edes pestin alkua seksuaalisen suuntautumisen vuoksi...
Tavallaan voin ymmärtää näitä konservatiivejäkin.. ei rasismia saa ikinä täysin kitkettyä.. Sitä päivää odotelles et esim. Vapaamuurareihin pääsis naisetkin.. Valitettavaa.. Itsellenikin on käynyt etten aikoinaan päässytkään kuvaamaan eräänkin prätkätallin vuosikalenteria, enkä pyöräkuvia kun tallin säännöt ”kielsivät naisten pahoinpitelyn” -jollaiseksi maineeni bdsm elämäntyylin harrastajana katsottiin ?!?
Aina löytyy parempi miljöö tehdä duunia, oisin moisesta lafkasta lähteny käveleen heti kun änkyräarvot olisivat aatoksiin virinneet..:/
Snadin suuntaan tsemit !
-
Mielenkiintoinen ajatus että pelko pitäisi kaapissa.
En täysin allekirjoita ajatusta tästä. Kun kysymyksessä on seksuaalisuus ei moni meistä ole muutoinkaan sitä julistamassa pukeutumalla tai kertomalla lähipiirilleen tai ulkopuolisille mitä fantasioita päässä liikkuu tai minkälaista pornoa netistä katsoo.
Monelle kysymyksessä voi olla vain kiinnostuksen puute - kiinnostus olla julistamatta ihmisille yleisesti asioista mitä privaatisti tekee. Mietin tätä itse taannoin bileissä kun ihmiset joista tiedän vain nimimerkin ja naaman juttelevat kanssani asioista jotka ovat osin myös hyvin henkilökohtaisia. Minua ei niinkään asia haittaa - juttelen avoimesti asioista. Minua ei vain niinkään lopulta kiinnosta suuren yleisön, edes tämän rajatumman skeneyleisön mielipiteet - ei ole tarvis pahoittaa mieltään eikä muuttaa muiden mielipiteitä toisiksi. Eikä nostaa itseään jalustalle, tai kuuluttaa maailmalle - tässä olen.
On toki ihmisiä joilla pelko on suuri. Jos olet työssä jossa vaaditaan tietynlaista harmautta kuten julkinen virka (uskotteko että puoluekaverit silittivät Toukon päätä homoklubikuvien jälkeen? Ettei mitenkään tuo burnout liity asiaan?) tai olet tarpeeksi korkealla pyramidissasi että olet kohde arvostelulle esim. alaisien toimesta - tällöin on syytä jos ei tuntea pelkoa, niin ainakin viisautta ohjata valokeila asiakeskwisyyteen eikä persoonaan. Muuten riski polttaa ammatilliset siipensä on merkittävä.
Ja kuten tässä jo mainittiinkin. Sadisti hoitoalalla hoitovirheen sattuessa... DD/lg harrastaja lastenhoitotyössä, Poliisi joka pukeutuu halloween bileissä natsiunivormuun? No - sitä voi miettiä kuinka herkästi sitä haluaa julistaa.
En itsekään luultavimmin suvaitse kaikkea. En edes haluaisi tietää vanhempieni tai edes suurimmannosan lähipiiristäni suuntautumisia, saati sitten työkaverien tai asiakkaiden. Pitäkööt jokainen sen määrn luurankojaan tai mieltymyksiään kaapissa kuin kokee tarpeelliseksi.
-
Nyt en malta olla kysymättä Snadistisadistilta, mitenkäs tällaisissa tapauksissa voidaan teoriassa luottaa että palstalla kerrottu pitää paikkaansa...? Ettei vain oltaisi taas niillä korpikäräjillä.
Mutta minä luotan, sen verran sinisilmäinen kun totta tosiaan olen. Tuollainen on niin väärin ja törkeää, riitauttamiselle on totisesti täydet perusteet. Mitä nimekkäämpi lafka, sitä enemmän niitten luulis olevan huolissaan maineestaan. Polyamoriasta on kuitenkin alettu puhumaan julkisesti yhä enemmän ja hyväksyvämmin, samoin kuin tapetilla on ollut noita isoja syrjintätapauksia työmarkkinoilla. Sitä ei tietenkään tiedä miten kävisi, mutta kaikki oikeus olisi yrittää.
Tällaisia yksittäistapauksia on vuorenvarmasti muitakin, en väitäkään muuta. Eri asia on sitten, kuinka paljon niiden takia kannattaa omaa yksityselämäänsä ennalta järjestää. Tarvitaan jo hiton huonoa tuuria että tällaista sattuu kohdalle, ja voi sattua minkä tahansa muunkin henkilökohtaisen ominaisuuden tienoilta. Kuinka paljon siihen edes voi tai on järkevää ennalta yrittää varautua, että joskus kävisikin näin?
Kai se on sitäkin, mikä itse kullekin on elämässä prioriteettina. Minäkään en todellakaan tahtoisi antaa työpanostani taholle, joka kohtelee ihmisiä tuolla tavalla. Jos joutuisin valitsemaan vaikka sitten kuinka hyvän työpaikan ja omana itsenäni kohdatuksi tulemisen väliltä, niin ei tarvitsisi kahta kertaa miettiä kumpi minulle on ensisijaista. Joku muu voi tietysti kokea asian toisin.
Tällä kirjoituksella tahdoin ravistella nimenomaan niitä ihmisiä, jotka ovat kuin ovatkin valinneet kaapin juuri pelon vuoksi tai sitten kokevat pelkoa siitä että kaapista joutuisi tahtomattaan ulos. Pelko kun hyvin usein on keskenjääneitä entä jos -ajatuksia. Olen huomannut lukuisia kertoja, miten omilta peloilta voi pudottaa pohjan jos pysähtyy miettimään ne ajatukset loppuun: entä tosiaan sitten, jos pelätty asia tapahtuisikin? Mitä menetettävää loppujen lopuksi olisi? Ei kukaan tietenkään halua joutua torjutuksi tai potkituksi duunistaan, mutta minusta kannattaa puntaroida mitä sen välttämiseksi on valmis tekemään ja minkä takia loppujen lopuksi. Edelleen kaikki kunnioitus jokaisen henkilökohtaisille valinnoille, mihin lopputulemaan tämä puntarointi sitten johtaakaan.
Vaikeaa on hahmottaa, minkälaiseen edesvastuuseen minun sitten pitäisi tällaisten näkemysten esittämisestä joutua.
-
Ei se hyökkäys ihan aina ole paras puolustus, näköjään.