BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 01.12.2016, 06:54
-
VILLIKKO
Olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että kuulun eräänlaiseen heimoon tai jopa rotuun. Olen niitä naisia, jotka ovat suhteissaan aina jonossa toisena tai kolmantena. Ja se on minulle, tässä elämäntilanteessa, ihan sopivaa, sillä en tiedä minne menen ja mistä tulen. Tietynlaista ajelehtimista.
Ja kyllä, minulla on suhteita avioliitossa oleviin ihmisiin. Ihmisiin, joilla on perhe. Ihmisiin, joilla on jo Rakkaus. Olen vain niin onnekas, että nuo ihmiset kykenevät ja saavat myös leikkiä näitä pervoleikkejä liittonsa ulkopuolella. En tietoisesti (ja toivottavasti tiedostamattakaan) ole hakeutunut juuri avioliitossa olevien ihmisten kanssa suhteisiin. Kemiat ovat vaan pelanneet heidän kanssaan paremmin. Tietty etäisyys ehkä, joka tuo minulle turvaa.
En kuitenkaan halua kertoa suhteistani, vaan haluan kertoa tästä heimosta johon kuulun. Ihmiset, jotka ovat suhteissaan aina niitä toisia, kolmansia tai neljänsiä jonossa. Itse tunnen ainoastaan vain naisia, jotka elävät näin. Minulla on pari ystävääkin, jotka ovat jonossa toisia tai kolmansia. Meitä yhdistää tietynlainen vahvuus, villi luonne ja vapauden kaipuu. Haemme kuitenkin myös turvaa ja välillä pelkäämme kovasti. Ehkä olemme jollain tavoin niin kiinni vapaudessamme, ettemme osaa kuvitellakaan esimerkiksi yhdessä asumista kumppanin kanssa. Olemme sellaisia Villikoita.
Yhteiskunnan silmissä olemme kevytkenkäisiä ja arveluttavia. Yhteiskunnan silmissä meillä on hyvin löyhä moraalikäsitys, ja meidät leimataan kodinrikkojiksi. Luulen, että myös pervoskenestä löytyy heitä, jotka eivät pidä kaltaisistani ihmisistä. Itse en ole yhtäkään kotia rikkonut. Ja minulla on itselleni hyvin tiukat säännöt siitä, miten etenen suhteissa, joissa toinen osapuoli on avo- tai avioliitossa. Enemmän ne säännöt tiukkenee silloin, kun kumppanilla on lapsia. Olen Villikko, mutta en todellakaan halua satuttaa viattomia oman nautintoni takia. Tunnustan täysin sen, etten ole kenenkään jonossa se ensimmäinen.
Itse olen menneisyydessä kokenut kovia ihmissuhteissa, ja varsinkin jos niihin on liittynyt seksi millään tavoin. Olen joutunut kokemaan henkisellä tasolla erittäin brutaalia hyväksikäyttöä. Seksuaalisuuteni on viehättänyt montaa kumppaniani, mutta minä ihmisenä, olen ollut liian vaikea. Ikäänkuin on haluttu vain se seksuaalisuuteni, ja muuten en ole ollut juurikaan mitään kumppanille.
Ehkä juuri siksi vähän kavahdinkin, kun erään dominoivan kanssa keskustellessa tämä dominoiva mainitsi olevansa iloinen, ettei hänen avioliiton ulkopuolinen, luvallinen leikkikaverinsa kaada omaa yksinäisyyttään hänen niskaansa. Leikkikaveri kun sattuu olemaan samanlainen Villikko kuin minä. Olin hetken aikaa kovinkin ärtynyt kyseisestä kommentista. Se, että me Villikot elämme miten elämme, ei tarkoita sitä, että meitä voisi pitää leikkikaluina (sillä väärällä tavalla). Mietin kovasti, mitähän mahtaisi tämän dominoivan ja leikkikaverinsa sessiossa tapahtua, jos yhtäkkiä leikkikaverin yksinäisyys pulpahtaisi pintaan ja kyyneleet alkaisi valua. Säikähtäisikö dominoiva ja juoksisi kotiin vaimon hoiviin vai pitäisikö huoltaan leikkikaveristaan?
No, luulen, ettei dominoiva tuossa tapauksessa ymmärtänyt täysin, mitä tuli sanoneeksi. Ja luulen, että Villikon mielenmaisemaa ymmärtää parhaiten toinen Villikko. Siitä mielenmaisemasta kyllä viehättyy moni, ehkäpä se antaa vilauksen siitä mitä itsellä ei ole. Ehkä se on lohdullista toiselle, viettää hetki Villikon kanssa. Olla jotenkin oudolla tavalla vapaa. Se voisi olla ominaisuus, joka kiehtoo Villikoissa.
Villikko saa hetken turvansa ja Villikon sen hetkinen kumppani hetken vapautensa?
(http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=17334;type=avatar)
Ämmä, Villikko
-
Yksi mitä on elämän aikana oppinut, turvaa ei voi rakentaa kenenkään ihmisen varaan. Se pitää löytää ihan muualta, jos siihen on tiedostettua tarvetta.
Ja toinen oppi, vapaus on nimi mistä varmaankin moni haaveilee. Mitä se sitten sisältääkään itse kullekin. Monelle vapaus tarkoittaa asennetta: teen mitä haluan.
Ikää myöden nämäkin vapaa/villikko-tunteet muuttuvat. Nuorilla ehkä enemmänkin tarve tuntea vapaus. (?) Vanhemmiten tietää, että se vapaus on mutta silti arvostaa ja kaipaa enemmän sitä kun on yksi jolle se ykkönen. Jonka kanssa saa jakaa enemmänkin kuin oman seksuaalisuutensa.
Paljon mietintää aiheuttanut aloitus. Kiitos siitä kirjoittajalle. Kuka hän mahtaa ollakaan.
-
Jokainen tilanne ja suhde kulkee loppupeleissä henkilökemioiden mukaan ja tapauskohtaisesti, in my humble opinion. Jos kaksi ihmistä sopii suhteen joka perustuu ensisijaisesti seksiin ja kinkyilyyn, en näe välttämättä vääränä, että rakkautta, huolenpitoa yms on tarjolla vähäisemmässä määrässä kuin ensisijaiselle kumppanille.
Mielenkiintoinen tuo ajatus heimosta tai rodusta. Tätä sivuten olen toisinaan kelaillut, onko mm polyamoriaan päätyminen/hakeutuminen luontainen taipumus(heimo), seuraus olosuhteista vai jokin muu syy? Joissain (en siis suinkaan kaikissa) tapauksissa myös ajatellut, onko poly-ryhmissä/foorumeilla seuran etsiminen osittain johdannaista siitä, ettei seuraa löytynyt muuten? Saman kysymyksen voi tietysti esittää myös kinkyilyyn liittyen. Eli ihminen ei ole välttämättä niin luontainen kinky, vaan päätyy kinky-foorumille yleisesti löytääkseen (jotain)seuraa. Motivaatioita voi olla monia, eikä yksi ole oikein, toinen väärin. En kyseenalaista polyheimoa tai kinkyheimoa, mutta kyseenalaistan, onko jokainen poly polyheimolainen ja jokainen kinky kinkyheimolainen
-
Olen salaperäisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä ja eri mieltä. Tietysti yhteiskunta tuomitsee kevytkenkäisyyden ja mitä näitä nyt on, ja erityisesti tällä foorumilla varmasti tuomitaan. Yllättäin täällä olen törmännyt vauva-palstan jälkeen eniten konservatiivisiin ja vanhanaikaisiin ja omaan lokeroihinsa juuttuneisiin ihmisiin. Vaikka luulisi jotain ihan muuta! :)
Itse en enää jaksaisi mitään salailua ja jonkun selän takana vehtaamista. Olen ollut se, jonka selän takana touhutaan ja se, joka touhuaa toisen selän takana. Olen ollut se, joka touhuaa avoimesti vaikka kuviossa onkin useampi kuin kaksi ihmistä ja jossain vaiheessa on selvinnyt, ettei ne toiset sitten ole loppujen lopuksi asiaa hyväksyneetkään. Olen ollut perinteisessä parisuhteessa ja olen ollut kaverisuhteessa, johon on kuulunut seksi.
Omalta kohdaltani olen tajunnut, että perinteinen parisuhde ei ole minua varten. Mutta en koe kuuluvani mihinkään "heimoon". Ja jotenkin koen koko ajatuksen erilaisista heimoista vieraaksi. Ja tällainen heimo-ajattelu mielestäni romantisoi turhaan ihan normaaleja asioita. Skenetystä! Ihmiset ovat erilaisia ja myös suhde-muotoja ja seksuaalisuuden muotoja on, jos ei nyt miljoonia, niin ainakin melkein. Ja kaikki ovat yhtä normaaleja, kunhan kyseessä ovat aikuiset ihmiset, jotka tekevät ja ovat mukana vapaaehtoisesti. Eikä mikään muoto ole parempi kuin toinen, noin niinkuin yleisesti ottaen.
Kunnioitan niitä, jotka ovat onnellisia parisuhteessa, kunnioitan niitä, jotka ovat jonkinlaisen polykakkaran osasia, kunnioitan niitä, jotka ovat valinneet suhteettomuuden ja kunnioitan niitä, jotka ovat niitä kolmansia tai neljänsiä. Kunhan valinta on tehty itse, eikä toisen valintaa dissata.
-
*Vilkuttaa, että tää olis se kirjoittaja*
-
*Vilkuttaa, että tää olis se kirjoittaja*
:) Kiva. Tuo kävi mielessäni.
Kiitos kirjoituksesta. Sitä ja siihen liittyvää olen miettinyt tänään.
-
Nuorena luulee tietävänsä, mutta vanhana tietää luulevansa... :-\
-
Täällä yksi Villikko, heimolainen. Kiitos, osasit hyvin pukea meidän Villikkojen ajatuksia sanoiksi :)
-
Tätä sivuten olen toisinaan kelaillut, onko mm polyamoriaan päätyminen/hakeutuminen luontainen taipumus(heimo), seuraus olosuhteista vai jokin muu syy? Joissain (en siis suinkaan kaikissa) tapauksissa myös ajatellut, onko poly-ryhmissä/foorumeilla seuran etsiminen osittain johdannaista siitä, ettei seuraa löytynyt muuten? Saman kysymyksen voi tietysti esittää myös kinkyilyyn liittyen. Eli ihminen ei ole välttämättä niin luontainen kinky, vaan päätyy kinky-foorumille yleisesti löytääkseen (jotain)seuraa. Motivaatioita voi olla monia, eikä yksi ole oikein, toinen väärin. En kyseenalaista polyheimoa tai kinkyheimoa, mutta kyseenalaistan, onko jokainen poly polyheimolainen ja jokainen kinky kinkyheimolainen
Minäkin olen pohtinut tätä asiaa välillä. Kaikkiin polyamorisiin kuvioihinhan ei kuulu parisuhdehierarkia tai se on erittäin vähäistä ja johtuu ulkoisista seikoista (esim. siitä että yksi sattuu olemaan aviopuoliso). Sitä on sitten välillä pohtinut, että miksi toisissa polykuvioissa tarvitaan niin voimakasta hierarkiaa että joku on esimerkiksi "neljäs". Mutta kun en ole poly niin tämä on vain ulkopuolisen pohdintaa. Parasta elämässähän tietysti olisi jos jokaiselle löytyisi sellainen suhde, jossa hänellä on ihan yhtä paljon sananvaltaa kuin suhteen muillakin osapuolilla - oli se kuvio sitten mikä tahansa.
-
Tuntuis kyllä vähän paskalta olla joku neljäs, etuilisin kyllä ihan villikkona semmoisessa hommassa :P
-
Tuntuis kyllä vähän paskalta olla joku neljäs, etuilisin kyllä ihan villikkona semmoisessa hommassa :P
Niin no, mun pointti varmaan hommassa on aina ollut se, et voin olla kuinka mones tahansa, kunhan tunnen oloni kuitenkin ERITYISEKSI. Fakta kun on se, että kukaan muu ei voi antaa niitä asioita suhteessa sille toiselle osapuolelle, mitä minä annan. Mä kunnioitan ja arvostan jokaista kumppaniani, enkä ala etuilemaan, koska se olisi mielestöni todella törkeää kumppanini loukkaamista.
Enkä sinänsä koe olevani missään jonossa. Mutta tunnustan sen faktan, etten ole prioriteeteissä ehkä niin ylhäällä kuin haluaisin. Pitkään tein asian eteen töitä ja nyt alan olla asian kanssa sinut. Suhteet jatkuvat hyvällä mallilla ja tunnen syvää kiintymystä kumppaneihini.
-
Mä kyl olisin samanlainen ku DD, siis en mä halua olla mikään neljäs. Mä haluan olla paras aina!
Siksi itse ajattelisin ettei ihmisiä voi tai _saa_ laittaa järjestykseen koska ei se ole mikään paremmuuskilpailu.
Jos halutaan elää monisuhteisena, eikö (tai itse ainakin ajattelen niin) olisi mukavampaa kaikille osapuolille jos niihin eri ihmisiin suhtautuisi niin että jokaisella on se oma roolinsa, jossa he on se ainoa ja paras?
Eikä niin että mä oon eka ja sä oot toka, lälläslää?
-
Tuokaan ei tietysti harvinaisin fetissi/tunnetila nauttia halpana panolelula olemisesta. Tai nauttiiko joku sitten ihan oikeasti sen tyylisestä kohtelusta, voikin tietty olla harvinaista
-
Tuokaan ei tietysti harvinaisin fetissi/tunnetila nauttia halpana panolelula olemisesta. Tai nauttiiko joku sitten ihan oikeasti sen tyylisestä kohtelusta, voikin tietty olla harvinaista
Luin avauksen moneen kertaan, enkä löytänyt siitä viittausta fetissiin tai kokemusta halpana olemisesta. Halvennettuna olemisesta kuitenkin, ja se tunne välittyi myös kommentista yllä. Kun oikein tavasin niin löysin ihan päinvastaisen lauseen: "Se, että me Villikot elämme miten elämme, ei tarkoita sitä, että meitä voisi pitää leikkikaluina (sillä väärällä tavalla)."
Tunnistan hyvin kolumnistin vapauden kaipuun. En minäkään halua sitoutua tai asua yhdessä kenenkään kanssa, vaan nautin elämästäni niinkuin se nyt on. Siltikin, joskus tarvitsen hetken läheisyyttä ja tunnetta olla merkityksellinen. Se ei tehne minusta halpaa panolelua.
-
Tuokaan ei tietysti harvinaisin fetissi/tunnetila nauttia halpana panolelula olemisesta. Tai nauttiiko joku sitten ihan oikeasti sen tyylisestä kohtelusta, voikin tietty olla harvinaista
Luin avauksen moneen kertaan, enkä löytänyt siitä viittausta fetissiin tai kokemusta halpana olemisesta. Halvennettuna olemisesta kuitenkin, ja se tunne välittyi myös kommentista yllä. Kun oikein tavasin niin löysin ihan päinvastaisen lauseen: "Se, että me Villikot elämme miten elämme, ei tarkoita sitä, että meitä voisi pitää leikkikaluina (sillä väärällä tavalla)."
Tunnistan hyvin kolumnistin vapauden kaipuun. En minäkään halua sitoutua tai asua yhdessä kenenkään kanssa, vaan nautin elämästäni niinkuin se nyt on. Siltikin, joskus tarvitsen hetken läheisyyttä ja tunnetta olla merkityksellinen. Se ei tehne minusta halpaa panolelua.
Kiitos Glori. :)
Ja niin, mitä tulee tähän "toisena tai kolmantena" olemiseen. En minä halua kumppanini aviopuolison tilalle suhteissani, en koe tarvetta "kilpailla" ja olla "paras"'. Minä olen onnellinen siitä, että saan olla kumppaneilleni oma, ERITYINEN itseni.
-
Tuokaan ei tietysti harvinaisin fetissi/tunnetila nauttia halpana panolelula olemisesta. Tai nauttiiko joku sitten ihan oikeasti sen tyylisestä kohtelusta, voikin tietty olla harvinaista
Luin avauksen moneen kertaan, enkä löytänyt siitä viittausta fetissiin tai kokemusta halpana olemisesta. Halvennettuna olemisesta kuitenkin, ja se tunne välittyi myös kommentista yllä. Kun oikein tavasin niin löysin ihan päinvastaisen lauseen: "Se, että me Villikot elämme miten elämme, ei tarkoita sitä, että meitä voisi pitää leikkikaluina (sillä väärällä tavalla)."
Tunnistan hyvin kolumnistin vapauden kaipuun. En minäkään halua sitoutua tai asua yhdessä kenenkään kanssa, vaan nautin elämästäni niinkuin se nyt on. Siltikin, joskus tarvitsen hetken läheisyyttä ja tunnetta olla merkityksellinen. Se ei tehne minusta halpaa panolelua.
Kiitos Glori. :)
Ja niin, mitä tulee tähän "toisena tai kolmantena" olemiseen. En minä halua kumppanini aviopuolison tilalle suhteissani, en koe tarvetta "kilpailla" ja olla "paras"'. Minä olen onnellinen siitä, että saan olla kumppaneilleni oma, ERITYINEN itseni.
Koen kanssa asian niin, että kyse ei ole kilpailusta tai paremmuudesta monesko on, kunhan osapuolten välillä keskenään on se erityinen suhde ja täysillä olemisen/menemisen tunne. Kaikilla ei ole mahdollisuutta, halua tai pienintä aikomustakaan tulla täysin pysyväksi osaksi kiinteitä järjestelyjä - siltikään se ei estä ottamasta irti niistä yhteisistä hetkistä kaikkea, mitä on tarjolla. Henkilökohtaisuus, vaikuttavuus - tärkeitä sanoja tässä kohtaa.
-
Mä haluun olla nummero uno joten mua ei esim. pariskunta voi saada suhteeseen, mut se ei silti tarkoita ettenkö voisi olla muuten vapaa suhteessa/suhteissa :love:
-
Juu ei mainittu, kommenttini oli johdannainen kelailu. Jos janan toisessa päässä on arvostettu ja läheinen ihminen jolle avataan sydäntä yms, tylysti kohdeltu panolelu on janan toisessa päässä. Ainakin leikin tasolla toiset nauttivat myös tästä. Toisia taas järkyttävää edes ajatuksen tasolla.
Ja monelle sopii klassinen FWB, eli seksiä/sessioita ilman sen suurempia tunteita, kaikki tyylillään.
-
Kovin oli ajatuksia herättävä kirjoitus. Itsehän olen onnellisesti aviossa ja minulla on myös tahollaan onnellisessa liitossa oleva vakituinen leikkikalu. Sitten minulla on satunnaisesti sessioita ihmisten kanssa, kun ja jos kohdalle osuu joku jonka kanssa kemia pelaa.
En osaa sanoa miten menisi jaottelu kakkosiin, kolmosiin tai vaikka vitosiin koska luulen, että resurssini niin monen suhteen ylläpitämiseen kaikkia kunnioittaen, ei vaan riitä, kun pitää töissäkin käydä ja hoitaa arki. En silti koe, että sen puolison jälkeen tulevat sivusuhteet pitäisi jaotella paremmuusjärjestykseen. Uskon että jokainen suhde on omanlainen ja tyydyttää omanlaisia tarpeita. Siksi kai niihin sivusuhteisiin yleensä ryhdytään. Se, millä intensiteetillä kuhunkin suhteeseen panostetaan onkin sitten toinen kysymys. Jos on monta suhdetta niin miten vapaan aikansa jakaa ettei kellekään tule paha mieli tai koe jääneeksi ulkopuolelle.
Jos pitää jakautua moneen suuntaan niin mitä puoliso tuumii.
Seksuaalisuus ei kai jakamalla kulu, mutta entäs henkiset resurssit jos suhteet syvenee?
Kuinka monesta pystyy syvästi välittämään ja huolehtimaan...itse tunnustan etten monestakaan.
Villikko-klaani kuullostaa kiehtovalta. Ja houkuttelevalta. Itse en lähtisi Villikosta vapaudenkaipuutani etsimään, kun en sellaista koe. Mutta sellainen yya-sopimus kyllä. :-*
-
Kirjoittajan elämäntilanne ei liippaa omaani edes takavasemmalta, joten en tunne sinäänsä hengenheimolaisuutta. Tällä hetkellä. Mutta olipa kiva lukea kolumni, mikä ei ollut pätkä Itsestäänselvyyksien käsikirjasta. Lisää sellaista.
Itse olin nuorempana juuri se jonossa jälkimmäinen. Eikä se haitannut, koska itseasiassa minulle sopi ihmisistä vain jonkun osa-alueen tai puolen kokeminen. En olisi osannut olla kokonaisen ihmisen kanssa itsekin kokonainen. Eikä tämä tarkoita, että ottaisi vain parhaat päältä vaan etsin eri ihmisiä täyttämään eri osa-alueita omiin tarpeisiini. Plääh ajatukselle, että olisin vanhemmiten kasvanut viisaammaksi tai eheytyneemmäksi. Satuin vain kohtaamaan ihmisen, joka näkee hyvät puoleni niin hyvinä, että hyväksyy ne huonoimmatkin. Sattumien summa, että olen ykkönen. Mutta ykkösenä oleminen tarkoittaa siis sitä, että lukujärjestyksessä tulee muitakin. Ykkönen ei oo ainut ja yksi. Ja sitä ei tunnu yleiskollektiivinen ihmiskunta tajuavan. Ykkösen merkitys on iso, mutta järjestysluku tarkoittaa muita lukuja. Ja jos niitä toisia ja kolmansia on, niin silti oma arvo on merkittävä ja tärkeä.
-
Kauheasti on nyt tartuttu tuohon "toisiin ja kolmansiin" kommenteissa. Ja ymmärrän sen. Ehkä olisi pitänyt tajuta minun kirjoittaa kolumniini, ettei "toisena" tai "kolmantena" olo kuitenkaan tarkoita, että arvostus, kiintymys tai kunnioitus olisi vähäisempää sieltä hänen puolelta, jonka "toinen" tai "kolmas" on.
Kysymys on vain prioriteeteista, joita elämä asettaa. Minulla on sellainen käsitys, että aika monissa polysuhteissa on niitä "toisia" ja "kolmansia", samasta syystä.
On totta, että vaatii erityistä mielenlaatua olla tällainen. Jotkut ovat väittäneet, että itsetunto olisi tavallista heikompi kaltaisillani. Olen eri mieltä. Minun prioriteeteissä ykkösenä olen minä itse. Oma kehittymiseni ihmisenä.
Tuohon UW:n mainitsemaan panoleluhommaan en oikein tiedä mitä sanoa. Itse en ole kenenkään panolelu (muuta kuin sessioissa, hetkellisesti, you know what I mean). Minulla on FWB-suhde myös. Mutten koe, että siinäkään olisin panolelu, sillä minä ja Ystäväni välitämme toisistamme.
Rehellisesti sanottuna tuollaisista panolelu-kommenteista kuultaa läpi kyllä tietty ymmärtämättömyys.
Kuten sanottua, Villikkoa ymmärtää parhaiten toinen Villikko. Jos teitä heimolaisia täällä on niin saa huudella, vaikka ihan yksärillä. Olisi kiva keskustella suhteista ja muusta. :)
Edit. Typot
-
Mutta olipa kiva lukea kolumni, mikä ei ollut pätkä Itsestäänselvyyksien käsikirjasta. Lisää sellaista.
Suuri kiitos tästä. Paras kehu teksteistäni ikinä, missään. Kiiiiitos. :)
-
Piti vielä sanoa se että omakohtaisesti en oikein päässyt kiinni tohon villikko-heimoon konseptina enkä osannut ajatella sellaiseen kuuluvani, vaikka ilmeisesti paljolti mainitunlaista elämää vietinkin sellaisen n. 20 vuotta.
MÄ kuvailin itseäni lähinnä sanoilla sinkku tai vanhapiika :D mutta ehkä se ero on siinä että en ihan samaistu tohon ajatusmaailmaan vaikka elämäntyyli olikin sama.
Ja sanoin viimeiset 10 vuotta ehkä että "mä en ainakaan ikinä pystyis asuu kenenkään kanssa" - mut opin että eipä kannata sanoa ikinä tai koskaan.
-
Kuten yritin jo selittää, en kommentoi kolumnin kirjoittajaa, kolumnin pohjalta voi (kaiketi)mainita myös kirjoituksen pohjalta heränneitä ajatuksia, vaikka olisivat eriäviä kuin kirjoittajan. Baarin ketjuissa useampikin nainen maininnut fetissistä jossa nauttivat panoleluna olemisesta, ainakin leikin tasolla
-
Uuuu mää ainaki tykkään panoleluna olemisesta :love:
-
Villikkous.. Pitää ehkä makustella tuota nimitystä, mutta voi kai sanoa, että itselläni on samankaltainen henkinen tila johon kuuluu ajoittain vapauden kaipuu ja/tai hetkittäin joko todelliset tai vailla totuuspohjaa olevat toiseuden tunteet. Kun voi suhteessaan/suhteissaan olla vapaa, sellainen kuin on, villikin, tietää löytäneensä jotain ainutlaatuista.
-
En lukenut ketjua (ehkä eka kerta evö ennen postausta) .. mutta.. Koen olevani myös "villikko" - Elän elämäni SUURINTA suhdetta, sitä jota varten olen harjoitellut jo 24 kertaa.. kertaakaan en edellisissä suhteissani ole ollut "edes kakkosviulun soittaja".. tai jos siltä on haiskahtanut, on matka jatkunut muutaman kerran jopa ilman hyvästejä..
Villikko on itselleni sitä että haastaa suhteen, uskaltaa tehdä ratkaisuja -ei sitä että roikkuu kakkos-, kolmos-, tai nelosketjun pakkina.. Minä olen aina ollut se ykkösketjun tuulennopea vasen sniper.. siitä en luovu edes kinkymaailmassa.. aamen
-
Pulse ei tainnu lukee ku otsikon :o
-
En lukenut ketjua (ehkä eka kerta evö ennen postausta) .. mutta.. Koen olevani myös "villikko" - Elän elämäni SUURINTA suhdetta, sitä jota varten olen harjoitellut jo 24 kertaa.. kertaakaan en edellisissä suhteissani ole ollut "edes kakkosviulun soittaja".. tai jos siltä on haiskahtanut, on matka jatkunut muutaman kerran jopa ilman hyvästejä..
Villikko on itselleni sitä että haastaa suhteen, uskaltaa tehdä ratkaisuja -ei sitä että roikkuu kakkos-, kolmos-, tai nelosketjun pakkina.. Minä olen aina ollut se ykkösketjun tuulennopea vasen sniper.. siitä en luovu edes kinkymaailmassa.. aamen
Meni kyllä nyt pointti mun tekstistä kokonaan ohi. On tietenkin ymmärrettävää, että kun on hypermonogaaminen, niin ei pysty näkemään sellaisen ihmisen mielenmaisemaa, jolle rakkaus on ennen kaikkea vapautta ja luottamusta.
Mutta ole sinä villikko omalla tavallasi vain. Täytyy tosin korjata, etten "roiku" kenenkään kakkosena tai kolmosena. Jos olisit lukenut kolumnin, sekä kommentointiketjun, tietäisit, että kyse on täysin muusta.
-
Uuuu mää ainaki tykkään panoleluna olemisesta :love:
Ai. Tykkäät olla sellanen, jota pannaan, mut mihinkään muuhun ei kelpaa ja that's it? :o
-
Mä en lähtisi tuomitsemaan panoleluja, niitä jotka oikeasti saa kicksit rajusta esineellistämisestä ja persoonattomana panoleluna olemisesta. Ei varmasti liity tähän aiheeseen, mutta en lähtisi kinkyfoorumilla tuomitsemaankaan moista fetissiä.
-
Hieno ja totisesti ajatuksia herättävä teksti, kiitos!
On tietenkin ymmärrettävää, että kun on hypermonogaaminen, niin ei pysty näkemään sellaisen ihmisen mielenmaisemaa, jolle rakkaus on ennen kaikkea vapautta ja luottamusta.
Mietin pitkään, mikä tässä villikkoteoriassa minua ärsyttää, mutta tämä puuskahdus nosti sen onneksi näkyville. Koko ajatus tästä villimmästä tavasta elää ja rakastaa kun tuntuu rakentuvan sille, ettei prioriteetiltaan suhteen kaikille osapuolille ensisijaisessa suhteessa voisi olla kokonaan vapaa. Mistä tämä johtopäätös tulee?
Ylipäätään minusta tuntuu, että romanttisissa suhteissa toiseen ihmiseen sitoutuminen nähdään usein ulkopuolelta katsottuna ahdistavana ja kahlitsevana. Minä taas koen sen kovinkin neutraalina ja itse asiassa kaikkiin muihinkin läheisiin ihmissuhteisiin kuuluvana asiana. Jokaisessa ystävyys-, seksi-, tai rakkaussuhteessahan tulee ottaa toisen näkökulma huomioon omassa käyttäytymisessään. On toimittava suhteen ylläpitämiseksi jos ei tahdo sen katkeavan tai hiipuvan. Toisissa suhteissa se tarkoittaa hyvinkin aktiivista toimimista, toisissa se on passiivisempaa.
Minä en oikein jaksa ymmärtää kaikkea sitä meteliä ja hössötystä siitä, minkälaisiin ihmissuhteisiin sitä nyt itse kukin on erikoistunut ja siksi tietysti aivan erityinen ja erinomainen, tietynlainen. Minusta ihmissuhteissani ei ole kysymys minusta, vaan niistä ihmissuhteista. Koen itseni vapaaksi ja kesyttämättömäksi, riippumatta siitä millaisia ihmissuhteita elämä minulle tarjoaa.
En myöskään pidä siitä, että monogamisuutta pidetään niin idioottimaisena ja tukahduttavana tapana elää. Kaikissa suhteissa on omat joko kirjoitetut tai kirjoittamattomat sääntönsä, ja varsinkin tällä foorumilla luulisi ymmärrettävän, että ne voivat tuoda turvaa silloinkin kun niiden takia jotain toimintaa rajoitetaan. Niin mahtavan vapaalta kuin oma polyily tuntuukin, ei minusta ole millään tavalla perusteltua katsoa kaikkia toisin toimivia suhteita häkeiksi.
-
En tuominnut, ihmettelin vaan kun oli hiukan ristiriidassa muiden DD:n kommenttien kanssa. :) Itse en osaa olla kenellekään pelkkä panolelu. Suhteeseen kuuluu aina myös muuta, ja haluan että kumppani pitää minusta minun takia. Ei sen takia, että sessioissa voin olla hänelle panoleluna hetkellisesti.
Mutta en tosiaan tuomitse heitä, jotka saavat kicksinsä suhteen perustuessa pelkkänä panoleluna olemiseen. En tietääkseni väittänyt sellaista missään? :)
-
Kirjoitus on hyvä, mutta komppaan myös vahvasti pikkusiskon aiempaa viestiä. Itse olen monogaminen ja silti minullekin rakkaus on nimenomaan vapautta, luottamusta ja sitoutumista. Minulle riittää se yksi, ainoa ja oikea. Polysuhde ei koskaan toimisi minulla, mutta kunnioitan heitä, joille se on elämäntapa ja heidän tapansa rakastaa.
Kaikkea ei voi aina ymmärtää, mutta liki kaiken (aikuisten välillä yhteisellä sopimuksella tapahtuvan) voi hyväksyä, jokaisella on oma tapansa olla ja elää. Juuri se minun tapani ei ole ainoa oikea, eikä sinunkaan tapasi, joka juuri nyt luit tämän lauseeni.
-
Hieno ja totisesti ajatuksia herättävä teksti, kiitos!
On tietenkin ymmärrettävää, että kun on hypermonogaaminen, niin ei pysty näkemään sellaisen ihmisen mielenmaisemaa, jolle rakkaus on ennen kaikkea vapautta ja luottamusta.
Mietin pitkään, mikä tässä villikkoteoriassa minua ärsyttää, mutta tämä puuskahdus nosti sen onneksi näkyville. Koko ajatus tästä villimmästä tavasta elää ja rakastaa kun tuntuu rakentuvan sille, ettei prioriteetiltaan suhteen kaikille osapuolille ensisijaisessa suhteessa voisi olla kokonaan vapaa. Mistä tämä johtopäätös tulee?
Ylipäätään minusta tuntuu, että romanttisissa suhteissa toiseen ihmiseen sitoutuminen nähdään usein ulkopuolelta katsottuna ahdistavana ja kahlitsevana. Minä taas koen sen kovinkin neutraalina ja itse asiassa kaikkiin muihinkin läheisiin ihmissuhteisiin kuuluvana asiana. Jokaisessa ystävyys-, seksi-, tai rakkaussuhteessahan tulee ottaa toisen näkökulma huomioon omassa käyttäytymisessään. On toimittava suhteen ylläpitämiseksi jos ei tahdo sen katkeavan tai hiipuvan. Toisissa suhteissa se tarkoittaa hyvinkin aktiivista toimimista, toisissa se on passiivisempaa.
Minä en oikein jaksa ymmärtää kaikkea sitä meteliä ja hössötystä siitä, minkälaisiin ihmissuhteisiin sitä nyt itse kukin on erikoistunut ja siksi tietysti aivan erityinen ja erinomainen, tietynlainen. Minusta ihmissuhteissani ei ole kysymys minusta, vaan niistä ihmissuhteista. Koen itseni vapaaksi ja kesyttämättömäksi, riippumatta siitä millaisia ihmissuhteita elämä minulle tarjoaa.
En myöskään pidä siitä, että monogamisuutta pidetään niin idioottimaisena ja tukahduttavana tapana elää. Kaikissa suhteissa on omat joko kirjoitetut tai kirjoittamattomat sääntönsä, ja varsinkin tällä foorumilla luulisi ymmärrettävän, että ne voivat tuoda turvaa silloinkin kun niiden takia jotain toimintaa rajoitetaan. Niin mahtavan vapaalta kuin oma polyily tuntuukin, ei minusta ole millään tavalla perusteltua katsoa kaikkia toisin toimivia suhteita häkeiksi.
Olenko missään vaiheessa väittänyt monogaamisia suhteita häkeiksi? Tai tyhmiksi? Minä koen ITSELLENI monogamian hiukan hankalaksi, en mahdottomaksi. Enkä sanoisi, että kyse omassa tavassani on romanttisesta rakkaudesta. Siitä en puhunut tekstissäni, muuta kuin viitaten siihen, että kumppanini ovat jo Rakkauden elämäänsä löytäneet.
Sitä paitsi, kyse ei ollut alkuperäisessä tekstissä arvottaa eri tapoja olla ihmissuhteissa. Kyse oli kertoa siitä tietystä tavasta jolla minä olen. "Puuskahdukseni" oli turhautumista, kun jälleen kerran kommentissa luotiin mielikuva, jossa kaltaiseni Villikko "roikkuu" "toisena" tai "kolmantena" suhteissaan.
Ja kuten sanottua, minä kiinnyn kumppaneihini voimakkaasti. Kumppanini tietävät, että osaan kyllä ajatella muita kuin itseäni. Osaan ajatella heitä, meitä. Heidän tarpeitaan, ja meidän tarpeita. En vaan kokenut tarpeelliseksi kertoa suhteistani tarkemmin, kun kyseessä oli kuitenkin omaa ominaisuuttani käsittelevä teksti.
Surullista, että tällä foorumilla joutuu puolustelemaan omaa tapaansa olla ihmissuhteissaan.
-
Olenko missään vaiheessa väittänyt monogaamisia suhteita häkeiksi? Tai tyhmiksi? Minä koen ITSELLENI monogamian hiukan hankalaksi, en mahdottomaksi.
Olenko minä sitten väittänyt että sinä olisit väittänyt? :) Kuten sanottua, teksti herätti paljon ajatuksia. Niistä halusin keskustella minäkin, en sinun henkilökohtaisista asioistasi, vaikka minusta onkin kunnioitettavaa miten rohkeasti ja vilpittömästi tässä tekstissä avasit omaa sielunmaisemaasi. En myöskään tarkoittanut sättiä sinua tuosta monogamian dissaamisesta, vaikka sinun puuskahduksesi hypermonogamistien ymmärtämättömyydestä sen mieleeni toikin. Sellaiseen asenneongelmaan vain törmää ärsyttävän usein yhteisössä jossa polyily on näinkin yleistä, ja sitä tarkoitin kommentoida yleisellä tasolla.
-
Olenko missään vaiheessa väittänyt monogaamisia suhteita häkeiksi? Tai tyhmiksi? Minä koen ITSELLENI monogamian hiukan hankalaksi, en mahdottomaksi.
Olenko minä sitten väittänyt että sinä olisit väittänyt? :) Kuten sanottua, teksti herätti paljon ajatuksia. Niistä halusin keskustella minäkin, en sinun henkilökohtaisista asioistasi, vaikka minusta onkin kunnioitettavaa miten rohkeasti ja vilpittömästi tässä tekstissä avasit omaa sielunmaisemaasi. En myöskään tarkoittanut sättiä sinua tuosta monogamian dissaamisesta, vaikka sinun puuskahduksesi hypermonogamistien ymmärtämättömyydestä sen mieleeni toikin. Sellaiseen asenneongelmaan vain törmää ärsyttävän usein yhteisössä jossa polyily on näinkin yleistä, ja sitä tarkoitin kommentoida yleisellä tasolla.
Minusta ongelma on tämä mono vs. poly asetelma, jota tässäkin keskustelussa on jälleen kerran nostettu esiin. Itse koen, että joissakin kommenteissa on väheksytty Villikon tapaa olla suhteissaan (en tarkoita nyt sinua pikkusisko). En minä koe "roikkuvani" missään. Tai olevani millään tapaa kenellekään mikään kakkosvaihtoehto.
On kummallista, että ajatukset menevät niin mustavalkoista rataa täällä. Että primäärisuhde on se paras, mahtavin, upein, whatever. Entä jos ei olekaan mitään parasta, upeinta,mahtavinta? Entä jos onkin erilaisia suhteita, joissa tärkeintä on suhde itsessään, ei sen "järjestysluku"?
Edit. Typo
-
Mä luulen, että jokainen ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että on spesiaali toiselle.
Siihen kai suhteen/suhteiden mielekkyys perustuukin. Olla toiselle jotakin erityistä, molemminpuolin. Oli suhteen muoto sitten mikä hyvänsä.
Inhoan kuitenkin perinteistä ajattelutapaa missä rakastajat ja rakastajattaret ovat jotain satuolentoja jotka antavat liittoonsa sitoutuneelle "ihmisrauniolle" jotakin pakoa vankilastaan.
Sellaistakin varmaan on, mutta veikkaan että monet polyihmiset ovat ihan onnellisia primäärisuhteessaan, mutta sivusuhteet antavat heille jotain uutta tai tyydyttävät tarvetta mikä jää vaillinaiseksi tai uupumaan muutoin. Näin ainakin itsellä.
Minä ajattelen niin että primäärisuhde on se paras. Se ihminen siinä on minulle se Tärkein ja Rakkain.
Ehkä jollain saattaa olla monta suhdetta mitkä ovat kaikki yhtä tärkeitä ja niihin kaikkiin panostetaan yhtä paljon. Itselleni ajatus on mahdoton.
-
Varmuudeksi vielä lisätarkennus: Kun Ms.M kirjoittaa omasta elämästään niin ihmisten kommentit nähdään turhan herkästi henkilökohtaisina kannanottoina. Todellisuudessa kommentit heijastavat kommentaattorien omaa elämää, eivät ole kannanottoja miten kolumnistin pitäisi elää elämäänsä :)