BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 12.11.2017, 10:29
-
Pikkuisten maihinnousu
Vielä pari vuotta sitten "pikkuinen" oli pelkkä hellittelevä laatusana. Hämmästyttävän nopeasti se on muovautunut merkitykseltään ja vakiintunut kinkyjen kieliopissa kaikkien tunnistamaksi yleisnimeksi.
Pikkuiset. Hmph.
Jumankauta ne kakarat riipivät minun hermojani. Jokainen pikku "pur" ja "iih" herättää halun pyöritellä niitä pahuksen penikoita pitkin korvia, eikä todellakaan mitenkään äidillisesti. Että ne jaksaa, aikuiset ihmiset. Ja että niitä jaksetaan kypsymättä katella! Hommataan liukumäkeä ja pomppupalloa että ne voisivat pitää mukavaa mielekkääksi katsomallaan tavalla ketään loukkaamatta. Ja mistä niitä isoja sitten yhtäkkiä löytyy läjäpäin, mitä nekin ovat mokomat vailla? Eikö kelpaa enää syntinen piikkikoroilla kulkeva supernaiseus, pitäisi olla söpöä ja lutusta vaan. Jo on taas niin aikoihin eletty hyvän mielen ja hyväksymisen kanssa että jonkun on korkea aika lyödä nyrkillä pöytään. Ja minähän se otan ja lyön!
Mutta... Miksi? Mikä minua tässä pikkuisten menestyksekkäässä maihinnousussa oikeastaan ottaa ohimoon?
No. Ensinnäkin minulla on pikkuisten kanssa pieni henkilökohtainen biiffi. Katsokaas kun ne veivät minun sanani. MINÄ olin pikkuinen jo silloin kun nämä nykyninnit olivat vielä ikäkausikorrektisti potkuhousuissaan, tai ainakin vasta jonottamassa ensimmäisiä jälkiehkäisypillereitään. "Pikkuinen" oli adjektiivi, joka kuvasi minua ja seksuaalisuuttani aivan erityisesti ja niin läpikotaisin, että kaikki kinkykontaktini käyttivät sitä minusta heti kättelyssä.
Mutta sitten ne saamarin lilliputit tulivat kainaloihinsa kikatellen ja sieppasivat sen. Ottivat ja härväsivät siitä substantiivin, joka ei missään mindmapissa mahtuisi samalle arkille kanssani. En minä tahdo leikkiä lasta, haluan että joku löytää olemuksellisesta herkkyydestäni ja hauraudestani sitä seksuaalista voimaa jota itse koen siinä olevan. En myöskään suostu siihen, että luontaiset mieltymykseni latistetaan regressioksi: minä voin ja saan tykätä Disney-leffoista, pastelliväreistä ja prinsessamekoista ihan aikuisena ihmisenäkin. En käsitä, miksi pitäisi leikkiä itseään nuorempaa saadakseen toteuttaa intressejään hyväksytysti.
Niin. Minä en ymmärrä sellaista pikkuisuutta, jota nämä esiin marssineet pikkuiset edustavat. Mistä siinä oikein on kysymys? Saako sellaisesta lapsuuden leikkimisestä fetissinomaisia kiksejä, onko kyse samasta tai samankaltaisesta asiasta kuin ageplay? Vai onko vaikutus puhtaasti psykologinen? Entä miksi se on lyhyessä ajassa yleistynyt niin paljon?
Pikkuisuus toi minulle kinkymaailmaan astuessani ennen kaikkea turvaa. Luvan olla epävarma ja tukeutua siihen, että toiset taluttivat myös kädestä eivätkä vain ronskisti hihnasta. Sitä pienuutta presentoin myös valitsemallani nikillä. Otaksun, että herrasväen odotushorisontti minun suhteeni olisikin ollut kovin toisenlainen, jos olisin esitellyt itseni vaikkapa Slavewhore69:nä pikkusiskon sijaan.
Luulen, että samasta turvan toivosta pikkuisuuden uusi aaltokin kumpuaa. Ehkä jostain sattumalta näyttävästä syystä seksuaalisen etsimisen epävarmuutta nyt puretaan useammin juuri lapsekkaan pikkuisuuden kautta. Tai kenties tässä piilee tilastoharha: nyt näistä uskalletaan puhua avoimesti ja toteuttaa varsin vallattomasti, lälläslää niille jotka ei tajuu. Vastaavasti hyvässä hengessä holhoavalle dominoinnille voi olla takavuosia väljemmät vedet. Ehkä. Ongelma on vain se, etteivät nämä selitykset vastaa perimmäisiin kysymyksiin.
Onko se leikkikehä, jolla pikkuiset kinkyyden suojaavan sateenvarjon alla temmeltävät, loppuviimein tai alun alkaenkaan seksuaalinen? Onko jopa sopimatonta se sellaisena nähdä? Esimerkiksi Rsykeen bileiden pikkuis-alueella on nimenomaan satsattu siihen, etteivät sivulliset pääsisi pikkuisten leikkejä kierosti katselemaan. Mutta miksi? Kinkybileiden perusperiaatteisiinhan kuuluu, että katsoa saa, vaan ei koskea.
Entä onko pikkuisuus alettu nähdä suorimpana ja kevyimpänä tienä kinkyyteen? Ohituskaistana, jolla omat epävarmuutensa voi teilata toteamalla niiden kuuluvan siihen pakettiin, joka nyt onkin aivan käypää tavaraa. Jos näin, metsittääkö se turhaan toisenlaisia polkuja, vai auttaako useampia löytämään perille?
En ymmärrä. Tämä pikkuisuus 2.0 on minulle totaalisen hämmentävä konsepti. Toisaalta tajuan täysin ja sitten taas yhtään en. Pinnistelen ja pinnistelen, enkä silti pääse puusta pitkään. Ja sekös minua kismittää.
Mut psst. Tää ei ois tahallaan ilkee, tälle vaan pitäis jonkun kertoo niin se ehkä sit tajuis. Tai ei välttis tajuis, mut sit se ainaki tietäis miksei se tajuu, eikä ois enää niin kiukkunen.
Oikeesti tää haluis olla vaa et pus.
(http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=21127;type=avatar) - pikkusisko
-
Sun mietteet on samoi kun mun mietteet! Kiitos. :)
-
Vaikka ehkä edustankin pikkuisuuden 2.0 aaltoa joiltain osin, niin kirjoituksen mietteet eivät ole vieraita ;D Omaan pikkuisuuteeni kyllä sisältyy tilanteesta riippuen sekä ageplayta että seksuaalisuutta, enkä toisaalta näe ettei jonkinlainen lapsenmielisyys olisi aikuisenakin sallittua. Jollain lailla pikkuisuus kuitenkin on se turvaviitta, jonka kautta pääsen nopeammin leikillisempään tilaan.
Itsekin hahmotan pikkuisuuden yleistymisen turvan haun kautta. Ilmiön yleistyttyä mietin sitä, että millaisen vastavoiman pikkuisuus tarjoaakaan tämän hetken yhteiskunnan vaatimuksille. 20-30-vuotiaita käsitellään työelämässä aivan kertakäyttösukupolvena - revitään kaikki irti, mitä saadaan, ja sitten vaan uutta tilalle, koska tulijoitahan riittää. Ei siinä ole tilaa olla mitään muuta kuin supertehokas superaikuinen, ja siihen pikkuisuus on selkeä vastavoima.
-
Mie olin pikkuinen jo ennen kuin tiesin minkään kinkyskenen olemassaolosta tai muutenkaan kunnolla mistään pervoilusta. Sit kun mie löysin baarin ja huomasin, että on muitakii pikkuisia niin olin tosi pienen ohikiitävän hetken sillai nokumutkueiku pikkuinen on MIUN adjektiivi ja MIUN nimi, ei muiden. Pikkuisuus sellaisenaan miten mie sen koen ei edes kuulu mihinkään BDSM:n aakkosistoon.
Pikkuisuus ei ole miulle leikki, se on se mitä mie olen. Aikuinen joka nyt vain sattuu tykkäämään niistä Disney-leffoista, pastelliväreistä, prinsessamekoista, pehmoleluista, värityskirjoista ja mitä näitä nyt on. Aikuinen joka on sisältä herkkä ja hauras ja jolla on (ainakin joskus ollut) lapsenkaltainen uteliaisuus ja innostuminen asioihin ja parempien sanojen puuttuessa aikuinen joka nyt vain on yleisesti luonteeltaan lapsellinen. Toisinaan kun aikuisuus on liian tyhmää ja paskaa ja raskasta ja ei jaksa kiinnostaa, on pikkuisuus myös turvapaikka johon käpertyä.
Ja tiedän että nämä pätee todella moneen pikkuiseen, mutta on myös varmasti paljon niitä joille tämä on vain leikki, juurikin se mainitsemasi ageplay. Sitä puolta en pysty valitettavasti siulle avaamaan.
-
Vaikka itselläni ei ole ollut pikkuista ja olen suht neutraali termin suhteen, kiintoisaa kelailua. Kieli/käsitteet jne mielenkiintoisia. Kaipa tuo ”pikkuinen” on helposti omaksuttava termi uusille skeneläisille. Itse tulee viljeltyä ”laatikoiden ulkopuolella” ”ei-stereotyyppinen.” Saatan tosin olla näiden käsitteiden omaksumisessa aika laatikkomainen ja stereotyyppinen ;D
-
Oon hyvin samoilla linjoilla kuplamuovin kanssa.
Pikkuisuus ei oo miulle rooli eikä leikki. Se on valtavan iso osa persoonaa, mikä kinkypiireissä on luvallista tuoda näkyväksi (toisin kuin esim. töissä asiakastilanteessa). Hiivatti, itsehän tekisin pomppupallolla vaikka jokaisen kauppareissuni jos se oli yleisesti hyväksyttä (eikä niin epäkäytännöllistä).
En osaa sanoa, miksi pikkuisuus on just nyt niin in ja hyväksyttyä bdsm-maailmassa, tai minkä aakkosen alle se kuuluis laittaa. Oon kuitenkin loputtoman kiitollinen siitä että näin on. Nimittäin sillä, että vuosia sitten ekan kerran kuulin littleistä, oli valtavan iso vaikutus oman seksuaalisuuteni ilmasuun. Että jaa, onkin ihan okei olla pikkuinen myös panohommissa, on luonnollista olla oma itsensä vaikka tilanteeseen alkais hiipiä seksuaalinen lataus. Kärjistetysti tän kulttuurin (no en tiijä voiko puhua pienten kulttuurista mutta kuiteskii!) löytäminen siis antoi miulle vapauden olla lapsellinen tilanteessa, johon lapsenomaisuutta ei moni mielellään yhdistäisi. Joku saattais jopa pitää sellasta ajatusta tuomittavana.
Ite aattelen, että ihan sama jos joku haluaa imeä tuttia ja toinen saapasta. Tarpeensa kullakin. Kaikille varmaan löytyy tilaa :love:
(En tiedä mikä tän kommentin pointti oli, mutta halusin vastata jotain hienoon kirjoitukseen.)
-
Mun on ollut helppo sanoa, että kurista, lyö, purista, heittele pitkin seiniä. Sen sijaan mulla meni useampi vuosi luottaa niin paljon toiseen, että uskalsin kertoa ehkä kenties tykkääväni tällaisesta jutusta, että olisin ehkä kenties vaikkapa pikkuinen.
En ymmärrä miksi söpöys on uhka.
En ymmärrä myöskään, miksi asiasta piti kirjoittaa näin rumasti. Jos kirjoittaisi piiskauksesta, että onpa kamalaa ja rumaa ja miten kukaan voi tykätä, olisi puoli baaria barrikadeilla raivoamassa.
-
Näissä pikkuisissa ihmisiä täällä taitaa ärsyttää eniten se että osa pikkuisista katsoo oikeudekseen olla kaikkia kohtaan ärsyttäviä kun se kerran kuuluu omaan pikkuisfetissiin.
Toki, osa Subeistakin kyllä katsoo tuon saman oikeudekseen, sitä täällä ei kuitenkaan yleisesti tuomita samassa määrin.
Ilmeisesti pikkuiset muuten ärsyttää eniten juuri noita em subeja.
-
Tästä tulee varmasti tosi rönsyilevä vastaus... vaan monta asiaa tuotiin esille kolumnissakin.
Ensinnäkin, jotakin sanaa ei voi omia omaksi henkikökohtaiseksi termikseen, ellei se sitten ole ihan itsekeksimä uusi sana, sille vois sitten ehkä hakea patenttia. Yhdellä sanalla voi olla monta merkitystä. Baby tarkoittaa kirjaimellisesti vauvaa. Mutta se on myös hellittelynimi aikuiselle. Ja sitten voi myös olla hellittelynimi aikuisvauvalle.
Ovatko kaikki alistuvat samanlaisia? Ovatko kaikki orjat samanlaisia? Ovatko kaikki pikkuiset samanlaisia? Ei, ei ja ei. Terminologia on sekavaa. Edes englanniksi ei ole vielä konsensusta siitä mitä eri termit tarkoittavat, pikkuisuudessakaan. Babygirl, baby girl/boy, teen, middle, little, tässä muutamia termejä. Eniten tuntuu olevan sekaannusta termien babygirl ja baby girl välillä. Joidenkin mielestä ne ovat sama asia. Toisten mielestä babygirl on sateenvarjotermi jonka alle sijoittuu teinit, middlet, littlet ja aikuisvauvat. Ja lisäksi babygirl olisi termi niille, joiden olemukseen ei kuulu mitään lapsellisuuteen tai ikään liittyviä piirteitä, ei disneyn piirrettyjä, vain tietynlainen herkkyys ja tarve pehmeämmälle, kasvattavalle dominoinnille.
Pikkuisuudesta on sitten muovautunut se suomenkielinen yleistermi, jonka alle mahtuu vaikka mitä. Se, että ei ole oikein selvää, onko pikkuisuus seksuaalista vai ei, johtuu siitä että joillekin se on ja joillekin ei. Molemmat mahtuu saman termin alle. Joillekin pikkuisuuden taustalla voi olla lapsuuden trauma. Joillekin pikkuisuus on hyvin henkilökohtainen asia, puoli joka tulee esiin vain turvallisessa ympäristössä. Tästä varmasti johtuu se, että pikkuisten alueet eristetään uteliaiden katseilta. Kaikki pikkuiset kun eivät halua olla seksiobjekteina, varsinkin jos takana on trauma tai kyse ei ole seksuaalisesta vaan psykologisesta tarpeesta.
Miksi pikkuisuudesta on tullut niin suosittua? Aikuistumisen vastustaminen ei ole mikään uusi ilmiö. Esimerkiksi Japanin lolita-kulttuurin juuret ovat kapinoinnissa aikuistumista vastaan. Slogan "i am done adulting today" on yleistynyt valta-väestössäkin, nyky-yhteiskunnassa työelämän ja aikuisuuden paineet ovat kasvaneet niin suuriksi ihan tavallisillakin ihmisillä, että sille haetaan vastapainoa. Tällöin taustalla on selvemmin psykologinen tarve. Toisaalta, kun pikkuisuudesta on tullut hyväksytympää, on helpompi "tulla ulos kaapista". Joukossa on voimaa. Toisaalta, kun asia on enemmän esillä, voi sen löytää useampi ihminen, ja ottaa omakseen. Onko tämä sitten vain muoti-ilmiön seuraamista? Ei välttämättä. Kaikki vain eivät ole yhtä hyviä tutkiskelemaan itseään ja tiedostamaan omia tarpeitaan.
Itse edustan sitten varmaan osittain tätä pikkuisuus 2.0 porukkaa. Olen ollut hidas löytämään itseni. Törmäsin koko BDSM-maailmaan vasta 27 vuotiaana, netissä. Tästä seurasi vuosikausien eipäs-juupas oman subiuden kanssa. Osittain ehkä siksikin, että se maailma veti puoleensa, mutta en sitten kuitenkaan pystynyt siihen. Hämmentävä. Minulla on suuri hyväksynnän, rakkauden, huomion, hellyyden ja läheisyyden kaipuu. Vanilja ei ole tarpeeksi intensiivistä, olen liian vaativa (needy) sellaiseen suhteeseen. Kuitenkin, S/M, tiukka kuri, nöyryytettävänä tai seksiobjektina oleminen ei oo mun juttu. Huorittelu ja nartuttelu saa karvat pystyyn. Se tuntuu ennen kaikkea halveksunnalta. Kun sitten vihdoin monta monta vuotta myöhemmin törmäsin netissä kuvauksiin DD/bg:stä, palaset vihdoin alkoivat loksahdella kohdalleen. Vihdoinkin löytyi se alistumisen muoto joka sopii minulle. Samalla tiedostin viimein oman seksuaalisuuteni pohjan, jonka olin torjunut, sen liiallisen tabuuden takia. Tässäkin muutama vuosi vierähti, ennen kuin opin tunnistamaan ja hyväksymään sen, kuinka pieni olenkaan. Ja kuinka rekvisiittakin on oleellista, vaikka alkuun ageplay olikin ihan yök ei mun juttu. Mun pikkuisuus on sekä psykologista että seksuaalista. Ja tuskinpa sitä olisin sisäistänyt ilman että olisin aiheeseen törmännyt. Nyt sitten vasta 39 vuotiaana olen päässyt sitä kunnolla toteuttamaan. Eikä siihen liity disneyn piirretyt eikä värittäminen. Siihen liittyy nalle puh, nokkamukit, syöttäminen, tuttipullot, tutit, saparot, söpöys, vaipat, ja oma Isi :love:
Sori nyt vaan kaikille, joille tää itsensä löytäminen on tapahtunut ennen kuin tästä tuli näin yleistä. Mä oon ollu hitaampaa sorttia, mutta ei se musta silti vähempää pikkuista tee. Ja sori nyt vaan että kutsun itseäni pikkuiseksi, vaikka joku muu on jo tehnyt niin ennen mua.
-
Hyviä pohdintoja. Kun itse tulin sceneen vuonna nakki...no, oikeastaan siitä ei vuosissa mitattuna ole niin kauaa. Kuitenkin se oli aikaa jolloin termiä "pikkuinen" ei tunnettu, ja age-playerinä sai kuulla silloin tällöin muilta kinkyiltä olevansa pedofilian kannattaja, ja omatkin koulutyttökuvani herättivät pahennusta joissain ihmisissä. En kokenut silloin itseäni "pikkuiseksi", en koe nytkään. Olin age-player, ja meitä ei ollut kovin montaa. Nykyään olen vain aikuinen jolla on kiitettävä kokoelma hello kitty- asuja ja joka ostaa kaupasta sievän barbinuken silloin tällöin. Koska voin.
Age play "pikkuiset" olivat siihen aikaan paljon lähempänä tyypillistä Ds-subia. Aina hyväkäytöksisiä ja hillittyjä. Nykyään niin minä kuin moni muukin varmaan välillä miettii onko "pikkuisuus" vaan syy käyttäytyä huonosti. En aio sanoa että kyllä ennen asiat olivat paremmin, koska eivät ne olleet. Ne olivat erilailla.
Luulen että pikkuisuuden muuttuminen muoti-ilmiöksi johtuu siitä miten koko scene on muuttunut. Ollaan yleensäkin suvaitsevaisempia ja pehmeämmät arvot ovat tulleet mukaan. Ilmentääkö pikkuisuus tarvettamme ilmaista olevamme haavoittuvia, herkkiä ja suojelusta kaipaavia? Ajatusmaailman muutosta, että ollakseen kunnon subi ei tarvitse vaikka hammasta purren kestää kovaa piiskausta, ja sitten kiitti ja moi. Vaan voimme myös osoittaa että emme kestä. Voimme olla haavoittuvia ja tarvita paljon jälkihoitoa. Ja se on ihan ok. Ehkä osatekijä on myös kulttuurimme, jossa tunteiden näyttämistä ei arvosteta kovin korkealle. Pikkuisuus antaa tavallaan luvan tuntea, ja osoittaa sen. Malli siitä millainen on "kunnon subi" on muuttunut (vaikka jokunen true hamster saattaakin olla tästä eri mieltä). Nykyään ei ole vaan yhtä tapaa toteuttaa asioita, vaan on monia. Pikkuisuus on yksi niistä.
-
Oma pikkuisuus on sellainen, jolle laitoin paljon vastaan. En pidä pastelliväreistä, harvoista lastenleffoistakin, harvat jutut on musta söpöjä, vaikka näen kyllä sen, miksi muut pitää niitä söpöinä. Kotini näyttää pääsääntöisesti aikusen ihmisen kodilta. Eteisessä on tennareita ja korkkareita yhtälaisella volyymilla, vaatekaapista löytyy söpöjä mekkoja js polvisukkia, mutta myös stay uppeja ja korsetteja. Viihdyn kaikissa vaatteissani, korkokenkiä rakastan valtavasti.
Itselleni pikkuisuus on ennen kaikkea lupaa heittäytyä isin huolehdittavaksi. Vastapainona raskaalle aikuisuudelle, jossa käsiteltänä on pahoja asioita enemmän kuin kerrallaan tarvisi olla. Pikkuisena suurin huolenaihe on se, että saakohan isi tietää siitä suklaasta, jonka söin ilman lupaa.
Mutta olen pikkuinen vain isin ja muutaman muun seurassa. Miiteissäkin vain muiden pikkuisten, ja parin hyvän ison ystävän. Olen ärsyttävän puhelias ja näsäviisas ihan ilman pikkuisrooliakin, pahoittelut siitä kaikille ärsyyntyneille.
Olen pohtinut paljon omaa pikkuispuoltani. Tarvetta sen julkituomiseen, tarvetta sen olemassaololle. En viihtyisi kauaa pomppupalloilemassa tai värittämässä jossain pikkusnurkassa muiden kanssa. En ole keksinyt parempakaan sanaa ja lokeroa itselleni kuin pikkuinen, joten käytän sitä, isi käyttää sitä. Mutten itsekään välitä kaikista siihen liitetyistä ominaisuuksista ja näkökulmista.
Pikkuisuuden "muuttumisesta" en tiedä mitään, olen kulkenut näissä piireissä vasta hetken aikaa. Mutta ymmärrän ärsyyntymisen pikkuisuuden muuttumisesta, koska en haluaisi itsekään antaa muille väärää kuvaa itsestäni kertomalla pikkuisuudestani. Mutta tärkeimmät ihmiset tietävät sen, mitä pikkuisuus minulle merkitsee, ja se riittää minulle mainiosti.
Subtlen vastaus oli niin mainiosti kattava mielestäni, että melkein deletoin oman vastaukseni. Mutta jätän sen nyt tähän silti. Ja joo, itselläni on ikää se 30 vuotta, ja melko vasta tätä puolta itsestäni olen päässyt toteuttamaan huoletta ja vapaasti. Myös rajummat sessiot ovat mieleeni, mutta arkielämässä, suhteessa isin kanssa, tykkään antaa isin huolehtia. Isillä on suhteessa päätösvalta moneen asiaan, ilman että on mitään 24/7 kotikuria.
-
Tiedä tuosta maihinnoususta ...
Joku pikkuisista kirjoitti johonkin täällä baarissa vähän aikaa sitten tyyliin: Kun sais nyt käpertyä isin syliin ja unohtaa aikuisuutensa, murheet ja vastuut. Tai ainakin noin sen käsitin. Ko tekstin pätkä avasi pikkuisuutta minulle tehokkaasti. Ymmärsin sen olevan aika lähellä 24/7 D/s:sää, älkääkä heti ampuko jos veikkaan pieleen. Mut kuitenkin tarve olla ilman vastuuta. On isi, joka kantaa sen vastuun.
Mitä tulee tuohon, et pikkuiset ärsyttävät olemalla pikkuisia vaikka osa läsnäolioista ei siitä pidä.
Hei haloo .... missä muualla me voimme olla sellaisia kinkyjä, mitä olemme, kuin tässä seurakunnassa?
En minä mieti ärsyttääkö jotakuta minun tapani olla Alistaja, minä nyt vain päästän sisäisen pikku paskiaiseni irti, ja annan kaikkien ympärilläni olijoiden tehdä samoin. En pidä kaikesta, enkä tuomitse mitään. Meillä on Tampereella onneksi niin monta miittiä viikossa ja niin isoissa tiloissa, et jokiaselle löytyy sopiva. Tai ainakin voi mennä toiselle puolelle huonetta.
-
Kiitos Subtle perusteellisesta ja sydämellä kirjoitetusta vastauksesta! Samoin kiitos muille kokemustaan avanneille, tämä on minusta tärkeää.
Itse teksteissä olen pyrkinyt välttämään sitä fokusta vesittävää rautalangasta väännettyä disclaimeria, että antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, mutta huomaan että sitä on tällä kertaa erityisen tärkeää korostaa. Tämän tekstin terävimmän piikin olin todellakin tarkoittanut osoittamaan minua itseäni, minun epäoikeudenmukaista ärsyyntymistäni toisten itselleen tärkeäksi kokemasta asiasta (ja ei, ei tietenkään minulla tai kenelläkään muullakaan ole oikeutta eikä mahdollisuutta omistaa jotain sanaa). Samalla tiedän, etten ole sellaisten reaktioiden kanssa yksin, ja halusin purkaa syitä siihen mistä moinen kumpuaa - minun nähdäkseni tässäkin klassisesti siitä, etteivät ihmiset ymmärrä toisiaan, ja siihen ikuisesti paras lääke on keskusteleminen.
Siis: Pikkuisuudessa ei ole minun mielestäni mitään väärää. En missään tapauksessa kuvittele itselleni oikeutta halveksua sitä julkisesti enkä tarkoittanut tässä niin tehdä. Ainut, ketä tahdoin tässä nöyryyttää, on oma sisäinen pikku sikaniskani. Oikeus minulla on kuitenkin ihmetellä ja kyseenalaistaa saavuttaakseni parempaa ymmärrystä ja potkia se sikaniska pellolle päästäni.
Tässä aiheessa totisesti riittää prosessoitavaa. Erityisen kiinnostavaa on minusta tuo kulttuurinen aspekti, jossa aikuisuus ja lapsuus asettuvat ja asetetaan vastakkain. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että on käsittämätöntä millainen tarve ihmisillä tuntuu olevan leikata ne keinotekoisesti toisistaan, ja suhtautua aivan kuin olisi kyse kahdesta eri lajista. Minun mielestäni mainen matkamme kohdusta hautaan ei onnistu saamaan aikaan ollenkaan niin suuria muutoksia ihmisyydessämme, aivan samojen tunteiden, tarpeiden ja kysymysten äärellä me pyörimme loppuun asti. Kurjaa että silti on niin valtavat paineet siitä, miten saa käyttäytyä ja kokea sen jälkeen kun se lastenlippu ei enää kelpaa.
-
Onhan tässä muutosta tapahtunut selkeästi, vrt. n. neljän vuoden takaiseen tilanteeseen, jossa sain hillittömän paskamyrskyn niskaani, kun hain siskoni kanssa tältä palstalta yhteistä Isää. Nyt on vaikeaa kuvitella tällaista tapahtuvan, kiitos siitä "uusille pikkuisille." Ensimmäistä kertaa tein tunnukset Tuntemattomaan joskus v. 2004 tienoilla ja samaan aikaan käväisin ensimmäisissä bileissäni Tampereella. Ei ollut leikkinurkkaa, eikä muistaakseni foorumillakaan näistä asioista puhuttu. Yhden aiheeseen liittyvän novellin muistan, sen alussa kirjoittaja varoitteli lukijoita age play -sisällöstä. Toisaalta, kaikki oli pienempää silloin, paitsi ehkä pikkuiset.
Itse olen muutakin kuin pieni, kuten varmasti suurin osa teistä muistakin on. Kerään kanipehmoleluja ja Shelly-nukkeja, ostan koruja itselleni lastenosastoilta, syön Vekkulia Eläinmakaronia, keinun leikkipuistoissa. Näissä asioissa ei ole minulle mitään fetissinomaista tai seksuaalista, ne ovat asioita muiden joukossa, joista pidän.
Pieni bunni ei ole brät ja Isä on aina ä:llä, Isi ei sovi suuhun noin sanana. Omia age play -kokemuksiani jaan nykyään lähinnä vain ystävieni ja seksikumppanini kanssa, toisinaan saatan tänne jonkin runon laittaa näytille.
-
Pikkuisuus ei ole itelleni ageplaytä. Omani on aina olleet itsenäisiä naisia joista on hauska kaivaa pikkuisuus esiin 8).
-
Vaikuttaa siltä, ettei minulla olekaan niin suurta syytä erottaa itseäni pikkuisista kuin olen alkanut ajatella. Ihan samoja asioita tunnistan omassa identiteetissäni kuin tässä on tullut esiin. Eroa on vain siinä miten niitä asioita itsessäni toteutan ja näen.
Ehkä omassa ärsyyntymisessäni on osittain kyse siitä, että minusta tuntuu kuin minua syytettäisiin kummajaiseksi varsinaisen kierrepallon kautta. Minä en koe, että olisi mitään tarvetta peitellä niitä intressejä, jotka pikkuiset ovat tuoneet kinkykaapin kätköihin. Pitäisikö minunkin muka sitten tajuta pitää ne tarkoin varjeltuna salaisuutena? Minusta on päinvastoin jopa hauskaa tuoda vaniljamaailmassa esiin asioita, joita ei mukamas aikuisena saisi. Ne tekevät minusta minut.
Varsinkin kun viime vuosina esimerkiksi keppariharrastajat ovat saaneet osakseen valtavasti sympatiaa ja sydämiä, tuntuu jotenkin nurinkuriselta että koetaan tarvetta mennä pikkuisuutensa kanssa pervouteen piiloon. Niin kuin bikantti totesi, se on valtavan vahva vastavoima yhteiskunnan paineille. Eikö se kynttilä pistetä vakan alle jos piiloudutaan pervoilun taa silloinkin kun asiassa ei itse koeta mitään sinänsä seksuaalista? (Ja niin, todettakoon nyt sekin että ageplay ja kaikki muukin seksuaalinen pikkuisuus on minusta vain ja ainoastaan erittäin ok.)
Ylipäätään tämä "uudenlainen pikkuisuus" tuntuu minusta siltä, että samalla kun näitä intressejä tehdään näkyvämmiksi ja sitä kautta luonnollisemmiksi (mikä on upeaa!), ne myös etäännytetään kauemmas omasta arkisesta itsestä tarkoin rajattuun tilaan, ainoana jossa voi sellaisena omana itsenään olla. Se silittää minua vastakarvaan, mutta toisaalta en ole koskaan itse kokenut vastustusta omalle olemukselliselle pikkuisuudelleni. Jos olisin, näkisin asian varmaankin toisin.
-
Pus. Kram. :love:
-
Olipas kerrassaan upea kolumni, kiitos pikkusisko :love:
Itse olen aina vähän hukassa näiden termien ja laatikoiden kanssa, mutta olen kyllä huomannut, että viimeisen vuoden aikana näitä pikkuisiksi itseään mieltäviä on tullut ihan hurjan paljon lisää tälle foorumille. Joku lumipalloefektikö vai maihinnousuko sitten, enpäs ossaa sanoa.
Itsestäni en tiedä olenko lintu vai kala, mutta on mulla nyt oma rakas, jota Daddyksi kutsun, ja hänelle olen babygirl tai vauva. En silti pidä vaippoja enkä ime muuta kuin kullituttia, nokkamukista juon välillä varsinkin olutta ;D Yksisarvispukua on kiva pitää viikonloppuisin, ja antaa Daddyn huolehtia ja hemmotella niin paljon kuin haluaa, ja tietysti babygirl osaa myös olla auttavainen ja kiltti. Itselleni tuli vähän yllätyksenä semmoinen käsitys, että pikkuiset olisivat yleensä huonokäytöksisiä, ja se olisi vähän niinkuin tekosyynä perseillä miten haluaa? Miten se brät-termi sitten näiden kanssa sijoittuu? Ageplay-leikeistä olen ollut kiinnostunut niin kauan kuin muistan, ja ehkä se muutama vuosi sitten tuntui vähän häpeälliseltä kertoa kavereille, että kutsun miesystävääni Isukiksi. Nykyisin siitä tuskin kukaan erityisemmin hätkähtää.
Mutta joo, mulla ei ole ollut aiemminkaan tarvetta laittaa itseäni tai muita mihinkään laatikoihin, mutta mielenkiintoistahan näitäkin on pohtia ;)
-
Mä oon vasta lähiaikoina alkanut hyväksymään/etsimään/löytämään pikkuisuuttani. Tai siis osaa siitä. Jotenkin nyt pohdittuani ehkä koen, että mun pikkuisuus on jollain tapaa jakautunutta.
On se arkiminä-pikkuinen, jota en peittele tai piilota minkäänlaiseen kaappiin. Innostun ostaessani baarin jälkeen pikaruokapaikasta pinkin lelun itelleni, pysähdyn keskellä kauppaa ihastelemaan kiiltäviä tehtävä-väritys-kirjoja, ja selaamaan, josko löytyis sellasta kun oon ettinyt (haluun vaan värittää, en tehdä mitään tyhmiä tehtäviä) ja tarjoon viinin ja ruoan Ikean värikkäistä muoviastioista. Sellanen mä oon vaan aina ollut, jossain teini-iän alkuvaiheilla se oli vähän noloa, mut aika nopeasti se vaihe meni onneks ohi. Nyt instagram-tilillä on kuvia Hello Kitty-unilelusta, ja sain tuparilahjaks saippuakuplia. En oo aatellut tätä osaa musta mitenkään erityisenä pikkuis-osana, vaan ihan vaan osana.
Sit on se seksuaalinen puoli, joka on ollut tavallaan vaikeampi hyväksyä. Tai siis ei muiden toteuttamana, se on aina ollut mulle täysin okei, kunhan ei kosketa mua. Kolme vuotta sitten pikkusessa hiprakassa ehdotin silloin tapailemalleni tyypille, että se panis mua niin, et mulla ois mun keijun siivet selässä (eiks kaikki hei omista keijun siivet?) ja sit naurettiin, kun se oli niin hauska vitsi. Tänä vuonna oon myöntäny itelleni, et eikä oo vitsi, kun haluan sitä oikeasti. Haluun olla tyhmä ja avuton, en vaan kiltti ja kuuliainen, vaan oikeasti lapsellisen typerä. Tää on myös hyvin vahvasti jotain sellasta, mikä ei kuulu mun arkiminään.
Ehkä osalle pikkuisuus on vaan jompaa kumpaa, tai sit kumpaakin, tai jotain ihan muuta, ja se aiheuttaa hämmennystä.
-
Kiitos pikkusisko kolumnista! Olen niin paljon samoilla linjoilla kanssasi.
Itse tulen (lue: haluan tulla) toimeen vain muutaman pikkuisen kanssa. En vain keksi mitään ärsyttävämpää, kuin omien rajojen ja käyttäytymisen täydellisen ylilyönnin jossain yleisessä tilanteessa, kuten miitissä. Tökitään, tullaan iholle, hypitään pöydille jne. En vain yksinkertaisesti pidä siitä.
Hassua sinänsä, sillä eräs läheisimmistä pervoystävistäni on pikkuinen ja brätti. Kuitenkin hän tietää itse missä menee raja ja kontrolloi omaa käyttäytymistään.
Myönnän, ehkä tämä mielikuva on syntynyt muutamista henkilöistä, eivätkä kaikki ole tällaisia pikkuisia, mutta se silti nostaa kynnystä ja halua edes tutustua. Tässä itsellänikin siis petrattavaa :)
Itse koen olevani pikkuinen ihan eri tavalla. Se näyttäytyy haluna käpertyä jalkojen juureen, ottaa itkien piiskaa, olla joskus heikko. Toivon, ettei kaikkia pikkuisuuden tyylejä laitettaisi samaan nimikkeeseen, ehkä mekin sit mahdutaan pikkusiskon kanssa saman termin alle :))
-
Hyviä pohdintoja. Kun itse tulin sceneen vuonna nakki...no, oikeastaan siitä ei vuosissa mitattuna ole niin kauaa. Kuitenkin se oli aikaa jolloin termiä "pikkuinen" ei tunnettu, ja age-playerinä sai kuulla silloin tällöin muilta kinkyiltä olevansa pedofilian kannattaja, ja omatkin koulutyttökuvani herättivät pahennusta joissain ihmisissä. En kokenut silloin itseäni "pikkuiseksi", en koe nytkään. Olin age-player, ja meitä ei ollut kovin montaa. Nykyään olen vain aikuinen jolla on kiitettävä kokoelma hello kitty- asuja ja joka ostaa kaupasta sievän barbinuken silloin tällöin. Koska voin.
Age play "pikkuiset" olivat siihen aikaan paljon lähempänä tyypillistä Ds-subia. Aina hyväkäytöksisiä ja hillittyjä. Nykyään niin minä kuin moni muukin varmaan välillä miettii onko "pikkuisuus" vaan syy käyttäytyä huonosti. En aio sanoa että kyllä ennen asiat olivat paremmin, koska eivät ne olleet. Ne olivat erilailla.
Luulen että pikkuisuuden muuttuminen muoti-ilmiöksi johtuu siitä miten koko scene on muuttunut. Ollaan yleensäkin suvaitsevaisempia ja pehmeämmät arvot ovat tulleet mukaan. Ilmentääkö pikkuisuus tarvettamme ilmaista olevamme haavoittuvia, herkkiä ja suojelusta kaipaavia? Ajatusmaailman muutosta, että ollakseen kunnon subi ei tarvitse vaikka hammasta purren kestää kovaa piiskausta, ja sitten kiitti ja moi. Vaan voimme myös osoittaa että emme kestä. Voimme olla haavoittuvia ja tarvita paljon jälkihoitoa. Ja se on ihan ok. Ehkä osatekijä on myös kulttuurimme, jossa tunteiden näyttämistä ei arvosteta kovin korkealle. Pikkuisuus antaa tavallaan luvan tuntea, ja osoittaa sen. Malli siitä millainen on "kunnon subi" on muuttunut (vaikka jokunen true hamster saattaakin olla tästä eri mieltä). Nykyään ei ole vaan yhtä tapaa toteuttaa asioita, vaan on monia. Pikkuisuus on yksi niistä.
Ennen kuin liityin tänne ja Fetiin niin elin siinä ajatuksessa, että pikkuisessa (jonka oletin tarkoittavan samaa kuin little) on kyse ageplayer-termistä. Eikä siihen sisältynyt muita olettamuksia kuin se, että osallistuu ageplayhyn "nuorempana" henkilönä. Kun en ageplayta harrasta niin koe olevani mikään "pikkuinen" vaikka tykkäänkin pinkeistä hörhelöistä ja prinsessaelokuvista. Tosin olen muutenkin liian aikuinen.
Kun skenekokemukseni on hyvin rajattu niin tämä perustuu vain muiden ihmisten tulkintoihin asiasta, mutta minulla se käsitys että "pehmentyminen" on johtanut myös siihen että "toisella laidalla" olevat on työnnetty aika ahtaaseen karsinaan - tai jopa kokonaan skenestä ulos. Pikkuisuus 2.0 (jos nyt puhutaan tästä ilmiöstä tuolla termillä) on huomattavasti helpommin myytävissä vaniljamaailmaan kuin raskaampi sadomasokismi tai vaikka old-school M/s, ja vaniljoiden hyväksynnällä saa kaikenlaista. Sen lisäksi joistakin asioista, esimerkiksi vaikka tuosta jälkihoidosta, tuppaa tulemaan pyhiä lehmiä. Jälkihoidon puutetta pidetään red flagina, vaikka osapuolet olisivat itse sopineet sen pois jättämisestä. Onko siis skene muuttunut suvaitsevaisemmaksi ja hyväksyvämmäksi vai onko fokus vain muuttunut?
-
Juu totta, focus on muuttunut. Tämä on varmaan myös 50 shades elokuvan aiheuttaman buumin vaikutusta. Sceneen on tullut nuorempaa porukkaa jotka tykkää softimmasta menosta.
Samalla kun hc-jutuista pitävät siirtyvät takavasemmalle, ennen kun heidät kivitetään ulos scenestä red flaggia huutaen :).
Kun turvallisuusasioista vouhotetaan korostetusti (mikä minusta on hyvä juttu) tulee samalla painettua ahtaampaan karsinaan niitä jotka harjoittaa perinteistä Ds:ää, 24/seiskaa tai TPE:tä.
Jotkut nauttivat kinkyilynsä mielummin raakana ja itkunsekaisena, ilman pinkkejä hörhelöitä ja saippuakuplia.
Itse hyväksyn kummatkin tyylisuunnat. Toivon vaan että kinkybileet pysyvät jatkossakin kinkybileinä, eikä niistä tule tapahtumia joissa väritellään värityskirjoja my little pony- tunnareita laulaen. Etenkin kun täällä nyt kovasti korostetaan että siihen ei liity mitään seksuaalista, niin miksi sitä on bileissä joka nimenomaan on seksuaaliseen ilmaisuun liittyvä tapahtuma ?
Nurkkaukset ja muut pikkuisille on mun mielestä ihan ok, kunhan perinteisille köysijampoille ja piiskapateillekin on tilaa.
-
Joo siis tarkoitus ei ollut mitenkään vähätellä turvallisuusasioista vouhottamista. Niissä on tärkeää puhua ja niille on tärkeää luoda oma tila. Nämä ovat vähän vaikeita asioita kun vaikka kun ei itse tee jotain niin silti jos on tehnyt riittävästi tyhmyyksiä niin tajuaa, että jotkut jutut ovat oikeasti tosi tärkeitä :)
Minut on kasvatettu (vai pitääkö sanoa koulutettu?) aika tiukasti kasvatettu siihen "The first rule of Pervert Club is that you lose the right to judge others"-henkeen, koska kouluttaja muistaa vielä ajan jolloin näitä kinkyjuttuja piti kaivaa netin newsgroupeista pedofiilien ja zoofiilien seasta. Kinkybar ja Tuntematon maa olivat suuria juttuja. Eikä siitä edes ole pitkä aika. Se oli suuri ilon päivä kun löysi nimimerkin, joka ei vaikuttanut olevan rikollinen tai täysin pihalla - ihan sama mistä kinkistä oli kyse. Muistan itsekin sen ajan kun ihmettelin, että eikö puolisoa pelota että joku voi pongata hänet ties miltä foorumeilta - vastaus oli, että niillä foorumeilla pyörii joka tapauksessa pelkkiä pervoja. Nykyään kun fokus on siirtynyt pois fetisseistä ja sadomasokismista jonnekin kokonaisvaltaisempaan ja pehmeämpään elämäntapaan niin sen yhteenkuuluvuuden tunteen hakeminen on varmaan vähän vaikeampaa. Minua suoraan sanottuna pelottaa jutella "pehmispikkuisten" kanssa seksuaalisista asioista, koska pelkään että toinen ahdistuu jos minä alan hekumoimaan jostain itku-alistumisesta tai huutokivusta.
-
Kiitos sanoista Pikkusisko jota itsekin olen etsinyt. Sen lisäksi että olen masokisti niin taidan pikkuinen 1.0. Se semmonen joka hakee herkkyyttä ja turvaa, luvan olla kainalossa, mutta ei kuitenkaan ole kiinnostunut brättäilystä, puuhanurkista ja tarrakirjoista. Vähän niinkuin myös subi 2.0 joka ei ole kiinnostunut miellyttämisestä tai palvelemisesta, mutta se on sitten taas toiseen artikkeliin.. Eli siis kiitos sanoista, pikkuista voi olla niin monella tavalla, mutta nämä sanat auttoivat hyväksymään juuri minun omanlaista pikkuista puoltani.
-
En vain keksi mitään ärsyttävämpää, kuin omien rajojen ja käyttäytymisen täydellisen ylilyönnin jossain yleisessä tilanteessa, kuten miitissä. Tökitään, tullaan iholle, hypitään pöydille jne. En vain yksinkertaisesti pidä siitä.
Tämän kanssa mä komppaan mimmua ihan täysin.
Tämä huono käytös on se, mikä saa ärsytyksen nousemaan tietyn tyyylisistä pikkuisista.
Ja se vaikuttaa siihen, haluaako edes tutustua henkilöön joka määrittelee itsensä pikkuiseksi.
Jos tämä huono käytös laitetaan sen piikkiin että jokaisen pitää saada toteuttaa itseään ja seksuaalisuuttaan, niin oikeuttaisiko se sitten minut kohtelemaan tätä pikkuista kuin sadistina kohtelen kohdettani? Niinpä, sitä ei kukaan halua.
Pikkusiskon tyyliset pikkuiset ymmärrän, eivätkä he herätä minkäänlaista ärtymystä pikkuisuudellaan. Jotkut jopa herättävät suojelunhalua.
Huono, hetkittäin jopa törkeä käytös on se, minkä uskon olevan vastenmielistä useiden mielestä pikkuisissa (ja kaikissa muissakin) ja se syy, miksi pikkuiset herättävät vahvoja reaktioita. Ikäväähän se on, että muutamien huono käytös leimaa koko pikkuisten populaatiota, mutta niin se vain menee kun on kyse ihmisten kokemuksista ja mielikuvista. Yksi mätä omena mädättää koko korillisen.
-
On ollut mielenkiintoista seurata tätä keskustelua. Muutamia asioita on noussut esiin, joita haluan kommentoida.
On tullut ilmeisen selväksi, että pikkuiset ärsyttävät joitakin ihmisiä. Kun ne ei osaa käyttäytyä. No, ymmärrän kyllä, että hieman vapaampi oleminen voi ärsyttää niitä, jotka kokevat tälläisen epäkunnioittavana käytöksenä. Jos D/s on kovin vakava asia, niin onhan se ärsyttävää, että toinen kehtaa heittää leikkisää läppää, tai virnistää, tai jotain muuta vastaavaa auktoriteetin pelon puutetta ilmaisevaa asiaa. Silti, oletukset siitä että pikkuset tökkii, tulee iholle, hyppii pöydille jne tuntuu itsestäni ihan vieraalta, vaikka pikkuinen olenkin. En ole koskaan nähnyt kenenkään pikkuisen käyttäytyvän tuolla tavalla. Ehkä näissä on sitten alueellisia eroja, tiedä häntä. Kyllä meilläpäin yleensä on kysytty lupaa halaamiseenkin, ei kukaan tunge väkisin iholle, se kun ei kuulu asiaan kinkypiireissä.
Toisekseen, pikkuisuus ei välttämättä tarkoita pehmopikkuisuutta. Olen itse asiassa vähemmistössä siinä, että kipu ei oo mun juttu. Melkein kaikki tuntemani pikkuiset haluavat tulla piiskatuiksi, ja kestävät kipua, skaala varmaan vaihtelee ihan samalla lailla kuin muidenkin alistuvien parissa. Vaikka itse en kestäkään enempää kuin pientä läpsyttelyä, neulat on paljon kivempia. Näissäkin olen tietty ihan pehmo, 0.8mm paksummalla ei tarvi tulla tökkiin. En minä kuitenkaan pyörry, jos joku tulee hehkuttamaan huutokivusta tai itku-alistumisesta. Itselläni on taipumusta henkiseen masokismiin, olen hyvä ruoskimaan omaa henkistä kärsimystäni itkuisiin anteeksipyyntöihin, en tarvitse tähän ulkopuolista sanallista tai fyysistä ruoskintaa, mutta ymmärrän kyllä, että lujatahtoisemmille se voi olla tarpeen.
Summa summarum, pikkuisiakin on moneen junaan, ja varmaan on niitä huonosti käyttäytyviäkin. Ei kaikki pikkuiset kuitenkaan ole hirveän brättejä, kyllä me osataan käyttäytyä. Pikkuisista löytyy myös masokisteja, ja sadisteja, siinä missä muistakin kinkyistä. Löytyypä meistä alistuviakin, joskus jopa palveluhenkisiä sellaisia, meidän sisäkönasut nyt vaan saattaa olla söpöyteen taipuvaisia ;D
-
Silti, oletukset siitä että pikkuset tökkii, tulee iholle, hyppii pöydille jne tuntuu itsestäni ihan vieraalta, vaikka pikkuinen olenkin. En ole koskaan nähnyt kenenkään pikkuisen käyttäytyvän tuolla tavalla. Ehkä näissä on sitten alueellisia eroja, tiedä häntä. Kyllä meilläpäin yleensä on kysytty lupaa halaamiseenkin, ei kukaan tunge väkisin iholle, se kun ei kuulu asiaan kinkypiireissä.
miun on pakko tulla komppaamaan tätä täysiä! sen reilu kaksi vuotta mitä olen nyt pyörinyt miiteissä ja bileissä ja tapahtumissa ja mitä näitä nyt on, en ole kertaakaan nähnyt yhtään huonosti käyttäytyvää pikkuista. mie oon saanut myös sellaisen fiiliksen että useimmat pikkuiset ovat hyvinkin ujoja. ei ujot tee tuollaisia tempauksia. toki kaikki on mahdollista!
-
Kyllähän se kieltämättä nykyään on niin, että jos kerrot kinkypiireissä tykkääväsi jostain "lapsille kuuluvasta", niin heti ollaan kysymässä että harrastatko ageplaytä. Itse tykkään esimerkiksi piirroselokuvista, mangasta, animesta, pehmoleluista, askartelusta, sirkuksesta, tivoleista, huvipuistoista, eläintarhoista ja kaikenlaisesta söpöstä, mutta ageplayeriä minusta ei saa tekemälläkään.
Kummallisimat ageplayeriksi luulemiset ovat johtuneet siitä että olin BDSM-baarissa kirjoitellut loli- ja shotaconista ja miten niiden pitäisi pysyä laillisina. En tiennyt että ageplayerit edes katsovat sellaista, mutta toisaalta loogistahan se olisi.
Mutta nostan kyllä ketunkorvahattuani kaikille jotka uskaltavat ageplaytä tai jotain muuta roolileikkiä harrastaa julkisesti. Itse kun osaan sessioissa olla vain oma itseni, niin hyvässä kuin pahassa.
-
Mutta nostan kyllä ketunkorvahattuani kaikille jotka uskaltavat ageplaytä tai jotain muuta roolileikkiä harrastaa julkisesti. Itse kun osaan sessioissa olla vain oma itseni, niin hyvässä kuin pahassa.
Kettu, usein se oma pienuus on osa itseä. :) Mutta toisaalta tiedän, että et varmaan tarkoittanutkaan ettei olisi.
-
Mielenkiintoista keskustelua. :)
Minua on askarruttanut nykyisessä pikkuisuus-jutussa osittain samat asiat kuin Pikkusiskoakin, tosin eivät ne minua ärsytä, en vain ole kokenut niitä omakseni, vaan vähän vieraaksi itselleni. Pikkusiskon alla oleva lainaus kiteyttää aika pitkälti myös omia mietteitäni:
"Ylipäätään tämä "uudenlainen pikkuisuus" tuntuu minusta siltä, että samalla kun näitä intressejä tehdään näkyvämmiksi ja sitä kautta luonnollisemmiksi (mikä on upeaa!), ne myös etäännytetään kauemmas omasta arkisesta itsestä tarkoin rajattuun tilaan, ainoana jossa voi sellaisena omana itsenään olla. Se silittää minua vastakarvaan, mutta toisaalta en ole koskaan itse kokenut vastustusta omalle olemukselliselle pikkuisuudelleni."
Olen aina ollut varsinkin vapaa-ajalla, kodin piirissä ja kavereiden kanssa lapsenmielinen, leikkisä ja kaikenlaisesta pelailusta innostuva. Voin helposti heittäytyä täysillä mielikuvitusleikkiin lähipiirin muksujen kanssa, ja pidän värikkäistä ja söpöistä asioista ja vaatteista siinä missä myös "aikuismaisista" jutuista. Minun päässäni ne eivät sulje toisiaan pois tai ole millään tavoin ristiriidassa. Vaalin ja arvostan sisäistä lastani. Minulle aikuisuuteen itseensä on sisäsyntyisesti kuulunut myös lupa leikkiä ja olla lapsenmielinen, herkkä, innostuva ja tunteellinen (ja nämä ovat ihan eri asioita kuin lapsellinen käytös tai emotionaalinen kypsymättömyys), enkä ole koskaan hirveästi välittänyt, mitä muut ajattelevat siitä, onko joku juttu "aikuisuuteen sopiva" vai ei. Toisaalta en koe lapsellisena perhe-elokuvien/lasten elokuvien katsomista tai värityskirjan värittämistä. Ne ovat asioita, joita arkiminäni joskus tykkää tehdä, samoin kuin tanssia keittiössä tai muuten hullutella ja höpsöillä. Liikun sulavasti eri mielentiloista toiseen (vakavasta, järkevästä ja analyyttisesta höpsöttelevään) eikä minun ole tarvetta erityisemmin lokeroida näitä erillisiin rajattuihin tiloihin. Toisin sanoen, näen ja koen vieraaksi lapsenomaisen mielenlaadun irrottamisen arkiminästäni. Ja ehkä suhtautumiseni takia en koe myöskään tarvetta erityisesti korostaa bdsm-kontekstissa "lapsekkaita" puolia, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että muut eivät voisi tehdä niin.
Minulle pikkuisuus ei siis liity age playhin lainkaan, enkä pikkuisena koe tarvetta "taantua" lapseksi tai lupaa "olla lapsi" nimenomaan bdsm-puolella. Ja silti koen "pikkuisuuden" olevan iso osa kinkyyttäni. Se ei todellakaan myöskään ole ainut kinkyyttäni kuvaava puoli, mutta se on tärkeä. D/s-suhteessa pikkuisuus kulkee intuitiivisesti mukana siten, että tietyissä tilanteissa se on vahvemmin pinnalla, ja välillä jää taka-alalle, enkä juuri kiinnitä huomiota siihen, milloin se nousee pintaan. Pikkuisuuden tunteeseen liittyy ainakin minulla herkkyys ja ehkä erityisen suuri tarve myös lempeydelle, hellyydelle, kainalolle, haleille ja rapsutuksille. Se on lupaa tuntea itsensä pieneksi, paljaaksi ja toista ihmistä tarvitsevaksi, syvää luottamusta omaan D:hen ja itsensä antamista toisen suojeltavaksi. Ja luulen, että tuntemus/kokemus pikkuisuudesta ei aktivoidu, ellei se saa vastakaikua ja heijastuspintaa toisesta ihmisestä. Eli D:n tapa suhtautua ja käyttäytyä minua kohtaan resonoi minussa niin, että se saa oloni tuntumaan turvalliselta tavalla, jossa minun ei tarvitse olla koko ajan fiksu, osaava ja pärjäävä, vaan voin olla huoleton, hupsu, tyttömäinen ja niin, se pikkuinen.
-
Summa summarum, pikkuisiakin on moneen junaan, ja varmaan on niitä huonosti käyttäytyviäkin. Ei kaikki pikkuiset kuitenkaan ole hirveän brättejä, kyllä me osataan käyttäytyä.
Pakko lisätä, että brat ei ole yhtäkuin "pöydillä hyppivä, iholle tuleva, luvatta tökkivä"-pikkuishirviö. Vaikka olisi brätti, niin voi silti osata käyttäytyä ylipäätänsä ihan siivosti ja olla tilannetajuinen ihminen :) Vaikka olenkin ihan kamala brätti, niin osoitan sen brättäilyni omalle Daddylleni, joka rakastaa minua kamalana brättinä. Tietenkin kavereille saattaa ajoittain esiintyä häivähdys ilkikurisuutta, mutta sekin vain jos koen sen olevan ok ja ehkä jopa hauskaa. Ei siis tarvitse olla ujo, kuuliainen ja kiltti pikkuinen käytöstapoja osatakseen.
Mutta joo, tuon halusin vain tulla lisäämään, muut ovat osanneet täällä jo kiteyttää munkin ajatuksia aika hyvin.
-
En vain keksi mitään ärsyttävämpää, kuin omien rajojen ja käyttäytymisen täydellisen ylilyönnin jossain yleisessä tilanteessa, kuten miitissä. Tökitään, tullaan iholle, hypitään pöydille jne. En vain yksinkertaisesti pidä siitä.
Kivahan se varmasti on heitellä epämääräisiä syytöksiä miten "pikkuiset" hyppii pöydillä ja tökkii suunnilleen jokaisen tiellensä osuvan silmät puhki. Eikös se miittikoodisto muutenkin kiellä puhumasta niistä tapahtumista ulkopuolisille, joten tällä varjolla syytösten esittäjä varmaan kieltäytyy myös kertomasta että kuka ja missä näin on tehnyt ettei vahingossakaan saada kuulla toista puolta tarinasta. Tuo toiminta kuulostaa minusta ihan helvetin oudolta enkä välttämättä ymmärrä onko sillä kamalasti tekemistä pikkuisuuden kanssa.
-
En vain keksi mitään ärsyttävämpää, kuin omien rajojen ja käyttäytymisen täydellisen ylilyönnin jossain yleisessä tilanteessa, kuten miitissä. Tökitään, tullaan iholle, hypitään pöydille jne. En vain yksinkertaisesti pidä siitä.
Kivahan se varmasti on heitellä epämääräisiä syytöksiä miten "pikkuiset" hyppii pöydillä ja tökkii suunnilleen jokaisen tiellensä osuvan silmät puhki. Eikös se miittikoodisto muutenkin kiellä puhumasta niistä tapahtumista ulkopuolisille, joten tällä varjolla syytösten esittäjä varmaan kieltäytyy myös kertomasta että kuka ja missä näin on tehnyt ettei vahingossakaan saada kuulla toista puolta tarinasta. Tuo toiminta kuulostaa minusta ihan helvetin oudolta enkä välttämättä ymmärrä onko sillä kamalasti tekemistä pikkuisuuden kanssa.
En mä sitä kirjoittanut syyttääkseni jotain. Kirjoitin asian mitä olen itse nähnyt ja kokenut. Sekä minkälainen fiilis mulla on siitä tullut.
Miiteissä ei ole mitään "koodistoa". On näitä asioita puitu miittien jälkeen täällä foorumillakin.
-
Uskon näillä puheilla, että joku pikkuiseksi itsensä mieltävä on joskus käyttäytynyt huonosti miitissä. Mutta jos yksi ihminen, pikkuinen, nainen, merkonomi, palkanlaskija, lumilautailija, kissanomistaja ja punapää käyttäytyy huonosti, se ei välttämättä tarkoita että kaikki ryhmät joihin hän kuuluu ovat taipuvaisia samanlaiseen käytökseen.
-
Uskon näillä puheilla, että joku pikkuiseksi itsensä mieltävä on joskus käyttäytynyt huonosti miitissä. Mutta jos yksi ihminen, pikkuinen, nainen, merkonomi, palkanlaskija, lumilautailija, kissanomistaja ja punapää käyttäytyy huonosti, se ei välttämättä tarkoita että kaikki ryhmät joihin hän kuuluu ovat taipuvaisia samanlaiseen käytökseen.
Ei tietenkään tarkoita, mutta jos hän tietyn ryhmän perusteella oikeuttaa huonoa käytöstään, se vaikuttaa käsitykseen kyseisestä ryhmästä.
Omalla kohdallani käsitys on muodostunut noin viidestä pikkuisesta, joiden käytös on ollut kyseenalaista. Se olikin sitten yllätys kun tuli ensimmäinen "pikkuinen 2.0" vastaan joka käyttäytyi hyvin. Ja ei, kyse ei ole mistään D/s akselista, koska en siellä edes toimi.
-
No, kai sen sitten voi mieltää jonkin asteiseksi ongelmaksi jos nämä pikkuisiksi kutsutut henkilöt käyttäytyvät huonosti ja sillä sitten lokaavat tuon pikkuinen-termin. Sanana se on minullekin henkilökohtaisesti tärkeä, vaikka minulle se Pikkuisuus 1.0 liittyykin enemmän seksuaaliseen ageplayhin. Vähän vain ihmetytti, koska minusta kaikissa näkemissäni tapaamisissa ihan kaikki, pikkuisetkin, ovat käyttäytyneet mallikelpoisesti. (No ok, joskus minulla itselläni on ollut niissä vähän huonosti käyttäytyvä ex-seuralainen, mutta siksi se onkin ex-).
Jotenkin minusta vaan tuntuu, ettei tämä koko pihvi voinut olla tässä. Jokaisen olisi pitänyt oppia, että termejä ei voi omistaa, etenkään kinkyskenessä. Esimerkiksi itselläni piinkovana fetisistinä meinasi alkuun pää räjähtää lukiessani päivittäin foorumilta miten porukka kertoi omistavansa 50 fetissiä, joita tuli taas tänään kolme lisää ja kaksi meni pois, mutta siihenkin turtui äkkiä. Ei-seksuaalisen pikkuisuuden korostaminen seksuaalisuuden ympärille rakennetussa yhteisössä on minustakin outoa, mutta loppujen lopuksi kinkyjä ei yhdistä mikään muu kuin se että he kutsuvat itseään kinkyiksi, ei sinänsä edes seksuaalisuus. Enemmän tässä nyt vaan puetaan sanoiksi se vallitseva ilmapiiri, jossa pikkuisuus joko sanana tai ilmiönä hiertää eikä sille oikein löydetä järkisyitä että miksi. Oikeastaanhan se myönnetään kolumnissakin suoraan. Huono käytös varmasti ärsyttää, mutta esimerkiksi tökkiminen ja pöydillä hyppiminen viittaa minusta mielenterveyden ongelmiin eikä pikkuisuuteen.
-
Huonosta käytöksestä tässä ketjussa maininneet henkilöt sijaitsevat hyvin eri puolilla suomea, joten en usko että ongelmat on aiheuttanut vain yksi pikkuinen, vaan ilmiö on laajempi. Ellei jossain sitten ole ahkerasti matkusteleva pikkuinen, joka käy kylvämässä kauhua joka maakunnan miiteissä ja bileissä :D.
Mainittakoon nyt kuitenkin että suurin osa meikäläisen tapaamista pikkuisista, niinkun muistakin kinkyistä, käyttäytyy hyvin. Ja huonosti käyttäytyviä yksilöitä on tullut nähtyä kaikista muistakin suuntauksista.
-
Heh, aika helposti laskee 1+2 jos haluaa tietää kenestä tai keistä tässä ketjussa puhutaan, mut joo not My problem 8) Eihän nämä taas muuta ku pienen/pienten (sisäänpäinkääntyneet) piirin kiistoja, joihin ei itselläni ole (enää) mitään kiinnostusta sekaantua.
Peace and love,
DD
-
^
Piti sit kuitenkin mainita, että helppo arvata?
Perseilyä on harrastanut miiteissä varmasti tyyppejä ihan kaikista suuntauksista.
Minä en henk.koht ymmärrä pikkuisuutta, mutta kohtaamani pikkuiset ovat olleet kovin kivoja ihmisiä. En vain oikein osaa olla heidän kanssaan. Tuntuu, ettei ole oikein puhuttavaa.
Minun maailmassani nainen saa olla haavoittuvainen ja kainaloa kaipaava, ilman että mieltää itseään pikkuiseksi. Sanana "pikkuinen" on minulle hellyttelynimi. Sitä käyttää eräs rakas Domme kanssani, muilta sitä tuskin edes siedän.
Niin täällä kuin fetissä pikkuisuus tuntuu olevan nyt pinnalla. Ehkä vuoden päästä on jonkin toisen suuntauksen vuoro.
-
^^ no eikö olis saanut mainita?
Ja kyllä, joka suuntauksesta tai mistälie lokeroista riippumatta ihmisiä perseilee välissä miiteissä ja bileissä, kai se on elämää sekin ;)
Pieni piiri pyörii...
-
Vuosien varrella olen todistanut jos jonkinlaista huonoa käytöstä erilaisissa pervohäppeningeissä. Vastaan on tullut riehuva ja tuoleja heittelevä domme, lasituoppeja ihmisten jalkohin paiskova master, naisten päälle käynyt master ja kahden pervonaisen välinen kissatappelu noin muutamia mainitakseni. Kaikissa on toki alkoholilla ollut osuutta asiaan. Ei silti ole tullut mieleen että alkaisin pitää esim. kaikkia mastereita väkivaltaisina ja itsehillintään kykenemättöminä. Vaikka joku pikkuinen kuinka perustelisi huonoa käytöstä pikkuisuudellaan, kyseessä on kuitenkin vain pöljä ihminen, joka ei osaa käyttäytyä, lokeroista viis. Itse pyrin arvioimaan ihmisiä yksilöinä sen perusteella miten he käyttäytyvät, en minkään ihmisryhmän (kuten naiset, punatukkaiset, kumifettarit, pikkuiset) edustajina.
Kiitokset joka tapauksessa pikkusiskolle viihdyttävästä kolumnista.
-
Sanana se on minullekin henkilökohtaisesti tärkeä, vaikka minulle se Pikkuisuus 1.0 liittyykin enemmän seksuaaliseen ageplayhin.
Niin siis tässä on tosiaan vielä sellainen yllätyskyykky, että mulla on itselläni hyvinkin voimakkaita ageplay-fantasioita myös. Jäi tuomatta esiin siitä yksinkertaisesta syystä, ettei sillä taas minulle ole mitään tekemistä pikkuisuuteni kanssa. Näissä on näköjään hämmästyttävän monta monessa, jonkun tarttis piirtää joku näppärä limittäislomittainen käsitekaavio niin pysyttäis edes jotenkin kartalla toisistamme :))
-
Olin jo aikaisessa mainita ”yksittäistapaus”, mutta Sirkan mainitsema 5 henkilöä muutti mieleni. Onhan se varsin urpåa jos skeneä lähestyvä ottaa perseilevän brät-pikkuisen roolimallin ja ajattelee, että kovasti ok käyttäytyä huonosti kaikkialla :D
Ymmärrän siis ihmisten ärtymyksen, toisaalta kärpäsestä saattanut tulla myös härkänen. On ihmisiä joilla hankalaa luonnetta (oikeasti). Ei tee syyntakeettomaksi perseilyyn, mutta jos otettu opiksi ja aikaa kulunut, niin menneistä ei toisaalta tarvitse ikuisesti rummuttaa ;)
-
Mä tulin vasta reilu vuosi sitten baariin ja ennenkuin oikeastaan ehdin foorumiin tutustua kipaisin jo ensimmäiseen miittiinkin.
Siellä vastassa oli lauma pikkuisia. Konsepti oli allekirjoittaneelle vieras ja näillä leveysasteilla pikkuistiheys huomattavan korkea. Etenkin alkuun me ei-pikkuiset naiset kuuluimme kovasti vähemmistöön.
Olin aika ihmeissäni. Naiset tai tytöt, joilla toisaalta oli samoja taipumuksia kuin minulla, pukeutuivat niinkuin alle kouluikäiset lapseni pukeutuisivat. Puhuivat yksisarvisista, söivät tikkareita ja kantoivat mukanaan pokemoneja ja värityskirjoja. Kikattelivat ja kiljuivat ja joskus vähän villiintyivätkin.
Jostain ihmesyystä minunkin on välillä oletettu olevan pikkuinen. No, en ole, eikä minusta sellaista tule.
Mutta nämä pikkuiset... Lähemmän tutustumisen jälkeen suurin osa on paljastunut hyvinkin tutustumisen arvoisiksi. Toki etenkin isommissa kokoontumisissa pikkuisuus ilmenee helposti roolina, jota vedetään. Ilkikurisuutta ja söpöilyä. Monen kohdalla on helppo tunnistaa selkeä tarve tälle. Rooli tuo rohkeutta olla mukana ja avata suunsa. Se on tapa osoittaa heikkoutensa ja hakea turvaa ja samalla brättäilyn kautta voi näyttää, että on muutakin kuin heikko ja avuton. Haluaa ja kaipaa kuria.
"Pidä minut kurissa, leiki minulla, mutta älä riko minua. Naura minulle ja minun kanssani, mutta älä loukkaa. Jos minulla menee yli - laita minut ruotuun. Kun minulla on paha olla, ota minut syliin. En aina jaksa olla iso, koska saan sitä tehdä riittämiin. Anna minun heittäytyä ja antaa toisen kantaa vastuu välillä. Osoita minulle, että olet luottamuksesi arvoinen." Tämä on se viesti, jonka olen pikkuisten käytöksestä lukenut rivien välistä. En tiedä kuinka pieleen se voi mennä. Mutta tietty leikkisyys ja huumori ja muistutus toisen pienuudesta ja särkyvyydestä näiden vaarallistenkin leikkien äärellä on varmaan monille tarpeen.
En oikeastaan juuri jaksa ärsyyntyä pikkuisista. Minusta ne ovat ihan hellyyttäviä ja hassuja. Osa söpöjä, osa aika riiviöitä, mutta jokainen on lopulta rakentanut oman pikkuisuutensa niistä palikoista, mitä kaipaa. Toteuttavat itseään.
Etenkin kahden kesken nämä pikkuiset ovat ihan niinkuin muutkin naiset. Olen tutustunut moneen fiksuun, keskustelutaitoiseen ja mukavaan pikkuiseen. Monilla on lapsia, kovat paineet töiden tai opiskelujen tai yleensä siviilielämän kanssa. Jos viitsii katsoa yksisarvispaitojen ja kissapipojen ja värityskirjoja pitelevien käsien taakse, voi yllättyä.
Toki on helppoa nähdä, miksi toiset ärsyyntyvät. Roolin kuin roolin vetäminen voi tuntua rasittavalta. Ei ole välttämättä kiva kuunnella, kuk aikuinen ihminen puhuu lässyttäen kuin vauva - mutta mitäpä jos tämä ihminen ei ilman sitä uskaltaisi avata suutaan ollenkaan?
Ketään meistä ei varmaan voi täysin ymmärtää. Toisille kinkyys on paljon ryppyotsaisempaa kuin toisille. Ihmisten huumorintajut eivät aina kohtaa.
Kannustaisin silti joskus tutustumaan koko pakettiin. Pikkuisten kanssa voi heittäytyä hetkeksi leikkiin tai vain avata keskustelun sen sijaan, että valitsee mulkoilla heitä äristen pöydännurkasta.
On paljon, mitä en tule koskaan ymmärtämään. Mutta pikkuisetkin ovat paljon enemmän kuin pikkuisroolinsa. Se on vain osa heitä.
Täällä, jos missä, pitäisi olla tilaa meille kaikille. Isommille ja pienemmille. Jos on ahdasta, otan mielelläni yhden pikkuisen hetkeksi syliin :love:
-
.
"Pidä minut kurissa, leiki minulla, mutta älä riko minua. Naura minulle ja minun kanssani, mutta älä loukkaa. Jos minulla menee yli - laita minut ruotuun. Kun minulla on paha olla, ota minut syliin. En aina jaksa olla iso, koska saan sitä tehdä riittämiin. Anna minun heittäytyä ja antaa toisen kantaa vastuu välillä. Osoita minulle, että olet luottamuksesi arvoinen." Tämä on se viesti, jonka olen pikkuisten käytöksestä lukenut rivien välistä. En tiedä kuinka pieleen se voi mennä. Mutta tietty leikkisyys ja huumori ja muistutus toisen pienuudesta ja särkyvyydestä näiden vaarallistenkin leikkien äärellä on varmaan monille tarpeen.
Täällä, jos missä, pitäisi olla tilaa meille kaikille. Isommille ja pienemmille. Jos on ahdasta, otan mielelläni yhden pikkuisen hetkeksi syliin :love:
Ihanasti kirjoitettu Lemmikki! Kuvasit hyvin sitä mitä ainakin mä pikkuisuudessani haluan ja tarvitsen. Toisaalta mä oon aika uus näissä piireissä enkä oo vielä ihan varma mikä tai kuka oon mutta se millaista olen itsestäni tähän mennessä löytänyt on jonkinlainen sekoitus 1,0 ja 2,0 pikkuisuudesta ja lisänä ihan ageplaytä ja perinteisempää sessiosubia. Pikkuisuus on mulla osa ihan mun aikuisarkiminää, mutta myös sellainen pakopaikka tai littlespace, tai miksi ikinä haluaakaan kutsua, jolloin nimenomaan voin antaa ohjat ja vastuun kaikesta jollekin toiselle ja keskittyä itse niihin disneyleffoihin, värityskirjpihin ja muuhun söpöilyyn arjen aikuishuolten sijaan. Mulle pikkuisuuteen liittyy myös seksuaalinen puoli ja mulle on tosi tärkeetä se turvallisuuden tunne (joka toki pitäis olla myös kaikilla ei-pikkuisilla) ja hoiva ja herkkyys että vaikka välillä rankkuna brättäilystä (tai muutenkin vaan koska tykkään) tulee piiskaa ja kovastikin, niin sitten jälkeenpäin pidetään hyvänä ja kerrotaan kuinka hyvä ja reipas tyttö oon. Enkä mä aina oo britti, suurimman osan ajasta oon ihan kiltti ja söpö pieni tyttönen joka osaa käyttäytyä hyvin ja saattaa jopa yllättää tiskaamalla tiskit ja pyyhkimällä pöydät tai tekemällä aamupalaa ja tuomalla sen sänkyyn jne. Tällä pienellä on kova halu miellyttää ja olla niin hyvä tyttö, että dom voi olla vain ylpeä joten tuntuu itelle kovin vieraalta ajatukselta tuollainen julkinen huonokäytöksisyys ja toisten häiritseminen. Ikävä että on tuollaisia jotka riehuvat ja häsläävät ja aiheuttavat pahennusta koko skeneä kohtaan. Tällaiset uudet ei sitten välttämättä uskalla tulla mukaan ollenkaan kun pelkää että asenteet on jo etukäteen negatiivisia.
-
Pysykää pikkuiset ylpeästi pikkuisina. :love:
-
Jokaisen olisi pitänyt oppia, että termejä ei voi omistaa, etenkään kinkyskenessä. Esimerkiksi itselläni piinkovana fetisistinä meinasi alkuun pää räjähtää lukiessani päivittäin foorumilta miten porukka kertoi omistavansa 50 fetissiä, joita tuli taas tänään kolme lisää ja kaksi meni pois, mutta siihenkin turtui äkkiä.
Fetissien ongelma on se, että miten itse kukin määrittelee fetissin. Esimerkiksi osalle riittää fetissiksi vaan toistuvat seksifantasiat jostain aiheesta, kun taas toinen toteaa että ei se fetissi sitten ollutkaan fetissi kun sessio ei tuntunutkaan kivalta. Mitä sitten on "piinkova fetisismi", siitä voi olla montaa mieltä.
-
Jokaisen olisi pitänyt oppia, että termejä ei voi omistaa, etenkään kinkyskenessä. Esimerkiksi itselläni piinkovana fetisistinä meinasi alkuun pää räjähtää lukiessani päivittäin foorumilta miten porukka kertoi omistavansa 50 fetissiä, joita tuli taas tänään kolme lisää ja kaksi meni pois, mutta siihenkin turtui äkkiä.
Fetissien ongelma on se, että miten itse kukin määrittelee fetissin. Esimerkiksi osalle riittää fetissiksi vaan toistuvat seksifantasiat jostain aiheesta, kun taas toinen toteaa että ei se fetissi sitten ollutkaan fetissi kun sessio ei tuntunutkaan kivalta. Mitä sitten on "piinkova fetisismi", siitä voi olla montaa mieltä.
Itse näkisin niin että fetissi on kohtuullisen selkeästi määriteltävästi oleva asia. Jo ihan sanakirjamääritelmä on selkeä. Ongelma on siinä, että niin fetisisteillä on eroja. Toinen haluaa toteuttaa fetissiään, toiselle taas "riittää" "häiritsevät ajatukset". Pointti on kuitenkin siinä, että fetissiä ei saa pois vaikka kuinka haluaisi. Se ei ole mieltymys vaan vaikeasti hallittava seksuaalisen kiihottumisen lähde. Se ettei sessio tunnu kivalta voi johtua miljoonasta muusta asiastakin asiasta kuin siitä paljonko fetissi kiihotti.
Minusta huonosti käyttäytyminen on vain kusipäisyyttä. Jos ihminen käyttäytyy luontaantyötävästi ja vetää kaiken huomion itseensä käytöksellään niin ehkä kannattaa vain uskoa ettei henkilö kaipaa ihmiskontakteja? Vaikka kuinka oltaisiin pikkuisia niin kyllä aikuinen ihminen ymmärtää, että jos käyttäytyy kuin kusipää niin tulee myös kohdelluksi kusipäänä. Sitten sitä ympäröi itsensä ihmisillä, joita ei haittaa hengata kusipäiden kanssa. Minun tuntemani littlet ovat ihan old school-ageplayereita ja ovat aidosti todella hyväsydämisiä, empaattisia ja herkkiä ihmisiä - pyörtyisin järkytyksestä jos pääsisin todistamaan jonkun heistä käyttäytyvän huonosti. Sitä Isoa kaivataan enemmänkin silittämään maailman pahuus pois kuin "kesyttämään teini". Tämä BDSM-maailma voi olla aivan liian kova paikka sellaisille ihmisille.
-
Jokaisen olisi pitänyt oppia, että termejä ei voi omistaa, etenkään kinkyskenessä. Esimerkiksi itselläni piinkovana fetisistinä meinasi alkuun pää räjähtää lukiessani päivittäin foorumilta miten porukka kertoi omistavansa 50 fetissiä, joita tuli taas tänään kolme lisää ja kaksi meni pois, mutta siihenkin turtui äkkiä.
Fetissien ongelma on se, että miten itse kukin määrittelee fetissin. Esimerkiksi osalle riittää fetissiksi vaan toistuvat seksifantasiat jostain aiheesta, kun taas toinen toteaa että ei se fetissi sitten ollutkaan fetissi kun sessio ei tuntunutkaan kivalta. Mitä sitten on "piinkova fetisismi", siitä voi olla montaa mieltä.
Niin, tuo olikin lähinnä esimerkki siitä kuinka viime kädessä tuotaessa käsitteitä ilmi luonnollisen kielen sanojen kautta niiden merkitys elää - yhtä lailla me voimme olla montaa mieltä siitä mitä ovat esimerkiksi muusinuija, komodonvaraani tai nappanahkatakki ja siitä mitä niille käsitteille tapahtuu, jos jostain tulee yhtäkkiä äänekäs joukko ihmisiä jotka alkavat kutsua täysin satunnaisia asioita näillä nimillä. Itse tarkoitin tällä sitä, että mitä tahansa mieltymystä tai vähäistäkin kiinnostuksen kohdetta kutsutaan mielestäni nykyään vähän kevein perustein fetissiksi, kun taas itse käsitän fetissin siten kuin vaikkapa Freud tai Jung (tai vila tuossa yllä) sen määrittelisi. Se on sisäsyntyinen ja pitkäkestoinen (käytännössä varmaan usein koko elämän mittainen) fiksaatio johonkin (ihan pedantin määritelmän mukaan vieläpä esineeseen), josta ei käytännössä pääse eroon millään. Siksi se niin suunnattomasti ärsyttikin alkuun kuunnella sitä lirkutusta miten ihmisillä on päivittäin vaihtuva fetissi kaikkiin kukkiin ja puihin ja mummon lihapulliin, kun tavallaan tuntui että siinä vähän ilakoitiin jollain rattoisalla kevätretkellä sellaisessa maailmassa jossa itse olen vankina.
-
siinä vähän ilakoitiin jollain rattoisalla kevätretkellä sellaisessa maailmassa jossa itse olen vankina.
Aika pitää fetisseille puhuttelu.
(https://i.pinimg.com/originals/bc/a7/d9/bca7d97828d598a065f6181c57376584.jpg)
-
Käsittämättömän kauniisti kirjoitettu, lemmikki! :love: Ja valtavasti hyviä pointteja.
Näitten "2.0 pikkuisten" käyttäytyminen (en tarkoita nyt sitä paljon parjattua huonoa käytöstä, vaan ylipäätään lapsen käyttäytymistä jäljittelevää) tuntuu tosiaan ulkopuolisesta helposti päälleliimatulta, eikä ole ihme että sellainen käy nyppimään jos ei ymmärrä mistä se kumpuaa. Mutta joskus kun tuleekin ymmärtäneeksi miksi toinen käyttäytyy niin kuin tekee, huomaa että se mikä on näyttänyt esittämiseltä onkin jotain todella vilpitöntä ja kaunista.
Toisaalta mikä tahansa asia, joka yleistyy nopeasti, herättää aina närkästystä. Joskus nuristiin kiintiöhomoista, vaikkei syvällä sisimmässä olisi mitään homoseksuaalisuutta vastaan ollutkaan. Ja mahtoipa niillä jo vuosikymmeniä sitten yleisten vessojen seinien saloissa kaipuutaan toteuttaneilla homoilla itselläänkin kasvaa pienoinen kyrpä otsaan, kun yhtäkkiä joka halvatun BB:ssä oli joku kertomassa olevansa iloisesti gay, ja samalla määrittämässä miten kaikki kansa katsoi ja sitä myöten asennoitui koko porukkaan.
Minusta me tosiaan tarvittaisiin lisää sanoja. Pikkuiset on ihana kattokäsite, mutta niin kauan kuin sen tarkempia määreitä ei ole, tuntuu aina joistain väkisinkin siltä ettei se kerro tarpeeksi - tai mikä vielä turhauttavampaa, se kielii aivan vääränlaisia asioita. Minä en esimerkiksi tahdo, että minua puhutellaan kuin viisivuotiasta siksi että minut on tulkittu pikkuiseksi (sitä ihan oikeasti tapahtuu), joku toinen taas saattaa sitten haluta sulkea esimerkiksi ne ikäleikit omalta kohdaltaan pois. Sekin on minun mielestäni täysin ok, kunhan perustelu ei ole niin perusteellisen persauksesta kuin pedofiliaan tai insestiin liittyvät mielleyhtymät. Mulle tuli taas täydellisenä järkytyksenä lukea täältä rivien välistä, että joillain tässä skenessäkin edelleen sellaisia aivo-oksennuksia rinnuksilla roikkuu. Voi ristus.
//edit:
Ja ah niin. Pikkuiset, olivat sitten mitä painosta hyvänsä, eivät todellakaan ole automaattisesti pehmomman kinkyn ystäviä. Trust me I know, pienenkin pervoudessa voi piillä pirun kovia kulmia, tismalleen samaa hc:tä kuin kinky-identiteettinsä toisin mieltävilläkin.
-
Oletteko muuten panneet merkille, että pikkuisten oma ketju on helposti tän foorumin sopuisin? 70 sivua ja ihan aiheessa edelleen.
-
^ Koska siellä ei oo muut ihmiset sotkemassa! 8) Mutta joo, pointti. :love:
-
Pikkuisten oma ketju on pisin koska sitä ei uusita viikottain.
-
Mulla kans härppii tämä. Tai että ihan sama missä lokerossa olet ja miten toteutat itseäsi, fine. Mutta just ne käytöstavat silti julkisillakin paikoilla ja mitä itse olen kokenut. Ihmiset, jotka oman pikkuisuutensa ja brättiytensä varjolla nimenomaan tulee iholle, tökkii, REPII hiuksista sekä ei todellakaan omaa mitään tilannetajua tai osaamista olla siivosti. Itseä ja omia kumppaneita haukuttu "no vitsillä hei kikakika" hermostumiseen asti.
Silti samat ihmiset väittävät, että omaavat juuri nämä käytöstavat. Pfft. Ollaan aivan täysin sokeita omalle käyttäytymiselle. Jotenkin todella kurjaa seurata vierestä.
-
Oletteko muuten panneet merkille, että pikkuisten oma ketju on helposti tän foorumin sopuisin? 70 sivua ja ihan aiheessa edelleen.
Ihan totta muuten..! Pikkuisten kuvajutskulanka ansaitsisi ihan oikeasti BDSM-baarin rauhanpalkinnon parhaiten muotoillusta keskustelunavauksesta. Jos kysytään mielipidettä, näkemystä tai kokemusta mihin hyvänsä yleisellä tai vähän tarkemmallakin tasolla, paskaa on aina roiskahtava tuulilasiin taholta jos toiselta, ja kinky-yhteisön yhteinen iho haurastuu posliiniinhauraaksi kuin otsonikerros konsanaan. Mutta jos vedotaankin vain rajattuun yleisöön ja toivotaan jaettavaksi omakohtaisia kuvia taikka tarinoita tätä kohdeyleisöä yhdistäviin tekijöihin liittyen, niin eipä se paljoa poskensoitolle jätä tilaa. Yrityskin vittuilla johtaisi vain peilin eteen.
Lissää tätä! Uusia Mitä ajattelin tänään -tyyppisiä ketjuja pienemmällä ja pukevammalla kehyksellä, uusia reittejä baaritiskiä pidemmälle tämän kohtaamispaikan ytimiin. Sinne, missä jaetaan tahoillaan rajallisen väen kokemia ilon- ja hyvänolonhetkiä liittyen asioihin, joita ei vaniljamaailmassa esille voida, uskalleta tai tahdota tuoda, ja jotka eivät kaikkea kinkykansaakaan missään nimessä automaattisesti yhdistä. Ei niin, että eriydyttäisiin yhtään kauemmas toisistamme, vaan että löytäisimme tässä pienessä porukassa lähemmäs nimenomaan niitä, joiden kanssa voimme sulassa sovussa olla sitä mitä olemme tai tahtoisimme olla.
Jos niitä reittejä olisi riittävästi, niin ehkei meistä niin monella olisikaan sitä tarvetta tulla tallaamaan toisille tärkeitä kysymyksiä, ajatuksia ja näkemyksiä edes ihan joka kerta, kun joku julkeaa niitä täällä esille tuoda.