BDSM-baari

Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 04.12.2017, 17:34

Otsikko: Kielletty penis
Kirjoitti: Kolumnisti - 04.12.2017, 17:34
Kielletty penis

Kun muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa kävin Bizarren bileissä ja pääsin näkemään mitä se musta, pimeä, pelottava kinkyskene ja kinkybileet pitävät sisällään, olin erittäin innostunut. Aloittelijan silmiin tila oli täynnä moninaisuutta hyvin hyväksyvää, kaikenlaista kauneutta arvostavaa bileväkeä. Paikalla oli monenlaista kehoa, joista osa oli viettelevän tiukasti peitelty tai rivosti esillä. Erityisesti naisen keho oli paljolti esillä ja huomasi, että juuri naisen kehoa ja sen sensuaalisuutta ja seksuaalista voimaa väki arvosti, ja niin arvostaa allekirjoittanutkin. Peniksiäkin näkyi, mutta niiden suhteen tilanne oli jotenkin erilainen. Avoimesti niitä piti esillä vain muutama tapaus, joista jälkeenpäin on keskusteltu vuodesta toiseen kiihkeästi foorumilla. Luulin alkuun porukan pitävän runkkareiden läsnäolosta, sillä onhan monille ekshibitionismi iso asia, ja ajattelin ihmisten ottavan myös miehen kehon kokonaisuudessaan fetissibileisiin kuuluvana asiana.

Nyt muutamaa vuotta myöhemmin on alkanut ymmärtää peniksen roolin bileissä. Se on se, mikä kaivetaan esiin vasta darkroomissa tai juuri ennen johonkin ruumiinaukkoon työntymistä. Darkroomiinkin ovat selvästi tervetulleita vain ne penikset, jotka sinne kutsutaan. Sinänsä pidän sitä asianmukaisena, että vain kutsutut penikset osallistuvat toimintaan ja ymmärrän kutsumattomien penisten olevan häiriöksi. Liian lähelle tunkevat kutsumattomat penikset ovat häirinneet omaakin toimintaa useampaan otteeseen, mutta kolumnini ei varsinaisesti koskekaan heitä.

Nyt syksyn Bizarressa tuli itsekin kopeloitua lahjekäärmettä, kun halusin esitellä uusia leluhankintoja, ja ympärillä porukka hätkähti ja alkoi katsomaan häveliäästi pois. En tajunnut sitä heti, mutta (lelu)peniksenkäpälöinti julkisesti bileissä liitti minut heti runkkareiden joukkoon. Heräsin siitä seuranneen keskustelun seurauksena siihen, miten hävetty asia penis on kinkybileissä. Tuo yksi maailman kahdesta seksikkäimmästä asiasta - estetiikkaa tihkuva erektoitunut penis - on tässä fallisessa kulttuurissa päätynyt kinkybileissä häpeän välikappaleeksi ja siksi ainoaksi asiaksi, joka on pidettävä visusti piilossa, jos haluaa arvostuksensa säilyvän. Onko näin käynyt juuri runkkareiden myötä? Vai onko masterihenkisten peniksen ujostelu johtanut kulttuuriin, missä omaa erektiota ei voi esitellä ylpeänä rintojen ja vulvan rinnalla? Kuinka moni lukijoista haluaisi peniksen takaisin seksiobjektien joukkoon? Vai onko ne pidettävä tiukasti piilossa, etteivät kanssajuhlijat suinkaan pahoita mieltään riettaudessaan väärinymmärretyn elimen läsnäolon johdosta?


(http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=9410;type=avatar)  Snooch86
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: submit - 04.12.2017, 18:01
Tämähän oli varsin mielenkiintoinen (ja tosi) näkökulma :D

Joku joskus kertoi, että suuressa maailmassa löytyisi BDSM-bileitä, joissa D-miehet ovat jopa chapseissa yms. peniksen paljastavissa  asuissa, jotta pääsisivät vaivattomasti elintään käyttämään. Tiedä sitten, onko näin. Vai onko enemmän miesten bileiden käytäntönä.




Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: Apollyon - 04.12.2017, 18:02
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

Itsekin Toyn kanssa teimme saman havainnon nyt syksyllä kun osallistuimme ensimmäistä kertaa bileisiin Kivistöllä.

Meillä osana sessioita on ihan straight up paneminen isossa roolissa, niin suuhun kuin pilluun ja perseeseenkin. Käsitykseni on, että vaikkei tämä kaikkien osalta pidäkään paikkaansa, niin aika monella tämä vaniljoiden kanssa jaettu penetraatio kuuluu (tosin melkolailla erilaisessa hengessä) osaksi toimintaa.

Kuitenkin bileissä, joissa kaikki on tavalla tai toisella sallittua, näkyi melkoisen vähän kikkeleitä. Oikeastaan ainoat näkemäni kalut, omani lisäksi, koko iltana olivat joko kumia tai siveysvyössä. En nähnyt darkkarin ulkopuolella minkäänlaista penikseen kohdistuvaa tai peniksellä tehtävää aktia. Itse tätä vastoin kyllä imetytin omaa kaluani varsin halukkaalla Toylla useampaan otteeseen. Fiilikseksi jäi, että teemmeköhän tässä jotain väärää tai kiellettyä.

En nyt halua suurin surminkaan kuulostaa siltä, että "nussikaa, pervot!", vaan ainoastaan vahvistaa, että oma kokemukseni (yksistä) bileistä on, että kikkelit kuuluu darkkariin. Tosin samaan hengenvetoon on pakko sanoa, että eipä siellä juuri naisistakaan näkynyt juuri rintoja ja pakaroita enempää ja toiminta oli lähinnä piiskausta, sitomista ja neulontaa.

Toivottavasti en onnistunut kuulostamaan siltä, että paskat pervot kun ette tykkää tehdä niin kuin minä siellä ja silloin kuin minä. Kunhan erittelin näkemääni, koska ilmiö on minusta mielenkiintoinen ja toisaalta vaikea ymmärtää.
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: Tiia (Niina) - 04.12.2017, 18:24
Erinomainen keskustelunaloitus! Kiitos Snooch86.

Minäkin olen ihmetellyt skeneen sukeltamisestani asti tätä penisten (ja penetroimisen) kätkemistä kinkybileissä. Kuvittelin silloin höpsönä nuorempana naisena, että tämä alakulttuuri olisi määritelmällisesti seksipositiivinen ja että BDSM-bileet olisivat jonkun sortin seksibileitä.

Kiinnostava sivujuonne myös tuo Mastereiden varsin vakiintunut tapa pitää siittimensä visusti piilossa. Tai siis pääasiahan se Masterin siitin tietenkin on, eikä mikään sivujuonne. Anteeksi, Jouni.

Minähän olen avoimen kateellinen MSC Finlandin meiningille: isot pojat ovat kertoneet, että miesten omat bileet ovat ennen kaikkea panemista (ja fistaamista) varten, eikä Masteroiminen homoskenessä edellytä Falloksen piilottamista.
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: Mr Birch - 04.12.2017, 18:59
Nähdäkseni penisten kätkemisessä on kyse kinkyn merkityksellisyyden ylläpitämisen eräästä rakenteesta. Se on keino tuottaa eroa kategorioiden, sanotaan vaikka straight ja kinky, välille. Kun aloittaja, onnistuneen itseironisesti, käytti ilmausta musta, pimeä, pelottava kinkyskene hän samalla kuvasi tuota välimatkaa straightin ja kinkyn välillä.

Ihmisen merkitysprosessissa on se jännä piirre, että vain ero vertailtavien kohteiden välillä ratkaisee, syntyykö merkitystä ja latausta vaiko ei. Jos odotus on, että bileissä näkyy peniksiä, onnistunutta merkityksen luomista on, kun niitä ei näy. Puhutaan odotushorisontin rikkomisesta.

Kierointa on, että merkityksellinen ero voi samassakin tilanteessa ilmetä ja toimia useaan eri suuntaan, aina tarkastelijan ja lähtökohdan mukaan. Jos samastuu niihin, joiden mielestä penisten pitää olla piilossa, merkitys syntyy esillä olevista ja päinvastoin. Kumpi on straight ja kumpi kinky riippuu tarkastelijasta ja tilanteesta. Tärkeintä on erojen säilyminen, koska kulttuuri, myös BDSM-kulttuuri syntyy eroista.

Väärinkäytetään lopuksi vanhaa muka-kinky-vitsiä: Lyö minua, pyysi masokisti. En lyö, vastasi sadisti.
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: pikkusisko - 04.12.2017, 20:51
Tässä asiassa olen sen verran kukkahattutäti, ettei minusta penisten pitäisikään kinkybileissä näkyä. Sen enempää kuin pillujenkaan, nimittäin. Seksuaalinen toiminta sinänsä on ok, mutta mulle tulee vaivaantunut olo jos bileissä verkkokalvoilleni lämähtävät vieraan ihmisen rensselit, kuuluivatpa ne minkä sukupuolen edustajalle hyvänsä.

Sen sijaan muuta paljasta miespintaa näkisin bileissä mielelläni huomattavasti enemmän :) Naisen kehon paljastamista pidetään ihan perusjuttuna: ei vain nähdä mitään hätkähdyttävää siinä, että naisen arimmatkin alueet tarjotaan toisten katseltaviksi, nautittaviksi ja arvioitaviksi. Sen sijaan vähäpukeiseen mieheen liitetään oitis kaikenlaisia alentavia mielikuvia - ei siis mastereiden heiniä mukamas ollenkaan. Typerää.

Ja joo. Varmasti penikset on pannassa osittain myös niitten runkkareitten ja kikkelikuvien ikuisen virran vuoksi  :)) Peniksen paljastaminen koetaan syystäkin hyökkäävänä ja vastenmielisenä, jos meininki on hieroa sitä (kuvainnollisesti mutta yhtä kaikki) kanssaihmisten naamaan.
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: Sigmamies - 04.12.2017, 20:56
Alasti tulee heiluttua ympäriinsä mutta oman leluni kanssa jos joskus kinkybileisiin eksyisin niin kikkeli olisi käytössä jos sattuis tekeen mieli omalleni sitä antaa,tilanteeseen voisin päätyä siinä tapauksessa jos aistisin lelun haluavan vähän julkista pettinkiä  :)
Katselemalla muita en saa kiksejä joten vaatii sen oman ja sekin vain oman kivan takia,oli yleisöä tai ei  :)
En myöskää suvaitsisi tuntemattomien koskettelua penikseeni mutta katselu ei häiritse  >:D
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: Toy - 04.12.2017, 21:09
Tätä tuli kyllä Kivistöllä ihmeteltyä. Tosin ei siellä pillujakaan näkynyt. Ainoa, jonka tiedän olleen esillä, oli omani. Siitä huolimatta, että ensikertalaisena tuli kuljettua ympäriinsä silmät selällään ja tarkkailtua muita hyvin paljon.

Kyllä minulle kelpaisi nähdä uhkeita erektioita enkä toki katsoisi pahalla vähemmän uhkeitakaan.

Voisiko omassa roolissaan olla erityisesti Domien tietty ujous tai huoli oman tavaransa mitoista tai toimintakyvystä yleisön edessä? Tulipa vain mieleen. Helppoahan se pillun esittely on, kun siitä ei ainakaan kauempaa kukaan näe, onko paikat märkinä ja paisuvaiset turvoksissa vai jännittääkö sen verran, ettei fyysinen reaktio ole ihan huipussaan.
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: tiikki - 04.12.2017, 21:34
Arvelisin, että taustalla on muutama syy.

Ensinnäkin suurin osa bileistä on anniskeluravintoloissa, joissa ei saa olla alasti. Tämän takia yleinen bilekulttuuri on täyttä alastomuutta vastaan, vaikka yksittäisissä bileissä saisikin olla täysin vapaasti alasti.

Toiseksi pallit ovat todella herkät ja jos ei saa mitään erityistä mielihyvää niiden esittelystä taikka murjotuksi tulemisesta niin ensimmäinen primitiivireaktio on suojella ne :D
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: D79Mies - 04.12.2017, 21:48
Tuo on ihan mielenkiintoinen aihe, jota olen pohtinut itsekin muutamaan otteeseen. Tästä kiitos ketjun aloittajalle.

Kerran mietin, että pitäisikö kokochapsien alta jättää ratsastushousut pois, mutta havaitsin epämiellyttävän tunteen siitä, että "alipukeminen" vie ulkoista olemustani subimaisempaan suuntaan. Onkohan se vain niin, että plantaasin omistajan kuuluu kärsiä epämukavasta kravatista paahtavan auringon alla ihan vain osoittaakseen statuksensa alamaisilleen?  :D Lähtökohtaisesti inhoan kaikenlaista osoittelevaa todistelua, mutta kinkytapahtumissa tietyn hierarkian osoittaminen lienee inhimillistä.

Mikä tulee varsinaisiin kikkeleihin suljetuissa tapahtumissa, niin toivon penisten kantajien suhtautuvan noihin ladatun aseen lailla. Saa tähdätä vain, kun on valmis ampumaan. Eikä sivullisia saa vahingoittaa.  ;) Omaisuuteensa sekaantujiin olen huomattavan armeliaampi kuin yksinäisiin runkkajiin, joita pidän jonkinlaisina vapaamatkustajina.

Toivon vilpittömästi, että kaikki toisten henkilökohtaiset kuplat kunnioittavat kinkyt saisivat toteuttaa itseään juuri sellaisella tavalla mikä tuntuu omalta. Mikä tulee itseeni, niin mitä pidempään asiaa mietin, sitä enemmän tajuan olevani rajoittunut. Ehkä sitten jokin kerta minä seison plantaasilla pelkkä ruoska ja hattu päällä.  ;)
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: isabella - 04.12.2017, 22:09
Minua ei haittaisi vaikka jokaisella bileisiin tulevalla miesoletetulla olisi penis esillä, löysänä tai tanassa. Itse en välitä kikkeleitä katsella kun ne eivät minua yhtään kiinnosta mutta eihän niitä ole pakko tuijottaa. Oma kokemukseni vaan tuolla Bizarren ja joissain muissakin bileissä on että ne vehkeet eivät joillakin tahdo pysyä kunniottavan välimatkan päässä. Niitä on useamman kerran tultu kysymättä ja yllättäen tunkemaan sekä subin että omalle naamalle. Sen jälkeen tulee vähän varovaiseksi ja ennakkoluuloiseksi vapaana kirmaavien kikkeleiden suhteen.
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: Ansku - 04.12.2017, 22:10
Hmmm. Tosi hyvä aihe! Piti oikein miettiä, että mistä ne omat asenteet tulevat.
Iho on tervetullutta, mutta sukuelimiä en kaipaisi "naamaan". Miehen, enkä naisen.
Tämä johtuu varmaan juurikin näistä runkkareista ja "masterien" lähestymisistä, joissa paukautetaan lerssi päin naamaa ja karjutaan "ime huora kyrpää! Oot subi, niin tätä sä haluat!" Ja koska näitä tyyppejä on aivan helvetin paljon skenessä, luulen että bileissä kävijät haluavat tehdä selvän pesäeron näihin tyyppeihin. Ja tämän takia ylikorrektius penisten suhteen ja lisäksi ehkä on aistittavissa myös kisaa "kuka on hyvä masteri?" Eli mennään vähän subin nautinto edellä. Eli korostetaan sitä omaa vastuullisuutta. Ja ei. Tää ei ollut kritiikkiä. :D
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: Kettu vinossa - 04.12.2017, 22:21
Penisten ja pillujen näkymisen hyväksyntä on toki mielenkiintoinen kulttuurinen ilmiö, jossa riittäisi tutkittavaa paljonkin. Tuntuu että pillu on paljon arvokkaampi ja arvostetumpi, kun taas penistä saa näyttää lähinnä huumorimielessä - kinkybileissäkin olet helposti muiden mielestä "säälittävä runkkari" tai ainakin vähintään "liian humalassa", jos penis on esillä.

Tässä eräs mainio video aiheesta, tietokonepelikriitikko Jim Sterlingin mainio video Genitalia, jossa hän pohtii miksi peleissä ei saa näyttää pillua, mutta peniksiä saa sitten senkin edestä:
https://www.youtube.com/watch?v=meM4yvlhDPA
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: Jayteasee - 05.12.2017, 08:19
Tässä vaiheessa en ole vilkaissut tuota Yrjöketun videota, mutta kiintoisa keskustelunavaus kyllä Nuuskulta.

Mielessä käy monia asioita.

Tietty miesten halventaminen vaikkapa on ylipäätäänkin jonkinlaista muotia. Pitäisi olla uljasta urosta, mutta sille silti naureskellaan. Potenssista tai sen uupumisesta on jokseenkin helppo vääntää vitsiä. Minkäs teet, kun pikkujätkä kavaltaa kaikki kantajansa epävarmat ja harhailevat ajatukset? Se on erityisen ihanaa varsinkin silloin, kun petikaverilla on haarat auki ja homma voisi alkaa. Se on yhtä ihanaa silloinkin, kun jokin alkaa sitä peniksen kantajaa kiihottaa. Pikkukaveri kuuluttaa sen kaikille.

Kaiken hyvän lisäksi se on perustilassa typerän näköinen nyytti. En itse miellä sitä yhtään eroottiseksi. Siinä on visuaalisesti puolensa ollessaan toimintavalmis, mutta piru vie, kun sen toimintavalmiuden raja on niin häilyvä, ja sitä rajaa käydään jokaisen ajatuksen kohdalla.

Varsinaisesti ei siis ihmetytä, jos joku haluaa pitää mokoman haljun häiskän piilossa.

Bileiden kaltaisessa kontekstissa peniksen persona non grata -statuksesta tulee mieleen vaikkapa se, että haluaako vahingossakaan koskettaa jonkun vierasn sukuelintä (ja rynnätä käsipesulle ennen kuin se mätänee irti). Penishän on aika lailla tyrkyllä sellaista varten, uloke kun on, ja tungoksen sattuessa... yyyh.

Naisen römpsähän on siististi siellä jalkojen välissä kehon sisäpuolella eikä retkota muiden nähtävänä ja tyrkyllä kuin lähinnä tarkoitushakuisesti - vaatii aika spesifit olosuhteet, että sitä jollain tapaa vahingossa koskettaisi. Rinnat toki sitten oma lukunsa tässä. Hämmentävästi kyllä ne taitavat olla se hyväksytyin kaikista.

Entäs visuaalisesti? No, heteromiehenä olen toki sillä lailla puolueellinen, että katselen mieluummin alastonta naista kuin alastonta miestä. Eron voi tosin mieltää marginaaliseksi, koska tämmöisenä materiaalifettarinrutjakkeena alastomuus ei sillä tavalla kiehdo, vaan mieluummin puen kuin riisun naisen.
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: Meeri - 05.12.2017, 08:44
Naisen sukuelimistä suurin osa on piilossa. Se varsinainen "pillu" ei näy ellei revaa levitä. Miehen vehkeet taas on esillä koko komeudessaan. Alaston mies steppailemassa erektiossa biletilassa on minusta vielä kovin eri asia kun se alastoman naisen viehko häpykumpu pilkistelemässä. Kävellessä ja seisoessahan pillusta näkyy vaan karvakolmio (tai nykyään yleisempi karvaton kolmio). Naisen kiihottuminen ei näy päällepäin. Miehen näkyy. Ja kokemukseni mukaan se tuntemattoman ihmisen levällään oleva römpsä naaman edessä on ihmisille yhtä negatiivinen asia kun se tuntemattoman heppi heilumassa korvan juuressa.
Niitä pilluja in action näkee sitten bileiden leikkitiloissa, mutta silloinkin yhtä pillua kohden paikalla on useampi vemppaava peenis. Joten kyllä minusta edelleenkin ylivalta bileissä on peeniksillä, eikä pilluilla :).

GB- ja porno veteraanina ei minua penikset niin kauheasti häiritse, kunhan se peniksen omistaja muistaa käytöstavat. Ikävä kyllä, peniksellisten häiriökäyttäytymistä näkee bileissä melko paljon. Siksi varmaan moni masterismieskin pitää vehkeensä piilossa, ei halua että sekoitetaan näihin pippeli-pertteihin, jotka ajattelevat että on ok lepuuttaa kasseja daamin käsilaukussa tai runkata korvan juuressa (true story).

Muutenhan bilerunkkarit kuuluvat vakiokalustona kaikkiin toiminnallisempiin bileisiin, ja saapahan exhibbarit heistä yleisöä touhuilleen. Itselleni paneminen kuuluu seksiin, ja kyllä minä bileissäkin panen jos siihen on tilaisuus. Ja olen pannutkin, neljän eri maan kinkybileissä. Usein vaan bileet on ravintolatiloissa ja panemiselle ei ole mahdollisuuksia. Tai panemista varten on darkkari ja muissa tiloissa se ei ole sallittua. Darkkari ei ole se kaikkein eroottisin ympäristö, ja jos joutuu valkkaamaan kotisängyn ja biledarkkarin väliltä, niin kyllä se kotisänky voittaa. Swingereillä on ehkä panemisen suhteen vähän vapautuneempi meininki kun kinkyillä..
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: Colestramus - 05.12.2017, 11:15
Olen itsekin tätä dommen roolista sekä muutoinkin pohtinut. Eipä se niin paljoa häiritse vaikka oma värkki tai muidenkin olisivat esillä, mutta toisaalta taas en välttättä halua sitä pizzaa mutustaa samalla kun toisen äijän kiimatippainen värkki on puolen metrin päässä. Vägän tönäsee niin extra mausteita lentäis ja jäis syömättä sitten  ::)

Eli toisin sanoen, itselläni kiinni enemmän siitä, kuten varmaan monella muullakin, että missä kannattaa olla häveliäämpi ja missä voi olla vapaammin.
Toisaalta vaikka molempiin päin kallistun, niin mieluummin pimperoa katon kuin pippeliä, mut se onkin taas se oma maku millä on vähän turha ratsastaa jos alastomuus on sallittu. Kyllä ainakin ite miehenä vähän nokkiinni ottaisin jos joku tulis kettuilemaan siitä että värkki on esillä, vaikka samaan aikaan vieressä olis naku nainen. Tulisi vähän sellanen kaksinaismoralismin haju nenään.
Otsikko: Vs: Kielletty penis
Kirjoitti: DareDoll - 06.12.2017, 22:15
On tullut paneskeltua bileissä, joissa homma on ollu sallittua ja pimpero on ollut esillä muissakin meiningissä bilehärdelleissä. Peeniksiä on tietysti varsinkin darkkareissa ollut esillä, ja mielelläni niitä itse katselen, vaikka läheltäkin, jos ovat toimintavalmiusasennossaan  O:-)
Sitten se, että velttoja kulleja heilahtelis ympärilläni syömis- ja keskustelutilanteissa, en oikein pidä houkuttelevana  ;D ei siis millään pahalla peenishenkilöille, mutta minulla tulee vähän koominen olo jos näen löysät vehkeet heilumassa puolelta toiselle, enkä mielelläni ohimennen sellaisiin halua tahattomasti törmäillä   ::)