BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 07.01.2018, 00:13
-
Introvertti pervertti
Seuran löytäminen lienee ikuisesti niin kinkkinen kysymys, että hyvää vinkkiä vipataan välillä vaikkei kukaan keksisi vielä pyytääkään. Varsinkin deittipalstan kommenteissa messu kuuluu monesti näin: "Mene vaikka miittiin niin tapaat uusia ihmisiä. Tapaa ihmisiä niin saatat löytää jotakin sitten."
Välillä tekee mieli sanoa rumasti. Jos ilmoituksen perusteella on selvää, ettei aloittaja ole varsinaisesti mikään seurapiiriperhonen, miksi siihen täytyy tälläytyä saarnaamaan sosiaalisen aloitteellisuuden autuutta? Lukuisten ihmisten tapailu naamatusten ei ylipäätään ole jokaiselle sopiva strategia, vaikka muutoin sosiaalisissa vesissä luoviminen käyttäisikin. Ei se tarkoita että olisi selällään toimetonna seuraa ruikuttava tomppeli.
Monelta kantilta katsottuna olen itse mitä suurimmissa määrin introvertti. On paljon asioita joita en mielelläni tee, mutta kyllä tuntien vatulointi tuiki tuntemattomien kesken on pysyvästi listan kärjessä. Suosin suoraa kontaktia ainoastaan niihin, joista jo varmuudella tai sangen suurella todennäköisyydellä tykkään. Niittenkin kanssa tietty etäisyyden mahdollisuus on äärimmäisen tärkeää. "Mitä kuuluu ja voitaisko nähä" useammin kuin kerran vuoteen täyttää minusta useimmiten kuormittavan ihmissuhteen kriteerit. Se ei vain toimi minulla niin, se että tykkään ja välitän, kuten ei myöskään se jos olen kiinnostunut jostain uudesta mahdollisuudesta.
Jos joku kaltaiseni alkaisi kaivata uusia tähtiä taivaalleen, siinä ei todellakaan nähtäisi sitä rasitetta että tutustuttaisiin lukuisiin sattumanvaraisiin ihmisiin. Esimerkiksi netissähän on laajat valikoimat väkeä jota voi seurata turvallisesti lasin takaa, monnimaisen liimautuvien tutustujatyyppi-ihmisten ulottumattomissa (hyi olkoon niitä..!). Jos on kärsivällinen ja tuntee paikan jossa asioi, ei nettikontaktointi suinkaan ole mitään sattumankauppaa - saahan Kiinastakin kelpo kampetta kotiovelle kun tietää konstit. Ja jollei homma niin sulavasti soljukaan, joskus riittää kun löytää yhden ystävän: sitä kautta saattaa silkkana bonuksena saavuttaa samansieluisia kumppaneita sukeltelematta sokkona ympäriinsä. Useimpien meistä on sitä paitsi oltava ihmisten kanssa tekemisissä pakkopakollisissa puitteissa ihan riittämiin, välillä niinkin nousee jyviä akanoista. Niitä, joiden vuoksi kannattaa kaataa omia muurejaan.
Kuulostaa hitaalta ja hankalalta..? Niin Sherlock, se toisinaan on. Mitenkäs sinun tapasi, onko se sitten aina sujunut aivan suit sait?
Seurapiirikutsujen supattaminen deitti-ilmoihin voi kirjoittajasta tuntua viattomalta vinkiltä, ja varmasti tullakin puhtaasta sydämestä. Joistain meistä se voi silti tuntua painostavalta. Läpi kuultaa vihjaus siitä, ettei meidän tapamme kurottautua toisia ihmisiä kohden ole aivan sitä tasoa mitä täälläkin odotetaan. Koko kulttuurimmehan preferoi ekstroverttisyyttä, siitä huolimatta että kaikessa ryhmäytymisessä introverteillä on oma luonteva ja merkityksellinen asemansa (puhumattakaan siitä ristiriidasta, miten sosiaalisesti kömpelöä kansaa suomalaiset yleisesti ottaen ovat). Kaikki muut tavat kuin kasvokkainen aktiivisuus nähdään ymmärtämättömyytenä, heikkoutena tai laiskuutena, koska verrattomasti parempi konsti olisi aina jalkautua ihmisten keskuuteen ja olla oma-aloitteinen.
Miitit, bileet ja kasuaali tapailu ovat monille upea tapa löytää kaltaistaan seuraa, mutta kaikille ne eivät sovi. Jonkun mielestä on vaivan väärti sietää kovakin jännitys tai muu epämukavuus pyrkiessä aktiivisesti toisten ihmisten yhteyteen, mutta toiset eivät vain koe kostuvansa siitä yhtään enempää kuin joutuisivat maksamaan hintaa, jollei sitten näköpiirissä jo siinnä jokin kultakimpale.
Ymmärrän ja arvostan, jos joku vilpittömästi haluaa auttaa neuvomalla. Sosiaalisissa tilanteissa pyytämättä tai toisen lähtökohtia tuntematta autteleminen voi silti joskus olla vastaava erehdys, kuin mennä kysymättä kantamaan liikuntarajoitteista.
Mikään tapa etsiä ei ole helppo keino löytää. Riippumatta siitä, kuinka tuloksellista toiminta lopulta on, mitään niistä ei minun mielestäni ole oikein ulkoakäsin ja etukäteen arvottaa toista ansiokkaammaksi.
(https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=21127;type=avatar) - pikkusisko
-
Pikkusiskolta jälleen hieno kirjoitus! ja aivan aiheesta. Itsekin olen vuosien varrella kiinittänyt huomioni samaan seikaan. Miitit ja bileet tuntuvat monesti olevan, se lähes ainoa keino, mitä tarjotaan tuohon seuranetsimisen ongelmaan. Foorumi aktiivisuus on toinen ja ainakin itse koen sen vinkin olevan paljolti perusteeton. Vilpiön neuvo, voi ärsyttää joskus.
Meitä on kuitenkin, myös paljon extroverttejä jotka emme koe miittejä tai bileitä omiksi jutuiksemme. Itse koen kuuluvani siihen ryhmään. En koe pienintäkään tuskaa mennä tilanteisiin, joissa on paljon ihmisiä, vaikka he kaikki olisivat tuntemattomia. Esiintyminen ei tuota ongelmaa ja otankin varsin herkästi puheenvuoron, myöskin uutenan ihmisenä. Jopa niin herkästi, että väliin joudun hiukan "pidättelemään" itseäni näissä tilanteissa. Miitit ja ylipäätään ravintola ympäristö, ei vain yksinkertaisesti ole oma juttuni. Ravintolassa käyn syömässä joskus, siihen se on hyvä ympäristä. Toki ravintolasta riippuen. En kyllä käy jääkiekko matseissakaan, vaikka tykkäänkin liikunnasta. Sekään ei ole omajuttuni. Äärimmäisen harvoin kinky-yhteisöissä taas tuntuu olevan muuta tarjolla kuin nuo miitit ja bileet. Itse joskus kauan sitten järjestelin myöskin miitejä ja sinne saapuikin väkeä itäisessä-suomessa. Nekin oli ja toteutui ravintola ympäristössä. Muutakin olen parikertaa koettanut puuhata. Valitettavasti oma "vetovoimani" ei riittänyt saamaan väkeä paikalle. Yhdelle ehkä olisi tullut, mutta silloin jouduin sen taas itse omalta kohdaltani perumaan, muista seikoista johtuen.
Mistälie johtuu, mutta joskus olen miettinyt. Kinkyväki tarvitsee deittailakseen toisten kanssa, vaniljaväestöä enemmän ympäristön eli muiden tukea ja läsnäoloa. Vanilja puolella on aivan normaalia mennä deiteille, jonkun uuden tuttavuuden kanssa kahdestaan. Kinkypuolella tämä rohkeus tehdä niin, tuntuu monesti puuttuvan. Ainakin välillä niin tuntuu olevan. Itse kuitenkin paljon mieluumin kohtaan jonkun kahdenkesken, keskustellen, tutustuen, toiseen ihmiseen ihmisenä. Miiteissä siihen ei oikein ole mahdollisuutta. Vaikka miitit ja bileet ovatkin varmasti hyviä, niille ketkä ne kokee omakseen. "Hiukan" karrikoiden. Mieluumin tutustun vastakeskustelijani sielunelämään kuin vatvon illanajan, mistä ja mihin hintaan saa hankittua minkäkinlaisen hieromasauvan ;) Voihan se olla niinkin, elämä ja eletyt vuodet, kokemukset on tehneet miehestä astetta liian syvällisen persoonan. Pätkääkään ei kiinnosta, eikä tunnu omaltajutultani juosta kyrpäsojossa tapahtumasta toiseen, toiveena päästä sessioimaan tai jos ei muuta, niin edes naimaan.
Sitä jotakuta odotellessani ja etsiessäni. Pahimpaan kiimaan ja tuskaan vedänkäteeni. Käyn harvakseltaan treffeillä, tutustumassa persoonaan. Ajatuksella, ehkä hän on se joku minulle, jos ei ole, maa ei kaadu ja etsintä jatkuu ;)
-
Olipa hyvä kirjoitus.
Kiitos.
Itse olen hyvin introvertti ja koen miiteissä itseni usein ulkopuoliseksi.
En keksi mitään puhuttavaa/ en saa suunvuoroa tai pelkään keskeyttäväni muiden juttuja.
Vaikea silloin ystäviä tai muuta seuraa miiteistä löytää.
Tapaan ihmisiä mieluummin kahden kesken.
Kahvilla tai kaikkien mieluiten vaikka kävelyllä, siinä ei tarvitse kokoaikaa vaivaantuneena tuijottaa sitä edessä istuvaa ja miettiä mitä seuraavaksi sanoisi.
Nykyään olen vähän laiska lähtemään treffeille ihan uuden ihmisen kanssa, mutta aina välillä kyllä.
Olen vaan niin hitaasti lämpenevä että pitäisi tavata useamman kerran ennen kuin rentoudun ja avaudun.
Mä aina analysoin ja mietin ihan liikaa omia sanomisia ja tekemisiä, varsinkin jälkikäteen.
Kyllä niitä ystäviä ja kavereita on silti tämän lyhyen matkan aikana mukaankin tarttunut.
Enemmän täältä Baarista kuin vaniljamaailmasta ikinä.
-
Mitä tässä vuosien saatossa on tullut ilmoittelua, kommentointia ja keskustelua seuranhausta tullut seurattua, niin yksi mikä nuo kommentit miiteistä ja bileistä saa takuulla esiin, on valitus siitä kun ketään ei löydy tai kukaan ei vastaa. Usein tämän valituksen tekee sellainen henkilö, jolla ei ole paljoa kirjoituksia, joka kertoisi millainen ihminen nikin takana on ja/tai profiilikin on tyhjä. Eli ns. "tuntematon".
Jos henkilössä ei ole mitään tarttumapintaa, jotain mikä herättäisi mielenkiinnon, niin ei niitä vastauksia tule. "Haen seuraa, lisätietoja privalla" ei nyt vaan kiinnosta ketään.
Sitten taas tyyppi joka on tunnettu jollain tapaa, on aina todennäköisempi saamaan vastauksia. Toki, subimiehillä tämä on vaikeampaa, sitä en kiistä, mutta se onkin kokonaan eri keskustelu. Oma lukunsa on myös hillittömät vaatimuslistat.
Yleensä näiden "mene miittiin" tms kommenttien takana on se ajatus, että tapaa niitä ihmisiä, tutustuu ihmisiin, oma-aloitteisesti. Kukaan ei kotoa tule hakemaan mököttävää negaajaa.
Toki jos hyvässä hengessä haluaa kahden kesken tutustua, niin mikään ei estä laittamasta mielenkiintoisille ihmisille viestiä ja pyytää vaikka kahville. Tätä on tullut havaittua tuolla chatin puolella. Siellä voi kevyesti keskustella asiasta kun asiasta ilman mitään paineita mistään. Sitten on matalampi kynnys pyytää kahvillekin tai syömään ja kysytyllä on helpompi suostua kun joku tuntuma jo on tyypistä. Harva taaskaan tuntemattoman kanssa lähtee edes kahville tuosta noin vaan, kun alustana on niin arka aihe kuin seksuaalisuus. Joillekin se on arka, toisia ei taas välttämättä kiinnosta ne kahvittelut muuten vaan, voi olla introvertti, ujo tai sitten ei hae seuraa.
Mielestäni kinkyväki ei tarvitse sen enempää ympäristön tukea kuin vaniljatkaan. Tämän foorumin aihepiiri on vain sellainen, että täällä ihmiset pitävät itseään piilossa. Eivät kerro itsestään yhtä avoimesti kuin jossain vaniljapiireissä, vaan se avoimuus rajoittuu vain yhdelle osa-alueelle jos sillekään. Ihmiset eivät ole yhtä todellisia ilman kasvoja. Ihmiset haluvat tutustua ihmisiin, persooniin, henkilöihin. Netissä se persoona pitää pystyä tuomaan esille muilla tavoin. Esimerkiksi aloittajalla on paljon kirjoituksia, joissa tuo omaa persoonaansa esille, enkä usko että hänen olisi vaikea löytää seuraa, vaikka hän ei olisi julkaissut ainuttakaan kuvaa eikä ole miiteissä kävijä.
Ekstroverttien keinot ovat nopeampi ja yksinkertaisempia, mutta ei seuranhaku introverteillekään mahdotonta ole. Siihen vain tulee panostaa ihan eri tavalla, kukaan ei saa mitään laittamatta itseään peliin.
Itsekin olen toisaalta hyvinkin introvertti, en viihdy isoissa ihmisporukoissa ja siksi miitit eivät ole minun juttuni muuten kuin äärimmäisen harvoin. Ja silloinkin sitten juttelen mieluummin vain parin tyypin kanssa. Miiteissä on kuitenkin se mahdollisuus, että voi seurata ihmisiä, vaikuttaisiko joku kiinnostavalta ja lähteä tutustumaan tähän vaikka mitiin jälkeen erikseen.
Tuon oman ukkoni löysin kun tungin vain kavereiden mukaan samaan kahvitteluhetkeen. Ja tungin itseni mukaan, koska olin kiinnostunut näkemään millainen kyseinen persoona on livenä. Hänellä ei taas minun olemassaolostani ollut edes mitään tietoa.
Netissä kuka tahansa voi feikata mitä tahansa, siksi kasvotusten tapaaminen on tärkeää, edelleen. Jos on edes kerran näyttänyt kasvonsa miitissä, ja laittaa vaikka viestiä miitin jälkeen jollekin paikalla olleelle, on tutustuminen niiiiiiin paljon helpompaa.
-
Olen syyllistynyt joskus vinkkaamaan miiteistä uusille ihmisille, mutta vain silloin, kun ihminen on itse kertonut olevansa halukas tutustumaan muutoinkin kuinnseuranhakumielessä ja kaipaavansa kavereita ja juttuseuraa asian tiimoilta.
Mä en välttämättä lähtis vakuuttamaan, että miiteistä löytyisi seuraa sen paremmin, kuin aktiivisella foorumitoiminnalla. Seuranhaku noissa on kuitenkin aika sivuroolissa. Mut kaverit ja se, että nimimerkki saa kasvot - on useampia ihmisiä, jotka sanovat, että tämä tyyppi on ihan ok ja tutustumisen arvoinen - siitä ei takuulla ole haittaakaan seuranhaussa.
Pikkusisko viittasi tuossa siihen, että kommentoijien pitäisi nähdä, että aloittaja ei ole mikään seurapiirieläin. Jos ei ole itse kertonut olevansa introvertti tms. sellaista on ehkä vaikea nähdä, etenkin, jos itse on erityisen ekstrovertti. Sen sijaan voi tulla mieleen, että aloittaja saattaisi ehkä antaa paremman kuvan itsestään suullisesti - jos kirjoittaminen sattuu olemaan tavalla tai toisella kömpelöä tai rivejä on niin vähän, että edes niiden välejä suurennuslasilla tihrustamalla ei löydä sitä tarttumapintaa.
Mä en osaa ärsyyntyä näistä kommenteista, joissa yritetään tarjota apua tai vinkkejä seuranhakijoille. Huomattavasti enemmän harmittaa dissaaminen ja arvostelu kommenteissa. Yleensä neuvoja annetaan kuitenkin ihan vilpittömästi ja hyvää tarkoittaen. Nostan hattua niille aktiiveille, jotka käyvät turhautuneelle seuranhakijalle ystävällisesti huomauttamassa, että olisi hyvä laittaa edes sukupuoli ja ikä profiiliin ja kertoa muutakin, kuin että "haen seuraa, olen valmis kokeilemaan kaikenlaista". Samoin kutsu miittiin saman alueen kinkyltä on kädenojennus - tapa kertoa, että aloittaja ei ole yksin ja on tervetullut joukkoon.
Itse olen kuitenkin miettinyt, että voisiko osan näistä hoitaa yksärein? Kun ilmoitusta aletaan ruotia ja kommentoida foorumilla, aina jossain vaiheessa tulee se kommentti, joka vain nöyryyttää aloittajaa ja vie keskustelun sivuraiteille. Jos ystävällisen vinkin nakkaisi yksärinä ilmoituksen jättäjälle, tämä voisi kaikessa hiljaisuudessa korjata ilmoaan ja profiiliaan, jos katsoo tarpeelliseksi.
Seuranhaku on taitolaji ja moni tälläkin foorumilla kohtaa pettymyksiä. Mutta vastakkaistakin on kuulemma tapahtunut. Toivotan onnea kaikille seuranhakijoille :)
-
Olen introvertti. Myönnän eilen kokeneeni kateutta, mutta myös motivaatiota alkaa opiskelemaan alaa, kun seurasin, miten kokenut sitoja sai tunneiksi naisen huomion ja läheisyyden ilman yhtään turhaa puhetta ja small-talkkia.
-
Pikkusisko viittasi tuossa siihen, että kommentoijien pitäisi nähdä, että aloittaja ei ole mikään seurapiirieläin. Jos ei ole itse kertonut olevansa introvertti tms. sellaista on ehkä vaikea nähdä, etenkin, jos itse on erityisen ekstrovertti. Sen sijaan voi tulla mieleen, että aloittaja saattaisi ehkä antaa paremman kuvan itsestään suullisesti - jos kirjoittaminen sattuu olemaan tavalla tai toisella kömpelöä tai rivejä on niin vähän, että edes niiden välejä suurennuslasilla tihrustamalla ei löydä sitä tarttumapintaa.
Hyvä huomio, löysit ikuisesti sokean pisteeni :) Minulle kirjoittaminen on aina ollut vaivaton tapa ilmaista itseäni. Siksi minusta on aivan käsittämätön ajatus, ettei joku fiksu ja seurallinen kaveri oikeasti saisi kynästään irti kummempaa kuin "naista olis ihan mukava saada" -tasoisen avauksen. Joskin minusta tuntuu, että melko moni vetää samansuuntaisia johtopäätöksiä, jolloin miittivinkkauksen tarkoitus tuntuu ollakin lähinnä pikkupiruilla liiassa lakonisuudessaan kehnoina pidetyille ilmoituksille.
Se mikä on kellekin helpompaa on hyvin yksilöllistä. Totta kai se on ajatuksena huomattavasti simppelimpi tapa edetä, että senkus marssii sinne miittiin ja alkaa siltä pohjalta punomaan kontakteja. Mutta jos se miittiin meneminen tuntuu yksinkertaisesti ylitsepääsemättömän hankalalta tai vastenmieliseltä, niin silloin se nyt ei vain ole yhtään sen helpompaa kuin jokin toinen tapa lähestyä muita.
-
^^ tuota jäin itse miettimään, että mitä jos ei ole kumpaakaan, ei lahjakas kirjallisessa ilmaisussaan eikä uskalla miitteihin lähteä?
Itse olen laiska kirjoittamaan, mutta sitten taas kirjoittelen lyhyitä juttuja sinne tänne,niin ehkä sekin antaa enempi kuvaa, kuin että olis pelkkä lyhyt deitti-ilmo, ilman mitään perustietoja profiilissa. Ei mulla yhtään kuvaakaan kyllä ole, ja melkosen niukka profiili itselläkin, mut joo, kaikkihan apinan tuntee :o
-
Hmm. Itse olen aika (turhan?) innokkaasti vinkkaillut miittijutuista uusille ihmisille. En ole ajatellut, että se olisi mitenkään painostavaa. Olen itsekin introvertti mutta tykkään käydä miiteissä ja bileissä. Jotkut kokevat, että olen ujo mutta itse sanoisin, että puhun kun minulla on asiaa ja mielenkiintoisista aiheista jaksan kyllä keskustella paljonkin. Lisäksi olen ehkä vähän hitaasti lämpenevä. Olen kyllä iloinen, että minua alunperin kannustettiin tulemaan miittiin vaikken sieltä ketään tuntenut. Olen oppinut itsestäni lyhyessä ajassa paljon ja saanut hienoja uusia ihmisiä elämääni. :)
-
Yleensä näiden "mene miittiin" tms kommenttien takana on se ajatus, että tapaa niitä ihmisiä, tutustuu ihmisiin, oma-aloitteisesti. Kukaan ei kotoa tule hakemaan mököttävää negaajaa.
Toki jos hyvässä hengessä haluaa kahden kesken tutustua, niin mikään ei estä laittamasta mielenkiintoisille ihmisille viestiä ja pyytää vaikka kahville. Tätä on tullut havaittua tuolla chatin puolella. Siellä voi kevyesti keskustella asiasta kun asiasta ilman mitään paineita mistään. Sitten on matalampi kynnys pyytää kahvillekin tai syömään ja kysytyllä on helpompi suostua kun joku tuntuma jo on tyypistä. Harva taaskaan tuntemattoman kanssa lähtee edes kahville tuosta noin vaan, kun alustana on niin arka aihe kuin seksuaalisuus. Joillekin se on arka, toisia ei taas välttämättä kiinnosta ne kahvittelut muuten vaan, voi olla introvertti, ujo tai sitten ei hae seuraa.
Mielestäni kinkyväki ei tarvitse sen enempää ympäristön tukea kuin vaniljatkaan. Tämän foorumin aihepiiri on vain sellainen, että täällä ihmiset pitävät itseään piilossa. Eivät kerro itsestään yhtä avoimesti kuin jossain vaniljapiireissä, vaan se avoimuus rajoittuu vain yhdelle osa-alueelle jos sillekään. Ihmiset eivät ole yhtä todellisia ilman kasvoja. Ihmiset haluvat tutustua ihmisiin, persooniin, henkilöihin. Netissä se persoona pitää pystyä tuomaan esille muilla tavoin. Esimerkiksi aloittajalla on paljon kirjoituksia, joissa tuo omaa persoonaansa esille, enkä usko että hänen olisi vaikea löytää seuraa, vaikka hän ei olisi julkaissut ainuttakaan kuvaa eikä ole miiteissä kävijä.
Ekstroverttien keinot ovat nopeampi ja yksinkertaisempia, mutta ei seuranhaku introverteillekään mahdotonta ole. Siihen vain tulee panostaa ihan eri tavalla, kukaan ei saa mitään laittamatta itseään peliin.
Itsekin olen toisaalta hyvinkin introvertti, en viihdy isoissa ihmisporukoissa ja siksi miitit eivät ole minun juttuni muuten kuin äärimmäisen harvoin. Ja silloinkin sitten juttelen mieluummin vain parin tyypin kanssa. Miiteissä on kuitenkin se mahdollisuus, että voi seurata ihmisiä, vaikuttaisiko joku kiinnostavalta ja lähteä tutustumaan tähän vaikka mitiin jälkeen erikseen.
Tämä. Tuo "näkyvyys" ja "tunnettavuus" on näissä piireissä aika iso asia monelle. Moni on varmaan ihan hyvästä syystä arkoja hyppäämään kahville jonkun nimimerkin kanssa tuosta noin vaan. Mutta, jos sama nimimerkki on tullut bileissä/miiteissä tai foorumilla fiksuilla kirjoituksilla vastaan, se kynnys madaltuu kummasti. Monesti tämäkään ei riitä, ei kaikki netin syövereissä sua kuitenkaan kaikki tunne.
Kukaan ei hakenut mua kotoa sträppihoroksi tai piiskuriksi. Ite piti ottaa itseäni niskasta kiinni, lähteä epämukavuusalueille ja hypätä rohkeasti vaan mukaan. Se on toki helpommin sanottu kuin tehty, enkä mä vieläkään täysin viihdy bileissä, jos en tunne sieltä riittävästi ihmisiä.
Tietyllä tapaa tuun oleen ujo varmaan loppuelämäni, mutta en anna sen häiritä tai jää voivottelemaan kuinka ois helppoa, kun vois vaan lähestyä tosta noin vaan kaikkia niitä mielenkiintoisia ihmisiä.
Samaa mieltä myös tuosta, että ei miiteissä välttämättä tarvitse kaikkien kanssa jutella ja tutustua moneen henkilöön. Se muutamakin ihminen on hyvä alku ja niille mielenkiintoisille persoonille voi laittaa viestiä perään ja tavata ilman, että puolet skenestä on seuraamassa keskustelua vierestä.
Kukin toimii lopulta (toivottavasti) omilla vahvuuksillaan. Minun toimintakaavat eivät varmasti toimi kaikille, eikä niiden tarvitsekkaan. Pieni itsetutkiskelu, pohtiminen ja eri lähestymistapojen testailu sen oman tavan löytämiseksi sen sijaan voi olla monelle hyväksi. Oli sitten ekstrovertti tai introvertti, jos ei uskalla rohkeasti kokeilla ja lähestyä ei luultavasti myöskään mitään saavuta.
-
Foorumi aktiivisuus on toinen ja ainakin itse koen sen vinkin olevan paljolti perusteeton.
Kirjoittaa henkilö jolla on mittarissa alle 30 viestiä. :))
-
Foorumi aktiivisuus on toinen ja ainakin itse koen sen vinkin olevan paljolti perusteeton.
Kirjoittaa henkilö jolla on mittarissa alle 30 viestiä. :))
heh..ja vuosien varrella tuhansia ;D
-
Hmm. Itse olen aika (turhan?) innokkaasti vinkkaillut miittijutuista uusille ihmisille. En ole ajatellut, että se olisi mitenkään painostavaa. Olen itsekin introvertti mutta tykkään käydä miiteissä ja bileissä. Jotkut kokevat, että olen ujo mutta itse sanoisin, että puhun kun minulla on asiaa ja mielenkiintoisista aiheista jaksan kyllä keskustella paljonkin. Lisäksi olen ehkä vähän hitaasti lämpenevä. Olen kyllä iloinen, että minua alunperin kannustettiin tulemaan miittiin vaikken sieltä ketään tuntenut. Olen oppinut itsestäni lyhyessä ajassa paljon ja saanut hienoja uusia ihmisiä elämääni. :)
Meidät voidaan teloittaa samaan aikaan. Itse myös tarjoan tuota miittiä vaihtoehtona heti ensimmäisenä. Itse ajattelen sen niin, että kannattaa käydä ainakin katsomassa löytyykö sieltä samanhenkistä porukkaa oli sitten itse mitä tahansa. Siinä menettää lähinnä vähän aikaa ja okei pervokaappi aukeaa vähän raolleen, mutta muuten tuosta ei juurikaan ole vaivaa.
Sama keskisuomalainen(?) valuvika mullakin. Ujo ja hitaasti lämpenevä, mutta kiinnostavasta aiheesti, vaikka loppupäivän jauhava.
-
Kun joku avautuu siitä, että ei tunne ketään eikä tutustu keneenkään ja porukka on sisäpiiriläistä ja mitä nyt milloinkin, niin tottakai ihmiset tarjoavat mahdollisesti toimivia keinoja, joista tuo "kirjoittele foorumilla muuallekin kuin deittipalstalle, mene miittiin, mene bileisiin talkoolaiseksi, mene bileitten uusien infoon, mene sättiin" -neuvo kaikkinen variaatioineen on yleinen siksi että se on toiminut muilla ihmisillä, jopa niillä introverteillä aiemmin.
Jos nyt sitten tästä kolumnista opin, että tällaisia neuvoja ei saa tarjoilla koska se on rumaa, niin minua tosiaan kiinnostaa, mikä on se neuvo, joka annetaan neuvoa kysyvälle, jos tuo äskeinen on kielletty? Miten aloittaja itse neuvoisi kaltaisiaan, joista osalla on tosiaan sekin harmi, että ulosanti voi olla hyvin hyvin kömpelöä kirjallisesti(-kin).
Tietenkin voidaan ajatella, että jos joku haluaa ainoastaan avautua siitä, että kaikki on ihan peetä ja ihmiset kiusaa, kun ei rupea omaksi kullaksi ilman sosiaalisia pelejä, niin ei hän haluakaan mitään neuvoa, jolloin menee hukkaan se huolellisesti harkittu ehdotus, että avautuja voisi jalkautua jonnekin. Että siitä vaan, yritän jatkossa olla provoutumatta syytöksistä, jonka mukaan jo neuvon antaminen pilaa lopullisesti sen ihmisen elämän, joka ei halua neuvoja eikä muutosta mihinkään vaikka valittaakin.
Vir, jonka lähipiiri koostuu introverteista, joita on löytynyt mm. miiteistä ja bileistä (aika outoa vai mitä?)
-
Tunnustan, että mietin tähän asiaan kantaa ottamista jo aamulla, mutta näköjään Viridian ehti sanomaan jo ne asiat, jotka itsekkin olisin sanonut. Karu totuus nyt vain on se, että kaikenmoinen seuranhaku myös vaniljapuolella onnistuu helpommin kun näkee asian eteen vaivaa. Harvemmin kukaan kotoa tulee hakemaan, paitsi hömppänovelleissa. Mukavuusalueelta poistuminen on vaikeaa, mutta useimmiten kannattavaa. Taidan kyllä jatkossakin neuvoa seuranhakijoita lähtemään miitteihin ja juttelemaan ihmisten kanssa ;D
-
Täytyy myöntää, etten koskaan ole ymmärtänyt keskustelutyyliä, jossa ensin syötetään sanoja toisen suuhun, asetetaan ne sen jälkeen valtavalla vaivalla vääntelemällä naurunalaiseksi, ja ollaan sitten kuin kaiken tämän jälkeen seisottaisiin jollain tavalla toisia ylempänä.
Minun ei taida olla kovinkaan mielekästä vastata kommenttiisi Viridian, ei ainakaan niiltä osin kuin kritisoit näkemyksiä joita minä en ole koskaan esittänyt. Heitä joiden kirjallinen ulosanti on kehnoa en voi siltä osin alkaa opettamaan, koska kuten jo sanoin, en häpeäkseni yksinkertaisesti ymmärrä ongelmaa. Muitakaan kaltaisiani en ole järin innokas neuvomaan, hittoakos minä tiedän siitä mikä juuri heille toimii.
Minulle itselleni tärkein oivallus on ollut se, ettei minun tarvitse verkostoitua ja aktivoitua tavalla joka tuntuu minusta pahalta. Kun jokainen sosiaalinen tilanne on sisäisen kamppailun takana, on erinomaisen hyödyllistä oppia valitsemaan taistelunsa. Siksi minä olen tehnyt niin kuin kolumnissakin kirjoitin, tutustunut ihmisiin netissä heidän kirjoitustensa perusteella ja hakeutunut tavalla tai toisella sellaisten lähelle joista olen todella tullut kiinnostuneeksi. Ja usein tosiaan yksi tuttavuus on johtanut toiseen, turvallisesti jonkun jo tutun ja turvallisen taluttamana (joskuspa kirjaimellisestikin). Minun ei missään vaiheessa ole tarvinnut seuranhaun vuoksi lähteä arpapelillä ihmisten ilmoille, olen mennyt silloin kun olen tiennyt varmaksi että se on sen arvoista.
Toimii mulla, mutta se on kyllä ihan totta, etten välttämättä olisi niin onnekas jollen olisi tekstieni kautta pystynyt tekemään itseäni näkyväksi.
-
Pikkusisko ehti itse tuohon väliin näemmä :D
Ketjussa ja kommenteissa näkyy taas yhdenkerran hyvin, kuinka kirjoitettua tekstiä luetaan kuin "piru raamattua" tai sitten jos itselle sattuu huonopäivä. Ymmäretään tahallaan väärin ja provotaan.
Itse luin aloituksen, niin ettei kirjoittaja sanonut eikä maininnut rivilläkään, etteikö niitä kehoituksia mennä miitteihin tai bileisiin voisi antaa. Kenties foorumille tulleelle uudelle seuran etsijälle. Päin vastoin, uskon itsekkin, että ne on annettu vilpittömin mielin ja hyvää tarkoittaen. Se taas on kiva ja hyvä tapa opastaa toista sinällään. Ymmärrän kuitenkin sen "painostuksen, ahdistuksen" tunteen minkä se vois myös aiheuttaa jollekulle. Miitit ja bileet toimii ja tuntuu hyviltä toisilla, toisille ne taas ei tunnu omilta tavoilta toimia. Hyväksytään se, hyväksytään erinlaisuutemme tässäkin kohtaa. Tutustumisten ja kasvojen tutuksi tulemisen kannalta nopeasti tuo neuvo mennä miitteihin ei ole huono. Varmasti se nopein reitti, mutta hitaaminkin ja toisinkin voi tehdä. Onhan sekin varmasti faktaa..Kinkyistä on lopulta aikapieni prosentti heitä, jotka niissä käy. Paljon on varmasti tuolla varjoissakin vielä upeita persoonia piilossa. Osa haluaa, että heidät löydetään. Osa etsii myös itse ja ehkä löytävätkin. Se oma aktiivisuus tavalla tai toisella. Varmastikin auttaa asiaa joka tapauksessa. Mene miittiin, mene bileisiin..hyvä neuvo, mutta ei ainoa "tie, totuus ja elämä" :)
-
Millä tavalla te, jotka ette mielellänne käy miiteissä ja bileissä, neuvoisitte toista samanmielistä hakemaan seuraa?
-
En mene muista sanomaan. Itselläni se on kuitenkin aika pientä se etsiminen. Täällä on deitti-ilmoitus, samoin niitä on myös muualla. Seurailen toisten ilmoituksia, profiileja, luotan tuuriin ja pidän silmäni sekä korvani auki. Netissä ja netin ulkopuolella. Jos vastaan tulee mielenkiintoinen profiili, joka myös ilmaisee etsivänsä seuraa..saatanpa tuikata viestiäkin. Elän arkeani ja olen omalla tavallani aktiivinen. Joskus enemmän, joskus vähemmän :) Koskaan ei näet voi tietää, mistä ja milloin..Usko voi väliin horjua seuran löytämisen suhteen, mutta lopu se ei ;)
-
Millä tavalla te, jotka ette mielellänne käy miiteissä ja bileissä, neuvoisitte toista samanmielistä hakemaan seuraa?
Itse käyn molemissa, mutta pysyvämpää seuraa en niistä ole juurikaan löytänyt. Sen sijaan seuraa on löytynyt mm täältä baarista, Tinderistä tai okcupidista.
Ihmiselle joka ei käy bileissä tai miiteissä, suosittelen muita hakukeinoja. Esimerkiksi ihan tätä baaria. Kaikki kinkyt eivät käy miiteissä tai bileissä, mutta moni skenen kinky kuitenkin löytyy täältä baarista. :)
-
Millä tavalla te, jotka ette mielellänne käy miiteissä ja bileissä, neuvoisitte toista samanmielistä hakemaan seuraa?
Kuten jo aiemmin mainitsin itse olen parhaiten tutustunut ihmisiin vastailemalla ilmoituksiin tai laittamalla oman.
Ihan muutamankin viestin jälkeen vain tapaamalla, vaikka ihan pikaisestikkin.
Tämä on ollut mulle paras tapa tutustua.
Bileissä ja miiteissä en itse uskalla tehdä aloitteita, osiltaan siksi että analysoin ja kontrolloin käytössäni liian kriittisesti.
Ja yksin en tosiaankaan lähde mihinkään bileisiin tutustumaan uusiin ihmisiin, yksin varmaan seisoskelisin jossain nurkassa koko illan.
-
Yksinäisenä seinäruusuna kyhjöttäminen saattaa sekin toimia. Kyllä bileissä jonkin verran kiertää meitä vähintään-osa-aikaisesti-ekstroverttejä tekemässä aloitteita, juttelemassa, hakemassa tanssiin tai sessioimaan, mitä nyt milloinkin. Se on sitten toinen asia kannattaako meille sanoa kyllä vai ei, tai millainen laatutaso keskimäärin on, mutta periaate pätee.
-
Itse olen ajoittain erittäin introvertti. Väsyn helposti sosiaalisissa tilanteissa ja tarvitsen aikaa "omassa kuplassani". Se ei ole kuitenkaan koskaan vaikuttanut seuran saamiseen. Ilmeisesti tämä johtuu siitä, että olen foorumilla jokseenkin öh... "Tunnettu". Ihmiset ovat lähestyneet, koska ovat pitäneet teksteistäni täällä. Ja olenkin saanut pari erittäin tärkeää ihmistä elämääni tätä kautta. Ja tutustunut moniin ihaniin tyyppeihin.
En osaa neuvo heitä,joilla seuran löytäminen on vaikeaa. Tai no, lähesty ihmistä ihmisenä. Älä subina, D:nä tms. Ole avoin, ole REHELLINEN. Toiselle ja itsellesi.
Se riippuu ihan ihmisestä, miten seuransa löytää. Pitäisi ehkä uskaltaa olla avoin ja nähdä se ihminen siellä ulkokuoren sisällä. Ja samalla.olla myös aidosti sitä,mitä on.
-
Nimenomaan kannattaa lähteä seinäruusuksikin ;D. Ihan itsekseni menin bileisiin vuonna kivi ja kypärä, enkä nyt mitenkään ylettömän sosiaalinen edes ole...Ja oltuani vuosia poissa, sama juttu, taaskin yksin ihmisten ilmoille. Jotenkin nuo ekstrovertit vain löysivät sieltä nurkasta ja pakottivat puhumaan ;D
-
Yksinäisenä seinäruusuna kyhjöttäminen saattaa sekin toimia. Kyllä bileissä jonkin verran kiertää meitä vähintään-osa-aikaisesti-ekstroverttejä tekemässä aloitteita, juttelemassa, hakemassa tanssiin tai sessioimaan, mitä nyt milloinkin. Se on sitten toinen asia kannattaako meille sanoa kyllä vai ei, tai millainen laatutaso keskimäärin on, mutta periaate pätee.
Tämä on mielenkiintoinen pointti. Minä en koskaan ole osannut olla millään tavalla aloitteellinen bileissä, lähinnä idea on ollut haalata itseni tyrkylle ja odottaa josko joku sellainen josta minä olen kiinnostunut kiinnostuisi minusta. Koska olen laskelmoinut mahdollisuuteni tarkasti, se on itse asiassa aina onnistunut. Ei toki lähellekään joka kerta aivan niin kuin olin etukäteen tuuminut, mutta jollain tavalla joka tapauksessa.
Ja silti. Jälkikäteen minulla on usein ollut syyllinen olo, koska minä en taaskaan osannut olla sellainen kuin pitäisi olla. Punastuin, vaikenin ja änkytin, en saanut sanaa suustani. En tehnyt mitään siitä mitä rivien välistä on luettavissa että pitäisi tekemän, jos seuraa todella haluaa. Minä sain mitä halusin vaikka/koska petkutin. Olin aivan väärin ja sain silti kaikki oikein. Miksi minä olisin muka ansainnut sellaista enemmän kuin joku toinen? #huijarisyndrooma
Ongelma ei ole siinä, että mikään vilpitön neuvo olisi väärä. Ongelma on niiden neuvojen takana, siinä jos automaattisesti oletetaan paremmaksi pyrkiä toisten ihmisten kanssa naamatusten sen kummempia kursailematta. Mutta mitä jos sillä tavalla ei voikaan näyttää todellisia kasvojaan, syystä tai toisesta..? Jos se ei vain ole tapa, jolla itse todella saattaisi saada yhteyden toisiin.
Silloin jokin toinen tapa voi ihan oikeasti olla parempi, vaikka se edellyttäisikin pitemmän reitin kulkemista kohti päämäärää. Jos yleisesti ottaen annetaan ymmärtää että se on karvoihin katsomatta aina huonompi tapa, se voi toisinaan tuntua vähän raskaalta.
-
Itseasiassa kaikki ne neuvot jotka toteutettuina ei toimi on huonoja.
Yksikään ohje ei toimi kaikilla, eikä kaikki neuvot toimi kellään.
Ylipäätään toisten neuvominen on melko toivotonta puuhaa.
Parempi on kertoa omista onnistuneista kokemuksista, fiksu ihminen osaa koostaa useasta lähteestä kuulemista kokemuksista itselleen sopivan tavan toimia.
-
Foorumi aktiivisuus on toinen ja ainakin itse koen sen vinkin olevan paljolti perusteeton.
Kirjoittaa henkilö jolla on mittarissa alle 30 viestiä. :))
heh..ja vuosien varrella tuhansia ;D
Seuranhaussa voi kyllä auttaa se ettei luo aina uutta nimimerkkiä. Pitäisi vaan mielummin vanhan profiilin aktiivisena, ettei luulla joksikin "melkein nollaprofiiliksi". Tämä nyt siis yleisesti, ei koske pelkästään sinua. On täällä monia muitakin aktiivikirjoittajia jotka ovat vaihtaneet nimimerkkiä useammankin kerran, mikä aiheuttaa tarpeetonta sekaannusta.
-
Onhan se nyt vaan surullinen totuus, että henkilö josta kukaan ei juuri mitään tiedä sen paremmin foorumiviestien perusteella kuin IRL:kään, on seuranhaussa ihan täysi arpa. Ja nimenomaan sellaisissa arpajaisissa, joissa liikkuu ihan suoranaisesti vahingollista porukkaakin jonkin verran.
-
Itse pidän itseäni introverttinä ja inhoan väkijoukkoja, masennuskaan ei auta asiaa. Siitä huolimatta potkin itseni miitteihin täällä jkl:ssä ja vannon niiden nimeen ihmisten löytämiseen, sieltä olen löytänyt mm. lautapeliseuraa ja paljon.
-
Kiitos pikkusisko tästä kolumnista ja näkökulmasta!
-
Itse tälläisenä hyvin puhtaana Introverttinä (INFP), niin en ole yleisesti mitään saanut bileistä, lukuun ottamatta muutamaa hyvää keskustelua. Eli sen mitä voin introverteille kertoa, niin seuraa löytää kun vastailee ilmoituksiin, sillä yleisesti me introvertit ollaan vähemmistöä, joiden ymmärtäminen eksoverteillä on pikkasen haasteellista.
Eli itse introverttinä mietin tossa kun deitti maailmassa aloin olemaan taas, millä näitä ihmisiä tavataan, niin varmaan puolen Tinder matsin kanssa olen kahvilla käynyt, eli päätin vain lähteä niin monelle kahville kuin vain tarjouksia tulee, eli laskin omaa rimaa siinä milloin lähden kahville paljon.
-
Kiitos pikkusisko tästä kolumnista ja näkökulmasta!
Kiitos kaikille jälleen hyvästä keskustelusta, ja sorit kun kolumnistilla lipsahti välillä taas pikkusen turhan syvälle sydämeen tämä aihe :))
-
Mä olen tosi introvertti, mutta jotenkin silti uskallan juhliin mennä ja muuhun sosiaaliseen menoon.
Ihmettelen sitä jälkikäteen useasti, miten oon "selviytynyt" sieltä jotenkin hengissä. En nauti small talkista ja yleensä kanssani kulkeekin joku sosiaalinen (sub)henkilö joka hoitaa höpöttelyt ja minun esittelyni muille.
Sellaiset ihmiset, joiden seurassa viihdyn ovat helmiä meressä, useimmiten jäävään itseni sosiaalisesta kanssakäymisestö ja keskityn ympäristön tarkkailuun, ja hiljaiseen analysointiin.
Välillä silti on pakko haastaa itsensä ja alkaa höpöttämään, kuitenkin kuin töissä.
-
Millä tavalla te, jotka ette mielellänne käy miiteissä ja bileissä, neuvoisitte toista samanmielistä hakemaan seuraa?
Suoraan sanottuna neuvoisinkin käymään niissä. Ainakin tähän asti jonkinlaisia kokemuksia jäänyt käteen joka kerralta, sen sijaan virtuaalisesti ei tule mistään nykyään hittoakaan. Vaikka myönnän etten erityisemmin panosta profiilien sisältöihinkään, edellisen päivän mussutuksia jaksa itsekään lukea.
Parempi kun antaa hormonien ja tilanteen viedä henkilökohtaisesti.
Itseasiassa kaikki ne neuvot jotka toteutettuina ei toimi on huonoja.
Yksikään ohje ei toimi kaikilla, eikä kaikki neuvot toimi kellään.
Ylipäätään toisten neuvominen on melko toivotonta puuhaa.
Parempi on kertoa omista onnistuneista kokemuksista, fiksu ihminen osaa koostaa useasta lähteestä kuulemista kokemuksista itselleen sopivan tavan toimia.
Mut tossahan toi loogistettuna. Ahistavinta miiteissä on tuntea olonsa ulkopuoliseks, että kai sitä joku voisi koittaa tutustua "saattajaan" jos muuten ei saa onnistumaan. Ei sieltä välttämättä seuraa löydä, mutta yksikin juttu-tuokio riittää tuomaan onnistuneen olon. Sit voi kaikki stressipäät analysoida iltaa jälkikäteen, mikäs sen hauskempaa.
-
Jotkut ihmiset vaikuttavat olevan niin kovin entitled. Ei voi mennä IRL-tapahtumiin syystä x, ei voi kirjoittaa viestejä foorumille syystä Y, ei voi yrittää tutustua ihmisiin muuta kautta syystä Z ja deitti-ilmoituskin on tasoa "pillua tarvis saada, kysy lisää yksärillä jos kiinnostaa". Kaikki tämä on sinänsä fine (olenhan minäkin saavuttanut introverttiydessäni jo mytologisen satuolennon tason), mutta onko silloin oikeutta ihmetellä että mikäs nyt on kun minä uniikki lumihiutale en löydä seuraa? Lähtökohtaisestihan kahden aikuisen suhde on kahden kauppa, joka syntyy jos molemmat osoittavat kiinnostusta toiseen. Sitä kiinnostusta ei voi syntyä jos ei anna itsestään mitään. Jos suojelee itseään kaikin mahdollisin keinoin niin onko oikeutta olettaa, että toinen kantaa kaiken riskin tuntemattomaan tutustumisesta?
-
monnimaisen liimautuvien tutustujatyyppi-ihmisten ulottumattomissa (hyi olkoon niitä..!)
Ihan vain tän viittauksen takia on syytä laittaa :love: :love: :love: ja rakastan sua! :-*
-
Voi Aino, minäkin rakastan sua :love: :-* Ihanaa että sinä ymmärrät :))
Jotkut ihmiset vaikuttavat olevan niin kovin entitled. Ei voi mennä IRL-tapahtumiin syystä x, ei voi kirjoittaa viestejä foorumille syystä Y, ei voi yrittää tutustua ihmisiin muuta kautta syystä Z ja deitti-ilmoituskin on tasoa "pillua tarvis saada, kysy lisää yksärillä jos kiinnostaa". Kaikki tämä on sinänsä fine (olenhan minäkin saavuttanut introverttiydessäni jo mytologisen satuolennon tason), mutta onko silloin oikeutta ihmetellä että mikäs nyt on kun minä uniikki lumihiutale en löydä seuraa? Lähtökohtaisestihan kahden aikuisen suhde on kahden kauppa, joka syntyy jos molemmat osoittavat kiinnostusta toiseen. Sitä kiinnostusta ei voi syntyä jos ei anna itsestään mitään. Jos suojelee itseään kaikin mahdollisin keinoin niin onko oikeutta olettaa, että toinen kantaa kaiken riskin tuntemattomaan tutustumisesta?
Minusta tässä kiteytyy juuri se asenne joka on niin ongelmallinen.
Jos jotkut ruikuttavat julkisesti seuranpuutettaan, mitä tekemistä sillä on kaikkien introverttien kanssa? Mikä edes sanoo sen, että valittajat ovat aina välttämättä introverttejä? Aivan yhtä lailla ekstrovertti ihminen voi olla seuranhaussaan kovin entitled, kuten myös heitä joille irl-tapailu ei jostain syystä sovi tai maistu. Eikä introvertti todellakaan ole synonyymi sulkeutuneelle. Ei ole vain yhtä tapaa olla auki ja valmiina laittamaan itsensä likoon.
Laajemmassa mittakaavassa maailma toimii aivan hienosti niin, etteivät kaikki ole sosiaalisesti yhtä aktiivisia ja aloitteellisia kuin toiset. Ihmiset saattavat itse asiassa löytää toisilleen sopivia toisiaan paremmin kun sitä variaatiota on. Ihmisten välinen yhteys voi ihan yhtä oikein alkaa rakentumaan toisinkin, kuin niin että kaikki menevät reippaasti tykö ja alkavat juttusille kun mielenkiinto herää. Kiinnostustaan voi osoittaa monin eri tavoin, eikä mikään sano että eksplikoiminen olisi aina parempi tai viehättävämpi tapa kuin implikoiminen. Puhumattakaan siitä että introvertit koko hela ryhmänään olisivat kykenemättämiä kumpaankin.
Introverttejä on aivan yhtä monenlaisia kuin ekstroverttejäkin, ja monet meistä ovat itse asiassa enemmän tai vähemmän molempia. Kummankin sorttisista persoonallisuuden piirteistä voi kummuta yhtä lailla positiivisia kuin negatiivisiakin ominaisuuksia tai käytösmalleja. Se, että toiseen liitetään sinnikkäästi kaikenlaisia kielteisiä mielleyhtymiä ja toiseen kaikkea ikuisesti ihannoitua on omiaan luomaan turhia paineita ja syyllisyydentunteita. Ja aivan suotta, koska todellisuudessa me sovitaan tänne kaikkine sortteinemme sangen mukavasti.
Saatammepa toisinaan jopa täydentää toisiamme.
-
Tulipa huomattua tämä kirjoitus vasta nyt, erittäin osuvaa tekstiä. Olen epäsosiaalinen, siedän smalltalkia erinomaisen huonosti enkä liiemmin ole tavannut miiteissä ihmisiä joiden kanssa olisi muuta yhteistä kosketuspintaa kuin kinkyily, joten lähtökohtaisesti suhtaudun niihin nuivasti. Täällä Tampereella on onneksi Bar Bertelin miitit sekä Mixein köysimiitit, joissa on varsinaista sisältöäkin pelkän tyhjänpäiväisen jutustelun sijaan ja niissä tuleekin ajoittain käytyä. Mieluiten kuitenkin otan yhteyttä kiinnostavalta vaikuttavaan ihmiseen yksityisviestillä ja pyrin tapaamaan kahden kesken. Tämä on minulle huomattavasti mielekkäämpi ja toimivampi tapa kuin se, että istun liian isossa seurueessa ärsyyntymässä hälinästä.