BDSM-baari

Ilmoitustaulu => Miitit => Aiheen aloitti: Motoristimies65 - 19.03.2018, 08:30

Otsikko: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Motoristimies65 - 19.03.2018, 08:30
Arvon kanssakinkyt!

Nyt se todellakin tapahtuu! Club X avaa ovensa lauantaina 7.4. Avajaisbileet alkavat klo 20 ja päättyvät klo 03. Varaa aika kalenteriisi ja seuraa Baaria!

Club X on uusi klubikonsepti, joka mahdollistaa jäsenille klubin tilojen käytön 24/7. Klubi järjestää säännöllisesti myös bileitä, miittejä, workshopeja ja muita tapahtumia. Kaikille avointen tapahtumien lisäksi pyrimme järjestämään bileitä erityisten fetissien ympärille. Ensimmäisenä vuorossa ovat Latex-bileet perjantaina 13.4. - kaikki kumin ystävät siis sankoin joukoin paikalle! Klubia vuokrataan myös ulkopuolisille tapahtumajärjestäjille. Klubille nousee noin 325 m2 komeat tilat Herttoniemeen, puolisen kilometriä Siilitien metroasemalta. Yöbussien pysäkki on talon edessä ja parkkipaikkoja on runsaasti tarjolla. Remontti alkaa tänään ja vajaan kolmen viikon päästä meillä on iso biletila, muutama erillinen teemahuone, darkkari sekä saunatilat.

Clubin verkkosivut ovat vielä vaiheessa, samoin Holvin verkkokauppa. Molemmat saadaan pyörimään viikon sisällä, jonka jälkeen avaamme lipunmyynnin avajaisiin ja muihin tapahtumiin. Avajaisiin on myynnissä vain 100 kpl lippuja, joten suosittelemme ehdottomasti lippujen hankkimista ennakkoon, mikäli haluat varmistaa mukanaolosi bileissä.

Club X:n puolesta toivotan kaikki kinkyt tervetulleiksi klubille! Tehdään siitä yhdessä mahtava paikka!

Yt,

Motorman (ja muut Club X:n aktiivit)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Pedrau - 19.03.2018, 12:13

 Koska lipun myynti alkaa, jos sitä vaikka sattuisi eksymään paikalle  ::)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Laura - 19.03.2018, 12:18
Minua kiinnostaa myös milloin lippuja voi ostaa ja mistä?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: submit - 19.03.2018, 14:21
Oliskohan lippuja saatavilla viikon sisään/ sen jälkeen, ainakin Holvi-verkkokaupasta - näin ymmärsin  :)

Jäädään siis seuraamaan ilmoittelua.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Selina - 19.03.2018, 17:17
Onnea uudelle talolle!!  :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: masko - 20.03.2018, 13:35
Hyvälle kuulostaa..odotellaan lippujen myyntiin tuloa..ja paljos lipun hinta.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Salix - 20.03.2018, 17:16

Clubin verkkosivut ovat vielä vaiheessa, samoin Holvin verkkokauppa. Molemmat saadaan pyörimään viikon sisällä, jonka jälkeen avaamme lipunmyynnin avajaisiin ja muihin tapahtumiin. Avajaisiin on myynnissä vain 100 kpl lippuja, joten suosittelemme ehdottomasti lippujen hankkimista ennakkoon, mikäli haluat varmistaa mukanaolosi bileissä.

Ymmärsin tuosta, että viikon sisällä ovat nettisivut ja holvi-kauppa auki... Samoin lipunmyynti
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Jyrki73 - 26.03.2018, 18:56
Viikko on kulunut. Joko lippujen varaus toimii? Onko vieläkään tietoa edes lippujen hinnasta? Aloitusviestistä en sitä löytänyt.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Motoristimies65 - 27.03.2018, 08:16
Hyvät kinkytoverit,

huomenna keskiviikkona saadaan vihdoin Club X:n sivut auki ja samalla avataan varauslista avajaisiin. Pahoittelen, että tässä on mennyt suunniteltua kauemmin.

Yt,

Motorman
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Latexpari69 - 28.03.2018, 16:20
Olisi mukava saada kenties lisä infoa club x stä esim onko ihan anniskeluoikeudet ja millaista ohjelmaa luvassa tietty kaikki varmaan odottaa lipun hinta tietoa yms mitä siihen sisältyy kenties ja ainakaan googlettamalla ei helsingistä clubia löydy eikä linkkiä mistään clubin sivuille ja oliko niin että avajaisiin reilu viikko vain aikaa ????
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Jake - 28.03.2018, 18:20
Älkääs nyt, vielä on keskiviikkoa jäljellä; kyllä se lupailemalla vielä hyvä tulee...  ::)
Otsikko: Club X avajaisbileiden 7.4. lippujen varaaminen alkaa!
Kirjoitti: Motoristimies65 - 29.03.2018, 00:56
Club X:n avajaisten kauan odotettu varauslista on nyt auki!

Club X:n avajaisia vietetään lauantaina 7.4.2018 klo 20-03 klubin tiloissa Sahaajankatu 35 A, 2. krs. Avajaisiin on tarjolla 100 lippua, jotka myydään varausjärjestyksessä. Lipun hinta on 25 €. Lähetä osoitteeseen

clubx@clubx.fi

sähköposti, jossa pyydämme sinua ketomaan nimesi tai nickisi,  sähköpostiosoitteesi sekä montako lippua varaat.

Lipunmyynti verkkokaupasta ei vielä toimi. Jos saamme sen toimintaan riittävän ajoissa, tulemme lähettämään 100 ensimmäiselle lipun varanneelle linkin verkkokauppaan. Mikäli verkkokauppa antaa edelleen odotuttaa itseään, maksetaan bilelippu käteisellä itse tilaisuudessa. Väliaikaiset verkkosivut saanemme auki torstaina 29.4. Pahoittelemme lippujen varaamisen viivästymistä meistä johtumattomista syistä!

Avajaisissa on tarjolla erinomaiset sessiointimahdollisuudet, hyvää musiikkia, lasi kuohuviiniä, boolia, hieman purtavaa ja yllätysohjelmaa sekä tietenkin loistavat vieraamme. Dresscodea ei ole, mutta arvostamme persoonallista tyyliä ja toiminnallista pukeutumista. Omat juomat voi ottaa mukaan, samoin pyyhkeen, mikäli aiot saunoa.

Club X

Club X on ensimmäinen kuukausimaksullinen BDSM-yksityisklubi Suomessa. Klubi tarjoaa mainiot sessiointimahdollisuudet jäsenilleen. Klubilla on suuri bile- ja sessiointitila, jossa on käytettävissä runsas valikoima laitteita, kuusi erillistä tilaa, joista kaksi muusta klubista erotettavissa olevassa kaksiossa sekä tilava sauna ja saunalounge.

Klubi on tarkoitettu kaikille BDSM:stä ja fetisismistä kiinnostuneille. Voit olla kokenut konkari tai täysin uusi BDSM-maailmassa, Club X on tehty kaikkia varten. Järjestämme bileitä, miittejä ja workshopeja ja tarjoamme tilaa myös ulkopuolisille tapahtumajärjestäjille.

Club X on auki aina, 24/7. Jäsenenä voit koska tahansa inspiraation iskiessä tulla klubille ja päästää irti arjen kahleista. Ovissa on sähkölukot, jotka aukeavat mobiiliapplikaatiolla. Henkilökuntaa on paikalla lähinnä iltaisin, viikonloppuisin ja tapahtumissa, mutta olemme tavoitettavissa netin kautta tai puhelimitse.

Club X on edullinen! Kuukausimaksulla voit käyttää tiloja 24/7. Lisäksi jäsenillä on pääsääntöisesti vapaa pääsy bileisiin ja tapahtumiin.

Hinnat

Liittymismaksu (sis. ensimmäisen kuukauden)    100 €
Kuukausimaksu                                         50 €
Vuosimaksu                                    500 €
Pariskunnille 10% alennus
Kertajäsenyys 1 vrk jäsenen seurassa              35 €
Bileet ja muut tapahtumat                               15 – 30€

Avajaistarjous! Liity huhtikuun aikana jäseneksi ja säästä 25 € avausmaksusta!
 
Kysymyksiä Club X:stä tai avajaisista voitte lähettää osoitteeseen motorman@clubx.fi. Motorman toimii klubi-isäntänä.

Osoite: Sahaajankatu 35 A, 00880 Helsinki
Klubi sijaitsee noin 500 m ja vain muutaman minuutin kävelyn päässä Siilitien metroasemalta. Munkkivuoresta/Pasilasta voi tulla myös bussilla 58, joka pysähtyy klubin edessä. Yöbussit liikennöivät molempiin suuntiin Sahaajankatua pitkin ja aivan rakennuksen edessä on niiden pysäkit. Iltaisin ja viikonloppuisin alueella on lähietäisyydellä erittäin runsaasti ilmaisia parkkipaikkoja, joista noin tusina klubirakennuksen pihassa.

Tervetuloa avajaisiin, Club X:n jäseneksi tai bilevieraaksi! Club X on kinkyjä varten, nähdään siellä!

Club X tiimi
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Motoristimies65 - 29.03.2018, 01:45
No niin, eihän mikään toimi ensimmäisellä yrittämällä...

Näyttää siltä, että edellisessä viestissä antamani ilmoittautumissähköpostiosoite Club X:n avajaisiin ei näytä toimivan. Kunnes saamme se korjatuksi, voi ilmoittautumiset lähettää minun osoitteeseeni motorman@clubx.fi

Motorman
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Jouni - 29.03.2018, 08:58
Vaikken paikalle ehdikään, tsemppiä ja ilonpitoa uuteen konseptiin. Uudet asiat ovat aina tervetulleita rikastamaan genreä.
Otsikko: Ilmoittautumislista Club X avajaisbileisiin 7.4. on nyt auki! Varaa lippusi nyt!
Kirjoitti: Motoristimies65 - 29.03.2018, 09:53
Yöllä todettu rikkinäinen ilmoittautumislinkki on nyt korjattu ja voitte lähettää ilmoittautumisenne osoitteeseen: clubx@clubx.fi

Club X:n avajaisten kauan odotettu varauslista on nyt auki!

Club X:n avajaisia vietetään lauantaina 7.4.2018 klo 20-03 klubin tiloissa Sahaajankatu 35 A, 2. krs. Avajaisiin on tarjolla 100 lippua, jotka myydään varausjärjestyksessä. Lipun hinta on 25 €. Lähetä osoitteeseen

clubx@clubx.fi

sähköposti, jossa pyydämme sinua kertomaan nimen tai nickin kaikista, sähköpostiosoitteesi sekä montako lippua varaat.

Lipunmyynti verkkokaupasta ei vielä toimi. Jos saamme sen toimintaan riittävän ajoissa, tulemme lähettämään 100 ensimmäiselle lipun varanneelle linkin verkkokauppaan. Mikäli verkkokauppa antaa edelleen odotuttaa itseään, maksetaan bilelippu käteisellä itse tilaisuudessa. Väliaikaiset verkkosivut saanemme auki torstaina 29.4. Pahoittelemme lippujen varaamisen viivästymistä!

Avajaisissa on tarjolla erinomaiset sessiointimahdollisuudet, hyvää musiikkia, lasi kuohuviiniä, boolia, hieman purtavaa ja yllätysohjelmaa sekä tietenkin loistavat vieraamme. Dresscodea ei ole, mutta arvostamme persoonallista tyyliä ja toiminnallista pukeutumista. Saa päräyttää! Omia juomia voi tuoda, samoin pyyhkeen, mikäli aiot saunoa. Ottakaa myös sisäkengät mukaan!

Club X

Club X on ensimmäinen kuukausimaksullinen BDSM-yksityisklubi Suomessa. Klubi tarjoaa mainiot sessiointimahdollisuudet jäsenilleen. Klubilla on suuri bile- ja sessiointitila, jossa on käytettävissä runsas valikoima laitteita, kuusi erillistä tilaa, joista kaksi muusta klubista erotettavissa olevassa kaksiossa sekä tilava sauna ja saunalounge.

Klubi on tarkoitettu kaikille BDSM:stä ja fetisismistä kiinnostuneille. Voit olla kokenut konkari tai täysin uusi BDSM-maailmassa, Club X on tehty kaikkia varten. Järjestämme bileitä, miittejä ja workshopeja ja tarjoamme tilaa myös ulkopuolisille tapahtumajärjestäjille.

Club X on auki aina, 24/7. Jäsenenä voit koska tahansa inspiraation iskiessä tulla klubille ja päästää irti arjen kahleista. Ovissa on sähkölukot, jotka aukeavat mobiiliapplikaatiolla. Henkilökuntaa on paikalla lähinnä iltaisin, viikonloppuisin ja tapahtumissa, mutta olemme tavoitettavissa netin kautta tai puhelimitse.

Club X on edullinen! Kuukausimaksulla voit käyttää tiloja 24/7. Lisäksi jäsenillä on pääsääntöisesti vapaa pääsy bileisiin ja tapahtumiin.

Hinnat

Liittymismaksu (sis. ensimmäisen kuukauden)    100 €
Kuukausimaksu                                                50 €
Vuosimaksu                                                     500 €
Pariskunnille 10% ale kk ja vuosimaksuista
Kertajäsenyys 1 vrk jäsenen seurassa                35 €
Bileet ja muut tapahtumat                                15 – 30€

Avajaistarjous! Liity huhtikuun aikana jäseneksi ja säästä 25 € avausmaksusta!
 
Kysymyksiä Club X:stä tai avajaisista voitte lähettää osoitteeseen motorman@clubx.fi. Motorman toimii klubi-isäntänä.

Osoite: Sahaajankatu 35 A, 00880 Helsinki
Klubi sijaitsee noin 500 m ja vain muutaman minuutin kävelyn päässä Siilitien metroasemalta. Munkkivuoresta/Pasilasta voi tulla myös bussilla 58, joka pysähtyy klubin edessä. Yöbussit liikennöivät molempiin suuntiin Sahaajankatua pitkin ja aivan rakennuksen edessä on niiden pysäkit. Iltaisin ja viikonloppuisin alueella on lähietäisyydellä erittäin runsaasti ilmaisia parkkipaikkoja, joista noin tusina klubirakennuksen pihassa.

Tervetuloa avajaisiin, Club X:n jäseneksi tai bilevieraaksi! Club X on kinkyjä varten, nähdään siellä!

Club X tiimi
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: ravenvonred - 29.03.2018, 19:50
Oi !
Latex bileet :-*
Aivan mahtavaa! <3
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Pvcpoju - 29.03.2018, 20:15
Jep, kumibileisiin siis.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Emriikka - 01.04.2018, 11:50
JIHUU, vihdoin päästään juhlimaan uude klubin avajaisia!
Tätä on odotettu, kyllä tullaan  :)

Kuulin huhuja, että arvoisa juhlakansa pääsee nauttimaan myös löylyn lämmöstä.
Lauteetkin kuulemma vastahiotut. Hyvin kelpaa asetella helläksi piesty pylly sileille lauteille lisää lämpöä saamaan  ;)
Taidanpa pakata pyyhkeet mukaan! 

Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Stylos - 01.04.2018, 16:53
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Onko muuten tapahtumaa muistettu mainostaa fetlifessa myös?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lynx - 02.04.2018, 11:00
Jesh, nyt on luotu tapahtuma myls fetlifen puolelle!
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Pedrau - 02.04.2018, 12:33
Ei enää montaa päivää !!! :love: :love: :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: koo - 02.04.2018, 23:03
Tapahtuma löytyy myös klubin kotisivuilta osoitteesta https://clubx.fi/klubin-avajaiset.html

Mitä tulee eiliseen hienoon aprillipilaan, niin tapahtumassa nähdään muriseeko vai uliseeko Emriikka  ^-^
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Malyn - 02.04.2018, 23:59
Kuuluuko varauksesta saada joku vahvistus? Meille ei ainakaan oo tullu mitään sähköpostia takas. Niin mistä voi olla varma että meille tosiaan on liput varattuna? Bileet kuitenkin on aika pian niin olisi kiva saada ajoissa tietää pääseekö vai ei.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lady Whip - 03.04.2018, 06:36
Kotivuilla, miten tämä lause jatkuu. Jäänyt kesken jotain: Avajaistarjoukset

Julkaistu 28.3.2018 klo 19.45

Tällä hetkellä voimassa ovat seuraavat avajaistarjoukset:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: E.L. James - 03.04.2018, 20:31
Klubin kotisivuille olisi kiva saada kuvia mm. miljöösta, käytettävistä laitteista yms.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: submit - 03.04.2018, 21:27
Kotivuilla, miten tämä lause jatkuu. Jäänyt kesken jotain: Avajaistarjoukset

Julkaistu 28.3.2018 klo 19.45

Tällä hetkellä voimassa ovat seuraavat avajaistarjoukset:
Klikkaamalla löytyy lisätietoja:
”Tällä hetkellä voimassa ovat seuraavat avajaistarjoukset:
Liity huhtikuun aikana jäseneksi ja säästä 25 € avausmaksusta!
Maksat 75 € liittymisestä ja ensimmäisestä kuukaudesta.”
Huhtikuun aikana saat myös vuosijäsenyyden ilman liittymismaksua.
Maksat 500 € 13 kuukauden jäsenyydestä.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Countess - 03.04.2018, 22:21
Tulossa tottakai :)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lady Whip - 04.04.2018, 07:18
Kotivuilla, miten tämä lause jatkuu. Jäänyt kesken jotain: Avajaistarjoukset

Julkaistu 28.3.2018 klo 19.45

Tällä hetkellä voimassa ovat seuraavat avajaistarjoukset:
Klikkaamalla löytyy lisätietoja:
”Tällä hetkellä voimassa ovat seuraavat avajaistarjoukset:
Liity huhtikuun aikana jäseneksi ja säästä 25 € avausmaksusta!
Maksat 75 € liittymisestä ja ensimmäisestä kuukaudesta.”
Huhtikuun aikana saat myös vuosijäsenyyden ilman liittymismaksua.
Maksat 500 € 13 kuukauden jäsenyydestä.

Oho. Niinpäs olikin. Tumpelot netinkäyttötaitoni eivät riittäneet tuollaisen tajuamiseen. Kiitos.

Tarkoitus olisi tulla mukaan seitsemäs päivä.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: koo - 04.04.2018, 11:01
Kuuluuko varauksesta saada joku vahvistus? Meille ei ainakaan oo tullu mitään sähköpostia takas. Niin mistä voi olla varma että meille tosiaan on liput varattuna? Bileet kuitenkin on aika pian niin olisi kiva saada ajoissa tietää pääseekö vai ei.

Pahoittelut jos vahvistus vieläkin puuttuu. Vahvistan mukaan mahtumisen myös näin  ^-^

-e
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: koo - 04.04.2018, 11:03
Klubin kotisivuille olisi kiva saada kuvia mm. miljöösta, käytettävistä laitteista yms.

Kotisivuille tulee kuvia miljööstä avajaisten jälkeen, kun saamme oikeat kotisivut ulos. Nämä nykyiset ovat hyvin karut ja koska ne ovat minun väsäämät, niin ne ovat myös hyvin epävisuaaliset. Visuaalisuutta kun ei ole meikäläiselle suotu ;)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: fen84 - 04.04.2018, 11:14
Mäkin kaipaisin kuittausta?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lily - 04.04.2018, 11:49
Tänne tulossa oman remmin kera >:D
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: vorezz - 04.04.2018, 13:28
Tänne tulossa oman remmin kera >:D

Sun pitäs kyllä saada remmiä ;D 8)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lily - 04.04.2018, 13:50
Tänne tulossa oman remmin kera >:D

Sun pitäs kyllä saada remmiä ;D 8)
ja avain >:D
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lynx - 04.04.2018, 14:28
Hei tyypit!

Nyt toivon mukaan kaikki lippuvarauksen tehneet ovat saaneet vastauksen! Pahoittelen pientä viivästelyä, muiden töiden (mm sen palkkatyön XD) lomassa ei pysty aina hoitamaan nettiasioita.

Haluan tässä vielä mainostaa että lippuja on vielä jäljellä mutta varauksia tulee tasaiseen tahtiin. Jesh!

Lipun varanneille lähtee vielä ennen kemuja meili bile-etiketistä ja muita käytännön muistutuksia.

Hiphei!
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Pedrau - 04.04.2018, 16:35
Oli tullut kiitos! Meni kylläkin roskapostiin joten sieltä kannattaa katsoa jos ei näy  :)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Motoristimies65 - 05.04.2018, 03:00
Hei kaikki,

Ylihuomenna tavataan avajaisissa! Klubilla paiskitaan vielä rajusti töitä remontin kanssa - paljon mustaa ja punaista, industrial-twistillä. Ihan kaikkea ei edes saada valmiiksi, mutta se on vain hyvä syy tulla katsastamaan klubi uudelleen ja uudelleen. Klubin rakentaminen on prosessi, johon toivomme teidän apuanne: kertokaa meille fiiliksenne, ajatuksenne, hyvät jutut ja ei-niin-hyvät-jutut, kehittämisehdotukset sekä erityisesti, millaisia bileitä haluatte jatkossa!

Pieni tiiseri bdsm-kalusteista: köysikrossi on pientä viimeistelyä vaille valmis - liekö Suomen ainoa lajiaan! Nojallaan seinää vasten on näyttävä ja vankka puinen runko, johon on 12 mm karkeasta sisal-köydestä punottu verkko subin tai bunnyn näppärää ja monipuolista sitomista varten. Toimii mainiosti myös piiskauskalusteena...!

Lippuja on vielä jäljellä, mutta ne hupenevat koko ajan. Varaa siis omasi clubx@clubx.fi ja näe ja koe CLUB X ensimmäistä kertaa! Bileet lauantaina 7.4. klo 20-03...

Terkuin,

Motorman
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Pandaus - 05.04.2018, 09:59
Lukemattomien hylättyjen ja rytisteltyjen ulkoiluanomusten jälkeen - Vihdoinkin!
Tänne Isäntä tuo intoilevan orjattarensa tuulettumaan (lue: piiskattavaksi)  :love:

Laatuilta tulossa ihanassa pahamaineisessa seurueessamme >:D
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: fen84 - 05.04.2018, 11:56
Mikäs se sisäkenkien määritelmä on? Kai vaan sisäkäytössä olevat kengät on ok, vaikkei ne nyt mitään perinteisiä sisäkenkiä olis?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Pikkulammas - 05.04.2018, 13:23
Laatuilta tulossa ihanassa pahamaineisessa seurueessamme >:D

Toiset nostaa korkkarit kattoon, me nostetaan desibelit kattoon.. Ja ehkä sen jälkeen ne korkkarit  >:D
Kannattaa ehkä ottaa korvatulpat mukaan jos haluaa nauttia illasta hiljaisuudessa, sillä me aiomme nauttia äänekkäästi
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Sosumi - 05.04.2018, 13:43
sekä saunatilat
Kovasti pohdin tänne tuloa. Tämä ratkas, nähdään lauantaina  :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Rautakäsi - 05.04.2018, 13:53
Katsotaan nyt jos jaksaisi...
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: MilleFiore - 05.04.2018, 16:54
Totta kai jaksat muru. Tätä ei voi missata :love:
Tulee hieno. Ihana nähdä teidät kaikki lauantaina-
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lynx - 05.04.2018, 18:00
Mikäs se sisäkenkien määritelmä on? Kai vaan sisäkäytössä olevat kengät on ok, vaikkei ne nyt mitään perinteisiä sisäkenkiä olis?

Se tarkottaa siis puhtaita kenkiä, ettei tule hiekkaa, kuraa jne tiloihin. Joten hyvin kuuratut (ja puhtaina paikan päälle kuljetetut) mitkä vaan popot on ok. Saa olla sukkasillaankin, jos ei oo palelevat varpaat!
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Jouni - 05.04.2018, 18:51
Taidan sittenkin löytää tieni tänne katsastamaan paikan ja bileet-(:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Nallu - 05.04.2018, 19:17
Harjaan naamani ja tuun  paikalle  :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Skalaari - 05.04.2018, 20:49
Höh, juuri on menoa avajaisillalle. Mutta jään innolla odottamaan seuraavia sopivia bileitä! Pitäähän tämä nähdä ;)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lily - 05.04.2018, 23:56
Taidan sittenkin löytää tieni tänne katsastamaan paikan ja bileet-(:
pudotitkos siis juurikin tänne sen saippuasi?  *Ojentaa tilalle paketillisen saippuaa* saattaa olla setä iloinen ::)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Jyrki73 - 06.04.2018, 09:44
Mikäs se sisäkenkien määritelmä on? Kai vaan sisäkäytössä olevat kengät on ok, vaikkei ne nyt mitään perinteisiä sisäkenkiä olis?

Se tarkottaa siis puhtaita kenkiä, ettei tule hiekkaa, kuraa jne tiloihin. Joten hyvin kuuratut (ja puhtaina paikan päälle kuljetetut) mitkä vaan popot on ok. Saa olla sukkasillaankin, jos ei oo palelevat varpaat!
Paljain jaloinkin saa varmaan olla? Sukat on turhia. :)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Juuttisetä - 06.04.2018, 09:45
Mikäs se sisäkenkien määritelmä on? Kai vaan sisäkäytössä olevat kengät on ok, vaikkei ne nyt mitään perinteisiä sisäkenkiä olis?

Se tarkottaa siis puhtaita kenkiä, ettei tule hiekkaa, kuraa jne tiloihin. Joten hyvin kuuratut (ja puhtaina paikan päälle kuljetetut) mitkä vaan popot on ok. Saa olla sukkasillaankin, jos ei oo palelevat varpaat!
Paljain jaloinkin saa varmaan olla? Sukat on turhia. :)
Törkeää!!!! Villasukat EI ole turhia!!!
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Jyrki73 - 06.04.2018, 09:48
Ilmoittauduin vasta myöhään eilen illalla. Toivottavasti vielä mahdun mukaan.  ::)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lynx - 06.04.2018, 09:58
Paljaat jalat, sukat, kengät, muovipussit, miten vaan, kunhan ei kulkeudu ulkolikaa!

Lähetän justiinsa lippuvaraajille lisäinfoa.

Tässä vielä tiedoksi, että otamme lippuvarauksia vastaan vielä tänään perjantaina klo 20 asti. Sen jälkeen loput liput jää ovelle.

Jännittää niin perhanasti ja viel pitäisi tavan työtkin hoitaa, eikä yhtään voi kertoa mistä on kyse! Miten selviän!!

T: hilpeän kaoottinen ilves
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Pikkulammas - 06.04.2018, 12:15
Anonymiteetti on minulle, ja varmasti monelle muullekin kinkylle iso osa ”kinkyidentiteettiä”. Sen luoman turvan avulla uskaltaa rellestää bileissä, mutta iltaisin saa mennä hyvillä mielin nukkumaan ja palata normaaliin arkeen. Kukaan, jolle ei ole sitä tietoa suotu, ei tiedä kuka siellä on ottanut nyrkkiä pilluun tai kulkenut tutti suussa ja tappi perseessä.
Ymmärrän, että henkkareita tai sen tietoja ei järjestäjät jakele bileiden jälkeen... Mutta kun aina on se mahdollisuus että joukossa kulkee susi lampaan vaatteissa. Tai sitten käy jonkinlainen lipsahdus tai vahinko.
Bileet jäävät meiltä näistä syistä välistä. Pysymme Voldemortin kanssa pimeän yön kulkijoina
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Galesi - 06.04.2018, 12:20
Näin bileisiin osallistuvana kiinnostaisi tietää kenellä kaikilla on pääsy tuohon henkilötietoon? Toisin sanoen ketä kaikkia järjestävään tahoon lopulta kuuluu?

Edit:

Henkilökohtaisesti ymmärän sen, että jäsenyyden lunastavien henkilöiden tiedot tarvitaan. Koska näillä on mahdollisuus perseillä avaimensa kera ilman valvontaa milloin vain tiloissa. Mutta yksittäisiin bileisiin/miitteihin osallistuvien tahojen henkilötietojen tarkastus on luultavasti monelle kynnyskysymys.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: koo - 06.04.2018, 12:57
Näin bileisiin osallistuvana kiinnostaisi tietää kenellä kaikilla on pääsy tuohon henkilötietoon? Toisin sanoen ketä kaikkia järjestävään tahoon lopulta kuuluu?

Kannattaa pyytää Klubi-isännältä rekisteriseloste  ;)

Syy henkilöllisyyden tarkistamiseen on se, että klubitilamme on yksityisklubi. Kaikkien siellä olevien henkilöiden täytyy olla klubin jäseniä ja jäsenyyden täytyy olla tiedossa. Tämän takia bilevieraatkin ovat virallisesti päiväjäseniä klubissamme. Meidän on esimerkiksi viranomaisen (esim. Poliisi) asiaa kysyessä pystyttävä kertomaan keitä jäseniä tiloissamme on. Tottahan toki tiedot hävitetään rekisteriselosteen ilmaisemalla tavalla ja niihin on pääsy vain kahdella henkilölle eli Klubi-Isännällä Mikolla (Motoristimies65) ja Hallituksen puheenjohtajalla Sadulla (Lynx). Kukaan muu ei henkilötietoja näe. Mikäli Klubi-isäntä tai Satu käyttäisivät tietoja väärin, niin he ja yhtiö olisivat korvausvelvollsia. Korvausvelvollisuus juridisesti vielä tiukentuu ensi kuussa kuin GDPR-laki astuu voimaan.

Päiväjäsenten osalta tiedot hävitetään vuorokauden kuluessa jäsenyyden päättymisestä. Kuukausi- ja vuosijäsenten tietoja säilytetään jäsenyyden ajan ja myös ne hävitetään heti jäsenyyden päättyessä vuorokauden kuluessa. Ainoa tieto mitä säilytämme jäsenistä pidempään on sähköpostiosoite, mikäli saamme siihen jäseneltä luvan. Muuten tämäkin tieto hävitetään muiden tietojen mukana. Sähköpostiosoitetta säilytetään kunnes jäsen toivoo sen poistamista (mikäli jos saamme tähän luvan ylipäätään)

Anonymiteetti on minulle, ja varmasti monelle muullekin kinkylle iso osa ”kinkyidentiteettiä”. Sen luoman turvan avulla uskaltaa rellestää bileissä, mutta iltaisin saa mennä hyvillä mielin nukkumaan ja palata normaaliin arkeen. Kukaan, jolle ei ole sitä tietoa suotu, ei tiedä kuka siellä on ottanut nyrkkiä pilluun tai kulkenut tutti suussa ja tappi perseessä.
Ymmärrän, että henkkareita tai sen tietoja ei järjestäjät jakele bileiden jälkeen... Mutta kun aina on se mahdollisuus että joukossa kulkee susi lampaan vaatteissa. Tai sitten käy jonkinlainen lipsahdus tai vahinko.
Bileet jäävät meiltä näistä syistä välistä. Pysymme Voldemortin kanssa pimeän yön kulkijoina

Harmillista kuulla, että bileet jäävät teiltä väliin. Tällaisia harmillisia tapahtumia estää tuleva GDPR-laki ja siihen liittyvät vahingokorvaukset. Toivoisin että rajattu henkilöjoukko, ketkä on listattu tuolla ylempänä, saisivat teidätkin tulemaan juhlimaan klubille. Nämä kaksi henkilöä eivät todellakaan ole susia lampaiden vaatteessa.

Koo
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Snadistisadisti - 06.04.2018, 13:00
Mitä tähän nyt voi sanoa muuta, kuin:”Saatanan tunarit!”

En todellakaan tule ottamaan sellaista turhaa riskiä, että laittaisin henkilötietoni jonkun tuntemattoman tahon keräämään stasin listaan, jonka ”luottamuksellisuuteen” voin luottaa yhtä paljon kuin edesmenneen NKVD:n lähimmäisenrakkauteen. Tämä on kenties typerin ajatus ikinä, eritoten kun kyseessä on avajaistilaisuus, jossa ihmiset tutustuvat ensimmäistä kertaa koko paikkaan ja toimintakonseptiin.

Mikään laki ei vaadi sellaista, että osallistujien henkilötiedot kerätään tällaisessa tapahtumassa (vrt. pervobileet) ja sellaista on fiksuille ihmisille turha yrittää tuputtaa. Tiedon vuotamisesta annettaviin sanktioihin on myöskin turha vedota luottamuksen lisäämiseksi. Joku mitätön rangaistus perseilijälle kun ei paljoa paina, kun intimiteettisuoja on jo romutettu ja tieto omasta seksuaalisesta suuntautumisesta on jo väärissä käsissä.

Tällaisen kuolleena syntyneen aivopierun jälkeen osallistumisinnokkkuus räjähti varmasti katosta läpi ja kiertoradalle. Itseltäni lähti välittömästi luottamus järjestäjiä ja heidän toimintaansa kohtaan. Pitää keksiä vaihtoehtoista tekemistä, koska näin ääliömäisien järjestelyjen jälkeen ei kyseistä tapahtumaa uskalla lähestyä edes asbestipuvussa, viiden metrin seipään kanssa.

Pitäkää tunkkinne!
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: koo - 06.04.2018, 13:34
Mikään laki ei vaadi sellaista, että osallistujien henkilötiedot kerätään tällaisessa tapahtumassa (vrt. pervobileet) ja sellaista on fiksuille ihmisille turha yrittää tuputtaa. Tiedon vuotamisesta annettaviin sanktioihin on myöskin turha vedota luottamuksen lisäämiseksi. Joku mitätön rangaistus perseilijälle kun ei paljoa paina, kun intimiteettisuoja on jo romutettu ja tieto omasta seksuaalisesta suuntautumisesta on jo väärissä käsissä.

Asia olisi toinen, mikäli paikkana olisi ravintolatila (kuten Thirsty). Tällöin toki käyttömahdollisuudet tilalle olisivat rajoitetumpia, eikä siellä pystyttäisi meidän tavoittelemaa 24/7-aukioloa järjestämään.

Yksityisklubeilta, yhdistyksiltä, jne. velvoitetaan jäsenrekisteriä, missä pitää olla minimissään seuraavat tiedot jäsenestä: sukunimi, etunimi ja kotipaikka. Luonnollisestikaan me emme muuta tietoa jäsenistämme tallenna, kuin tuon minimin + sähköpostin (minkä voi toki myös kieltää).

GDPR-lakien mukainen rangaistus ei ensikuun jälkeen ole mitenkään mitätön, vaan vahingokorvaus summat voivat nousta melkoisiksi. Enpä usko, että kukaan tahallaan haluaa kyseisiä sanktioita maksaa.

Koo
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Tiia (Niina) - 06.04.2018, 13:42
Kannattaa pyytää Klubi-isännältä rekisteriseloste  ;)

Syy henkilöllisyyden tarkistamiseen on se, että klubitilamme on yksityisklubi. Kaikkien siellä olevien henkilöiden täytyy olla klubin jäseniä ja jäsenyyden täytyy olla tiedossa. Tämän takia bilevieraatkin ovat virallisesti päiväjäseniä klubissamme. Meidän on esimerkiksi viranomaisen (esim. Poliisi) asiaa kysyessä pystyttävä kertomaan keitä jäseniä tiloissamme on.

Eikös rekisteriseloste pitäisi olla kotisivuilla näkyvillä ihan pyytämättä?

En ole varmaan ainoa sisäisesti blondi, joka kaipaisi vähän viitteitä tähän yllä kirjoitettuun. Mitkä säädökset edellyttävät "yksityisklubilta" sitä, että kaikki tiloissa vierailevat ovat jäseniä ja heidän henkilötietonsa tiedossa? Ja missä tilanteessa esim. poliisi haluaa tietää, keitä klubilla asioi?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Snadistisadisti - 06.04.2018, 13:45
Tämän hölmöilyn olisi voinut kiertää niin monella tapaa, ettei ole tosikaan. Esimerkiksi tilan luovutus muuhun käytttöön määräajaksi ei vaadi jäsenrekisteriä.

- Kutsuvierastilaisuus
- Yksityistilaisuus
- Kokous
- Mielenosoitus seksuaalisen vapauden ja tasa-arvoisuuden puolesta
- Hää tms. juhlatilaisuus

Jos ette tiedä mitä teette, niin kysykää sellaisilta jotka tietävät. Vaihtoehtoja kannattaa aina miettiä ja punnita, eikä mennä väkisin perse edellä puuhun.

Tämä maito on jo maassa, enkä jaksa jatkaa sen enempää.

Onnea vain valitsemallanne tiellä.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Ewwu - 06.04.2018, 13:49
Miksi nyt annetaan myös ristiriitaista tietoa. Säilytetäänkö avajaisbileisiin osallistuvien tiedot kuukauden ajan vai päivän ajan? Tapahtumaan osallistuville on ilmoitettu, että 1kk, mutta täällä sanotaan, että päiväjäsenen tiedot säilytetään päivän ajan (näin tekstistä päättelin)... Joten miten asia on?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Morgul - 06.04.2018, 13:49
HenkilötietoL 523/1999.

10 §
Rekisteriseloste

Rekisterinpitäjän on laadittava henkilörekisteristä rekisteriseloste, josta ilmenee:

1) rekisterinpitäjän ja tarvittaessa tämän edustajan nimi ja yhteystiedot;

2) henkilötietojen käsittelyn tarkoitus;

3) kuvaus rekisteröityjen ryhmästä tai ryhmistä ja näihin liittyvistä tiedoista tai tietoryhmistä;

4) mihin tietoja säännönmukaisesti luovutetaan ja siirretäänkö tietoja Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle; sekä

5) kuvaus rekisterin suojauksen periaatteista.

Rekisterinpitäjän on pidettävä rekisteriseloste jokaisen saatavilla. Tästä velvollisuudesta voidaan poiketa, jos se on välttämätöntä valtion turvallisuuden, puolustuksen tai yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi, rikosten ehkäisemiseksi tai selvittämiseksi taikka verotukseen tai julkiseen talouteen liittyvän valvontatehtävän vuoksi.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Malyn - 06.04.2018, 13:51
Mitä tarkoitetaan tällä esim. Poliisi? Miten niin esim? Millä muulla viranomaisella olisi muka lupa  kysellä henkilötietoja?

Ja jos tiedot kuitenkin hävitetään seuraavana päivänä niin mitä hyötyä siitä oli? Jos bileissä sattuu joku rikos ja poliisi seuraavana päivänä kyselee ketä siellä oli niin eihän sitä tietoa enää ole. Eli mikä hyöty siitä on että ne säilytetään yhden illan ajan?

Vai tarkoitatteko sitä että vois tulla tilanne että poliisi saapuu muuten vaan paikalle kesken bileiden ja tarkistaa onkohan nyt jäsenrekisteri varmasti kunnossa?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Jouni - 06.04.2018, 13:56
Tuo vetoaminen sanktioihin vahingon tapahduttua ei ole kovin vahvan kuuloinen argumentti tässä.
Rekisteriseloste nimenomaan kertoo tavan toimia, jotta mahdollisuutta sattumuksiin ei ole.
Itselleni noiden tietojen näkymisellä ei ole mitään merkitystä, mutta monelle se on aika kriittinen piste elämässä.
Mielestäni sanktioihin vetoaminen näin ison asian edessä osoittaa melkoista välinpitämättömyyttä näihin ihmisiin ja mahdolliseen vahinkoon nähden.
Valitettavasti konsepti ei nyt kuulosta siltä, että olisin valmis hyväksymään sen, joten peruutan oman tulemiseni avajaisiin.

Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Herttua - 06.04.2018, 14:07
Mä en kyllä peru:)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lady Whip - 06.04.2018, 14:08
Mä en kyllä peru:)

Sama. :)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: peltsi - 06.04.2018, 14:09
Olipa hyvä että tämä tuli esiin näin mutkan kautta, kun asia ei ollut yleisessä tiedossa ilmoituksen, nettisivujen tai minkään muunkaan julkisen kanavan kautta niille jotka osallistumista harkitsivat. Omaan osallistumishalukkuuteeni tämä vaikuttaa ainakin ratkaisevasti, ja bileet jäävät väliin jatkossakin.

Tuo tietosuoja-asetushan ei estä henkilötietojen käsittelyyn liittyviä väärinkäytöksiä, vaan sen tarkoitus on tuoda läpinäkyvyyttä tietojen käsittelyyn rekisteröitävän tahon kannalta (sekä ylipäätään varmistaa että henkilötietojen käsittely tapahtuu jatkossa tarkemmin). GDPR ei itsessään ainakaan houkuttele keräämään turhia rekistereitä, jolta tämä väkisinkin kuulostaa. Tästäkin syystä kiinnostaisi tietää tarkemmat perusteet sille miksi yksittäistapahtumien osallistujien tiedot on päätetty kerätä talteen.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Rautakäsi - 06.04.2018, 14:29
En pidä kovin ihmeellisenä sitä että jäsenistä kerätään tietoja, sillä ainahan jäsenistä kerätään tietoja. Olen aika varma, että poliisi olisi ongelmatilanteessa täysin tyytyväinen siihen, että rekisterissä on ne tiedot, jotka lain mukaan tämmöisessä tulee olla, eikä enempää. Tässä yhteydessä toimintaa pyörittää osakeyhtiö, eli kyse ei ole yhdistyksen lakimääräisestä jäsenrekisteristä vaan yrityksen tarjoamasta tuotteesta joka on jäsenyys yksityisklubilla. Eikö kyse ole siis asiakasrekisteristä? En usko, että poliisi edellyttää että asiakasrekisterissä pitää olla kovin paljon tietoja, tai että asiakkaiden henkilöllisyys pitää olla todettu. Firma voi varmaan vaatia mitä huvittaa mutta en näe mitenkään että tässä yhteydessä se olisi tarpeellista, käytännön syistä eikä varsinkaan lakiteknisistä syistä (en ole lakimies). Lisäksi se voi olla ongelmallista ja jopa sopimatonta bdsm-yhteyksissä.

Olen vain yhden kerran kinky-yhteyksissä törmännyt henkilöpapereiden tsekkaamiseen, eli amerikkalaisella yksityisklubilla, jossa piti allekirjoittaa vastuuvapauslauseke (että paikan pyörittäjät eivät ole vastuussa vahingoista, vammoista jne.) ja antaa ajokorttinsa kopioitavaksi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut yhdistys tai yritys tai minkäänlainen jäsenyys.

Tottakai syntyvästä henkilörekisteristä pitää olla rekisteriseloste, mutta ei sen tarvitse olla netissä, ellei tietoja käsitellä verkkokäyttöliittymän kautta. Toki tässä tapauksessa olisi hyvä että se olisi siellä kaikkien luettavissa niin ei tulisi epäselvyyksiä! Nyt menee spekuloinniksi. Eli Club X:n ihmiset, voitteko pistää kyseisen dokumentin vaikkapa PDF:nä sivustolle niin tsekataan ennen kuin kommentoidaan enemmän?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: JamoFreedom - 06.04.2018, 14:32
En ole vielä ko. kirjelmää saanut mutta viimeisten parinkymmenen vuoden aikana olen ollut jäsenenä Niin Bizarressa, smurffeissa kuin Häkissäkin ja jokaiseen olen joutunut jakamaan tietoni sen kummemmin kysymättä tai saamatta tietää ketkä niitä tietoa saavat lukea. Tässä klubissa ainakin saan ilmeisesti tietää ketkä niistä ovat vastuussa. Toisaalta onhan se hyvä että jos jotain sellaista tapahtuu että poliisia tarvitaan niin ei sitten tarvitse jälkikäteen arvuutella ketäköhän siellä olikaan paikalla, koska esimerkiksi tulipalon sattuessa kaikki pakenevat paikalta kuitenkin.

Nähdään siis siellä huomen illalla ja pidetään hauskaa

Jamo
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: isabella - 06.04.2018, 14:59
Olimme hyvissä ajoin subini kanssa ilmoittautuneet bileisiin ja innolla tulossa katsastamaan uutta paikkaa. Olin vakavasti harkinnut uuden klubin jäseneksi liittymistä jos paikka osoittautuisi kivaksi ja olin ilman muuta olettanutkin että silloin joudun nimeni kertomaan samoin kuin pervoyhdistykseen liittyessä, enkä pitänyt tätä ongelmana. Random bilevieraana henkilöpapereiden näyttäminen ovella sen sijaan on iso ongelma. Harkitsen vakavasti että jätämme nämä (ja kaikki tulevatkin) hilut väliin. Henkilökohtaiset olosuhteeni ovat hiljattain muuttuneet niin että henkilöllisyyteni leviäminen pervopiireistä muuhun maailmaan ei olisi enää maailmanloppu, periaatteellisista syistä minun on kuitenkin vaikea hyväksyä tällaista.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: koo - 06.04.2018, 15:12
Miksi nyt annetaan myös ristiriitaista tietoa. Säilytetäänkö avajaisbileisiin osallistuvien tiedot kuukauden ajan vai päivän ajan? Tapahtumaan osallistuville on ilmoitettu, että 1kk, mutta täällä sanotaan, että päiväjäsenen tiedot säilytetään päivän ajan (näin tekstistä päättelin)... Joten miten asia on?

Inhimillinen virhe aiheutti tuon misinformaatiossa. Oikea tieto on tuo sanomani päivä.

Näitä virheitä tapahtuu helposti kun menee viime metreille sääntöjen, rekisteriotteiden, yms. tekeminen. Saimme ne tosiaan käytyä juristin kanssa lävitse keskiviikkona ja viimeiset viilaukset niihin tehtiin eilen.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Stylos - 06.04.2018, 15:13
Varmasti tällaiseen yksityisclubi-toimintaan liittyy monia mutkia lakien osalta ja jäsenyyksistä. Kuitenkin, onko tämä käyttöön otettu vaihtoehto, niin onko se tosiaan ainoa mahdollinen nyt näin bileiden osalta? Muitakin nostettii jo esiin, onko jotain syytä, miksi ne eivät toimisi?

Realistiselta kuulostaisi "yksityiset kutsuvierasbileet" (kutsu käytännössä niille, jotka kinnostuksesta viestittäneet). Tällaisina kinky-bileitä on aika vastaavissa tilanteissa muutenkin järjestetty.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Rautakäsi - 06.04.2018, 15:14
koo, laitatteko tuon rekisteriselosteen nettiin nyt heti niin ei tarvitse spekuloida?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Perhonen89 - 06.04.2018, 15:20
Harmillista, että clubi kohtasi heti takaiskun, konsepti kuulostaa kivalta. Näihin bileisiin en pääse tulemaan, mutta seuraviin bileisiin yritän tulla paikalle :) vaikka joutuisinkin näyttämään henkkarini.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Galesi - 06.04.2018, 15:20
Olimme hyvissä ajoin subini kanssa ilmoittautuneet bileisiin ja innolla tulossa katsastamaan uutta paikkaa. Olin vakavasti harkinnut uuden klubin jäseneksi liittymistä jos paikka osoittautuisi kivaksi ja olin ilman muuta olettanutkin että silloin joudun nimeni kertomaan samoin kuin pervoyhdistykseen liittyessä, enkä pitänyt tätä ongelmana. Random bilevieraana henkilöpapereiden näyttäminen ovella sen sijaan on iso ongelma. Harkitsen vakavasti että jätämme nämä (ja kaikki tulevatkin) hilut väliin. Henkilökohtaiset olosuhteeni ovat hiljattain muuttuneet niin että henkilöllisyyteni leviäminen pervopiireistä muuhun maailmaan ei olisi enää maailmanloppu, periaatteellisista syistä minun on kuitenkin vaikea hyväksyä tällaista.

Itse vielä harkitsen asiaa. Samaa mieltä täysin siitä, että jäseneksi liittyessä tuo olisi täysin ymmärettävää, että minun tietoni tarvitaan. Yksittäisiin miittiin/bileisiin osallistujana tuo taas tuntuu väkisinkin ylilyönniltä ja selvästi karkoittaa ihmisiä, mikä on helvetin huono asia niin muiden bilekävijöiden kuin järjestävän tahon kannalta.
Enkä usko, että pervot ovat ainoa kohderyhmä jolle yksittäiseen tapahtumaan osallistuessa tuo henkilöllisyyden tivaaminen voi olla vastenmielistä. Jos paikassa on tarkoitus järjestää homojen, swingereitten yms. tahojen pippaloita, järjestäjät tulevat törmäämään varmasti samaan ongelmaan heidänkin kanssa.  Tuolla rajoitetaan omaa asiakaskuntaa liiankin paljon, kun kuitenkin puhutaan aika pienestä kohderyhmästä lähtökohtaisestikin.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: koo - 06.04.2018, 15:26
[Eikös rekisteriseloste pitäisi olla kotisivuilla näkyvillä ihan pyytämättä?

Webbisivuille se on tarkoitus laittaa. Todennäköisesti emme tähän vielä huomiseksi veny, kun muutakin tekemätöntä hommaa vielä on. Tästä syystä se on huomenna nähtävillä paikan päällä.

En ole varmaan ainoa sisäisesti blondi, joka kaipaisi vähän viitteitä tähän yllä kirjoitettuun. Mitkä säädökset edellyttävät "yksityisklubilta" sitä, että kaikki tiloissa vierailevat ovat jäseniä ja heidän henkilötietonsa tiedossa? Ja missä tilanteessa esim. poliisi haluaa tietää, keitä klubilla asioi?
[

Juristimme mukaan, meidän täytyy pystyä viranomaisille kertomaan keitä jäseniä klubissamme on sisällä näin kysyttäessä. En itse pidä todennäköisenä, että tällaista huomiota viranomaisilta saisimme, mutta parempi asiaan silti varautua, mikäli näin jostain syystä joskus käy. Tulipalo esimerkiksi voisi aiheuttaa tällaisen syyn.

Ainoa viranomainen jonka uskon käyvän klubimme katsastamassa on paloviranomainen ja hänkin todennäköisesti tulee bileiden ulkopuolella. Hänenkin tuloonsa olemme yrittäneet parhaamme mukaan varautua ;)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: koo - 06.04.2018, 15:32
koo, laitatteko tuon rekisteriselosteen nettiin nyt heti niin ei tarvitse spekuloida?

Eiköhän se vielä tänään saada ulos verkkoon. Sen verran pöhinää aihe on jo herättänyt ;)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Rautakäsi - 06.04.2018, 15:32
Koo, tässä on nyt paljon spekulaatiota. Klubille olisi suureksi hyödyksi jos se saataisiin loppumaan ja faktaa tilalle. Teillä kun on jo se kyseinen dokumentti digitaalisena, ei varmaan olisi hirveä vaiva laittaa se nettiin, tai screenshotiksi tänne jos ei muuten onnistu? Ehkäpä silloin monet nyt jänistäneet uskaltaisivat tulla paikallekin.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: koo - 06.04.2018, 15:36

Mielummin venyttäisin tätä sen verran, että saamme sen oikeaan paikkaan ja oikeassa muodossa jakoon. Laitan toki välittömästi linkin tänne kun se on ulkona. Tämän päivän aikana se tapahtuu.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Arttu - 06.04.2018, 16:03
Tulossa ollaan pikkuiseni kanssa - innolla huomista odotellen 😉
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Ugly Goblin - 06.04.2018, 17:55
Minun on muuten pakko kommentoida tätä henkilöpaperi hommaa. En ole itse bileisiin tulossa enkä ole missään tekemisissä kenenkään kanssa joka kuuluu Club X:ään, mutta minulla ei olisi ongelmia näyttää henkkareita tuolla ja laittaa nimeä johonkin rekisteriin koska tiedän kuinka tylsä ja nopeasti unohdettava byrokratinen homma tämä on. Bileisiin taisi olla 100 ihmistä tulossa? Jos joku kaveri katsoo läpi 100 henkkaria ja kirjaa ne ylös johonkin niin hän muistaa varmaan kolme nimeä, luultavasti siksi että siskon kaimalla on sama nimi ja kaksi muuta muistuttaa jotain vastaavaa. Jos sinulla on sen verran kova intohimo että pistät pystyyn Club X tyylisen paikan, haluat varmasti tehdä kaikkesi että hommat onnistuu hyvin. Silloin vaikkapa henkkareiden tarkistaminen on asia jota teet pakosta ja varmistat 110% varmuudella että tiedot ei joudu vääriin käsiin, niitä ei väärinkäytetä ja että ne tuhotaan samantien kun ne vaan voi tuhota.

Long story short, take a chill pill tämän asian suhteen. Lähes kaikilla on kuitenkin älypuhelin käytössä ja se on loppupeleissä 5x pahempi asia kun se että joku tsekkaa paperit kinky clubin edustalla. Ymmärrän tietty huolen, mutta muistakaa, kaverit jotka tsekkaa paperit ja jotka järkkää koko klubin ovat yhtä pervoja kun sinä ja heille on ihan yhtä tärkeää kun sinulle että he pysyvät nimettöminä :)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: VarattuTS - 06.04.2018, 18:23
Vaikkei se jollekin ei olisi ongelma se sitä varmasti monelle on. Oli syynä sitten ammatti, oma julkisuuskuva, harrastukset, luottamustoimet, parisuhde, lapset, vanhemmat, vaimo, työpaikka, pelko stalkkereista, häiriköistä jne.
Monelle voisi henkilöllisyyden paljastuminen olla tuhoisaa koko elämän kannalta eikä siinä paljon jälkisanktiot mieltä lämmittäisi. Jo pienikin riski on turha tuonkaltaisessa tilanteessa.
Sitäpaitsi tässä ei ollut nyt kyse pelkästä "henkkareitten näyttämisestä"
Myöskään "Pervous" ei ole tae kenenkään luotettavuudesta sen enempää kuin Vihreys tai Persuus.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Rautakäsi - 06.04.2018, 18:59
Tuossa aikaisemmin kommentoin lähinnä byrokratiakuvioita. Ehkä ne selviävät.

Henkilökohtaisesti en usko että henkkareiden vaatiminen yms. aiheuttaa mitään todellisia ongelmia (muuta kuin että monet eivät pidä siitä ja harvemmat tulevat bileisiin), tiedot eivät leviä jne.

Sen sijaan, henkkareiden vaatiminen kun ei ole perusteltu, miksi jotain näin radikaalia tehtäisiin, on valtava ongelma. Odotan innolla paremmin jäsenneltyjä perusteluja. Skene (kuten niin moni asia Suomessa, toisin kuin kenties muissa maissa) perustuu luottamukselle puolin ja toisin. Minun on vaikea nähdä skenaariota, jossa perustellusti voitaisiin toimia kuvatulla tavalla.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: vila - 06.04.2018, 19:36
Meitä eivät kiinnosta bileet, mutta mahdollinen tilojen muu käyttö kyllä. Mutta se sitten kun on enemmän tietoa julkisesti saatavilla esim. saako siellä pissata muuallakin kuin vessassa  ;D

Ihan mielenkiinnosta mihin pykäliin juristi vetosi kun väitti, että asiakasrekisteri on bilevieraiden kohdalla pakollinen? Eikö tämä Club X ollut osakeyhtiö, joten ei varmaan voi puhua jäsenrekisteristä? Lakihan ei tunne käsitettä yksityisklubi.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lynx - 06.04.2018, 22:11
Hei tyypit! Tupsukorvatiedottaja täällä!

Keräämme myös päiväjäseniltä nämä tiedot, koska meidän on täytettävä viranomaisvelvoite. Kuka viranomainen näitä tietoja saattaisi sitten tarvita? Esimerkiksi tulipalon sattuessa mm paloviranomaiset haluavat tietää keitä klubilla on, ja siinä tapauksessa lista nimimerkeistä ei täytä viranomaisvelvoitetta. Viranomaisvelvoite täytetään, kun kirjoitamme päiväjäsenten nimet ja kotipaikat yhdelle paperille, joka hävitetään bileiden jälkeen. Paperia ei voi yhdistää Club X:n.

Pahoitteluni että tää asia on tullut puskan takaa monelle ja siksi ymmärrettävästikin kiihdyttänyt mielentiloja. Meillekin tämä juristin vaade paljastui keskiviikkona, ja me opitaan koko ajan lisää tämän projektin edetessä. Kenenkään ei ole tarkoitus vedättää ketään. Haluamme luoda turvallisen tilan, jossa vallitsee molemminpuolinen luottamus. Haluamme myös hoitaa asiat niinkuin kuuluu, emmekä lähde harmaille poluille kiertämään tätä asiaa. Jo se, että olemme pistäneet pystyyn BDSM-klubin, tuo varmasti eteen kaikenlaista epäluuloa, mm verotarkastuksen.

Rekisteriseloste on nyt klubin sivuilla. Haluaisin myös tuoda esiin sellaisen asian, että pikku tupsukorvan oikea nimi ja puhelinnumero on nyt siis internetissä. Tää koko projekti on ollut huikeaa ja innostavaa hyppäystä uuteen ja tuntemattomaan, ja nyt sydän hakkaa vähän uudella tavalla! Jos siis joudun jonain päivänä ulos kaapista tän myötä, se on sit menoa.

Olkaa hyvät, tässä rekisteriseloste: https://clubx.fi/rekisteriseloste.html

Nyt jatkamme siivous- ja rakennuspuuhia! Peace out folks <3

Lynx
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Beamofmoonlight - 06.04.2018, 22:19
Kiertääkö siis mm. kaikki pallomme yökerhot ko. viranomaisvelvoitetta sitten kun mihinkään niistä ei ole tarvinnut henkilötietojaan rekkaroida?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Tiia (Niina) - 06.04.2018, 22:32
Keräämme myös päiväjäseniltä nämä tiedot, koska meidän on täytettävä viranomaisvelvoite. Kuka viranomainen näitä tietoja saattaisi sitten tarvita? Esimerkiksi tulipalon sattuessa mm paloviranomaiset haluavat tietää keitä klubilla on, ja siinä tapauksessa lista nimimerkeistä ei täytä viranomaisvelvoitetta. Viranomaisvelvoite täytetään, kun kirjoitamme päiväjäsenten nimet ja kotipaikat yhdelle paperille, joka hävitetään bileiden jälkeen. Paperia ei voi yhdistää Club X:n.

Pahoitteluni että tää asia on tullut puskan takaa monelle ja siksi ymmärrettävästikin kiihdyttänyt mielentiloja. Meillekin tämä juristin vaade paljastui keskiviikkona, ja me opitaan koko ajan lisää tämän projektin edetessä.

Edelleen tähän viestiintään kaipaisi tarkempia viitetietoja: mistä viranomaisvelvoitteesta on kyse ja missä tästä säädetään?

Onko joku törmänyt tällaisiin vaatimuksiin tai käytäntöihin jossain muualla? Itse en ole pyörinyt klubeilla mitenkään määrättömästi, mutta Euroopassa liikkuessamme vastaavaa meininkiä ei ole näkynyt missään (millään swinger-, kinky-, seksi- tms. klubeilla).
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: vila - 06.04.2018, 22:45
Kiertääkö siis mm. kaikki pallomme yökerhot ko. viranomaisvelvoitetta sitten kun mihinkään niistä ei ole tarvinnut henkilötietojaan rekkaroida?

Yleisesti kai paloviranomaiset vain ilmoittanut tietyn henkilömäärän tiloihin ja toimijan vastuulla on huolehtia ettei tuo henkilömäärä ylity. Nimen kysymisen nyt jotenkin ymmärtää, mutta kotipaikka? Kuulostaa kyllä enemmän asiakasrekisteriltä ja olisi kohtuullista käyttää asiasta oikeaa nimeä. Sinänsä kun kyseessä on yritys niin heillä on oikeus muokata toiminnastaan ihan sellaista kuin haluavat, ja voi olla ihan hyödyllistäkin kyetä jälkikäteen seuraamaan millä profiililla bileissä käydään.

--

Kiitos, että nettisivut saatiin vihdoin toimimaan. Vapaa alkoholin käyttö ja muutama säännöistä löytyvä toimintapa jättävät meidät nyt koko paikan ulkopuolelle, mutta toivottavasti tämä konsepti nyt kuitenkin lähtee lentoon.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: VarattuTS - 06.04.2018, 22:48
Olisiko tuossa juristissa sattunut kirjoitusvirhe ?  ::)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: submit - 06.04.2018, 22:49
Koska ongelma on siinä, että bileisiin osallistujan on oltava ns. päiväjäsen, eikö osallistumista voisi maksaa jotenkin muuten kuin jäsenyyden kautta? Silloinhan osallistuja välttyisi antamasta henkilötietojaan.

Mutta kuten aiemmin sanottu, yrityksen pyörittäjät toimivat parhaaksi katsomallaan tavalla. Voihan olla että osa potentiaalisista jäsenistä kokee konseptin turvalliseksi just asiakasrekisterin takia - vastuuhenkilöt tietävät, ketä tiloissa ja tapahtumissa liikkuu.

Tietosuojan kannalta nimilistan kerääminen paperille on kaikista huonoin vaihtoehto. Mielestäni.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Rautakäsi - 06.04.2018, 22:50
Loistavaa!

Kaksi pointtia rekisteriselosteesta:

- Sitä ei ole päivätty, pitäisi olla
- Rekisterin nimi on "Jäsenrekisteri" mutta siinä ei kerrota minkä jäsenrekisteri se on tai mitä se tarkoittaa. Siinä ei kerrota mikä "Club X" on mutta kuitenkin viitataan siihen. Koska pelkkä "jäsenrekisteri" menee helposti sekaisin yhdistyksen (jota Clubix Oy ei ole) jäsenrekisterin kanssa, olisi ehkä siihen suoraan hyvä laittaa mistä on kyse.

Lisäksi kuten tuossa onkin jo pyydetty, olisi hyvä selvittää foorumilla mikä tämä "viranomaisvelvoite" on.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: latexbun - 06.04.2018, 22:55
Edelliseen, en ole minäkään tällaista käytäntöä tavannut yhdelläkään klubilla, vaikka niitä olenkin kokenut sekä Euroopassa että muilla mantereilla. En halua nyt mitenkään väheksyä klubin perustajien projektia, varmasti olette nähneet vaivaa klubin eteen ja tunnen kyllä myötätuntoakin, kun näitä epäselvyyksiä ja hidasteita ilmaantuu. Toisaalta myös asiakkaiden huoli on mielestäni ymmärrettävää. Toivottavasti saatte selvyyden näitä asioita koskien ja kun näin tapahtuu, tulen teille bailaamaan.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Salix - 06.04.2018, 23:22
Koska mulla ei ole viranomaisten kanssa muuta epäselvyyttä kuin yksi maksamaton sakko, uskaltaudun huomenna paikalle ;D
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lady Whip - 06.04.2018, 23:35
Tässä mennään Suomen lakien mukaan. Siksi se mitä muiden maiden klubeilla on tai ei ole, ei koske tätä tapausta. Näin oletan.

Järkeilyä...
Clubix Oy on osakeyhtiö.
Osakeyhtiön tuote jota kauppaavat on jäsenyys joka oikeuttaa Clubix Oy:n hallitseman tilan käyttöön.
Jäsenyyksistä syntyy asiakasrekisteri.

Henkilötietolaissa ei rajata mitä tietoja asiakasrekisteriin saa tallentaa. Lähtökohtana varmaankin se mitkä tiedot ovat yritykselle tarpeellisia. Tietoja saa säilyttää asiakasrekisterissä niin kauan kuin henkilön ja yrityksen välillä on asiakasyhteys.

Rekisteröidyn oikeuksista...Henkilö ei voi vaatia itseään kokonaan poistettavaksi rekisteristä, jos häneen on yrityksellä asiallinen yhteys.

Jos henkilötietolaissa ei rajata mitä tietoja asiakasrekisteriin saa tallentaa, kiinnostaisi tietää mikä on minimivaatimus. Vai onko ollenkaan vaatimuksia. Onko vain suositus.

Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: MilleFiore - 06.04.2018, 23:38
Ihan mahtava tekemisen meininki, tsemppi ja henki. Upeaa olla mukana tekemässä tätä, jotain ihan uutta Suomessa. Ja kuten tiedätte - sääntösuomi. Tyypit koettaa oikeasti tehdä homman lain kirjaimen mukaan ja selvittää miten vältetään mahdolliset, epätodennäköiset, mutta mahdolliset ongelmat viranomaisten kanssa. Jokainen voi varmasti kuvitella että otsikolla sm tapahtuva toiminta päätyy erityisen suurennuslasin alle. Rauhaa. Huomisesta tulee niin siistiä. Sitä katharsiksen määrää tän duunin jälkeen...  :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Beamofmoonlight - 07.04.2018, 00:01
Tässä mennään Suomen lakien mukaan. Siksi se mitä muiden maiden klubeilla on tai ei ole, ei koske tätä tapausta. Näin oletan.

Järkeilyä...
Clubix Oy on osakeyhtiö.
Osakeyhtiön tuote jota kauppaavat on jäsenyys joka oikeuttaa Clubix Oy:n hallitseman tilan käyttöön.
Jäsenyyksistä syntyy asiakasrekisteri.

Henkilötietolaissa ei rajata mitä tietoja asiakasrekisteriin saa tallentaa. Lähtökohtana varmaankin se mitkä tiedot ovat yritykselle tarpeellisia. Tietoja saa säilyttää asiakasrekisterissä niin kauan kuin henkilön ja yrityksen välillä on asiakasyhteys.

Rekisteröidyn oikeuksista...Henkilö ei voi vaatia itseään kokonaan poistettavaksi rekisteristä, jos häneen on yrityksellä asiallinen yhteys.

Jos henkilötietolaissa ei rajata mitä tietoja asiakasrekisteriin saa tallentaa, kiinnostaisi tietää mikä on minimivaatimus. Vai onko ollenkaan vaatimuksia. Onko vain suositus.

Vrt. Esim Helsingin klubit, joista suurin osa lienee osakeyhtiöitä...
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: ofelia - 07.04.2018, 00:26
Olen ollut järjestämässä lukemattomia eri yhdistysten bileitä, klubeja, tapahtumia, kutsuvierastilaisuuksia, jäseniltoja ym ja koskaan ei ole tämänkaltaista vaadetta tullut vastaan, vaikka järjestäjäväestä löytyy melkoisia pykälänviilaajia. Pelastussuunnitelmaankin on vaadittu tieto siitä paljonko tiloissa on ihmisiä ja missä tapahtumapaikan tiloissa he ovat, nimiä ja kotipaikkoja ei ole palotarkastaja koskaan vaatinut. Liekö yhdistysten järjestämiä tapahtumia koskevan eri säännöt kuin yritysten?

Tietojen vuotamisen vaara on olemassa aina kun tietoja kerätään, sopivassa tilanteessa siihen riittää muutama inhimillinen virhe. Tietovuotoja sattuu isommissakin piireissä jatkuvasti. Ymmärrän järjestäjän halun noudattaa pykäliä, mutta itsekin mielummin anonyymina pysyttelevänä myös niiden näkökulmaa jotka haluavat pitää anonymiteetistaan kiinni.

Ainakin tämän keskustelun perusteella porukkaa näyttää saapuvan paikalle nimenkeruusta huolimatta. Tsemppiä teille avajaisiltaan, järjestämisessä on varmasti ollut kova työ.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Mr Glencairn - 07.04.2018, 00:57
Sivusta ja kaukana olevana kirjoittelua seuranneena kommentoin asiaa.
Itse olen työssä jossa hyvin tarkkaan mietin mihin henkilötietoni annan. Tänne olisin mielelläni tullut mikäli olisin hoodeilla ollut mutta vain "tuntemattomana". En halua nimeäni listoihin. Kuulostaa vaikealta uskoa ettei tapahtumaan voi osallistua incognitona. Ymmärrän täysin rekisterin jäsenistä mutten bileissä vierailevista henkilöistä. Esimerkkinä Kinky pohjola, ei ole nimiä kyselty ja toivottavasti ei kysellä sillä silloin saattaa jäädä tapahtumaan osallistuminen.
Ideana clubi kuulostaa hienolta ja toivottavasti sellainen tulee olemaan. Ikävä kyllä jää fiilis että avajaisbileet on liian runnomalla tuotetut, viikko tai kaksi enemmän järjestelyyn ja selvittelyyn olisi luultavasi kannattanut. Toivotan onnea ja menestystä, samalla toivon että asioihin saataisiin järkeä niin että vierailija voisi joskus paikalla piipahtaa ilman henkkareita.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Rautaperse - 07.04.2018, 01:37
Minä en koskaan osallistu bileisiin, jossa minun täytyy esittää henkilöpaperini. 

Vuokrataan ulkopuolisille tapahtuman järjestäjille, jos minä haluan vuokrata tilan, niin minun nimeni on ainoa, joka näkyy missään, eikö?

Jos en halua club X:n jäseniä tapahtumaani, niin he eivät pääse?

Ei luulisi olevan vaikeaa järjestää avajaisbileitä ilman henkareiden näyttöä.

Voisi myös ilmoittaa bileilmoituksessa, että henkilötiedot pitää antaa. En ainakaan löytänyt sellaista.

Edullinen, 50e/kk, ei paha, mutta ilmeisesti kaikki jäsenet voivat olla samaan aikaan paikalla, jolloin ei ole yksityisyyttä.

Viranomaisvelvoite, lakipykälä tai säädös missä se sanotaan tähän viestiketjuun.

Toivotan onnea yritykselle.

Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: femalefeline - 07.04.2018, 01:57
Yksityisen klubin jäsenmaksu, joskin yhdelle illalle, on eri asia kuin pääsymaksu ravitsemusliikkeeseen/ kahvilaan/baariin/pubiin /yöklubiin.

Ymmärtääkseni Jäsenenä asiakkaalla on sovitulle ajalle sopimus kyseisen yrityksen kanssa ja molemmat osapuolet sitoutuvat noudattamaan sopimusta. Sopimusta ei voi tietääkseni tehdä nikin varjolla vaan siihen tarvitaan ihan oikea nimi ja muita tietoja. Tässä tapauksessa sopijaosapuolet sopivat tilan käytöstä tietylle rajatulle ajalle.

En ota kantaa siihen onko tämä ratkaisu paras mahdollinen bile-iltoja ajatellen ja asiaa varmaan mietitään tarkkaan järjestäjien puolelta.

Mutta teille jotka ootte tänään bileisiin tulossa, halataan kun tavataan :) Minä saavun suoraan 24 tunnin työvuorolta :)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Striggy - 07.04.2018, 07:43
Nauttikaa bileistä! Täällä kateellisena useemman sadan kilsan päässä haaveilen osallistumises. Bilettäkää miunki puolest
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lynx - 07.04.2018, 10:08
Heippa kaikki! Kuten tässäkin ketjussa on jo mainittu, järjestäjät tosiaan toimivat parhaaksi katsomallaan tavalla. Fyysisen ja henkisen työn määrä on valtava, eikä pääty avajaiskemuihin, tämä on vain välietappi. Olen samaa mieltä siitä, että olisi ollut toivottavaa käyttää enemmän aikaa valmisteluihin. Olemme kuitenkin halunneet ettei olisi liikaa päällekkäisyyksiä muiden kinkytapahtumien kanssa. Mitä tulee lakipykälien esittämiseen: meitä neuvoo näissä asioissa juristi, jonka työ on olla perillä lakipykälistä ja tulkita niitä. Meidän lusikat ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen, siksi on taivaan lahja että osakeyhtiön apuna on sellainen henkilö kuin juristi.

Nyt tupsukorvat viuhumaan ja hommiin. Tää on siistein projekti ikinä, mulle henk koht. Täpinöiden ja toisaalta myös ahdistuksen määrä on valtava. Nyt viuuuuuuuh!

Lynx
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: submit - 07.04.2018, 10:32
Niin, yritykset ei synny tyhjästä - kovaa työtä tarvitaan ja siitä nostan hattua kaikille, jotka mahdollistavat jotain uutta Suomessa. Sitä en tiedä, onko klubin tarkoitus tuottaa ansioita jollekin/joillekin, vaiko toimia ainoastaan sillä tasolla, että kulut tulee katettua. Mutta joka tapauksessa rahaa siirtyy, siinä saattaa olla yksi tekijä, miksi ihmiset ovat nyt aktiivisina ja haluavat tietoa.

Onnea klubille ja hauskaa iltaa!
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Countess - 07.04.2018, 10:38
Useampi maininnut ettei ole muualla törmännyt vastaavaan toimintatapaan. Ihan viime viikonloppuna Tukholmassa Fetish Weekendeillä oli kahdet bileet joiden järjestäjäklubeihin tulee rekisteröityä nimen, osoitteen ja syntymäajan kanssa; netistä ostettuja lippuja ei tarvita missään muodossa vaan ovella henkkareilla sisään kun nimi ja syntymäaika mätsää  - melko mutkatonta.

Illalla nähdään! :)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Patajätkä - 07.04.2018, 11:47
Tuli vain mieleen kun moni niin huolissaan että joku muu tietää että käy bileissä.

Silloin kannattaa myös naamioitua kun liikkuu Helsingissä. Melkein joka kadunpätkä näkyy jollain videotallenteella joita voi nähdä vaikka kuka. Joitain jopa online.
Samoin oma kulkuneuvo (jollei julkisella) jolla paikalle tulee kannattaa naamioida koska rek.nro näkyy myös em. videoista. Monet kiinteistöt ovat myös valvottu kameroin vartiointiliikkeiden toimesta.

Jos 100% anonyymit bileet pitää järkätä niin pitää siirtyä pois 'ruuhkasuomesta' :)

Itse osallistun nimelläni ja kuljen paikalle ilman naamiota.

Illalla nähdään.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Juuttisetä - 07.04.2018, 12:01

Olipa taas laadukasta argumentaatiota  :love:
Anonyyminä ei nykyään mitään voi järkätä, se on täysi illuusio, jos tarpeeksi tahtoo saada toiset selville se onnistuu. Anonyymisti voi toimia vain yksin, käteenvetäminen tuntemattomana vaan saattaa olla nopeastikkin tylsää.

Mutta nää esimerkit ns yleisestä seurannasta, katukamerat, plussakortit jne on sellaisia tosipaskoja esimerkkejä...ne kun ei edelleenkään kerro onko siellä henkkamaukassa ostamassa vaatteita vaiko saamassa parrua kakkoseen. Jos nimi taikka naama näkyy kamerassa joka kinkytapahtumassa tuskin ollaan kahvilla? Noin niinkuin kärjistäen.
Monet on muuten vaikkapa FBssä, mutta kummasti löytyy erillisia profiilleja kinkytoiminnalle...tulee mieleen että miten avoimia sitä nyt sitten lopulta ollankaan. Olisko tossa ristiriitaa? Minusta on, kenties paikka peilille ja hetkelliselle itsetutkiskelulle...
Tässähän sitten avoimin mielin liikkuville on oiva kohta vedellä ne kinkykuvat sinne normiprofiiliin jos niin avoimia ollaan....

Se että Minä Itse tekee jotain, ei tarkoita että kaikki muut tekee, taikka se edes olisi kaikille muille mahdollista.

Yksi porukka mölisee "ollaan kaapista ulkona", toinen "ei ne nimet haittaa", kolmas "tahdotaan olla nimettömiä"....edelleen, mustaa valkoisella miksi ja kaikki ryhmät istuu hiljaa.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Patajätkä - 07.04.2018, 12:44
Juuttis myy friient.
Tarkoitus ei ollu argumentoida tms. Vain muistuttaa että näkymättömänä ei selviä JOS joku oikein haluaa seurata missä liikut (lue ex-xx, julkimot yms).
-Sorry OT- Itsekkin käytän FBssä kahta profiiliä. Köydenpunoja ja itseni.
Osittain koska monikaan kaverini ei haluu nähdä narukuviani eikä varsinkaan tyttäreni kaverit (ja heidän vanhemmat) silloin kun olivat viellä nuoria (nyt jo aikuisia). -Sorry OT-
:)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: fen84 - 07.04.2018, 12:49
Mä luotan siihen että tiedot pidetään niin ettei ne leviä. Eli tulossa.

T: se jolla ei oikeasti ole töitä jos joku päättää riipiä kaapin ovet sepposen selälleen
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: JamoFreedom - 07.04.2018, 13:43
Kaiken muun turhanpäiväisen sepustuksen luettuani niin on jäänyt minulta se tärkein huomaamatta eli

Onko tilassa vartioitua narikkaa?

Jamo
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: halukkaat - 07.04.2018, 14:31
Saisiko tiedustella, että paljon lippuja on mennyt nyt ennakkoon? Tietäisi vähän paljon porukkaa on tulossa.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Paistettu Mörkö - 07.04.2018, 14:49
Hoi,

en ole lähdössä ko. juhliin ainakaan tällä kertaa, mutta en malttanut olla tutkimatta asiaan liittyvää lainsäädäntöä hieman.

Pääasiallisesti varmaankin on kyse Alkoholilaista (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19941143) sekä Kokoontumislaista (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990530).

En valitettavasti löytänyt ainakaan Kokoontumislaista mitään pykälää jossa puhuttaisiin henkilötietojen keräämisestä - valitettavasti, päinvastoin, Kokoontumislaki tuntuu pitävän yleisenä tilaisuutena varsin laajaa joukkoa tapahtumia. Laki on epämiellyttävän tulkinnanvarainen - ovatko kinky-bileet "...tilaisuutta osanottajien lukumäärän, tilaisuuden laadun tai muiden erityisten syiden perusteella voida pitää luonteeltaan yksityisenä."-ehdon alle osuvia?

Lainaus
2§ Soveltamisala

...Yleisötilaisuudella tarkoitetaan tässä laissa yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, kilpailuja, näytöksiä ja muita niihin rinnastettavia tilaisuuksia, joita ei ole pidettävä yleisinä kokouksina. Jos tilaisuuteen osallistuminen edellyttää kutsua tai määrätyn yhteisön jäsenyyttä, sovelletaan siihen tämän lain säännöksiä yleisötilaisuudesta, jollei tilaisuutta osanottajien lukumäärän, tilaisuuden laadun tai muiden erityisten syiden perusteella voida pitää luonteeltaan yksityisenä....

Koko laista ei löydy mainintaa siitä että 'yhdistyksen tai yhteisön' jäseneksi ottaminen vapauttaisi järjestävän tahon ko. lain velvotteista. Joka tapauksessa tässä liikutaan vähän harmaalla alueella. Ilmeisesti 'muiden yksityisklubien' tapauksessa tuo osannottajien pienehkö lukumäärä on ollut se peruste millä tilaisuuksia ei pidetä julkisina. Mitenköhän on tässä tapauksessa?

Alkoholilain osalta ollaan samalla tavalla harmaalla alueella - poliisi on ollut yksityisklubien osalta varsin kiinnostunut siitä miten alkoholijuomia niissä anniskellaan. Omien viinojen tuominen on harmaalla alueella joskin teoriassa laillista, MIKÄLI kyseessä ei ole yleisötilaisuus, allaolevien ehtojen täyttyessä.

ILMEISESTI järjestävä taho siis näkee asian jotensakin seuraavasti:

a) Clubia ylläpitää yritys, jonka pääasiallinen funktio on hallinnoida yksityisklubia,
b) Ottamalla bilekävijät 'päiväjäseniksi' heihin suhtaudutaan kuin 'yksityisklubin pysyviin jäseniin' (hieman huteraa lain valossa enkä usko että kestäisi tarkastelua käräjillä - koska 'päiväjäseniltä' tuskin vaaditaan liittymismaksua, tämä tulkitaisiin lain kiertämiseksi),
c) Koska clubilla pyörivät vain 'jäsenet', ihan sattumalta kaikki samaan aikaan, mitään ilmoituksia tilaisuudesta yms. ei tarvita, koska mitään yleisötapahtumaa ei varsinaisesti ole, on vain yksityisklubin jäseniä jotka sattuvat samaan aikaan kerhotiloille

Kaikenkaikkiaan mielestäni etenkin kohta b) on tavattoman hutera lainsäädännön näkökulmasta. En kyllä löytänyt mistään vaatimusta siitä että henkilötietojen antaminen olisi jostain näkökulmasta pakollista ja kovin mielelläni, ihan uteliaisuuttani, kuulisin mihin lainkohtiin tässä viitataan.

Ihan ystävällisenä kommenttina Clubin porukoita kohtaan, suosittelen pitämään huolen siitä että bileet eivät aiheuta häiriötä lähiseutujen asiakkaille tai liikenteelle, koska näistä asioista paikallinen vallesmanni kyllä kiinnostuu ja saattaa vaati jatkossa ilmoitusta tai jopa jonkinlaista lupakäsittelyä bileiden järjestämistä varten.

Toisaalta, vaikuttaisi myös siltä että valtiovallan mielenkiinto yksityisklubeja kohtaan liittyy lähinnä ANNISKELUUN, ei niinkään kokoontumisten järjestämiseen.

Paloturvallisuuden osalta ollaan myös hieman limbossa - pelastussuunnitelma ja palotarkastajan hyväksynnät tehdään tilan käyttötarkoituksen mukaan - oletan, että Club OY on hakenut tilalle käyttötarkoituksen muuttamista siitä mitä se nyt ikinä on ennen ollutkin, kokoontumistilaisuuksien järjestämistä varten. Mikäli tila taas on virallisesti tarkoitettu johonkin muuhun käyttöön ei siellä periaatteessa kokoontumisia voi järjestää.

Ja taas, toisaalta, mikään näistä asioista ei varsinaisesti johtaisi bileissä KÄVIJÖIDEN rikosoikeudelliseen vastuuseen mistään.

Henkilötietojen antaminen ja kerääminen jotta täytettäisiin edellämainitsemani listan kohta b) on kuitenkin kovin, KOVIN, epämääräinen tapa kiertää kokoontumislain ja muiden yleisötilaisuuksien järjestämisestä annettuja säädöksiä. Paloturvallisuussäädösten osalta tämä ei ole perusteltua - siinä olennaista on henkilömäärä. Ja jälleen ollaan harmaalla alueella - jos kyseessä kerran ei ole yleisötilaisuus vaan ihan sattumanvarainen, samaan aikaan klubille sattunut porukka, ei ole velvollisuutta pitää osallistujamäärää silmällä. Jos taas osallistujamäärää pitää pitää silmällä, miten kyseessä ei ole yleisötilaisuus.. yms yms.

Kaikenkaikkiaan hienoa että joku jaksaa lähteä taistelemaan lupaviidakkoon saadakseen aikaiseksi jotain uutta - tämäntyyppistä yksityisklubiahan ei tästä maasta vielä löydy. Nähtäväksi jää miten järjestävä taho saa lupaviidakon niitettyä ja homman pyörimään pidemmällä aikavälillä. Toivottavasti hyvin :)

Rgds, Mörkö
 
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: LadyHera - 07.04.2018, 15:33
Minulla ei nyt aivot taivu tähän paloturvallisuusaspektiin. Eikös paikassa ole kuitenkin vakuutus? Jos tulipalo sattuu, niin vuorokauden säilytettävää nimilistaa ei voi hävittää ennen kuin palonsyyntutkinta on tehty. Sitten lista annettaisiin viranomaisille ja arkistoitaisiin jonnekin siltä varalta, että pitäisi tutkia onko palo sytytetty tahallaan vai onko esim oikosulku. Täten minunkin nimeni iloisesti olisi paloviranomaisten ja poliisin hallussa mahdollisesti pysyvästi säilytettävänä asiakirjana. Vaikkakin löytyisi se oikosulkuun mennyt johdonpätkä jostain välikatosta.

Mutta, ilta buukattu jo muutenkin enkä pääse osallistumaan. Hienoa kun jotkut värkkäävät ja menijöille hauskaa iltaa. Toivottavasti huomenna saan lukea miten kinkyt ovat viihtyneet. Itse en näillä spekseillä ikinä klubille tule. Mikäli nikki ei riitä niin en osallistu.

Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Redwood - 07.04.2018, 17:16
Hei tyypit! Tupsukorvatiedottaja täällä!

Keräämme myös päiväjäseniltä nämä tiedot, koska meidän on täytettävä viranomaisvelvoite. Kuka viranomainen näitä tietoja saattaisi sitten tarvita? Esimerkiksi tulipalon sattuessa mm paloviranomaiset haluavat tietää keitä klubilla on, ja siinä tapauksessa lista nimimerkeistä ei täytä viranomaisvelvoitetta. Viranomaisvelvoite täytetään, kun kirjoitamme päiväjäsenten nimet ja kotipaikat yhdelle paperille, joka hävitetään bileiden jälkeen. Paperia ei voi yhdistää Club X:n.

Mikäköhän lakipykälä on kyseessä?

Täältä ei ainakaan löydy tuollaseen velvoittavaa kohtaa
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110379 (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110379)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Kuriainen - 07.04.2018, 18:53
Koska yleensä Suomessa ei ole bileisiin oikeita henkkareita tarvinnut näyttää, varmaankin eri juristeilta saa vähän eri vastauksia tähän asiaan, ja kannattaa ehkä kysyä vielä second opinion miten tämän toteuttaa. Mutta tänään tehdään tämän mukaan! Kiitos sankarillisille klubinperustajille uurastuksesta!  C:-)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: orjamies - 07.04.2018, 21:27
NO ei kai tässä olisi kannattanut konsultoida vaikka ihmisiä joilla on 30v kokemus  vaan kannattaa lyödä päätä seinään ja kokeilla josko se antaa myöten ps esim vaikka minua =)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Sindex - 08.04.2018, 00:59
Hienot on tilat ja hyvä oli tunnelma. Kiitos  :-*
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Ride - 08.04.2018, 01:45
Paistettu Mörkö, aika hyvin pohdiskelit samaa kuin itsekin. Pykäliä en nyt viitsi enää pahemmin muistella enkä tarkistella. Seuraavanlaisia kuitenkin mietiskelin. 1.Jäsenrekisteri vaaditaan ja henkilöt ja nimet pitää olla aitoja. 2. Uskoisin, että yksityisklubi voi järjestää omissa tiloissaan erilaisia tapahtumia ilman velvoitetta tiedottaa viranomaisille. Eli ei tarvitse olla " sattuma, että ihmiset tulee paikalle ". Lakiahan saa kiertää, jos sitä ei tee rikkomalla lakia :), mutta silloin pitää olla tarkkana ja veikkaisin tämän henkilöllisyyden varmentamisen liittyvän juuri siihen. Kuitenkin itsekin pohdiskelin, että onko kikka varmasti toimiva. Toivotaan. Muuten voipi tulla aika paljon lisäkustannuksia ja turhaa byrökratiaduunia, niin järjestämisten kanssa, kuin itse tilojen saattamiseksi siihen kuntoon, ettei viranomaisilla ole sanomista. Mutta niin tai näin, toivottavasti kaikilla oli/on kivaa. Paska homma, mutta ite en päässyt paikalle, vaikka tahtoa olisi ollut :(.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: telle - 08.04.2018, 03:14
Miljoonat kiitokset biletiimille, olipa kerrassaan upeaa  :love:
(Erityiskiitokset joustavuudesta lipunmyynnissä siinä hyvin perustellussa syyssä  ;D )
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: fen84 - 08.04.2018, 10:19
Olipas ihan hirveen kivat bileet! Kiitokset järjestäjille, olitte tehny hienoa työtä kiireisestä aikataulusta huolimatta.  ^-^
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lady Whip - 08.04.2018, 10:31
Tila yllätti positiivisesti. Hieno paikka.
Tänne varmasti jatkossakin. Paras paikka pääkaupunkiseudulla. Tässä on tunnelmaa.

Kiitos kaikille ketkä jaksaneet väsätä klubia.  :love:

Oli mukavat bileet. Tällaisellekin ihmiselle joka karttaa kovia ääniä, välkkyviä valoja ja suuria ihmisjoukkoja.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: bikantti - 08.04.2018, 11:01
Kuulostaa hyvältä. Nyt vaa kertokaa, että milloin siellä on ne lateksibileet sit varmana? :D

Ja miljööfettari haluaa nähdä kuvia.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Nallu - 08.04.2018, 11:18
Olipahan kivaa! Kiitos kaikille clubin puuhahenkilöille :)

Miljöö on toimiva ja tilat tosi monipuoliset - potentiaalia on siis kaikenmoiseen mukavaan puuhasteluun.
Clubissa oli huomattavasti baariympäristöä vapautuneempi fiilis ja yhteisöllisyyttä jotka ikävä kyllä baarissa järkätyt bileet ovat hieman jääneet paitsi. Täällä kelpaa kyllä järkätä bileiden lisäksi myös kaikenmoista muuta aktiviteettia, odottelen kyllä kovasti mm. workshoppeja  :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: JamoFreedom - 08.04.2018, 13:05
Kiitokset suurenmoiset minunkin puolestani. Tila on hiukan niin kuin paranneltu versio Kivistöstä, sillä erolla että juomia saa nautiskella kaikkialla joten ei syntynyt mitään juomisnurkkausta niin kuin Kivistöllä. Toivottavasti kumihuone valmistuu nopeasti ja kumipäivät varmistuvat toukokuulle?

JamoFreeDom
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lynx - 08.04.2018, 13:33
Huomenta!

Kiitos kiitos kiitos tuhannesti kaikille bilettäjille, ilta oli ihan mieletön. Alkupaniikin jälkeen pystyi itsekin nauttimaan tunnelmasta, ja köysiräkillä hengatessani tunsin niin valtavaa kiitollisuutta kun näin miten ihmiset leikkii, nauttii ja kokee. Mun kirjanen on täynnä teidän palautteitanne ja toiveitanne, ne ovat ihan ehdottoman tärkeitä, koska monia pieniä asioita en olisi tullut ehkä itse ajatelleeksikaan. Olen todella tyytyväinen siihen miten tila ja kalusto toimi, ja komppaan Lady Whipiä kovia ääniä ja välkkyviä valoja kammoksuvana ihmisenä että klubilla se ei tuottanut ongelmia.

Tuhannet kiitokset erityisesti kaikille ihanille auttajille, ilman teitä en olisi pysynyt kasassa <3

Möröllä oli todella hyvä kommentti lain tulkinnoista, nää on tosiaan hirmu hankalia ja harmaita alueita. Me mietitään ja säädetään tätä vielä, ja pyritään löytämään sellainen käytäntö, joka on mahdollisimman selkeä ja aiheuttaisi mahdollisimman vähän epäluuloa niin asiakkaiden kuin viranomaistenkin mielessä. Se on iso haaste, mutta se on ratkaistava, koska se mitä tässä rakennetaan on jotain niin ainutlaatuista, se tuli todistettua eilen.

Pää kipeä, aamukahvi mahassa, valtava onni ja kiitollisuus ja tunne siitä että on oikealla polulla. Rakkauksia!

Lynx
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Pedrau - 08.04.2018, 14:17
Voidaanko jo bilettää uudestaan, voidaanhan????  O:-) :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Arttu - 08.04.2018, 14:53
Kiitos meidänkin puolesta - oikein onnistunut ilta mukavissa puitteissa mahtavassa seurassa 😁 Kivaa oli!
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Emriikka - 08.04.2018, 16:22
Olipa mukavaa olla bileissä, missä oli lämmin ja rento tunnelma sekä aito pervon tekemisen meininki  :)
Puitteet olivat tosiaan hienot eikä toista vastaavaa paikkaa ole pervojen iloitteluun käytettävissä ainakaan täällä Helsingin ympyröissä.
Lämmin kiitokseni klubia pystyyn uurastaneille ja koko mahtavalle juhlakansalle.
Ja toki aivan erityinen kiitos kaikille klubilla leikkineille ja varsinkin niille, jotka päästivät luovuutensa valloilleen vitsakilpailussa.
Skaba tuotti upeita luomuksia, joita minulla oli ilo ja kunnia testata klubi-isännän johdolla. Aamulla pyllyni oli oikein nätin värinen ;D

Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Ninni - 08.04.2018, 16:41
Kiitos meidänkin puolesta - oikein onnistunut ilta mukavissa puitteissa mahtavassa seurassa 😁 Kivaa oli!

Väsynyt mutta onnellinen komppaus tälle    :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: vorezz - 08.04.2018, 17:43
Kiitokset omastakin puolesta kaikille tilaa rakentamassa ja sisustamassa olleille ja muulla tavoin auttaneille. Suurkiitos myös kaikille ihanille bilevieraille! ^-^

Nyt vois ehkä syödä ja nukkua seuraavat pari päivää :D
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Alexios - 08.04.2018, 17:46
Nyt en päässyt, mutta jossain vaiheessa pitää kokeilla! Toivottavasti joskus järjestetään myös alkoholittomia bileitä. Tämä nyt ei sentään ole baari, jossa on pakko myydä.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: viaton - 08.04.2018, 18:03
Nyt en päässyt, mutta jossain vaiheessa pitää kokeilla! Toivottavasti joskus järjestetään myös alkoholittomia bileitä. Tämä nyt ei sentään ole baari, jossa on pakko myydä.

+1 Kovasti kiinnostaisi alkoton tarjoilu sekä naposteltavat ::)
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: telle - 08.04.2018, 19:54
Alkotonta tarjoilua oli näissä juhlissa eikä ns.anniskelua ollut.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Alexios - 08.04.2018, 20:34
No siis, tarkoitin bileitä, joissa ei juoda alkoholia ollenkaan, eikä kukaan tuo sinne alkoholijuomia. Sen ymmärtää, että baarissa sellaisia ei voi järjestää, mutta muualla minusta voisi.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Missy - 08.04.2018, 20:49
Koska mä käyn aina välillä hitaalla niin bileisiin voi tulla kuka tahansa? Ei siis tarvitse olla jäsen,mutta muunlaiseen visiitin pitää olla joko itse jäsen taikka käydä sitten jonkun kanssa,joka on jäsen?
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: MilleFiore - 08.04.2018, 22:40
Mitkään ylisanat eivät riitä avaamaan miten onnellinen olen eilisen avajaisillan onnistumisesta. Iloinen ja ylpeä kaikkien, ihan kaikkien panoksesta, niin tekijöiden kuin kokijoidenkin. Ihmiset tekevät bileet. Ihanat, avoimet, rohkeat, luottavaiset, upeat, luotettavat, omanlaisensa pervoihmiset. Erityiskiitos monista uusista kokemuksista ja tuttavuuksista.

Toivottelee ehkä kohta täältä korkeuksista alas liihotteleva Mille :love: (Monet teistä tapasivat mut sisään tullessaan lipunmyynnissä)

Toivottavasti näemme jatkossa usein.
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Lily - 09.04.2018, 03:20
Huh huh. Alkaakohan jo tasaantumaan olo sen verran että voi kirjoittaa jopa. ::)

Bileet, wau. Huh huh :love:

Kun jostain tykkää niin sen kyllä tietää. Tästä mä Tykkään.
Nimenomaisesti esim siksi että lämminhenkistä ja suvaitsevaista ilmapiiriä oli tarjolla, ja tilaa, Aah, tilaa ^-^

Sai rauhassa hoitaa omaa sub spacelaista sekä after care ei aiheuttanut pelkoa siitä että pitäisi keskeyttää baarin sääntöjen rikkomisen vuoksi.
Oli Kiva nähdä tuttuja, ja iloisia sessioivia ihmisiä, hyvinkin läheltä.
Ihania ihmisiä ja tissejä :love:
Kiitos suunnattomasti myös pienimuotoista "näytöstämme" seuranneille ja kannustaneille :love:

Koko mahtavasta viikonlopusta nöyrät kiitokset :love:

Väsynyt mutta tyytyväinen vaimonhakkaaja pikachu, remmeineen :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: femalefeline - 09.04.2018, 09:30
Olipa pienellä ihmisella hyvä olla. Ihania iloisia ihmisiä, sekä vanhoja tuttuja että uusia tuttavuuksia, lämmin tunnelma (muuallakin kuin saunassa), viihtyisät tilat ja niiiiiin hyvää kakkua....

Väsy tuli pitkän työputken takia liiankin aikaisin, mutta onneksi pääsee takaisin :)

Kiitos kaikille.  :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Countess - 09.04.2018, 23:27
Turkkusesta myös isot kiitokset tilan ja tapahtuman järjestäjille sekä tottakai kanssajuhlijoille! Mukava sekoitus koti- ja kinkybileitä :) Laadukkaat härvelit ja monenlaiseen taipuvat tilat, lämminhenkinen ilmapiiri - jes!  :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Sosumi - 10.04.2018, 01:41
Kiitos  :love:
Otsikko: Vs: It's happening! Club X avajaisbileet 7.4.
Kirjoitti: Patajätkä - 10.04.2018, 07:20
Kiitos mukavasta illasta mukavien ihmisten seurassa :)

Tilat yllättivät positiivisesti.
Naruilijoitakin huomioitu oikein hienosti. Kaksi roikotusrengasta ja yksi bambu'puomi' sekä tuo 'naruristikko teline' joka loi ihan uusia visioita ja mahdollisuuksi. Tekisi mieli kehitellä jotain valokuvaa siihen liittyen hmm.....

Huiman urakan olette tehneet näin pienessä ajassa.
Voimia jatkamiseen :)