BDSM-baari

Ilmoitustaulu => Miitit => Aiheen aloitti: Club X - 02.05.2018, 12:41

Otsikko: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 02.05.2018, 12:41
Nyt on aika (viimein) kunnostautua, bileiden aikataulut ja aihiot julkisaattaa, sekä kiittää kärsivällisyydestä tietämättöminä olleita  :love:

Nyt siis tulevana perjantaina 4.5 klo 20-02 on klubilla luvassa kirpsakka kevätkirmaus.

Vaikka aikataulu onkin kiireinen ja viimeTIPPAAN ilmoittaminen taas jäi, niin perjantain bileissä viimeisinkin tippa on talteen ja haltuun otettavissa.

Klo 21 on mahdollisuus nauttia urean iloista tunnin ajan, saavana ja antavana osapuolena.
Klo 22, juuri ennen saunan lämpiämistä, on leikkijöillä mahdollisuus saada (kosteatiloissa) lämpöinen shamppanjamalja.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on myös luvassa, kun mies kehä kolmosen ulkopuolelta tulee esittelemään halukkaille Sjambokkia.
Kyseinen hyvänäpitoväline on Etelä-Afrikassa poliiseille kehitelty mm. mellakantorjuntaan
Tervetuloa testaamaan  >:D

Illan musiikkitarjonnasta vastaa iki-ihana Kidbionic, laadukkaalla tutuksi tulleella tyylillään.

Leikkitila kaikkine laitteineen on iloisten juhlijoiden käytössä yömyöhään asti, samalla sisäänpääsymaksulla (15€), jonka voit kätevästi lunastaa verkossa:

ClubX.tapahtumiin.fi (http://Clubx.tapahtumiin.fi)
(Kuukausi- ja vuosijäsenille tapahtuma on maksuton)

TULEVIA TAPAHTUMIA:

18.5 Kinky Finland playmeet
19.5 Japani-teemapäivä
25.5 Yksityistilaisuus

Tiistana 15.5 on pikkuisten oma miitti.
Aloitamme klo 18, luvassa vaihtelevaa pikkuisille soveltuvaa herkkää ja hempeä toimintaa uusissa pikkuisten tiloissa.
Ilta huipentuu Ison (ei niin pahan) tädin iltasatu hetkeen, ja lopettelemme pikkuisille soveltuvaan aikaan, klo 21.

Tulossa myös: alaston kokki-kurssi, josta tiedotamme myöhemmin.

Ystävällinen ja iloinen biletiimi vastaa mielellään kysymyksiin ja auttaa niin bileissä kuin bileiden ulkopuolellakin, älä siis epäröi ”nykäistä hihasta.”

Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Lady Whip - 02.05.2018, 13:41
Tarkoittaako 25.5 yksityistilaisuus sitä, että jäsenet eivät voi sinä päivänä tulla käymään?
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Lily - 02.05.2018, 15:07
Silloin harvoin kun tiloissa on yksityistilaisuus, niin jäsenillä on pääsy yksityisempiin tiloihin.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 02.05.2018, 15:55
Silloin harvoin kun tiloissa on yksityistilaisuus, niin jäsenillä on pääsy yksityisempiin tiloihin.

Juurikin näin. Klubin jäsenille jää yksityistilaisuuksien ajaksi hieman privaatimmat tilat käyttöön.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: telle - 02.05.2018, 16:39
Auts, tumpelo...Pakko tunnustaa, että en nyt löytänyt tuota perjantain tapahtumaa kaupasta...Vain japani-teeman...
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Pedrau - 03.05.2018, 11:11
Jeij :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 03.05.2018, 12:25
Auts, tumpelo...Pakko tunnustaa, että en nyt löytänyt tuota perjantain tapahtumaa kaupasta...Vain japani-teeman...
kyllä löytyy jo kaupasta :)
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: telle - 03.05.2018, 13:36
Loistavaa, nyt onnistuu varmaan tumpeloltakin...Kiitos  :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: EspooMan - 03.05.2018, 14:07
Perjantaina 4.5 lähden katsomaan paikkaa.
Sinkku naisia mukaan.. :)
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: vila - 03.05.2018, 14:17
Voi tuo 4.5 olisi täydellinen pissaa ja kipua, ja aikataulut tietty täynnä :(
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Lady Whip - 03.05.2018, 14:20
Silloin harvoin kun tiloissa on yksityistilaisuus, niin jäsenillä on pääsy yksityisempiin tiloihin.

Juurikin näin. Klubin jäsenille jää yksityistilaisuuksien ajaksi hieman privaatimmat tilat käyttöön.

Hienoa.
Kiitän informaatiosta.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: LeatherM - 03.05.2018, 17:33
Huomenna katsomaan tämä paikka.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 03.05.2018, 21:56
Huomenna katsomaan tämä paikka.

Loistavaa! Tervetuloa, huomenna nähdään. ;)
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Rautakäsi - 04.05.2018, 12:26
Kehtaisikohan tuonne mennä pällistelemään tänään.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Dominaattori - 04.05.2018, 12:52
Tulossa.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 04.05.2018, 14:50
Kehtaisikohan tuonne mennä pällistelemään tänään.
Ehdottomasti kehtaa! Nähdään illalla.  ;) :love:

Tulossa.

Hienoa! Nähdään siis illalla.  ;)  :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: EspooMan - 04.05.2018, 16:02
Onko sinkku naisia tulossa bileisiin, jos on niin voin
Tulla myös. En viitsisi tulla jos vain pareja ja miehiä.
Kiitos jos joku vastailee.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Perhonen89 - 04.05.2018, 16:17
Onko sinkku naisia tulossa bileisiin, jos on niin voin
Tulla myös. En viitsisi tulla jos vain pareja ja miehiä.
Kiitos jos joku vastailee.

Kannattaa tehdä deitti-ilmoitus, niin sitä seuraa voisi sen avulla löytyä.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: nassikka - 04.05.2018, 16:48
Mitenkäs uskaltaako ensikertalainen tulla mukaan? Kannustakaa nyt hieman ehkä uskallan sittenkin.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 04.05.2018, 17:28
Onko sinkku naisia tulossa bileisiin, jos on niin voin
Tulla myös. En viitsisi tulla jos vain pareja ja miehiä.
Kiitos jos joku vastailee.
bileisiin saattaa olla tulossa sinkkuja sekä ei sinkkuja. Kemioiden kohtaamisen varmistaminen ainakin onnistuu hyvin näin suotuisissa olosuhteissa, mukaan vaan
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 04.05.2018, 17:29
Mitenkäs uskaltaako ensikertalainen tulla mukaan? Kannustakaa nyt hieman ehkä uskallan sittenkin.
tottahan toki, Nassikkana, mukaan vaan, meillä on lämmin vastaanotto :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Belle - 04.05.2018, 18:03
Moi! Pikkuisten miitti kiinnostaa! Mutta pari kysymystä:
Onko miitti maksullinen? Ainakaan vielä en löytänyt myynnissä olevia lippuja nettisivuilta.
Onko tapahtuma rajattu vain pikkuisille? Ymmärsin, että Isot jäävät tällä kertaa kotiin, mutta saattaako paikalla olla Clubin jäseniä, jotka eivät osallistu miittiin? Jos on, niin pääseekö heiltä piiloon? IIKS!
Ja ehkä se tärkein! Saako ottaa mukaan jonkun oman pienen tavaran/pehmolelun tms?  ^-^

Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: EspooMan - 04.05.2018, 18:31
Hienoa jos tulee sinkkunaisia ja toivottavasti pikkuinen tulee myös.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: nassikka - 04.05.2018, 18:35
Kiitokset vastauksesta! Matkalla ollaan ja bileissä tavataan.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 04.05.2018, 18:37
Moi! Pikkuisten miitti kiinnostaa! Mutta pari kysymystä:
Onko miitti maksullinen? Ainakaan vielä en löytänyt myynnissä olevia lippuja nettisivuilta.
Onko tapahtuma rajattu vain pikkuisille? Ymmärsin, että Isot jäävät tällä kertaa kotiin, mutta saattaako paikalla olla Clubin jäseniä, jotka eivät osallistu miittiin? Jos on, niin pääseekö heiltä piiloon? IIKS!
Ja ehkä se tärkein! Saako ottaa mukaan jonkun oman pienen tavaran/pehmolelun tms?  ^-^
pikkuisten miitti on maksuton. Paikalla voi asiakkaita olla, mutta he ovat muissa tiloissa. Pikkuisten oma turvapaikka ja kokoontumistila on täysin erillään muista tiloista
Ja ehdottomasti saat ottaa mukaan oman pehmolelun, voit sitten tutustuttaa muiden pehmolelujen kanssa :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Belle - 04.05.2018, 18:50

Jipii mahtavaa!  :)) ^-^ Me halutaan piiloon kaikenlaisilta superMan-tyypeiltä.  :-X
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Lady Whip - 04.05.2018, 18:50
Käväisin eilen clubilla ja vilkaisin pikkuisten huoneeseen.
Se on aiiiivan ihana. Viihtyisä, kodikas ja ihan pikkuisten näköinen väriskaala sekä sisustus.
Vähänkö harmittaa kun sitä pikkuista ei ole.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 04.05.2018, 18:56
Lady Whip: ihana kuulla mielipiteitä :love:
Uudistunut pikkuisten huone odottaa pikkuisia :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: nassikka - 04.05.2018, 20:10
Missä kaupungissa Club x'n bileet on katuosoite on , mutta Helsingissä se ei oikein näytä bilepaikalta.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Jouni - 04.05.2018, 20:14
Helsingissä, kannattaa mennä sisälle niin jo näyttää-(:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: vanDaali - 04.05.2018, 20:14
Helsingissä ja ei tosiaan ulospäin näytä bilepaikalta. Piti hoitaa lipun osto matkalla mutta eipä näy enää kaupan valikoimassa :( käännynkö takaisin?
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 04.05.2018, 20:18
Missä kaupungissa Club x'n bileet on katuosoite on , mutta Helsingissä se ei oikein näytä bilepaikalta.
kyllä varmasti olet oikeassa paikassa. A rappu ja toinen kerros
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 04.05.2018, 20:19
Helsingissä ja ei tosiaan ulospäin näytä bilepaikalta. Piti hoitaa lipun osto matkalla mutta eipä näy enää kaupan valikoimassa :( käännynkö takaisin?
älä käänny.. tule paikalle. Ongelmaa selvitellään parhaillaan
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: nassikka - 04.05.2018, 20:33
Niin se katuosoite Helsingissä? Senkin vielä saisi!
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Jouni - 04.05.2018, 20:38
Paikka: Club X, Sahaajankatu 35 A, 00880 Helsinki
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 04.05.2018, 20:40
Niin se katuosoite Helsingissä? Senkin vielä saisi!
laitettu yksärinä. Aiemmasta viestistä ymmärsin että katuosoite oli tiedossa.Pahoittelut :)
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: nassikka - 04.05.2018, 20:52
Oikein paljon kiitoksia osoitteesta. Olen onnellisesti perillä.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 04.05.2018, 21:17
Tapahtuman aikaisessa lipunmyynnissä edelleen ongelmia näitä yritetään ratkaista. Mikäli ei tapahtumaa löydy lippua yrittäessäni ostaa, Ota rohkeasti yhteyttä tai tule paikanpäälle niin ratkaistaan ongelma :)
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: EspooMan - 04.05.2018, 21:43
Onko sinne tullut naisia myös paikalle ?
Ja onko yhtään sinkku tai yksin tullutta naista.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: vorezz - 05.05.2018, 02:30
Onko sinne tullut naisia myös paikalle ?
Ja onko yhtään sinkku tai yksin tullutta naista.

Emt muttei oo tinder
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Pedrau - 05.05.2018, 02:35
Jeij! Olipas kivaa! Kiitos kaikille :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: telle - 05.05.2018, 03:00
Ai että oli mukavaa  :love: Vanha tuttavuus sjambokin kanssa tuli uudistettua...Näköjään takamus mustuu myös itäisessä Helsingissä yhtä hienosti kuin Turussakin. Miljoonat kiitokset järjestäjille, seurueelle ja muille rakkaille ihmisille  :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: MilleFiore - 05.05.2018, 03:39
Wau! Kiitos meille kaikille ja etenkin teille jotka eniten sen ansaitsette. Oliko muka katarttista? Oli!
Pus! Ja kaikkea ihanaa mitä ikinä voin rakkaille  kanssakulkijoille toivoa. LOVE IS IN THE AIR.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: LeatherM - 05.05.2018, 06:30
Oikein mukava paikka ja ihmiset, kyllä tosiaan on nähty vaivaa puitteiden eteen. Ehdottomasti kannattaa katsastaa.
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: vanDaali - 05.05.2018, 09:34
Kiitos, oli jotenkin tosi kiva tunnelma illan ajan, vähän niinkuin olisi jonkun kotona ollut iltaa viettämässä.

Ja tietty unohdin oranssin pyyhkeen muovikassissa vaatenaulakkohyllyyn, josko joku henkilökunnasta pelastaisi ainakin kassista ulos ennenkuin lähtee itse kävelemään. Kiitos.

Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Lily - 05.05.2018, 12:08
Oioioi ^-^
Väsyneenä mutta onnellisena tää/nää kiittää..
Bileet oli aivan mielettömät, mellakantorjunta kunnossa(jälkiä ihastellessa) , tunnelma katossa, aamulla hymy kasvoilla.
Vaikka puitteet on aivan mahtavat, nii ihmiset tekee bileet :love:
Kiitos siis omalle seurueelle sekä muille bilettäjille, u Make My day :-*
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 05.05.2018, 12:17
Onko sinne tullut naisia myös paikalle ?
Ja onko yhtään sinkku tai yksin tullutta naista.

Emt muttei oo tinder
Emme tosiaan pysty antamaan tämänkaltaisia tietoja, parhaiten asia selviää tulemalla paikanpäällä tai varsinkin niin että seuranhaku ennen bileitä ja yhdessä bileisiin tulo O:-)
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 05.05.2018, 12:20
Kiitos, oli jotenkin tosi kiva tunnelma illan ajan, vähän niinkuin olisi jonkun kotona ollut iltaa viettämässä.

Ja tietty unohdin oranssin pyyhkeen muovikassissa vaatenaulakkohyllyyn, josko joku henkilökunnasta pelastaisi ainakin kassista ulos ennenkuin lähtee itse kävelemään. Kiitos.
Kiitos itsellesi, oli vallan kiva seurata aktiviteetteja. Pyyhkeesi löytyy täältä käyttökuntoisena ensi kerralla. :)
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 05.05.2018, 12:23
LeatherM, Pedrau, Telle, MilleFiore ja Lily, aivan ihanaa, kiitos, nähdään taas klubilla, kaikkien kinkyjen olkkarissa :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: telle - 05.05.2018, 13:51
 :love: :love: :love: :love: :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Emriikka - 05.05.2018, 14:51
Kivaa oli taas, kiitos kaikille ihanille ihmisille  :)
Sjambokilla pehmitettiin parit pyllyt. Kylläpä tosiaan mustuu myös itä_Helsingissä.
Kuvallinen dokumentti gallerian piiskatuissa pyllyissä ;)
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Sosumi - 05.05.2018, 15:52
 :love:
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: telle - 05.05.2018, 16:07
Oli kyllä aika omituista herätä aamullakin siihen, että perseeseen sattuu...Tykkään jäljistä, joten seuraavaksi viikoksi luvassa hymyilyä  ;)
 "muoks" Lisäsinpä kuvan minäkin  ;D
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Hirvaz - 06.05.2018, 05:00
Sopiiko koskaan ilmaista, että joo; juuri sitä mitä skene on ollut niin kauan kuin se on ollut?

* )
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 07.05.2018, 10:40
" Herra Sjambok" on lupautunut myöhemminkin osallistua mellakantorjuntaan, joten ei huolta niiden osalta, jotka eivät vielä päässeet kokeilemaan tällä kertaa >:D Tiedotamme asiasta myöhemmin lisää.

Pysytään kanavalla ja nähdään Club X:llä :-*
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Motoristimies65 - 08.05.2018, 15:16
Tänään ja torstaina avoimet ovet Club X:llä klo 19-21! Saa leikkiä! Jos et vielä ole käynyt, niin tule itse toteamaan, miten hieno paikka klubi on!
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Motoristimies65 - 12.05.2018, 09:03
Vain viikko Japani-teemapäivään! Tule mukaan Hanamiin, syömään sushia nyotaimori ja köysittelemään!

Liput: clubx.tapahtumiin.fi (http://clubx.tapahtumiin.fi)
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Juuttisetä - 12.05.2018, 09:43
Allekirjoittanut tulee täältä maalta ihmettelemään Isolle Kirkolle meininkejä, tuskin tuohon alkuun kerkeän mutta joskus 17 pintaan kerennen tonteille.
Eli jos joku tahtoo viettää aikaa jossakin liki ennen köysisysteemeitä niin huudelkoon....
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: bikantti - 04.11.2018, 10:45
Nää Glitter, gloss & glamour on kait ihan kohta jo!  :o

https://clubx.tapahtumiin.fi/fi/events/e/early-bird-glitter-gloss-glamour/5ba131c908201024348b4567
Otsikko: Vs: Club X:n tapahtumat
Kirjoitti: Club X - 04.11.2018, 16:25
Nää Glitter, gloss & glamour on kait ihan kohta jo!  :o

https://clubx.tapahtumiin.fi/fi/events/e/early-bird-glitter-gloss-glamour/5ba131c908201024348b4567

Ihan kulman takana - vielä huomenna alkavan viikon aikana on tulossa lisätietoa tapahtumasta. sExhibition kiireet ovat pitäneet väen työn touhussa joten pahoittelemme, ettei lisätietoja ole vielä tänne postiteltu. Näiden bileiden early bird todella oli early bird ja vielä on aikaa olla aikainen lintu ;)

Club X -tiimi