BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 08.07.2018, 10:26
-
Pysyviä jälkiä?
Pmmp hoilotteli aikoinaan, kuinka vaikeaa on selittää ja ymmärtää, miten toisesta aina jälki jää.
Erot ovat useimmiten tuskallisia. Mitä merkityksellisempi suhde, sitä kovempi paikka, kun se päättyy. Olipa itse jättäjä tai jätetty. Yhteinen päätöskin voi kaikessa oikeudessaan olla vaikea.
Erokivun vaiheita jaotellaan monin tavoin. Esimerkiksi shokkiin, kieltämiseen, suruun, syyllisyyteen, kipuun ja hyväksyntään. Näitä vaiheita on vaikea tunnistaa itse kivun ollessa ajankohtaisimmillaan, mutta aika helppo tunnistaa jälkikäteen ainakin osan toteutuvan omallakin kohdalla.
Mutta mitä tämä kipuilu voi tehdä kinkylle? Voiko ero jättää pysyviä jälkiä? Vaikuttaako kivun eri vaiheet taipumuksiin tai mieltymyksiin? Voiko kinky oireilla eri tavoin eroa käsitellessään? Voisiko näitä vaiheita kuvata jotenkin eri nimillä?
Tässä kohtaa olemme varmasti kaikki yksilöitä. Silläkin lienee väliä, millaisena päättyneen suhteen kokee ja näkee. Ei kuitenkaan liene harvinaista, että esimerkiksi D/s-suhteen päätyttyä on vaikea edes harkita uutta. Jos on ottanut pahasti siipeensä, pelkää lähteä sellaiseen uudestaan. Jos taas kokee, että kaikki oli hyvin ja tunteet olivat voimakkaita, on vaikea uskoa, että mikään tuntuisi miltään sen jälkeen. Vastanäyttelijän saappaat tuntuvat liian suurilta kenenkään täyttettäväksi. Haastajat ovat epäreilussa asemassa. Onhan edellinen suhde kasvanut täyteen mittaansa ajan ja vaivan kanssa. Silti saattaa odottaa uudelta suhteelta jotain yhtä ravistelevaa ja tuntuvaa, kuin edellinen oli heti alussa. Vertaa korkeakoulun käynyttä ekaluokkalaiseen.
Rakkaus on truumasokistien laji. Se jättää väkisinkin pysyviä jälkiä. Asettaa uusia standardeja. Tekee rakkaansa menettäneestä monin tavoin hauraan ja ehkä kovettaakin. Ihminen on ehkä sama, mutta niin erilainen.
Jossain vaiheessa on silti aika mennä eteenpäin. Mutta miten se onnistuu, jos ruusunpunaiset lasit ovat tummuneet pikimustiksi ja taipumuksistaan tietoinen ihminen ei ehkä ole valmis kokemaan samaa kuviota uuden ihmisen kanssa? Onko silloin helpompi keskittyä fyysisyyteen? Voiko kipua yrittää lievittää fyysisellä kivulla? Ehkä sessiotyyppinen suhde on helpompi aloittaa. Ehkä ennen kivusta nauttinut kaipaa lähinnä syliä ja turvaa. Mutta käyvätkö ne ajan myötä liian tylsäksi? Vaniljaksi kääntyminenkin voi tuntua vaihtoehdolta, kun nuolee vielä haavojaan. Missä vaiheessa ylipäätään voi katsella uusia ihmisiä? Toiset kaipaavat laastareita palauttaakseen uskon itseensä ja tulevaisuuteen. Ehkä on olemassa nippu kiinnostuksenkohteita, joita ei ole päässyt toteuttamaan exänsä kanssa ja on kiire päästä kokeilemaan uutta. Toiset tarvitsevat aikaa. Voiko käydä niin, ettei ikinä pääse kunnolla yli?
Elämän kolhut jättävät väkisinkin säröjä. Erot ovat aika monelle isoja käännekohtia elämässä. Suuria säröjä. Niitä voi yrittää kursia kasaan. Niitä voi peittää kovalla kuorella ja suojella kilpikonna- tai siilipuolustuksella. Mutta siellä ne ovat. Itse suosin haavojen tuulettamista ainakin jossain määrin. Etteivät vain alkaisi märkiä. Ja ne säröt.. Niistä valo pääsee sisään, jos vain päästät.
(https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=18073;type=avatar)- pohtii lemmikki, joka ehkä joskus osaa itsekin vastata omiin kysymyksiinsä
-
Hyvää pohdintaa. Kysymyksiä, joita olen itse miettinyt lähiaikoina todella paljon.. En tiedä vastauksia, mutta niitä ei varmaan kukaan tiedä. Ehkä pitää vain uskoa ja toivoa että joskus olo helpottuu. Luotan siihen, että kun on oikea aika ja paikka, niin oikeat vastaukset ja oikeat ihmiset tulevat kyllä vastaan. Sitä että milloin se hetki sitten koittaa, ei voi tietää.
Itse olen ottanut sen asenteen, että menen ja koen oman mieleni mukaan. Teen asioita, joista tulee minulle hyvä ja turvallinen olo. Elän omaa elämääni itseäni varten.
-Belle
-
Luotan siihen, että kun on oikea aika ja paikka, niin oikeat vastaukset ja oikeat ihmiset tulevat kyllä vastaan. Sitä että milloin se hetki sitten koittaa, ei voi tietää.
Itse olen ottanut sen asenteen, että menen ja koen oman mieleni mukaan. Teen asioita, joista tulee minulle hyvä ja turvallinen olo. Elän omaa elämääni itseäni varten.
-Belle
Juuri näin. Omalla kohdallani se tapahtui odottamattoman nopeasti! En olisi ikäni uskonut. Juuri sillä hetkellä kun toivoa ei ollut enää jäljellä. Epätoivon kierteessä. Toisaalta nyt kun mietin niin parhaassa paikassa. Hyvä karma kosti :) Tällä hetkellä en voisi olla onnellisempi. Mutta kantapään kautta täällä monet menee, harvalla heti tärppää. Toivoa ei kuitenkaan kannata menettää ikinä!
-
Jos ihmisen ottaa tosissaan, aina silloin erot jättävät jäljen. Siltä ei voi välttyä.
Sitä miettinyt useinkin koska tulee se raja vastaan jolloin on polttanut itsensä loppuun suhteissa.
Kaipaa ja haluaisi mutta ei kykene enää vastaanottamaan koska ei ole enää annettavaa.
Kaikki on jo sanottu ja tehty muiden kanssa. Tunteet loppuneet.
Pystyykö tuon pisteen jälkeen enää kiinnittymään kehenkään.
-
Sanoisin, että, vaikka ne arvet välillä kovasti sattuukin niin samalla ne myös muistuttaa kaikesta siitä ihanasta, mitä on kokenut ja tehnyt. Mielummin ne arvet kuin se, että ei olisi elänyt elämäänsä lainkaan.
-
Saa ja pitääkin jäädä pysyviä jälkiä - muutenhan olisi ollut kyse jostain vähemmän merkityksellisestä. Syvä suhde myllertää ja muuttaa sisintä, mikään ei ole kuten ennen, mutta miksi pitäisikään.
Itse koitan suhteen loppumisen jälkeen nollata pääni ja olla vertaamatta ketään tai mitään mihinkään entiseen. Ikäänkuin neitsytmatkalla. Huono puoli on siinä, että subina olemisenkin joutuu jotenkin hakemaan uudelleen, kun se on ollut tiettyyn persoonaan ja suhteeseen sidottu.
-
Vastuu itsestä..joskus helpommin sanottu kuin otettu. Itse vasta opetellut ja ikää on reippaasti yli täysi-ikäisen.
Jos on kovin hallitsevien ihmisten lähipiirissä ja tottuu siihen,että vähätellään ja määräillään,kontrolloidaan..jää ehkä oppimatta vastuu omasta itsestä..ja vastuu niistä jäljistä..helpompaa alkaa syyttelemään,että "nuohan ne aiheutti, syy on muiden"..
Aina ei ole mahdollista muuttaa olosuhteita tai itseään toisenlaiseksi..mutta ajan kanssa opetella itsenäiseksi, jopa hyväksyä,ettei ehkä koskaan pysty eroottisen suhteeseen.
Ystävyys ja molemminpuolinen kunnioitus on vaikeampi murtaa,jos se on syntynyt joskus..ehkä sekavia ajatuksia,mutta omakohtaisia
-
Vaikka ilmoilla on ollut kysymyksiä ja vastauksia, kukaan ei varmaan oletakaan, että mitään oikeita vastauksia olisi.
Itse olen siinä pisteessä, että en todellakaan tiedä ja utelias kuulemaan kokemuksia. Kiitos kommentoineille, selkeästi en tämänkään asian kanssa ole yksin - niin ainutkertaiselta kuin kaikki omaa napaa koskettava aina tuntuukin.
-
Paljon tuttuja kysymyksiä, Lemmikki. Kysymyksiä, jotka ovat olleet ilmassa jo jopa liian pitkään. Olikohan Scar, joka pohti, että jospa ei koskaan pystykään enää eroottiseen suhteeseen. Hiton tuttuja ajatuksia.
-
Kyllähän sitä melkoinen kuori on tullut itselleen kasvatettua. Toisaalta pysyvät jäljet on merkkejä siitä, että on tullut elettyä. Ehkä vielä löytyy tyyppi, joka kuorii tämänkin sipulin O0
Edit. mut ei mulle kuitenkaan edes kukaan kelpaa eikä riitä ::)
-
Kaipaa ja haluaisi mutta ei kykene enää vastaanottamaan koska ei ole enää annettavaa.
Tai toisinpäin. Kaipaa ja haluaisi antaa, muttei enää kykene, eikä jaksa antaa, koska on ollut liian kauan saamatta. Oma "akku" on tyhjennetty.
-
Kyllä sitä on jälkiä jäänyt, eikä kaikki ole vielä parantuneetkaan. Suhde on loppunut aina syystä, enkä siksi haikaile mihinkään entiseen suhteeseeni. Galen kanssa olen samaa mieltä siitä, että mieluummin ne arvet, kuin tylsä elämä. Minulla on vain yksi suhde, jota kadun tänäkin päivänä, tosin sen aikana tutustuin kinky -minääni, mikä onkin sitten ainoa positiivinen puoli siinä suhteessa.
-
Sanoisin, että, vaikka ne arvet välillä kovasti sattuukin niin samalla ne myös muistuttaa kaikesta siitä ihanasta, mitä on kokenut ja tehnyt. Mielummin ne arvet kuin se, että ei olisi elänyt elämäänsä lainkaan.
Osui ja upposi tämä ketjun pohdinnat.
-
Mikäli ei olisi jälkiä jäänyt,et olisi elämyt tätä elämää.Toiset jättää suureman jäljen,toiset pienemmän ja jotkut jopa hyvinkin pitkäaikaisen ja pysyvän vaurion.
Silti kiitän jokaista entistä kumppaniani niistä hetkistä ja tunteista joita silloin aikanaansa koimme yhdessä tutkiskellessa toisiamme.
-
Täysillä eletystä elämästä tuskin kolhuitta selviä. Ja niin kuin ruumiimme kertoo eletystä elämästä, myös henkinen minä täyttynee ajan mittaan säröillä.
Elämänhallinta – illuusio mahtava! Mielikuvat kaikkivoipaisuudesta. Tulla jätetyksi ja jättää. Ylittää ja tulla ylitetyksi. Yhtä kaikki, huolehtia itsestä on kaikkea muuta! Tapa liittää yhteen sirpaleita määritelköön eniten sinua.
Lemmikki kirjoitti haavojen tuulettamisesta. Hyvä näin. Pieninkin askel on eteenpäin. Vielä suurempi on oikea suunta; liima, jota hävetä tarvi ei.
Kintsugi – kuinka moni on kuullut siitä? Kullalla valetut sirpaleiden saumat. Elää ja nähdä ne taaksepäin. Selkä suorana on liitetty oikein. Kun kunnioittaa itseä vielä vuosien päästä.
Vaan ei kaikki kiiltävä ole kultaa. Vielä harvempi liima edes kiiltelee. Katkeruus, pahansuopaisuus, väärä vala... Lähin liima, se monesti erheeksi on.
Suru verottaa, vaatien aikaa. Siispä monet vedet virroissa juoksevat, hyvä niin. Tyynenä päivänä laskevat aallot. Kiiltävät jaloissa hiotut hiput. Kun kultaa on kiitollisuus, armo ja oikeamielisyys, niin voihan ne saumatkin lopulta paljastaa.
Näin siis kesäisenä päivänä, puolentoista valkoherukkaviiderin jälkeen. :)
-
Haavojen tuulettamisella tarkoitin lähinnä sitä, että ehkä kaikkea ei ole syytä piilottaa kuoren alle. Liimailu onkin sit oma prosessinsa. Laastari, pikaliimaa vai perusteellinen tikkaus?
Mutta erojen syyt voivat olla moninaisia. Jos jälkikäteen näkee suhteen huonona, vahingollisena itselleen, pelkää ehkä joutuvansa kokemaan saman uudestaan. Jos on lähinnä kauniita muistoja. Vihasta vapaata kipua. Onko silloin lopulta kovinkaan eri tilanteessa?
Kivulla ja surulla on tapana parantua ajan kanssa. Toiset jäävät siihen kiinni.
Minua mietitytti lähinnä se, miten jokin tällainen voi vaikuttaa kinky-identiteettiin? Tässäkin ketjussa on mainittu, miten on voinut ammentaa itsensä tyhjäksi suhteessa. Tai joutunut opettelemaan vaikka alistumaan uudestaan? Kuinka hämäräksi voi jäädä käsitys siitä, mikä osa kinkyn identiteettiä on parisuhteen toisesta osapuolesta riippuvaista ja mikä taas sitä ominta itseään? Vapaus kokeilla uutta. Vaikeus päästää joku uusi ihminen edellisen paikalle. Kipu, joka voisi aktivoitua, kun joku tekee sinun kanssasi asioita, joista opit nauttimaan päättyneessä suhteessa. Onko joku joutunut toteamaan, että ei enää voi pyrkiä esimerkiksi valtasuhteeseen, koska edellisen päättyminen on jättänyt niin pysyviä jälkiä?
Välillä kuulee heittoja siitä, miten dommet ovat usein vittuuntuneita subeja. Ehkä kyse voikin vittuuntumisen sijaan olla siitä, ettei usko voivansa alistua kenellekään muulle? Ei halua antaa sille tilaisuutta.
-
Tuskinpa se se kinkyn identiteettiä miksikään muuta, mikäli eron jälkeen tahtoo enemmänkin halata. Identiteetti on niin paljon syvempi asia kuin mieliala tai ensisijaiset tarpeet.
Itse olen ollut erään raskaan eron jälkeen niin väsynyt, että päätin olla ilman naista puoli vuotta. Ja kun se tuntui niin hyvältä, niin olin tuon jälkeen seuraavat puoli vuotta. Mutta eipä se minun identiteettiä miksikään muuttanut, sillä olin vain väsynyt ja itselleni rehellinen siitä. Se valta-asetelmista kiihottuva, monogaminen minä oli edelleen siinä syvällä.
Ihmissuhteisiin kannattaa lähteä, kun on valmis. Ja se edellyttää sitä, että on itselle rehellinen ja toteaa valmiuden itse. Mikä tulee identiteettiin, niin ei se eron jälkeen taianomaisesti esiin pompsahda, jos on ollut hukassa jo ennen suhdetta. Sen työstäminen on työtä, jota toiselle ei voi ulkoista.
Itse olen ajautunut elämäni aikana pariin otteeseen laastariksi. Kenties sitä toista osapuolta osaisi arvostaa enemmän, mikäli ei kokisi itseä suhteen jälkeen välineeksi.
Peloissa ei ole mitään vikaa, sillä siellä ne nyt vain ovat. Ongelmaksi tilanne muuttuu vasta, kun ne jättää työstämättä tai pyrkii ulkoistamaan ongelman toiselle osapuolelle. Vasta pelkojen työstön jälkeen (mikäli tuntee sen) voi sanoa olevan valmis. Tällöin jättää tuomatta edellisen suhteen painolastia seuraavaan suhteeseen.
Summa summarum: Elämä on liian lyhyt elääkseen valheessa ja pelossa. Sitä vain toivoo tajuavan ennen viimeisiä päiviä.
-
Haavojen tuulettamisella tarkoitin lähinnä sitä, että ehkä kaikkea ei ole syytä piilottaa kuoren alle. Liimailu onkin sit oma prosessinsa. Laastari, pikaliimaa vai perusteellinen tikkaus?
Mutta erojen syyt voivat olla moninaisia. Jos jälkikäteen näkee suhteen huonona, vahingollisena itselleen, pelkää ehkä joutuvansa kokemaan saman uudestaan. Jos on lähinnä kauniita muistoja. Vihasta vapaata kipua. Onko silloin lopulta kovinkaan eri tilanteessa?
Kivulla ja surulla on tapana parantua ajan kanssa. Toiset jäävät siihen kiinni.
Minua mietitytti lähinnä se, miten jokin tällainen voi vaikuttaa kinky-identiteettiin? Tässäkin ketjussa on mainittu, miten on voinut ammentaa itsensä tyhjäksi suhteessa. Tai joutunut opettelemaan vaikka alistumaan uudestaan? Kuinka hämäräksi voi jäädä käsitys siitä, mikä osa kinkyn identiteettiä on parisuhteen toisesta osapuolesta riippuvaista ja mikä taas sitä ominta itseään? Vapaus kokeilla uutta. Vaikeus päästää joku uusi ihminen edellisen paikalle. Kipu, joka voisi aktivoitua, kun joku tekee sinun kanssasi asioita, joista opit nauttimaan päättyneessä suhteessa. Onko joku joutunut toteamaan, että ei enää voi pyrkiä esimerkiksi valtasuhteeseen, koska edellisen päättyminen on jättänyt niin pysyviä jälkiä?
Välillä kuulee heittoja siitä, miten dommet ovat usein vittuuntuneita subeja. Ehkä kyse voikin vittuuntumisen sijaan olla siitä, ettei usko voivansa alistua kenellekään muulle? Ei halua antaa sille tilaisuutta.
Itsehän olen tässä päättämässä pitkää vanilja-with-twist -suhdetta. Siinä mielessä ero ei suoraan koske BDSM-leikeistä kiihottuvaa identiteettiäni - mutta parisuhteen aikana aloimme leikittelemään ajatuksilla valtaleikeistä missä parisuhteen ulkopuolisiakin olisi mukana.
Nyt taas tuntuu mahdottomalta ajatukselta löytää kumppania kenen kanssa näitä leikkejä voisi harrastaa, tai ei nyt niinkään fyysisessä mielessä, mutta henkisellä tasolla niin lähelle pääseminen, että siitä saa oikeita kiksejä, ja luottamuksen rakentaminen niin, että niitä voisi rauhassa harrastaa vie kuitenkin hyvin pitkään.
-
Keskusteluun viitaten ja mitä mieleen siitä juolahti:
Hajatelmoinut,että onko parisuhteet kaiken sen vaivan,riidan ja draaman arvoisia. Paneminen saattaa olla hieman yliarvostettua,että se ei voi olla ainut syy lähteä tuohon loputtomaan suohon rämpimään,olkoonkin että "suo,kuokka ja Jussi ",suomisisulla etiäpäin..alkuhuuman jälkeen itkua ja hammastenkiristelyä,loputtomia avautumisia ystäville, että kuinka kaikki mättää ja tuntuu niin pahalta..(huomaa tässä pieni huumorinkukkanen myös) ;D
-
Keskusteluun viitaten ja mitä mieleen siitä juolahti:
Hajatelmoinut,että onko parisuhteet kaiken sen vaivan,riidan ja draaman arvoisia.
On.
Paneminen saattaa olla hieman yliarvostettua,että se ei voi olla ainut syy lähteä tuohon loputtomaan suohon rämpimään,olkoonkin että "suo,kuokka ja Jussi ",suomisisulla etiäpäin..alkuhuuman jälkeen itkua ja hammastenkiristelyä,loputtomia avautumisia ystäville, että kuinka kaikki mättää ja tuntuu niin pahalta..(huomaa tässä pieni huumorinkukkanen myös) ;D
Ei paneminen tietenkään ole se ainut syy, vaan kuten kaikessa muussakin, niin parisuhteet perustuvat tietenkin henkiseen tasoon. Suhde mikä perustuu pelkkään panemiseen on tietenkin seksisuhde.
-
Keskusteluun viitaten ja mitä mieleen siitä juolahti:
Hajatelmoinut,että onko parisuhteet kaiken sen vaivan,riidan ja draaman arvoisia.
On.
Paneminen saattaa olla hieman yliarvostettua,että se ei voi olla ainut syy lähteä tuohon loputtomaan suohon rämpimään,olkoonkin että "suo,kuokka ja Jussi ",suomisisulla etiäpäin..alkuhuuman jälkeen itkua ja hammastenkiristelyä,loputtomia avautumisia ystäville, että kuinka kaikki mättää ja tuntuu niin pahalta..(huomaa tässä pieni huumorinkukkanen myös) ;D
Ei paneminen tietenkään ole se ainut syy, vaan kuten kaikessa muussakin, niin parisuhteet perustuvat tietenkin henkiseen tasoon. Suhde mikä perustuu pelkkään panemiseen on tietenkin seksisuhde.
Ok.
(Voimia muuten prosessiin)
-
Keskusteluun viitaten ja mitä mieleen siitä juolahti:
Hajatelmoinut,että onko parisuhteet kaiken sen vaivan,riidan ja draaman arvoisia.
On.
Paneminen saattaa olla hieman yliarvostettua,että se ei voi olla ainut syy lähteä tuohon loputtomaan suohon rämpimään,olkoonkin että "suo,kuokka ja Jussi ",suomisisulla etiäpäin..alkuhuuman jälkeen itkua ja hammastenkiristelyä,loputtomia avautumisia ystäville, että kuinka kaikki mättää ja tuntuu niin pahalta..(huomaa tässä pieni huumorinkukkanen myös) ;D
Ei paneminen tietenkään ole se ainut syy, vaan kuten kaikessa muussakin, niin parisuhteet perustuvat tietenkin henkiseen tasoon. Suhde mikä perustuu pelkkään panemiseen on tietenkin seksisuhde.
Ok.
(Voimia muuten prosessiin)
Kiitos.