BDSM-baari
Newbie-nurkka => Artikkelit => Aiheen aloitti: TheVille - 19.01.2019, 00:08
-
Hey.
Kaivelin taannoin arkistojani ja löysin tämän lähes 20 vuotta sitten jostain netin syövereistä tallentamani tekstin. Harmillisesti osaa 2 siihen ei löydy, ei minulta eikä netistä. Tekstin alkuperäinen kirjoittaja on jo valitettavasti poistunut keskuudestamme, joten julkaisulupaa en tälle nyt pysty kysymään, mutta en usko että hän pahastuisi. Tässä siis raakaversio muokkaamattomasta .txt-tiedostosta, olkaa hyvä:
Mia U.
Kirjoittaja muistuttaa, että kysymys on muisteluista - ei totuudesta (jos sellaista on). Siellä, missä fiktio loppuu, sieltä alkaa fakta.
Kinky Club - 10 vuotta mättöä (vuodet 1991-1995)
Tämä on rakkaustarina - ainakin aluksi, ainakin tässä versiossa. Gimma lähtee 17-vuotiaana Japaniin etsimään itselleen budo-senseitä, opettajaa ja mestaria. Hän on treenannut 10-vuotiaasta saakka karatea, hän kuuluu Ruotsin maajoukkueeseen. Hän ei löydä henkisyyttä, ei opettajaa. Hän löytää kovan, aggressiivisen japanilaisen luonteen ja saa mustan vyönsä potkaisemalla yhden sensein lattiaan. Tämä luovuttaa arvostetun vyönsä tytölle, jonka unelmat putouksen alla mietiskelevästä taistelulajien mestarista murenevat.
Hän ei palaa kotiin. Hän jatkaa etsimistä pitkin Aasiaa: kung fu'ta Kiinassa, taekwondoa Koreassa, silatia Indonesiassa. Hän saa turpiinsa Singaporessa. Viisitoista vuotta lajeja ei säästä häntä kolmen miehen koplalta, joka ryöstää hänen rahansa ja hakkaa hänet sairaalaan.
Kymmenen vuoden kuluttua lähtönsä jälkeen hän palaa ensin Ruotsiin, josta siirtyy sitten Suomeen. Suomessa ihmiset ovat välittömämpiä kuin Ruotsissa. 10 vuotta kaukoidässä ja hän on kulttuurishokissa, kun palaa pohjolaan. Ruotsalaiset kysyvät ensin, millainen auto sinulla on ja missä olet töissä. Suomalaiset haluavat, että heidät jätetään rauhaan.
Baarissa hän kohtaa miestarjoilijan, joka soittaa asiakkaille poskea. Tämä onkin nainen. Heistä tulee pari. Intohimosta löytyy alistamisen ja alistumisen nautinto. He kiertävät kirjakaupat ja etsivät tietoa. Himolle löytyy kirjaimet. Ne ovat S ja M. Mitä vittua? Kuka muu?
Ancelikh: mättö alkaa
Vuosi on 1991, eikä Suomessa ole kuin yksi sadomasokistien klubi, ja se on MSC - Finland - Tom's Club. Sinne ei ole naisilla asiaa. Pariskunta päättää järjestää omat bileet. Paikaksi löytyy VR:n makasiinit, lavastus koostuu yhdestä vinssistä, johon orjan voi ripustaa roikkumaan. Siinä se. Kinky Club aloittaa toimintansa 29.6. 1991. Pariskunta on Ancelikh ja Yazka, jotka aloittavat klubin yhdessä Jonkun kanssa.
Bileisiin tulee parisataa henkeä mikä ei olisi onnistunut ilman jatkossa tärkeäksi osoittautuvaa kontaktia eli Nalle Virolaista.
"Mä olin tehnyt kavereitten kanssa pari numeroa SM-aiheista pienkustannelehteä nimeltään Chain, joka oli kai ajautunut jotenkin Yazkan käsiin. Hän otti yhteyttä. Mä tapasin Yazkan ja Ancelikhin ekan kerran kasin sporan päättärillä, jossa mä annoin Yazkalle Chainin tilaajien osoiteluettelon", Nalle muistelee.
Ensimmäisinä vuosina Kinky Clubin toiminta oli yksinomaan bileitä, ei mitään muuta. Juhlat järjestettiin aina mahdollisimman erikoisissa ja eksoottisissa paikoissa: margariinitehdas, Kaapelitehdas, Lepakko, makkaratehdas, Suomenlinna... pimeitä underground-bileitä, jotka veivät Ancelikhin kerran toisensa jälkeen rosikseen. Hän sai sakkoja luvattomien huvitilaisuuksien järjestämisestä, mutta tärkeintä oli, että bileitä riitti kolmen neljän kuukauden välein.
"Mä poljin fillarilla ympäri kaupunkia ja etsin mahdollisimman erikoisia mestoja, sellasia joissa pelkkä mesta sai aikaan fiilareita. Se oli tärkeetä", Ancelikh kertoo.
Toisinaan bileitä järjestettiin yhdessä MSC-Finlandin kanssa, mutta yleensä omin voimin. Muutaman kerran Kinky Club onnistui pääsemään ravintolaan, mutta kenkää tuli välittömästi liian rankkojen lavaesitysten takia. Linja näytti jatkuvan Ancelikhin Fetish Clubin kohdalla kesällä 2001. Tällä kertaa liikaa oli Villi-Iran nyrkkinainti.
Yazka: perustaja
"Mä perustin Kinky Clubin. Tai se lähti niin että mä olin Jonkun kansa kaljalla ja me tuumattiin, että miksi tässä maassa ei ole yhtään kaikille avointa sadomasokistien ja fetisistien klubia, joten me päätettiin perustaa sellanen. Jonkku tunsi entuudestaan SM kuviot ulkomailta ja sillä oli siitä paljon kokemusta."
"Ihmisiä me alettiin etsiä lehti-ilmoitusten avulla mut ongelma oli se, että siihen aikaan esimerkiks Hesarissa ei voinu käyttää sellasta sanaa ku sadomasokismi ja siks meiän piti käyttää kaikkia erilaisia kirjainyhdistelmiä ja kiertoilmoituksia mut ku me ekalla kerralla lähetettiin ilmotus jossa mainittiin Sadomasokistien klubi niin se tuli Hesarista bumerangina takas. Ainoo lehti joka hyväksy sen oli City-lehti, joka kai halus erottua edistyksellliseks tai jotain sellasta. Jos Nalle muistelee antaneensa Chainin listan niin kyl se musta muistaa asian väärin. Se lista tuli myöhemmin mut kyl ne ihmiset löyty nimenomaan näiden ilmotusten kautta. Ancelikh tuli kuvaan sit myöhemmin mun tyttöystävän ominaisuudessa.."
"Keskeinen tekijä oli ennen kaikkea Jonkku jolla oli kokemusta tästä hommasta ja tunsi nää SM-kuviot maailmalta. Mun ja Ancelikhin suhteella ei ollut mitään tekemistä Kinkyn alottamisen kanssa. Se on fakta."
"Joo mä muistan ku me istuttiin Yazkan kans kaljalla ja päätettiin, että tällanen klubi on saatava aikaan. Siihen aikaan oli tyylinä, että ku joku idea saatiin niin sitä lähdettiin heti toteuttaa", Jonkku muistelee. "Me alettiin sit järkkää niitä bileitä. Sen mä muistan ku me käveltiin siellä makasiineilla ja mietittiin mihin tulee stage ja mihin mitäkin mut en mä sitä muistan ketä ketä siinä oli siinä vaiheessa mukana."
Koska makasiineilla ei ole vessoja, ne korvattiin saaveilla, joihin ihmiset saivat virtsata. Vessaorjien tehtävänä oli huolehtia niiden tyhjentämisestä.
Kun Yazka päätti lopettaa Kinkyssä toimimisen, hän luovutti osoiterekisten Nallelle.
Nalle: jäsenet ja aktiivit
Kinky Club on alusta alkaen ollut ja on yhä pysynyt naisten valtakuntana jopa siinä määrin, että monet kirjeet on allekirjoitettu yksinkertaisesti "Kinkyn Ladyt". Alussa hommaa pyörittivät Ancelikh, Yazka ja Jonkku. Kaksi jälkimmäistä jäivät hiljalleen pois ja mukaan tuli nykyinen puheenjohtaja Irma sekä myöhemmin Taru. Harvoja miespuolisia järjestöaktiiveja olivat Nalle Virolainen ja Julle, joka perusti myöhemmin smurffit eli SMFR:n eli SM-Fetisistiryhmän, mikä onkin toisen historiikin veroinen aihe.
"Porukassa oli vain muutama aktiivi, joka teki ja järjesti. Kaksi kolmasosaa jäsenistä oli 30-50-vuotiaita miehiä, jotka etsi elämänsä dominaa ja halusi varjella julkisuuskuvaansa. Heillä oli sellanen asenne, että tehkää meille. Me ollaan jäseniä. Naiset oli yleensä lesboja tai sitten ne oli mukana jonkun miehen kautta. Ei ne miehet sitä elämänsä dominaa löytäneet", Nalle kertoo.
"Ne oli tätä salkkuporukaa, tiedätsä. Hyvin koulutettuja, hyvin tienaavia, hyvässä asemassa: toimitusjohtajia, poliitikkoja, kaikkea, helvetti. Mun piti kutsua bileisiin mun kimmafrendejä mukaan, hyvännäkösiä muijia ja niille vaatteet lainaks jostain pornokaupasta. Muutenhan siellä olisi ollut vain äijiä. Osa niistä gimmoista tykkäs fiiliksestä ja jäi, osa ei" Ancelikh kertoo.
Asetelma, jossa lähinnä naiset järjestivät lähinnä itseään vanhemmille, hyvin toimeentuleville masomiehille toimintaa, johti myös siihen, että järjestäjät kokivat varsin oikeutetusti olevansa oikeutettuja saamaan työstä rahallisen korvauksen.
"Kinky Clubilla on aina joku tehnyt rahaa mut mä en koe että siinä olis mitään moraalista ongelmaa ainakaan mun kohdalla. Kyllä mä myönnän että me jotka järkättiin bileet, myös jaettiin bileiden fyrkat", Ancelikh kertoo.
Tosin dokumenttien mukaan bileiden pääsyliput olivat 40-60 markkaa ja jäsenmaksu vain 50 markkaa, joten ei voi sanoa, että toiminnalla olisi pyritty rahastamaan. Siihen olisi toki ollut mahdollisuus.
Mutta se oli ongelma, että aktiiveja tekijöitä oli vähän ja näistä osa teki pitkiä ulkomaanmatkoja.
Kinky Club: jatketaanko?
Kolmannet bileet olivat tammikuussa 1992 Kaapelitehtaalla, minkä jälkeen alkuperäisistä jäsenistä ei ollut jäljellä oikeastaan ketään.
"Yazka jätti postituslistan mulle", Nalle muistelee. "Ancelikh lähti Malesiaan ja meitä oli enää mun lisäksi Irma ja Julle. Homma oli henkitoreissaan, kellään ei ollu kokemusta järjestötoiminnasta ja väliin meinattiin jo lyödä hanskat tiskiin. Myöhemmin lähinnä Irma alkoi hallita tätä järjestötoimintaa ja hänellehän tämä toiminta sitten siirtyi."
Mutta matkat päättyvät aikanaan ja lain kirjaimesta vähemmän välittävä Ancelikh palasi takaisin ja alkoi taas järjestää bileitä. Mättöä ei voi pysäyttää.
Kinkyt lavalla
Oma lukunsa Kinky Clubin historiassa muodostuu hätkähdyttävistä ja rankoista lavaesityksistä. Yhä tänä päivänä KC:een ja uudemman polven fetissiklubien esitysten selkein ero on siinä, että kun KC pyrkii kohti pahaa ja hurjaa lavameininkiä, niin nuoremman polven kinkyt pyrkivät kohti huumoria, väriä ja valoa. Uusi polvi ajattelee, että fettarikulttuurin ei pitäisi olla kipeää vaan hauskaa. Maailmassa on muitakin värejä kuin musta.
"Niin sen pitäisi olla", Ancelikh toteaa, "mutta Kinkylla lähti heti ensimmäisistä bileistä sellainen sykli liikkeelle, että kerta kerralta piti olla jotain hurjempaa. Totta kai siinä välissä oli jotain kesyä, mut sitten se meni taas siihen mättöön ja pornoon."
Ensimmäisten, Makasiineilla järjestettyjen, bileiden jälkeen pari esiintyjää oli shown jälkeen siinä kunnossa, ettei yksikään taksi ottanut heitä kyytiin. Ancelikh toteaa, että "Ne hakkas ja viilteli toisiaan siellä lavalla siihen malliin, ettei kukaan huolinu niitä auton penkkejä töhrimään. Ne oli ihan paskaks hakatun näkösii."
Toinen legendaarinen esitys oli show, jossa tapettiin kana tai kukko. Kolmasosa haasteltavista on sitä mieltä, että se oli kana ja kaksikolmasosaa on kukon kannalla. Joka tapauksessa taitelija toi eläimen vaivihkaa bilepaikkaan ja kätki sen järjestäjiltä salaa kaappiin.
"Ja vittu jengi tulee ihan pöyristyneenä selittään mulle että nyt meni liian pitkälle ja repi siinä mun naaman edessä klubin jäsenkortteja enkä mä edes tiennyt mitä siellä lavalla tapahtuu kun mä olin myymässä lippuja Mä menin kattoon tilannetta ja vittu siellä se kana vielä sätki. Mä ihmettelin, että haloo kundi, liikkuks sulla mitään päässä, että mitä vittua tää on. Ei tällaista pitänyt tapahtua."
Ironisen tilanteesta tekee se, että Ancelikh oli itse kerännyt nimiä addressiin, joka vastusti häkkikanojen kasvatusta jo vuonna 1993. Siis liki 10 vuotta ennen kuin eläinaktivistit alkoivat vapauttaa kanoja.
Vili: hoocee fiilarit
Yksi Kinky Clubin vakioesiintyjiä oli Vili, joka muistelee kukontapposhowta ja bileitä toisin.
"Ancelikh soitti mulle viikkoa ennen ja sanoi että sinne täytyy saada rankka show. Se oli se sama vanha diili: esiintyjille ilmaiset viinat ja ruuat, kuljetukset sinne ja pois."
"Bileet oli margariinitehtaalla ja siellä oli aivan vitun kylmä. Ja koska siellä oli niin kylmä, niin me kiskottiin ylhäällä backstagella sitä ilmasta punkkua huuleen, että me pysyttäis lämpiminä. Me ei oikein menty sinne bileisiin, vaan juotiin sitä punkkua. Ylhäällä ei ollu vessaa mut meillä oli tietysti jatkuvasti kauhee kusihätä ja vessa oli siellä alhaalla. Q törmäs vessajonossa kundiin, joka halus että kusis sen suuhun. Q kusi."
"Se tuli sinne ylös halus, että muutkin kusis sen suuhun. Näin tapahtu. Sit sinne backstagelle tuli vielä joku humalainen tyyppi ja sano et se toivois että sitä potkittas ja Kuu alko potkii sitä, ja sillä oli terävätä spittarit. Sillä kundilla oli sellanen valkonen paita. Ja se alko tulee vereen."
"Että mimmit oli aika hardcore-vireessä ku se niiden shown aika tuli. Niiden orja Zet halus, että sille tehdään tosi rankka HC-sessio ja se vinku että sille saa tehdä niin paljon ku haluaa.
Q: tilanne hallussa
Kyseinen orja oli Q:n ja Kuun vakio-orja, joka oli taiteilijoiden mukaan keski-ikäinen ja varakas mies. Hän halusi rankkaa SM:ää. Hän kesti rankkaa SM:ää.
"Sen kädet nostettiin ylös vinssiin. Sillä oli pääss kuminen huppu, josta näkyi silmät ja suut. Jalassa chapsit. Me lävistettiin sen nännit ja sukuelimet, me potkittiin sitä ja piiskattiin, ruoskittiin ja sitten Kuu anto sille sähköä munille ja mä vedin kuristuspannasta sen pään taakse ja painoin jalalla sen selän kaarelle ja piiskasin."
"Se sätki siinä ja sen suusta tuli valkosta vaahtoa ja sit se retkahti ihan veltoks. Se oli kyl hurjan näköstä, mut se sai", Q kertoo.
"Ihmiset luuli et se kuoli", Vili lisää. "Tai ainaki jotkut. Mä nostin sen harteille ja kannoin sen backstagelle. Se oli tyytyväinen. Se joi kuumaa kahvia ja hymyili korvasta korvaan ja sano ettei se oo koskaan saanu niin hyvin, et se oli sen elämän paras sessio. Se kundi sano, et se ei usko et mikään voi enää ylittää tätä."
"Ne kimmat oli tehneet sille kundille yhtä rankkoja sessioita ennenkin ja ne ties, mitä se kestää, mut yleisö ei tiennyt et se kestää sen. Se on ehdottomasti hoocein orja, mitä mä oon koskaan nähny."
Tilanne oli hallussa. Niin sanoo myös Q: "Kaikki hallussa."
Älä yritä tätä kotona.
Vili: liian rankkaa?
"Tän jälkeen Ancelikh tuli valittaa et se oli liian rankkaa."
Vili muistelee, että bileissä oli seinillä mustaa muovia ja käsirautoja. Ihmiset intoutuivat lukitsemaan partnereitaan niihin, mutta rautojen avaimet olivat liikkeissä, jotka raudat olivat lainanneet. Lopulta seinillä oli kiinni useita ihmisiä käsiraudoissa. Vili alkoi toisen miehen kanssa tiirikoimaan lukkoja auki.
"Mä en muista mitään tollasta", Ancelikh toteaa tähän.
"Sillä aikaa se kundi oli kivennyt lavalla sen kukon kanssa ja se tappo sen. Kuu kysy piloillaan et no millon se meinaa nussia sitä. Ja koko niiden bileiden hysteria kulminoitui tähän: ensin se sähköshow, ihmiset hysteerisina kiinni käsiraudoissa pitkin seiniä ja sitten tää kundi tappo sen kukon. Siellä oli niin mielettömät ja kipeet energiat, että sen takia niistä esityksistä tuli niin rankkoja. Ei se karannut käsistä. Se oli rankkaa mutta se oli hallussa."
"Siis missä bileissä?"
"Silloin kuulu syvä Buuu", Quu muistuttaa.
Ihmiset eivät hyväksyneet kukon tai kanan tappoa. Showmies joutui pakenemaan backstagelle, jossa hän kertoi Vilille, että kyse oli butoh-nimisestä rituaalista. Butoh-tanssi on kehittynyt sodanjälkeisessä japanissa, ja se ammentaa perinteisistä japanilaisista tansseista, kamppailulajeista ja meditaatiosta sekoittaen niitä moderniin länsimaiseen tanssiin. Butoh on fyysistä ja tavoitteena on yleisön ja esiintyjien välisen energian löytäminen. Avantgardistisena taiteenmuotona performanssit ovat kuitenkin viime kädessä taiteilijoidensa näköisiä ja oloisia.
"Butoh-esitysten energia ja fiilis on sama kuin fetissi ja S/M-skenen esitysten energia: saada yleisö tuntemaan se sama kipu ja tuska minkä esiintyjä tuntee", Vili toteaa.
Margariinitehtaan bileissä.
Makkaratehtaalla talvella 94
Vilin mukaan tällä kertaa Ancelikh soitti reilusti etukäteen ja tilasi sellaisen shown, jossa ei kuole eläimiä eikä keneltäkään lennä vaahto suusta. Hän kysyi, saisko lavalle enemmän mimmejä ja saisiko dom/sub -suhteen välillä toisinpäin.
"Mulla oli koulutyttö-spanking show" Vili aloittaa. "Mulla oli koulutytöksi puettu tyttö, joka tuli mun syliin sillei että mä nostin sen hameen ylös. Sillä oli E-kupin rinnat, ja se oli 16, mutta näytti 14-vuotiaalta. Mulla oli lattialla punasta poskipuuteria, johon mä välilä sotkin piiskaa. Ku mä piiskasin niin se näytti, et sen iho halkeaa."
Yleisö tajusi, ettö tyttö oli alaikäinen. Paikalle tuli poliisi.
"Ancelikh lähetti meille ylös sanan että alhaalla on poliisi ja se yrittää pidätellä niitä sen verran et me päästään karkuun. Sit me juostiin hangessa niissä vetimissä: meillä oli kumia päällä ja sillä kimmalla oli vekkiminihame, valkoinen paita, jonka alla kumirintsikat, pikkukengät. Itellä mulla oli kumiunivormu päällä."
Ancelikh: natseja videohuoneessa
Myös sen kerran yleisö ryntäsi bileistä karkuun, kun natsisympatioista tunnettu herra lupasi hoitaa bilein videohuoneen pornovideot. Kinky Clubin bileissä on yleensä pyörinyt fetissi- ja S/M-aiheisia videoita.
"Ei ne miehet hei voinut niitä himassa kattoo", Ancelikh toteaa.
Mutta kun näissä bileissä oli tullut tarpeeksi valituksia, Ancelikh meni katsomaan, mitä pornoa siellä oikein pyörii. Nauhalla pyöri paraillaan dokumenttia natsien kidutusmenetelmistä.
"Ku mä astun huoneeseen niin ruudusta tulee aitoo kuvaa siitä, ku natsit työntää tikkuja kynsien alle ja harjan vartta perseeseen. Ja mä olin taas, että mitä vittua, mitä tää on. Tiedätsä. Mä vedin piuhat pois seinistä ja menin takaisin narikkaan."
Kinky menee yökerhoihin
Ensimmäinen ravintola, joka kelpuutti Kinky Clubin tiloihinsa oli Hotel Inter-Continentalin yökerho Bar Coctails. Yksi ilta riitti. Vili kertoo: "Kuulta lävistettiin napa ja Q:lta ja Deeltä nännit. Rankan siitä teki se, että se oli tarkoituksellinen kivulias. Ensin tehtiin hitaasti reikä, sitten työnnettiin siihen muoviputki ja vasta sitten koru."
"Q:o oksensi ja pyörty, kun siltä lävistettii nännit, Dee rupes masturboimaan, kun sille laitettiin putket ja laukes, kun sille laitettiin koru. Verta tuli ihan kunnolla."
"Sitten siinä tuli yksi bailaaja joka halus että siltä lävistetään pillusta jotain ja me hurrattiin ja mesottiin ja niin... ja se mimmi masturboi julkisesti ja siitä valu verta melko juhlavasti. Lopuksi kaikki sankarittaret olivat yläosattomissa koko loppuillan."
"Se oli liikaa henkilökunnalle", Vili toteaa.
Horror Clubin kohdalla 1993 liikaa oli Nallen niittipyssy. Samaan aikaan, kun lavalla esiintyi Nalle Virolainen, yrityksen omistajat kävelivät sisään tutustumiskäynnille ravintolan toimintaan.
"Esitys piti sisällään kohdan, jossa mä piirsin nallen kuvan paperiin", Nalle kertoo: "Tai sitten mä kirjoitin siihen jotain, en nyt muista kumpi se sillä kertaa oli, mutta mä joka tapauksessa ammuin sen paperin nitomapistoolilla itseeni kiinni. Se näyttää rajulta ja siitä haavasta tulee aika paljon verta, kun sen tempasee irti mutta ei se loppujen lopuksi satu niin paljon, mitä voisi luulla. Niitit tulee niin lujaa että ne uppoaa helposti lihaan. Se on ennemminkin semmonen temppu. Mutta siellä Horror Clubilla nämä pukumiehet tuli just silloin sisään, kun mä olin lavalla, ja alkoi ihmetellä, että mistä täällä oikein tapahtuu."
Horror Club ei ottanut Kinky Clubia toista kertaan tiloihinsa.
Suomenlinna 1994: Prison Island
Keväällä 1994 Ancelikh kertoo löytäneensä parhaimman mahdollisen bilepaikan: Suomenlinnan Kaponieri Coyetin.
Suomenlinnan Coyet on ahdas, ennemmin pelkkä kaartuva käytävä, johon liittyy pari huonetta. Seinät ovat kiveä, lattia epätasainen ja osa huoneiden välisistä oviaukoista niin matalia, että niissä joutuu kumartamaan. Täydellinen S/M-bilemesta, täydellinen dungeon, mutta tilasta vie ulos vain yksi ovi. Onnettomuuden sattuessa ihmiset eivät olisi ehtineet ulos. Ja tila oli täynnä kynttilöitä.
Suomenlinnan bileet toimivat jonkinlaisena kulminaatiopisteenä monelle. Bileistä tulivat Clubin toiminnan kiihkeimmät. Ihmisiä saapui yli 600, kevätyö oli lämmin, bileisiin oli saatu järjestettyä S/M-välineitä, Kinkyn ulkomaankontaktit olivat tuottamassa tulossa. Paikalle odotettiin Lontoon skenesta Lucy-nimistä tunnettua dominaa. Nalle teki niissä bileissä rajuimman esityksensä.
"Mulla oli vasara, nauloja ja laudanpätkä ja mä naulasin kivespussit kiinni lautaan. Vaikka ei se siinä esitystilanteessa niin paljon satu, niin onhan ne paikat arat sitten jälkeenpäin. Kun siellä tilassa oli vielä sellainen väkimäärä, eikä siellä ollut pukeutumistiloja, niin olo oli aika tukala. Siellä piti liikkua kyynärpäätaktiikalla. Mulle alko tulla klaustrofobinen olo", Nalle kertoo.
Ancelikh: katastrofibileet
"Ne olivat täydelliset katastrofibileet. Siellä mätti kaikki", Ancelikh kertoo legendaksi jääneistä bileistä. "Me saatiin se Coyote keväällä ja sehän oli kylmä kuin jääkaappi. Meillä oli aina ongelmia tän lämmön kanssa. Ihmiset oli pienissä vaatteissa, tiedätsä, ja mestat oli kylmiä: margariinitehdas, makkaratehdas. Ja nyt tää kiviluola."
"Me hommattiin sinne lämpöpuhaltimet ja se lämpes hyvin mut sit seiniin tiivistynyt jää alko sulaa ja se valui sieltä seiniä pitkin ja tippui katosta. Siellä sato."
Samaa muistele Masa, joka oli ollut mukana ensimmäisistä bileistä lähtien mutta päässyt tai päätynyt talkooporukkaan juuri vuonna 1994, kun ensimmäiset Suomenlinnan bileet järjestettiin.
"Se oli kostea ja paska tippuu katosta ku ryminä laitetaan päälle. Semmosista homeisista levyistä me siellä rakennettiin esiintymislavaa. Siellä odotettiin jotain englantilaista staraa esiintymään, jotain Lucya. Mä en sit tiedä tuliks se."
Mitä luulet?
"Mä olin koko ajan yhteydessä mun poliisifrendiin, että onks kytät tulossa", Ancelikh jatkaa. "Siellä oli jengiä aivan älyttömästi ja mä kuulin myöhemmin että siellä oli kaikkea kamaa liikkeellä. Ihmiset nai kaikkialla. Se porukka levittäytyi niissä releissä puoleen Suomenlinnaan naimaan kaikkiin koloihin ja onkaloihin ja luoliin."
"Ja sit se Lucy. Se on oma tarinansa. Se oli mun oma kontakti silllä tavoin että mä olin tutustunut edellisenä vuonna erotiikkamessuilla tällaisen hypnotisoijaan nimeltään Robo. Se lupasi järkätä meille bileisiin tän Lucyn, tän Lontoon skenen tunnetuimman dominatrixin. Ja mä oon tähän Roboon yhteydessä heti aamulla ja kysyn, onko kaikki hallinnassa ja hän sanoo, että on, kaikki on hallinnassa. No, bileet alkaa ja mä soitan Robolle ja kysyn, onko kaikki hallinnassa. Joo, kaikki on hallinnassa ja että ne tekee just lähtöä sinne saareen. Okei hyvä."
"Kolmannen kerran, kun mä soitan niin ne on jo lautassa. Hyvä, mä meen niitä vastaan ja lautta tulee ja sieltä nouseen Robon, sen englantilainen frendi ja tää Minni, tää Tampereen likka. Ja mä oon, että mitä vittua tää nyt on, missä se Lucy on ja miks te tuotte tänne ton maalaislikan joka ei puhu edes kunnolla englantia."
"Ihan totta. Robo kelas että ne ei ollukaan saanu Lucya joten ne meinas heittaa tän parikymppisen Minnin lavalle esittämään Lucya. Voi vittu, silloin multa palo hihat täysin. Mä haukuin ne kaikki yhdessä ja erikseen siinä kaikkien ihmisten edessä. Jessus."
Myös diilerit olivat myös löytäneet paikan.
Vili: ei mitään estoja enää
"Siellä oli aivan helvetisti jengiä. Siellä oli tyypit, jotka teki siinä ulkona ruokaa. Paellaa tai jotain. Ancelikh oli hermona, kun Lucy ei tullu vaikka sen piti ja douppi karkas käsistä. Sinne tuli niin paljon porukkaa ettei 600 kuvaa sen jengin määrää. Siinä ulkona oli jo enemmän: mä en päässyt edes sisään. Se mitä tapahtu ulkona oli mieletöntä: siellä oli yks kimma, joka otti multa tosta vaan suihin, vaikka mä en edes tienny kuka se oli. Se fiilis oli siellä semmonen: kellään ei ollu mitään estoja enää."
Suomenlinna eli Viaporin linnoitus oli suurin rakennusprojekti, johon Ruotsi-Suomi koskaan ryhtyi Linnoitus rakennettiin 1700-luvulla suojelemaan Suomea mereltä tulevaa hyökkäystä varten. Linnoituksessa toimi ruotsalaisen kauden aikana myös useita salaseuroja, muun muassa kuuluisa Walhalla-orden. Vuonna 1772 linnoitus osallistui Kustaa III:n vallankaappaukseen, kun kuningasmieliset rakuunat ja kuningasta kannattaneet upseerit valtasivat linnoituksen. Venäläiset piirittivät linnoituksen talvella 1808. Piirittäjillä oli vähemmän sotilaita ja aseita kuin mahtavassa linnoituksessa, mutta Viapori antautui pian lähes ilman taisteluita. Kinky Club on järjestänyt linnoituksessa bileitä vuodesta 1994.
"Niiden brittien, niiden Garyn ja Robon takia siellä oli paljon Helvetin Enkeleitä järkkäreinä pitkin poikin Suomenlinnan laitureita. Nehän oli ite enkeleitä. No, niitä jätkiä oli jo siellä koleraltaalla, mistä se lautta lähti. Niitä oli ihan vitusti siellä, mut mä en nähny mitään ongelmia. Musta ne oli ihan asiallisesti."
"Ja jengi nai ja sessioi pitkin poikin saarea ja vetää douppia ja pilveä: nai ja sessioi pitkin saarta. Silmät seiso päässä. Aivan eläimellistä."
Ancelikh: ruumis lavalle?
"Mulle tultiin sanoon, että Ancelikh mitä nyt kun sulla on ollut tätä ruoskimista, viiltelyä, kukontappoa, sähköshokkeja, kidutusta niin mitä seuraavaksi. Tuodaanko lavalle ruumis? Mä vaan naureskelin että joopa joo, vai että ruumis. No, näitä tyyppejä kävi heittään tätä juttua pari kolme kappaletta, kunnes tuli se tyyppi, joka sano, et se ruumis ei oo mikään ongelma, että hän on hautausmaalla duunissa ja niitä ruumiinnussijoita kyllä löytyy. Silloin mä mietin että missä vitun sakissa mä oikein oon. Miten tää tähän on mennyt."
Miksi Ancelikh ei kontrolloinut esityksiä etukäteen ja illan aikana?
"Ei siinä ehtiny. Kaikki meni aina saman kaavan mukaan. Narikkatyypit oli ookoo, samoin lipunmyyjä, deejii oli sekaisin ja nää esiintyjät, nää taiteilijat, ne oli aina kaikkein hankalimpia, ne oli niinku pain in ass, tiedätsä. Ne selitti että tää on jotain poikkitaiteellista et sä ymmärrä ja sit ne heitti jotain ufojuttua mistä ei tajunnut mitään ja mä tuumasin että tärkeintä on että lavalla on show'ta. Sitä jengi haluaa, ihan totta: psykopaatit lavalle. Monta esitystä illassa. Ei mua niinku kiinnostanut mitä siellä lavalla tapahtu. Pääasia oli että tapahtu ja esiintyjät oli aina jälkeenpäin ihan onnessaan. Ne diggas, ihan oikeesti. Mulla oli ihan tarpeeksi kiirettä hoitaa se muu baletti ja että tuleeko taas kytät ja joutuuks tästä rosikseen."
Kinky Club: vuosikymmen taittuu
Joulukuussa 1994 jäsentiedotteessa ilmoitettiin, että Kinky Clubin toimintaa hoitamaan on rekisteröity yhdistys nimeltään SMF Finland ry. Sen työkentäksi määriteltiin Kinky Clubin toiminta, bizarre-bailujen ja muiden pienempi muotoisten tapahtumien järjestäminen sekä neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti. Yhdistys sanoutui irti politiikasta - paitsi kannanotoista, jotka koskevat fetisistien ja sadomasokistien etua - ja seuralaispalvelusta. Yhdistysrekisterissä ei tosin tiedetä mitään tällaisesta yhdistyksestä kunnes vuonna 1996 on rekisteröity yhdistys nimeltään Kinky Club K.C. ry. Nimi on saattanut muuttua rekisteröitymisvaiheessa, sillä yhdistyksen rekisteröiminen sääntötarkastuksineen yms. kestää vähintään puoli vuotta ja toisinaan nimeä joudutaan viilaamaan.
1990-luvun puolivälin jälkeen Kinky Clubin toiminnasta olivat jääneet alkuperäiset työrukkaset pois: Ancelikh Suomenlinnan bileiden jälkeen kyllästymisen ja henkilökohtaisten syiden vuoksi, Nalle sen takia, että järjestötoiminta vei kaiken ajan omaehtoiselta luovalta työltä, Yazka ja Jonkku jo aiemmin, Julle perusti oman putiikin. Vastuu siirtyi Tarulle ja Irmalle. Edellinen jatkoi puheenjohtajana, jälkimmäinen sihteerinä.
Taru ja Q: Military Camp
Tuore yhdistys eli vireää aikaa. Jäsenlehti ilmestyi neljästi vuodessa, jäsentiedote joka kuukausi. Samoin joka kuukausi järjestettiin klubi-ilta MSC:n tiloissa. Keväällä 1995 Taru organisoi Military Campin, jonne lähti neljä naista upseereiksi ja 10 jäsentä mokkereiksi. Quu oli mukana.
"Siellä oli kaikkea: sulkeista, koulutusta, saappaiden kiillotusta, piiskausta, simputusta, hevoskoulutusta, koirakoulutusta, kidutuskammio, alistamista, sähköshokkeja, lävistyksiä, henkistä nöyryyttämistä", Q luettelee.
Naisia oli ollut ohjaamassa eläkkeellä oleva upseeri, joka oli kertonut vanhoista simputuskeinoista ja komennoista. Naiset olivat myös pukeutuneet aitoihin univormuihin. Miehet, joita kaikki leiriläiset olivat, tekivät ruokansa ulkona nuotiolla, naiset söivät sisällä. Miehet joutuivat tekemään kaikesta virallisen anomuksen - jopa virtsalla käyntiin.
"Mä muistan että siellä oli yks tyyppi joka halus polttaa tupakkaa, mutta me otettiin siltä tupakat pois. Taru kysy siltä kerran, että haluaisko se vetää kamelia ja miesparka sano, että joo ja sit se joutu vetää yhtä camel-röökiä narun perässä ja huutamaan että mä olen kamelin vetäjä."
"Miehet on hulluja", Ancelikh toteaa nurkasta.
Kolmen päivän höykytystä Taru muistelee elämänsä pisimpänä yhtä mittaisena sessiona, jonka jälkeen olo oli pitkään aika hiljainen ja rauhallinen. Tarusta oli myös pikkuhiljaa kehkeytynyt Suomen virallinen SM:n puolesta puhuja. Häntä haastateltiin lehtiin, hän esiintyi radiossa ja television puheohjelmissa - esim. Hyvät, pahat ja rumat - ja antoi skenelle kasvot. Tarun johdolla Kinky Club painoi hartiavoimin duunia muuttaakseen edes pikkuisen Suomen kaksinaismoralistista tekosiveää seksuaalimoraalia. Samalla KC raivasi tilaa sille laajentumiselle, mikä on viime vuosien aikana tapahtunut.
Yllättäen yhdistyksen sihteeri Irma lähti ulkomaille kesällä 1995. Yhdistys lamaantui, mutta jäsenet vaativat toimintaa. Taru järkkäsi kesän lopulla bileet legendaksi jääneessä Nylon ravintolassa, jossa aikalaisten mukaan haisi seksi ja kiima valui pitkin seiniä. Bileiden jälkeen Taru lähti ja puheenjohtajaksi tuli Irma.
Elokuun lopulla ilmestyy historiikin toinen osa: Kinky Club vuodesta 1995 vuoteen 2001: 10-vuotta kinkyä.. Onneksi olkoon! Miauuuuuu. Sitä ennen Kinkyn ja skenen 90-lukua juhlistetaan FettariFestareiden Revival-Yössä, jonne saapuu yllämainituista taitelijoista Vili ja Q:uu, Nalle Virolainen, Taru ja Ancelikh sekä koko joukko muita aikansa legendoja.
www.tuntematonmaa.net/tamperefetish/revival.html
Mia U.
Tarkennukset, valitukset ja lisäykset miauu@kirkonpolttajat.zzn.com
Kirjoittaja muistuttaa, että kyse ei ole faktasta, vaan siitä, miten ihmiset muistavat asioita eri tavoin ja miten siitä muodostuu hauraiden kertomusten verkko. Kiitän haastatteluista keväällä ja kesällä 2001 Ancelikhia, Jonkkua, Masaa, Nalle Virolaista, Q:uta, Tarua, Viliä ja Yazkaa.
-
Mä tuhosin loput korput joskus 10v sit jotka oli jääny kevättalvella 2002 kc toiminnasta.. matskut varmaan löytys oton tuomista koneista jotka jäi irmalle tai kymmeniltä muilta - whoknows kellä kaikilla niitä on jotka lehteen sisältöö teki, jne...
(Mun monet vanhemmat matskut löyty muuan RIP hokkasenkarin koneelta joka meni naimisiin mun systerin kanssa- Karin kävin oikeustieteellises pukemas arkkuun 1996 - Kari toi ja rakens ekat koneeet kc toimistolle 1993.. )
Ps. Hyvin muistan ku Angelikh tuli Razziin hakeen mallin töitä joskus 1988-89.. )
:love:
-
Kiitos tästä!
Itse vain kuullut kertomuksia näistä bileistä. Baarihan voisi valjastaa jonkun (huom. pienellä :D ) seurapiiritoimittajaksi haastattelemaan vielä hengissä olevat tyypit näiltä ja esim. Mustan puolikuun ym ajoilta. Sais lisää historiaa talteen.
-
Voi vitsit, parasta ehkä mitä mä olen ikinä Baarista lukenut. Kunpa vielä löytyis jostain se toinenkin osa luettavaksi!
-
Samat! Parasta mitä olen baarissa lukenut! ;D Historian siivet havisee ja ei voi kun kumartaa syvään pioneereille...
-
Kiitos tästä!
Itse vain kuullut kertomuksia näistä bileistä. Baarihan voisi valjastaa jonkun (huom. pienellä :D ) seurapiiritoimittajaksi haastattelemaan vielä hengissä olevat tyypit näiltä ja esim. Mustan puolikuun ym ajoilta. Sais lisää historiaa talteen.
Minustakin tuo olisi hyvä ajatus.
-
Miten tälläsellä leijonaharjaisella nuorukaisella voi tulla muistoja mieleen noin vanhoista asioista ? O0
Kysyny tän kymmenen kertaa, mutta KC:llä oli sellanen keltaoranssi flyeri jossa oli mustat tekstit ja joku ämmän kuva.
Mihin bileisiin se oli jos joku sattuis muistaa ?
-
Kysyny tän kymmenen kertaa, mutta KC:llä oli sellanen keltaoranssi flyeri jossa oli mustat tekstit ja joku ämmän kuva.
Älä ole noin karkea Stoge! Se on ämmäoletetun kuva.
-
Terve,
Taru tässä. Ancelikh on tällä hetkellä kaukomailla ja palaa Suomeen taas huhtikuun lopussa. Jos joku haluaa kysellä lisää KC:n hommista, niin me kyllä muistetaan/muistellaan. Mun vintiltä pitäisi vielä löytyä toimittamiani yhdistyksen lehtiä jokunen ja tuosta flyerista; se on muistaakseni vuodelta 1997 tai 1998. Irma, joka silloin veti yhdistystä tietäisi siitä paremmin. Irman yhteystietoja ei tosin mulla ole.
-
Terve,
Taru tässä. Ancelikh on tällä hetkellä kaukomailla ja palaa Suomeen taas huhtikuun lopussa. Jos joku haluaa kysellä lisää KC:n hommista, niin me kyllä muistetaan/muistellaan. Mun vintiltä pitäisi vielä löytyä toimittamiani yhdistyksen lehtiä jokunen ja tuosta flyerista; se on muistaakseni vuodelta 1997 tai 1998. Irma, joka silloin veti yhdistystä tietäisi siitä paremmin. Irman yhteystietoja ei tosin mulla ole.
Kiitoksia. Se on kun joku asia vaivaa sillon tällön 20 vuoden ajan.... ;D
-
Tästä vielä:
"Yllättäen yhdistyksen sihteeri Irma lähti ulkomaille kesällä 1995. Yhdistys lamaantui, mutta jäsenet vaativat toimintaa. Taru järkkäsi kesän lopulla bileet legendaksi jääneessä Nylon ravintolassa, jossa aikalaisten mukaan haisi seksi ja kiima valui pitkin seiniä. Bileiden jälkeen Taru lähti ja puheenjohtajaksi tuli Irma."
Irma lähti toukokuussa järjestettyjen isojen bileiden jälkeen Ranskaan koko kesäksi ja vei mukanaan sekä postilokeron avaimen että tilin käyttöoikeudet. Jäin yksin Kinkyn puhelimen kanssa vastaamaan jäsenten puheluihin että milloin on bileet ja mitä tapahtuu. Nylonissa järkättiin kolmet bailut ainakin kuukauden välein. Kun Irma tuli syksyllä takaisin sanoin, että kiitti mulle riitti ja moi moi...
-
Upea juttu! Mahtavaa historian havinaa :love:
-
Hitto kun mä muistaasin minne mä jemmasin ne alkuvuosien jäsenlehdet. Ne kopiokoneella tehdyt A5-kokoiset nidokset. Jäsenkorttikin saattaa löytyä kirjotuspöydän laatikosta muiden paperien seasta. Jäsenyydestä jouduin luopumaan kun exäni ei sietänyt sitä. 94-vuonna syntyi tuo esikoinen. Niissä lehdissä oli monia hienoja piirroskuvituksia. Liekö Nallen tekemiä. Yazka tuli mulle tunnetuksi siten kun Albertinkadulla oli hänellä putiikki. Itse kuljin silloin työkeikoilla Helsingissä viikkokunnas. O:n tarinan pokkari löytyi siitä Yazkan läheltä eräästä pornokaupasta, jossa ei tykätty venäläisistä asiakkaista. Sitä aikaa vasten asian ymmärtää.
-
Olihan se aikamoinen sukellus tähän maailmaan, kun pääsi katsomaan vielä julkaisematonta Musta Puolikuu -sivuston protoa. Se oli aikaa, jolloin internetin yleistyessä alkoi yhteyksiä syntymään kinky-ihmisten välille huomattavasti aiempia vuosi ja erityisesti vuosikymmeniä enemmän. Muistaakos kukaan Enkulaa Mustan Puolikuun nettisivujen julkaisemisen ajoilta? Missähän mahtaa nykyisin vaikuttaa?
m
-
Mä tuhosin loput korput joskus 10v sit jotka oli jääny kevättalvella 2002 kc toiminnasta.. matskut varmaan löytys oton tuomista koneista jotka jäi irmalle tai kymmeniltä muilta - whoknows kellä kaikilla niitä on jotka lehteen sisältöö teki, jne...
(Mun monet vanhemmat matskut löyty muuan RIP hokkasenkarin koneelta joka meni naimisiin mun systerin kanssa- Karin kävin oikeustieteellises pukemas arkkuun 1996 - Kari toi ja rakens ekat koneeet kc toimistolle 1993.. )
Ps. Hyvin muistan ku Angelikh tuli Razziin hakeen mallin töitä joskus 1988-89.. )
:love:
Hokkanen oli rakas ystävä :'(.
-
Mulla olis hienoja muistoja KC-ajoilta. Olin rakentelemassa bileitä. Military Campissakin olin mukana.
-
Mulla olis hienoja muistoja KC-ajoilta. Olin rakentelemassa bileitä. Military Campissakin olin mukana.
Muistot esiin vaan! On tosi kiinnostavaa lukea näitä, vaikka itse olenkin ihan eri puolella skeneä.
-
Jos mä saan yhen limpun pyörimään vielä, niin sieltä saattaa löytyä nuo tuntemattomanmaaan tekstit
-
Muistaakos kukaan Enkulaa Mustan Puolikuun nettisivujen julkaisemisen ajoilta? Missähän mahtaa nykyisin vaikuttaa?
Jokseenkin samoilla ilmansuunnilla kuin ennenkin. Ei taida asioida täällä(?).
-
Kaivelin omia arkistoja, ja löysin 4x Kinky Club jäsenlehteä. Irman käyntikortti pitäisi olla jossain, pitää etsiä. Oli minulla niitä bileiden mainoksiakin, mutta en usko niiden säilyneen.
Opettelee samalla käyttämään tätä foorumia, mutta liitteessä pitäisi olla jäsenlehti 1/1996 kansi.
-
Loput kansikuvat. Minulta löytyy siis lehdet:
2/1995
3-4/1995
1/1996
sekä issue #9, jonka painovuosi ilmeisesti 1997.
-
Loput kansikuvat. Minulta löytyy siis lehdet:
2/1995
3-4/1995
1/1996
sekä issue #9, jonka painovuosi ilmeisesti 1997.
Ai että...olen suurimmaksi osaksi tehnyt nuo -95 ja -96 lehdet ja ystävien kuvat kannessa. Lehdet ovat hävinneet jossain muutossa. Oliskohan mitään mahdollisuutta tavata joskus jossakin ja ottaa kopiot noista?
-
Loput kansikuvat. Minulta löytyy siis lehdet:
2/1995
3-4/1995
1/1996
sekä issue #9, jonka painovuosi ilmeisesti 1997.
Ai että...olen suurimmaksi osaksi tehnyt nuo -95 ja -96 lehdet ja ystävien kuvat kannessa. Lehdet ovat hävinneet jossain muutossa. Oliskohan mitään mahdollisuutta tavata joskus jossakin ja ottaa kopiot noista?
Jos tulee tarpeeksi kiinnostusta, eikä kukaan älähdä tekijänoikeuksista tms., niin voin pistää skannerin laulamaan ja jakaa jotain kautta kiinnostuneille. Muutaman illan urakka tehdä noista pdf versiot. Niissä on sitten reiät, koska säilytetty jossain vaiheessa mapissa. Temppu jonka ansiosta ne varmaan ovat säilyneetkin.
-
Loput kansikuvat. Minulta löytyy siis lehdet:
2/1995
3-4/1995
1/1996
sekä issue #9, jonka painovuosi ilmeisesti 1997.
Ai että...olen suurimmaksi osaksi tehnyt nuo -95 ja -96 lehdet ja ystävien kuvat kannessa. Lehdet ovat hävinneet jossain muutossa. Oliskohan mitään mahdollisuutta tavata joskus jossakin ja ottaa kopiot noista?
Jos tulee tarpeeksi kiinnostusta, eikä kukaan älähdä tekijänoikeuksista tms., niin voin pistää skannerin laulamaan ja jakaa jotain kautta kiinnostuneille. Muutaman illan urakka tehdä noista pdf versiot. Niissä on sitten reiät, koska säilytetty jossain vaiheessa mapissa. Temppu jonka ansiosta ne varmaan ovat säilyneetkin.
Tämä olisi kultaa. Laitoin myös yv:tä. Toivon yhteydenottoa!
-
Tosi mielenkiintoista lukea tästä, kiitokset jakamisesta! :)
-
Joo, mullahan ei oo mitään sen tarkempaa käsitystä mistä ja miten Suomen kinkyskene on lähteny liikkeelle ja millasta meininki on joskus 90-luvulla ollu et tosi kiva lukea näitä :D
-
Näitä oli kiva lukea, mutta mitä helvettiä oikeesti :D Alan ymmärtää mitä SSC:n "Sane" tarkoittaa...
-
Loput kansikuvat. Minulta löytyy siis lehdet:
2/1995
3-4/1995
1/1996
sekä issue #9, jonka painovuosi ilmeisesti 1997.
Ai että...olen suurimmaksi osaksi tehnyt nuo -95 ja -96 lehdet ja ystävien kuvat kannessa. Lehdet ovat hävinneet jossain muutossa. Oliskohan mitään mahdollisuutta tavata joskus jossakin ja ottaa kopiot noista?
Jos tulee tarpeeksi kiinnostusta, eikä kukaan älähdä tekijänoikeuksista tms., niin voin pistää skannerin laulamaan ja jakaa jotain kautta kiinnostuneille. Muutaman illan urakka tehdä noista pdf versiot. Niissä on sitten reiät, koska säilytetty jossain vaiheessa mapissa. Temppu jonka ansiosta ne varmaan ovat säilyneetkin.
No niin, ensimmäinen lehti skannattu ja laitettu jakoon. Tuolta löytyy:
http://lifebox.mobi/7Mxb3CR
jos alkaa älämölö oikeuksista tms. niin sitten otetaan alas. Get it while you can, ja lisää tulee kunhan ehdin.
-
Toinen KC jäsenlehti katseltavissa tämän linkin takaa:
http://lifebox.mobi/UGA2Voq
Samat disclaimerit kuin tuohon edelliseen. Jos joku mielensä pahoittaa, niin otetaan pois. Muistan kyllä nähneeni KC jäsenlehden divarissa pornolehtien seassa, että on näitä ainakin joskus ollut kierrossa ja myös ei-jäsenten saatavilla. Ehkä 25v on riittävä hajurako?
Menee näköjään pikalatauksessa sivut niin, että viimeisin aukeama on selauksessa ekana, mutta ehkä te selviätte tästä suuresta ongelmasta.
-
--
Menee näköjään pikalatauksessa sivut niin, että viimeisin aukeama on selauksessa ekana, mutta ehkä te selviätte tästä suuresta ongelmasta.
Eiköhän selvitä,
Suurkiitos, kun viitsit skannata:)
-
Kiitoksia skannauksesta, tuo eka linkkaamasi lehti mulla onkin jossain jemmassa ja joku toinenkin, mutta tuo toinen jakoon laitettu skannaus täytyy lukea läpi ehtoolla :)
-
Kiitoksia skannauksesta, tuo eka linkkaamasi lehti mulla onkin jossain jemmassa ja joku toinenkin, mutta tuo toinen jakoon laitettu skannaus täytyy lukea läpi ehtoolla :)
Hyvä jos kelpaa, kolmas lehti laitettu linjoille:
http://lifebox.mobi/3YO2Hh9
joku näitä lehtiä väsännyt voisi kertoa, että montako numeroa tuli kaikkiaan? Jos siis vielä muistavat. Jos pitää arvata, niin tuo #9 jäi viimeiseksi?
(issue #9 tulee vielä linjoille myöhemmin tänään)
-
Mä mietin tuos, että mulla saattais olla niitä alkuvuosien julkaisuja mun kotona jemmattuna. Pitää ensikesänä käydä penkomassa arkistoja. Toki tuon 96-lehden kansikuva näytti tutulta.
-
#9 löytyy nyt tuolta, olkaapa hyvät:
http://lifebox.mobi/KwbulOV
Enempää ei minulta löydy KC aineistoa, ainakaan lehtiä. Jotain pikkusälää saattaa olla jossain, mutta en lupaa mitään. Jos niitä esitteitä yms. löytyy, scannaan ja laitan kaikkien ihmeteltäväksi. Irman käyntikortti kyllä pitäisi löytää, se on hieno.
Näitä etsiessä tuli omasta arkistosta vastaan sellainen kotimainen lehti, kuin "Fetissi", numero 2. Välistä löytyneiden flyereiden (ja hatarien muistikuvien) perusteella se on ostettu seksimessuilta 2001. Näinköhän numeroa kolme koskaan tehtiin?
Kiitos ja anteeksi, jatkan (enimmäkseen) radiohiljaisuutta, ellei sitten joku sukkahousukeskustelu mene taas ihon alle.
-
Kiitos tosi paljon näiden jakamisesta :love:
Itsehän olin tuohon aikaan about esikoulussa, joten nää on todella hykerryttävää luettavaa.
Nii, ja kiitos itseäni edeltäneille kinkysukupolville! Ilman teitä ei olis meitä.
-
Edesmenneen Tuntematonmaa -nettilehden arkistot löytyvät vielä minulta. MiaQ oli tehnyt sinne viisi-osaisen KC-historiikin ja DaddyCool:n teksti näyttää kattaneen kolme ensimmäistä osaa. Seuraavassa kaksi viimeistä osaa etteivät katoa bittiavaruuteen:
KC:n historiikki, osa 4/5: Warehouse Party 1998
Kirjoittanut MiaQ
(Julkaistu Tuntemattomassa maassa 17.04.2008)
1990-luvun puolivälin jälkeen Kinky Clubin toiminta jakautui jäsenlehtien ja aikalaisten kertomusten perusteella aktiivien ”staffiin” tai sisäpiiriin ja jäsenistöön. Edelliset pyörittivät organisaatiota, tekivät lehdet, postittivat infon, rakensivat bileet vapaaehtoisten talkoolaisten kanssa ja jälkimmäiset muodostivat 400-500 hengen jäsenistön, joka kävi bileissä. Vuosi vuodelta suuremmaksi ongelmaksi kasvoivat kohoavat jäsenmaksut ja bileiden sisäänpääsymaksut. Puheenjohtajaa syytettiin rahastamisesta. Toisaalta puheenjohtaja myös teki arveluttavia tempauksia katoamalla bileiden jälkeen kassan kanssa ulkomaille. Lisäksi hän asui Kinky Clubin dungeonin yhteydessä olevassa asunnossa. Tämä johti talkoolaisten kaikkoamiseen. Mutta palataan KC:n yhteen kirkkaimpaan hetkeen: Hernesaareen.
Lokakuussa bilemestaksi vuokrattiin valtava halli Hernesaaresta. Suuri tila vaati suuria ponnistuksia, mutta vapaaehtoista virtaa riitti. Parinkymmenen hengen talkooporukka otti muutamasta päivästä viikkoon vapaata palkkatöistä bileiden rakennustöiden takia. Mukana olivat muun muassa yhä kinkybileissä heiluvat Esa, Masa, Pete ja Mike Motor.
"Siellä oli pelkästään dunkkari puolet siitä mitä tää Fetish Factoryn koko tila on. Ja siihen saliin olis mahtunut pari Nosturin kokosta biletilaa” Masa toteaa. (Masa viittaa vanhaan elokuvateatteriin, jossa järjestettiin Taff 2000-2001 ja jonne mahtui n. 300 ihmistä. Kirjoittajan huom.)
"Mut helvetin kylmä sielläkin oli”, Esa lisää.
"Niinku aina näissä KC:n bileissä", Pete jatkaa.
"Ulkona oli joku myrsky, sato räntää. Meillä oli tää halli ja siellä lämpöpuhaltimia, mut se lämpöhän haihtu hetkessä sinne ylös. Ja mulla oli bilessä päällä pelkkä harness. Mä kävin välillä syrjemmällä hyppimässä haarahyppyjä pysyäkseni lämpimänä", Esa muistelee.
"Niidenkin bileiden eteen tehtiin kunnolla duunia. Aamulla alotettiin ja illalla lopetettiin, mut ei se silti tuntunu duunilta, kun jengillä oli niin hyvä fiilis tehdä", Pete kertoo.
Juhlien esityksistä kaksi on jäänyt erityisesti aikalaisten mieliin. Ensinnäkin lavan päällä yläilmoissa esiintyi kolmen naisen akrobaattiryhmä. Mike Motor muistelee ryhmän pukeutuneen trikoisiin, joissa oli UV-valossa hohtavia kuvia. Lisäksi yön päätti hurja rälläkkäshow.
KC:n bileissä usein esiintynyt Soikku roikkui jaloistaan pää alaspäin yllään teräksestä ja nahasta tehty haarniska, jossa oli metallinen dildo. Lava oli pimeä. Aluksi Masa ajoi rälläkällä lavalla olleisiin kiskoihin, ja sen jälkeen Esa veti rälläkällä Soikun haarniskaan ja dildoon. Tulikuumat, hehkuvat teräspalat sinkoilivat poikki pimeän lavan.
Jani: mikä dresscode tää on?
Samat bileet ovat jääneet KC:n bileitä alusta asti kolunneen Janin mieleen: "Ne bileet oli siihen aikaan kun Tampereella alko toimii tää Setan fetissiryhmä. Me mentiin sinne kolmen kundin porukalla ja mulla oli sillon päällä sellanen pilottitakki, kumihousut ja maiharit -asukokonaisuus. Mutta sitten mulla tuli ongelmia siinä sisäänpääsyssä. Ne vaati mua ottaan sen pilottitakin pois sillä perusteella, että se on ulkoasu ja ulkoasuja ei saanut tuoda sisälle.
"Siinä tuli melkonen vääntö siinä ovella, ja mua alkoo vituttaa. Meinaan, mä oon käyny näissä KC:n bileissä alusta asti, jo sillon kun Yazka pyöritti sitä hommaa ja sitten siihen tulee kaks pokee selittään mikä on ulkoasua ja mikä on fetissiasu. Mä kinastelin siitä hommasta joku puoli tuntia siinä ovella."
"Se oli iso halli, joka oli jaettua kahtia. Siinä oli lava jotenkin keskellä ja kaks deejiitä soitti samaan aikaan. Toisella puolella oli enemmän sitä mättöä ja tanssimusaa ja toisella puolella soitettiin hiljasemmalla ja vähän rauhallisempaa kamaa. Ehdottomasti yhdet parhaista KC:n bileistä", Jani kuittaa.
"Mä en muista tollasta jakoa, mutta saatto se niin olla", Esa miettii ja toteaa, että Janin tarkoittamalla rauhallisella alueella oli esillä fetissitaiteilijoiden töitä samaan tyyliin kuin useissa nykyisissäkin alan bileissä.
Maalausmaraton
Warehouse Partyssa oli myös kolme kojua, joissa yhdessä tehtiin polttoraudalla tatuointeja, toisessa myytiin kaikkea SM:ssa tarpeellista nahka- ja metallisälää ja kolmannessa Nalle Virolainen teki vartalomaalauksia.
"Mun piti tehdä alkujaan vain kolmelle mallille maalaukset, mut sit siihen tuli porukkaa pyytään et tee mullekin ja niin mä tein maalausmaratonin. Mä maalasin yhtä soittoa aamuneljään, yhteensä 30 ihmistä."
"Mä muistan yhden mimmin, jolle Nalle maalas rintaliivit", Esa kertoo. "Se oli sellanen aran olonen ja ihan tavallisissa kuteissa. Se innostu siitä fiiliksestä niin että se tempas paidan pois ja sano Nallelle, että maalaa mun tissit. Se on mun mielestä paras esimerkki siitä, miten fiilis tarttuu ja ihminen innostuu tekemään jotain mitä se ei varmaan alkujaan itestään uskois."
"Ehdottomasti parhaat bileet, missä mä oon ollu", Mike Motor muistelee.
Kasvun aikaa
Samana vuonna Hernesaareen avattiin KC:n toimiston yhteyteen oma dungeon, jonka rakentamisesta vastasivat Esa ja Masa. Mukana oli myös mittava joukko talkoolaisia. Tarvikkeita haalitiin innolla, jota vain alakulttuurissa voi ilmetä. Dunkkarissa oli tuolloin käytössä vinssi, slingi, wheel of torture/pleasure eli onnenpyörä, birdie cage eli lintuhäkki, domina/bondagetuoli eli valtiastuoli ja adult babies -sänky. Tämän laitteiston vuokra oli Kinky Infon mukaan ensimmäiseltä opastetulta tunnilta 450 markkaa ja seuraavilta tunneilta 350 markkaa. Myöhemmin opiskelijat ja työttömät saivat satasen alennuksen tilan käytöstä - tosin vain klo 12-16 välisenä aikana.
KC:n toimintaa pyörittänyt staffi piti yhteyttä jäseniinsä Kinky-infon avulla, jota toimitettiin useita numeroita vuodessa, julkaisi KINKY! -nimistä fetissilehteä sekä vielä Nalle Virolaisen teksteistä, kuvista ja sarjakuvista koottuja teemanumeroja. Omat verkkosivut avattiin 1997.
Yhdistys myi myös ulkomaisia fetissilehtiä ja -katalogeja sekä välitti vaatteita, välineitä ja kaikkia mahdollisia S/M-vitkuttimia. Jäsenyys oikeutti alennuksiin useissa helsinkiläisissä liikkeissä, joihin kuului vaate-, lävistys-, tatuointi- ratsutarvike-, meikkaus- ja seksiliikkeitä.
KC tiedotti jäsenilleen laajasti Pohjoismaissa ja Euroopassa järjestettävistä bileistä ja teki yhteisiä bailumatkoja muun muassa Lontoon Torture Gardenin ja tukholmalaisen Royal Madness Clubin bileisiin. Jälkimmäisen kanssa tehtiin muutenkin yhteistyötä. Lisäksi järjestettiin kursseja, kuten ”Slave Academy” sekä ”Top/Bottom ja Slave Girls”. KC pääsi arvostetun brittiläisen fetissilehden Skin Twon sivuille. KC:n jäsenet esiintyivät useissa haastatteluissa lehdistä televisioon.
"Se oli sitä kasvun aikaa”, Masa toteaa. ”Irma loi huippusuhteet ulkomaille. Se oli sen henkilökohtaisen työn tulosta. RMC:sta (Royal Madness Club) oli joskus useita vieraita noissa Suomenlinnan bileissä ja samaten Lontoosta kävi porukkaa. Asusteita tilattiin Lontoon House of Harlotista. Sitten saatiin tilat Hernaareen. Siellä oli toimisto ja dungeon ja hyvin tilaa järjestää pienempiä bileitä", Masa kertoo.
Seksimessujen yhteydessä yhdistyksen ständi saavutti legendaarisen maineen.
"Niitä ständeja joskus kyllä kaipaa", Masa kertoo. "Meillä oli kyl messujen parhaat osastot. Ihmisiä kävi tolkuttomasti ja ne viihty hyvin. Väliin jouduttiin vetään lippusiima yleisön ja laitteissa touhunnettein tyttöjen väliin, kun ne tuli vähän liian lähelle. Ihmiset tykkäs nähdä jotain erikoista, ei aina vaan R-kioskin kamaa."
"Sit kerran me oltiin jossain teekkaribileissä", Masa jatkaa. "Meillä oli tuotettua ohjelmaa, ständi ja muistaakseni valtiastuoli. Irma puhu mennessä, ettei sitten tyrkytetä tätä meidän juttua jos jotkut ei siitä tykkää, mut nehän oli ihan innoissaan."
Fetisismistä, sadomasokismista ja Kinky Clubista jaettiin tietoa myös flaeireiden kautta, joita aikoinaan löysi joka puolelta Helsinkiä.
"Mä pongasin Kinky Clubin flaierin jostain pornokaupasta. Mä otin yhteyttä ja sain sellasen tietopaketin. Myöhemmin mä liityin jäseneksi ja ilmotin, että olin vapaaehtoinen rakennus- ja talkooporukkaan. KC oli sillon näyttävästi esillä", Mike Motor kertoo.
Liite kc2.gif: Kinky Clubista jaettiin tietoa myös flyereiden kautta
KC:n historiikki, osa 5/5: Vuosituhat vaihtuu
Kirjoittanut MiaQ
(Julkaistu Tuntemattomassa maassa 21.05.2008)
Lepakon Tallibaari
Kinky Clubin nimellä järjestettiin ensimmäisen kerran Suomenlinnassa bileet keväällä 1994. KC:lla kehittyikin lämmin suhde saaren entiseen muonavarastoon Kaponieri Coyetiin, jossa järjestettiin useat kinkybileet Prison Islandin nimellä. Helsingin Tulli- ja Pakkahuoneen Slave of Motion -bileissä yhdistettiin bändikeikkoja kinkybileisiin keväällä 1999.
Tuon ajan jäsenet muistelevat kuitenkin erityisellä kiihkolla Lepakon Tallibaarissa järjestettyjä bileitä, jotka olivat avoimia vain jäsenille. Noissa reilun sadan hengen juhlissa oli suurten kotibileiden lämpöä.
Masa, Esa ja Pete kertovat, että Lepakko oli ainoa paikka, johon kinkit pystyivät menemään sellaisena kuin olivat ilman, että tarvitsi peitellä mitään. "Meillä oli siellä vakimestat mihin pantiin koukut ja muut kiinni. Se oli yks tunti ja bileet oli pystyssä."
"Mulle on jäänyt mieleen ihmistarjotin. Siinä oli alaston mies ja nainen ja niiden päälle oli katettu naposteltavaa", Mike Motor sanoo.
"Hyvin sympaattisia pöytiä. Ihmiset ruokki niitä välillä", Nalle toteaa.
Tinttu: rajua mutta turvallista
Yksi KC:n vakituisista esiintyjistä oli Tinttu, joka tuli mukaan jo 18-vuotiaana.
"Mulla on tosi positiivisia muistoja KC:sta. Se on ollut mulle koti ja kehto, jossa mä oon voinut miettiä ja kehitellä omia sadomasokistisia juttujani."
Kinky Clubin myönteisinä puolina hän piti sitä, että bileissä kävi eri ikäisiä ihmisiä ja että ihmiset olivat ennakkoluulottomia. Juhlat mahdollistivat bilettämisen ja esiintymisen lisäksi erilaisista taustoista tulevien ihmisten kohtaamisen avoimessa ilmapiirissä.
"Rajoja on mun mielestä aina kunnioitettu ihan eri tavalla kuin tuolla ns. normaalissa ravintolamaailmassa. Miehet esittävät asiansa ja jos sanoo ei, niin se on siinä. Samalla oppii itse suvaitsevaisuutta. Mulle oli sillon 18-vuotiaana hyvä opetus se, että seksi elää muuallakin kuin nuorissa ihmisissä."
Tintulle Kinky Club tarjosi näyttämön, jossa hän pääsi esiintymään.
"Ekoissa bileissä mä näin Soikun esiintyvän. Show'ssa hän työnsi piikkikoron toisen naisen sisään, ja se oli musta rajua, mutta samalla kaunista. Se kahden ihmisen välinen luottamus, että jotain tollasta voi tehdä. Se teki muhun vaikutuksen."
Tinttu itse halusi tehdä pehmeämpiä esityksiä, mikä hänen mukaansa KC:ssa myös hyväksyttiin. Esiintymisien myötä rajat ovat löytyneet ja myös siirtyneet.
"Joskus täytyy kokeilla juttuja, joissa löytyy omat rajat. Alussa mulla oli rajoina se, että ei paljasta pintaa, ei työnnetä mitään sisään enkä mä halunnut koskea toisen sukuelimiin. Kyllä ne rajat on siitä siirtyneet. Toisaalta se, mikä on rajua, on eri ihmisille eri asia. Musta lavapano on rajumpaa kuin viiltely, koska siinä mennään ihmisen sisään. Ja toisaalta viiltelyn voi näyttää yhtä kauniina tekona kuin suutelun. Voi viiltää nätisti ja softisti. Tärkeintä on se, että tekee sitä, mihin itse on valmis ja on miettinyt sen etukäteen."
Kinky Club oli Tintun mukaan turvallinen paikka hakea rajojaan.
"Kerran mä jätin yhden esityksen jälkeen mun orjatytön yhden porukan käsiin. Irma tuli siihen ja sanoi, että seuraa, mitä sille tehdään. Että mä oon siitä yhä vastuussa, ettei tapahdu mitään joukkoraiskausta tai muuta yhtä kauheaa."
Suomenlinnan bileet ovat jääneet Tintun mieleen parhaimpina.
"Parasta niissä oli sen paikan fiilis, jonka saatto tuntea huokuvan niistä kiviseinistä. Ja piha oli kuin keskiaikainen kylä. Joku laittoi ruokaa ja joku viimeisteli kynsiään."
Prison Island 2000
Suomenlinnan perinteisiksi muodostuneita bileitä mainostettiin kesällä 1999 KC:n historian suurimmaksi ja tärkeimmäksi tapahtumaksi. Mainoksia olivat tutkailleet myös Helsingin poliisit, jotka tulivat paikalle ja takavarikoivat viinat sekä kassan.
"Joku muutos oli tapahtunut kesällä 1999," talkooaktiivi Mike Motor muistelee. "Kun mä menin talkoisiin Prison Island 2000 -bileisiin Suomenlinnaan niin vanha porukka oli koko lailla kaikonnut, ja mä kuulin että jotain känää oli meneillään."
Mike Motor erkani yhdistyksestä samana vuonna tultuaan siihen tulokseen, ettei sen toiminta vastannut hänen odotuksiaan.
"Lopullinen niitti oli Prison Island, kun sinne tuli poliisit ja roudasi ne viinat. Sitten siinä oli hässäkkää rahojen kanssa. Jäi vähän hämärä fiilis kaikesta. Mä ajattelin, että bilejärjestelyjä ei oltu hoidettu asianmukaisesti."
Prison Island 2000 oli kuitenkin vaikuttavat kinky-bileet. Ainakin eräälle nimeltä mainitsemattomalle ystävälleni, sanotaan nyt vaikka Artolle, jolle nuo bileet olivat ensimmäiset kinky-bileet.
"Se mesta oli sellanen yks iso kaari, yksi erillinen huone ja käytävä. Ei se mikään iso ollut, ja se oli aivan täynnä. Kynttilät paloi ja savukoneet sylki tulta. Musiikki hakkas tajuttoman kovaa. Ja ne upeet vaatteet mitä ihmisillä oli yllään. Ja siellä oli sen brittiläisen kumivaatefirman, sen House of Harlotin, vaate-esitys. Fantasia tuli lihaksi. Semmonen toinen ulottuvuus."
"Mun teki mieli olutta”, Arto kertoo bileiden legendaksi jääneestä käännekohdasta. ”Mut just silloin ne kytät tuli kahdella autolla ja kanto kaljat pois ja jotain vehtas siinä ikävän näköisinä. Otti ne kassankin. Niille heitettiin jotain herjaa, että niiden haalarit täyttää dresscoden. Mä ajattelin, että olis hyvä olla hiljaa, etteivät ne pane poikki niitä bileitä. Mä vähän epäilin ettei niistä oltu tehty mitään huvilupailmoitusta. Ja se kaljan myynti sillei arpajaismenetelmällä, että joka arpa voittaa. Ei se ole laillista.”
”No, poliisit lähti, bileet jatkui, mut mun teki kaljaa edelleen mieli. Sit mä näin yhden tanskalaisen dominan, joka piiskasi miehiä sellasen pukin luona. Mä menin kattoon sitä ja ajattelin, et mä haluun tohon. Se oli mun eka piiskaus ja se domina, se osas sen. Mä lensin. Siitä tuli mahtava fiilis, ja oluet unohtu sen siliän tien."
Vuosituhat vaihtuu
Uusi vuosituhat vei Kinky Clubin uuteen tilanteeseen. Talvella 2000 Jyväskylässä aloitti Bizarre Club ja kesällä järjestettiin Tampereella ensimmäiset Fetish Factory -juhlat. Myöhemmin samana vuonna Helsingin toinen alan klubi SMFR järjestäytyi uudelleen. Näiden kaikkien takana oli porukkaa, joka oli saanut ensikosketukset kinkyilyyn KC:n bileissä.
"Mä kiersin näissä KC:n bileissä ja myös kaikkialla Euroopassa koko 90-luvun", Bizarre Clubin perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Tapsa muistelee.
"KC:n bileissä oli aina paljon tuotettua ohjelmaa. Me vedettiin mun parini kanssa yksityisiä sessioita ja mä huomasin, että ihmiset oli haltioissaan. Tää on se visio, jolle Bizarre on perustettu: että ihmiset itse on se juhla. Meillä onkin nykyään eniten näitä laitteita bileissä."
Chicken Run
Kesällä 2001 KC palasi juurilleen ja järjesti bileet samoilla makasiineilla kuin 10 vuotta aiemmin. Juhlissa esiintyi myös Byron ja SMFR:n puheenjohtaja NeitiNaru, joiden Chicken Run -esitys lienee visuaalisin ja rankin SM-show, jonka olen nähnyt. Siinä kana kiersi puomiin kiinnitettynä, kädet siiviksi sidottuina, Byronin antaessa omalla ainutlaatuisella tavallaan kyytiä piiskoilla ja raipoilla. Esitys päättyi kanan teloittamiseen. Show'n musiikki oli tavanomaisen mätön sijaan psykedeelistä iloittelua. Kaikki oli esteettistä asuista, musiikista ja äänistä lähtien.
Chicken Run on ikuistettu myös esiintyjän näkökulmasta romaaniin Neiti N:n tarina. Lue sieltä lisää.
Kinky Club aloitti 1991, jolloin toimi ainoastaan homo- ja bi-miehille tarkoitettu MCS-Finland - Tom's Club. Tänä päivänä fetissi- ja SM-yhdistyksiä ja yhteenliittymiä löytyy Helsingin lisäksi Jyväskylästä, Tampereelta, Turusta, Lahdesta, Porista ja Oulusta. Bileitä, kokoontumisia ja muita tapahtumia järjestetään kuukausittain eri puolella Suomea. Osakulttuuri on samalla avautunut ja lähestynyt valtakulttuuria. Joillekin kinkyily ei ole enää identiteetin kysymys vaan muodikas tapa bailata, mutta siihen tarinaan pääsee itse kukin osakseen. Kiitos KC:lle.
Tarkennukset, valitukset ja lisäykset: miaquu@gmail.com
Kirjoittaja muistuttaa, että tässä tekstikokonaisuudessa kyse ei ole yksiselitteisestä faktasta, vaan siitä, miten ihmiset muistavat asioita eri tavoin ja miten siitä muodostuu hauraiden kertomusten verkko. MiaQ kiittää haastatteluista 2001-2002 Ancelikhia, Artoa, Esaa, Jania, Jonkkua, Masaa, Mike Motoria, Nalle Virolaista, Peteä, Q:ta, Tapsaa, Tarua, Tinttua, Viliä, Yazkaa sekä erityisesti vielä Ancelikhia, Mike Motoria ja Nalle Virolaista arkistomateriaaleista. Lisäksi lähteenä on käytetty Yazkan kirjoitusta ”Kinky Club ja historiaa…” http://www.yazka.com/yazka/haloo/kinkyclub.htm (julk. alunperin Yahoo-lehti)
-
Edesmenneen Tuntematonmaa -nettilehden arkistot löytyvät vielä minulta. MiaQ oli tehnyt sinne viisi-osaisen KC-historiikin ja DaddyCool:n teksti näyttää kattaneen kolme ensimmäistä osaa. Seuraavassa kaksi viimeistä osaa etteivät katoa bittiavaruuteen:
korjaus: TheVille:n teksti, minä vaan skannasin lehtiä. Sarjatuotantona ja puolihuolimattomasti asenteella: "olennainen välittyy" :)
No muistellaan sitten loputkit omakohtaiset. Ei ole paljoa:
En ollut ns. aktiivi, ainakaan bilerintamalla. Nörtti teki mitä parhaiten osasi. Muutaman kerran tarjosin Irmalle mikrohuti-palveluita, kun neito oli pulassa: juu, ei siihen monitoriin tule kuvaa jos kissa käy leikkimässä johdoissa ja repii ne irti jne.
Kävin kerran tuolla Hernesaaren toimistolla. YLE:n ruotsinkielinen toimitus oli paikalla, ja yrittivät saada minua haastatteluun. En lähtenyt ::)
Johonkin bileisiin toimitin ison rullan käsikiristekalvoa, jolla joku pistettiin muumioksi. Muistan hämmästykseni, kun Irma kertoi minulle, että koko rulla oli mennyt tasan yhden tyypin niputtamiseen. Siinä on kai noin 200m sitä tavaraa 8) Olin kuvitellut, että siitä rullasta riittäisi useampaan kertaan, mutta oppia ikä kaikki.
Lisäksi olin sotkeentunut KC:n ensimmäisten nettisivujen tekemiseen (minulta tuli ainakin ihan ekan version taustagraffa, semmoinen satiinitekstuuri), ja hääräsin videokerhon taustajoukoissa tekemässä kataloogeja, joista ihmiset valkkasivat niitä leffoja. Minulla oli silloin PC joka jaksoi pyörittää niitä (silloin) järjettömän kokoisia tiedostoja: muutama kuvaruutukaappaus, kuvaus jne. Toista 50 kertaa samaan dokkariin, ja silloinen perus-PC oli polvillaan puolen megan muistillaan.
Yksiinkään bileisiin en osallistunut, vaikka kovasti esim. ensimmäiseen Suomenlinnan bileisiin houkuteltiin. Mitä nyt tuota kuvausta lueskelin ko. bileistä, että huomaan huokaavani helpotuksesta, kun jäin himaan.
-
Tillis, kiitos tuosta artikkelin loppuosasta! :)
Nyt kun miettii, että KC:n alkuajoista on 28 vuotta ja artikkelin kirjoittamisestakin 17 vuotta, niin minkähänlaisen historiikin saisi näistä 2000-luvun vuosista kirjoitettua? Varmasti paljon hajanaisemman, yhdistyksiä kun on jo huomattava määrä ja tapahtumiakin joka viikko jotakin, miittiä, klubia, bilettä..
-
Yksissä suokin bileissä puutuin järjestysmiehen ominaisuudessa sessioon, jossa kaksi viinaa nauttinutta dommea piiskasi miestä. Keskeytin session ja menin kysymään mieheltä onko kivaa, tämä halusi lopettaa session, ei uskaltanut dommeille sitä sanoa, joten keskeytin sen välittömästi. Dommet hieman tuiskivat minulle.
VR makasiinin bileet olivat hauskat, eräs nykyinenkin aktiivi sai ulkomaiselta dommelta napakkoja iskuja yläselkään. Juteltiin ja hän mietti, miten selittää vaimolle. Mies on edelleen onnellisesti naimisissa. Käymälän virkaa toimitti isot tynnyrit, bileiden lopussa Ancelikh kysyi haluaisiko joku viedä tynnyrit sisältöineen kotiin.
Yksien bileiden tuotto meni yhden aktiivin matkassaan, kyseessä ei ollut PJ. Yksi aktiivi maksoi puhelinlaskunsa yhdistyksen rahoilla.
Prison Island 2000 bileissä 1/2 litran Evian pullo maksoi 30mk (6e).
Bileissä oli aina hauskaa ja olin usein rakentamassa. Masan kanssa testattiin koukkujen kestävyys. Masa pulttasi seinään ja minä yli 100kg:n keijukainen roikuin. Koskaan painoni ei iroittanut koukkua, Masa oli ammattilainen.
Yhdet bileet olivat HK:n vanhalla makkaratehtaalla sörkässä. Olin lupautunut rakentamaan. Aamulla Ancelikh soitti minulle ja kysyi osaisinko ajaa pakettiautoa, koska pakettiauto oli pysäytetty ja poliisi pidättänyt kuskin. Hyppäsin taksiin menin ajamaan pakua.
Kinky Clubissa loppuaikoina asioista päätti muutama ihminen, ei jäsenistö, sen takia Julle ja toisen smurffi kokoontumisen jälkeen minä lähdimme perustamaan smurffeja.
Jos KC olisi toiminut demokraattisesti se olisi vielä pystyssä ja sillä luultavasti olisi Turussa, Jyväskylässä, Oulussa, Lahdessa alaosastot.
Nykyinen skene on aivan huikea, kiitos kuuluu niille, jotka jaksavat puurtaa, että saadaan bileitä ja muuta toimmintaa. Toki myös bilettäjille, jotka tulevat bileisiin.
Rp, skenen muumio, MSC, KC, Smurffi, aktiivi.
PS. Yli 30-v skenessä, enkä päivääkään vaihtaisi pois :love:.
-
Loput kansikuvat. Minulta löytyy siis lehdet:
2/1995
3-4/1995
1/1996
sekä issue #9, jonka painovuosi ilmeisesti 1997.
Ai että...olen suurimmaksi osaksi tehnyt nuo -95 ja -96 lehdet ja ystävien kuvat kannessa. Lehdet ovat hävinneet jossain muutossa. Oliskohan mitään mahdollisuutta tavata joskus jossakin ja ottaa kopiot noista?
Mulla on kanssa nuo lehdet, joissain arkistoituna.
-
Kiitokset tästä :love:
Olisikohan ihan mahdotonta tuoda tänne muitakin Tuntemattoman Maan vanhoja artikkeleita? Oma "historia" alue?
-
Aamun pakkanen nytkäytti jotain muistisolua sen verran, että sain ahaa-elämyksen, ja osasin suunnistaa suoraan oikealle varastolaatikolle. Eiköhän tässä ole loput, mitä löytyy, eli jäsenkortit ja Irman käyntikortti. Se ei käy kuvasta ilmi, mutta Irman käyntikortin tausta on mustaa samettia.
Vähän pistin jäsennumeroa tms. piiloon, mutta sehän tässä ei ole olennaista. Vuonna 1998 olen ollut näköjään VIP, mutta niin saattoivat olla kaikki muutkin jotka olivat kyseisenä vuonna jäseniä ;D En muista koskaan eronneeni KC, joten enpäs osaa sanoa, miksi jatkoja ei koskaan tullut, kun KC toiminta kuitenkin jatkui. Joku varmaan sekoili (taas) jäsenrekisterin kanssa, enkä opiskelukiireiltä muistanut kysellä perään.
-
Lisäksi lähteenä on käytetty Yazkan kirjoitusta ”Kinky Club ja historiaa…” http://www.yazka.com/yazka/haloo/kinkyclub.htm (julk. alunperin Yahoo-lehti)
Interwebbiarkistokin näkyy muistavan jotain (https://web.archive.org/web/20020814235806/http://www.yazka.com/yazka/haloo/kinkyclub.htm):
"KINKY CLUB ja historiaa...
Siitä kun istuin erään ystäväni kanssa kahvilla - 90-luvun alussa- tuskastellen
Helsingin S/M - maailman köyhyyttä, tuntuu olevan ikuisuus. Tarve tavata muita
samankaltaisia marsilaisia täällä kotoisalla maaperällä oli valtava, ajatuksia ja
visioita riitti.
Siihen aikaan ei edes ollut muuta tarjolla kuin Ekstaasi-ryhmä, joka tuntui koostuvan
enemmän' privaateista tapaamisista, joissa radikaalit anarkistit ja asunnonvaltaajat
tekivät performansseja ja ruoskivat toisiaan - salaa uteliaiden katseilta - naisten
kesken. Tarve klubille, jossa kaikenlaiset ihmiset miehet ja naiset, voisivat tavata
toisiaan toisiaan, haki paikkaansa.
Sinä iltana syntyi Kinky Club.
Nythän Kinky Clubilla on jo paikka kaupungin historiassa ja rehellisesti sanoen, on
mukava toisinaan ajatella olleensa muodostamassa instituutiota...
Perversioista ei oikeastaan kovasti vielä täällä silloin keskusteltu, vaikka 90-luku
mielestäni henki selkeästi kaikenlaisten ääri-ilmiöiden nousua, myös seksuaalisuudessa.
Joku on väittänyt etteivät 90-lukuilaiset koskaan keksineet omaa juttuaan vaan äityivät
plagioimaan mm.hippejä ja 80- luvun olkatoppauksia. No, ainakin sadomasokismi nousi
uuteen kukoistukseensa tällä vuosikymmenellä.
Siihen aikaan tuntui, ettei suomenkielisinä kirjallisutta ollut kovastikaan saatavilla ja
pornolehdetkin vierastivat aihetta. Hyvinvarustetuista kirjakaupoista saattoi saada
Kaartisen ja Koppolan Sadomasokismin tai Ekstaasiryhmän Julmia Naisia, josta on
sittemmin muodostunut oikein kulttiteos, jota on äärimmäisen vaikea saada mistään!
Siis saattoi saada, jos uskalsi mennä kysymään pahaa silmää pelkäämättä.
Ensimmäisiin Kinky Clubin tehtäviin kuului saada valtakunnallinen jäsenistö. Tehtävää
mutkisti se, ettei Helsingin Sanomat vielä siihen aikaan suostunut ilmoittamaan mitään
perverssinä pitämäänsä. Mikä oli kulloinkin perverssiä, jäi sitten aina kyseisen HS:n tiskin
virkailijan päätettäväksi ilmoitusta jätettäessä. Sanat, kuten sadomasokismi, sadisti,
masokisti, sitominen, kusileikit, perverssi ja homo tai lesbo olivat kiellettyjä.
Voitte kuvitella - tai muistella - minkälaista koodikieltä jouduimme käyttämään
ilmoituksissamme. Ja siihen aikaan ei käytetty yleisesti lyhennyksiä B/D tai S/M tai P/S.
Ja harva osasi sanoa fetisistin tai piercingin oikein (eipä silti, harva vieläkään...).
City- lehti halusi osoittaa edistyksellisyttään tekemällä oikein palstajutun klubista ja totta
puhuen, se kyllä riittikin levittämään sanaa sen verran, että saimme jatkuvasti lisää
yhteydenottoja kaikenlaisilta tyypeiltä, myös transuilta.
Loppu olikin helppoa, bailujen järjestäminen oli hauskaa ja aikaa vievää ja tietysti traagista
kun kaikki ei sujunut aina kuten toivoimme.
Pari vuotta klubin alkuun saattamisessa riittikin ja lopulta luovutin vastuun ja paperit
eteenpäin.
Ala yleisesti ottaen kuitenkin kiinnosti allekirjoittanutta niinkin paljon, että kun tilaisuus
vanhan perinteisen pornokaupan muuttaamiseksi vähän rankemman lajin kaupaksi tarjoutui,
en oikein osannut epäröidä.
Moni alan kauppias vannoi mielessään näkevänsä Harnessin kaatumisen nopeastikin,
sillä kertoivat toki itsekin kokeilleensa sadomasokistien erikoisleluja myydä, mutta kertoman
mukaan alan harrastajia oli niin vähän, ettei mokoma kannattanut. Ja olihan Nisosen kauppa
XTC Albertinkadulla pitänyt kuulemma lopettaa...
No, umpinaisen pään kun omistan, en suostunut nielemään moista tarinaa ja pian olinkin
ensimmäisenä ‘pervokauppiaana’ ihka ensimmäisillä Seksimessuilla Lepakon Mustassa
huoneessa. Jos oikein muistan, muita alan pervoja paikalla oli ainakin Virolaisen Nalle.
Harva nykyinen nuori korvanreiänvenyttäjä tietää, että on ainakin yksi ennen heitä, joka on
varmasti tehnyt jo kaiken sen, mistä he haaveilevat. Nalle kuuluukin minun kategoriassani
instituutio-osastoon.
Maailman meno on ihmeellista ja mm. media pyörittää sen menoa omalla tavallaan. Kiinnostus
sadomasokismiin kulkee jotakuinkin parin vuoden sykleissä, jolloin se aina kaivetaan esiin,
sitä ihmetellään ja analysoidaan. Ja niinhän se on, seksi myy, luethan sinäkin tätä juttua
tilaamastasi tai ostamastasi lehdestä. Suomessa ongelma on ollut siinä, ettei ole tarpeeksi
mielenkiintoisia ihmisiä antamaan tuhjentäviä vastauksia ihmettelyihin.
No, edistystä on se, että joka viides kertoo jo kokeilleensa jotain sadomasokismiksi luokiteltavaa
touhua, vaikkapa sitomista.
Silti sadomasokismi on löydettävissä yhä edelleen sairaalaluokituksesta. Eikä asiaa auta,
että sadomasokismi henkilöityy joko itseni kaltaiseen ääri-ihmiseen, johon suurimman osan
ihmisistä on vaikea samaistua tai sitten ex-malliin, jonka alkoholismi ja huoran elämä nostetaan
samaan lauseeseen sadomasokismin kanssa ja johon vielä harvemman on vaikea samaistua.
Sadomasokismi tarvitsee kuvakseen tavallisia ihmisiä, mattimeikäläisiä, joille sadismin jalo
taide on todellista arkipäivää, eikä vain pintakiiltoa ja poseerausta muotilehtien kannessa ilman
sielua. Ilman rakkautta."
-
Yllättäen yhdistyksen sihteeri Irma lähti ulkomaille kesällä 1995. Yhdistys lamaantui, mutta jäsenet vaativat toimintaa. Taru järkkäsi kesän lopulla bileet legendaksi jääneessä Nylon ravintolassa, jossa aikalaisten mukaan haisi seksi ja kiima valui pitkin seiniä. Bileiden jälkeen Taru lähti ja puheenjohtajaksi tuli Irma.
Ihana historiikki, kiitos siitä. Muistelen lämmöllä Lepakon bileitä, niissä olin alaikäisenä teknon perässä, mutta samaan aikaan kinkybileet sykähdyttivät nuoren naisen sydäntä. Jännittävät tyypit nahkavaatteineen ja ruoskineen :love:
Erityisen lämmöllä muistelen noita lainaamiani Nylonin bileitä elokuussa 1995. Sieltä alkoi, tai oikeastaan niiden bileiden etkoilta, rakkaustarina jota jatketaan nyt 24.vuotta. Piiskanheiluttaja löysi elämänsä rakkauden. :love: :love: :love:
-
Yllättäen yhdistyksen sihteeri Irma lähti ulkomaille kesällä 1995. Yhdistys lamaantui, mutta jäsenet vaativat toimintaa. Taru järkkäsi kesän lopulla bileet legendaksi jääneessä Nylon ravintolassa, jossa aikalaisten mukaan haisi seksi ja kiima valui pitkin seiniä. Bileiden jälkeen Taru lähti ja puheenjohtajaksi tuli Irma.
Ihana historiikki, kiitos siitä. Muistelen lämmöllä Lepakon bileitä, niissä olin alaikäisenä teknon perässä, mutta samaan aikaan kinkybileet sykähdyttivät nuoren naisen sydäntä. Jännittävät tyypit nahkavaatteineen ja ruoskineen :love:
Erityisen lämmöllä muistelen noita lainaamiani Nylonin bileitä elokuussa 1995. Sieltä alkoi, tai oikeastaan niiden bileiden etkoilta, rakkaustarina jota jatketaan nyt 24.vuotta. Piiskanheiluttaja löysi elämänsä rakkauden. :love: :love: :love:
Oi! Tätä en tiennytkään. Kylläpä oli mukava kuulla! <3
-
Yllättäen yhdistyksen sihteeri Irma lähti ulkomaille kesällä 1995. Yhdistys lamaantui, mutta jäsenet vaativat toimintaa. Taru järkkäsi kesän lopulla bileet legendaksi jääneessä Nylon ravintolassa, jossa aikalaisten mukaan haisi seksi ja kiima valui pitkin seiniä. Bileiden jälkeen Taru lähti ja puheenjohtajaksi tuli Irma.
Ihana historiikki, kiitos siitä. Muistelen lämmöllä Lepakon bileitä, niissä olin alaikäisenä teknon perässä, mutta samaan aikaan kinkybileet sykähdyttivät nuoren naisen sydäntä. Jännittävät tyypit nahkavaatteineen ja ruoskineen :love:
Erityisen lämmöllä muistelen noita lainaamiani Nylonin bileitä elokuussa 1995. Sieltä alkoi, tai oikeastaan niiden bileiden etkoilta, rakkaustarina jota jatketaan nyt 24.vuotta. Piiskanheiluttaja löysi elämänsä rakkauden. :love: :love: :love:
Oi! Tätä en tiennytkään. Kylläpä oli mukava kuulla! <3
:love: :-*
-
Erityisen lämmöllä muistelen noita lainaamiani Nylonin bileitä elokuussa 1995. Sieltä alkoi, tai oikeastaan niiden bileiden etkoilta, rakkaustarina jota jatketaan nyt 24.vuotta. Piiskanheiluttaja löysi elämänsä rakkauden. :love: :love: :love:
Ja omalla kohdallani tapahtui sillai hassusti että jälkikasvu sai alkunsa Suokin toisissa bileissä. KC:lla on ainakin mun elämässä ihan erityinen asema. Monet bileet tuli käytyä ja edelleen naurattaa ne hääseurueen ilmeet Suokin pippaloissa kun sotisovassa talsivat pervot käppäilivät venekuljetukselta bilepaikkaan - marenkihäiden pitopaikan läpi.