BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 07.04.2019, 07:15
-
Pieni scene ja sallittu toisen huomiotta jättäminen
Haluan nostaa esille tällä kirjoituksella sellaisen asian, että Suomen kinkyscene on pieni! "Joo joo, tiedetään." On varmaan kaikkien ajatuksena nyt. Mutta entä sitten, kun scenen sisällä parisuhde tai muunlainen ihmissuhde etenee ”eroon”? Omat paikkakunta kohtaiset piirit pienenevät entisestään. Eikä tämä vain vaikuta siihen, että oman paikkakuntamme piirit pienenevät vaan myös koko maan bilepaikat pienenevät, koska ei tulla toisten kanssa toimeen niin halutaan välttää konflikteja. Tai ainakin jotkut haluavat.
Miksi tällainen aihe? Koska tätä tapahtuu alati. Ihmiset eroavat ja riitaantuvat. Ei voi sanoa, että se on luonnon laki, mutta näin nyt vain on.
Miten sitten, kun ex-ihminen tunkeutuu sinun alueellesi? Sinäkö väistät pakostakin? Voitaisiinko tässä käyttää sellaista ystävällistä otetta: hei olit täällä eka ja jos minun läsnäolo ei tee paikkaa turvalliseksi sinulle enää, niin minä lähden pois. <- tuotahan saa kyllä toivoa, mutta harvemmin ihmiset antavat toisillensa sillä tavalla tilaa. Varsinkaan ne, jotka kokevat olevansa uhreja. "Syypää kärsiköön, minä en ole mitään väärää koskaan tehnyt."
Puhutaan siitä, että toisen huomiotta jättäminen (= ignoraaminen) on p*rseestä ja TÄMMÖISTÄ ei saisi tehdä. Mielestäni, jos jonkun ihmisen kanssa ei voi olla samassa paikassa, niin parempi jättää huomiotta se toinen silloin, jotta kaikki voivat viettää hyvät bileet/miitin. Miksi vain toisen pitäisi jättäytyä miiteistä pois, kun siellä on muitakin ihmisiä, joita haluaa nähdä kuin tämä, jonka kanssa nyt ei tule toimeen?
Eikö tässä olisi se, että annetaan molemmille tila olla paikassa missä halutaan, koska kuitenkin Suomen lakien mukaan ei voi esimerkiksi tavallinen tallaaja heittää ketään hyvin käyttäytyvää ravintolasta ulos, vain koska toisen naama ei miellytä. Mutta se, että toinen kysyy ”mikä on” niin mielestäni voi kohteliaasti sanoa, että ”hei, kiitos seurastasi, mutta ei kiitos”.
Kukaan ei pakota ketään tulemaan toimeen kenenkään kanssa. Toiset voivat yrittää puhua, että jos nyt kuitenkin jotenkin pystyisitte saman katon alla olemaan. Kaikkien kanssa ei vaan pysty. Kenenkään ei pitäisi luopua itselleen tärkeistä asioista. Annetaan kaikille mahdollisuus toimia pienessä scenessämme omana itsenämme ja toteuttaa itseään haluamallaan tavalla (Suomen lakia ja etikettejä noudattaen). Annetaan toisillemme tila ja hyväksykää hiljaa sopimus, että jätätte toisenne huomiotta, jotta kaikki voivat nauttia.
(https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=25498;type=avatar) TEGAMi, joka pohtii, koska toisen huomiotta jättäminen on oikeasti ok ja miten itse osaisi tarvittaessa jättää toisen huomiotta, jotta kaikki voisivat nauttia pienestä scenestä.
-
No todellakin skene on niin pieni, että olisipa hankalaa jos ei pystyisi olemaan eksän kanssa ystävällisissä väleissä ja samoissa tapahtumissakin.
Oon jokaisen pitkäaikaisen vaniljaeksänkin kanssa vielä väleissä, vaikkei välttämättä kovin usein tekemisissä.
Mut varmaan hyvä tuollainen huomiotta jättäminenkin / samaan tilaan jääminen tulehtuneista väleistä huolimatta - eipä niitä skenetapahtumia voi mitenkään ”varata” itselleen.
-
Yleisellä tasolla olen samaa mieltä, jos kyse on siitä että kyse on vain erosta ja sen tuomista epämiellyttävästä tunteesta.
Jos taas parisuhteessa on toinen rikkonut toisen rajoja, suhtaudun asiaan toisin. Ihmisten rajojen rikkominen tuottaa joissakin tapauksissa PTSD:n tai sen kaltaisen muutoksen, jossa joukko tuosta vaarallisesta tilanteesta muistuttavia asioita aiheuttaa paniikkikohtauksen. Sitä ei voi ihminen itse säädellä päättämällä, että minäpä nyt en saa paniikkikohtausta. Aivot eivät toimi niin.
Mielestäni on kohtuullista odottaa, että tällaisissa tilanteissa se toisen ihmisen mieltä rikkonut osapuoli väistää. Se, miten tuo toteutetaan, onkin sitten vähän monimutkaisempi juttu.
-
Juu, itse pitänyt aina itsestään selvyytenä että on sovittava samoihin juhliin. Ihan ystävällisissä väleissä olen
sekä vanilja - että kinky-ex:n kanssa minäkin.
-
Tosi hyvä teksti, oon 100% samaa mieltä kyllä
-
Jos taas parisuhteessa on toinen rikkonut toisen rajoja, suhtaudun asiaan toisin. Ihmisten rajojen rikkominen tuottaa joissakin tapauksissa PTSD:n tai sen kaltaisen muutoksen, jossa joukko tuosta vaarallisesta tilanteesta muistuttavia asioita aiheuttaa paniikkikohtauksen. Sitä ei voi ihminen itse säädellä päättämällä, että minäpä nyt en saa paniikkikohtausta. Aivot eivät toimi niin.
Mielestäni on kohtuullista odottaa, että tällaisissa tilanteissa se toisen ihmisen mieltä rikkonut osapuoli väistää. Se, miten tuo toteutetaan, onkin sitten vähän monimutkaisempi juttu.
Tämä. Tunnen ainakin yhden tapauksen, jossa ihminen ei voi tulla bileisiin, joissa hänen eksänsä (edelleen aktiivinen skenessä) on läsnä, koska voi alkaa kova ahdistus.
-
Periaatteessa juttu on aika simppeli. Exän näkeminen bileissä tms. voi tuntua ikävältä, mutta life goes on, jos sitä jää jumittamaan tekee vain hallaa itselleen. Itsekin olen jättänyt väliin sillä perusteella, että bileet ovat kaukana, vaativat rahaa ja järjestelyitä ja niissä voi syntyä tapaamisia, joista ei piittaisi, mutta totaalivetäytyminen ei auta. Eli jos kyseessä on itselle tärkeistä tapahtumista, niin joskus se on vain kohdattava. Ja ignooraaminen on täysin sallittua ja monesti ei kuminkaan ehdi kaikkien kanssa jutella.
Keskustelussa ilmenneessä mainitussa PTSD-skenaariossa tulee lähinnä mieleen, että mikä voisi olla taustalla tilanteessa, jossa trauman aiheuttaja olisi valmis poistumaan. Parisuhdejutuissahan on yleensä kaksi näkökulmaa ja todella vakavaan tekoon syyllistynyt todennäköisesti, joko välttäisi skeneä, olisi bannattu tai kieltäisi kaiken eli ei poistuisi.
Jos skenessä yleensä aletaan säätämään, niin helposti tulee vain sotkua. A ja B eroavat ikävällä tavalla, ryhmä C saa paikan X bannaamaan B:n, mikä suututtaa Z:n ja lopulta hänen orjansa Y ei pääse bileisiin! Tosi juttu muuten.
-
Itseasiassa juuri eilen sattuneesta syystä mietin että tällainen keskustelun avaus voisi olla hyvä, kiitos aloituksesta TEGAMi.
Omassa elämässäni asia on tosiaan ajankohtainen, olen juuri niitä vaikeita ihmisiä, joilla kestää todella kauan prosessoida eroa, jonka vuoksi en myöskään ole valmis menemään samoihin kemuihin ainakaan vielä eksän/eksien kanssa. Tulemme kyllä toimeen hyvin mm. yhteisten koirien vuoksi, mutta en ole esimerkiksi kyennyt miettimään heidän kanssa edes kauppareissua tai leffassa käyntiä, koska se kaikki muistuttaa menneestä, jota minulla ei enää ole, eikä tule enää koskaan olemaan. Mitä luultavammin vielä pahemmalta tuntuisi nähdä se onni ja rakkaus kinkybileissä, jotka joskus olivat myös meidän kolmen yhteinen harrastus. Vaikka kuulostan varmaankin katkeralta ja vihaiselta, olen ehdottoman onnellinen siitä että heillä on edelleen toisensa. Kun on nähnyt rakkautta todella läheltä, ei halua sen katoavan, vaikka oman rikkonaisuuteni vuoksi päätyisikin ulos parisuhteesta.
Minulle ei ole ongelmallista väistää kemujen suhteen, se on mielestäni parempi vaihtoehto kuin lähteä taistelemaan paikastaan tai kokeilemaan onneaan oman mielenterveytensä kanssa, mutta haasteeksi on muodostunut se että kysymykseni kemuihin lähdöstä on koettu rajoituksena. Olen kai niin kiinni kalenterin kanssa elämisessä, että minulle on helppoa miettiä asioita kuukausien päähän, mutta eiväthän kaikki ihmiset ole sellaisia. Enkä missään nimessä halua rajoittaa entisten kumppanieni elämää, saatika kinkyelämää millään tavalla.
Mutta mikä siis neuvoksi, jos keskusteluyhteyttä ei voi luoda liittyen siihen voidaanko etukäteen tietää, ketkä ovat kiinnostuneita mistäkin kemuista?
-
Jos taas parisuhteessa on toinen rikkonut toisen rajoja, suhtaudun asiaan toisin. Ihmisten rajojen rikkominen tuottaa joissakin tapauksissa PTSD:n tai sen kaltaisen muutoksen, jossa joukko tuosta vaarallisesta tilanteesta muistuttavia asioita aiheuttaa paniikkikohtauksen. Sitä ei voi ihminen itse säädellä päättämällä, että minäpä nyt en saa paniikkikohtausta. Aivot eivät toimi niin.
Mielestäni on kohtuullista odottaa, että tällaisissa tilanteissa se toisen ihmisen mieltä rikkonut osapuoli väistää. Se, miten tuo toteutetaan, onkin sitten vähän monimutkaisempi juttu.
Tämä. Tunnen ainakin yhden tapauksen, jossa ihminen ei voi tulla bileisiin, joissa hänen eksänsä (edelleen aktiivinen skenessä) on läsnä, koska voi alkaa kova ahdistus.
Entäs jos eksä ei ole toiminut omasta mielestään arveluttavalla tavalla ja silti toinen on ahdistunut? Miten ja kuka määrittelee onko mieltä rikottu?
En siis ota kantaa mihinkään tiettyyn tapaukseen, mutta vuosien mittaan monenlaisia tilanteita nähnyt/kuullut. Helposti D on se syntipukki, vaikka subi olisi ollut jo valmiiksi epävakaa tai traumatisoitunut.
Osalle voisi olla hyötyä mennä (jos pystyy) turvallisena kokemansa ystävän/ystävien kanssa tapahtumiin ja saada heiltä tukea.
-
Jotenkin osaltaan komppailen Stylosta ja sitten myös Submitia.
Mieleeni tulee, kun Facebookissa ilmeisesti edelleen on ryhmiä, joissa joskus tuntui, että "kaikesta" on laitettava trigger warning. On vaikea nähdä, miten se pidemmässä juoksussa edistäisi kenenkään vahvempaa vointia. Turvallisilla kuplilla on varmasti rentouttava ja voimia lataava vaikutuksensa, mutta jääkö jotain käsittelemättä, jos yrittää pumpuloida todellisuuden pidemmäksi aikaa? Toisaaltahan se on hallintaa; tekee niitä turvallisia kuplia elämäänsä silloin kun sitä tarvitsee, vaatii tilaa itselleen, jotta sitten jaksaa olla siellä ei-turvallisemmassakin todellisuudessa. Ajan myötä siitä toivottavasti tulee helpompaa ja triggeröivät jutut vähenevät harjoittelun myötä tai sitten saataisiin neuvoteltua jotain jakoja, että kumpi/kuka liikkuu missäkin piireissä ja milloin. Mitä pienemmät piirit, niin sen hankalammaksi menee väistämisperiaate.
-
Turvallisilla kuplilla on oma paikkansa elämässä ja niitä kannattaakin järjestää ja suunnitella itselleen, varsinkin jos sattuu kärsimään PTSD oireilusta. Joskus tietoisuus siitä, että se turva on käytettävissä tarvittaessa on se tuki mikä riittää siihen, että pystyy toimimaan normaalisti myös niissä tilanteissa, joissa niitä triggereitä esiintyy ja tällä tavoin pystyy myös opettamaan omalle psyykkeelleen, ettei niihin triggereihin ole pakko reagoida enää samalla tavalla. Mitä useamman kerran noita tilanteita pystyy läpikäymään tietoisena siitä, että ne ne tuntemukset ovat ilman todellisuuspohjaa olevia kaikuja menneisyydestä, sitä helpommaksi samankaltaisten tilanteiden kohtaaminen muuttuu tulevaisuudessa. Aivan kuin Bikantti kirjoitti, jotain tärkeää jäisi käsittelemättä ikiajoiksi, jollei noita henkisiä lukkoja edes yrittäisi avata ja käsitellä. On ihan liian helppoa opetella kiertämään kaikki henkisesti vaikeat asiat, mutta loppuseurauksena siitä voi olla ihminen, jolle jokapäiväinen ei-pumpuloitu todellisuus on mahdotonta kestää ja käsitellä. Niiden oikeiden traumapaikkojen tunnistaminen ja niihin tietoisesti (turvaan tukeutuen, oli se mitä tai kuka tahansa) käveleminen on vaikeaa, mutta ehdottomasti sen arvoista pidemmällä tähtäimellä, koska silloin jokaisen koettelemuksen jälkeen tuosta traumapaikasta kävelee ulos vahvempi ja ehjempi ihminen.
-
Hyvä aihe, jota on tullut itsekin pohdittua. Parisuhteen/leikkikaveruuden loppuminen voi olla iso pala nieltäväksi itse kullekin, vaikka se loppuisi ihan vaan omaan mahdottomuuteensa tai erilleen kasvamisen myötä. (En jaksa ottaa kantaa tuohon ikuisuusaiheeseen, kun joku teki jotain väärää)
Vaikka toinen osapuoli lähtee suhteesta hyvillä mielin, voi toisella kestää eron prosessoimisessa pitkäkin tovi. Ehkä pahinta tuossa on, että yhteiset kaverit ja vielä yhteiset tavat viettää viikonloppuja pitää huolen siitä, että siihen exään törmää koko ajan. Vertaat vaniljamaailmaan niin siihen exään ei välttämättä enää tulee törmättyä pitkiin aikoihin, koska iso maailma.
Skeneilyssä tavallaan vielä altistuu siihen toisen uudelleen löydetylle onnelle, kun jompi kumpi on mennyt eteenpäin ja löytänyt jo seuraavan leikkikumppanin/suhteen. Näet ehkä sen ihmisen jonkun toisen kainalossa, piiskan varressa tai kohteena jonkun toisen kanssa yms.
Vaikka oisit kuinka jo muuten yli ihmisestä, niin se, että toiseen törmää seksuaalisissa tilanteissa tuon tuosta voi olla pirun ahdistavaa. Se, kun tuppaa laukaisemaan aika paljon omia hyviä muistoja kyseisen henkilön kanssa. Vaikka kuinka on onnellinen toisen puolesta, oma pettymys voi silti lyödä naamalle märän rätin tavoin. Miksen minä ole tuossa, vaan tuo toinen?
Olen myös kohdannut sitä, että, kun toinen pariutuu niin siinä vaiheessa sinua ei enää varsinaisesti ole olemassa. Ei mitään dramatiikkaa, mutta se viikottainen viestittely vain loppuu kuin seinään, kun monogamia ja/tai parisuhde iskee. Nämä tilanteet on itselle olleet ne pahimmat. Siinä taustalla on kuitenkin ollut pidempää kaveruutta ja ehkä ajottaista leikkimistä. Ihminen vain häipyy, ei enää lounaalla käymisiä tai muita kuulumisen vaihteluita. Ihan kuin millään ei olisi ikinä ollut mitään merkitystä.
-
Ei tää asia koske pelkästään kinky sceneä. Ihan normaalin perisuhteen kaatuminen avioeroon voi muodostaa samanlaisia ongelmia. Herkimmin niitä syntyy kun on yhteisiä alaikäisiä lapsia. Silloin joutuu pakostakin tekemisiin exän kanssa. Kinkysuhteeseenkin voi liittyä samoja asioita. Silloin on pakko kohdata sekä itsensä, että entinen puoliso. Miten asiat toimii. Miten ne saadaan toimimaan ja miten vältetään turhia konflikteja. Aina on mahdollista että se entinen puoliso tulee viettämään iltaa sinne, minne sinäkin olet mennyt. Tai kuuluu samaan kerhoon kuin sinä. Jopa työpaikka voi olla sama. Ja työntekijöitten väliset suhteetkin voi olla samat. Enää vaan exää ei voi suudella, kuten silloin kun olitte "me". Silti häntä on palveltava ja kohdeltava samoin kuin muitakin työn tekijöitä. Kyllä samaa kaavaa voi soveltaa myös kinky-sceneen.
-
Huomattu on kolumnistin aiheen tuomia kuvioita.
Jokainen on toki oman itsensä paras tulkki. Jos ei pysty olemaan ihmisten seurassa niin silloin ei pidä olla. Jokaisen on joka tapauksessa kyettävä vähintään asialliseen knssakäymiseen kaikkien kanssa. Ei bileitä, miittejä, kavereita tms. voi oikein varailla tai sanoa että ’hei mene sä tuonne ja mä sit meen tänne, kun mä en tykkää olla sun kaa samois juhlis.’
Triggeröityä voi toki ja varmasti saakin halutessaan mistä vain. Suhteiden päätyttyä joku kokee asiat toisia ahdistavampina. Itselläkin on frendejä jotka kokevat voimakkaammin ja toiset kuten itse kiroavat hetken ja jatkavat sitten elämää ihan normisti tyylillä ’karavaani kulkee ja koirat haukkuu’.
Ei kannata minusta pienessä skenessä luoda ristiriitoja ja angstata. Pitää olla iloinen jos exä löytänyt uuden ja on onnellinen. Pitää olla itse optimistinen ja uskoa omiin vahvuuksiin. Pitää vaan grindata kunnes kohdalle osuu hyvä tyyppi jonka kanssa skulaa. Tai useampia jos on poly. Aika korjaa useimmat ongelmat. Sata vuotta ja tän päivän skenen ongelmikaan ei kukaan muista tai niistä välitä.
-
Jos kutsun ihmisiä miittailemaan.. onko se silloin minun alueeni vai onko se vain yleinen kutsu, johon kaikki ovat tervetulleita? Miten määritellään "minun" alue? Kukaan ei huomannut ottaa tähän "virheilmaisuun" kantaa.
Pidän tästä keskustelusta, mitä täällä käydään.
Tietenkin toisten rikkojaa kohtaan voi tuntea mitä tunteita vain.. Mutta se on kuitenkin mennyttä. Itse pyrin aina muiden riidoista pysymään kaukana, koska en puolta halua valita. Porukka kuitenkin jakautuu ja tietyt väistävät/jäävät pois ja toiset "juhlivat voittoaan".
-
Hyvä kirjoitus!
tuon viimeisen kohdan "pysyä aina muiden riidoista kaukana"-esim- on iso probleema vain...
Niin vanilja kuin kinkymaailmassa.
Vähän aina ja kaikkialla.
Ja entäpä ne elämäntilanteet(vähän alun perusasiasta sivuun), jossa sinun(kieliopillisesti siis yleisesti, passiivimuotoa käyttäen)
itsesi yksityisasioihin työnnytään pilkkakirves kädessä(sanoo itse asiasta runsain määrin kokeneena),ja sulta on - liian kauan puuttunut
kyky ja taito HENKISEEN itsepuolustukseen, niin sanattomaksi jääneenä kasauma on lopulta hengenvaarallinen. Posttraumaattinen stressitila
tuottaa kohtuuttoman kortisolipitoisuuden,aiheuttaen myös ajatukset, mieliteot Vihan takia, joita tosin EI saa edes TUNNETIlLANA kirjoittaen
loukkaajalleen kuvata, sanoo koko maailman viisaus, oi tuo Pyhä Suomen Lakikirja, KOSKA SE MUOKATTIIN TAPPOUHKAUKSEKSI, vaikka
tarkoitukseni oli vaatia selvitystä, mihin tietämyksen määrään SOLVAAMINEN perustui, ei muuta, mutta Ahneet ja ennenkaikkea Kostonhimoinen
koko muinainen perhekuntani oveline huippujuristeineen yksin minua vastaan, ei ei perkele... Nyt poikki. Aina multa lähtee lapasesta ja
menee, vieläkin Sodan (2013-2015) PERINTÖsodan hirveyksiin. Jonka mielipuolisuuden osalta Franz Kafkan klassikko "Oikeusjuttu" muuttui
herttaiseksi lasten iltasaduksi... hmh... tai ei ny ihan... Olen siitä jotain täällä vähän maininnukin, jossain. Taisi olla se kun kiittelin KOKO
KINKY-YHTEISÖÄ, miten vuosien tauon jälkeen kannatti palata "takaisin". Sain paljon muuta ajateltavaa, uusia ystäviä jopa.
Tämä sekava selonteko on jo kaukana Aloittajan asiasta, niin vaan joskus käy. Voi hyvä ihme, kun joskus ei ihmissuhdemössöt ja sössöt vaan
vilpittömästi yrittenkään selviä... ...Loppu.
-
Hyvä aihe! Itsellä on kinkyskenessä yksi ex, jonka kanssa samassa tilassa oleminen ei toiminut ollenkaan. Miitit ja kaikki muutkin paikat jonne satuttiin samaan aikaan olivat kiusallisia, kumpikaan ei osannut rentoutua ja hän koki pahaa ahdistusta asian takia.
Kumpikaan emme tämän takia silti jättäytyneet mistään pois ja nyt olemme tehneetkin sovinnon, joten satunnaiset ja vahingolliset näkemiset illanvietossa sujuvat ongelmitta.
Pienet piirit tekevät kaiken hankalaksi enkä ylläty yhtään, etten ole ainut jolla tällainen tilanne on/on ollut. Varmaan aika ja asioiden hyväksyminen auttaa parhaiten, jos eroon ei liity minkäänlaista väkivaltaa tms. Kusipäisyys ja mielipide-erot eivät ole kuitenkaan mikään syy yrittää poistaa henkilöä kokonaisesta yhteisöstä tai kieltää hänen länsäoloaan tapahtumista.
Inhottavinta näissä jutuissa on sitten aina sivulliset, jotka joutuvat valitsemaan puolensa muiden ihmissuhteista ja kuulemaan ehkä hieman väritettyjä ja asiattomia yksityiskohtia toisten suhteista. Itse olen syyllistynyt jälkimmäiseen, mutta sen olen pyytänyt kaikilta osapuolilta anteeksi.
Mikä olisi oikea toimintatapa, jos jompikumpi kokee PTSD-oireita, toinen on ollut väkivaltainen tms? Mistä näihin tulisi ilmoittaa ja kuinka yksityiskohtaiset perustelut tarvitaan, että jonkun osallistumine tapahtumiin voidaan kieltää?
-
Jos olisin jäänyt kotiini jokaisen itseäni ahdistavan asian vuoksi, niin olisi koko elämä jäänyt elämättä...
Eniten minua surettavat ne eron osapuolet, jotka julistavat, että jos et ole minun puolella niin olet minua vastaan. Ellet osaa sopia eroasi riidattomasti, niin onko siinä sitten pakko ottaa ympäristön ihmissuhteetkin panttivangiksesi? Toivon, että edes molempia eron osapuolia tuntevat sivulliset saisivat olla samassa tilassa luontevasti.
-
Jos kokee tulleensa suhteessa hyväksikäytetyksi ja väärinkohdelluksi, minkä ihmeen vuoksi pitäis erota hyvissä väleissä, tai suhteen jälkeen olla missään tekemisissä, tai mahtua samoille kekkereille ?
Ja toisaalta, jos on niin hyvissä väleissä että eronkin jälkeen voi olla hyviä ystäviä, niin miksi erota, eikös silloin kannattais jatkaa suhdetta.
IKRM
-
Komppailen edeltäviä kirjoittajia.
Maailmassa jos jokaisen ahdistavan asian ottaa otsaluuhun kannettavaksi, niin aika paljon on elämä raskaampaa. Monella ihmisellä eroaminen on raskas prosessi on ne syyt mitkä vain.
Eron jälkeen voi olla vaikea nähdä toisen elämän jatkuvan.
Kun toinen jätti (tai vaikka olisi itse jättänyt toisen),
on se toisen näkeminen uuden seurassa varmasti isku,
joka ottaa koville. Varsinkaan jos oma elämä ei mene samalla tahdilla eteenpäin.
Jonkun kerran olen eronnut,
harvoin olen jäänyt kaveriksi,
auttanut olen jälkeenkin päin,
jos on apua pyydetty.
Kohteliaisuus ei ole silti sitä,
että tarvitsee väistää toisen edestä,
vaikka toisesta tuntuisi pahalta nähdä.
Eikä maailmaa saa ottaa omaan pahaan oloon panttivangiksi.
Ja jos esim. joku kokee,
että oman pahan olon takia,
pitää alkaa kieltämään koko skenen bileistä,
joltain pääsy oman ahdistuksen takia.
On perusteiden oltava jo käytännössä,
ihan rikoksen tunnusmerkkejä täyttävää kamaa.
Ei ketään voi sulkea pihalle, vain siksi että vituttaa.
- Muutoin olisi tyhjät bileet.
Sitten se toisten rikkominen ja rikki oleminen.
Oman henkilökohtaisen näkemykseni perusteella,
aika monella varsinkin alistuvalla naisoletetulla,
on jonkin verran ’asioita’ käsiteltävänä.
- ei kaikilla, mutta moni käy terapiassa,
moni kertoo että on taustalla vaikka ja mitä,
jopa ollaan skenetouhuissa, kun se jeesaa vanhoihin traumoihin.
Kun sitten suhteita menee poikki,
- ja näkemyseroja on.
On paha mieli asiasta jos toisesta,
ja alkaa jälkikäteen kaduttaa moni tehty juttu.
Niin niissä voikin olla - peiliin katsomista myös.
Ei voi vain sanoa että Dominoiva käytti,
jos itse käyttöä halusi.
Ei voi sanoa että Dominoiva rikkoi mut.
Jos ei osannut toiselle pahaa oloaan kertoa.
Monella kertaa - on ensin hyvä katsoa peiliin.
Sinne katselen itsekin, kun pitää pahasti sanoa.
Ja mietin onko omassa päässä ja tontilla,
tehty asioita oikein.
Sitten vasta syyttelemään,
eikä silloinkaan kevyin mielin.
Aina voi kuitenkin exillekin,
sanoa kohdatessa moi.
Ja vaihtaa heipat ja sanoa,
jos on mitään sanomista.
Hyvät tavat kaunistavat.
- Näinkin elämän marinoimaa miestä.
-
Kun sitten suhteita menee poikki,
- ja näkemyseroja on.
On paha mieli asiasta jos toisesta,
ja alkaa jälkikäteen kaduttaa moni tehty juttu.
Niin niissä voikin olla - peiliin katsomista myös.
Ei voi vain sanoa että Dominoiva käytti,
jos itse käyttöä halusi.
Ei voi sanoa että Dominoiva rikkoi mut.
Jos ei osannut toiselle pahaa oloaan kertoa.
Koko kommenttisi oli mahtava, mutta tämä osa varsinkin. Olen samaa mieltä useasta asiasta.
-
Komppailen edeltäviä kirjoittajia.
Maailmassa jos jokaisen ahdistavan asian ottaa otsaluuhun kannettavaksi, niin aika paljon on elämä raskaampaa. Monella ihmisellä eroaminen on raskas prosessi on ne syyt mitkä vain.
Eron jälkeen voi olla vaikea nähdä toisen elämän jatkuvan.
Kun toinen jätti (tai vaikka olisi itse jättänyt toisen),
on se toisen näkeminen uuden seurassa varmasti isku,
joka ottaa koville. Varsinkaan jos oma elämä ei mene samalla tahdilla eteenpäin.
Jonkun kerran olen eronnut,
harvoin olen jäänyt kaveriksi,
auttanut olen jälkeenkin päin,
jos on apua pyydetty.
Kohteliaisuus ei ole silti sitä,
että tarvitsee väistää toisen edestä,
vaikka toisesta tuntuisi pahalta nähdä.
Eikä maailmaa saa ottaa omaan pahaan oloon panttivangiksi.
Ja jos esim. joku kokee,
että oman pahan olon takia,
pitää alkaa kieltämään koko skenen bileistä,
joltain pääsy oman ahdistuksen takia.
On perusteiden oltava jo käytännössä,
ihan rikoksen tunnusmerkkejä täyttävää kamaa.
Ei ketään voi sulkea pihalle, vain siksi että vituttaa.
- Muutoin olisi tyhjät bileet.
Sitten se toisten rikkominen ja rikki oleminen.
Oman henkilökohtaisen näkemykseni perusteella,
aika monella varsinkin alistuvalla naisoletetulla,
on jonkin verran ’asioita’ käsiteltävänä.
- ei kaikilla, mutta moni käy terapiassa,
moni kertoo että on taustalla vaikka ja mitä,
jopa ollaan skenetouhuissa, kun se jeesaa vanhoihin traumoihin.
Kun sitten suhteita menee poikki,
- ja näkemyseroja on.
On paha mieli asiasta jos toisesta,
ja alkaa jälkikäteen kaduttaa moni tehty juttu.
Niin niissä voikin olla - peiliin katsomista myös.
Ei voi vain sanoa että Dominoiva käytti,
jos itse käyttöä halusi.
Ei voi sanoa että Dominoiva rikkoi mut.
Jos ei osannut toiselle pahaa oloaan kertoa.
Monella kertaa - on ensin hyvä katsoa peiliin.
Sinne katselen itsekin, kun pitää pahasti sanoa.
Ja mietin onko omassa päässä ja tontilla,
tehty asioita oikein.
Sitten vasta syyttelemään,
eikä silloinkaan kevyin mielin.
Aina voi kuitenkin exillekin,
sanoa kohdatessa moi.
Ja vaihtaa heipat ja sanoa,
jos on mitään sanomista.
Hyvät tavat kaunistavat.
- Näinkin elämän marinoimaa miestä.
Juuri näin... :)
I agree.
-
---
Oman henkilökohtaisen näkemykseni perusteella,
aika monella varsinkin alistuvalla naisoletetulla,
on jonkin verran ’asioita’ käsiteltävänä.
- ei kaikilla, mutta moni käy terapiassa,
moni kertoo että on taustalla vaikka ja mitä,
jopa ollaan skenetouhuissa, kun se jeesaa vanhoihin traumoihin.
---
Ja toisaalta:
- Terapiapalvelut ja mielenterveyspalvelut yleensä tavoittavat naiset paremmin ja naiset ovat yliedustettuina.
- Esim. Kelan kuntoutuspsykoterapiaan ei pääse, mikäli arvioitu ettei ole kykyä terapiaan ja työ-/opiskelukyvyn suhteen kuntoutumiseen tai näiden kykyjen ylläpitoon.
- Terapiassa käymättömyys ei automaattisesti tarkoita etteikö voisi olla ns. terapian tarpeessa.
- Ihmisen tapa "parantua" vuorovaikutushistoriastaan on olla vuorovaikutuksessa yhä edelleen.
-
Itse onneksi pysynyt exien kanssa sen verran hyvissä väleissä, että jopa samassa bileissä toisen kanssa leikkiminen ei silleensä ole ongelma. Toki se hieman oudolta tuntuisi katsoa vierestä kun itse ei ole köysien/piiskan toisessa päässä. Mutta mielestäni aikuisuuteen ja kypsyyteen kuuluu ymmärtää se, että omat tunteet eivät millään tavalla ole tekosyy, alkaa rajaamaan toisen elämää. Eikä niiden tunteiden saisi antaa rajata omaa elämää, ja hieman kyseenalaistaisin kumppanin kypsyyden, jos yhtäkkiä sanoisikin "ei ei ei, ei me tuonne voida mennä kun siellä on sun/mun exä".
Okei jos ero on suht tuore, tai takana on pahoinpitelyä yms muuta raukkamaista perseilyä, niin ymmärrän sen. Mutta jos ero on ollut rauhanomainen ja ei ole kismaa välillä, niin kyllä se aika rajoittavaa on sekä uudelle kumppanille että omalle mielelle.
-
Jos kutsun ihmisiä miittailemaan.. onko se silloin minun alueeni vai onko se vain yleinen kutsu, johon kaikki ovat tervetulleita? Miten määritellään "minun" alue? Kukaan ei huomannut ottaa tähän "virheilmaisuun" kantaa.
Minun alue = oma koti eli kotirauhaa ei saa rikkoa. Mitä muita ”omia alueita” on?
Jos perseilee bileissä, niin bileiden järjestäjä on velvollinen poistamaan häiritsijän tilasta ja kenties antamaan bannin, jos juhlija ei noudata bilepaikan sääntöjä.
Väistämättä tulee mieleen myös se, että jos jotain rikollista esim. jatkuvaa häirintää/väkivallan uhkaa on, niin silloin voi hakea lähestymiskieltoa, jolloin häiritsijä joutuu väistämään, eikö?
Jos järjestää ihan oman miitin, niin eihän siitä tarvitse häiritsijälle kertoa?
En usko, että näissä tilanteissa olisi koskaan lopulta voittajia. Jos osapuolet osaavat käyttäytyä sivistyneiden ihmisten lailla, mutta eivät halua olla tekemisissä, niin ignooraaminen on ehkä järkevin vaihtoehto. Silloin me kaikki saamme kuitenkin viettää sosiaalista kinkyelämää ilman turhaa draamaa.
-
---
Oman henkilökohtaisen näkemykseni perusteella,
aika monella varsinkin alistuvalla naisoletetulla,
on jonkin verran ’asioita’ käsiteltävänä.
- ei kaikilla, mutta moni käy terapiassa,
moni kertoo että on taustalla vaikka ja mitä,
jopa ollaan skenetouhuissa, kun se jeesaa vanhoihin traumoihin.
---
Ja toisaalta:
- Terapiapalvelut ja mielenterveyspalvelut yleensä tavoittavat naiset paremmin ja naiset ovat yliedustettuina.
- Esim. Kelan kuntoutuspsykoterapiaan ei pääse, mikäli arvioitu ettei ole kykyä terapiaan ja työ-/opiskelukyvyn suhteen kuntoutumiseen tai näiden kykyjen ylläpitoon.
- Terapiassa käymättömyys ei automaattisesti tarkoita etteikö voisi olla ns. terapian tarpeessa.
- Ihmisen tapa "parantua" vuorovaikutushistoriastaan on olla vuorovaikutuksessa yhä edelleen.
Ettei lähde off-topic niin vain lyhyt kommentointi.
En kyseenalaista sitä että miehet tai naiset käyttäytyisivät eri tavalla tai samalla tavalla. Itsellä toki enemmän kokemusta naissubeista. En kyseenalaista etteikö olisi hyödylliatä ja hyvä käydä terapiassa. Enkä sano sitä että traumoistaan ei pitäisi puhua.
Mutta monella on painolastia. Ja osalle - osalle se suhteen loppu on aina trauma joka tekee exästä ja exään liittyvistä asioista ’pahoja’. Ja tästä ’pahuudesta’ ei aina löydy ulospääsyä, ja tällöin varoitellaan, väistetään, ignorataan, ei kyetä normaaliin kanssakäymiseen. Vanhat traumat edesauttavat tätä. Osalla vaan kaikki exät on ’pahoja’.
Uskon että alistuvilla ihmisillä on enemmän taipumuksia traumatisoitumiseen, kuin dominoivilla joiden luonteenpiirteisiin kuuluu usein monia piirteitä, kuten itseriittoisuus, psykoottisuus (pienemmissä määrin ainakin), kontrollin tarve, yms. jotka vähentävät suhteiden kariutumisista tulevaa traumaa. Harvaa Dominoivaa olen nähnyt pyytämässä exille bänniä miittiin tai bileisiin.
- oman elämäni Dr Phil
-
Osalla vaan kaikki exät on ’pahoja’.
Itse välttelen nykyään muodostamasta suhteita ihmisiin, joilla ei ole mitään hyvää sanottavaa eksistään, eivätkä kykene suhtautumaan heistä yhteenkään neutraalisti. Sellaiselle ihmiselle kun tulisin hyvin todennäköisesti olemaan eron jälkeen se "paha eksä", jota haukutaan nyksälle ja vaikka kenelle.
-
Ehkä vähän poikkeavaa,ettei ole eksää eikä nyksää näissä piireissä,en tiedä.
Jotkut ovat joskus voimakkaastikin tuoneet miiteissä ja bileissä sekä foorumilla ilmi,muiden läsnäolessa,että olen epätoivottu henkilö.
En lähde näin ollen hakeutumaan ehdointahdoin ko.henkilöiden seuraan,enkä hakemaan jotain hyväksyntää,sääliä tmv.kerjäämään.
Yllättävän hyvin sittemmin mennyt,mutta en olekaan kovin suuri aktiivi,silloin tällöin jossain illanvietossa lähinnä.
Ei se niin helppoa ole antaa muille vapautta ja hyväksyä jokainen itsenään. Mutta jos sen tajuaa että meitä on,olkoon pieni "skene",hyvinkin erilaisia ja moneen suuntaan.
Ei mun tarvitse mennä resinan kyytiin,joka on ihan väärän mallinen- Voin jauhaa omaani ja joskus ehkä kohdata jonkun samantyyppisen,ainakin osittain :)