BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 07.07.2019, 09:35
-
Kriisistä kriisiin
Minulla on ollut tästä tekstistä visio jo pitkään. Piti tulla nokkela, kepeällä vaan ei ollenkaan lukijaa vaivaannuttavalla tavalla itseironinen ja samaistuttava. Porukka räkisi naurua näytölleen ja läimäyttelisi käsiä reisiin: voi veljet juuri noin se on! Olen kyninyt tätä kanaa toistuvasti kevättalvesta alkaen, mutta lento on joka kerta tyssännyt lyhyeen. Kun kolumnivuoro tällä viikolla kolkutteli omaatuntoa ja yritin jälleen tuloksetta, tajusin lopultakin miksi.
Siksi, ettei tässä vittu ole mitään hauskaa. Tämä on niin vakava paikka etten tiedä millä ilveellä uisin tästä kuiville.
Mulla on aivan helvetillinen kolmenkympin kriisi. Ei auta peräruiskeet eikä bepanthenit, eivät sähköhoidot eivätkä suoneniskut.
Kolmenkympin kriisin tunnistaa siitä, että mikäli saisi valita, ei osaa sanoa kumpaan vaihtoehtoon tarttuisi: Mahdollisuuteen kömpiä takaisin kohtuun ja aloittaa alusta, vai siirtyä kulkematta lähtöruudun kautta suoraan suloisena siintävään super sweet sixtyyn. Olo on kuin olisi viimein valloittanut sen vuoren, jota on vuosikausia tapittanut niska kenossa suurin odotuksin. Siinä sitä sitten seistä tönöttää huipulla, katsoo eteensä ja näkee vain sen musertavan kysymyksen: Tätäkö tämä nyt sitten on? Loppu hyvin, kaikki hyvin, napakka kymmentä vaille kahden ote rattiin vaan ja tasaista kelkkamäkeä kohti hautaa.
Kinkyn kolmenkympin kriisin ensimmäisiä oireita puolestaan on se, ettei mikään jaksa enää järkyttää. Lopulta mikään, mitä ihmiset ovat valmiita tekemään tuutatakseen pissavehkeisiinsä adrenaliinipitoista verta, ei jaksa väräyttää edes sitä pikkiriikkistä lihasta joka saa kulmakarvan kohoamaan. Yhtä ja samaa vemputtamista loppujen lopuksi kaikki tyynni.
Yhteisössä kolmikymppiset muuttuvat helposti pikkuisen näkymättömiksi. Vielä ei ole viipyneemmän väen hiljaista karismaa, muttei myöskään mitään jäljellä siitä kimalteesta kun oli vielä uusi ja nuori. Parikymppisen tulokkaan jokaiseen sanaan tartutaan, hyvässä ja pahassa toki, mutta kaikki ovat joka tapauksessa kiinnostuneita siitä mitä hänen päässään liikkuu ja mitä hänen päällään ei ole. Kolmikymppisen vakiasiakkaan naama on helposti niin kulunut, ettei jumalauta saa edes kunnon Baari-tappelua aikaiseksi vaikka kuinka sähisisi. Eikö ole hirvittävää?
Kolmikymppinen kinky on kuin jokiruumis. Kun se katoaa näkyvistä, kukaan ei tiedä nouseeko se pintaan enää koskaan. Jos se sen tekee, on tämä todennäköisesti riettaan turvonnu ja pahanvärinen, eikä sitä viitti kukaan kauempaa katella kuin sen hetken että ehtii tunnistaa. Tuntuu totisesti, että ne ajat ovat auttamatta takanapäin, kun itsekin vielä oli kiinnostava seksuaalinen kokonaisuus. Mutta eihän nyt hullussa kukaan kiinnostukaan tyypistä, joka velloo siinä kitkeryydessä miten kaikki oli ennen niin kovin kivasti. Syöksykierre on valmis ja motivaatio sen katkaiseminen pitkässä kuusessa, kun ei oikeastaan edes usko että mikään ponnistus voisi tilannetta muuttaa ennalleen. Eikä mikään muu vain tunnu vaivan arvoiselta.
Minähän varoitin. Ei tullut kivan kepeää kolumnia tästä, päädyttiin rannalle ruikuttamaan niin että tämän jälkeenkös vasta hävettää naamaansa missään näyttää. Mutta miksi sitten kuitenkin päätin kirjoittaa tämän tekstin?
Naaratkaa minut pois pohjavesistä jooko. Vannon että oksennan jos herätän teissä tippaakaan myötätuntoa, mutta myötäelämistänne kaipaan niin kuin hukkuva on hapen perässä. Kertokaa minulle, että jostakin muustakin on tuntunut samalta. Että se on vain minun päässä eikä todellista maailmanmenoa ensinkään. Ennen kaikkea, rukoilen, kertokaa että tästäkin kampituksesta on todistettavasti noustu ja voin näin ollen nousta minäkin, kinkynä naisena uudelleen täyteen mittaan.
Mielellään hyvissä ajoin, että ehtii ajoissa pystyyn tullakseen neljänkympin kriisin teilaamaksi. Se on nimittäin kuulemma kaikista paras se..!
(https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=21127;type=avatar) -pikkusisko
-
Mä olen kriiseillyt siitä, että oon kolmekymppinen skenenyyppä. Eli mä en oo koskaan ollutkaan kiinnostava! Kuinka kamalaa!
Mut ehkä ei kuitenkaan. Vientiä riittäis ja mulle tärkeille ihmisille mun sanomisilla on väliä. Se riittää mulle. Tällä hetkellä. Odotellaan sit niitä nelikymppisiä :))
-
Terkkuja vaan täältä neljänkympin ja viidenkympin kriisien välistä
Eipä se ainakaan helpommaksi muutu.
Yhtä kriisiä tämä. 8)
Pahin pelko tässä on ettei kelpaa enää.
-
Maailma on pullollaan niitäkin tyyppejä joiden silmissä ikä ukkonäkö ei merkitse mitään
joskus kannattaa katsoa muuallekin kuin eteensä helmiä voi olla tien vieressäkin vaikkeivat
itsestään isoa meteliä pitäisikään :love:
-
Ja toiset (kuten mä) on sitä mieltä että vastakappaleen olis syytä olla suunnilleen omaa ikäluokkaa. Ikäkriiseillä voi heittää vesilintua. :)
-
Voin nyt vahvistaa kokemuksesta mitä kirjoitit 40v kriisistä. Täytin vuoden alussa 40v voin nyt sanoa neljänkympin kriisin olevan syvin ja ensimmäinen ikäkriisi jonka olen kohdannut. Se vain alkoi kun 40v lähestyi ja nyt ihmettelen mitä minulle on tapahtunut:D Kolmenkympin kriisi ei tainut minulla olla mikään suuri myrsky mutta silloin tajusi ensimmäisen kerran vanhenevansa. Toinen on että silloin mietti mitä oikein todella haluaa ja onko se realistista saavuttaa.
Jälkeenpäin ajatellen tuntuu että tuossa iässä oli helpompi solmia suhteita. Onko vanhempana sitten niin tapoihinsa piintynyt ja tullut joustamattomammaksi tai jotain. Silloin 40v tuntui vielä olevan ikuisuuden päässä. Nyt aika kuluu pelottavan nopeasti.
-
Nämä vastauksethan antavatkin vähän osviittaa siitä, ettei taida olla sellaista ikää johon jotakin kriisiä ei liity. Oikeastaan uskaltaisin väittää, että elämä ylipäätään on aika paskaa iästä ja skenestä riippumatta.
Aurinkoista kesän jatkoa!
-
Kriiseistä tiijjjä, mutta hienosti soljuvaa luettavaa.
* )
-
Ikäkriisi loppui viiskymppisiin. Kolmen vuoden päästä 60 vuotta mittarissa ja oon ehkä kivempi ja nätimpi kuin nuorempana - vaikka tietysti ikä näkyy, mut on vain tosi hienoa elää.
-
Ei liity sikäli seuranhakuun mutta onhan sitä semisti outo lintu opiskelijakuvioissa ;D enempi yli 25v ketkä joskus kyläilee. Ystäväpiiri loppupeleissä pienehkö kenen kanssa aktiivisesti näkee. Aika random komboa, suurempi osa itseä nuorempaa, jokunen 50v+
Enemmän yhteiset intressit tietysti ratkaisee.
-
Kolmekymppisenä en ehtinyt kriiseillä, kun oli kolme lasta yhä aikaa vaipoissa.
Neljänkympin kriisin aloitin vähän etuajassa, heitin väkivaltaisen vaniljamiehen pihalle ja näihin kuvioihin pyörähdin puolivahingossa.
Seurasta ei ole ollut pulaa. Elämä on nykyisin vain hiivatin paljon hauskempaa kuin kolmekymppisenä. Näinkin se voi mennä :)
-
Mulla ei oo vielä ollut missään iässä mitään kriisiä, mut voin lohduttaa (jos se nyt lohduttaa) että mun skenemuumion silmissä sä oot pikkusisko vielä ihan juniorikastia näissä piireissä (sekä skene- että fyysiseessä iässä mitattuna)
Kun on 20 vuotta kattellu tätä kuviota niin ei mua silleen enää paljon mikään hetkauta ja on vaan hauskaa seurailla kaikkien "vanhojen konkarien" antamia neuvoja niille uusille kun ne konkaritkaan ei ollut skenessä vielä sillon ku ite oli siihen jo kyllästyny. Sama vesi täällä virtaa ja jutut ei muutu, nikit ja foorumit vaan muuttuu.
-
PC kans samoil linjoil..
20vee kriisi 1983.. -” olenko outo kun haluan pukea tyttöystävän hutsuks julkisesti, sitoa, esineellistää ja toisaalta nostaa prinsessaks punkassa!?” Tuhoan montakertaa ostamani lehdet, ”bondagelife, hogtied, jne.. myös aiheeseen liittyvät videot :/
30 kriisi..?! Nii, elettiin vuotta 1993.. 1991 niskaan kaatui 2,1M mk velat..-94 -96 paahdettiin duunia aivan sikana keskimäärin 600tkm liikevaihdol ja käytiin kinkyclubin bileis.
40vee -2003.. kriisi oli ehkä se että naisia ja perheenperustamisehdotuksia tulvi ovista ja ikkunoista, jäätävää biletystä kesti 1999-2009.. kinkyclubin 10vee bileet, pervpark1, cityn kinkybaarin synty. En huomannu kriisiä.
2013 yhdistyksiä ja bileitä alkaa olemaan jokapuolella härmää, bdsm-baarissa kysyntä on kovaa (lol).. ”50-villitys näyttäytyy parisuhteena joka on oleva elämäni suurin ja tärkein <3
-
Olipa hyvä kirjoitus, kyllä se vähän myös nauratti sanavalinnoillaan ;D
Just eilispäivänä keskustelin aiheesta ikä ja skene. Mun mielestä ikä ei tuo mitään esteitä tai haasteita sen enempää kenellekään tässä maailmassa, ne esteethän on jokaisen omissa ennakkoluuloissa ja peloissa. Arkuus tarttua tilanteisiin tai mahdollisuuksiin voi luoda illuusion ettei kukaan halua tai ei kelpaa.
Ihmisen elinikä ja toimintakykyisenä säilyminen kasvaa koko ajan. Jos pitää itsestään huolta ja on sen verran onnea, ettei sairastu ennenaikaisesti vakavasti (ja usein siitäkin huolimatta) on mahdollista kinkyillä hautaan asti. Kolmekymppinen on käytännössä saanut kinkyillä noin puolet elämästään tai vähemmän, siitä olis vielä semmonen reilu 40 vuotta vielä edessä, jos hyvin käy.
Mulle edelleenkään ikä ei edusta oikeastaan mitään, katson ennemmin miten ihminen kantaa itsensä ja onko valmis menemään eteenpäin, eikä pysymään paikallaan tai jopa peruuttamaan.
Eli viestinä neljän ja viidenkympin välisestä maastosta nuoremmille, kyllä täälläkin on elämää. Usein jopa parempaa kuin kolmikymppisenä :D
"The goal is to die with memories not dreams"
-
Jälleen hyvää tekstiä pikkusiskolta, kuten aina. :))
Voin kertoa, että samaistun ja en. Molempia samanaikaisesti. Kolmenkympin kriisi oli mulla lievä, ja se parani mulla paikkakunnan -ja työpaikanvaihdoksella, enkä mä silloin kinkyillyt vielä lainkaan. Sitten kun neljäkymppiä alkoi uhkaavasti lähestyä, ja kinkyelämä oli nautinnollisesti hurahtanut käyntiin mä mietin että pukkaako sitä kriisiä taas. Ei pukannut. Päinvastoin. Mä olen huomannut sellaisen tosiasiallisen faktan itseni kohdalla, että mitä vanhemmaksi mä tulen, sen paremmaksi mun elämä vaan muuttuu. En ikinä koskaan hauaisi taaksepäin, ei ei ei. Mä olen kasvanut ihmisenä aivan suunnattomasti siitä lapsosesta, mitä mä kolmikybäsenä olin.
Toisaalta mä en ole ikinä kinkyskenessä ollut se hehkeä ja viaton parikymppinen, mä siirryin tälle puolelle vaniljamaailmasta vasta 37-vuotiaana. C:-) Myöhäisherännäinen mahdollisesti, mutta parempi sekin kuin ei milloinkaan. Mulla ei ole siis mitään vertailupohjaa, että mitä kinkyily parikymppisenä olis mulle tuonu ja oisko siihen kaipuuta enää. Parikymppisyyteen itseensä ei kaipuuta kuitenkaan ole, eikä kolmikymppisyyteenkään. Neljäkymppisyys on uusi musta! ;D ;D
-
Kolmikymppinen kinky on kuin jokiruumis. Kun se katoaa näkyvistä, kukaan ei tiedä nouseeko se pintaan enää "koskaan. Jos se sen tekee, on tämä todennäköisesti riettaan turvonnu ja pahanvärinen, eikä sitä viitti kukaan kauempaa katella kuin sen hetken että ehtii tunnistaa"
Repesin täysin! Toi oon NIIN minä!
Liha mureutuu, pinta rapeutuu ja maku katkeroituu! Kaikella rakkaudella, en minä pahalla, en muita, enkä etenkään itseäni kohtaan. Elämä vaan joskus on ihan hiton raskasta, ehkä ne sitten on niitä kriisejä.
-
Kolmikymppinen kinky on kuin jokiruumis. Kun se katoaa näkyvistä, kukaan ei tiedä nouseeko se pintaan enää "koskaan. Jos se sen tekee, on tämä todennäköisesti riettaan turvonnu ja pahanvärinen, eikä sitä viitti kukaan kauempaa katella kuin sen hetken että ehtii tunnistaa"
Repesin täysin! Toi oon NIIN minä!
Liha mureutuu, pinta rapeutuu ja maku katkeroituu! Kaikella rakkaudella, en minä pahalla, en muita, enkä etenkään itseäni kohtaan. Elämä vaan joskus on ihan hiton raskasta, ehkä ne sitten on niitä kriisejä.
Jokiruumis on kyllä uusi truu-kinky. ;D
Mutta niin, vaikka itse en ole koskaan potenut minkäänlaista ikäkriisiä, olen havainnut että uutta tulokasta (uusi = skenetoiminnassa mukana n. alle viisi vuotta), paitsi piiritetään joka suunnasta, mutta heistä ollaan myös kiinnostuneempia sessioseurana, kuin heistä jotka ovat olleet kuvioissa jo pidempään. Uutuudenviehätys ei aina ole ikäsidonnaista.
Sitten kun suurin osa tällekin foorumille rekisteröityneistä ovat nk. nollaprofiilin (ei kuvia, ei kirjoitettuja viestejä, ilman esittelytekstiä) omistajia, on todellinen kynnys lähestyä sitä skeneaktiivia, jolloin skeneaktiivi jää pyörimään samoihin vanhoihin ympyröihinsä, joissa lähinnä ikäännytään yhdessä ja muistellaan menneitä. Ei siinä, että se väärin olisi.
-
Kiitos lohdullisista kommentteista, kyllä näillä taas jonkun aikaa kelluu!
Neljänkympin kriisi kuulostaa minusta vilpittömästi odottamisen arvoiselta :)) eikö se tosiaan ole klassisesti se vaihe, kun pistetään lusikoita jakoon ja muutenki kaikki sees sileeks. Niin karvasta kuin se hetkellisesti onkin, sen jälkeen saakin olla kaunis, rietas ja onnellinen kenenkään ja minkään pitelemättä ja aivan erilaisella syvyydellä kuin minään hupakkona.
Vaikka tässä nuoremmat päivät vähän kaihoa kolisteleekin, niin on se vain silti tosi että eteenpäin on kuitenki päästy. Parikymppisenähän elämä oli yhtä saatanan kriisiä koko ajan..! Identiteetti, kehonkuva ja ihmissuhteet pysyvästi slinkymäisessä umpisolmussa.
-
Kolmikymppinen kinky on kuin jokiruumis. Kun se katoaa näkyvistä, kukaan ei tiedä nouseeko se pintaan enää koskaan. Jos se sen tekee, on tämä todennäköisesti riettaan turvonnu ja pahanvärinen, eikä sitä viitti kukaan kauempaa katella kuin sen hetken että ehtii tunnistaa. Tuntuu totisesti, että ne ajat ovat auttamatta takanapäin, kun itsekin vielä oli kiinnostava seksuaalinen kokonaisuus. Mutta eihän nyt hullussa kukaan kiinnostukaan tyypistä, joka velloo siinä kitkeryydessä miten kaikki oli ennen niin kovin kivasti. Syöksykierre on valmis ja motivaatio sen katkaiseminen pitkässä kuusessa, kun ei oikeastaan edes usko että mikään ponnistus voisi tilannetta muuttaa ennalleen. Eikä mikään muu vain tunnu vaivan arvoiselta.
Hhhmm ovatkohan jo muinaiset kinkyesi-isät varoittaneet tarinoilla kolmekymppisistä kinkynaisista... Mytologiahan on täynnä tarinoita katkerista naisista, jotka käyvät hukuttautumassa ja palaavat miehiä vihaavina henkinä takaisin. Ehkä rusalkat, kelpiet, kaikenmaailman suonoidat ja seireenit ovat vain niitä kolmekymppisiä kinkynaisia, jotka eivät nousseetkaan pintaan :D
-
Ehkä rusalkat, kelpiet, kaikenmaailman suonoidat ja seireenit ovat vain niitä kolmekymppisiä kinkynaisia, jotka eivät nousseetkaan pintaan :D
;D ;D ;D
-
Mä näkisin, että kolmekymppisyys on sellainen välietappi. Sitä yrittää olla niin hiivatin aikuinen hetken, vain tajutakseen, että aikuistelu on aika turhaa.
Mitä skeneen tulee, niin ennemmin täällä se uutuuden viehätys vetoaa, kuin ikä. Uusi potentiaalinen skeneläinen (varsinkin naispuolinen subi) saa varmasti paaaaaaaaljon yhteydenottoja. Suurin osa haluaa vain päästä panemaan (sessioinnista ei niin väliksi).
Mutta yksi hyvä puoli on siinä, että on tällainen jokiruumis; tiedän tasan keihin luottaa ja keihin ei. Ketkä ovat oikeasti ystäviä. ^-^
-
jaa
hyvät sessiot on aina etusijalla jos niikseen tulee.. mut jos sessiosta tuleekin ihan paskaa nii paneminen voittaa kyykytyspaskan..
Moni vain syyttää menneiden muistelijaksi kun joskus yrittää kertoa itsestään jotakin.
Ensimmäinen kinkyavioliittoni oli ohitse jo alle 20 w, sen jälkeen papit eivät ole liittojani siunailleet..
Tämän matkan varrella on saattunut ja tapahtunut kaikenmoista.Käyty vähän siellä täällä ja tuolla....
Onneksi ne ovat vain kokemusperäisiä muistoja,joita varmasti jokaisella on.
Raskain ajanjakso on kuitenkin tämä 40-50 w, kun tahallisesti tuotetusta vammautumisesta toipuneena jouduin selvittelemään todellisen kinkyilysekasotkun johon tämä vuosikymmen miltei upposikin.
Minulta on usein tiedusteltu,miksi?
Olisko pitänyt antaa asian olla?
Yksiselitteistä vastausta ei ole,muuta kun veri ja nimi velvoittaa..
-
Nyt mulla soi päässä Happoradio: Näkökulma muuttuu linnusta suoruumiiksi :)) (soi vielä paremmin kuin jokiruumis!)
Niin, ehkä se viimeinen käyttöpäivä ei olekaan se teuraan ikä vaan ruhon tuoreus. Eikä kyse siis ole pelkästään tarjokkaista, vaan siitä huomiosta ja kannanottojen painoarvosta mikä tuntuu näin skenessä jonkun aikaa roikkuneena lähtevän laskevaan käyrään. Ehkä siitä ei kovin kauaa jaksa olla niin kovin pahoillaan, mutta kyllähän se alkuun kieltämättä kirpasee.
Mutta se on siitä kohti varmasti vastasuuessa lujempi!
-
Fifty-sixty kriisi on järkky kun elimistö näyttää jo merkkejä kuolevaisuudesta....Ei muuta kun lisää höpinää tötteröön ja menox...Must to do -lista kasvaa... (Elekää hyvät nuoret jättäkö tekemättä ettei sitten kaduta vanhempana) O0
-
Kiitos!
Aah, tää aloitus oli kyllä viikon ilahduttavien nettilöytö, vallan riemukas. Kiitos Pikkusiskolle, vaikka kahvit näppiksellä ei ole sinänsä niin iloinen asia. Mutta joo, toimii tekstinä erinomaisen hyvin, joskin kohderyhmälle, joka ei ehkä ole siitä laajimmasta päästä.
Oma kolmenkympin kriiseily katosi kivasti isompaan kriisiin kehon kelpaamattomuudesta sen ainoaan biologisesti merkittävään tehtävään, lisääntymiseen. Sitten "selittämätön lapsettomuus" sekä ihmeen että leikkaamisen jälkeen muuttui selityksiä vaatimattomaksi raskaudeksi jopa kolmeen otteeseen peräkkäin. Ja kun perhe-elämä oli sen verran hektistä seuraavat kymmenen vuotta, niin meni mahdollisuus neljänkympin kriiseilyynkin sivu suun. Vielä kun on osannut saada arjen normi-stressimäärän lähelle sietorajaa loputtomilla opinnoilla, kilpaurheilulla, ammatin vaihdolla, puolison toipumisella masennuksesta sekä omalla yrittäjyydellä, niin eipä ole tarvinnut turhia trendikriisejä mietiskellä ;D
Ikäkriiseilyn suhteen on tuskin kyse mistään kiveen kirjoitetusta, yleismaailmallisesta faktasta, vaan enemmänkin oman elämän kuvioiden tuottamasta kokemuksellisesta maastokartasta. Jos tämä ajatus yhtään aloittajaa lohduttaa, saapi hyödyntää. Karttaa kääntelemällä voinee suunnistaa sitten suolta poiskin. Ja kas, se kartta laajenee sitä mukaa kun matkaansa jatkaa, vaikka välillä saa tosissaan tarpoa eikä suunta olisi hetikään selvillä. Suoruumis liikkeelle siis, säälimättä ja määrätietoisesti piiskaamalla :love:
Näin seuraavaa tai ehkä ihka ensimmäistä ikäkriisiä odotellessa oma olo on seksuaalisesti ja muutenkin parempi kuin ikinä. Niin siistii! ;D
Oon sen jo ymmärtänyt, että tuskinpa sitten kuitenkaan muutun fiksummaksi, seesteisemmäksi tai aikuisemmaksi iän myötä. Se ymmärrys antaa mielelle luvan olla ihan niin tyhmä teinipissis-vinkukettu-bitch kun vaan hyvältä tuntuu. Seksi tapahtuu suurimmalta osalta mielessä ja se mieli on todellisuudessa alueena rajaton. Niiden kuviteltujen rajojen etsiminen kiinnostaa edelleen itseä sekä muita ja se ilahduttaa suuresti. Se seikkailu vaatii seurakseen hyvällä näkemyksellä ja aikuisella itsetunnolla varustettua D-asenteellista, mielenkin tasolla toimimaan orientoitunutta seuraa. Seuraa, joka pystyy puhuttelemaan mieltä sekä suoraan että kehonkokemusten kautta. Yhtään väheksymättä kehollisuutta, mieli on kuitenkin se, joka tekee kokemuksesta kinkyn. Neitsyeksi on ollut vaikee kenellekään alkaa sen kuudennentoista ikävuoden tuoman seksin ensikokemuksen jälkeen. Sen sijaan uusia kokemuksia riittänee elämän loppuun asti.
Mulle yksi arvostamani, iäkkäämpi ihminen sanoi joskus kymmeniä vuosia sitten, että oon niin onnekas. Onnekas, koska kuulun niihin naisiin, jotka vuosien myötä muuttuu vaan kauniimmiksi, lahjakkaammiksi, säteilevimmiksi ja haluttavimmiksi. Silloin se kuulosti vähän omituiselta ja aika hassulta noin sanottuna. Ja silti, se jäi syvästi mieleen, ja päätin uskoa siihen totuutena. Ja miten kävi. Nyt näen, että se oli totta.
Tarinan pointti on se, että voit valita itse uskomuksesi :love:
Voi olla, että päädyt valitsemaan uskomuksen, joka tuottaa jotain hyvää elämääsi.
Voimia jokaiselle suolle, iästä riippumatta.
Elämä on hyvä!
-kesälomaterveisin onnellinen naalinen the bitch, jota panettaa edelleenkin ja flaxi käy kivasti iästä huolimatta
Ps. Ja jos sinä miesoletettu-D innostuit jostain syystä profiiliini kurkkaamaan, etkä ole vielä lähelläkään neljäkymmentä, niin jatka matkaasi äläkä lähetä ainakaan dick pickiä. Dominoiva, kiinnostunut nainen saa lähettää ihan mitä vaan iästä riippumatta. Ei mee tasan joo, ja ihan selvää syrjintää, sori. ;D
-
Ei kannata miettiä asioita joihin ei voi vaikuttaa, oma ikä on sellainen.
Kannattaa sen sijaan käyttää aikaansa ja miksei myös muita resurssejansa siihen miten vanhenee. Siihen voi kuitenkin vaikuttaa todella paljon.
IKRM
-
Kerrassaan hieno kolumni, eikä yhtään "muka hauska,pikkunäppärä".
Ihmettelen vaan notta,meikän,50 v. pitäisi ennemminkin olla se joessa mätänevä vihertävä turvonnut ruumis,herra mun vereni ;-D
Vakavammin : Itsellä (sori taas tää karmea patologinen itsekeskeisyys) nyt vasta paiskautunut päin näköä ikäkriisi- sidoksissa muutamaan asiaan- aiemmin ei tosiaan ole ilmennyt.
Mitä tässä skenessä ollut mukana,taustalla,pois,taustalla,talkoissa
,itse jotain aloittaneena,hiippaillut,tullut tosi kovaa teilatuksi muutamien taholta, bannatuksi foorumilta yms. Tunnen myös nähneeni ja kokeneeni jonkin verran.
Myös ns.vanilijamaailmassa,enkä näin ollen pysty erotella jotain ihan eri maailmoita,kuin konsanaan scifissä.
Toisaalta välillä tuntuu kuin olis itse ihan eri planeetalta-
Fokusointi,realismi,peiliinkatsominen,luopuminen jostain "meidän porukka,me kinkyt yhdessoä"-ajattelusta.
Koko pallo on jatkuvassa kriisissä,lukemattomat määrät ihmisiä sodassa keskenään (vuosisadasta toiseen)- Mutta mikä on mun oma asenteeni?
Angsti ja kielteisyys,pessimismi vai "tämä hetki on arvokkain"- Elämän tarkoitus on Kaikki (?)
Toki erilaisissa tilanteissa tarkoitusta saa hakemalla hakea- Välillä sitä ei löydy- monilla ei ikinä-
Mitkä kortit se elämä onkaan kullekin paiskannut.
Mitäs hauskaa tässäkään oli- ei helevetti mitään ;D
-
No luin vain aloituksen, joten...
On joo ollut jotain samanlaista, mutta enemmänkin että pääsi tekemään niitä asioita mitä oli takaraivossa toivonu. Niiden tekemisestä tuli tosi hyvä olo, vähän sellanen ettei oo enää mitään nähtävää ja vois vaikka kuolla kun ei oo parempaakaan tekemistä. :))
No mut sit tajusin että hei, mähän oon nähny aika vähän. Ei sillä oo merkitystä vaikka kävisit läpi kaikki seksijutut kakkaleikeistä vanillaan ja matkustaisit maailman joka kolkkaan ja lukisit joka kirjan ja ties mitä, vaan että pystyt herkistymään, koska silloin sekä tuska että mielihyvä tuntuu aidommalta.
Ihminen tarvii sekä vaihtelua että tietynlaisia rakenteita joihin voi tukeutua aikansa. Temput on temppuja, se miten sä katsot ja koet yhtään mitään merkitsee todella paljon. Mä käyn kävelyllä luonnossa säännöllisesti, meen hitaasti, ja pidän hiljaisia hetkiä ja teen tylsiä asioita ajattelematta mitään kummempaa jne. Se on helvetin hyvää vastapainoa säväyttäville kokemuksille.
Jos kokee koko aika jotain säväyttävää, tulee turraks sille.
-
Kolmenkympin kriisi - *Bingo!* Täällä se jo kolkuttelee ajoissa...
Sellainen huomio minkä olen tehnyt, on että kriisi paisuu helposti ihan sen "oman elämän ulkopuolelta tulevista paineista". Siitä että edelleen ihmiset (varsinkin siis vaniljaiset) luovat kolmeakymppiä lähestyvän ihmisen niskaan painetta siitä työurasta, perheen perustamisesta ja ylipäätään elämän vakauttamisesta. "Siis häh jaa oot EDELLEEN sinkku? Jaa sulla ei oo vielä YHTÄKÄÄN LASTA? Nyt vaan äkkiä vakituinen kunnon työ, mies, lapsi ja asuntolaina! Kyl sä viel ehdit jos ny heti toimit hopihopi" Ja tähän päälle sen sortin mulkoilua kuin olisit jotenkin hirrrrrrrrmuisen poikkeava.Tai sitten sellainen säälivä katse et "Voiiiii tota reppanaa". Argghhhh miten ärsyttävää oikeesti.
Mikäli tälläistä ihmeen paineistusta ei olisi, uskallan väittää että kriiseilytkin olisi ihmisillä huomattavasti vähäisempiä. Ei tarvitse olla mitään "täydellistä elämän aikajanaa" tai ylipäätään aikatauluttaa tai asettaa tälläisiä tavoitteita. Jokaisella on ne omat juttunsa. On ok haluta mainittuja asioita, yhtälailla on ok olla haluamatta. On myös ok olla suunnittelematta (oli sitten 20v tai 50v, whatever), elää hetkessä. Toki on onneksi paljon tultu nykyään eteenpäin siitä ajatuksesta että se "normi" olisi vain ja ainoastaan tuo perheen ja pesän rakennus. Se normi voi olla aivan mitä tahansa muuta eikä sitä kuuluisi kenenkään kyseenalaistaa toisen elämässä.
Positiivinen huomio itsellä taas siinä että kinkyt harvemmin edes kyseenalaistavat tälläisiä asioita, ilmapiiri on paaaaljon ymmärtävämpi/sallivampi, eikä tule sitä silmien pyörittelyä tai patistusta suuntaan tai toiseen :)
You only have one life. Live it! Life is too short to live it for someone else. :love:
-
Tämä ei nyt varmasti yhtään lohduta, ennemminkin ärsyttää. Mutta itsellä ei ole koskaan oikein ollut ikäkriisejä, muita kriisejä kyllä senkin edestä. Täytän kolmekymmentä marraskuussa ja mä jopa odotan sitä. Toki tämä johtuu vahvasti menneisyydestäni ja nykyisen elämäni ihanuudesta. Siis etenkin verrattuna vuoden takaiseen ja sitä edeltäneeseen elämääni. Oikein odotan tulevia vuosia.
En ikinä elänyt sellaista ns.normaalia nuoruutta ja nuorta aikuisuutta, jos sellaisia edes on. Mutta lyhyesti noita vuosia sävytti vahvasti yksinäisyys, syömishäiriöt, kiusatuksi tuleminen, ulkopuolisuuden kokemus, ahdistus, itseinho ja vaikeat parisuhteet. Nuoruudessani ei ole mitään mitä kaipaisin, enkä sen vuoksi osaa ahdistua vanhenemisesta.
Sen sijaan olen valtavan onnellinen tässä ja nyt. Olen vajaassa vuodessa saanut elämääni niin mahdottoman paljon hyvää. Yhtenä tärkeimmistä asioista pidän sitä, että pääsin vihdoin toteuttamaan omaa kinkyä puoltani. Se on aina ollut osa minua, mutten ole voinut enkä uskaltanut tuoda sitä esille. Vihdoin koen, että saan aidosti olla sitä mitä olen. Itse ajattelen elämääni usein niin, että se jakautuu aikaan ennen ja jälkeen kinkyyteni esille tuomisen. Koska itsessäni on tapahtunut monellakin tasolla suuri muutos parempaan, minkä myös ulkopuoliset ovat huomanneet.
Tai oikeastaanhan asiat menivät niin, että tapasin oikean ihmisen, joka sai minut avautumaan. Auttoi minua tuomaan esille sitä mitä aidosti olen. Hyväksyi minut omana itsenäni. Mieltymykset menivät hyvin yhteen ja lähdimme yhdessä kulkemaan tätä matkaa. Itselle kinkyys (alistuminen) on vahvasti osa identiteettiä. Ennen pidin sen vain suurelta osin piilossa. Minulla on tarve saada toteuttaa itseäni ihan arjessakin. Elää valtasuhteessa omassa "roolissani". Tai kyse ei ole itselleni roolista, vaan olen oma itseni. Tämä on matka, jossa ei ikinä tule valmiiksi. Aina on opittavaa. Mutta tärkeintä on, että se matka on omannäköinen ja että osaa nauttia siitä. Ei ole väliä, elänkö muiden mielestä oikein. Varmasti vaniljat kauhistelisivat ja "truu-kinkyt" pitäisivät ihan "pehmona". Mutta enää en jaksa hävetä. Miettiä, mitä mieltä muut ovat. Olen elänyt niin ihan tarpeeksi kauan. Kun en loukkaa/vahingoita muita, minulla on täysi oikeus elää juuri sellaista elämää kuin koen oikeaksi. En mä ehdi enää iästä kriisiä ottaa, tärkeintä on elää ja olla onnellinen.
-
Mulla on aivan helvetillinen kolmenkympin kriisi.
Suosittelen lämpimästi kirjaa Susanna Kubelka : Vihdoinkin yli 40 : maailma kuuluu kypsälle naiselle. Kubelkan argumentti on lyhyesti, että nelikymppisenä nainen on parhaimmillaan työelämässä, äitinä ja rakastajana. Hyvää kannattaa odottaa. Lue siis hitaasti.
Viisikymmentä ylittänyt kolumnistikollega-setä tässä vaan on empatoivinaan. >:D
-
Täytän parin vuoden päästä kolmekymmentä ja omalla kohdallani tuntuu että se kriisi meni jo, sen verran tuntui 25-vuotiaana myllertävän elämässä. Tosin en sit tiiä onko tää skeneen mukaan hyppääminen joku mun versio kolmenkympin kriisistä. Jos on niin se on ehkä sellainen positiivinen kriisi! Ja muutenkin just nyt tuntuu että enemmän odotan sitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kriisit taitaa olla ehkä näiltä osin kriiseilty. Nelikymppisenä voi sit ottaa uusiksi! ;D
-
Mulla on aivan helvetillinen kolmenkympin kriisi.
Suosittelen lämpimästi kirjaa Susanna Kubelka : Vihdoinkin yli 40 : maailma kuuluu kypsälle naiselle. Kubelkan argumentti on lyhyesti, että nelikymppisenä nainen on parhaimmillaan työelämässä, äitinä ja rakastajana. Hyvää kannattaa odottaa. Lue siis hitaasti.
Viisikymmentä ylittänyt kolumnistikollega-setä tässä vaan on empatoivinaan. >:D
Pitänee tutustua. Näin 57-vuotiaan näkökulmasta nelikymppinen on vielä nuori - mutta mahdollisesti kypsä toki. Kypsyyden miellän ainakin osin muuksi kuin taaksejääneiden elinvuosien määräksi. Mut joo, en tunne teosta.
-
Kolmenkympin kriisi... Ootteleppa tätä neljääkymppiä ja voit korottaa kolmenkympin kriisin kolmanteen potenssiin. Kolmekymppisenä sitä ajatteli mitä kaikkea se ikääntyminen tarkoittaa, nelikymppisenä tajuaa ettei pelko ollut aiheeton ja nyt on vielä vähemmän mitään siistejä juttuja edessä.
-
Kolmenkympin kriisi... Ootteleppa tätä neljääkymppiä ja voit korottaa kolmenkympin kriisin kolmanteen potenssiin. Kolmekymppisenä sitä ajatteli mitä kaikkea se ikääntyminen tarkoittaa, nelikymppisenä tajuaa ettei pelko ollut aiheeton ja nyt on vielä vähemmän mitään siistejä juttuja edessä.
Luin jostain että "neljänkympin kriisin ydin on oman kuolevaisuutensa ymmärtäminen". Ei voi enää ajatella olevansa nuori aikuinen muttei nyt sentään vielä vanhakaan ;D Nyt kun on potenut neljänkympin kriisiä vuoden alusta lähtien totean tossa olevan hyvinkin perää. Tuntuu yhä tärkeämmältä tietää mitä tahtoo elämältään. Kun miettii tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja koulutus, työ yms. Aikaa ei tunnu olevankaan enää ikuisesti kuten parikymppisenä.
-
Kolmenkympin kriisi... Ootteleppa tätä neljääkymppiä ja voit korottaa kolmenkympin kriisin kolmanteen potenssiin.
Eli alle kolmikymppisen kannattaa tehdä kaikkensa että kolmenkympin kriisin voimakkuus on alle 1.
-
Kolmenkympin kriisi... Ootteleppa tätä neljääkymppiä ja voit korottaa kolmenkympin kriisin kolmanteen potenssiin.
Eli alle kolmikymppisen kannattaa tehdä kaikkensa että kolmenkympin kriisin voimakkuus on alle 1.
Hyvin hoksattu. Näin velat muuttuvat saataviksi... ;)
-
Hommaisitte parempia ongelmia. ;D