BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 10.11.2019, 10:53
-
Miehet jotka pelkäävät tyttöyttä (ja panevat vitusti pillua)
Jos ette ole vielä kuunnelleet, tiedoksi että Antti Holman Auta Antti! on paitsi aivan anaalisen hauska myös voimakkaita ajatusoireita aiheuttava podcast. Allekirjoittaneella oli naurua pidätellessä varsinkin tämän jakson kanssa hyvin hardcore hengityksenrajoitussessio junamatkalla: https://open.spotify.com/episode/6tfa9MRUSTRcYL0Ss5ofkV?si=x9GHOoRHTpKXUtay0sn8Iw
Tässä yhteydessä olennainen aines löytyy aikaväliltä 5:00 - 23:16. Seuraa vapaamuotoinen referaatti, jossa lähtökohtaisesti kaikki hauskat oivallukset ja sanamuotoilut ovat Antin, eivät omiani. Näin Antti kertoo:
Miehiä piinaa alituinen pelko häviämisestä muille miehille. Pelkoa puretaan takaperoisesti rakentelemalla äärimmäisiä mieskuninkaan kuvia, joita sitten koetetaan epätoivoisesti toisintaa. Tosimies ei alistu kenellekään eikä ota keneltäkään ohjeita vastaan, vaan on kaikinpuolin mies eikä mikään marjanpoimija. Miesten keskinäinen kilpailu kulminoituukin tyttöydenpelkoon. Tyttöys kun nähdään usein kimppuna monenmoisia ikäviä ja perin epämiehekkäitä ominaisuuksia: herkkyytenä, heikkoutena ja huonoutena. Millään tavalla tyttömäinen mies on ihan kauheinta mitään.
Syy siihen, miksi jotkut miehet käyttäytyvät naisia kohtaan kuin täydelliset tolvanat, onkin Antin mielestä miesten pakonomainen kiinnostus toisia miehiä kohtaan. Mies haluaa tehdä muille melamikoille harvinaisen selväksi ettei ole heikko.
Jokainen meistä [kikkelinkilluttajista] on joskus tumputtanu sillä ajatuksella, että saatana täältä mä tuun ja panen teitä kaikkia niin kovaa että teiltä lentää perseet kattoon.
Lähettäessään esimerkiksi ensitöikseen naiselle kuvan komeasti kukoistavasta kulberistaan mies toivoo syvällä sisimmässään, että sen kaverit tietäisivät sillä olevan iso ja kova kikkeli jolla se panee naisia, paljon. Tämän näyttämisfantasian vanavedessä valitettavan moni mies olettaa, että naiset allekirjoittaisivat samat idioottimaiset kriteerit suhteessa mieheyteen.
Penisperusteisen pätemisen kääntöpuoli on se, että tietyllä tavalla mies tulee jokaiseen seksitilanteeseen kaverit olkapäillään. Eivätkä ne sällit suinkaan ole siinä veljellisesti tsemppaamassa, vaan odottamassa että mies mokaa ja tekee itsestään täydellisen eunukin, jolle toiset äijät saavat sitten sakilla nauraa. Kun miehen mitta on täydellinen himonussija, panokset ovat kovat ja rima helkkarin korkealla. Siinä häviää helposti hommista rentous, jolla olisi seksissä kovasti muutakin elimellisen tärkeää tekemistä kuin mahdollistaa erektio.
Tämän pitemmälle ei Antti enää minua auta, olen yksin vastuussa omista aivoituksistani.
Itku se joskus vähän lyhkäisemmästäkin ilosta. Vaikka jakso on minusta sikamaisen hauska juuri siksi että se on niin totta, samalla siitä tulee itse asiassa aika paha olo kun alkaa miettimään. Karun kompaktilta nimittäin vaikuttaa se karsina johon miehet toisensa ajavat. Kun jokaista lähikontaktia leimaa perustukseen valettu pelko paitsi epäonnistumisesta myös olemuksellisesta nöyryytyksestä ja henkisestä kastroitumisesta, ei ole suurikaan ihme jos se joskus johtaa todelliseen persepäisyyteen.
Toisaalta onneksi positiivisilla luottamuksen ja läheisyyden kokemuksilla sellaiselta voi selvästi kasvaa välttymään, koskapa on olemassa valtavasti ihania ihmisiä, joihin tämä myrkky vaikuttaa hyvin harvoissa tilanteissa. En silti rehellisesti sanottuna tiedä, onko kolleja joita se ei koskaan kouristaisi ollenkaan. Se on samperin surullista. Älykkäät, sydämelliset ja avoimeen kommunikaatioon kykenevät kaverit saattavat jossain ahtaassa paikassa alkaa käyttäytyä kuin kumilenkki kivesten ympärillä.
Miten tällainen tyttöydenpelko ja miesmörssäily sitten näyttäytyy meidän moniharmaiden lasiemme lävitse? Mutuni on, että kaiken kaikkiaan asenteet ovat muuttuneet sallivampaan ja pehmeämpään suuntaan. D-miehiltä ei odoteta enää absoluuttista murisevaa maskuliinisuutta, vaan hienovaraisemmat ja hellemmät tavat alistaa koetaan paitsi kunnioitettavina myös kiehtovina. Dominoivia naisiakaan ei nähdä enää ainoastaan härkäruoskaa heiluttavina piinkovina syöjättärinä. Nykyään tytötkin voivat panna ja alistaa.
Mutta onhan se yhä vähän niin, että mies joka alistuu on väistämättä vähän neiti. Kaikki sub-naiset eivät voi edes kuvitella alistuvansa switcheille, koska miehen antautumisen toisen vallan alle koetaan murtavan auktoriteettia täysin peruuttamattomasti. Foorumilla taas jotkut dominoivat kokevat edelleen tarpeelliseksi korostaa omaa taipumattomuuttaan ihan vittu jokaisen edessä, ja vieläkin syntyy vireää keskustelua, kun mietitään millainen persoona D:n kuuluisi olla jotta kelpaisi rooliinsa.
Henkilökohtaisesti siristän silmiäni joka kerta, kun suhteissa tarkastellaan osapuolten ominaisuuksia keskinäisen dynamiikan sijaan. Siitähän seksissä ja sessioissa oikeasti on kysymys, ei kenenkään kelpoisuudesta. Mutta kuten hyvin tiedetään, tosiasiat ja ympäröivä todellisuus eivät aina kohtaa toisiaan. Tietyt asenteet ja olettamukset ovat paikka paikoin pirun tiukassa, olipa se yhtään kenenkään etu tai ei. Ne ovat vähän niin kuin heiluva hammas. Välillä niitä pitää jaksaa sinnikkäästi nitkuttaa, vaikka siitä pääsisikin pieni parku.
Mutta ovatko ne BDSM-maailmassa sittenkään aina asioita jotka pitäisi pyrkiä riuhtomaan irti juurineen päivineen? Onhan olemassa fetissejä ja alistamisen muotoja, jotka kasvavat kokonaan ultramaskuliinisuuden ja häpeällisen tyttöyden muodostamasta mullasta. Joissain D/s-suhteissa voi ihan hyvin olla koko jutun juju, että mies on parempaa perimää kuin nainen ja hallitsee tätä prototyyppimäisen megamiehisenä masterina. Ja entäs sitten tyttöyden miehuutta murtavaan häpeään perustuva alistaminen, taikka omaehtoinen tyttöily jossa nöyrtymisellä on keskeinen rooli? Tai ai kamala, tytöttely nöyryytyshommissa ylipäätään..! Ovatko tällaiset temput nyt sitten moraalisesti arveluttavia toteuttaa, kun ei ole reilua tyttöyttä kohtaan ja miehille iskee peeniskatteus?
No eivät tietenkään ole. Päinvastoin, ollaan jälleen sen äärellä mikä on minun mielestäni ylivoimaisesti parasta pervoudessa. Sen kautta kun voidaan kääntää ja karnevalisoida kutakuinkin kaikkia ihmisen keksimiä kauheuksia, ja saada niistä itämään jotain kiihottavaa ja kaunista. Köynnöksiä, jotka sitovat ihmiset yhteen sen sijaan että niiden tarvitsisi ihan aina repiä toisiaan kappaleiksi.
Tai jollei jotain näin ylevää, silti perkeleesti parempia panoja meille paatuneille pervoille.
(https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=21127;type=avatar) pikkusisko
-
Itse näin subina preferoin empaattisia ja jopa herkkiäkin Dom-miehiä ja tällaisilta miehiltä saanut parhainta seksiä. Sen sijaan sellaiset machotyyppiset ankarat ja vaativat Domit ei innosta yhtään.
Empatia on inhimillinen piirre ja pitäisi puhua enemmän myös siitä, että mieskin saa olla herkkä ja vaikka itkeä, jos ja kun siltä tuntuu.
-
Ei kai tästäkään aiheesta voi liikaa keskustella, mutta mun käsityksen mukaan pahimmat stereotypiat ei onneksi (ainakaan enää) vastaa todellisuutta. Mies saa (ja haluaa?) olla myös empaattinen, eikä tarvitse olla aina kykenevä panokone. Näin hieman yksinkertaistettuna.
Auta Antti on yks parhaita kuuntelemiani podcasteja viimeisen vuoden aikana!
-
Kinkyys kasvaa ja versoo siellä, missä rakentuu metaforia vallalle ja sen monille muodoille. Siksi on täysin luontevaa, että yhteiskunnassa näkyvät valtarakenteet näkyvät myös kinkymaailman vastineissa.
-
Tytöt hei,
Ennen kuin se tunnemaailma kasvaa ja tulee niitä hellyyksiä ja pusujuttuja mukaan, kumman te otatte,
sen magalomaanisenmahtavan panokoneen vai sen ei niinkään jos persoonatasolla ei ole eroja ?
On syitä miksi asiat ja stereotypiat ovat niin kuin ne ovat.
-
^Niin, paljon kai riippuu Tytöstä, mitä ja miten hakee. Osa ei lähde panemaan, ennen kuin on niitä hellyyksiä ja pusujuttuja mukana 😁
Tai paneminen tahi melan koko ja toiminta ei ole ykkösjuttu.
PS. Ei välttämättä ole oma mielipide.
-
*POKS*
Toi oli se ääni kun 9/10 pinkistä ilmapallosta, jotka kertoo että seksuaalinen suorituskyky ei merkitse suhteen muodostumisessa, poksahti rikki.
;D
-
Aika monesti homomiehillä on traumoja omasta epä-miehekkyydestään, usein se purkautuu miesvihana.
Samaa ilmenee feministeillä.
Näitten perusteella on pääteltävissä, että miehekkyys on kovassa arvossa myös em ihmisryhmien keskuudessa.
IKRM
-
"No eivät tietenkään ole. Päinvastoin, ollaan jälleen sen äärellä mikä on minun mielestäni ylivoimaisesti parasta pervoudessa. Sen kautta kun voidaan kääntää ja karnevalisoida kutakuinkin kaikkia ihmisen keksimiä kauheuksia, ja saada niistä itämään jotain kiihottavaa ja kaunista. Köynnöksiä, jotka sitovat ihmiset yhteen sen sijaan että niiden tarvitsisi ihan aina repiä toisiaan kappaleiksi."
Antti on kyllä ihan paras auttaja. Itseä switcinä ja bissenä jaksaa aina kummastuttaa kossien pippelimietteet ja sen ulkoisen olemuksen jakamisen pakko. Kun tyvärillä tällaista pimppikateutta ja kuvantamisen maanista käytäntöä tapaa todella harvoin.
Parhaat seksikumppanit ovat kuitenkin yleensä niitä jokka ovat aidoti itsejään ja jättäneet toisten ripustamat odotukset ja paineet narikkaan.
-
Tytöt hei,
Ennen kuin se tunnemaailma kasvaa ja tulee niitä hellyyksiä ja pusujuttuja mukaan ...
Olen ehkä kummallinen, mutta ilman noita ei kyllä ole panojutuista tietoakaan. Ja jos se megalomaaninen panokone kertoo olevansa sängyssä tosi kova panomies herättää se lähinnä myötähäpeää ja inhotusta.
Tuota tyttöilyn häpeällisyyttä olen joskus itsekseni pohtinutkin Huom! Seuraava kuvaa vain ja ainoastaan omia ajatuksiani ja rajojani! Pidän jotenkin hankalana ajatuksena miten voi pitää dominaansa kunniassa jos pitää naistenvaatteita häpeällisenä, ja jos joskus päätyisin näin ajattelevan kanssa sessioimaan en voisi tätä toteuttaa, vaikka minulle on käytännössä yhdentekevää mitä subilla on päällänsä vai onko mitään.
-
*POKS*
Toi oli se ääni kun 9/10 pinkistä ilmapallosta, jotka kertoo että seksuaalinen suorituskyky ei merkitse suhteen muodostumisessa, poksahti rikki.
;D
Tavallaan oikein mutta vaikka lelut 9/10 ei kestä panemista omiin tarpeisiini nähden riittävästi niin suhde kun on jo muodostettu niin ei tollasilla pikkuasioilla tartte suhdetta lopettaa >:D
Lähen tästä pelkäämään tyttöjä,häviämistä,epäonnistumista ja miittejä. Sitten itken hetken ja lähetän kikkelikuvan lelulle ^-^
-
En ole megapanokone enkä varsinaisesti välitä mun miehekkyyskuvastani, olen silti feministi ja (useampikin) suhde on hyvässä mallissa. Kiitos pikkusisko, tämä oli hyvä kirjoitus!
-
Tytöt hei,
Ennen kuin se tunnemaailma kasvaa ja tulee niitä hellyyksiä ja pusujuttuja mukaan, kumman te otatte,
sen magalomaanisenmahtavan panokoneen vai sen ei niinkään jos persoonatasolla ei ole eroja ?
*POKS*
Toi oli se ääni kun 9/10 pinkistä ilmapallosta, jotka kertoo että seksuaalinen suorituskyky ei merkitse suhteen muodostumisessa, poksahti rikki.
;D
Kuulkaas sedät. Kun se suorituskyky ei ole yhtä kuin iso kulli, erektio, ja riittävästi edestakaisinliikettä ennen kuin käy tahmasesti. Itse asiassa on aika paljon meitä tyttöjä ja naisia, joiden mielestä mulkulla ei tee seksihommissa välttämättä yhtään mittään. Pärjätään maan mainiosti vaikka ilman koko vehettä. Harmillisia peniksellisistä puutteista kuten erektiohäiriöstä tulee siinä vaiheessa kun mies tekee siitä ongelman, vaikkapa pyrkimällä pakonomaisesti penetroimaan vaikkei se tietenkään onnistu, ja lopettaa lystin sitten siihen. Ei varmasti ole kenenkään mielestä hyvää seksiä sellainen.
Totta munassa kahdesta kivasta jampasta harrastaa seksiä mieluummin sen kanssa jonka kans seksi on mieluista, muttei minun ainakaan ole koskaan tarvinnu alkaa sen takia nussimaan rasittavia kyrpiä. Siihen lähetäänkö panemaan vai ei, vaikuttaa ennen kaikkea onko kaveri hauska. Jos on, ei ole pakko olla edes kovin älykäs. Flirttailun täytyy sujua totta kai. Toistuuko, no riippuu oliko kivaa. Ei siitä, onko ori onnistunut pumppaamaan minusta paskat pihalle ja samalla rakentamaan sen hirsitalonsa hyvälle mallille.
Aika monesti homomiehillä on traumoja omasta epä-miehekkyydestään, usein se purkautuu miesvihana.
Samaa ilmenee feministeillä.
Näitten perusteella on pääteltävissä, että miehekkyys on kovassa arvossa myös em ihmisryhmien keskuudessa.
IKRM
"Homot jotka vihaavat miehiä" :))
Nytpä pyllähti. Harvoin näkee vasta-argumentteja jotka noin havainnollisesti todistavat juuri sen mitä koitetaan kyseenalaistaa. Ei ole hintissä miestä tarpeeksi lausumaan mitään relevanttia mieheydestä, eikä mikään selvästi ole niin kammottavaa kuin epämiehekkyys, koskapa sen tulkitaan traumatisoivan herkästi tolkuiltaan jos omalle kohdalle osuu. Mainiota muutoinkin meininki, että ei jumalauta jannut joku vihjaa että meitä pelottaa olla haavoittuvaisia, äkkiä tekemään selväksi ettei varppina pelota tai ne menee ja pitää meitä haavoittuvaisina. Haukutaan niitä feministeiksi niin eiköhän se sillä.
Hirveän vihaista miehiä kohtaan toivoa että ne saisivat toteuttaa seksuaalisuuttaan ilman ulkoa opittuja paineita :o Miehekkyyttä ei ole kukaan kehnoksi katsonutkaan, mutta toki se voi siltä tuntua jos allekirjoittaa nimenomaan sen ajatusmallin, ettei oikeaan miehisyyteen kerta kaikkiaan saa sotkea mitään pehmoista.
Kiitos Alexios :-*
-
Hyvin sanottu Pikkusisko! Jauhot suuhun sedille ;D
-
Tytöt hei,
Ennen kuin se tunnemaailma kasvaa ja tulee niitä hellyyksiä ja pusujuttuja mukaan, kumman te otatte,
sen magalomaanisenmahtavan panokoneen vai sen ei niinkään jos persoonatasolla ei ole eroja ?
*POKS*
Toi oli se ääni kun 9/10 pinkistä ilmapallosta, jotka kertoo että seksuaalinen suorituskyky ei merkitse suhteen muodostumisessa, poksahti rikki.
;D
Kuulkaas sedät. Kun se suorituskyky ei ole yhtä kuin iso kulli, erektio, ja riittävästi edestakaisinliikettä ennen kuin käy tahmasesti.
Ai ei ? :o
Mä kun oon aina luullu! ;D
Mutta joo.
Seksuaalisuuden pohjalta rakentuva suhde vaatii toimivan seksuaalisuuden eli metodilla X tarpeen täyttävän suorituksen.
Se pointti oli se, että koska näin on ja heterocisnäkemyksessä jossa on mies ja nainen, mies on se suorittaja jolloin
paineet suorittamisesta kasautuu sille miehelle jolloin sen miehen pitää olla parasmegalomaninenpanokone suhteessa muut
jotta se naaras valitsee ko. miehen.
Se jos suhde rakentuu vaikka sille faktalle, että molemmat tykkää perhokalastuksesta, niin sitten asia saattaa olla eri.
Mutta kyse on sillonkin vavan toimintakyvystä! ;D
ps.
Oikestihan se mitä tässä jauhetaan on se, että naiset tarttee seksiin syyn - miehet paikan.
-
Henkilökohtaisesti siristän silmiäni joka kerta, kun suhteissa tarkastellaan osapuolten ominaisuuksia keskinäisen dynamiikan sijaan.
Kenties siristän itsekin, mutta... Minusta tuossa asiassa on syytä olla armollisempi.
Dynamiikkaan pääsemiseen täytyy olla avoin ja rehellinen. Jotenkin koen, että sellaisen vastapuolen löytäminen keskellä kertakäyttösuhdekulttuuria on vaikeaa. Keskinäiseen dynamiikkaan pääsee ajan kanssa, kenties ylittäessä jo muutaman kynnyksen.
Varsinkin pikatreffailussa se eka kynnys voi jäädä myös viimeiseksi, mikä johtaa siihen tilanteeseen, jossa yksi suorittaa ulkoaopittuja temppuja toisen pysyessä gasellina junan valokeilassa.
Saa olla eri mieltä.
-
Seksuaalisuuden pohjalta rakentuva suhde vaatii toimivan seksuaalisuuden eli metodilla X tarpeen täyttävän suorituksen.
Se pointti oli se, että koska näin on ja heterocisnäkemyksessä jossa on mies ja nainen, mies on se suorittaja jolloin
paineet suorittamisesta kasautuu sille miehelle jolloin sen miehen pitää olla parasmegalomaninenpanokone suhteessa muut
jotta se naaras valitsee ko. miehen.
Niin no kun tässä on just se, että tuossa heterocisnäkemyksessä on pulma poikineen :)) Kun neiti x lähtee baarista jonkun satunnaisen sampan kanssa, odotukset yhteisestä yöstä sangen todennäköisesti kiteytyvätkin siihen että kaverilla on kyrpä jolla se panee pillua. Ihan toisen maailman juttujahan on se mahdollisuus, että hommiin lähdettäisiinkin vähän vapautuneemmasta tulokulmasta. Täysin mahdollisen maailman minusta silti, ja vuorenvarmasti sekä neiti x että samppa saisivat siinä maailmassa helvetisti parempaa seksiä.
-
Harvoin näkee vasta-argumentteja jotka noin havainnollisesti todistavat juuri sen mitä koitetaan kyseenalaistaa.
Esitän täällä aina vain ajatuksia, havainnoista joita on tullut elämän varrella tehtyä.
Valitettavan usein täällä foorumilla koetaan kaikki vasta-argumentteina, ikään kuin kaiken tarkoituksena olis herättää vasta-argumentointia, eikä keskustelua.
IKRM
-
Näkisin argumentoinnin puolesta ja vastaan hedelmälliselle keskustelulle hyvin olennaisena osana. Eihän se tarkoita että kellekään oltaisiin vihassa tai jotain näkemystä ei hyväksyttäisi :) jos vain heitellään eikä perustella, so. argumentoida, niin aika löysäksi se jää.
-
Seksuaalisuuden pohjalta rakentuva suhde vaatii toimivan seksuaalisuuden eli metodilla X tarpeen täyttävän suorituksen.
Se pointti oli se, että koska näin on ja heterocisnäkemyksessä jossa on mies ja nainen, mies on se suorittaja jolloin
paineet suorittamisesta kasautuu sille miehelle jolloin sen miehen pitää olla parasmegalomaninenpanokone suhteessa muut
jotta se naaras valitsee ko. miehen.
Niin no kun tässä on just se, että tuossa heterocisnäkemyksessä on pulma poikineen :)) Kun neiti x lähtee baarista jonkun satunnaisen sampan kanssa, odotukset yhteisestä yöstä sangen todennäköisesti kiteytyvätkin siihen että kaverilla on kyrpä jolla se panee pillua. Ihan toisen maailman juttujahan on se mahdollisuus, että hommiin lähdettäisiinkin vähän vapautuneemmasta tulokulmasta. Täysin mahdollisen maailman minusta silti, ja vuorenvarmasti sekä neiti x että samppa saisivat siinä maailmassa helvetisti parempaa seksiä.
*kröhpfyi*
Annas kun setä kaivelee limaista muistojen arkkuaan... koprafiliaa, eutanasia tason juttuja, viiltelyä, polttoja, antropofagiaa, veriläträityä, asyfyksiaa....jotain tollasia on tullut ihan Neiti X:n taholta ihan satunnaisuuksissa vastaan.
(Eutanasia oli muuten se ainoo josta MÄ kieltäydyin! Ja kakka saatto olla vahinko!) ;D
Mutta joo. Toki. Suurin osa on kikkelipimppi juttuja.
Pointti nyt koko hommassa alunperin oli se, että joo. Suhteessa muut asiat valtaa tilaa seksiltä, mutta suhteen synnylle
toimiva seksuaalisuus (tavalla x) on oleellinen asia, varsinkin jos se suhde rakentuu sen seksuaalisuuden varaan.
Suorituspaineet sitten kasautuu tätä kautta koska joo, kyse on kilpailusta.
Tän takia miehillä on se onkhelma ton sexhin kaa. Ku joku muu vie pimun jos se o paree!!!
Sama se on naisillakin, suorituspaineet, mutta eri asioissa.
Siitä en oo ihan varma, onko suorituspaineet hyvä vai huono juttu, koska ne saattaa tai sitten ei, kasvattaa laatua.
Mut ny, kauppaa ostaa pähkinäsuklaata jotta megalomanisenhyvän seksin kautta saavutettu parinmuodostuksen yhteydessä
ilmaantunut naaras pysyy tyytyväisenä! ;D
*edit*
Nii ja yks täti kiitteli kovasti kesken seksin, että se sai mun suorituksesta varmuuden siitä, että hän on 100% lesbo!
;D
-
En väitä mitään, mutta voihan se stoge olla että susta on vienosti aistittavissa ettei tuollaiset setit ole ongelma ;D Ylivoimaisesti suurin osa minunkin yhdenillanjutuista on olleet enemmän tai vähemmän alistavia ja monesti kivuliaitakin, mutta en hirveän mielelläni lähtis sitä otantaa analysoimaan pitemmälle :))
Minun on omasta pilvestäni kauhean vaikea tavottaa tuota kuksimisen kilpailukulttuuria. Ei käy minun järkeen oikein mitenkään päin.
-
Se kuksimisen kilpailukulttuuri on suhteellisen helppo projesoida omaan elämään.
Kerro äijälles muutamasta satunnaisesta panostas ja kuvaile kuinka paljon parempia ne oli kun hän.
Painota kuitenkin, että ne megalomanisenhyvätpanot ei merkinny mitään verrattuna äijääs, koska tunteet.
Toista kunnes reagointia.
Kato mitä sitten tapahtuu ja kysy sitten, että miksi niin tapahtu.
Sama peli, eri areena miesten kesken.
-
Voi veljet kuinka tykkään keskustella siitä millaista tulevan leluni seksi on ollut parhaimmillaan :P. Varsinaista kilpailua tuo ei ole mutta kertoo itselleni hyvinkin paljon siitä minkä tyylisellä tavalla tulevasta lelusta teen leluni >:D
Suorituspaineita on ihan turha ottaa kun tässä iässä on ihan normaalia ettei kyrpäkään käskemällä aina kovetu ja sille voi ihan hyvin nauraa kunhan muistaa lelulle painottaa ettei se oo lelun vika >:D. Sit voi leikkiä vibroilla ja muilla vempaimilla eikä yhtään tylsiä nekään oo jos kyrpä ei lähde toimiin kunnon panemis hommiin :)
Känni,krapula ja randomit kun välttää niin panemiseks se kyllä tuppaa menemään :P
-
Oot hyvä kirjoittamaan, aloittaja.
Voin tunnustaa olevani täysin kyllästynyt kaveeraamaan miesten kanssa juuri tämän ilmiön vuoksi. Alle 50-60 vuotiaita miehiä, joilla ei lopulta herää kateus ja vähättelyn tarve, on aivan uskomattoman harvassa.
Parempi keskittyä naisiin.
-
Mut saako olla nainen, joka tykkäilee välillä ihan vaan panna niin, että paikat ei kestä? Ja joka tykkää isoista kulleista?
Tänä aikana, kun kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ajavat oikeuksiaan (ja hyvä niin!), tuntuu, että on kirosana ja väärin viehättyä nimenomaan cismiehistä ja cisnaisista. Tälleen kun on siis bi-seksuaali.
No joo, meni ihan OT:ksi.
I'll get my coat.
-
Mut saako olla nainen, joka tykkäilee välillä ihan vaan panna niin, että paikat ei kestä? Ja joka tykkää isoista kulleista?
Tänä aikana, kun kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ajavat oikeuksiaan (ja hyvä niin!), tuntuu, että on kirosana ja väärin viehättyä nimenomaan cismiehistä ja cisnaisista. Tälleen kun on siis bi-seksuaali.
No joo, meni ihan OT:ksi.
I'll get my coat.
Mitään ei saa enää sanoa ja mistään ei saa tykätä
-
Varsinkaan cisheteromiehet eivät saa enää sanoa mitään. Ei mitään.
-
Voi murut, nyt cis-heteroille tukilakko! :love:
-
Mut saako olla nainen, joka tykkäilee välillä ihan vaan panna niin, että paikat ei kestä? Ja joka tykkää isoista kulleista?
Tänä aikana, kun kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ajavat oikeuksiaan (ja hyvä niin!), tuntuu, että on kirosana ja väärin viehättyä nimenomaan cismiehistä ja cisnaisista. Tälleen kun on siis bi-seksuaali.
No joo, meni ihan OT:ksi.
I'll get my coat.
On vain reilua itseä ja toista kohtaan olla rehellinen preferensseistään. Enemmänhän sellainen voi loukata, jos loukkaamisen pelosta ei uskalleta torjua toista lempeästi.
-
Tuli randomisti mieleen yksi fakta: Sukkahousut olivat alunperin miestenvaate (eikä naisten). Aika mielenkiintoista, eikö?
En tosin itse harrasta tytyilyä, vaikka tällainen asia tuli mieleen... :D
-
Mut saako olla nainen, joka tykkäilee välillä ihan vaan panna niin, että paikat ei kestä? Ja joka tykkää isoista kulleista?
En usko että kovinkaan moni nainen jättäisi nostamatta kättään jos kysyttäisiin, haluaisitko koskaan että joku tulis paistopisteen patongin kokosella patukalla vetelemään sua eestä ja takaa niin kauan että kierukka löytyy kurkusta. Taikasana taitaa olla se "välillä". Ei täten tarkoita sitä, ettei nainen haluaisi mitään muuta, eikä mikään muu olisi niin mahtavaa missään.
Sitten taas nainen, joka tahtoisi pelkästään sitä, olisi mielikuvana aika karski karikatyyri. Eivät varmasti arvosta kanssasisaret, ja voin miltei kuulla miten monen miehen kivekset vetäytyy niin että humpsahtaa. Toisaalta, eipä sellaista miestäkään oikein minään pidetä, joka tahtoo pelkästään vemputtaa mahollisimman tiukalla taskulla. Että kai se on se lihallisuus joka ei ole pelkkänään kovinkaan kovassa huudossa. Yleisenä asiaintilana minusta aivan hyvä, mutta on tietysti kurjaa niille joiden luontaiset tarpeet se leimaa inhottaviksi, kun eihän niille minkään voi.
Minua huokasuttaa aina kun aletaan lallattaa ettei enää mitään saa sanoa. Menkää Venäjälle laulamaan saatana ;D (Tämä täysin yleispätevänä huomiona, ei kellekään kohdennettuna.)
Luulen, että iso osa cis-heteroiden ahdistuksesta johtuu siitä, etteivät ne aiemmin ole joutuneet selittämään sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan koskevia asioita kenellekään. Ymmärrettävää, koska sehän on ihannetilanne, sitä me kaikki haluttaisiin. Että saisi rupatella jos huvittaa, mutta kukaan ei tulisi kyseenalaistamaan. Se, mitä siinä hötäkässä ja haikaillessa ei hoksata, on että se itsestäänselvyyden suoma suoja on aiemmin otettu aika ison ihmisryhmän selkänahasta: niiden jotka eivät cis-heteroita ole. Paljon on menty eteenpäin, mutta kyllä ne joutuvat vielä monessa asiassa kaatamaan kiviä kirveillä saadakseen sen saman vapauden ja rauhan joka cis-heteroille on paiskattu kouraan heti kättelyssä.
"Näin on ennenki tehty" ja "näin se ny vaan on" on oikeasti todella hyviä perusteluita arjessa, niihin tukeudutaan joka päivä pirun monessa ja hyvä niin. Ei tulis mitään valmista jollei. Mutta kun mennään yhtään syvemmälle ja aletaan keskustella, niillä ei pötki kauhean pitkälle ennen kuin joku tulee tivaamaan minkä tähden se ny niin sitte on. Ja sekin on hyvä! Eikä tarkoita ettei saisi jatkaa samaan malliin joka sen kokee paremmaksi. Silloin vaan huomataan ne kohdat, joissa ennen on toimittu ainoastaan näin, mutta nytpä voidaanki tehä myös noin.
-
---
Luulen, että iso osa cis-heteroiden ahdistuksesta johtuu siitä, etteivät ne aiemmin ole joutuneet selittämään sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan koskevia asioita kenellekään. Ymmärrettävää, koska sehän on ihannetilanne, sitä me kaikki haluttaisiin. Että saisi rupatella jos huvittaa, mutta kukaan ei tulisi kyseenalaistamaan.
---
Mie en nyt välttämättä tiedä, että miksi cis-heteroiden tarvitsisi tällä hetkellä selitellä sukupuoltaan tai seksuaalisuuttaan kenellekään? Kai tavoite on, ettei kenenkään tarvitsisi? Sen sijaan, että kaikkien tarvitsisi.
Ja joo, kun keskustelussa annetaan toistuvasti tilaa herkkyydelle, tunnetaidoille jne. niin kyllä miekin alan nähdä sen, miten osa vähäpuheisemmista ja jäyhemmistä miehistä kokee olevansa vääränlaisia tai että heidän ilmaisemalleen miehekkyydelle ei ole enää tilaa. Mielestäni tähän ohjaa esim. media, joka ei oikein halua tehdä moniäänistä sisältöä vaan esittää usein yhden ehkä kärkkäänkin näkökannan. Silloin liikumme kauemmas toisistamme.
-
Tarkoitin niihin liittyvillä asioilla omia asenteita ja toimintatapoja sekä painetta perustella ne suhteessa liberaalimpaan sukupuoli- ja seksuaalikulttuuriin. Juuri niin että jos menee mukaan keskusteluun ja on sitä mieltä että jämptisti on näin että miehet ja naiset ja sillä sipuli, niin ihan varmasti joku haastaa. Ei sinne keskusteluihin tietenkään tarvitse mennä eikä olla niin ehdoton, ja silti saa omassa elämässään olla ihan niin äksää ja yytä kuin haluaa.
-
Tuli randomisti mieleen yksi fakta: Sukkahousut olivat alunperin miestenvaate (eikä naisten). Aika mielenkiintoista, eikö?
Sama pätee esim. korkokenkiin ja pinkkiin väriin.
-
Tarkoitin niihin liittyvillä asioilla omia asenteita ja toimintatapoja sekä painetta perustella ne suhteessa liberaalimpaan sukupuoli- ja seksuaalikulttuuriin. Juuri niin että jos menee mukaan keskusteluun ja on sitä mieltä että jämptisti on näin että miehet ja naiset ja sillä sipuli, niin ihan varmasti joku haastaa. Ei sinne keskusteluihin tietenkään tarvitse mennä eikä olla niin ehdoton, ja silti saa omassa elämässään olla ihan niin äksää ja yytä kuin haluaa.
Kannattaa myös tarkastella omaa puhumistaan ja kirjoittamistaan tästä näkökulmasta. Aika usein käy niin, että miesten kohdalla on ihmisten mielestä ok yleistää koskemaan miessukupuolta yleisesti. Tällaisia esimerkkejä löytyy myös tästä keskustelun aloittaneesta kolumnista, jossa miehet sitä ja miehet tätä.
Huomaavaisuus on tie, jolla on kaksi suuntaa.
-
Totta, kieli keskellä suuta näissä saa olla. Silti, joistain asioista on mahdotonta puhua ollenkaan tulematta tukeutuneeksi tiettyihin stereotyyppeihin, kun ne nimenomaan ovat tiettyjen ilmiöiden ja ongelmien ytimessä. Esimerkiksi tästä aiheesta ei voisi yleistämättä ja sukupuolineutraalisti sanoa paljoakaan. Aina voisi toki hokea toiset ja jotkut ja kaikki kukat kasvakoon, mutta kolumniin se sopii minusta tyylilajina vähän huonosti :)
-
Tärkeimmät johtopäätökset:
-mitään ei saa enää sanoa
-not all men
-
Totta, kieli keskellä suuta näissä saa olla. Silti, joistain asioista on mahdotonta puhua ollenkaan tulematta tukeutuneeksi tiettyihin stereotyyppeihin, kun ne nimenomaan ovat tiettyjen ilmiöiden ja ongelmien ytimessä. Esimerkiksi tästä aiheesta ei voisi yleistämättä ja sukupuolineutraalisti sanoa paljoakaan. Aina voisi toki hokea toiset ja jotkut ja kaikki kukat kasvakoon, mutta kolumniin se sopii minusta tyylilajina vähän huonosti :)
Minusta kolumniin sopii huonosti se, että lytätään jokin iso ihmisryhmä. :)
Kannattaa tällaisia kirjoittaessaan kokeilla sitä, että miltä kirjoittaminen vaikuttaisi jos vaihtaa kaikki mies-sanat naisiksi tai päinvastoin (tai jonkun valitsemansa identiteetin, jonka yleistämiselle on itse herkkä). Ehkä sen avulla huomaa asioita, joille itse on sokea.
Minulla ei olisi vaikeuksia keksiä tarkempia ilmauksia tuohon kolumniin, voisi puhua esimerkiksi miehisestä kulttuurista ja niin edelleen.
-
Ylipäänsä kolumnin kirjoittaminen vain sen vuoksi että sais ihmisistä voimakkaita reaktiota irti, voidakseen itse kokea voimakkaita tunteita, on väsynyt tapa kirjoitella asioista.
IKRM
-
En näe että kolumnissa olisi lytätty mitään ihmisryhmää. Tiettyjä ajatusmalleja ja asenneongelmallisuuksia kyllä pistettiin pilkan kautta pinoon, mutta ihan siellä oli kaikki rakkaus takana :) olen pahoillani jollei se välittynyt, näin kärkkäästi kirjoittaessa on se riski aina olemassa. Se on silti se tyyli jonka itse varmasti valitsen jatkossakin, muut valkatkoot kaikin mokomin omansa ^-^
-
En näe että kolumnissa olisi lytätty mitään ihmisryhmää. Tiettyjä ajatusmalleja ja asenneongelmallisuuksia kyllä pistettiin pilkan kautta pinoon,
Lukijoita varmasti kiinnostaisi tietää, miksi koet oikeudeksesi pilkata tiettyjä ihmisiä, heidän ajatusmalliensa ja asioiden joita he edustavat kautta.
Siinähän on kuitenkin aina taustalla ajatus omien ajatusten ylivertaisuudesta, ei siitä että kaikki olis samanarvoisia riippumatta mitä edustaa omassa elämässään.
IKRM
-
Henkilökohtaisesti siristän silmiäni joka kerta, kun suhteissa tarkastellaan osapuolten ominaisuuksia keskinäisen dynamiikan sijaan.
Tinderillekin kannattaisi siis opettaa jotain tästä dynamiikasta, mutta taitaa jäädä ominaisuuksien varaan.
Mr B
-
Jos IKRM törmäät sellaiseen lukijaan, voit vinkata että minulta voi tulla ihan reippaasti suoraan kysymään :) Kerron mielelläni lisää tekstuaalisista ratkaisuistani. Siinä on sen sijaan tuotettava pettymys, etten valitettavasti voi eritellä reittejä ajatuksiin joita minulla ei ole taikka tekoihin joita en omikseni tunnista.
-
Piti ihan googlata.
cis hetero
"cis hetero" is a term members of the LGBTQ+ community use to make fun of straight people whose gender aligns with the sex they were given at birth.
"oh, look at that cis hetero over there"
Ok.
-
Piti ihan googlata.
cis hetero
"cis hetero" is a term members of the LGBTQ+ community use to make fun of straight people whose gender aligns with the sex they were given at birth.
"oh, look at that cis hetero over there"
Ok.
Voi ei, mistä sä tämmösen selityksen löysit? :o
Cis on vastakohta sanalle trans, eli sanalla cis tarkoitetaan ihmistä, jonka syntymässä määritetty sukupuoli vastaa ihmisen sukupuoli-identiteettiä.
-
Kuulostaa sellaiselta selitykseltä, minkä joku tasa-arvosta loukkaantunut hetero on keksinyt omasta päästään.
-
Pikkusisko kirjoitti
Karun kompaktilta nimittäin vaikuttaa se karsina johon miehet toisensa ajavat. Kun jokaista lähikontaktia leimaa perustukseen valettu pelko paitsi epäonnistumisesta myös olemuksellisesta nöyryytyksestä ja henkisestä kastroitumisesta, ei ole suurikaan ihme jos se joskus johtaa todelliseen persepäisyyteen.
Toisaalta onneksi positiivisilla luottamuksen ja läheisyyden kokemuksilla sellaiselta voi selvästi kasvaa välttymään, koskapa on olemassa valtavasti ihania ihmisiä, joihin tämä myrkky vaikuttaa hyvin harvoissa tilanteissa. En silti rehellisesti sanottuna tiedä, onko kolleja joita se ei koskaan kouristaisi ollenkaan. Se on samperin surullista. Älykkäät, sydämelliset ja avoimeen kommunikaatioon kykenevät kaverit saattavat jossain ahtaassa paikassa alkaa käyttäytyä kuin kumilenkki kivesten ympärillä.
Aihe jota olen miettinyt paljonkin
ja hetimiten " scar-spämmivaroitus"-
Miehetkö tai sukupuoletko itse itseään ja toisiaan ajavat karsinoihin? Vaiko traditiot, joissa monoteistiset uskonnot (islam,kristinusko) opettavat tiettyä rainaa vuosituhannesta toiseen- esimerkiksi.
Noissa mies on perheen pää,naisen pää, kaikkitietävä mitä tulee kaikkeen maalliseen hyvinvointiin- ihan vaan sen takia kun on syntynyt mieheksi ja on ulkoiset boolssit. Jumalat tietty on tuon takana, kuinkas muuten näin-
Jos maalaisjärjellä ajatelmoi ja kokee arjessaan asioita,elää elämäänsä- voi ehkä todeta,ettei munalla tai munasarjoilla ole juurikaan tekemistä esimerkiksi vastuullisen elämänasenteen kanssa-
Ja luulisi että näillä "miesoletetuilla" jumalilla, olkoon jahvee,allahi,adonai,jeehova tai mikä vain jopa tuhansista nimistä,olisi kyrpa otsassa lähinnä- (ihan vain yleismaailmallisena huomiona)
Miten ihmeessä joku pikkupoika voi pelkästään perimänä geeneissään saada kaikkitietävyyden,taidon ja ymmärryksen,mitä tulee pikkutyttöön ja sittemmin naiseen - ja toki päinvastoin- Jos siis maailmankuvamme ja käsityksemme ihmisestä on kaksijakoinen; plus jumalusko-
H(j)umalat soikoon, satana- käsittämättömyyttä.
-
Miehetkö tai sukupuoletko itse itseään ja toisiaan ajavat karsinoihin? Vaiko traditiot, joissa monoteistiset uskonnot (islam,kristinusko) opettavat tiettyä rainaa vuosituhannesta toiseen- esimerkiksi.
Hannele Koivusen Madonna ja huora (Otava 1995) on tuostakin näkökulmasta avartavaa luettavaa.
Mr B
-
Jos IKRM törmäät sellaiseen lukijaan, voit vinkata että minulta voi tulla ihan reippaasti suoraan kysymään :) Kerron mielelläni lisää tekstuaalisista ratkaisuistani. Siinä on sen sijaan tuotettava pettymys, etten valitettavasti voi eritellä reittejä ajatuksiin joita minulla ei ole taikka tekoihin joita en omikseni tunnista.
Pikkusiskon kirjoittama väittämä:
Itku se joskus vähän lyhkäisemmästäkin ilosta. Vaikka jakso on minusta sikamaisen hauska juuri siksi että se on niin totta, samalla siitä tulee itse asiassa aika paha olo kun alkaa miettimään. Karun kompaktilta nimittäin vaikuttaa se karsina johon miehet toisensa ajavat. Kun jokaista lähikontaktia leimaa perustukseen valettu pelko paitsi epäonnistumisesta myös olemuksellisesta nöyryytyksestä ja henkisestä kastroitumisesta, ei ole suurikaan ihme jos se joskus johtaa todelliseen persepäisyyteen.
Mun vastine:
Pilkkaat minua koska olen mies joka ei aja ketään karsinaan ainakaan ilman syytä ja tuohon ei sukupuoli vaikuta ja en varmasti kenenkään ajamana mihinkään karsinaan mene >:D
Väität myös silmät kirkkaana myös että pelkäisin ihan luonnostaan lähikontaktia ihmisten kanssa koska saattaisin epäonnistua ja olla jopa näyryytetty :o
Se että osaan olla kusipää tarvittaessa ei liity tollasiin hölynpölyihin muttei ole kovinkaan asiallista väittää myös mua tollasista asioista jotka ei itteeni koske :)
Ollaas kiltisti ja annetaan miesten olla miehiä ja naiste naisia ja kaikkien muittenkin mitä he ovat :). Ei koko ryhmää voi syyttää ja pilkata osaa koskevista asioista C:-)
-
Perkeleen alkusointufetissi, pilkka osui kirjaimellisesti omaan nilkkaan nyt :)) Se sana selvästi takertui moneen kurkkuun. Mutta eipä siitä mihinkään pääse että nurinkuristen ajatuskulkujen naurunalaiseksi saattamisesta tällaisessa retoriikassa on kysymys, vaikkei tarkoitus olekaan ollut ilkeämielinen vaan aivan päinvastoin. Niin minulla kuin tulkitakseni Antillakin.
"Pilkkaat minua koska olen mies joka ei aja ketään karsinaan ainakaan ilman syytä ja tuohon ei sukupuoli vaikuta ja en varmasti kenenkään ajamana mihinkään karsinaan mene"
En ymmärrä mitä tarkoitat tällä.
Minusta on järjettömän tylsää tällätä tekstin loppuun rimpsu disclaimereita jotka useimmille lukijoille joka tapauksessa ovat itsestäänselvyyksiä, mutta tässä ne nyt yleisön pyynnöstä tulevat. Kyllä, tässä tekstissä oiotaan mutkia suoriksi ja puhutaan geneerisesti miehistä, koskapa geneerisestä miehestä tässä asiassa on kyse: siitä kulttuurisesta luomuksesta jonka olemassaolo on vain pakko hyväksyä ja huomioida, jos näitä kysymyksiä aikoo lähteä purkamaan (pakko kun on purkaa ennen kuin voi rakentaa uudestaan). Ja ei, en syytä yhtäkään miestä mistään mitä tämä ei ole tehnyt, en itse asiassa syytä ketään ensinkään vaikka ko. ilmiö minusta ikävä onkin.
Sinänsä olen iloinen että sukupuolittunut yleistäminen koetaan näin voimakkaasti negatiivisena. Minustakin olisi mahtavaa, jos voitaisiin päättää pamauttaa että sukupuolia on vain yksi ja se on ihminen, ja jokainen on yksilö kaiken sukupuolittuneen niputtamisen ulottamattomissa koska AINA löytyy poikkeus jokaiseen sääntöön. En vain totta puhuakseni usko että siitä päästään ihan vieläkään sovintoon ;D
-
Sinänsä olen iloinen että sukupuolittunut yleistäminen koetaan näin voimakkaasti negatiivisena.
Mitä jos jättäisit sen sukupuolittuneen negatiivisen yleistämisen sitten tulevaisuudessa tekemättä? Vaihtoehtoisesti tässä pitää päätellä, että teet sen tarkoituksella välittämättä siitä, mitä mielipahaa aiheutat niille, joista kirjoitat - ja se ei kerro sinusta mitään hyvää.
-
Sinänsä olen iloinen että sukupuolittunut yleistäminen koetaan näin voimakkaasti negatiivisena.
Mitä jos jättäisit sen sukupuolittuneen negatiivisen yleistämisen sitten tulevaisuudessa tekemättä? Vaihtoehtoisesti tässä pitää päätellä, että teet sen tarkoituksella välittämättä siitä, mitä mielipahaa aiheutat niille, joista kirjoitat - ja se ei kerro sinusta mitään hyvää.
Mikä on se mielipaha jota olen aiheuttanut? Näiden kommenttien perusteella minun virheeni on ollut kirjoittaa niin kuin kaikki miehet olisivat samanlaisia. Kuten olen tehnyt selväksi, se on tekstuaalinen keino eikä väite jonka allekirjoittaisin.
Maailmassa on paljon negatiivista paskaa ja asioita jotka ovat yleistettävissä. Ihminen yleistää, jotta se voisi ylipäätään tarkastella maailmaa. Vasta sen tarkastelun jälkeen voi miettiä, miten sitä negatiivista paskaa voisi pyrkiä vähentämään. Minä vilpittömästi toivon, että näiden yleistettävissä olevien paskojen perkaaminen voisi auttaa miehiä yksilöinä oivaltamaan jotain sellaista, mikä helpottaisi niiden olemista sukupuolittuneiden paineiden keskellä. En väitä että sitä minun sanoillani saavutettaisiin, mutta jospa niillä joku ajatuksenkipinä jossain syttyisi.
Luonnollisesti olen pahoillani jos olen aiheuttanut pahaa mieltä, se ei ole ollut tarkoitukseni. Seison silti yhä tekstini takana, ja osittain nämä sen kirvoittamat kommentit ovat vahvistaneet ennakkokäsitystäni asiasta. Tällainen ilmiö tosiaan on olemassa ja siitä olisi mielestäni kaikkien etu pyrkiä poispäin.
-
Kuten olen tehnyt selväksi, se on tekstuaalinen keino eikä väite jonka allekirjoittaisin.
Eli ihan puhdasta riidan haastamista ?
IKRM
-
Kuten olen tehnyt selväksi, se on tekstuaalinen keino eikä väite jonka allekirjoittaisin.
Eli ihan puhdasta riidan haastamista ?
IKRM
Tykkään enemmän termistä kirjoittaminen. Jos sinusta tuntuu tuolta niin minusta olisi hauska tietää mistä tässä riidellään :))
-
Kuten olen tehnyt selväksi, se on tekstuaalinen keino eikä väite jonka allekirjoittaisin.
Eli ihan puhdasta riidan haastamista ?
IKRM
Tykkään enemmän termistä kirjoittaminen. Jos sinusta tuntuu tuolta niin minusta olisi hauska bass tietää mistä tässä riidellään :))
Miten sinua tuntemattomat lukijat voivat tietää tarkoitatko noita juttuja vai et? Kirjoittaminen on viestinnän väline ja provosoiva kirjoittaminen ei ole laadukasta viestintää. Sinäkin osaisit kirjoittaa ilman näitä tarpeettomia kärjistyksiä, mutta kun niitä teet niin koko hieno aihe menee myttyyn - ja taas tässä on samat riidat käynnissä kuin aina näissä. Kumpi olisi tärkeämpää jutella tästä tärkeästä asiasta vai saada ihmiset puuttumaan tarpeettomin kärjistyksiin?
-
Miten sinua tuntemattomat lukijat voivat tietää tarkoitatko noita juttuja vai et? Kirjoittaminen on viestinnän väline ja provosoiva kirjoittaminen ei ole laadukasta viestintää. Sinäkin osaisit kirjoittaa ilman näitä tarpeettomia kärjistyksiä, mutta kun niitä teet niin koko hieno aihe menee myttyyn - ja taas tässä on samat riidat käynnissä kuin aina näissä. Kumpi olisi tärkeämpää jutella tästä tärkeästä asiasta vai saada ihmiset puuttumaan tarpeettomin kärjistyksiin?
Näillä kirjoituksilla on kaksi tarkoitusta, eikä keskusteleminen ole kumpikaan niistä. Tarkoituksena on saada aikaan draamaa ja tunnehissi, sekä arvostusta oman kuplan sisällä tekemällä pilkkaa tästä kohteena olevasta ihmisryhmästä.
IKRM
-
En edelleenkään näe missä se riita tässä on.
Ymmärrän, että tapani kirjoittaa herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Harmi on minustakin, että tässä keskustelussa keskitytään tässä vaiheessa siihen itse aiheen sijaan. Olispa kolumneissakin kommenttiraidat niin kuin deitti-ilmoissa! Uskon silti, että tämän kahakan takana juuri tyylilliset ratkaisuni ovat kiinnittäneet monen huomion asiaan, joka neutraalisti ilmaistuna olisi voinut valua kuin vesi hanhen selästä.
Että annetaanko niitten kaikkien kukkien kukkia tässäkin :))
-
Tässä päästään siihen, onko keskustelu itseisarvo, mitataanko keskustelu viestien määrällä? Trollaus* on halpa keino lisätä keskustelun määrää laadun kustannuksella.
* "tekstuaalinen keino eikä väite jonka allekirjoittaisin" on trollauksen määritelmä
-
Että annetaanko niitten kaikkien kukkien kukkia tässäkin :))
Toisen kukka on toisen rikkaruoho.
Ihan vakavasti, tee niin kuin Tuli ehdotti. Korvaa tekstisi jokainen mies-sana sanalla nainen, ja toisinpäin. Sieltä se ongelma löytyy.
-
Arvostan asiantuntijalausuntoasi, Von. Siteeraustekniikkaan toivoisin kuitenkin tarkkuutta. Mitä minä todella sanoin:
"Näiden kommenttien perusteella minun virheeni on ollut kirjoittaa niin kuin kaikki miehet olisivat samanlaisia [=yleistäminen]. Kuten olen tehnyt selväksi, se on tekstuaalinen keino eikä väite jonka allekirjoittaisin."
Kiitos kaikille palautetta antaneille! Voi kuulostaa vittuilulta mutta sitä tarkoitan vilpittömästi. Kun se palaute sitten on annettu, toivon että pystytte pääsemään yli siitä ettette tästä tekstistä tykänneet :)
-
Kun nyt palautetta kerran haettiin, niin on mulla yksi ihan rakentavakin: Kirjoita ensi kerralla jotain, jonka takana voit seisoa.
-
Kyseessä on käsittääkseni kolumni.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kolumni (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kolumni)
”Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.”
-
Koirat, kalikat, kalahtelut ja älähtelyt. Viihdyttävä keskustelu.
P.S. NOT ALL MEN :P
-
Kyseessä on käsittääkseni kolumni.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kolumni (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kolumni)
”Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.”
Siitäkin huolimatta valtaosa kolumnisteista, täälläkin, pyrkii herättämään asiallista keskustelua.
Se on kolumnistin oma valinta, valita tapansa esittää asiat, ja esitettävät asiat.
IKRM
-
Tämä kolumni herättää selkeästi monenlaisia erilaisia tunteita = erittäin hyvä ja onnistunut kolumni.
Kiitos tästä!
t. Kimmo
Ps. On vaikea ymmärtää muita ennen kuin oppii ymmärtämään itseään. Ja mitä tiukemmin väittää tuntevansa intsensä, sitä vähemmän oikeasti tunteekaan.
-
Jätän ottamatta kantaa täällä velloneeseen keskusteluun kolumnin tyylistä sen kummemmin. Itseäni pikkusiskon kirjoitustapa miellyttää kovin. Taustalla on myös aina vakavakin asia/aihe, vaikka ilmaisutapa on värikäs ja kärjistävä. Olisi sääli, jos pitäisi koko ajan varoa sanomisiaan ja pyöristää kaikki kulmat. Jos linja olisi sellainen, monen kirjoittaminen foorumilla loppuisi kokonaan.
Itse aiheesta sen sijaan.. Sama ilmiö on havaittavissa mielestäni naisillakin. Tai ylipäätään ihmisillä. Meillä kaikilla on jokin käsitys tai ideaali siitä, millainen pitäisi olla kelvatakseen parisuhteeseen. Pahimmillaan tämä estää edes lähestymästä ihmisiä, kun oletetaan, ettei vastaa tätä ideaalia ja uskoo sen kiinnostavan kohteen ansaitsevan parempaa. Sitä yleisempää lienee se, että lähestytään potentiaalisia kumppaneita siten, että nostetaan esiin ominaisuuksia, jotka ovat toivottuja. Saatetaan peittää tai piilottaa jotain epämieluisaa. Koskipa se fyysisiä ominaisuuksia tai persoonaa.
Kuinka paljon lopulta feikkaamme ja solmuilemme asioiden kanssa, jotka oikeasti eivät merkitse? En sanoisi, että osapuolten ominaisuuksien arviointi olisi aina turhaa tai väärin. Ihmisillä en erilaiset prioriteetit ja painoarvot. Siinä kohtaa mennään pieleen, kun oletaan, että on jotain universaaleja asioita, jotka olisivat este kanssakäymiselle. Tai yleisiä odotuksia, jotka olisivat kaikilla samat. Paras tapa selvittää on tutustua. Näyttää itsensä paljaana ja kokonaisena suhteessa ja antaa toisen valita, miellyttääkö se kaikki ja kuinka paljon epämieluisammat asiat lopulta hidastavat.
Nykyinen tinder-deittailu menee aika ulkonäkö edellä. Se on sääli. Mutta varmasti sille on myös tilausta, tuskin tuo muutoin niin suosittua olisi.
Kilpailutuskaavakkeessa voi olla erilaisia sarakkeita. Niillä voi olla erilaisia painoarvoja. Itse sijoittelen 0% kohtiin, jotka muille saattavat olla ensisijaisen tärkeitä.
Varmaan se perustuu johonkin, että seuranhaussa nostetaan esiin ikä, (miehisetkin) mitat, sijainti, ehkä toimeentulo ja koulutus. Se, mitä ihminen kertoo itsestään saattaa puhua omaa kieltään hänen omista prioriteeteistaan tai sitten vain siitä, mitä hän olettaa potentiaalisten kumppanien häneltä odottavan. On sääli, mikäli jälkimmäinen johtaa siihen, että henkilö kokee olevansa riittämätön. Eikä siihen asetelmaan tarvita välttämättä toisia miehiä tai naisia ajamaan henkilöä tiettyyn lokeroon. Nämä saa punottua ihan omassa päässä, omista epävarmuuksista ja lukoista.
-
Tälläinen bashing on just sitä mikä ajaa intressiryhmiä pois foorumeilta. :o
-
Kun se palaute sitten on annettu, toivon että pystytte pääsemään yli siitä ettette tästä tekstistä tykänneet :)
On lukijoita alentavaa kuvitella, että jos jotain tekstiä kritisoi niin tekee sen siitä syytä ettei olisi nähnyt tekstin arvoa. Eikö kannattaisi ajatella enemmänkin niin, että jos tekstiäsi kritisoineet henkilöt eivät näkisi tekstisi aihetta tärkeäksi niin he eivät olisi vaivautuneet sitä millään tasolla edes kommentoimaan? Ilman kritiikkiä ei pysty kasvamaan ihmisenä eikä laajentamaan omaa käsitystään yhtään mistään. Toki kritiikin voi aina ohittaa tarpeettomana (mikä on joskus ihan fiksua), mutta kannattaako olettaa ettei joku tykännyt tekstistä vaikka siitä löytyykin kritisoitavaa?
-
Ja sitten palaan aiheeseen, koska kiinnostaa se että asetetaan tyttöys ja miehisyys vastakkain.
Eli aikuisiän saavuttanut cis-maskuliini on automaattisesti mies, mutta aikuisiän saavuttaneessa alistuvassa cis-feminiisissä on automaattisesti jotain tyttömäistä. Alistuvaa miestä voi kutsua neidiksi mutta ei pojaksi (neiti-sanahan synnyttää usein mielikuvan nuoresta naishenkilöstä). Joo tiedän kyllä, että homopiireissä subimiehiä voidaan kutsua myös pojiksi - mutta ollaan nyt tässä cis-heteromaailmassa hetki. Maskuliininen on aikuisuutta ja feminiinisyys on lapsenomaisuutta. Alistuva aikuinen nainen saa helpommin teinityttömäiset riehumiset anteeksi kuin aikuinen D-mies. Alistuvaa miestä lähtöisesti epäillään vähän "avuttomaksi", joka ei kykene olemaan aikuinen. Dominoivan naisen taas oletetaan jollakin tavallan menettävän jotain naiseudestaan.
Aikanaan itsekin usein arvioin naisia skaalalla: "Aikuinen nainen vs teinityttö", mutta miehiä "reppana vs Mies". Nykyään miesten suhteen enemmän skaalalla: "Aikuinen mies vs egonsa kamppaileva teinipoika". On muuttanut aika paljon suhtautumista miehinkiin, ja olen oppinut kantavani ikäviä stereotypioita.
Miksi alistuminen yleensäkään liitetään tyttöyteen? Eikö tuo vähän edusta juuri sitä ongelmaa, jossa naista ei nähdä oikein täysvaltaisena ihmisenä - vaan miehen holhoamista vaativana olentona. Heteroiden BDSM-maailmakin on varsin mieskeskeinen siinä mielessä, että aika vähän esim. D/s-tietoa on tarjolla naisten kirjoittamana.
-
Kyllä on Pikkusisko asian ytimessä, kolumnissaan ja vastauksissaan. Mie en itse aloituksessa nähnyt/lukenut pilkkaa yhtään ihmisryhmää vastaan, vaan nimenomaan kulttuurisia rakenteita kohtaan. Pystyyhän sitä mitä vain lukemaan siten ettei näe tekstiä sanoilta, varsinkin jos jossain syvällä sopukassa tuntuu pistos, joka itsellekin tuntematonta mielipahaa aiheuttaa.
Koska Pikkusisko on lähes joka kommentissaan vienyt jalat suustani sekä olen vanha ja väsynyt nihilisti, kaivan vain popparit esiin ja toivon huvittuvani vielä hetken tämän ketjun parissa.
-
WuuHaa!
Arvoin sanonko mitään, mutta sanon.
On jännä nähdä että kun tytöt puhuu kullista niin pojat pahoittaa mielensä. Ja toki osa tytöistä. Oletan. On eri jännää että kun nuoriso keksii uusia sanoja, niin arvokonservatiivi älähtää. Oletan.
On hassua kuinka tässäkin on lähdetty laukalle. Oletan. Kolumnin alussa on selkeä julkihomomiehen viihteellisen podcastin lainaus joka on tarkoitushakuisesti jo alkuperäisessä kontekstissaan tarkoitettu hiukan herättelemään tunnenystyröitä. Lainaamalla typistetysti saadaan hyvä kärjistys. Mutta on todettava että kun homomies puhuu kullista niin todennäköisimmin ilman pohjatutkimusta on kullista paras kokemus joka suunnalta.
Eli asiantuntijuus. Oletan että näin on.
Se miten tietoa sitten suuntaa omien mielikuviensa kanssa on toinen juttu. Enpä itse ole koskaan kävellyt huoneeseen ja miettinyt että panen kaikkia oli ne miehiä tai naisia kunnes perseet lentää kattoon, enkä ole ajatukselle tumputtanutkaan. Vaikka monelle eri ajatukselle tumputtanut olenkin. Tätä en oleta, tumputtamiseni tason tiedän hyvin.
Se että alkuperäinen lainattu kaveri toteaa että mies on mulkku naisille koska sitä kiinnostaakin mulkku on ihan homostereotypia joka ei ole uusi. Hupaisa, mutta no - ei mitenkään edes nostata kulmakarvoja. Koko ajatus yksinkertaistaiai ihmiset siihen että kaikki ajatukset vaan pyörisivät panemisen ja siihen liittyvän valtatasapainon ympärillä. Ja että miehen kaverit joille stereotyyppisesti ’rehennellään’ ovat ’aina läsnä’ muistuttamassa miten kuuluu ryskiä menemään. Höpön pöpö. Ei kaikki miehet jaksa panemisesta jauhaa. Eikä allekirjoittanutta esim. kiinnosta pätkääkään onko oma ’suoritus’ aina eeppinen tai onko kulli suurempi kuin kylänmiehillä. Ja en edusta eturyhmääni ainoana. Tiedän.
Kulliton ei-mies helposti ajattelee stereotyyppisesti että ’voi ihku niin totta’, mutta no ei se sen todellisempaa ole kuin japanilaisten naisten vinkuminen japanilaisten pienikullisten (stereotyyppisten) miesten käsittelyssä. Oletan.
Alistuvakin voi olla kova luu. Ei tartte olla neiti eikä tyttö. Eikä alistavan tartte olla ÄIJÄ tai TOSIMIES tai TRU-MASTER. Oletan.
Ja miehiä voi sanoa miehiksi ja naisia naisiksi. Saa toki myös sanoa et oot hei ’mies-oletettu’ ja monimutkaisemminkin ’cis-mies-oletettu’ tai ’cis-heteromies-oletettu’. Siis mikä nyt vaan itselle sattuu sopimaan. Eipä se ole muilta pois jos haluaa olla monimutkaisempi ilmaisussaan. Toki järjetöntä se on sitä kaikilta myös vaatia. Ei se ’ok boomer’ myöskään taivu kaikkien ymmärrykseen vaikka se kerran hesarissa avattaisiinkin. Oletan.
Jotenkin halutaan ajatella että ehkä dominoiva onkin sisimmässään herkkä ja epävarma. Ja on myös trendikästä ajatella että kaikella pitäisi olla nykyään herkkä kaikkien muiden arvomaailmiin sopiva kommunikatiivinen hyväksyntämoodi. No ei tarvitse. Saa olla kukin ihan niin änkyrä kuin haluaa.
Mietin itse viime kevättä.
Istuin saunassa Clubilla ja juttelin siellä löylyissä munasillani toisen miehen kanssa. Ihan miehisiä juttuja.
Saunomisesta. Ulos tultaessa toinen löi päälle pinkin mekon ja minä hevihupparin.
Kummankaan miehisyys ei asiasta muuttunut mihinkään. Oletan.
Toisella kertaa istuin saunassa ja juttelin pariskunnan kanssa jossa mies oli alistuva ja nainen dominoiva osapuoli. Mies oli silti ihan miehinen mies. Ei tyttö, ei neiti. Puhuimme tällä kerralla bileistä ja skenestä. Se ottaako joku piiskaa perseelle ei välttämättä tee toisesta yhtään vähemmän miestä tai naista, neitiä tai mitään muutakaan. Ei nainenkaan joka piiskaa kasvata kullia tai partaa. Oletan.
Jokainen mielipide joka olettaa että sukupuoli, roolitus tai vaikka horoskooppi saa ihmisen käyttäytymään tietyllä tavalla on yleistys. Ja tulisi ymmärtää myös stereotypiana.
Occam
- Omistaa kullin, ei ole mitannut kokoa.
- Ei jännitä paneeko hyvin vai huonosti.
- Ei ole lähettänyt koskaan kullin kuvaa naiselle. Koska miksi?
-
ottaako joku piiskaa perseelle ei välttämättä tee toisesta yhtään vähemmän miestä tai naista, neitiä tai mitään muutakaan.
Tiedän todella monta naista, joka ajattelee tästä asiasta aivan päinvastaista.
Että ei voisi kyseisen kaltaista miestä mitenkään arvostaa tai kunnioittaa, saatikka että moisella alistuis.
IKRM
-
vila: orjapojuja, subipoikia ja brat-poikia on kokemukseni mukaan paljon myös tässä heteropainotteisemmassa skenessä. Hyvin moni tykkää pojittelusta ja toivoo sitä itse.
-
vila: orjapojuja, subipoikia ja brat-poikia on kokemukseni mukaan paljon myös tässä heteropainotteisemmassa skenessä. Hyvin moni tykkää pojittelusta ja toivoo sitä itse.
Hyvä kuulla, toivottavasti se tuotaisiin myös tähän keskusteluun jotta käydään myös vaniljoiden nähtävillä. Pojittelu on aina parempi vaihtoehto kuin neidittely, jossa luodaan merkityksiä toisen sukupuolen stereotypioiden kanssa.
-
Eikö tuo vähän edusta juuri sitä ongelmaa, jossa naista ei nähdä oikein täysvaltaisena ihmisenä - vaan miehen holhoamista vaativana olentona.
Eiköhän se ole yleisesti tunnettu tosiasia, että nainen tarvitsee rinnalleen miehen, ei niinkään holhoamaan, vaan tekemään naisen ympärille hiekkalaatikon, rajat, joitten sisällä nainen voi elellä rauhassa ja tehdä päätöksiä, tietäen kuitenkin että on olemassa joku johon nojata ja tukeutua kun se tilanne tulee eteen.
IKRM
-
Eikö tuo vähän edusta juuri sitä ongelmaa, jossa naista ei nähdä oikein täysvaltaisena ihmisenä - vaan miehen holhoamista vaativana olentona.
Eiköhän se ole yleisesti tunnettu tosiasia, että nainen tarvitsee rinnalleen miehen, ei niinkään holhoamaan, vaan tekemään naisen ympärille hiekkalaatikon, rajat, joitten sisällä nainen voi elellä rauhassa ja tehdä päätöksiä, tietäen kuitenkin että on olemassa joku johon nojata ja tukeutua kun se tilanne tulee eteen.
IKRM
Ei se ole yleisesti tunnettu tosiasia, vaan sinun mielipiteesi.
-
Eikö tuo vähän edusta juuri sitä ongelmaa, jossa naista ei nähdä oikein täysvaltaisena ihmisenä - vaan miehen holhoamista vaativana olentona.
Eiköhän se ole yleisesti tunnettu tosiasia, että nainen tarvitsee rinnalleen miehen, ei niinkään holhoamaan, vaan tekemään naisen ympärille hiekkalaatikon, rajat, joitten sisällä nainen voi elellä rauhassa ja tehdä päätöksiä, tietäen kuitenkin että on olemassa joku johon nojata ja tukeutua kun se tilanne tulee eteen.
IKRM
Ei se ole yleisesti tunnettu tosiasia, vaan sinun mielipiteesi.
Kyllä määkin ton tiesin ja kaikki kenen kanssa olen tuosta keskustelleet ovat myös olleet tuolla kannalla :o
-
Eikö tuo vähän edusta juuri sitä ongelmaa, jossa naista ei nähdä oikein täysvaltaisena ihmisenä - vaan miehen holhoamista vaativana olentona.
Eiköhän se ole yleisesti tunnettu tosiasia, että nainen tarvitsee rinnalleen miehen, ei niinkään holhoamaan, vaan tekemään naisen ympärille hiekkalaatikon, rajat, joitten sisällä nainen voi elellä rauhassa ja tehdä päätöksiä, tietäen kuitenkin että on olemassa joku johon nojata ja tukeutua kun se tilanne tulee eteen.
IKRM
Ei se ole yleisesti tunnettu tosiasia, vaan sinun mielipiteesi.
Kyllä määkin ton tiesin ja kaikki kenen kanssa olen tuosta keskustelleet ovat myös olleet tuolla kannalla :o
Voi hyvät hyssykät, taasko ollaan siinä pisteessä että oletetaan kaikkien miesten olevan dominoivia ja naisten alistuvia?
-
Eikö tuo vähän edusta juuri sitä ongelmaa, jossa naista ei nähdä oikein täysvaltaisena ihmisenä - vaan miehen holhoamista vaativana olentona.
Eiköhän se ole yleisesti tunnettu tosiasia, että nainen tarvitsee rinnalleen miehen, ei niinkään holhoamaan, vaan tekemään naisen ympärille hiekkalaatikon, rajat, joitten sisällä nainen voi elellä rauhassa ja tehdä päätöksiä, tietäen kuitenkin että on olemassa joku johon nojata ja tukeutua kun se tilanne tulee eteen.
IKRM
On myös yleisesti tunnettu tosiasia, että ei kannattaisi sanoa mitään yleisesti tunnetuksi tosiasiaksi, varsinkin kun puhuu muista ihmisistä, IKRM. Ja sukupuolesta, jota ei itse edusta. Vai oletko joskus ollut nainen? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että sinulle joku nainen olisi valehdellut vain manipuloidakseen sinua? Ja äläkä väitä, että "näet ihmisistä kun he valehtelevat". Et varmasti näe, et kaikista.
Kyllä truumaasturiakin viedään kuin pässiä narussa, kun oikea subi tulee vastaan. Ja lopultahan D/s-suhteissahan lopullinen valta on subilla. :))
Ps. Huonohko trollausyritys, koita nyt vähän edes.. :))
-
Topikissa haisee toksinen maskuliinisuus ja joku voisi myös tulla lakaisemaan nuo hauraan maskuliinisuuden sirpaleet ennen kuin joku oikeasti satuttaa itsensä.
-
Eli aikuisiän saavuttanut cis-maskuliini on automaattisesti mies, mutta aikuisiän saavuttaneessa alistuvassa cis-feminiisissä on automaattisesti jotain tyttömäistä. Alistuvaa miestä voi kutsua neidiksi mutta ei pojaksi (neiti-sanahan synnyttää usein mielikuvan nuoresta naishenkilöstä). Joo tiedän kyllä, että homopiireissä subimiehiä voidaan kutsua myös pojiksi - mutta ollaan nyt tässä cis-heteromaailmassa hetki. Maskuliininen on aikuisuutta ja feminiinisyys on lapsenomaisuutta. Alistuva aikuinen nainen saa helpommin teinityttömäiset riehumiset anteeksi kuin aikuinen D-mies. Alistuvaa miestä lähtöisesti epäillään vähän "avuttomaksi", joka ei kykene olemaan aikuinen. Dominoivan naisen taas oletetaan jollakin tavallan menettävän jotain naiseudestaan.
- - -
Miksi alistuminen yleensäkään liitetään tyttöyteen? Eikö tuo vähän edusta juuri sitä ongelmaa, jossa naista ei nähdä oikein täysvaltaisena ihmisenä - vaan miehen holhoamista vaativana olentona. Heteroiden BDSM-maailmakin on varsin mieskeskeinen siinä mielessä, että aika vähän esim. D/s-tietoa on tarjolla naisten kirjoittamana.
Tuossa podcastissa Antti irrottelee juuri sillä, miten tyttöys on hierarkiassa pahnanpohjimmaisena, liitetäänpä se minkä hyvänsä sukupuolen edustajaan. Ja on siinä vain minusta perää, esimerkiksi tyttömäistä naistahan ei perinteisessä kiiltokuvakortistossa nähdä minään niin hienona ja vaikuttavana kuin naisellista naista. Onneksi näillä nurkilla näkee muunkinlaista meininkiä :)
Tuosta alistumisen pitämisestä tyttömäisenä tai ylipäätään feminiinisenä ominaisuutena olen täysin samaa mieltä. Tuulesta temmattua alun alkaen, mutta inhottavaa kyllä sitä on melkoisella massalla meidän alitajuntaamme paukutettu jo hyvä tovi ihmiskunnan historiassa.
Se että alkuperäinen lainattu kaveri toteaa että mies on mulkku naisille koska sitä kiinnostaakin mulkku on ihan homostereotypia joka ei ole uusi.
Itse asiassa tämä lainattu kaveri nimenomaan ei totea näin vaan korostaa, ettei kyse ole hänen nähdäkseen homoseksuaalisesta kiinnostuksesta. Näin tulkitsisin itsekin. Paine on näissä tilanteissa jossain ihan muualla kuin siellä mulkussa.
// Ja hei kiitos Kimmo, lemmikki ja Susi :love:
-
Ps. Huonohko trollausyritys, koita nyt vähän edes.. :))
Ollaan nyt kymmenisen vuotta pyöritty samalla foorumilla, ihmettelen, oikeastiko vielä kuvittelet että täällä kirjoittelen asioita joihin en itse usko ?
IKRM
-
Ps. Huonohko trollausyritys, koita nyt vähän edes.. :))
Ollaan nyt kymmenisen vuotta pyöritty samalla foorumilla, ihmettelen, oikeastiko vielä kuvittelet että täällä kirjoittelen asioita joihin en itse usko ?
IKRM
Ulosanti ja järkyttävät yleistyksesi (tässä tapauksessa) saavat uskomaan, että kyse on trollauksesta. Mutta, jos haluat jatkaa valitsemallasi linjalla, niin ei se minulta pois ole. Hedelmällisempiä keskustelut toki olisivat, jos kaikki keskustelun osapuolet näkisivät asian ympärille, ymmärtäisivät.
Let's agree to disagree.
Ps. Kaikki naiset eivät tarvitse miestä. Eikä kaikki miehet naista.
-
On mielenkiintoista, miten miehiä/miehisyyttä ei voi kritisoida ilman, että joku miesoletettu ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena. Pari vuosikymmentä miehen roolissa eläneenä voisin jopa uskaltaa väittää että tiedän edes jollain tasolla mistä puhun; olenhan tuohon sortunut itsekin aikoinaan. Tietysti näin käyttäytyviä yksilöitä löytyy varmasti jos jonkinlaista (mulkkuja nyt löytyy muutenkin käytännössä jokaisesta ihmisryhmästä), mutta omasta vinkkelistäni tämä vaikuttaa olevan valitettavan yleistä miehillä. Avainsana(pari): toksinen maskuliinisuus. Jospa tuo perkele saataisiin joskus manattua pois maan päältä.
Mainittakoot myös, että "eikö saa olla enää normaali cis-hetero tms" on mielestäni aika surkuhupaisa lausahdus. Jos tunnet itsetuntosi ottavan osumaa muiden avoinmielisyydestä, kannattaa pohtia miksi ihmeessä vuosikausia sorrettujen ja hiljaisuuteen poljettujen ihmisryhmien julkinen hyväksyntä saa sinut tuntemaan oman identiteettisi uhatuksi. Sukupuoli-identiteetin ja seksuaalisuuden pohtiminen saattaa jopa avata uusia ovia, myös "normaalille cis-heteroihmiselle". Seitsemää miljardia ihmistä nyt vaan on suhteellisen vaikeaa jakaa muutamaan eri laatikkoon, vaikka sellaisessa oleminen saattaakin tuoda turvallisuuden ja kuuluvuuden tunnetta omasta identiteetistä.
Meni ehkä hieman aiheesta ohi, mutta teki mieli avautua luettuani tätä ketjua tässä muutaman päivän aikana ;D Kiitos pikkusiskolle hyvästä ja tehokkaasti keskustelua aloittaneesta kolumnista. Kärsivällisyytesi on ihailtavaa :))
-
Avainsana(pari): toksinen maskuliinisuus. Jospa tuo perkele saataisiin joskus manattua pois maan päältä.
Myrkyllinen maskuliinisuus on se mitä itse olisin ehdottanut pikkusiskolle fiksuksi vaihtoehdoksi - siinä puhutaan nimenomaan siitä ongelmallista kulttuurista eikä miehistä yleistäen.
On se kummaa, että sukupuoliasioita selvästi opetelleet, eivät osaa soveltaa niitä samoja asioita miehiin.
-
Odotellaan tässä vielä, että päästäis viimeinkin toksisesta feminismistä eroon, olis jo aika. Se on todella vahingollista tasa-arvolle.
Tämäkin kolumni edustaa sitä.
IKRM
-
Ähh, ehkä kaikki on jo huomanneet, miten toksisia ihmiset osaavat olla.
-
Yksilötasolla jonkun henkilön määrittely toksiseksi tai ihan muuten vaan mulkuksi mielipideiden vuoksi on nykyään lähinnä vitsi.
Aivan jokaisella persoonalla löytyy joku asia mitä ko. persoona ei varmasti hyväksy joten siinä kategoriassa, kaikki ollaan
toksisia kusipäitä.
Se että joku ei hyväksy tai ymmärrä just sua, ei kerro mitään muuta kun sen, että sä ja ko. henkilö ette oo samalla linjalla.
Ja se on siinä, ei se tee susta tai siitä toisesta yhtään sen idiootimpaa tai kusipäisempää, kummatkin samalla viivalla, eri asioissa.
Sitten kun asiat siirretään yksilötasolta esim. yhteiskunnallisiin asioihin, jutut muuttuu, koska sillä tasolla pitää vallita tasa-arvo.
(Ja kyllä, yhteiskunta rakentuu yksilöiden vallitsevista mielipiteistä, paradoksi sinällään, äänestäkää, mulkut!).
Joten, ollaan kaikki niitä kusipäisiä toksikkoja joita ollaan ja tosksisesti ajatellaan muista kusipäisistä että on ne vaan idiootteja kun ne
ei ajattele niinku mä.
Hyväksyminen ei ole ajatusmaailmojen kohtaamista vaan erilaisuuden kanssa yhteiseloa.
Kiva.
m2c.
-
Yksilötasolla jonkun henkilön määrittely toksiseksi tai ihan muuten vaan mulkuksi mielipideiden vuoksi on nykyään lähinnä vitsi.
Aivan jokaisella persoonalla löytyy joku asia mitä ko. persoona ei varmasti hyväksy joten siinä kategoriassa, kaikki ollaan
toksisia kusipäitä.
Se että joku ei hyväksy tai ymmärrä just sua, ei kerro mitään muuta kun sen, että sä ja ko. henkilö ette oo samalla linjalla.
Ja se on siinä, ei se tee susta tai siitä toisesta yhtään sen idiootimpaa tai kusipäisempää, kummatkin samalla viivalla, eri asioissa.
Sitten kun asiat siirretään yksilötasolta esim. yhteiskunnallisiin asioihin, jutut muuttuu, koska sillä tasolla pitää vallita tasa-arvo.
(Ja kyllä, yhteiskunta rakentuu yksilöiden vallitsevista mielipiteistä, paradoksi sinällään, äänestäkää, mulkut!).
Joten, ollaan kaikki niitä kusipäisiä toksikkoja joita ollaan ja tosksisesti ajatellaan muista kusipäisistä että on ne vaan idiootteja kun ne
ei ajattele niinku mä.
Hyväksyminen ei ole ajatusmaailmojen kohtaamista vaan erilaisuuden kanssa yhteiseloa.
Kiva.
m2c.
Voisin tähän kirjoittaa pitemmänkin sepustuksen, mitä tarkoitan, mutta se olisi palstan sääntöjen vastaista henkilöönkäymistä joten jätän tän tähän. Toivoisin ihmisiltä vähän enemmän positiivisuutta asioihin.
-
Yksilötasolla jonkun henkilön määrittely toksiseksi tai ihan muuten vaan mulkuksi mielipideiden vuoksi on nykyään lähinnä vitsi.
Aivan jokaisella persoonalla löytyy joku asia mitä ko. persoona ei varmasti hyväksy joten siinä kategoriassa, kaikki ollaan
toksisia kusipäitä.
Se että joku ei hyväksy tai ymmärrä just sua, ei kerro mitään muuta kun sen, että sä ja ko. henkilö ette oo samalla linjalla.
Ja se on siinä, ei se tee susta tai siitä toisesta yhtään sen idiootimpaa tai kusipäisempää, kummatkin samalla viivalla, eri asioissa.
Sitten kun asiat siirretään yksilötasolta esim. yhteiskunnallisiin asioihin, jutut muuttuu, koska sillä tasolla pitää vallita tasa-arvo.
(Ja kyllä, yhteiskunta rakentuu yksilöiden vallitsevista mielipiteistä, paradoksi sinällään, äänestäkää, mulkut!).
Joten, ollaan kaikki niitä kusipäisiä toksikkoja joita ollaan ja tosksisesti ajatellaan muista kusipäisistä että on ne vaan idiootteja kun ne
ei ajattele niinku mä.
Hyväksyminen ei ole ajatusmaailmojen kohtaamista vaan erilaisuuden kanssa yhteiseloa.
Kiva.
m2c.
Voisin tähän kirjoittaa pitemmänkin sepustuksen, mitä tarkoitan, mutta se olisi palstan sääntöjen vastaista henkilöönkäymistä joten jätän tän tähän. Toivoisin ihmisiltä vähän enemmän positiivisuutta asioihin.
Samaa mieltä, ehkä vanhenemisen pehmeyttä, nastempaa jos kaikki sietää toisiaan ja kaikki on ihan ihqu-daa.
Ainoo keino varmaan saavuttaa se tila on päästää irti ja lakata välittämästä, koska maailma ja ihmiset tuskin muuttuu,
ainoataan asiat.
-
Mä pidän teistä pehmeinä, stoge ja Pip, senkin vanhat karvaset karjut :-*
Ymmärtäisin tämän äläkän paremmin, jos kolumnissa sen kummemmin kuin Antin podcastissakaan olisi yleistäen ja kärjistäen pyritty sanomaan miehistä jotain pahaa. Että miehet ovat ongelma. Tuota, ei.
Ja nyt se kulli keskellä suuta kun koitan muotoilla asian keskusteluun minustakin totisesti paremmin sopivalla neutraaliudella:
Todella monet (minun havaintojeni mukaan mutta eivät silti välttämättä todellisuudessa kaikki) poikina kasvatetut cis-heteromiehet kärsivät näistä ongelmista (erityisesti seksuaalisuuteen kietoutuvasta pelosta epäonnistua ja näyttäytyä epämiehekkäänä suhteessa muihin miehiin) enemmän tai vähemmän, tavalla tai toisella, jossain elämänsä vaiheessa ja/tai joissain tilanteissa. Ja se on ikävää ja epäreilua ennen kaikkea heitä itseään kohtaan.
-
Jotenkin huvittavaa kun keskustelu on äläkkä jos jotkut sattuu olemaan erimieltä asioista :)
Silloin kun yleistetään niin tuo on varmaa kun kaikki ollaan erilaisia.
Täytyy lähteä pelkäämään epäonnistunko viikonlopun sessioissa niin on tuokin sitten hoidettu alta pois kun se jossain vaiheessa elämää kuitenkin tulis niin on parempi hoitaa se samantien >:D
-
Jäädään siis odottamaan, että kolumnisti kirjoittaa positiivisen, innostavan, älykkään ja ei-toksisen kolumnin, jossa ei pilkata eikä kärkkäästi haasteta ketään, vaikka se kolumnistin oikeus, ja jonkun mielestä jopa velvollisuuskin, on.
Sellainen olis omiaan rakentamaan positiivisuutta ja yhteishenkeä kaikkien täällä käyvien kinkyjen kesken.
IKRM
-
Uskon että alun perin epäonnistuminen kommunikaatiossa ja mielipiteiden seurannut hajautuma on pohjiltaan siinä että alkuperäisen kolumnissa viitatun lähdemateriaalin arvo lähinnä viihteellimen ja sitä on kolumnistin toimesta typistäen referoitu ja tämän jälkeen itsenäisesti eteenpäin tulkittu.
Ja mitä enemmän kolumnisti lyö tekstiinsä jatkoperusteluihin sanoja cis ja oletettu, ei se härmässä äläkkää kevennä, pikemminkin kärjistää, ehkä tarkoituksellisestikin. Kuitenkin viimeisessä kommentoinnissakin kolumnisti toki toteaa että hänen kolumninsa ajatus perustuu täysin omiin kokemuksiin miehistä. Ja että kolumnistin havaintoperäisesti lukossa olevat miehet ovat siksi myös painottaen itse harmissaan?
Oman varsin laajan otannan pohjalta kuitenkin totean että yksilön sukupuolesta huolimatta käytökseen vaikuttaa itsetunto ja itsevarmuus. Ei sukupuolielimen muoto.
Ikä tuo kaikille sukupuolille yleensä sekä mielipiteiden konservatismia mutta myös sitä itsevarmuutta. Meitä on moneen junaan. En allekirjoita alkuperäistä ajatelmaa ä, perustelua tai yleistämistä. Mutta mielipiteiden runsaus on rikkaus.
Occam
’Taas nousee myrsky ylle neljän tuulen maan,
kannan pimeydessä sammuvaa soihtua.’
- paleface
-
Jäädään siis odottamaan, että kolumnisti kirjoittaa positiivisen, innostavan, älykkään ja ei-toksisen kolumnin, jossa ei pilkata eikä kärkkäästi haasteta ketään, vaikka se kolumnistin oikeus, ja jonkun mielestä jopa velvollisuuskin, on.
Jotenkin tähän tyyliinkö tarkoitat? https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=25715.0
-
^Juuri niin, asiallisesti, fiksusti ja kiihkottomasti kirjoitettu kolumni, jonka tarkoituksena ei ole herättää närää ja tunnehissejä.
IKRM
-
^Juuri niin, asiallisesti, fiksusti ja kiihkottomasti kirjoitettu kolumni, jonka tarkoituksena ei ole herättää närää ja tunnehissejä.
Aika OT,mutta:
Pidemmän aikaa jo havainnoinut verkossa olevan tapana hikeentyä,vaikka olisi kuinka korrektisti ja neutraalisti tehty kirjoitus. Aina vähintään yksi henkilö saa hermoromahduksen-
Ihan kaikkialla verkossa siis tai ei ainskaan ole tulkut vastaan sellaista "foorumia"-
Entä onko kirjoitusten tarkoitus herättää jopa tuntemuksia- ajatukset kenties kutittelevat myös tunne-elämää joskus-
Ei välttämättä nollasta sataan, raivokohtauksiin ;D
-
^Juuri niin, asiallisesti, fiksusti ja kiihkottomasti kirjoitettu kolumni, jonka tarkoituksena ei ole herättää närää ja tunnehissejä.
IKRM
Kuten pari sivua sitten jo muistutettiinkin, kolumnit ovat ennen kaikkea mielipidekirjoituksia, joissa kolumnisti ottaa (henkilökohtaisesti) kantaa yleensä johonkin ajankohtaiseen asiaan tai ilmiöön, usein kärjistetysti ja kantaaottavasti. Kolumnien tarkoituksena on herättää keskustelua. Tähän ketjuun ilmestyneiden kommenttien perusteella pikkusiskon voikin todeta siis onnistuneen kolumnistin tehtävässään.
Baarin kolumnien ajoittaisesta kärjistämisestä närkästyneitä suosittelen perehtymään kolumneihin tekstilajina esim. Tuomas Enbusken (https://www.iltalehti.fi/kirjoittajat/Tuomas%20Enbuske) kirjoitusten kautta.
Mielipidekirjoitusten lisäksi Baarissa on toki tilaa myös asiapitoiselle sisällölle, josta Tulen linkkaama artikkeli on oiva esimerkki. Tämä siitäkin huolimatta, että kyseinen asiateksti julkaistiin Baarissa mielipidekirjoituksena.
-
^Näin on. Toki se on kolumnistin valinta miten vapauttaan valita hyödyntää, pakkohan se ei ole valita kuten tässä kolumnissa on valittu, voi valita Tulin esimerkin mukaisesti toisenlaisen tavan lähestyä asiaa.
Kannattaa myös muistaa, että kolumnin kommenttiraita täyttyy kommenttien sijaan minikolumneista, eli vastauksiksi on odotettavissa hengeltään samankaltaisia kommentteja alkuperäisen kolumnin kanssa.
Itse en esimerkiksi ole lukenut sanaakaan alkuperäisestä kolumnista, mutta olen siitä huolimatta osallistunut ansiokkaasti minikolumnien kirjoittamiseen, ihan vaan for the love of it.
IKRM
-
Kuule IKRM. Mitäpä jos ottaisit ja kirjoittaisit ihan itse ne kärjistämättömät, positiivisuutta henkivät ja kiihkottomat kolumnit ilman häivääkään pyrkimyksestä aiheuttaa silkkaa närää? Senkaltainen ilmaisu kun näkyy sinulta käyttävän :)
Voin kertoa, ettei tuollainen henkilöönkäyvä jankuttaminen mene minun nahkani läpi sikäli että se saisi minulle pahan mielen. Mutta onpa turhuuksien turhuus kirjoittaa kommentteja vain siksi, että saisi käännettyä huomion pois kolumnin alkuperäisestä aiheesta ja vaiennettua sitä koskevan keskustelun. Ei tuki ainakaan minun turpaani nyt eikä jatkossa ;D
-
Hyvin sanottu, pikkusisko.
Jäädään siis odottamaan, että IKRM kirjoittaa positiivisen, innostavan, älykkään ja ei-toksisen viestin, jossa ei pilkata eikä kärkkäästi haasteta ketään, vaikka se TRUUMASTERIN oikeus, ja jonkun mielestä jopa velvollisuuskin, on.
Sellainen olis omiaan rakentamaan positiivisuutta ja yhteishenkeä kaikkien täällä käyvien kinkyjen kesken.
YLLÄPITO
-
Hyvin sanottu, pikkusisko.
Jäädään siis odottamaan, että IKRM kirjoittaa positiivisen, innostavan, älykkään ja ei-toksisen viestin, jossa ei pilkata eikä kärkkäästi haasteta ketään, vaikka se TRUUMASTERIN oikeus, ja jonkun mielestä jopa velvollisuuskin, on.
Sellainen olis omiaan rakentamaan positiivisuutta ja yhteishenkeä kaikkien täällä käyvien kinkyjen kesken.
YLLÄPITO
Eikös ylläpidon pitäisi näyttää esimerkkiä tuon kaltaiselle toiminnalle, eikä vain anonyymisesti vielä provosoida toista?
-
Hyvin sanottu, pikkusisko.
Jäädään siis odottamaan, että IKRM kirjoittaa positiivisen, innostavan, älykkään ja ei-toksisen viestin, jossa ei pilkata eikä kärkkäästi haasteta ketään, vaikka se TRUUMASTERIN oikeus, ja jonkun mielestä jopa velvollisuuskin, on.
Sellainen olis omiaan rakentamaan positiivisuutta ja yhteishenkeä kaikkien täällä käyvien kinkyjen kesken.
YLLÄPITO
Eikös ylläpidon pitäisi näyttää esimerkkiä tuon kaltaiselle toiminnalle, eikä vain anonyymisesti vielä provosoida toista?
Ylläpidon toivoisi viestivän neutraalisti ja pidättäytyvän varsinkin provosoinnista. Mikäli keskustelua täytyy ohjata, niin sen soisi tapahtuvan hyvin suoralla viestinnällä vailla vittuilun vivahdettakaan. Ylläpidon kommentti on tämän ketjun kruunaava rimanalitus, jolle kalpenee myös kolumnistin vastuunväistely.
Itse aiheeseen: jokaisella ihmisellä lie omat suorituspaineensa ja pelkonsa - en usko, että tämä riippuu sukupuolesta, vaan ennemminkin persoonasta. En osta esitettyä narratiivia siitä, että minua oltaisiin pakotettu tiettyyn karsinaan tai että olisin itse vastaavasti pakottamassa ketään tällaiseen.
Kolumnin loppuosaan sen sijaan on helppo yhtyä: olkaamme ja iloitelkaamme siitä mitä olemme. Miehen tytöttely oikeassa kontekstissa voi olla aika kuuma juttu, vaikkei tällä olisi pienintäkään ajatusta vastakkaisen sukupuolen alemmasta arvosta.
-
Hyvin sanottu, pikkusisko.
Jäädään siis odottamaan, että IKRM kirjoittaa positiivisen, innostavan, älykkään ja ei-toksisen viestin, jossa ei pilkata eikä kärkkäästi haasteta ketään, vaikka se TRUUMASTERIN oikeus, ja jonkun mielestä jopa velvollisuuskin, on.
Sellainen olis omiaan rakentamaan positiivisuutta ja yhteishenkeä kaikkien täällä käyvien kinkyjen kesken.
YLLÄPITO
Hei, YLLÄPITO, nyt lipsahti! >:D
Mut inhimillistä, ja kaikki tekee virheitä, vai miten se menikään...
T. TRUEsubmit
-
Kaikki me ollaan foorumillakin tasa-arvoisia vai miten se menee ? :o
KUSIPÄÄ
-
Nyt tipuin kyllä taas kokonaan kärryiltä. :o
-
Nyt tipuin kyllä taas kokonaan kärryiltä. :o
Ehkä niitä kärryjä ei ollutkaan,luulit vaan kun uskoit niiden olevan olemassa :)
Kaikilla meillä ihmisillä ( törkee yleistys ) on oma maailmamme jossa eletään ja ollaan suvaitsevinamme kaikkea vaikkei oikeesti suvaitakkaan kuin ne asiat mitä itsellemme käy >:D
Tää on vain oma kusipäinen mielipiteeni ja vaikka se on täyttä kiistatonta totuutta niin eri mieltä saa väärässä olijat tietenkin olla koska asioista pitää voida keskustella :)
Ite oon hyvinkin suvaitsevainen mutten suvaitse kiusaamista niin puutun asioihin jotka ei mulle kuulu koska mun vaan täytyy puuttua
-
Kaikki me ollaan foorumillakin tasa-arvoisia vai miten se menee ? :o
KUSIPÄÄ
Tätä muuten hetken mietin itsekin.
En ole nähnyt aiemmin noin suoraa provokaatiota,
enneminkin ylläpito laittanut kiinni vastaavia lankoja,
joissa näin suoraan tykitellään F U Toota.
Jos anonyymillä nickfoorumilla mennään lisäanonymiteetin taakse,
ja sitä kautta lydään päähän,
ja arvostellaan vielä jonkun henkilökohtaista kinkysuuntautumista,
niin ei ole kovin:
a. Aikuista
b. Fiksua
c. Rooliin sopivaa
d. Neutraalia
Vähän jäi huono fiilis tuosta.
Luulisi että ei tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin,
jos asiatasolla on eri mieltä.
D-OLETETTU
-
Tätä muuten hetken mietin itsekin.
En ole nähnyt aiemmin noin suoraa provokaatiota,
enneminkin ylläpito laittanut kiinni vastaavia lankoja,
joissa näin suoraan tykitellään F U Toota.
Jos anonyymillä nickfoorumilla mennään lisäanonymiteetin taakse,
ja sitä kautta lydään päähän,
ja arvostellaan vielä jonkun henkilökohtaista kinkysuuntautumista,
niin ei ole kovin:
a. Aikuista
b. Fiksua
c. Rooliin sopivaa
d. Neutraalia
Niin mitenkä et ole aiemmin nähnyt? Tuohan on aivan suoraan lainattu tuosta IKRM:n aiemmasta kirjoituksesta, siinä on vaan "kolumnistin" tilalle vaihdettu "IKRM" ja "Truumaster"
-
Aivan mahtava kolumni jälleen kerran pikkusiskolta, kiitos :-*
En ymmärtäny kaikkia kommentteja, mutta ei se kait ketään haittaa :o
-
Tätä muuten hetken mietin itsekin.
En ole nähnyt aiemmin noin suoraa provokaatiota,
enneminkin ylläpito laittanut kiinni vastaavia lankoja,
joissa näin suoraan tykitellään F U Toota.
Jos anonyymillä nickfoorumilla mennään lisäanonymiteetin taakse,
ja sitä kautta lydään päähän,
ja arvostellaan vielä jonkun henkilökohtaista kinkysuuntautumista,
niin ei ole kovin:
a. Aikuista
b. Fiksua
c. Rooliin sopivaa
d. Neutraalia
Niin mitenkä et ole aiemmin nähnyt? Tuohan on aivan suoraan lainattu tuosta IKRM:n aiemmasta kirjoituksesta, siinä on vaan "kolumnistin" tilalle vaihdettu "IKRM" ja "Truumaster"
Niin - toki eri asia onko käyttäjä vai yp.
Vai onko? ;)
Koska tämä kuiteniin off-topic niin ei tästä sen enempää.
-
En ymmärtäny kaikkia kommentteja, mutta ei se kait ketään haittaa :o
Perustetaanko kerho?
-
http://www.jussikari.fi/wp-content/uploads/2019/03/never_stop_the_madness.jpg
-
Todella monet (minun havaintojeni mukaan mutta eivät silti välttämättä todellisuudessa kaikki) poikina kasvatetut cis-heteromiehet kärsivät näistä ongelmista (erityisesti seksuaalisuuteen kietoutuvasta pelosta epäonnistua ja näyttäytyä epämiehekkäänä suhteessa muihin miehiin) enemmän tai vähemmän, tavalla tai toisella, jossain elämänsä vaiheessa ja/tai joissain tilanteissa. Ja se on ikävää ja epäreilua ennen kaikkea heitä itseään kohtaan.
Mutta...
Entäpä jos nämä kuuluvatkin ihmisen seksuaaliseen kehitykseen?
Ja niiden poissaolo kertoisi kasvuolosuhteista, joista puuttuu tiettyjä tekijöitä, jotka takaavat ja mahdollistavat ihmisen seksuaalisen kehityksen?
Tästä voisi toki lähteä spekulatiiviselle linjalle, jossa aletaan kyseenalaistamaan koko nykyistä seksualiteettiä ja sen mielekkyyttä, todeten vaikkapa että "noh, ehkä se olisi ihan hyvä juttu!"
Vaan tietyt ihmismielen ja seksualiteetin muodostumisesta kiinnostuneet, asiaan perehtyneet kirjoittajat (joiden nimiä ei sovi mainita) ovat olleet sitä mieltä, että näistä kokemuksista vastuussa olevien toimijoiden ja tilanteiden puuttuminen voi johtaa myös sellaiseen seksuaalisuuteen, jota laki ei enää salli. Eikä kenenkään muun kuin näiden ihmisten oma moraali.
Eli että tarvitaan tiettyjä epämukavia asioita, jotta kehitytään suuntaan, jota nykyään pidetään hyvänä ja "normaalina". Kun normaali tarkoittaa myös tilannetta, jossa ei pane lapsia, niin onhan se ihan tavoiteltava asia.
Sen allekirjoitan, että ikäviähän nuo tunteet ovat. Mutta epäreilua? En tiedä. Riippuu mihin vertaa. Jos näille tunteille ei ole vaihtoehtoja, tai vaihtoehto on todella kehno kuten tuo edellä mainitsemani, niin ovathan ne silloin "ihan ok". Lisäksi nuo tunteet ovat erittäin merkittäviä tekijöitä yksilön, perheen, ryhmien, yhteisöjen sekä yhteiskunnan toiminnassa. Fallisuuden ja miehekkyyden tavoittelu alkaa pienestä lapsesta lähtien ja jatkuu läpi elämän, muodot vain vaihtelevat yksilöstä toiseen. Joku tekee sen rahalla, joku keholla, joku puheilla, joku teoilla. Ja jotkut kieltäytyvät koko leikistä, koska se on näyttäytyy liian vaarallisena.
Näin se menee myös naisilla, joille femiiniys ja Naiseuden tavoittelu on aika monen identiteettiin ja sukupuoliasioihin liittyvän jutun alkuperäinen motiivi. Niin suhteissa miehiin, kuin toisiin naisiinkin.
Mutta sitten, kun verrataan sitä, kuinka eri ihmisillä näiden "ikävien ja epäreilujen" kokemusten voimakkuus eroaa toisistaan, niin kyllä - se voi olla "epäreilua". Toiset saavat kasvuympäristöstään paremmin sen mitä tarvitsevat pärjätäkseen näiden tuntemusten kanssa. Ja ne toiset, jotka eivät kasvuympäristöstään näitä 'ravinteita' saa, joutuvat kärsimään enemmän/pahemmin (määrällisesti/laadullisesti) joko osan elämäänsä, tai koko elämänsä ajan. Elleivät sitten kiellä seksuaalisuuttaan, joko kokonaan tai osittain. Kokemusta on.
BDSM/kinkyily on ollut mulle se tie, jota pitkin on voinut löytää itseään, vapautua ja kehittyä. Oppia tuntemaan itseään, sekä toteuttamaan omia haluja.
***
Hmm. Vähän valitettavaa, mutta sensuroin tästä kirjoituksen koskien nykyistä trendiä sukupuoli-identiteeteistä ja sukupuolien moninaisuudesta.
Vitsailin siinä aluksi foorumibanneista ja lopuksi siitä, että en ehkä tule saamaan enää seuraa tämän foorumin kautta kirjoitettuani siten kuin kirjoitin.
Mutta tuli olo, pitkän jahkailun jälkeen, että parempi etten laitakaan. Että en tunne vielä ollenkaan tän foorumin aktiivista kirjoittajakuntaa. Ei jaksais ottaa vastaan sitä samaa, mitä pikkusisko. Ei oo just nyt sitä fiilistä.
Ylläpidon/modejen puolella on ollut tähän asti yksinomaan fiksuja kirjoittajia. Mutta käyttäjäkunta... tän ketjun perusteella on parempi säästää syvemmät keskustelut aiheesta kahdenkeskisiin tilanteisiin. Ihan vaan kaiken varalta.
-
Niin no joo, enpä tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kantilta. Loikkasin omissa ajatuksissani suoraan siihen, että kun tiettyyn miehiseen viitekehykseen on tullut kasvatetuksi, sen kanssa täytyy selvittää välinsä tavalla tai toisella määrittelemällä oma suhteensa siihen: missä määrin oma persoona sopii siihen, missä ei. Koska jollei määrittele, jonkinasteinen epämukavuuden tunne asiasta todennäköisesti jatkuu. Hyppäsin tavallaan yli sen vaiheen, jossa sitä epämukavuutta alkaa ilmetä, vaikka sehän on tosi tärkeä. Ilman sitä pahaa oloa asiasta ei välttämättä huomaisi että mitään selvitettävää on. Ja jälleen, ihan saman myllynhän tosiaan joutuvat käymään läpi ne jotka on kasvatettu naisiksi. Tulee ne hetket kun on pakko peilata itseään sitä kuvajaista vasten, että täsmääkö vai ei, onko ne odotukset ollenkaan relevantteja omalla kohdalla. Harvemmin se varmaan on mikään yksittäinen taianomainen hetki jolloin koko juttu ratkaistaan, tullee ajan ja kokemuksen kanssa.
Jotenkin tuo epäreiluuden kokemus mulla silti puskee päälle joka kerta kun ajattelen näitä kirjoittamattomia cis-heteronormatiivisia seksisääntöjä. Että onko sen ihan totta pakko aina olla mies-osapuolen vastuulla niin sanotusti hoitaa hommat asianmukaisesti, joko suorittaa tai olla suoriutumatta.
Ja kun se yleinen alitajuntaan tatuoitu käsitys siitä onnistuneesta suorituksestakin on aivan päin helvettiä. Mies todistettavasti ei pysty tyydyttämään naista jos sillä ei seiso ja/tai se ei ejakuloi konfetteja aktin päätteeksi. Itse asiassa aika usein mies on epäonnistunut tyydyttämään naisen tarpeet vaikkei olisi panemisessa edes paikalla, koska jos nainen panee jotain toista kuin kyseenomaista miestä vaikka se haluaisi, se tarkoittaa sitä että kyseenomainen mies on luuseri verrattuna siihen kaveriin joka pääsi pukille. Hassusti tässä naisen tyydyttämisestä rupatellessa jätetään hiiskahtamatta sanaakaan naisen nautinnosta. Siitä puhutaan sitten naistenlehtien sivuilla naisten omana ongelmana, jos ei esimerkiksi orgasmia tahdo millään saada.
Niin että missä hiton välissä tässä sirkuksessa harrastetaan kaikille osapuolille nautinnollista seksiä :o
Lisäksi tekee mieli käpertyä sikiöasentoon ulvomaan pahan maailman ylivoimaisuutta, kun tällaisia täytyy edes miettiä. Ja miten paljon nämä erilaisista peräpäistä revityt täysin kestämättömät ajatusmallit edelleen omiinkin kokemuksiin vaikuttavat, vaikka sitä on kuvitellut heittäneensä ne romukoppaan jo aikapäiviä sitten. Ettei niillä olisi enää merkitystä, kun mieltää seksuaalisuutensa niin monin tavoin toisin eikä näe sukupuoltakaan yhtään minään kahden vastakkaisen navan juttuna. Silti, kun tästä aiheesta ääneen keskustelin, päädyin siihen että minäkin kokisin epäonnistuvani naisena jos en saisi esimerkiksi D:täni suihinotolla laukeamaan. Mitä vittua.
Kun ihan oikeasti minä olen sitä mieltä, että jos se aito keskinäinen vetovoima ja dynamiikka on olemassa, seksi ei voi olla pettymys sen takia mitä tapahtuu tai jättää tapahtumatta.
-
Vau. Tän ketjun luettua en osaa oikein muuta tuntea kuin helpotuksensekaista euforiaa siitä, ettei mun ole koskaan tarvinnut olla cisheterokulttuurin kanssa missään tekemisissä seksi- tai rakkaussuhdeasioiden kohdalla. :o Mitä enemmän siitä kuulen, sitä vaikeampi mun on uskoa, että jotkut ihan oikeasti elää näillä ajatusradoilla. Mutta toisaalta se selittää murheellisen paljon ihmisten toiminnasta ja esim. cisheteroiden tekemän fiktion teemoista, joita oon ihmetellyt suunnilleen läpi elämäni. Tulee hirveä suru ja hätä niiden puolesta, jotka ovat joutuneet kasvamaan valtakulttuuriin. Voimia.
-
En ymmärtäny kaikkia kommentteja, mutta ei se kait ketään haittaa :o
Perustetaanko kerho?
Jooooo, teille vai meille? :P
-
Tulee hirveä suru ja hätä niiden puolesta, jotka ovat joutuneet kasvamaan valtakulttuuriin. Voimia.
Kiitos, näinä päivinä tulee totisesti tarpeeseen :))
-
Huvituinhan minä, kiitos siitä.
Ennen offish-topicceja sanottava että YP:n ja pikkusiskon kommentoinnin kärsivällisyys on ihailtavaa, ite en moiseen kykenis.
Itse ot; aloin miettimään kotoseudulta tuttuja sanontoja "Ei parta pahalle kasva" ja "Turpajouhet non mikkä miehen tekee".
Liekö tässäkin vanha kansa ollut oikeassa; nuoret miehet joiden parrankasvu ei alkanutkaan sillon just ko muillakin, alkavat ns. toteuttaa maskuliinisuuden 'arkkityyppejä' ilman että kokemusta tai taitoa olisi, eli silloin se lienee ilmenevän ilimanaikusena pörhistelynä, ikäänkuin oman mieheyden ylivakuutteluna, jolloin ne kolumnissakin mainitut ikävän tyypin karsinat tulenevat tutuiksi sille pörhistelijälle ja sen lähipiirille.
Oman kotoseudun lingvistiikkaa pitänee myös sen verran selvittää, että 'pahanen' lyhennetään usein pahaksi, vaikka muussa kielenkäytössä niiden semanttinen merkitys on täysin erilainen. 'Pahanen' merkkaa yleensä vaillinaista, keskeneräistä tai välttävää.
Tiiä häntä, tämmöstä ajattelin ja nyt menen saunaan.
-
Vau. Tän ketjun luettua en osaa oikein muuta tuntea kuin helpotuksensekaista euforiaa siitä, ettei mun ole koskaan tarvinnut olla cisheterokulttuurin kanssa missään tekemisissä seksi- tai rakkaussuhdeasioiden kohdalla. :o Mitä enemmän siitä kuulen, sitä vaikeampi mun on uskoa, että jotkut ihan oikeasti elää näillä ajatusradoilla. Mutta toisaalta se selittää murheellisen paljon ihmisten toiminnasta ja esim. cisheteroiden tekemän fiktion teemoista, joita oon ihmetellyt suunnilleen läpi elämäni. Tulee hirveä suru ja hätä niiden puolesta, jotka ovat joutuneet kasvamaan valtakulttuuriin. Voimia.
Vähän voisi itseään asettaa joskus muiden asemaan siellä omassa kuplassaan. Jos vaihtaa "cishetero"-sanan tilalle vaikkapa "LGBTQ-ihminen" ja vaihdetaan "valtakulttuuri" "alakulttuuriin" ym. kommenttiin niin saadaan sellainen kommentti, joka olisi nostattanut paskamyrskyn. Nyt vain hymistellään. Miksi? Eikö cisheterolla ole oikeus enää olla oma itsensä?
"Kohtele toisia niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan" on hyvä ohjenuora.
T. Äm, joka on cisbiseksuaali ja ei ole mitenkään päin LGBTQ ihmisiä vastaan, muttei voi ymmärtää sitä, miksi cis ja heterous on joidenkin mielestä lähes samanlainen vika kuin fundamentalisti uskovaiselle LGBTQ-ryhmään kuuluminen.
-
Vau. Tän ketjun luettua en osaa oikein muuta tuntea kuin helpotuksensekaista euforiaa siitä, ettei mun ole koskaan tarvinnut olla cisheterokulttuurin kanssa missään tekemisissä seksi- tai rakkaussuhdeasioiden kohdalla. :o Mitä enemmän siitä kuulen, sitä vaikeampi mun on uskoa, että jotkut ihan oikeasti elää näillä ajatusradoilla. Mutta toisaalta se selittää murheellisen paljon ihmisten toiminnasta ja esim. cisheteroiden tekemän fiktion teemoista, joita oon ihmetellyt suunnilleen läpi elämäni. Tulee hirveä suru ja hätä niiden puolesta, jotka ovat joutuneet kasvamaan valtakulttuuriin. Voimia.
Vähän voisi itseään asettaa joskus muiden asemaan siellä omassa kuplassaan. Jos vaihtaa "cishetero"-sanan tilalle vaikkapa "LGBTQ-ihminen" ja vaihdetaan "valtakulttuuri" "alakulttuuriin" ym. kommenttiin niin saadaan sellainen kommentti, joka olisi nostattanut paskamyrskyn. Nyt vain hymistellään. Miksi? Eikö cisheterolla ole oikeus enää olla oma itsensä?
"Kohtele toisia niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan" on hyvä ohjenuora.
T. Äm, joka on cisbiseksuaali ja ei ole mitenkään päin LGBTQ ihmisiä vastaan, muttei voi ymmärtää sitä, miksi cis ja heterous on joidenkin mielestä lähes samanlainen vika kuin fundamentalisti uskovaiselle LGBTQ-ryhmään kuuluminen.
Täytyy kuitenkin huomioida, että cisheterot ovat enemmistö ja lgbtq-ihmiset vähemmistö, joten näiden ryhmien suora rinnastaminen ei ole järkevää. Toinen on ollut käytännössä aina ns. vallan kahvassa sen suhteen mikä ja millainen käytös keneltäkin on hyväksyttävää ja toinen porukka taas on aina ollut "vääränlaisia" ja tavalla tai toisella oudoksuttuja, syrjittyjä ja jopa vainottuja ihan vaan sen vuoksi mitä ovat.
En myöskään ymmärrä tuota "eikö cisheteroilla ole oikeus enää olla oma itsensä" uhriutumista. Kukaan ei ole kieltänyt. On vaan tuotu esiin sen kulttuurin ongelmakohtia. En ole myöskään tässä keskustelussa, tai missään muussakaan ikinä, kuullut kenenkään sanovan että cisheterous olisi vika. On vain osoitettu että siinä kulttuurissa on vikoja.
Mitään lgbtq-oikeuksia ei tarvitsisi edes erikseen ajaa, jos niitä ongelmia cisheterokulttuurissa ei olisi. Niihin ongelmiin käsittääkseni hyvin pikälti perustuu lgbtq-vähemmistön kokemat ongelmat (=olette vääränlaisia biologisen suokupuolenne edustajina). Tää on aikalailla sama kuin vaikkapa feminismin kanssa, että siinä vaiheessa kun täydellinen tasa-arvo on saavutettu, ei sitä aatetta enää sellaisenaan tarvita, vaan se voidaan siirtää historiankirjoihin opiksi jälkipolville.
T: Cisheteromies
-
Vähän voisi itseään asettaa joskus muiden asemaan siellä omassa kuplassaan. Jos vaihtaa "cishetero"-sanan tilalle vaikkapa "LGBTQ-ihminen" ja vaihdetaan "valtakulttuuri" "alakulttuuriin" ym. kommenttiin niin saadaan sellainen kommentti, joka olisi nostattanut paskamyrskyn. Nyt vain hymistellään. Miksi? Eikö cisheterolla ole oikeus enää olla oma itsensä?
Hyvin sanottu. Itse en viitsi sanoakaan, ettei tule mielipahaa.
Niin no joo, enpä tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kantilta. Loikkasin omissa ajatuksissani suoraan siihen, että kun tiettyyn miehiseen viitekehykseen on tullut kasvatetuksi, sen kanssa täytyy selvittää välinsä tavalla tai toisella määrittelemällä oma suhteensa siihen: missä määrin oma persoona sopii siihen, missä ei. Koska jollei määrittele, jonkinasteinen epämukavuuden tunne asiasta todennäköisesti jatkuu. Hyppäsin tavallaan yli sen vaiheen, jossa sitä epämukavuutta alkaa ilmetä, vaikka sehän on tosi tärkeä. Ilman sitä pahaa oloa asiasta ei välttämättä huomaisi että mitään selvitettävää on. Ja jälleen, ihan saman myllynhän tosiaan joutuvat käymään läpi ne jotka on kasvatettu naisiksi. Tulee ne hetket kun on pakko peilata itseään sitä kuvajaista vasten, että täsmääkö vai ei, onko ne odotukset ollenkaan relevantteja omalla kohdalla. Harvemmin se varmaan on mikään yksittäinen taianomainen hetki jolloin koko juttu ratkaistaan, tullee ajan ja kokemuksen kanssa.
Tai sitten sitä ei ratkaista koskaan!
En tiedä voisiko olla niin, että kysymyksenalainen seksuaali-identiteetti miehenä ja naisena on optimaalisempi ratkaisu, kuin 'kiveen hakattu' uskomus siitä, millainen minä olen. Edellinen tarjoaa mahdollisuuden jatkuvaan muutokseen ja löytämiseen, jälkimmäinen vakauden tunteen tuoman turvallisuuden ja pysyvän roolin. Puolensa molemmissa. Voi liittyä myös kulloisenkin elämänvaiheen tarpeisiin: jollain hetkellä on hyvät olosuhteet kyseenalaistaa ja kasvaa, toisinaan tarvitaan vakauden tuomaa turvaa kantamaan ylitse ja pitämään kasassa.
Mutta mä en usko, että sukupuoleen noin vain kasvatetaan. Eli että se olisi ulkoisten vaikuttimien summa ja siten syypäänä olisi vallitseva kulttuuri. Vaan että siihen kuuluu myös itsenä kasvu. Eli identiteetti ja sukupuoli-identiteetti kasvavat kimpassa. Joiltakin osin ne ovat yhdessä, toisissa kohtaa etäämpänä toisistaan. Mutta lopputulemana niin, että hyvä itsetunto edellyttää hyvää sukupuoli-identiteettiä, eli seksuaalisuuden aspektien mukana oloa.
Hyvällä itsetunnolla tarkoitan tilannetta, jossa henkilö on sujut itsensä kanssa eikä hänellä ole mainittavaa psyykkistä ristiriitaisuutta, joka tuottaisi ahdistusta tai muuta epämukavuutta. Toki jotkut oireilevat ulospäin, eivätkä tunnista näitä kokemuksia - silloin käytöksestä nähdään, että jotain on... epäoptimaalisesti.
Vaikeuksilla tarkoitin tuossa aiemmin tilannetta, missä lapsena koetaan riittämättömyyttä suhteessa toisiin - ensisijaisesti omiin vanhempiin. Kun lapselle tulee tämä kokemus, hänen seksuaali-identiteettinsä voi alkaa kasvamaan. Kehittymään. Muotoutumaan. Se on eteenpäin sysäävä voima, vaikka koetaankin valta osin epämukavana, joskus suorastaan tuskaisena epävarmuutena. Sitten niinä hetkinä, kun voi olla se mies naiselle tai nainen miehelle... ne ovat ne hetket, jotka palkitsevat ylitsevuotavalla hyvän olon tunteella.
Muutoin sitä epävarmuutta, riittämättömyyttä ja kelpaamattomuutta - sekä näitä kompensoivia manööverejä, eli erilaisten maneerien tuomia lohduttavia tuntemuksia omasta riittävästä miehisyydesta tai naisellisuudesta - koetaan sitten ihmissuhteissa niin omaan kuin vastakkaiseen sukupuoleen.
Ja tässä on aikalailla meidän ihmiselon ydin. Sen suola ja pippuri, makeus ja kirpeys. Jos tämä jännite poistettaisiin - tai se vältettäisiin esimerkiksi voimakkaan defensiivisen reaktion avulla - niin jäljelle jäisi kovin yksiulotteinen ihminen. Cardbox-karikatyyri. Vai millä niitä nimitettiin, kun 80/90-luvun Hollywood-leffoissa oli videovuokraamoissa elokuvahahmoja pahvisina, ihmisen kokoisina hahmoina?
Uskon, että mitä enemmän aletaan harjoittamaan sukupuolineutraalia/sukupuoletonta kasvatusta, sitä enemmän alkaa ilmenemään voimakasta psyykkistä oireilua: identiteetin muodostus tarvitsee rinnalleen/sisäänsä sukupuoli-identiteetin, ne ovat kuin toisiinsa kietoutuneina kasvavat varret. Seksuaalisuus ja seksuaali-identiteetti on meissä se osa, joka sekä kanavoi että sisällyttää seksualiteetin. Ne osat meistä, jotka ovat eläimellistä viettiä, sosiaalista (kiintymys)suhdetta, sekä kulttuurillista kuvastoa ja säännöstöä seksuaalisuuden saralla. Jos tätä ei oteta mukaan heti alusta alkaen - kuten nykyinen kulttuurimme tekee antaessaan päiväkodin pihassa näkyä enemmän sinistä ja vaaleanpunaista, kuin muita värejä - niin mikä on se tapa, jolla aikuiseksi ihmiseksi kasvava nuori sielu sisällyttää seksuaalisuuden viettinsä itseensä ja hallintaansa? Miten hän järjestää itsensä osaksi ihmisten yhteisöä seksuaalisena, haluavana olentona?
Siihen tarvitaan puitteita, ja kulttuurimme tarjoaa niitä.
Voisi jopa sanoa, että kulttuurimme on suurelta osin rakentunut tämän tarpeen ympärille ja sen mukaiseksi.
Eikä tässä ole kyse enää pelkästä seksistä, vaan ihmissuhteista ja yhteisöistä. Kilpa(urhe)ilu on tapa koetella, kuka on paras, nopein, vahvin, nokkelin. Se on rauhanomainen keino, tarjoten samalla kentän, jossa toteuttaa sekä itseään että rakentaa itseään - omaa itsetuntoaan ja identiteettiään kyvykkäänä henkilönä. Siinä missä ennen oli kamppailu, on nykyään sivistynyt tapa todistaa omaa kyvykkyyttään. Kun mies haluaa todistaa miehisyyttään, hän voi etsiä siihen sosiaalisesti hyväksytyn sekä sosiaalisesti tunnustetun tavan. Harrastuksesta, urheilusta, käsitöistä. Kun nainen haluaa toteuttaa naiseuttaan, hän voi tehdä sen keinoilla, jotka on liitetty nimenomaan naisellisuuteen. Hän voi liittyä näihin, tai hän voi halutessaan toimia niitä vastaan ja poimia "aidan takaa" jotain, mikä rikkoo odotukset ja oletukset naisellisuudesta. Nykyään nämä raja-aidat ovat madaltuneet ja se on hyvä asia, mutta kokonaan niitä ei kannata poistaa. Pieni, sopiva jännite on hyväksi, koska kokonaisuudessaan nämä tarjoavat sen kentän raja-aidat, jolla voidaan pelata. Elää ja kasvaa ja toimia, yhdessä. Ne rajat eivät erota toisistaan toisiin karsinoihin, vaan ovat saman karsinan sisällä luomassa erottelun kahden ryhmän välille. Polaarisuuden, josta syntyy jännite. Ja se jännite on se, mistä me nautitaan. Se on seksiä.
Se on sitä, kun pojat menee juttelemaan tytöille ja korottavat ääntään ja eleilevät vähän mahtavammin, laajemmin liikkein, ja kilpailevat keskenään siitä kuka saa annettua parhaimman kuvan itsestään. Se on sitä, kun tytöt katselee poikia, eivät juuri kuuntele näiden höpinöitä, kikattelevat hieman (mutta ei niin, että pojat luulisivat heidän nauravan heille!) ja vilkuilevat toisiinsa hymyillen. Se on kivaa, se on jännittävää.
Jos joku jää tästä ulkopuolelle, se harmittaa. Silloin tarvitaan joko vaihtoehtoisia ratkaisuja - joista kaikki eivät suinkaan ole psyykkisesti kovinkaan kivuttomia, saati kestäviä - tai tukea, jotta voitaisiin päästä mukaan tähän leikkiin. Jos kokee, ettei voi pelata muiden kanssa samaa peliä, saattaa joutua sulkemaan itsensä ulkopuolelle. Kentän laidalle, karsinan raja-aitojen toiselle puolen, katsojaksi.
Silloin on helpompaa, jos siellä on muitakin. Ja voidaan luoda oma, uusi ryhmä.
Jotenkin tuo epäreiluuden kokemus mulla silti puskee päälle joka kerta kun ajattelen näitä kirjoittamattomia cis-heteronormatiivisia seksisääntöjä. Että onko sen ihan totta pakko aina olla mies-osapuolen vastuulla niin sanotusti hoitaa hommat asianmukaisesti, joko suorittaa tai olla suoriutumatta.
Ehkä se on. On sellainen ajatus, että naiselle olisi ominaisempaa tietynlainen vastaanottavuus - houkuttelu, kutsuvuus, itseensä ottaminen. Sekä miehelle tavoittelu, kohdetta kohti meneminen, "valloittaminen". Toinen lumoaa, toinen lumoutuu. Toinen kutsuu luokseen, toinen kulkee kohti. Voisiko näiden perusta olla jossain muualla, kuin kulttuurissa? Sisäisessä kokemuksessa? Muodostuneena yhdessä kehon ja mielen erottamattomassa kokonaisuudessa?
Kun ihan oikeasti minä olen sitä mieltä, että jos se aito keskinäinen vetovoima ja dynamiikka on olemassa, seksi ei voi olla pettymys sen takia mitä tapahtuu tai jättää tapahtumatta.
Niinpä. Jos kokee, että onnistuu ja saa toteuttaa itseään, sekä toinen ottaa sen vastaan ja näyttää sekä hyväksyvän sen että nauttivan siitä - arvostavan sitä, vaikuttuvan siitä - niin eikö silloin tunnu siltä, että minä olen hyvä ja riittävä ja kelpaan toiselle? Kun tämä käy molempiin suuntiin, niin mitä muuta enää tarvitaan?
-
Vau. Tän ketjun luettua en osaa oikein muuta tuntea kuin helpotuksensekaista euforiaa siitä, ettei mun ole koskaan tarvinnut olla cisheterokulttuurin kanssa missään tekemisissä seksi- tai rakkaussuhdeasioiden kohdalla. :o Mitä enemmän siitä kuulen, sitä vaikeampi mun on uskoa, että jotkut ihan oikeasti elää näillä ajatusradoilla. Mutta toisaalta se selittää murheellisen paljon ihmisten toiminnasta ja esim. cisheteroiden tekemän fiktion teemoista, joita oon ihmetellyt suunnilleen läpi elämäni. Tulee hirveä suru ja hätä niiden puolesta, jotka ovat joutuneet kasvamaan valtakulttuuriin. Voimia.
Vähän voisi itseään asettaa joskus muiden asemaan siellä omassa kuplassaan. Jos vaihtaa "cishetero"-sanan tilalle vaikkapa "LGBTQ-ihminen" ja vaihdetaan "valtakulttuuri" "alakulttuuriin" ym. kommenttiin niin saadaan sellainen kommentti, joka olisi nostattanut paskamyrskyn. Nyt vain hymistellään. Miksi? Eikö cisheterolla ole oikeus enää olla oma itsensä?
"Kohtele toisia niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan" on hyvä ohjenuora.
T. Äm, joka on cisbiseksuaali ja ei ole mitenkään päin LGBTQ ihmisiä vastaan, muttei voi ymmärtää sitä, miksi cis ja heterous on joidenkin mielestä lähes samanlainen vika kuin fundamentalisti uskovaiselle LGBTQ-ryhmään kuuluminen.
Ei cissukupuolisuus tai heterous ole mun mielestä vikoja, vaan mä nimenomaan toivon että cisheterot saisivat olla omassa kulttuurissaan vapaasti omia itsejään - mutta ilmeisesti se on tällä hetkellä hankalaa. Siksi toivotin voimia. En cissukupuolisuuden tai heteroseksuaalisuuden vuoksi, vaan näitä asioita ikävästi säätelevien normien, oletusten ja paineiden kanssa elämisen vuoksi.
Se, että ei osata erottaa omaa ja muiden identiteettejä toisistaan, saati sitten kulttuurista, luonnonlaeista tai uskonnollisista dogmista, näyttäytyy tälleen valtakulttuurin ulkopuolella elävän silmiin todella hälyttävänä. Ihailen kaikkia niitä cisheteroja ja muita, jotka jaksavat tehdä työtä liikkumavaran laajentamisen eteen. :love:
-
Oon sitä mieltä, että jokainen on sitä, mitä haluaakin. Ei se ole multa pois, ehkä jopa joskus mullepäin. Se ei missään nimessä muuta mun kokemuksiani siitä, mitä mä olen. Sen sijaan en vähättele sitä, mitä muut ovat, vaan päinvastoin koen sen rikkaudeksi koko spektrillä, mitä tällä skenellä on annettavaa (vaikkei kaikki mulle sovikaan henkilökohtaisesti). Oo ihmeessä mikä olet, äläkä anna vanhojen jäärien määritellä sua.
Lokerointia tosin tarvitaan jossain määrin, että ihmiset ymmärtäisivät toisiaan tässä skenessä hieman helpommin.
-
Mielenkiintoista pohdintaa monesta suusta täällä.
Allekirjoittaneella ei ole minkäänlaista vaikeutta hyväksyä ketään sellaisena kuin on. Sukupuoli ei ole määrittävä tekijä mihinkään.
Silti joudun itsekin näiden asioiden kanssa painimaan. Juuri tällä hetkellä minulle yritetään opettaa intersukupuolista kompetenssia kasvattajana. Eli sitä, miten minun tulisi osata kohdata sukupuoliristiriitoja kokevat ala-asteikäiset lapset ja toimia niissä konflikteissa, joita he kohtaavat.
Olen miettinyt paljon sitä, kuinka usein siinä, ettei koe sopivansa binääriseen jakoon sukupuolen osalta, on kyse siitä, että itse tai elinympäristö asettaa sukupuolelle tiettyjä odotuksia. Yksinkertaisimmillaan vaikka niin, että poikalapsi ei voi käyttää mekkoa. Miksi ei? Nykyisellään, mikäli pieni poika haluaa pukea itselleen mekon ja muutoinkin olla tyttö, sen sijaan, että sanotaan lapselle, että poika voi käyttää mekkoa, sanotaan, että sä voit olla tyttö ja muiden täytyy kohdella sua sellaisena. Vanhemmat saattavat päiväkoti-ikäisen lapsen kohdalla pohtia, pitäisikö säästää rahaa, että saisi lapsen teininä vietyä ulkomaille hoitoihin, joilla viivästytetään murrosikää, jotta sukupuolenkorjaus olisi onnistuneempi.
Tämä kaikki viestii lapselle toisaalta hyväksyntää, toisaalta sitä, että hän ei voi pojan vartalossa olla sellainen kuin on. Poika itse ei välttämättä osannut anatomiaansa pitää ongelmana, ei vain taipunut siihen rooliin mihin poikalasten oletetaan taipuvan.
On vaikea sanoa mikä on oikein. Ihanteellista olisi, jos kaikilla olisi vapaus kasvaa juuri sellaiseksi kuin itse kokee hyväksi, ilman arvostelua, tuomitsemista tai ohjailua ja liikaakin kannustusta vaihtoehtoihin, jotka eivät nouse hänestä itsestään.
Tarvitaan asianmukaisesti tietoa, kriittistäkin pohdintaa ja keskusteluapua, joka osaa kuunnella ja tukea, mutta myös haastaa pohtimaan.
En nyt sano, että on väärin tukea lasta sukupuolen korjaamiseen. On vain tilastollinen fakta, että sekään ei ole tehnyt monia autuaaksi. Moni katuu ratkaisua. Monelle tämä aiheuttaa vielä rankempia ulkopuolisuuden ja poikkeavuuden kokemuksia. Parempi vaihtoehto olisi saattanut olla oppimaan hyväksymään itsensä ihan omassa kehossaan, juuri sellaisena, kuin on. Tilanteessa, jossa sukupuoli olisi vain fyysinen ominaisuus, joka määrittelee persoonaa yhtä paljon kuin silmien väri. Idealismia, tiedän. Mut se ei estä omalta osaltani toimimasta tuonsuuntaisesti.
Mutta se, mistä pikkusisko puhui. Se miten valkoinen heteromies käyttäytyy ja arvottaa itseään ominaisuuksien mukaan, joita olettaa häneltä vaadittavan. En tiedä onko nämä oletukset lopulta peräisin toisilta miehiltä, naisilta vai oikeamminkin yhteiskunnalta kokonaisuutena.
Kunpa ihmiset miettisivät vähemmän, mitä heistä ajatellaan ja millaisia heidän pitäisi olla. Minä mukaan lukien. Olisi niin paljon helpompaa. Onneksi on tukku ihmisiä, joiden seurassa en mieti. Vain olen. Ja niin on hyvä.
-
Kun ihan oikeasti minä olen sitä mieltä, että jos se aito keskinäinen vetovoima ja dynamiikka on olemassa, seksi ei voi olla pettymys sen takia mitä tapahtuu tai jättää tapahtumatta.
Niinpä. Jos kokee, että onnistuu ja saa toteuttaa itseään, sekä toinen ottaa sen vastaan ja näyttää sekä hyväksyvän sen että nauttivan siitä - arvostavan sitä, vaikuttuvan siitä - niin eikö silloin tunnu siltä, että minä olen hyvä ja riittävä ja kelpaan toiselle? Kun tämä käy molempiin suuntiin, niin mitä muuta enää tarvitaan?
Tähän minun täytyy ihan ensimmäisenä parkaista että ei, nimenomaan ei yhtään noin! :)) Siis sikäli, että siinä olisi onnistunut toteuttamaan jotain olemuksellista naiseutta tai mieheyttä (jota ei minusta ole olemassakaan), tuli se sitten opittuna ulkoa tai oikeasti omasta itsestä, ja saisi pariutumisen palkinnoksi. Minusta se hyväksynnän kokemuksen saavuttaminen on onni, ei onnistuminen. Ei sitä voi millään suorituksella saada lunastettua. Se aito kohtaaminen on jotain minkä löytää, ei jotain mitä annetaan jos osaa olla oikein.
En myöskään usko, että ainut tapa tukea lapsen sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin rakentumista olisi tarjota kahta vaihtoehtoista, valmista pakettia. Sitä samaistumis- ja peilaamispintaa voi tarjota muilla tavoin.
Hirveän mielenkiintoista pohdintaa tosiaan nyt useammassa kommentissa. Näissä riittää pureksittavaa, kiitos! :love:
-
Vau. Tän ketjun luettua en osaa oikein muuta tuntea kuin helpotuksensekaista euforiaa siitä, ettei mun ole koskaan tarvinnut olla cisheterokulttuurin kanssa missään tekemisissä seksi- tai rakkaussuhdeasioiden kohdalla. :o Mitä enemmän siitä kuulen, sitä vaikeampi mun on uskoa, että jotkut ihan oikeasti elää näillä ajatusradoilla. Mutta toisaalta se selittää murheellisen paljon ihmisten toiminnasta ja esim. cisheteroiden tekemän fiktion teemoista, joita oon ihmetellyt suunnilleen läpi elämäni. Tulee hirveä suru ja hätä niiden puolesta, jotka ovat joutuneet kasvamaan valtakulttuuriin. Voimia.
Vähän voisi itseään asettaa joskus muiden asemaan siellä omassa kuplassaan. Jos vaihtaa "cishetero"-sanan tilalle vaikkapa "LGBTQ-ihminen" ja vaihdetaan "valtakulttuuri" "alakulttuuriin" ym. kommenttiin niin saadaan sellainen kommentti, joka olisi nostattanut paskamyrskyn. Nyt vain hymistellään. Miksi? Eikö cisheterolla ole oikeus enää olla oma itsensä?
"Kohtele toisia niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan" on hyvä ohjenuora.
T. Äm, joka on cisbiseksuaali ja ei ole mitenkään päin LGBTQ ihmisiä vastaan, muttei voi ymmärtää sitä, miksi cis ja heterous on joidenkin mielestä lähes samanlainen vika kuin fundamentalisti uskovaiselle LGBTQ-ryhmään kuuluminen.
Täytyy kuitenkin huomioida, että cisheterot ovat enemmistö ja lgbtq-ihmiset vähemmistö, joten näiden ryhmien suora rinnastaminen ei ole järkevää. Toinen on ollut käytännössä aina ns. vallan kahvassa sen suhteen mikä ja millainen käytös keneltäkin on hyväksyttävää ja toinen porukka taas on aina ollut "vääränlaisia" ja tavalla tai toisella oudoksuttuja, syrjittyjä ja jopa vainottuja ihan vaan sen vuoksi mitä ovat.
En myöskään ymmärrä tuota "eikö cisheteroilla ole oikeus enää olla oma itsensä" uhriutumista. Kukaan ei ole kieltänyt. On vaan tuotu esiin sen kulttuurin ongelmakohtia. En ole myöskään tässä keskustelussa, tai missään muussakaan ikinä, kuullut kenenkään sanovan että cisheterous olisi vika. On vain osoitettu että siinä kulttuurissa on vikoja.
Mitään lgbtq-oikeuksia ei tarvitsisi edes erikseen ajaa, jos niitä ongelmia cisheterokulttuurissa ei olisi. Niihin ongelmiin käsittääkseni hyvin pikälti perustuu lgbtq-vähemmistön kokemat ongelmat (=olette vääränlaisia biologisen suokupuolenne edustajina). Tää on aikalailla sama kuin vaikkapa feminismin kanssa, että siinä vaiheessa kun täydellinen tasa-arvo on saavutettu, ei sitä aatetta enää sellaisenaan tarvita, vaan se voidaan siirtää historiankirjoihin opiksi jälkipolville.
T: Cisheteromies
Kiitos, juuri näin. Enemmistössä voi olla vaikeaa ymmärtää omaa etuoikeuttaan (tiedän myös kokemuksesta).
Uskon, että mitä enemmän aletaan harjoittamaan sukupuolineutraalia/sukupuoletonta kasvatusta, sitä enemmän alkaa ilmenemään voimakasta psyykkistä oireilua: identiteetin muodostus tarvitsee rinnalleen/sisäänsä sukupuoli-identiteetin, ne ovat kuin toisiinsa kietoutuneina kasvavat varret. Seksuaalisuus ja seksuaali-identiteetti on meissä se osa, joka sekä kanavoi että sisällyttää seksualiteetin. Ne osat meistä, jotka ovat eläimellistä viettiä, sosiaalista (kiintymys)suhdetta, sekä kulttuurillista kuvastoa ja säännöstöä seksuaalisuuden saralla. Jos tätä ei oteta mukaan heti alusta alkaen - kuten nykyinen kulttuurimme tekee antaessaan päiväkodin pihassa näkyä enemmän sinistä ja vaaleanpunaista, kuin muita värejä - niin mikä on se tapa, jolla aikuiseksi ihmiseksi kasvava nuori sielu sisällyttää seksuaalisuuden viettinsä itseensä ja hallintaansa? Miten hän järjestää itsensä osaksi ihmisten yhteisöä seksuaalisena, haluavana olentona?
Yhteiskunta on sen verran vahvasti sukupuolittunut, ettei se tule perinpohjaisesti muuttumaan täysin sukupuolineutraalisti vielä pitkään aikaan, vaikka siihen suuntaan lähdettäisiin siirtymään täydellä teholla. Ja näinhän ei ole tapahtumassa. Suuri osa ihmisistä sopii vallan hyvin kahden sukupuolen laatikkoon, ja sukupuolineutraalimman kasvatuksen avulla ne loputkin löytävät paikkansa helpommin. Lisäksi sen voisi toivoa johtavan myös juurtuneiden, toksisten ajatustapojen vähenemiseen, kun terävää kahden sukupuolen jakaumaa ei toitoteta lapsille pienestä saakka.
Sinällään ajatuksesi on mielestäni hyvä, kyllähän jonkinlaisten referenssien olemassaolo helpottaa paikallistamaan itsensä jollekin kohtaa sukupuolijakaumaa. En kuitenkaan aliarvioisi hormonitoiminnan vaikutusta asiaan. Binääristen sukupuolten stereotypiathan perustuvat suurimmilta osin asioihin, mitä hormonitoiminta saa heidät tekemään. Varmasti se henkisesti maskuliininen poika haluaa yhtä lailla esittää, dominoida ja panna, vaikka hänellä olisikin pinkki paita päällä (kärjistetty esimerkki ;D)
Olen miettinyt paljon sitä, kuinka usein siinä, ettei koe sopivansa binääriseen jakoon sukupuolen osalta, on kyse siitä, että itse tai elinympäristö asettaa sukupuolelle tiettyjä odotuksia. Yksinkertaisimmillaan vaikka niin, että poikalapsi ei voi käyttää mekkoa. Miksi ei? Nykyisellään, mikäli pieni poika haluaa pukea itselleen mekon ja muutoinkin olla tyttö, sen sijaan, että sanotaan lapselle, että poika voi käyttää mekkoa, sanotaan, että sä voit olla tyttö ja muiden täytyy kohdella sua sellaisena. Vanhemmat saattavat päiväkoti-ikäisen lapsen kohdalla pohtia, pitäisikö säästää rahaa, että saisi lapsen teininä vietyä ulkomaille hoitoihin, joilla viivästytetään murrosikää, jotta sukupuolenkorjaus olisi onnistuneempi.
Tämä kaikki viestii lapselle toisaalta hyväksyntää, toisaalta sitä, että hän ei voi pojan vartalossa olla sellainen kuin on. Poika itse ei välttämättä osannut anatomiaansa pitää ongelmana, ei vain taipunut siihen rooliin mihin poikalasten oletetaan taipuvan.
On vaikea sanoa mikä on oikein. Ihanteellista olisi, jos kaikilla olisi vapaus kasvaa juuri sellaiseksi kuin itse kokee hyväksi, ilman arvostelua, tuomitsemista tai ohjailua ja liikaakin kannustusta vaihtoehtoihin, jotka eivät nouse hänestä itsestään.
Tarvitaan asianmukaisesti tietoa, kriittistäkin pohdintaa ja keskusteluapua, joka osaa kuunnella ja tukea, mutta myös haastaa pohtimaan.
En nyt sano, että on väärin tukea lasta sukupuolen korjaamiseen. On vain tilastollinen fakta, että sekään ei ole tehnyt monia autuaaksi. Moni katuu ratkaisua. Monelle tämä aiheuttaa vielä rankempia ulkopuolisuuden ja poikkeavuuden kokemuksia. Parempi vaihtoehto olisi saattanut olla oppimaan hyväksymään itsensä ihan omassa kehossaan, juuri sellaisena, kuin on. Tilanteessa, jossa sukupuoli olisi vain fyysinen ominaisuus, joka määrittelee persoonaa yhtä paljon kuin silmien väri. Idealismia, tiedän. Mut se ei estä omalta osaltani toimimasta tuonsuuntaisesti.
Olen osittain samaa mieltä. Lasta pitää nimenomaan tukea tavoin, joiden avulla hän pystyy itse tekemään päätelmänsä ja päätöksensä identiteetistään. Sukupuolineutraalilla kasvatuksella ja tiedolla muistakin vaihtoehdoista kuin binäärisistä sukupuolista pyritään juuri siihen, että poika saa pitää halutessaan mekkoa ilman, että hänen pitäisi sen takia olla tyttö. Mutta on myös mahdollista, että lapsi haluaa/tarvitsee ihan oikeasti erilaisen vartalon, riippumatta ulkopuolisista ulkonäköpaineista yms. Tähän ei riitä vain se, että hän oppisi hyväksymään itsensä omassa kehossaan. Voi olla, että hän päätyy tähän ennen murrosikää, voi olla, että hän tarvitsee lisää aikaa.
Kummassakin tapauksessa murrosiän viivästyttäminen on hyvä ratkaisu. Halutessaan lapsi voi lopettaa hoidot ja edelleen käydä läpi normaalin murrosiän, vain hieman myöhemmin, tai sitten siirtyä eteenpäin prosessissa. Ainoa lapseen kohdistuva "haitta" on murrosiän viivästyminen, ja vaihtoehtona on mahdollinen vuosikausien kärsimys ei-toivotuista fyysisitä ominaisuuksista, joita saatetaan joutua myöhemmin korjaamaan leikkauksilla tms, tai joiden kanssa henkilö joutuu elämään loppuelämänsä.
Haluaisinkin kuulla lähteesi tilastollisille faktoille, joiden mukaan sukupuolen korjaus ei ole tehnyt monia autuaiksi. Kyllä, katumuksia syntyy, mutta ne ovat murto-osa verrattuna niihin, joita prosessi on auttanut. Lisäksi merkittävä osa korjausta katuvista tulee toisiin aatoksiin, koska transihmisenä eläminen on ollut heille liian raskasta syrjinnän yms takia. Lisäksi moni ensin korjausta katunut on myöhemmin aloittanut korjauksen uudestaan, kun syntymässä määritetyssä sukupuolessa eläminen ei vain onnistu korjauksen vaikeuksista huolimatta. Jotkut de-transitioituneet eivät edes kadu prosessiin lähtemistä, koska se on opettanut heille niin paljon omasta identiteetistään.
Menipäs hieman ranttaamiseksi. Aihe sattuu vain olemaan itseäni lähellä :))
-
^ Tilastollisesti katumusta on tutkittu lähinnä seuraamalla sitä, kuinka moni de-transitioituu. Toki myös yleisemmin myös psyykkistä hyvinvointia on tutkittu.
Olet oikeassa siinä, että suurin osa kokee elämänlaatunsa parantuneen. Kaikki eivät. Tutkimukset näyttävät kuitenkin myös, että vaikka esimerkiksi itsemurhaprosentti on suurempi sukupuolen korjanneilla, se on vielä suurempi sukupuoliristiriitaa kokevilla, mutta toimenpiteisiin ryhtymättömillä. On myös selkeää korrelaatiota sen suhteen, että ne, jotka voivat henkisesti pahoin ennen leikkausta, tekevät niin leikkauksen jälkeenkin.
En siis missään vaiheessa sanonut, että ratkaisu olisi väärä. Toivon sen vain joka kerta olevan mahdollisimman oikea ja etenkin hyvin nuorena tähän päätyvien on saatava apua ja tukea valinnan tekemiseen, ilman tuputtamista. Tuputtaminen koskee tässä kohtaa sekä miehen- ja naisenmalleja, sukupuolen korjausta autuaaksi tekevänä ratkaisuna jne. Käytin esimerkkiä pojasta, joka haluaa pukeutua mekkoon nimenomaan esimerkinomaisena. Enkä myöskään pidä murrosiän viivyttämistä vääränä ratkaisuna, mutta jos se on vanhempien suunnittelema tie, johon lapsi kasvatetaan ennen kuin hän on itse kykenevä pukeutumaan sadepäivänä kumppareihin, minusta mennään asioiden edelle. Se ei silloin olen lapsen valinta vaan tie, joka viitoitetaan valmiiksi. Eikä yhtään sen oikeampi, kuin sellaisen, joka kasvattaa lapsia hyvin voimakkaasti painottaen binäärisiin sukupuolirooleihin.
Toisaalta, jostain syystä olen itsekin taipuvaisempi pitämään kokemusta vääränlaisesta kehosta oikeampana ja aidompana, jos se on säännönmukaisesti jatkunut jo varhaislapsuudesta, kuin jotain, mikä ilmenee murrosiän kapinavaiheissa vähän puskista.
Toivon, etten anna kuvaa, etten hyväksyisi ihmisten valintoja. Pointtini on se, että kasvattajana toivoisin niiden olevan harkittuja, perusteltuja ja ennen kaikkea itse tehtyjä. Ei muiden muovaamia suuntaan tai toiseen.
-
Feminismin trendillä ja sukupuoli-trendillä on mun silmissä ollut yhteistä se, että joillakin näitä aatteita ajavien henkilöiden puheenvuoroissa (diskurssissa) on hyvin havaittavissa oleva sivujuonne, jonka sanoman perusteella näyttää hyvin selkeästi siltä, että sen tavoite on ollut saada heteromiehet tuntemaan olonsa jollain tapaa syylliseksi tai huonoksi.
Eli siirtää se oma, koettu riittämättömyyden tai kelpaamattomuuden kokemus toisten syyksi, syyllistämällä heitä.
Menee ihan perusjuttuihin siltä osin, että tätä näkee ihmisten käytöksissä jatkuvasti. Mutta jos on sille täysin sokea, eikä tiedosta ilmiön olemassaoloa, niin päätyy toimimaan sekä 1) samalla tavalla, kuin ne henkilöt, jotka aktiivisesti syrjivät toisia ihmisiä jonkin syyn perusteella, että 2) yleistää tämän kokonaiseen sukupuoleen. Ts. palauttaa oman kärsimyksensä "korkojen kera". Syyllinen löytyy ulkopuolelta, kärsimys ei ole minusta lähtöisin.
Ja tässä on se kohta, missä mennään niin helposti aivan täysiä puuta päin.
Ei lapsen tule määrittää itse omaa sukupuoltaan. Eikä hänen vanhempien eikä muidenkaan tule lähteä tukemaan ajamaan eikä tukemaan ajatusta, että "voit olla kumpaa sukupuolta haluat, valinta on sinun". Ihmisen kehitykseen kuuluu vaihe, jossa sukupuolierot tulevat tietoisiksi. Se että on olemassa pippeleitä ja pimppejä. Tämän eron hyväksyminen ja sen hyväksyminen, että itsellä on vain toinen näistä, on joillekin elämänmittainen prosessi. Tai elämänmittainen trauma.
Murrosikään asti lapsi/yksilö voi elätellä toiveita, että hän voi sittenkin olla toista sukupuolta. Tai "molempia sukupuolia" eli ei oikeastaan kumpaakaan. Silloin ei tarvitsisi hyväksyä sitä, että nyt vain on näin. Samalla joutuisi hyväksymään oman rajallisuuden. Murrosiässä viimeistään joutuu sitten kovan paikan eteen. Jotkut alkavat oireilemaan anoreksialla, voidakseen pysäyttää kehonsa muuttumisen.
Kun tajuaa, ettei ole se kuvankaunis ihminen millaiseksi lapsena itsensä saattoi kuvitella - päätellen äitinsä ja mummojen ihastelusta - niin mitä silloin ihminen tekee? Hän voi jatkaa tämän uskottelua itselleen omassa mielessään ja elää sen mukaisesti, piittaamatta siitä mitä ympäröivä maailma näyttäisi väittävän; tai hän voi pitää yllä tätä minäkäsitystä/toivetta siitä piilotajuisena, käyttäytyen "kuin" olisi samanlainen kuin muut, mutta pitäen itseään siltikin 'kauneimpana'; tai hän voi aloittaa sen pitkän ja tuskallisen prosessin, missä joutuu nöyrtymään ja hyväksymään hiljalleen sen tosiasian, että näyttää miltä näyttää ja vertailussa muihin ei nyt aina pääse niille sijoille, mihin toivoisi pääsevänsä. Tai, voi kokea tämän niin syvänä pettymyksenä, että päätyy uskomaan itseään aivan kammottavaksi, vaikkei sitä olisikaan.
Vähän sama juttu sen urheilijan kanssa, joka joutuu onnettomuuteen ja jonka jalka joudutaan amputoimaan. Missä määrin ja milloin hän pystyy hyväksymään itsensä sellaisena kuin nyt on, ja missä määrin hän elättelee haikeaa ja katkeransävyistä muistoa siitä, millaisena sai aikoinaan mieltää itsensä? Urheilijan esimerkki on siitä huono, että joudun nyt painottamaan tätä mieltämisen puolta. Koska aktiivisena toimijana hän 'on todella ollut' jotain - toisinkuin tyttölapsi, joka on kuvitellut olevansa poika, all evidence contrary denied - mutta kyse on tosiaankin siitä, millaiseksi ihminen mieltää itsensä.
Mieltäminen ei ole sama asia, kuin todellisuus. Mieltäminen on ajattelemista ja toivomista. Se kumpuaa jostain. Eikä se ole siittiössä eikä munasolussa, eikä se ole vielä silloinkaan kun lapsi syntyy - ainakaan siinä mielessä, että voisi mieltää sukupuolia, koska nämä vaativat käsitteitä (sanoja, joista ajatukset luodaan) sekä mielikuvia erojen ymmärtämisestä (itse ja oma keho suhteessa toisiin). Joten toivottavasti voidaan välttää väittely siitä, onko sukupuoli-identiteetti synnynnäinen juttu vai ei. Ei ole käsittääkseni mitään syytä olettaa, että se voisi muodostua ennenkuin on kehittynyt mieli, joka voisi mieltää sukupuolen.
Nämä on (intra)psyykkisiä prosesseja ja reaktioita. Ne eivät ole yksioikoisia, vaan niissä vaikuttaa monet tekijät/puolet/virtaukset. Toiveet ja todellisuus iskeytyvät vastakkain, kuin myös sisäiset ristiriidat siitä, mikä on toivottavaa. Mutta näiden ohella on pettymykset, jotka ohjailee ihmisen sisäistä kuvaa itsestään ja sitä, millaiseksi voi itsensä kuvitella. Jos poikalapsi saa äidiltään/isältään/muilta ihmisiltä enemmän lyttäystä kuin kannustusta oman poikuutensa/orastavan miehisyydensä suhteen, niin onko se kumma, jos hän kokee itsensä siltä osin häpeällisenä, riittämättömänä ja kelpaamattomana? Jos psyykkinen paine kasvaa tarpeeksi kovaksi, niin päätyy kieltämään itsestään kaikki nuo "miehiset" ominaisuudet ja piirteet, todeten, että hitot, mä en olekaan huono, riittämätön poika, vaan mä olenkin tyttö!
En lähtisi leikkelemään veitsellä tällaista poikaa. En lapsena, nuorena enkä aikuisena. Vaan auttaisin löytämään itsestä nuo kokemukset ja niihin liittyvät tunteet - häpeän ja vihan kera - sekä tuomaan ne osaksi omaa itseä. Sen jälkeen, kun niitä ei tarvitse enää pitää poissa, voisi alkaa löytämään uusia kokemuksia, jotka nyt tukisivatkin sitä kokemusta omasta miehisyydestä. Eikä se oma keho näyttäytyisi vääränä eikä huonona, vaan se voisi hiljalleen alkaa saada ansaitsemaansa arvoa. Koska se on kuitenkin se oma keho - minua.
On vaikea sanoa mikä on oikein. Ihanteellista olisi, jos kaikilla olisi vapaus kasvaa juuri sellaiseksi kuin itse kokee hyväksi, ilman arvostelua, tuomitsemista tai ohjailua ja liikaakin kannustusta vaihtoehtoihin, jotka eivät nouse hänestä itsestään.
Jos maailma olisi tällainen, meillä olisi vain pallollinen itsensä multisukupuolisiksi pikku-jumaliksi kuvittelevia lapsiaikuisia juoksemassa ympäriinsä.
Se lapsuuden omnipotentti ajatusmaailma on syytä saada muuttumaan, jotta ihmisestä kasvaa yhteiskuntakelpoinen eikä itsensä kaikkivoipaisena säännöistä, rajoituksista sekä rajoista vapauttanut yksilö.
Tän kärjistävän lausahduksen pointti on sanoa, että se mitä tällainen (ahem) yltiöpositiivisen suvaitseva hippilässytys voi unohtaa on se, että niitä rajoja tarvitaan ei vain ulkoisen käyttäytymisen ohjaamiseksi toimivaan ja kestävään suuntaan, vaan myös sisäisten rakenteiden kehittymiseksi kestäviksi ja toimiviksi!
Koska jos sitä ei tapahdu, ihminen kärsii. Ahdistuu. Saa diagnooseja. Pahimmillaan tappaa itsensä.
(Ei, ei sun tarvitse sanoa, että ei ollut ehkä ihan sitä mitä tarkoitit. Käytin vain häikäilemättä hyödyksi tuota lausettasi. Hyvää pohdintaa oli sun tekstissä.)
En nyt sano, että on väärin tukea lasta sukupuolen korjaamiseen.
Minä voin sanoa sen.
On väärin tukea lasta sukupuolen korjaamiseen.
Jos teille tulee tällainen lapsi omalle kohdalle, niin viekää ensin kunnollisen terapeutin asiakkaaksi, useaksi vuodeksi. Se ei ole lapsen "korjaamista", vaan lapsen auttamista.
Mutta se, mistä pikkusisko puhui. Se miten valkoinen heteromies käyttäytyy ja arvottaa itseään ominaisuuksien mukaan, joita olettaa häneltä vaadittavan. En tiedä onko nämä oletukset lopulta peräisin toisilta miehiltä, naisilta vai oikeamminkin yhteiskunnalta itsessään.
Onko miehisyys lopulta vain sitä, ettei ole nainen?
Mun lempisatu on Kaunotar ja Hirviö. Näen siinä vain yhden vian. Hirviö muuttuu lopulta prinssiksi.
Se ois ollu ehkä parempi niin, että peilikuva prinssiksi muuttuneesta hirviöstä olisi edelleen näyttänyt hänet hirviönä - alleviivaten, että hän muuttui prinssiksi vain Kaunottaren silmissä. Mutta... ehkä tarinaa kuuntelevat ja katsovat tyttölapset mieluummin haluavat loppuun sen prinssin, oman tulevan aviomiehensä kuvajaiseksi.
Sinällään ajatuksesi on mielestäni hyvä, kyllähän jonkinlaisten referenssien olemassaolo helpottaa paikallistamaan itsensä jollekin kohtaa sukupuolijakaumaa.
...jatkan tässä edelleen saman sanoman toistamista: ongelma tässä koko sukupuolikeskustelussa on se, ettei oteta huomioon ihmisen tarvitsemaa sisäistä kokemusta omasta sukupuolesta ja sukupuolisuudesta olennaisena osana toimivan psyyken muodostamista! Puhutaan kyllä kulttuurin roolista ("ulkopuolinen"), fyysisistä tekijöistä ("biologia"), sekä henkisestä puolesta ("identiteetti"), mutta ei ymmärretä, että koko paketin toimivuus riippuu siitä, onko se psyyke muodostunut kunnolliseksi. Ja sukupuolisuus on olennainen osa psyyken rakentumisessa!
Mua harmittaa, etten keksi tähän nyt tältä istumalta hyvää vertausta kuvaamaan asiaa. Yritän kehitellä.
En kuitenkaan aliarvioisi hormonitoiminnan vaikutusta asiaan. Binääristen sukupuolten stereotypiathan perustuvat suurimmilta osin asioihin, mitä hormonitoiminta saa heidät tekemään. Varmasti se henkisesti maskuliininen poika haluaa yhtä lailla esittää, dominoida ja panna, vaikka hänellä olisikin pinkki paita päällä (kärjistetty esimerkki ;D)
Tässä nyt hypättiin hormoneista kulttuuriin. Ja unohdettiin se, mitä siellä mielessä on. Ja miksi siellä on sitä, mitä siellä on.
Yhtä tärkeä kysymys on, miksi siellä ei ole sitä, mitä siellä pitäisi olla, että ihminen ei kokisi ahdistusta. Riittämättömyyttä, kelpaamattomuutta, häpeää, vajavaisuutta, you name it.
Mutta on myös mahdollista, että lapsi haluaa/tarvitsee ihan oikeasti erilaisen vartalon, riippumatta ulkopuolisista ulkonäköpaineista yms. Tähän ei riitä vain se, että hän oppisi hyväksymään itsensä omassa kehossaan. Voi olla, että hän päätyy tähän ennen murrosikää, voi olla, että hän tarvitsee lisää aikaa.
Kummassakin tapauksessa murrosiän viivästyttäminen on hyvä ratkaisu.
Eikä helvetissä ole.
Lapsi ei ole kykenevä päättämään omasta sukupuolestaan.
Eihän kukaan anna lapsen tehdä asuntokauppojakaan.
Ja jos antaa, niin okei, se on vain rahaa. Nyt on vähän toiset jutut kyseessä.
(Tää menee jo ihan "mitä vittua?!" -tasolle...)
Ja sitten se disclaimer: mulla saattaa olla vähän hyökkäävän ja saarnaavan oloinen kirjoitustyyli. Se ei ole hyökkäystä ihmistä kohtaan, vaan asioita kohtaan. Argumentteja kohtaan.
-
lemmikki: Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että valintojen tulisi olla lasten/nuorten itsensä tekemiä. Itse koen olevani onnekas, sillä vanhempani ovat suhtautuneet tällä tavoin omaan kasvatukseeni monellakin osa-alueella. Haluankin lähinnä jakaa oman tietoni ja näkemykseni aiheesta, sillä koen sen olevan monellakin tapaa väärinymmärretty julkisessa keskustelussa. Sävyni on ehkä ollut hieman hyökkäävä, pahoittelut siitä. Ja kiitos siitä että olet hyväksyväinen asioista, helpottaa olemaan menettämättä uskoa ihmisiin (jälleen).
Erottaisin kuitenkin tässä kohti toisistaan hormonihoidon ja leikkaukset. Sukuelinkirurgia ei ole millään lailla pakollinen asia sukupuolta korjatessa, vaan riippuu kunkin omista toiveista. Kirurgiaa ei nuorille tehdä, eikä mielestäni pitäisikään. Leikkauksessa riskit ovat lisäksi suuremmat, joten pieleen mennessä katumusta varmasti esiintyy, vaikkei transitioitumista muuten katuisikaan.
Itsemurhaprosenttien ja henkisen voinnin perusteella on vaikeaa tehdä arvioita, vaikka luvuista jonkin verran voi jotain päätelläkin. Mielenterveysongelmat ovat yleisiä transihmisillä, eivätkä ne välttämättä liity yksinään sukupuoli-identiteettiin. Lisäksi transihmisenä eläminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Suomessa olot eivät ole huonoimmasta päästä, mutta esimerkiksi Amerikassa transihmisiä syrjitään ja jopa murhataan aika pelottavissa määrin. Jotkut saattavat kokea vihaa lähestulkoon päivittäin; tämä ei varmasti tee hyvää mielenterveydelle. Ja tämä aspektihan tulee uutena vasta transitioituessa, mikä edelleen vaikeuttaa vertailua ennen ja jälkeen muutoksen.
Tuosta säännönmukaisuudesta. Ymmärrän kriittisyytesi kapinallisen murrosikäisen päätöksentekokykyä kohtaan. Lapsen on kuitenkin mielestäni johdonmukaista tajuta murrosiässä kehonsa olevan vääränlainen, sillä tänä aikana tapahtuu suurin osa sukupuolten välillä erilaisista muutoksista. Genitaalit eivät ole ainoa asia, mikä kehossa saattaa tuntua väärältä. Lisäksi tiedon ja ymmärryksen vähyys voi johtaa siihen, että koko aiheeseen herää vasta paljon myöhemmin elämässä.
Tietysti tällaisia päätöksiä ei tosiaan tehdä hätiköiden. Kenenkään ei tulisi lähteä transitioitumaan vääristä syistä, koska se voi tosiaan aiheuttaa harmia. Toivoisin vain, että transitioitumista, sen vaikeutta, ja etenkin sen tekemättä jättämisen vaikeutta ymmärrettäisiin paremmin.
toysnstuff: Ihmettelen miten selkeästi paljon asiaa pohtineelle on jäänyt noinkin antiikkinen käsitys sukupuolesta. Suosittelen ottamaan asiasta oikeasti selvää. Itse en rupea ohjaamaan, minulta menisi siinä mielenterveys.
-
toysnstuff: Edelliseen voisin vielä täsmentää, että vapaudella kasvaa omaksi itsekseen lapsena/nuorena, en itse sisällytä sitä, että ratkaisut tehtäisiin keskenkasvuisena. Näen, että ihmisen on itse tehtävä ratkaisu, mutta en usko, että oikea aika on esimerkiksi 16-vuotiaana. Lapsen tukeminen, auttaminen ja kriittistenkin kysymysten ja kantojen esittäminen voidaan hyvin tehdä siitä lähtökohdasta, että hyväksytään ihminen yksilönä. Ts. minusta kasvattajan, oli hän sitten vanhempi tai kasvatusalan ammattilainen, ei tarvitse kertoa, että lapsi on hyvä tyttö tai poika vaan hyvä juuri sellaisena kuin on.
Itselläni näiden ajatusten pohjana toimii vastikään nähty video oikeasta perheestä, jossa pojan vartaloon syntynyt poika oli sitkeästi pienestä asti ilmoittanut olevansa tyttö. Vanhemmat kannustivat poikaa kutsumaan itseään tytöksi, näkemään itsensä tyttönä ja pohtivat juuri tuota murrosiän viivästyttämistä. Lapsi oli vielä päiväkoti-ikäinen. Vanhemmat itse kokivat tärkeäksi kertoa lapselle, että hän on hyvä tyttö, vaikka vartalo onkin pojan. Itse jäin miettimään, tekevätkö vanhemmat tässä oikeastaan valinnan lapsen sukupuolesta. Päiväkoti-ikäinen ei vielä osaa hahmottaa sukupuolia. Ei omaansa tai muiden. Moni lapsi mieltää pitkätukkaisen lapsen automaattisesti tytöksi. Samoin he erottelevat tyttöjen ja poikien leikkejä ja värejä. Mutta käsitys sukupuolesta on tuskin sillä tasolla, että hän osaa asiaa oikeasti päättää. Lähtemällä varauksetta ohjaamaan lasta tielle, jossa hänen sukupuolensa korjataan heti, kun mahdollista, vanhemmat tekevät tämän valinnan.
Kasvatusalan ammattilaisten joukossa ja koulutuksessa tuntuu vallitsevan vahvasti ajatus, jossa tukeminen ja kannustaminen ja kyseenalaistamaton hyväksyminen sukupuoliristiriitoja potevien kohdalla on ainoa oikea tie. Ammattilaisena ei tarvitse tehdä valintoja. Tarvitsee vain osata kohdata lapsi/nuori oikein. Väärä tai tuomitseva suhtautuminen on omiaan lisäämään sitä pahoinvointia. Toisaalta tuo yltiöpositiivinen ja kannustava trendi voi johtaa ilmiön yleistymiseen niin, että yhä useampi rohkaistuu tekemään valintoja kannustuksen myötä liiankin heppoisin perustein tai juurikin joidenkin kehitysvaiheiden kohdalla. Tästä tuskin on vielä dataa, sillä tämän ajan lapset eivät ole vielä siihen vaiheessa, että leikkauksia olisi tehty.
Olen käsityksessä, että keskusteluavun pariin sukupuoliristiriitoja kokevat ohjataankin ja siellä otetaan huomioon sekä sukupuoli, että henkinen hyvinvointi yleensä. Sitä en osaa sanoa, missä hengessä keskusteluja käydään.
Itse halusin lapsena olla poika. Kerroin reippaasti ääneen useasti, kuinka minullekin vielä kasvaa pippeli. Minulla tämä johtui vain siitä, että leikkitoverini olivat poikia aina kouluikään asti. Mistään kriisistä ei voinut puhua. Vaikea sanoa, miten asia olisi kääntynyt, jos vanhempani olisivat alkaneet jutella, että voin halutessani olla poika ja parhaansa mukaan auttaa minua olemaan poika.
Silti en sanoisi, että on väärin tukea lasta sukupuolen korjaukseen. Mutta on varmasti vääriä tapoja siihen. Auttaminen ja tukeminen voi olla sitäkin, että varmistetaan sen olevan oikea ratkaisu. Esimerkiksi sen terapian avulla. Pidän kuitenkin tärkeänä, että jokainen lapsi ja nuori kokee hyväksyntää ja välittämistä vähättelyn, tuomitsemisen ja arvostelun sijaan. Sukupuoliristiriidat on täysin mahdollista pitää tästä irrallisena asiana.
littleswitch: Juuri tuo mielenterveysongelmien yleisyys ennen ja jälkeen korjausten saa pohtimaan, että onko usein lähdetty korjaamaan jotain, mikä ei alunperin ollut vialla? Laskettu toivo sen varaan, että sukupuolen korjaaminen korjaa ulkopuolisuuden ja poikkeavuuden tunnetta. Parantaa ahdistuksen ja ristiriidat. Lopputulos voikin olla, että mikään ei muuttunut tai jopa paheni. Vaikka tässä puhuttaisiin vain muutamista prosenteista, he eivät ole numeroita, vaan ihmisiä, joita on ehkä autettu väärin.
Ilahduttavaa käydä näinkin asiallista keskustelua ihmisen kanssa, jolle asia on läheinen. Usein saa pelätä vain loukkaavansa, jos kyseenalaistaa vähänkään. Transihmiset ovat varmaan aiheestakin kovin herkkähipiäisiä, emmekä muut koskaan opi ymmärtämään, ilman asiallista keskustelua.
Itse voin vaivatta olla onnellinen ihmisen puolesta, joka on korjannut sukupuolensa ja on tyytyväinen lopputulokseen. Se ei estä minua olemasta huolissani heistä, joille ratkaisu ei ole oikea ja pahimmillaan he ovat päätyneet siihen ympäristön paineen tai "tuen" vuoksi. Jonka yhtenä osatekijänä voi olla juuri kalkkiintuneet sukupuoliroolit ja yksilön sopimattomuus niihin.
-
Feminismin trendillä ja sukupuoli-trendillä on mun silmissä ollut yhteistä se, että joillakin näitä aatteita ajavien henkilöiden puheenvuoroissa (diskurssissa) on hyvin havaittavissa oleva sivujuonne, jonka sanoman perusteella näyttää hyvin selkeästi siltä, että sen tavoite on ollut saada heteromiehet tuntemaan olonsa jollain tapaa syylliseksi tai huonoksi.
Eli siirtää se oma, koettu riittämättömyyden tai kelpaamattomuuden kokemus toisten syyksi, syyllistämällä heitä.
Menee ihan perusjuttuihin siltä osin, että tätä näkee ihmisten käytöksissä jatkuvasti. Mutta jos on sille täysin sokea, eikä tiedosta ilmiön olemassaoloa, niin päätyy toimimaan sekä 1) samalla tavalla, kuin ne henkilöt, jotka aktiivisesti syrjivät toisia ihmisiä jonkin syyn perusteella, että 2) yleistää tämän kokonaiseen sukupuoleen. Ts. palauttaa oman kärsimyksensä "korkojen kera". Syyllinen löytyy ulkopuolelta, kärsimys ei ole minusta lähtöisin.
Ja tässä on se kohta, missä mennään niin helposti aivan täysiä puuta päin.
Ei lapsen tule määrittää itse omaa sukupuoltaan. Eikä hänen vanhempien eikä muidenkaan tule lähteä tukemaan ajamaan eikä tukemaan ajatusta, että "voit olla kumpaa sukupuolta haluat, valinta on sinun". Ihmisen kehitykseen kuuluu vaihe, jossa sukupuolierot tulevat tietoisiksi. Se että on olemassa pippeleitä ja pimppejä. Tämän eron hyväksyminen ja sen hyväksyminen, että itsellä on vain toinen näistä, on joillekin elämänmittainen prosessi. Tai elämänmittainen trauma.
Murrosikään asti lapsi/yksilö voi elätellä toiveita, että hän voi sittenkin olla toista sukupuolta. Tai "molempia sukupuolia" eli ei oikeastaan kumpaakaan. Silloin ei tarvitsisi hyväksyä sitä, että nyt vain on näin. Samalla joutuisi hyväksymään oman rajallisuuden. Murrosiässä viimeistään joutuu sitten kovan paikan eteen. Jotkut alkavat oireilemaan anoreksialla, voidakseen pysäyttää kehonsa muuttumisen.
Kun tajuaa, ettei ole se kuvankaunis ihminen millaiseksi lapsena itsensä saattoi kuvitella - päätellen äitinsä ja mummojen ihastelusta - niin mitä silloin ihminen tekee? Hän voi jatkaa tämän uskottelua itselleen omassa mielessään ja elää sen mukaisesti, piittaamatta siitä mitä ympäröivä maailma näyttäisi väittävän; tai hän voi pitää yllä tätä minäkäsitystä/toivetta siitä piilotajuisena, käyttäytyen "kuin" olisi samanlainen kuin muut, mutta pitäen itseään siltikin 'kauneimpana'; tai hän voi aloittaa sen pitkän ja tuskallisen prosessin, missä joutuu nöyrtymään ja hyväksymään hiljalleen sen tosiasian, että näyttää miltä näyttää ja vertailussa muihin ei nyt aina pääse niille sijoille, mihin toivoisi pääsevänsä. Tai, voi kokea tämän niin syvänä pettymyksenä, että päätyy uskomaan itseään aivan kammottavaksi, vaikkei sitä olisikaan.
Vähän sama juttu sen urheilijan kanssa, joka joutuu onnettomuuteen ja jonka jalka joudutaan amputoimaan. Missä määrin ja milloin hän pystyy hyväksymään itsensä sellaisena kuin nyt on, ja missä määrin hän elättelee haikeaa ja katkeransävyistä muistoa siitä, millaisena sai aikoinaan mieltää itsensä? Urheilijan esimerkki on siitä huono, että joudun nyt painottamaan tätä mieltämisen puolta. Koska aktiivisena toimijana hän 'on todella ollut' jotain - toisinkuin tyttölapsi, joka on kuvitellut olevansa poika, all evidence contrary denied - mutta kyse on tosiaankin siitä, millaiseksi ihminen mieltää itsensä.
Mieltäminen ei ole sama asia, kuin todellisuus. Mieltäminen on ajattelemista ja toivomista. Se kumpuaa jostain. Eikä se ole siittiössä eikä munasolussa, eikä se ole vielä silloinkaan kun lapsi syntyy - ainakaan siinä mielessä, että voisi mieltää sukupuolia, koska nämä vaativat käsitteitä (sanoja, joista ajatukset luodaan) sekä mielikuvia erojen ymmärtämisestä (itse ja oma keho suhteessa toisiin). Joten toivottavasti voidaan välttää väittely siitä, onko sukupuoli-identiteetti synnynnäinen juttu vai ei. Ei ole käsittääkseni mitään syytä olettaa, että se voisi muodostua ennenkuin on kehittynyt mieli, joka voisi mieltää sukupuolen.
Nämä on (intra)psyykkisiä prosesseja ja reaktioita. Ne eivät ole yksioikoisia, vaan niissä vaikuttaa monet tekijät/puolet/virtaukset. Toiveet ja todellisuus iskeytyvät vastakkain, kuin myös sisäiset ristiriidat siitä, mikä on toivottavaa. Mutta näiden ohella on pettymykset, jotka ohjailee ihmisen sisäistä kuvaa itsestään ja sitä, millaiseksi voi itsensä kuvitella. Jos poikalapsi saa äidiltään/isältään/muilta ihmisiltä enemmän lyttäystä kuin kannustusta oman poikuutensa/orastavan miehisyydensä suhteen, niin onko se kumma, jos hän kokee itsensä siltä osin häpeällisenä, riittämättömänä ja kelpaamattomana? Jos psyykkinen paine kasvaa tarpeeksi kovaksi, niin päätyy kieltämään itsestään kaikki nuo "miehiset" ominaisuudet ja piirteet, todeten, että hitot, mä en olekaan huono, riittämätön poika, vaan mä olenkin tyttö!
En lähtisi leikkelemään veitsellä tällaista poikaa. En lapsena, nuorena enkä aikuisena. Vaan auttaisin löytämään itsestä nuo kokemukset ja niihin liittyvät tunteet - häpeän ja vihan kera - sekä tuomaan ne osaksi omaa itseä. Sen jälkeen, kun niitä ei tarvitse enää pitää poissa, voisi alkaa löytämään uusia kokemuksia, jotka nyt tukisivatkin sitä kokemusta omasta miehisyydestä. Eikä se oma keho näyttäytyisi vääränä eikä huonona, vaan se voisi hiljalleen alkaa saada ansaitsemaansa arvoa. Koska se on kuitenkin se oma keho - minua.
On vaikea sanoa mikä on oikein. Ihanteellista olisi, jos kaikilla olisi vapaus kasvaa juuri sellaiseksi kuin itse kokee hyväksi, ilman arvostelua, tuomitsemista tai ohjailua ja liikaakin kannustusta vaihtoehtoihin, jotka eivät nouse hänestä itsestään.
Jos maailma olisi tällainen, meillä olisi vain pallollinen itsensä multisukupuolisiksi pikku-jumaliksi kuvittelevia lapsiaikuisia juoksemassa ympäriinsä.
Se lapsuuden omnipotentti ajatusmaailma on syytä saada muuttumaan, jotta ihmisestä kasvaa yhteiskuntakelpoinen eikä itsensä kaikkivoipaisena säännöistä, rajoituksista sekä rajoista vapauttanut yksilö.
Tän kärjistävän lausahduksen pointti on sanoa, että se mitä tällainen (ahem) yltiöpositiivisen suvaitseva hippilässytys voi unohtaa on se, että niitä rajoja tarvitaan ei vain ulkoisen käyttäytymisen ohjaamiseksi toimivaan ja kestävään suuntaan, vaan myös sisäisten rakenteiden kehittymiseksi kestäviksi ja toimiviksi!
Koska jos sitä ei tapahdu, ihminen kärsii. Ahdistuu. Saa diagnooseja. Pahimmillaan tappaa itsensä.
(Ei, ei sun tarvitse sanoa, että ei ollut ehkä ihan sitä mitä tarkoitit. Käytin vain häikäilemättä hyödyksi tuota lausettasi. Hyvää pohdintaa oli sun tekstissä.)
En nyt sano, että on väärin tukea lasta sukupuolen korjaamiseen.
Minä voin sanoa sen.
On väärin tukea lasta sukupuolen korjaamiseen.
Jos teille tulee tällainen lapsi omalle kohdalle, niin viekää ensin kunnollisen terapeutin asiakkaaksi, useaksi vuodeksi. Se ei ole lapsen "korjaamista", vaan lapsen auttamista.
Mutta se, mistä pikkusisko puhui. Se miten valkoinen heteromies käyttäytyy ja arvottaa itseään ominaisuuksien mukaan, joita olettaa häneltä vaadittavan. En tiedä onko nämä oletukset lopulta peräisin toisilta miehiltä, naisilta vai oikeamminkin yhteiskunnalta itsessään.
Onko miehisyys lopulta vain sitä, ettei ole nainen?
Mun lempisatu on Kaunotar ja Hirviö. Näen siinä vain yhden vian. Hirviö muuttuu lopulta prinssiksi.
Se ois ollu ehkä parempi niin, että peilikuva prinssiksi muuttuneesta hirviöstä olisi edelleen näyttänyt hänet hirviönä - alleviivaten, että hän muuttui prinssiksi vain Kaunottaren silmissä. Mutta... ehkä tarinaa kuuntelevat ja katsovat tyttölapset mieluummin haluavat loppuun sen prinssin, oman tulevan aviomiehensä kuvajaiseksi.
Sinällään ajatuksesi on mielestäni hyvä, kyllähän jonkinlaisten referenssien olemassaolo helpottaa paikallistamaan itsensä jollekin kohtaa sukupuolijakaumaa.
...jatkan tässä edelleen saman sanoman toistamista: ongelma tässä koko sukupuolikeskustelussa on se, ettei oteta huomioon ihmisen tarvitsemaa sisäistä kokemusta omasta sukupuolesta ja sukupuolisuudesta olennaisena osana toimivan psyyken muodostamista! Puhutaan kyllä kulttuurin roolista ("ulkopuolinen"), fyysisistä tekijöistä ("biologia"), sekä henkisestä puolesta ("identiteetti"), mutta ei ymmärretä, että koko paketin toimivuus riippuu siitä, onko se psyyke muodostunut kunnolliseksi. Ja sukupuolisuus on olennainen osa psyyken rakentumisessa!
Mua harmittaa, etten keksi tähän nyt tältä istumalta hyvää vertausta kuvaamaan asiaa. Yritän kehitellä.
En kuitenkaan aliarvioisi hormonitoiminnan vaikutusta asiaan. Binääristen sukupuolten stereotypiathan perustuvat suurimmilta osin asioihin, mitä hormonitoiminta saa heidät tekemään. Varmasti se henkisesti maskuliininen poika haluaa yhtä lailla esittää, dominoida ja panna, vaikka hänellä olisikin pinkki paita päällä (kärjistetty esimerkki ;D)
Tässä nyt hypättiin hormoneista kulttuuriin. Ja unohdettiin se, mitä siellä mielessä on. Ja miksi siellä on sitä, mitä siellä on.
Yhtä tärkeä kysymys on, miksi siellä ei ole sitä, mitä siellä pitäisi olla, että ihminen ei kokisi ahdistusta. Riittämättömyyttä, kelpaamattomuutta, häpeää, vajavaisuutta, you name it.
Mutta on myös mahdollista, että lapsi haluaa/tarvitsee ihan oikeasti erilaisen vartalon, riippumatta ulkopuolisista ulkonäköpaineista yms. Tähän ei riitä vain se, että hän oppisi hyväksymään itsensä omassa kehossaan. Voi olla, että hän päätyy tähän ennen murrosikää, voi olla, että hän tarvitsee lisää aikaa.
Kummassakin tapauksessa murrosiän viivästyttäminen on hyvä ratkaisu.
Eikä helvetissä ole.
Lapsi ei ole kykenevä päättämään omasta sukupuolestaan.
Eihän kukaan anna lapsen tehdä asuntokauppojakaan.
Ja jos antaa, niin okei, se on vain rahaa. Nyt on vähän toiset jutut kyseessä.
(Tää menee jo ihan "mitä vittua?!" -tasolle...)
Ja sitten se disclaimer: mulla saattaa olla vähän hyökkäävän ja saarnaavan oloinen kirjoitustyyli. Se ei ole hyökkäystä ihmistä kohtaan, vaan asioita kohtaan. Argumentteja kohtaan.
Sossualan työntekijä, joka ohjeistaa vanhempiaan viemään sukupuolen korjausta haluavan lapsen terapeutille? Selvä. Ehkä opinnoissasi on aikoinaan tullut esille YK:n lasten oikeuksien sopimus ja maininta siitä, että lapsen etu on tärkeintä.. Luulisi, että sosiaalialalla työskentelevä haluaa lapsen parasta. T. Sossualaa opiskeleva
Ps. Jos kitiset ammattisi mainitsemisesta, kannattaa ottaa se pois profiilistasi.
-
Aiemmin, kun kerroin tuossa että kirjoitin aiheesta ja sitten sensuroin sen, lopetin tekstini toteamalla että otan lasten kasvatuksen tosissani.
Kirjoitin siihen myös "otan lasten kasvatuksen helvetin tosissani". Mutta mietin, oliko vähän liian dramaattista.
Totta se kuitenkin on.
Eli Perhonen89, kun vastaat tuolla tavalla, ilman argumentteja ja aloittamalla puhumaan minusta henkilönä, katson paremmaksi jättää vastaamatta sinulle. Koska joutuisin kommentoimaan sinua. Kerta et esitä mitään argumentteja, joihin vastaisin.
Ainoa mihin viittaat on "lapsen etu". Kuten olen tässä tuonut esille, kyse ei ole lapsen edun mukaisesta toiminnasta, jos hänen psyykkistä kasvua ei tueta - ja pahimmillaan päädytään leikkelemään hänen kehoaan, koska "tuntuu siltä".
Voit yrittää kumota väittämiäni aivan vapaasti. Teethän sen kuitenkin mahdollisimman täsmällisillä vasta-argumenteilla.
-
En nyt jaksa perustella tai kirjoittaa kilometrin mittaista viestiä niistä syistä, joista tuo edellinen toysnstuffin kirjoitus sai minut kyyneliin (kyllä, oikeasti), mutta sanon nyt lyhyesti, että toivon hänelle nykyistä laajempaa tapaa tarkastella asiaa nimeltä transsukupuolisuus. En tiedä, tunnetko sinä toysnstuff transsukupuolisia ihmisiä, mutta minä tunnen ja siksi myös koen asian aivan toisin. Kyllä, meni tunteisiin (vaikka karsastan kyseistä ilmaisua).
-
littleswitch: Juuri tuo mielenterveysongelmien yleisyys ennen ja jälkeen korjausten saa pohtimaan, että onko usein lähdetty korjaamaan jotain, mikä ei alunperin ollut vialla? Laskettu toivo sen varaan, että sukupuolen korjaaminen korjaa ulkopuolisuuden ja poikkeavuuden tunnetta. Parantaa ahdistuksen ja ristiriidat. Lopputulos voikin olla, että mikään ei muuttunut tai jopa paheni. Vaikka tässä puhuttaisiin vain muutamista prosenteista, he eivät ole numeroita, vaan ihmisiä, joita on ehkä autettu väärin.
Ilahduttavaa käydä näinkin asiallista keskustelua ihmisen kanssa, jolle asia on läheinen. Usein saa pelätä vain loukkaavansa, jos kyseenalaistaa vähänkään. Transihmiset ovat varmaan aiheestakin kovin herkkähipiäisiä, emmekä muut koskaan opi ymmärtämään, ilman asiallista keskustelua.
Kiitos.
Tuo on kieltämättä vaikea asia, varsinkin mielenterveysongelmien oireiden vaihdellessa ja sekoittuessa toisiinsa. Suomessahan eivät hoitoihin edes päästä, ellei psyyke ole riittävällä tasolla kuosissa. Toisaalta jos ongelmien osasyynä onkin sukupuoli-identiteetti, ongelmien hoitaminen ennen transitioitumista ei välttämättä ole edes mahdollista, ja päädytään pitkittämään prosessia joka olisikin ollut avuksi. Tämänhetkisellä tietämyksellä ihmismielen toiminnasta on vaikeaa löytää ratkaisua joka toimisi kaikille aiheuttamatta enempää kipua. Itselleni identiteetin selkeytyminen on kirkastanut asioita niin laajalla skaalalla, että tiedän kyseessä olevan enemmän kuin vain laastari muille ongelmille, mutta tätä ei tietysti voi yleistää.
Tuo, etteivät he ole numeroita vaan ihmisiä, on todella hyvin sanottu. Jos ihmisellä on muutenkin vaikeaa, väärille teille lähteminen ja vahingollisesti olon pahentaminen voi johtaa siihen kaikkein kamalinpaankin ratkaisuun.
-
Feminismin trendillä ja sukupuoli-trendillä on mun silmissä ollut yhteistä se, että joillakin näitä aatteita ajavien henkilöiden puheenvuoroissa (diskurssissa) on hyvin havaittavissa oleva sivujuonne, jonka sanoman perusteella näyttää hyvin selkeästi siltä, että sen tavoite on ollut saada heteromiehet tuntemaan olonsa jollain tapaa syylliseksi tai huonoksi.
Tässä(kin) keskustelussa on toistuvasti kerrottu ja tarkennettu, että kyseessä on laajempi kulttuurin kritiikki, eikä yksittäisiä miehiä, tai miessukupuolta koskeva lyttääminen. Siksi mun silmissä näkyy epävarmoja heteromiehiä, jotka hyppäävät takajaloilleen hokeemaan "ei kaikki miehet! enää ei saa olla mies! mitään ei saa sanoa! minua syytetään! minä olen uhri!", kun joku osoittaa näitä cis-heterokulttuurissa olevia ongelmia.
Kyse ei ole meistä, vaan siitä kulttuurista, jonka osasia aivan kaikki me tällä pallolla tallaavat tavalla tai toisella olemme. Nämä ongelmat pitäisi suoraselkäisesti tunnustaa ja alkaa itse toimimaan niiden kitkemiseksi, eikä ripustautua ristille huutamaan omaa syyttömyyttään.
-
Lapsen on kuitenkin mielestäni johdonmukaista tajuta murrosiässä kehonsa olevan vääränlainen, sillä tänä aikana tapahtuu suurin osa sukupuolten välillä erilaisista muutoksista.
Kroppa tuntuu vieraalta, väärältä, hämmentävältä, jne. jne. Kuuluu murrosikään. Syynä on se, että sisäinen kuva itsestä ei vastaa (enää) sitä, miltä ulkoisesti näyttää. Tämän ohella uudet tuntemukset sekä itse kehosta, että sisäisistä voimista (latenssi-iässä torjuttu seksuaalivietti), miehisyyden/naiseuden aktivoituminen sekä sosiaalisena että (sosio)kulttuurillisena kysymyksenä, jne. jne.
Genitaalit eivät ole ainoa asia, mikä kehossa saattaa tuntua väärältä.
Ja se, että jokin "tuntuu väärältä", ei ole syy eikä peruste todeta, että se "on väärä". Ihminen toimii tietoisten ja tiedostamattomien tunteiden ja toiveiden sekasoppana. Se mitä on pinnalla nyt, ei välttämättä ole (eikä edes usein ole) se juttu, mikä oikeasti vaivaa.
Se miten jokin epämukavuus ilmenee - mihin se kiinnittyy - ei tarkoita, että se olisi itse ongelma.
On täysin normaalia (neuroottisuutta) uskoa, että jokin asia omassa kehossa on se probleema, miksi ei ole tyytyväinen itseensä ja jonka muuttuminen paremmaksi tai puuttuminen tekisi tyytyväiseksi itseensä. Jotkut menevät sitten leikkauttamaan itselleen paremman leuan, nenän, huulet, rinnat. Ja kas, jonkin ajan päästä se onkin jokin muu juttu, mikä on syypää omaan tyytymättömyyteen.
Kunnes, parhaimmillaan, tajutaan joku päivä, että ongelma on se tyytymättömyyden tunne. Eikä se kohde, mihin se on sitoutunut - eli kohdistettu.
Kun tämän tajuaa, voi mennä selvittämään sitä tyytymättömyyden tunnetta terapiaan. Ja löytää sieltä (about) kaiken sen, mistä se juontuu ja miksi siihen reagoi niinkuin reagoi. Miksei sitä ole voinut kokea alkuperäisenä, vaan se on pitänyt ohjata jonnekin muualle.
Nykyaikainen naiivi trendi siitä, että ihminen tietää itse mikä on hänelle parhaaksi ja se mikä tuo kivan, hyvän ja "terapeuttisen" olon, on kehittävää ja kasvattavaa, on ihan bullshittiä.
Kasvu tapahtuu kivun kautta. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
toysnstuff: Ihmettelen miten selkeästi paljon asiaa pohtineelle on jäänyt noinkin antiikkinen käsitys sukupuolesta. Suosittelen ottamaan asiasta oikeasti selvää. Itse en rupea ohjaamaan, minulta menisi siinä mielenterveys.
Se että meillä on nyt tämä trendi menossa ei tarkoita sitä, että se olisi a) hyväksi eikä b) "oikein".
Viittaan tässä diskurssiin ja paradigmaan.
Historiasta löytää esimerkkejä aivan riittämiin. Seksuaalisuuden saralla ne on niin rivoja, ettei viitsi ottaa puheeksi. Joku alkaisi kuitenkin valittamaan asioiden rinnastamisesta/vertaamisesta.
Lapsen tukeminen, auttaminen ja kriittistenkin kysymysten ja kantojen esittäminen voidaan hyvin tehdä siitä lähtökohdasta, että hyväksytään ihminen yksilönä. Ts. minusta kasvattajan, oli hän sitten vanhempi tai kasvatusalan ammattilainen, ei tarvitse kertoa, että lapsi on hyvä tyttö tai poika vaan hyvä juuri sellaisena kuin on.
Minusta on ihan suotavaa ja näppärää sanoa joillekin, oikeissa kohtaa, jotain joka tukee heidän orastavaa miehisyyttään / naisellisuuttaan.
Ihminen rakentaa itsekuvaansa ja sen myötä itsetuntoaan hyvin paljon siitä, mitä hänelle sanotaan. Kun saa kuulla jotain posiviista omasta naiseudesta tai mieheydestä, se on yksi pieni kolikko (joskus isokin) siihen henkiseen säästöpossuun. Johon sitä pääomaa kasataan. Ja jota jonain päivänä vielä varmasti koetellaan.
Kun poju tuntee olevansa hyväksytty arvostamiensa miesten toimesta, hänen ei _ehkä_ tarvitse hakea sitä miehisyyden tuntoa hakkaamalla tuttuja tai tuntemattomia kadulla niin että hampaat tippuu.
Tai sen tytön ei tarvitse 'lorttoilla' miehestä toiseen saadakseen kokea, että joku mies hyväksyy hänet ja arvostaa häntä (kun isä ei/puuttui).
Tämä on ihan käytännön kannalta toimivaa työtä toisen itsetunnon ja sukupuoli-identiteetin vahvistamiseksi.
Itselläni näiden ajatusten pohjana toimii vastikään nähty video oikeasta perheestä, jossa pojan vartaloon syntynyt poika oli sitkeästi pienestä asti ilmoittanut olevansa tyttö.
Olikohan poika vaan kokenut sen liian mahdottomana asiana hyväksyä, että ensin samaistuttuaan äitiin hän joutui huomaamaan, sukupuolierojen ilmaannuttua hänen maailmaansa, että hitto, en olekaan samanlainen kuin äiti. Tavanomainen tie tässä on siirtyä kohti isää ja häneen samaistumista. Jostain syystä poika ei siihen kyennyt?
Kasvatusalan ammattilaisten joukossa ja koulutuksessa tuntuu vallitsevan vahvasti ajatus, jossa tukeminen ja kannustaminen ja kyseenalaistamaton hyväksyminen sukupuoliristiriitoja potevien kohdalla on ainoa oikea tie.
Jokunen vuosikymmen sitten oltaisiin ohjattu varmaan sinne terapiaan.
Trendit.
Toivon, että jonain päivänä - vuosikymmenen tai sadan vuoden päästä - nykyaikaa ihmetellään kautena, jolloin oli villitys, että jokainen voi päättää oman sukupuolensa itse. Ja että homma ei pysynyt vain mielipiteiden tasolla, vaan alettiin muokkaamaan myös kehoa.
Vaihtoehtoisesti tämä on alku jollekin sellaiselle, jossa (loistavan Transmetropolitan-sarjakuvan mukaisesti) sukupuolisuus ja kehon muokkaaminen normalisoituu tavanomaiseksi toiminnaksi. Jää nähtäväksi.
Silloin, kun homman seurauksena on tyytyväinen, ristiriidoista vapautunut yksilö (sisäinen ristiriita on ulkoistettu ja ratkaistu ulkoisin keinoin, vai ristiriita on työstetty muutosprosessin yhteydessä siten, että vallitsevaksi on jäänyt voimakkaampi puoli?) niin sehän on vallan kiva juttu yksilön kannalta. Mutta jokaisella kerralla, kun näin ei ole, niin vituiks men. En usko, että kukaan ihminen - lapsi, teini, aikuinen - pystyy käsittämään ennalta, mitä se todellisuudessa on, että alkaa muokkaamaan kehoaan hormoneilla ja/tai leikkauksilla. Siksi sitä ei I) pitäisi antaa lasten eikä nuorten tehdä, sekä II) kuvitella, että voisi tietää ennalta, että se on itselle "hyväksi" ja "oikein". Että "sitä minä haluan olla". Kun tätä "sitä", tilaa jossa sitten tulee olemaan, ei voi ennalta tuntea. Se on vain kuvitelma. Fantasia.
Ja jokainen tietää, kuinka se kuviteltu, fantasioita, odotettu ja toivottu asia ei osottaudukaan sellaiseksi, minkä sen luuli olevan.
Se odottaminen, kuvittelu ja tavoittelu saattoi itsessään olla - itseasiassa - paljon antoisampaa ja mieluisampaa, kuin sen asian saaminen.
Kasvatusalan ammattilaisten joukossa ja koulutuksessa tuntuu vallitsevan
Olen käsityksessä, että keskusteluavun pariin sukupuoliristiriitoja kokevat ohjataankin ja siellä otetaan huomioon sekä sukupuoli, että henkinen hyvinvointi yleensä. Sitä en osaa sanoa, missä hengessä keskusteluja käydään.
Niinpä. Ja tuo on se olennainen huomio. Terapioitakin on erilaisia: toisissa yritetään opettamaan positiivista ajattelua ja välttämään ongelmien juurien kohtaamista, toisissa yritetään muokata ajattelutapaa niin, että olisi vähemmän epämukavaa olla, ja joissakin pyritään löytämään ja hyväksymään itsestä mahdollisimman paljon sitä, mikä on syystä tai toisesta jouduttu työntämään pois mielestä. Tämä viimeisin vaihtoehto on se, mitä pidän parhaana vaihtoehtona - myös tähän sukupuoli-kysymykseen.
Itse halusin lapsena olla poika. Kerroin reippaasti ääneen useasti, kuinka minullekin vielä kasvaa pippeli. Minulla tämä johtui vain siitä, että leikkitoverini olivat poikia aina kouluikään asti. Mistään kriisistä ei voinut puhua. Vaikea sanoa, miten asia olisi kääntynyt, jos vanhempani olisivat alkaneet jutella, että voin halutessani olla poika ja parhaansa mukaan auttaa minua olemaan poika.
Hyvä esimerkki. Ja itsessään tuo, että tyttö toivoo - tai elättelee toivetta - että hänelle vielä kasvaa se pippeli (tai että hänellä ON se pippeli, se vain on kovin kovin pieni) on ihan tyypillistä. Varmaan useimmat ovat vain onnistuneet poistamaan nuo ajatukset omista tavoitettavissa olevista muistoistaan. Mutta tuossakin on jo kysymyksensä: jos kyse on kouluikäisestä tytöstä, joka tosin on oppinut olemaan sanomatta tätä ääneen (koska muut sitten alkavat nauramaan), niin antaako tytön elätellä toiveitaan ja antaa omaa tahtiaan löytää ratkaisu (hyväksyntä) asiaan, vai keskustellako asiasta hänen kanssaan jo ennen murrosikää, jolloin asia viimeistään 'kriisiytyy' osana sukupuolensa haltuun ottamista? Yhdelle voi olla hyvä antaa olla, toinen olisi saattanut tarvita ennakoivaa tukea ja vahvistusta asian hyväksymiseksi.
Minusta on hyvin suuri harmi, ettei tällaisia ihmisen kehitykseen kuuluvia asioita ole yleisesti tiedossa. Niitä ei vain tehdä tunnetuksi.
Olen kyllä kerran ehdottanut Ylelle, että aloittaisivat ohjelmasarjan jossa muutama alan henkilö kertoisi tällaisista sisäistä prosesseista, jotta niiden ilmentymät eivät tulisi vanhemmille yllätyksinä ja että niihin osallistuttaisiin suhtautua hyväksyvästi sekä kasvatukselliselta kannalta onnistuneesti. Ei ole näkynyt.
Silti en sanoisi, että on väärin tukea lasta sukupuolen korjaukseen. Mutta on varmasti vääriä tapoja siihen. Auttaminen ja tukeminen voi olla sitäkin, että varmistetaan sen olevan oikea ratkaisu. Esimerkiksi sen terapian avulla.
Terapia on eri asia kuin käynti henkilön luona, joka selvittelee, oletkohan nyt varmasti tyttö pojan kehossa vai poika tytön kehossa. Nykyään tuota terapia-sanaa vaan käytetään kovin holtittomasti milloin missäkin merkityksessä.
Feminismin trendillä ja sukupuoli-trendillä on mun silmissä ollut yhteistä se, että joillakin näitä aatteita ajavien henkilöiden puheenvuoroissa (diskurssissa) on hyvin havaittavissa oleva sivujuonne, jonka sanoman perusteella näyttää hyvin selkeästi siltä, että sen tavoite on ollut saada heteromiehet tuntemaan olonsa jollain tapaa syylliseksi tai huonoksi.
Tässä(kin) keskustelussa on toistuvasti kerrottu ja tarkennettu, että kyseessä on laajempi kulttuurin kritiikki, eikä yksittäisiä miehiä, tai miessukupuolta koskeva lyttääminen. Siksi mun silmissä näkyy epävarmoja heteromiehiä, jotka hyppäävät takajaloilleen hokeemaan "ei kaikki miehet! enää ei saa olla mies! mitään ei saa sanoa! minua syytetään! minä olen uhri!", kun joku osoittaa näitä cis-heterokulttuurissa olevia ongelmia.
Kyse ei ole meistä, vaan siitä kulttuurista, jonka osasia aivan kaikki me tällä pallolla tallaavat tavalla tai toisella olemme. Nämä ongelmat pitäisi suoraselkäisesti tunnustaa ja alkaa itse toimimaan niiden kitkemiseksi, eikä ripustautua ristille huutamaan omaa syyttömyyttään.
Yritätkö sanoa, että kuvaamaani ilmiötä ei esiinny?
-
Varmasti voi olla yksittäisiä ihmisiä, jotka syyn tai toisen varjolla haluavat saada jonkun muun tuntemaan olonsa huonoksi. Lgbtq-oikeuksien ajaminen, tai heterokulttuurin ongelmankohtien kritisointi ei ole sitä, eikä sitä tehdä sen vuoksi, eikä siksi yksittäistapausten tuominen kokonaisuutta käsittelevään keskusteluun ole hedelmällistä. Se vaikuttaa ainoastaan savuverholta, jolla yritetään ohjata keskustelu sivuun varsinaisesta aiheesta.
-
Varmasti voi olla yksittäisiä ihmisiä, jotka syyn tai toisen varjolla haluavat saada jonkun muun tuntemaan olonsa huonoksi. Lgbtq-oikeuksien ajaminen, tai heterokulttuurin ongelmankohtien kritisointi ei ole sitä, eikä sitä tehdä sen vuoksi, eikä siksi yksittäistapausten tuominen kokonaisuutta käsittelevään keskusteluun ole hedelmällistä. Se vaikuttaa ainoastaan savuverholta, jolla yritetään ohjata keskustelu sivuun varsinaisesta aiheesta.
Ok.
Mun ydin on ollut tässä sukupuoli-identiteetissä ja sukupuolisuudessa psyykkisen kontekstin kautta - ja etenkin lapsissa ja heidän kasvun ja kehityksen turvaamisessa.
Heterokulttuurin ongelmakohtien kritisointi ja lgbtq-oikeuksien ajaminen ei oikein tunnu kauhean ytimeltä just nyt. Vaikka se voisi olla lähempänä itse topikin alkua ja sitä normaalia liipalaapaa... Mutta jatkossa takaisin itse asiaan ->
Edit:
Äh, pakko se on tulla vielä kokoamaan muovailuvahasta.
Kohta johon kiinnitit huomion oli alustus itse aiheeseen ja alustuksena sen funktio oli sekä 1) esittää sen sisältämä manifesti huomio, mutta etenkin II) havainnollistaa sitä mekanismia, jolla ihmismieli eli psyyke torjuu ja siirtää epämukavia asioita itsestä pois, mieluiten ulkopuolelle. Silloin saadaan kohde, jota syyttää ja/tai jota vastaan taistella, sen sijasta, että sisäinen ristiriita käsiteltäisiin sisäisesti.
Tämä toimii analogiana sille, miten voi käydä oman sukupuoli-identiteetin kanssa: koetaan jotain sisäisesti, joka yritetään ratkaista ulkoisesti.
Mikäli se kokemus (ristiriita, jännite) olisi ratkaistavissa sisäisesti ilman tarvetta ulkoiseen (fyysiseen) puuttumiseen (oli se sitten [mieliala]lääkkeet, hormonit, leikkaukset), niin ulkoinen puuttuminen on tarpeetonta. Se mikä jää, on työ. Se tarvittava psyykkinen työ, joka on tehtävä sisäisen ristiriidan/jännitteen neutralisoimiseksi.
Ah, juuri väärä sana. Sukupuolen muuttaminen identiteetin sekä fyysisen kehon kautta on nimenomaan asian neutralisoimista. Se ei ole sitä, mitä tarkoitin. Jännitteen ja ristiriidan sisältämät tekijät tulee tunnistaa, käydä läpi, sitoa ja hyväksyä - ts. integroida osaksi itseä. Sitten se 'neutralisoituu', mutta ei kuoliaaksi, vaan niin, että aiemmin sietämätöntä jännitettä aiheuttaneet tekijät muuntuvat osaksi käytettävissä olevaa psyykkistä 'energiataloutta'. Eli siinä missä ennen oli kapinoiva Gallialaiskylä, on nyt valtion kassaa rikastuttava kivipaasitehdas. Ja vienti alkaa kukoistamaan kun kysyntä yllättää kaikki odotukset.
Jos tätä työtä (ja kriisin saavuttaneessa pisteessä se tapahtuu nimenomaan suhteessa toisiin, toisia ihmisiä apuna käyttäen) ei yritetä tehdä - kuten käy silloin, jos aletaan tukemaan lasta vapaavalintaisella sukupuolisuudella hänen sukupuolisuuden ja sukupuoli-identiteetin kehityksen alkaessa ja jatkuessa päiväkodista aikuisuuteen asti - niin ei tarvita kauheasti päättelykyä, jos myöhemmin ilmenee tarvetta alkaa kyselemään, missä meni vikaan? Missä oltaisiin voitu tehdä toisin?
Eri asia on sitten se, tuleeko ja kenen kohdalla näin tapahtumaan - että se muutos ei sitten olekaan elämänmittaisena valintana onnistunut valinta.
Se taitaa monesti selvitä vasta jälkikäteen. Ennalta sitä ei voi tietää.
Siksi terapiassa oman sukupuoli-identiteetin ja sukupuolisuuden (sekä sen ohella koko itseyden, menneisyyden ja nykyisyyden) haltuunottaminen ja integrointi on minusta paras ratkaisu, jolla lähestyä asiaa. Aloittaa siitä. Missä raja menee, en tiedä, mutta ihan surutta voisin sanoa että jos itse sen joutuisin määrittelemään, niin puhuisin jostain 3-5 vuoden minimijaksosta. Että jos sen aikana ei ala selvenemään jo jotain, niin ehkä sitten...
-
Otan vaikka varoituksen, määräaikaisen bannin tai viharyöpytyksen tämän sanomisesta:
Ylläoleva toysnstuffin viesti koskien transsukupuolisuutta on kuin lukisi Maria Nordinin mainosta eheytymisestä Priden aikaan. Järkyttävää höpönlöpöä ja selkeästi perehtymättömän ihmisen puolueellista, leimaavaa ja ennen kaikkea lapsekkaan oloista yleistämistä asiasta, josta ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä.
-
Otan vaikka varoituksen, määräaikaisen bannin tai viharyöpytyksen tämän sanomisesta:
Ylläoleva toysnstuffin viesti koskien transsukupuolisuutta on kuin lukisi Maria Nordinin mainosta eheytymisestä Priden aikaan. Järkyttävää höpönlöpöä ja selkeästi perehtymättömän ihmisen puolueellista, leimaavaa ja ennen kaikkea lapsekkaan oloista yleistämistä asiasta, josta ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä.
Tämä. Käy sääliksi niitä jotka hänen vastaanotolleen päätyvät.
-
Otan vaikka varoituksen, määräaikaisen bannin tai viharyöpytyksen tämän sanomisesta:
Ylläoleva toysnstuffin viesti koskien transsukupuolisuutta on kuin lukisi Maria Nordinin mainosta eheytymisestä Priden aikaan. Järkyttävää höpönlöpöä ja selkeästi perehtymättömän ihmisen puolueellista, leimaavaa ja ennen kaikkea lapsekkaan oloista yleistämistä asiasta, josta ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä.
Kiitos bunni, että sanoit tämän ääneen.
-
Mutta eiväthän naiset saa arvostella dominoivia miehiä!
(Sarkasmivaroitus)
-
Mutta eiväthän naiset saa arvostella dominoivia miehiä!
(Sarkasmivaroitus)
Ainakaan feministit! ;D
-
On täysin normaalia (neuroottisuutta) uskoa, että jokin asia omassa kehossa on se probleema, miksi ei ole tyytyväinen itseensä ja jonka muuttuminen paremmaksi tai puuttuminen tekisi tyytyväiseksi itseensä. Jotkut menevät sitten leikkauttamaan itselleen paremman leuan, nenän, huulet, rinnat. Ja kas, jonkin ajan päästä se onkin jokin muu juttu, mikä on syypää omaan tyytymättömyyteen.
Kunnes, parhaimmillaan, tajutaan joku päivä, että ongelma on se tyytymättömyyden tunne. Eikä se kohde, mihin se on sitoutunut - eli kohdistettu.
Kun tämän tajuaa, voi mennä selvittämään sitä tyytymättömyyden tunnetta terapiaan. Ja löytää sieltä (about) kaiken sen, mistä se juontuu ja miksi siihen reagoi niinkuin reagoi. Miksei sitä ole voinut kokea alkuperäisenä, vaan se on pitänyt ohjata jonnekin muualle.
Onks sulla jotain dataa ton väitteen tueksi? Vai vaan mutu fiiliksiä. Mistä tiedät että transihmiset jotka käyvät prosessin läpi ei ole tyytyväisiä lopussa? Psykoanalyysin mukaan toki kaikki johtuu aina jostain Freudilaisesta lapsuudesta, mutta se ei välttämättä vastaa todellisuutta missä eletään. Vähän hassua yleistää noin räikeästi.
Nykyaikainen naiivi trendi siitä, että ihminen tietää itse mikä on hänelle parhaaksi ja se mikä tuo kivan, hyvän ja "terapeuttisen" olon, on kehittävää ja kasvattavaa, on ihan bullshittiä.
Sori mut sun kirjoitusten perusteella sun uskomus tuntuu olevan se että sä tiedät mikä ihmisille on parhaaksi ja mikä tuo kivan, hyvän ja "terapeuttisen" olon. Mun mielestä se on vähän naiivia ja bullshittia.
Jos et tiedä miks se on naiivia niin kannattaa vähän elää ja kokea ja tutustua erilaisiin ihmisiin. Saatat yllättyä ;)
-
Otan vaikka varoituksen, määräaikaisen bannin tai viharyöpytyksen tämän sanomisesta:
Ylläoleva toysnstuffin viesti koskien transsukupuolisuutta on kuin lukisi Maria Nordinin mainosta eheytymisestä Priden aikaan. Järkyttävää höpönlöpöä ja selkeästi perehtymättömän ihmisen puolueellista, leimaavaa ja ennen kaikkea lapsekkaan oloista yleistämistä asiasta, josta ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä.
Se mistä kirjoitan, on ihmisen psyyke. Sen kehittyminen, muodostuminen, sekä miten se toimii. Ihmisen mieli ja sen sisäiset myllerrykset ja virtaukset.
Kokemus omasta sukupuolisuudesta, sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta sijoittuu sinne mieleen, eikö vain? Tästä toivottavasti ollaan kaikki samaa mieltä.
Se mistä en kirjoita on aikuisena korjausleikkauksen tai hormonihoidon läpikäyneen tai vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutuvan henkilön "eheyttäminen" alkuperäisen biologisen sukupuolensa sukupuoli-identiteettiin. Vaikka yhtymäkohtia sinne suuntaan aiheessa onkin. Ja varmasti niitä on helppo kuvitella.
Olenkohan vielä sanonut tätä tarpeeksi selvästi: ihmisen identiteetti, käsitys itsestä, ei kehity eikä muodostu yksinkertaisesti niin, että hän "on se miksi hän tuntee itsensä". Psyyken sisällä on aina ambivalenssia, ristiriitoja, torjuntaa. Poissulkemista. Silloin kun se on ehdotonta, jotain suljetaan kokonaan pois eikä sitä tunnisteta eikä tunnusteta. Silloin kun se on vaillinaista, sen häivähdykset voi vielä tunnistaa. Silloin kun se - mikä on aiemmin torjuttua - on onnistuttu integroimaan osaksi itseä, sen voi tunnistaa ja kokea ilman ahdistusta.
Näitä prosesseja ja käsitteitä on hyvin vaikea hahmottaa, ellei ole joko perehtynyt aiheeseen tai tunnistanut niiden toimintamekanismin omakohtaisesti.
Eikä niistä puhuta perusopetuksessa. Jotta kaikilla olisi käsitys siitä, miten mielen muodostuminen tapahtuu ja millaisia sen defensiiviset prosessit ovat.
Siksi niitä ei myöskään osata yleisesti ottaa huomioon keskustelussa siitä, kuinka lasten ja nuorten (sukupuoli-)identiteetin haasteisiin kannattaisi suhtautua.
On täysin normaalia (neuroottisuutta) uskoa, että jokin asia omassa kehossa on se probleema, miksi ei ole tyytyväinen itseensä ja jonka muuttuminen paremmaksi tai puuttuminen tekisi tyytyväiseksi itseensä. Jotkut menevät sitten leikkauttamaan itselleen paremman leuan, nenän, huulet, rinnat. Ja kas, jonkin ajan päästä se onkin jokin muu juttu, mikä on syypää omaan tyytymättömyyteen.
Kunnes, parhaimmillaan, tajutaan joku päivä, että ongelma on se tyytymättömyyden tunne. Eikä se kohde, mihin se on sitoutunut - eli kohdistettu.
Kun tämän tajuaa, voi mennä selvittämään sitä tyytymättömyyden tunnetta terapiaan. Ja löytää sieltä (about) kaiken sen, mistä se juontuu ja miksi siihen reagoi niinkuin reagoi. Miksei sitä ole voinut kokea alkuperäisenä, vaan se on pitänyt ohjata jonnekin muualle.
Onks sulla jotain dataa ton väitteen tueksi? Vai vaan mutu fiiliksiä.
Tämä on niin perusjuttua, että vaikea keksiä miten tän "datailisi". Vähänkuin pitäisi alkaa selittämään, miksi matematiikan funktiot toimii. Alkaen siitä yhteenlaskusta. Eikö sen opettelu vaadikin aina sitä, että alkaa itse harjoittelemaan - yksi sormi pystyyn ja toinen rinnalle, "kuinka monta sormea on pystyssä?" kysytään vieressä, ja annetaan termejä: yksi, kaksi. Kuinka monta? Kaksi.
Mistä tiedät että transihmiset jotka käyvät prosessin läpi ei ole tyytyväisiä lopussa?
Otinko jossain kohti tähän kantaa?
Psykoanalyysin mukaan toki kaikki johtuu aina jostain Freudilaisesta lapsuudesta, mutta se ei välttämättä vastaa todellisuutta missä eletään. Vähän hassua yleistää noin räikeästi.
Olisi aika hassua, jos löytyisi ihminen, jonka elämällä, kokemuksilla, ajatuksilla ja tunteilla ei ole ollut vaikutusta siihen, millainen hän on nyt.
Nykyaikainen naiivi trendi siitä, että ihminen tietää itse mikä on hänelle parhaaksi ja se mikä tuo kivan, hyvän ja "terapeuttisen" olon, on kehittävää ja kasvattavaa, on ihan bullshittiä.
Sori mut sun kirjoitusten perusteella sun uskomus tuntuu olevan se että sä tiedät mikä ihmisille on parhaaksi ja mikä tuo kivan, hyvän ja "terapeuttisen" olon. Mun mielestä se on vähän naiivia ja bullshittia.
Väitänpä edelleen, että sellainen psyykkinen työ joka ei tapahdu tuskailun kautta, ei "oikeasti" muuta mitään. Se voi muuttaa manifestia käyttäytymistä sekä kokemusta asiasta - esim. "olen niin onnellinen nyt (mutta sen sijasta että raivostun miehelleni joka päivä, vihaan kehoani ja treenaan hulluna)" - perustuen uudenlaiseen defenssiin, mutta se ei kosketa asian varsinaista syytä. Psyykkinen 'kipu' ja jännitys on merkki siitä, että asiassa on jotain selviteltävää. Jos sen saa helpolla pois, on itse asia jäänyt ennalleen.
Ihmisillä on erittäin voimakas halu ja tarve uskoa, että heidän oma ajattelunsa ja päätöksentekonsa on rationaalista ja perustuu omiin, autenttisiin toiveisiin.
Koska en itse enää usko tähän, en voi myöskään uskoa sitä, että lasten ja nuorten ajatus omasta sukupuolesta olisi hyvä ja varteenotettava indikaattori sille, että kasvattajien tulisi tukea heidän sukupuolenvaihdosta.
Enemmän musta on kuitenkin merkitystä sillä - koska tämä on yleistä ja koskee kaikkia lapsia (=ihmisiä) - miten suhtaudutaan näihin arkisiin juttuihin suhteessa sekä sukupuoleen että sukupuoleen liitettyihin asioihin. Eli missä määrin tuetaan ja kannustetaan - tai vain annetaan - pukeutua/käyttäytyä/leikkiä sen toisen sukupuolen stereotyyppisissä rooleissa, sekä miten reagoidaan puheisiin siitä, kun lapsi alkaa väittää olevansa juuri sitä toista sukupuolta. Otetaanko se todesta ja aletaan tukea lapsen omassa mielessään muodostamaa mielikuvaa, vai pyritäänkö selvittämään mistä tämä juontuu, mitä sen taustalla on ja voiko se olla reaktio johonkin, mitä lapsi ei kyennyt kohtaamaan, käsittelemään ja sisäistämään syystä X.
Koska meidän aikuisten tehtävä on olla niitä, jotka auttavat lasta tekemään maailmastaan mielekkään. Ei "kivan", vaan sellaisen, jonka hän voi mieltää. Sisällyttää mieleensä. Sillä sen oman mielensä varassa hän tulee toimimaan ja elämään elämänsä. Kokemaan maailmansa. Niin sisäisen, kuin ulkoisen.
Mutta eiväthän naiset saa arvostella dominoivia miehiä!
(Sarkasmivaroitus)
Eikä kukaan saa arvostella nykyistä sukupuolen valinnanvapaus-trendiä.
Vai, saako?
(odotan joltakulta jotain tyyliin "no saa joo tottakai mutta ei nyt silleen niinku sää teet sen...", mutta muotoiltuna tosi hyväksyvän ja fiksun kuuloisesti.)
-
Otan vaikka varoituksen, määräaikaisen bannin tai viharyöpytyksen tämän sanomisesta:
Ylläoleva toysnstuffin viesti koskien transsukupuolisuutta on kuin lukisi Maria Nordinin mainosta eheytymisestä Priden aikaan. Järkyttävää höpönlöpöä ja selkeästi perehtymättömän ihmisen puolueellista, leimaavaa ja ennen kaikkea lapsekkaan oloista yleistämistä asiasta, josta ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä.
Tämä.
Minun mielestäni ihminen joka ei ole koskaan sukuelin-dysforiaa kokenut, voisi varoa mitä siitä kirjoittaa. Kyllä se on ihan todellinen asia, ei vain mikään tilapäinen mielenhäiriö, vaihe mikä menee ohi tai vaatii psykologia. Ko. asia vaikuttaa kaikkeen elämässä, sosiaalisiin tilanteisiin, työhön, opiskeluun, harrastuksiin yms.
Ja paras hoitomuoto on se veitsi.
-
Kiitos toysnstuff. Kävin heti selvittämässä miten voin tukea juuri translapsia ja -nuoria enemmän.
Mä en lähde sun kanssa inttämään mutta pari linkkiä jätän, jos vaikka ihan ajatuksella lukisit ne läpi:
https://nuoret.seta.fi/
https://www.transperheet.fi/
https://seta.fi/2017/11/16/viisi-myyttia-lapsista-ja-sukupuolen-moninaisuudesta/
Mä oikeasti toivon, että olet työssäsi (sikäli mikäli teet töitä translasten ja -nuorten parissa) ammattilainen ja et tuo omia näkökantojasi esille lasta ja nuorta aliarvioiden.
-
Minä luulen toysnstuff että sinun mielipiteesi on nyt tullut selväksi :)
Pidän huolipuhetta sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta melko kummallisena. Se kun tuntuu perustuvan täysin tuulesta temmattuihin käsityksiin siitä, mitä sellainen kasvatus käytännössä tarkoittaa. Ei, ei tarkoita sitä että päiväpiirissä kehotetaan nostamaan kädet ylös ne jotka haluaa olla poikia ja ne jotka tyttöjä ja sillä sitten mennään. Ylipäätään, ei kyse ole ollenkaan siitä että sukupuoli nähtäisiin valintakysymyksenä. Jos se olisi sitä, väitän että suurin osa valitsisi pysyä syntymässä määritellyssä leirissä, koska ihan takuuvarmasti pääsisi elämässä helpommalla.
Sukupuolittuneiden stereotypioiden tiedostaminen ja kyseenalaistaminen tekisi minusta hyvää jokaisen psyykelle. Siinä vaiheessa jos huomaa toimivansa tai ajattelevansa jollain ikävältä tuntuvalla tavalla vain siksi että penis joko on tai puuttuu, on ehdottomasti aika heivata pyrkimys täyttää sellaisia odotuksia.
-
Sukupuolittuneiden stereotypioiden tiedostaminen ja kyseenalaistaminen tekisi minusta hyvää jokaisen psyykelle. Siinä vaiheessa jos huomaa toimivansa tai ajattelevansa jollain ikävältä tuntuvalla tavalla vain siksi että penis joko on tai puuttuu, on ehdottomasti aika heivata pyrkimys täyttää sellaisia odotuksia.
Ympyrä sulkeutuu. Kolumnistin avauksessa stereotypiat ovat ok mutta vaihtamalla kohde, eivät enää ole. :)
-
pikkusisko, käytännössä kuitenkin on tilanteita, joissa opettajat näkevät tarpeelliseksi esimerkiksi laittaa sukupuoliristiriitoja kokevan oppilaan kertomaan luokkatovereilleen, että onkin tyttö/poika, vaikka syntymässä on eri genitaalit saanut. Selkeitä kaikille toimivia malleja ei ole, eikä tule, koska tavat kokea ja ilmaista sukupuolta ovat yksilöllisiä. Niin myös niiden nimeäminen.
Tietty sukupuolettomuus ja sukupuoliroolien heivaaminen olisi toivottavaa, mutta siihen on vielä pitkä tie. Ja etenkin lapset ja nuoret voivat reagoida erilaisuuteen niin voimakkaasti, että tilanteet on tavalla tai toisella kohdattava. Näin esimerkiksi kiusaamis- ja syrjimistilanteissa. Pahimmillaan oppilas haluaa salata asian vanhemmiltaankin, mutta koulussa asia on kohdattava.
Toisaalta, lapset ja nuoret tuntuvat usein olevan edellisiä sukupuolia fiksumpia. Itse olen juuri tälläkin viikolla opettanut seiskaluokkaa, jossa on tytöksi itsensä mieltävä pojaksi syntynyt henkilö. Koko koulu on asian kanssa ihan sinut. Omien lastenkin kanssa olen päässyt juuri tämän henkilön ansiosta keskustelemaan asiasta, kun he ihmettelivät, miten tyttö kuulostaa niin pojalta. Uskon, että kaikissa kodeissa keskustelua ei vain käydä yhtä avoimessa ja hyväksyvässä hengessä.
Se, että minulla tai samoin ajattelevilla ei ole vaikeuksia kohdata tällaisia ristiriitoja, ei kuitenkaan tarkoita, että kaikilla muilla se kävisi yhtä mutkattomasti. Valitettavasti. Käytäntö on olosuhteiden pakosta aika kirjavaa ja reagointia tilanteisiin, joihin ei voi varautua. Oman haasteensa tuo asian herkkyys ja henkilökohtaisuus.
-
Sukupuolittuneiden stereotypioiden tiedostaminen ja kyseenalaistaminen tekisi minusta hyvää jokaisen psyykelle. Siinä vaiheessa jos huomaa toimivansa tai ajattelevansa jollain ikävältä tuntuvalla tavalla vain siksi että penis joko on tai puuttuu, on ehdottomasti aika heivata pyrkimys täyttää sellaisia odotuksia.
Ympyrä sulkeutuu. Kolumnistin avauksessa stereotypiat ovat ok mutta vaihtamalla kohde, eivät enää ole. :)
Montako kertaa tämä sama kehä pitää sitten keskustelussa kiertää? Ympyrä sulkeutuu vain siksi, että itse palaat alkuun, koska et jostain syystä suostu sisäistämään, että reitti eteenpäin on olemassa ja se on moneen kertaan näytetty.
-
Minä luulen toysnstuff että sinun mielipiteesi on nyt tullut selväksi :)
Mitäh.. yritätkö vihjailla jotain...
Siinä vaiheessa jos huomaa toimivansa tai ajattelevansa jollain ikävältä tuntuvalla tavalla vain siksi että penis joko on tai puuttuu, on ehdottomasti aika heivata pyrkimys täyttää sellaisia odotuksia.
Ei.
Vaan silloin on aika selvittää, mihin se paha olo liittyy. Mihin kaikkeen se kytkeytyy. Ja miten sen saa pois. Ei kieltämällä, vaan hyväksymällä sen "ikävältä tuntuvan asian" validiksi kokemukseksi, joka kertoo kuin viesti, että jotain on nyt työstämistä vailla. Se kertoo kasvun ja kehityksen paikoista. Ellei sitten halua pakoilla ikävää oloa - mihin nykyään meillä on yhä enemmän kulttuurillisesti hyväksyttyjä keinoja ja tapoja.
Se "odotus" tuossa esimerkissäsi voi hyvinkin olla myös oma toive, joka vain koetaan vieraaksi siksi, ettei henkilö koe pystyvänsä vastaavan siihen. Eli kokee, ettei ole riittävä sen toteuttamiseen. Kun tämä riittävyyden tunto saavutetaan, se "odotuksen kohde" voi muuttua tavoitelluksi ja tavoitetuksi asiaksi, joka tuottaa tyytyväisyyttä.
Jos yritän oikein kovasti yksinkertaistaa asiaa, niin esitetään se näin:
Samaistuminen on termi, joka kuvaa sitä, että ihminen mieltää itsensä jonkin kaltaiseksi. Samaistuminen - identifikaatio - on ihmisen egon kannalta äärimmäisen tärkeä juttu. Sen avulla me luodaan itsemme ja pidetään itseämme kasassa. Sukupuolen suhteen on kahdenlaisia samaistumisia: miehiin sekä naisiin. Jokainen kehittää samaistumisia sekä miehiin, että naisiin.
Sitten alkaa se kehitys, mikä luo sukupuolieroja identiteetissä. Eli tiettyjen tapahtumien myötä, joista osa on yleisiä ja osa yksittäisiä - alkaa näiden samaistumisten blokkaaminen. Tällöin mielestä pyritään karkoittamaan 'väärään' sukupuoleen liittyviä samaistumisia. Jos poikavauva on ensin samaistunut voimakkaasti äitiinsä ja huomaa tämän jälkeen sukupuolierot (sekä hyväksyy aikanaan, että ne ovat olemassa, eikä kiellä niitä) hän alkaa karkottamaan näitä äitisamaistuksia ja (ylenmääräisesti) painottamaan isäsamaistuksia. Jos isä on kuitenkin joku, joka ei tarjoa eikä tue hyviä identifikaation puolia, poikalapsi tarvitsee niitä muualta. Jos niitä ei mistään saa - tai saa riittämiin - niin hän voi jäädä tuskailemaan sukupuolista riittämättömyyttään, epämiehisyyttään, tai palata aikaisempiin äitisamaistuksiin. Tällöin, simppelisti kerrottuna, hänellä olisi vaikkapa 30% miehisiä samaistuksia ja 70% naisellisia. Onko tän jälkeen kumma, että pojasta alkaa tuntua, ettei hän oikein koe itseään mieheksi vaan naiseksi?
Pojan kannalta probleema on siinä, että hän ei saanut niitä hyviä miehisiä samaistuksia ja miehistä hyväksyntää, mitä hän oli halunnut ja tarvinnut. Niitä kohtaan on voinut tulla estymiä tai pelkoja. Arvonkieltoa. "No en haluaiskaan olla!" Ja kuitenkin oireet paljastaa, että joo-o, on siellä jotain. Jos tällaselle lapselle saadaan tuettua sukupuoli-identiteetin kasvua niin, että hän voi samaistua omaan sukupuoleensa ja ottaa oman kehonsa vastaan ja haltuun sellaisena kuin se on, niin minun mielestä se on mitä hienointa ja tavoittelemisen arvoista tukea nuorta sielua kohtaan.
Saa olla eri mieltä.
[edit: "koe" sana puuttui yhdestä kohtaa]
-
Se nyt vaan on jotenkin niin, että nykymaailmassa, jos sulla on mikropenis, se on edelleen ongelma, mutta
jos sä haluat poistaa sen mikropeniksen, se ei saa olla ongelma.
:o
-
Ah Baari. Muutaman viikon olen ollut lukematta ja tämä on pisin uusi ketju. Palautti hyvin mieleen miksi olen hävinnyt täältä pois.
-
Mitä jos pitäisit tuon keittiöpsykologisoinnin ja toisten sukupuolen patologisoimisen ihan omana tietonasi. Se ei kuulu tänne ja on myös ihan helvetin mautonta ja epäkohteliasta toisia ihmisiä kohtaan (sen lisäksi, että se on sisällöllisesti puhdasta roskaa).
-
(Varmaan OT alkuperäisestä aiheesta, mutta tämä oli jo pakko tuoda tänne.)
"American Psychoanalytic Association Issues Overdue Apology to LGBTQ Community
New York, NY – June 21, 2019 – The American Psychoanalytic Association is apologizing for their past views that pathologized homosexuality and transgender identities. The apology comes as the nation is celebrating the 50th anniversary of the Stonewall uprising in New York City when patrons of that now-historic establishment fought back against anti-LGBTQ prejudice, hatred and oppression. The announcement is scheduled for this morning at the start of their 109th Annual Meeting taking place in San Diego.
In 1969, homosexuality was considered a mental illness and sexual orientation was conflated with gender identity by the mental health field. This led to many being coerced, either by force or choice, into traumatic and harmful methods to “cure” homosexual desires and non-conforming gender identities. This belief also contributed to widespread discrimination and prejudice in housing, employment, healthcare, and in society at large.
“Regrettably some of that era’s understanding of homosexuality and gender identity can be attributed to the American psychoanalytic establishment,” said Lee Jaffe, president of APsaA. “It is long past time to recognize and apologize for our role in the discrimination and trauma caused by our profession.”
In the past several decades, APsaA has been advocating for LGBTQ equality. In 1997, the association became the first mainstream mental health organization to support marriage equality and has since been issuing position statements and lobbying to end conversion therapy, to lift the ban on LGBTQ people serving in the military, to address bullying and harassment of LGBTQ youth, and to advance civil rights overall.
“While APsaA is now proud to be advocating for sexual and gender diversity, we all know that hearing the words ‘we are sorry’ is important to healing past trauma,” said Jaffe."
https://apsa.org/content/news-apsaa-issues-overdue-apology-lgbtq-community
-
Ah Baari. Muutaman viikon olen ollut lukematta ja tämä on pisin uusi ketju. Palautti hyvin mieleen miksi olen hävinnyt täältä pois.
Jonkun Antin provo + omaa jutskaa + paska otsikko ja sehän on sitten siinä. Mahtava lukunautinto.
-
Mitä jos pitäisit tuon keittiöpsykologisoinnin ja toisten sukupuolen patologisoimisen ihan omana tietonasi.
Et sitten tainnut lukea tekstiäni sillä tarkkuudella, mitä sen kritisoiminen vaatisi.
En "patologisoinut toisten sukupuolia", vaan kuvailin psyyken toimintaa ja siinä vaikuttavia tekijöitä, jotka johtavat kokemukseen sukupuoli-identiteetistä, joka ei osu yksiin fyysisen sukupuolen kanssa.
Eli siinä missä joissain yhteyksissä puhutaan "mielenterveydestä" tai "mielisairauksista", minä en käytä noita termejä. On vain psyykejä, jotka ovat sellaisia kun ovat. Ts. on normaalia, että on erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia - mutta kysymys on siitä, miten niihin reagoidaan, kun henkilö on sukupuolisuutensa haltuunottamista tavoitteleva lapsi tai nuori. Otetaanko huomioon se, miten mieli toimii - miten se koostuu sekä tietoisesta että tiedostamattomasta puolesta - vai pidättäydytäänkö uskomuksessa, että vain tietoinen kokemus on validi sekä samalla "koko totuus"?
Tämä muuttaa suhtautumistavan koko asiaan.
Se ei kuulu tänne ja on myös ihan helvetin mautonta ja epäkohteliasta toisia ihmisiä kohtaan (sen lisäksi, että se on sisällöllisesti puhdasta roskaa).
Arvelinkin, ettei täällä saa esittää näkemystä, joka on tämänhetkisestä trendistä poikkeava. Sen sijasta että vastauksena olisi itse asiasisältöön kohdistuva kritiikki... noh, roskaksi on kiva kutsua sitä, mistä ei tykkää ja mitä ei halua ottaa vastaan. Mieleen tulee henkilö, joka pyyhkäisee kirjan edestään lattialle, koska...
Nojoo.
Ja mikäli muiltakin kuin sinulta Tuli jäi ymmärtämättä, mun kirjoitusten kohde on nimenomaan se kehittyvän lapsen/nuoren psyyke. Se, kenestä ympäristö on vielä kasvatuksellisessa vastuussa. Jos täällä ei voi puhua asiasta siksi, että joku aikuinen ihminen pahottaa siitä mielensä (miksi??), niin pitäisiköhän koostaa lista tabuista, mitkä eivät foorumille sovi keskustelunaiheeksi?
Pitäisköhän mun seuraavalla kerralla kysyä lupa modelta, kun haluan puhua asiasta joka on minusta tärkeä ja mielenkiintoinen.
(liittyy itse bdsm-sessioihin ja suhteisiin eli siihen, miten nämä palvelevat psyykeä erityisesti suhteessa torjuttuihin mielensisältöihin)
bikantti: konversioterapia on eri asia, kuin terapia, jossa tavoitteena on integroida torjuttu ja poislohkottu takaisin mielen käytettävissä oleviin sisältöihin. Paremman metaforan puutteessa sanotaan vaikka näin, että jos ihminen satuttaa jalkansa varhaisessa iässä, eikä sitä pystytä asianmukaisesti hoitamaan tuolloin siten, että henkilö voi jatkaa sen käyttämistä vaan joutuu linkkaamaan seuraavat kymmenen vuotta, niin terapia vertautuisi tässä fysioterapiaan jossa paikallistetaan ne lihakset jotka ovat jääneet käyttämättä, venytellään liialliset kireydet pois jotka estävät käyttämästä niitä, ja opetellaan kävelemään siten että molempia jalkoja voidaan käyttää (kuvitteellisella) täydellä kapasiteetillä. Se, mitä ihminen tekee sen jälkeen - eli mihin hän käyttää saavuttamaansa kävelykykyä - on hänen oma asiansa! Terapian tarkoitus ei ole valita kenenkään puolesta, vaan mahdollistaa valintojen vapaus. Koska muutoinhan se ei ole valinta.
disclaimer: puhun nimenomaan tiettyjen suuntauksien ja periaatteiden mukaisesti toteutetusta terapiasta. Näitähän on monenmoisia- Esim. amerikkalaisten psykoanalyytikoiden teoreettinen viitekehys ja toimintatavat voivat erota olennaisesti suomalaisen psykoanalyytikon - saati sitten ranskalaisen analyytikon - mallista hoitaa asiakastaan.
-
Täytyy kuunnella tuota podcast. Alun kuvauksen perusteella olen kyllä vilpittömän hämmentynyt, että missä tuohon ylitsepursuavan maskuliinisuuden paloon ja kilpailuun törmää nykypäivänä? Olen kai toisenlaisessa kuplassa. Viihdyn kyllä yliopistolla, mutta ilmapiiri on kyllä kaikkea muuta. Pikemminkin joka välissä muistutellaan, että mikään ei saa olla vanhakantaisen miesmäistä. Kaikkien pitää olla kavereita, ja pitää muistaa etukäteen miettiä ja analysoida, ettei kukaan vaan loukkaannu mistään, koskaan, eikä missään tilanteessa.
Treenit on siksi kivaa vaihtelua, voi olla edes tunnin tai pari hieman erilaisessa ympäristössä, ehkä edes leikillään vääntää siitä kuka on kovin jätkä :)) :love:
-
Olen todella iloinen, että tunnen suomalaisia psykoanalyytikkoja sekä psykodynaamisia psykoterapeutteja, joiden kanssa olen kokenut voivani keskustella sukupuolien kirjosta ja sukupuolikokemuksen tutkimisesta, sukupuolisuuden ilmaisusta jne., ilman että siinä on tullut fiilistä konversioterapiasta, puoskaroinnista, ihmisoikeuksien polkemisesta tai siitä, että jokin sukupuolikokemus tai sukupuoli-identiteetti olisi parempi, tavoiteltavampi tai arvokkaampi kuin jokin toinen. Arvostan heidän työtään, kykyään keskustella monipuolisesti ja kunnioittavasti sekä seurata ajantasaista tutkimusta kentällä ja päivittää tietojaan. Psykoanalyysillä on painolastinsa historian puolesta, ja on harmillista, mikäli psykoanalyysin menneisyys esitetään maallikkojen toimesta myös psykoanalyysin nykyisyytenä. Ammattilaisten keskuudessa ei tietenkään ole 100% konsensusta (kuten tieteelliseen keskusteluun kuuluu), mutta on olemassa muutakin kuin se sama, mitä on tehty 1900-luvun puolella.
-
bikantti: konversioterapia on eri asia, kuin terapia, jossa tavoitteena on integroida torjuttu ja poislohkottu takaisin mielen käytettävissä oleviin sisältöihin.
Pakko kysyä tarkennus kun ehkä mennyt ohi tai oon itse tulkinnut väärin...
Miten laajasti ajattelet sukupuoli-identiteetin ongelmien kumpuavan jostain torjutusta/poislohkotusta asiasta?
Varmasti joillain henkilöillä voi niin olla, mutta noista sun kirjoituksista sai sellaisen kuvan että pidät koko ilmiöä vain oireena jostain tukahdetusta traumasta tms.
Tän hetken transprosessiin kuuluu tutkimusvaihe missä muut mahdolliset syyt yritetään selvittää. Ja jos epäilyksiä on niin sit tutkitaan lisää ennen kun edetään hoidoissa. Itselläkin lykkääntyi hoidot vuodella kun olin epävarman oloinen asiasta, ei päästetty jatkoon. Lasten ja nuorten kohdalla ollaan varmastikin vielä varovaisempia.
Vuosi taideterapiassa ja omat epäilykset ja mitä-jossittelut oli hälvenneet, sit alkoi hoidot. Peilin edessä koettu dysforia katosi neljännen laserepiloinnin jälkeen kun viiksien varjoa näkyi enää vain vähän.. hiton helpottavaa elämän kannalta.
Voihan se tietty olla että se sun teorian mukainen juurisyy tulee jossain vaiheessa taas kummittelemaan ja joku aamu herään siihen että kyynärpää vituttaa :P. Mutta näillä näkymin suunta on aika päinvastainen.
-
bikantti: konversioterapia on eri asia, kuin terapia, jossa tavoitteena on integroida torjuttu ja poislohkottu takaisin mielen käytettävissä oleviin sisältöihin.
Pakko kysyä tarkennus kun ehkä mennyt ohi tai oon itse tulkinnut väärin...
Miten laajasti ajattelet sukupuoli-identiteetin ongelmien kumpuavan jostain torjutusta/poislohkotusta asiasta? Varmasti joillain henkilöillä voi niin olla, mutta noista sun kirjoituksista sai sellaisen kuvan että pidät koko ilmiöä vain oireena jostain tukahdetusta traumasta tms.
Tän hetken transprosessiin kuuluu tutkimusvaihe missä muut mahdolliset syyt yritetään selvittää. Ja jos epäilyksiä on niin sit tutkitaan lisää ennen kun edetään hoidoissa. Itselläkin lykkääntyi hoidot vuodella kun olin epävarman oloinen asiasta, ei päästetty jatkoon. Lasten ja nuorten kohdalla ollaan varmastikin vielä varovaisempia.
Vuosi taideterapiassa ja omat epäilykset ja mitä-jossittelut oli hälvenneet, sit alkoi hoidot. Peilin edessä koettu dysforia katosi neljännen laserepiloinnin jälkeen kun viiksien varjoa näkyi enää vain vähän.. hiton helpottavaa elämän kannalta.
Voihan se tietty olla että se sun teorian mukainen juurisyy tulee jossain vaiheessa taas kummittelemaan ja joku aamu herään siihen että kyynärpää vituttaa :P. Mutta näillä näkymin suunta on aika päinvastainen.
Ummikolta kysymys :
Onkos susta Onez parempi, että muiden tahojen toimesta käydään läpi ns. "että susta nyt varmasti tuntuu tältä ja tää nyt ihan varmasti on mitä sä haluat" vai että varaisit vaan ajan ja jotain napsittaisiin pois ?
Siis en hae mitään muuta tällä kuin prosessin läpikäyneen ihmisen rehellistä mielipidettä.
-
Ummikolta kysymys :
Onkos susta Onez parempi, että muiden tahojen toimesta käydään läpi ns. "että susta nyt varmasti tuntuu tältä ja tää nyt ihan varmasti on mitä sä haluat" vai että varaisit vaan ajan ja jotain napsittaisiin pois ?
Siis en hae mitään muuta tällä kuin prosessin läpikäyneen ihmisen rehellistä mielipidettä.
Mua ei kyselyt henk.koht haittaa, sitä ammattilaisten mielipidettä sinne polille lähdin hakemaankin. Mutta siinä vaiheessa kun tutkimuksiin hakeuduin olin oireillut ja pähkäillyt asiaa jo vuosia. Olin jo päätökseni tehnyt, vaikka siellä olikin vielä se "mitä jos olenkin väärässä" epävarmuus mukana.
Mutta se jäähy oli kyl myrkkyä. Se vei pohjan koko tulevaisuudelta. Ilman terapia tukea olis voinut käydä hassusti, sen verran syviin ja vaarallisiin vesiin siinä suistui. Sit kun hoidot lopulta varmistuivat alkoi taas näkymään valoa tulevaisuudessa.
Itse en ole napsimassa pois muuta kun karvoja. Sekin on aika raju operaatio mutta ei mitään verrattuna niihin isompiin leikkauksiin. Aika pihalla saa olla jos sellaisiin lähtee ilman että oikeasti haluaa ja tarvitsee niitä.
Nuorten kohdalla tietty pitää olla vähän tarkempi ja maltillisempi, ja mun käsityksen mukaan nykyään niin ollaankin. Mutta se kaikki prosessointi pitäis tapahtua tosi varovasti ja nimenomaan silleen ettei vahingossa käy niin kun mulla, eli että pohja lähtee hetkeks alta. Liian paljon transihmisiä kuolee oman käden kautta. Sukupuoli on kuitenkin se pohja jonka päälle se oma persoona rakentuu, jos se viedään niin mitä jää jäljelle.
-
Silloin on aika selvittää, mihin se paha olo liittyy. Mihin kaikkeen se kytkeytyy. Ja miten sen saa pois. Ei kieltämällä, vaan hyväksymällä sen "ikävältä tuntuvan asian" validiksi kokemukseksi, joka kertoo kuin viesti, että jotain on nyt työstämistä vailla. Se kertoo kasvun ja kehityksen paikoista. Ellei sitten halua pakoilla ikävää oloa - mihin nykyään meillä on yhä enemmän kulttuurillisesti hyväksyttyjä keinoja ja tapoja.
Se "odotus" tuossa esimerkissäsi voi hyvinkin olla myös oma toive, joka vain koetaan vieraaksi siksi, ettei henkilö koe pystyvänsä vastaavan siihen. Eli kokee, ettei ole riittävä sen toteuttamiseen. Kun tämä riittävyyden tunto saavutetaan, se "odotuksen kohde" voi muuttua tavoitelluksi ja tavoitetuksi asiaksi, joka tuottaa tyytyväisyyttä.
Jos yritän oikein kovasti yksinkertaistaa asiaa, niin esitetään se näin:
Samaistuminen on termi, joka kuvaa sitä, että ihminen mieltää itsensä jonkin kaltaiseksi. Samaistuminen - identifikaatio - on ihmisen egon kannalta äärimmäisen tärkeä juttu. Sen avulla me luodaan itsemme ja pidetään itseämme kasassa. Sukupuolen suhteen on kahdenlaisia samaistumisia: miehiin sekä naisiin. Jokainen kehittää samaistumisia sekä miehiin, että naisiin.
Sitten alkaa se kehitys, mikä luo sukupuolieroja identiteetissä. Eli tiettyjen tapahtumien myötä, joista osa on yleisiä ja osa yksittäisiä - alkaa näiden samaistumisten blokkaaminen. Tällöin mielestä pyritään karkoittamaan 'väärään' sukupuoleen liittyviä samaistumisia. Jos poikavauva on ensin samaistunut voimakkaasti äitiinsä ja huomaa tämän jälkeen sukupuolierot (sekä hyväksyy aikanaan, että ne ovat olemassa, eikä kiellä niitä) hän alkaa karkottamaan näitä äitisamaistuksia ja (ylenmääräisesti) painottamaan isäsamaistuksia. Jos isä on kuitenkin joku, joka ei tarjoa eikä tue hyviä identifikaation puolia, poikalapsi tarvitsee niitä muualta. Jos niitä ei mistään saa - tai saa riittämiin - niin hän voi jäädä tuskailemaan sukupuolista riittämättömyyttään, epämiehisyyttään, tai palata aikaisempiin äitisamaistuksiin. Tällöin, simppelisti kerrottuna, hänellä olisi vaikkapa 30% miehisiä samaistuksia ja 70% naisellisia. Onko tän jälkeen kumma, että pojasta alkaa tuntua, ettei hän oikein koe itseään mieheksi vaan naiseksi?
Pojan kannalta probleema on siinä, että hän ei saanut niitä hyviä miehisiä samaistuksia ja miehistä hyväksyntää, mitä hän oli halunnut ja tarvinnut. Niitä kohtaan on voinut tulla estymiä tai pelkoja. Arvonkieltoa. "No en haluaiskaan olla!" Ja kuitenkin oireet paljastaa, että joo-o, on siellä jotain. Jos tällaselle lapselle saadaan tuettua sukupuoli-identiteetin kasvua niin, että hän voi samaistua omaan sukupuoleensa ja ottaa oman kehonsa vastaan ja haltuun sellaisena kuin se on, niin minun mielestä se on mitä hienointa ja tavoittelemisen arvoista tukea nuorta sielua kohtaan.
Saa olla eri mieltä.
[edit: "koe" sana puuttui yhdestä kohtaa]
En olisi kaivannut tuota loppukaneettia ollakseni kanssasi erittäin vahvasti eri mieltä.
Mietin jo eilen, että otanko osaa tähän keskusteluun, päätin sitten nukkua yön yli ja totesin aamulla, että kyllä, otan osaa.
Pidemmittä puheitta aiheeseen:
Esität hypoteesin, jonka mukaan minun (transnainen) kokemukseni sukupuoli-identiteetistä ja sen rakentumisesta johtuisi siitä, että minulla ei olisi ollut miehisiä malleja ja positiivista palautetta saatavilla lapsena tai kehittyvänä nuorena.
Oman kokemukseni osalta ainakin tämä on ihan täyttä paskaa. Ai miksi?
No minäpä selitän, minulla ei ole juuri koskaan ollut minkäänlaista kiintymyssuhdetta äitiini. Äitini on ollut hyvn poissaoleva/olematon FEMINIININEN roolimalli. Isäni kanssa viihdyin lapsena siihen asti kunnes rupesin kokemaan sukupuoli dysforiaa noin yhdeksän vanhana. Mutta sen sijaan, että sitä olisi tuettu, että koen mitä koen ja olen nainen, vaikkakin olen saanut syntymälahjaksi kehon ulkoisen virtsaputkenjatkeen ja pari killutinta siihen kaveriksi, minulle toitotettiin ja vakuutettiin, että olen mies, minusta kasvaa vielä hyvä mies jne..
Tästä huolimatta ja kaikesta muustakin tuest ja positiivisesta palautteesta huolimatta dysforia kasvoi ja kehittyi lopulta masennukseksi ja ahdistuksesi, jota sitten hoidin erilaisin keinoin vaihtelevin menestyksin.
Koko elämäni ajan kestävä masennus ja ahdistus lähti pois lopulta kun hyväksyin itseni NAISENA. Asiaa helpotti sitten hormonikorvaushoito, joka sai aivosumun (paremman termin puutteessa) lähtemään pois. En edes syö hormoneita muuttaakseni kehoani, vaan pitääkseni olotilani päässäni normaalina, tämä ei todellakaan tarkoita, ettenkö olisi välillä tilapäisesti dystyyminen ja ahdistunut.
Mutta koska otantani on tasan yksi, en voi tätä tarinaa ja näitä kokemuksia esittää kiveen hakattuina totuuksina, toisin kuin sinä ToysNStuff, jolla näyttää olevan niin paljon enemän kokemusta aiheesta transsukupuoliisuus, kuin transsukupuolisella informaatiofriikillä.
Saat olla aiheesta eri mieltä, mutta voimme myös keskustella aiheesta sukupuolidysforia lapsella, nuorella ja aikuisella, sillä olen kokemusasiantuntija noihin kaikkiin.
Mutta mikäli sinulla ei ole lähteitä siteerata tukemaan noita sinun väitteitäsi aiheesta roolimallien vaikutus sukupuoli-identiteetin rakentumiseen, niin tämä menee hyvin pitkälti mielipidekeskusteluksi, ainoana erona, että minulla on lähdemateriaali.
Mikäli taas valitset olla hiljaa ja tarttumatta tähän mahdollisuuteen toivotan hyvää onnea valitsemallasi uralla, toivottavasti emme tapaa ikinä.
EDIT: Aluksi luulin, että provosoit ihan tarkoituksella, mutta ilmeisesti et ja se tekee tästä jotenkin surkuhupaisaa.
-
Se nyt vaan on jotenkin niin, että nykymaailmassa, jos sulla on mikropenis, se on edelleen ongelma, mutta
jos sä haluat poistaa sen mikropeniksen, se ei saa olla ongelma.
:o
Kenelle mikropenis on ongelma Stoge? ???
No joo mahdollisesti omistajalleen, mutta taas ilman penistäkin pärjää pitkälle.
Sen poistaminen taas on vähän ihmeellinen kommentti, sukupuolenkorjaukseen liittyy niin paljon muutakin kuin sukuelinkirurgia, johon kaikki eivät edes halua, eikä se ole mitenkään vaatimus.
-
Ylläpito on pitänyt silmällä tätä ketjua ja saanut useita yhteydenottoja siihen liittyen. Toistaiseksi keskustelua on kuitenkin käyty henkilökohtaisuuksiin menemättä ja asiallisesti omia näkökantojaan perustellen. Esitetyissä mielipiteissä ei ole tuomittu yksiselitteisesti transsukupuolisuutta, vaan keskusteltu sukupuoliristiriitojen kohtaamisesta ja niiden aiheuttamien mielen ongelmien hoitamisesta erityisesti lapsuudessa/nuoruudessa.
On ymmärrettävää, että aihe on herkkä ja tulenarka. Baarissa pitää kuitenkin olla tilaa myös kriittiselle keskustelulle vaikeistakin aiheista. Pidetään jatkossakin se linja, että vältetään henkilökohtaisia loukkauksia ja asiat riitelee, ei ihmiset, eikös?
Yt, Ylläpito
-
Se nyt vaan on jotenkin niin, että nykymaailmassa, jos sulla on mikropenis, se on edelleen ongelma, mutta
jos sä haluat poistaa sen mikropeniksen, se ei saa olla ongelma.
:o
Kenelle mikropenis on ongelma Stoge? ???
No joo mahdollisesti omistajalleen, mutta taas ilman penistäkin pärjää pitkälle.
Sen poistaminen taas on vähän ihmeellinen kommentti, sukupuolenkorjaukseen liittyy niin paljon muutakin kuin sukuelinkirurgia, johon kaikki eivät edes halua, eikä se ole mitenkään vaatimus.
Mun kommentti oli viittaus vallitsevaan ajatusmaailmaan.
Jos sä edustat perinteistä sukupuolta ja sussa on jokin puute jonkun mielestä, ongelma on sussa.
Jos sä edustat jotain muuta kuin perinteisiä sukupuolia ja sussa on jokin puute jonkun mielestä, ongelma on kyseenalaistajassa.
Tää voidaan toki supistaa :
"Mä olen X". -Et sä ole.
Riippuen siitä mitä X on, sen kyseenalaistaminen on joko ok tai sitten ei.
Näinhän tää ei saisi olla, jos kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia.
Itse mä näen tän niin, että jokaisella on oikeus määritellä itsensä ja vastaavasti, jokaisella on sitten myös oikeus
määritellä muut itselleen. Määrittelyjen yhteensopivuuksien tuloksena, ihmiset sitten tulee toimeen keskenään, tai ei.
*edit*
Ja vielä että tulee selväksi, mulla ei ole mitään sitä vastaan että ihmiset määrittelee itsensä, kukin miksi haluaa.
Aika paljon tullu kierrettyä ja ns. "transuja" ollut kaveripiirissä '80 -luvulta asti.
Yhtäkään ns. miestä joka on itsensä muuttanut kuvastamaan omaa itseään, yleensä ns. naiseen päin, en ole vielä naiseksi
mieltänyt, vaikka osa on itsenä sellaiseksi luokitellut. Yhdenkään kanssa ei ole välit tän takia mennyt poikki, koska
ko. tyypit ovat oleet niin varmoja sitä mitä ovat ja näkemyseroista riippumatta, toimeen ollaan tultu ja hauskaakin pidetty.
Ns. naislähtökohdasta tulleet jotka ovat itsensä mieltäneet ns. mieheen päin, heidän kanssaan ei ole niin paljon kokemusta
koska ko. henkilöt ovat enemmän pyörineet "lesbo piireissä" joihin karvaiset setä miehet eivät aina ole niin tervetulleita.
-
Jos sä edustat perinteistä sukupuolta ja sussa on jokin puute jonkun mielestä, ongelma on sussa.
Jos sä edustat jotain muuta kuin perinteisiä sukupuolia ja sussa on jokin puute jonkun mielestä, ongelma on kyseenalaistajassa.
..
Riippuen siitä mitä X on, sen kyseenalaistaminen on joko ok tai sitten ei.
Näinhän tää ei saisi olla, jos kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia.
Itse mä näen tän niin, että jokaisella on oikeus määritellä itsensä ja vastaavasti, jokaisella on sitten myös oikeus
määritellä muut itselleen. Määrittelyjen yhteensopivuuksien tuloksena, ihmiset sitten tulee toimeen keskenään, tai ei.
Tässä stoge hienosti tiivistääkin koko tämän ketjun keskustelun, ja toki monen muunkin ketjun, ihan muutamaan lauseeseen.
IKRM
-
Ehkä mä oon vähän yksinkertainen mutta en oikein tajua tota mikromuna esimerkkiä. Eiks se ole samanlailla ongelma kun sukupuolidysforiatkin?.. molempiin löytyy omat hoidot.
Vai onks se ongelma siinä määrittelyssä? Mut ei sekään mun mielestä eroa. Jos se mikromuna käy pidennysleikkauksessa ja siitä huolimatta ihmiset kutsuu häntä mikromunaksi, niin varmaan se jossain vaiheessa ärsyyntyy ja sanoo että voitteko lopettaa ton ja kutsua mua keskivertomunaksi. Sama sukupuolen kanssa, jos ihmiset jatkaa käyttämästä väärää sukupuolta niin kyllähän siitä ongelman syntyy, samanlailla kun mikromunalla.
Ja sit taas jos sillä "ongelmalla" tarkoitetaan sitä freudilaista ajettelua ja sanottais mikromunalle että ei se sun penis ole se ongelma, vaan se ongelma on se että sun isällä oli isompi ja olet hänelle kateellinen koska tunne tasolla pelkäät että et voi tyydyttää äitiäsi yhtä paljon. Niin varmaan sen mikromunan reaktio olis lyhyen ytimekäs.. "haista paska".
Samoja reaktioita tulee transihmisiltä kun heidän ongelmia aletaan ulkopuolisten toimesta väheksymään ja mitätöimään.
Itse näen ainoan ongelman niissä munapäissä jotka ei osaa kunnioittaa toista sen vertaa että lopettais sen mikromunattelun :P
Mutta tosiaan, seuransa voi valita jne...
-
No joo, pahottelut kaikille mikropeniksellisille, tiedän että se on iso ja oikea ongelma monille :-\ :love:
-
Ehkä mä oon vähän yksinkertainen mutta en oikein tajua tota mikromuna esimerkkiä. Eiks se ole samanlailla ongelma kun sukupuolidysforiatkin?.. molempiin löytyy omat hoidot.
Vai onks se ongelma siinä määrittelyssä? Mut ei sekään mun mielestä eroa. Jos se mikromuna käy pidennysleikkauksessa ja siitä huolimatta ihmiset kutsuu häntä mikromunaksi, niin varmaan se jossain vaiheessa ärsyyntyy ja sanoo että voitteko lopettaa ton ja kutsua mua keskivertomunaksi. Sama sukupuolen kanssa, jos ihmiset jatkaa käyttämästä väärää sukupuolta niin kyllähän siitä ongelman syntyy, samanlailla kun mikromunalla.
Ja sit taas jos sillä "ongelmalla" tarkoitetaan sitä freudilaista ajettelua ja sanottais mikromunalle että ei se sun penis ole se ongelma, vaan se ongelma on se että sun isällä oli isompi ja olet hänelle kateellinen koska tunne tasolla pelkäät että et voi tyydyttää äitiäsi yhtä paljon. Niin varmaan sen mikromunan reaktio olis lyhyen ytimekäs.. "haista paska".
Samoja reaktioita tulee transihmisiltä kun heidän ongelmia aletaan ulkopuolisten toimesta väheksymään ja mitätöimään.
Itse näen ainoan ongelman niissä munapäissä jotka ei osaa kunnioittaa toista sen vertaa että lopettais sen mikromunattelun :P
Mutta tosiaan, seuransa voi valita jne...
-
No joo, pahottelut kaikille mikropeniksellisille, tiedän että se on iso ja oikea ongelma monille :-\ :love:
Loppujen lopuksi, se ainoa ongelma on, että meidän käsitys itsestämme ja muista ja muiden käsitys meistä ovat subjektiivisia.
Jotta ongelmat poistuvat, pitää luoda tuotantolinja, jossa tuotetaan objektiivisia ihmisiä joilla ei ole henkilökohtaisia näkemyksiä.
Sen jälkeen kenelläkään ei ole mitään ongelmia!
Let's do it!
;D
-
Mää oon sitä mieltä että stogen tunnus on kaapattu :)
-
Mää oon sitä mieltä että stogen tunnus on kaapattu :)
Olen alkanut syömään myös vihanneksia. :o
-
Tässä on vain se, että näin aroissa asioissa toivoisi ihmisillä olevan reilusti enemmän tilannetajua. Saahan sitä olla mitä mieltä tahansa, mutta missä tilanteessa ja mille yleisölle sitä menee sitten näkemyksiään jakamaan, kannattaisi pysähtyä hetkiseksi miettimään. Aika ajattelematonta minusta on mennä kertomaan transihmisille, että heidän sukupuoli-identiteettinsä on sellainen kuin on koska jotain on mennyt lapsena pahasti pieleen, ja että se olisi oikeaoppisella kasvatuksella ollut väistettävissä.
Jokseenkin yksisilmäistä roiskintaa nämä lapsuuden nais- ja miessamaistumiset seuraamuksineen minusta muutenkin ovat. Minun suurin idolini lapsena oli isoveljeni, jonka jalanjäljissä fanitin muun muassa saksalaista maastohousuheviä, jääkiekkoa ja inttiä. Pohjoisen peräkylällä maskuliininen meininki oli muutenkin tyttöyttä huomattavasti kovemmassa huudossa, ja väitän että oman sukupuoli-identiteettini rakentumista on muovannut ihan merkittävästikin halu olla tyttö ja jumalauta niin kuin miehet ainakin :)) Että ei nämä minusta niin yksioikoisia ole, luojan kiitos.
Ja onez hei, kiitos päivän räkänauruista tuon mikromunan pyörittelyn kans ;D
-
Voiko joku kertoa, miksi keskustelu pyörii transsukupuolisuuden ja psykoanalyysin ympärillä, kun topicin aihe on cisheteromieskulttuurin kommervenkit? :D Ei sillä, etteikö keskustelu saisi rönsytä, mutta harmittaa kun kuulisin mielelläni cissukupuolisten heteromiesten kokemusasiantuntijalausuntoja heidän omasta kulttuuristaan. Erityisesti niiden, jotka viihtyvät asemassaan ja kokevat voimaantumista sukupuolestaan.
Jos saa esittää kysymyksiä, niin tässä muutama:
- Millaisia normeja, perinteitä tai totuuksia heteromieheyteen liittyy? Koetteko, että teidän täytyy peitellä tai liioitella joitain piirteitä itsessänne, jotta muut heteromiehet tai heteronaiset ottaisivat sukupuolenne vakavasti?
- Liittyykö oma mieheys olennaisena osana seksuaalisuuteen, vai onko se yhdentekevä sivuseikka?
- Millä perusteilla valitsette ne tavat/ominaisuudet, joita korostatte deittaillessa?
- Heteronaisten osuutta mieskuvan ylläpitämiseen onkin jo topicissa käsitelty; entä koetteko että muut heteromiehet ihannoivat tai paheksuvat tietynlaista miehuutta?
- Millä tavoin heteromies haluaa tulla halutuksi? Kaipaatteko fyysesti intiimissä suhteessa myönteisiä kommentteja ulkonäöstä, kehosta, taidoista, luonteenpiirteistä, tietämyksestä vai jostain muusta?
- Vaihteleeko heteromiehen rooli yhteiskuntaluokan mukaan? Iän? Harrastusten? Ammatin?
-
Asioista on helppo olla eri mieltä. Tässäkin ketjussa on oltu sitä rapsakasti. Muutama keskustelija on ansiokkaasti avannutkin asiaa omista näkökulmistaan, mutta aika moni sortuu vastaperustelujen sijaan arvostelemaan kritiikkiä esittänyttä kirjoittajaa.
Tyhmäksi haukkuminen tai henkilökohtaisuuksiin menevä solvaaminen ei viisastuta ketään. "Sinä olet VÄÄRÄSSÄ" ei yksin kerro mitään. Tai "ei noin saa sanoa, koska joku voi pahastua".
Olisipa avartavaa kuulla näiden perään se osuus, jossa perustellaan. "Olen eri mieltä, koska..."
Varmasti tällaisia perusteluja löytyisi. Aika usein oletetaan, että fiksut ihmiset vain tietävät miten asiat ovat. Ainakin allekirjoittanut kuulisi mielellään niitä stogenkin peräämiä henkilökohtaisia mielipiteitä heiltä, jotka ovat kokeneet sukupuoliristiriitoja. Näkemyksiä siitä, miten olisi toivonut itseään kohdeltavan nuoruudessa/lapsuudessa. Mielipiteen lyttääminen ilman vasta-argumentteja, koska ei koe mielipidettä edes riittävän arvokkaaksi sellaisiin aiheuttaa vain pahaa verta.
Itse kukin voisi siis miettiä miten asioita esittää. Allekirjoittanutkin pohti aihetta kasvatuksellisesta näkökulmasta osin kyseenalaistaen vallitsevaa trendiä. Vähemmän yleistäen ja pehmeämmin, mutta kuitenkin kyseenalaistaen.
On hienoa, että ihmisillä on vaihtoehtoja. On myös kiistatonta, että ennen täysi-ikäisyyttä vaihtoehtoihin ja valintoihin vaikuttavat muutkin, kuin henkilö itse. Itse en ajattele, että sukupuoliristiriita on asia, joka pitää korjata terapialla. Sen sijaan ahdistus, identiteettikriisit ja kaikki lieveilmiöt ja oireet voivat vaatia hoitoa tai keskusteluapua. Nuori ihminen tarvitsee hoitoa pahaan oloonsa jo ennen, kuin hän on valmis toimenpiteisiin sukupuolen korjaamiseksi. Mitä ehjempinä ja tasapainoisempina saamme lapset varttumaan, sitä valmiimpia he ovat aikuisena tekemään omat valintansa.
En osaa edes kuvitella miltä tuntuu kasvaa vartalossa, jota ei koe omakseen. Mikäli korjausleikkaus nähdään ainoana oikeana vaihtoehtona jo varhain, vuodet ovat varmasti pitkiä, eikä niistä ole helppo selvitä ehjin nahoin. Kuulisin mielelläni, miten itse kukin näkee, että tulisi toimia. Miten omalla kohdalla on toimittu, missä on mennyt pieleen ja mitä on tehty oikein? Ennen kaikkea, mitä olisi voitu tehdä paremmin? Minä en usko voivani "eheyttää" ketään. Mutta toivoisinpa osaavani toimia niin, ettei kukaan menisi niin kovin rikki jo elämänsä alkutaipaleella.
-
Voiko joku kertoa, miksi keskustelu pyörii transsukupuolisuuden ja psykoanalyysin ympärillä, kun topicin aihe on cisheteromieskulttuurin kommervenkit? :D Ei sillä, etteikö keskustelu saisi rönsytä, mutta harmittaa kun kuulisin mielelläni cissukupuolisten heteromiesten kokemusasiantuntijalausuntoja heidän omasta kulttuuristaan.
Erinomaisen hyvä kysymys tässä ;D Kieltämättä on tunne että tämä keskustelu muljahtelee kuin kulli poskessa milloin mitenki päin jottei nyt vaan päädyttäisi puhumaan itse aiheesta :) Täytyy myöntää että omaa hämärää huumorihermoa kutittelee myös tilanteen ironisuus. Puhupa mitä tahansa naisten kokemista paineista ja kulttuurisista kahleista, niin takuuvarmasti tullaan kiljumaan että entäs sitten (cishetero)miehet. Menepä ja kirjoita niiden vastaavista, ja se on sillain että kuinka sinä julkeat senkin miesvihaaja, vaikka pointti olisi nimenomaan ettei ole oikein varsinkaan niitä cisheteromiehiä kohtaan tämä homma.
Minun nähdäkseni sellaiset reaktiot ilmentävät juuri sitä ongelmallista ja haitallista ajattelua josta alunperin kirjoitin.
-
En osaa edes kuvitella miltä tuntuu kasvaa vartalossa, jota ei koe omakseen. Mikäli korjausleikkaus nähdään ainoana oikeana vaihtoehtona jo varhain, vuodet ovat varmasti pitkiä, eikä niistä ole helppo selvitä ehjin nahoin. Kuulisin mielelläni, miten itse kukin näkee, että tulisi toimia. Miten omalla kohdalla on toimittu, missä on mennyt pieleen ja mitä on tehty oikein? Ennen kaikkea, mitä olisi voitu tehdä paremmin? Minä en usko voivani "eheyttää" ketään. Mutta toivoisinpa osaavani toimia niin, ettei kukaan menisi niin kovin rikki jo elämänsä alkutaipaleella.
En itse koe, että olisin hyötynyt aiemmin aloitetuista hoidoista, koska silloin en olisi muotoutunut tälläiseksi ihmiseksi. Toki se asia, jossa olisi voitu toimia toisin on, että vaikka menestyin akateemisesti ja, että minulla oli kavereita, että olin syvästi masentunut sukupuolidysforiasta jo 10 vuotiaana. Oikeastaan ainoa syy koulumenestykseeni oli miellyttämisenhalu ja äitini minulle asettamat vaatimukset. Oireeni eivät kyllä masennukseen ja ahdistukseenkaan olleet kaikkein selkeimmät, enkä osannut niitä sanoittaa.
Parhaiten minua olisi auttanut, jos joku olisi osannut puuttua siihen tai, että koulussa olisi opetettu tunnetaitoja.
Se nyt vaan on jotenkin niin, että nykymaailmassa, jos sulla on mikropenis, se on edelleen ongelma, mutta
jos sä haluat poistaa sen mikropeniksen, se ei saa olla ongelma.
:o
Kenelle mikropenis on ongelma Stoge? ???
No joo mahdollisesti omistajalleen, mutta taas ilman penistäkin pärjää pitkälle.
Sen poistaminen taas on vähän ihmeellinen kommentti, sukupuolenkorjaukseen liittyy niin paljon muutakin kuin sukuelinkirurgia, johon kaikki eivät edes halua, eikä se ole mitenkään vaatimus.
Mun kommentti oli viittaus vallitsevaan ajatusmaailmaan.
Jos sä edustat perinteistä sukupuolta ja sussa on jokin puute jonkun mielestä, ongelma on sussa.
Jos sä edustat jotain muuta kuin perinteisiä sukupuolia ja sussa on jokin puute jonkun mielestä, ongelma on kyseenalaistajassa.
Tää voidaan toki supistaa :
"Mä olen X". -Et sä ole.
Riippuen siitä mitä X on, sen kyseenalaistaminen on joko ok tai sitten ei.
Näinhän tää ei saisi olla, jos kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia.
Itse mä näen tän niin, että jokaisella on oikeus määritellä itsensä ja vastaavasti, jokaisella on sitten myös oikeus
määritellä muut itselleen. Määrittelyjen yhteensopivuuksien tuloksena, ihmiset sitten tulee toimeen keskenään, tai ei.
*edit*
Ja vielä että tulee selväksi, mulla ei ole mitään sitä vastaan että ihmiset määrittelee itsensä, kukin miksi haluaa.
Aika paljon tullu kierrettyä ja ns. "transuja" ollut kaveripiirissä '80 -luvulta asti.
Yhtäkään ns. miestä joka on itsensä muuttanut kuvastamaan omaa itseään, yleensä ns. naiseen päin, en ole vielä naiseksi
mieltänyt, vaikka osa on itsenä sellaiseksi luokitellut. Yhdenkään kanssa ei ole välit tän takia mennyt poikki, koska
ko. tyypit ovat oleet niin varmoja sitä mitä ovat ja näkemyseroista riippumatta, toimeen ollaan tultu ja hauskaakin pidetty.
Ns. naislähtökohdasta tulleet jotka ovat itsensä mieltäneet ns. mieheen päin, heidän kanssaan ei ole niin paljon kokemusta
koska ko. henkilöt ovat enemmän pyörineet "lesbo piireissä" joihin karvaiset setä miehet eivät aina ole niin tervetulleita.
Osaatko Stoge avata tuota ajatusmaailmaasi, koska se vaikuttaa siltä, että et kunnioita ihmisen itsemäärittely oikeutta.
Suunnilleen sama kun sanot olevasi dominoiva, niin joku sanoisi, ei sinä olet submissiivinen, koska olit lapsena vanhempiesi komennettavana.
Sitten mitä tulee asiasta kesusteluun, nykyisten kasvatustrendien kritisointia jne:
Kritisoida saa toki, se on vain miten sanansa asettelee määrittää sen, millaisen reaktion saa. Esimerkkinä se, että jos lähdet sanomaan pitkää harteikasta naista mieheksi, koska oletat hänen syntyneen miehen vartaloon voi pahimmillaan olla täysin virheellinen arvio ihmisestä. Samaten se, että ilman minkään näköistä pohjaa ja perusteluita huudellaan totuuksina on huono lähtökohta kritiikille.
Mielestäni kritiikin pitäisi perustua edes jollain tasolla näyttöön siitä, että ollaan menossa väärään suuntaan. En itsekkään allekirjoita kaikkia nykymaailman kasvatustrendejä, koska siinä tehdään sukupuolet olemattomiksi. Oikeammin pitäisi mennä siihen suuntaan, että onko sillä sukupuolella oikeasti mitään merkitystä ihmisen elämässä suoriutumisen kannalta. Tämähän on lähes tulkoon sama asia, mutta siinä on sävyerona se, että huomioidaanko sukupuolet ja niiden erityispiirteet (lähinnä lisääntymisterveydessä) vai jätetäänkö ne täysin huomioimatta.
Sitten transsukupuolisten ihmisten sukupuolikokemusten kritisointi on taas on vain transfoobista toimintaa, joka on vain ihmisarvoa loukkaavaa. Sillä se ei kunnioita ihmisen oikeutta määritellä itse itseään vaan sinä ulkopuolisena kerrot toiselle, mitä hän on ja miten hänen pitää kokea tai tuntea. Sitten ainakin omalle kohdalle sana "transu" on loukkaava nimitys, suunnilleen sama kuin sanoisi voimakkaasti ylipainoiselle ihmiselle, että "läski", homolle "hintti/hinari", tummaihoiselle "neekeri" jne (kyllä käytin tuota vertauksena).
-
Voiko joku kertoa, miksi keskustelu pyörii transsukupuolisuuden ja psykoanalyysin ympärillä, kun topicin aihe on cisheteromieskulttuurin kommervenkit? :D Ei sillä, etteikö keskustelu saisi rönsytä, mutta harmittaa kun kuulisin mielelläni cissukupuolisten heteromiesten kokemusasiantuntijalausuntoja heidän omasta kulttuuristaan. Erityisesti niiden, jotka viihtyvät asemassaan ja kokevat voimaantumista sukupuolestaan.
Jos saa esittää kysymyksiä, niin tässä muutama:
- Millaisia normeja, perinteitä tai totuuksia heteromieheyteen liittyy? Koetteko, että teidän täytyy peitellä tai liioitella joitain piirteitä itsessänne, jotta muut heteromiehet tai heteronaiset ottaisivat sukupuolenne vakavasti?
- Liittyykö oma mieheys olennaisena osana seksuaalisuuteen, vai onko se yhdentekevä sivuseikka?
- Millä perusteilla valitsette ne tavat/ominaisuudet, joita korostatte deittaillessa?
- Heteronaisten osuutta mieskuvan ylläpitämiseen onkin jo topicissa käsitelty; entä koetteko että muut heteromiehet ihannoivat tai paheksuvat tietynlaista miehuutta?
- Millä tavoin heteromies haluaa tulla halutuksi? Kaipaatteko fyysesti intiimissä suhteessa myönteisiä kommentteja ulkonäöstä, kehosta, taidoista, luonteenpiirteistä, tietämyksestä vai jostain muusta?
- Vaihteleeko heteromiehen rooli yhteiskuntaluokan mukaan? Iän? Harrastusten? Ammatin?
- 1. Ei ole tarvetta sille että joku ottaisi vakavasti,ottaa jos ottaa
-2. Oma mieheys liittyy seksuaalisuuteeni sillä tavalla että kun tykkään seksistä naisten kanssa ja tapa millä sitä harrastan ei onnistuisi jos olisin nainen niin se ei ole sivuseikka.
Jos oisin syntynyt naiseksi näillä ominaisuuksillani olisin päässyt huomattavasti helpommalla kaikessa muussa paitsi seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa :). Jos taas oisin vain ajatuksiltani nainen niin en voi tietää miten toimisin mutta kuitenkin tekisin niin kuinka itse parhaimmaksi näen vaikka sitten vaihtamalla sukupuolen siihen haluamaani jos pitäisin sitä tärkeänä.
-3. Ei millään tavalla kun vain olemalla itsensä saa parhaan lopputuloksen
-4. En koe
-5. Mulle riittää halutuksi itseni tuntemiseen litimärkä pillu ja muut vastaavat itsestäänselvät merkit siitä halusta jota naisella on mua kohtaan. En tartte kehuja vaikka jotkut ”kehut” onkin jääneet aivoihini loppuiäks >:D
-6. Emmää tiiä mikä jonkun toisen heteromiehen rooli on ?
-
Osaatko Stoge avata tuota ajatusmaailmaasi, koska se vaikuttaa siltä, että et kunnioita ihmisen itsemäärittely oikeutta.
Suunnilleen sama kun sanot olevasi dominoiva, niin joku sanoisi, ei sinä olet submissiivinen, koska olit lapsena vanhempiesi komennettavana.
Se mun ajatusmaailma on, että mulla on oikeus määritellä itseni vaikkapa dominoivaksi, mutta jos joku mieltää mut
submissiivisena, hänellä on myös siihen täysi oikeus.
-
- Millaisia normeja, perinteitä tai totuuksia heteromieheyteen liittyy? Koetteko, että teidän täytyy peitellä tai liioitella joitain piirteitä itsessänne, jotta muut heteromiehet tai heteronaiset ottaisivat sukupuolenne vakavasti?
Pyrin olemaan aina oma itseni, tilanteesta riippumatta, se on aina paras vaihtoehto. Toisinaan, lähinnä töissä, toki, peittelen omaa Dominoivuuttani, se ei kuitenkaan liittyne heteromieheyteen vaan ihan vaan siihen että työyhteisö voi paremmin kun kaikki on sopivan kokoisina omissa tehtävissään.
- Liittyykö oma mieheys olennaisena osana seksuaalisuuteen, vai onko se yhdentekevä sivuseikka?
Liittyy kyllä.
- Millä perusteilla valitsette ne tavat/ominaisuudet, joita korostatte deittaillessa?
Olen oma itseni, se toimii parhaiten pitkän päälle ihmissuhteissa.
- Heteronaisten osuutta mieskuvan ylläpitämiseen onkin jo topicissa käsitelty; entä koetteko että muut heteromiehet ihannoivat tai paheksuvat tietynlaista miehuutta?
Ihannoivat, ja ovat kateellisia jos eivät omalla energiallaan yllä samalle tasolle. Harva yltää.
- Millä tavoin heteromies haluaa tulla halutuksi? Kaipaatteko fyysesti intiimissä suhteessa myönteisiä kommentteja ulkonäöstä, kehosta, taidoista, luonteenpiirteistä, tietämyksestä vai jostain muusta?
Nautin ihailusta ja palvonnasta, niin kuin varmasti kaikki Dominoivat. Oletan ettei tämäkään ole sukupuolisidonnaista.
- Vaihteleeko heteromiehen rooli yhteiskuntaluokan mukaan? Iän? Harrastusten? Ammatin?
En usko, energiamäärät ja kyky toimia varmasti vaihtelevat.
IKRM
-
Kiitos vastanneille, tosi mielenkiintoista luettavaa! :) Toivottavasti tulee lisääkin vastauksia ja kokemuksia.
- Heteronaisten osuutta mieskuvan ylläpitämiseen onkin jo topicissa käsitelty; entä koetteko että muut heteromiehet ihannoivat tai paheksuvat tietynlaista miehuutta?
Ihannoivat, ja ovat kateellisia jos eivät omalla energiallaan yllä samalle tasolle. Harva yltää.
Lisäkysymyksiä, jos vain osaat avata: millaista miehuutta miehet ihannoivat, vai riippuuko se yksilöstä? Puhutteko ihanteista keskenänne?
Ihannoitko itse tai oletko joskus esim. nuorena ihannoinut tietyntyyppistä miehuutta?
Puhut tässä ja viimeisessäkin vastauksessa energiasta ja yltämisestä, eli onko miehuus asia, jonka tavoittamiseen/ylläpitämiseen on käytettävä voimavaroja?
Miksi vain harvat yltävät siihen?
-
Voiko joku kertoa, miksi keskustelu pyörii transsukupuolisuuden ja psykoanalyysin ympärillä, kun topicin aihe on cisheteromieskulttuurin kommervenkit? :D Ei sillä, etteikö keskustelu saisi rönsytä, mutta harmittaa kun kuulisin mielelläni cissukupuolisten heteromiesten kokemusasiantuntijalausuntoja heidän omasta kulttuuristaan. Erityisesti niiden, jotka viihtyvät asemassaan ja kokevat voimaantumista sukupuolestaan.
Jos saa esittää kysymyksiä, niin tässä muutama:
- Millaisia normeja, perinteitä tai totuuksia heteromieheyteen liittyy? Koetteko, että teidän täytyy peitellä tai liioitella joitain piirteitä itsessänne, jotta muut heteromiehet tai heteronaiset ottaisivat sukupuolenne vakavasti?
- Liittyykö oma mieheys olennaisena osana seksuaalisuuteen, vai onko se yhdentekevä sivuseikka?
- Millä perusteilla valitsette ne tavat/ominaisuudet, joita korostatte deittaillessa?
- Heteronaisten osuutta mieskuvan ylläpitämiseen onkin jo topicissa käsitelty; entä koetteko että muut heteromiehet ihannoivat tai paheksuvat tietynlaista miehuutta?
- Millä tavoin heteromies haluaa tulla halutuksi? Kaipaatteko fyysesti intiimissä suhteessa myönteisiä kommentteja ulkonäöstä, kehosta, taidoista, luonteenpiirteistä, tietämyksestä vai jostain muusta?
- Vaihteleeko heteromiehen rooli yhteiskuntaluokan mukaan? Iän? Harrastusten? Ammatin?
1. Mikä ihmeen ”tämänpuolisten heteromiesten kulttuuri”? Onko muka jotain sellaista? Sanoisin, että ei, sen sijaan jokainen on osa yhtä tai useampaa muuta kulttuuria tai alakulttuuria, jotka voivat heijastua seksuaalisuuteen eri tavoin.
2. Onhan sillä merkitystä jos ei muuten niin fyysisistä syistä ja harvalle kumppanille se on merkityksetön.
3. Jos jonkun seurassa pitää alkaa liioittelemaan jotain puolta itsestään saatikka esittää jotain sellaista, mikä ei tunnu luontevalta, niin hänen kanssaan ei kannata viipyä tippaakaan pitempään kuin on pakko.
4. Ihmiset yleisesti pitävät hauskoista ja terveellä tavalla itsevarmoista ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita heistä, mutta pohjimmiltaan katso kohta 3. Kaikkien deittien ei tarvitse onnistua.
5. Katso kohdat 1 ja 3.
6. Jokainen ihminen on yksilö. Yleisohjenuorana, että luonteva ja uskottava kehuminen yleensä toimii.
7. Katso kohta 1.
Ja yleisesti ottaen en tunnistanut alkukolumnin kuvausta, joka ilmeisimmin pohjautuu jonkun homoseksuaalin komeljanttarin kyökkipsykologisointiin, millään tavalla relevantiksi oman elinkuplani kanssa.
T, tyyppi, joka tykkää alistua naisille ja usein sissynä, mutta vapautuneimmaksi kokee usein itsensä poliittisesti epäkorrekteissa ja seksuaalisiin vähemmistöihin jopa naureksien suhtautuvissa, mutta rempseissä vaniliahetero-porukoissa.
-
bikantti: konversioterapia on eri asia, kuin terapia, jossa tavoitteena on integroida torjuttu ja poislohkottu takaisin mielen käytettävissä oleviin sisältöihin.
Pakko kysyä tarkennus kun ehkä mennyt ohi tai oon itse tulkinnut väärin...
Miten laajasti ajattelet sukupuoli-identiteetin ongelmien kumpuavan jostain torjutusta/poislohkotusta asiasta?
Varmasti joillain henkilöillä voi niin olla, mutta noista sun kirjoituksista sai sellaisen kuvan että pidät koko ilmiöä vain oireena jostain tukahdetusta traumasta tms.
Hyvä kysymys.
En oikein tiedä kuinka tuohon vastaisi. Koska yhdeltä kantilta katsottuna koko sukupuolisuus (ihmisellä) perustuu traumalle. Siis sen huomaamiselle, että on mies/nais-ero, ja siitä seuraavalle 'kriiseilylle' - jota myös sukupuoli-identiteetin rakentamiseksi kutsutaan. Mutta jos tuo eroavaisuuksien havaitseminen otetaan lähtökohdaksi, eli ettei lasketakaan sitä 'traumaksi', vaan joksikin josta homma lähtee vasta käyntiin ja on siten poissa laskuista tässä sinun tarkoittamassa mielessä... niin kyllä mä edelleen uskon, että siellä on paljon mukana sitä torjuttua. Mutta myös niin, että esim. se miehisyys rakentuu osaltaan sen varaan, että pidetään poissa 'naiseutta' itsessä (tarkottaen, että ego-tasolla ei hyväksytä tiettyjä asioita itseen, vaan ajatellaan ne liittyvän naiseuteen ja sen johdosta halveksutaan naisia, koska heillä on näitä ominaisuuksia avoimesti esillä). Kaikki tietää, miten sen överifallisen pojan on vaikeata hyväksyä mitään tyttömäistä, koska hyi, hui ja yök. Ja sama joissakin aikuisissa miehissä.
Probleemahan koko jutun kannalta on siinä, että milloin on kyse jostakin "traumaattisesta"*, milloin samaistumisista, milloin pettymyksistä yrityksissä olla mies/nainen (sukupuoliroolin mukaisesti), milloin jostakin muusta. Ja nämä erilaisina yhdistelminä. Eikä sen trauman tarvitse - todellakaan - olla mikään hyväksikäyttöjuttu tai muuta tällaista, vaan esim. lapsi ei ole vain kyennyt ottamaan vastaan ja sulattamaan (ts. 'sitomaan') sukupuolien eroa. Esimerkiksi sitä, että äidiltä puuttuu pippeli. Tai että itseltä puuttuu se.
* Tässä traumalla tarkoitetaan jotain, joka ylittää senhetkisen psyykkisen sitomiskyvyn. Tällöin aikalailla mikä tahansa voi aiheuttaa ihmiselle 'trauman', jos hän ei ensin pysty sitä yksin käsittelemään, eikä kukaan ole häntä siinä auttamassa sillä tavalla, joka johtaisi asian onnistuneeseen psyykkiseen sitomiseen.
En tiedä voisko tän mun näkemykseni tiivistää niin, että en usko, että ihmisen sukupuoli-identiteettiä voi olla ilman torjuttua, mutta että se mitä on torjuttu vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen kokee itsensä ja seksuaalisuutensa. Koska torjuntaa vastaan muodostuu reaktio - jotain, joka pitää sen torjuttuna - niin tämä reaktio on osatekijänä määrittämässä sitä, millasia me ollaan. Sekä ihmisinä, mutta myös seksuaalisina ihmisinä.
Esimerkin vuoks kuvitellaan vaikkapa tilanne, jossa lapsi ei ole voinut kokea olevansa varteenottava sukupuolensa edustaja (samaistumismielessä), koska samaa sukupuolta oleva vanhempi on tyrmännyt täysin lapsen yritykset olla samanlainen kuin hän. Jos tämä lapsi voisi saada terapiassa vahvistusta omalle sukupuoli-identiteetilleen niin, että hän alkaa kokea orastavaa kelpaavuutta, niin tämä olisi minusta mainio asia! Tää kuvastaa sitä mentaliteettiä, mikä mulla on aiheen suhteen: jos siellä on jokin (psyykkinen) tarve, puutos tai kokemus, joka kaipaa ulkopuolista tukea ja apua, niin parasta olisi että sitä saa. Se on parempi vaihtoehto kuin se, ettei sitä saa.
Teoreettiselta pohjalta tämä on ehkä vielä helpompi esittää: mikäli kehittyvässä yksilössä on potentiaalina hyväksyä itsensä sellaisena kuin on (biologisesti), niin optimaalista on että hän saa tarvitsemansa asian [X], että hän voi hyväksyä sukupuolensa. Mikäli tämä ei ole mahdollinen lopputulema (eli että kokemus omasta väärästä sukupuolesta ei voi muuttua), niin silloin tarvetta asialle [X] ei ole olemassakaan.
Ja kysymys on jälleen se, milloin tuo X on olemassa - ja kuinka sen olemassaolo saadaan selvitettyä. Jos sen selvittelyssä katsotaan vain näkyvillä olevat kätköt, eikä pyritä koputtelemaan seiniä etsien mistä löytyy niitä onttoja kohtia, jotka ovat omiaan kätkettyjen kiellettyjen ainesten piilottamiseen, niin X:n löytymiselle on eri mahdollisuudet kuin silloin, kun piilopaikkojen mahdollisuus otetaan huomioon.
Dilemma on sitten siinä, ettei tätä voi ennalta tietää, eikä edes jälkikäteen. Ei ennenkuin X on löytynyt. Koska jos sitä ei löydy, niin se on joko jäänyt löytymättä, tai sitä ei koskaan ollutkaan. Musta se ois tärkeetä, että sitä etsitään lasten ja nuorten kohdalla - perusteellisesti. Niin, että myös ne mielen kätketyt puolet otetaan huomioon.
Tässä se psykoanalyyttinen ihmiskäsitys tulee peliin mukaan. Koska se laskee yhtälöön mukaan tiedostamattoman.
Ihan sivujuonteena, kuvittelen aika helposti, että bdsm/kinkyilijöillä olisi jotenkin oletusarvoisesti useammin tuntumaa torjuttuun seksuaalisuuteen, sen tietoiseksi tulemiseen sekä 'omaksi ottamiseen' - eli integrointiin. Suunnilleen 20 vuotta meni itsellä, että pystyi alkaa toteuttaan niitä teini-iässä kiihotusta herättäneitä juttuja. Välissä piti olla ilmankin seksiä, kun se yhdistyi ajatuksissa sopimattomiin mielteisiin. Nyt voi myöntää, että ne kielletyiksi kategorisoidut jutut ja on kiinnostavia ja haluja herättäviä, eikä se tavallinen seksi oikein kovin montaa kertaa jaksa sytyttää.
Voihan se tietty olla että se sun teorian mukainen juurisyy tulee jossain vaiheessa taas kummittelemaan ja joku aamu herään siihen että kyynärpää vituttaa :P. Mutta näillä näkymin suunta on aika päinvastainen.
Toivotaan näin. Että suuntavalinta oli hyvin tehty.
Tässä on vain se, että näin aroissa asioissa toivoisi ihmisillä olevan reilusti enemmän tilannetajua. Saahan sitä olla mitä mieltä tahansa, mutta missä tilanteessa ja mille yleisölle sitä menee sitten näkemyksiään jakamaan, kannattaisi pysähtyä hetkiseksi miettimään.
Ymmärsinkö oikein, että mielestäsi tästä aiheesta ei saisi puhua tällä foorumilla?
(Olisiko oikea foorumi sitten... jokin valkoisten heteromiesten foorumi?)
Sain esitettyä livenä tän näkökulman, mitä tässä olen yrittänyt aika monella kirjoituksella esittää ja selventää, noin puolen tunnin keskustelussa. Sisältäen keskustelukumppanin kyseenalaistukset ja vasta-argumentit. Hyväksyi sitten näkökantani. Ei ollut itse aiheen subjekti, mutta läheinen oli. Tämä kuvastaa hyvin sitä, miten vaikeata on kommunikoida kirjoitetun kielen kautta tunteita herättävästä, monimutkaisesta asiasta - ja vieläpä erittäin spesifistä näkökulmasta - sellaisten ihmisten kanssa, joita ei tunne. Jokainen ottaa sen omalla tavallaan vastaan.
Aika ajattelematonta minusta on mennä kertomaan transihmisille, että heidän sukupuoli-identiteettinsä on sellainen kuin on koska jotain on mennyt lapsena pahasti pieleen, ja että se olisi oikeaoppisella kasvatuksella ollut väistettävissä.
Tuota en ole tullut kertomaan, vaan sitä, että niiden lasten ja nuoren kohdalla, jotka eivät koe olevansa synkassa oman kehonsa kanssa, ei pidä hötkyillä.
Kaksi loogista kategoriaa:
Ne, joiden sukupuoli-identiteetti ja kokemus omasta sukupuolisesta kehosta on mitä on, eikä muutu.
Ne, joiden sukupuoli-identiteetti ja kokemus omasta sukupuolisesta kehosta on mitä on, mutta voi muuttua.
Nämä jälkimmäiset ovat se ryhmä, joista kirjoitan.
Jokseenkin yksisilmäistä roiskintaa nämä lapsuuden nais- ja miessamaistumiset seuraamuksineen minusta muutenkin ovat.
Samaistumiset (identification) alkaa ihan sieltä varhaisesta lapsuudesta, suhteesta äitiin lähtien. Niitä on lukuisia pitkin ihmisen elämää. Niistä me ollaan paljolti muovauduttu. Sisältää myös ne samaistumiset, jotka on seurauksia menetetyksistä.
Ootteko muuten koskaan huomannut, että jokin piirre tai tapa, joka oli henkilössä jonka menetitte (eron tai muun kautta), onkin nyt teillä?
Mielestäni kritiikin pitäisi perustua edes jollain tasolla näyttöön siitä, että ollaan menossa väärään suuntaan.
Tämä.
Ei kenelläkään ole tietoa siitä, mihin nykyinen trendi johtaa, jos se jatkuu ja laajenee. Millaisia muotoja se saa? Milloin sukupuolen vaihtelu (!) tulee uudeksi normaaliksi? Vai tuleeko se? Mikä tulee sen ikärajaksi? 18v? 15v? 6v?
Mitä tapahtuu identiteetille? Tuleeko ihmisistä tunne-elämältään ja kokemusmaailmaltaan tasapainoisempia ja avarakatseisempia? Vai tarvitaanko hitosti douppia, että pysytään edes jotenkin kasassa - kun ei ole ollut mitään, minkä varaan/ympärille/tukemana kasvattaa minuutta?
Vai pysyykö tämä jollain tapaa hallittuna, hillittynä ja harkittuna toimintana?
En itsekkään allekirjoita kaikkia nykymaailman kasvatustrendejä, koska siinä tehdään sukupuolet olemattomiksi. Oikeammin pitäisi mennä siihen suuntaan, että onko sillä sukupuolella oikeasti mitään merkitystä ihmisen elämässä suoriutumisen kannalta. Tämähän on lähes tulkoon sama asia, mutta siinä on sävyerona se, että huomioidaanko sukupuolet ja niiden erityispiirteet (lähinnä lisääntymisterveydessä) vai jätetäänkö ne täysin huomioimatta.
Jep.
Sukupuolisuudella on arvonsa.
Mitä ehjempinä ja tasapainoisempina saamme lapset varttumaan, sitä valmiimpia he ovat aikuisena tekemään omat valintansa.
Näin.
-
Kysymyksesi ovat kovin yleistäviä.
millaista miehuutta miehet ihannoivat, vai riippuuko se yksilöstä? Puhutteko ihanteista keskenänne?
Miehet ei varsinaisesti keskustele keskenään ihanteistaan, ne on jotakin sellaista että kaikki kyllä tietää mitä ne on. Yksittäisiä kommentteja asioista esitetään, ja toiset sitten hyväksyvästi ne kuittaavat, ei niistä ole tarvetta aloittaa loputonta analysoivaa keskustelua, joka ei ikinä päädy minkäänlaiseen lopputulokseen.
Ihannoitko itse tai oletko joskus esim. nuorena ihannoinut tietyntyyppistä miehuutta?
Olen, sellaista mitä tänä päivänä olen.
Puhut tässä ja viimeisessäkin vastauksessa energiasta ja yltämisestä, eli onko miehuus asia, jonka tavoittamiseen/ylläpitämiseen on käytettävä voimavaroja?
Energia on jotakin mitä ihmisen sisällä on, henkistä voimaa. Kaikkien tärkeiden asioiden saavuttaminen vaatii ponnisteluja, eli kai niitten voi katsoa syövän voimavaroja, mutta asia on toki monimutkaisempi, koska yleensä kun johonkin asiaan oikein panostaa, se loppujen lopuksi antaa enemmän kuin ottaa.
Miksi vain harvat yltävät siihen?
Toiset ihmiset on vahvempia kuin toiset, se pätee sekä fyysiseen että henkiseen voimaan. Pieni koko ei sulje pois mahdollisuutta olla vahva henkisesti, ja toisaalta iso koko ei automaattisesti tuo mukanaan henkisiä voimavaroja.
IKRM
-
Tässä nyt erään ihmisen poistuttua suureleisesti luin koko ketjun läpi, ja kyllä taas usko ihmisyyteen alkaa loppumaan heti ensi metreillä.
Kuinka moni kuunteli ko. podcastin? Kuinka moni oikeasti luki toistensa mielipiteitä ja vastauksia?
Itse en ala edes pitkällä tikulla koskemaan niihin asioihin, joista minulle tuli mieleen kirjoittaa jotain, ihan vain tämän lämpöisen vastaanoton vuoksi, mutta aloin taas miettimään tätä koko keskustelukulttuuria.
Täytyy kuunnella tuota podcast.
Eli juurikin näin.
Ko. podcastissa Antti Holma vastailee ihmisten kysymyksiin, ja tässä kyseisessä kohdassa hän alustaa pitkään ja hartaasti mistä tässä koko asiassa EI ole kyse. Se olisi näemmä ollut ensiarvoisen tärkeä sisällyttää alkuperäiseen tekstiin.
Ja kysymys, pohjimmiltaan, mihin Antti vastasi, oli "Miksi heteromies homottelee toista heteromiestä", ja siitä koko mieskulttuurin purkaminen lähti liikenteeseen. Sarjan huomioonottaen kyseessä on "hieman" kärjistelty vastaus, ja ehkä "hieman" huomiohakuinen sanan asettelu, mutta jos jaksaa seurata asiaa sanojen sijaan, huomaa että siinä on kyllä ihan asiaakin.
Kiitos kolumnistille tästä, samoin kuin kaikille muillekin keskusteluun osallistuneille. Tulee taas fiilis että mun elämässä ei asiat ole ihan päin helvettiä.
-
Kiitos tälle ketjulle ja sen aloittajalle. Aloin sen vuoksi kuuntelemaan Auta Antti! -podcastia ja olen saanut siitä uutta mielekästä sisältöä elämääni :) Esim. Seksiä seksin päälle -jakso on mainio.
-
Mä olen switch-mies mutta en neiti enkä varsinkaan sub.
Aika helvetin vajaalla pakalla saa pelata jos pelkistää nämä sessioasetelmat klassiseen dikotomiaan miehinen äijäily-naisellinen neiteily, mutta en sano että kolumnisti tekisi niin. :)
Jos kokee muut miehet lähinnä kilpailijoikseen, en oikein tiedä onko tällainen mies muutenkaan kovin hyvää seuraa missään kontekstissa kellekään.
Mitä satunnaiseen pissimiskilpailuihin tulee, pitää erottaa veljellinen naljailu ja oikea vittuilu toisistaan.
Jos kahden miehen välinen suhde on luonteva ja terve, se sisältää myös avoimuutta ja herkän puolen näyttämistä jos tilanne niin vaatii.
Voiko joku kertoa, miksi keskustelu pyörii transsukupuolisuuden ja psykoanalyysin ympärillä, kun topicin aihe on cisheteromieskulttuurin kommervenkit? :D Ei sillä, etteikö keskustelu saisi rönsytä, mutta harmittaa kun kuulisin mielelläni cissukupuolisten heteromiesten kokemusasiantuntijalausuntoja heidän omasta kulttuuristaan. Erityisesti niiden, jotka viihtyvät asemassaan ja kokevat voimaantumista sukupuolestaan.
Jos saa esittää kysymyksiä, niin tässä muutama:
- Millaisia normeja, perinteitä tai totuuksia heteromieheyteen liittyy? Koetteko, että teidän täytyy peitellä tai liioitella joitain piirteitä itsessänne, jotta muut heteromiehet tai heteronaiset ottaisivat sukupuolenne vakavasti?
- Liittyykö oma mieheys olennaisena osana seksuaalisuuteen, vai onko se yhdentekevä sivuseikka?
- Millä tavoin heteromies haluaa tulla halutuksi? Kaipaatteko fyysesti intiimissä suhteessa myönteisiä kommentteja ulkonäöstä, kehosta, taidoista, luonteenpiirteistä, tietämyksestä vai jostain muusta?
- Vaihteleeko heteromiehen rooli yhteiskuntaluokan mukaan? Iän? Harrastusten? Ammatin?
1. Suomessa tod.näk. rehellisyys ja tietynlainen tasainen luonne ovat normeja, mutta normi on myös että vähän kaikki ovat ihan helvetin pihalla riippumatta mitä -seksuaaleja.
Perinteitä? No varmaan pillujutut. En mä oikein tiedä.
Koen, että se, mitä mun pitää peitellä, ei liity heterouteeni.
2. Joo, mulla liittyy. Toisista en tiedä.
3. Kaikista noista.
4. Kyllä mun kokemuksen ja lukemani perusteella. Kallion ilmaisutaidon lukiossa on varmaan ihan eri meininki kuin eteläpohjalaisessa ammattikoulussa. Ja 50-luvulla syntynyt keskimäärin omaa ihan eri mieskokemuksen kuin kasarin lapsi, ma luulen.
-
Kiitos tälle ketjulle ja sen aloittajalle. Aloin sen vuoksi kuuntelemaan Auta Antti! -podcastia ja olen saanut siitä uutta mielekästä sisältöä elämääni :) Esim. Seksiä seksin päälle -jakso on mainio.
Mahtavaa että sinä ja Antti löysitte toisenne! :)) Itsekin koen olevani huomattavasti iloisempi, ajattelevampi ja tyytyväisempi kun käytän kyseistä podcastia säännöllisesti. Suosittelen kaikkiin vaivoihin.
Tämä keskustelukin on käynyt uudelleen mielenkiintoiseksi, kiitos siihen kortensa kantaneille. Ja koska näin, minunkin päässäni pyörii entistä enemmän kysymyksiä. Yritin muotoilla niistä jotain saamarin yleispäteviä ja neutraaleja kokemuskysymyksiä niin kuin parhaassakin esitietolomakkeessa, mutta enhän minä mikään seksuaaliterapeutti ole. Olennaista lienee huomata ne paikat, JOS miehuuttaan arvioi seksuaalisina suorituksina, ja edelleen tätä suoriutumistaan miehenä tulee verranneeksi muihin tavalla, joka joko aiheuttaa riittämättömyyden ja/tai häpeän tunteita, taikka vastaavasti saa sen "vittu mä oon äijä noihin vellimuniin verrattuna" -viisarin värähtämään. Koska saman kolikon kääntöpuolihan se vain on, ja velaksi sitä pyöritellään.
Minusta muidenkin kuin cisheteromiesten kannattaa välillä pysähtyä sanoittamaan esimerkiksi sitä, millaisia ennakko-odotuksia sukupuoleen ja suuntautumiseen liittää. Monet huterat rakenteet pysyvät pystyssä vain, koska niihin nojaillaan vanhasta tottumuksesta useammasta eri suunnasta.
-
Kiitos pikkusisko kolumneistasi ja rohkeudesta asettua genreraivon kohteeksi. Toivon että jaksat jatkossakin ottaa kantaa sekä kirjoittaa sekä perustella kirjoittamaasi. Seuraan täältä taustalta, kuten usea muukin.
En ota kantaa itse kirjoitukseen, valitsen otollisemman ajan naulitsemiseeni.
-
Kiitos Dakini ja muut minua hiljaisesti tässäkin tulituksessa tukeneet :love: se tulee aina pienenä yllätyksenä ja sitäkin isommin merkityksellisenä.
-
Kiitos pikkusisko kolumneistasi ja rohkeudesta asettua genreraivon kohteeksi. Toivon että jaksat jatkossakin ottaa kantaa sekä kirjoittaa sekä perustella kirjoittamaasi. Seuraan täältä taustalta, kuten usea muukin.
En ota kantaa itse kirjoitukseen, valitsen otollisemman ajan naulitsemiseeni.
+1 :)
-
Sunnuntaihesarissa oli parin aukeaman juttu sukupuoliepävarmuuteen (mikä se termi olikaan) ja -korjauksiin liittyen, tuli tämä ketju mieleen sitä lukiessa. Joitakin ihan hyviä pointteja, joitakin vähän... kärkkäitä myös.
-
Itse näin subina preferoin empaattisia ja jopa herkkiäkin Dom-miehiä ja tällaisilta miehiltä saanut parhainta seksiä. Sen sijaan sellaiset machotyyppiset ankarat ja vaativat Domit ei innosta yhtään.
Minä taas en ole tavannut kuin ylikilttejä miehiä, niin kilttejä että oikein vituttaa. Olenkin päätellyt että naisen on helpompi löytää ankara mies-dom kuin miehen yksinkertaisesti siksi, että bi- ja homomiehet ovat juuri tällaisia kuten minä, munattomia neitejä. Juuri sellaisia minkä kuvan television muoti- ja kotiohjelmat homomiehistä antavat. Stereotypia joka pitää täydellisellisesti paikkansa. Heissä jopa "top" on hyvin suhteellinen käsite. Siinä ei yleensä kauaa mene kun huomaa että se chatissa ennen tapaamista "äärimmäisen dominoiva machotoppi" viettää enemmän aikaa suu sissymunani ympärillä kuin oma muna minun ruumiinaukoissani. Vaikka olen sanonut, etten kaipaa sellaista, vaan haluan olla lelu joka otetaan, eikä kysellä ja hempeillä. Ei minulla nyt ihan sadoista miehistä ole kokemusta, mutta on niitä sen verran että uskallan yleistää.
Tuntuu jopa että naisdomme osaa olla parempi dom kuin ne munattomat homomiehet. Minulla vaan on hiukan hankaluuksia alistua naiselle ja ottaa hänet vakavasti samalla intensiteetillä kuin miesdom. Siksi ottaisi mieluummin miehen jos ihan puhtaasti sukupuolittain rajaa. Mutta ei se tietenkään ole ihan niin mustavalkoista, nainenkin voi osata olla oikeanlainen.
Mutta silti koen olevani sellaisessa seksuaalivähemmistön alagenressä, jonka tarpeita ei oikein kukaan pysty tyydyttämään. Siis logiikka menee näin: Heteromiehet ei halua tietenkään panna sissyä. Siihen tarvitaan Homo/bi/curious. Mutta nämä miehet ovat luonteeltaan pehmeitä, joten he sopivat parhaiten hellään rakasteluun lauantaisin saunan jälkeen. Joten jos olet mies mutta kaipaat jotain muuta kuin hellää rakastelua toiselta mieheltä, muuta itsesi naiseksi. Siinä vaihtoehdot. ;) Mutta siitä kaapista en ole valmis tulemaan pois. Joten runkkailen siis kotona ja tapailen satunnaisia miehiä tai naisia saadakseni heiltä huonoa seksiä, joka kuitenkin voittaa oman käden ainakin välillä.
-
En ole koskaan keskustellut yhdenkään miehen kanssa siitä, millainen on ihanteellinen maskuliininen mies. Ei taida olla yleisimpiä keskustelunaiheita äijäporukoissa.
Millainen miehen sitten pitäisi olla, ollakseen maskuliininen? Reilu, rehellinen ja sanansa mittainen. Lisäpisteitä saa, jos tohtii äijäporukassa juoda siideriä, kun muut juovat kaljaa. Oman tiensä kulkija, eikä kanalaumassa kotkottava laumaeläin. Tykkää nussia, ihan sama ketä, mutta siitä pitää tykätä. Treenaaminen on maskuliinista, kunhan ei treenaa balettia. Niin yksilöllinen ei pidä olla, se kun on neitimäistä. Samoin kaiken maailman sissyily ja switchailu on neitien hommaa. Maskuliininen mies ei ota selkäänsä, paitsi nyrkkeilykehässä ja sielläkin pistää vastaan viimeiseen saakka. Eikä perseeseensä. Paitsi ehkä sormen. Tai ehkä muutakin, mutta vain jos tykkää siitä. Tosi maskuliininen mies pitää kumppanistaan huolta ja varmistaa, että on ruokaa pöydässä painamalla duunia hiki hatussa. Mies kantaa vastuunsa ja toimii moraalisen kompassinsa mukaan - asiat tehdään niin kuin on oikein ja sillä hyvä. Päätöksiä pitää osata tehdä. Ravintolassa ei jahkailla minkään kanapastan ja tonnikalasalaatin kanssa, vaan tilataan reippaasti. Ihan sama mitä, kunhan ei mähmitä sen kanssa. Maskuliininen mies huolehtii myös ystävistään ja jeesaa heitä kun apua tarvitaan. Kuuntelee jos on tarvis kuunnella ja kantaa tavaraa muutossa, kun pyydetään. Tarvittaessa sanoo suoraan vaikka kuulija ei haluaisi kuulla totuutta. Muutenkin maskuliininen mies sanoo mitä ajattelee, eikä välitä lumihiutaleiden herkästä hipiästä. Eikä välitä muutenkaan muiden mielipiteistä. Erityisesti silloin, jos joku lässyttää millainen miehen pitäisi olla.