BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: isile - 04.01.2020, 10:17
-
Aloitan varsinaisen foorumitaipaleeni sopivan provosoivalla tekstillä.
Asiaan liittyy siis se, että olen uusi. Olen tullut kinky-kaapistani viime keväänä oikeastaan kunnolla ulos. Viimeisin parisuhteeni oli ensimmäinen BDSM-suhteeni ja siitä ero oli aivan hirveä. Sitä aiemmat vaniljaa jossa on ollut vähän rajumman seksin tematiikkaa mausteina. Ikäeroja ja fyysisiä eroja leikkikavereissani ja pitempiaikaisissa partnereissani on ollut vähän joka suuntaan.
Tein viimeisimmän eroni jäljiltä ja eron huomioivan seuranhakuilmoituksen. Kaipaan turvallista läheisyyttä, mahdollista unikaveria ja kevyempää leikkiä.
Melko nopeasti yksäreihini tuli tietty enemmistö. Hyvin nuoret littlet. Myönnän että tuntuu hyvältä saada huomiota tuolla tavalla ja caregiver -puoleni haluaisi perustaa noille pikkuisille päiväkodin samantien ^-^
Mitä asiasta tuli viestiä vaihdettua, niin tuli nopeasti selväksi että suuretkin (parikin vuosikymmentä) ikäerot olivat tuttua juttua osalle näistä nuorista pikkuisista. Olin hämilläni. En tuomitse mutta yllätyin. Pohdin omaa moraaliani vasten tuota ajatusleikkiä, että olisin tuntuvasti nuoremman kanssa. Pohdin yleistä mielipidettä. Pohdin ystävieni ja perheeni mielpidettä. Tekisinkö väärin vaikkakin lain perspektiivistä tsekattuna kaikki ok? Olisinko defaulttina opportunistinen setä? Pohdin omaa mielipidettäni edelleen. Mustavalkoinen kysymys kuuluisi: olisiko tämä väärin?
Tämä ikäeroon liittyvä asia on aiemmin ollut minulla mustavalkoinen. En osaa kuitenkaan sanoa minkälainen ikäero on ollut liikaa. Tästä huomaan että en ole kriittisesti pohtinut asiaa. Nyt tietyllä tavalla olen ensimmäistä kertaa itse siinä tilanteessa että katsomosta jeesustelu loppui ja nyt pitäisi itse tehdä päätös jonka takana voin seistä nyt ja tulevaisuudessa. Ainoa minkä tiedän varmaksi on se, että minua ärsyttää mustavalkoisuus. Pyrin ymmärtämään aina asioista eri puolet ja olemaan empaattinen. Ihan hirvittävän monia mustavalkoisia ehdottomuuksia minusta ei ehkä toivottavasti enää löydy.
Olen kiitollinen jo tästä että tämä asiakokonaisuus pakottaa minut pohtimaan suhtautumiseni ja arvoni tämän suhteen. Kiitos teille kaikille nuorille pikkuisille kenen kanssa olen kirjoitellut. Laitoitte tietämättänne yhden isin kasvun paikan eteen :)
Mitäpä jos kemiat ja päät toimisikin yhteen ja jollakin helvetillä se toimisi todella hyvin ja minä saisin isinä toteuttaa itseäni? Sekä kokonaisuutena suhde toimisi katalyyttinä henkilökohtaiselle kehitykselleni? Mitä jos minä pystyisin tukemaan nuorta pikkuista elämän polulla ja tarjoaisin hänelle turvaa sekä kannustaisin tylsässä todellisessa maailmassa eteenpäin ja hän pääsisi eteenpäin. Kaunis haave jossa on kiva köllötellä.
Väistämättä tulee kuitenkin mieleen että suurella ikäerolla elämät olisivat kovin eri vaiheissa. Nuori pikkuinen saattaisi nojata minuun kovin monissa asioissa ja rajojen kanssa pitäisi olla erityisen tarkkana etten ottaisi hänen huoliani omakseni. Sanottakoon tässä kohdassa, että uskoisin olevani läheisriippuvainen; alkoholistin lapsi. Tämä luullakseni aiheuttaa minussa mm. akuuttia awwwwwww -syndroomaa kun on liian suloinen ja rikkinäinen elollinen olento edessäni.
Luulen että altistan itseäni hallitusti. Eli kahville olisi varmaan hyvä mennä, mutta en uskalla vielä lähteä sen pidemmälle, koska veikkaan innostuvani, ihastuvani ja soheltavani. Menneitä asioita täytyy jäsentää ja omat rakenteeni ja rajani täytyy olla paremmassa kuosissa itselleni, ennenkuin uskallan mennä pidemmälle.
Pyydän kannanottoja, kommentteja, ajatuksia. Kiitos.
-
Isilen kirjoituksesta voi täydellä syyllä sanoa, että onpa paneutuneesti, ellei suorastaan sydänverellä kirjoitettua. Eikä aihepiiri ole niitä helpoimpia.
Minuun teki erityisesti vaikutuksen tämä kohta:
Nyt tietyllä tavalla olen ensimmäistä kertaa itse siinä tilanteessa että katsomosta jeesustelu loppui ja nyt pitäisi itse tehdä päätös jonka takana voin seistä nyt ja tulevaisuudessa.
Respect ja tervetuloa foorumille.
Mr Birch
-
Kunhan molemmat ovat 18, niin ikä on vaan numero. :) ymmärrän kyllä sikäli, ite 27v ja mietin tossa yks päivä että en tiiä kykenisinkö alle 20v kanssa hommailemaan, ellei ole tosi kypsä niin sanotusti. Toisaalta, oon ite se, joka yleensä päätyy suhteeseen itseä vanhempien kanssa, joten kukas mie oon taas sanomaan. :D Vanhemmille kumppaneille se on ollut isompi juttu kuin mulle. Ehkä ikäkriisiä tai sitten vaan miettivät liikaa? Tälleen, jos mietin niin hitto, tälleen - 92 vuosikertalaisena muistan kun aina 95:sia haukuttiin kakaroiksi. Mutta tälleen aikuisena muutaman vuoden ikäero ei ole mitään. Enemmän vaikuttaa se, mitä on elämässään ehtinyt (joutunut) kokemaan.
Little jutut ei ole mulle varsinaisesti tuttuja, vaikka ite oon aika avuton pikku kakara ja kaiken söpön suuri ystävä. ;D mutta sanoisin että erilaiset elämäntilanteet voivat olla ihan sopivakin asia dynamiikalle. Pääsee isompi opastamaan uusissa jutuissa yms. :) Mutta en tiiä, ei se ikää katso, itekin yhä koulun penkillä. ;D
Makustelee pikkuhiljaa ja kuuntelee omia fiiliksiään. Ja puhuu avoimesti um.. Partnereille? Jos (molemmista) tuntuu hyvältä niin mitä sitä suotta jarruttelemaan tekemisiään, tietysti hitaasti edetessä harvemmin tulee mokailtua.
Tälleen btw, ajatus pikkuispäiväkodista on ihana ja melkeen itekin haluaisin perustaa semmosen. ;D Adoptoin kaikki ja syötän niille herkkuja ja luen satuja, purr. :love:
Sääli kun olisin korkeintaan se huonosti käyttäytyvä isosisko, joka opettaa kaikki pahat tavat. :D
-
Olen kyllä miettinyt tätä osastoa itsekin. Tosin itselle middlet on se juttu enemmän kuin littlet. En ole vielä oikein saanut itse pähkäiltyä kaikkia juttuja, niin en ole tehnyt mm. tästä syystä treffi-ilmoitusta. Kun omissa pohdinnoissa on ollut myös cnc ja muunkinlaiset roolileikit. Mutta seuraan keskustelua kyllä kiinnostuneena.
-
Isilen kirjoituksesta voi täydellä syyllä sanoa, että onpa paneutuneesti, ellei suorastaan sydänverellä kirjoitettua. Eikä aihepiiri ole niitä helpoimpia.
Minuun teki erityisesti vaikutuksen tämä kohta:
Nyt tietyllä tavalla olen ensimmäistä kertaa itse siinä tilanteessa että katsomosta jeesustelu loppui ja nyt pitäisi itse tehdä päätös jonka takana voin seistä nyt ja tulevaisuudessa.
Respect ja tervetuloa foorumille.
Mr Birch
Näinpä! Isilen kirjoitus teki vaikutuksen ja kosketti :love: Itse aihe on mielenkiintoinen, täytyy hieman makustella ja palaan myöhemmin vastaamaan.
-
Kiitos, pikkuisen liikutuin vastaanotosta. Olen otettu :love:
-
Mr Birchin ja violetin kanssa satasella samaa mieltä. En usko että tällä kaverilla on mitään hätää suhteidensa moraalisuuden kanssa, kun kykenee tällä tavalla ajatuksella ja sydämellä analysoimaan paitsi itseään myös suhdettaan toisiin. Ei ihme jos on yksärilaatikko täynnä :)
Mulle isokaan ikäero ei koskaan ole ollut mikään merkitsevä muuttuja, enkä oikein osaa pitää sitä mitenkään päin huonona jos kaikki osapuolet toimivat vilpittömästä kiinnostuksesta toisiaan kohtaan. Ainut arveluttava lähestymistapa on minusta, jos toisen nuoruutta ja kokemattomuutta käytetään hyväksi. Saalistetaan niitä, jotka ei oikeasti vielä osaa puolustaa itseään jos ihmissuhteessa toinen ajaakin vain omia intressejään.
Itse miettisin jokaista potentiaalista suhdetta omana kokonaisuutenaan, sen sijaan että jäisin pohtimaan onko se nyt oikein viestitellä puolta nuorempien tytönhupakoiden kanssa. Jos molemmat toimivat vilpittömästä kiinnostuksesta ja kunnioituksella, ja toinen vaikuttaa kyllin kypsältä (tällähän ei välttämättä ole iän kanssa mitään tekemistä) jotta suhdetta voidaan lähteä rakentamaan vuorovaikutteisesti vahvalle pohjalle, niin mikäpä mokoma siinä.
Se on oikeasti valtavan kaunista kun seksuaalisessa suhteessa on mukana isomman ja pienemmän välistä huolenpitoa, ei sellainen vain voi olla lähtökohtaisesti väärin :love:
-
Tämä kirjoitus kyllä vahvisti ensivaikutelmaani kiltistä ja ajattelevaisesta miehestä, joka on varmasti melkoinen kultakimpale viitekehyksestä huolimatta :)
Älä koskaan ikinä muutu :love:
-
Voihan nyt teidän kanssanne. Ihan kun joku leikkaisi sipulia asunnossani. :))
-
Aivan ihanaa pohdintaa! ❤
Itse pikkuispuoleni löytäneenä tuo pikkuispäiväkoti kuulostaa ihanalta!
Mutta mitä noihin ikäeroihin tulee, niin itse en ole ikinä nähnyt suurenkaan ikäeron kohdalla ongelmaa, kunhan molemmat ovat täysi-ikäisiä ja henkisesti ns. "täyspäisiä".
Itse olen -89 syntynyt ja vanhin (vanilja)kumppani oli -65. Tosin suhde oli epäterve miehen valehtelun yms takia. Mutta itse ikä ei ollut se ongelma. Sitten on ollut +10v vanhempia. Oikeastaan itse en ole koskaan osannut olla omanikäisteni kanssa, mutta en näe siinäkään mitään ongelmaa. Kunhan vaan löytyy ihminen, jonka kanssa on hyvä olla ja tarpeet kohtaa.
Tervetuloa tänne foorumille ja tsemppiä seuranhakuun, mikäli siis seuraa olet etsimässä!
-
Hyvää pohdintaa. :) Pakko tarttua tähän, vaikka olen ikäerojutuista jonkin verran jo kirjoitellutkin tänne. Tässä pari aiempaa aihetta sivuavaa kirjoitustani:
1 (https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=3933.msg341939#msg341939) 2 (https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=22983.msg422329#msg422329)
Itse olen siis onnellisesti alistus-/ omistus-/ Ddlg-suhteessa, jossa on ikäeroa se pari vuosikymmentä. En koskaan ole ollut kiinnostunut suhteesta oman ikäisteni kanssa, joten tämä oli nimenomaan se mitä halusin ja mistä haaveilin. Sekä suhdemuotomme, että kokemuseromme on mahdollistanut sen että Daddystä on tullut minulle opettaja, tuki ja kasvattaja monissa elämän asioissa. Vaikka olenkin se pikkutyttö jolla on lupa tulla Daddyn kainaloon, tai pyytää apua, niin Daddy on myös kouluttanut minua itsenäiseksi, omilla jaloillani seisovaksi aikuiseksi.
Sitten ulkopuolelta tuleva kritiikki. Sellaista joutuu kenties joskus kohtaamaan, jos valitsee tällaisen suhteen, riippuen toki sosiaalisesta ympäristöstä jossa asian tuo ilmi. "Pervo setä ja viaton tyttö" -asetelmasta on helppo vääntää kaiken maailman ennakkoluuloiset kauhutarinat, mutta ainoa tarina jolla on oikeasti väliä on suhteessa olevien ihmisten. Itse tiedän että emme tee mitään väärää, ja olen ylpeä suhteestani, joten ajatelkoon ulkopuoliset mitä tahtovat. (Toki ihmisiä voisi joskus hieman kouluttaa täysin vääristä käsityksistä)
-
Minä olen aina elänyt oletuksessa, ettei konkreettinen ikäero ole välttämätön elementti DDlg:ssä. Ainakin omalla kohdallani karkeasti puolet littleistäni on ollut oikealta iältään jopa minua vanhempia. Toisaalta voidaan sitten kiistellä, että onko oma touhuni muutenkaan enemmän DDlg:tä vai ageplayta.
Minusta ikä- tai kypsymättömyysero ei ole ongelma, kunhan kumpikin tietää mitä tekee. Tässä piilee kuitenkin vähän sellainen sudenkuoppa, että sillä isollakin pitäisi olla tuntosarvet aika herkällä sen suhteen, että tietääkö se pienempi ihan oikeasti mitä tekee, ja se oikeastaan onkin varmaan vähän koko paradoksin kulmakivi. Jos ihminen on täysi-ikäinen ja oikeustoimikelpoinen, niin mitään ongelmaahan ei pitäisi olla.
Outoja katseita varmasti tulee, koska monet meistä tällä foorumilla ovatkin täällä juuri siksi että olemme vähän outoja ja teemme tällaisia outoja juttuja.
-
Itse olen 40v mutta ageplay noin 17v teini poika
-
Itse olen 40v mutta ageplay noin 17v teini poika
Jos yhtään luet keskustelua, niin tästä ei ollut tässä kyse.
-
Jestas, kun isile vaikutat tekstinä just niin lämpimän järkevältä kuin vaikutat ensikohtaamisenkin perusteella.
(Itse aiheeseen mullei oo paljoa annettavaa. Uskoaksen kaikki on hyvin, kun molemmat on tietoisesti asiassa mukana.)
-
Mr Birchin ja violetin kanssa satasella samaa mieltä. En usko että tällä kaverilla on mitään hätää suhteidensa moraalisuuden kanssa, kun kykenee tällä tavalla ajatuksella ja sydämellä analysoimaan paitsi itseään myös suhdettaan toisiin. Ei ihme jos on yksärilaatikko täynnä :)
Mulle isokaan ikäero ei koskaan ole ollut mikään merkitsevä muuttuja, enkä oikein osaa pitää sitä mitenkään päin huonona jos kaikki osapuolet toimivat vilpittömästä kiinnostuksesta toisiaan kohtaan. Ainut arveluttava lähestymistapa on minusta, jos toisen nuoruutta ja kokemattomuutta käytetään hyväksi. Saalistetaan niitä, jotka ei oikeasti vielä osaa puolustaa itseään jos ihmissuhteessa toinen ajaakin vain omia intressejään.
Itse miettisin jokaista potentiaalista suhdetta omana kokonaisuutenaan, sen sijaan että jäisin pohtimaan onko se nyt oikein viestitellä puolta nuorempien tytönhupakoiden kanssa. Jos molemmat toimivat vilpittömästä kiinnostuksesta ja kunnioituksella, ja toinen vaikuttaa kyllin kypsältä (tällähän ei välttämättä ole iän kanssa mitään tekemistä) jotta suhdetta voidaan lähteä rakentamaan vuorovaikutteisesti vahvalle pohjalle, niin mikäpä mokoma siinä.
Se on oikeasti valtavan kaunista kun seksuaalisessa suhteessa on mukana isomman ja pienemmän välistä huolenpitoa, ei sellainen vain voi olla lähtökohtaisesti väärin :love:
Tämä.
Kyse on enemmänkin siitä missä kohtaa elämää toinen on henkisesti menossa, eikä siitä mikä on fyyysinen ikä. Itse deittailin 16-vuotiaana kahta silloin 30-vuotiasta miestä täysin vääristä lähtökohdista. Niihin suhteisiin liittyi nimen omaan huonot suhteet omiin vanhempiini, hyäksytyksi tulemisen tarve jne. Asioita joita olen itsekin tajunnut vasta myöhemmällä iällä. Tällä hetkellä olen 36v. ja miesystäväni on minua 17 vuotta vanhempi ja ikäeromme tuo pääsääntöisesti vain hyviä asioita suhteeseemme.
Kukaan ei siis voi ulkopuolelta puntaroida ja arvioida tilannettanne, joten rehellinen ja avoin keskustelu mahdollisen tulevan kumpanin tai leikkikaverin kanssa lienee tässäkin kohtaa se paras ratkaisu.
-
Mie oon kans aika samanlaisia juttuja pohtinu, mut vaan pikkuisen/middlen/minkälie perspektiivistä joka ei ole vielä ollut missään kinkyssä suhteessa :P. Avoinmielisenä ihmisenä eka ajatus on tietenkin et se ikähä on vaan numero. Enkä muutenkaan välitä millainen toinen on fyysiseltä olemukseltaan niin miksi sitten iästäkään. Mut sit sen verran mitä on ollu kontaktissa vähä vanhempiin nii on tuntunu et mitä isommaksi se ikäero on venyny nii sitä todennäkösemmin maailmankuvat ja arvot mennee ristiin. Tosin voi olla että olen vain tavannut niitä ihmisiä joiden kiinnostus oli lähinnä nuoressa iässäni eikä mussa itessä. Ja toine huoli siin on just tuo et mitä muut ihmiset ajattelee. Mie en jaksa välittää tuntemattomien mielipiteistä mut mitä sitten jos on nii vakavaa että haluaa esitellä toisen vaikka omalle perheelle :o toi voi olla ehkä vaikeampi..
Mut voisin kuitenki sanoa et mun tämänhetkinen päätös tästä on et katon jokaista ihmistä yksilönä ja katon miltä tuntuu ja sitten tutustun rauhassa, miten oon tähänki asti tehny :P Loppujen lopuks ei se sen iän syytä tule oleen jos suhde on väärin tai ei toimi, eikä myöskään sen ansiota jos toimii (kuha kaikki on täysikäsiä tietenki). Eli onko johtopäätös sit kuitenki et ikä on vaa numero ;D
Toivottavasti tuosta saa jotain tolkkua, on taas miljoona asiaa mielessä :P Ja onnea pohdintoihin :)
-
Näihin ikäeroleikkeihin on hyvä ottaa sen verran etäisyyttä, että saa ajatuksen irti siitä mikä on yhteiskunnan asettama paine ja leima, jota pelätään.
Ensinnäkin seksi, joka kaikilla ensimmäisenä on mielessä, ei välttämättä ole DD/lg tai CG/lg suhteessa välttämättömyys. Se stigma jota yleisesti pelätään, liittyy siihen. Yhteiskunnallisesti ajateltuna ei ole mitään väärää toimia pikkuisen/nuoremman kasvattajana vaikkapa opiskeluasioissa, mutta auta armias jos harrastetaan seksiä sen päälle, se on kauheaa. Jokainen suhde on omanlaisensa, ja näissä oikeissa ikäerosuhteissa on hyvä ihan erikseen keskustella, kuuluuko seksi suhteeseen ja jos kuuluu, miten ja miksi.
Toisekseen kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja jokaisella on myös sitä myöten erilaiset tarpeet ja kasvunpaikat. Pikkuinen saattaa olla monesti joissain asioissa paljon fiksumpi kuin iso, jolloin asetelma kääntyy nurin päin. Ei pidä automaattisesti ajatella, että koska on nuori ja kokematon, on jotenkin automaattisesti heikommassa asemassa kuin vanha ja kokenut.
Minä näen CG(DD)/lg suhteet kahden ihmisen välisenä sopimuksena, jossa molemmat kasvattavat toisiaan. Toki ison on huolehdittava pienen turvallisuudesta ja oltava se joka määrittelee rajat, siihen näitä suhteita käytetään. On silti väärin olettaa, että iso tietää aina automaattisesti mitä pienelle pitää tehdä, mikä on hyväksi ja mihin rajat kuuluu vetää. Se on kahden välistä keskustelua, oppimista ja kokeilemista, jotta päästään oikeaan ja kasvattavaan asetelmaan suhteessa. Ja siinä on suhteen nuoremmalla osapuolella yhtä suuri vastuu kertoa, miten itse haluaa asioiden olevan. Iso auttaa, tukee ja kannustaa, niinkuin aloittaja mainitseekin. Mutta iso ei saa ottaa liikaa vastuuta, käyttää mielivaltaa tai tehdä asioita, joista ei ole keskusteltu tai sovittu.
Kun näistä kaikista on keskusteltu, on sovittu (jopa kirjallisesti) mikä suhteen tarkoitus ja tehtävä kummallekin on, tuo yllämainittu stigma häviää. Tiedetään miksi ollaan ja mitä tehdään, ja sen voi perustella ulkopuolisille (ainakin mielessään). Silloin myös toivottavasti iso on käynyt keskustelun itsensä ja pikkuisen kanssa siitä, mitkä asiat ovat ns. helppoja asioita hoitaa, ottaa vastuuta ja ylläpitää ja mitkä taas ovat isolle haastavia kasvunpaikkoja. Itselläni näitä kasvunpaikkoja on ihan siinä missä pienelläkin. Minullakin on lapsuustraumani, jotka vaikuttavat suhteissa aina jollain tavalla. On väärin kuvitella, että vanha ja kokenut on sen myötä valmis, kun on iältään vanhempi kuin toinen.
Kiitos aloittajalle tästä keskustelusta, tämä on tärkeä aihe!
-
Mä ajattelen niin että kunhan ketään ei painosteta mihinkään, homma on ok. Ja siinä taas ajattelen niin että vanhemmalla, ehkä jopa kokeneemmalla, on oma vastuunsa. Minkäänlainen painostus (huom sellainen josta ei ole sovittu!) ei aovi näihin juttuihin. Molempien pitää nauttia ja olla mukavuusalueilla kun ei olla rooleissa.
Yleensäkin se että kohtaa sen potentiaalisen kumppanin tasavertaisena henkilönä eikä pelkkänä pikkuisena / potentiaalisena panona, on kaiken ydin. Ja avoin, peittelemätön keskustelu.
-
Olipas mieltä lämmittävä aloitus! :love:
Mitäpä jos kemiat ja päät toimisikin yhteen ja jollakin helvetillä se toimisi todella hyvin ja minä saisin isinä toteuttaa itseäni? Sekä kokonaisuutena suhde toimisi katalyyttinä henkilökohtaiselle kehitykselleni? Mitä jos minä pystyisin tukemaan nuorta pikkuista elämän polulla ja tarjoaisin hänelle turvaa sekä kannustaisin tylsässä todellisessa maailmassa eteenpäin ja hän pääsisi eteenpäin. Kaunis haave jossa on kiva köllötellä.
Itse alle vuosi sitten kaapin ovet löytäneenä ja itseäni vielä etsiskellessä muutamia ajatuksia. Toivottavasti pysyy aiheessa, eikä menis hirveesti vierestä. ;D
Lähtökohtaisesti suhteessa kuin suhteessa ikä on vain numeroita. Se mitä ihmiset ovat suhteen alkamiseen mennessä kokeneet, ovatko he löytäneet itsensä, ovatko he sinut itsensä kanssa, tietävätkö he mitä haluavat, ei se ole iästä kiinni. Nämä asiat riippuvat paljon myös ulkopuolisistakin tekijöistä. Suhde kuin suhde on kahden ihmisen välillä tapahtuva vuorovaikutus, jossa keskustellaan, kasvatetaan toinen toistaan, tehdään tutkimusmatkoja minuuteen ja löydetään itsestä ja kumppanista uusia asioita. Valitettavasti valtaväestö tuomitsee kaiken mahdollisen mikä poikkeaa siitä mitä äidinmaidosta tai korvikkeesta lapsena imetään. ???
Minusta ikä- tai kypsymättömyysero ei ole ongelma, kunhan kumpikin tietää mitä tekee. Tässä piilee kuitenkin vähän sellainen sudenkuoppa, että sillä isollakin pitäisi olla tuntosarvet aika herkällä sen suhteen, että tietääkö se pienempi ihan oikeasti mitä tekee, ja se oikeastaan onkin varmaan vähän koko paradoksin kulmakivi. Jos ihminen on täysi-ikäinen ja oikeustoimikelpoinen, niin mitään ongelmaahan ei pitäisi olla.
Toisaalta aina puhutaan (yleisesti) siitä miten suhteessa se vanhempi osapuoli olisi se "hyväksikäyttäjä", voihan se olla myös toisinpäin. Josta tullaan lopputulokseen että ikä on vain numeroita.
Ja hei, haaveistaan kannattaa pitää kiinni. Koskaan ei tiedä milloin se taruolento muuttuu todeksi. O:-)
-
Pikkuiset/middlet tms. ovat ajatusmaailmaltaan itselleni täysin vieraita enkä siksi siihen ota kantaa. Ikäero pari/leikki/ihmissuhteissa on silloin hyvä jos henkinen kehitys on numeroista huolimatta edes suunnilleen samalla tasolla.
-
Kun omissa pohdinnoissa on ollut myös cnc ja muunkinlaiset roolileikit. Mutta seuraan keskustelua kyllä kiinnostuneena.
Mitä on tuo cnc?
Törmäsin samaan lyhenteeseen toisellakin sivustolla, mutta mitä se tarkoittaa?
Googlella löysin vain cnc-sorvauksen. Oletan että nyt tarkoitetaan jotain muuta.
-
Kun omissa pohdinnoissa on ollut myös cnc ja muunkinlaiset roolileikit. Mutta seuraan keskustelua kyllä kiinnostuneena.
Mitä on tuo cnc?
Törmäsin samaan lyhenteeseen toisellakin sivustolla, mutta mitä se tarkoittaa?
Googlella löysin vain cnc-sorvauksen. Oletan että nyt tarkoitetaan jotain muuta.
Vahva samaistuminen tähän "löydän vain sorvaukseen liittyviä juttuja"...
Helsingin akateemisten kinkyjen kinkysanastosta:
"Consensual – non consent / CNC
Alistuvan mielipidettä ei kysytä tai ei anneta valtaa valita tai asettaa rajoja. Etukäteen sovittu, eli konsensuaalinen sopimus."
Sekä kolumni, jossa on avattu kirjainyhdistelmiä, kyseinen mukaan lukien: https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=26381.0
-
Noin oheishuomiona voi mainita että kun hakee mitään aihepiirin sisätöä googlella niin hakee aina "BDSM + x" tai muuten tulee sorvauskoneita ja muuta kun sisältö on melko marginaalista ja NSFW-aiheista niin ei usein loista ensimmäisissä hakutuloksissa.
Muistan kun tein saman sorvauskone-haun ensimmäisellä yrittämällä 8). Sattumalta kyseiset koneet olivat jopa tuttuja.
-
kiitos
-
Ikäeroasia tuli vastaan tovi sitten. Tilannehan olisi teoriassa todella herkullinen: minä yli 40 ja se nuorempi 20. Mutta, mutta. Hyvin nopeasti keskustellessa tuli mieleen usein elämässä harrastamani ihmettely siitä, mistä hyvin eri-ikäiset ihmiset seksuaalisessa suhteessa puhuvat keskenään. Oikeastaan tässä tapauksessa vielä että miten puhuvat. Koin itseni ajoittain todella boomeriksi, vaikka yritän seurata aikaani enkä ole mikään setämies laput silmillä.
Tiedän, että keskusteleminen on muuttunut hankalammaksi kuin ennen. En silti ole sitä mieltä, että ”mitään ei saa enää sanoa”. Tietty vinha perä on kuitenkin puheessa hauraasta lumihiutalesukupolvesta. Minulle tuli nopeasti tunne, että sanat on valittava äärimmäisen tarkkaan. Lisäksi nuoremmalla osapuolella tuntui olevan oletus, että hänelle tärkeät melko marginaaliseen alakulttuuriin liittyvät asiat ovat itsestäänselviä kaikille muillekin. Minulle tuli siitä mieleen sellainen asiantuntijapuhe, jossa maallikoille kerrotaan jostain monimutkaisesta asiasta ikään kuin näiden tietotaso olisi sama kuin asiantuntijan. Raskasta keskustelua.
Kaikkein hankalinta oli kuitenkin alkaa sopia siitä, mitä haluamme tehdä. Minulle tuli pian käsitys, että rajukin kivun tuottaminen on toivottavaa. Ok, kyllä minä siihen taivun, no problem. Se mihin en taivu, on se että kivun hyväksytty yläraja jätettäisiin täysin minun päätettäväkseni. Nuorempi osapuoli oli tässä mielestäni hyvin vaarallisilla vesillä. Jokainen kehässä, kadulla tai tatamilla adrenaliinihuuman kokenut tietää, kuinka hyvältä tuntuisi mennä vielä vähän pidemmälle. Yritin selittää asiaa, mutta keskustelu alkoi pian vaikuttaa siltä, että tämä taisi olla nyt tässä. Sääli, koska ihmisenä uusi tuttavuus oli monella tapaa hyvin kiinnostava ja viehättävä ja sinänsä peruskuviosta olimme samaa mieltä.
-
Hyvin nopeasti keskustellessa tuli mieleen usein elämässä harrastamani ihmettely siitä, mistä hyvin eri-ikäiset ihmiset seksuaalisessa suhteessa puhuvat keskenään. Oikeastaan tässä tapauksessa vielä että miten puhuvat.
Pohdintasi saattoi olla retoristakin, mutta vastaan kuitenkin, sillä tämä antoi hedelmällisen pohjan henkilökohtaiselle pohdinnalle.
Itse ikäerosuhteilevana ja hyvin samanlaisilla spekseillä ennakkotietojen kanssa katson olevani pätevä vastaamaan ainakin omasta puolestani. Ikäerosuhteessa puhutaan ihan niistä kaikista samoista asioista, kuin samanikäistenkin välisessä suhteessa puhuttaisi. Mistä nyt kukin tavallisestikin muiden kanssa keskustelee? Sillä, onko kyseessä seksuaalinen suhde vai ei, ei ole mielestäni mitään seksuaalista merkitystä (pun intended). En tiedä muista, mutta voisin ainakin kuvitella, että vaikka kyseessä on seksuaalinen suhde, voi kumppanin kanssa puhua muustakin, kuin seksistä. Tiedättekö, ihan kuten tavalliset ihmiset puhuvat toisilleen...?
Minun mielestäni keskustelunaiheiden löytämisessä, tai ideaalitapauksessa luontevassa syntymisessä, olennaista on yhteneväiset kiinnostuksen kohteet ja jokseenkin myös samanlaiset arvot, ei niinkään se, minkä ikäinen keskustelukumppani on. Oman heilani kanssa keskustelemme, tässä vain muutama ensimmäisenä mieleen tuleva esimerkki, maanpuolustuksesta, urheilu- ja reserviläisammunnasta, musiikista, kotimaan- sekä maailmanpolitiikasta, autoista, moottoripyöristä, arkisista kuulumisista, kinkyilystä, opiskelusta, työssäkäynnistä, ihmissuhteista, kokonaisturvallisuuden parissa työskentelystä, viranomaistoiminnasta, historiasta, sodista, filosofiasta, moraalisista ja eettisistä kysymyksistä sekä päivittäisestä fingerporista. Joukosta suurin osa ihan niitä samoja, mistä puhuisin kenen tahansa muunkin kanssa.
Mitenkö asioista sitten puhutaan? No avaamalla suu tietenkin! Kuulostaa toki yksinkertaiselta, mutta sitä se ei tietystikään aina ole. Asiaa helpottaa jonkin verran se, että ainakin toisella osapuolella on puhelias luonne, ja juttua riittää käytännössä aiheesta kuin aiheesta. Siinä on helppo saada keskustelua aikaan, toki kääntöpuolena se, että toisen on oltava hyvin uskalias ja spontaani siinä, mihin väliin omia puheenvuorojaan pitää, ettei ihan jyrätyksi tule. Yhdeltä kannalta katsottuna tämä tietysti mahdollistaa herkullisten ja kiihkeiden, hyvässä hengessä toteutettujen debattien syntymisen.
Jos tilanne on se, että molemmat ovat hirmuisen suulaita taikka hiljaisia, ei siinä välttämättä auta mikään. Silloin keskustelutyylit eivät vain kohtaa, mutta oman näkemykseni mukaan tälle on hieman vaikea lähteä mitään tekemään, kyse lienee kuitenkin suhteellisen pysyväislaatuisesta ominaisuudesta. Mitä tulee taas hankaliin tai epämielenkiintoisiin keskustelunaiheisiin, totta kai niitä mahtuu suhteeseen kuin suhteeseen. Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen ollut tilanteessa, etten ole ymmärtänyt sanaakaan heilani puheista, sillä aihe on ollut yksinkertaisesti niin vaikea. Vaihtoehtoja tässä on oikeastaan pari. Joko hammasta purren ja nieleskellen istuu hiljaa, kuuntelee ja kärsii, tai sitten on rehellinen. Yleensä vaihtoehto B kantaa huomattavasti pidemmälle. Ei ole millään lailla häpeällistä sanoa, että ei ymmärrä ja kaipaa tarkempaa selitystä. Ei kukaan voi olettaa, että ihminen x tietää kaikesta kaiken... Sitä paitsi, tarkentavien kysymysten tekeminen osoittaa, että olet kiinnostunut, ja kuuntelet. Tällaiseen ulostuloon järkevä keskustelukumppani vastaa antamalla tarkentavaa tietoa aiheesta, epäjärkevä ehkä moittimalla tai pitämällä toista tyhmänä. Jälkimmäisestä kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä, kannattaako tällä tavalla reagoivan kanssa keskustelua välttämättä jatkaa...
Jos taas aihe ei kiinnosta millään tasolla, niin sekin pitää uskaltaa sanoa ääneen. En näe siinä mitään järkeä, että toinen osapuoli paasaa tuntitolkulla teemoista, jotka eivät kiinnosta niin millään lailla. Siinä tekee hallaa ainoastaan itselleen, jos ei näistä aiheista vaan ole mitään tietoa, saati sanottavaa, eikä kiinnostus riitä ottamaan selvää. Tässä painottaisin kohteliasta tapaa, sillä kaiken voi muotoilla joko hienovaraisesti mutta suoraan, tai tökerösti. Toisaalta pitää muistaa se, että kumppanin ymmärtäminen, tai edes halu ymmärtää, on niin samanikäisten välisissä suhteissa, mutta erityisen korostuneesti ikäerosuhteissa avainasemassa koko ihmissuhteen menestykseen. Yksi peruspilareista lienee juurikin se, että jos ei ole "sisällä" siinä maailmassa, jossa toinen elää, on edes kiinnostusta yrittää ymmärtää. Tähän lukeutunee myöskin kumppanille tärkeät keskustelunaiheet.
Väitän, että mikäli keskustelutilanteet ikäerokumppanin kanssa tuntuvat hankalilta, kyse on ensisijaisesti nimenomaan siitä, ettei mielenkiinnon kohteista löydy riittävästi yhteistä, keskustelustrategiat eivät kohtaa, tai henkilökemiat eivät vaan yksinkertaisesti toimi keskenään. Vasta toissijaisesti kyse on siitä, että ikä tulisi keskustelun vaikeuttajaksi tai esteeksi.
-
^ Juu, ehkä ennen kaikkea tuo oli retorista pohdintaa. Tarkennan vielä, että viittaan romanttissävyiseen seksuaalisuhteeseen, jossa ollaan enemmän tai vähemmän 24/7 asenteella. Konkretisoin viittaamalla vaikka viisikymppisen miehen ja kolmekymppisen naisen parisuhteeseen. Näiden ihmisten kokemusmaailmat ovat nähdäkseni niin erilaiset, että väistämättä useinkin tulee tilanteita, joissa puhutaan aivan eri asiasta, vaikka nimellisesti puhutaan samasta. Nuorempi ei tätä ehkä huomaa, mutta se vanhempi huomaa varmasti.
Ajatellaan nyt tuota sinun kertomaasi esimerkkiä keskustelusta maanpuolustuksesta. Viisikymppiselle saattaa olla täysin käsittämätön ajatus, että kolmikymppisen tuttavapiirissä voi olla useita siviilipalveluksen suorittaneita. Tämä siis esimerkkinä siitä, että maailma ympärillämme on muuttunut valtavan nopeasti viime vuosikymmeninä. Jokainen meistä omaksuu oman aikansa ajattelumalleja ja noudattaa niitä tiedostamattaan pitäen juuri sitä omaa käsitystään normaalina ja tavallisena. Tietysti on poikkeuksia ja harva pystyy jäädyttämään persoonansa tiettyyn aikakauteen.
Omalta kohdaltani voin helposti myöntää, että parikymppisenä olin vielä täysi kakara, vaikka olin varma että olen henkisesti valmis. Kolmenkympin tienoilla aloin ymmärtää, että ajatteluni kehittyy koko ajan. Nyt olen kypsempi kuin silloin ja jatkan kypsymistä hautaan asti. Tämä todellisuus iski päin näköä, kun parikymppisen kanssa keskustellessa kävi selväksi, että hän uskoo olevansa aikuinen, vaikka ei sitä oman kokemukseni mukaan ole. Juridisesti hän tietysti on ja siksi vastaa valinnoistaan. Joka tapauksessa tämä tuttavuus saanee nyt jäädä elämään vain fantasiatasolla. Jos kyse olisi irtoseksistä, ei tämä asia häiritsisi minua vähääkään, mutta nyt oli tarkoituksena rakentaa jotain pidempiaikaista.
-
Kottikärpänen: Ironista kyllä, en taida ihan hoksata, mistä puhut ensimmäisessä kappaleessa. Viittaatko kenties jonkinlaiseen sukupolvien väliseen kuiluun, joka aiheuttaa väärinymmärryksiä keskustelussa? Minun on jotenkin hirveän vaikea nähdä, että juuri 30-50 ikävuoden välissä se yksi 20 vuotta painaisi hirveästi, noin niin kun ikäerona. Mielestäni se ei siinä vaiheessa ole enää edes suuri ikäero, kun verrataan vaikkapa 20-40 -asetelmaan.
Paras tapa ratkaista ikäeron aiheuttamat gäpit keskustelussa on varmaankin se, että oppii tunnistamaan sellaiset tilanteet, joissa ikäerolla on todellista vaikutusta keskusteluun. Kun oivalletaan, että ikäero vaikeuttaa ymmärtämistä, tai aiheuttaa sen, että puhutaan eri asioista, on keskustelu helpompi korjata takaisin raiteilleen, kun molemmat ovat taas samalla sivulla. Ensi alkuun tunnistaminen voi olla vaikeaa, mutta aika äkkiä siihen kuitenkin harjaantuu.
Mitä tulee toisessa kappaleessa antamaasi maanpuolustusesimerkkiin, en rehellisesti sanottuna allekirjoita sitä. Siitä olen yhtä mieltä, että maailma on muuttunut, se on ihan tosi. En kuitenkaan usko, että kukaan olisi viimeisiä vuosikymmeniä kulkenut niin laput silmillä, ettei voisi millään käsittää, minkälaisessa maailmassa nuorempi sukupolvi tänä päivänä elää. Aikansa seuraaminen on kuitenkin tänä päivänä erityisen tärkeää juuri nopean kehityksen vuoksi. Kovin avuttomaksi sitä itsensä varmaan tuntisi, jos olisi jonnekin menneille vuosikymmenille jämähtänyt.
Asioita voi ymmärtää, vaikka niistä ei olisi henkilökohtaista kokemusta. Toimii kumminkin päin, niin vanhempien ihmisten tähän päivään, kuin nuorempien menneisyyteenkin. Konkreettisesti sanoen: vaikka olisit se viisikymppinen, joka ei itse henkilökohtaisesti tunne yhtään siviilipalvelusta suorittanutta, ymmärrät (ja parhaassa tapauksessa hyväksyt) kuitenkin, että maailma on muuttunut, ja nuoremmalle sukupolvelle ei ole mitenkään poikkeuksellista, että heillä olisi tuttavapiirissään siviilipalveluksen suorittaneita. Jos vielä kohdalle sattuu oikein utelias viisikymppinen, voi hänellä olla jopa halua oppia asiasta lisää, ja vaikkapa tutustua näihin siviilipalveluksen suorittaneisiin...
Viimeinen kappale taas antaa ymmärtää, ettei nuori voisi ymmärtää ajattelunsa kehittyvän läpi elämän. Mielestäni nuoria ja heidän (meidän?) älykkyyttään aliarvioidaan tänä päivänä kovasti: ajattelumalleja pidetään yksinkertaisina, epäkypsinä ja mustavalkoisina. Tuntemistani nuorista suurin osa on kuitenkin fiksua porukkaa, ja tietyllä tavalla ymmärtää keskeneräisyytensä ja sen, että tulevat kehittymään vielä. Eivät he missään vaiheessa ole väittäneetkään olevansa valmiita. Toki joukkoon mahtuu aina negatiivisia poikkeuksia, mutta sen ei pidä antaa hämätä.
Nyt kun otit esille tuon aikuisuuden määritelmän, niin taidanpa kysyä suoraan, asiaan kun olen aikaisemminkin usein törmännyt, ja se minua suuresti hämmentää. Olen kuullut usealta "oikeasti aikuiselta" juuri tällaista argumentointia, jossa korostetaan parikymppisten juridista aikuisuutta, sekä itsenäistä vastuunkantoa. Jotenkin samalla myös odotetaan, että kaikki "aikuisten jutut" pitäisi osata ja tietää. Samaan hengenvetoon kuitenkin muistutetaan siitä, kuinka kakaroita me parikymppiset vielä oikeasti olemme, ja asenne on vähän sellainen, että "ette te mistään vielä mitään oikeasti tajua". Mielestäni viesti on kovin ristiriitainen ja hämmentävä. Päättäkää jo, mitä me oikein olemme! Mistä tällainen nurinkurisen viestin välittäminen oikein kumpuaa? Minkälaisina meidät parikymppiset nyt oikeasti nähdään?
Lisäksi pohdin vielä, kenellä on oikeus määritellä toisten aikuisuus tai sen puute? Onko kenelläkään muulla, kuin ihmisellä itsellään? Millä se määritellään? Käytöksellä? Tietopohjan laajuudella? Yleisellä kypsyydellä? Entä, jos vielä kuusikymppinenkin käyttäytyy kuin pikkulapsi, eikä kypsyys tai elämäntaidotkaan oikein vastaa todellista ikää. Voidaanko silloin sanoa, että hän ei ole aikuinen...?
Toivottavasti ei ollut liian off topic, sillä aihe on kovin mielenkiintoinen.
-
Itselleni näissä BDSM-jutuissa vahvaa roolia näyttelee se, että voin pitää Herraani auktoriteettina. Tämä johtunee siitä, että käsittelen sessioinnilla jollain tapaa omien vanhempieni vanhemmuuden puutteita. Mitä ikään ja kypsyyteen tulee, niin halusin näitä asioita jo 20-vuotiaana ja tarpeeksi valmis tai rohkea olin vasta 30-vuotiaana. Myös Herrani haluaa (uskoakseni) sessioida ihmisen kanssa, joka hallitsee omaa elämäänsä, jolla on omia ajatuksia ja toiveita, kykyä ajatella avoimesti ja kommunikoida - näitä kaikkia asioita minä en hallinnut vielä 20-vuotiaana niin hyvin. Asetelmia on erilaisia; voisin kuvitella, että jos Herrani haluaisi oman pikkuisen, josta huolehtia, niin hän taas etsisi minussa hieman erilaisia puolia ja keskeneräisyyteni voisi olla jopa suloista.
Ikäeron vaikutus ja merkityksellisyys siis riippuu mielestäni paljolti suhteen laadusta ja tavoitteista - sessiosuhteeseen ja parisuhteeseen saattaa haluta eri ikäisen ihmisen kanssa.
-
Varmaan on paljon ihmisistä kiinni. Monilla ihmisillä keskustelu voi hyvin liittyä saman ikäryhmän viitekehykseen, elämyksiin ja tarkempaan saman historian ymmärtämiseen kokemuksien eikä vain tiedon perusteella. Tämä tuskin on ainoa toimiva tapa rakentaa suhdetta. Varmasti silloin pitää olla hyvä kommunikoimaan ja olla kiinnostusta kummankin osapuolen mielenkiinnon kohteisiin tai sitten osataan jättää nämä asiat omatoimiseen harrastamiseen.
Jos taas mitään yhteistä keskusteltavaa tai mielenkiinnon kohteita ei sitten löydykkään niin varmaan se yhtä karseaa oli ikäeroa tai ei. Sosiaalisissa piireissä varmaan hankalaa kun Suomessa on kyllä aika vahva stigma ikäerosuhteita kohtaan ellei mies ole artisti, urheilija, poliitikko tai liike-elämässä menestynyt. Ja kyllä niitä vastaavia naisiakin on mutta eivät juuri nuorempia miehiä pitempiin julkisiin suhteisiin hae. Jotkut ihmiset vaan pääsevät pelaamaan omilla sosiaalisilla säännöillään. Kyllähän nuo oman ikäviiteryhmän ystäväpiirit tuppaavat kutistumaan iän karttuessa muutenkin ja vaihtelevuutta tulee enemmän.
Eipä loppupeleissä osaa yhtään edes arvata toimivatko ikäerosuhteet yhtään sen huonommin kuin normaalitkaan. Onhan sitä joissain artikkeleissa väitetty että 7v on optimaalinen ikäero avioparien ollessa kyseessä. Onhan sekin jo merkittävä sinänsä.
-
Mun vastaus etupäässä Saeroen ja Kottikärpäsen kirjoitukseen. En viitsinyt lainata, kun niin paljon tekstiä. Omasta puolestani ja kokemuksestani tässä höpisen, kun en muusta tiedä. Itse siis oon lähestymässä viittäkymppiä, ja Ds-, SM-, ystävyys- ja no ihmissuhteessa kolmenkympin paikkeilla olevan kumppanin kanssa.
Sivariesimerkki ei itseen uppoa. Sivareita nyt oli 80- ja 90-luvullakin ihan kaveripiirissäkin asti. Se, että ihmiset eivät halua ymmärtää, jos toiset ajattelevat tai toimivat vastoin omaa totuutta, ei mun kokemuksen mukaan korreloi mitenkään iän kanssa. Maanpuolustuksesta/pasifismista/siviilipalveluksesta suuntaan jos toiseen öyhöttävät kaiken ikäiset. Nämä yhden totuuden torvet nyt ei oo mun ihmisiä iästä riippumatta.
Kaikilla ihmisillä on erilainen historia ja kokemusta eri asioista. Ikä tietysti yksi tekijä muiden joukossa, mutta ei mun mielestä erityisen oleellinen tekijä, joka määrittäisi ratkaisevasti (sisäistä?) kokemusmaailmaa. Kaikkien kanssa on yhteisiä asioita ja vähemmän yhteisiä asioita. Ainakin itselle on rikkautta, kun ihmiset laajentavat omaa maailmaa asioilla, joita en tunne ennestään. Seksuaalisuus on aihe, joka mielenkiintoinen kutakuinkin kaikkien ihmisten kanssa, kun kaikilla niin erilainen näkökulma siihen.
Ihmisen dissaamisen iän perusteella mä näen syrjintänä siinä kuin muunkin ryhmään perustuvan negatiivisen leimaamisen. Liikuttais ehkä turvallisemmilla vesillä, jos aikuisuus liitetään yleisen keskustelun kohdalla tarkoittamaan kutakuinkin tuota juridista aikuisuutta. Toisten ihmisten aikuisuuden määrittely muilla kriteereillä ongelmallista ja yleensä asiatonta.
Omalta kohdaltaan omaa aikuisuuttaan voi olla ihan mielekästäkin pohtia. Itse olen miettinyt, että jossain mielessä olen kokenut itseni ensimmäistä kertaa mitenkään aikuiseksi toissa syksynä, kun oivalsin, että ihan oikeasti olen vastuussa omasta elämästäni, ihmissuhteistani ja seksuaalisuudestani. Oivallus tuli, kun olin ymmärtänyt ja hyväksynyt oleellisia asioita seksuaalisuudestani (siis suomeksi pervoudestani ;D) ja siitä, mitä mulle ihmissuhteet tarkoittaa ja, mitä se voi tarkoittaa käytännössä. Ja siis oivallus, että on ihan omalla vastuullani järjestää elämääni, jos haluan, että se on jotenkin linjassa sen kanssa, mikä itselle (ja kanssaihmisilleni) hyvää. Mutta ei tämäkään oikein ikään liiity. Kyllä nämä asiat voisi oivaltaa missä iässä tahansa lapsuuden jälkeen. Aikaan liittyy siinä mielessä, että pervojuttujen ja monisuhteisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen vaikeempaa vaikkapa 80-luvulla, kun asioille ei välttämättä ollut edes sanoja ja maailma suvaitsemattomampi ja ahtaampi.
-
Kyllähän minua suuresti silloin alta 20-vuotiaana ärsytti, kun vanhemmat miehet kiinnosti ja he eivät pitäneet minua ollenkaan vakavana vaihtoehtona. Nyt nelikymppisenä en sitä enää ihmettele. Onhan sitä oikeasti ollut idealisti, mustavalkoinen ja sinisilmäinen. En sano, että nyt olen yhtään huonompi tai parempi ihmisenä, mutta se nyt vain on fakta, että elettyä elämää ja tietynlaisia omakohtaisia kokemuksia ei tule muuten kuin elämällä.
Ymmärrän aloittajan pointin.