BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 10.05.2020, 17:26
-
Kuinka kasvetaan kinkyksi
Kysymys siitä, miksi kukin nauttii sellaisesta seksuaalisuudesta kuin nauttii, tuntuu toisinaan olevan jonkinlaisen tabun asemassa. Sen esille nostamista saatetaan pitää jopa sadistisena toimena – aivan kuin itsetuntemuksessa olisi jokin raja, jota ei sovi ylittää. Tietysti silloin, kun taustalla on sellaisia traumoja, joita ei ole vielä saatu hyväksyttyä ja integroitua osaksi omaa henkilöhistoriaa, on tällainen defensiivinen suojautuminen ymmärrettävissä. Mutta itsetuntemuksen autuaaksi tekevään vaikutukseen uskovana henkilönä ihmettelen aina, kun ihmiset eivät harjoita introspektiivistä reflektiota mitä suurimmalla antaumuksella – sillä se on niitä harvoja runsaudensarvia, joista voi ammentaa parempaa oloa läpi koko elämän ajan.
Erityisen mielenkiintoista ja hedelmällistä tämä on ollut seksuaalisuuden saralla. Seksin parissa voi ilmentää hyvin erilaisia ja voimakkaita viettejä, toisinaan varsin heiveröisesti sublimoidussa muodossa. Tämä ei välttämättä onnistu muilla elämän osa-alueilla yhtä kitkattomasti suhteessa ympäristöön. Seksuaalisuus voi siten toimia väylänä, jonka kautta tavoittaa sellaisia tunteita, mielihaluja ja toiveita, jotka joudutaan arkielämässä pitämään piilossa. Näihin tutustumalla on mahdollista avata itseään toimimaan, tuntemaan ja ajattelemaan vapaammin myös muissa ympäristöissä ja ihmissuhteissa, kuin vain seksuaalisissa konteksteissa.
Omaa seksuaalisen kiihottumisen ja mielihyvän kehityshistoriaa voi halutessaan pyrkiä selvittämään suhteellisen yksinkertaisella menetelmällä. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kuvata tällainen metodi pääpirteittäin, siten kuin olen itse oppinut sitä käyttämään. Samalla käydään hieman läpi sitä, miksi kieli on niin olennainen osa sekä kyseistä reflektioprosessia että ihmisen seksuaalisuutta yleensä.
Sanojen tarkoitus on sekä viestiä informaatiota että sitoa yhteen mielikuvia, merkityksiä ja tunteita. Tämä jälkimmäinen osuus on osa niiden psyykkistä funktiota. Kun pienet lapset alkavat hihitellä kuiskatessaan toistensa korviin sanoja ”pippeli” ja ”pimppi”, ollaan jonkin hyvin olennaisen äärellä - silloin otetaan varhaisia askeleita seksuaalisuuden psyykkisen haltuunoton tiellä.
Koska sanat eivät ole ehdottomia, ne eivät tarkoita vain tiettyä asiaa, vaan toimivat viittauksina johonkin. Vanhempien välinen seksi ja seksuaalisuus on alusta alkaen mysteeri lapselle. Siihen etsitään mieltä, käsitystä ja ymmärrystä, jotta sen kanssa voitaisiin tulla toimeen. Sanat toimivat tämän prosessin – kuten myös ajattelun yleensäkin - välineinä. Väärinymmärryksen mahdollisuudet ovat tietenkin lukemattomat ja saattaa olla, ettei kukaan pysty luomaan seksuaalisuudesta ”oikeaa” ja ”todellista” käsitystä, ei edes aikuisena. Sillä se on aina konstruktio - ja sellaisenaan henkilökohtainen harha.
Sanojen yksilöllisesti muodostuneiden merkitysyhteyksien vuoksi sekä sanat itsessään että niiden osoittamat asiat, teemat tai toiminnot latautuvat seksuaalisesti jokaisen henkilön kohdalla omalla tavallaan, partikulaaristi. Tämän lisäksi ympäristö reagoi tiettyihin sanoihin, muodostaen niitä kohtaan kieltoja ja tabuja. Kun päiväkoti-ikäiselle opetaan, että tietyt sanat ovat kiellettyjä, tuhmia tai likaisia, niiden käyttäminen voi herättää erilaisia epämukavia tuntemuksia, perustuen tämän kiellon rikkomiseen tai ylittämiseen. Mutta kielletty, likainen ja sopimaton on samalla usein kutkuttavaa. Kunhan se ei ole henkilökohtaiseen makuun nähden aivan liian säädytöntä.
Seksuaalisuudessa on siten alueita, joissa sanat voivat olla enemmän latautuneita kuin itse niiden kohteena oleva asia. Fantasiat ovat yksi tällainen osa-alue. Sanat voivat kiihottaa herättäessään mielikuvia – tietoisia tai tiedostamattomia - mutta ne voivat myös tuntua vastenmielisiltä, etovilta tai kauheilta, pysyen silti voimakkaasti stimuloivina, tavalla jota on vaikea kuvailla. Esimerkiksi emotionaalisesti latautunut, vastustava reaktio johonkin sanaan tai sen kuvaamaan asiaan voi olla merkki torjutusta kiinnostuksesta – kielletystä kiihottumisesta. Nuoruusikäisten poikien suhtautuminen "homoiluun" on erinomainen esimerkki tällaisesta. Ilmiö onkin hyvä muistaa ja ottaa kunnioittavasti huomioon keskusteltaessa kinkyilystä toisten ihmisten kanssa. Mutta haluttaessa selvittää omaa yksilöllistä seksuaalisuuden syntyhistoriaa, ovat nämä poikkeuksellisesti latautuneet ja henkilökohtaisesti merkittävät sanat yksi parhaista lähtökohdista. Omat suosikkini ovat olleet ”raiskaus” ja ”hyväksikäyttö”.
Lähtökohdaksi voi siis ottaa jonkin itselle erityisen merkittävässä asemassa olevan seksuaalisen teon tai seksuaaliseen toimintaan kytkeytyneen sanan tai ilmaisun. Tämän ei tarvitse välttämättä olla yhdyntään liittyvä, koska seksuaalisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä asiaa, joka herättää joko kiihotusta tai siihen jollain tapaa yhteydessä olevaa mielenkiintoa: kutkutusta, tietynlaista jännitystä tai muita tuntemuksia, jotka voi tunnistaa tai aavistaa liittyvän jollain tapaa seksuaalisuuteen. Asia voi olla myös suoraan tai epäsuorasti yhdyntään liittyvä, mutta tavalla jota ei pidä seksuaalisesti kiihottavana vaan jopa ällöttävänä, vastenmielisenä, moraalittomana, sopimattomana, häpeällisenä tai kiellettynä. Olennaista on, että valitulla asialla on sekä kytkös seksuaalisuuteen, että vaikutuksia itseen.* Nämä vaikutukset voivat olla psyykkisiä, fyysisiä tai molempia.
Kun sana tai mielikuva aiheesta on valittu – esimerkiksi sana ”raiskaus” tai kuvitelma sänkyyn kahlitusta naisesta – voi seuraavaksi siirtyä muistelevaan ja keskenään vertailevaan vapaan assosioinnin vaiheeseen. Sanan kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sellaisten tilanteiden muistelua, alkaen lapsuudesta, joihin tuo sana tuntuu olevan kytköksissä. Valittu sana tai teema saattaa olla suoraan ilmaistu kyseisessä muistossa tai se voi sopia kuvaamaan sitä tilannetta, ajatusta tai asetelmaa, joka tuolla menneellä hetkellä vallitsi. Ensimmäinen mieleen tuleva asia kannattaa aina ottaa tarkasteluun ja vähintään kirjoittaa ylös paperille, ennen kuin jättää sen ja jatkaa seuraavaan. Voi hyvinkin olla, ettei yhteyttä löydy ensialkuun laisinkaan, vaan sen oivaltamiseen menee kuukausia. Kun sitten muutamia muistoja on saanut tavoitettua ja selvennettyä itselleen, on hyvä verrata niitä nykyisiin seksuaalikäytäntöihin, fantasioihin ja mieltymyksiin: ovatko ne samankaltaisia? Onko niissä asetelmallista tai rakenteellista yhteneväisyyttä? Tässä kohtaa ajattelua voi auttaa mielikuva vanhanaikaisista piirtoheittimen kalvoista, joille piirrettiin tussilla kuvioita ja jonka sitten saattoi heijastaa minkä tahansa muun näkymän päälle: jos onnistuu oivaltamaan oman seksuaalisuuden "kuvion" tai "kaavan", mitä haluaa toistaa kerta toisensa jälkeen, niin se löytyy mitä luultavimmin myös lapsuuden ja/tai nuoruuden muistoista, suhteessa johonkin merkittäväksi koettuun henkilöön. Vanhempiin, sisaruksiin, läheisiin, kavereihin tai ihastuksiin. Niihin hahmoihin, jotka seksuaaliteemaisen muistelun kautta myös palaavat mieleen.
Kyseinen valittu sana tai teko – esimerkiksi sänkyyn sitominen – voi olla myös käänteinen ”vastaus” lapsuuden tai nuoruuden kokemukseen. Silloin se tarkoittaa toimenpidettä, joka jälkikäteen pyrkii ikään kuin kumoamaan tai korjaamaan aiemman tilanteen tai asetelman, johon tapahtumahetkellä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa. Syynä on voinut olla esimerkiksi todellinen tai kuviteltu psyykkinen tai fyysinen avuttomuus sekä siitä seurannut kyvyttömyys toimia. Tilanne joka on koettu, todistettu tai kuviteltu on voinut olla myös mahdoton "käsittää", jolloin siihen ei ole kyetty luomaan mielekästä merkitystä. Tällöin suhteen luominen tapahtumaan on psyykkisellä tasolla estynyt. Samoin "liian lähelle" tai "ihon alle" päässyt, voimakkaasti latautunut ajatus, kokemus tai ihminen voidaan olla koettu tunkeilevana. Silloin se pyritään jälkikäteen pitämään psyykkisesti sopivalla ja turvalliseksi koetulla etäisyydellä - selkeässä suhteessa itseen - mielikuviin perustuvien roolien ja asetelmien kautta. Näin ihminen tavallaan elää ja "uudelleenkirjoittaa" nykyhetken toistoissa jotain, mikä aiemmin jäi vaille tyydyttävää toiminnallista tai ajatuksellista vastetta. Tällainen ulkoisen todellisuuden kautta tapahtuva, yhä uudelleen ja uudelleen toistettava sisäisen maailman järjestely on elämänmittainen prosessi. Siinä ajalla ei ole merkitystä. Mennyt on nykyisyyttä, joka elää sisällämme ja kauttamme. Joka hetki.
Psyykkinen sitominen eli asioiden "nimeäminen ja käsitteleminen" ei tapahdu läheskään aina itse tilanteen tapahtumahetkellä. Vanhoja kokemuksia sanoitetaan läpi koko elämän. Usein niiden tulkinta ja merkitys muuttuu ajan myötä, joskus jopa aivan päinvastaiseksi. Siten varhaisessa lapsuudessa tehty tulkinta ”raiskauksesta” voi todellisuudessa olla ollut yhtä hyvin isän ja äidin äänekäs panosessio, kuin todellinen ja väkivaltainen hyväksikäyttötilanne. Tulkinta riippuu sen tekijästä sekä siitä, mitä sanoja eli käsitteitä on käytettävissä. Jos teolle ei ole vielä sanaa, sen nimeäminen joudutaan jättämään auki - kunnes sille löydetään jokin ilmaisumuoto, joka onnistuu jäsentelemään ja siten 'sitomaan' sen. Tämä voi tapahtua vanhemman selittäessä asian seuraavana päivänä lapselleen tai vasta vuosikymmenien kuluttua, mikäli muisto tai siihen kytköksissä ollut ajatussisältö tunnekokemuksineen on joutunut torjutuksi tai tukahdutetuksi.
Toinen olennainen osa seksuaalihistorian selvittämistä ovat mielikuvat, jotka kuvastavat asetelmia – kahden ihmisen välistä suhdetta. Jos haluttaisiin olla tarkkoja, voitaisiin puhua kolmen ihmisen suhteesta: itsen, toisen sekä omaa sukupuolta olevan isän/äidin välisestä kuviosta. Tällöin ollaan suhteessa (heteronormatiivisesti) vastakkaisen sukupuolen edustajaan samalla, kun kannetaan mielessä mielikuvaa siitä, kuinka itsenä pitäisi käyttäytyä - jotta toteuttaisi omaa sukupuolta olevan vanhemman osoittamaa mallia siitä, mitä on olla mies tai nainen suhteessa toisen sukupuolen edustajaan. Toisinsanoen, mitä on olla mies suhteessa naiseen, jolloin miehen mallina toimii isä – tai muu kyseisen roolimallin aseman saanut henkilö. Tämä ei ole täysin tietoista, vaan ihminen toteuttaa lapsuudesta saakka omaksuttuja suhteessaolon malleja tiedostamattaan – ja tämän vuoksi myös pakonomaisesti, vailla mahdollisuutta toimia toisin. Tietoisuuteen pääsevät ja siten enemmän tai vähemmän harkinnanvaraista toimintaa ohjaavat samaistumiset saattavat mukailla idoleita, ihanneminää tai tovereita, mutta ”syvimmälle” juurtunut malli on aina taustalla, ohjaamassa ja vaikuttamassa omalla tavallaan.
Myös itse seksuaaliaktin osalta kahden ihmisen – naisen ja miehen – välistä suhdetta ohjaavat mielikuvat ja niihin kytköksissä olevat sanat ovat olennaisia. Kun mies panee naista takaapäin, pitäen hiuksista lujasti kiinni ja läiskäisee tätä toisen kätensä kämmenellä perseelle, onko kyse vain kipua aiheuttavan reaktion tuottamisesta naisen pakaralihakseen? Lätsähtävän äänen aiheuttamisesta? Naisen saamisesta voihkaisemaan kivusta? Sen toteuttamista, että ”lyödään perseelle”, joka on kokemuksen sanallinen kuvaus - symbolinen representaatio - jonka molempi osapuoli kokee omalla tavallaan mieluisana jo pelkällä ajatuksen tasolla? Entä onko mukana myös ”miehenä” olemista suhteessa ”naiseen”, alistettuun ja otettuun, miehen armoilla olevaan? Onko silloin miehen mielessä vallitsevana mielikuvana – joko hetken ajan tai pidempikestoisesti, tietoisesti tai tiedostamattomana – ajatus itsestä ideaalisena miehenä, voimakkaana ja hallitsevana suhteessa naiseen? Onko kyse pornosta opitusta maneeristä, kavereilta kuullun jutun toistamisesta vai kenties psyykessä voimakkaasti hallitsevan naishahmon mitätöintiyrityksestä - korvikkeena toimivan partnerin välityksellä?
Samaa voi kysyä mistä tahansa muusta seksuaalisesta tilanteesta, jossa on asetelma. Kumman tahansa osapuolen näkökulmasta. Mielikuvat ohjaavat toimintaa ja sanat ovat mielikuvien olennaisia osakomponentteja. ”Alistaminen”, ”tukistaminen” tai ”kurkkuun paneminen” eivät välttämättä ole itsessään mieluisilta tuntuvia toimenpiteitä. Niihin tulee liittyä sitä ’jostakin’ tullutta seksuaalista latausta, joka saa epämukavan ja kivuliaan tuntumaan kiihottavalta. Roolin ottaminen suhteessa toiseen, osana seksuaalista asetelmaa, tekee jo paljon. Nämä rooleihin liittyvät mielikuvat ja niiden seksuaalinen latautuminen eivät synny tyhjästä.
Tällaista analysointia voi helpottaa huomattavasti, jos asettaa kuvitteellisen tarkkailijan tilanteeseen: silloin aktista tulee performanssi, joka on suunnattu kolmannelle osapuolelle. Näin molempien osapuolien roolit kyseisessä asetelmassa tulevat herkästi selvemmiksi, korostetuiksi ja alleviivatuiksi. Silloin oma asema kuviossa voi myös näyttäytyä kirkkaamna. Myös kysymys ”millainen mies minä haluan olla (suhteessa naiseen ja/tai toisiin miehiin)” tai ”millainen nainen minä haluan olla (suhteessa mieheen ja/tai toisiin naisiin)” voivat olla hedelmällisiä tapoja kysyä ja kyseenalaistaa omaa ideaalia minäkuvaa – mielikuvaa itsestä, joka on usein suunnattu myös jollekulle muulle, kuin vain itselle.
Jos oikein pitkälle haluaa kulkea tätä tietä, voi ottaa myös seuraavan kysymyksen pohdinnan alle:
Kuka on se Toinen, jolle seksuaalinen performanssi suoritetaan?
(https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=23679;type=avatar) Kirjoittanut: toysnstuff
*Poikkeuksen tähän vaikutuksen heräämisen mekaniikkaan muodostaa aiheet, jotka ovat niin tukahdutettuja tai torjuttuja, etteivät ne herätä mitään tuntemuksia. Näiden aiheiden kohdalla niiden henkilökohtaisen merkittävyyden voi tunnistaa toistuvuuden kautta: jokin asia, asetelma, mielikuva, muisto, sana tai sen muu psyykkinen representaatio tulee kerta toisensa jälkeen ”vastaan” arkielämässä. Tämä voi tapahtua omassa mielessä ja ajattelussa assosiaatioiden, väärinlukemisten tai väärinkuulemisten kautta, tai sitten asian havaitsemisena kerta toisensa jälkeen itsen ulkopuolisessa maailmassa. Aihe ikään kuin palaa uudelleen ja uudelleen, sitä ”ei pääse karkuun”, se voi tuntua tunkeilevalta - tai sitten herättää vaan hetkellisen mielihyvän aina sen havaitessaan. Jos haluaa selvittää, miksi kyseinen asia, sana tai ajatus pyörii mielessä, se kannattaa poimia syvemmän tarkastelun kohteeksi
-
Seuraavaa ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi loukkaukseksi tai mitenkään muuten yltiönegatiivisella tavalla ymmärrettäväksi. Tätä kannattaa kuitenkin harkita, mikäli yleisön lukukokemuksen miellyttävyys kiinnostaa.
Tekstin aihe on todella mielenkiintoinen. Varsinkin minulle, peilaten vahvasti henkilökohtaista taustaani kielen parissa. Siitä huolimatta teksti itsessään ei ole mielestäni hirveän hyvä johtuen tavasta, jolla se on kirjoitettu.
En pidä itseäni ihan tyhmänä ihmisenä. Siitä huolimatta tekstin lukeminen, ymmärtämisestä nyt puhumattakaan, tuottaa minulle päänvaivaa. Tekstin tietty tieteellinen tyyli nimittäin tekee lukemisesta kömpelöä ja hidasta, ja toisinaan tuntuu, että lukemista pitäisi suorittaa sanakirja kädessä. Hienot, ylätyyliset ilmaukset, kuten vaikkapa "defensiivinen suojautuminen, sublimoidussa muodossa, konstruktio, partikulaaristi jne"... tekevät kyllä tyylillisen vaikutuksen, mutta luettavuuden kannalta ovat puhdasta myrkkyä. En näe, että kolumni tekstilajina olisi sellainen, joka vaatisi erityisen tieteellistä ja tarkkaa kieltä, ja siksi mielestäni tyylin valinta ei ole perusteltavissa.
Tämä on vain minun henkilökohtainen näkemys, mutta uskallan väittää, etten ole sen kanssa yksin. Hieman maanläheisemmällä tavalla kirjoittamalla kolumni todennäköisesti tavoittaisi lukijansa paremmin. Viesti menisi perille, lukijat ymmärtäisivät lukemaansa.
Minäkin voisin ottaa osaa keskusteluun itse kolumnin aiheesta, jos ymmärtäisin, mitä olen juuri lukenut.
Mikäli tekstin tarkoituskin on olla vähän korkealentoinen ja samalla vaikeaselkoinen, niin pyydän anteeksi kritiikkiä. Sellaisen kirjoittaminen on toki sallittua. Yleisön kannalta voisi silti olla perustellumpaa, että lukukokemuksesta jäisi käteen muutakin, kuin kasa outoja termejä ja tyh(j/m)ä olo.
-
Minulle taas kyseisen kolumnistin kirjoitukset ovat huikeita seikkailuja sanojen ja tarkoitusten maailmaan.
Mielelläni näen vaivaa löytää vierasperäisille sanoille suomennoksen koska se avaa taas jotain uutta tietoa mitä tulee loppupäivä mietittyä.
Nämä ovat kuin palapelejä tai korttipeli. Pöydällä on osa palapeliä valmiina. Osa puuttuu. Sanoja joille löydetään oma paikka kokonaisuudessa ja näin saadaan koottua valmiiksi se mitä on kenties miettinyt viimeiset vuodet.
No täytyy sanoa, joskus kaipaa helppoutta. Ei jaksa miettiä. Silloin kannattaa valita helpomman palapelin ja palata vaikeampaan kun sen aika on.
-
Edellinen kirjoittaja sanoikin tuossa jo käytännössä kaiken tarpeellisen. Uskon, että jos jotain haluaa löytää ja oppia - etenkin itsestä - niin sen eteen täytyy nähdä vaivaa. Eikä sen sanakirjan vilkaiseminen tee pahaa kenellekään, uudet sanat voivat viedä uusien ajatuksien äärelle.
Jos tuota Lady Whipin vertausta käyttäisi pohjana, niin tarkoituksena ei ole esitellä valmista palapeliä - sitä, miltä sen kuvan pitäisi näyttää - vaan näyttää, miten se kokoaminen tapahtuu ja mistä niitä paloja löytää lisää. Työ on tekijän vastuulla ja syntyvä kuva on siten myös hänen itsensä näköinen tuotos.
Sen tiedostan ja myönnän itsekin, että teksti oli sisältöineen ja kirjoitustyylineen jotain muuta kuin tyypillinen "kolumni", joka monesti on tarkoitettu myös viihdyttäväksi tekstiksi. Oletan, että kirjoituksiani ei julkistettaisi mikäli tämän vaihtuvan kirjoittajan paikka - johon viitataan termillä "kolumni" - olisi tarkoitettu vain tietynlaisille teksteille.
Ps. mielestäni hidas lukeminen on parasta lukemista. Se pakottaa ajattelemaan ja ymmärtämään lukemansa, ennen kuin jatkaa eteenpäin. Tai no - ei se pakota, mutta jos haluaa yrittää ymmärtää lukemansa, niin silloin ei voi edetä ennen kuin on käsittänyt, mitä edellinen lause tarkoitti. Vaikka se muodostunut mielikuva sanotusta ei vastaisikaan vielä sitä, mitä kirjoittaja on tarkoittanut, se on kuitenkin jonkinlainen käsitys. Sen varaan jatkokin voi rakentua. Tai jatkosta voi huomata, että kirjoittaja ei tarkoittanutkaan aivan tätä, mutta jotain sinnepäin - jonka jälkeen on askelta lähempänä saada kiinni siitä, mitä oikeastaan tarkoitettiin. Kun asiaa on ajatellut, pyöritellyt ja kokeillut käytännössä, sen käsittää taas seuraavalla lukemiskerralla hieman uudella tavalla.
Ymmärtämisen suhteen on minusta tärkeää käsittää se, ettei ymmärtäminen ole sama asia kuin tunne siitä, että tajuaa jotakin. Jos edessä on uusi asia ja saa heti kokemuksen, että hei mä ymmärrän tän, on mitä luultavimmin vain käsittänyt asian niillä omilla vanhoilla käsitteillä, mielleyhtymillä ja kaavoilla, joilla on tähänkin asti tottunut jäsentämään maailmaa ja asioita. Uuden asian käsittäminen ja ymmärtäminen vie aikaa, koska se edellyttää vanhojen ajatuskuvioiden muokkaamista, venyttämistä ja joskus jopa uusien mielteiden hidasta ja asteittaista synnyttämistä. Se voi viedä tunteja, päiviä, kuukausia, vuosia.
Saeroe, oli hyvä ettet ymmärtänyt mitä juuri luit.
-
Minulle sanoi eräs pitkän linjan esseisti kerran, että hyvä teksti on sellainen, jonka ymmärtää ilman sanakirjaa. Asiat on pyrittävä pukemaan sanoiksi niin, että ilmaisu on tiivistä ja se sisältää mahdollisimman vähän/jos ollenkaan ns. yliopisto jargonia.
Mielenkiintoinen aihe kyllä kolumnissa, muttei se tekstinä oikein vakuuta. Sori.
Ymmärtää jotain on vähän sama kuin nähdä ymmärrettävä asia sen kaikilta puolilta. Johan "ymmärtää" sanana viittaa siihen ("ymmärtää" on alunperin tarkoittanut "ympäröidä" . Myös "ympyrä" liittyy näihin sanoihin).
-
Aloitin innolla lukemaan tätä julkaisua, mutta melko pian huomasin että teksti oli minulle aivan liian raskasta ja vaikeaselkoista. Kahlasin tekstin kuitenkin loppuun. Minulle tuli olo, että kirjoittaja on enemmän kirjoittanut tekstin itselleen kuin meille lukijoille. En voi välttyä ajatukselta että tekstin tarkoitus on enemmän buustata kirjoittajan "sivistystä" tai sivistysanojen tuntemusta kuin antaa lukijalle jotain uutta.
Yst. Terv.
Karwis
-
Toistaiseksi sun teksteistä on välittynyt enimmäkseen se, että olet jonkin korkeamman totuuden äärellä ja on tyhmä, jos ei sitä ymmärrä. Laiska, jos ei viitsi nähdä kolumnin lukemiseen nähden moninkertaista vaivaa yrittäessään talikolla kaivaa juuri sun tarkoituksia ja ajatuksia.
Teksti on mielestäni hyvä ja erilainen, kyllä tänne erilaisuutta mahtuu. Puhut ihan oikeista asioista, mutta en tiedä onko tyylisi tarkoituksella tuollainen termistöltään ja käsitteistöltään pseudointellektuelli. Enkä oikein usko siihenkään että olisit ihan niin ylimielinen kuin mitä tekstisi antavat ymmärtää, mutta se että kirjoitat ikäänkuin alaspäin saa ainakin oman mielenkiintoni hyvinkin lerpahtamaan.
Tavallaan, jos kirjoittaa akateemisesti niin olisi ihan suotavaa olla lähdeviitteitä ja laajennuksia tarjolla niille, jotka oikeasti haluavat ottaa tekstisi tosissaan. Jos taas haluaa olla lähestyttävä niin voisi unohtaa sanoilla ja termeillä loistamisen ja kirjoittaa subjektiivisesti. Tällaisenaan kolumnisi tipahtaa juuri siihen rakoon että harvat varmaan ovat erityisen innoissaan tai valaistuneita sen lukemisen jälkeen, mutta toivottavasti tämä kolumni osuu niiden makuun jotka eivät niin välitä ja saa arkisemmista ja lähestyttävämmistä teksteistä irti mitään.
Toisaalta, eihän kaikkia tarvitsekaan miellyttää ja kolumnisi on varmasti antanut paljon monille, jotka eivät ole tähän syystä tai toisesta asiasta kertoneet. Tapasi lytätä tekstiäsi (huom. Ei sinua) kritisoivia on parhaimmillaankin huvittava.
Tsemppiä vaan jatkoon, kyllä se siitä :)
-
Mitä enemmän tietää, sitä vähemmän saattaa ymmärtää tietävänsä. Ehkäpä aloittaja voisi vaihteeksi kirjoittaa siitä näkökulmasta, jossa lukija ei makaa oletetulla punaisella nahkadivaanilla. Uskon että omaakin reflektointia löytyy.
Saeroelle jättämäsi kommentti "ymmärtämättömyydestä" oli mielestäni ylimielinen ja typerä.
-
Sorry OT jatkuu.
Yllytyshulluna piti heti lukea läpi ja voin tietysti todeta vain omasta puolestani (ihan vain ammattikorkeakoulupohjalta) että ei ollut liian vaikeita sivistyssanoja, eikä muitakaan ilmaisuja ;D
Kiitos kaikille kolumnisteille tasapuolisesti.
-
Minulle sanoi eräs pitkän linjan esseisti kerran, että hyvä teksti on sellainen, jonka ymmärtää ilman sanakirjaa. Asiat on pyrittävä pukemaan sanoiksi niin, että ilmaisu on tiivistä ja se sisältää mahdollisimman vähän/jos ollenkaan ns. yliopisto jargonia.
Jos jokin kohta on epäselvä tai vaikea ymmärtää, siitä voi kysyä. Vastaan mielelläni. Minun täytyy vain saada ensin tietää, mitä kohtaa ei ymmärretä ja miksi ei. Eli mitä toinen käsittää ja mitä ei, jotta saa selvyyden siitä, miten punoa sen jo-olemassa-olevan käsityksen ja vielä-käsittämättömän välille silta.
Ymmärtää jotain on vähän sama kuin nähdä ymmärrettävä asia sen kaikilta puolilta. Johan "ymmärtää" sanana viittaa siihen ("ymmärtää" on alunperin tarkoittanut "ympäröidä" . Myös "ympyrä" liittyy näihin sanoihin).
Mulle ymmärrys tarkoittaa nykyään sitä, että asia on itselle tuttu. Vertauskuvan kautta ilmaistuna: sen sijasta että katsoo virtaavaa jokea rannalta ja osaa kuvailla miten se liikkuu, on kulkenut tuon joen itse virtaamalla sen mukana. Silloin todella tuntee asian, mistä puhuu, eikä vain kuvaile sitä ulkopuolelta pintapuolisesti - koska näkökyky rajoittuu siihen vedenpintaan ja voi vain spekuloida, mitä sen takana on.
Lukemalla jostakin aloitetaan sen hahmottelu, ikään kuin ääriviivojen piirtely tyhjälle paperille. Luodaan mielikuvaa uudesta ilmiöstä. Sen jälkeen voi tehdä havaintoja, miten se näyttäytyy maailmassa. Muissa ihmisissä ja itsessä. Sitten voi lähteä tutkimaan sitä, kokeilemaan sitä, tunnustelemaan sitä - miten se ilmenee, elää, toimii, vaikuttaa. Ja kun näiden myötä se alkaa tulla yhä tutummaksi ja lopulta sen elää itse lävitse, sen alkaa käsittämään kokonaisuudessaan. Ymmärtämään mistä se alkaa, miten se vaikuttaa ja mihin se johtaa. Jos joku on käynyt läpi kuolemanpelon, niin hän voi kyllä kuvailla sitä muille, mutta ei sitä vielä ymmärretä ennen kuin se on jollain tapaa itse eletty läpi. Sama idea on tässä: itsetuntemuksen lisääminen edellyttää sen asian läpikäymistä. Kulkemista, tutkimista, työstämistä. Siihen ei ole tekstiä, joka luetaan ja sitten "ymmärretään".
Jos haluaa "ymmärtää", miten ihminen toimii, voi lukea vaikka Sigmund Freudin tuotannon. Kattavampaa kuvausta ihmismielestä saa hakea. Mutta se ei vielä muuta yhtään mitään ihmisessä itsessään, eikä varsinkaan kerro, miksi lukijasta on tullut juuri sellainen kuin hän on. Se voi antaa suuntaviittoja, mistä lähteä tutkimaan asiaa, mutta se tutkiminen on jokaisen tehtävä itse. Se on pohdinnan ja itsereflektion työtä. Se vie aikaa, on vaivalloista ja aiheuttaa ahdistusta. Mutta jotkut on niin hulluja, että pitää sitä kaiken tuon arvoisena. Pahimmat yrittävät vielä kannustaa muita lähtemään tuolle taipaleelle Kalmansoiden lävitse.
Väittäsin, tai vähintäänkin toivon, että tossa tekstissä on tiivistettynä riittävä info siihen, että voi alottaa sen matkan oman seksuaalisen kehityshistorian selvittämiselle.
Aloitin innolla lukemaan tätä julkaisua, mutta melko pian huomasin että teksti oli minulle aivan liian raskasta ja vaikeaselkoista. Kahlasin tekstin kuitenkin loppuun. Minulle tuli olo, että kirjoittaja on enemmän kirjoittanut tekstin itselleen kuin meille lukijoille. En voi välttyä ajatukselta että tekstin tarkoitus on enemmän buustata kirjoittajan "sivistystä" tai sivistysanojen tuntemusta kuin antaa lukijalle jotain uutta.
Mun kirjoitustapani tällaisessa aiheessa on sellainen, että etsin/annan sanojen nousta mieleen, jotka onnistuvat kuvaamaan tarkimmin sitä ajatusta, jonka haluan välittää. Jos sen esittäisi jälleen vertauskuvalla, niin se on kuin piirtäisi isolle paperille lyijytäytekynällä yhtenäistä jatkuvaa viivaa niin, että siinä on vain millin rako mihin sen pitää osua - koko ajan. Kai sen lukeminen on sitten samanlaista: kuin yrittäisi seurata tuota viivaa omalla kynällä ilman, että luiskahtaa siitä reunoille ja joutuu aloittamaan taas (lauseen) alusta.
Mutta jos tuosta tekstistä haluaa jonkun lähtökohdan ottaa, joka on lukijalle ehkä sitä "jotain uutta", niin sanan poimiminen ja sen muisteleminen suhteessa elettyyn elämään, etenkin niihin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin. Että löytyykö se sieltä. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Muu alkaa avautua sen kautta/jälkeen, jos on avautuakseen.
Toistaiseksi sun teksteistä on välittynyt enimmäkseen se, että olet jonkin korkeamman totuuden äärellä ja on tyhmä, jos ei sitä ymmärrä. Laiska, jos ei viitsi nähdä kolumnin lukemiseen nähden moninkertaista vaivaa yrittäessään talikolla kaivaa juuri sun tarkoituksia ja ajatuksia.
Noh, minunpa tarkoituksia ja ajatuksia sieltä kaivetaan, jos jotain. Toki ne jutut on peritty toisaalta ja toisilta, välitän vain eteenpäin omien suodattimien kautta.
Mutta en mä näitä muuten jaksaisi kirjoittaa, jos en todella uskoisi, että se mistä kirjotan on sen arvoista.
Teksti on mielestäni hyvä ja erilainen, kyllä tänne erilaisuutta mahtuu. Puhut ihan oikeista asioista, mutta en tiedä onko tyylisi tarkoituksella tuollainen termistöltään ja käsitteistöltään pseudointellektuelli. Enkä oikein usko siihenkään että olisit ihan niin ylimielinen kuin mitä tekstisi antavat ymmärtää, mutta se että kirjoitat ikäänkuin alaspäin saa ainakin oman mielenkiintoni hyvinkin lerpahtamaan.
Termit ja käsitteet on kuitenkin tarpeen, kun haluaa kuvata asioita. Jos sulla on jokin, mitä et ymmärrä etkä saa siitä selvää vaikka yrität ottaa selvää, niin kerro toki.
Esimerkiksi lause "Sanojen yksilöllisesti muodostuneiden merkitysyhteyksien vuoksi sekä sanat itsessään että niiden osoittamat asiat, teemat tai toiminnot latautuvat seksuaalisesti jokaisen henkilön kohdalla omalla tavallaan, partikulaaristi." viittaa siihen, kuinka me jokainen muodostetaan omanlaisemme maailmankuva, joka rakentuu sanojen varaan. Niiden kautta sidotaan mielikuvia ja merkityksiä ja siten jäsennetään maailmaa. Kissasta tulee kissa ja koirasta koira. Jollekin se kissa voi erotisoitua, toiselle koira. Se kiihottumista tai muuta tunnetta aiheuttava tekijä voi olla pelkkä sana "kissa", tai sitten se nelijalkainen olento. Missä on sana, siellä voi olla nautinto.
Kun mietin tuota kirjoitustapaani, niin se on kyllä perua kirjoista, joita olen lukenut. Erona on se, että kirjoissa on käytössä satoja sivuja asioiden selittämiseen, kun taas tällaisessa muodossa asia pitäisi ilmaista lyhyesti. Muutamaan A4:seen tiivistettynä. Jos haluaa helppolukuista ja selkeää tekstiä aiheesta, niin Sigmund Freud on kyllä viimeisen sadan vuoden ajalta top 3:ssa.
Tavallaan, jos kirjoittaa akateemisesti niin olisi ihan suotavaa olla lähdeviitteitä ja laajennuksia tarjolla niille, jotka oikeasti haluavat ottaa tekstisi tosissaan.
En lähde lisäämään lähdeviitteitä tällaiseen tekstiin yksinkertaisesti siitä syystä, että niiden etsiminen vie todella paljon aikaa. Vaikka muistaisin, kuka on asiasta kirjottanut ja saattaisin jopa muistaa, miten se on kirjoitettu alkuperäisteoksessa ja missä kohtaa sivua se on, sen kohdan etsiminen on hyvin aikaavievä prosessi. Jos sattuu edes valitsemaan ensiyrittämällä oikean teoksen kyseiseltä kirjoittajalta.
Jos taas haluaa olla lähestyttävä niin voisi unohtaa sanoilla ja termeillä loistamisen ja kirjoittaa subjektiivisesti.
Tällöin päädytään kuvaamaan omaa kokemusta. Ihan tietoinen valinta, etten lähtenyt sitä tässä tekemään. Tämän on tarkoitus olla se 'piirtoheitinkalvo', johon on piirretty tarvittavat ympyröinnit ja yhteyksiä merkitsevät viivat niiden välille. Lopun - niiden asettamisen kohdalleen oman elämän perspektiivissä - voi/saa/joutuu henkilö tekemään itse.
Tapasi lytätä tekstiäsi (huom. Ei sinua) kritisoivia on parhaimmillaankin huvittava.
Viittaat varmaan tällä vastauksiini, joissa perustelen, miksi olen kirjoittanut kuten olen kirjoittanut? Tai miksi olen sitä mieltä kuin olen ja pidän toisen mielipidettä/väittämää/argumenttia vääränä, virheellisenä tai kehnompana kuin omaani?
Jos mun vastaukset tuntuvat suorastaan lyttääviltä niin vaikuttaa siltä, että oma argumentointi on kohdillaan. Kiitos.
Toki sitten, jos tarkoitat että olisin lytännyt jotain henkilöä, enkä hänen validia tekstini sisältöön (huom. sisältöön) kohdistuvaa kritiikkiä, niin kerro toki esimerkkejä.
Saeroelle jättämäsi kommentti "ymmärtämättömyydestä" oli mielestäni ylimielinen ja typerä.
Minusta oli mainiota, että tuo ymmärtämisen paradoksi tuli esille Saoroen ansiosta. Aito kiitos hänelle.
Sorry OT jatkuu.
Heh. Eipä mittään, eipä mittään.
Yllytyshulluna piti heti lukea läpi ja voin tietysti todeta vain omasta puolestani (ihan vain ammattikorkeakoulupohjalta) että ei ollut liian vaikeita sivistyssanoja, eikä muitakaan ilmaisuja ;D
Hyvä! Mukava kuulla näistäkin kokemuksista.
-
Sallinette niin vaatimattoman, mutta lyhyen runoni.
Seksivau emätinorgasmi.
Sinä unohdettu hyljeksitty.
Pieni mutta suuri.
Klitoris.
Jonkun nahkasohvalla.
Löydä itsesi muualta.
Klitoris.
Ja edit: S.Freud ja teoria emätinorgasmista. Itse en panisi ketään, jonka mukaan Sigmund Freud tunsi naisen anatomian, mutta kukin tavallaan.
-
Tässä yksi lähestymistapa, jos jotakuta lukijaa kiinnostaa. https://www.tukinainen.fi/e_kirja_1/seksuaalianamneesi.pdf
-
otanpa ihan erilinjan EI ole 1 eikä vikakerta olen pitkälti sitämieltä kinkyksi synnytään EI kasveta toki esittää voi mitä vaan itsekkin olen iso ja ruma hyvin menisin Masterista mutta juu ei toimi ihminen on mitä on .
-
Tässä yksi lähestymistapa, jos jotakuta lukijaa kiinnostaa. https://www.tukinainen.fi/e_kirja_1/seksuaalianamneesi.pdf
Ihan huippuhyviä kysymyksiä, kiitokset linkin jakamisesta! Hyödyllistä sisältöä. Kysymykset ovat todella kiehtovia, jopa mukaansatempaavia pohdittavia. Johdattavat hyvien mietintöjen pariin, ja tarjoavat näkökulmia ja lähestymistapoja, joita ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Näihin vastaaminen avaa omaa seksuaalihistoriaa yllättävän tehokkaasti, suosittelen tutustumaan.
Ovat vieläpä selkeästi muotoiltuja ja helposti ymmärrettäviä, että tällainen vähän yksinkertaisempikin ihminen tajuaa. ;)
-
Minusta kolumnisti hyvin tiivistää tässä aseman, josta kirjoittaa:
tsetuntemuksen autuaaksi tekevään vaikutukseen uskovana henkilönä ihmettelen aina, kun ihmiset eivät harjoita introspektiivistä reflektiota mitä suurimmalla antaumuksella – sillä se on niitä harvoja runsaudensarvia, joista voi ammentaa parempaa oloa läpi koko elämän ajan.
Lukijan tehtävä on sitten päättää haluaako kelkkaan lähteä.
Mr B
-
Hyvä että on monenlaisia tekstejä ja lähestymistapoja asioihin.
Mulle toimi tääkin ihan hyvin. Näin ei-akateemisena lukijana.
-
Minusta kolumnisti hyvin tiivistää tässä aseman, josta kirjoittaa:
tsetuntemuksen autuaaksi tekevään vaikutukseen uskovana henkilönä ihmettelen aina, kun ihmiset eivät harjoita introspektiivistä reflektiota mitä suurimmalla antaumuksella – sillä se on niitä harvoja runsaudensarvia, joista voi ammentaa parempaa oloa läpi koko elämän ajan.
Lukijan tehtävä on sitten päättää haluaako kelkkaan lähteä.
Mr B
Juuri näin.
Olen yllyttäjä, myönnän.
-
Tässä yksi lähestymistapa, jos jotakuta lukijaa kiinnostaa. https://www.tukinainen.fi/e_kirja_1/seksuaalianamneesi.pdf
Tuossa on alkupuolella hyviä kysymyksiä, joilla voi palauttaa mieleensä niitä muistoja, ajatuksia ja kokemuksia aiheen parista. Hyvä keino materiaalin keruuseen. Samaan tapaan kuin savitöihin tarvitaan se savimötikkä, jota aletaan käsittelemään ja työstämään, täytyy olla muistoja ja mielteitä saatavilla mikäli haluaa lähteä etsimään sitä kinkyyden syntyhistoriaa. Paperi ja kynä auttaa.
-
Niin mä siis vain yritin sanoa, että ilman sivistyssanojen viljelyä tekstistä tulee:
1. Helpompi lukea
2. Helpompi ymmärtää
On sinänsä taitolaji. Mutta kyllä siihen pystyy kun hiukan viitsii.
Esim.
"Tietysti silloin, kun taustalla on sellaisia traumoja, joita ei ole vielä saatu hyväksyttyä ja integroitua osaksi omaa henkilöhistoriaa, on tällainen defensiivinen suojautuminen ymmärrettävissä."
menisi näin:
"Tietysti silloin, kun taustalla on sellaisia järkyttäviä tapahtumia, joita ei ole vielä saatu hyväksyttyä ja liitettyä osaksi omaa henkilöhistoriaa, on tällainen puolustava suojautuminen ymmärrettävissä."
En siis kommentoinut tekstin sisältöä, vaan teknistä toteutusta. Hyvässä tekstissä ei vilise sivistyssanoja. Tieteelliset julkaisut ovat asia erikseen.
Voisin myös vielä puuttua kappalejakoon ja asioiden tiivistämiseen, mutta luultavimmin kirjoitan" kuuroille korville", joten antaa olla.
Ps. Freud? Anna mun kaikki kestää...
-
Trauma on itseasiassa eri asia, kuin järkyttävä tapahtuma siinä kielenkäytössä (merkitysyhteyksien verkostossa) mihin itse olen tottunut. En voi sanoa silloin traumaa järkyttäväksi tapahtumaksi. Esimerkiksi asia, jota ei ole saatu 'sidottua' kielen avulla sanojen ankkuroimiin mielikuviin ja jäsennyksiin - siis psyykkisiin representaatioihin - voi olla traumaattinen luonteeltaan. Riittää, että on kuvitellut jotain, jotta se synnyttää trauman psykofyysiset seuraukset.
Samoin integroinnilla ja liittämisellä on minulle eri merkitys. Integrointi viittaa asian syvälliseen 'sisäänkutomiseen', kun taas liittäminen yhdistyy potentiaalisesti pintapuoliseen, narratiivis-perustaiseen mukaan ottamiseen. Tarkoittaen käytännössä esimerkiksi sitä, että henkilö kyllä puhuu aina tarpeen ja tilaisuuden tullen siitä, kuinka hänellä joskus tapahtui jotain tai hänen elämäänsä kuului tietynlainen vaihe, mutta tämän aiheen/vaiheen tunnepuolen sisältöä ei ole vielä käyty läpi niin, että se ei enää vaikuttaisi piilosta käsin. Tyyppiesimerkki olisi kuvio, jossa itse on ollut mukana, mutta jonka toimijuudet on langetettu pelkästään ulkopuolisille tahoille ilman, että omaa osuutta tapahtumien orkestrointiin sekä niistä saatuun mielihyvään ja nautintoon on tunnustettu.
Valitsen kyllä sanani varsin tarkkaan näissä jutuissa. Nuo "sivistyssanat" ovat tulleet englanninkielisistä teksteistä osaksi omaa arki-ajattelua näissä teemoissa, niin en niitä sellaisina erikseen huomioi. Viittaavat aina johonkin tiettyyn merkitykseen ja silloin kun niitä käyttää, on ajatuksena puhua tuosta tietystä merkityksestä.
Defensiivinen suojautuminen puolestaan viittaa suoraan psyykkiseen defenssiin, ilman erillistä tarvetta lisätä psyykeen liittyviä sanoja mukaan, koska konteksti on (mielestäni) selvä: aiemmin on käytetty trauman käsitettä. Pelkkä "puolustava suojautuminen" ei tuossa läpäise omaa seulaa. Pitäisi olla vähintään puolustautuva suojautuminen, mutta en siltikään jättäisi ilman "psyyken integriteettiä" tai "egoa".
Ps. Kuka tahansa Freudia lukenut kirjallisuuden ystävä tunnistaa kyllä, että mies on aivan uskomaton kirjoittaja. Ei ollut suotta kirjallisuuden Nobelin ehdokas, muiden ehdokkuuksiensa ohella. Ihmismielen tutkijana ja tuntijana ei sitten vertaista taidakaan löytyä. Täytyy mennä ajassa aika paljon kauemmas taaksepäin.
-
Trauma on itseasiassa eri asia, kuin järkyttävä tapahtuma siinä kielenkäytössä (merkitysyhteyksien verkostossa) mihin itse olen tottunut. En voi sanoa silloin traumaa järkyttäväksi tapahtumaksi. Esimerkiksi asia, jota ei ole saatu 'sidottua' kielen avulla sanojen ankkuroimiin mielikuviin ja jäsennyksiin - siis psyykkisiin representaatioihin - voi olla traumaattinen luonteeltaan. Riittää, että on kuvitellut jotain, jotta se synnyttää trauman psykofyysiset seuraukset.
Edit. VMP. Jätän aloittajan onanoimaan omille kirjoituksilleen.
-
Tässä ketjussa näyttää olevan kaikki (?) kommentit arvostelua aloittajan kirjoitustyylistä.
Olisi mukava lukea jotain itse aiheeseenkin liittyen.
-
Mielestäni tämä oli hyvin ja ajatuksella kirjoitettu kolumni. Tekstin rakenne oli ehkä lähempänä artikkelia, mutta sisältö taas selkeästi kuitenkin kolumni. On netissä paskempiakin tekstejä nähty :)
Itse kuulun jo mainittuun ryhmään, jonka mielestä kinkyksi synnytään, ei kasveta. Omalta kohdaltani jos kirjoittaisin aiheesta, otsikko olisi ehkä mieluummin muodossa: "Kuinka kasvetaan kinkynä"
Tuo otsikko olisi silti vain omakohtainen näkemykseni, koska tiedän että osa myös tavallaan kasvaa kinkyiksi, jos määrittelemme käsitteen "kinky" hieman eri tavalla ja laajemmin kattamaan muutkin kuin vain meidät syntyvinot. Niin kuin pitääkin määritellä.
Tiedämme hyvin, että osalla ihmisistä fobia voi muuttua fetissiksi ja fetisistihän on kinky, eikö vaan?
Tiedämme myös, että fobia voi syntyä traumasta ja että traumat itsessään saattavat purkautua kinkynä toimintana. Eli traumaperäinen kinkyyden syntykin on todellisuutta, vaikka sitä syntymäkinkyt aina parjaavatkin. Erityisesti kiitos niiden harmaansävyjen tarinan...
Lisäksi kinkyyttä on monella tasolla: On niitä joilla on fetissi ja aito Tarve. On niitä, joilla on mielihaluja ja mieltymyksiä ja niitä jotka vain ovat seksin ja hedonismin saralla kaikkiruokaisia. Eli kinkyyttä on monenlaista, montaa eri sävyä, jotka vielä kehittyvät läpi elämän ja kokemusten.
Eli kuten kolumnisti kirjoitti, tärkeintä on tutkistella itseään, analysoida ja yrittää ymmärtää omaa mieltään. Jollei sitä ymmärrä itse, niin kuinka voisi vaatia jotain toista sitä ymmärtämään. Ja jotta jotain voi ymmärtää, tulisi se kyetä sanoittamaan. Silloin taas tullaan terminologiaan ja käsitteisiin. Sanoihin ja niiden tulkintoihin, sekä siihen parjattuun laatikointiin. Yhdenmukaisesti ymmärrettyihin sanoihin yhteisistä asioista :)
-Mr.I
-
Edit. VMP. Jätän aloittajan onanoimaan omille kirjoituksilleen.
Juu, hyvä valinta. Olenkin ihmetellyt miksi käyt aina kommentoimassa kirjoituksiini. Mutta en tajunnut, että omille kirjoituksilleen voi onanoida. Kiitos selvennyksestä.
-
Eli kuten kolumnisti kirjoitti, tärkeintä on tutkistella itseään, analysoida ja yrittää ymmärtää omaa mieltään. Jollei sitä ymmärrä itse, niin kuinka voisi vaatia jotain toista sitä ymmärtämään. Ja jotta jotain voi ymmärtää, tulisi se kyetä sanoittamaan. Silloin taas tullaan terminologiaan ja käsitteisiin. Sanoihin ja niiden tulkintoihin, sekä siihen parjattuun laatikointiin. Yhdenmukaisesti ymmärrettyihin sanoihin yhteisistä asioista :)
Niinpä. Ja niitä sanoja joutuu käyttämään paljon, jotta ei käy niin, että puhutaan näennäisesti samasta asiasta, mutta molemmat käsittävät sen sekä ennen keskustelua että keskustelun jälkeen edelleen samalla tavalla kuin aiemminkin. Mikään ei muutu, jos niillä sanoilla ei tavoiteta jotain uutta. Luoda jotain uutta. Piirretä tai rajata esille jotain uutta. Vaikka siitä vanhasta ja tutusta, tai sitten aivan vieraantuntuisesta asiasta, jota ei ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi.
Tähän kun lisää sen, että sanojen selittämiseksi tarvitaan lisää sanoja, niin... sanoille ei ole tulla loppua, kun sille tielle lähtee.
Mutta tärkeintä on tosiaan löytää se yhteinen merkitys niiden sanojen viittaamien asioiden takana. Se mitä niillä halutaan välittää. Ajatus, mielikuva, käsitys, mielle - miten sitä nyt kutsuukaan. Pyritään siihen mahdollisimman yhdenmukaiseen ymmärrykseen.
Joskus harvoin saa kokea sellaisia keskusteluja, joissa tämä toimii niin hyvin kuin sen ikinä voi kokeakaan toimivan. Ne on ihan hiton maagisia hetkiä. Menee tuntikausia uppoutuneena yhteiseen jaettuun maailmaan ja välillä tuntuu, että mieli kuin venyy omien äärirajojensa yli, kun joko yrittää ymmärtää tai oikeasti sattuu ymmärtäneeksi jotain todella uutta. Se on yksi hienoimmista tunteista, mitä toisen ihmisen kanssa voi kokea.
-
Trauma on itseasiassa eri asia, kuin järkyttävä tapahtuma siinä kielenkäytössä (merkitysyhteyksien verkostossa) mihin itse olen tottunut. En voi sanoa silloin traumaa järkyttäväksi tapahtumaksi. Esimerkiksi asia, jota ei ole saatu 'sidottua' kielen avulla sanojen ankkuroimiin mielikuviin ja jäsennyksiin - siis psyykkisiin representaatioihin - voi olla traumaattinen luonteeltaan. Riittää, että on kuvitellut jotain, jotta se synnyttää trauman psykofyysiset seuraukset.
Samoin integroinnilla ja liittämisellä on minulle eri merkitys. Integrointi viittaa asian syvälliseen 'sisäänkutomiseen', kun taas liittäminen yhdistyy potentiaalisesti pintapuoliseen, narratiivis-perustaiseen mukaan ottamiseen. Tarkoittaen käytännössä esimerkiksi sitä, että henkilö kyllä puhuu aina tarpeen ja tilaisuuden tullen siitä, kuinka hänellä joskus tapahtui jotain tai hänen elämäänsä kuului tietynlainen vaihe, mutta tämän aiheen/vaiheen tunnepuolen sisältöä ei ole vielä käyty läpi niin, että se ei enää vaikuttaisi piilosta käsin. Tyyppiesimerkki olisi kuvio, jossa itse on ollut mukana, mutta jonka toimijuudet on langetettu pelkästään ulkopuolisille tahoille ilman, että omaa osuutta tapahtumien orkestrointiin sekä niistä saatuun mielihyvään ja nautintoon on tunnustettu.
Valitsen kyllä sanani varsin tarkkaan näissä jutuissa. Nuo "sivistyssanat" ovat tulleet englanninkielisistä teksteistä osaksi omaa arki-ajattelua näissä teemoissa, niin en niitä sellaisina erikseen huomioi. Viittaavat aina johonkin tiettyyn merkitykseen ja silloin kun niitä käyttää, on ajatuksena puhua tuosta tietystä merkityksestä.
Defensiivinen suojautuminen puolestaan viittaa suoraan psyykkiseen defenssiin, ilman erillistä tarvetta lisätä psyykeen liittyviä sanoja mukaan, koska konteksti on (mielestäni) selvä: aiemmin on käytetty trauman käsitettä. Pelkkä "puolustava suojautuminen" ei tuossa läpäise omaa seulaa. Pitäisi olla vähintään puolustautuva suojautuminen, mutta en siltikään jättäisi ilman "psyyken integriteettiä" tai "egoa".
Ps. Kuka tahansa Freudia lukenut kirjallisuuden ystävä tunnistaa kyllä, että mies on aivan uskomaton kirjoittaja. Ei ollut suotta kirjallisuuden Nobelin ehdokas, muiden ehdokkuuksiensa ohella. Ihmismielen tutkijana ja tuntijana ei sitten vertaista taidakaan löytyä. Täytyy mennä ajassa aika paljon kauemmas taaksepäin.
Jos haluaa kirjoittaa vaikeaa ja raskasta tekstiä, niin mikäs siinä. Lukijakuntaa se rajoittaa, eikä koskaan luo ihan selkeää kuvaa siitä, mitä haetaan.
Onnistunut teksti aukeaa kaikille ja luo suht selkeän kuvan asiasta. Sellaiseen ei pääse, jos käyttää vaikeita sivistyssanoja.
Kukin tyylillään.
-
Minun silmääni sivistyssanat eivät tässä tekstissä ole luetun ymmärtämisen kannalta ongelma. Sen sijaan lauserakenteet ovat monin paikoin raskaita, viittaussuhteita joutuu jäljittämään aika tavalla. Helppo homma korjata, kun kiinnittää jatkossa huomiota :)
Minua ei niinkään myöskään ärsytä vaan tuntuu aika lannistavalta. Että täälläkin voi nousta paraatipaikalle oppikirjaesimerkillä siitä retoriikasta, jolla nettiin kirjoitetaan joka päivä vaikka minkälaista soopaa, jonka ihmiset vailla lähdekritiikkiä uskovat. "Olen joskus lukenut jostain ja nyt esitän sen tutkittuna totena", paitsi ettei kolumnissa myönnetä senkään vertaa oman tietopohjan hataruudesta, vaan asemoidutaan asiantuntijaksi. Ei ole eettistä kirjoittamista mielestäni tämä.
-
Minun silmääni sivistyssanat eivät tässä tekstissä ole luetun ymmärtämisen kannalta ongelma. Sen sijaan lauserakenteet ovat monin paikoin raskaita, viittaussuhteita joutuu jäljittämään aika tavalla. Helppo homma korjata, kun kiinnittää jatkossa huomiota :)
Jep, täytyy lukea jatkossa teksti sillä tavalla että asemoituu lukijan asemaan ja muokata sen mukaan. Vaatii kyllä aikaa. Olen ihan täysi deadline-narkkari, joka tuottaa ongelmansa. Tässä kun ei voi venyttää, toisinkuin opinnoissa.
Minua ei niinkään myöskään ärsytä vaan tuntuu aika lannistavalta. Että täälläkin voi nousta paraatipaikalle
Pysäytän tähän. Tarkoitatko "paraatipaikalla" kolumnistin paikkaa?
oppikirjaesimerkillä siitä retoriikasta, jolla nettiin kirjoitetaan joka päivä vaikka minkälaista soopaa, jonka ihmiset vailla lähdekritiikkiä uskovat. "Olen joskus lukenut jostain ja nyt esitän sen tutkittuna totena", paitsi ettei kolumnissa myönnetä senkään vertaa oman tietopohjan hataruudesta, vaan asemoidutaan asiantuntijaksi. Ei ole eettistä kirjoittamista mielestäni tämä.
Tunnen kyllä tämän asian, mistä kirjoitan. Jos se ei käy selväksi tekstistä ja koet, ettei jokin siinä pidä paikkaansa tai kaipaa lisäselvennystä, niin kerro ihmeessä. Keskustellaan siitä.
Off-topikkina: nykyään on aika trendikästä peräänkuuluttaa lähteitä. Se mitä ei vaan muisteta on se, että jotta osaisi arvioida lähteiden luotettavuutta, pitäisi tuntea alaa sekä aihetta, mistä puhutaan. Jos näin ei ole, turvaudutaan joko mielipidetason ilmaisuun "ei toi oo hyvä! tää on oikee!", googlaamiseen kunnes löydetään omaa mieltymystä tukeva mielipide, tai referoidaan jotakuta toista, joka kommentoi kyseistä lähdettä tai referoi itse jotakuta toista, joka kommentoi kyseistä lähdettä. Se mitä ei käytännössä koskaan tapahdu on se, että itseasiassa alettaisiin tutkimaan sitä lähdettä lukemalla sitä - eikä vain siitä. Tämä vain pienenä sivuhuomautuksena ja muistutuksena meille kaikille, kun jatkossa elomme tiellä huutelemme (tai olemme huutelematta) lähteiden perään. Yrittäessämme saada oman äänemme, mielipiteemme tai joskus vain harmituksemme huomioiduksi.
Tämän vuoksi musta myös tuntuu täysin turhalta kertoa, mistä kirjoista esimerkiksi kielen ja seksuaalisuuden väliseen yhteyteen liittyvä teoriapohja on peräisin (mm. Bruce Finkin tuotanto). Enkä mä muuten jätä tällaisia asioita siihen, että luen vain jotain, vaan haluan aina selvittää toimiiko se käytännössä. Nämä jutut, mistä kirjoitin, toimii.
Voin muuten tarjota ensimmäiselle, joka lukee mainitun herran "A Clinical Introduction to Lacanian Psychoanalysis", hänen seuraavan teoksen lahjana.
Tykkään ilmiselvästi sekä yllyttää että korruptoida.
-
Yllyttämiseesi en lähde enkä korruptointiasi tunnusta, sori :)
"Muodikas lähteidenvaatiminen" kuulostaaa niin trumpilaiselta että ihan oikeastiko..? Tällä foorumilla.
Voisin toki ratsata kolumnin ja vaatia lähteitä joka väittämään. Mutta kuten kirjoittaja itse kommenteissa on todennut, niitä ei ole tulossa, kun eihän hän voi niitä muistaa.
Eettisen kirjoittamisen peruskivijalka on, että viimeistään vaadittaessa tietolähteet voidaan todentaa. Useimmat pyrkivät nämä tietolähteet tekemään näkyväksi jo kirjoittaessaan.
Kolumni voi ja saakin olla mielipidepohjainen. Tämä kolumni esiintyy neutraalina artikkelina, jota se kuitenkin lähteiden puutteen vuoksi kieltäytyy olemasta. Kirjoittajalla ei ole minkään maailman auktoriteettia esittää näkemyksiään ko. aiheesta muuten kuin mielipidepohjalta, ja on aivan uskomatonta jos hänen itsensä omaksuma asiantuntija-asema hänelle ilman mitään näyttöjä suodaan.
-
Yllyttämiseesi en lähde enkä korruptointiasi tunnusta, sori :)
"Muodikas lähteidenvaatiminen" kuulostaaa niin trumpilaiselta että ihan oikeastiko..? Tällä foorumilla.
Voisin toki ratsata kolumnin ja vaatia lähteitä joka väittämään. Mutta kuten kirjoittaja itse kommenteissa on todennut, niitä ei ole tulossa, kun eihän hän voi niitä muistaa.
Eettisen kirjoittamisen peruskivijalka on, että viimeistään vaadittaessa tietolähteet voidaan todentaa. Useimmat pyrkivät nämä tietolähteet tekemään näkyväksi jo kirjoittaessaan.
Kolumni voi ja saakin olla mielipidepohjainen. Tämä kolumni esiintyy neutraalina artikkelina, jota se kuitenkin lähteiden puutteen vuoksi kieltäytyy olemasta. Kirjoittajalla ei ole minkään maailman auktoriteettia esittää näkemyksiään ko. aiheesta muuten kuin mielipidepohjalta, ja on aivan uskomatonta jos hänen itsensä omaksuma asiantuntija-asema hänelle ilman mitään näyttöjä suodaan.
:love:
-
Yllyttämiseesi en lähde enkä korruptointiasi tunnusta, sori :)
Yllyttäminen oli viittaus itsetutkiskelun tielle lähtemiseen, mistä aiemmin mainitsin. Korruptio puolestaan siihen, että kannustan lukemaan kirjoja, jotka eivät noudata vallassa olevaa diskurssia.
Mikäli psykologia jotakuta kiinnostaa, niin satuin löytämään joitakin kuukausia sitten pätevän podcastin aiheesta: https://soundcloud.com/matthew-tyler-giobbi (https://soundcloud.com/matthew-tyler-giobbi)
Tuosta voi saada käsityksen siitä, mikä on ajan trendi psykassa ja miksi sitä ei kannata noin vain niellä.
"Muodikas lähteidenvaatiminen" kuulostaaa niin trumpilaiselta että ihan oikeastiko..? Tällä foorumilla.
Ahh. Nyt mä saanen kertoa hieman asioita.
Aikana ennen internetin tuloa ihmiset luki kirjoja ja kuunteli opettajia. Kysyttiin tyypeiltä, ketkä tiesi - tai ainakin kenen uskottiin tietävän, mikä oli tuolloin sama asia - jos jostakin asiasta haluttiin saada selvyyttä. Saattoi olla opettaja, saattoi olla se kaveri tai tiedetty tyyppi koulussa, jonka tunnettiin olevan perehtynyt johonkin asiaan enemmän kuin muut. Jonkun isä tai äiti tai sukulainen oli henkilö, joka "tiesi". Tietokirjasarja löytyi useammastakin keskiluokkaisesta kodista.
Sitten tuli netti. Siellä ei alkuun ollut kauhean paljon muuta kivaa, kuin Pamela Andersson. Toki saattoi onnekkaalla AltaVistan haulla löytää vaikka mitä kummallista ja pätevää luettavaa, joita eri alojen intohimoiset harrastajat ja tutkijat olivat päättäneet kotisivuilleen ladata.
2000-luvun alkaessa Netistä oli tullut jo sen verran normaali, että ei tarvinnut olla nörtti käyttääkseen sitä. mIrc oli kyllä nörttien valtakuntaa (siis niiden, jotka käyttivät PC:tä kotonaan - tytöt eivät vielä pelanneet pelejä eivätkä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sitä mIrciäkään käyttäneet)
Vielä tässäkään vaiheessa ei huudeltu niiden "lähteiden" perään.
Pikakelaus nykyaikaisempaan nettiaikaan. Wikipedia tulee kaikkien tietoisuuteen. Tietoa rajattomasti, tai ainakin enemmän kuin kukaan kerkeää elinaikanaan lukea! Jenkeistä leviää suomalaiseen(kin) uutismediaan trendi, jossa uutisoidaan (usein jenkkien) college-opiskelijoilla tehtyjä psykologisia tutkimuksia - siis järjestettyjä kokeita - joilla saadaan todistettua asioita X, Y ja Z. Otokset on muutamaa sataa luokkaa ja kampuksen kuumin nimi on signeerannut tutkimusraportin. Uutiset on oikeita klikkimagneetteja, niitä aletaan suoltaa enemmän ja enemmän. Tämä menee ohi muutamassa vuodessa, mutta psykologia (nykyisessä vesittyneessä muodossaan) on noussut suuren yleisön suosioon. Se on kaikkia kiinnostavaa luettavaa. Kunhan se on pakattu viidessä minuutissa luettavaan, helposti ymmärrettävään muotoon.
Wikipediaa seuraa pian vastaliike: sekä kouluissa että kahvipöytäkeskusteluissa aletaan toistamaan fraasia, ettei Wikipedia ole luotettava lähde. Koska kuka tahansa voi sitä muokata, sitä ei voi tietää onko se totta vai ei. Siihen ei sovi viitata lähteenä. Lähde tulee olla "tutkittua tietoa". Painettua, mieluiten. Verkkosivukin käy. Mutta ei Wikipedia.
Tämä, yhdessä aiemman psykologian alan 'tutkitun tiedon' uutisoinnin kanssa, on tuottanut nykyisellään suositun käsityksen siitä, että koeasetelmissa tuotettu psykologian alan informaatio, joka kuvaa korrelaatioita eikä kausaliteettisuhteita, olisi sitä ainoaa oikeaa tietoa. "Tutkittua".
Ja nyt on yhdelle uudelle sukupolvelle - meidän vähän vanhempien ohella - opetettu se hassunhauska fraasi:
"Mitkä on sun lähteet?"
Tämä on musta tosi (surullisen) hauskaa siksi, että nykyisellään saa olla todella onnellinen, jos sattuu löytämään ihmisen joka oikeasti lukee ja tutkii kirjoja. Eikä vain valmiiksi kirjoitettuja koosteita ja tiivistelmiä - netistä. Opinahjoissa ei laiteta lukemaan alkuperäistekstiä, joka vaatisi paneutumista ja oman ajattelun mukaan laittamista, vaan tarjotaan valmiiksi pureskeltua "tietoa" siitä, miten asiat ovat. Sen jälkeen lukija - esimerkiksi psykologian opiskelija - alkaa toistamaan lukemaansa tietona ja totuutena, koska on lukenut sen luotettavana pitämästään lähteestä. Onhan opettaja sen hänelle valinnut. Usko opettajan auktoriteettiin saa uskomaan kirjan auktoriteettiin. Alkuperäisiä teoksia ei tarvitse lukea, kun joku kertoo ne sinulle valmiiksi.
Ja koska niitä alkuperäistekstejä ei koskaan lueta, ei ymmärretä sitä, että se koostettu tieto on tulkinta asiasta - josta on aina jätetty jotain pois. Sekä väistämättä lisätty tulkitsijan omat näkemykset ja mielipiteet mukaan, niin implisiittisesti kuin eksplisiittisestikin.
En tiedä, voiko tämän asian merkittävyyttä ymmärtää muuta kuin kokemuksen kautta. Kun on tarpeeksi lukenut ja perehtynyt johonkin aiheeseen, voi tunnistaa, onko se toimittaja/kirjoittaja/professori, jonka tekstiä kyseisestä aiheesta, lukee todella asiansa tunteva henkilö, vai ei. Tekstistä näkee silloin myös hyvin pian sen näkökannan, jonka kirjoittaja on aiheeseen ottanut. Luin esimerkiksi psykologian opiskelijoille tarjottavan kuvauksen psykoanalyysista ja nyt ymmärrän täysin, miksi olen niin monta kertaa kuullut samat fraasit usean eri ihmisen suusta.
Voisin toki ratsata kolumnin ja vaatia lähteitä joka väittämään.
Anteeks, mutta mulle ei ole tuttu ilmaisu tuollainen. En ole käyttänyt somea kuin vasta kaksi vuotta. Mut sellanen sana tulee mieleen, kuin "voimafantasia". Somesta siis. Toisaalta myös toimintaelokuvat ja poliisisarjat, joissa mennään asuntoon sisään ja vauhdikas musiikki soi taustalla ihan huomaamatta ja fiilis on ihan huikea! Onks tää jotain mitä tarkoitat?
Mutta kuten kirjoittaja itse kommenteissa on todennut, niitä ei ole tulossa, kun eihän hän voi niitä muistaa.
Hmm. Mitähän kohtaa et ymmärtänyt tuosta aiemmin kirjoitetusta. En tosiaan muista ulkoa, millä sivulla mihinkin asiaan viitataan, jolloin esimerkiksi kolmen kirjan selaaminen (1000 sivua) käy hieman työlääksi. Ja kaikki tämä ihan vain siksi, että nimimerkillä "pikkusisko" kirjoittava henkilö päätti "raidata" mun kirjoituksen.
Jos haluat nyt välttämättä leikkiä mun kanssa jotain, niin voidaan aloittaa siitä, että kerrot mikä kohta sinun mielestäsi ei voi pitää paikkaansa ja miksi. Tai edes että se tuntuu vieraalta ja oudolta. Ei tarvitse edes esittää mitään vasta-argumentteja. Saati lähteitä! Voit toki niitäkin esittää, niin helpottuu mun osuus kun voin vastata valmiiseen väittämään.
Eettisen kirjoittamisen peruskivijalka on, että viimeistään vaadittaessa tietolähteet voidaan todentaa. Useimmat pyrkivät nämä tietolähteet tekemään näkyväksi jo kirjoittaessaan.
Tämä ei ollut yksittäisestä tai yksittäisistä "tietolähteistä" koostettu kirjoitus - jollaisia esimerkiksi oppilaitoksiin tai alan julkaisuihin voidaan kirjoitella - vaan teksti, jossa kerroin kuinka käytännössä voi jäljittää omaa kinkyihin taipumuksiin johtanutta historiaa. Jos kirjoittaisin samasta asiasta julkaisuun, lisäisin siihen viittauksia juurikin 'uskottavuuden' lisäämiseksi - itse sisältöä se ei muuttaisi mitenkään. Ne, ketkä tuntisivat kirjoitetun aiheen tunnistaisivat ilmiöt omien kokemuksiensa ja lukemisiensa pohjalta. Sitten ne, ketkä olisivat lukeneet samoja teoksia tunnistaisivat, mistä kussakin kohtaa tarkemmin ottaen on kyse - laajemmassa näkökulmassa. Ja ne, ketä asia kiinnostaisi todella paljon, saattaisi poimia luettavakseen jotain sieltä lähdeviitteistä. Lopuksi on sitten se ryhmä, joka vain tarvitsee ne viitemerkinnät ja lähdeluettelon, että voi saada kokemuksen, että tässä on nyt tutkittua tietoa ja tähän voi uskoa.
Veikkaan kuitenkin, että suurin vastustus on aina seurausta oman egon vastustuksesta.
Kolumni voi ja saakin olla mielipidepohjainen. Tämä kolumni esiintyy neutraalina artikkelina, jota se kuitenkin lähteiden puutteen vuoksi kieltäytyy olemasta.
Kauheesti määrittelyjä.
Ja vielä tällä foorumilla.
Kirjoittajalla ei ole minkään maailman auktoriteettia esittää näkemyksiään ko. aiheesta muuten kuin mielipidepohjalta, ja on aivan uskomatonta jos hänen itsensä omaksuma asiantuntija-asema hänelle ilman mitään näyttöjä suodaan.
Kukas tuosta "asiantuntijuudesta" alkoi ensimmäisenä täällä puhumaan... ootas kun yritän muistella. Ihan kuin se olisi ollut jonkun henkilön tuputtama sana mun blogiteksteihin liittyen? Joo. Muistan. Sillon en saanut millään mieleeni ammattiin valmistuneen henkilöön nimitystä eli "ammattilaista", jonka johdosta erehdyin kutsumaan itseäni tarkemmin erittelemättömän alan "asiantuntijaksi" sillä perusteella, että olin valmistunut oppilaitoksesta kyseisen koulutusohjelman suoritettuani ja kyseistä sanaa oli viljelty sen verran hyvin, että se tuli ensimmäisenä mieleen.
Mutta nyt kuulostaa siltä "pikkusisko", että aivan kuin sinä yrittäisit ensin liittää ja sitten olla liittämättä kyseistä sanaa minuun. Vai siis täh? Miksi kutsua asiantuntijaksi, jos se on "asemaan" kytköksissä oleva termi ja tässä ei ole kyse asemista (ei edes "paraatipaikoista") - vaan tyypin kirjotuksesta, joka on asiaan perehtynyt sen verran, että voi tuollaisen tekstin kirjoittaa?
Kismittääkö tässä nyt jokin?
Vai onko se tuo aihe? Että kinkyksi ei synnyttäisi vaan kasvettaisiin kokemuksiin reagoiden?
-
Sulla on kyllä kaveri auringon kokoinen asenneongelma.
-
Veikkaan kuitenkin, että suurin vastustus on aina seurausta oman egon vastustuksesta.
Sellaisten ammattilaisten kanssa on ollut ilo keskustella, jotka sovittavat omaa toimintaansa sen porukan mukaan, jonka kanssa juuri keskustelevat. Keskustelussa on silloin mm. pohtivainen, utelias, hämmentynyt jne. ilmapiiri, jossa on kuitenkin kaiken aikaa hyvä olla. Ei välttämättä helppoa tai miellyttävää, mutta yhteistyö tuntuu ja kaikki ovat omalla persoonallaan keskustelussa mukana, myös se kokenein tai lukenein tai kokemattomin. Jokaisessa näkökulmassa tuntuu olevan jotain arvokasta, se kertoo maailmasta joltain kantilta ja jostain näkökulmasta. Mikäli kokeneempia on haastettu, niin he ovat olleet valmiita pysähtymään ja pohtimaan omaa näkökantaansa ja tarvittaessa muuttamaan tai laajentamaan sitä eikä siihen ole reagoitu hyökkäyksenä tai vastattu vastahyökkäyksenä. Keskustelun lopputulema voi olla myös erimielisiksi jääminen, mutta senkin kanssa voidaan olla rauhassa. Arvostan sellaista taitoa hyvin syvästi.
-
En tajua miksi ton kotitohtorin kanssa edes tarvis väitellä? Kirjasto on kaikille avoinna, siellä se tonkin ur...tyypin viisaus asuu. Soveltaminen ja sisäistäminen saattaa ajoittain kyllä vaikuttaa olevan vähintäänkin huvittavalla tasolla.
Mutta on helppoa kun on hullun usko omaan erinomaisuuteen ja oikeassa olemiseen, en vain tajua miksi alentuu korjaamaan teitä kaikkia väärässä olevia. Paistattelisi nyt hetken valossa....toivotaan ettei toista kolumnia tule.
-
Ap, mitä enemmän yrität todistella kouluttautuneisuuttasi, sitä ilmeisemmäksi käy sen puute. Ei asiasta pauhaaminen tälläkään kertaa poista sitä tosiasiaa, ettei tarinan keisarilla ole vaatteita.
Ja kyllä, tietenkin maallikkokin saa keskustella, niinhän minäkin teen. Ero on siinä, että tunnistan olevani maallikko, koska muu olisi joko hölmöä tai epäeettistä.
-
Veikkaan kuitenkin, että suurin vastustus on aina seurausta oman egon vastustuksesta.
Eipä mulla muuta.
-
Sulla on kyllä kaveri auringon kokoinen asenneongelma.
Sen alle mahtuu siis vallan hyvin paistattelemaan.
En tavallisesti tykkää meemeistä ja youtube-linkeistä, kun niiden käyttö on niin mielikuvituksetonta omasta mielestäni, mutta vielä lenkilläkin harmitti kun ei voinut lisätä ääntä mukaan tuohon tekstiin. Tuon "Ahh. Nyt mä saanen kertoa hieman asioita." 'Ahh' olisi ehdottomasti tarvinnut sellaisen. Pitkitetty, vähän kuin siemauksen ottamisen jälkeen - "Ahhhh. Annas kun isäs kertoo."
Eli joo. Odottelen edelleen niitä väittämiä, kyseenalaistuksia ja argumentteja, "pikkusisko". Tai voidaan me jatkaa tätäkin leikkiä.
Arvostan sellaista taitoa hyvin syvästi.
Samoin! Töissä tätä joutuu harjoittamaan, mutta olisihan se aika mälsää, jos vapaa-ajallakin ottaisi vastaan kaikenlaiset kitinät siinä ammattiroolissa. Saati sitten netissä, missä niin sosiaalisen median alustat kuin myös foorumit kanssakäyttäjineen toimivat joillekin erilaisten projisointien ja transferenssien alustana, joiden kautta puretaan niitä omia olotiloja ja tarpeita. Kerran tai pari jätän yleensä tällaiset kommentoinnit omaan arvoonsa. Mutta jos hakemalla haetaan huomiota, niin kyllähän sitä sitten lopulta annan takaisin. Kun niin kiltisti sitä pyydetään.
Luotan kyllä siihen, että modet antaa yksityisviestillä mulle noottia mikäli tämä (ainainen) off-topikkiin menevä hiekkalaatikon sosiaalinen piirileikki alkaa käymään liian vallattomaksi omasta puolestani. Mutta jos kerta itse aiheesta ei kiinnosta keskustella, niin jauhetaan sitten itse kirjoittamisesta ja kirjoittajasta. Kai se on sitten jollain tapaa antoisampaa?
En tajua miksi ton kotitohtorin kanssa edes tarvis väitellä? Kirjasto on kaikille avoinna, siellä se tonkin ur...tyypin viisaus asuu.
No nimenomaan. Ja se onkin paikka vailla vertaa. Laitos jonne on kerätty kautta ihmiskunnan historian tietoa ja ymmärrystä, sukupolvi toisensa jälkeen. Tarkoituksena välittää sitä kaikille, jotka sitä on halukkaita vastaanottamaan.
Oma kokemus on ainakin sellainen, ettei se oma ajattelu siitä laajene mihinkään, jos ei ole jotain minkä kautta sitä haastaa ja uudistaa. Muokkaa ja venyttää. Rikkoo vanhaa jotta uudelle olisi tilaa. Vaikka se siltä tuntuisikin, niin jälkikäteen - sitten, kun jotain on oikeesti muuttunut - huomaa, että ei hitto, siinä sitä vaan pyöritteli niitä samoja ajatuksia eikä päässyt yhtään mihinkään. Vaikka kivalta se aina voi tuntua.
Soveltaminen ja sisäistäminen saattaa ajoittain kyllä vaikuttaa olevan vähintäänkin huvittavalla tasolla.
Huvittava on ihan hyvä. Mulla on niin kuivaa tekstiä, että sääliks käy lukijaa.
Nyt kun asian otit ilmoille, niin haluaisitko sä kertoa omia näkemyksiäsi soveltamisesta ja sisäistämisestä?
Mutta on helppoa kun on hullun usko omaan erinomaisuuteen ja oikeassa olemiseen, en vain tajua miksi alentuu korjaamaan teitä kaikkia väärässä olevia. Paistattelisi nyt hetken valossa....toivotaan ettei toista kolumnia tule.
Niin. Jotkut on sellaisia mokomia, että pysyvät omassa näkemyksessään niin kauan, kunnes löytävät paremman, toimivamman ja osuvammin maailmaa kuvaavan. Kehtaavatkin, prkl.
Ainiin.
Mä odottelen edelleen niitä argumentteja.
(sori. Sori! Oli "ihan pakko")
Ap, mitä enemmän yrität todistella kouluttautuneisuuttasi, sitä ilmeisemmäksi käy sen puute. Ei asiasta pauhaaminen tälläkään kertaa poista sitä tosiasiaa, ettei tarinan keisarilla ole vaatteita.
Mitä kouluttautuneisuutta olen yrittänyt todistella? Kerroin, että olen valmistunut joskus ammattiin ja olen siten "ammattilainen".
Toivottavasti sullakin on ammatti. Helpottaa elämää.
Ja kyllä, tietenkin maallikkokin saa keskustella, niinhän minäkin teen. Ero on siinä, että tunnistan olevani maallikko, koska muu olisi joko hölmöä tai epäeettistä.
...okei? Tunnista rauhassa?
Veikkaan kuitenkin, että suurin vastustus on aina seurausta oman egon vastustuksesta.
Eipä mulla muuta.
Kiva että tartuit tähän.
Sillä oli kaksoismerkitys. Toisaalta se helppolukuinen, eli että jokin asia käy 'egon päälle' ja siitä seuraa vänkäämistä.
Mutta se syvempi sisältö on siinä, että ego ja identiteetti ovat samaa pesuetta. Silloin se, mikä uhkaa identiteettiä, uhkaa egoa. Tästä seuraa puolustautumisreaktio - joka voi olla hyökkääminen, mikäli henkilön persoonallinen toimintamalli on sen mukainen. Jotkut vetäytyy ja jättää asian sikseen, pyrkivät unohtamaan asian ja poistamaan sen mielestään. Toiset yrittävät "kumota" uhkan. Joko käydään asiaa itseään kohtaan hyökkäykseen - tämä on se sivistynyt tapa, eli pyritään negatoimaan toisen sanoma argumenteilla - tai sitten henkilöä/instituutiota vastaan.
Mikäli mun kirjoituksessa oli jotain, joka tuntui tietoisella tai tiedostamattomalla tasolla epämukavalta ja uhkaavalta, on reaktio ihan ymmärrettävä. Tällaisen reaktion aiheuttaja voisi olla esimerkiksi uhka siitä, että jotkin epämukavat ja mahdollisesti traumaattiset kokemukset palaisivat omaan mieleen muistoina, tai vihjaus siitä että niitä voisi olla hyödyllistä muistella, tai että ne olisivat syy-seuraussuhteiden ketjussa omaan nykyiseen kinky-identiteettiin. Jos minä en haluaisi myöntää, enkä edes ajatella sitä mahdollisuutta, että lapsena kokemani asia X on osaltaan vaikuttanut sen, että tykkään piiskata naisia, niin jollain tapaa mun pitäisi yrittää torjua tuo mielestäni sen jälkeen, kun olen alkanut ajattelemaan sen mahdollisuutta.
Ihmismieli kun tunnistaa tuollaiset "yhtymät" aivan suoraan, vaikka ne ovat tietoiselle minälle vieraita. Siksi se ilmiö, mitä torjunnaksi kutsutaan, voi tapahtua. Jos psyyken kokonaisuus ei tietäisi mitä täytyy pitää poissa mielestä, ei torjuntaa voisi tapahtua.
Tähän viittaa se paradoksaalinen totuus, että ihminen itse tietää, mikä hänellä on 'vialla' - vaikka ei itse sitä tiedäkään.
Tuota vastustusta ei sitten helpolla voitetakaan. Se on vastustusta tietämistä, ymmärtämistä ja asian tietoisuuteen päästämistä kohtaan. Ajatusten ja tunteiden, muistojen ja kokemusten yhteenpunouman vastaanottamista kohtaan. Koska siitä seuraa uudelleenelämisen kokemus - se tulee läsnäolevaksi, sen joutuu kohtaamaan. Eikä se ole mikään ulkopuolinen asia, kuten pallo, jonka voisi helposti viskata pois. Kun se tulee sisältä, sitä ei pääse pakoon. Muutakuin torjumalla tai tukahduttamalla sen. Mutta kun se torjuminen ja tukahduttaminen vain painaa sen takaisin piiloon eikä ratkaise mitään, niin... ihminen on loputtoman pitkään omien kohtaamattomien kokemustensa vanki.
En tiedä kuinka monella on kokemuksia siitä, että on aikuisiällä saanut "ratkaistua" jonkin asian kohtaamalla ja hyväksymällä sen, elämällä sen läpi, käsittelemällä sen - ja sen jälkeen todennut, että voi vittu, miksi en tehnyt tätä kymmenen vuotta aikaisemmin?
Siitä huomaa, miten paljon elämässä voi menettää, jos ei tutustu itseensä. Samalla kyllä huomaa senkin, kuinka paljon voi omaan elämäänsä vaikuttaa, kun sen onnistuu tekemään.
-
(https://i.ibb.co/5WkhGBK/todistustaakka.png) (https://ibb.co/bgF5Qzb)
Todistustaakka, 2020
1000 × 562 px, GIMP, Google kuvahaku, hiiri
-
^ Uskomattoman ylimielistä tekstiä. En jaksa lainata noita kohtia joissa vastaat minulle, mutta oletko huomannut että johdat tahallasi lukijoita harhaan esittämällä väittämiä joille ei ole lähteitä? Kuinka väistelet toistuvasti aivan aiheellisia kysymyksiä?
Yritän itse varoa kertomasta yhdenkään kinkyn yksityiselämästä tällä palstalla tai muuallakaan, enkä siten tule koskaan tiedustelemaan mitä kukin tekee työkseen. Vältän outtaamista kaikin puolin.
-
Kiva että tartuit tähän.
Sillä oli kaksoismerkitys. Toisaalta se helppolukuinen, eli että jokin asia käy 'egon päälle' ja siitä seuraa vänkäämistä.
Mutta se syvempi sisältö on siinä, että ego ja identiteetti ovat samaa pesuetta. Silloin se, mikä uhkaa identiteettiä, uhkaa egoa. Tästä seuraa puolustautumisreaktio - joka voi olla hyökkääminen, mikäli henkilön persoonallinen toimintamalli on sen mukainen. Jotkut vetäytyy ja jättää asian sikseen, pyrkivät unohtamaan asian ja poistamaan sen mielestään. Toiset yrittävät "kumota" uhkan. Joko käydään asiaa itseään kohtaan hyökkäykseen - tämä on se sivistynyt tapa, eli pyritään negatoimaan toisen sanoma argumenteilla - tai sitten henkilöä/instituutiota vastaan.
Mikäli mun kirjoituksessa oli jotain, joka tuntui tietoisella tai tiedostamattomalla tasolla epämukavalta ja uhkaavalta, on reaktio ihan ymmärrettävä. Tällaisen reaktion aiheuttaja voisi olla esimerkiksi uhka siitä, että jotkin epämukavat ja mahdollisesti traumaattiset kokemukset palaisivat omaan mieleen muistoina, tai vihjaus siitä että niitä voisi olla hyödyllistä muistella, tai että ne olisivat syy-seuraussuhteiden ketjussa omaan nykyiseen kinky-identiteettiin. Jos minä en haluaisi myöntää, enkä edes ajatella sitä mahdollisuutta, että lapsena kokemani asia X on osaltaan vaikuttanut sen, että tykkään piiskata naisia, niin jollain tapaa mun pitäisi yrittää torjua tuo mielestäni sen jälkeen, kun olen alkanut ajattelemaan sen mahdollisuutta.
Ihmismieli kun tunnistaa tuollaiset "yhtymät" aivan suoraan, vaikka ne ovat tietoiselle minälle vieraita. Siksi se ilmiö, mitä torjunnaksi kutsutaan, voi tapahtua. Jos psyyken kokonaisuus ei tietäisi mitä täytyy pitää poissa mielestä, ei torjuntaa voisi tapahtua.
Tähän viittaa se paradoksaalinen totuus, että ihminen itse tietää, mikä hänellä on 'vialla' - vaikka ei itse sitä tiedäkään.
Tuota vastustusta ei sitten helpolla voitetakaan. Se on vastustusta tietämistä, ymmärtämistä ja asian tietoisuuteen päästämistä kohtaan. Ajatusten ja tunteiden, muistojen ja kokemusten yhteenpunouman vastaanottamista kohtaan. Koska siitä seuraa uudelleenelämisen kokemus - se tulee läsnäolevaksi, sen joutuu kohtaamaan. Eikä se ole mikään ulkopuolinen asia, kuten pallo, jonka voisi helposti viskata pois. Kun se tulee sisältä, sitä ei pääse pakoon. Muutakuin torjumalla tai tukahduttamalla sen. Mutta kun se torjuminen ja tukahduttaminen vain painaa sen takaisin piiloon eikä ratkaise mitään, niin... ihminen on loputtoman pitkään omien kohtaamattomien kokemustensa vanki.
En tiedä kuinka monella on kokemuksia siitä, että on aikuisiällä saanut "ratkaistua" jonkin asian kohtaamalla ja hyväksymällä sen, elämällä sen läpi, käsittelemällä sen - ja sen jälkeen todennut, että voi vittu, miksi en tehnyt tätä kymmenen vuotta aikaisemmin?
Siitä huomaa, miten paljon elämässä voi menettää, jos ei tutustu itseensä. Samalla kyllä huomaa senkin, kuinka paljon voi omaan elämäänsä vaikuttaa, kun sen onnistuu tekemään.
Samoin! Töissä tätä joutuu harjoittamaan, mutta olisihan se aika mälsää, jos vapaa-ajallakin ottaisi vastaan kaikenlaiset kitinät siinä ammattiroolissa. Saati sitten netissä, missä niin sosiaalisen median alustat kuin myös foorumit kanssakäyttäjineen toimivat joillekin erilaisten projisointien ja transferenssien alustana, joiden kautta puretaan niitä omia olotiloja ja tarpeita. Kerran tai pari jätän yleensä tällaiset kommentoinnit omaan arvoonsa. Mutta jos hakemalla haetaan huomiota, niin kyllähän sitä sitten lopulta annan takaisin. Kun niin kiltisti sitä pyydetään.
;D huutonaurua
-
Koska tähän kirjoitukseen liittyen on lähestytty ylläpitoa, päätimme kommentoida aiheen ympärillä pyörivää keskustelua. Tällä palstalla julkaistaan kolumneja. Ne eivät ole tieteellisiä artikkeleja tai vaadi lähdeviittauksia, vaan edustavat kirjoittajan näkökulmaa tai mielipidettä. Juuri siksi esimerkiksi Baarissa kolumnit allekirjoitetaan kirjoittajan omalla nimimerkillä. Ylläpidon ei tarvitse olla itse aiheesta samaa mieltä, eikä kenenkään kirjoitustyyli varmaan miellytä kaikkia. Kolumnille tyylilajina on myös sanakirjamääritelmänkin mukaan ominaista, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.
Kolumnistiksi pääsy ei ole merkki asiantuntija-asemasta tai siitä, että ylläpito haluaisi nostaa jonkun yksittäisen käyttäjän jalustalle. Itse asiassa jokaisella Baarin käyttäjällä on lähtökohtaisesti mahdollisuus hakea kolumnistin paikkaa. Erilaisuudelle on haluttu antaa tilaa näissäkin.
Tämä kolumni on poikinut joitain ihmettelyjä ja kritiikkiä ylläpidon suuntaan. Kuitenkaan missään niissä ei viitata kolumnin asiasisältöön tai osoiteta siinä esiintyviä asiavirheitä. Kuuntelemme toki palautetta, vielä enemmän hyvin perusteltua sellaista.
Varmaan itse kullakin on opiksi otettavaa tästä. Ylläpito toivoo, että tässä langassa jatkettaisiin asian käsittelyä kolumnin teeman, ei kirjoittajan henkilön ympärillä. Eri mieltä voi olla myös rakentavasti.
-
Minun mielestäni on käsittämätöntä, että jargonia imitoivalla egoilulla voidaan alkaa ohjeistamaan oman mielen kaivelua. En ole eri mieltä kolumnin perusväittämästä, mutta olen sydänjuuriani myöten vastaan tällaista kulttimeininkiä, jossa kuka vaan voi leikityn asiantuntijuuden kautta lähteä ihmisiä muka opastamaan oikeaan suuntaan. Tässä kolumnissa ei onneksi mihinkään hirveän vaaralliseen härkkimiseen vielä menty, mutta tismalleen samaa mekanismia käytettiin kuin ihmisen psyykelle oikeasti helvetin vaarallisissa valtatrippailuissa on iän kaiken käytetty.
Minun mielestäni kolumnissakaan ei voi viitata teksteihin, teorioihin tai menetelmiin, joita ei tarvittaessa voi lukijalle osoittaa. Varsinkaan, kun tässä yhtä kaikki tekeydytään nojaamaan tieteellisesti todennettuihin asioihin.
Että ei se asiasisältö vaan menetelmä. Joka tässä on eettisesti täysin kestämätön.
-
Ketjun lukijana ei voi välttyä ajatukselta, että käynnissä on meneillään jonkinlainen ryhmälynkkausyritys. Kenen muroihin tää kolumnin kirjoittaja oikein on pissinyt. Koska eihän voi olla niin, että pelkkä erilainen lähestymistapa tai jonkun mielestä "väärässä oleminen" voi aiheuttaa tällaista, eihän ;D
Lisäys: sorry ylläpito, luin viestinne vasta kun olin lähettänyt tämän viestini. Jotenkin vain tuntui kohtuuttomalta jyräämiseltä kun itse en osaa kiihtyä tästä, enkä muistaakseni muistakaan kolumneista. Ne ovat arvokasta foorumisisältöä monipuolisuutensa takia. Olis tylsää, jos kaikki laulaisivat samaa biisiä joka kerta.
-
Ketjun lukijana ei voi välttyä ajatukselta, että käynnissä on meneillään jonkinlainen ryhmälynkkausyritys. Kenen muroihin tää kolumnin kirjoittaja oikein on pissinyt. Koska eihän voi olla niin, että pelkkä erilainen lähestymistapa tai jonkun mielestä "väärässä oleminen" voi aiheuttaa tällaista, eihän ;D
Nimenomaan ei.
En voi tässä yhteydessä nähdä ryhmähenkeä muuna kuin positiivisena voimana. Ei pidä olla näin, joten pirun hyvä ettei niellä että näin.
-
Kai sitten minunki on parasta noudattaa sitä linjaa, että pysytään asiassa.
Pikkusisko: omien ajatusten ja menneisyyden miettiminen on hyvin vaarallista puuhaa. Ei kannata tehdä sitä. Ja vielä ominpäin.
Iltaisin, kun menee nukkumaan, kannattaa laittaa Netflix pyörimään ja varmuuden varalta podcast korvanappeihin, ettei kuule omia ajatuksia eivätkä oman elämän muistot tule mieleen.
-
Kai sitten minunki on parasta noudattaa sitä linjaa, että pysytään asiassa.
Pikkusisko: omien ajatusten ja menneisyyden miettiminen on hyvin vaarallista puuhaa. Ei kannata tehdä sitä. Ja vielä ominpäin.
Iltaisin, kun menee nukkumaan, kannattaa laittaa Netflix pyörimään ja varmuuden varalta podcast korvanappeihin, ettei kuule omia ajatuksia eivätkä oman elämän muistot tule mieleen.
Voi, kyllä itse asiassa kannattaa. Muttei kenenkään foorumipuoskarin opein, joka ei edes muista mistä on jotain mieltä ravisuttavaa lukenut.
-
Kai sitten minunki on parasta noudattaa sitä linjaa, että pysytään asiassa.
Pikkusisko: omien ajatusten ja menneisyyden miettiminen on hyvin vaarallista puuhaa. Ei kannata tehdä sitä. Ja vielä ominpäin.
Iltaisin, kun menee nukkumaan, kannattaa laittaa Netflix pyörimään ja varmuuden varalta podcast korvanappeihin, ettei kuule omia ajatuksia eivätkä oman elämän muistot tule mieleen.
Voi, kyllä itse asiassa kannattaa. Muttei kenenkään foorumipuoskarin opein, joka ei edes muista mistä on jotain mieltä ravisuttavaa lukenut.
Tässä kolumnissa ei onneksi mihinkään hirveän vaaralliseen härkkimiseen vielä menty, mutta tismalleen samaa mekanismia käytettiin kuin ihmisen psyykelle oikeasti helvetin vaarallisissa valtatrippailuissa on iän kaiken käytetty.
Kirjoituksessani kuvattiin mallia, jolla voi itse tutkia omaa elämänhistoriaansa ja ajatustensa sisältöä.
Lupaan etten ota sinua tai ketään muutakaan valtaani, jos joku tätä päättää harjoittaa.
Ps. Mainitsin jo tuossa aiemmin yhden erinomaisen teoksen, josta voi halutessaan lähteä tutkimaan miten ihmismieli toimii - etenkin mielen ja kielen yhteenliittymän osalta. Sanoit muuten itse sen perään, että "Yllyttämiseesi en lähde enkä korruptointiasi tunnusta, sori"
Kirjoitin myös, että "Tämän vuoksi musta myös tuntuu täysin turhalta kertoa, mistä kirjoista esimerkiksi kielen ja seksuaalisuuden väliseen yhteyteen liittyvä teoriapohja on peräisin (mm. Bruce Finkin tuotanto)."
Niin että mitä sä niillä lähteillä, jos ei sitten kuitenkaan kelpaa kun niitä mainitaan?
Vai oisko jo aika lopetella ja puhua itse asiasta. Jos siitä on mitään sanottavaa.
---
Hei! Tuli ihan sellanen hassu ajatus mieleen, että aatella jos joku olisi vaikka kirjoittanut ensimmäisenä kommenttina tähän kolumniin jonkin oman, itselle tärkeän kinkytouhuihin liittyvän sanan ja kertonut samalla jonkun menneisyyden tapahtuman, mistä muistaa sen saaneen erityistä merkitystä.
-
Ketjun lukijana ei voi välttyä ajatukselta, että käynnissä on meneillään jonkinlainen ryhmälynkkausyritys. Kenen muroihin tää kolumnin kirjoittaja oikein on pissinyt. Koska eihän voi olla niin, että pelkkä erilainen lähestymistapa tai jonkun mielestä "väärässä oleminen" voi aiheuttaa tällaista, eihän ;D
Lisäys: sorry ylläpito, luin viestinne vasta kun olin lähettänyt tämän viestini. Jotenkin vain tuntui kohtuuttomalta jyräämiseltä kun itse en osaa kiihtyä tästä, enkä muistaakseni muistakaan kolumneista. Ne ovat arvokasta foorumisisältöä monipuolisuutensa takia. Olis tylsää, jos kaikki laulaisivat samaa biisiä joka kerta.
Mä olen tasan kritisoinut tekstin raskaslukuisuutta ja sivistyssanojen viljelyä. Puhtaasti teknisiä juttuja, joista hyvä kirjoittaja ottaisi opikseen. Henkilöä en ole missään vaiheessa kritisoinut.
Ps. Kun itse toimin kolumnistina, hyökättiin mua kohtaan paaaaaaljon pahemmin, ja nimenomaan siis mun pervoidentiteettiä kohtaan, ei tekstiä. Silloin ei tosin ylläpito rientänyt mun avuksi.
Ps. Toysnstuff, millä meriiteillä sä kirjoitat "kuinka käytännössä voi jäljittää omaa kinkyihin taipumuksiin johtanutta historiaa"? En kysy vittuillakseni vaan olen vilpittömästi kiinnostunut siitä, miksi koet että kertomasi tapa olisi se "ainoa oikea" tapa?
-
En voi muuta kuin olla onnellinen että karisma tästä kulttitrippailusta puuttuu. Muuten voitaisiin olla aika vaarallisilla vesillä tämän palstapsykologian kanssa. Kukkoiluhan ei ole täällä mitenkään uutta, heilutelkaa menemään vaan ;D
Olen yhä eri mieltä siitä pitäisikö tällaista sisältöä sallia, mutta hyväksyn tämän ratkaisun. Mihinkään leikkiin en kirjoittajan kanssa aio kuitenkaan lähteä, lycka till tuleviin teksteihin.
-
Olen samaa mieltä pikkusiskon kanssa, kun joukolla otetaan kantaa johonkin (tässä nyt kolumniin), joka aiheuttaa vastareaktion, kyseessä voi olla myös terve ja ymmärrettävä reaktio.
Mielestäni nykypäivän vitsaus tässä uudistuneessa some-kulttuurissa on oletus siitä, että jos olet eri mieltä, olet pahoittanut mielesi. Ap puhui kyllä irkistäkin (vähän ehkä johdattaakseen keskustelua sivuraiteille?), mutta sanon että irkissä uskallettiin olla eri mieltä, eikä tarvinnut pelätä #kickbannia.
Pidätän oikeuteni olla halutessani eri mieltä ja kyllä, tulen kommentoimaan silloin kun siltä tuntuu.
-
Ps. Kun itse toimin kolumnistina, hyökättiin mua kohtaan paaaaaaljon pahemmin, ja nimenomaan siis mun pervoidentiteettiä kohtaan, ei tekstiä. Silloin ei tosin ylläpito rientänyt mun avuksi.
Mä sain sen käsityksen, että useampi henkilö oli valitellut ylläpidolle minusta. Jonka seurauksena ottivat kantaa, että eivät aio puuttua asiaan, mutta toivovat, että jatkettaisiin tekstin sisältöä käsittelevällä jatkokeskustelulla.
On harmillista, jos sulla on ollut kokemus missä olisit tarvinnut ylläpidon puuttumista asiaan, mutta et sitä saanut.
Luulen kuitenkin, että mikäli olisit heille asiasta vinkannut, niin olisivat puuttuneet keskusteluun? Ainakin haluaisin uskoa näin. Jos vinkkasit eikä mitään tapahtunut, niin sitten tosi harmillista. Mutta tuotakaan ei varmaan sulle olisi käynyt, jos kommentoijat osaisivat suhteuttaa sitä mitä kirjoittavat. Vastuu on heillä, jotka käyttäytyvät tuolla tavoin.
Ps. Toysnstuff, millä meriiteillä sä kirjoitat "kuinka käytännössä voi jäljittää omaa kinkyihin taipumuksiin johtanutta historiaa"? En kysy vittuillakseni vaan olen vilpittömästi kiinnostunut siitä, miksi koet että kertomasi tapa olisi se "ainoa oikea" tapa?
Voitko näyttää missä kohtaa kirjoitan tämän olevan "ainoa oikea" tapa? En muista kirjoittaneeni tuolla tavoin.
Mihinkään leikkiin en kirjoittajan kanssa aio kuitenkaan lähteä, lycka till tuleviin teksteihin.
Oliko tämä lupaus, ettet aio jatkaa samaa linjaa jatkossa? Vai arveletko, että vielä tulee olemaan tarvetta kommentoida mun kirjoituksiani? En jaksaisi samaa tylsää leikkiä aina uudelleen ja uudelleen, kun sitä joutuu jo tekemään jonkun kanssa...
Olen samaa mieltä pikkusiskon kanssa, kun joukolla otetaan kantaa johonkin (tässä nyt kolumniin), joka aiheuttaa vastareaktion, kyseessä voi olla myös terve ja ymmärrettävä reaktio.
Joukossa on turvaa.
Jouko on hyvä mies.
Mielestäni nykypäivän vitsaus tässä uudistuneessa some-kulttuurissa on oletus siitä, että jos olet eri mieltä, olet pahoittanut mielesi.
Jos ollaan eri mieltä ilman, että kerrotaan mistä ollaan eri mieltä ja miksi, niin se on somessa aika usein seurausta mielensä pahoittamisesta, ego-jutuista tai muusta. Foorumilla on myös mahdollista, että ollaan jokseenkin "aina" eri mieltä jonkun kanssa. Käy vähän tylsäksi ilman niitä argumentteja.
Ap puhui kyllä irkistäkin (vähän ehkä johdattaakseen keskustelua sivuraiteille?), mutta sanon että irkissä uskallettiin olla eri mieltä, eikä tarvinnut pelätä #kickbannia.
Kuinka mIrc oli keskustelun johdattamista sivuraiteille, kun keskustelu ei ole ollut raiteillaan käytännössä laisinkaan?
Tai siis, mulla oli ajatus että tässä voitaisiin puhua muusta kuin mun kirjoitustyylistä ja sellasesta. Mut joo. Ehkä jotkut näki asian toisin. Taas vaihteeksi.
Pidätän oikeuteni olla halutessani eri mieltä ja kyllä, tulen kommentoimaan silloin kun siltä tuntuu.
Niinpä niin. Silloin kuin siltä tuntuu.
...töissä tästä sentäs maksetaan.
-
Ap, jos et siedä teksteihisi kohdistuvaa kommentointia ja liki väistämätöntä kritiikkiä, suosittelen pitämään yksityistä päiväkirjaa. Voit myös pyytää muita jättämään kaiken kommentoinnin väliin, tai estää sen kokonaan.
Pelkkää positiivista kommentointia ei kenelläkään (edit. aikuisella) ole lupaa odottaa.
-
En tiedä mistä tälle tyypille maksetaan, mutta mitään psykologiaan liittyvää se tuskin (tai herra paratkoon) on, jollei tämän tekstin tarpeisiin lähteitä mieleen muistu. Puhumattakaan siitä miten toisiin ihmisiin suhtautuu.
Minun puolestani olkoon, mutten tule jatkossakaan katsomaan sivusta näin kyseenalaista kirjoittamista.
-
Ps. Toysnstuff, millä meriiteillä sä kirjoitat "kuinka käytännössä voi jäljittää omaa kinkyihin taipumuksiin johtanutta historiaa"? En kysy vittuillakseni vaan olen vilpittömästi kiinnostunut siitä, miksi koet että kertomasi tapa olisi se "ainoa oikea" tapa?
Voitko näyttää missä kohtaa kirjoitan tämän olevan "ainoa oikea" tapa? En muista kirjoittaneeni tuolla tavoin.
Et kirjoittanut, mutta tekstistäsi saa sen kuvan. Ja vastaisitko kysymykseeni, kiitos.
-
Ap, jos et siedä teksteihisi kohdistuvaa kommentointia ja liki väistämätöntä kritiikkiä, suosittelen pitämään yksityistä päiväkirjaa. Voit myös pyytää muita jättämään kaiken kommentoinnin väliin, tai estää sen kokonaan.
Pelkkää positiivista kommentointia ei kenelläkään ole lupaa odottaa.
Tarkoitin sinulle kirjoittaessani ihan vain sinun kommentointia.
Mutta jos nuo sinun kommentit eivät olekaan minua varten suunnattuja, vaan muita lukijoita varten, niin sitten ymmärrän miksi jatkat.
En tiedä mistä tälle tyypille maksetaan, mutta mitään psykologiaan liittyvää se tuskin (tai herra paratkoon) on, jollei tämän tekstin tarpeisiin lähteitä mieleen muistu. Puhumattakaan siitä miten toisiin ihmisiin suhtautuu.
Olen tuossa jo kahdesti antanut viittausta lähdekirjallisuuteen. Vieläkö sä jaksat?
Vai oisko nyt aika yrittää jotain manööveriä? Dissata lähdekirjallisuutta? Lukea sitä? Googlata jotain siitä ja yrittää sitten? En tiedä mitä kaikkea siihen kirjoituksen "raidaamiseen" kuuluu, mistä tuossa aiemmin haaveilit. Vai oliko se sitten tuossa. Että "kerro mistä luit tästä!" eikä sen enempää.
Minun puolestani olkoon, mutten tule jatkossakaan katsomaan sivusta näin kyseenalaista kirjoittamista.
Jeps jeps. Eipä taas yllätä.
Kokeilisitko ensi kerralla sitten sitä argumentointia tekstin sisältöön liittyen, jookos?
Ps. Toysnstuff, millä meriiteillä sä kirjoitat "kuinka käytännössä voi jäljittää omaa kinkyihin taipumuksiin johtanutta historiaa"? En kysy vittuillakseni vaan olen vilpittömästi kiinnostunut siitä, miksi koet että kertomasi tapa olisi se "ainoa oikea" tapa?
Voitko näyttää missä kohtaa kirjoitan tämän olevan "ainoa oikea" tapa? En muista kirjoittaneeni tuolla tavoin.
Et kirjoittanut, mutta tekstistäsi saa sen kuvan. Ja vastaisitko kysymykseeni, kiitos.
Hyvä että tunnustit, että se oli vain sinun muodostama mielikuva asiasta eikä minun kirjoittamani väittämä tai minun ajatukseni aiheesta. On aika olennainen ero.
Kysymykseesi: olen yli 10 vuoden ajan paneutunut aiheeseen. Mun rakkain kiinnostuksen kohde elämässä on oppia tuntemaan, miten ihmisen mieli toimii. Haluan oppia tuntemaan, miten ja miksi me ajatellaan, tunnetaan ja toimitaan niinkuin me ajatellaan, tunnetaan ja toimitaan.
Tuo, että kyse on kinkyyden selvittämisestä, ei ole sen kummempi asia kuin minkään muunkaan selvittäminen. Otin sen aiheeksi kun tällä foorumilla voisi olla kiinnostuneita ja omalla kohdallani se on ainakin kantanut paljon hedelmää.
Mennäänpäs takaisin aiheeseen:
Onko joku joskus törmännyt johonkin toisenlaiseen malliin, jolla voisi selvittää mistä se oma kinkyys on peräisin?
-
Tämä kommenttiketju on melkoista luettavaa. Olisi suotavaa että ihan tän tason hyökkäystä ei tarvitsisi ottaa vastaan vain siksi että menee kyhäämään kolumnin joka ei kaikille maistu.
-
Ihan aiheeseen palatakseni..
Oon miettinyt tota kolumnia. En itse osaisi nimetä henkilöhistoriastani mitään, mikä olisi kasvattanut minusta kinkyn. Toki jotain varmaan on, mutta en osaisi osoittaa sormella. Olen myös tajunnut taipumukseni verraten myöhään. Silti en varmaan edusta ihan keveintä läpsykankkusarjaa, vaikka en osaa täysvaniljallekaan yökkiä. Itse asiassa kinkyn ja vaniljan raja on ihan hämärän peitossa itselleni. Kai sekin on yksi kohta kinkyksi kasvamisessa, että määrittelee itsensä jotenkin poikkeavaksi ja identifioituu kinkyksi.
Joka tapauksessa omalla kohdallani uskon luonteenpiirteideni olevan merkitsevin tekijä. Rohkeus, uteliaisuus ja kokeilunhalu. Hyvät kokemukset, rajojen etsiminen ja äärimmäisyyksien etsiminen.
En viihdy kultaisella keskitiellä. Kaikki tai ei mitään.
Oikean ihmisen kohdatessaan tuollainen on varmaan omiaan istuttamaan jos vaikka millaisia mieltymyksiä kasvamaan.
Toisaalta tekisin eron heidän välillään, jotka ovat tosiaan uteliaita ja kokeilunhaluisia/avoimia ja niiden välillä, joille kinkytaipumusten toteuttaminen on pakkomielle tai hyvin selkeä tarve, jota ilman ei esimerkiksi näkisi parisuhdetta mahdollisena. Esimerkiksi sadistien kohdalla tämä voisi mennä niin, että joku tykkää satuttaa, on valmis siihen toisen toiveesta tai kokeillakseen ja pystyy nauttimaan, mutta ei ikinä kokisi tarvetta etsiä itselleen seuraa nimenomaan satutettavaksi. Molempia voinee kutsua sadisteiksi, mutta toiselle kyse on tarpeesta, toiselle lähinnä optiosta.
Voisiko olla, että meitä kinkyjä on aika moneen junaan? Joku voi tosiaan olla syntynyt taipumuksineen ja muistaa leikkineensä jo lapsena kyseenalaisia leikkejä. Joku toinen on havahtunut siihen vanhempana ja ehkä juuri jokin trauma, vuorovaikutussuhde tms. ympätistötekijöissä on laukaissut. Ja jotkut meistä ovat ehkä vain luonteensa puolesta otollista maaperää kaikelle tälle.
-
Uskon, että kaikki ihmiset on pohjimmiltaan 'kinkyjä'.
Jostain syystä toiset sitä puoltaan eivät halua/uskalla/kykene/tmv kohdata, ja sitten on niitä jotka haluaa sitä erikseen oikein korostaa joka tilanteessa saadakseen huomiota tai kokeakseen olevansa erilaisia kuin muut.
IKRM
-
Missä on Michael Jackson syömässä poppareita, kun häntä nyt tarvittaisiin?
-
Missä on Michael Jackson syömässä poppareita, kun häntä nyt tarvittaisiin?
Oliko se vielä kannibaalikin? >:(
-
Ps. Toysnstuff, millä meriiteillä sä kirjoitat "kuinka käytännössä voi jäljittää omaa kinkyihin taipumuksiin johtanutta historiaa"? En kysy vittuillakseni vaan olen vilpittömästi kiinnostunut siitä, miksi koet että kertomasi tapa olisi se "ainoa oikea" tapa?
Voitko näyttää missä kohtaa kirjoitan tämän olevan "ainoa oikea" tapa? En muista kirjoittaneeni tuolla tavoin.
Et kirjoittanut, mutta tekstistäsi saa sen kuvan. Ja vastaisitko kysymykseeni, kiitos.
Hyvä että tunnustit, että se oli vain sinun muodostama mielikuva asiasta eikä minun kirjoittamani väittämä tai minun ajatukseni aiheesta. On aika olennainen ero.
Kysymykseesi: olen yli 10 vuoden ajan paneutunut aiheeseen. Mun rakkain kiinnostuksen kohde elämässä on oppia tuntemaan, miten ihmisen mieli toimii. Haluan oppia tuntemaan, miten ja miksi me ajatellaan, tunnetaan ja toimitaan niinkuin me ajatellaan, tunnetaan ja toimitaan.
Tuo, että kyse on kinkyyden selvittämisestä, ei ole sen kummempi asia kuin minkään muunkaan selvittäminen. Otin sen aiheeksi kun tällä foorumilla voisi olla kiinnostuneita ja omalla kohdallani se on ainakin kantanut paljon hedelmää.
Mennäänpäs takaisin aiheeseen:
Onko joku joskus törmännyt johonkin toisenlaiseen malliin, jolla voisi selvittää mistä se oma kinkyys on peräisin?
Miksi sitä pitäisi selvittää, että mistä se on peräisin? Lisäksi, tuo viimeinen lauseesi alleviivaa jälleen sitä mielikuvaa, että olet mielestäsi luonut ainoan oikean tavan kinkyyden selvittämiseen. Luulen, että se mielikuva on syntynyt myös monelle muulle kuin minulle.
Ja jos nyt tartutaan noihin sanoihin... "Hyvä että tunnustit, että se oli vain sinun muodostama mielikuva asiasta..." Minä en TUNNUSTANUT mitään. Minä KERROIN. Lisäksi tuo "vain sinun" tuossa lauseessa antaa vähättelevän kuvan.
Ei. En edelleenkään vittuile tai lynkkaa toysnstuffia ihmisenä, mutta koetan osoittaa miten sanavalinnoilla on merkitystä mielikuvan rakentumisessa.
-
Kai sekin on yksi kohta kinkyksi kasvamisessa, että määrittelee itsensä jotenkin poikkeavaksi ja identifioituu kinkyksi.
Uskon, että kaikki ihmiset on pohjimmiltaan 'kinkyjä'.
Jostain syystä toiset sitä puoltaan eivät halua/uskalla/kykene/tmv kohdata, ja sitten on niitä jotka haluaa sitä erikseen oikein korostaa joka tilanteessa saadakseen huomiota tai kokeakseen olevansa erilaisia kuin muut.
Mä vähän luulen, että se kinkyys ois sitä että nauttii - eikä vain "tää on ihan kivaa"-nauttii, vaan "nauttii(!)" - sellasista jutuista, joita pidetään vähän... poikkeavina. Siitä jostain. Esimerkiksi kivun aiheuttamisesta ei "pitäisi" nauttia seksuaalisessa kontekstissa, mutta se voi antaa kyllä nautintoa. Tän voisi sanoa toisenlaisilla termeillä niin, että jos olisi olemassa jotain mitä voi kutsua sadistiseksi vietiksi, niin se on aktiivinen seksuaalisessa yhteydessä. Kuten IKRM tuossa totesi, uskon kanssa että jokaisella ihmisellä on sadistisuutta. [muoks: IKRM ei todennut että jokaisella ihmisellä on sadistisuutta, tämä oli minun jatkopäätelmä hänen kommentistaan - anteeksi epäselvyys] Se tarkoittaa tässä yhteydessä mielihyvän kokemista siitä, kun näkee toisen kärsivän. (Lacanilainen käsitys sadistista on sitten jo erilainen - siinä kuvataan, miksi se Spider-Mänin mielitiettyä haita täynnä olevan tankin päällä ja vieläpä palavassa köydessä roikottava pahis on sadisti) Se on joillekin luontainen tapa purkaa omaa pettymystään, satuttamalla toista kun tuntee että itseen sattuu - henkisesti tai fyysisesti. Mutta seksuaalisuudessa, kun se on mukana seksissä... siinä on ehkä kyse jostain muusta. Silloin se satuttaminen on erotisoitunut ja tuo, mitä kuvailin historian selvittämisellä, olisi väylä etsiä se hetki tai niitä hetkiä, joilloin tuo erotisoituminen tapahtui.
Eli milloin se mielihyvä - nautinto itsessään - liittyi ja yhdistyi satuttamiseen.
Sama masokismin kohdalla.
Oikean ihmisen kohdatessaan tuollainen on varmaan omiaan istuttamaan jos vaikka millaisia mieltymyksiä kasvamaan.
Toisaalta tekisin eron heidän välillään, jotka ovat tosiaan uteliaita ja kokeilunhaluisia/avoimia ja niiden välillä, joille kinkytaipumusten toteuttaminen on pakkomielle tai hyvin selkeä tarve, jota ilman ei esimerkiksi näkisi parisuhdetta mahdollisena. Esimerkiksi sadistien kohdalla tämä voisi mennä niin, että joku tykkää satuttaa, on valmis siihen toisen toiveesta tai kokeillakseen ja pystyy nauttimaan, mutta ei ikinä kokisi tarvetta etsiä itselleen seuraa nimenomaan satutettavaksi. Molempia voinee kutsua sadisteiksi, mutta toiselle kyse on tarpeesta, toiselle lähinnä optiosta.
Mä näkisin miellyttämisen haluun perustuvan toiminnan olennaisesti erilaisena kuin sen, että itsessään nauttii jostakin. Oli sitten kyse naisen (muistetaan se heteronormatiivinen matriisi!) halusta miellyttää kumppaniaan antamalla itsensä tämän käytettäväksi mielihalujensa tyydyttämiseen - vaikkapa sen piiskaamisen kautta - tai miehen halu täyttää naisen toiveita saada nautintoa pepun lätkimisestä; silloin se mielihalu toiminnalle sekä siitä saatava mielihyvä tulee suhteesta tähän kyseiseen toiseen. Mutta silloin, kun tarkastellaan kyseistä yksilöä joka nauttii siitä toiminnasta - sitä miestä, joka haluaa piiskata tai sitä naista, joka haluaa tulla piiskatuksi - päästään siihen kinky-osuuteen. Vaikka näillä kaikilla mainituilla on samalla tapaa olemassa masokistisia ja sadistisia taipumuksia, osana luontaista ihmisyyttään, niin osalla heistä se on "latautunut" seksuaalisesti niin, että siitä itse toiminnasta saadaan seksuaalista mielihyvää, kiihotusta, 'kiksejä'. Se on 'erotisoitunutta'.
Tän vuoksi olisi ehkä hieman turhaa lähteä etsimään 'kinkyyttä' niistä, jotka lahjoittavat itsensä toisen käytettäväksi siksi, että haluavat miellyttää tätä. Koska jos se kinkyys jollain tapaa määritellään - jotta siitä voisi puhua ja jotta sitä voisi etsiä itsestään - niin silloin kaikilla ei sitä olisi. Ainakaan aktiivisena. Odottamassa tai potentiaalisena onkin sitten jo eri juttu.
Jo se, että nainen katsoo jonkin leffan missä näkee naisen sidottuna ja piiskattuna, voisi herättää hänelle toiveen olla tuon naisen asemassa - jolloin se "kinky" "erotisoituminen" tapahtuisi tuon fantasianmuodostuksen hetkellä. Noin niinkuin yksinkertaistettuna.
Voisiko olla, että meitä kinkyjä on aika moneen junaan? Joku voi tosiaan olla syntynyt taipumuksineen ja muistaa leikkineensä jo lapsena kyseenalaisia leikkejä. Joku toinen on havahtunut siihen vanhempana ja ehkä juuri jokin trauma, vuorovaikutussuhde tms. ympätistötekijöissä on laukaissut. Ja jotkut meistä ovat ehkä vain luonteensa puolesta otollista maaperää kaikelle tälle.
Kaunista kaikkia syleilevää ajattelua, joka ei sulje ketään pois ja antaa kaikille tilaa olla mitä ikinä haluavatkaan olla.
Toimii. Omaan tarkoitukseensa. Itse kuitenkin tykkään syy-seuraussuhteiden jäljittämisestä ja sen vuoksi olen sillä kannalla, että se kinkyys kyllä löytyy elämänhistoriasta. Eri asia sitten jos sen alkutekijät on muistamisen ulottumattomissa, imeväisiän ja sitä seuranneiden ensimmäisten elinvuosien kokemuksissa, jotka ei ole enää tavoitettavissa muutakuin seurannaistensa kautta. Oma uskomukseni, joka perustuu siihen mitä olen tähän asti oppinut, on tuon kolumnin tarjoaman käsityksen mukainen: että se mistä me saadaan erityistä nautintoa, on perua meidän elämänkokemuksista. Sidoksissa ajatteluun, sanoihin, tulkintoihin, mielleyhtymiin ja mielen sisältöihin. Psyykkistä - mutta myös yhteydessä fyysisen kanssa.
Ps. uskon myös, että lasten leikit kuvastaa heidän sisäistä maailmaansa. Joka puolestaan on pyrkimystä käsittää ja jäsentää sekä ulkoista maailmaa, että sisäisiä kokemuksia. Ja vielä näiden kahden välistä suhdetta.
Voisiko kinkyilyn nähdä aikuisten leikkinä, jossa edellisten lisäksi on seksuaalisuus otettu mukaan?
Ja mitä tapahtuu tälle kaikelle, jos esitetään kysymys milloin se seksuaalisuus - joka on pohjimmiltaan nautintoa - itseasiassa astuu mukaan?
Mitä jos se tulee mukaan siitä lähtien, kun ensimmäinen tyydytyksen kokemus täyttää meidät. Äidin rinnalla - tai tuttipullolla. Kun saadaan kokea ensimmäiset hyväilyt ja hivelyt, silittelyt, lämpimät suudelmat poskella. Kehoa pehmeästi koskettelevat kädet, jotka pesee lämpimällä vedellä kehoa. Nuo kaikki teot tuntuvat edelleen hyvältä aikuisena. Mutta aikuisena me tunnetaan niiden mukana myös kiihotus. Ehkä se nautinto koettiin lapsena vain erilaisena - tai sitten samanlaisena, mutta siihen on vain tullut jotain lisää matkan varrella. Lisää merkityksiä. Lisää sisältöä. Lisää latautuneisuutta.
-
Miksi sitä pitäisi selvittää, että mistä se on peräisin? Lisäksi, tuo viimeinen lauseesi alleviivaa jälleen sitä mielikuvaa, että olet mielestäsi luonut ainoan oikean tavan kinkyyden selvittämiseen. Luulen, että se mielikuva on syntynyt myös monelle muulle kuin minulle.
Ja jos nyt tartutaan noihin sanoihin... "Hyvä että tunnustit, että se oli vain sinun muodostama mielikuva asiasta..." Minä en TUNNUSTANUT mitään. Minä KERROIN. Lisäksi tuo "vain sinun" tuossa lauseessa antaa vähättelevän kuvan.
Ei. En edelleenkään vittuile tai lynkkaa toysnstuffia ihmisenä, mutta koetan osoittaa miten sanavalinnoilla on merkitystä mielikuvan rakentumisessa.
Ne ajatukset, mitä me kuvitellaan toisten ajattelevan itsestämme, on meidän omia ajatuksia.
Samoin kuin ne, mitä me ajatellaan toisista ja siitä, miten he ajattelevat.
-
Entäpä jos se syy-seuraus -suhde on niinkin yksinkertainen kuin "kokeilin" --> "tykkäsin"?
Hyvinkin yleistä varmaan monen taipumuksen tai mieltymyksen kohdalla.
-
Olen löytänyt kinkyilyn vasta myöhemmällä iällä tarpoen tapaamisissa ja sessioissa yrityksen, erehdyksen ja onnistumisen kautta uteliaana ja nälkäisenä. Olen poiminut mukaan itselleni oikealta tuntuvia asioita ja onnistunut luomaan jonkinlaista mielikuvaa siitä, mihin suuntaan koen tarvetta ja halua edetä.
Mielestäni alkuperäinen kirjoitus antoi käyttökelpoisia näkökulmia ja vaihtoehtoisia työkaluja lähteä pohtimaan, miksi tietoisesti valitsemani tai huomaamatta mukaan tarttuneet asiat tuntuvat juuri niin oikeilta. Myös linkattu seksuaalihistoriaa käsittelevä kysymyslista sopii sen yhteyteen mainiosti itsetutkiskelun välineeksi. Aina omien ajatusten ja reaktioiden syistä ei pääse selvyyteen, mutta jos löytyy jonkinlainen yhteys menneisyyden kokemuksiin voi se avata portin syvempään oman itsen tutkiskeluun, jonka myötä on mahdollista kehittyä haluamaansa suuntaan. Switchinä eri roolien herättämiä erilaisia tuntemuksia on myös mielenkiintoista tutkailla.
Kiitos alkuperäiselle kirjoittajalle Kuinka kasvetaan kinkyksi -aiheen nostamisesta pohdintaan ❤ Olisi mielenkiintoista lukea muiden kirjoituksia itse aiheesta. Yleensä täällä olevat kirjoitukset ovat ajatuksia herättäviä ja auttavat myös oman kinkyidentiteetin tutkailemisen etenemisessä.
-
Se aiemmin linkattu seksuaalianamneesi on todella mainio työkalu, ja itse aiheena seksuaalisuuteen ja erilaisiin seksuaalisiin mielleyhtymiin kasvaminen on mielenkiintoinen. Valitettavasti kolumni sortuu yleistyksiin ja post hoc vinoumaan, ja olisi toiminut paljon paremmin henkilökohtaisena pohdintona siitä että miltä itsestä tuntuu, ja miten itsellä asiat assosioituvat. Eli vähän niin kuin monien Freudin teorioidan kanssa kävi, että kyseiset teoriat kertoivat enemmän hänen suhteestaan omaan äitiinsä ja penikseensä, kuin ihmisen psykologiasta yleensä. Tällaisenaan kaikki varsinaiset oivallukset hukkuvat sen yleistyksen sekamelskaan. Tällaisenaan en ihmettele että kirjoitus on suorastaan ärsyttävä ja turhauttava monelle ja kommentoinnissa paistaa läpi lähinnä kolumnistin pätemisen halu. Wiki-artikkeleiden käyttäminen viittaamisessa on yleensä huono tapa, mutta tällä kertaa ne riittävät mainiosti:
https://rationalwiki.org/wiki/Post_hoc,_ergo_propter_hoc
https://www.logicallyfallacious.com/logicalfallacies/Hasty-Generalization
https://www.psychologytoday.com/intl/basics/dunning-kruger-effect
-
Valitettavasti kolumni sortuu yleistyksiin ja post hoc vinoumaan,
Mikäli ei kirjoita tapauskertomusta - itsestä tai toisesta - joutuu kirjoittamaan yleisellä tasolla. Kun kyse on psyykkisistä toiminnoista niin yleistykset ovat aivan paikallaan. Tietynlaiset mielet toimivat hieman eri tavalla suhteessa kieleen, mutta näiden osuus on sen verran pieni että ei ole tarpeen nyt ottaa niitä erilliseen käsittelyyn. Sitäpaitsi oma tuntemus niistä ei ole riittävällä tasolla, että minun kannattaisi siitä aiheesta puhua sen enempää. Noin muutoin: psyyken kehittyminen ja sen toiminnot ovat meillä sen verran samanlaisia, että niistä puhuminen tällä tavalla on mielestäni täysin aiheellista.
Jos sulla on esittää eriävä näkemys tästä, kuulisin sen mielelläni.
ja olisi toiminut paljon paremmin henkilökohtaisena pohdintona siitä että miltä itsestä tuntuu, ja miten itsellä asiat assosioituvat.
Tämän vaihtoehdon poissulkeminen oli tietoinen valinta. Se olisi ollut helppo tapa esittää, kuinka tämä toimii käytännössä, mutta yksityisyyden vuoksi se ei ollut käypä ratkaisu.
Eli vähän niin kuin monien Freudin teorioidan kanssa kävi, että kyseiset teoriat kertoivat enemmän hänen suhteestaan omaan äitiinsä ja penikseensä, kuin ihmisen psykologiasta yleensä.
Ahaa? Haluaisitko hieman avata tätä ja täsmään, mitä ovat nämä monet Freudin esittämät teoriat, jotka eivät kerro ihmisen psykologiasta niinkään, vaan enemmän hänen suhteesta omaan äitiinsä ja penikseensä?
Olen muuten lukenut Freudin suomennetun tuotannon yhtä tai kahta kirjaa lukuunottamatta, joten voit esittää aiheesta ihan niin tarkkoja analyyseja, kuin vain haluat. Odotan mielenkiinnolla.
-
Entäpä jos se syy-seuraus -suhde on niinkin yksinkertainen kuin "kokeilin" --> "tykkäsin"?
Hyvinkin yleistä varmaan monen taipumuksen tai mieltymyksen kohdalla.
Mun piti kehua jo tuota sun aikaisempaa kirjoitusta oivaltavuudesta, mutta innostuin sitten liikaa kirjoittamisesta, että unohtui. Nyt voin kehua kerralla kahdesti.
Niin, entäpä jos se onkin vain tykkäämistä siitä, että on kivaa kun nahka lätsähtää pyllylle, kun tukistetaan, kun kuristetaan. Saa antaa itselleen luvan nauttia siitä, että toinen hallitsee, kurittaa, ottaa miten haluaa? En tiedä, mitä subin asemassa tuntee. Toisen osapuolen tuntemuksia tiedän sitten paremmin.
Mitä sä arvelet, että jos joku alkaa näistä jutuista pitämään, niin onko se aina ollut siellä olemassa ja odottamassa, vai onko se jonkin uuden asian syntymistä? Löytyykö silloin joku täysin uusi makuelämys? Vai onko se kuin jonkin sellaisen ruokalajin syömiseen opettelua, tottumista tai sen löytämistä, joka yhtäkkiä maistuukin hyvältä?
Tällanen vertaus on musta ontuva, koska seksuaalisuus ei ole tyhjä taulu. Kuten tän kolumnin sekä tuossa aiemmin esitettyjen lisäysten on ollut tarkoitus kuvata, seksuaalisuus on jotain mikä muodostuu: rakentuu, kehittyy, muuntuu. Se mikä ei vielä ollut sallittua olla nautinnollista, tulee nautinnolliseksi. Voidaanko me tehdä nenän kaivamisesta eroottista leikkiä, jos aletaan sitä yrittämään? Vai onko näissä jutuissa, mitä kukin ottaa omaksi kinkyksi nautinnokseen, väistämättä jotain historiaa takanaan? Jotain liittymiä muuallekin, kuin itse tapahtumaan?
Eikö se, kun alkaa nauttimaan "kokeilemalla", tapahdu väistämättä suhteessa johonkin? Voisin kuvitella sellaisen spekulatiivisen skenaarion, jossa eliminoidaan toisen ihmisen läsnäolo - jolloin kokeilukaan ei tapahdu suhteessa toiseen ihmiseen - ja tämä "kinky" toiminto tehdään aivan itsekseen. Mutta jotta voitaisiin eliminoida psyykkisestä eli sisäisestä maailmasta se toisen läsnäolo, niin ettei tämä uuden asian kokeileminen olisi millään tavalla kytköksissä jonkin aiemmin sopimattomaksi, kielletyksi, likaiseksi, tuhmaksi, jännittäväksi tai muutenkaan yhtään millään tapaa merkityksiä itseensä saaneeseen toimintoon, on jo aika vaikeata.
Sen toiminnon pitäisi olla täysin uusi asia, ilman että ihminen olisi millään tapaa ollut liittänyt siihen mielikuvia aikaisemmin. Koko elämänsä aikana. Mä en keksi, mitä tämä voisi olla.
Mitä sulla Lemmy oli mielessä, kun ajattelit tällaista? Ehkä se helpottaisi asian pohdintaa.
-
Switchinä eri roolien herättämiä erilaisia tuntemuksia on myös mielenkiintoista tutkailla.
Onko sinulla käynyt niin, että näiden roolien kautta olet sallinu itsellesi laajempaa tunnekirjoa ja tunneilmaisua muissakin toimintaympäristöissä, kuin seksuaalisissa kanssakäymisissä? Tää on aika henkilökohtaista utelua, ohita jos tuntuu siltä. Tarkoitan että jos on esimerkiksi subina alistumishaluinen, mutta dommena nauttii hallitsemisesta ja vaikka sadistisuudestakin, niin onko nämä tunteet ja mieliteot saaneet näkyä sun arkielämässä myös ennen kinkyilyjuttuja? Tai ovatko ne alkaneet saada lupaa näkyä sen myötä, kun niihin on tutustunut paremmin kinkyilyn kautta?
-
Oikea vastaus taitaa olla: runkkasin esipuberteetti-ikäisenä tätini punaisia korkokenkiä sovittaessani. Myöhemmin ihmettelin vuosikausia aivan hämilläni tiedostamatta haluani piiskata perseen punaiseksi.
Lopulta ilmaisterapiassa miehen opastuksella muistin tätini punaiset korkokengät ja hyväksyin itseni. Vai hyväksyinkö? Toisaalta olin jo saanut useita emätinorgasmeja, olinko sittenkin jo kasvanut naiseksi? Vain miespuolinen enkeliterapeuttini voi sen minulle kertoa.
-
Miksi sitä pitäisi selvittää, että mistä se on peräisin? Lisäksi, tuo viimeinen lauseesi alleviivaa jälleen sitä mielikuvaa, että olet mielestäsi luonut ainoan oikean tavan kinkyyden selvittämiseen. Luulen, että se mielikuva on syntynyt myös monelle muulle kuin minulle.
Ja jos nyt tartutaan noihin sanoihin... "Hyvä että tunnustit, että se oli vain sinun muodostama mielikuva asiasta..." Minä en TUNNUSTANUT mitään. Minä KERROIN. Lisäksi tuo "vain sinun" tuossa lauseessa antaa vähättelevän kuvan.
Ei. En edelleenkään vittuile tai lynkkaa toysnstuffia ihmisenä, mutta koetan osoittaa miten sanavalinnoilla on merkitystä mielikuvan rakentumisessa.
Ne ajatukset, mitä me kuvitellaan toisten ajattelevan itsestämme, on meidän omia ajatuksia.
Samoin kuin ne, mitä me ajatellaan toisista ja siitä, miten he ajattelevat.
Hyvin väistit vastuun omista sanavalinnoistasi. Et sotten pysty missään asiassa joustamaan tai myöntämään sortuneesi ylimielisyyteen.
-
Entäpä jos se syy-seuraus -suhde on niinkin yksinkertainen kuin "kokeilin" --> "tykkäsin"?
Hyvinkin yleistä varmaan monen taipumuksen tai mieltymyksen kohdalla.
Mun piti kehua jo tuota sun aikaisempaa kirjoitusta oivaltavuudesta, mutta innostuin sitten liikaa kirjoittamisesta, että unohtui. Nyt voin kehua kerralla kahdesti.
Niin, entäpä jos se onkin vain tykkäämistä siitä, että on kivaa kun nahka lätsähtää pyllylle, kun tukistetaan, kun kuristetaan. Saa antaa itselleen luvan nauttia siitä, että toinen hallitsee, kurittaa, ottaa miten haluaa? En tiedä, mitä subin asemassa tuntee. Toisen osapuolen tuntemuksia tiedän sitten paremmin.
Mitä sä arvelet, että jos joku alkaa näistä jutuista pitämään, niin onko se aina ollut siellä olemassa ja odottamassa, vai onko se jonkin uuden asian syntymistä? Löytyykö silloin joku täysin uusi makuelämys? Vai onko se kuin jonkin sellaisen ruokalajin syömiseen opettelua, tottumista tai sen löytämistä, joka yhtäkkiä maistuukin hyvältä?
Tällanen vertaus on musta ontuva, koska seksuaalisuus ei ole tyhjä taulu. Kuten tän kolumnin sekä tuossa aiemmin esitettyjen lisäysten on ollut tarkoitus kuvata, seksuaalisuus on jotain mikä muodostuu: rakentuu, kehittyy, muuntuu. Se mikä ei vielä ollut sallittua olla nautinnollista, tulee nautinnolliseksi. Voidaanko me tehdä nenän kaivamisesta eroottista leikkiä, jos aletaan sitä yrittämään? Vai onko näissä jutuissa, mitä kukin ottaa omaksi kinkyksi nautinnokseen, väistämättä jotain historiaa takanaan? Jotain liittymiä muuallekin, kuin itse tapahtumaan?
Eikö se, kun alkaa nauttimaan "kokeilemalla", tapahdu väistämättä suhteessa johonkin? Voisin kuvitella sellaisen spekulatiivisen skenaarion, jossa eliminoidaan toisen ihmisen läsnäolo - jolloin kokeilukaan ei tapahdu suhteessa toiseen ihmiseen - ja tämä "kinky" toiminto tehdään aivan itsekseen. Mutta jotta voitaisiin eliminoida psyykkisestä eli sisäisestä maailmasta se toisen läsnäolo, niin ettei tämä uuden asian kokeileminen olisi millään tavalla kytköksissä jonkin aiemmin sopimattomaksi, kielletyksi, likaiseksi, tuhmaksi, jännittäväksi tai muutenkaan yhtään millään tapaa merkityksiä itseensä saaneeseen toimintoon, on jo aika vaikeata.
Sen toiminnon pitäisi olla täysin uusi asia, ilman että ihminen olisi millään tapaa ollut liittänyt siihen mielikuvia aikaisemmin. Koko elämänsä aikana. Mä en keksi, mitä tämä voisi olla.
Mitä sulla Lemmy oli mielessä, kun ajattelit tällaista? Ehkä se helpottaisi asian pohdintaa.
Niin. Omalla kohdallani kai kaikki fyysinen on aina kiehtonut. Saan kiksejä rajoilla käymisestä ja itsensä haastamisesta. Olipa kyse sitten seksistä, liikunnasta tai jostain muusta. Etenkin fyysisissä jutuissa tuo korostuu.
En mä tunnistanut itsessäni ikinä tarvetta valtasuhteelle. Ei minulla ole ollut tiedostettua tarvetta alistua. Mutta joku alttius sille kai on ollut olemassa. Olen miellyttämisenhaluinen ihminen ja valtasuhteessa se on hurjan paljon selkeämpää: saa ikään kuin palautteen ja selkeitä tilauksia.
En usko, että nämä ominaisuudet olisivat ilmestyneet minuun vasta suhteessa. Varmaan jotain sisäsyntyistä on tarvinnut olla, että kaikki on päässyt kasvamaan. En ole osannut pitää mitään kiellettynä, jännänä, likaisena, vääränä tai tuhmana. Sen sijaan olen kokenut halua kokeilla erilaisia juttuja - etenkin sellaisia, joiden tiedän olevan haastavia ja/tai ilahduttavan minulle tärkeää ihmistä. Itse asiaan olen ennen kokeilemista voinut suhtautua hyvinkin neutraalisti.
Minun taipumukseni olisivat kuitenkin voineet jäädä pimentoonkin. En minä vaniljana kokenut mitään tyhjyyden tunnetta tai kaivannut jotain määrittelemätöntä lisää seksielämääni. Ainoa merkki alistumistaipumuksesta silloin taisi olla se, että ärsyynnyin ja olin täysin haluton vastaamaan kysymyksiin koskien sitä, mitä minä haluan. Minä kun halusin ennen kaikkea, ettei minulta kyseltäisi sellaista vaan mentäisiin omat halut edellä.
Suurin osa kinkyiksi laskettavista taipumuksistani on syntynyt aika kypsällä iällä ja kokeilun/keskustelun kautta. Ei siksi, että käsittelisin jotain omia sisäisiä demonejani tai traumojani seksuaalisuuden kautta. Siksi uskoisinkin, että meitä tosiaan on useampaan junaan. Toisille kysymys on tarpeista. Jostain, mitä on selkeä tarve päästä purkamaan suhteissa. Toisille taas nämä ovat asioita, joita on valmis kokeilemaan tai ottamaan vastaan toista miellyttääkseen tai vain tietääkseen, miltä jokin tuntuu. Jälkimmäisessä uskon parisuhteen laadun ja tiettyjen luonteenpiirteiden olevan henkilökohtaista kehitystä olennaisemmassa osassa. Toki voi kysyä, että mistä ne luonteenpiirteet sitten ovat peräisin. Väittäisin kuitenkin, että niitä voisi toteuttaa monin muinkin tavoin elämän eri osa-alueilla ja esimerkiksi valtasuhteissa ne pääsevät oikeuksiinsa.
Enkä usko tässä karkeaan D/s-tai sadisti/masokisti - jakoon. Monella kun tuo subbailu tuntuu olevan tarve, joka puskee läpi, vaikka esimerkiksi olisi muutoin toimivassa parisuhteessa tms. On tarve alistua. Elämästä puuttuu jotain ilman sitä, eikä mikään muu tunnu toimivan korvikkeena.
Bdsm:n valtavirtaistuessa yhä useampi innostuu siitä, koska se on aika trendikästäkin. Tai kipinä voi lähteä elokuvista, kaveripiiristä tai jostain muusta. Pari vuotta sitten pikkuisia alkoi ilmaantua tännekin kuin sieniä sateella. Kinkypiireissä ilmiö levisi kulovalkean tavoin niidenkin keskuudessa, jotka olivat itsensä jo aiemmin kinkyksi määritelleet. Näitäkin sivustoja selatessa voi syntyä uusia kiinnostuksenkohteita. Vähän kuin shoppaillessa usein alkaa "tarvita" kaikenlaista, jota ei tiennytkään tarvivansa. Jollekin hyvä myyjä tai mainos saa synnytettyä tarpeen, jollekin se tarve on syntynyt selkeän, arjessa havaitun puutteen myötä.
-
Hyvin väistit vastuun omista sanavalinnoistasi. Et sotten pysty missään asiassa joustamaan tai myöntämään sortuneesi ylimielisyyteen.
Ne oli ihan tarkkaan valittuja sanoja. Aivan kohdallaan.
Kun ensin väität valheellisesti, että mä uskon tuon esittämäni tavan olevan ainoa oikea tapa, niin sen jälkeen oli hyvä että tunnustit virheesi ja etten mä niin kirjoittanutkaan. Vaati tosin, että huomautin siitä.
-
Heh. Hyvä vastaus. Sanoin tosin itsekseni ääneen, tekstisi luettua, että "mä en usko noin yksinkertaiseen maailmaan."
Toisinsanoen, en usko että on ilmiöitä jotka ovat erillään. Kokeillaas, jos voisin havainnollistaa tätä sun kirjoituksen kautta.
Niin. Omalla kohdallani kai kaikki fyysinen on aina kiehtonut. Saan kiksejä rajoilla käymisestä ja itsensä haastamisesta. Olipa kyse sitten seksistä, liikunnasta tai jostain muusta. Etenkin fyysisissä jutuissa tuo korostuu.
Tällaisen kohdalla esimerkiksi lähtisin selvittämään, mistä tuo on peräisin. Ja miten se on nivoutunut seksiin ja mielihyvään. Onko toiminta ollut suhteessa johonkin toiseen, alunperin. Tai omaan ideaaliin. Onko se ollut nauttimista vai itsensä pakottamista luonteeltaan. Jne. jne. Eli mikä merkitys sillä fyysisellä jutulla on just sulle - koska kaikille se on kuitenkin omalla tapaa erilainen.
En mä tunnistanut itsessäni ikinä tarvetta valtasuhteelle.
Valtasuhteet on ihan sisäänrakennettu osa ihmisyyttä, alkaen vauvan ja äidin välisestä suhteesta. Sekä kahdenvälisessä että ryhmiä sisältävissä tilanteissa on mukana epätasapaino osapuolten välillä. D/s-asetelma on tämän korostamista ja viemistä pisimmälle (noh, voihan sitä pidemmällekin viedä...). Mutta tuo sana, mitä käytit, on osuva. Tunnistaminen.
Saanko kysyä, vähän off-topikkina, oletko sä herkkä havaitsemaan vallankäyttöä ja valtasuhteita?
Ei minulla ole ollut tiedostettua tarvetta alistua. Mutta joku alttius sille kai on ollut olemassa. Olen miellyttämisenhaluinen ihminen ja valtasuhteessa se on hurjan paljon selkeämpää: saa ikään kuin palautteen ja selkeitä tilauksia.
Kuulostais jatkumolta. Jos haluaisi miettiä, onko tälle nykypäivän seksuaalisuudelle perustaa varhaisemmissa kokemuksissa, voisi palta sinne teini-ikään ja kauemmaskin - miten kuvitteli itsensä suhteeseen poikiin, tai jopa omaan isään. Tutkiskella, onko siellä asetelmalle "originaalia" - jotain, minkä mukaiseksi se on myöhemmin onnistuttu muodostamaan.
En usko, että nämä ominaisuudet olisivat ilmestyneet minuun vasta suhteessa. Varmaan jotain sisäsyntyistä on tarvinnut olla, että kaikki on päässyt kasvamaan. En ole osannut pitää mitään kiellettynä, jännänä, likaisena, vääränä tai tuhmana. Sen sijaan olen kokenut halua kokeilla erilaisia juttuja - etenkin sellaisia, joiden tiedän olevan haastavia ja/tai ilahduttavan minulle tärkeää ihmistä. Itse asiaan olen ennen kokeilemista voinut suhtautua hyvinkin neutraalisti.
Eikö sulla ollut nuorena, teini-iässä, mitään juttuja kielletyn ja likaisen kanssa? Siis näiden juttujen, minkä kanssa valtaosa teineistä painii. Sekä oman kehonsa, että ennen kaikkea omien ajatustensa suhteen.
Minun taipumukseni olisivat kuitenkin voineet jäädä pimentoonkin. En minä vaniljana kokenut mitään tyhjyyden tunnetta tai kaivannut jotain määrittelemätöntä lisää seksielämääni. Ainoa merkki alistumistaipumuksesta silloin taisi olla se, että ärsyynnyin ja olin täysin haluton vastaamaan kysymyksiin koskien sitä, mitä minä haluan. Minä kun halusin ennen kaikkea, ettei minulta kyseltäisi sellaista vaan mentäisiin omat halut edellä.
Jos sopii kysyä, niin halusitko sä olla se joka toimii toisen nautinnon välineenä?
Vai voisko tuota kuvailla niin, että halusit nauttia sen toisen halusta?
Suurin osa kinkyiksi laskettavista taipumuksistani on syntynyt aika kypsällä iällä ja kokeilun/keskustelun kautta. Ei siksi, että käsittelisin jotain omia sisäisiä demonejani tai traumojani seksuaalisuuden kautta. Siksi uskoisinkin, että meitä tosiaan on useampaan junaan. Toisille kysymys on tarpeista. Jostain, mitä on selkeä tarve päästä purkamaan suhteissa. Toisille taas nämä ovat asioita, joita on valmis kokeilemaan tai ottamaan vastaan toista miellyttääkseen tai vain tietääkseen, miltä jokin tuntuu. Jälkimmäisessä uskon parisuhteen laadun ja tiettyjen luonteenpiirteiden olevan henkilökohtaista kehitystä olennaisemmassa osassa. Toki voi kysyä, että mistä ne luonteenpiirteet sitten ovat peräisin. Väittäisin kuitenkin, että niitä voisi toteuttaa monin muinkin tavoin elämän eri osa-alueilla ja esimerkiksi valtasuhteissa ne pääsevät oikeuksiinsa.
Tuolla kuvailemallasi tavalla voi yrittää luoda eron menneisyyden ja nykyisyyden välille. Olen itse samalla tapaa kokeilujen ja keskustelujen kautta alkanut toteuttaa näitä juttuja. Mutta aloin myös jossain vaiheessa etsimään niiden juuria - huomattuani, että tässä toiminnassa toistuu aivan samalla tapaa ne ilmiöt, mitä ihmisellä kaikessa muussakin toiminnassa toistuu: eletty elämä näkyy ja toistuu siinä, mitä nykyhetkessä tekee. Miten ajattelee, tuntee ja toimii. Seksuaalisuus ei ole erillään ihmisestä, vaan itseasiassa hyvin paljon yksilöllisyyden ytimessä.
Kun sitten tuo ovi aukeni raolleen ja aloin siitä kuikuilemaan sisään, alkoi koko kinkyily näyttäytyä hiljalleen eri valossa.
Mutta voi sen oven pitää suljettunakin. Tämän mun kolumnin tarkoitus oli kertoa, miten sitä saa avattua - jos niin haluaa tehdä.
Enkä usko tässä karkeaan D/s-tai sadisti/masokisti - jakoon. Monella kun tuo subbailu tuntuu olevan tarve, joka puskee läpi, vaikka esimerkiksi olisi muutoin toimivassa parisuhteessa tms. On tarve alistua. Elämästä puuttuu jotain ilman sitä, eikä mikään muu tunnu toimivan korvikkeena.
Minusta on tosi mielenkiintoista selvitellä ja löytää syitä sille, miksi johonkin asiaan on tarve. Sekä tuollaiset toteamukset kuin "elämästä puuttuu jotain ilman sitä, eikä mikään muu tunnu toimivan korvikkeena" on oikea herkkupala mulle: mikä se jokin on, mistä se on syntynyt alkujaan, mitä se tarjoaa, mitä tarkoitusta se palvelee (psyykessä). Mitä kaikkia korvikkeita on kokeiltu siihen ja miten ne liittyvät alkuperäiseen puutteeseen, jota yritetään paikata. Vai onko se jonkin asian toistamista, "repetition".
Pavlovimainen kuolareaktio.
Bdsm:n valtavirtaistuessa yhä useampi innostuu siitä, koska se on aika trendikästäkin. Tai kipinä voi lähteä elokuvista, kaveripiiristä tai jostain muusta. Pari vuotta sitten pikkuisia alkoi ilmaantua tännekin kuin sieniä sateella. Kinkypiireissä ilmiö levisi kulovalkean tavoin niidenkin keskuudessa, jotka olivat itsensä jo aiemmin kinkyksi määritelleet. Näitäkin sivustoja selatessa voi syntyä uusia kiinnostuksenkohteita. Vähän kuin shoppaillessa usein alkaa "tarvita" kaikenlaista, jota ei tiennytkään tarvivansa. Jollekin hyvä myyjä tai mainos saa synnytettyä tarpeen, jollekin se tarve on syntynyt selkeän, arjessa havaitun puutteen myötä.
Tämä on totta, meillä on sosio-kulttuurilliset trendit. Mutta näitäkään en näe pelkkinä ilmiöinä, jotka olisivat erillään ihmisten tarpeista. Ne palvelevat jotain, joka on siellä sisässä - jokaisessa yksilössä. Ne voivat antaa fantasian kautta itselle jonkin aseman suhteessa toiseen, tai ne voivat toimia jonkin sisäisen mielikuvan manifestoitumana, kun niitä toteuttaa. Se voi olla samaistumista johonkin, tai sillä voidaan hallita välillisesti omaa mieltä ja sen toimintaa (kuten vaikkapa urheilussa, se alistettuna oleminen voi tuottaa sisäistä rauhaa - toisessa itse kontrolloi itseä, toisessa joku ulkopuolinen. Kirjoitin tästä blogitekstissäni).
Jos sallitaan tehdä se ero "kinkyn" ja sen välillä, joka katsoi 50Shadesin ja haki urheilukaupasta ratsupiiskan että sai poikaystävältä pari iskua pepulle, niin kyllä mä uskon sen perusteella, mitä olen nähnyt, kokenut ja lukenut (mukaanlukien tämä foorumi), että ei kinkyksi noin vain satuta tulemaan. Eikä edes syntymään. Mutta tästä voinee käydä argumentointia ja debattia ehkä jossain toisessa ketjussa.
Taidanpa laittaa siltä varalta sellaisen pystyyn, jos joku kokee palavaa intoa kommentoida asiasta. https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=27763.0 (https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=27763.0)
Jokatapauksessa, näiden mun vastausten tarkoitus ei ollut Lemmy lähteä hakemaan sulta niinkään vastauksia, vaan näyttää ne kysymykset, joilla itse lähden aina kyseenalaistamaan tällaista ajattelua. Sellanen kokemus mulla on, että langat johtaa aina jonnekin. Ja sanat toimii siinä johdattajina - etenkin jos muistot on piilossa.
-
Hyvin väistit vastuun omista sanavalinnoistasi. Et sotten pysty missään asiassa joustamaan tai myöntämään sortuneesi ylimielisyyteen.
Ne oli ihan tarkkaan valittuja sanoja. Aivan kohdallaan.
Kun ensin väität valheellisesti, että mä uskon tuon esittämäni tavan olevan ainoa oikea tapa, niin sen jälkeen oli hyvä että tunnustit virheesi ja etten mä niin kirjoittanutkaan. Vaati tosin, että huomautin siitä.
Jestas, että voi ihmisellä mennä ohi pointti. ;D
Mä en ole virhettä tehnyt missään kohdassa. Olen lukenut tekstisi ja muodostanut sen perusteella mielikuvan siitä, mitä ajat takaa. Jos se olisi virhe, kaikki lukijat tekisivät virheitä koko ajan. Ja olisi olemassa jokin totuuskomissio, joka päättäisi mitkä johtopäätökset ovat oikein minkäkin tekstin kohdalla.
Joten sori, mutta olet ihan samalla viivalla kuin me kaikki muutkin. ::)
-
Kääk :P Ugh 8)
-
Jestas, että voi ihmisellä mennä ohi pointti. ;D
Mä en ole virhettä tehnyt missään kohdassa. Olen lukenut tekstisi ja muodostanut sen perusteella mielikuvan siitä, mitä ajat takaa. Jos se olisi virhe, kaikki lukijat tekisivät virheitä koko ajan. Ja olisi olemassa jokin totuuskomissio, joka päättäisi mitkä johtopäätökset ovat oikein minkäkin tekstin kohdalla.
Joten sori, mutta olet ihan samalla viivalla kuin me kaikki muutkin. ::)
Katsotaanpas:
Ps. Toysnstuff, millä meriiteillä sä kirjoitat "kuinka käytännössä voi jäljittää omaa kinkyihin taipumuksiin johtanutta historiaa"? En kysy vittuillakseni vaan olen vilpittömästi kiinnostunut siitä, miksi koet että kertomasi tapa olisi se "ainoa oikea" tapa?
Korostus on minun tekemäni.
Voitko näyttää missä kohtaa kirjoitan tämän olevan "ainoa oikea" tapa? En muista kirjoittaneeni tuolla tavoin.
Et kirjoittanut, mutta tekstistäsi saa sen kuvan. Ja vastaisitko kysymykseeni, kiitos.
Hyvä että tunnustit, että se oli vain sinun muodostama mielikuva asiasta eikä minun kirjoittamani väittämä tai minun ajatukseni aiheesta. On aika olennainen ero.
Ja jos nyt tartutaan noihin sanoihin... "Hyvä että tunnustit, että se oli vain sinun muodostama mielikuva asiasta..." Minä en TUNNUSTANUT mitään. Minä KERROIN. Lisäksi tuo "vain sinun" tuossa lauseessa antaa vähättelevän kuvan.
Ei. En edelleenkään vittuile tai lynkkaa toysnstuffia ihmisenä, mutta koetan osoittaa miten sanavalinnoilla on merkitystä mielikuvan rakentumisessa.
Kuin myös.
-
Hei, jätit tän helmen välistä.
Hyvin väistit vastuun omista sanavalinnoistasi. Et sitten pysty missään asiassa joustamaan tai myöntämään sortuneesi ylimielisyyteen.
Ne oli ihan tarkkaan valittuja sanoja. Aivan kohdallaan.
Kun ensin väität valheellisesti, että mä uskon tuon esittämäni tavan olevan ainoa oikea tapa, niin sen jälkeen oli hyvä että tunnustit virheesi ja etten mä niin kirjoittanutkaan. Vaati tosin, että huomautin siitä.
Tunnustaminen sanana, tässä yhteydessä, viittaa siihen, että olisin tehnyt jotain väärin ja ehkä jopa rangaistavaa. Onko mielikuvan rakentuminen tällainen teko tässä tapauksessa? Nnnnnoup.
Koitahan nyt pikkuhiljaa päästä yli itsestäsi (ja tämä siksi, että yllä olevasta kommentistasi saan sen mielikuvan, että haluat olla aina oikeassa).
-
Minulta lipsahti >:(. Tähän ketjuun kirjoitus olisi pitänyt asettaa. Eikä kinkyksi kasvaminen versus syntyminen.
Uskon vakaasti, en tosin muista, että minulla oli kohdussa varsin hyvät oltavat. Kuten "Kinkyksi kasvaminen versus syntyminen"- ketjussa on, olen
aina vähän oudoksunut sitä, että miten jo siellä tai järkytyksestä/kauhusta parkaistessa tänne tullessa, kun kerran pakkohan sieltä poiskin on
tulla, kunkin OMANLAISENSA kinkkisyys jo siellä täydesti valmiiksi muodostunut on :o . Huh... eikai sentään... en ollut vielä piiskoja nähnytkään,
enkä siellä pohtinut että kumpaakohan rupeis haluun: piiskaa antamaan muille vaiko suuresti sitä itse haluamaan vaiko peräti kummin päin vaan.
Kun tässä ketjussa on ennen kaikkea sekä vähän moitiskeltu ja myös kiiteltykin aloittajan tieteellistä lähestymistapaa, on kysytty myös, josko joku
voisi lausua jotain itse asiasta eli miten KINKYYS tulee, hui ???
Sanoin siellä Kinkyys versus Syntyminen yhtä ja toista. Sellaista myös mitä olen epäinhimillisen pitkään ja varmaan sangen pitkäveteisesti
liki elämäkertaa jo melkein tavoitellen julki tuonut monissa muissakin ketjuissa
Sanoin myös, etten millään tavoin väheksy saati tuomaroi kenenkään näkemyksiä, että GEENEISSÄKÖ kaikki tyynni vaiko mahdollisesti jotenkin
muuten kenties. Ja sanoin myös, että seuraava ON takuuvarmasti OMA! Ja on - myöhemmin ymmärtäen, selvä, henkilökohtainen totuus.
EI kohdussa, vaan SYNNYIN KINKYKSI yhdessä ohikiitävässä hetkessä, en parkaistessani, vaan jo puhuen kuin ruuneperi. 5-vuotias olin
Sanoin myös, että syntyessään lapsella on valmiina vain tempperamentti. Ei muuta. Siis psyykkis- henkis jne ominaisuuksiensa osalta.
Myönsin myös, että itse en sitä ollut sanonut. Minulle on kerrottu niin. Ja uskallan sanoa, että suuresti Asiantuntijataholta. Ilman sitaatteja ja ilman tieteellisyyttä/"tieteellisyyttä".
Sanoin myös: 4-6-vuotiaan lapsen emotionaalisen HYVÄN kokeminen vanhempiensa taholta, sen tarve, on edelleen likipitäen pohjaton.
Halusin vielä jotenkin tarkentaa - tässä ketjussa siis - että mikä se, isoin kirjaimin, PAHA (EVIL), siten oli , joka-minun osaltani katkaisi, suunnilleen kerralla HYVÄNolon kokemisen kodin seinien sisäpuolella oli, ja muutti sen 5-vuotiaan olon pahaksi, epätietoisuus, hämmennys.
Syöpä oli. Äidilläni todettu kielisyöpä. Sen ajan syöpähoidot, vaikkakin, myöhemmin kuulin, spesialistit asialla olivat, eivät vielä siten kehittyneet
olleet kuin nykyaikana. Karkeasti ilmaisten, vähän kärjistäen, lääkäriltä (ei tietenkään näillä sanoilla, mutta...): "Selvä, kyllä tämä syöpäkasvain
on. Sinulle on nyt siis julistettu kuolemantuomio,mutta sen täytäntöönpanon ajankohtaa ei vielä voida taekasti määrittää. Äitini oli 37.
JOKIN PAHA on tullu meidän kotiin... Ilmapiiri muodostui tietysti heti painostavaksi, oudoksi ja ahdistavaksi. Olihan mulle pihalla tietysti futista,
lätkää, lumisotaa, fillarointia niin kuin ennenkin, mutta...
SIINÄ, eritäin suuren käännekohdan(ja kas,kas)… ympäristö, ympäristö,ympäristön LAADUN PAHAKSI, pahaa oloa tuottavaksi 4-6-vuotiaalle, tuottavaksi, jotenkin kummasti, mutkien kautta, löytyi aikaisemmin kokematon hurjan hyvän olon lähde. Siinä mä istuin, yksin, ja vieläpä piilossa
muitten katseilta, piti seuraavillakin kerroilla aina olla "piilossa", niin siis keittiön seinään nojaillen, alkoi siis naapurintyttö Virve(Vikke) tuon tuostakin olla pylly paljaana poikittain minun polvillani... ja siis sai , krhm, nuoren "koulumestarin" kädestä piiskaa, mutta mitä ihmettä:
Minun ihonikin melkein kupli... sitä alkoi kihelmöidä...en tiedä/muista, aloinko suorastaan huohottaa, tuskin,hengitys kiihtyi ainakin... … en tutkiskellut, jotta onko mulla hirmuinen terässeisiö, kun en mitään vielä tiennyt, edes mistä lapset tulee, enkä mitään "seksi"-sanaa ollut kuullutkaan, jne,jne. Mutta voi Pahan ilmapiirin siunattua unohdusta. Poissa oli vanhempien ahdistuneet ilmeet, poissa oli puhumattomuus.
Seksuaalinen kiihoittumisen tila, toistuen aina vaan, vaikkakin-tietysti- fantasiaa vaan... Vikkehän oli ihan kiva pihakaveri, ei ilkimys, ei mitään sellaista, mutta valikoityi vaan... siihen, vitsa heilui. Niin on eläväinen muistikuva, että
En usko, että kohdussa vielä... Siinä oli selkeä rajankäynti: pahaa oloa lapsi yrittää pois: Kotona on -jokin - PAHA. MUTTA seksikiihottumisen
"keksiminen" ylitti Pahan. Mutta kun en muusta ymmärtänyt, niin sitten "nuoren neidin" pylly. Siinä ihan liki...
-
Tunnustaminen sanana, tässä yhteydessä, viittaa siihen, että olisin tehnyt jotain väärin ja ehkä jopa rangaistavaa. Onko mielikuvan rakentuminen tällainen teko tässä tapauksessa? Nnnnnoup.
Omassa kielenkäytössä tunnustaminen kytkeytyy olennaisesti valheeseen ja sen myöntämiseen, ettei puhunut totta.
-
Hyvä kirjoitus, Koulumestari.
Ymmärrän hyvin, kuinka tuossa tilanteessa mitä lapsena koit, sait helpotusta kuvailemallasi "toimenpiteellä".
-
Tunnustaminen sanana, tässä yhteydessä, viittaa siihen, että olisin tehnyt jotain väärin ja ehkä jopa rangaistavaa. Onko mielikuvan rakentuminen tällainen teko tässä tapauksessa? Nnnnnoup.
Omassa kielenkäytössä tunnustaminen kytkeytyy olennaisesti valheeseen ja sen myöntämiseen, ettei puhunut totta.
Syytät vielä hienosti valehtelijaksi. Oot sinä aika veitikka. ;D
-
Syytät vielä hienosti valehtelijaksi. Oot sinä aika veitikka. ;D
Oliko tämä valheellinen väittämä vai ei:
olen vilpittömästi kiinnostunut siitä, miksi koet että kertomasi tapa olisi se "ainoa oikea" tapa?
-
Syytät vielä hienosti valehtelijaksi. Oot sinä aika veitikka. ;D
Oliko tämä valheellinen väittämä vai ei:
olen vilpittömästi kiinnostunut siitä, miksi koet että kertomasi tapa olisi se "ainoa oikea" tapa?
Se oli MIELIKUVA, jonka sain tekstistäsi. KERROIN asian sinulle jo aikaisemmin. Sanoit, että hyvä kun tunnustin. Minä en tunnustanut mitään. Minä KERROIN. Fiksumpi kirjoittaja olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja katsonut tekstiään kriittisesti, miettinyt miksi siitä saa sellaisen mielikuvan. Ollut utelias tietämään syyt, utelias oppimaan, utelias ymmärtämään lukijaa.
Mutta joo. Tämän vänkäämisesi perusteella en halua enää yhtään enempää tuoda huomiota sinulle tai tekstillesi. Muhi omassa mehussasi ja pidä kuvitelmat itsestäsi.
Over and out.
-
Kiitos.
olen vilpittömästi kiinnostunut siitä, miksi koet että kertomasi tapa olisi se "ainoa oikea" tapa?
-
Tämä on ollut pieneltä osalta mielenkiintoinen keskustelu. Aiheesta annan 10, henkilökemioiden välisestä kisailusta jotain muuta. Muutaman asiaan liittyvään pohdinnan löysin ja haluan tarttua näihin. En valitettavasti pysty identifioimaan ihmistä vasta ekaa viestiäni kirjoittaessani -minulla on kauhean huono muisti. Olisin varmasti itsekin aloittanut aiheesta keskustelun jossakin vaiheessa, mutta menköön se nyt tähän ketjuun.
Kun mietin omaa historiaani niin minulle on selvä tapaus, että kiinnostus kinkyilyyn on jotenkin muotoutunut ympäristön vaikutuksesta. Erittäin dominoiva isä, toistuvat väkivaltaiset lapsuuden selkäsaunat ja useilla tavoilla ehdollistetut hylkäämisen kokemukset ovat asettaneet "vahvan miehen mallin", vaikka menneet tapahtumat eivät olleet millään muotoa seksuaalisia eikä turvallisuuden tunnetta lapsiminässä synnyttäviä. Mutta!
Olen harrastanut silti koko elämäni semivanillaa seksiä yhäkin ympäristön vaikutuksesta -olen valinnut mieheni sillä perustein, että heissä on ollut mahdollisimman vähän tiettyjä isäni kaltaisia piirteitä. Mikä onkin yllättäen tarkoittanut sitä, ettei heillä ole ollut kiinnostusta bdsm piirteisiin. Tästäpä tulikin juuri uusi ajatus mieleeni pohdittavaksi: onkohan äitini saanut myös piiskaa vähän eroottisemmassa merkityksessä 🙊 Kehtaisinko kysyä? 😂
Olen aika hanakka vetämään linjoja suoriksi, joten tämän hypoteesin kanssa täytynee pitää varansa. Olkaa hyvä, vapaasti argumentoikaa näkemystäni vastaan. Tapasin nimittäin joku aika sitten sattumalta itseni kaltaisen miehen odottamattomissa ympyröissä ja kävimme melko syvissäkin keskustelunaiheissa internetromanssimme aikana. Häntä oli myös piiskattu molempien vanhempiensa tahoilta ja raiskattu sukulaisen taholta ja hänen kiksinsä tuli juuri sitomisesta ja piiskaamisesta mutta toisin kuin minä, hän oli Dom. Hän ei ole suomalainen eikä pyöri täällä sivustolla, joten en koe rikkovani nyt kenenkään identiteettisuojaa paljastuksellani.
Se mikä minua kiinnostaa, on muiden väkivaltaa kokeneiden näkemys. Ehkä joku kokee, että lapsuuden kokemukset ovat jättäneet pysyvän inhon kaikkea lujaa kosketusta kohtaan. Toistaiseksi empiirinen tutkimukseni ei ole edennyt kahta vastaajaa pidemmälle.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että itsetuntemuksen puutteessa ei ole mitään vikaa, mikäli kokee elävänsä tyytyväistä elämää. Ne on haavat ja tyytymättömyys jotka pakottavat meidät itsetutkiskeluun ja tässäkin kaikella on avainsana ajankohdalla. Stressaavaa kiireistä työ- ja lapsiarkea elävän ei kannattaisi edes luultavasti uida mielensä syvään päähän jos ei ole aivan pakko. Liika stressi ei ole koskaan Hyvästä.
Mitä tarvetta bdsm sitten palvelee tällaisen historian omaavassa ihmisessä on sitten jo toinen tarina. Ehkä siitäkin vereää keskustelu joskus.
Jotta terppa nyt sitten baarilaiset 👋 Hauska tavata!
-
Se mikä minua kiinnostaa, on muiden väkivaltaa kokeneiden näkemys. Ehkä joku kokee, että lapsuuden kokemukset ovat jättäneet pysyvän inhon kaikkea lujaa kosketusta kohtaan. Toistaiseksi empiirinen tutkimukseni ei ole edennyt kahta vastaajaa pidemmälle.
Tästä aiheesta mun on tehnyt mieli laittaa kysely pystyyn, sisältäen myös muita kokemusvaihtoehtoja, mutta olen lopulta aina jättänyt toteuttamatta sillä perusteella, että osa foorumilaisista voisi kokea ahdistavana tällaisen bdsm- ja kinkyseksuaalisuuden jäljittämisen lapsuuden kokemuksiin. Mutta on meitä uteliaitakin, näemmä. Ja varmaan kukin osaa välttää ahdistavien aiheiden lukemista.
Jos ihmisillä on tarjota aavistuksia tai veikkauksia valistuneempia arveluita siitä, miksi itsellä on nämä hommat alkaneet kiinnostamaan lapsuuden kasvuympäristön ja -kokemusten seurauksena, niin laittakaa näitä mulle privassa. Voin sitten koettaa koostaa mahdollisimman monipuolista kysymyspatteristoa.
-
Omaa lapsuuttani väritti isä, jolle alkoholi maistui, hänellä oli narsistista piirteitä, sekä väkivaltaista käyttäytymistä. Sain osakseni paljon mitätöintiä, tukistamista ja joskus vyöstäkin. Tunsin etten hallitse elämässäni mitään. Hyvin aikaisin löysin itsetyydytyksen tavakseni rentoutua ja minua kiellettiin tekemästä sitä. Hyvin aikaisin löysin siitä myös kiihottumisen ja nautinnon.
Teini-iässä ja aikuisuudessa minusta on kasvanut kontrollifriikki, jolla on pakko olla aina kaikki narut käsissään ja stressi on erittäin kehollista. Seksielämän aloitin vasta 20-vuotiaana, mutta se on ollut aina hieman rajua ja olen ollut erilaisia kokemuksia ja äärielämyksiä hakeva sillä saralla. Olin suhteessa, jossa tunsin uskaltavani mitä tahansa ja pyysin, että hän sitoisi minut ja myöhemmin saisin vyöstä. Huomasin sen nostavan tunteet pintaan ja toimivan trauman käsittelynä, sekä tapana rentoutua ja nauttia. Siinä yhdistyi kaikki ja sain euforisen olon, minkä jotkut hankkivat päihteistä.
Dominoiva osapuoli näyttelee minulle ehkä sitä auktoriteettia, jota en tuntenut minulla ikinä olevan vaikka rangaistuksia jaettiinkin. BDSM-suhteessa minulle annetaan säännöt ja raamit joissa toimia ja saan korjaavia kokemuksia. Saan myös luopua kontrollista tietäen, että minua kunnioitetaan silti ja voin laittaa stopin halutessani toisin kuin lapsena.
Tällä hetkellä minusta tuntuu etten enää käsittele traumoja vaan rentoudun ja nautin.
-
Heips Lelutjajutut.
Mua ei häiritse sun kirjoitustyyli pahemmin. Ihan hyvin sä vedät. 🙂 Mä tykkään sivistyssanoista ja pitkistä lauseista. Tuotan niitä itsekin.
Sen sijaan tästä ehdottamastasi metodista en nyt oo ollenkaan varma... vaikuttaa potentiaalisesti ihan jännältä mutta samalla täysin huuhaalta. 🙂 Mutta sen verran kiinnostaa, että ajattelin antaa tälle mahdollisuuden. Tässä näin nyt heti.
Kuinka kasvetaan kinkyksi
Kysymys siitä, miksi kukin nauttii sellaisesta seksuaalisuudesta kuin nauttii, tuntuu toisinaan olevan jonkinlaisen tabun asemassa. Sen esille nostamista saatetaan pitää jopa sadistisena toimena – aivan kuin itsetuntemuksessa olisi jokin raja, jota ei sovi ylittää. Tietysti silloin, kun taustalla on sellaisia traumoja, joita ei ole vielä saatu hyväksyttyä ja integroitua osaksi omaa henkilöhistoriaa, on tällainen defensiivinen suojautuminen ymmärrettävissä. Mutta itsetuntemuksen autuaaksi tekevään vaikutukseen uskovana henkilönä ihmettelen aina, kun ihmiset eivät harjoita introspektiivistä reflektiota mitä suurimmalla antaumuksella – sillä se on niitä harvoja runsaudensarvia, joista voi ammentaa parempaa oloa läpi koko elämän ajan.
Juu, olen samaa mieltä. Oma napanöyhtä kiinnostaa aina. Toisaalta samaan aikaan en oikein osta ajatusta, että itsetutkiskelu olis välttämättä esim. mitenkään hurjan kehittävää. Viehätyn ajatuksesta, että päräyttävintä voisikin olla elää tässä ja nyt, valita vallitsevaan tilanteeseensa sopiva minuus yhä uudelleen ilman menneisyyden painolastia.
Menneisyys vaikuttaa siihen, mikä minusta tuli. Mutta se, mitä valitsen juuri nyt olla, tekee sen, mitä minusta vielä tùlee.
Erityisen mielenkiintoista ja hedelmällistä tämä on ollut seksuaalisuuden saralla. Seksin parissa voi ilmentää hyvin erilaisia ja voimakkaita viettejä, toisinaan varsin heiveröisesti sublimoidussa muodossa. Tämä ei välttämättä onnistu muilla elämän osa-alueilla yhtä kitkattomasti suhteessa ympäristöön. Seksuaalisuus voi siten toimia väylänä, jonka kautta tavoittaa sellaisia tunteita, mielihaluja ja toiveita, jotka joudutaan arkielämässä pitämään piilossa. Näihin tutustumalla on mahdollista avata itseään toimimaan, tuntemaan ja ajattelemaan vapaammin myös muissa ympäristöissä ja ihmissuhteissa, kuin vain seksuaalisissa konteksteissa.
Yhmn.
Omaa seksuaalisen kiihottumisen ja mielihyvän kehityshistoriaa voi halutessaan pyrkiä selvittämään suhteellisen yksinkertaisella menetelmällä. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kuvata tällainen metodi pääpirteittäin, siten kuin olen itse oppinut sitä käyttämään. Samalla käydään hieman läpi sitä, miksi kieli on niin olennainen osa sekä kyseistä reflektioprosessia että ihmisen seksuaalisuutta yleensä.
Niin, sitä piti kysyä, että onko tää ihan sun ite keksimä metodi vai mistä olet tämän omaksunut? Tsori jos olet jo vastannut tässä ketjussa edellä. Tässä oli niin miljoona viestiä etten kyllä lukenu kaikkia. 🙂
Sanojen tarkoitus on sekä viestiä informaatiota että sitoa yhteen mielikuvia, merkityksiä ja tunteita. Tämä jälkimmäinen osuus on osa niiden psyykkistä funktiota. Kun pienet lapset alkavat hihitellä kuiskatessaan toistensa korviin sanoja ”pippeli” ja ”pimppi”, ollaan jonkin hyvin olennaisen äärellä - silloin otetaan varhaisia askeleita seksuaalisuuden psyykkisen haltuunoton tiellä.
Yhmn.
Koska sanat eivät ole ehdottomia, ne eivät tarkoita vain tiettyä asiaa, vaan toimivat viittauksina johonkin. Vanhempien välinen seksi ja seksuaalisuus on alusta alkaen mysteeri lapselle. Siihen etsitään mieltä, käsitystä ja ymmärrystä, jotta sen kanssa voitaisiin tulla toimeen. Sanat toimivat tämän prosessin – kuten myös ajattelun yleensäkin - välineinä. Väärinymmärryksen mahdollisuudet ovat tietenkin lukemattomat ja saattaa olla, ettei kukaan pysty luomaan seksuaalisuudesta ”oikeaa” ja ”todellista” käsitystä, ei edes aikuisena. Sillä se on aina konstruktio - ja sellaisenaan henkilökohtainen harha.
Mulla on semmoinen henkilöhistoria, että en oikeestaan varsinaisesti muista aikaa, että vanhempien välinen seksi ja seksuaalisuus olis olleet mulle täysi mysteeri. Varmaankin tämmöinen hetki on täytynyt olla, mutten tavoita sitä muistona. Mun vanhemmat (cisheteroita) ovat seksipositiivisia feministejä, ja mulle on puhuttu seksistä ja seksuaalisuudesta hyvin varhain avoimesti, joskin toki ikätasoisesti. Vanhempani eivät halunneet tehdä seksistä ha seksuaalisuudesta tabua, vaan siitä puhuttiin positiivisena, iloisena ja häpeättömänä asiana, ja kaikkiin aihetta koskeviin kysymyksiini vastattiin kannustavasti ja takeltelematta.
Mun ei siis tarvinnut etsiä yksin; sain vanhemmiltani tarvitsemiani termejä ja selityksiä.
Olen tästä kiitollinen ja epäilemättä se on vaikuttanut siihen, että musta kasvoi seksuaalisesti avoin ja estoton. Kinkyyttä se ei ehkä kuitenkaan sinänsä selitä.
Sanojen yksilöllisesti muodostuneiden merkitysyhteyksien vuoksi sekä sanat itsessään että niiden osoittamat asiat, teemat tai toiminnot latautuvat seksuaalisesti jokaisen henkilön kohdalla omalla tavallaan, partikulaaristi. Tämän lisäksi ympäristö reagoi tiettyihin sanoihin, muodostaen niitä kohtaan kieltoja ja tabuja. Kun päiväkoti-ikäiselle opetaan, että tietyt sanat ovat kiellettyjä, tuhmia tai likaisia, niiden käyttäminen voi herättää erilaisia epämukavia tuntemuksia, perustuen tämän kiellon rikkomiseen tai ylittämiseen. Mutta kielletty, likainen ja sopimaton on samalla usein kutkuttavaa. Kunhan se ei ole henkilökohtaiseen makuun nähden aivan liian säädytöntä.
Mua ei oo tosiaan kasvatettu näin, enkä itsekään kasvata omia juuri päiväkoti-ikäisiä lapsiani näin. En leimaa mitään lasten käyttämiä seksuaalisuuteen liittyviä ilmauksia tuhmiksi ja likaisiksi - eikä näin kyllä mun kokemuksen mukaan tehdä nykypäiväkodissakaan. Pippeleistä ja pimpeistä puhutaan neutraalisti.
Jos mun lapset käyttäisivät mun korvaan liian "härskejä" tai "aikuismaisia" ilmauksia, pyrkisin keskusteaan siitä, missä yhteydessä termi on omaksuttu, miten lapsi sanan itse kokee ja millaisia mielikuvia ja reaktioita se voi aikuisissa kuulijoissa herättää. En häpäisisi, tuhmittelisi, rankaisisi tai kieltäisi vaan tukisin ja ohjaisin.
Mulla ei oo omasta varhaislapsuudesta mielikuvia, että mihinkään käyttämiini seksuaalisiin ilmauksiin olisi puututtu tai että niihin olisi mielessäni liittynyt ihmeempää arvolatausta. Vasta teini-ikäisenä olen ensimmäisen kerran tainnut saada "toruja" esimerkiksi vittu-kirosanan käytöstä. Tässä vaiheessa ymmärsin kyllä jo sanan konnotaatiot ja pystyin argumentoimaan äidilleni näsäviisaasti, että vittu-sanan käyttöni on haltuunottavaa. 😂
Lähimmäs ehkä tällaista varhaislapsuuden kokemusta seksuaalisuuden "hävettävyyden" oppimisesta mulla menee se, että muistan, että mua on vanhemmat hyvin lempeästi kehoittaneet masturboimaan omassa rauhassa, ei-julkisesti. Tämäm en muista sinänsä herättäneen häpeää, mutta opin ettei kulttuurisesti ole suotavaa ilmaista seksuaalisuutta liian avoimesti. (Samoin olen itse kehoittanut omia lapsia, korostaen toiminnan itsessään olevan hyväksyttävää.)
Seksuaalisuudessa on siten alueita, joissa sanat voivat olla enemmän latautuneita kuin itse niiden kohteena oleva asia. Fantasiat ovat yksi tällainen osa-alue. Sanat voivat kiihottaa herättäessään mielikuvia – tietoisia tai tiedostamattomia - mutta ne voivat myös tuntua vastenmielisiltä, etovilta tai kauheilta, pysyen silti voimakkaasti stimuloivina, tavalla jota on vaikea kuvailla. Esimerkiksi emotionaalisesti latautunut, vastustava reaktio johonkin sanaan tai sen kuvaamaan asiaan voi olla merkki torjutusta kiinnostuksesta – kielletystä kiihottumisesta. Nuoruusikäisten poikien suhtautuminen "homoiluun" on erinomainen esimerkki tällaisesta. Ilmiö onkin hyvä muistaa ja ottaa kunnioittavasti huomioon keskusteltaessa kinkyilystä toisten ihmisten kanssa. Mutta haluttaessa selvittää omaa yksilöllistä seksuaalisuuden syntyhistoriaa, ovat nämä poikkeuksellisesti latautuneet ja henkilökohtaisesti merkittävät sanat yksi parhaista lähtökohdista. Omat suosikkini ovat olleet ”raiskaus” ja ”hyväksikäyttö”.
Tästä kappaleesta en oikein saa kiinni, Lelut-ja-juttuputut. En oikein tiedä, mitä tarkoitat nuorten poikien suhteella homoiluun.
"Raiskaus" ja "hyväksikäyttö" on siis sulle henkilökohtaisesti latautuneita sanoja ja se liittyy jotenkin sun lapsuuteenko? Mä koen, että noi on kyllä yleisesti hyvin latautuneita sanoja, mutta ei liity mun lapsuuteen juuri paljon mitenkään.
Teini-iässä kyllä sanaan "raiskaus" on varmaan muodostunut mullakin hyvin henkilökohtainen lataus, koska mut on teininä raiskattu. 🤔 Mutta en ajattele, että mulla olis ollut "torjuttua kiinnostusta" raiskauksia kohtaan ennen tätä kokemusta.
Hmn. Mun on nyt kyllä tosi hankala saada kiinni, mitä nää sanat olis mulle. Mietin, että tää sun metodi voi olla niin henkilökohtainen sulle ettei se ehkä oo suoraan siirettävissä mulle?
Lähtökohdaksi voi siis ottaa jonkin itselle erityisen merkittävässä asemassa olevan seksuaalisen teon tai seksuaaliseen toimintaan kytkeytyneen sanan tai ilmaisun. Tämän ei tarvitse välttämättä olla yhdyntään liittyvä, koska seksuaalisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä asiaa, joka herättää joko kiihotusta tai siihen jollain tapaa yhteydessä olevaa mielenkiintoa: kutkutusta, tietynlaista jännitystä tai muita tuntemuksia, jotka voi tunnistaa tai aavistaa liittyvän jollain tapaa seksuaalisuuteen. Asia voi olla myös suoraan tai epäsuorasti yhdyntään liittyvä, mutta tavalla jota ei pidä seksuaalisesti kiihottavana vaan jopa ällöttävänä, vastenmielisenä, moraalittomana, sopimattomana, häpeällisenä tai kiellettynä. Olennaista on, että valitulla asialla on sekä kytkös seksuaalisuuteen, että vaikutuksia itseen.* Nämä vaikutukset voivat olla psyykkisiä, fyysisiä tai molempia.
Okei... eli sen sanan pitäisi siis herättää kutkutusta mutta olla samalla jotain, mitä ei pidä seksuaalisesti kiihottavana vaan ällöttävänä... ristiriitaista, mutta kai mä tavallaan tiedän, mitä haet. Tosin en oo varma miten se pitkä alustus siitä, että näiden sanojen pitäis olla lapsuuden peruja suoraan nyt mihinkään liittyy... kai näitä henk. koht. tabuja voi muodostua myöhemminkin?
Mä nyt valitsen vaikka sanan huora.
No niin. Mitä sitten piti?
Kun sana tai mielikuva aiheesta on valittu – esimerkiksi sana ”raiskaus” tai kuvitelma sänkyyn kahlitusta naisesta – voi seuraavaksi siirtyä muistelevaan ja keskenään vertailevaan vapaan assosioinnin vaiheeseen. Sanan kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sellaisten tilanteiden muistelua, alkaen lapsuudesta, joihin tuo sana tuntuu olevan kytköksissä. Valittu sana tai teema saattaa olla suoraan ilmaistu kyseisessä muistossa tai se voi sopia kuvaamaan sitä tilannetta, ajatusta tai asetelmaa, joka tuolla menneellä hetkellä vallitsi. Ensimmäinen mieleen tuleva asia kannattaa aina ottaa tarkasteluun ja vähintään kirjoittaa ylös paperille, ennen kuin jättää sen ja jatkaa seuraavaan. Voi hyvinkin olla, ettei yhteyttä löydy ensialkuun laisinkaan, vaan sen oivaltamiseen menee kuukausia. Kun sitten muutamia muistoja on saanut tavoitettua ja selvennettyä itselleen, on hyvä verrata niitä nykyisiin seksuaalikäytäntöihin, fantasioihin ja mieltymyksiin: ovatko ne samankaltaisia? Onko niissä asetelmallista tai rakenteellista yhteneväisyyttä? Tässä kohtaa ajattelua voi auttaa mielikuva vanhanaikaisista piirtoheittimen kalvoista, joille piirrettiin tussilla kuvioita ja jonka sitten saattoi heijastaa minkä tahansa muun näkymän päälle: jos onnistuu oivaltamaan oman seksuaalisuuden "kuvion" tai "kaavan", mitä haluaa toistaa kerta toisensa jälkeen, niin se löytyy mitä luultavimmin myös lapsuuden ja/tai nuoruuden muistoista, suhteessa johonkin merkittäväksi koettuun henkilöön. Vanhempiin, sisaruksiin, läheisiin, kavereihin tai ihastuksiin. Niihin hahmoihin, jotka seksuaaliteemaisen muistelun kautta myös palaavat mieleen.
Öö... jaa... no niin. Huora... ei tuu lapsuusmuistoa mieleen. Mun on täytynyt kuulla se sana joskus lapsena jo, mutta ei vaan tuu mieleen nyt mitään. Vapaata assosiaatiota...
No niin! Eka muistikuva josta saan kiinni sijoittuu yläasteelle. Mulla oli 14-vuotiaana napapaita, jossa luki "Bad Girl". Kaverilla oli muuten samanlainen, mutta siinä luki "Love Machine". Oltiin niistä tosi ylpeitä. Muistan tiedostaneeni, että napapaita tuo hyvin esille sen, että olin hoikka, mutta tissillinen.
Äitini sanoi, että nämä tekstit viestivät, että olemme "maailman vanhimman ammatin harjoittajia". Ei äiti ollut vihainen tai kieltänyt meitä niitä käyttämästä. Äiti oli ehkä vähän huvittunut. Ironinen.
Myöhemmin sinä kesänä mulla oli se sama paita päällä Tallinnan reissulla, kun joku aikuinen mies tarjosi isälleni rahaa minusta kadulla. Yleensä rauhallinen isi raivostui ja uhkasi nyrkillä sitä toista miestä. Se pakeni. Tilanne oli musta jännittävä ja olin salaa imarreltu ja kiihottunut, vaikka tiedostin, ettei pitäisi.
Tämmöistä kamaa sä haet, vai mitä?
Multa on koitettu ostaa seksiä kadulla myös myöhemmin monta kertaa. Niistä tilanteista olen saanut selviytyä itse. Nuorimmillaan olen ollut 16-vuotias, viimeisin tapaus on muutaman vuoden takaa. Joskus tilanteet on olleet aavistuksen pelottavia, mutta aina niistä olen selvinnyt kohteliaasti kieltäytymällä. Joskus mulle on myös tarjottu rahaa yhden illan jutun jälkeen. Kieltäydyin, mutta myöhemmin mietin, että tavallaan aika pöljää.
Kaipa kaikkiin niihin kertoihin kun mulle on tarjottu seksistä rahaa on liittynyt ainakin pientä imartelevuuden tunnetta, joskus tosiaan pelkoa, usein myös huvittuneisuutta. En miellä että olisi liittynyt häpeää tai ällötystä. En pidä seksityötä häpeällisenä sinänsä.
Muut kerrat kuin se eka ei liity mitenkään mun vanhempiin tai muihinkaan ihmissuhteisiin, paitsi että osittain se, etten oo koskaan edes harkinnut suostua noihin on ehkä liittynyt siihenkin, että useimmiten olen ollut monoparisuhteessa.
Joo, kai tässä on kaava.
No niin... miten liittyy mun nykyiseen seksuaalikäyttäytymiseen? No... melkein ehkä yllättävää, että en oo kyllä koskaan esim. leikkiny mitään roolileikkiä, jossa olisin seksityöntekijä. En myöskään fantasioi siitä.
Tykkään sessiohuorittelusta, fantasioin siitä. Mutta se liittyy enemmänkin sen sanan härskiyteen kuin suoraan näihin seksityöasioihin. Mulle "huora" ehkä kuitenkin tarkoittaa enemmän seksuaalisesti estotonta, kuritonta naista kuin spesifisti seksityöläistä.
Hmn. Tykkään olla "primal prey" fantasioissa ja sessioissa. Ehkä vähän mutkan takaa hakien voisi miettiä, että noissa tilanteissa, joissa joku mies on ollut kiinnostunut ostamaan mut ja olen kieltäytynyt, on ollut vastaava jännite kuin primal -fantasioissa on siinä metsästysasetelmassa. Tavallaan jos olen "saalis", olen paennut aika monelta pedolta elämän varrella. Konsensuaalisesti ja turvallisesti on kivaa jäädä kiinni.
Kyseinen valittu sana tai teko – esimerkiksi sänkyyn sitominen – voi olla myös käänteinen ”vastaus” lapsuuden tai nuoruuden kokemukseen. Silloin se tarkoittaa toimenpidettä, joka jälkikäteen pyrkii ikään kuin kumoamaan tai korjaamaan aiemman tilanteen tai asetelman, johon tapahtumahetkellä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa. Syynä on voinut olla esimerkiksi todellinen tai kuviteltu psyykkinen tai fyysinen avuttomuus sekä siitä seurannut kyvyttömyys toimia. Tilanne joka on koettu, todistettu tai kuviteltu on voinut olla myös mahdoton "käsittää", jolloin siihen ei ole kyetty luomaan mielekästä merkitystä. Tällöin suhteen luominen tapahtumaan on psyykkisellä tasolla estynyt. Samoin "liian lähelle" tai "ihon alle" päässyt, voimakkaasti latautunut ajatus, kokemus tai ihminen voidaan olla koettu tunkeilevana. Silloin se pyritään jälkikäteen pitämään psyykkisesti sopivalla ja turvalliseksi koetulla etäisyydellä - selkeässä suhteessa itseen - mielikuviin perustuvien roolien ja asetelmien kautta. Näin ihminen tavallaan elää ja "uudelleenkirjoittaa" nykyhetken toistoissa jotain, mikä aiemmin jäi vaille tyydyttävää toiminnallista tai ajatuksellista vastetta. Tällainen ulkoisen todellisuuden kautta tapahtuva, yhä uudelleen ja uudelleen toistettava sisäisen maailman järjestely on elämänmittainen prosessi. Siinä ajalla ei ole merkitystä. Mennyt on nykyisyyttä, joka elää sisällämme ja kauttamme. Joka hetki.
Njaah. Juups. Eikä voi astua hirveen monta kertaa samaan virtaan. 😉🙃
Nää tilanteet, joissa mua on koitettu ostaa ei oo ollu mulle kovin traumaattisia. Niissä ei oo koskaan varsinaisesti ollu väkivallan uhkaa. Joskus oon hetken jutellu ja naureskellutkin näiden miesten kanssa.
Mutta onhan mulla se raiskaus siellä kokemuspakissa, ja juu, raiskausfantasioita on myös. Koen, että ne on mulle nimenomaan tapa työstää sitä traumaa turvallisesti.
Mutta en nyt ehkä ihan lähtis siihenkään, että koko mun kinkyidentiteetti on suoraan riippuvainen siitä kokemuksesta. Luulen, että olisin voinut kasvaa kinkyksi ilmankin että mut olis raiskattu tai koitettu ostaa kertaakaan.
Lisäksi nää submissiiviset fantasiat on vaan osa mun koko seksuaali-identiteetin ja seksifantasioiden kirjoa. Se kaikki mitä oon seksuaalisesti ei selity yhden elämässäni toistuneen kaavan kautta.
Psyykkinen sitominen eli asioiden "nimeäminen ja käsitteleminen" ei tapahdu läheskään aina itse tilanteen tapahtumahetkellä. Vanhoja kokemuksia sanoitetaan läpi koko elämän. Usein niiden tulkinta ja merkitys muuttuu ajan myötä, joskus jopa aivan päinvastaiseksi. Siten varhaisessa lapsuudessa tehty tulkinta ”raiskauksesta” voi todellisuudessa olla ollut yhtä hyvin isän ja äidin äänekäs panosessio, kuin todellinen ja väkivaltainen hyväksikäyttötilanne. Tulkinta riippuu sen tekijästä sekä siitä, mitä sanoja eli käsitteitä on käytettävissä. Jos teolle ei ole vielä sanaa, sen nimeäminen joudutaan jättämään auki - kunnes sille löydetään jokin ilmaisumuoto, joka onnistuu jäsentelemään ja siten 'sitomaan' sen. Tämä voi tapahtua vanhemman selittäessä asian seuraavana päivänä lapselleen tai vasta vuosikymmenien kuluttua, mikäli muisto tai siihen kytköksissä ollut ajatussisältö tunnekokemuksineen on joutunut torjutuksi tai tukahdutetuksi.
Mnjoo. Tämmöistä kokemusta mulla ei ole. Ks. edellä. Mä tiesin kyllä. 😉 Mutta kertookohan tää nyt susta?
Toinen olennainen osa seksuaalihistorian selvittämistä ovat mielikuvat, jotka kuvastavat asetelmia – kahden ihmisen välistä suhdetta. Jos haluttaisiin olla tarkkoja, voitaisiin puhua kolmen ihmisen suhteesta: itsen, toisen sekä omaa sukupuolta olevan isän/äidin välisestä kuviosta. Tällöin ollaan suhteessa (heteronormatiivisesti) vastakkaisen sukupuolen edustajaan samalla, kun kannetaan mielessä mielikuvaa siitä, kuinka itsenä pitäisi käyttäytyä - jotta toteuttaisi omaa sukupuolta olevan vanhemman osoittamaa mallia siitä, mitä on olla mies tai nainen suhteessa toisen sukupuolen edustajaan. Toisinsanoen, mitä on olla mies suhteessa naiseen, jolloin miehen mallina toimii isä – tai muu kyseisen roolimallin aseman saanut henkilö. Tämä ei ole täysin tietoista, vaan ihminen toteuttaa lapsuudesta saakka omaksuttuja suhteessaolon malleja tiedostamattaan – ja tämän vuoksi myös pakonomaisesti, vailla mahdollisuutta toimia toisin. Tietoisuuteen pääsevät ja siten enemmän tai vähemmän harkinnanvaraista toimintaa ohjaavat samaistumiset saattavat mukailla idoleita, ihanneminää tai tovereita, mutta ”syvimmälle” juurtunut malli on aina taustalla, ohjaamassa ja vaikuttamassa omalla tavallaan.
No niin no, mun äitini on vahva feministi. Suhteessa mun isään, joka myös on feministi. Niillä on hyvin tasa-arvoinen suhde. Ja avoin ja estoton. Mäkin oon feministi ja avoin ja estoton. Tätäkö haettiin?
Myös itse seksuaaliaktin osalta kahden ihmisen – naisen ja miehen – välistä suhdetta ohjaavat mielikuvat ja niihin kytköksissä olevat sanat ovat olennaisia. Kun mies panee naista takaapäin, pitäen hiuksista lujasti kiinni ja läiskäisee tätä toisen kätensä kämmenellä perseelle, onko kyse vain kipua aiheuttavan reaktion tuottamisesta naisen pakaralihakseen? Lätsähtävän äänen aiheuttamisesta? Naisen saamisesta voihkaisemaan kivusta? Sen toteuttamista, että ”lyödään perseelle”, joka on kokemuksen sanallinen kuvaus - symbolinen representaatio - jonka molempi osapuoli kokee omalla tavallaan mieluisana jo pelkällä ajatuksen tasolla? Entä onko mukana myös ”miehenä” olemista suhteessa ”naiseen”, alistettuun ja otettuun, miehen armoilla olevaan? Onko silloin miehen mielessä vallitsevana mielikuvana – joko hetken ajan tai pidempikestoisesti, tietoisesti tai tiedostamattomana – ajatus itsestä ideaalisena miehenä, voimakkaana ja hallitsevana suhteessa naiseen? Onko kyse pornosta opitusta maneeristä, kavereilta kuullun jutun toistamisesta vai kenties psyykessä voimakkaasti hallitsevan naishahmon mitätöintiyrityksestä - korvikkeena toimivan partnerin välityksellä?
Tää sun pohdinta on tosiaan aika heteronormatiivista. Itse olen bi, niin mietin, että tää ei nyt oo ihan niin yksinkertaista että kaikki mun seksi aina olis ollu vaan representaatiota sukupuolistereotypioista. Lisäksi olen switch, suhteessa sekä miehiin että naisiin että muihin... eli jos se kaikki mistä seksissä nautin kertoo jotain mun suhteesta sukupuoliin, niin kai just sen, että mulle dynamiikka rakentuu ensisijaisesti suhteessa ihmiseen, ei sen sukupuoleen. 🙃
Toi skenaario, jonka kuvaat, on kyllä yksi just sellainen tilanne, josta seksissä nautin. Ajattelen että se liittyy mulle toisaalta aika simppelisti just semmoiseen primal -tyyppiseen estottomaan intohimoon, ja toisaalta siihen että oon masokisti eli kipu tuntuu musta nautinnolliselta. Ja kipu on kyllä tuntunut musta nautinnolliselta ihan lapsesta asti. Mutta se on jo ihan eri tarina.
Samaa voi kysyä mistä tahansa muusta seksuaalisesta tilanteesta, jossa on asetelma. Kumman tahansa osapuolen näkökulmasta. Mielikuvat ohjaavat toimintaa ja sanat ovat mielikuvien olennaisia osakomponentteja. ”Alistaminen”, ”tukistaminen” tai ”kurkkuun paneminen” eivät välttämättä ole itsessään mieluisilta tuntuvia toimenpiteitä. Niihin tulee liittyä sitä ’jostakin’ tullutta seksuaalista latausta, joka saa epämukavan ja kivuliaan tuntumaan kiihottavalta. Roolin ottaminen suhteessa toiseen, osana seksuaalista asetelmaa, tekee jo paljon. Nämä rooleihin liittyvät mielikuvat ja niiden seksuaalinen latautuminen eivät synny tyhjästä.
No siis, musta itse asiassa tukistaminen ja kurkkuun paneminen nimenomaan tuntuvat itsessään fyysisesti nautinnollisilta jutuilta. Olen masokisti. Koen, että kivun nautinnollisuus on mulle nimenomaan fysiologinen kokemus, joka liittyy vahvasti sympaattisen hermoston aktivaatioon ja siihen liittyvään hormonitoimintaan. Ei niinkään "jostain" tulevaan seksuaaliseen lataukseen. Mulle se lataus on siinä aistimuksessa itsessään.
Alistuminen/alistaminen on mulle edelleen hieman epäsamaistuttavia termejä. Itse puhuisin ehkä ennemminkin antautumisesta tai heittäytymisestä ja ehkä vaikka valloittamisesta tai mukaan tempaamisesta. Kuten huomaat, en niinkään saa kiksejä minusta hankalalta tuntuvista sanoista vaan korvaan ne mielessäni paremmin pirtaani sopivilla. Olemme ehkä tässä erilaisia.
Tällaista analysointia voi helpottaa huomattavasti, jos asettaa kuvitteellisen tarkkailijan tilanteeseen: silloin aktista tulee performanssi, joka on suunnattu kolmannelle osapuolelle. Näin molempien osapuolien roolit kyseisessä asetelmassa tulevat herkästi selvemmiksi, korostetuiksi ja alleviivatuiksi. Silloin oma asema kuviossa voi myös näyttäytyä kirkkaamna. Myös kysymys ”millainen mies minä haluan olla (suhteessa naiseen ja/tai toisiin miehiin)” tai ”millainen nainen minä haluan olla (suhteessa mieheen ja/tai toisiin naisiin)” voivat olla hedelmällisiä tapoja kysyä ja kyseenalaistaa omaa ideaalia minäkuvaa – mielikuvaa itsestä, joka on usein suunnattu myös jollekulle muulle, kuin vain itselle.
Jos oikein pitkälle haluaa kulkea tätä tietä, voi ottaa myös seuraavan kysymyksen pohdinnan alle:
Kuka on se Toinen, jolle seksuaalinen performanssi suoritetaan?
(https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=23679;type=avatar) Kirjoittanut: toysnstuff
Mä en koe, että mun seksi olisi performanssi yhtään kenellekään ulkopuoliselle - vain minulle itselleni ja seksipartnerilleni. Muutenkin oon ihan tietoisesti pyrkinyt irti siitä, että seksi olisi millään tasolla performatiivista. Tykkään primal-tyylisestä seksistä ja seksuaalisuudesta, jossa hetkessä tapahtuu sitä, mikä hetkessä tuntuu hyvältä.
Myös kun kelailen hyviä seksikokemuksia tai seksifantasioita päässäni, niin kyllä se ihaileva yleisö olen nimenomaan minä itse: olen ylpeä itsestäni, rohkeudestani ja kyvystäni kokea ja tarjota nautintoa.
Itse seksiaktin/-session aikana pyrin tuottamaan nautintoa itseni lisäksi sille, jonka kanssa seksiä teen, joten sikäli toki myös jollain asteella tarjoan performanssia hänelle. Eri ihmiset tykkää tosi eri asioista joten olen aina myös mukauttanut omia seksitapojani suhteessa partneriini. En koekaan, että mun seksuaalinen toiminta heijastaisi mun suhdetta naisiin tai miehiin yleisesti vaan aina siihen kulloiseenkin naiseen, mieheen tai muuhun, jonka kanssa seksiä teen.
Seksissä ei mulle myöskään oo niinkään kyse siitä, millainen nainen haluan olla, vaan mitä ihmisenä haluan tuntea.
Hmn. Musta yritys seurata tätä sun metodia oli ihan mielenkiintoinen trippi sinänsä, mutta suoraan sanottuna en koe, että tää olis merkittävästi lisännyt itsetuntemustani - tai selittänyt mitenkään kokonaisvaltaisesti, miksi ja kuinka minusta kasvoi kinky. En usko palaavani tähän metodiin.
Tämä on varmasti sulle henkilökohtaisesti toimiva tapa refkektoida sun persoonaa ja henkilöhistoriaa, mutta ei ole mitenkään universaalisti toimiva tai sovellettavissa kaikille tai ehkä edes kovin monille muille ihmisille. Yleisesti varmaan onkin niin, että itse kullekin toimivimmilta tuntuvst itsereflektiotavat kumpuavat kunkin omista lähtökohdista. Voi tulla tunne, että tällainen tapa jäsentää maailmaa voisi avata näkökulmia muillekin, mutta ei se ookaan ihan niin yksinkertaista.
Mä itse myös taivun kuitenkin enemmän sille näkökannalle, että musta kasvoi kinky, koska mä oon sitä synnynnäisesti. Erityisesti masokismi ominaisuutena on ollut mussa aina. Se on vaan mun tapa kokea aistiärsykkeet eikä suoraan seurausta mistään lapsuus- tai nuoruuskokemuksesta. Samoin se, että päädyin työstämään esim. raiskauskokemustani BDSM-fantasioiden kautta ei musta kerro, että raiskatuksi tuleminen teki musta kinkyn, vaan että se kinkyys oli "syntyjään" mulle luonteva tapa käsitellä traumakokemusta. Jos ei olisi ollut, en olisi toiminut niin tuon trauman käsittelyssä.
Munia ja kanoja. Omppuja ja appelsiineja.
Kiitos tästä leikistä.
-
Pehmennän vielä sen verran, että vaikka toteankin tuossa ed. kommentin lopussa, etten varmaan palaa käyttämään tätä metodia ihan sellaisenaan, on kuitenkin ihan mahdollista, että lähden päässäni kehittelemään tältä pohjalta jotain itselleni paremmin natsaavaa versiota. :-)
Oon aiemmin tehnyt sana-assosiointia hyödyntäviä harjoituksia lähinnä erilaisten luovuutta stimuloimaan pyrkivien harjoitusten puolella. Niistä oon oppinut, että ei oo oikeastaan oleellista tuntuuko joku tietty harjoitus sitä tehdessä itsestä kauhean fiksulta tai toimivalta sinänsä, koska yleensä "huonokin" harjoitus kuitenkin hoitaa asiansa eli herättelee mieltä ajattelemaan ja pyörittelemään sanoja, mistä se luovuus sitten aukeaa. Tavallaan kyse on mielen lämmittelyharjoituksista eikä oo aina niin oleellista tekeekö sitä nyt sitten mentaalisesti baila salsaa vai lenkin vesisateessa, kunhan tekee jotain, mikä huoltaa kognitiivisia toimintoja.
Mua vieroksuttaa tässä sun harjoituksessa tuo varhaislapsuuden korostaminen ja myös ajatus, että aikuisten ihmisten seksuaalisuus peilautuisi kovin hirveästi heidän vanhempiensa seksuaalisuuteen ja sukupuolirooleihin. Mutta sinänsä tämä tabuluonteisten seksuaalisuuteen liittyvien sanojen omakohtainen pyörittely on kyllä jotain, mistä ajattelen olevan ihan iloa. Joskaan en nyt sitten tiedä, kuinka yksiselitteisesti sekään selittää ainakaan mun omaa seksuaalisuuttani, mutta termien henkilökohtaisten merkitysten miettiminen voi olla ihan kivaa selittipä se nyt sitten jotain eli ei.
-
Tällä hetkellä minusta tuntuu etten enää käsittele traumoja vaan rentoudun ja nautin.
Mukava kuulla, että tuollaisen kasvuympäristön jäljiltä olet saanut löydettyä rauhan. Kiitos avoimesta jakamisesta.
Saanko vielä udella, onko sulla jotain suosikkijuttua tai sessiointitapaa, joka on pysynyt mielekkäänä vuodesta toiseen?
-
Kiitos tästä leikistä.
Kiitos/ole hyvä.
Ajattelin tuota viestiäsi lukiessa, että voisin kysyä sinulta vielä lupaa siihen, että voinko käyttää kirjoituksessasi esiintuomiasi asioita toisiinsa "ristiin-rastiin" yhdistettyinä lainauksina, sillä muutamassa kohtaa voisin näin selventää aika helposti sitä, mitä alkuperäistekstissä haettiin takaa.
Mutta tuo loppuosa, missä totesit tyyliin että jooh, ihan kiva mutta... (synnyin kinkyksi), sai miettimään kannattaako vastausta osoittaa sinulle. Mieluusti kyllä täsmennän aihetta tuon kirjoituksesi perusteella, siitä saa hyvin materiaalia aiheen perusteellisemmalle selvittelylle. Joissakin kohtaa pääsit kiinni siihen, mitä hain, mutta monesti ote ei pitänyt 'loppuun saakka'. Eikä siinä mitään - olisi absurdia, jos joku voisi vastata mallin nostattamiin kysymyksiin noin vain ilman, että niitä on aiemmin tuonut oman tietoisuutensa piiriin ja ulottuville. Tämä ei tosiaann ole yhden istunnon menetelmä, vaan pitkään ja aina vain syvemmälle pyrkivä metodi. Etenkin torjutun (mielen)materiaalin tavoittaminen ja omaksi ottaminen on vaivalloista puuhaa - se ei tunnu kivalta, vaan tekee kipeää.
Mallin tietoteoreettinen perusta on psykoanalyyttisessa ihmiskäsityksessä, jossa on tarkasteltu mm. kielen, mielikuvien, samaistusten ja ideaalien välisiä kytköksiä suhteessa niihin koettuihin kokemuksiin, jotka tulevat muodostamaan sen mitä "seksuaalisuudeksi" nimitetään. Nautinto on siinä mukana, myös kärsimyksen kautta. Tässä olen kuvannut mallin sellaisessa muodossa, joka periaatteessa voisi mahdollistaa "syvälle" pääsemisen ilman reflektiopintana toimivaa toista henkilöä. Rajat tulee siitä, kuinka pitkälle kunkin oma mieli kykenee mennä - sillä hetkellä. Jos haluaa oppia muistamaan kaikki yön aikana näkemänsä unet sekä olla tietoinen toimija uniensa aikana, se voi edellyttää vuosien panostamista. Sama koskee itsetuntemuksen lisäämistä. Kyseenalaistaminen on siihen ehdoton perusedellytys. Jos ei kyseenalaista, vaan pitäytyy jo omaksumassaan käsityksessä, silloin ei syvennetä itsetuntemusta vaan ylläpidetään jo olemassaolevaa ja omaksuttua narratiivia.
Jahka joskus saan näppiksen eteeni niin voin vastailla tarkemmin. Etenkin kaavan käsite tuntui kaipaavan lisäselvennystä. Mietin, voisiko tätä verrata funktiolaskuun, jossa muuttujat voivat kyllä vaihdella (sanat, sukupuolet, kokemukset). Mutta mun matikantuntemus on niin kehnoa ja unohtunutta, että en lähde tuota vertausta kehittämään pidemmälle. Parempi kun yritän näyttää, mitä tarkoitan.
-
Tällä hetkellä minusta tuntuu etten enää käsittele traumoja vaan rentoudun ja nautin.
Mukava kuulla, että tuollaisen kasvuympäristön jäljiltä olet saanut löydettyä rauhan. Kiitos avoimesta jakamisesta.
Saanko vielä udella, onko sulla jotain suosikkijuttua tai sessiointitapaa, joka on pysynyt mielekkäänä vuodesta toiseen?
Joo. Piiskaaminen oli se juttu mitä halusin kokeilla, vaikka kipukynnykseni on jotenkin aika matala. Siitä on tullut mulle juttu, jonka kanssa voin testata rajoja, luottamusta ja rentoutua ja nauttia. Siinä tiivistyy kivasti kaikki. Siihen kun yhdistetään vielä sidottuna oleminen jollain tapaa, niin siihen yhdistyy hyvin kontrollin luovuttaminen, mistä arjessani pidän lujasti kiinni.
-
Kiitos tästä leikistä.
Kiitos/ole hyvä.
Ajattelin tuota viestiäsi lukiessa, että voisin kysyä sinulta vielä lupaa siihen, että voinko käyttää kirjoituksessasi esiintuomiasi asioita toisiinsa "ristiin-rastiin" yhdistettyinä lainauksina, sillä muutamassa kohtaa voisin näin selventää aika helposti sitä, mitä alkuperäistekstissä haettiin takaa.
Mutta tuo loppuosa, missä totesit tyyliin että jooh, ihan kiva mutta... (synnyin kinkyksi), sai miettimään kannattaako vastausta osoittaa sinulle. Mieluusti kyllä täsmennän aihetta tuon kirjoituksesi perusteella, siitä saa hyvin materiaalia aiheen perusteellisemmalle selvittelylle. Joissakin kohtaa pääsit kiinni siihen, mitä hain, mutta monesti ote ei pitänyt 'loppuun saakka'. Eikä siinä mitään - olisi absurdia, jos joku voisi vastata mallin nostattamiin kysymyksiin noin vain ilman, että niitä on aiemmin tuonut oman tietoisuutensa piiriin ja ulottuville. Tämä ei tosiaann ole yhden istunnon menetelmä, vaan pitkään ja aina vain syvemmälle pyrkivä metodi. Etenkin torjutun (mielen)materiaalin tavoittaminen ja omaksi ottaminen on vaivalloista puuhaa - se ei tunnu kivalta, vaan tekee kipeää.
----
Jahka joskus saan näppiksen eteeni niin voin vastailla tarkemmin. Etenkin kaavan käsite tuntui kaipaavan lisäselvennystä. Mietin, voisiko tätä verrata funktiolaskuun, jossa muuttujat voivat kyllä vaihdella (sanat, sukupuolet, kokemukset). Mutta mun matikantuntemus on niin kehnoa ja unohtunutta, että en lähde tuota vertausta kehittämään pidemmälle. Parempi kun yritän näyttää, mitä tarkoitan.
Moikka. Anna toki mennä vaan. Tähän kirjoittamani pyrkii nimenomaan olemaan rehellinen ja avoin "testiajo" tolle esittämällesi metodille; demo siitä, mihin annetuilla ohjeilla pääsin. Koetin olla avoin ja vastata rehellisesti, jolloin tietysti tekstistä muodostui varsin henkilökohtaista. Olen kuitenkin harkinnut ja kokenut voivani nämä asiat tässä kontekstissa tällä anonymiteetin asteella sanoa, eli senkin puolesta niiden ruotiminen voi nyt puolestani olla "vapaata riistaa". Mikäli päädyt esittämään kertomastani kysymyksiä, vastaan siihen, mihin haluan, niin kuin haluan. 🙂
Kuten kirjoitinkin, paikoitellen koin saavani metodistasi kiinni ja jollain tapaa "hyödyin" siitä, paikoitellen taas selkeästi koin, että "pallo tippuu" enkä oikein hahmottanut omakohtaisesti mitä "hyötyä" osasta harjoitteen elementtejä oli tarkoitys olla tai miten elementtien oli tarkoitus yhdistyä toisiinsa. Kuten totesin, eteenkin varhaislapsuuden yhteys myöhempään (kinkyyn) seksuaalisuuteen jäi minulle jotensakin hämäräksi.
Psykoanalyyttiset työmenetelmät ja niiden hieman vinotkin sovellukset sikäli kyllä kiinnostavat, että sattumoisin opintoni sivuavat juuri parasta aikaa aihetta. 🙂
Olen myös kanssasi samaa mieltä siitä, että mielikuvaharjoitteiden haltuun ottaminen vaatii kyllä useampia säännöllisiä harjoituskertoja. Lucid-unien sijaan itselleni tuli mieleen meditaatio.
(Olen muuten tosin harjoitellut joskus elämässä lucid-uneksimisen tekniikkaa, ja olikin vaihe jolloin kykenin jossain määrin vaikuttamaan unieni kulkuun ja muistamaan ne hyvin. Luovuin kuitenkin tämän taidon ylläpitämisestä, kun en alkuinnostuksen jälkeen kokenut saavani siitä juuri hyötyä tai iloa.)
Matemaattisina malleina minulle ei ehkä kannata selittää mitään. 😂 Se ei oikein ole mukavuusaluettani. 😉
-
Joo. Piiskaaminen oli se juttu mitä halusin kokeilla, vaikka kipukynnykseni on jotenkin aika matala. Siitä on tullut mulle juttu, jonka kanssa voin testata rajoja, luottamusta ja rentoutua ja nauttia. Siinä tiivistyy kivasti kaikki. Siihen kun yhdistetään vielä sidottuna oleminen jollain tapaa, niin siihen yhdistyy hyvin kontrollin luovuttaminen, mistä arjessani pidän lujasti kiinni.
Toi sun eka viesti oli muuten erinomainen esimerkki siitä, miten vielä aikuisiällä se oma toiminta perustuu aiempaan, koettuun ja elettyyn elämään. Vaikka menneisyyttä ei voi muuttaa, jotain voi saada lisää - sen rinnalle. Jos hyvin käy.
Mua kiinnostais kuulla vielä enemmän siitä, mikä tän kontrolloimisen merkitys ja tarkoitus sulle on? Siis sen, mitä itse harjoitat?
-
En saa tähän nyt quoteja, mutta kaikki lainaukset ovat siis Fialta.
Itseki lopetin lucideilla leikkimisen sen myötä, kun huomasin, että on lopulta paljon antoisampaa antaa unen kertoa se tarinansa. Mutta ehkä sitä olis voinu viedä vielä pidemmälle, Inceptionin tyyliin. Rakennuttaa itselleen holveja, joihin mennä ihmettelemään sinne kätkettyjä syvimpiä pelkojaan.
"Toisaalta samaan aikaan en oikein osta ajatusta, että itsetutkiskelu olis välttämättä esim. mitenkään hurjan kehittävää. Viehätyn ajatuksesta, että päräyttävintä voisikin olla elää tässä ja nyt, valita vallitsevaan tilanteeseensa sopiva minuus yhä uudelleen ilman menneisyyden painolastia.
Menneisyys vaikuttaa siihen, mikä minusta tuli. Mutta se, mitä valitsen juuri nyt olla, tekee sen, mitä minusta vielä tùlee."
Menneisyyttä ei saa irti ihmisestä. Siksi se on kuvitelmaa, että voisi valita sen, mitä on - yhtälailla kuin sen, mitä itsestä tulee. Jos haluaa vaikuttaa siihen millaiseksi tulee, on työskenneltävä sen kanssa, mitä on jo. Ja se mitä on nyt, on seurausta menneestä.
Itsetutkiskelu on itsetuntemuksen lisäämistä. Valon tuomista sinne, missä on pimeää. Tietoiseksi tekemistä, tietoisuuden piiriin saattamista. Tässä on ainakin kaksi tasoa: omista ajatuksista ja tunteista tietoiseksi tuleminen (nykyhetkessä jatkuva prosessi) sekä menneisyyden saattaminen tietoisuuden piiriin ('unohdetun' palauttaminen muistetuksi ja osaksi omaa tunnustettua kokemushistoriaa). Käytännössä esimerkiksi sillä meditaatiolla voi edesauttaa tuota ensimmäistä osuutta, jos sen tekee niin, ettei päädy tukahduttamaan ja torjumaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Toinen osa on vaikeampi. Se on kuin Aku Ankan salapoliisityötä: seurataan jalanjälkiä ison suurennuslasin kanssa niin pitkään, että törmätään pää edellä siihen, mitä etsittiin. Jalanjälkien seuraaminen on assosiointia ja muistelua, esteiden ja vastustusten ylittämistä. Siinä oma mieli on vastustajana. Oma tietoinen halu löytää totuus - siis oma tahto ja päättäväisyys, joka ei saa murtua - on se, jolla voitetaan tuo vastustaja.
Oman seksuaalisuuden historian voi löytää näiden molempien avulla. Nykyhetki antaa johtolankoja menneisyyteen ja menneisyys kertoo itsestään nykyhetkessä. Langat ovat jo olemassa, ne pitää vain tunnistaa ja sen jälkeen seurata niitä.
Sanat ja seksuaaliset mieltymykset (esimerkiksi sessioasetelmat) voivat toimia tällaisina johtolankoina.
"Tässä vaiheessa ymmärsin kyllä jo sanan konnotaatiot ja pystyin argumentoimaan äidilleni näsäviisaasti, että vittu-sanan käyttöni on haltuunottavaa. 😂"
Hehee. Aivan mahtavaa.
"En oikein tiedä, mitä tarkoitat nuorten poikien suhteella homoiluun."
Teini-ikäisillä pojilla on usein kova tarve nimitellä muita homoiksi ja vältellä kaikkea, mikä sisältää tai herättää hellyyden, välittämisen, rakastamisen yms. tunteita jotka kohdistuisivat toisiin saman sukupuolen henkilöihin. Sitten kuitenkin kännissä saatetaan halailla - tai vähän painiskella. Mutta ei mitenkään homosti, tietenkään. Vaan "ihan läpällä".
Tämä on siis esimerkki torjunnasta, miten torjutaan se puoli itsestä mitä ei pystytä sillä hetkellä hyväksymään. Joka sit kuitenkin tulee esille, kuten torjutun on tapana.
""Raiskaus" ja "hyväksikäyttö" on siis sulle henkilökohtaisesti latautuneita sanoja ja se liittyy jotenkin sun lapsuuteenko? Mä koen, että noi on kyllä yleisesti hyvin latautuneita sanoja, mutta ei liity mun lapsuuteen juuri paljon mitenkään."
Kyllä, otin nuo omasta henkilöhistoriastani. Ne ovat sanoina latautuneina, ilman yhteyttä todelliseen raiskaukseen tai hyväksikäyttöön. Niillä on merkityssisältö, joka on subjektiivisesti koostunut. Tarkoitan siis sitä, että sinulle, minulle ja kolmannelle taholle (jollekin lukijalle) nämä sanat tarkoittavat eri asioita, vaikka jokainen meistä voisi käsittää yhden niiden tarkoittaman asian samantapaisesti: niiden juridisen merkityksen. Jollekin esimerkiksi "sukka" voisi olla seksuaalisesti jollain tapaa latautunut sana, kun se on yhdistynyt johonkin kokemukseen tai mielikuvaan lapsuudessa. Mutta samalla se olisi myös "sukka", sana jota käytetään arkipäiväisesti tarkoittamaan jalkaan puettavaa kangaspussia. Sana voi siis johdattaa monelle tielle - tai siitä voi lähteä ikään kuin monta eri langanpätkää. Osa vie yhteisesti jaettuihin merkityssisältöihin, mutta osa vie sinne omaan, henkilökohtaiseen merkitysten konstallaatioon. Siellä "sukka" voi saada seisomaan.
"Teini-iässä kyllä sanaan "raiskaus" on varmaan muodostunut mullakin hyvin henkilökohtainen lataus, koska mut on teininä raiskattu. 🤔 Mutta en ajattele, että mulla olis ollut "torjuttua kiinnostusta" raiskauksia kohtaan ennen tätä kokemusta."
"Raiskaus" on tässä tosiaan vain sanana käytössä. Jos sen haluaa palauttaa yleisempään fantasioissa ilmenevään merkitykseen, sen voi katsoa ilmentävän tilannetta, jossa 'mies haluaa naista niin paljon, että ottaa tämän vaikka väkisin'. Jolloin - mikäli nainen näin haluaa fantasioida - mies (jonka nainen haluaisi ottavan itsensä) ottaa hänet (kysymättä lupaa ja 'vastusteluista' huolimatta). Lopulta nainen joutuu (tai saa) antautua. Tietenkään tämä ei ole fantasiassa mikään oikea raiskaus, koska kyse ei ole vastentahtoisesta seksistä. Ydinmehuna on miehen voimakas halu, jonka nainen on hänessä herättänyt. [Nainen on tässä pääosassa, eikö vain?]
"Sanat voivat kiihottaa herättäessään mielikuvia – tietoisia tai tiedostamattomia - mutta ne voivat myös tuntua vastenmielisiltä, etovilta tai kauheilta, pysyen silti voimakkaasti stimuloivina, tavalla jota on vaikea kuvailla. Esimerkiksi emotionaalisesti latautunut, vastustava reaktio johonkin sanaan tai sen kuvaamaan asiaan voi olla merkki torjutusta kiinnostuksesta – kielletystä kiihottumisesta."
Tuossa olennaista on, että näiden sanojen ei tarvitse täyttää molempia mahdollisuuksia: että ne ovat itsessään sekä kiihottavia että herättävät epämieluisia tunteita. Mutta ne sanat, joissa on näitä molempia, on sellaisia joista löytää varmasti hyvää matskua. Kunhan tarpeeksi pitkään jaksaa lapioida.
"Hmn. Mun on nyt kyllä tosi hankala saada kiinni, mitä nää sanat olis mulle. Mietin, että tää sun metodi voi olla niin henkilökohtainen sulle ettei se ehkä oo suoraan siirettävissä mulle?"
Mun olisi varmaan pitänyt selventää paremmin, että sanat mitä käytän ovat esimerkkejä. Eli ei ollut tarkoitus, että niistä lähdetään liikkeelle, vaan että ne korvataan itselle merkityksillisillä sanoilla.
Metodi ei ole henkilökohtainen, mutta jos siihen sitoo vain tietyt sanat, niin sitten siitä tulee rajoittava - eikä se ole enää omaksuttavissa oleva malli. Ainakaan ennen kuin korvaa sisällön itselle olennaisilla asioilla (tapahtumilla, ajatuksilla, muistoilla, sanoilla jne.) ja alkaa tutkimaan niitä 'vapaasti'. Siis tutkien aihetta itse, oman mielensä avulla. Metodi on lähinnä kuin opaste, joka kertoo blindfoldatulle henkilölle, että "kun kuljet tuonne suuntaan, löydät puiden väliin pingoitettuja köysiä. Tartu kiinni yhdestä köydestä ja seuraa sitä niin pitkään, että löydät sen mitä etsit. Älä päästä irti. Jos hukkaat köyden, palaa askeleitasi taaksepäin niin pitkään, että saat sen taas otteeseesi." Köyden etsiminen ja sen seuraaminen täytyy tehdä itse.
"Okei... eli sen sanan pitäisi siis herättää kutkutusta mutta olla samalla jotain, mitä ei pidä seksuaalisesti kiihottavana vaan ällöttävänä.."
Ei ihan. Se voi olla noin, molempia, kuten hoksasitkin. Mutta kirjoitin näemmä vähän epäselvästi, koska tarkoitus oli sanoa, että se voi - mutta sen ei ole pakko - olla molempia.
"Tosin en oo varma miten se pitkä alustus siitä, että näiden sanojen pitäis olla lapsuuden peruja suoraan nyt mihinkään liittyy... kai näitä henk. koht. tabuja voi muodostua myöhemminkin?"
Joo. Mutta sitten, kun tavoittaa niitä sanoja, jotka vievät sinne lapsuuteen... sit on jännää. Ja mahdollisesti aika epämukavaa. Kunnes pääsee perille.
"Öö... jaa... no niin. Huora... ei tuu lapsuusmuistoa mieleen. Mun on täytynyt kuulla se sana joskus lapsena jo, mutta ei vaan tuu mieleen nyt mitään. Vapaata assosiaatiota...
No niin! Eka muistikuva josta saan kiinni sijoittuu yläasteelle. Mulla oli 14-vuotiaana napapaita, jossa luki "Bad Girl". Kaverilla oli muuten samanlainen, mutta siinä luki "Love Machine". Oltiin niistä tosi ylpeitä. Muistan tiedostaneeni, että napapaita tuo hyvin esille sen, että olin hoikka, mutta tissillinen.
Äitini sanoi, että nämä tekstit viestivät, että olemme "maailman vanhimman ammatin harjoittajia". Ei äiti ollut vihainen tai kieltänyt meitä niitä käyttämästä. Äiti oli ehkä vähän huvittunut. Ironinen.
Myöhemmin sinä kesänä mulla oli se sama paita päällä Tallinnan reissulla, kun joku aikuinen mies tarjosi isälleni rahaa minusta kadulla. Yleensä rauhallinen isi raivostui ja uhkasi nyrkillä sitä toista miestä. Se pakeni. Tilanne oli musta jännittävä ja olin salaa imarreltu ja kiihottunut, vaikka tiedostin, ettei pitäisi.
Tämmöistä kamaa sä haet, vai mitä?"
Kyllä vain. Ehdottoman hyvin assosioitu. Herkullista.
Kummasta muuten mahdoit olla enemmän imarreltu ja kiihottunut - tästä aikuisen miehen huomiosta, vai isäsi toiminnasta?
"Tykkään sessiohuorittelusta, fantasioin siitä. Mutta se liittyy enemmänkin sen sanan härskiyteen kuin suoraan näihin seksityöasioihin. Mulle "huora" ehkä kuitenkin tarkoittaa enemmän seksuaalisesti estotonta, kuritonta naista kuin spesifisti seksityöläistä."
Juuri näin. Samalla tapaa kuin se "raiskaus" ei välttämättä tarkoita sitä, mitä se lain edessä tarkoittaa, nämä omat ja henkilökohtaisesti merkittävät (kiihottavat, kutkuttavat) sanat eivät välttämättä tarkoita sitä, miten ne yleisessä kielenkäytössä mielletään. Sanat on tavallaan meidän omia, vaikka me ei niitä itse luoda. Me liitetään niihin kuitenkin merkityksiä. Aika vapaasti, toisinaan. "Huora" taitaa myös yleisessä kielenkäytössä aikamoisen harvoin tarkoittaa sitä henkilöä, joka hankkii rahaa seksillä ja sitä useammin merkitä jotakuta, joka puuhailee 'vähän turhan vapaasti', tai jotain. Ja voihan joku pitää omassa mielessään ylpeytenä sitä, että ajattelee itsensä tai muut mieltävät hänet "lutkaksi". Se voi olla vaikka seksuaalisen vapautuneisuuden merkki. Kuin mitali, jota kannetaan ylpeydellä.
"Hmn. Tykkään olla "primal prey" fantasioissa ja sessioissa. Ehkä vähän mutkan takaa hakien voisi miettiä, että noissa tilanteissa, joissa joku mies on ollut kiinnostunut ostamaan mut ja olen kieltäytynyt, on ollut vastaava jännite kuin primal -fantasioissa on siinä metsästysasetelmassa. Tavallaan jos olen "saalis", olen paennut aika monelta pedolta elämän varrella. Konsensuaalisesti ja turvallisesti on kivaa jäädä kiinni."
Entä näetkö mitään mahdollista yhteyttä "primal prey":n roolilla ja raiskatuksi tulemisella?
"Lisäksi nää submissiiviset fantasiat on vaan osa mun koko seksuaali-identiteetin ja seksifantasioiden kirjoa. Se kaikki mitä oon seksuaalisesti ei selity yhden elämässäni toistuneen kaavan kautta."
Jos ajatellaan jälleen vertauksien kautta, niin niitä seksuaalisuuden köysiä tai lankoja on useita, joista kukin johtaa omaan alkutekijäänsä. Mutta jottei liikoja oikaise, on ne hyvä ajatella myös toisiinsa kietoutuneita - mikä tekee myös niiden seuraamisesta ja setvimisestä vaativampaa. Tai sitten voisi ajatella yhtä punottua köyttä, johon on liittynyt matkan aikana yhä useampia säikeitä. Se on alkanut ohuesti - aina sieltä ensimmäisistä seksuaalisuutta määrittämään tulevista kokemuksista - mutta paksuuntunut elämän aikana aina sitä mukaa, kun siihen on liittynyt yhä uusia juonteita. Ja jottei maalata liian siistiä kuvaa, niin lopputulemaksi on hyvä ajatella lankakerä, joka on täysin sotkuinen ja useasta eri värisestä langasta koostunut tiivis möntti. Sen setviminen ei ole helppoa eikä yksinkertaista, mutta kärsivällisyydellä ja sinnikkäällä periksiantamattomuudella siitäkin lopulta selviää. Tai ainakin pääsee niin pitkälle, kuin on ylipäänsä mahdollista päästä.
"Mnjoo. Tämmöistä kokemusta mulla ei ole. Ks. edellä. Mä tiesin kyllä. 😉 Mutta kertookohan tää nyt susta?"
Kyllä, sekin oli esimerkki. Lapsena muodostaa mielikuva-tulkinnan siitä, mitä se seksi on. Joko toisilta tulleiden sanojen kanssa ja avulla, tai ilman (toki sanat tulevat aina toisilta, loppujenlopuksi). Se käsitys tai 'tieto' on kuitenkin edelleen konstruktio. Niin lapsena, kuin aikuisenakin. Mielikuvitelma siitä, mitä 'seksi' on.
Tän ehkä tavoittaa helpoiten, jos ajattelee, onko eläimillä tarvetta käsittää seksuaalisuutta? Seksiä? Tarvitseeko ne edes jotain käsitettä, mikä viittaa seksiin? Kieli on se juttu, joka tekee ihmisestä ihmisen. Ja siksi meille seksi ei ole 'luonnollista', vaan aina (myös) jotain muuta. Mitä nyt kukin on siihen liittänyt.
"No niin no, mun äitini on vahva feministi. Suhteessa mun isään, joka myös on feministi. Niillä on hyvin tasa-arvoinen suhde. Ja avoin ja estoton. Mäkin oon feministi ja avoin ja estoton. Tätäkö haettiin?"
Tietoisen puolen osalta juu, tuo on ihan hyvin sanottu. Mutta eikö se tiedostamaton puoli ole kuitenkin vielä maittavampaa matskua? Jos alkaa tarkastelemaan sitä, miten itse toimii ('pahimmillaan') suhteessa toiseen ja sen jälkeen alkaa peilaamaan tätä omaa toimintaa omissa vanhemmissa havaittuihin toimintatapoihin, niin löytyykö sieltä yhtäläisyyksiä?
Myös oman parinvalinnan suhteen on aika hyvä tiedostaa, mitä ne ääneen sanomattomat tekijät ovat voineet olla omien vanhempien välisessä suhteessa, jotka ovat vaikuttaneet heidän keskinäiseen suhteenmuodostukseen. Millainen persoona ja luonne kummallakin on ollut, sekä millaisen kumppaninen he ovat toisesta lopulta saaneet itselleen. Tämän jälkeen voi reflektoida itseä suhteessa vanhemmistaan (tai muista tärkeistä henkilöistä) tehtyihin havaintoihin. Jos jotain yhtäläisyyttä löytyy, siihen kannattaa tarttua, pitää kiinni ja seurata niin pitkälle, kuin vain kykenee.
"Tää sun pohdinta on tosiaan aika heteronormatiivista."
Joo, olen onnistunu pääsemään turvallisen etäisyyden päähän Butlerista.
"Itse olen bi, niin mietin, että tää ei nyt oo ihan niin yksinkertaista että kaikki mun seksi aina olis ollu vaan representaatiota sukupuolistereotypioista. Lisäksi olen switch, suhteessa sekä miehiin että naisiin että muihin... eli jos se kaikki mistä seksissä nautin kertoo jotain mun suhteesta sukupuoliin, niin kai just sen, että mulle dynamiikka rakentuu ensisijaisesti suhteessa ihmiseen, ei sen sukupuoleen. 🙃"
Musta identifikaation käsite on hyödyllinen tässä kohtaa, kun aletaan puhua representaatiosta ja toiminnasta (performanssista). Eli identifioitua voi kumpaan tahansa - isään tai äitiin, mieheen tai naiseen. Samoin sitä roolia, mitä ottaa seksissä (siinä missä muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä), voi olla koostettu jommasta kummasta tai osaltaan molemmista. Mutta eikö olisi vähän absurdia ajatella, että olisi kaikkea jollakin hetkellä? Tarkoitan sitä, että silloin kun olet naisen kanssa, etkö "ole" 'jotain muuta' kuin silloin, kuin olet miehen kanssa. Olemisella viittaan kaikkeen siihen, mitä mielessä liikkuu sekä toiminnassa näkyy (tai ei näy - vrt. passiivinen versus aktiivinen, dom vs sub) tuolla hetkellä.
"Ja kipu on kyllä tuntunut musta nautinnolliselta ihan lapsesta asti. Mutta se on jo ihan eri tarina."
...ja varmasti mielenkiintoinen.
"No siis, musta itse asiassa tukistaminen ja kurkkuun paneminen nimenomaan tuntuvat itsessään fyysisesti nautinnollisilta jutuilta. Olen masokisti. Koen, että kivun nautinnollisuus on mulle nimenomaan fysiologinen kokemus, joka liittyy vahvasti sympaattisen hermoston aktivaatioon ja siihen liittyvään hormonitoimintaan. Ei niinkään "jostain" tulevaan seksuaaliseen lataukseen. Mulle se lataus on siinä aistimuksessa itsessään."
Täytyykö sen kurkkuun tungettavan objektin olla kyrpä, vai saatko nautintoa myös (vihannes)kurkusta, kesäkurpitsasta, porkkanasta, banaanista tai muusta samankaltaisesta objektista?
Entä saatko nautintoa, jos joku vieras ihminen tukistaa sinua äkillisesti ja odottamatta? Tai tarvitseeko sinun olla seksuaalisesti kiihottunut, jotta nautit tukistamisesta?
Haen tässä sitä, että oletan (!) kuitenkin näiden mielihyvää tuottavien juttujen liittyvän jollain tapaa seksuaalisuuteen ja seksuaalisen jännitteen omaavaan asetelmaan. Jos ne ovat puhtaasti fysiologisia reaktioita kipuun - eli saat kiksejä aina, kun sua sattuu tuolla tapaa - niin huh ja vau.
"Alistuminen/alistaminen on mulle edelleen hieman epäsamaistuttavia termejä. Itse puhuisin ehkä ennemminkin antautumisesta tai heittäytymisestä ja ehkä vaikka valloittamisesta tai mukaan tempaamisesta. Kuten huomaat, en niinkään saa kiksejä minusta hankalalta tuntuvista sanoista vaan korvaan ne mielessäni paremmin pirtaani sopivilla. Olemme ehkä tässä erilaisia."
Musta tämä on kanssa hyvä esimerkki siitä, miten ne itseä miellyttävät, latautuneet sanat ovat henkilökohtaisia. Kaikki ei syty kaikista sanoista (siis ajatuksista ja mielikuvista, sekä niiden mielleyhtymistä).
"Mä en koe, että mun seksi olisi performanssi yhtään kenellekään ulkopuoliselle - vain minulle itselleni ja seksipartnerilleni. Muutenkin oon ihan tietoisesti pyrkinyt irti siitä, että seksi olisi millään tasolla performatiivista. Tykkään primal-tyylisestä seksistä ja seksuaalisuudesta, jossa hetkessä tapahtuu sitä, mikä hetkessä tuntuu hyvältä."
Tämä performanssi ja "Toinen"-juttu menee aika syvälle psyyken logiikan puolelle, mutta simppeleimmin ilmaistuna voisi sanoa, että se "itse" jolle tämä seksuaaliperformanssi on suunnattu on monesta osasta koostuva: on mielikuva itsestä, millainen minä olen. On myös mielikuva siitä, millainen pitäisi olla. Sekä vielä kolmas 'taho', jolle tämä mielikuva siitä, millainen minun pitäisi olla, on suunnattu. Eli 'katsoja'.
Tämä "Toinen" on siis itsessä oleva, pään sisällä kannettu 'katsoja' - mielikuvatasolla oleva taho, jonka arvioivan katseen edessä verrataan itseä ja sitä, millaisena haluaa tai 'pitäisi' näyttäytyä tälle "Toiselle". Jos tämän haluaisi kertoa konkreettisuuteen perustuvan vertauksen kautta, niin jos seksuaaliaktin tallentaisi videolle, niin kuka olisi se, joka nyökkäisi tyytyväisenä sitä katsoessaan? Jos kokee onnistuvansa olemaan sellainen, jonka "Toinen" hyväksyy, kokee tyytyväisyyttä itseensä. Jos kokee epäonnistuvansa siinä, kokee tyytymättömyyttä ja/tai mahdollisesti ahdistusta, ellei sitten suoria itsesyytöksiä, itsehalveksuntaa, itseinhoa tms. - omassa mielessään.
Esimerkiksi omat vanhemmat, tai toinen heistä, voisi olla tällainen "Toinen". Kuin myös oma partneri - häneen vain on silloin osaltaan projisoitu omia oletuksia siitä, mitä "Toinen" itseltä haluaa ja odottaa.
Jos nyt keksin aivan spekulatiivisen ketjun kuvaamaan tätä logiikkaa, niin se voisi kulkea näin: tyttölapsi kuulee vanhempiensa yhdynnän oven läpi, todistaen omin korvin äitinsä voimakkaat ääntelyt. Sittemmin hän katsoo pornoa, jossa kiinnittää huomiota naisnäyttelijän voimakkaaseen ääntelyyn. Harrastaessaan seksiä pojan kanssa ensimmäistä kertaa, hän pyrkii ääntelemään samalla tapaa voimakkaasti, kuin pornonäyttelijä (äidin osuus on tässä vaiheessa jo torjuttu mielestä, sopimattomana muistona). Myöhemmin elämässään tämä nainen kokee seksin omalta osaltaan tyydyttäväksi ja onnistuneeksi silloin, kun hän ääntelee voimakkaasti. Jos mies ei saa häntä voihkimaan kunnolla, "jotain" on pielessä. Ei ehkä osata sanoa mitä, mutta jostain syystä se tuottaa tyytymättömyyttä.
Tässä kuvitteellisessa skenaariossa tyttö/nainen on samaistunut äitiinsä, joka on yhdynnässä isän kanssa - ja tunnusomaisena elementtinä (itseasiassa ainoana, joka tytön tietoon tuolla hetkellä pääsi) oli voimakas ääntely. Myöhemmin tämä ääntely liitettiin (tietoisesti tai tiedostamatta) pornon kautta vastaukseksi siihen kysymykseen, mikä miehiä kiihottaa - tai mitä he haluavat naiselta seksin aikana, kuinka naisen tulisi käyttäytyä. Ja ehkä vasta nyt, jälkikäteen, sen on lopulta tulkittu olevan olennainen osa sitä, mistä isän ja äidin välisessä jutussa oli kyse - mitä isä "halusi" äidiltä. Tästä muodoistui lopulta malli siihen, miten olla naisena miehen kanssa - miten toteuttaa seksiä niin, että olisi 'hyvä' (eli yhtä hyvä, kuin äiti oli isälle). Loppujenlopuksi kyseinen tyttö, myöhemmin nainen, päätyi tietyssä mielessä "ääntelemään isälleen" aina harrastaessaan seksiä.
Eikä tässä ole mitään pahaa tai väärää. Se vain selittää syy-seuraussuhteen yhdelle kyseisen naisen seksuaalisen nautinnon osakomponentille.
"Myös kun kelailen hyviä seksikokemuksia tai seksifantasioita päässäni, niin kyllä se ihaileva yleisö olen nimenomaan minä itse: olen ylpeä itsestäni, rohkeudestani ja kyvystäni kokea ja tarjota nautintoa."
Mitä arvelet, olisivatko vanhempasi sinusta ylpeitä?
Mulle tulee myös mieleen kysymys, oletko jossain vaiheessa ollut tilanteessa, jossa olet ajatellut, ettet ehkä pystyisi enää nauttimaan (ja tarjoamaan?) seksuaalisuuttasi?
"Itse seksiaktin/-session aikana pyrin tuottamaan nautintoa itseni lisäksi sille, jonka kanssa seksiä teen, joten sikäli toki myös jollain asteella tarjoan performanssia hänelle. Eri ihmiset tykkää tosi eri asioista joten olen aina myös mukauttanut omia seksitapojani suhteessa partneriini. En koekaan, että mun seksuaalinen toiminta heijastaisi mun suhdetta naisiin tai miehiin yleisesti vaan aina siihen kulloiseenkin naiseen, mieheen tai muuhun, jonka kanssa seksiä teen."
Hmm. Osaatko arvella, mistä tämä nautinnon tuottamisen halu voisi olla peräisin?
"Tämä on varmasti sulle henkilökohtaisesti toimiva tapa refkektoida sun persoonaa ja henkilöhistoriaa, mutta ei ole mitenkään universaalisti toimiva tai sovellettavissa kaikille tai ehkä edes kovin monille muille ihmisille."
Uskallan olla eri mieltä tästä.
"Yleisesti varmaan onkin niin, että itse kullekin toimivimmilta tuntuvst itsereflektiotavat kumpuavat kunkin omista lähtökohdista. Voi tulla tunne, että tällainen tapa jäsentää maailmaa voisi avata näkökulmia muillekin, mutta ei se ookaan ihan niin yksinkertaista."
Meillä (ihmiskunnalla) on olemassa vaivalla kehitettyjä menetelmiä, kuten psykoanalyysi, koska tiettyjen säännönmukaisuuksien on todettu vallitsevan valtaosan ihmisten mielissä ja tämän myötä tiettyjen lähestymistapojen (eli menetelmien) on todettu toimivan näiden säännönmukaisuuksien kanssa työskenneltäessä - kun tavoitteena on ollut päästä käsiksi siihen, miksi se mieli on sellainen kuin se on.
Tämän itsereflektioon käännetyn mallin perusta on tuossa ihmismielen toimintatavassa. Tarkoittaen siis sitä, että mikäli mieli toimii tietyllä tavalla, niin mallin pitäisi myös toimia. Se ei tee työtä puolesta, mutta sen pitäisi kyetä toimimaan ohjenuorana sinne asti, että saa ensimmäisistä langanpätkistä otteen. Loput on sitten itsestä kiinni.
-
Morjensta päivää ja kiitoksia vastauksesta, joka oli ihan mielenkiintoinen ja auttoi ehkä paikoin ymmärtämään ajatuksenjuoksuasi hieman paremmin. Pyrin vastailemaan suoriin kysymyksiin ja esitän ainakin joitain omia täydentäviä kysymyksiä. Katsotaan, viekö se keskustelua eteenpäin. Mä merkkailen nyt sitaatit vaikka kursiivein.
"Tosin en oo varma miten se pitkä alustus siitä, että näiden sanojen pitäis olla lapsuuden peruja suoraan nyt mihinkään liittyy... kai näitä henk. koht. tabuja voi muodostua myöhemminkin?"
Joo. Mutta sitten, kun tavoittaa niitä sanoja, jotka vievät sinne lapsuuteen... sit on jännää. Ja mahdollisesti aika epämukavaa. Kunnes pääsee perille.
Miksi ajattelet, että seksuaalihistoriaa pohtiessa olisi oleellista tavoittaa juuri (varhais)lapsuus, latenttivaihe? Eikö seksuaalisen heräämisen aikaiset komukset esipuberteetissa ja puberteetissa ole tässä suhteessa huomattavasti oleellisempia ja mielenkiintoisempia? Ne useimmat myös pystyvät melko luotettavasti muistamaan, kun taas varhaislapsuuden aikaisia muistoja pitäisin ylipäätään melko epäluotettavina. Eikä siis edes torjunnan vuoksi vaan ihan siksi, että kognitiivisen kehityksen ollessa vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, "aitoja" kestomuistoja ei välttämättämättä ylipäätään muodostu. Käsittääkseni se, mitä varhaislapsuudesta kuvittelemme muistavamme on usein muilta kuultua ja todella vahvasti myöhempien tulkintojen värittämää.
Otan nyt esimerkin omasta varhaislapsuudesta. Uskallan arvella, että tämä on mielestäsi "mielenkiintoista", kuka ties myös siitä yleisöstä, joka tätä pseudotieteellistä napanöyhtönkaiveluexhibitionistista kirjeenvaihtoa mahdollisesti lukee tai on lukematta. 😉
Eli siis: Muistan (tai ainakin luulen muistavani), että olisin joskus melko pienenä lapsena, ehkä noin 4-6-vuotiaana, nähnyt televisiosta lännenelokuvakohtauksen, jossa nainen oli sidottu junaradalle - ja juna lähestyi kiskoilla horisontista. Kuvittelen muistavani, että olisin kokenut naisen olevan kaunis. Luulen, että samaistuin häneen jotenkin, en osaa sanoa koinko edustavani itse hänen kanssaan samaa sukupuolta vai immersoiduinko vain yleisesti henkilöhahmoon tunnetasolla. Kuvittelen muistavani, että jännitin naisen puolesta ja ymmärsin, että mikäli juna todella tavoittaa hänet, tapahtuu se käsittämätön, peruuttamaton olemassa olon päättyminen, kuolema. Kuvittelen, etten vielä tuon ikäisenä tuntenut elokuvagenren konventioita siinä määrin, että olisin osannut odottaa, että nainen pelastetaan. Todennäköisesti, jos tämä siis on joskus oikeasti tapahtunut, juuri ensikertaisuus on ollut syy tämän katselukokemuksen painumiseen mieleen.
Nainen tietysti pelastettiin juuri ennen kuin juna syöksyi hänen päälleen. Kuvittelen muistavani, että komea cowboy valkoisen hevosen selässä kirmasi neidon luokse, omankin henkensä vaarantaen pelasti hänet radalta vain hetkeä ennen kuin juna syöksyi heidän päälleen. Voin melkein edelleen - tai ehkä ennemminkin juuri nyt - melkein kuulla juna pillin ulvonnan, kiskojen kolkkeen ja tuntea pienen sydämeni pamppailevan, kun tuijotan televisiota olohuoneen punaisella plyysimatolla joskus 1980-luvun lopulla.
Mutta tapahtuiko tätä koskaan todella? En ole varma.
Tiedän, etten keksi tätä muistoa tässä ja nyt tätä esimerkkiä varten. Jos tämä on keksitty muisto, olen keksinyt sen kauan sitten, ehkä joskus teini-ikäisenä tai parikymppisenä, kun olen samaan aikaan sekä etsinyt selityksiä kinkyille seksuaalisille haluilleni, että ollut kiinnostunut elokuvataiteesta ja sukupuoliroolien representaatioista elokuvissa.
Olen kirjoittanut tämän "muiston" ylöskin joskys noin 25-vuotiaana. Tässä päiväkirjamerkinnässä väitän kyseisen kojemuksen vaikuttaneen nuoreen mieleeni järisyttävästi, ja että olisin seuraavana kesänä leikeissäni toisintanut kohtauksen teemaa, sitonut itse jaljohani hyppynarulla yms. Kuvitellut kohtausta edeltäviä ja siitä seuraavia tilanteita ja haaveillut niistä. Kuvittelen olleeni kiihottunut, runkanneeni jo lapsena näille fantasiolle.
En ole ollenkaan varma, onko näin todella tapahtunut. Muistan kyllä (ja tämä muisto on sen verran selkeä, että pidän sitä aitona) joskus lapsena todella sidoskelleeni nilkkojani hyppynaruilla yms. Tiedän myls todella löytöneeni itsetyydytyksen varhain. Mutta oliko se todella seurausta jostain televisiosta nähdystä? En tiedä.
En voi olla mitenkään varma koko muiston todellisuusarvosta, saati siitä, kuinka paljon olen rakentanut sen päälle myöhempiä tulkinnallisia kerroksia, jos siis todella joskus olen lapsena nähnyt tuollaisen kohtauksen televisiosta.
Tarina selittää myöhempää aikuisiän viehtymystäni sidottuna olemiseen ja jännityksen, jopa pelon, limittymistä seksuaaliseen kiihottuneisuuteen liiankin näppärästi. Se on romantisoitu ja sovelias esinäytös, jolla minun on ollut miellyttävää perustella identiteettiäni niin itselleni kuin muillekin. Olen esittänyt tarinan vätitetysti sänkypuheina useammalla eri partnerille vuosien vareella, ja se herättää aina positiivista feed backiä, jopa vaniljat kokevat sen hellyttäväksi. Ehkä keksin sen (alitajuisesti) siksi? Ehkä "lapsuusmuisto" onkin pick up line, jolla pehmitän kiinnostustani bdsm:ään, teen sitä lähestyttävämmäksi, rakennan tartuntapintaa?
Se kyllä tuntuu aidosti koetulta. Mutta mikä tahansa valhe, jonka toistaa tarpeeksi monta kertaa alkaa tuntua todelta, eteenkin, kun ei voi tarkistaa keneltäkään toiselta tilanteen kokijalta, miten se on mennyt.
En siis ole niinkään huolissani tukahduteista muistoista kuin valemuistoista.
Toisaalta: onko väliä sillä, onko muisto aito vai "vain" ydinfantasia? Eikö se, että olen (ehkä) luonut tällaisen muiston ja sittemmin ollut siihen kiintynyt, selittänyt itseäni sen avulla, itsessäänkin kerro minusta jotakin?
-
Kummasta muuten mahdoit olla enemmän imarreltu ja kiihottunut - tästä aikuisen miehen huomiosta, vai isäsi toiminnasta? (Viittaa varhaismurrosiän aikaiseen muistooni siitä, kuinka tuntematon mies tarjosi isälleni rahaa seksistä kanssani, ehkä koska olin aika provokatiivisesti pukeutunut, ja isäni suuttui ko. miehelle.)
Hyvä kysymys. Viitaten aiempaan pohdintaani valemuistoista, en ole varma. Jotta tähön kysymykseen voisi saada autenttisen ja varman vastauksen, pitäisi matkustaa ajassa yli 20 vuotta taaksepäin ja kysyä teinitytöltä, joka olin silloin.
Olen aina tulkinnut tämän muiston itselleni niin, että olin kiihottunut siitä, että tuntematon aikuinen mies osoitti seksuaalista kiinnostusta minua kohtaan ja olisi vieläpä ollut valmis maksamaankin seksistä kanssani.
Seksityö koetaan kai stereotyyppisesti seksityöntekijää, usein naista, halventavana, mutta toisaalta asiaa voi tarkastella niinkin, että jos joku tarjoaa palvelusta rahaa, hän todennäköisesti myös olettaa saavansa rahalleen jotain vastinetta. Tämän voi nähdä myös imartelevana tai arvostavana, joskin toki ainakin jonkin asteisen objektifikastion kautta.
On sinänsä jännää, että yhteiskuntamme arvostaa varsin korkealle sitä, jos joku pystyy ansaitsemaan elantonsa viihdyttäen muita esimerkiksi laulamalla, näyttelemällä tai tanssimalla - mutta kun joku kehittää seksuaalisen viihdytyskykynsä kaupalliselle tasolle, se on paheksuttavaa.
Kuten mainitsin, multa on koitettu ostaa seksiä vuosien varrella useamman kerran. Olen aina kieltäytynyt erinäisistä syistä, mutta en kuitenkaan siksi, että paheksuisin seksityötä moraalisesti. Yksi asia, jota oon miettyny on, että jos nyt kuitenkin joskus olisinkin alkanut kaupoille, millaista seksiä asiakas olisi odottanut, ja olisinko pystynyt tarjoamaan hänelle tyydyttävää palvelua?
Mitä tulee siihen, koinko seksuaalisesti kiihottavaksi sen, että isäni suojeli minua ollessani alaikäinen tilanteessa, jossa minulta yritettiin ostaa seksiä... sanoisin, että se tuntui turvalliselta ja helpottavalta, mutta ei kiihottavalta vaan ennemminkin vähän nolostuttavalta. (Ja minä en kiihotun nolostumisesta.) Isäni ei osoittanut tässä tilanteessa minua kohtaan paheksuntaa tai toruja, mutta koin ehkä kuitenkin itse hävettävänä, että pukeutumiseni johti tilanteeseen, johon hän joutui puuttumaan näin. Olin ikään kuin astunut aikuisten leikkikentälle, enkä pärjännytkään siellä omin avuin. Olisin kyllä mieluummin halunnut kyetä hoitamaan tilanteen itse, kantamaan vastuun omista valinnoistani.
Myöhemmin aikuisena olen joskus ollut tilanteissa, joissa puoliso on puolustanut minua seksuaaliselta häirinnältä esimerkiksi yöelämässä. Näissä tilanteissa on ollut kyllä jotain kiihottavaa, siis nimenomaan niin päin, että omistavasti suojeleva puoliso on näyttäytynyt kiihottavana.
Olen myös joskus itse ottanut vastaavissa tilanteissa vastaavan suojelijan roolin, kun jotain toista naista, joko puolisoani tai ystävääni, on häiriköity, js sekin tuntuu kyllä hyvältä, jopa seksuaalisella tavalla, jopa silloin kun "suojeltava" on vain kaveri. Ylipäätään se, että uskaltaa näissä tilanteissa astua väliin on itsessään voimatrippi.
Ja voihan joku pitää omassa mielessään ylpeytenä sitä, että ajattelee itsensä tai muut mieltävät hänet "lutkaksi". Se voi olla vaikka seksuaalisen vapautuneisuuden merkki. Kuin mitali, jota kannetaan ylpeydellä.
Itse suhtaudun termiin "lutka" hyvin haltuunottavasti, olen ylpeästi lutka. Viime vuosina myös suhteeni sanaan huora on ollut jatkuvasti haltuunotravampi.
"Hmn. Tykkään olla "primal prey" fantasioissa ja sessioissa. Ehkä vähän mutkan takaa hakien voisi miettiä, että noissa tilanteissa, joissa joku mies on ollut kiinnostunut ostamaan mut ja olen kieltäytynyt, on ollut vastaava jännite kuin primal -fantasioissa on siinä metsästysasetelmassa. Tavallaan jos olen "saalis", olen paennut aika monelta pedolta elämän varrella. Konsensuaalisesti ja turvallisesti on kivaa jäädä kiinni."
Entä näetkö mitään mahdollista yhteyttä "primal prey":n roolilla ja raiskatuksi tulemisella?
Oon kirjoittanu aiemmin jossain rape play -ketjussa täällä aika pitkästikin siitä, miten cnc-elementit seksissä/sessioissa ja raiskausfantasiat on mulle olleet nimenomaan keino työstää omaa raiskauskokemustani. Oon kokenu eheyttäväksi sen, että oon voinu käydä läpi raiskaukseen liittyvää pelkoa hallitusti sekä fantasioissa, jotka on täysin mun hallussa, että luotettavien partnereiden kanssa, jolloin tilanne myös on pohjimmiltaan vahvasti mun kontrollissa.
Mulla on kyllä myös (varsinkin ollut) raiskauskokemukseen liittyen erilaisia kostofantasioita, osa hyvinkin väkivaltaisia, osa leikillisempiä. En oo oikeestaan ennen miettiny tätä, mutta on mahdollista, että oma sadistinen puoleni kumpuaa ainakin osin sieltä.
Kun esimerkiksi kirjoitan cnc- ja primal-teemasia novelleja, samaistun muuten itse yleensä ennemmän domiin/topiin - silloinkin kun hän on mies ja sub/bottom on nainen. Tää nyt liittyen niihin mielensisäisiin Toiseksiin, varmaankin.
Primal-tyylisessä seksissä ja seksuaalisuudessa viehättää toisaalta paljon muutkin asiat kuin "rajuus" ja (mahdollinen, ei välttämätön) cnc-aspekti. Primalhan voi olla myös vaikka tosi hellää. Eniten mua primal-seksissä viehättää just se, että se voi olla ihan mitä vaan, että ikään kuin soljutaan hetkessä siihen, mikä "viettitoiminnan" varassa tuntuu hetkessä hyvältä ja oikealta. Loppujen lopuksi ihminen on eläin. Seksuaalisuus on yksi kanava, jonka kautta eläimeen itsessään voi saada hetkeksi aidon ja pidäkkeettömän yhteyden.
Jos ajatellaan jälleen vertauksien kautta, niin niitä seksuaalisuuden köysiä tai lankoja on useita, joista kukin johtaa omaan alkutekijäänsä. Mutta jottei liikoja oikaise, on ne hyvä ajatella myös toisiinsa kietoutuneita - mikä tekee myös niiden seuraamisesta ja setvimisestä vaativampaa. Tai sitten voisi ajatella yhtä punottua köyttä, johon on liittynyt matkan aikana yhä useampia säikeitä. Se on alkanut ohuesti - aina sieltä ensimmäisistä seksuaalisuutta määrittämään tulevista kokemuksista - mutta paksuuntunut elämän aikana aina sitä mukaa, kun siihen on liittynyt yhä uusia juonteita. Ja jottei maalata liian siistiä kuvaa, niin lopputulemaksi on hyvä ajatella lankakerä, joka on täysin sotkuinen ja useasta eri värisestä langasta koostunut tiivis möntti. Sen setviminen ei ole helppoa eikä yksinkertaista, mutta kärsivällisyydellä ja sinnikkäällä periksiantamattomuudella siitäkin lopulta selviää. Tai ainakin pääsee niin pitkälle, kuin on ylipäänsä mahdollista päästä.
Tykkään ajatuksesta seksuaali-identiteetistä ja ylipäätään identiteetistä sekavana lankakerämönttinä. Siitä en sit oo niinkään varma, miksi ne hienosti toisiina kietoutuneet langat pitäisi setviä irti toisistaan. Entä jos se möntti on just se teos, jota niistä langoista on vuosia rakennettu? Jos pitäiskin vaan tökkiä neulalla (Ooh! Kinkyä!) sitä kerää niin, että se huopuisi tasaiseksi kirjavaksi palloksi, jota ei saa enää repimälläkään rikki?
Näe kerä langoilta.
Tän ehkä tavoittaa helpoiten, jos ajattelee, onko eläimillä tarvetta käsittää seksuaalisuutta? Seksiä? Tarvitseeko ne edes jotain käsitettä, mikä viittaa seksiin? Kieli on se juttu, joka tekee ihmisestä ihmisen. Ja siksi meille seksi ei ole 'luonnollista', vaan aina (myös) jotain muuta. Mitä nyt kukin on siihen liittänyt.
Ihminen on tosiaan siitä hoopo elukka, että se tekee yksinkertaisista asioista itselleen monimutkaisia. 🙂
Viitaten aiempaan primal-höpinääni, mulle parhaita hetkiä seksissä ja seksuaalisuudessa on nimenomaan ne, kun kaikki käsitteet ja konstruktiot häviää. Olipa se sitten rajua peppuseksiä, kunnolla kova piiskaus, jolloin mielessä ei kuulu muuta kuin kipureseptorien laulua tai tajunnan tähtitaivaalle räjäyttävä orgasmi, parasta on just se, kun ei mieti mitään eikä ketään, tuntee vaan. On kipu, on nautinto, on pelko, on riemu hengissä olemisesta, on kiimainen himo ja sen täyttymys. Jos niinä hetkinä kysyt multa mun nimeä, en välttämättä muista sitä. Saati kuka helvetti tätä katselis, jos huoneessa ei olis neljättä seinää.
Ehkä rakas esi-isäni alkuameba, jolla ei ollut seksille nimeä.
Se solu, joka ekana jakautui, ne hiukkaset, joista tuli alkuräjähdys. Olisko ne ylpeitä minusta? Mitä vitun väliä, kun mieli on kivusta js nautinnosta pelkää sähköistä sähinää.
Niin, paitsi sitten jos omien vanhempien suhde on ollut jotenkin ihan vitun toksinen. Silloin on tragedia, että ihmiset tosiaan usein päätyy toisintamaan lapsuuden kodistaan tuttuja malleja parin valinnassa.
Tai entä jos on vaan kasvanut yksinhuoltajan kanssa - ja kuitenkin haluaa parisuhteen itselleen?
Ite aattelen, että aina lähtökohtaisesti parempi kuin pyrkiä toisintamaan jonkun toisen pariskunnan suhdetta - vaikka sitten omien vanhempiensa - on pysähtyä aidosti miettimään mitä ihan itse haluaa elämältään, ja millainen suhde tai suhteet sitä tukis.
Musta tuntuu, että nimenomaan heterot usein päätyy toisintaman vanhempiensa parisuhteita defaultina, eikä se oo välttämättä aina mitenkään hyvä. Queerina taas joutuu tullessaan tietoiseksi omasta sukupuoli-identiteetistään tekemään väkisinkin pesäeroa omien vanhempiensa suhdemalliin (olettaen, että he taas ovat heteroita) - ja se on ihan hyvä.
Ei tarvi olla "Meidän isi ja äiti vol 2". Voi olla niin paljon muutakin. Ihan mitä vaan
"Tää sun pohdinta on tosiaan aika heteronormatiivista."
Joo, olen onnistunu pääsemään turvallisen etäisyyden päähän Butlerista.
Judith. :love:
Lukeneena tiennetkin, että heteronormatiivisuus vahingoittaa myös heteroita itseään. Juuri niin kuin tuossa edellä kuvasin, on heteroja yksilöinä rajoittavaa kuvitella, että ollakseen hetero on oltava sitä tietyllä normatiivisella tavalla - ja yleensä se normi toisinnetaan juuri kotoa, koska mistäpä muualta.
Entäpä jos ei sovi alunperinkään normiin, koska tosiaanon vaikkapa yksinhuoltajan lapsi - eikä näin ollen ole koskaan päässyt kasvamaan normikinkyksi kuuntelemalla oven takana, kun isi "raiskaa" äitiä?
Entäpä jos on homoparin kasvattama hetero? Mitäköhän ääniä sitä silloin onkaan kuunnellut? Hui!
Entäpä jos itselle sopivin suhdemuoto on polyamoria vaikka omat vanhemmat oli monoja? Tai toisin päin!
Entäpä jos dominoivien äitien pojista ei oo pakko kasvaa subipojuja? Entäpä jos joskus niin käy ja se on ok?
Entäpä jos normiheterokodin seksiääniä kuunnelleiden pikku poikien, tyttöjen ja muunsukupuolisten kannattaa kumminkin aikuisina pyrkiä olemaan omia itsejään, mitä ikinä se kenellekin onkaan.
"Itse olen bi, niin mietin, että tää ei nyt oo ihan niin yksinkertaista että kaikki mun seksi aina olis ollu vaan representaatiota sukupuolistereotypioista. Lisäksi olen switch, suhteessa sekä miehiin että naisiin että muihin... eli jos se kaikki mistä seksissä nautin kertoo jotain mun suhteesta sukupuoliin, niin kai just sen, että mulle dynamiikka rakentuu ensisijaisesti suhteessa ihmiseen, ei sen sukupuoleen. 🙃"
Musta identifikaation käsite on hyödyllinen tässä kohtaa, kun aletaan puhua representaatiosta ja toiminnasta (performanssista). Eli identifioitua voi kumpaan tahansa - isään tai äitiin, mieheen tai naiseen. Samoin sitä roolia, mitä ottaa seksissä (siinä missä muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä), voi olla koostettu jommasta kummasta tai osaltaan molemmista. Mutta eikö olisi vähän absurdia ajatella, että olisi kaikkea jollakin hetkellä? Tarkoitan sitä, että silloin kun olet naisen kanssa, etkö "ole" 'jotain muuta' kuin silloin, kuin olet miehen kanssa. Olemisella viittaan kaikkeen siihen, mitä mielessä liikkuu sekä toiminnassa näkyy (tai ei näy - vrt. passiivinen versus aktiivinen, dom vs sub) tuolla hetkellä.
Mä en koe olevani naisen kanssa ollessani jotain muuta kuin miehen kanssa olessani. Mä en myöskään muutu joksikin toiseksi jos harrastan seksiä yhtä aikaa naisen ja miehen kanssa. Mulla on ollut myös muunsukupuolinen puoliso ja silloinkin olin ihan minä vaan.
Mä en myöskään itse asiassa koe olevani, kovin eri tyyppi subina ja dommena. Mä oon switch eli tavallaan molemmat on molemmissa läsnä aina. Kyse on enemmän siitä, mitä päätä repertuaarista milloinkin käytän.
Voisin verrata tätä vaikka siihen, että olen aikoinaan harrastanut kuorolaulamista, ja mulla on ollut parhaimmillaan aika laaja ääniala. Olen lähtökohtaisesti altto, mutta pärjään mezzo sopraanona ja tarvittaessa olen joskus laulanut jopa soprano-osuuksia, vaikka se on mulle hankalaa. Toisaalta pysty yleensä laulamaan tenorien ja jopa bassojen osuuksia. Olen ihan sama laulaja koko ajan, riippumatta siitä, mitä nuottia laulan. Samat äänihuulet soi, sama pää lukee sävelmää.
Toisaalta, jos olen sarjamonogamisesti kesäkuussa heteromiehen X subina ja elokuussa heteromiehen Y subina, niin eihän mun suhteeni näihin kahteen kokonaan eri ihmiseen ole samanlainen vain, koska he nyt molemmat ovat dominoivia heteromiehiä. Nämä hypoteettiset kaksi ihmistä voivat olla todella erilaisia tyyppejä, heidän tapanda dominoida voi olla aivan eri tyyliä, ja he voivat myös representoida heteromieheyttään hyvin eri tavoin. Tietysti minä silloin myös olen "jotain muuta" Y:lle kuin X:lle. Enkä kummallekaan ehkä ihan kaikkea sitä, mitä suhteessa johonkuhun aivan toiseen joskus olen ollut tai joskus voisin olla.
Niin ällistyttävää kuin se ehkä voi ollakin, mä en kohtaa heteromiehiäkään "miessterotyypin" edustajina. En oleta, että Pekka on varmaan ihan kuin Kalle, kun ne on kerran äijiä molemmat. Enkä etsi kummastakaan isääni.
Mä myös toivon, että kaikki mun kumppanit, myös heteromiehet, kohtais minut minuna - ei eksinään saatika äiteinään.
Sen voin luvata, että totisesti olen hyvässä ja pahassa "jotain muuta".
Täytyykö sen kurkkuun tungettavan objektin olla kyrpä, vai saatko nautintoa myös (vihannes)kurkusta, kesäkurpitsasta, porkkanasta, banaanista tai muusta samankaltaisesta objektista?
Kurkut, porkkanat, bananit ja kesäkurpitsat tuntuu kaikki kurkussa eriltä kuin penis, koska penis on joustavaa ja taipuvaa paisuvaiskudosta ja nuo on kaikki joko taipumattomia objekteja tai sit semmoisia, että ne taipuessaan katkeaa. En suosittele tunkemaan mitään näistä kurkuun, aiheutuu vakava tukhtumisriski - ihan eri tavalla kuin peniksestä joka on siinä peniksellisessä kiinni ja siksi aina vedettävissä kokonaisuudessaan ulos kurkusta.
Jos taas olisi olemassa täysin ominaisuuksiltaan penistä vastaava dildo niin kyllä, voisin joskus varmasti syväkurkuttaa sitä huvikseni. Tai esim. peniksettömän partnerin kanssa.
Toisaalta: jos olis sinänsä ihan sama tunkeeko sitä emättimeen tai peppuun dildoa, vihannesta vai penistä, teillä peniksellisillä ei menis kovin lujaa.
Tottakai sillä tyypillä, jossa se elin on kiinni, on väliä. Daah.
Entä saatko nautintoa, jos joku vieras ihminen tukistaa sinua äkillisesti ja odottamatta? Tai tarvitseeko sinun olla seksuaalisesti kiihottunut, jotta nautit tukistamisesta?
Edelleen, yhtä hyvin vois kysyä ihmiseltä, joka kertoo tykkäävänsä pussailusta, että no saatko nautintoa suutelemisesta jos joku random-vastaantulija tulee väkisin suutelemaan kadulla.
Tietysti mä haluan, että mua lähtökohtaisesti tukistaa konsensuaalisesti ihmiset, joista tykkään ja joille oon antanu luvan tehdä sitä mulle.
Mutta itse asiassa mulla on pari sellaista kokemusta, että joku on tukistanut mua yllättäen esim. leikillisesti tai vähän niiku vahingossa (pitkätukka jäänyt kiinni jonkun vaatteisiin tms.) ja nää tilanteet on kyllä usein ollu mulle häkellyttävän seksuaalisia jopa vaikka en olis ainakaan ennen sitä tilannetta tiedostanut tuntevani ko. ihmiseen vetoa.
Ja mä kiihotun tukistamisesta. Se on mulle tosi hyvä esileikki. Edelleen, kysymys "tarviiko mùn olla kiihottunut nauttiakseni tukistamisesta" on hyvin vastaava kuin tarviiko mun olla kiihottunut nauttiakseni pussailusta. Ehkä vähän? Mutta toisaalta se myös todennäköisesti johtaa kiihottumiseen vaikka en aluksi olisi (kovin) kiihottunut.
Haen tässä sitä, että oletan (!) kuitenkin näiden mielihyvää tuottavien juttujen liittyvän jollain tapaa seksuaalisuuteen ja seksuaalisen jännitteen omaavaan asetelmaan. Jos ne ovat puhtaasti fysiologisia reaktioita kipuun - eli saat kiksejä aina, kun sua sattuu tuolla tapaa - niin huh ja vau.
No siis, mä nautin itse asiassa kivusta myös ilman varsinaista seksuaalista jännitettä. Tykkään ns. "kaveripiiskauksista" ja "kaveritukisteluista" yms. Jopa vaniljakaverit on joissain elämänvaiheessa suostunu tukistaan mua kun oon ollu sen tarpeessa (auttaa mm. päänsärkyyn, krapulaan, hartiakipuun, kuukautiskipuihin...) ja mulla on myös ollu kinkykavereita, jotka on siis ollu nimenomaan kavereita, mutta joiden kanssa on joskus leikitty kivulla - ihan ilman D/s-elementtiä. On siinä kyllä tosin voinu tulla orgasmikin. Mutta vars. genitaalista seksiä ei siis oo ollu. Että no... onko se sit seksuaalista vai ei?
Kipu tuottaa mulle nimenomaan fysiologista mielihyvää ja jos en saa sitä eroottisromanttisesta suhteesta (riittävästi) haen sitä muuten.- esim. urheilusta. Satutan myös itseäni, joskus autoeroottisesti, mutta usein myös epäseksuaalisesti esim. stressinhallintakeinona tai (muun) kivun lievittämiseksi. Kipuhan yleensä on parhaimmin lievitettävissä erilaisella kivulla; lähes kaikki ei-lääkkeelliset kivunhoitometodit pohjaavat tähän.
Mä oon siis tosiaan masokisti.
Niiku... silleen oikeesti masokisti. 😉
Tämä performanssi ja "Toinen"-juttu menee aika syvälle psyyken logiikan puolelle, mutta simppeleimmin ilmaistuna voisi sanoa, että se "itse" jolle tämä seksuaaliperformanssi on suunnattu on monesta osasta koostuva: on mielikuva itsestä, millainen minä olen. On myös mielikuva siitä, millainen pitäisi olla. Sekä vielä kolmas 'taho', jolle tämä mielikuva siitä, millainen minun pitäisi olla, on suunnattu. Eli 'katsoja'.
Tämä "Toinen" on siis itsessä oleva, pään sisällä kannettu 'katsoja' - mielikuvatasolla oleva taho, jonka arvioivan katseen edessä verrataan itseä ja sitä, millaisena haluaa tai 'pitäisi' näyttäytyä tälle "Toiselle". Jos tämän haluaisi kertoa konkreettisuuteen perustuvan vertauksen kautta, niin jos seksuaaliaktin tallentaisi videolle, niin kuka olisi se, joka nyökkäisi tyytyväisenä sitä katsoessaan? Jos kokee onnistuvansa olemaan sellainen, jonka "Toinen" hyväksyy, kokee tyytyväisyyttä itseensä. Jos kokee epäonnistuvansa siinä, kokee tyytymättömyyttä ja/tai mahdollisesti ahdistusta, ellei sitten suoria itsesyytöksiä, itsehalveksuntaa, itseinhoa tms. - omassa mielessään.
Esimerkiksi omat vanhemmat, tai toinen heistä, voisi olla tällainen "Toinen". Kuin myös oma partneri - häneen vain on silloin osaltaan projisoitu omia oletuksia siitä, mitä "Toinen" itseltä haluaa ja odottaa.
Juupati juu. Ei tämä nyt ole ihan eka kerta, kun luen toiseksista minuuksissa, mutta täytyy sanoa, että tämä on mun arkiajattelulle aika vierasta. Toki kykenen kognitiivisesti tarkastelemaan itseäni "ulkopuolelta", mikä on välttämätöntäkin esimerkiksi oman toiminnan arvioimiseksi eettisesti. En kuitenkaan oikein näe, miksi tämä olisi nimenomaan seksiaktin kontekstissa erityisen oleellista?
Kuten edellä kuvasinkin, mulle seksissä nautinnollisinta on nimenomaan sellainen irtaantuminen kaikesta tietoisesta ajattelemisesta ja yhtään minkään tarkastelemisesta ulkoapäin. Seksi ja seksuaalinen toiminta on musta parhaimmillaan sellaista hyvin "raakaa" fyysistä ja psyykkistä kokemista, kuin hyvin immersiivinen taidekokemus tai sellainen äärimmäinen, rajoille puskeva urheilusuoritus, jonka aikana ei pysty ajattelemaan muuta kuin hengittämistä ja eteenpäin painamista. Kuin hyppäisi avantoon. Löisi varpaansa kiveen. Tulisi luistimet jalassa taklatuksi kylkeen. Pakenisi palavasta talosta. Puskisi lapsen ulos emättimestään. Ei siinä mieti mitään muuta kuin sitä, mitä tapahtuu.
Jälkikäteen voi toki kelailla mutta... siinäpä sitä samalla mielessään rakentaa niitä toiseuksia ja muita yleisöjä, eikä se musta ole kovin aitoa. Sitä voi yhtenä päivänä väittää itselleen, että yleisössä istuu isäukkoni ja toisena että siellä on Tarja Halonen ja Conan O'Brian. Jos tästä saa hupia päälleen, niin mikäpä siinä. Aina kannattaa uskoa vähintään kuuteen mahdottomaan asiaan ennen päivällistä.
Aina kun olen nähnyt itseni harrastamassa seksiä videolla, olen ollut tyytyväinen näkemääni. Se lienee oleellisinta.
Jos nyt keksin aivan spekulatiivisen ketjun kuvaamaan tätä logiikkaa, niin se voisi kulkea näin: tyttölapsi kuulee vanhempiensa yhdynnän oven läpi, todistaen omin korvin äitinsä voimakkaat ääntelyt. Sittemmin hän katsoo pornoa, jossa kiinnittää huomiota naisnäyttelijän voimakkaaseen ääntelyyn. Harrastaessaan seksiä pojan kanssa ensimmäistä kertaa, hän pyrkii ääntelemään samalla tapaa voimakkaasti, kuin pornonäyttelijä (äidin osuus on tässä vaiheessa jo torjuttu mielestä, sopimattomana muistona). Myöhemmin elämässään tämä nainen kokee seksin omalta osaltaan tyydyttäväksi ja onnistuneeksi silloin, kun hän ääntelee voimakkaasti. Jos mies ei saa häntä voihkimaan kunnolla, "jotain" on pielessä. Ei ehkä osata sanoa mitä, mutta jostain syystä se tuottaa tyytymättömyyttä.
Tässä kuvitteellisessa skenaariossa tyttö/nainen on samaistunut äitiinsä, joka on yhdynnässä isän kanssa - ja tunnusomaisena elementtinä (itseasiassa ainoana, joka tytön tietoon tuolla hetkellä pääsi) oli voimakas ääntely. Myöhemmin tämä ääntely liitettiin (tietoisesti tai tiedostamatta) pornon kautta vastaukseksi siihen kysymykseen, mikä miehiä kiihottaa - tai mitä he haluavat naiselta seksin aikana, kuinka naisen tulisi käyttäytyä. Ja ehkä vasta nyt, jälkikäteen, sen on lopulta tulkittu olevan olennainen osa sitä, mistä isän ja äidin välisessä jutussa oli kyse - mitä isä "halusi" äidiltä. Tästä muodoistui lopulta malli siihen, miten olla naisena miehen kanssa - miten toteuttaa seksiä niin, että olisi 'hyvä' (eli yhtä hyvä, kuin äiti oli isälle). Loppujenlopuksi kyseinen tyttö, myöhemmin nainen, päätyi tietyssä mielessä "ääntelemään isälleen" aina harrastaessaan seksiä.
Eikä tässä ole mitään pahaa tai väärää. Se vain selittää syy-seuraussuhteen yhdelle kyseisen naisen seksuaalisen nautinnon osakomponentille.
Mnjoo... Mallioppiminen toimii niin, että jäljitellään jonkun toisen, usein juuri vanhemman, toimintaa. Mutta jos sama kuvittelemme, että poikalapsi oppii isältään tekemään lihapullia, ja perheen äiti tykkää lihapullista, niin sanoisitko, että "tietyllä tasolla poika oppi tekemään lihapullia äidilleen"? Vai oppiko se ihan vaan tekemään isin mallin mukaan lihapullia - ihan kenelle vaan, kenelle nyt maistuu?
Mitä tulee seksiääniin, niin mun nähdäkseni ne on aika ihmisille aika "lajityypillinen" tapa kommunikoida seksissä partnerille positiivista feed backiä. Mikäli seksiä joutuu harrastamaan hissuksiin - esimerkiksi, jotta omat lapset välttyis käymästä näitä keskusteluja - joutuu panostamaan muihin tapoihin indikoida, että "hyvin sä vedät". Onneksi konstit on monet. Osan niistä äiti kertoi ihan suoraan. 😉
Mitä arvelet, olisivatko vanhempasi sinusta ylpeitä?
Mulle tulee myös mieleen kysymys, oletko jossain vaiheessa ollut tilanteessa, jossa olet ajatellut, ettet ehkä pystyisi enää nauttimaan (ja tarjoamaan?) seksuaalisuuttasi?
Enpä oo tätä kyllä miettiny, mutta mä oletan, että mun vanhemmat olis ja on yleisellä tasolla ylpeitä tai vähintään tyytyväisiä siihen, että mä uskallan nauttia seksuaalisuudestani omaehtoisesti, tabuja ja sosiaalisia normeja kyseenalaistaen. Käytännöistä voisivat olla jyrkästikin eri mieltä kanssani, kyllä. Ja itse aktin tarkastelu olisi heille varmasti äärimmäisen kiusallista.
Samalla sillä, mitä mieltä mun vanhemmat on tai olis mun seksistä ja seksuaalisuudesta ei kyllä ihan aidosti ole mulle mitään väliä. Mä oon ollut aikuinen ihminen jo pitkään. Oon silleen terveesti itsenäistynyt ihminen, ettei mua enää pitkään aikaan ole hetkauttanut, hyväksyykö mun vanhemmat mun elämäntavan ja erilaiset valinnat. Olen aina ollut oman tieni kulkija - ja sellaiseksihan mut toki kasvatettiinkin. Vanhempani ovat kyllä tottuneet ja sopeutuneet siihen, että teen mitä mua huvittaa ja miten huvittaa. Aikuisen lapsen ja vanhempien välllä hyvä suhde perustuu molemmin puoliseen oman päätäntävallan ja yksityisyyden kunnioittamiseen.
Jälleen kerran, ei-heterona sen myös on joutunut kohtamaan tosi aikaisin muutenkin, että lapsen oma seksuaalisuus voi olla omille vanhemmille hämmentävä ja ahdistavakin, vähintään sulattelua vaativa asia. Ja saa olla. En mä elä tätä elämää mun vanhemmille, enkä varsinkaan seksuaalisuuttani ole heille velkaa. Ne vois olla ylpeitä tai olla olematta. Ei muuta mitään. Ei vaikuta siihen, miten itse asiat koen.
Mulle tulee myös mieleen kysymys, oletko jossain vaiheessa ollut tilanteessa, jossa olet ajatellut, ettet ehkä pystyisi enää nauttimaan (ja tarjoamaan?) seksuaalisuuttasi?
Olen ollut, aivan vast'ikään. Se oli hyvin ahdistavaa, koska seksuaalisuus ja nimenomaan seksuaalisuus kanssakäymisessä on mulle iso osa hyvinvointia. Mutta toisaalta uskon, että ajanmittaan seksittömyyteenkin sopeutuisi ja sopeutuu. Jossain vaiheessahan ae todennäköisesti tuulee vastaan, jos elää vanhaksi.
"Itse seksiaktin/-session aikana pyrin tuottamaan nautintoa itseni lisäksi sille, jonka kanssa seksiä teen, joten sikäli toki myös jollain asteella tarjoan performanssia hänelle. Eri ihmiset tykkää tosi eri asioista joten olen aina myös mukauttanut omia seksitapojani suhteessa partneriini. En koekaan, että mun seksuaalinen toiminta heijastaisi mun suhdetta naisiin tai miehiin yleisesti vaan aina siihen kulloiseenkin naiseen, mieheen tai muuhun, jonka kanssa seksiä teen."
Hmm. Osaatko arvella, mistä tämä nautinnon tuottamisen halu voisi olla peräisin?
Täytyy sanoa, että olen kuvitellut lähes kaikkien ihmisten pyrkivän seksissä oman nautinnon tavoittelun lisäksi myös tarjoamaan kumppanille nautintoa. Vastavuoroisuutta pidetään yleisesti hyvän seksin lähtökohtana.
Hyväntahtoiseen vastavuoroisuuten pyrkimisen voisi suorastaan ajatella olevan osa perusinhimillisyyttä; kun minö teen hyvää sinulle, voin odottaa sinunkin tekevän hyvää minulle. Toisaalta toisen ihmisen nautinnon näkeminen ja aistiminen myös tuottaa itsessään välitöntä mielihyvää.
Meillä (ihmiskunnalla) on olemassa vaivalla kehitettyjä menetelmiä, kuten psykoanalyysi, koska tiettyjen säännönmukaisuuksien on todettu vallitsevan valtaosan ihmisten mielissä ja tämän myötä tiettyjen lähestymistapojen (eli menetelmien) on todettu toimivan näiden säännönmukaisuuksien kanssa työskenneltäessä - kun tavoitteena on ollut päästä käsiksi siihen, miksi se mieli on sellainen kuin se on.
Tämän itsereflektioon käännetyn mallin perusta on tuossa ihmismielen toimintatavassa. Tarkoittaen siis sitä, että mikäli mieli toimii tietyllä tavalla, niin mallin pitäisi myös toimia. Se ei tee työtä puolesta, mutta sen pitäisi kyetä toimimaan ohjenuorana sinne asti, että saa ensimmäisistä langanpätkistä otteen. Loput on sitten itsestä kiinni.
Lyhytkestoisia psykoterapioita pidetään vaikuttavana hoitomuotona, koska noin 80% hoitoa saaneista arvioi hoidon päättyessä voivansa paremmin kuin sen alkaessa. Toisaalta ei ole selvää, olisivatko samat potilaat hyötyneet vastaavalla tavalla jostakin muusta terapiamuodosta tai mistä tahansa keskusteluavusta.
Psykoterapiasta kuten ylipätään terapiasta ja keskusteluavusta hyltyvät nimenomaisesti kriisin kokeneet ja/tai ahdistuneet ja masentuneet potilaat. Ei ole näyttöä tai syytä olettaa, että muu väestö merkittävästi hyötyisi "muuten vaan" annetusta psykoterapiasta.
Kinkyksi kasvaminen itsessään ei ole trauma, joka vaatisi psykoterapian kaltaista hoitoa, edes itsehoitoa.
Enkä nyt muutenkaan suoraan vertaisi tätä hahmottelemaasi "metodia" psykoterapiaan sellaisenaan. Tätä keskustelua on ollut ihan hauska käydä, mutta tämä työskentelymalliksi ehdottamasi rakennelma on kyllä minusta vielä raapale.
Toki ihmismieli toimii psykologisesti joidenkin lainalaisuukisien puitteissa, ja näitä malleja on myös pyritty ja jossain määrin kyettykin tieteellisesti jäsentämään. Parhaimmillaankin mallit mielen toiminnasta ovat kuitenkin varsin raakoja "blue printejä" ja yksilöllinen vaihtelu on isoa.
Tässä sun esittämässä hypoteesiraakileessa siitä, kuinka kasvetaan kinkyksi, näen keskeiseksi ongelmaksi, että oletat esimerkkien kautta kaikille hyvin samankaltaisen perhetaustan ja hyvin kaavamaisen reagointitavan.
Minusta sulla jää näkemättä se monimuotoisuus, kuinka erilaisista taustoista ja tulokulmista kinkyiksi tullaan.
-
Ja toisaalta mallisi ei myöskään mitenkään selitä, miksi samankaltaisella kokemuspohjalla toisista - useimmista - kuitenkin tulee vaniljoja?
-
Nämä ovat todella kompleksisia asioita. Minä kiihotuin varmaan about 9-vuotiaana kun luin jotain erittäin ei-seksuaalisia kiusaamis- ja alistamiskohtauksia poikakirjoista. Mistä voi sanoa tuollaisen reaktion nousevan? Noihin aikoihin myös vehtailin muutaman vuoden ajan vuotta vanhemman serkkupojan kanssa ja myöhäisempään teini-ikääni asti pidin itseäni homona. Sitten aloin ihastua tyttöihin ja nykyään olen lähinnä enää teknisesti bi, mieskokemuksista on yli 20v. Seksuaalisuus ei ole betonia, se muovautuu ja muuttuu, ja samalla on pysyviäkin teemoja - mitään yksiselitteistä logiikkaa tuskin on. Varmasti on asioita, mitkä ovat yhteydessä siihen että D/s-dynamiikka on kiihottanut minua jo ennen sukukypsyyttäni, voisin esittää muutamankin valistuneen arvion, mutta pohjimmiltaan juuri tämä asia näyttää aika sisäsyntyiseltä. Mene ja tiedä.
-
Varmasti on asioita, mitkä ovat yhteydessä siihen että D/s-dynamiikka on kiihottanut minua jo ennen sukukypsyyttäni, voisin esittää muutamankin valistuneen arvion, mutta pohjimmiltaan juuri tämä asia näyttää aika sisäsyntyiseltä. Mene ja tiedä.
Nimenomaan, minustakin tämä on vähän tämmöistä "kumpi tuli ensin: muna vai kana" -keskustelua; johtivatko tietyt kokemukset kinkyitymiseen (vaikka olisi muuten mahdollisesti kasvanut vaniljaksi) vai reagoiko tiettyihin kokemuksiin kinkyytymällä, koska nimenomaan oli alun perinkin jotenkin "sisäsyntyisesti kinky"? Jos olisi ollut "sisäsyntyisesti vanilja" olisiko reagoinut toisin?
Samaa ihmettelyä voi käydä esimerkiksi juuri seksuaali-identiteetin äärellä; tuliko esimerkiksi minusta biseksuaali, koska alunperinkin olin sitä sisäsyntyisesti, vai oliko se enemmän sattuman kauppaa, että ensimmäiset seurustelusuhteeni nyt sattuivat tapahtumaan saman sukupuolisten ihmisten kanssa? Toisaalta jos olisin ollut sisäsyntyisesti heterompi en kai olisi alunperinkään alkanut kyseisiin seurustelusuhteisiin? Toisaalta jos kyseiset seurustelusuhteet eivät olisi osuneet kohdalle vaan ekat suhteeni olisivatkin tapahtuneet (vain) poikien kanssa, identifioituisinko nyt heteroksi? Vai olisiko herääminen biseksuaalisuuteen sitten vain tapahtunut myöhemmin? Mene ja tiedä.
Ja ennen kaikkea; onko sillä lopultakaan kokonaisuuden kannalta väliä?
-
Samaa ihmettelyä voi käydä esimerkiksi juuri seksuaali-identiteetin äärellä; tuliko esimerkiksi minusta biseksuaali, koska alunperinkin olin sitä sisäsyntyisesti, vai oliko se enemmän sattuman kauppaa, että ensimmäiset seurustelusuhteeni nyt sattuivat tapahtumaan saman sukupuolisten ihmisten kanssa? Toisaalta jos olisin ollut sisäsyntyisesti heterompi en kai olisi alunperinkään alkanut kyseisiin seurustelusuhteisiin? Toisaalta jos kyseiset seurustelusuhteet eivät olisi osuneet kohdalle vaan ekat suhteeni olisivatkin tapahtuneet (vain) poikien kanssa, identifioituisinko nyt heteroksi? Vai olisiko herääminen biseksuaalisuuteen sitten vain tapahtunut myöhemmin? Mene ja tiedä.
Ja ennen kaikkea; onko sillä lopultakaan kokonaisuuden kannalta väliä?
Jep, erittäin samaa mieltä tästä, osuvasti muotoiltu. On hyvin vaikea sanoa, eikä sillä tunnu olevan niin suurta merkitystä, miksi pohjimmiltaan on sitä mitä on. Minun kohdallani juuri tuo suuntautuminen on hyvä esimerkki: se serkku olisi voinut hyvin olla myös tyttö, mutta sattui olemaan poika ja se sitten varmaan inspiroi myös teinivuosina, mutta toisaalta sen jälkeen tulivat naiset mieleen ja kävi niin että kolmesta suuresta rakkaudestani kaksi oli naisia ja toinen heistä johti pitkään liittoon ja tavallaan suht. kunnialliseen keskiluokkaiseen lapsiperheeseen. On vaikea sanoa, että olisin tietoisesti valinnut yhtään mitään tästä, toisaalta rinnalla on kulkenut koko ajan tämä kiihottuminen dominoinnista ja alistumisesta, mille en vain ikinä oikein löytänyt hetkeä ja ihmistä. Kuka lopulta tietää.
-
On vaikea sanoa, että olisin tietoisesti valinnut yhtään mitään tästä, toisaalta rinnalla on kulkenut koko ajan tämä kiihottuminen dominoinnista ja alistumisesta, mille en vain ikinä oikein löytänyt hetkeä ja ihmistä. Kuka lopulta tietää.
Mulla on aika samankaltainen henkilöhistoria tässä suhteessa. Olin kyllä ehkä jollain tasolla tiedostanut jo aika nuorena, että voin olla romanttisesti viehättynyt myös tytöistä, mutta en silti toisaalta mitenkään aktiivisesti etsinyt tyttökaveria tms. Sitten yläasteaikainen bestikseni tuli minulle kaapista lesbona - ja hyvin pian sen jälkeen tajusin olevani häneen ihastunut. Sehän sitten eteni seurustelusuhteeksi hyvin nopeasti. En kuitenkaan ollut hänestä eroottisromanttisesti kiinnostunut ennen kuin kävi ilmi, että hän voisi olla kiinnostunut minusta. ^-^ Se oli suuri ensirakkaus, mutta samalla hyvin sattuman kauppaa, niin kuin ehkä suuret ensirakkaudet aina. Hän nyt vain osui kohdalle oikeaan aikaan, kun tarve rakastaa ensimmäistä kertaa oli suuri.
Sittemmin minulla oli nuoruusvuosinani muitakin tyttörakkauksia, suhteita poikiin ja miehiin ja olen ollut pitkässä parisuhteessa muunsukupuolisen kanssa. Myöhemmin kuitenkin päädyin naimisiin ja lisääntymään heteromiehen kanssa. Ajattelen, että se olisi ihan hyvin voinut mennä toisinkin, siis että olisi voinut esimerkiksi muodostaa perheen naisen tai vaikka muunsukupuolisen kanssa. Tai olla muodostamatta perhettä ollenkaan.
Yhtäkään seurustelusuhteistani en ole sillä tavalla hakemalla hakenut, että olisin esimerkiksi etsinyt tietyn sukupuolista ihmistä. Kaikki ovat tavalla tai toisella enemmänkin osuneet kohdalle. Toisaalta, jos olisin umpihetero tai umpilesbo, en kaiketi vain olisi alkanut suhteisiin "väärää" sukupuolta edustavien partnerien kanssa? Vai olisinko? Tietääkseni sitäkin on sattunut.
-
Yhtäkään seurustelusuhteistani en ole sillä tavalla hakemalla hakenut, että olisin esimerkiksi etsinyt tietyn sukupuolista ihmistä. Kaikki ovat tavalla tai toisella enemmänkin osuneet kohdalle. Toisaalta, jos olisin umpihetero tai umpilesbo, en kaiketi vain olisi alkanut suhteisiin "väärää" sukupuolta edustavien partnerien kanssa? Vai olisinko? Tietääkseni sitäkin on sattunut.
Tuo kuulostaa erittäin tutulta. Kun olin tajunnut teini-iän jälkeen, että olen jotakuinkin molempikätinen niin tavallaan en ajatellut ihmisiä sukupuolina vaan yksilöinä. Tietysti miesyksilöillä oli tilastollisia rajoituksia, kun eivät motivoituneet pääosin toisista miehistä, mutta silti oli, luulisin, melkoisen ei-heteromainen kokemus ihmisistä. Sitten elämä vei naisiin. Todella vaikea sanoa, mikä tässä on pohjimmaisena ollut. Ja mikä merkitys sillä tiedolla lopulta edes olisikaan? Nyt se selkein impulssi on alistamiseen, mikä on ollut niin pitkään tyydyttämättä, mutta kuka tietää miten jatkossa.
-
Tuo kuulostaa erittäin tutulta. Kun olin tajunnut teini-iän jälkeen, että olen jotakuinkin molempikätinen niin tavallaan en ajatellut ihmisiä sukupuolina vaan yksilöinä. Tietysti miesyksilöillä oli tilastollisia rajoituksia, kun eivät motivoituneet pääosin toisista miehistä, mutta silti oli, luulisin, melkoisen ei-heteromainen kokemus ihmisistä. Sitten elämä vei naisiin.
Joo, juurikin näin itsellänikin. Tavallaan sillä kumppanin sukupuolella kyllä on mulle silleen merkitystä, että koen sen merkittävänä osana ihmisen persoonaa / habitusta, ja viehätyn ihmisten sukupuolirepresentaatioista, mutta mulla on ikään kuin "valmius" viehättyä ihan mistä tahansa sukupuolesta (tai jopa sukupuolettomuudesta).
Siksi myös tää aloitukseen sisältyvä pohdinta siitä, miten oma kinkeys heijastaa omaa suhdetta omaan tai vastakkaiseen sukupuoleen on mulle vähän vieras... Vaikka nyt olenkin pitkään suhteillut yksinomaan miesten kanssa (minkä ajattelen johtuvan ihan siitä, että soveltuvaan heteroon törmääminen on tilastollisesti todennäköisempää kuin soveltuvaan ei-heteroon), niin koen kuitenkin edelleen, että olen suhteissa ihmisyksilöihin, jotka nyt sattuvat edustamaan jotain sukupuolta - en sukupuoliin, jotka sattuvat ilmenemään joissain yksilöissä. 😂🙃
-
Kommentoihin aiempiin juttuihin seuraavan kerran kun pääsen taas pidemmäksi aikaa tietokoneella vastailemaan, liikaa quote-säätöä puhelimelle. Mutta tältä erää voisin kysyä, mihin perustatte tuon ajatuksen synnynnäisestä kinkyydestä? Siis konkreettisesti, tai psykologisesti.
-
Miksi ajattelet, että seksuaalihistoriaa pohtiessa olisi oleellista tavoittaa juuri (varhais)lapsuus, latenttivaihe? Eikö seksuaalisen heräämisen aikaiset komukset esipuberteetissa ja puberteetissa ole tässä suhteessa huomattavasti oleellisempia ja mielenkiintoisempia? Ne useimmat myös pystyvät melko luotettavasti muistamaan, kun taas varhaislapsuuden aikaisia muistoja pitäisin ylipäätään melko epäluotettavina. Eikä siis edes torjunnan vuoksi vaan ihan siksi, että kognitiivisen kehityksen ollessa vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, "aitoja" kestomuistoja ei välttämättämättä ylipäätään muodostu. Käsittääkseni se, mitä varhaislapsuudesta kuvittelemme muistavamme on usein muilta kuultua ja todella vahvasti myöhempien tulkintojen värittämää.
Koska murrosiän seksuaalisuus ei ala kehittyä tyhjälle alustalle, vaan kietoutuu sen ympärille, mitä jo on.
Mitä varhaisempiin kokemuksiin, havaintoihin ja tulkintoihin (mielleyhtymiin) pääsee käsiksi, sitä enemmän voi saada kiinni siitä, mitä siellä oman seksuaalisen toiminnan 'ytimessä' on. Sipulivertausta ajatellen. Eikä sitä ydintä näe, ellei ala kuorimaan niitä kerroksia pois tieltä, jotka estävät (ja suojaavat) sen ytimen koskettamista.
Muistista ja muistoista keskustelu on oma juttunsa. Omat varhaisimmat tietoisuuteen selkeästi saamat muistoni ovat mustavalkoisia. Niitä kauemmat on sitten kehon ja aistien kautta hieman eri tavalla, enemmänkin kokemuksellisesti, välittyneitä.
Toki jos päättää, ettei pidä omia muistojaan adekvaatteina lähteinä, niin sopiihan niinkin tehdä. Siinä voi vaan käydä niin, ettei 'tutkimusmatkailusta' ole kummemmin mitään hyötä, jos jatkuvasti pitää korttia "no ei tämä ehkä kuitenkaan ole totta"-hollilla. Sillä kun on niin kovin helppoa paeta kohdissa, joissa alkaa tuntua epämukavia tuntemuksia. Juuri niitä, joiden takaa paljastuisi jotain arvokasta.
Mikäli sitten puhutaan psykoanalyyttisesta perspektiivistä, niin totuuden ja fiktion erottamisen merkitys assosioinnissa ei välttämättä ole niin olennaista - se fiktio kun on sen samaisen mielen tuotosta, jota halutaan tutkia, kuunnella ja oppia ymmärtämään. Lisäksi se ympäröivän maailman tulkitseminen tapahtuu kuitenkin aina subjektin kautta. Niin kuin idän opeissa voidaan kertoa, elämme unessa.
Otan nyt esimerkin omasta varhaislapsuudesta. Uskallan arvella, että tämä on mielestäsi "mielenkiintoista", kuka ties myös siitä yleisöstä, joka tätä pseudotieteellistä napanöyhtönkaiveluexhibitionistista kirjeenvaihtoa mahdollisesti lukee tai on lukematta. 😉
Omaa osuuttasi tästä kirjeenvaihdosta voit kaikin mokomin nimittää pseudotieteelliseksi napanöyhtönkaiveluexhibitionismiksi.
"En siis ole niinkään huolissani tukahduteista muistoista kuin valemuistoista. "
Minua ehkä kiinnostaa enemmän se, miksi halua(isi)t päästä eroon tuosta narratiivista. Mielen syy-seuraussuhteet on hyvin selkeitä silloin, kun ne saa jäljitettyä. Tai "siltä osin, kuin ne saa jäljitettyä".
Se ei tarkoita vielä, että "kaikki" olisi selitetty sillä yhdellä jutulla.
Sen takana eli aiemmissa kokemuksissa, suhteissa äitiin, isään, sisaruksiin, mieheyteen, naiseuteen, jne. jne. sekä sen rinnalla (ajallisesti ja kehitysvaiheittain) olleissa teemoissa, kuin myös jälkeen tulleissa kokemuksissa on omat tekijänsä, jotka luovat ja muovaavat sitä suhdetta seksuaalisuuteen.
"Toisaalta: onko väliä sillä, onko muisto aito vai "vain" ydinfantasia? Eikö se, että olen (ehkä) luonut tällaisen muiston ja sittemmin ollut siihen kiintynyt, selittänyt itseäni sen avulla, itsessäänkin kerro minusta jotakin? "
Tuo on kiva, kun se on ollut tai päässyt ainakin tietoisuuteen saakka. Sanojen avulla voi päästä jäljille myös niistä jutuista, jotka ovat vaikeammin tavoitettavissa - torjunnan ja sensuurin, 'sopimattomuuden' ja ällöttävyyden vuoksi. Mitä moraalikasvatus on kieltänyt. Mutta joka on siitä huolimatta jäänyt vaikuttamaan, siellä pinnan alla. Ehkä kinkyjen kohdalla tämä on jo sitä puolta, josta ollaan tultu keskivertokansalaista paremmin tietoiseksi - ei pidetä vaikka niitä cnc-leikkejä mitenkään "pahoina" tai "sairaina". Mutta ehkä kaikki ei kykene kuitenkaan siihen, että voisi alkaa etsiä viitteitä tällaisia juttuja kohtaan omasta lapsuudestaan. Viattomuuden ajasta, jolloin kohteina olivat hyvin mahdollisesti ne läheisimmät ihmiset. Ehkä omat vanhemmat, tai sisarukset.
Se voi tuntua epämukavalta.
"Hyvä kysymys. Viitaten aiempaan pohdintaani valemuistoista, en ole varma. Jotta tähön kysymykseen voisi saada autenttisen ja varman vastauksen, pitäisi matkustaa ajassa yli 20 vuotta taaksepäin ja kysyä teinitytöltä, joka olin silloin.
Olen aina tulkinnut tämän muiston itselleni niin, että olin kiihottunut siitä, että tuntematon aikuinen mies osoitti seksuaalista kiinnostusta minua kohtaan ja olisi vieläpä ollut valmis maksamaankin seksistä kanssani.
...
Myöhemmin aikuisena olen joskus ollut tilanteissa, joissa puoliso on puolustanut minua seksuaaliselta häirinnältä esimerkiksi yöelämässä. Näissä tilanteissa on ollut kyllä jotain kiihottavaa, siis nimenomaan niin päin, että omistavasti suojeleva puoliso on näyttäytynyt kiihottavana.
Olen myös joskus itse ottanut vastaavissa tilanteissa vastaavan suojelijan roolin, kun jotain toista naista, joko puolisoani tai ystävääni, on häiriköity, js sekin tuntuu kyllä hyvältä, jopa seksuaalisella tavalla, jopa silloin kun "suojeltava" on vain kaveri. Ylipäätään se, että uskaltaa näissä tilanteissa astua väliin on itsessään voimatrippi. "
Voi olla, ettei alkuperäisen tilanteen kaksi puolta - yhden miehen huomio sinua kohtaan ja toisen miehen (isäsi) suojeleva ja omistava käytös - ole mitenkään täysin toisistaan erillisiä asioita suhteutettuna siihen, mistä sittemmin olet saanut 'kiksejä'. Meinaan siis sitä, että eikö se olisi vähän kummallista, jos merkittävissä kokemuksissa mukana olleet osapuolet eivät jättäisi kukin omaa 'leimaansa' meihin - vaan jotenkin osa tilanteen 'näyttelijöistä' pyyhkiytyisi merkityksettöminä pois?
Torjunta kyllä tekee sitä. Kieltää merkityksiä tapahtumilta, asioilta ja ihmisiltä. Mutta sehän ei muuta sitä, mikä on tehnyt alkuperäisen vaikutuksen ja mikä jatkaa vaikuttamistaan myöhemmässä elämässä.
Harmi kun en nyt pääse (olosuhteiden aiheuttamien rajoitteiden vuoksi) lukemaan noita sun aiempi vastauksia. Mulle tuli olo, että olit aiemmin kertonut jotain sellaista seksuaalisesta käyttäytymisestäsi, joka tuntui resonoivan tämän kanssa mitä nyt kirjoitit.
"Mulla on kyllä myös (varsinkin ollut) raiskauskokemukseen liittyen erilaisia kostofantasioita, osa hyvinkin väkivaltaisia, osa leikillisempiä. En oo oikeestaan ennen miettiny tätä, mutta on mahdollista, että oma sadistinen puoleni kumpuaa ainakin osin sieltä."
Niin, eikös siinä saa sekä purkaa omia aggressiivisia viettejä, että myös hallita tilannetta - eikä olla avuton/puolustuskyvytön/uhri. Sadistin rooli on varsin näppärä.
"Kun esimerkiksi kirjoitan cnc- ja primal-teemasia novelleja, samaistun muuten itse yleensä ennemmän domiin/topiin - silloinkin kun hän on mies ja sub/bottom on nainen. Tää nyt liittyen niihin mielensisäisiin Toiseksiin, varmaankin."
Tuollaisella samaistumisella kirjoittamisen yhteydessä voi olla monenlaisia merkityksiä ja 'funktioita' sinulle. Mutta yhtä kaikki, ne ovat osa kirjoittamisen iloja ja kirjoittajien etuoikeuksia. Menisi analysoinnin puolelle, jos näitä alkaisi pohtimaan.
"Primal-tyylisessä seksissä ja seksuaalisuudessa viehättää toisaalta paljon muutkin asiat kuin "rajuus" ja (mahdollinen, ei välttämätön) cnc-aspekti. Primalhan voi olla myös vaikka tosi hellää. Eniten mua primal-seksissä viehättää just se, että se voi olla ihan mitä vaan, että ikään kuin soljutaan hetkessä siihen, mikä "viettitoiminnan" varassa tuntuu hetkessä hyvältä ja oikealta. Loppujen lopuksi ihminen on eläin. Seksuaalisuus on yksi kanava, jonka kautta eläimeen itsessään voi saada hetkeksi aidon ja pidäkkeettömän yhteyden."
Primal on varmaan juttu, jota lähden kanssa joskus tutkiskelemaan. Jahka sattuu sopiva ihminen vastaan. Cnc vei jo niin hyvin mukanaan.
"Tykkään ajatuksesta seksuaali-identiteetistä ja ylipäätään identiteetistä sekavana lankakerämönttinä. Siitä en sit oo niinkään varma, miksi ne hienosti toisiina kietoutuneet langat pitäisi setviä irti toisistaan. Entä jos se möntti on just se teos, jota niistä langoista on vuosia rakennettu? Jos pitäiskin vaan tökkiä neulalla (Ooh! Kinkyä!) sitä kerää niin, että se huopuisi tasaiseksi kirjavaksi palloksi, jota ei saa enää repimälläkään rikki? "
Nooh, mulle toi on jokseenkin samanlainen kysymys kuin ihmettelisi, miksi pitäisi setviä ja selvittää miten ja miksi on tullut sellaiseksi ihmiseksi, kuin nyt on. Tietysti siksi, jotta voisi ymmärtää itseään ja halutessaan muuttua niiltä osin, kuin katsoo sen tarpeelliseksi.
Ennalta ei juuri kukaan 'katso tarpeelliseksi' muuttua niiltä osin, joista kokee pitävänsä itsestään, tai joita pitää ehkä 'erottamattomana osana' itseään. Tyyliin "minä olen tällainen - x, y ja z." Ja kuitenkin nuo x, y ja z saattavat olla ne pahimmat esteet sille, että voisi kasvaa, kehittyä ja vapautua ihmisenä. Aikaa on kuitenkin vain se elinikä, niin miten sen haluaa elää on jokaisen itse arvioitava. Itse haluan tavoitella vapautta.
Seksuaalisuus on siitä arvokas tutkimisen kohde, että se liittyy niin olennaisesti ihmisenä olemiseen. Enkä tarkoita lisääntymistä, vaan sitä millaisia me ollaan luonteina ja persoonina. Miten ollaan suhteessa toisiin ihmisiin, miten ollaan suhteessa maailmaan. Sitä kautta voi löytää avaimia, jotka avaa yllättäviä ovia sekä omassa mielessä, että elämässä.
Jos persoonallisuutta kuvaisi lankakeristä koostetuksi möntiksi, niin musta ois kivempi, että siitä saa tehtyä vähän enemmän sen näköisen ryijyn kuin itse haluaa - eikä niin, että se on saanut muotonsa vain olosuhteiden pakosta. Ja mitä enemmän sitä mönttiä setvii, sitä enemmän voi saada sisältöä esille ja näkyville - sitä, mikä muutoin olisi siellä mytyn seassa ja keskellä piilossa, unohduksissa.
"Ihminen on tosiaan siitä hoopo elukka, että se tekee yksinkertaisista asioista itselleen monimutkaisia. 🙂
Viitaten aiempaan primal-höpinääni, mulle parhaita hetkiä seksissä ja seksuaalisuudessa on nimenomaan ne, kun kaikki käsitteet ja konstruktiot häviää. Olipa se sitten rajua peppuseksiä, kunnolla kova piiskaus, jolloin mielessä ei kuulu muuta kuin kipureseptorien laulua tai tajunnan tähtitaivaalle räjäyttävä orgasmi, parasta on just se, kun ei mieti mitään eikä ketään, tuntee vaan. On kipu, on nautinto, on pelko, on riemu hengissä olemisesta, on kiimainen himo ja sen täyttymys. Jos niinä hetkinä kysyt multa mun nimeä, en välttämättä muista sitä. Saati kuka helvetti tätä katselis, jos huoneessa ei olis neljättä seinää.
Ehkä rakas esi-isäni alkuameba, jolla ei ollut seksille nimeä.
Se solu, joka ekana jakautui, ne hiukkaset, joista tuli alkuräjähdys. Olisko ne ylpeitä minusta? Mitä vitun väliä, kun mieli on kivusta js nautinnosta pelkää sähköistä sähinää. "
Ihminen elää kielessä. Sen jälkeen, kun siihen on asetuttu, ei siitä ole poispääsyä. Meinaan siis sitä, että pois pääseminen on illuusiota. Ajattelu voi kyllä hiipua taustalle niin, ettei sitä ole huomaavinaan, mutta ei ihminen pääse eroon kielestä - sen käsitteistä ja konstruktioista, jotka jäsentää meille meidän maailman ja todellisuuden. Erottaa seinän, tuolin ja pöydän toisistaan.
Mutta mitä näen tuossa sun kirjoituksessa on reaktio. "Kuka helvetti tätä katselis" sekä "mitä vitun väliä". Ehkä tämä kohta aiheesta ei ole sellainen, joka olisi sulle juuri nyt ajankohtaista ja mielekästä pohdittavaa.
"Niin, paitsi sitten jos omien vanhempien suhde on ollut jotenkin ihan vitun toksinen. Silloin on tragedia, että ihmiset tosiaan usein päätyy toisintamaan lapsuuden kodistaan tuttuja malleja parin valinnassa."
Eiköhän me päädytään toistamaan niitä malleja ihan riippumatta siitä, millaista siellä lapsuudessa oli. Tragedia se on aina. Vähintään koominen sellainen.
"Tai entä jos on vaan kasvanut yksinhuoltajan kanssa - ja kuitenkin haluaa parisuhteen itselleen?"
Sepä vasta traagista onkin, että nykyään alkaa elämään diskurssi jossa jopa kannustetaan hankkimaan lapsia yksin.
"Ite aattelen, että aina lähtökohtaisesti parempi kuin pyrkiä toisintamaan jonkun toisen pariskunnan suhdetta - vaikka sitten omien vanhempiensa - on pysähtyä aidosti miettimään mitä ihan itse haluaa elämältään, ja millainen suhde tai suhteet sitä tukis.
Musta tuntuu, että nimenomaan heterot usein päätyy toisintaman vanhempiensa parisuhteita defaultina, eikä se oo välttämättä aina mitenkään hyvä. Queerina taas joutuu tullessaan tietoiseksi omasta sukupuoli-identiteetistään tekemään väkisinkin pesäeroa omien vanhempiensa suhdemalliin (olettaen, että he taas ovat heteroita) - ja se on ihan hyvä."
Aika olennainen pointti tässä toisintamis-teemassa on se, että se uudelleen eläminen on tiedostamatonta. Sen tajuaa vasta, kun on liian myöhäistä - kun sitä on jo toteuttanut ja toteuttaa edelleen.
"Ei tarvi olla "Meidän isi ja äiti vol 2". Voi olla niin paljon muutakin. Ihan mitä vaan"
Tähän mä en usko. Tuo on mulle vapauden illuusiota, joka on kyllä mieluista egolle, mutta yhtä harhaa kuin "susta voi tulla ihan mitä vaan" sanottuna lapselle.
"Lukeneena tiennetkin, että heteronormatiivisuus vahingoittaa myös heteroita itseään. Juuri niin kuin tuossa edellä kuvasin, on heteroja yksilöinä rajoittavaa kuvitella, että ollakseen hetero on oltava sitä tietyllä normatiivisella tavalla - ja yleensä se normi toisinnetaan juuri kotoa, koska mistäpä muualta."
Heteronormatiivisuus on myös erittäin positiivinen voimavara ihmisyksilöiden kasvun ja kehityksen kannalta.
"Entäpä jos ei sovi alunperinkään normiin, koska tosiaanon vaikkapa yksinhuoltajan lapsi - eikä näin ollen ole koskaan päässyt kasvamaan normikinkyksi kuuntelemalla oven takana, kun isi "raiskaa" äitiä?"
Otan osaa.
"Entäpä jos on homoparin kasvattama hetero? Mitäköhän ääniä sitä silloin onkaan kuunnellut? Hui!"
Tähän ei saa edes vitsinä sanoa "otan osaa".
"Entäpä jos itselle sopivin suhdemuoto on polyamoria vaikka omat vanhemmat oli monoja? Tai toisin päin!"
Mistähän se johtuisi? Se on ainoa, jolla on merkitystä. Kyse ei ole ulkopuolelta tarkasteltavista sosio-kulttuurillisista ilmiöistä, vaan yksilöiden sisäisistä kokemuksista. Merkitysmaailmojen rakentumisesta. Jos vanhempien suhdemuoto vaikuttaa tuon maailman muodostumiseen (kuten se väistämättä tekee), niin huomion tulee silti keskittyä siihen _miten_ se siihen vaikuttaa. Juuri tämän yksilön kohdalla.
Se on sitten laajempi keskustelu, jos alettaisiin tarkastelemaan nykyisellään yleistyvämpien suhdemuotojen vaikutuksia kehittyvien lasten psyykeeseen ja mahdollisiin myöhempiin mielenterveydellisiin ja/tai sosiaalisiin/yhteiskuntaan sopeutumisen vaikeuksiin. Onko niillä mitään yhteyttä ja jos on, onko näissä jotain säännönmukaisuuksia. Syy-seurausketjuja.
"Entäpä jos dominoivien äitien pojista ei oo pakko kasvaa subipojuja? Entäpä jos joskus niin käy ja se on ok?
Entäpä jos normiheterokodin seksiääniä kuunnelleiden pikku poikien, tyttöjen ja muunsukupuolisten kannattaa kumminkin aikuisina pyrkiä olemaan omia itsejään, mitä ikinä se kenellekin onkaan."
Se, mikä on tämä 'oma itse', on aika olennainen juttu määritellä. Koska ihminen ei ensisijaisesti kasva 'omaksi itsekseen'. Se on löydettävä kaiken ylimääräisen alta ja seasta, eikä ole mitään takeita siitä, että etsiessään sitä - tai luodessaan itseään - päätyykin vain vieraantumaan itsestään entistä enemmän. Kun ottaa mallia ja identifioituu milloin mihinkin.
Jokatapauksessa tämänkin keskustelun kannalta on tärkeää erottaa kaksi puolta asiasta: se, mikä on yksilön sisäistä sekä se, mikä on sosiaalista konventiota eli olosuhteita. Jälkimmäiset vaikuttavat edelliseen ja edellisestä tulee sittemmin jälkimmäistä - ihminen kasvaa ympäristössä ja alkaa lopulta uudentamaan sitä - mutta jos puhutaan nyt tämän ketjun teeman mukaisesti yksilön omasta kinkyydestä, siitä miten se on kehittynyt ja miksi, niin silloin pitää ensisijaisesti pysytellä subjektiivisessa maailmassa. Etsiä omasta mielestä, menneisyydestä, muistoista ja kokemuksista niitä sisältöjä, jotka kytkeytyvät seksin, kinkyyden, suhteiden ja miesten sekä naisten välisen maailman määrittelevään (omaan) merkitysten verkostoon.
"Enkä etsi kummastakaan isääni."
Ai tietoisesti?
Vai et myöskään tiedostomatta itse sitä, eli tiedostamattomasti?
"Mä myös toivon, että kaikki mun kumppanit, myös heteromiehet, kohtais minut minuna - ei eksinään saatika äiteinään."
Heh. Toivoa saa!
"Sen voin luvata, että totisesti olen hyvässä ja pahassa "jotain muuta"."
Onko tämä osa sun identiteettiä? Että et (ainakaan - god forbid!) olisi "heteronormatiivinen"?
"Mä oon siis tosiaan masokisti.
Niiku... silleen oikeesti masokisti. 😉 "
Jooh. Ootko koskaan kiinnittäny huomiota siihen, mitä sun mielessä tapahtuu silloin, kun kipu saapuu paikalle? Onko se kuin pelastava poliisipartio, ambulanssi tai palokunta?
"Juupati juu. Ei tämä nyt ole ihan eka kerta, kun luen toiseksista minuuksissa, mutta täytyy sanoa, että tämä on mun arkiajattelulle aika vierasta."
Jos olet Butleria lukenut, niin unohda mitä se on kirjoittanut Toisesta. Sen jutut on ihan käsittämätöntä sontaa, eikä niillä ole tekemistä näiden merkitysten kanssa, mistä kirjoitan.
Tossa kyse on psyyken toiminnan ja sen osatekijöiden kuvaamisesta.
"Toki kykenen kognitiivisesti tarkastelemaan itseäni "ulkopuolelta", mikä on välttämätöntäkin esimerkiksi oman toiminnan arvioimiseksi eettisesti. En kuitenkaan oikein näe, miksi tämä olisi nimenomaan seksiaktin kontekstissa erityisen oleellista?"
Seksiaktissa itseen suuntautuva tiedostaminen voi sisältää kaikkea noita kolmea, mistä mainitsin: käsitystä siitä, millainen minä olen; millainen minun tulisi olla; ja missä määrin onnistun täyttämään tämän odotuksen 'arvioivan kolmannen' (jota nyt nimitetään "Toiseksi") arvioivan katseen edessä. Jos onnistuu olemaan sellainen kuin uskoo että tulisi olla, voi kokea tyytyväisyyttä. Jos ei onnistu, voi kokea tyytymättömyyttä ja itsesyytöksiä (tai mitä tahansa tunteita, mitkä ovat näiden seurannaisia). Se, "kuka" tämä "Toinen" on, on se mielenkiintoinen kohta. Että mistä se on muodostunut, kenelle se seksi on suoritettu. Sanon suoritettu, koska silloin kun sitä arvioidaan - kun peilataan itseä, että onko tämä hyvä, huono, riittävä vai riittämätön - se on myös väistämättä suoritus.
Vaikka sitä ei itse niin ajattelisi, eikä haluaisi ajatella.
Tässä kohtaa siis sana "suoritus" ei viittaa siihen samaan merkitykseen, mihin yleensä viitataan kun sanotaan että joku 'suorittaa' seksiä. Se sama suorittaminen voi olla läsnä ilman, että ihminen millään tapaa tiedostaa sitä - se on hänen tietoisen ajattelunsa tavoittamattomissa ja tunnistamattomissa.
Siksi tuon kysymyksen kysyminen - kenelle seksi on suoritettu eli 'kuka' (mistä muodostunut) tämä "Toinen" on - on niin herkullisen hedelmällinen: sillä voi päästä käsiksi asioihin, mihin ei muutoin olisi mitään mahdollisuutta saada otetta. Jos siis sellaista haluaa ylipäänsä yrittää. Mutta se osa tästä kuvailemastani menetelmästä on ehkä ihan sitä loppupäätä. Ensin ois hyvä selvitellä muita juttuja. Jos ajattelisi ajallisesti, niin mikäli koko jutussa kestäisi 12 kuukautta, niin jossain vaikka 9 kuukauden jälkeen tuo kysymys voisi olla se mikä nostetaan etusijalle.
-
"Kuten edellä kuvasinkin, mulle seksissä nautinnollisinta on nimenomaan sellainen irtaantuminen kaikesta tietoisesta ajattelemisesta ja yhtään minkään tarkastelemisesta ulkoapäin. Seksi ja seksuaalinen toiminta on musta parhaimmillaan sellaista hyvin "raakaa" fyysistä ja psyykkistä kokemista, kuin hyvin immersiivinen taidekokemus tai sellainen äärimmäinen, rajoille puskeva urheilusuoritus, jonka aikana ei pysty ajattelemaan muuta kuin hengittämistä ja eteenpäin painamista. Kuin hyppäisi avantoon. Löisi varpaansa kiveen. Tulisi luistimet jalassa taklatuksi kylkeen. Pakenisi palavasta talosta. Puskisi lapsen ulos emättimestään. Ei siinä mieti mitään muuta kuin sitä, mitä tapahtuu."
Jeh. Tämä itse seksiakti, se mitä siinä tehdään ja miten, on silloin se 'performanssi'. Eli oisko se parempi kuvata teatteriesityksen kautta: se näytös, mitä mennään katsomaan, on performanssi.
Aloin miettimään oisko tuossa vertauksessa syvempääkin yhtymäkohtaa sen kautta, kun katsoja samaistuu näyttelijään ja kokee kokevansa sen tunteen, mitä näyttelijä tavoittelee ilmaisullaan. Eikö silloin ole hetken aikaa ikään kuin 'yhtä' sen performanssin kanssa? Jota havannoi, mutta unohtaa havainnoivansa siltä osin, kuin tunnekokemus valtaa tilan. Mieli on ehkä vielä samaan aikaan tietoinen ja etäinenkin - tyyliin "tämä on vain näytelmää" - mutta jokin osa itsestä on kuitenkin siinä mukana aikamoisen 'välittömänä'/'välittömästi'. Eläytymistä, sillä sitä kutsutaan.
"Jälkikäteen voi toki kelailla mutta... siinäpä sitä samalla mielessään rakentaa niitä toiseuksia ja muita yleisöjä, eikä se musta ole kovin aitoa. Sitä voi yhtenä päivänä väittää itselleen, että yleisössä istuu isäukkoni ja toisena että siellä on Tarja Halonen ja Conan O'Brian. Jos tästä saa hupia päälleen, niin mikäpä siinä. Aina kannattaa uskoa vähintään kuuteen mahdottomaan asiaan ennen päivällistä."
Tai voi vakuutella itselleen, ettei niitä ole? Mikä kellekin on aitoa ja mikä mahdottomuuksia.
"Aina kun olen nähnyt itseni harrastamassa seksiä videolla, olen ollut tyytyväinen näkemääni. Se lienee oleellisinta."
Hehee
Olet siis saavuttanut 'minä-ideaalin'?
(Huomaan, että mitä pidemmälle tämä kirjoittaminen on tältä yöltä edennyt, sitä suorasukaisemman provokatiivisemmiksi ja kursailemattomimmiksi mun vastaukset on käyneet. En tiedä saako noista yhtään kiinni sitä, mitä haen takaa.)
"Mnjoo... Mallioppiminen toimii niin, että jäljitellään jonkun toisen, usein juuri vanhemman, toimintaa. Mutta jos sama kuvittelemme, että poikalapsi oppii isältään tekemään lihapullia, ja perheen äiti tykkää lihapullista, niin sanoisitko, että "tietyllä tasolla poika oppi tekemään lihapullia äidilleen"? Vai oppiko se ihan vaan tekemään isin mallin mukaan lihapullia - ihan kenelle vaan, kenelle nyt maistuu? "
Mallioppiminen on tosi yksinkertaistus verrattuna siihen, että otetaan huomioon mikä merkitys sillä asialla on ja kenelle. Sekä minkä merkityksen kyseinen asia saa ihmisen elämässä.
Jos perheen isä tekee niitä lihapullia kun äiti on tulossa vieraalta paikkakunnalta työkeikalta, ja istuttaa äidin ruokapöytään heti tämän saavuttua, kantaa pöytään perunamuussit ja sen jälkeen oman ainokaisen bravuurinsa, ne lihapullat - saaden äidin reagoimaan ihastuneesti, silmiä myöten syttyen, äänessä syvä rakkaus miestään kohtaan tätä kiittäessä - ja sankarimme pikkupojan seuratessa koko näytelmää vierestä, sivustakatsojana, niin kyllä; tällä tilanteella voisi olla vaikutusta siihen, että poju päätyy opettelemaan lihapullien teon isältään ja tekee niitä jos ei äidilleen, niin elämänsä muille naisille.
Tai sitten kieltäytyy tekemästä lihapullia koko loppuelämänsä ajan.
Tässä ajattelussa - psykoanalyyttisessa ihmiskäsityksessä - uidaan niin paljon syvemmissä vesissä, kuin mihin psykologian oppikirjoissa valmistellaan pulahtamaan.
Seksi, seksuaalisuus, vanhempien välinen suhde mihin lapsi ei pääse mukaan ja jota päästään vasta toteuttamaan myöhemmissä suhteissa perheen ulkopuolella... siinä on niin paljon muuta, kuin vain 'mallioppimista'.
Ja jos on yhtään kiinnittänyt huomiota siihen, miten alle kouluikäiset tytöt ja pojat yrittävät tehdä vaikutusta ja miten he hakeutuvat lähikontaktiin vanhempiensa kanssa, niin vaikea uskoa, että ihan vakavalla naamalla voisi tämän jälkeen väittää, ettei lapsuudella ja myöhemmällä seksuaalisuudella ole yhteyttä.
"Enpä oo tätä kyllä miettiny, mutta mä oletan, että mun vanhemmat olis ja on yleisellä tasolla ylpeitä tai vähintään tyytyväisiä siihen, että mä uskallan nauttia seksuaalisuudestani omaehtoisesti, tabuja ja sosiaalisia normeja kyseenalaistaen. Käytännöistä voisivat olla jyrkästikin eri mieltä kanssani, kyllä. Ja itse aktin tarkastelu olisi heille varmasti äärimmäisen kiusallista.
Samalla sillä, mitä mieltä mun vanhemmat on tai olis mun seksistä ja seksuaalisuudesta ei kyllä ihan aidosti ole mulle mitään väliä. Mä oon ollut aikuinen ihminen jo pitkään. Oon silleen terveesti itsenäistynyt ihminen, ettei mua enää pitkään aikaan ole hetkauttanut, hyväksyykö mun vanhemmat mun elämäntavan ja erilaiset valinnat. Olen aina ollut oman tieni kulkija - ja sellaiseksihan mut toki kasvatettiinkin. Vanhempani ovat kyllä tottuneet ja sopeutuneet siihen, että teen mitä mua huvittaa ja miten huvittaa. Aikuisen lapsen ja vanhempien välllä hyvä suhde perustuu molemmin puoliseen oman päätäntävallan ja yksityisyyden kunnioittamiseen."
Tässä on aika hyvin tiivistetty se, miten yksilönä luo oman 'ideaalikuvan' siitä, millainen haluaa olla.
Sen perusta on kuitenkin siellä vanhemmissa. Vaikka ei välttämättä siltä enää tunnu, kun kokee itsenäistyneensä ja erillistyneensä heistä sekä samalla siitä mallista, jonka aikoinaan (ennen murrosiässä tavallisesti alkavaa voimakasta kyseenalaistusta ja irtipyristelyä) on heiltä omaksunut.
"Täytyy sanoa, että olen kuvitellut lähes kaikkien ihmisten pyrkivän seksissä oman nautinnon tavoittelun lisäksi myös tarjoamaan kumppanille nautintoa. Vastavuoroisuutta pidetään yleisesti hyvän seksin lähtökohtana.
Hyväntahtoiseen vastavuoroisuuten pyrkimisen voisi suorastaan ajatella olevan osa perusinhimillisyyttä; kun minö teen hyvää sinulle, voin odottaa sinunkin tekevän hyvää minulle. Toisaalta toisen ihmisen nautinnon näkeminen ja aistiminen myös tuottaa itsessään välitöntä mielihyvää. "
No nyt kyllä kiersit kysymyksen.
"Lyhytkestoisia psykoterapioita pidetään vaikuttavana hoitomuotona, koska noin 80% hoitoa saaneista arvioi hoidon päättyessä voivansa paremmin kuin sen alkaessa. Toisaalta ei ole selvää, olisivatko samat potilaat hyötyneet vastaavalla tavalla jostakin muusta terapiamuodosta tai mistä tahansa keskusteluavusta."
Jos haluaa alkaa lyhytkestoisten psykoterapioiden "todistetusta vaikuttavuudesta" puhumaan, kannattaa ensitöikseen ottaa selvää millaisia seuranta-aikoja ja kyselemenettelyjä niissä on käytetty.
Itse tein tuon työn aikoinaan. Enkä ole sen jälkeen pitänyt niitä vakavasti otettavina psykoterapiamuotoina. Noiden vaikuttavuustutkimusten valtava tarve ja suosio lähti siitä, että piti saada jenkkilän vakuutusfirmat korvaamaan käynnit. Siinä ohella piti saada brändättyä lyhyemmät, heikommalla pohjakoulutuksella ja vähemmillä terapeuttiin kohdistuvilla vaatimuksilla toimivat terapiat valideiksi vaihtoehdoiksi pitkien, oikeiden terapioiden rinnalle - tai mieluiten tilalle. Koska ei se terapia mitään hyväntekeväisyyttä ole. Samassa rytäkässä kulki vielä nykyinen psykologian popularisointi ja näennäinen tieteellisyydeksi brändääminen: kansa tykkäsi kun tuli psykologiaa käsitteleviä uutisia klikattavaksi.
Psykologialla ja syväluotaavalla psykoterapialla ei sitten olekaan enää paljoa yhteistä maaperää. Jos puhun psykologian maisterin kanssa psykodynaamisesta terapiasta tai psykoanalyysista, sillä ei ole välttämättä käsitystä oikein yhtään mistään mistä puhun. Ellei ole perehtynyt omatoimisesti alan termeihin. Tai jos käännän ilmiöt tosi arkiesimerkeiksi, jolloin ei ole väliä puhuuko kouluttautuneelle vai kouluttamattomalle ihmiselle.
"Psykoterapiasta kuten ylipätään terapiasta ja keskusteluavusta hyltyvät nimenomaisesti kriisin kokeneet ja/tai ahdistuneet ja masentuneet potilaat. Ei ole näyttöä tai syytä olettaa, että muu väestö merkittävästi hyötyisi "muuten vaan" annetusta psykoterapiasta."
Jos ihminen ei ole kiinnostunut eikä sitoutunut itsensä kyseenalaistamiseen ja itsetuntemuksensa lisäämiseen, niin ei varmasti olisikaan sen kummempaa hyötyä.
Pelkkä vastustus (resistanssi) saisi aikaan sen, että henkilö lopettaisi ennen kuin mentäisiin oikeisiin asioihin - niihin, jotka mahdollistaisivat muutoksia.
"Kinkyksi kasvaminen itsessään ei ole trauma, joka vaatisi psykoterapian kaltaista hoitoa, edes itsehoitoa."
Ahaa?
"Enkä nyt muutenkaan suoraan vertaisi tätä hahmottelemaasi "metodia" psykoterapiaan sellaisenaan."
Vertaisi?
"Tätä keskustelua on ollut ihan hauska käydä, mutta tämä työskentelymalliksi ehdottamasi rakennelma on kyllä minusta vielä raapale."
Siinä kyllä näytti olevan aikalailla kaikki tarvittava, mitä viimeksi lukaisin. Myöhemmissä postauksissa taisin lisätä jotain mikä jäi puuttumaan tai oli omasta mielestä huonosti selitetty. Mutta tosiaan ei tämä(kään) malli toimi, jos sitä ei käytä siten kuin sitä on tarkoitettu käytettävän. Aivan kuten mikään terapiakaan ei toimi, jos olettaa, että terapeutti tekisi tarvittavan työn omasta puolesta.
"Toki ihmismieli toimii psykologisesti joidenkin lainalaisuukisien puitteissa, ja näitä malleja on myös pyritty ja jossain määrin kyettykin tieteellisesti jäsentämään. Parhaimmillaankin mallit mielen toiminnasta ovat kuitenkin varsin raakoja "blue printejä" ja yksilöllinen vaihtelu on isoa."
Itseasiassa psykoanalyysin parista löytyy aivan helvetin monisyisiä ja syvällisiä malleja. Eikä niiden perusteella (kuten ei myöskään käytännön elämän havaintojen perusteella) se yksilöllinen vaihtelu ylitä millään tapaa sitä, mikä on yhteistä. Vain vähemmistötapauksissa eli silloin, kun (psykoanalyysin kielellä) henkilön psyykenrakenne poikkeaa normaalineurootikosta, nähdään niitä isompia poikkeamia. Muutoin me ihmiset ollaan niin kovin, kovin samanlaisia.
Mutta en sit tosiaan tiedä, missä labrassa näitä mainitsemiasi tieteellisiä kokeita ihmismielen lainalaisuuksista on tehty. Kun itselle tuo "tiede" ja psykologia ei oikein mahdu samaan lauseeseen.
Jos aihe kiinnostaa yhtään, niin yksi hyvä lähtökohta on tutustua niin kutsuttuihin defensseihin.
"Tässä sun esittämässä hypoteesiraakileessa siitä, kuinka kasvetaan kinkyksi, näen keskeiseksi ongelmaksi, että oletat esimerkkien kautta kaikille hyvin samankaltaisen perhetaustan ja hyvin kaavamaisen reagointitavan."
Väärin. Tuo tulkinta perustuu sinun virheelliseen käsitykseen siitä, mitä esittämilläni esimerkeillä on haettu takaa. Kuten tuossa aiemmin jo kirjoitinkin. Kyse on muuttujista, joiden takana/taustalla oleva sisäinen suhderakenne on se juttu. Kuten niissä kolmiulotteisissa kuvissa, joissa pitää saada katse kohdistettua tietyllä tapaa: jos katsoo vain pintaa, ei näe kuin suttua. Jos hoksaa miten sitä pitää katsoa, näkeekin kolmiulotteisen kuvion ja se suttu tekeekin järkeä.
"Minusta sulla jää näkemättä se monimuotoisuus, kuinka erilaisista taustoista ja tulokulmista kinkyiksi tullaan."
Edelleen väärin. Koko jutun pointti on ollut tuoda esille se, miten jokaiselta löytyy oma tarinansa. Omaan kokemushistoriaan ja merkitysten muodostamiseen perustuen.
"Ja toisaalta mallisi ei myöskään mitenkään selitä, miksi samankaltaisella kokemuspohjalla toisista - useimmista - kuitenkin tulee vaniljoja?"
Ensinnäkin: kirjoitukseni tarkoitus oli esittää malli, jolla voi lähteä tutkimaan omaa seksuaalisuuttaan. Se ei ollut artikkeli, jossa vertaillaan kinkyjä ja vaniljoita kehityshistoriallisesta perspektiivistä. Nyt peräänkuulutat jotain, mikä ei edes kuulunut kirjoitukseni aihealueeseen.
Toiseksi: ajattelet asiaa (edelleen/jälleen) väärästä suunnasta. Se ei ole yksisuuntaisesti ympäristöstä yksilöön - esim. että kaksi homomiestä tuottaa heteron tytön tai kaksi lesboa tuottaa alistuvan miehen, tai tapahtuma X aiheuttaa kinkyyden - vaan yksilön sisäinen kokemusmaailma on se tekijä, joka toimii lopullisesti määrittävänä tekijänä. Ympäristö tarjoaa sille puitteet - ja samalla rajaa muita mahdollisuuksia pois, siltä osin kuin se ei tarjoa niihin tarvittavia osatekijöitä yksilön ulottuville. Koskee myös vanhempia, heidän vuorovaikutustaan ja esimerkkiään (tai vuorovaikuttamattomuuttaan ja esimerkittömyyttään).
-
Ensin saat ala-asteella lumipesun ja sen jälkeen joudut uskovaisen opettajan kiusaamaksi. Tätä jatkuu siihen saakka kunnes pääset yläasteelle turvaan.
Koko yläasteen saat taistella vuotta vanhempia lätkäpelaajia vastaan koska ne ei tykkää sun hymystä. Lopun opiskeluajasta teet niska limassa töitä että rahat riittäisivät ruokaan ja vuokraan.
Armeijassa opettelet 12 kk petaamaan punkkaa, siivoamaan ja nielemään paskaa. Pääset intissä ja tajuat että se naapurin BMW kuski on nussinut sun tyttöystävää koko tämän ajan kun olit kasarmilla.
Saat ensimmäisen kunnon työpaikan jossa joudut selitelemään ensimmäiset vuodet että osaat kyllä tehdä asioita vaikka oletkin nuori ja komea.
Pyörit 5 vuotta Hellsingin yöelämässä ja tajuat että sulla ei ole mahdollisuuksia löytää kaunista vaimoa koska et pelaa jääkiekkoa NHL:ssä.
Päätät että nyt riittää saatana ja haluat purkaa paineitasi piiskaa heiluttamalla. Löydät netistä BDSM-Baarin ja päätät astua sisään synnin pesään. Kuuntelet 1 vuoden #meetoo henkistä hurmosta siitä miten kaikki Valkoiset hetero miehet on sikoja ja he eivät parane tästä sairaudesta ilman turvallisessa tilassa tehtyä kastraatiota.
Rupeat juomaan ja sattumalta tapaat Kontulan ostarilla vanhan luokkakaverisi Pirren jota halusit nussia jo yläasteella. Rupeatte seukkaamaan koska Pirre on myös perverssi ja kaikki menee hyvin niin kauan kunnes Pirre lähtee naapurin turkkilaisen matkaan ja sulta repee perna.
Tämä teksti on 100% kuvitteellinen tarina kuinka kasvetaan Kinkyksi.
-
Ensin saat ala-asteella lumipesun ja sen jälkeen joudut uskovaisen opettajan kiusaamaksi. Tätä jatkuu siihen saakka kunnes pääset yläasteelle turvaan.
Koko yläasteen saat taistella vuotta vanhempia lätkäpelaajia vastaan koska ne ei tykkää sun hymystä. Lopun opiskeluajasta teet niska limassa töitä että rahat riittäisivät ruokaan ja vuokraan.
Armeijassa opettelet 12 kk petaamaan punkkaa, siivoamaan ja nielemään paskaa. Pääset intissä ja tajuat että se naapurin BMW kuski on nussinut sun tyttöystävää koko tämän ajan kun olit kasarmilla.
Saat ensimmäisen kunnon työpaikan jossa joudut selitelemään ensimmäiset vuodet että osaat kyllä tehdä asioita vaikka oletkin nuori ja komea.
Pyörit 5 vuotta Hellsingin yöelämässä ja tajuat että sulla ei ole mahdollisuuksia löytää kaunista vaimoa koska et pelaa jääkiekkoa NHL:ssä.
Päätät että nyt riittää saatana ja haluat purkaa paineitasi piiskaa heiluttamalla. Löydät netistä BDSM-Baarin ja päätät astua sisään synnin pesään. Kuuntelet 1 vuoden #meetoo henkistä hurmosta siitä miten kaikki Valkoiset hetero miehet on sikoja ja he eivät parane tästä sairaudesta ilman turvallisessa tilassa tehtyä kastraatiota.
Rupeat juomaan ja sattumalta tapaat Kontulan ostarilla vanhan luokkakaverisi Pirren jota halusit nussia jo yläasteella. Rupeatte seukkaamaan koska Pirre on myös perverssi ja kaikki menee hyvin niin kauan kunnes Pirre lähtee naapurin turkkilaisen matkaan ja sulta repee perna.
Tämä teksti on 100% kuvitteellinen tarina kuinka kasvetaan Kinkyksi.
XDDDDDD
-
Kiitos Ori! ;D ;D ;D :love:
Ilta pelastettu.
-
Ensin saat ala-asteella lumipesun ja sen jälkeen joudut uskovaisen opettajan kiusaamaksi. Tätä jatkuu siihen saakka kunnes pääset yläasteelle turvaan.
Koko yläasteen saat taistella vuotta vanhempia lätkäpelaajia vastaan koska ne ei tykkää sun hymystä. Lopun opiskeluajasta teet niska limassa töitä että rahat riittäisivät ruokaan ja vuokraan.
Armeijassa opettelet 12 kk petaamaan punkkaa, siivoamaan ja nielemään paskaa. Pääset intissä ja tajuat että se naapurin BMW kuski on nussinut sun tyttöystävää koko tämän ajan kun olit kasarmilla.
Saat ensimmäisen kunnon työpaikan jossa joudut selitelemään ensimmäiset vuodet että osaat kyllä tehdä asioita vaikka oletkin nuori ja komea.
Pyörit 5 vuotta Hellsingin yöelämässä ja tajuat että sulla ei ole mahdollisuuksia löytää kaunista vaimoa koska et pelaa jääkiekkoa NHL:ssä.
Päätät että nyt riittää saatana ja haluat purkaa paineitasi piiskaa heiluttamalla. Löydät netistä BDSM-Baarin ja päätät astua sisään synnin pesään. Kuuntelet 1 vuoden #meetoo henkistä hurmosta siitä miten kaikki Valkoiset hetero miehet on sikoja ja he eivät parane tästä sairaudesta ilman turvallisessa tilassa tehtyä kastraatiota.
Rupeat juomaan ja sattumalta tapaat Kontulan ostarilla vanhan luokkakaverisi Pirren jota halusit nussia jo yläasteella. Rupeatte seukkaamaan koska Pirre on myös perverssi ja kaikki menee hyvin niin kauan kunnes Pirre lähtee naapurin turkkilaisen matkaan ja sulta repee perna.
Tämä teksti on 100% kuvitteellinen tarina kuinka kasvetaan Kinkyksi.
Hyvä oli tarina!
Mulla ensimmäiset alkusysäykset taisi tulla jostain lasten piirretystä, jossa nainen oli sidottuna tolppaan. Siihen liittyi ensiksi hyvin voimakas ajatus, joka ei ollut edes seksuaalinen luonteeltaan. Tätä seurasi toinen ajatus, mikä sitten oli jo seksuaalinen siinä mielessä, että jätti avoimeksi mitä tälle naiselle voisi tehdä - "jotain" kyllä, mutta tuolloin ei ollut tiedossa mitä se jokin voisi olla.
-
Törmäsin jotain muuta etsiessäni tällaiseen muutaman vuoden takaiseen Huffpostin kolumniin, joka mielestäni jossakin määrin liittyy aiheeseen.
J.A. Rock: The Uncomfortable Language of Kink (2016)
https://www.huffpost.com/entry/the-uncomfortable-languag_b_12517148?guccounter=1&guce_referrer=aHR0cHM6Ly93d3cuZ29vZ2xlLmNvbS8&guce_referrer_sig=AQAAAN7ySYha4b-sWJz-6ugo3tbywcqoudN9rAw6xK4BnpE7k2p_R7WVAx2GC0rlx7VZ7bu17mE30GMswbruK7DkIPyopcvSaTVbl4IQ-bCfZ5shzzixdDDpY3MiNhZjRBxzPH_jZMruMq7ZPfS1l7ZMx3ggz0IXhCHTxvJrtHrL5FGU (https://www.huffpost.com/entry/the-uncomfortable-languag_b_12517148?guccounter=1&guce_referrer=aHR0cHM6Ly93d3cuZ29vZ2xlLmNvbS8&guce_referrer_sig=AQAAAN7ySYha4b-sWJz-6ugo3tbywcqoudN9rAw6xK4BnpE7k2p_R7WVAx2GC0rlx7VZ7bu17mE30GMswbruK7DkIPyopcvSaTVbl4IQ-bCfZ5shzzixdDDpY3MiNhZjRBxzPH_jZMruMq7ZPfS1l7ZMx3ggz0IXhCHTxvJrtHrL5FGU)
Erityisesti itseäni kosketti tämä kohta:
Words like submissive, slave, master, owner, property, etc. have different meanings in the kink world than they do in the real world, absolutely. But these words get their weight and their power from a larger context. And to be very clear, in kink, it’s not always a matter of creating a “game” or a “fetish” around a serious issue. Often it’s about using kink to confront that issue, and reclaiming power over an event or legacy that has held power over you. A rape survivor may use rape play to reclaim a sense of agency — to explore the idea of being helpless and brutalized in a context where they do have ultimate control over the situation. A black submissive or bottom might use race play to subvert real life racist institutions by being the one who sets the terms and limits of a racially charged scene.
^Koen, että itselleni BDSM:ssä yleisesti, mutta erityisesti submissiiviseksi asettumisessa, CNC:ssä ja rape playssä jne. on kyse nimenomaan suurelta osalta kyse tästä haltuun ottamisesta. Tällaisten kokemusten simuloiminen turvallisen partnerin kanssa pohjimmiltaan omilla ehdoilla ja omissa sovituissa rajoissa auttaa käsittelemään, kohtaamaan ja kokemaan jollain tavalla hallittavaksi ja kestettäväksi asioita, jotka itsessään ovat uhkaavia, pelottavia ja traumaattisia.
Kääntäen konsensuaaliseen dominointiin ja erityisesti sadismiin liittyy omassa mielessäni vastaavalla tavalla mahdollisuus käsitellä turvallisesti omia aggressiivisia ja väkivaltaisia haluja ja viettejä. Lähtökohtaisesti tämän puolen tunnistaminen ja tunnustaminen itsessä voi olla hyvinkin ahdistavaa, mutta BDSM tarjoaa esimerkiksi sadistiselle halulle satuttaa ja seurata "uhrin" reaktioita tai käskyttää, alistaa ja nauttia vallan tunteesta ei-haitallisen kanavan.
Ajattelen, että todennäköisesti kaikilla ihmisillä on sisällään jonkinlaisia tarpeita sekä dominointiin että submissioon, sadismiin että masokismiin liittyen, ja todennäköisesti useimmilla ihmisillä näihin tarpeisiin myös liittyy seksuaalisia jännitteitä. Uskon, että tämä liittyy jo lajimme evolutiiviseen historiaan, eläimelliseen puoleemme, jos niin halutaan sanoa. Lähtökohtaisesti tämä on melko iso tabu, eivätkä varmasti läheskään kaikki ihmiset tunnista tai voi itselleenkään saati muille myöntää näitä tarpeita itsessään. Riippuu varmasti myös paljon itse kunkin synnynnäisistä tempperamenttipiirteistä sekä henkilöhistoriasta, kuinka paljon näiden tarpeidensa kanssa on joutunut (tai päässyt) tekemisiin, ja miten ne omalla kohdalla ensisijaisesti presentoituvat (eli samaistuuko henkilö enemmän dominoivuuteen vai submissiivisuuteen, masokismiin vai sadismiin, esimerkiksi). Se, ketkä kanavoivat tämän kaiken juuri BDSMään on varmasti osaltaan myös puhtaasti sattumaa. BDSM:n piiriin tiensä voivat löytää ne ihmiset, joille tällainen konsepti ja/tai yhteisö ylipäätään kulttuurisesti on tarjolla.
Nature vs. nurture -jaottelun osalta kallistun siis sille kannalle, että se, minkä kulttuurisesti tunnistamme "kinkyydeksi" lienee oikeastaan ihmisille lajityypillistä käytöstä (nature), mutta se, millaiset kortit itse kullekin jaetaan vaikuttaa siihen, kuka sattuu elämään tätä puolta itsessään todeksi "kinkynä" (nurture).
-
Tai kuten isoäitini tapasi kommentoida post-moderneja kulttuurivirtauksia:
Joutavilla pittää jotakin olla.
:love:
-
Tai kuten isoäitini tapasi kommentoida post-moderneja kulttuurivirtauksia:
Joutavilla pittää jotakin olla.
Toinen muunnelma: joutaville jottain hommoo.
Mr B
-
Jeh, tuosta on tullut kirjoitettua aika paljon tälle foorumille samalla, kun on tehnyt sitä omaa matkaa näiden mieltymysten parissa. Sosiaaliset konventiot sekä sisäistetyt arvot/normit (mukaanlukien "yliminän" käsite psyykkisenä toimijana) on osatekijöitä siinä yhtälössä, joka määrittää minkä verran on itselle sallittua tuntea, kokea ja ajatella. Tuota yhtälöä voi lähteä muokkaamaan bdsm:n / kinkyilyn avulla. Lopputuloksena oleva vapauden aste voi kasvaa - ainakin silloin, kun pääsee pelkästä toistamispakosta (oli se sitten trauman tai narsismin sanelemaa) pidemmälle.
Tuo seksuaalisuuden liittyminen tiettyihin toimintoihin, tilanteisiin, asetelmiin ja sanoihin on sitä teemaa, josta olen tässä threadissa kirjoittanut. Ilman tätä liittymistä kyse on jostain muusta - jostain, missä ei ole seksuaalisuutta mukana. Silloin se palvelee muita tarpeita tai viettejä.
Mutta miksi seksuaalisuus on liittynyt asiaan X?
Milloin se on tapahtunut? Miten se tapahtui?
Tätä on (ainakin minusta) todella mielenkiintoista selvitellä. Ne vastaukset kertovat itsestä niin paljon - ehkä enemmän, kuin mitä muita reittejä olisi koskaan kyennyt ymmärtämään.