BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 19.07.2020, 21:43
-
Vastuullista väkivaltaa
Yksi BDSM-piirien tarkimmin vaalittuja teesejä on, ettei sadomasokismilla ole mitään tekemistä väkivallan kanssa. Harmi vain, ettei se tarkalleen ottaen pidä paikkaansa.
Kun ihmistä pidellään pahoin, sitä jumalauta pidellään pahoin. Suostumus ei vesitä vastuuta eikä mitätöi syitä siihen, miksi tätä ihka oikeasti tehdään. Väitän, että perimmäinen syy on kuin onkin väkivallassa, joka eittämättä käsitteenä on sangen raskaasti arvolatautunut. Sellaisenaan se ei välttämättä vielä tarkoita muuta kuin toiseen kajoamista ja kaltoinkohtelua.
Ja sitäkös ihmiset rakastavat. Kirjat, joissa joku tapetaan julmasti, myyvät parhaiten. lltapäivälehdillä on kissanpäivät joka kerta kun jotakuta on kotosuomalaisin konstein kidutettu, koska me tahdomme tietää jokaisen karmivan yksityiskohdan. Sotia ei suinkaan setvitä silkkaa isänmaallisuutta tai historiannälkää, vaan siitä kutkuttavasta kiihkosta miten hirveitä asioita niissä on tapahtunut. Kerta kaikkiaan, ihmiselle ei mikään ole yhtä loputtoman kiehtovaa kuin toiselle ihmiselle aiheutettu kärsimys. Kaikki rakastavat Hitleriä.
Tekstiä työstäessäni pyysin muutamaa sadistia kuvailemaan, miksi he haluavat satuttaa. Vastaukset mukailivat pitkälti samaa diskurssia kuin dominoivien/sadistien sessiokertomuksissa paljon käytetään: kertoja kyllä vaihtuu, mutta varsinainen kuvauksen kohde on edelleen kivun vastaanottaja. Useimmat kun projisoivat halunsa toiseen, viitaten siihen miten nauttivat tämän reaktioista. Ja takuulla nauttivatkin! Mutta missä on se itse joka lyö, omine tunteineen ja reaktioineen? Tahto tehdä niitä pahoja juttuja. Aniharvoin oikein missään, muuten kuin murisevana ja penetroivana tarkkailijana, näkijänä ja tekijänä enemmän kuin kokijana.
Viime aikoina on kuitenkin alkanut kuulua kummia. Monet naiset ovat kirjoittaneet fantasioistaan kuvaten jopa sadististen tuntemustensa valtaan heittäytymistä ja kokemista nimenomaan omassa kehossaan ja mielessään - naisellinen sadismi saa ollakin väkevää ja virtaavaa olematta vaarallista. Mutta mitä seuraisikaan, jos protagonistina palloilisi satuttamisen himossaan ja hurmassaan haavoittuvainen herrasmies? Mies, joka saattaisi sadistisen himonsa huuhtomana tarvita jopa kumppaninsa tukea. Herranjumala miten nopeasti seurapiirigiljotiini sivaltaisi siltä pään poikki..! Kyseessä on oltava joko hullu saatana, tai sitten pelkkä pilipalipilotti, jolla ei Aitoihin Hommiin ole edellytyksiä lain. Eihän kerta kaikkiaan käy, ettei mies pystyisi tönöttämään tunteidensa tuulissa tuumaakaan taipumatta. Hienoa herkkyyttä ja hellyyttä toki on herrojenkin hengentuotoksissa aiempaa enemmän havaittavissa, mutta vastaavaa heittäytymistä ja omakohtaista kehollisuutta niissä harvemmin yhä on.
Tähän asenteelliseen itsehillinnän vaatimukseen törmäsin etsiessäni keskusteluja tilasta, johon D/sadisti satuttaessaan uppoaa. Tiedättehän, se vastaava nautinnollinen avaruus, josta puhutaan alistumisen yhteydessä luontevasti tämän tästä. Kosolti en ketjuja löytänyt, ja monissa kannanotoissa koettiin kyseinen tila ennen kaikkea kielteisesti. Oltiin kovasti huolissaan kykeneväisyydestä pitää tilanne hallinnassa, jos sillä tavalla tiloihinsa humpsahtelee.
Eikö se ole vähän paradoksaalista? Kiivaasti kiistää sadismin pohjautuvan väkivaltaan, mutta kuitenkin olettaa tietty todellisen väkivallan vaara siihen sisäänrakennetuksi. Että jollei olla alituisesti valppaana, se pimeys voi riistäytyä käsistä kuin metsäpalo konsanaan ja sitten käy kauheita. Mutta eihän uppoutuminen ja flow millään muotoa tarkoita tajunnan hämärtymistä. Päinvastoin, esimerkiksi esiintyessähän kehon huumaavat hormonit edesauttavat nimenomaan äärimmäistä skarppiutta. Jälkeenpäin ei välttämättä muista tilanteesta paljoakaan, mutta hyvin epätodennäköisesti on tullut käyttäytyneeksi mitenkään hallitsemattomasti. Niin kauan kuin järki ja moraali päätä pakottavat, en usko että sitä sattuu kinkyillessäkään.
Lisäksi sisäinen suitsiminen tuntuu leimaavan vahvimmin miesten sadismia. Voiko olla, että tässä lähisuhdeväkivallan luvatussa maassa varsinkin naista lyövä mies on siksi demoninen ja vastenmielinen otus, ettemme kaikkine sarvineen ja hampaineen siedä sitä silmissämme edes näin pimeissä nurkissa? Käytöshäiriöinen koira, joka väistää piikin kinkyilemällä kylmänviileästi ja kivenkovaa korostetun konsensuksen kera, ikään kuin mitään halua ei olisi olemassakaan ennen suostumuksesta saatua vapahdusta. Mutta autapa jos kovin kamalasti kiihkoutuuu ja vielä julkeaa sen sanoittaa..! Miksi ihmeessä näin, jos sadomasokismilla ei kerran ole mitään tekemistä totisen seksuaalisen väkivallan kanssa?
Siksi että sillä on. Mekanismihan on käytännössä katsoen sama, ainakin mitä tulee fyysisen kivun tuottamiseen. Tekee mieli hallita toista, olla sille ilkeä ja laittaa se kärsimään. Näin toimitaan, nähdään omin silmin että vaikutus on toivottu, mistä seuraa mielihyvää tai vähintään jonkinasteista tyydytystä. Onhan se vähän visto veistellä hakkaavansa siksi että huvittaa ja vieläpä oikeen mukavasti panettaa siinä puuhastellessa, mutta sillainhan se monesti menee. Ratkaiseva eroavaisuus on, estäisikö suostumuksen puute toiminnan, siitä kiihottumisen ja loppuviimein koko hela hässäkästä saatavan mielihyvän: onko moraali väkivaltaisia viettejä vahvempi vaikutin. Konsensuaalisessa BDSM:ssä se aina on, seksuaalisessa väkivallassa teon moraalittomuus saattaa taas jopa katalysoida koko kauheutta.
Tästä näkökulmasta yksi miespuolisen sadistin kuvaus oli minusta erityisen tarkkanäköinen ja kaunis:
"Mulle se on lupa tutkia ja ammentaa mun synkkyydestä ja täysin kanavoida sitä suhun. Saan ottaa sen osan itsestäni esiin, joka normaalisti on kaikkien konventioiden ja kohtuullisuuden ja moraalin rajojen sisälle aidattuna. Just sitä että se ei ole rooli mulle vaan se on rehellinen osa mua vaikkakaan sitä ei voi missään muualla tuoda esiin kun sun kanssa ainakaan tuossa mittakaavassa."
Vastuullista väkivaltaisuutta. Sitä, että todella tiedostetaan ja tunnustetaan viehtymys väkivaltaisiin tekoihin, sekä (seksuaalisen) nautinnon saaminen niistä sadismin lähtökohdaksi. Siinä konsensuaalisessa kaltoin kuhertelussa toisen reaktiot nousevat keskeiseen rooliin, mutta eivät ne herranjestas mistään tyhjiöstä tupsahtele täyttämään tarkoitustaan. Väkivallasta innostuminen ei ole ollenkaan tavatonta eikä väärin. Joku pelaa räiskintäpelejä, toinen ahmii true crimeä ja kolmas voi sitten vaikka virittyneenä viillellä vastinparejaan. Kun hyvät tyypit haluavat kiduttaa muita, ne etsivät siihen eettiset konstit.
Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.
(https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=32777;type=avatar) Kirjoittaja: pikkusisko
-
Näin niinkun pohjalle, en ole hetero, mutta olen länsimaisen yhteiskunnan arvosopassa kasvanut cismies.
Väkivalta on ollut miehen mitta ja leipä vuosituhansien ajan. Länsimaisen median kärjessä on pitkään ollut Yhdysvallat, joka oman historiansa johdosta on ollut pitkään seksualisuutta demonisoivan puritaanisen ajattelun vallassa. Vihollisia saa niittää kaikin mahdollisin keinoin niin kauan kun nännit pysyvät piilossa. Väittäisin että osatekijä siinä että sadismista seksuaalista mielihyvää saavan miehen nautonnosta ei ole vieläkään helppoa, saati yleistä, puhua, on heteroseksuaalisen miehuuden malli.
Perinteisesti miehen tulee elättää perheensä ja olla alati valmis suojelemaan sitä ja kotimaataan väkivallalla. Suojelijan käyttämän väkivallan tulisi kohdistua ulospäin, ulkoisia uhkia kohtaan. Aiempina aikakausina myös valloittajana toimiminen on ollut hyväksyttyä ja ihailtua, mutta nykypäivänä korostuu väkivallan käyttäminen ja vastakohtaisesti sen kohteeksi antautuminen pyytettömistä syistä. Heikompia puolustetaan, hyökkääjä tulee taltuttaa. Ja mikä sen haavoittuvaisempaa ja suojeltavampaa kuin nainen, miehen vastakappale perinteisessä perheessä.
Tällaisella lähtökohdalla hetero-oletetun miehen kohdistama väkivalta kumppaniaan kohtaan tuomitaan jyrkästi ja herkästi. Entä sitten mies joka harrastaa väkivaltaa kumppaniaan kohtaan seksuaalista mielihyvää tavoitellen? Tässä väkivaltaa käytetään oman edun tavoitteluun, heikompaansa kohtaan. Kaikin puolin ollaan menossa miehen mittapuuta vastaan. Kinkyt ovat edelleen laajalti kaapissa laajemmalta yhteiskunnalta. Janten laki kuvaa Fennoskandiassa yleistä sosiaalista painetta olla erottumatta massasta hyljeksynnän pelossa. Paine olla tunnustamatta omaa osaansa omasta seksuaalisuudestaan näkyy myös meidän pieneen soppeemme.
Itselleni tuli yllätyksenä se, että en ole koskaan kirjoittanut siitä mitä minun omassa pääkopassani tapahtuu kun satutan. Kohteen reaktioiden kuvaileminen, ja sen eritteleminen mikä niissä on minulle niin kutkuttavaa, on todella helppoa minulle. Onhan se ulkoinen tapahtuma, eikä sen pukeminen sanoiksi ole samalla tapaa haastavaa kuin omien monimutkaisten tuntemuksien ja mielihalujen jäsentäminen sanoiksi.
Lopuksi muutama sana omasta nautinnostani. Oman sadismini löysin vasta muutamia vuosia sitten, mutta suhteeni siihen on ollut tähän mennessä todella mutkaton. Taivun demiseksuaalisuuden suuntaan, joten seksuaalisuuteni rajautuu muutenkin tunnesiteellisiin ihmissuhteisiin. Yksi päällimmäisistä tunteistani satuttaessani, ollessani julma ja piittaamaton, lytätessäni toisen mytyksi niiskuttavaa, limaa valuvaa verestävää haavoittuvuutta, on rakkaus. Pahoinpitäminen on minulle kiintymyksen osoitus, kuten myös vastavuoroisesti heikkouksiensa minulle paljastaminen on kallein lahja jonka voin saada.
Seassa on myös kosolti intohimoa. Väkivallan käyttäminen on huumaavaa. Se täyttää koko tietoisuuteni, tihkuu ulos saumoista. Hurma nykii kohti rajoja, sekä omiani että satutettavan. Tähän liittyy myös ajoitellen pelkoa. Mitä jos teen jotain peruuttamatonta? Pelko on riskejä ottaessa terve tunne, pikkusiskon mainitseman hormonaalisen skarppiuuden kaverina se auttaa olemaan ottamatta turhia riskejä.
Fysiologiset reaktiot ovat joskus myös hauskoja. En juurikaan saa erektioita toteuttaessani sadistisia mielihalujani, vaikka se onkin minulle vahvasti seksuaalinen kokemus. Vaikka puuhatessa ei tulisikaan tehtyä mitään pelehtimiseen liittyvää, kehoni ennakoi tilanteen päätymivän yhdyntään. Terskan limakalvo käy ylikierroksilla, ja sadisminjälkeistä kiimaa saa useimmiten olla siivoamassa vaikka pää on ollut koko jutusta sitä mieltä että ei tässä mitään tulla tekemään.
-
Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.
Tai sit ei. >:D
*pusipusijasillai* ;D
-
Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.
Tai sit ei. >:D
*pusipusijasillai* ;D
Stoge senkin höpsö, totta kai voi :-*
Tuo meidän kaappikulttuurimme on itse asiassa aika hyvä havainnollistus. Aivan varmasti on masokistin helpompi julki tulla: se että tykkää ottaa turpaansa herättänee ummikoissa lähinnä huvittunutta ihmetystä ja pahimmillaankin vain sääliä. Mutta jos tykkääkin turpaan antaa, on heti mahdollinen uhka muille, ja siinä on sitten jo heti työpaikat ja ihmissuhteet höllemmässä. Ehkä se on sitten se jotensakaan aktiivinen toimijuus joka tekee potentiaalisen psykopaatin. Jos istuu illat lukemassa sitä Seppo Jokista niin ei siinä vielä vaaran tunne kovin suureksi kasva. Sen sijaan aina jaksaa joku olla huolissaan niistä, jotka istuvatkin päivät pitkät pistämässä porukkaa pakasteeksi pelimaailmassa.
//oivallus. Hämmentynyttä huvittuneisuutta herää, kun rökitystä kaihotaan naiselta. Sääli ja huoli taas, kun kipua kaivataan ja saadaan antamaan mies. Koska sehän voi olla oikeasti vaarallista :o
-
Kiitos pikkusisko jälleen ihanasta ja avartavasta kolumnista ❤️
En ole ihan hirveesti vielä päässyt, uskaltanut ja halunnut tutustua tällaisiin puoliin itsessäni tai toisissa. Molempiin suuntiin kuitenkin huomaan vahvaa vetoa; hakattavaksi ja hakkaajaksi.
Olen myös huomannut vaikeuden puhua kumppaneiden kanssa niistä tunteista, joita juurikin hakkaajana olo saa aikaan(vaikka olenkin nainen, enkä siis hakkajanakaan "vaarallinen") . Kumppanit(lähinnä miehet) eivät joko osaa, tunnista itsessään tai uskalla puhua niistä tunteista, mitä heissä herättää sadismin toteutus. Enkä siis itsekään uskalla avautua siitä, mitä omassa päässäni liikkuu sen suhteen.
Ihan pienen pienesti tätä arkkua on saatettu päästä avaamaan viime aikoina ja toivottavasti tämä ja tämän suuntaiset kirjoitukset edesauttavat tätä keskustelua eteenpäin, sillä näistäkin tunteista olis tärkeä puhua ihan ääneen ja oikeilla sanoilla ❤️
-
Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.
Tai sit ei. >:D
*pusipusijasillai* ;D
Stoge senkin höpsö, totta kai voi :-*
Kyl noita keissei riittää missä ei oo enää ollu meno turvallista kanssa olennoille.
Kaikilla ei oo kaikki muumit laaksossa, eikä kaikilla pysy oma meno hanskassa.
-
Hyvä kolumni, kiitos. Se, että sadisti kiihottuu myös ei-konsensuaalisesta väkivallasta ei tarkoita sitä, että hän sellaista tekisi.
-
Muuttasin ton muotoon et vaikka sadistit kiihottuu myös ei konsensuaalisesta väkivallasta se ei tarkoita että kaikki siihen ryhtyisivät.
Koska kaikilla ei omat vietit pysy hallussa. Sadismi ei oo tässä mikään poikkeus.
Musta vaarallinen näkökulma et hei ei tää vietti vie KETÄÄN mukanaan niin et tulee vahinkoa.
Ja kyllä saan nautintoa itse kanssa kivun tuottamisesta.
-
Mielestäni ei ole tarpeen kirjoittaa jokaiseen viestiin disclaimeria, jossa muistutan, että maailmassa on myös pahoja ihmisiä, vaikken minä sellainen ole. Tulee vähän oman itsensä mainostamisen maku :)
-
:))
En mä sua täs meinannu turvallisena kivun tuottajana mainostaa tai itteeni.
Se ei ollu se pointti.
Vaan et sadsimi viettinä/ominaisuutena ihan samalla linjalla muiden kanssa.
Osa handlaa, osaa ne vie.
Lähinnä tohon pikkusiskon komenntiin et voi tehä niin paljon ku lystää ilman et vaaraksi muille.
Ite oon vahvasti eri mieltä tosta.
Ei meil ois esim. raiskauksii jos kaikki handlais viettinsä.
Tai alkoholismii.
-
Kyllä, olen samaa mieltä. Kaikki eivät voi toteuttaa sadismiaan niin paljon kuin sielu sietää. stoge, rauhoitu!
-
;D
Nyt se veitsi piiloon!
(sori oli pakko, mut en mä pahalla :love:)
-
Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.
Tai sit ei. >:D
*pusipusijasillai* ;D
Stoge senkin höpsö, totta kai voi :-*
Kyl noita keissei riittää missä ei oo enää ollu meno turvallista kanssa olennoille.
Kaikilla ei oo kaikki muumit laaksossa, eikä kaikilla pysy oma meno hanskassa.
Jep. Ja se johtuu siitä että ne on sillä tavalla hulluja tai piittaamattomia, ei siitä että ne on sadisteja.
En sanonut, että voi tehdä niin paljon kuin lystää ilman että on vaaraksi muille. Sanon, että voi nauttia niin paljon kuin sielu sietää, olematta pelkästään sadistisen mielihyvänsä tähden kenellekään uhka. Sitten kun se pimeä uhka nousee, keskustellaankin jo muista ominaisuuksista kuin sadismista.
-
Samaa mieltä et se koettu nautinto ei oo uhka kellekkään.
Se miten se nautinto saavutetaan sit ihan eri asia.
Sosiopaatteja löytyy joukostamme yllättävän paljon. Se kuinka hyvin sen puolen pitää piilossa on sit jo ihan eri asia.
Mut joo suurimmasta osasta sun kaa täysin samaa mieltä. Toi vika lause vaan särähti omaan korvaan kans.
-
....Sitten kun se pimeä uhka nousee, keskustellaankin jo muista ominaisuuksista kuin sadismista.
Niin. Tai sitten tässä ketjussa puhutaankin sadomasokismista tai hyperdominanssista, ei sadismista.
(Hyperdominanssi on se hieno termi sille kun jotakuta satutetaan koska se joku haluaa, että sitä sattuu, piti iteki googlata :o)
Sadistiset mieltymykset ja tarpeet ovat henkilökohtaisia.
Samoin kuin "mustan triangelin" ominaisuudet, ne ilmenee eri intensiivisyyksillä eri henkilöillä.
En nyt kuitenkaan suosittelis menee tökkimään ja antaa "tee iha mitä vaa" valtuuksia itsensä sadistiksi luokittelevalle henkilölle.
Toki, ihan oma valinta jos ymmärtää mihin lähtee.
Kuten pikkusiskon alkuperäisessä tekstissäkin lukee, ei monikaan sadisti yksinkertaisesti voi päästää itseään siihen
sadistisen mielen subspacea vastaavaan tilaan jossa todellisuus hämärtyy ja se on valinta joka on hyvä, muille.
"Sanktion pelko on konsensuaalisuuden alku".
Tämä siis ihan omasta kokemuksesta ja oman mielen verkostoista jossa nykyään asuu myös yksisarvisia ja sateenkaaria. ;D
-
Kaikkihan on kuitenkin suhteellisen hyvin niin kauan kuin uhri ei ole liikunta- ja puhekyvyttömäksi kytkettynä. Voi olla tämän jälkeenkin, mutta jos nyt ikään kuin pessimistisiä skenaarioita kehittelisi.
* )
-
....Sitten kun se pimeä uhka nousee, keskustellaankin jo muista ominaisuuksista kuin sadismista.
Niin. Tai sitten tässä ketjussa puhutaankin sadomasokismista tai hyperdominanssista, ei sadismista.
(Hyperdominanssi on se hieno termi sille kun jotakuta satutetaan koska se joku haluaa, että sitä sattuu, piti iteki googlata :o)
Sadistiset mieltymykset ja tarpeet ovat henkilökohtaisia.
Samoin kuin "mustan triangelin" ominaisuudet, ne ilmenee eri intensiivisyyksillä eri henkilöillä.
En nyt kuitenkaan suosittelis menee tökkimään ja antaa "tee iha mitä vaa" valtuuksia itsensä sadistiksi luokittelevalle henkilölle.
Toki, ihan oma valinta jos ymmärtää mihin lähtee.
Kuten pikkusiskon alkuperäisessä tekstissäkin lukee, ei monikaan sadisti yksinkertaisesti voi päästää itseään siihen
sadistisen mielen subspacea vastaavaan tilaan jossa todellisuus hämärtyy ja se on valinta joka on hyvä, muille.
"Sanktion pelko on konsensuaalisuuden alku".
Tämä siis ihan omasta kokemuksesta ja oman mielen verkostoista jossa nykyään asuu myös yksisarvisia ja sateenkaaria. ;D
Sen mitä sadismin sanakirjamääritelmiä selasin, olen sanaan kyllä ihan tyytyväinen tässäkin kontekstissa. Konteksti olis sitten se sadomasokismi, jossa sadismi asettuu masokismin ja/tai alistumisen vastinpariksi. Hyperdominanssia googlettaessani päädyin Amazonin sademetsiin, joten siitä en osaa mitään sen kummempaa analyysia heittää :))
Kyllä minä vain väitän että melkoisissa tiloissaan moni sadisti on minua piessyt ;D Näkkeehän sen ettei ne aivan "arkipaidassaan" sitä tee. Eikähän subspacekaan tarkoita sitä että olisi täysin tolkku pois ja vaikkapa tekisi mitä vaan D keksii käskeä. Todellisuus ei hämärry, se rajautuu toisin. Huomio kaikesta epäolennaisesta karsiutuu pois ja siksi jäljelle jäävästä saa niin mielipuoliset kiksit. Jos sanktion pelko on ainut mikä motivoi konsensuaaliseen toteuttamiseen, se vain saattaakin siinä tohinassa unohtua. Riippuu varmasti kuinka voimakas se pelko tai tahto välttää rangaistus on.
Uskon silti useilla sadisteilla olevan sen verran voimakas halu välttää aiheuttamasta toiselle pysyvää vahinkoa, ettei se tipahda tietoisuudesta epäolennaisena muuttujana pois kovemmassakaan rääkkäyspöllyssä.
-
Mitäs näistä vääntää, it is what it is. :o
Ja göögle :
https://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_sadism_disorder
"BDSM or "bondage/discipline dominance/submission sadomasochism" is a colloquial term referring to the subculture of individuals who willingly engage in consenting forms of mild or simulated pain or humiliation.[9] It is not currently a diagnosable condition in either the DSM or ICD system. Alternative terms have included Bondage and Discipline (B&D), Domination and Submission (D&S), and Sadism and Masochism (S&M). In scientific research, this sexual preference has also been called the hyperdominance pattern of sexual behavior.[10] Unlike individuals with sexual sadism disorder or paraphilic coercive disorder, individuals with hyperdominance seek to provoke pleasure in their partner(s) with the pain/humiliation.[6]"
-
Ohoh, enpäs tästä jaosta tiennytkään. Minusta löytyy kyllä kumpaakin. Nautinnon tuottaminen kärsimyksellä on hauskaa. Ihan pelkän kärsimyksen tuottaminen on myös nautinnollista. Ei kyllä taida siltikään muuttaa aiemman viestini kuvausta.
Minulle osa oikean eli TRUUSADISMIN puolen mielihaluista on sellaisia että en halua niitä oikeilla ihmisillä toteuttaa. Fiktiivisinä ne ovat ihan mielettömän kiihottavia, osa myös oikeasti jonkun muun tekemänä. Ehkä kauheuksista on helpompi nauttia kun syy ja kärsimys on täysin ulkoistettu tuntemattomille. Täytyy pohtia asiaa ajan kanssa.
-
Vietit on jännä juttu. Varsinkin seksuaaliset sellaiset.
Niiden kontrollointi, varsinkin silloin jos sitä puolta itestään ei päästä leikkimään ulos tarpeeksi usein.
Möröt ei kuole kun ne tungetaan kaappiin, ne kasvaa siellä.
Raflaavana esimerkkinä tästä Roomalaiskatolisen kirkon pappien seikkailut pikkupoikien parissa.
Tossa hyvä esimerkki siitä mitä käy kun viettiään ei hallita.
Se kieroutuu ja puskee kyllä useimmilla ulos jotain kanavaa pitkin.
Komppaan Stogee täs et kyse sadomasokismista roolileikkinä mitä täs puidaan eikä sadismista.
-
Kiitos pikkusisko taas kerran. Ihanaa miten puet sanoiksi juuri niitä asioita joita itse olen joutunut miettimään jo vuosia, vuosia sitten :love:
Tästäkin riittäisi juteltavaa viikoksi :)
-
Väkivallasta voi nauttia ihan kuinka poskettomasti haluaa, ilman että kokemansa mielihyvän vuoksi muodostaisi uhkaa yhdellekään sielulle.
Valitettavasti asia ei kyllä mene näin yksinkertaisesti.
Toisten sadistien fantasiat ja himot kohdistuvat asioihin, jotka ovat suostumuksellisia ja joissa ei lopulta tapahdu mitään pahaa. Tällainen sadisti voi oikean ihmisen kanssa rauhassa päästää irti itsensä.
Toiset taas saavat kiksinsä asioista, joiden kanssa ei voi päästää irti. Koskaan. Silloin löystetään liekaa juuri sopiva määrä, että sadismin kohde pysyy ehjänä ja sadisti toivottavasti saa silti jotain kiksejä toiminnasta.
-
Unlike individuals with sexual sadism disorder or paraphilic coercive disorder, individuals with hyperdominance seek to provoke pleasure in their partner(s) with the pain/humiliation.[6]"
Tää on olennainen juttu.
Pelkän kivun tuottaminen ja kärsimyksen näkeminen on myös erilaista silloin, kun samaistuu siihen kohteeseen jolle tekee pahoja, versus silloin, kun ei samaistu. Eli onko mukana empaattinen läsnäolo vai ei.
Stogelle haluaisinkin esittää kysymyksen tästä aiheesta, koska olet antanut itsestäsi kuvan nimenomaan sadistina (jos en ole ymmärtänyt väärin): tunnistatko tuota samaistumisen ilmiötä silloin, kun tuotat kipua? Sitä, kuinka tietyllä tapaa asettuu sen kohteena olevan uhrin asemaan ja ikään kuin tuntee, mitä hän tuntee - vaikka ei tietenkään mitään kipua itsessään havaitse. On vain se "ai - tuon täytyi sattua" -tyyppinen peilaamisreaktio tavallaan aktivoituna ja ylläpidettynä.
Tähän ei tietenkään tarvitse vastata, etenkään julkisesti, jos ei kiinnosta.
Mä olen miettinyt tätä tunteettoman satuttamisen ja huomaavaisen (mielihyvään suuntautuneen) satuttamisen eroa jo jonkin aikaa. Musta on hauskaa, miten siinä tuntuisi mielikuvien tasolla olevan jonkinlainen "dark side"-siirtymä mukana. Se ei ehkä ole enää kontrollista nauttimista siten, kuin mielihyväsessioinnissa, vaan juuri toisenlaisella, ehkä sillä väkivaltaisella tasolla.
Jotkut ihmiset on niitä, ketkä purkavat pahaa oloaan toisiin ihmisiin satuttamalla heitä. Toiset saa vallan tunnetta, kun pystyvät niin tekemään. Samalla voivat kokea itsensä merkityksellisiksi ja kyvykkäiksi, kun kykenevät edes tähän - kun muuhun ei oikein kyvyt riitä. Näiden ihmisten kohdalla en luottaisi siihen, että rajat pysyvät yllä. Uskon, että nämä on just niitä, ketkä päästyään sopivaan tilanteeseen "päästävät irti" kaikkein helpoiten ja antavat itsestään tulla kaiken sen vihan, katkeruuden ja tuskan, mitä kantavat sisällään - ja joka sitten näkyy asfalttiin hakatun uhrin päästä vuotavassa verilammikossa.
Kaikilla ihmisillä on aggressiivisia ja sadistisia viettejä herättäviä juttuja sisällään, mutta tuo miten niitä on onnistuttu - tai jouduttu - tukahduttamaan on se tekijä, mikä erottaa erityisesti väkivallantekijät muista. Mutta jos otetaan mukaan ne muut kanavat, joiden kautta näitä omia turhautumia kanavoidaan - sosiaalinen kanssakäyminen, jossa ivataan, pilkataan, juoruillaan toisista - voidaankin huomata, että toisten kärsimyksestä ja pahasta olosta nauttivia löytyy aivan joka paikasta. Itse he tämän kieltävät, mutta sivusta seuraten siitä saatu nautinto on helppo huomata. Se näkyy silmissä.
-
Stogelle haluaisinkin esittää kysymyksen tästä aiheesta, koska olet antanut itsestäsi kuvan nimenomaan sadistina (jos en ole ymmärtänyt väärin)
Sadismi mun ymmärtämänä tarkoittaa tarvetta / halua satuttaa ihmisiä ilman seksuaalisia elementtejä.
Tää siis eroavaisuutena seksualiseen sadistiin. Ja jos näin, joo, oon sadisti.
Tosin, jo ajat sitten sekoitin tahallisesti seksuaalisuutta mun sadistiseen käyttäytymiseen jotta se sadistinen puoli laimenisi.
tunnistatko tuota samaistumisen ilmiötä silloin, kun tuotat kipua? Sitä, kuinka tietyllä tapaa asettuu sen kohteena olevan uhrin asemaan ja ikään kuin tuntee, mitä hän tuntee - vaikka ei tietenkään mitään kipua itsessään havaitse. On vain se "ai - tuon täytyi sattua" -tyyppinen peilaamisreaktio tavallaan aktivoituna ja ylläpidettynä.
Empatia on läsnä, sympatia ei.
Empatia on ase. Se mahdollistaa toisen viennin pitemmälle, kun ymmärtää mitä pitää tehdä jotta toisella on vielä "epämukavampaa".
Tässä ei tietenkään ymmärrä fyysisiä kokemuksia mutta henkisien reaktioiden ohjaamana voi toimintaa viedä haluamaansa suuntaan haluamallaan tavalla.
Jos sadismilla on rajat niin näen sadistisen "session" huipennuksena kohteen henkisen murtumisen fysikaalisen toiminnan pohjalta.
Tähän päästäkseen, pitää tekijällä olla käsitys missä kohteen "pää kulkee" mistäkin asiasta koska täten saadaan ruokittua pelkoa, paniikkia yms reaktioita.
Toi kuulostaa hirveen analyyttiseltä, mutta itse tilanteessa uskoisin suurimmalta osalta sadisteista ton tulkinnan ja ohjauksen tulevan "luonnostaan".
Ja ei, mä en ole kaduilla kirveen kanssa jengiä jahtaava sekopää, en ees kauheen paha setä.
Osa vaan luulee niin. ;D
-
Mullekin oli uusi käsite tämä hyperdominanssi. Muutenkin vaikutti erinomaisen mielenkiintoiselta kaverilta tuo J.M. Cantor jota wikiartikkelissa oli lähteenä käytetty, täytyy koittaa saada sen tekstejä käsiin.
Ohoh, enpäs tästä jaosta tiennytkään. Minusta löytyy kyllä kumpaakin. Nautinnon tuottaminen kärsimyksellä on hauskaa. Ihan pelkän kärsimyksen tuottaminen on myös nautinnollista. Ei kyllä taida siltikään muuttaa aiemman viestini kuvausta.
Näkisin juurikin näin, että monilla se (seksuaalinen) sadismi ja hyperdominanssi lyövät kättä ennemmin kuin että ne tyypillisesti ruumiillistuisivat tyyten eri tyypeissä. Että oltaisiin jompiakumpia, edes näissä sadomasokismihommissa. Vähän sama kuin että ainakin minun masokismissani on molemmat puolet, kipu nautintona ja kipu kärsimyksenä. On olosuhteita, joissa kipu tuntuu nautinnolliselta stimulaatiolta siinä missä klitoriksen hyväilykin, mutta yhtä lailla ja määrällisesti varmaan jopa enemmän tilanteita joissa pelkästään kärsin ja kärvistelen. Jotain minä siitä loppuviimein silti saan, kun kerta kerran jälkeen samaan liksuun itseni järjestän. Tyydytys lienee parempi sana kuin nautinto siihen.
Ja sit tellelle ja Kaislaselle suukkoja! Ootta ihania :-*
-
Voi pikkusisko :love: Jossain kohti varmasti vielä satutaan samaan pöytään juttelemaan :love:
-
Empatia on läsnä, sympatia ei.
Empatia on ase. Se mahdollistaa toisen viennin pitemmälle, kun ymmärtää mitä pitää tehdä jotta toisella on vielä "epämukavampaa".
Tässä ei tietenkään ymmärrä fyysisiä kokemuksia mutta henkisien reaktioiden ohjaamana voi toimintaa viedä haluamaansa suuntaan haluamallaan tavalla.
Jos sadismilla on rajat niin näen sadistisen "session" huipennuksena kohteen henkisen murtumisen fysikaalisen toiminnan pohjalta.
Tähän päästäkseen, pitää tekijällä olla käsitys missä kohteen "pää kulkee" mistäkin asiasta koska täten saadaan ruokittua pelkoa, paniikkia yms reaktioita.
Toi kuulostaa hirveen analyyttiseltä, mutta itse tilanteessa uskoisin suurimmalta osalta sadisteista ton tulkinnan ja ohjauksen tulevan "luonnostaan".
Hyvin kuvailtu.
En vain osaa kuvitella, miltä tuo sadistinen osuus tuntuu toteutettaessa tuolla tavoin, kerta pelon ja paniikin osuus on itselle vieraita nautinnon lähteinä. Empatian merkitys on olennainen sen kaltaisessa bdsm:ssä, mitä itse toteutan, mutta jos alkaa miettimään miten tilanne toimii silloin, kun sadistin roolissa olevalla ei ole empaattista suhtautumista masokistiin ja toimii puhtaasti toisen kehon viestittämien reaktioiden perusteella... Siinä on ajatustasolla jotain hämmentävän tunteetonta, välinpitämätöntä, kylmää ja julmaa.
Vaikea keksiä, mistä silloin saa nautinnon - siis se, joka pitelee piiskaa. Koska itselle nautintoa tulee siitä, kun pelaa omalla totutulla myötätunnolla ja sen hetkellisellä ohittamisella. Syrjäänlaittamisella. Välinpitämättömyyden hetkellä, joka vuorottelee sillä subin tuskanparahduksen hetkellä oman empaattisen myötäelämisen kanssa.
-
Toisen mieleen ei voi ainakaan nykytieteen valossa kurkistaa suoraan, joten kaikki empatia pohjautuu tulkintoihin toisen ihmisen fyysisestä tilasta. Stoge mainitseekin että pelon ja paniikin kanssa leikkimiseen tarvitaan kyky tehdä niitä tulkintoja. Myötätunto ja sympatia eivät merkityksensä puolesta eroa juurikaan. Jos tunnet piiskaa heiluttaessasi myötätuntoa kohdettasi kohtaan ja päätät olla toimimatta myötätuntoisesti, olet ihan yhtä tunteeton, välinpitämätön, kylmä ja julma.
-
Empatia on läsnä, sympatia ei.
Empatia on ase. Se mahdollistaa toisen viennin pitemmälle, kun ymmärtää mitä pitää tehdä jotta toisella on vielä "epämukavampaa".
Tässä ei tietenkään ymmärrä fyysisiä kokemuksia mutta henkisien reaktioiden ohjaamana voi toimintaa viedä haluamaansa suuntaan haluamallaan tavalla.
Jos sadismilla on rajat niin näen sadistisen "session" huipennuksena kohteen henkisen murtumisen fysikaalisen toiminnan pohjalta.
Tähän päästäkseen, pitää tekijällä olla käsitys missä kohteen "pää kulkee" mistäkin asiasta koska täten saadaan ruokittua pelkoa, paniikkia yms reaktioita.
Toi kuulostaa hirveen analyyttiseltä, mutta itse tilanteessa uskoisin suurimmalta osalta sadisteista ton tulkinnan ja ohjauksen tulevan "luonnostaan".
Hyvin kuvailtu.
En vain osaa kuvitella, miltä tuo sadistinen osuus tuntuu toteutettaessa tuolla tavoin, kerta pelon ja paniikin osuus on itselle vieraita nautinnon lähteinä. Empatian merkitys on olennainen sen kaltaisessa bdsm:ssä, mitä itse toteutan, mutta jos alkaa miettimään miten tilanne toimii silloin, kun sadistin roolissa olevalla ei ole empaattista suhtautumista masokistiin ja toimii puhtaasti toisen kehon viestittämien reaktioiden perusteella... Siinä on ajatustasolla jotain hämmentävän tunteetonta, välinpitämätöntä, kylmää ja julmaa.
Vaikea keksiä, mistä silloin saa nautinnon - siis se, joka pitelee piiskaa. Koska itselle nautintoa tulee siitä, kun pelaa omalla totutulla myötätunnolla ja sen hetkellisellä ohittamisella. Syrjäänlaittamisella. Välinpitämättömyyden hetkellä, joka vuorottelee sillä subin tuskanparahduksen hetkellä oman empaattisen myötäelämisen kanssa.
Karrikoiden, sessiosadismi ei ole sadismia vaan sadistista toimintaa jossa konsensuaalisen masokistin kanssa tehdään asioita joille sadistinen mieli voi runkata. Vähän sama kun kattois pehmopornoa pahimpaan panetukseen ja kun alkaa vähän tuntua, joku painaa stoppia huutamalla punanen. Tää ei toki poista sitä sadistista nautintoa mutta sadistista orgasmia ei esiinny.
Tästä vois joku joka jaksaa kirjottaa romaanin. ;D
-
Joka rinnastaa sadismin väkivaltaan, ei ymmärrä kunnolla kumpaakaan.
Tuntemukset ovat täysin erilaisia, eikä väkivallassa ole mitään seksuaalista. Väkivallan taustalla voi olla halu Dominoida toista osapuolta, mutta se ei perustu seksuaaliviettiin, vaan meistä jokaiseen koodattuun viettiin pyrkiä ylöspäin dominanssihierarkiassa.
Väkivaltatilanteessa tavoitteena on alistaa vastapuoli ja sen kautta päästä johonkin sisäisen motiivin asettamaan tavoitteeseen. Käytännössä juuri kukaan ei lähde matsiin kyrpä pystyssä, ihan fysiologisista syistä. Kroppa valmistautuu konfliktiin, ei paritteluun. Yksikään kamppailija ei tarvitse stondiksen muotoista alasuojaa.
Kiimaisuus väkivaltatilanteen jälkeen ei sekään liity sadistisiin saavutuksiin, vaan kehon fysiologisiin ja hormonaalisiin reaktioihin, kun se palautuu taistelumoodista.
-
Joka rinnastaa sadismin väkivaltaan, ei ymmärrä kunnolla kumpaakaan.
Tuntemukset ovat täysin erilaisia, eikä väkivallassa ole mitään seksuaalista. Väkivallan taustalla voi olla halu Dominoida toista osapuolta, mutta se ei perustu seksuaaliviettiin, vaan meistä jokaiseen koodattuun viettiin pyrkiä ylöspäin dominanssihierarkiassa.
Väkivaltatilanteessa tavoitteena on alistaa vastapuoli ja sen kautta päästä johonkin sisäisen motiivin asettamaan tavoitteeseen. Käytännössä juuri kukaan ei lähde matsiin kyrpä pystyssä, ihan fysiologisista syistä. Kroppa valmistautuu konfliktiin, ei paritteluun. Yksikään kamppailija ei tarvitse stondiksen muotoista alasuojaa.
Kiimaisuus väkivaltatilanteen jälkeen ei sekään liity sadistisiin saavutuksiin, vaan kehon fysiologisiin ja hormonaalisiin reaktioihin, kun se palautuu taistelumoodista.
Kuitenkin maailmassa on nimenomaan seksuaalista väkivaltaa. Rautalankaesimerkkinä raiskauksessa se kyrpä monesti on hyvinkin pystyssä. Jonkin palkinnon väkivallasta ihminen aina kokee saavansa, ja monesti se on seksuaalinen mielihyvä, vaikkapa tuo mainitsemasi kiimainen tunne itsessään. Noin evoluutioteoreettisestikin se pyrkimys dominoida ja seksuaalivietti ovat aika klassinen parivaljakko.
-
Minulle tulee väistämättä tunne, ettei Pikkusiskolla ole kokemusta todellisesta väkivallasta, jossa tavoitteena on voitto ja hintana pahimmillaan kuolema. Silloin käsitys jää väkisinkin pintapuoliseksi arvailuksi, eikä sitä voi syvällisesti ymmärtää. Pohtiminen ja keskustelu ovat kyllä hyviä tapoja oppia ja löytää lähemmäs totuutta. Väkivalta ja sadismi ovat kuitenkin eri asioita. Tämän tiedän vahvasti niin omakohtaisesti, kuin niiden keskustelujen kautta joita olen käynyt muiden väkivaltaan taipuvaisten yksilöiden kanssa. Valtaosa ei ole seksuaalisesti sadisteja lainkaan, joten vertaus ontuu pahasti. Toki provosoiva leimakirveen heiluttelu saa klikkejä.
-
Siinä sinä erehdyt. Tulen väkivaltaisesta kodista, ja kaiken kokemani perusteella pidän isääni sadistina, joka aivan ilmiselvästi sai toiminnastaan seksuaalista mielihyvää. Ylipäätään motiivi oli hallita kumppaniaan kokonaisvaltaisesti ja keinoja kaihtamatta, eli pitäisin seksuaalisuuden alueelle sijoittuvana asiana.
Provosoivaa kirjoitustyyliä en yritäkään kiistää, mutta tarkoitukseni on nimenomaan se keskustelu ja pohdinta, ei klikkienkeräily.
-
Oletko siis hakannut perheenjäseniäsi?
-
En ole sadisti joten en ole kokenut tarvetta :) Ei niin että kaikki sadistit hakkaisivat perheitään, mutta yhä kyllä ajattelisin että niin tekevät saavat siitä sadistista mielihyvää. Vaikka paha olo varmasti onkin.
-
En ole sadisti joten en ole kokenut tarvetta :) Ei niin että kaikki sadistit hakkaisivat perheitään, mutta yhä kyllä ajattelisin että niin tekevät saavat siitä sadistista mielihyvää. Vaikka paha olo varmasti onkin.
Tätä juuri tarkoitin sillä, ettet ole kokenut väkivaltaa. En ilmaissut itseäni tarkasti, koska ilmi ei tullut minun viittaavan aktiiviseen tekijään. Väkivalta on 100% erilaista, kun on lammas eikä susi.
-
Tämän allekirjoitan täysin. Harva väkivaltaisia tekoja tekevä tekee sitä mitenkään seksuaalisista motiiveista. Seksuaalinen väkivalta on vain kapea osa väkivallan koko skaalasta. Samoin teot, jotka ovat seksuaalista väkivaltaa kumpuavat joskus toki sadismista, mutta yhtä lailla joskus vain seksuaalisesta himosta ja huonoista sosiaalisista taidoista ilman sadismin hippustakaan.