BDSM-baari
Kirjasto - jäsenille tarkoitetut alueet => Päiväkirjat => Näkökulmia lokerosta ja sen vierestä => Aiheen aloitti: Kolumnisti - 30.08.2020, 22:27
-
Vääriä syitä olla poly
Puhuttaessa erilaisista suhdemuodoista jaksetaan jankuttaa, miten pervojen poly-voittoisuus on pelkkä optinen harha. Saattaahan se siltä näyttää, kun joka nurkka on polypalloja täpösenään, mutta oikeasti porukka on enimmäkseen tuiki tavallisia yksiaviokkaita.
Olipa polyjä pervolassa paljolti tai pieni vähemmistön vähemmistö, yksi asia ei muutu: Polyamorisuus on perseestä. Anuksesta alusta loppuun, aina kurkunpäähän asti. Täysin yhtä susi suhdemuoto kuin monogamiakin. Uskokaa pois mä tiedän, jonkin sortin polynä kun olen pitänyt itseänikin. Miksi, saattaisi joku keksiä kysyä. Jos se on minusta sellaista paskaa, minkä vuoksi jatkan sen lappamista alas kurkustani? Samaa olen itsekin jälleen päätynyt pohtimaan.
Tässä tuumaillessani olen tullut todenneeksi muutamankin syyn, jotka eivät ainakaan ole riittävän valideja perusteita päätyä polyilyyn.
1. Haluat vain panna ketä haluat, ilman että kellään on siihen nokan koputtamista
Klassikko, joskin pikkuisen puisevasta päästä. Tämähän on se tekosyy josta polyjä on perinteisesti sätitty, olipa siihen aihetta tai ei. Mutta tottahan se on, jos tosiaan tahdot vain panna ketä lystäät, ratkaisu ei ole polyamoria. Takuulla toimiva ratkaisu on valinta "ei parisuhdetta". Jonkinlainen eettinen vapaasuhteilu voi myös toimia, mutta niissä kannattaa sen eettisyyden kanssa olla tuiki tarkkana.
2. Kun kaikki siistit tyypit on / pelkäät jääväsi yksin
Kaikki tietävät millaista hakuammuntaa kinky seuranhaku on. Siinä sihtaillessa pienikin aim assist tuntuu houkuttelevalta, vaikka vilunkia olisikin. Et ehkä halua erottua joukosta ja vaikuttaa kalkkikselta, tai kenties epäilet kerta kaikkiaan liian epätodennäköiseksi löytää kaltaistasi kulkijaa, joka kaiken kukkuraksi kaipaisi yhtä ainokaista kumppania kuten sinä.
Olkoonkin sikäli ikävästi, etteivät todennäköisyydet ole puolellasi. Jonkun päähän se lipputangon nuppikin silti aina tipahtaa, joten älä yhtään huoli. Pitemmälle pötkii avojaloin kuin hiertävissä kengissä. Mikäli taas murehdit sitä kalkkiksen leimaa... muruseni, sinun täytyy kasvattaa parit pallit.
3. Et uskalla rakastaa ketään kokonaan
Sinuun on sattunut liikaa. Vaikka joku vaikuttaisikin rakastavan sinua, tiedät kokemuksesta, ettei se valitettavasti estä sitä tekemästä sinulle pahaa. Et luota kehenkään, kaikkein vähiten itseesi. Sinähän se tässä olet ollut niin toivottoman typerä, että olet langennut kerta kerran jälkeen samaan ansaan. Enää et aio sitä tehdä. Pystyt ylipäätään antamaan itsestäsi vain pieniä palasia, joita on helpompi varjella, kun niitä ei laske yhden ainoan ihmisen käsiin vaan jakaa useammalle.
Et sinä polyamorisia suhteita tarvitse, jos et varmasti monogaamisiakaan. Aikaa sinä tarvitset, ja eheyttäviä kokemuksia itsestäsi ja ihmisistä. Terapiakaan ei varmasti haittaisi.
4. Et usko kenenkään voivan rakastua sinuun tarpeeksi
Jotta joku tahtoisi olla vain ja ainoastaan sinun kanssasi, tämän täytyisi olla melkoisen rakastunut sinuun, eikö totta. Sinä et usko että sitä voisi tapahtua, vaan pidät suorastaan kohtuuttomana edellyttää keneltäkään sellaista. Ja mitäpä sitä suotta, pärjääthän sinä vähän vähemmälläkin rakkaudella. Ne on kokonaan toisia ihmisiä jotka ansaitsevat koko potin.
Sinä unohdat yhden asian. Ei rakkautta ansaita pidäkään, eikä voi. Lakkaa siis murehtimasta riitätkö, koska riittämisellä ei ole rakkauden kanssa yhtään mitään tekemistä.
5. Olet ihastunut polyamoriaan aatteena ja/tai mielikuvitusolentona
Sinusta polyamoria on paras idea maailmassa sitten majoneesin. Jos kaikki vain oivaltaisivat saman oikopolun ikuiseen autuuteen kuin Sinä suuressa viisaudessasi olet tehnyt, pois olisivat hallat ja huolet ja muut. Ei ole kyse enää sellaisista pikkuasioista kuin ihmissuhteista siinä, sinun identiteetistäsi puhutaan. Ja puhutaan kans sillä mielin että naapurissakin tietävät.
Älä ymmärrä väärin, hienoahan se on jos tunnet itsesi ja tiedät mikä sinulle passaa. Mutta oltaisiinko sittenkin menty pikkuisen päin prinkkalaa siinä vaiheessa, kun on alettu kutsua ihmisiä polyamorisiksi, sen sijaan että sillä sanalla kuvattaisiin suhteita? Eikö silloin jo lähtökohtaisesti ohiteta kaikki muut ja katsota kunnioittavin silmin vain ja ainoastaan omaa napaa? Lillukanvarsia, voisi joku sanoa. Silti, minä tahtoisin nähdä polyamorisen suhteen joka kerta yhteisen neuvottelun tuloksena ja siten kaikille osapuolille parhaaksi todettuna ratkaisuna.
Melkein yhtä pöljää kuin vaalia polyamorisuutta aatteena, on vaalia sitä sydänkäpynään. Jos ennen oli tyypillistä rakennella pilvilinnoja, joissa unelmien prinssi tahi prinsessa pelkällä paikalle pelmahduksellaan muutti maailman mannapuuroksi, nyttemmin samaa harhaista romantisointia saattaa kohdistua polyamoriaan suhdemuotona. Että ootellaanpa, sitten kun ne sopivat ihmiset vain sattuvat samaan paikkaan maailmankaikkeutta ja rakastuvat toisiinsa tavalla jossa kehenkään ei koskaan satu, sitten on oleva iki-onni joka sorkalle. Ihan ajan kysymys kuulkaa, coming up.
Mitenkä minä tämän kauniisti... Tismalleen samaa paskaahan siinä puetaan pyhähattuun. Ystävät hyvät, ei ole olemassa mitään simsalabingiä joka tekisi teidät ikuisesti onnellisiksi. Ei missään muussakaan lajissa, miksi minkään mallinen romanttinen rakkaus olisi poikkeus? Voi kuulostaa kyyniseltä, mutta se on kaikkea muuta. Kun tiedostaa, ettei sitä onnenpäivää ole kukaan koskaan luvannut, ei sitä tarvitse enää odotellakaan. Sen sijaan voi keskittää energiansa asioihin, jotka tekevät onnelliseksi nyt eikä viidestoista päivä.
. . .
Voi veljet. Hirvittävän hyviä huonoja syitä, ja useampaan kuin yhteen niistä huomaan langenneeni. Mikä siis eteen, paluu monojen planeetalle?
Enpä usko. Ensinnäkin, tässä tekstissä voisin vaihtaa monin paikoin sanan polyamoria monogamiaan täysin sujuvasti, ilman että merkitys juurikaan muuttuisi. Pähkinänkuoressa: jos sinulla on itsesi kanssa jokin ongelma tai epävarmuus, minkäänlainen parisuhde sitä tuskin tulee poistamaan. Joku oikein hyvä ja terve ihmissuhde voi auttaa ja olla tukiverkkona, mutta nuoralle sinun on astuttava itse. Samoin, jos sinulla on päässäsi jokin kummallinen käsitys maailmasta, sitä sinun täytyy muuttaa eikä tapaasi seurustella.
Kummallisista käsityksistä puheen ollen, tämä mono-poly -vastanapaisuus on aika rasittava sellainen. Seksuaalisesti tiedostavissa seurapiireissä tuntuu olevan normina, että on tiedettävä sanoa kumpaan joukkueeseen kuuluu. Kun sitä kolikkoa heitetään, se on jompikumpi ja sillä hyvä. Ja jollei vielä tiedä, vähintään valintaprosessin on oltava käynnissä ja hyvällä mallilla, jalka jommankumman oven välissä ja homma viimeistä tuuppausta vailla valmis. Tavoitteena siintää selvä ja oikeaoppinen jokotai.
Tuntuu tyhmältä. Eiväthän polyamorisuus ja monogamia ole toistensa vastakohtia sen enempää kuin karhu ja hirvi ovat toisilleen. Eri eläimiä totta tietysti, mutta vastakohtia eivät. Olen vakavissani alkanut epäillä sitä, että ne olisivat toisensa poissulkevia ominaisuuksia, moni- ja yksiavioisuus*. Ehkeivät ne olekaaan yksilön ominaisuuksia ylipäätään, eikä siitä tarvitse tehdä mitään saamarin seksuaali-identiteetti -dilemmaa itselleen. Se puolestaan ei automaattisesti merkitse täyttä ihmissuhdeanarkiaa. Ei olemassa olevaa suhdejärjestystä ole välttämätöntä vastustaa, vaikkei sitä itsessään tunnustaisi.
Vihoviimeinen väärä syy: Kutsut itseäsi polyamoriseksi, koska et halua ilmoittautua monogaamiseksikaan
Sun ei tarvi. Jos joku haluaa tietää oletko poly vai mono, sinä voit aivan hyvin sanoa ettet kumpaakaan. Siitä, onko suhde yksi- vai moniavioinen, keskustelet mieluiten kulloisenkin kumppanisi kanssa.
(https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=dlattach;attach=32777;type=avatar) Kirjoittaja: pikkusisko
* Tässä tekstissä olen tietoisesti käyttänyt vain kahta yleiskieleen vakiintuneinta sanaa asiasta, vaikka tarkempia määreitä tietysti riittää ja ropisee.
-
Joillekin polariteetti on poissulkeva ominaisuus, toisille ei. Olen naimisissa monoksi itsensä mieltävän ihmisen kanssa, minä taas miellän itseni polyksi.
Näkisin että kaikki ihmissuhteet ovat lopulta perseestä, sillä elämä on perseestä. Vapaaehtoinen suhdeselibaattikin on perseestä, siinä nimittäin joutuu kestämään sitä ainoaa ihmissuhdetta mitä ei pääse karkuun kuin kuolemalla.
-
Pähkinänkuoressa: jos sinulla on itsesi kanssa jokin ongelma tai epävarmuus, minkäänlainen parisuhde sitä tuskin tulee poistamaan. Joku oikein hyvä ja terve ihmissuhde voi auttaa ja olla tukiverkkona, mutta nuoralle sinun on astuttava itse. Samoin, jos sinulla on päässäsi jokin kummallinen käsitys maailmasta, sitä sinun täytyy muuttaa eikä tapaasi seurustella.
En sinänsä ole samaa tai eri mieltä, vaan ihan vaan muistui mieleen erään viisaan ihmisen lausahdus "Se mikä on suhteessa rikkoutunut, voi vain suhteessa korjautua.". Tätä lausahdusta jatkaisin sillä, että joskus törmää ajatuksiin, että ihmisen pitäisi olla jotenkin valmis kyetäkseen seurustelemaan/tapailemaan/olemaan pari-/monisuhteessa. No, havaintojeni ja lukemani mukaan ihmisenä ei vain tulla valmiiksi. Koskaan. Itsetuntemus toki voi kasvaa ja se yleensä auttaa navigoimaan maailmassa ja suhteissa, joskus tosiaan niitä suhdemuotojakin vaihtaen. Se mikä sopii ja toimii yhdessä hetkessä, ei välttämättä ole samoin toisessa hetkessä.
-
Mä en oo truupoly, en truumono, vaan mä oon mä. Mä tykkään kauheesti, että mulla on toi yks rakas muru, jonka luo mä oon aina tervetullut ja joka on aina tervetullut mun luo. Sit mä tykkään kauheesti halailla muita ja sit jos se hyvältä tuntuu, niin tehdä niiden muiden kanssa juttuja. Se ois se ihannetilanne. Ei mun oo mikään pakko panna muita, en mä oo yli puoleen vuoteen yksin niin tehnytkään. Mut JOS se tarve tulee, niin ois kiva tietää et mulla on siihen lupa.
Oon hiton keskeneräinen ja mustasukkainen ja hylkäämisenpelkoinen oikeasti, mut tähän yllä kuvattuun tilanteeseen mä pyrin.
-
Tää kolumni on väärässä.
Ai miks ?
Koska vaikka sä oot oikeessa ja joku muu on väärässä, hän on myös oikeessa koska oikea tai väärä ei oo mitattavissa oleva määre
ellen oo väärässä jolloin se ei voi olla koska olen myös oikeassa.
Ja tältä pohjalta, tääki väite on väärä, go figure.
We just divided by zero. :o
Musta o vaa kiva vääntää pikkutyttölapsisiskosen kanssa, koska se o kakaraks aika fiksu. ;D
-
Olipa sitten poly tai mono, se riippunee aina tilanteesta ja ihmisistä. Pidän outona sitä, että tämä olisi jotenkin vakio, jota ihminen joko on tai ei ole.
Kinkyillä tarve polypalleroihin nousee usein sen oman karkkikauppalistan kautta. Se on vastaus siihen ongelmaan, ettei usko saavansa parisuhteessa kaikkia haluamiaan asioita. Itse olen mono varmaan juuri siitä syystä, että en odotakaan kumppanin täyttävän kaikkia toiveitani. Toisaalta, kun se mitä on, on kyllin hyvää, on helppo hyväksyä se, että kaikkea ei voi saada.
Joku poly voisi tähän tokaista, että miksi ei voisi? Sen kun etsii useamman kumppanin täyttämään ne aukot. Mutta siinä menettäisi juuri sen tunteen, että on yksi ihminen, jolle sinä olet kaikki kaikessa ja joka antaa jakamattoman huomionsa sinulle.
Aika usein törmää myös siihen, että ollaan polysuhteissa, kun sitä monoa ei etsinnöistä huolimatta ole vielä löytänyt. Tai poimitaan rusinoita kaikista pullista sitä oikeaa odotellessa.
Ei siinä ole mitään väärää, jos kaikki osapuolet ovat kartalla ja samoilla odotuksilla. Polysuhteissa onnekkaimpia lienevät ne, joilla on se primäärikumppani olemassa. Ne, joilla ei ole, onkin tilanne, jossa he saattavat jäädä yksin, kun eniten tarvitsisivat toista ihmistä.
Mutta vielä siitä, miten ihmiset määrittävät itsensä monoksi/polyksi ja rakentavat suhteensa siltä pohjalta. Minusta on kohtuutonta odottaa, että joku jättäisi kaikki tärkeät polykumppaninsa heti, kun on käynyt kahvilla monogamisuutta edellyttävän kumppaniehdokkaan kanssa. Yhtä kohtuutonta on vaatia, että mono kääntyisi polyksi tai sallisi toiselle sivusuhteet, koska hän katsoo olevansa poly. Ehkä määrittelyille on siis olemassa tarve tai ainakin se yksinkertaistaa seuranhakuprosesseja ja suhteen alkutaivalta.
Silti en allekirjottaisi väitettä vääristä syistä, niin ansiokkaasti, kuin pikkusisko olikin sitä kolumnissaan pyöritellyt. Jos ihminen ei esimerkiksi uskalla rakastaa tai ei usko olevansa riittävä, voi polyamoria ainakin väliaikaisena ratkaisuna olla hyväkin valinta. Ja kaikille osapuolille reilu. Aika näyttää, jos on näyttääkseen, että onko siitä pysyväksi järjestelyksi vai onko se jotain, mitä ihminen tarvitsee itseään ja sopivaa kumppania etsiessään. Aika harva varmaan osaa edes tunnistaa pohjimmaisia syitään polyilyn tai monoilun taustalla. Eikä suhteissa koskaan ole kyse vain sinusta. Vaan teistä.
-
Jos ihminen ei esimerkiksi uskalla rakastaa tai ei usko olevansa riittävä, voi polyamoria ainakin väliaikaisena ratkaisuna olla hyväkin valinta. Ja kaikille osapuolille reilu.
Jotenkin tulee mieleen, että tuo ihminen tarvisi ennemmin terapiaa ongelmiensa ratkomiseen (kun nuo ongelmat on sillä itellään eikä toisella, jos ei ole hyvä olla yksikseen ei se muuksi muutu porukallakaan...tuossa ongelma vain sysätään vielä muiden ihmteltäväksi ja ongelmaksi) kuin terapioisi ei ammattilaisten kanssa. Se ei ole reilua jos toista käyttää terapiavälineenä.
-
Väittäisin, että aika yleisesti poly- sanaa käytetään koska se on trendikästä. Silloin kun itse oli nuori oli hoitoja, panoja ja säätöjä. Nykyään kaikki on niin polya, koska muutkin on.
-
Väittäisin, että aika yleisesti poly- sanaa käytetään koska se on trendikästä. Silloin kun itse oli nuori oli hoitoja, panoja ja säätöjä. Nykyään kaikki on niin polya, koska muutkin on.
WORD.
-
Polysuhteeseen lähteminen koska haluttua monosuhdetta ei löydy on enemmän tai vähemmän itsensä toteuttava profetia.
-
Määrittelyt yhdellä tai kahdella sanalla on perseestä.
Oli kysely et kuuluuko bdsm leikkeihin aina paneminen (vai penetraatio, laukeaminen vai mikä lie olikaan) niin jäin miettimään, et hankala kysymys.
Kun tuon oman miehen kanssa pyörii, kumeilee ja touhuaa vaikka ja mitä niin joo. Vähintään toinen tulee ja kyllä sinne alapäähän kajotaan poikkeuksetta.
Mutta bdsm on muutaki. Esim.sitominen, mitä miehen kanssa ei harrasteta, mutta käyn sit upean naisen tykönä sen merkeissä. Mutta onko pelkkä sitominen sessio tai onko se edes bdsm:ää? Miten sekin määritellään.
Tämmönen bi switch tykkäis harrastella vähän sitä sun tätä ja silti mulle riittää ja tykkään pitäytyä siinä, et minuun uppoo vain muruseni mulkku. Tekeekö se minusta monon? Vai oonko poly?
Kipuki olis joskus kiva, saajanaki, mut jos ny tuo seepra iskis mua piiskalla persuksille ni ei siitä hyvä seuraisi. Saattais piiska löytyä jostain pimeydestä seuraavaksi. (En tosin usko et se miestä haittais) Mutta eihän se olisi sama. Kiva kipu vaatisi sen, et edes pienen hetken olisin alistuvana, mutta ei ole kiva kipu jos sen tekee toinen alistuva. Sitten se on vaan mielistelyä, toisen takia toimimista ja plääh.
Ehkä oon vaan vitun vaikee :love: Siinäkin on määritelmää riittävästi.
-
Musta o vaa kiva vääntää pikkutyttölapsisiskosen kanssa, koska se o kakaraks aika fiksu. ;D
Voi helvetti nyt stoge. Mä menetän kaiken uskottavuuteni äkäsenä akkana kun oon näin mielissäni jonkun sedän päähäntaputteluista ;D
Aika usein törmää myös siihen, että ollaan polysuhteissa, kun sitä monoa ei etsinnöistä huolimatta ole vielä löytänyt. Tai poimitaan rusinoita kaikista pullista sitä oikeaa odotellessa.
Ei siinä ole mitään väärää, jos kaikki osapuolet ovat kartalla ja samoilla odotuksilla. Polysuhteissa onnekkaimpia lienevät ne, joilla on se primäärikumppani olemassa. Ne, joilla ei ole, onkin tilanne, jossa he saattavat jäädä yksin, kun eniten tarvitsisivat toista ihmistä.
Minusta on ihan hullunkurista, jos monisuhteilu nähdään jotenkin vaivattomana rusinoiden natusteluna. Joo, jos sinulla on useampia suhteita, sinä pääset nauttimaan niiden kaikkien hyvistä puolista, mikä on kivaa. Mutta niin sinä vain joudut ottamaan vastaan kaikkien niiden suhteiden huonot puolet ja haasteetkin, ei mikään ihmissuhde toimi niin että ne voisi vain pullauttaa pois. Ja kun parisuhteista puhutaan, yksikin on melkonen työmaa. Autapa kun niitä on useampia :))
Tuo primäärikumppanuus-asia taas... En tiedä, jotenkin minua ärsyttää ihan suunnattomasti sellainen maailmankuva, jossa ihmisistä puuttuu palasia jollei niillä sitä "kunnollista kumppania" ole. En minä ainakaan koe olevani elämässäni millään tavalla yksin vaikkei minulla primäärikumppania olekaan. Oon aika hyvä pärjäämään ite, ja silloin kun tarvitsen apua, tukea tai olkapäätä, sitä vuorenvarmasti löytyy ilman kumppaneitakin :)
-
Kaipa se on aika varhaisilla jutuilla perusteltavissa, miksi useasta ihmisestä "kahdenvälinen suhde" on jotenkin parempi tai perustavanlaatuisin tai syvin tai jotenkin "eniten" - kahden välisestihän me kehitymme, synnymme ja kasvamme. Samaan aikaan tuskin siitä, miten asiat ovat, voi päätellä sitä, miten niiden ns. kuuluisi olla.
-
Vääriä syitä olla missään suhteessa löytyy kyllä kaivamattakin ja kaikkihan riippuu kaikesta.
Mutta mie olenkin ihmissuhdeanarkisti. Silti olen hirmusen iloinen nykypvän polyamorian esiinmarssista, koska se horjuttaa hirvittävän kätevästi väärinjuurtuneita yhteiskuntakäsityksiä ja patriarkaatin valtaa.
Väitän myös että lähtökohtaisesti kaikissa suhteissa on omat kipuilunsa ja kaikki suhteet ovat perseestä jos/koska/kun ihmiset eivät pysty myöntämään että kaikki me ollaan hämmentyneitä nakuapinoita.
Eli jos ihmiskunnan sosiaalinen rakenne edes hiukan valuu siihen suuntaan että hyväksytään ettei kaikki käy kaikille ja jokainen voi oman onnensa etsiä sotkemalla kaikki mahdolliset suhteet omaan soppaansa, niin helevetin hyvä.
Kun kuitenkin tärkeintä on se rakkaus, eikä se missä muodossa se eteen tulee.
Hyi stana kön meni hempeilyksi.
-
Kiva kolumni, jonka tosiaan olisi voinut otsikoida myös "Vääriä syitä olla mono" tai peräti "Vääriä syitä olla ihmissuhteessa".
Omia mielipiteitä: polyporukat yleisesti ottaen tuntuvat lähinnä vain moninkertaistavan perusmonosuhteen eli on kaikenlaisia outoja sitoutumisrituaaleja ynnä suhteiden asettamista tärkeysjärjestykseen, etuoikeuksia ja ylipäätään omistussuhteen kaltaisia kiinnityksiä henkilöihin.
Hyvä kun vaihtoehdoista puhutaan, mutta kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni suhteiden määrästä tai niiden laadusta. Kiva jos joku täydentää just sua etkä muuta kaipaa. Yhtä kiva jos jollain toisella toisella on asiat muulla, hänelle itselleen sopivalla tavalla.
Olisi ollut hienoa jos olisi jo teininä tutustunut muihinkin suhdemalleihin kuin monosuhteeseen. Ihan itse piti etsiytyä polyilyn kautta nonmonouteen ja Ihmissuhdeanarkiaan. Myös käsite soolopoly sopii itseeni. Määritellä saa mut ei oo pakko.
-
Kaipa se on aika varhaisilla jutuilla perusteltavissa, miksi useasta ihmisestä "kahdenvälinen suhde" on jotenkin parempi tai perustavanlaatuisin tai syvin tai jotenkin "eniten" - kahden välisestihän me kehitymme, synnymme ja kasvamme. Samaan aikaan tuskin siitä, miten asiat ovat, voi päätellä sitä, miten niiden ns. kuuluisi olla.
Epäilen että tämä johtuu evoluutiobiologiasta.
Monosuhteessa mies voi olettaa että jälkeläiset ovat hänen omiaan ja nainen voi olettaa että mies sitoutuu yhteisten jälkeläisten hoitamiseen.
Samalla sukupuolitaudit eivät levinneet niin helposti ennen yleisesti saatavilla olevia kondomeita.
-
Olipa sitten poly tai mono, se riippunee aina tilanteesta ja ihmisistä. Pidän outona sitä, että tämä olisi jotenkin vakio, jota ihminen joko on tai ei ole.
Kinkyillä tarve polypalleroihin nousee usein sen oman karkkikauppalistan kautta. Se on vastaus siihen ongelmaan, ettei usko saavansa parisuhteessa kaikkia haluamiaan asioita. Itse olen mono varmaan juuri siitä syystä, että en odotakaan kumppanin täyttävän kaikkia toiveitani. Toisaalta, kun se mitä on, on kyllin hyvää, on helppo hyväksyä se, että kaikkea ei voi saada.
Joku poly voisi tähän tokaista, että miksi ei voisi? Sen kun etsii useamman kumppanin täyttämään ne aukot. Mutta siinä menettäisi juuri sen tunteen, että on yksi ihminen, jolle sinä olet kaikki kaikessa ja joka antaa jakamattoman huomionsa sinulle.
Kiitos. Tämän voin myös allekirjoittaa.
-
Mielestäni kysymys on siitä, että mitä osia elämästään haluaa kenenkin kanssa jakaa - tai haluaako.
Jokaisella meistä on käytössä tasan sata prosenttia aikaa ja energiaa, ja silloinkin puhutaan ajasta ja energiasta joka jää esimerkiksi töiden ja opiskeluiden jälkeen jaettavaksi. Tästä osa menee jo väistämättä (ainakin toivottavasti) itseensä ja omiin tarpeisiinsa keskittymiseen, ennenkuin ensimmäistäkään muuta ihmistä otetaan yhtälöön. Jos nyt esimerkin vuoksi sijoitetaan 50% Itseensä, jää tästä jo valmiiksi jakojäännöksestä 50% jaettavaksi yhden tai useampien kumppaneiden kesken. Siinä kohtaa alkaa se loputon säätäminen ja tuusaaminen, kalentereiden vastakkainlaitto ja muut härvääminen, joka jo itsessään syö niistä resursseista oman osansa. Tätähän se toki on myös monosuhteissa, mutta huomioonotettavia muuttujia on vähemmän.
Vaikka tämä nyt saattaa kuulostaa siltä, että olisin jotenkin polysuhteita (tai yleensäkään kenenkään suhteita) vastaan, niin asiahan ei ole näin; toivon vain että kaikissa suhteissa, mallista riippumatta, huolehdittaisiin itsestä ja muista, että se mitä suhteesta saa menisi suurinpiirteinkään tasan ja että kaikkien tarpeet otettaisiin huomioon. En minä siitä tiedä että onko näin kaikissa monosuhteissakaan, tai onko tällainen ajatus yleensäkin jonninjoutavaa haihattelua että kaikilla voisi olla hyvä olla. Sitähän minä toivon, huolimatta siitä oliko edes juuri minkäänlaisessa suhteessa.
Tykkäsin (tietysti) pöhkönä romantikkona myös ajatuksesta siitä, että kyse on useamman ihmisen keskinäisestä rakastamisesta. Kukapa sitä on ulkoapäin sanomaan, miltä joku sisälläpäin tuntuu, ja sen arvoa kiistämään. Itsestäänhän tässä suuressa sekasotkussa pidetään huolta, eikä muista.
Herkästi nimittäin polysuhteilu näyttää ulospäin juuri ristiinrastiinnussiskelulta, fwb-tyyppisiltä kohtaamisilta ja muilta suhdemuodoilta jotka nyt muodissa sattuu olemaan. Näistä esimerkeistä fwb sopinee rinnastamiseen siinä mielessä, että hirveän usein tunnutaan unohtavan että ennenkaikkea siinäkin on kyse ystävyydestä, joka nyt vain yltää sinne seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen osastolle.
Enkä toivo että minua leimattaisiin myöskään ristiinrastiinnussiskeluvastaiseksi; seksi on hirveän mukavaa ja nautinnollista puuhaa, jota toivon ihmisten harrastavan omien tarpeidensa ja arvojensa mukaan huolimatta siitä, miltä se ulospäin näyttää tai mitä siitä joku on mieltä.
Itse koen olevani tällä hetkellä äärimmäisen mono, koska sen kattotermin alle asettautuessa tulee lämmin ja pörröinen olo ja se viestittää yksiselitteisesti etten tällä hetkellä kaipaa elämääni muuta.
-
Suosittelen tutustumista ambiamorisuuteen. Lukea voi vaikka täältä https://www.kinkly.com/definition/17238/ambiamorous.
Osa meistä on homoja, osa heteroita, osa bi/panseksuaaleja. Ihan samalla tavalla osa meistä on monoja, polyjä, tai ambi (eli kumpaa tahansa riippuen tilanteesta).
-
Tuossa tekstissä häiritsee terapian tuputus ja hivenen tuomitseva sävy.
Jos kohta on totta, että moni ei saa parisuhdetta / monisuhdetta siksi että omaa esim. epärealistisen vaatimustason, en oikein tiedä, onko terapia se taikasauva tässä.
Ja joo, rakkautta ei tartte ansaita. Tämän ymmärtäminen sinänsä ei vielä itsessään auta ongelmassa jonka kohdalla tuo mainitaan.
Itse en juuri nyt ole hakemassa kiinteää statusta osana romanttista suhdetta vaan leikkikavereita, joiden kanssa voi myös puhua avoimesti ja kaikesta perus panemisen ja jäätelönsyönnin ohella.
Olen asemoinut tähän itseni osittain siksi, että olen vuosia ajelehtinut ilman parisuhdetta ja osittain siksi, että en saa mitään ajatuksesta että minä ja joku toinen ihminen sitoisimme toisemme aloillemme. Ja ehkä myös siksi, että minut on torjuttu tarpeeksi monta kertaa.
En mä ole torppaamassa mahdollisuutta, että vielä joskus olen mono. Nyt just en vain ole kalibroinut tutkaani sillai.
-
Koska olen poly niin olen samantien automaattisesti
- karkkikauppailija
- syön suhteissa rusinat pullasta
- suhteeni (rakastamiini) ihmisiin ovat pelkkiä panoja- ja säätöjä, joita kutsun vain trendikkäästi polyamoriaksi
tai vaihtoehtoisesti
- en erota säätämistä suhteesta vaan kerron kaikille holtittomasti olevani sitoutunut heihin, mutta toisaalta koska olen poly en edes kykene sitoutumaan
- nussiskelen ristiinrastiin enkä huolehdi partnereista enkä heidän tarpeistaan
- en kykene rakastamaan tai kokemaan syviä tunteita enkä edes kiinnittymään tunnetasolla toiseen ihmiseen
Lisäksi olen pettäjä ja kusettaja, koska kaikki monisuhteilijat vain pettävät ja kusettavat - tämä yhden tuntemattoman ihmisen arvio minusta sen perusteella, kun mainitsin, että olen poly.
Minä kun luulin, että olen ihminen, joka kykenee rakastamaan useampaa ihmistä ja haluaa olla yhden tai useamman ihmisen kanssa merkitsevässä ja rakkautta sisältävässä suhteessa samanaikaisesti.
Joo, ja oli ihan tarkoituksella kärjistetty tällä kertaa!
P.S. Jos joku käyttäytyy holtittomasti tai kusipäisesti ihmissuhteissa niin jotenkin en ymmärrä tarvetta vetää yhtäläisyysmerkkejä monogaamisuuteen tai polyamoriaan. Kusipää on kusipää ja sekin saattaa oppia ihmiseksi.
-
P.S. Jos joku käyttäytyy holtittomasti tai kusipäisesti ihmissuhteissa niin jotenkin en ymmärrä tarvetta vetää yhtäläisyysmerkkejä monogaamisuuteen tai polyamoriaan. Kusipää on kusipää ja sekin saattaa oppia ihmiseksi.
Tämä yhtäläisyysmerkki lienee kotoisin yleistämisestä, joka tapahtuu kun kusipäistä käytöstä perustellaan jollakin, joka ainakin suusanallisesti liittyy löyhähkösti johonkin -amoriaan tai -ismiin.
Yksilöt on yksilöitä, ja suhteet niiden yksilöiden välisiä. Yhtäläisyysmerkkejä ei ole, ellei niitä itse luo.
Mieleen nousee sanonta "paha kello kauas kuuluu", joka tarkoittanee sitä että huonot kokemukset kaikuvat herkemmin palstoilla, kuin hyvät. En tiedä liittyykö se toiseen kotimaiseen sananparteen "kel' onni on, se onnen kätkeköön". Jostain syystä kun tahtoo olla niin että jos joku leijaileekin, vieläpä ihan julkisesti onnellisuudessaan, niin ei kauaa mene että alkaa arvostelu. Oletettavasti niiden toimesta, joilla on tuoreempia tai arpeentuneempia haavoja aiheen tiimoilta.
Siitä nyt sitten puhumattakaan, että jos oikein orjallisesti seuraa omia ajatuksiaan siitä, millaista pitäisi olla. Koska se kokemus harvoin on sama, kuin se mielikuva.
Kysymys kun on vain perusarvoista; rakastaa ja olla rakastettu. Tyyli on vapaa, eikä kukaan laske tuloksia, jollet itse sitä tee.
Mä muuten just tajusin, että mulla on ihan lupa sanoa että olen tällä hetkellä pirun onnellinen :love:
-
Polyamorisuus, mulle soolopoly, on identiteetin kaltainen asia. Ihan kuin olen kinky, olen samalla poly tai monisuhteilija.
Suhde ei määritä polya tai monoa. Vai olenko mono, jos kahdesta suhteesta toinen lakkaa ja on vain yhden kanssa?
Nuo "syyt olla polysuhteissa" ei liity polyamoriaan mitenkään. Voit valita suhteiden määrän perustuen erilaisiin syihin, tai olla olematta missään suhteessa, koska olet rikki henkisesti etkä kestä yhtään suhdetta. Se ei silti tee yhtään mitään sun halulle tai tarpeelle olla poly/mono.
Miksi aina pitää perustella erilaisuus valideilla ja muiden hyväksymillä argumenteilla?
Mulla tämän polyidentiteetin löytäminen on kestänyt kauan, ihan kuin kinkynkin. Perustuen juuri tuohon mono-oletukseen. Siksi monet luulee väärin tän olevan vaan joku muoti. Ei, nyt se on yleisemmin tiedostettu tapa olla, joka johti tien itseni tyyliseen elämäntapaan. Siihen mikä tuntuu just mun tavalta elää.
-
Musta o vaa kiva vääntää pikkutyttölapsisiskosen kanssa, koska se o kakaraks aika fiksu. ;D
Voi helvetti nyt stoge. Mä menetän kaiken uskottavuuteni äkäsenä akkana kun oon näin mielissäni jonkun sedän päähäntaputteluista ;D
Aika usein törmää myös siihen, että ollaan polysuhteissa, kun sitä monoa ei etsinnöistä huolimatta ole vielä löytänyt. Tai poimitaan rusinoita kaikista pullista sitä oikeaa odotellessa.
Ei siinä ole mitään väärää, jos kaikki osapuolet ovat kartalla ja samoilla odotuksilla. Polysuhteissa onnekkaimpia lienevät ne, joilla on se primäärikumppani olemassa. Ne, joilla ei ole, onkin tilanne, jossa he saattavat jäädä yksin, kun eniten tarvitsisivat toista ihmistä.
Minusta on ihan hullunkurista, jos monisuhteilu nähdään jotenkin vaivattomana rusinoiden natusteluna. Joo, jos sinulla on useampia suhteita, sinä pääset nauttimaan niiden kaikkien hyvistä puolista, mikä on kivaa. Mutta niin sinä vain joudut ottamaan vastaan kaikkien niiden suhteiden huonot puolet ja haasteetkin, ei mikään ihmissuhde toimi niin että ne voisi vain pullauttaa pois. Ja kun parisuhteista puhutaan, yksikin on melkonen työmaa. Autapa kun niitä on useampia :))
Tuo primäärikumppanuus-asia taas... En tiedä, jotenkin minua ärsyttää ihan suunnattomasti sellainen maailmankuva, jossa ihmisistä puuttuu palasia jollei niillä sitä "kunnollista kumppania" ole. En minä ainakaan koe olevani elämässäni millään tavalla yksin vaikkei minulla primäärikumppania olekaan. Oon aika hyvä pärjäämään ite, ja silloin kun tarvitsen apua, tukea tai olkapäätä, sitä vuorenvarmasti löytyy ilman kumppaneitakin :)
Nääkin toki tapauskohtaisia.
Ei kaikki ole valmiita kantamaan vastuuta tai ottamaan vastaan huonoja puolia edes yhdestä suhteesta. Samoin moni kaipaa sitä yhtä, läheisintä ihmistä ja tarvitsee oikeasti juuri hänen tukeaan heikkoina hetkinä. Siinä kohtaa voi olla aika musertavaakin, mikäli se kumppani elääkin esim. lapsiperhearkea primäärinsä kanssa ja itse joutuu varailemaan aikaa kalenterista.
Kärjistin ehkä tarpeettomastikin tuossa rusina-kohdassa.. Mutta se ehkä johtuisi siitä, että itselleni polyily tarkoittaisi juuri tuota. Pystyisin/olisin pystynyt siihen muutamassakin elämänvaiheessa. Mutta siinä olisi isosti ollut kyse siitä, että en edes halua sitoutua liiaksi. Tai siitä, että olisin halunnut joistain henkilöistä vain tietyt puolet tai hetket. Lopulta en olisi kokenut toimivani kovin oikein ketään kohtaan. Se ei silti tarkoita, etteikö moni muu pystyisi tätä hoitamaan paremmin.
Kirjoituksestani saattoi saada kuvan, että tuomitsisin itse polyilyn. Se on väärä kuva. Tunnen ihmisiä, joilla homma toimii kitkatta ja mielettömän kauniisti. Mutta olen törmännyt myös ihmisiin, joita polykuviot lähinnä repii riekaleiksi.
Se, miksi itse kokisin polyilyn vaikeaksi, on se, että minä olisin joko se, joka repii riekaleiksi tai se, joka käyttää polykuviota tekosyynä pitää etäisyyttä ja olettaa, että minun ei tarvitse olla kovinkaan isosti vastuussa muiden, kuin omasta hyvinvoinnistani. Ihmiset saisivat paloja aikaani, eivät minua. Käytännön tasolla ehkä pieni ero, henkisesti valtava.
Syitä olla poly tai mono voi olla miljoonia. Olennaisinta varmaan on itse tiedostaa syyt siihen ja olla rehellinen itselleen ja muille suhteen osapuolille. Ja mikä tärkeintä, jokaisen olisi hyvä tehdä nämä ratkaisut omista syistään. Olisi kurjaa, jos itse ilmoittaisin monouteni syyksi sen, että kumppanini tahtoo niin. Yhtä kurjaa olisi, jos oma kumppanini monoilisi vastentahtoisesti. Sama pätisi myös polyilyyn.
-
En ole poly, enkä ole monokaan.
Näissä kirjoituksissa moni asia särähti korvaan ja ikävästi, sillä mielestäni jokainen parisuhde toimii omalla painollaan ja omilla säännöillänsä, joita ei välttämättä ulkopuoliset ymmärrä.
Ei ole oikeaa tai väärää.
Ona suhteeni: Vaikka olen "vapaasti kulkemassa" se ei tarkoita, että olen kykeneväinen rakastamaan jotakuta muuta.
Alistuvaa miestä on kehno saada minua dominoimaan, vaan minut lokeroidaan "rusinan poimijaksi", kun käyn harrastelemassa taipumuksiani muualla.
Korjatkaa toki, mikäli nyt ymmärsin jotain väärin. :o
-
Voisi sanoa että kukin hakee ratkaisuja ( ja seuraa) ja mielellään toimivia sellaisia. Tunnetasoista voi kukin pähkiä itse onko niillä ja mitä merkitystä. Voi tietenkin keskustella että mikä on "oikea" tai "väärä" syy mutta syyt ovat silti syitä, jokaisella omansa.
-
Polyamorisuus, mulle soolopoly, on identiteetin kaltainen asia. Ihan kuin olen kinky, olen samalla poly tai monisuhteilija.
Suhde ei määritä polya tai monoa. Vai olenko mono, jos kahdesta suhteesta toinen lakkaa ja on vain yhden kanssa?
Nuo "syyt olla polysuhteissa" ei liity polyamoriaan mitenkään. Voit valita suhteiden määrän perustuen erilaisiin syihin, tai olla olematta missään suhteessa, koska olet rikki henkisesti etkä kestä yhtään suhdetta. Se ei silti tee yhtään mitään sun halulle tai tarpeelle olla poly/mono.
Miksi aina pitää perustella erilaisuus valideilla ja muiden hyväksymillä argumenteilla?
Ei pidä :) Sen sijaan minusta on älyttömän hyvä pyrkiä siihen, että pystyy perustelemaan valintansa itselleen. Se pohjimmainen kysymys silloin on, edistääkö tämä minun hyvinvointiani. Vielä tarkemmin kuin erilaisuuden kohdalla miettisin sitä silloin, kun on muovautumassa samanlaiseksi kuin jotkut toiset.
Ei polyamorisuus minusta muoti-ilmiö ole sen enempää kuin mikään muukaan suuntautuminen on ollut, mutta se on ilmiö. Ajanhenkeä ja semmoista. Asia on enemmän esillä, ja yhä useammat pohtivat ja/tai kokeilevat, kokevatko sen siksi toimivimmaksi tavaksi olla omia itsejään suhteissa. Huomaan taas olleeni kuplassa kerrassaan kun taas järkytyn miten paljon ennakkoluuloja polyamorisuuteen yhä liittyy. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ollut edistää niitä. Minulle polyamorisuus näyttäytyy positiivisena asiana, muttei sitäkään silti ihan annettuna kannata ottaa niin kuin ei mitään muutakaan maailmassa. Tämän kolumnin sinä on hyvin vahvasti minä - tämäntyyppisistä lapsuksista olen itseni saanut kiinni ja joudun siksi miettimään jälleen sitä "onko tämä minulle hyväksi" -kohtaa.
Mulle on identiteettitasoinen asia, että olen emotionaalisesti ja seksuaalisesti voimakkaasti kokeva ihminen. Mulle on ominaista, että pystyn solmimaan niitä emotionaalisseksuaalisia siteitä elämäni aikana määrällisesti paljon, ja mahdollista että niitä on yhtäaikaisesti useampia. Sen verran minä tiedän tässä vaiheessa. Hyvältä tuntuvat suhdesopimukset tahdon määrittää vasta sitä mukaa kun asiat ajankohtaisiksi tulevat, huomioiden kaikki ne joita asia koskettaa. Juuri nyt tuntuu siltä, etten tahdo ennalta tehdä siihen edes sitä rajausta, puhutaanko mono- vai polysuhteesta. Sekin rajanveto voi sitä paitsi olla melkoista veteen piirtelyä.
-
Toisen asettamien vaatimusten tai rajojen mukaan, itseään vastaan toimien, ei luo edellytyksiä toimivalle suhteelle kuin hetkittäin - tarpeiden kohdatessa. Suhdemuodolla tai haluilla sinällään ei ole tämän kanssa tekemistä. Tarpeilla on. Muistakaa rakastaa itseänne, niin voi rakastaa toista/muitakin.
Mistä päästäänkin siihen, että onko itsensä rakastaminen jotenkin sellaista, mikä koetaan uhkana? Rakkauden ehdollistaminen malliin, jonka muut määrittää ja jopa hallitsee.
-
Olen vähän samoilla linjoilla Alistavaherran kanssa. Kaikki lähtee siitä, että on kykenevä rakastamaan itsejään juuri sellaisena kuin on.
Tällä hetkellä tuntuu, että olen enemmän polyyn kääntyvä luonteeltani, vaikka olenkin elämäni elänyt pääsääntöisesti monosuhteissa. Enkä ole näissä monosuhteissa tuntenut, että tarpeeni rakkauden suhteen olisi olleet vajaat. Mutta tiedän myös, että pystyn rakastamaan ja tuntemaan voimakkaita tunteita useampaan ihmiseen samaan aikaan. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että kykenen myös olemaan onnellisesti monosuhteessa, oikean ihmisen kanssa.
Ensin pitää pystyä rakastamaan itseään ja löytämään onnellisuus elämään omista asioista. Sen jälkeen voi listätä tuota onnellisuustasoa sopivan tai sopivien ihmisten kanssa, miten kellekin sopii. Kaikki suhdemuodot on hyväksyttyjä ja kaikista pitää aina kaikkien olla samalla tasolla suhteen odotusten kanssa.
-
Jos tuota miettii, miten sitten oppisi rakastamaan itseään. Tärkeimmältä on tuntunut minusta se oivallus ettei ole huono ihminen. Ettei kukaan oikeasti ole huono ihminen.
Ainoastaan huonot ihmiset ovat sellaisia jotka eivät ansaitse osakseen rakkautta, he ansaitsevat vain huonoa kohtelua. Huono ihminen ahdistuu kun sille sanoo että rakastaa sitä. Huono ihminen vastaa että nyt kyllä olet erehtynyt pahemman kerran. Se tuntuu niin pieneltä erolta mutta on itseasiassa ihan hirveän suuri ero nähdä itsensä ihmisenä joka on tehnyt huonoja valintoja, eikä ihmisenä joka on huono. Ihminen joka on tehnyt huonoja valintoja on ihminen joka on keskeneräinen, jolla on kasvuvaraa, mahdollisuuksia, se on aidosti pahoillaan ja sille voi antaa anteeksi, se voi antaa itselleen anteeksi. Huonolla ihmisellä sensijaan on vain huonon ihmisen kohtalo.
Oivalluksen jälkeen sitä oppii myös madaltamaan odotuksiaan itsensä ja muiden suhteen, hyväksymään ettei kenelläkään ole sisällään mitään rakkautta jota hän voi jakaa, antaa tai jota häneltä voisi ansaita. Rakkaus on enempi sellainen ilmiö joka ilmestyy tyhjästä. Kun se ilmestyy, tilanne muistuttaa useammin jotain en tiedä aa-kokousta missä ollaan rehellisiä ja haavoittuvaisia toistemme edessä. Ihminen omien keskeneräisyyksiensä takana tulee nähdyksi ja näkee toisen hänen keskeneräisyyksiensä takana. Siellä jossain sellaisessa totuuden ja vapauden ilmapiirissä niitä rakkauden tunteita olen huomannut ilmestyneen. :)
-
Jos tuota miettii, miten sitten oppisi rakastamaan itseään. Tärkeimmältä on tuntunut minusta se oivallus ettei ole huono ihminen. Ettei kukaan oikeasti ole huono ihminen.
...
Oivalluksen jälkeen sitä oppii myös madaltamaan odotuksiaan itsensä ja muiden suhteen, hyväksymään ettei kenelläkään ole sisällään mitään rakkautta jota hän voi jakaa, antaa tai jota häneltä voisi ansaita. Rakkaus on enempi sellainen ilmiö joka ilmestyy tyhjästä. Kun se ilmestyy, tilanne muistuttaa useammin jotain en tiedä aa-kokousta missä ollaan rehellisiä ja haavoittuvaisia toistemme edessä. Ihminen omien keskeneräisyyksiensä takana tulee nähdyksi ja näkee toisen hänen keskeneräisyyksiensä takana. Siellä jossain sellaisessa totuuden ja vapauden ilmapiirissä niitä rakkauden tunteita olen huomannut ilmestyneen. :)
Peukku tälle!
Jos mihinkään ihmissuhteeseen lähtee reppu täynnä odotuksia ja valmiina "panostamaan" siihen, ollaan mielestäni jo väärällä polulla. Aito rakkaus tai ystävyys perustuu vapaaehtoisuuteen, haluun vastaanottaa se mitä tulee ja aitoon haluun tehdä asioita toisen eteen. Vaatimalla asioita takaisin, koska on itse antanut suhteelle jotain, saa vain pahaa mieltä aikaiseksi. Näin ainakin itselläni. En minä ole mikään pankki, johon voi antaa ja odottaa saavansa sitten takaisin sopivalla korolla.
Valitettavasti meidän liukuporrasteoriaan perustuva ihmissuhdekäsitys on omiaan ajamaan ihmiset oletusten ja odotusten tielle, jossa petytään, kun toinen ei toiminutkaan odotustemme mukaisesti. Oli sitten mono tai poly (tai monopoly :)) ) useimmilla ihmisillä on paljon opittavaa juuri Alistavaherran mainitsemissa tarpeiden määrittelyssä, ja sitä taas joutuu lähes väkisin tekemään polysuhteissa. Ja jos sitä ei tee, on ennemmin tai myöhemmin pulassa sen asian kanssa.
Olisikin hyvä miettiä, miksi me asetamme itsemme parisuhteissa asemaan, jossa toinen (vieläpä rakas ihminen) rajoittaa ja "omistaa" meidät ja me vaan antaudumme sille. Monoliitoissakin olisi hyvä pohtia ihan samat asiat kuin polysuhteissa, miksi me olemme yhdessä ja mitkä suhteemme säännöt ovat.
Itserakkaus nähdään myös jotenkin pelottavana asiana. Mutta mielestäni vasta itsensä rakastamisen kautta voit rakastaa muita. Silloin et ole niin haavoittuvainen ja riippuvainen toisen "antamasta" rakkaudesta, vaan rakkaus on jotain joka syntyy yhdessä.
-
Polyamorisuus, mulle soolopoly, on identiteetin kaltainen asia. Ihan kuin olen kinky, olen samalla poly tai monisuhteilija.
Suhde ei määritä polya tai monoa. Vai olenko mono, jos kahdesta suhteesta toinen lakkaa ja on vain yhden kanssa?
Nuo "syyt olla polysuhteissa" ei liity polyamoriaan mitenkään. Voit valita suhteiden määrän perustuen erilaisiin syihin, tai olla olematta missään suhteessa, koska olet rikki henkisesti etkä kestä yhtään suhdetta. Se ei silti tee yhtään mitään sun halulle tai tarpeelle olla poly/mono.
Miksi aina pitää perustella erilaisuus valideilla ja muiden hyväksymillä argumenteilla?
Ei pidä :) Sen sijaan minusta on älyttömän hyvä pyrkiä siihen, että pystyy perustelemaan valintansa itselleen. Se pohjimmainen kysymys silloin on, edistääkö tämä minun hyvinvointiani. Vielä tarkemmin kuin erilaisuuden kohdalla miettisin sitä silloin, kun on muovautumassa samanlaiseksi kuin jotkut toiset.
Ei polyamorisuus minusta muoti-ilmiö ole sen enempää kuin mikään muukaan suuntautuminen on ollut, mutta se on ilmiö. Ajanhenkeä ja semmoista. Asia on enemmän esillä, ja yhä useammat pohtivat ja/tai kokeilevat, kokevatko sen siksi toimivimmaksi tavaksi olla omia itsejään suhteissa. Huomaan taas olleeni kuplassa kerrassaan kun taas järkytyn miten paljon ennakkoluuloja polyamorisuuteen yhä liittyy. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ollut edistää niitä. Minulle polyamorisuus näyttäytyy positiivisena asiana, muttei sitäkään silti ihan annettuna kannata ottaa niin kuin ei mitään muutakaan maailmassa. Tämän kolumnin sinä on hyvin vahvasti minä - tämäntyyppisistä lapsuksista olen itseni saanut kiinni ja joudun siksi miettimään jälleen sitä "onko tämä minulle hyväksi" -kohtaa.
Mulle on identiteettitasoinen asia, että olen emotionaalisesti ja seksuaalisesti voimakkaasti kokeva ihminen. Mulle on ominaista, että pystyn solmimaan niitä emotionaalisseksuaalisia siteitä elämäni aikana määrällisesti paljon, ja mahdollista että niitä on yhtäaikaisesti useampia. Sen verran minä tiedän tässä vaiheessa. Hyvältä tuntuvat suhdesopimukset tahdon määrittää vasta sitä mukaa kun asiat ajankohtaisiksi tulevat, huomioiden kaikki ne joita asia koskettaa. Juuri nyt tuntuu siltä, etten tahdo ennalta tehdä siihen edes sitä rajausta, puhutaanko mono- vai polysuhteesta. Sekin rajanveto voi sitä paitsi olla melkoista veteen piirtelyä.
Ymmärrän ettet sinä Pikkusisko vaadi perustelemaan tätä, mutta olen kyllä joutunut kohtaamaan varsin usein lyhyellä "polysuhdeurallani" sen, että minulle kerrotaan löytäväni kuitenkin sitten lopulta "sen oikean", kunhan vaan "se oikea" kohdalle osuu. Ja sitten kyllä ne muut siitä karsiutuu vierestä pois.
Tai sitten minulle kauhistellaan ääneen, että "en minä kyllä vain tuohon pystyisi". Ihan kuin se olisi joku pystymisasia, kun koen elämäntapani oikeaksi juuri näin. Ne mono-oletukset on niin tiukassa, että ei nähdä muita vaihtoehtoja mahdolliseksi, ja siitä tämä minun kuumenemiseni juontaa. Ja onhan se aika perseestä, että omankin pään opettaminen hyväksymään polyamoria on vaikeata, sen lisäksi sitä joutuu tekemään työkavereille, ystäville ja muille asiaa ihmetteleville. Kinkynä monet varmasti samaistuvat tähän. (Ja ennen kuin kukaan tarttuu tähän oman pään opettamiseen, tarkoitan sitä, että ne monosuhteen askelmerkit on niin lujassa, että ehtii monesti miettiä matkalla, että onko tämä nyt oikein, mitä olen tekemässä.)
Rajanveto mono ja polysuhteissa onkin aikamoista sekameteliä. Ei sitä tavallaan voi määritellä mitenkään muuten kuin yksilön omien näkemysten kautta, mutta vain omalle kohdalleen. Siinä vaiheessa kun tunnet olevasi poly, olet poly. Ihan kuin kinkykin.
-
Koska olen poly niin olen samantien automaattisesti
- karkkikauppailija
- syön suhteissa rusinat pullasta
- suhteeni (rakastamiini) ihmisiin ovat pelkkiä panoja- ja säätöjä, joita kutsun vain trendikkäästi polyamoriaksi
tai vaihtoehtoisesti
- en erota säätämistä suhteesta vaan kerron kaikille holtittomasti olevani sitoutunut heihin, mutta toisaalta koska olen poly en edes kykene sitoutumaan
- nussiskelen ristiinrastiin enkä huolehdi partnereista enkä heidän tarpeistaan
- en kykene rakastamaan tai kokemaan syviä tunteita enkä edes kiinnittymään tunnetasolla toiseen ihmiseen
P.S. Jos joku käyttäytyy holtittomasti tai kusipäisesti ihmissuhteissa niin jotenkin en ymmärrä tarvetta vetää yhtäläisyysmerkkejä monogaamisuuteen tai polyamoriaan. Kusipää on kusipää ja sekin saattaa oppia ihmiseksi.
Kas, jos tätä ei olisi jo löytynyt niin olisin kirjoittanut aika vastaavaa.
Ja tuo ajatus, että polyamoria on vapaita panosäätöjä ympäriinsä..joo, kiva jos jollekin näin on, mutta itsellekin polyamoria tarkoittaa kykyä rakastaa useampaa samanaikaisesti, eikä vain säätämistä ympäriinsä
Täällä oli myös lause..jos on vaikeuksia uskaltaa rakastaa tai olla rakastettu, polyys voi olla hyvä vaihtoehto??!
???
Niin että jos yhden ihmisen kanssa jo hajottaa, niin useampi lisää on iisimpi? Miten? Luuleeko täällä oikeasti niin moni, että polyys ei sisällä tunteita, sitoutumista ja merkityksellisiä ihmissuhteita - ilmeisesti, vaikka silloin ollaan kyllä täysin hukassa
-
Jos tuota miettii, miten sitten oppisi rakastamaan itseään. Tärkeimmältä on tuntunut minusta se oivallus ettei ole huono ihminen. Ettei kukaan oikeasti ole huono ihminen.
Ainoastaan huonot ihmiset ovat sellaisia jotka eivät ansaitse osakseen rakkautta, he ansaitsevat vain huonoa kohtelua. Huono ihminen ahdistuu kun sille sanoo että rakastaa sitä. Huono ihminen vastaa että nyt kyllä olet erehtynyt pahemman kerran. Se tuntuu niin pieneltä erolta mutta on itseasiassa ihan hirveän suuri ero nähdä itsensä ihmisenä joka on tehnyt huonoja valintoja, eikä ihmisenä joka on huono. Ihminen joka on tehnyt huonoja valintoja on ihminen joka on keskeneräinen, jolla on kasvuvaraa, mahdollisuuksia, se on aidosti pahoillaan ja sille voi antaa anteeksi, se voi antaa itselleen anteeksi. Huonolla ihmisellä sensijaan on vain huonon ihmisen kohtalo.
Oivalluksen jälkeen sitä oppii myös madaltamaan odotuksiaan itsensä ja muiden suhteen, hyväksymään ettei kenelläkään ole sisällään mitään rakkautta jota hän voi jakaa, antaa tai jota häneltä voisi ansaita. Rakkaus on enempi sellainen ilmiö joka ilmestyy tyhjästä. Kun se ilmestyy, tilanne muistuttaa useammin jotain en tiedä aa-kokousta missä ollaan rehellisiä ja haavoittuvaisia toistemme edessä. Ihminen omien keskeneräisyyksiensä takana tulee nähdyksi ja näkee toisen hänen keskeneräisyyksiensä takana. Siellä jossain sellaisessa totuuden ja vapauden ilmapiirissä niitä rakkauden tunteita olen huomannut ilmestyneen. :)
Kukaan ei ansaitse huonoa kohtelua, imho. Jos ihminen on "huono" (?) ja kusipäinen, lienee sopivin tapa suhtautua jättää moinen ihminen huomiotta ja unohtaa koko ihmisen olemassaolo.
Huono kohtelu tekee kaksi asiaa; validoi ihmisen käsitystä omasta huonoudestaan entisestään, tai huomio antaa entistä enemmän varmuutta tämän "huonon" ihmisen hyvästä käsityksestä itsestään.
Ensimmäisessä esimerkissä kyse on ihmisestä jonka minäkäsitys muodostuu ulkoapäin tulevasta, ympäristön ja sen ihmisten palautteesta. Sellaisen minäkäsityksen muuttaminen tai korjaaminen on toki mahdollista, mutta hyvin hyvin vaikeaa.
Toisessa esimerkissä taas se "huono" ihminen ajattelee olevansa huipputyyppi ja ihmisenä erinomainen huolimatta siitä, millainen vaikutus hänellä ympäristöönsä ja muihin ihmisiin on.
Summa summarum, ihminen voi halutessaan muuttua mutta se vaatii paljon työtä. Kummassakaan tapauksessa ulkoinen palaute ei edesauta muutosta, mutta molemmissa tapauksissa kehno kohtelu vain lisää negatiivisuutta; ensimmäisessä kohteen ja toisessa palautteen antajassa itsessään.
Kukin tehköön kuten itselleen on hyvä ja oikealta tuntuu, tämäkin on vain allekirjoittaneen nöyrin mielipide, vaikka saattaisi Ainoan Oikean Totuuden julistukselta vaikuttaa. Jos tuntuu oikealta kohdella kusipäitä kusipäisesti ja siitä tulee lämmin ja pörröinen olo sisälle niin eikun antaa palaa vaan :)
-
Kolumnissa kun mainittiin yksinjäämisen pelko, rakastumiseen uskaltamisen pelko ja uskomukset ettei olisi rakkauden arvoinen yleisinä väärinä syinä lähteä, olla ja jämähtää vähän mihin tahansa suhdekuvioon. Tuntuu että niiden taustalla on torjutuksi/hylätyksitulemisen pelko ja ajattelin siitä kirjoitella sekalaisia ajatuksia tähän:
Hylätyksitulemisen pelko on minusta terve pelko, joka kuuluukin olla ihmisellä. Tuntuu että sille on muodostunut vähän sellainen heikkouden leima, että onhan se nyt aika nössö jos sellaista pelkää. Mutta olen ajatellut että me ihmiset kun ollaan sosiaalisia otuksia. Ja ilman ihmissuhteita elämällä ei ole merkitystä. Ja rakkaudelliset ihmissuhteet itsenäisten aikuisten kesken ovat sellaisia mitä ei voi loppupeleissä kontrolloida mitenkään. Toinen osapuoli voi koska vaan ilmoittaa että tää oli tässä, ja sitten se oli siinnä, eikä sille voi mitään. Jos on tunteillaan investoinut kaikenlaisiin mahdollisiin yhteisiin tulevaisuuksiin ja ne ovat olleet vähän niinkuin jo osa itseä, silloin se pala itseä leikataan poikki. Ja onhan se ihan hirveä fiilis. Siinnä mielessä tuo pelko on tärkeä, turvaamassa ihmistä, ettei olisi liian sinisilmäinen ja toiveajatteluun heittäytyvä. Että ajan kanssa katsoisi ensin turvatarkastuksen omaisesti että minkäslaisen ihmisen seurassa sitä oikeastaan on ja minkälaista tulevaisuutta tässä on realistista odottaa.
Hyvä reality check pelkonsa mittakaavan suhteen on itselle ollut sellainen että muistelee omaa elämäänsä tähän mennessä ja listailee mielessään kaikki mahdolliset tulevaisuudet jotka ovat katkenneet. Onko sielä kavereita, ystäviä, sukulaisia, tuttavia, yksipuolisia ihastuksia, kaveriporukoita, työ- ja opiskelupaikkoja mihin on hakenut, läheisten kuolemia, lemmikkieläinten kuolemia, päättyneitä parisuhteita, työsuhteita, aikaisempia käsityksiä itsestään ja suuntia mihin kuvitteli elämänsä olevan matkalla, jne. Ja mietin että, olenko selvinnyt hengissä, olenko itseasiassa ihan ok, vaikka kaikenlaista on tullut menetettyä? Kaikenlaisia ovia sulkeutunut, hetken ollut paska fiilis, mutta kokoajan tää elämä availee uusia ovia. Eikö näin tulisi käymään jatkossakin. Tuota kautta pelon saattaa saada palautettua sopivaan mittakaavaan. Voinee huomata että kyllä se elämä jatkuu niinkuin on ennenkin jatkunut vaikka (henkilö x) pistäisi välit poikki.
Torjutuksi tulemisen pelko herättää henkiin usein myös oman sisäisen kriitikon, joka tuo pinnalle vanhat kuluneet: "Olen liian (negatiivinen piirre x) että kelpaisin kenellekkään" -väittämät. Tuosta umpikujasta olen itse ainakin päässyt ulos kun katselen ympärilleni objektiivisesti ja kysyn: Näenkö ihmisiä joilla on enemmän (negtiivinen piirre x:ää) kuin minulla, ja ovatko he silti rakastettuja ja löytäneet onnellisia suhteita? Vastaus on ainakin omalla kohdalla aina ollut: Kyllä. Silloin tuo sisäinen kriitikko on nopeasti hiljentynyt.
Pelko suhteesta poisputoamisesta usein herättää ajatuksia myös että voisinkohan sitten kuitenkin jotenkin kontrolloida ja muokata itseäni tai toista, että saisi tätä jatkettua. Mutta ei. Rakkaus on ilmiö joka tarvitsee totuutta ja vapautta ollakseen olemassa, yhtäpaljon kuin ihminen tarvii happea. Lapsuuden ympäristössä varsinkin jos sielä oli se kuuluisa "virtahepo olohuoneessa", mihin oli pakko sopeutua, eikä siitä saanut puhua, ei voinut luottaa että oma selusta oli turvattuna, niin sitä on ehkä jäänyt selkärankaan olettamus että oma paikka ihmissuhteissa on jotain missä asiaan kuuluu että mukaudutaan odotuksiin, sensuroidaan itseään, kovetutaan itsevahvaksi, tai että se "virtahepo" kuuluu suhteisiin, joten jonkun meistä pitää olla siinnä roolissa. Mutta eipä toimi silleen täällä itsenäisten aikuisten maailmassa. Täällä tarttee vaan olla oma ittensä, puhua avoimesti totuus ja vaalia aina toisen mahdollisuutta poistua. Siitä syntyy se ihmeellinen happikupla minkä sisällä rakkaus voi hengittää kaikenlaisissa suhdekuvioissa.
Tuommoisia keskeneräisiä sekalaisuuksia olen aiheesta ajatellut. Ja ajattelin ne tähän ketjuun jakaa. :D
-
Kolumnissa kun mainittiin yksinjäämisen pelko, rakastumiseen uskaltamisen pelko ja uskomukset ettei olisi rakkauden arvoinen yleisinä väärinä syinä lähteä, olla ja jämähtää vähän mihin tahansa suhdekuvioon. Tuntuu että niiden taustalla on torjutuksi/hylätyksitulemisen pelko ja ajattelin siitä kirjoitella sekalaisia ajatuksia tähän:
Hylätyksitulemisen pelko on minusta terve pelko, joka kuuluukin olla ihmisellä. Tuntuu että sille on muodostunut vähän sellainen heikkouden leima, että onhan se nyt aika nössö jos sellaista pelkää. Mutta olen ajatellut että me ihmiset kun ollaan sosiaalisia otuksia. Ja ilman ihmissuhteita elämällä ei ole merkitystä. Ja rakkaudelliset ihmissuhteet itsenäisten aikuisten kesken ovat sellaisia mitä ei voi loppupeleissä kontrolloida mitenkään. Toinen osapuoli voi koska vaan ilmoittaa että tää oli tässä, ja sitten se oli siinnä, eikä sille voi mitään. Jos on tunteillaan investoinut kaikenlaisiin mahdollisiin yhteisiin tulevaisuuksiin ja ne ovat olleet vähän niinkuin jo osa itseä, silloin se pala itseä leikataan poikki. Ja onhan se ihan hirveä fiilis. Siinnä mielessä tuo pelko on tärkeä, turvaamassa ihmistä, ettei olisi liian sinisilmäinen ja toiveajatteluun heittäytyvä. Että ajan kanssa katsoisi ensin turvatarkastuksen omaisesti että minkäslaisen ihmisen seurassa sitä oikeastaan on ja minkälaista tulevaisuutta tässä on realistista odottaa.
Hyvä reality check pelkonsa mittakaavan suhteen on itselle ollut sellainen että muistelee omaa elämäänsä tähän mennessä ja listailee mielessään kaikki mahdolliset tulevaisuudet jotka ovat katkenneet. Onko sielä kavereita, ystäviä, sukulaisia, tuttavia, yksipuolisia ihastuksia, kaveriporukoita, työ- ja opiskelupaikkoja mihin on hakenut, läheisten kuolemia, lemmikkieläinten kuolemia, päättyneitä parisuhteita, työsuhteita, aikaisempia käsityksiä itsestään ja suuntia mihin kuvitteli elämänsä olevan matkalla, jne. Ja mietin että, olenko selvinnyt hengissä, olenko itseasiassa ihan ok, vaikka kaikenlaista on tullut menetettyä? Kaikenlaisia ovia sulkeutunut, hetken ollut paska fiilis, mutta kokoajan tää elämä availee uusia ovia. Eikö näin tulisi käymään jatkossakin. Tuota kautta pelon saattaa saada palautettua sopivaan mittakaavaan. Voinee huomata että kyllä se elämä jatkuu niinkuin on ennenkin jatkunut vaikka (henkilö x) pistäisi välit poikki.
Torjutuksi tulemisen pelko herättää henkiin usein myös oman sisäisen kriitikon, joka tuo pinnalle vanhat kuluneet: "Olen liian (negatiivinen piirre x) että kelpaisin kenellekkään" -väittämät. Tuosta umpikujasta olen itse ainakin päässyt ulos kun katselen ympärilleni objektiivisesti ja kysyn: Näenkö ihmisiä joilla on enemmän (negtiivinen piirre x:ää) kuin minulla, ja ovatko he silti rakastettuja ja löytäneet onnellisia suhteita? Vastaus on ainakin omalla kohdalla aina ollut: Kyllä. Silloin tuo sisäinen kriitikko on nopeasti hiljentynyt.
Pelko suhteesta poisputoamisesta usein herättää ajatuksia myös että voisinkohan sitten kuitenkin jotenkin kontrolloida ja muokata itseäni tai toista, että saisi tätä jatkettua. Mutta ei. Rakkaus on ilmiö joka tarvitsee totuutta ja vapautta ollakseen olemassa, yhtäpaljon kuin ihminen tarvii happea. Lapsuuden ympäristössä varsinkin jos sielä oli se kuuluisa "virtahepo olohuoneessa", mihin oli pakko sopeutua, eikä siitä saanut puhua, ei voinut luottaa että oma selusta oli turvattuna, niin sitä on ehkä jäänyt selkärankaan olettamus että oma paikka ihmissuhteissa on jotain missä asiaan kuuluu että mukaudutaan odotuksiin, sensuroidaan itseään, kovetutaan itsevahvaksi, tai että se "virtahepo" kuuluu suhteisiin, joten jonkun meistä pitää olla siinnä roolissa. Mutta eipä toimi silleen täällä itsenäisten aikuisten maailmassa. Täällä tarttee vaan olla oma ittensä, puhua avoimesti totuus ja vaalia aina toisen mahdollisuutta poistua. Siitä syntyy se ihmeellinen happikupla minkä sisällä rakkaus voi hengittää kaikenlaisissa suhdekuvioissa.
Tuommoisia keskeneräisiä sekalaisuuksia olen aiheesta ajatellut. Ja ajattelin ne tähän ketjuun jakaa. :D
Aivan ihanasti muoltoiltu sanoiksi ne ajatukset, jotka omassa päässäkin usein pyörii :love:
-
Koska olen poly niin olen samantien automaattisesti
- karkkikauppailija
- syön suhteissa rusinat pullasta
- suhteeni (rakastamiini) ihmisiin ovat pelkkiä panoja- ja säätöjä, joita kutsun vain trendikkäästi polyamoriaksi
tai vaihtoehtoisesti
- en erota säätämistä suhteesta vaan kerron kaikille holtittomasti olevani sitoutunut heihin, mutta toisaalta koska olen poly en edes kykene sitoutumaan
- nussiskelen ristiinrastiin enkä huolehdi partnereista enkä heidän tarpeistaan
- en kykene rakastamaan tai kokemaan syviä tunteita enkä edes kiinnittymään tunnetasolla toiseen ihmiseen
P.S. Jos joku käyttäytyy holtittomasti tai kusipäisesti ihmissuhteissa niin jotenkin en ymmärrä tarvetta vetää yhtäläisyysmerkkejä monogaamisuuteen tai polyamoriaan. Kusipää on kusipää ja sekin saattaa oppia ihmiseksi.
Kas, jos tätä ei olisi jo löytynyt niin olisin kirjoittanut aika vastaavaa.
Ja tuo ajatus, että polyamoria on vapaita panosäätöjä ympäriinsä..joo, kiva jos jollekin näin on, mutta itsellekin polyamoria tarkoittaa kykyä rakastaa useampaa samanaikaisesti, eikä vain säätämistä ympäriinsä
Täällä oli myös lause..jos on vaikeuksia uskaltaa rakastaa tai olla rakastettu, polyys voi olla hyvä vaihtoehto??!
???
Niin että jos yhden ihmisen kanssa jo hajottaa, niin useampi lisää on iisimpi? Miten? Luuleeko täällä oikeasti niin moni, että polyys ei sisällä tunteita, sitoutumista ja merkityksellisiä ihmissuhteita - ilmeisesti, vaikka silloin ollaan kyllä täysin hukassa
Tässä saatettiin viitata minun kirjoitukseenikin. Ei. En mä näe, ettei polyys sisältäisi tunteita, sitoutumista tai merkityksellisyyttä. Mutta näen, että polykuvioissa oma osa ja vastuu voi olla pienempi. Ei polyys ole ainoa ratkaisu. Eikä aina edes hyvä. Mutta en sanoisi, että tällaiset syyt olisivat automaattisesti vääriä olla yhtään minkäänlaisissa suhteissa. Kuten edellisissä kirjoituksissakin on mainittu, ihminen voi muuttua ja kasvaa suhteessa ollessaan. Tai sit ei kasva.
Olisiko kaikkien kannalta parempi ratkaisu olla yksin ja tulla ehjäksi, ennen kuin aloittaa mitään suhdetta tai suhteita? Ehkä. Ehkä ei. Kokeilemalla selviää. Mutta kai rikkinäisillä, keskeneräisillä ja rakastamista pelkäävilläkin on oikeus kokeilla siipiään? Etenkin, jos he tuovat suhteita solmiessaan esiin riskit, joita nämä voivat aiheuttaa.
Ja ei, ei kaikki polyt ole karkkikauppailijoita. Mutta monen polyyden taustalla on juurikin se tarve saada omia halujaan ja tarpeita toteutettua eri suhteissa. Eikä siinäkään ole yhtään mitään väärää lähtökohtaisesti.
-
Omalta osaltani taas tähdentäisin, etten todellakaan ole sitä mieltä ettei siipirikkona saisi lentää :) en vain usko sen olevan niin yksinkertaista, että jos on sattunut, valitsemalla tietyn suhdemuodon ei sitten enää sattuisi. Tai että itselle sopimaton suhdemuoto olisi välttämättä ollut syy siihen että alun alkaen kävi köpelösti, vaikka voi toki olla niinkin.
Ihmisille on hirvittävän tyypillistä oikoa mutkia suoriksi kun ne kokevat itsensä loukatuiksi. Sen sijaan että oikeasti paneuduttaisiin siihen, minkä takia jokin asia on tuntunut pahalta, monesti tartutaan mieluummin päätä pahkaa mihin tahansa toimeen, jotta voitaisiin estää sitä tapahtumasta enää koskaan uudelleen. Mikä on tietysti aikamoinen utopia koska ihan takuulla joskus sattuu taas, ja sitten pyöritellään päätä että miten voi aina käydä näin. Se on vähän kuin lätkisi laastareita jos sattuu päähän tai jalka ei kestä astua.
-
Kaikkea ei tarvitse eikä voikaan ymmärtää, mutta tuomita ei kannattaisi, ja sheimata tai leimata ei kerta kaikkiaan saa. Mutta joku niin aina tekee, ja ymmärrän sen turhautumisen josta Coach aiemmin puhui. Ettei jaksaisi toistuvasti selittää itseään ja oikeuttaa omaa olemistaan muille.
Minä olen sikäli onnekas, että lempipuuhaani on nimenomaan kertoa siitä miten minä maailmani koen :)) Se etteivät kaikki ymmärrä ja että jotkut eivät hyväksy, on mulle itsessään aika neutraali tosiasia, vaikka totta kai ymmärtämättömät ja/tai loukkaavat sanat välillä kirpaisevat. Kannattaa pyrkiä kääntämään se kipu bensaksi omiin liekkeihin. Niin kuin The Arkin iki-ihanassa It Takes a Fool to Remain Sanessa lauletaan:
And if you think I'm corny
then it will not make me sorry
It's your right to laugh at me
And in turn that's my opportunity
to feel brave.
:love:
-
Vaihtakaapa kokeeksi mielessänne tähän "vääriä syitä olla kinky"...jotkut asenteet tulevat selvemmin esiin kun osuu omaankin nilkkaan.
-
Vaihtakaapa kokeeksi mielessänne tähän "vääriä syitä olla kinky"...jotkut asenteet tulevat selvemmin esiin kun osuu omaankin nilkkaan.
Hyvä miettiä ”vääriä syitä” olla jotain.
Tuskin kukaan on ihmisenä niin kehittynyt, ettei mikään teko olisi väärä tai vääristä syistä tehty.
Kun kohtaamme ihmisen tai otamme omaan elämäämme johonkin osaan, omat motivaatiomme ottaa vastaan saattavat olla hyvinkin tuhoavia ja rikkovia. Jos se toinen ihminen olettaa jotain muuta.
Jonkin verran miettinyt tässä ihmisenä olemisen dilemmaa.
Olemmeko veljemme vartija. Vai. Onko jokainen vastuussa vain omasta elämästään.
-
Törmännyt tähän artikkeliin ja käynyt lukemassa uusia ajatuksia siihen liittyen aina välillä. Huomannut samalla, että otsikko sinänsä on klikkiansa. Menee sisältöön käsiksi, mutta hiukan laajemmalta ja erilaisemmalta kulmalta kuin antaa ymmärtää ;D.
1. Haluat vain panna ketä haluat, ilman että kellään on siihen nokan koputtamista
2. Kun kaikki siistit tyypit on / pelkäät jääväsi yksin
3. Et uskalla rakastaa ketään kokonaan
4. Et usko kenenkään voivan rakastua sinuun tarpeeksi
5. Olet ihastunut polyamoriaan aatteena ja/tai mielikuvitusolentona
6. mono-poly -vastanapaisuus
7. Vääriä syitä olla kinky
8. Vääriä syitä olla vanilija
9. Vääriä syitä olla olla kolikon toisella puolella - minä, ja vain minä olen oikeassa.
Polyamoria - kuten mikä tahansa lokero, on vain yksi ajatusrakennelma muiden joukossa. Ihminen on tottunut pistämään asioita raameihin ja jotkut jopa hämmentyvät, kun ne ajatusrakennelmat eivät sovikaan tai muut eivät ajattele asiasta samalla tavalla. Terminologia kuitenkin pirstaloituu, koska ihmiset - nuo ihanat olennot - ovat äärimmäisen älykkäitä keksimään uutta. Uusin termi mihin olen viime aikoina törmännyt, on "karusellipolyamoria" - osalle käyttäjistä se on elämää, osalle vitsi, osalle haukkumasana. Jokainen voi miettiä, mitä sillä halutaan sanoa.
Jokainen pelkää, jokainen haluaa sekä jokaista on satutettu. Tunteva ja empatiaan kykenevä ihminen, käsittelee monia asioita, joista seksuaalisuus, rakastuminen, kelpaaminen tai yksinkertaisesti pelot sekä halut ovat osa kokonaisuutta. Osa ihmistä.
Loppujen lopuksi jokainen määrittelee, kuinka elää niiden asioiden kanssa, kuinka elää muiden kanssa. Itse olen niitä ihmisiä, jotka ajattelevat, että antaa jokaisen kukan kukkia, niin kuin parhaaksi katsovat. Useampaa pystyy rakastamaan ihan samalla tavalla kuin yhtä, löytämään raamit tekemiselle.
Itse annan jokaisen määritellä rakastaako yhtä, kahta vai ei ketään.
-
Edit: Pikkusiskon kommentti on poistunut ja eka kappaleeni liittyy siis siihen.
^ Kyllä tässä ketjussa on esitetty mielestäni ihan yhtä loukkaavia ajatuksia polyamoriasta ennen tuota kommenttia ja epäilen, että kyllä siellä yksi jos toinen ruudun takana loukkaantui myös niistä sanoista... En nyt puolustele kumppanini sanoja ja toivon, että ainakin ne järkevämmät ymmärtää, että emme ole yksikkö joka ajattelee aina samalla tavalla asioista vaan meillä molemmilla on omat ajatukset (välillä tahtonut joiltain unohtua tämä fakta ;)).
Itse mietin, että voiko tämän vastakkainasettelun ongelma olla, että tässä skenessä polyamoria näyttäytyy seksuaalisten tarpeiden kautta ja sitä kautta se isompi kuva jää uupumaan. Jos vaikka seuraa jenkkien Sisarvaimo -sarjaa huomaa, että keskinäinen suhde rakennetaan ihan muun kuin seksuaalisen tarpeen ympärille. Toki tiedän skenestä pari pariskuntaa jotka elävät polyamorisessa suhteessa myös arjen, mutta harmittavan paljon se puoli jää tuomatta ilmi ja polyamorian ympärillä vahvistuu "rusinat pullasta" -fiilis, jolloin kustakin kumppanista haetaan vain puuttuvia palasia ja suhteet näyttäytyvät ulkopuoliselle enemmän frends with benefits -tyylisenä suhteiluna joissa kumppaneita vaihdetaan suht useinkin. Vaikka amerikkalaisesta tosi tv:stä voidaan olla montaa mieltä niin monta kautta seuranneena on ehkä itse saanut avartavamman kuvan polyamoriuudesta (meniköhän nyt oikein :)?) kuin mitä esim. tämän skenen kautta.
Onhan täällä baarissa näkynyt liikehdintää kumpaankin suuntaan => polyja joista on uudessa suhteessa tullut monoja ja monoja jotka suhteen päättymisen jälkeen ovat siirtyneet polysuhte (i)eseen.. mietinkin, että miten paljon suhdemuoto tulee omasta identiteetistä (yhtä vahvana kuin esim. oma homo, lesbous, heterous jne) kuin tilanteen luomasta mahdollisuusta?
-
Ehkä ihan kaikkien kommenttien osalta olisi syytä oivaltaa se, että jos nimeää joitain tapoja olla poly tai mono tai syitä siihen.. Niitä ihan kaikkia voi olla olemassa. Ja onkin.
Mä olen monoutunut ja on monta syytä, miksi se sopii mulle. Jos kuitenkin olisi tullut vastaan tilanne, että löydän kumppanin, joka kaipaa esim. pikaista yhteenmuuttoa ja vaikka perheen perustamista tms. olisin ehkä toivonut, että hän etsii sen toisaalta, eikä minun tarvitsisi sen vuoksi välttämättä suhdetta katkaista, jos polyys on ok kaikille osapuolille. Samoin switchaavan ihmisen kanssa järkevin ratkaisu olisi täyttää jompi kumpi tarve muualla, koska itse en kykenisi vaihtamaan samassa suhteessa roolia.
Bdsm on lajina vähän sellainen, että hirveän moni juttu vaatii luottamusta ja tuntemista, joka väkisinkin tuo mukanaan jotain tunteita, jos on toimiakseen. Siksi ymmärrän hyvin, että polyamoria on varsib suosittua meidän keskuudessamme. En vain äkkiseltään osaisi nimetä yhtään lähtökohtaisesti väärää syytä olla poly. Toteutustapa voi sitten olla jollekin hyvinkin vahingollinen, mutta se liittynee sitten toiveisiin, odotuksiin, kommunikaatioon, rehellisyyteen ja avoimuuteen.
Avoimuuden vastapainona kuitenkin on aina myös se muiden kumppanien yksityisyys. Aika tasapainoilua herkästi.
Ihmissuhteet eivät ole helppoja. Ihmiset ovat erilaisia ja heidän toimintaansa vaikuttaa aika moni asia. Vaikka syyt olisivat ulkopuolisen silmiin miten vääriä, eikö parisuhteeseen osallisilla ole täysi vapaus hyväksyä tai olla hyväksymättä ne silti omalla kohdallaan?
-
En vain äkkiseltään osaisi nimetä yhtään lähtökohtaisesti väärää syytä olla poly. Toteutustapa voi sitten olla jollekin hyvinkin vahingollinen, mutta se liittynee sitten toiveisiin, odotuksiin, kommunikaatioon, rehellisyyteen ja avoimuuteen.
Avoimuuden vastapainona kuitenkin on aina myös se muiden kumppanien yksityisyys. Aika tasapainoilua herkästi.
Ihmissuhteet eivät ole helppoja. Ihmiset ovat erilaisia ja heidän toimintaansa vaikuttaa aika moni asia. Vaikka syyt olisivat ulkopuolisen silmiin miten vääriä, eikö parisuhteeseen osallisilla ole täysi vapaus hyväksyä tai olla hyväksymättä ne silti omalla kohdallaan?
Tismalleen tätä tarkoitin, ja nimenomaan niin että pätee yhtä lailla monoihin :) Eiväthän nämä nyt moraalisesti vääriä syitä ole olla poly eikä mono tai mitään muutakaan. Pelkään vain pahoin, ettei tällaisista syistä valittu suhdemuoto tuo toivottuja tuloksia, oli se pyrkimys mitä hyvänsä. Rakkaus tuntuu ja rakkaus sattuu, ei se ole sinällään huono asia.
Ehkei tarvitse kaiken muun päälle ennalta ennustaa mitenkä päin tämäkin kolikko kääntyy.
-
Meneeköhän monon ja polyn suhteen määritys sulassa sovussa avoimeen / monisuhteelliseen kanssa? Minulle rakkaus toiseen/toisiin ihmisiin tekee suhteesta joko mono tai polyn.
Ne muut suhteet, joita joko mono- tai polysuhde voivat mahdollistaa tai rajaa ulos kuuluvat avoimeen tai monisuhteelliseen näkemykseen. Polysuhde ei siis tarkoita automaattisesti seksisuhteita rakkaussuhteen ulkopuolelle, mutta monisuhteilija voi tätä tarkoittaa. Kuten ei myöskään monosuhde tarkoita aina vain yhtä kumppania. Avoin suhde mahdollistaa monojenkin tavata muita.
-
Hmm.. mä en ymmärrä kuinka "monoks mieltävä vois olla avoimessa suhteessa!?" Mulle mono tarkottaa sitä ettei halua, voi edes kuvitella että joku toinen koskis seksuaalises mieles.. Onks mun monogaamisen määritelmä väärä? Mun mielestä monous on enemmän vastakohta avoimelle suhteelle, kuin polyys.. ?
-
Epäilen että tämä johtuu evoluutiobiologiasta.
Monosuhteessa mies voi olettaa että jälkeläiset ovat hänen omiaan ja nainen voi olettaa että mies sitoutuu yhteisten jälkeläisten hoitamiseen.
Samalla sukupuolitaudit eivät levinneet niin helposti ennen yleisesti saatavilla olevia kondomeita.
Tai sitten toisinpäin, monosuhteet ovat syntyneet koska sukupuolitaudit ovat olemassa - vaikka "lauma" olisi "tehokkampi" kuin pari.
Exactly why so many humans choose monogamous pair bonds over juggling multiple partners has long been a mystery to scientists. After all, having several partners at the same time should lead to more offspring – an outcome you’d think evolution would favour. Now a new study has linked the phenomenon to sexually transmitted diseases, arguing that monogamy could have evolved because it offered protection against the threat of infection.
https://theconversation.com/how-sexually-transmitted-diseases-might-have-driven-the-evolution-of-monogamy-57592 (https://theconversation.com/how-sexually-transmitted-diseases-might-have-driven-the-evolution-of-monogamy-57592)
-
-- polykuvioissa oma osa ja vastuu voi olla pienempi. Ei polyys ole ainoa ratkaisu. Eikä aina edes hyvä. Mutta en sanoisi, että tällaiset syyt olisivat automaattisesti vääriä olla yhtään minkäänlaisissa suhteissa. Kuten edellisissä kirjoituksissakin on mainittu, ihminen voi muuttua ja kasvaa suhteessa ollessaan. Tai sit ei kasva.
Olisiko kaikkien kannalta parempi ratkaisu olla yksin ja tulla ehjäksi, ennen kuin aloittaa mitään suhdetta tai suhteita? Ehkä. Ehkä ei. Kokeilemalla selviää. Mutta kai rikkinäisillä, keskeneräisillä ja rakastamista pelkäävilläkin on oikeus kokeilla siipiään? Etenkin, jos he tuovat suhteita solmiessaan esiin riskit, joita nämä voivat aiheuttaa.
Ja ei, ei kaikki polyt ole karkkikauppailijoita. Mutta monen polyyden taustalla on juurikin se tarve saada omia halujaan ja tarpeita toteutettua eri suhteissa. Eikä siinäkään ole yhtään mitään väärää lähtökohtaisesti.
Monokuviossa oma vastuu voi olla pienempi. Silloin vaikutat vain siihen yhteen ihmiseen, et vähintään kahteen muuhun itsesi lisäksi.
Mä en kieltämättä näe asiaa samasta näkövinkkelistä, koska mulle polyys on kaikkea muuta kuin iisimpi suhdemuoto. Siinä pitää huomioida useampaa ihmistä, tasapainottaa aikataulua, luovia vuorovaikutuksen kanssa ym. Se ei todellakaan ole iisimpi suhdemuoto.
Kaikenlaisissa ihmissuhteissa eettistä on puhua avoimesti mistä tulee, etenkin jos on noin suurta painolastia kuin sitoutumiskammo esimerkiksi.
Yksin ei välttämättä saa valmista, voi oppia, mutta suin päin suhteisiin hyppiminenkään ei ole ok. Yksilöllä on aina suurin vastuu itsestään ja omasta toiminnastaan. Joskus on hyvä pysähtyä, uhrata vaikka vuosi aikaa terapiaan kuin parisuhteeseen jossa toivoo eheytyvänsä.
Valtaosalla polyyden taustalla on ihastuminen, rakastuminen muihinkin kuin omaan kumppaniin. Ei vain tarveshoppailu.
-
Se sitoutumiskammo.... varsin negatiivinen termi ja kauhea asia sanoa ihmisestä. Älkää enää käyttäkö sitä, jooko. Mitä kammoa siinä on, jos ei halua elää toisen kanssa tiiviisti yhdessä. Aivan kuin avioliitossa ja pitkässä parisuhteessa elävät olis terveitä ja kaikki sinkut, deittailijat, polyt jne. olis sairaita kammoisia.
Mua on sanottu sitoutumiskammoiseksi, vaikka mulla on kaksi avioliittoa (yli 10 v. kumpainenkin) takana, lapset ja omakotitalot jne. Ei se ole sitoutumishalukkuudesta kiinni, että en halua nyt asua kenenkään kanssa ja tapailen useampia kuin yhtä. Se on ainoa tapa elää minun näköistä elämää. Yhden ihmisen kanssa mulla tulee kyllästys, ahdistus ja siitä tulen "sairaaksi", kun mua kahlitaan siihen yhteen kumppaniin. Rajoitetaan ja sanotaan mulle mitä saan ja mitä en saa tehdä.
Ja mua ei tippaakaan haittaa, että toinen käy vaikka harrastamassa seksiä tai tapailee muita, kunhan noudatetaan meidän yhteisiä sopimuksia. Sopimuksiin sitoutuminen on sitä oikeaa sitoutumista. Ihminen joka ei osaa sitoutua, eli usein sanotaan -kammoiseksi, on todennäköisesti ihmisenä tosi keskeneräinen ja epävarma, eikä osaa elää omannäköistä elämää ja siksi päätyy tavallaan väkisin rikkomaan tehtyjä sopimuksia, kun ei alkujaankaan ole niiden sopimusten takana ja kunnioita sitä.
-
Siis ihan päivää, kahta ennen ku tää pikkusiskon kolumni tuli, niin sanoin ääneen vaimolle, että tulispa pikkusiskolta taas kolumni, koska ne oikeesti herättää keskustelua ja ajatuksia ja niissä on sitä omaa pohdintaa ja oivalluksia, mitä kolumnilta kaipaa, eikä vain sanahelinää ja kiertoilmauksin seliteltyä kahden lauseen asiaa.
Joten kiitos pikkusisko kolumnista, joka itse asiassa on meille vaimon kanssa hyvinkin ajankohtainen aihe ja kiitos kommentoijille, tätä keskustelua ja pohdintaa on mukava lukea :love:
Erityiskiitos vielä Karwanaaman blogikirjoitukselle polyamoriasta (https://molinay.blogspot.com/2020/09/peikko-pohtii-peeta.html?m=1&zx=b92ccd1b432b452a) :love:
-
Voi Valerie, ihanasti sanottu. Kiitos! :love:
-
-- polykuvioissa oma osa ja vastuu voi olla pienempi. Ei polyys ole ainoa ratkaisu. Eikä aina edes hyvä. Mutta en sanoisi, että tällaiset syyt olisivat automaattisesti vääriä olla yhtään minkäänlaisissa suhteissa. Kuten edellisissä kirjoituksissakin on mainittu, ihminen voi muuttua ja kasvaa suhteessa ollessaan. Tai sit ei kasva.
Olisiko kaikkien kannalta parempi ratkaisu olla yksin ja tulla ehjäksi, ennen kuin aloittaa mitään suhdetta tai suhteita? Ehkä. Ehkä ei. Kokeilemalla selviää. Mutta kai rikkinäisillä, keskeneräisillä ja rakastamista pelkäävilläkin on oikeus kokeilla siipiään? Etenkin, jos he tuovat suhteita solmiessaan esiin riskit, joita nämä voivat aiheuttaa.
Ja ei, ei kaikki polyt ole karkkikauppailijoita. Mutta monen polyyden taustalla on juurikin se tarve saada omia halujaan ja tarpeita toteutettua eri suhteissa. Eikä siinäkään ole yhtään mitään väärää lähtökohtaisesti.
Monokuviossa oma vastuu voi olla pienempi. Silloin vaikutat vain siihen yhteen ihmiseen, et vähintään kahteen muuhun itsesi lisäksi.
Mä en kieltämättä näe asiaa samasta näkövinkkelistä, koska mulle polyys on kaikkea muuta kuin iisimpi suhdemuoto. Siinä pitää huomioida useampaa ihmistä, tasapainottaa aikataulua, luovia vuorovaikutuksen kanssa ym. Se ei todellakaan ole iisimpi suhdemuoto.
Kaikenlaisissa ihmissuhteissa eettistä on puhua avoimesti mistä tulee, etenkin jos on noin suurta painolastia kuin sitoutumiskammo esimerkiksi.
Yksin ei välttämättä saa valmista, voi oppia, mutta suin päin suhteisiin hyppiminenkään ei ole ok. Yksilöllä on aina suurin vastuu itsestään ja omasta toiminnastaan. Joskus on hyvä pysähtyä, uhrata vaikka vuosi aikaa terapiaan kuin parisuhteeseen jossa toivoo eheytyvänsä.
Valtaosalla polyyden taustalla on ihastuminen, rakastuminen muihinkin kuin omaan kumppaniin. Ei vain tarveshoppailu.
Toki näin. Kuten sanoin, en yrittänytkään pohtia kaikkia mahdollisia syitä polyamoriaan, enkä edes puhunut vain polyamoriasta, vaan polysuhteista yleensä. Ja vastuun ohella kyse voi olla ihan käytönnön jutuista. Ei ihmisen tarvitse olla sitoutumiskammoinen, vaikka hän ei haluaisikaan muuttaa yhteen. Kyse voi olla vaikka välimatkasta, siitä, että toisella on jo kumppani ja ehkä isompikin perhe samassa taloudessa tai mitä ikinä. Tai vain kaipaa omaa tilaa myös, vaikka olisikin valmis sitoutumaan.
On aina kaunis asia, jos ihmiset saa rakennettua suhteita, jotka toimivat. Olipa niissä osallisia kaksi tai enemmän. Se mitä yritin sanoa, oli, että en pitäisi syitä lähtökohtaisesti väärinä, olivatpa ne mitä vaan. Ne voivat olla sinulle tai minulle vääriä syitä. Toisille ne voivat olla ihan valideja perusteluja polyilyyn. Siinäkin tapauksessa, että joku osapuolista ei ihannetilanteeseensa vielä ole päässyt.
Voiko kenelläkään oikeastaan olla liikaa tärkeitä ihmisiä elämässään?
-
Vaikka kuinka monottais polyfoniaa, kaikki ei tykkää riffistä kuitenkaan. :o
On vaan juttuja, mielipiteitä, tilanteita.
Ja huomenna voi olla täysin eri mieltä, eri tilanteissa ja jutuissa.
Joten aivan sama mitä mieltä mä, sä tai sun koira on, koska se on kuitenkin oikein, väärin tai ihan sama.
Pääasia, että kaikilla on epämukavaa.
Tän suuren filosofian kun sisäistää, elämästä tulee yllättäen paljon helpompaa. >:D
-
- - Ei ihmisen tarvitse olla sitoutumiskammoinen, vaikka hän ei haluaisikaan muuttaa yhteen.
Tämä on hyvä esimerkki tilanteesta, jolloin olis niiin paljon helpompi keskustella f2f tän dataamisen sijaan, koska tuokin lause vastaa väittämään mitä en ole esittänyt missään vaiheessa ::)
Itselle sitoutumiskammoinen näyttäytyy esimerkiksi ihmisenä, joka lyö liinat kiinni aina kun tulee merkkejä heräävistä tunteista, ajatuksesta et käyköhän tämä vakavaksi tms. Ihminen joka kaipaa ihmisiä lähelleen, mutta ei halua olla suhteessa, ei kykene sanoittamaan itseään ja tunteitaan... Se on ihan eri asia kuin vaikka ihminen, joka haluaa ja kykenee luomaan ihmissuhteen, mutta ei kaipaa ketään pesäkumppaniksi arkea jakamaan
Ollaan siis samaa mieltä tuosta ^-^
Ja kyllä, loppuviimein huolimatta siitä mikä ihmissuhdemuoto on kyseessä, pääasia että osapuolet on happy
Joskus vain on pakko puuttua kun tuntuu, että nyt tää kommentointi ketjussa on taas jotain aivan muuta kuin mitä itse on mieltä..mutta vähän niin kuin Stoge heitti, pitkälti nytkin on kyse mielipiteistä, tulkinnoista ja yksilöeroista, eikä oikeista ja vääristä faktatotuuksista 8)
-
- - Ei ihmisen tarvitse olla sitoutumiskammoinen, vaikka hän ei haluaisikaan muuttaa yhteen.
Tämä on hyvä esimerkki tilanteesta, jolloin olis niiin paljon helpompi keskustella f2f tän dataamisen sijaan, koska tuokin lause vastaa väittämään mitä en ole esittänyt missään vaiheessa ::)
Itselle sitoutumiskammoinen näyttäytyy esimerkiksi ihmisenä, joka lyö liinat kiinni aina kun tulee merkkejä heräävistä tunteista, ajatuksesta et käyköhän tämä vakavaksi tms. Ihminen joka kaipaa ihmisiä lähelleen, mutta ei halua olla suhteessa, ei kykene sanoittamaan itseään ja tunteitaan... Se on ihan eri asia kuin vaikka ihminen, joka haluaa ja kykenee luomaan ihmissuhteen, mutta ei kaipaa ketään pesäkumppaniksi arkea jakamaan
Ollaan siis samaa mieltä tuosta ^-^
Ja kyllä, loppuviimein huolimatta siitä mikä ihmissuhdemuoto on kyseessä, pääasia että osapuolet on happy
Joskus vain on pakko puuttua kun tuntuu, että nyt tää kommentointi ketjussa on taas jotain aivan muuta kuin mitä itse on mieltä..mutta vähän niin kuin Stoge heitti, pitkälti nytkin on kyse mielipiteistä, tulkinnoista ja yksilöeroista, eikä oikeista ja vääristä faktatotuuksista 8)
Jes, näinhän se on. Alun perin mun kommentti koskikin tuota termiä esitettynä nyt jo poistetussa kommentissa. Sitä vaan en huomannut silloin kommentoidessani, että se lähti pois ketjusta.
Mielenkiintoista on vielä miettiä eteenpäin tuosta sitoutumiskammo-termistä ja sanomastasi toiminnasta "vetäytyy, kun herää tunteita". Johtuisiko tuo vetäytyminen ja tunteiden pelko siitä, että deittailulle ei ole perinteisesti olemassa kuin kaksi vaihtoehtoa, liukuportaat avioliittoon tai totaalinen sinkkuus. Kokemukseni mukaan monikaan deittailija ei keskustele tarpeistaan deitin kanssa ennalta tai muutaman ekan deitin jälkeen ja siksi ihmisten odotukset yhdessäololle voi olla totaalisen ristiriidassa keskenään, ilman että siitä on vastapuolella mitään tietoa. Eli toinen hakee sitä kivaa seksiä ja toinen matchaavia tuulipukuja. Ja kun konflikti seuraa, koska sehän tulee tuosta väkisin, syytetään nimenomaan sitä kevyttä suhdetta hakenutta, koska se on "väärin". Silloin tulee se leima, sitoutumiskammoinen.
Myös sitä tapahtuu, että toinen osapuoli tavallaan "valehtelee" tai vähintään antaa ymmärtää deitille hakevansa kiinteää yhdessäoloa, koska jos sanoo hakevansa kevyttä seksiseuraa, saa yleensä pakit. Tai ainakin sitä paheksutaan kovasti. Tämäkin mielestäni johtuu yhteiskunnan normeista, joissa paheksutaan sitä kevytkenkäisyyttä. Tästäkin voisi päästä avoimella suhtautumisella erilaisiin suhdemuotoihin, yksilöllisellä tarpeidenmäärittelyllä sekä rehellisellä kommunikaatiolla.
Valitettavasti varsinkaan miesoletettuja ei ole opetettu tässä ajassa kohtaamaan omia tarpeitaan ja tunteitaan, joka johtaa moniin ongelmiin deitti- ja suhderintamalla.
Näillä asioilla ei suoranaisesti ole mitään tekemistä polyamorian kanssa, paitsi että polyamoriassa nuo kommunikointi ja tarpeenmäärittelytaidot tulee tulilinjalle suunnilleen juuri ennen "mene vankilaan" ruutua. Jos et kommunikoi vähintään toisen kumppanin kohdalla näitä asioita rehellisesti, olet siellä vankilassa ennen pitkää.
Tämä on rankka yleistys, mutta isossa kuvassa varmasti totta.
-
Kokemukseni mukaan monikaan deittailija ei keskustele tarpeistaan deitin kanssa ennalta tai muutaman ekan deitin jälkeen ja siksi ihmisten odotukset yhdessäololle voi olla totaalisen ristiriidassa keskenään, ilman että siitä on vastapuolella mitään tietoa. Eli toinen hakee sitä kivaa seksiä ja toinen matchaavia tuulipukuja.
[...]
Myös sitä tapahtuu, että toinen osapuoli tavallaan "valehtelee" tai vähintään antaa ymmärtää deitille hakevansa kiinteää yhdessäoloa, koska jos sanoo hakevansa kevyttä seksiseuraa, saa yleensä pakit. Tai ainakin sitä paheksutaan kovasti. Tämäkin mielestäni johtuu yhteiskunnan normeista, joissa paheksutaan sitä kevytkenkäisyyttä. Tästäkin voisi päästä avoimella suhtautumisella erilaisiin suhdemuotoihin, yksilöllisellä tarpeidenmäärittelyllä sekä rehellisellä kommunikaatiolla.
[...]
Näillä asioilla ei suoranaisesti ole mitään tekemistä polyamorian kanssa, paitsi että polyamoriassa nuo kommunikointi ja tarpeenmäärittelytaidot tulee tulilinjalle suunnilleen juuri ennen "mene vankilaan" ruutua. Jos et kommunikoi vähintään toisen kumppanin kohdalla näitä asioita rehellisesti, olet siellä vankilassa ennen pitkää.
Tämä on rankka yleistys, mutta isossa kuvassa varmasti totta.
Olenko minä ainoa, joka esittää lähestymisneuvotteluissa niinkin yksinkertaisen kysymyksen kuin että Mitä haet?
Tässä on haettu pitkin elämää yhden tunnin kertasessioista vuosia jatkuneisiin suhteisiin. Ainoa vastaus, jolla ei päässyt jatkoon on ollut En tiedä. As simple as that.
-
Kokemukseni mukaan monikaan deittailija ei keskustele tarpeistaan deitin kanssa ennalta tai muutaman ekan deitin jälkeen ja siksi ihmisten odotukset yhdessäololle voi olla totaalisen ristiriidassa keskenään, ilman että siitä on vastapuolella mitään tietoa. Eli toinen hakee sitä kivaa seksiä ja toinen matchaavia tuulipukuja.
[...]
Myös sitä tapahtuu, että toinen osapuoli tavallaan "valehtelee" tai vähintään antaa ymmärtää deitille hakevansa kiinteää yhdessäoloa, koska jos sanoo hakevansa kevyttä seksiseuraa, saa yleensä pakit. Tai ainakin sitä paheksutaan kovasti. Tämäkin mielestäni johtuu yhteiskunnan normeista, joissa paheksutaan sitä kevytkenkäisyyttä. Tästäkin voisi päästä avoimella suhtautumisella erilaisiin suhdemuotoihin, yksilöllisellä tarpeidenmäärittelyllä sekä rehellisellä kommunikaatiolla.
[...]
Näillä asioilla ei suoranaisesti ole mitään tekemistä polyamorian kanssa, paitsi että polyamoriassa nuo kommunikointi ja tarpeenmäärittelytaidot tulee tulilinjalle suunnilleen juuri ennen "mene vankilaan" ruutua. Jos et kommunikoi vähintään toisen kumppanin kohdalla näitä asioita rehellisesti, olet siellä vankilassa ennen pitkää.
Tämä on rankka yleistys, mutta isossa kuvassa varmasti totta.
Olenko minä ainoa, joka esittää lähestymisneuvotteluissa niinkin yksinkertaisen kysymyksen kuin että Mitä haet?
Tässä on haettu pitkin elämää yhden tunnin kertasessioista vuosia jatkuneisiin suhteisiin. Ainoa vastaus, jolla ei päässyt jatkoon on ollut En tiedä. As simple as that.
Sinä oletkin vähemmistössä. Minä viittaan myös elämään bdsm-baarin ulkopuolella, jossa ei ole normaalia hakea sessioseuraa. Ja sieltä ulkopuolelta ne asenteet ja odotukset pääasiassa tulevat. Ja sanoin, että kyse on rankasta yleistyksestä.
Nimimerkillä: Tinderistä seuraa hakenut.
-
”Mitä haet”-kysymys on loppujen lopuksi aika vaativa kysymys.
Hakukriteerit saattavat muuttua sen mukaan kenen kanssa alkaa jotain.
Viimeistään silloin kun tunteet tulee mukaan kuvioon.
-
”Mitä haet”-kysymys on loppujen lopuksi aika vaativa kysymys.
Hakukriteerit saattavat muuttua sen mukaan kenen kanssa alkaa jotain.
Viimeistään silloin kun tunteet tulee mukaan kuvioon.
Niin ja jos omaa " 1000 " fetissiä ja 10x lisää kiinnostavia juttuja kerronko kaikki noin 1 tapaamisella
minusta 1 ns kahvitreffit on vaan sitä varten että todetaan että molemmat on olemassa katsellaan tuleeko jatkoja sit kun mennään vaikka 2 treffeille kotiin tai muualle voi jo jutella laajemmin,,
-
--"vetäytyy, kun herää tunteita". Johtuisiko tuo vetäytyminen ja tunteiden pelko siitä, että deittailulle ei ole perinteisesti olemassa kuin kaksi vaihtoehtoa, liukuportaat avioliittoon tai totaalinen sinkkuus.
Kokemukseni mukaan monikaan deittailija ei keskustele tarpeistaan deitin kanssa ennalta tai muutaman ekan deitin jälkeen ja siksi ihmisten odotukset yhdessäololle voi olla totaalisen ristiriidassa keskenään, ilman että siitä on vastapuolella mitään tietoa.
Myös sitä tapahtuu, että toinen osapuoli tavallaan "valehtelee" tai vähintään antaa ymmärtää deitille hakevansa kiinteää yhdessäoloa, koska jos sanoo hakevansa kevyttä seksiseuraa, saa yleensä pakit. - - Tästäkin voisi päästä avoimella suhtautumisella erilaisiin suhdemuotoihin, yksilöllisellä tarpeidenmäärittelyllä sekä rehellisellä kommunikaatiolla.
--polyamoriassa nuo kommunikointi ja tarpeenmäärittelytaidot tulee tulilinjalle suunnilleen juuri ennen "mene vankilaan" ruutua.
Tuohon en syystä lähtenyt mikä syy sille sitoutumiskammolle (pelolle) voi olla. Sehän voi olla kaikkea lapsuuden traumoista tuoreeseen eroon. Miksei tuokin, jos pelkää sen toisen osapuolen odotuksien olevan ihan muuta kuin omien. Periaatteessa hyvinkin ymmärrettävää jos ei näe kuin nuo kaksi vaihtoehtoa, sinkkuna tai kohti avioliittoa ja lapsiperhearkea , ja yhteiskunta niitä kieltämättä vahvasti painottaa että ne mahikset nyt käytännössä normisti on juuri tuossa
En tiedä..mulle taas tuo ettei sanoita mistä tulee, mitä hakee/toivoo/odottaa, mitä haluaa välttää/mitä pelkää/mistä ei voi joustaa on epänormaalia. Itse kävin noita hyvinkin alkumetreillä läpi kun erosin pitkästä suhteesta, ja musta se avoin ja rehellinen kommunikointi suhteen sisällöstä on se tietysti (http://tietysti) -vaihtoehto, eikä katellaan mitä tulee, koska kolisee kun ollaan naama kii ostamassa sikaa säkissä ??? Onko se puhuminen muka poikkeuksellista? Itse oletan että oman ikäryhmän ja vanhempien pitää näistä kyetä jo kommunikoimaan (itsetuntemus, oletettu elämänkokemus myös suhderintamalla)
Itse haistelen sattuneesta syystä aika tarkkaan millainen ihminen vastassa ja mitä hakee, koska nämä valehtelivat joilla ei ole selkärankaa sanoittaa rehellisesti tarpeitaan ja halujaan ym eivät ole mun tyyppisiä ihmisiä.
Valheella on lyhyet jäljet..jos ei alusta asti kykene olemaan rehellinen niin ei se aika, myöhemmin paljastuva totuus ainakaan mitään paremmaksi tai helpommaksi tee. Jos ihminen lähtökohtaisesti hakee vakavampaa, eikä ole kiinnostunut pelkästä seksistä, niin eipä se siitä muuksi muutu.
Niin kauan etsii, kunnes kohtaa ihmisen jolla on samat tarpeet. Ei siihen ole oikotietä
-
Tapasin oikean ihmisen (itselleni) aikanaan ja siksi olen nyt poly
-
Nyt oli hyvä kirjoitus Pikkusiskolta. Itsekin olen törmännyt erilaisiin reaktioihin ja olettamuksiin polysuhteeseen liittyen. Usein tulee vastaan ajatus siitä, ettei ole halua sitoutua. Kuitenkin, kun yhteistä taivalta ensimmäisen vaimon kanssa on kaksikymmentä vuotta ja toinen on ollut mukana niistä kymmenen, voi tuskin puhua sitoutumiskammosta.
Itse en pidä avointa suhdetta polyamoriana, ellei siihen liity useamman ihmisen sitoutumista toisiinsa. Mihin raja vedetään, kun avoimen (nussitaan ympäriinsä) suhteen osapuolet alkavatkin seurustella ja sitoutua - se on veteen piirretty viiva.
-
Kiitos Snadistisadisti :)