BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Alistavaherra - 11.09.2020, 13:16
-
Eroaikeet, eroaminen ja eron jälkeinen aika
Merkityksellisestä suhteesta pois lähteminen on aina yksilöllinen kokemus ja jokaisella on varmasti eri syitä lähteä/harkita lähtevänsä suhteesta. Suhde sinällään on voitu kokea huonoksi tai hyväksikin. Onko eroaminen koettu helpottavaksi/asioita vaikeuttavaksi ja miten eroa on tullut käsiteltyä - vai onko? Onko ex menneen talven lomia vai onko kyetty rakentamaan toimivaa suhdetta jälkikäteen?
Haluaisin kuulla ajatuksianne hyvästä erosta ja voiko erota "hyvin"? Niinkään syyttelyistä en ole kiinnostunut, ne kommentit voi suunnata toiseen yhteyteen.
-
Hyvistä eroista on kuultu, mutta kukaan ei sellaista ole nähnyt.
Se miten ero ja sen jälkeinen aika sujuu riippuu aika pitkälti siitä, että onko yhteisiä lapsia vai ei. Yleensä ne lapset pitävät vanhempiaan yhdessä siihen kunnes ovat täysi-ikäisiä, riippumatta siitä ovatko vanhemmat eronneet vaiko eivät.
Jos lapsia ei ole, on helppo kehottaa toista pitämään tunkkinsa, mutta lasten kanssa homma ei näin toimi - niiden asioista/takia/välityksellä pääsee vielä vuosikausia riitelemään ja oman lisähankaluutensa muodostavat vielä uudet kumppanit, jos siihen asti asiat ovatkin sujuneet jostain syystä hyvin.
Yleensä sitä eroa kannattaa kahdesti harkita ja muistaa, että puolet suhteen ongelmista ovat sinussa itsessäsi, mitkä seuraavat myös uuteen suhteeseen, ja uusi kumppani tuo puolestaan omat ongelmansa mukanaan.
-
Kommunikaatio.
Itse olen ajatellut, että ideaalisti pystyisi yhdessä käymään läpi suhdetta, keskustelemaan hyvistä jutuista, ja niistä mitkä meni pieleen, siitä miksi tultiin tähän päätökseen.
Mitä opittiin ja myöskin että molemmat saisi kuulla toisen näkökulmat asioista, jotka voi olla hyvinkin erilaisia.
Ja myös kiitos kaikesta ja mikään ei vie kauniita muistoja pois. Sillä tavalla molemmat pääsis jatkamaan helpommin. Vaatii kyllä kypsyyttä ja itsehillintää, ehkä jopa sitä, että molemmat on eron kannalla. Tuo ei välttämättä toimi jos toinen haluaa erota ja toinen ei. Tai jos toinen ei halua käsitellä asiaa. Ikävää silloin tietty kun erot menee rumasti. On paljon helpompi molempien jatkaa matkaa ja vapautua toisesta, jos voi käydä niitä asioita yhdessä läpi ja sitten toivottaa hyvää jatkoa.
-
Mulla on hyviä eroja takana. Yhden kanssa erottiin (Suhde kesti useamman vuoden, asuttiin yhdessä ja oli monogaminen) jo useampi vuosi sitten. Eroon liittyi mustasukkaisuus josta toinen ei vain päässyt yli. Tiesi sen olevan ihan turhaa, ei mistään mun käytöksestä kumpuava, vain edellisen suhteen traumoja. Käsiteltiin asiaa, käytiin terapiassa. Asia ei muuttunut. Todettiin että se tunne vaikeuttaa meidän molempien elämää niin paljon että on parempi erota. Meni muutama kuukausi että molemmat sai tahoillaan eron käsiteltyä ja alettiin olemaan uudestaan tekemisissä. Ollaan todella hyviä kavereita, voidaan puhua mistä vaan, voidaan käydä alasti saunassa, voidaan olla yökylässä, voidaan liikkua samassa kaveripiirissä, voidaan puhua omasta seksielämästä. Kertaakaan ei eron jälkeen olla päädytty panemaan, ei oo tullut ongelmia, ei mitään. Esimerkki miten asiat tosiaan voi toimia oikeasti todella hyvin eron jälkeen. On myös muita exiä, joiden kanssa olen edelleen tekemisissä hyvissä väleissä ilman että kumpikaan miettis että "mitä jos..." Eli kyllä, hyviäkin eroja on, mutta se vaatii molemmilta osapuolilta paljon. Ja se vaatii aikaa että ne suhteessa olevat ongelmat saa rauhassa laskeutua.
-
Avioero oli kummankin mielestä hyvä ero, vaikkei toinen osapuoli olisikaan halunnut erota. Oikeastaan suhteen solmuja alettiin aukomaan oikeasti vasta siinä kohtaa, kun ero oli nostettu pöydälle ja hakemus täytetty. 6 kuukauden harkinta-aika on oikeasti fiksu keksintö. Vaikka me päädyimmekin eroon, antoi se aikaa käsitellä ja puhua "suunsa puhtaaksi" puolin ja toisin. Vaatihan se kummaltakin ymmärrystä ja etenkin minulta lähtevältä toisen pettymyksen sietämistä, mutta kun ymmärsi, mistä ne kumpuavat, jaksoi ne ottaa vastaan. Nyt viiden vuoden päästä emme oikeastaan ole tekemisissä, mutta jos otan puhelimen ja soitan, niin kuulumiset voidaan vaihtaa hyvässä hengessä. Vaatiihan se ero paljon, mutta on siitä mahdollista saada hyväkin kokemus, kasvua kun ei ole ilman kipua. Toinen osapuoli kasvoi eron aikana huimasti.
D/s-suhteesta eroaminen olikin sitten ihan erilainen prosessi ja vaikeudessaan jotain ihan eri tasoa kuin avioero. Mutta pitkän ajan myötä ja pitkien keskustelujen jälkeen olemme hyvissä väleissä ja pidämme yhteyttäkin.
Minun kaikissa eroissa on ollut tärkeintä puhuminen, mutta myös aito kuunteleminen. Tunnekuohuja tulee ja menee, on yritettävä nähdä niiden taakse eikä jäädä kiinni jokaiseen yksittäiseen sanaan.
Ja kyllä, avioero oli helpotus, vaikka hyppäsinkin tyhjän päälle.
-
Mulla on hyvä ero takana. Eli se on mahdollista, mutta vaatii kärsivällisyyttä. Mies koki, että meidän ero oli mun vika, joten ensimmäiset kuukaudet eron jälkeen oli oikeesti kamalia. Mutta kun mä vaan jaksoin ottaa vastaan sen kaiken paskan, elämä helpottui. Toki meidän oli vähän pakko saada välit kuntoon lapsen takia, se motivoi varmasti molempia.
Mutta long story short. Nykyään me vietetään juhlapäiviä perheenä yhdessä, hoidetaan lapsen asiat yhdessä, lähetellään lähes päivittäin toisillemme whatsappissa hyviä biisejä tai lehtiartikkeleita. Enää ei harrasteta seksiä, mutta sitäkin tehtiin useampi vuosi eron jälkeen. Ja tiedetään molemmat, että toinen on valmis auttamaan, jos tulee joku hätä.
Edit.
Maailmankaikkeuden paskin ero on myös mun syytä, joten ei oo syytä keulia.. ;D
-
Mullakin on kokemusta hyvästä erosta. Lusikat jaettiin sovussa ja yhteistyössä, ja edelleen ollaan toistemme luotettavimmat ja läheisimmät ystävät. Meillä ei ollut lapsia "pakottamassa" pitämään välejä hyvinä, mutta uskoisin sen vaikuttavan eron asiallisuuteen, että suhteen alusta asti me uskallettiin puhua avoimesti kaikista noloista ja vaikeitakin asioista.
Hyvään eroon vaaditaan ehkä myös semmoinen peruskunnioitus muita ihmisiä kohtaan, ajatus ettei toisen ihmisen ihmisarvo riipu hänen suhteestaan sinuun. Voi myös kysyä itseltään kysymyksen, mitä on rakkaus (https://www.youtube.com/watch?v=HEXWRTEbj1I)? Jos välittää toisesta ihmisestä ja haluaa hänen parastaan, onko silloin valmis myös päästämään hänestä irti jos hänen parhaaksensa osoittautuu joku muu ihminen? Omaan suhtautumiseen saattoi myös aikanaan vaikuttaa Stingin mainio musiikkikappale (https://www.youtube.com/watch?v=LSGl3d4KOMk) aiheesta.
Yleinen käsitys eroista tuntuu monilla olevan semmoinen, että hyvä suhde kestää automaattisesti loppuelämän, ja eroon vaaditaan aina jokin väärinkäytös jommankumman puolelta. Käytännössä oon useiden eronneiden kanssa vuosien varrella keskusteltuani tullut tulokseen, että tämä ei välttämättä läheskään aina pidä paikkaansa. Yhtälailla voi käydä niin, että suhteen menetettyä eroottisen kipinänsä, voi toinen osapuoli herätä kaipaamaan uudelleen rakastumisen tunnetta elämäänsä. Jos tästä ei voi ajoissa keskustella asiallisesti ja rakentavasti1), voi se juurikin lopulta johtaa siihen pelättyyn pettämiseen tai muuhun yhdessä sovittujen pelisääntöjen rikkomiseen, josta sitten tulee se näkyvä virallinen syy suhteen loppumiselle.
Tämä nyt on aivan omaa pohdintaani, mutta silti semmoistakin mietin, että voisiko ne erot olla lopulta huomattavastikin vähemmän rikkovia jos ei niin kauheasti tarttisi pelätä etukäteen sitä eroamista ja mahdollisesti yksin jäämistä? Jaa'a, sen tiennee joku vielä minuakin wiisaampi2) ¯\_(ツ)_/¯
1) en siis tarkoita, että ajoissa keskustelemalla eroa olisi voitu lopulta välttää, mutta se olisi voinut huomattavasti rajoittaa eron aiheuttamia vahinkoja
2) itseironista sarkasmia
-
Mulla ei oikeastaan ole kokemusta eroista.
Mutta näissä kinkyihmissuhteissa, suhteet ovat oikeastaan kaikki loppuneet siihen että toinen on vain lakannut ottamasta yhteyttä eli hävinnyt.
Voiko sitä eroksi sanoa..en tiedä.
Oli ihmissuhde sitten minkämuotoinen tahansa mutta jos toinen sen haluaa lopettaa niin puhuminen olis aika hyvä.
Asioista keskustelu ja se miten tulevaisuudessa, jatketaanko ystävinä vai oliko se nyt kokonaan tässä.
Avoimuus ja rehellisyys.
-
Eikai onnellisia loppuja ole olemassakaan muualla kuin amerikkalaisissa elokuvissa.
Eihän erot kivoja ole. Melko helpolla pääsee ainakin silloin, kun käy klassiset ja kasvetaan vain erilleen.
-
Ero on mahdollisuus ottaa vastuuta ja kasvaa. Opetella pitämään itsestään huolta. Tutustua itseensä.
Ero on niitä tilanteita, kun joudumme kohtaamaan tunteita, joita muuten pyrimme välttämään kaikin tavoin: surua, vihaa, yksinäisyyttä. Moni ei uskalla niitä kohdata, vaan jatkaa tuttua karkuun juoksua: toisiin syleihin, 42km verran kelloa vastaan, kuppilaan. Tai projisoi kaiken entiseen rakastettuun. Toisilla koko yhdessäolo ei edes ole ollut rakkautta ja toiselle hyvän haluamista, vaan omistamista.
En tiedä onko siksi sellaisessa kinkykontekstissa, jossa omistaminen on kirjoitettu suhteeseen auki, tämä menetys helpompi sanoittaa, kun normosuhteessa, jossa sitä asetelmaa ehkä ei tiedosteta, vaikka se on vahvasti läsnä.
Kahden henkisesti aikuiseksi kasvavan ero voi olla hyvä ja kaunis. Kahden sisäisen lapsen tunnemylläkässä kieppuvan oletettavasti rumempi. Ruminta kuitenkin on vääristä syistä, pelosta ja itsekkyydestä kipeään ja toimimattomaan suhteeseen jääminen.
Yleensäkin elämässä parhaat asiat vaativat aikaa ja vaivaa, uskoisin että hyvä ero myös.
-
Ero on niitä tilanteita, kun joudumme kohtaamaan tunteita, joita muuten pyrimme välttämään kaikin tavoin: surua, vihaa, yksinäisyyttä. Moni ei uskalla niitä kohdata, vaan jatkaa tuttua karkuun juoksua: toisiin syleihin, 42km verran kelloa vastaan, kuppilaan. Tai projisoi kaiken entiseen rakastettuun.
Tää on äärimmäisen hyvin sanottu.
Eroaminen ei ole koskaan mukavaa, eroaminen ei ole koskaan helppoa.
Eroprosessin aikana sä kohtaat paljon erilaisia tunteita. Sä joudut pohtimaan mikä meni vikaan. Ensin sä näet sun entisessä kumppanissa vain vikaa, mutta ajan kanssa sä myös näet missä asioissa sun olisi itse kannattanut toimia eri tavalla.
Mun jokainen ero on ollut ruma. Ovet ovat paukkuneet, sanat ovat viiltäneet. Itkua, pahaa oloa, syyttelyä ja vihaisia tekoja. Siltikin mä uskon, että rumankin eron jälkeen voi asiat tasaantua ja entiseen kumppaniin voi rakentaa toimivan kaverisuhteen. Mä olen mun ensimmäisen exän kanssa läheisissä väleissä ja hän on aina ollut tukemassa mua kun tarvitsen häntä. Kahden muun exän kanssa en ole tällä hetkellä missään väleissä oman mielenterveyteni takia, mutta tulenko olemaan tulevaisuudessa - who knows?
-
Itselläni hyvä ero. Vuosien jälkeen, kipinän hiipuessa, alkanut jatkuva luoneteinen suhdeahdistus ja pelkästään asiat eivät enään riidelleet. Oma uupumus, vaniljasuhteessa elo ja panostuksen puutteeni suhteeseen ajoi tilanteeseen, jossa todettu, että parempi erota vielä sovussa kuin myöhemmin mahdollisesti riitaisempana. Jälkikasvulle parempi ratkaisu myös, kun vanhemmat ovat puheväleissä ja jopa ystäviä.
Itsekään ei voinut omia pervoja taipumuksiaan juuri ottaa suhteen arkeen eikä lopulta ehkä muutenkaan oltu kuin pultti ja mutteri... Ympäristön ja itseluotu paine piti vielä vuosia suhteemme koossa vaikkemme enään kyenneet toisiamme riittävästi miellyttämään. Ainahan parisuhteessa ja erossakin on kaksi (tai mahdollisesti useampikin) osapuolta, mutta ei omia puutteitaan, piirteitä huomaa ennen kuin ottaa etäisyyttä riittävästi.
Vaikka eron jälkeen tulee uuteen totuttelu, omalta osalta lisäksi lapsi(teini)perheen arjen, opettelu, niin voin todeta, että tämä oli hyvä ero. Ei kerinnyt mitään liian ylitsepääsemätöntä suhderikkoa tapahtua ja jälkihoito on ollut helpompaa, kun olemme exän kanssa voineet olla ystäviä.
-
Kahden henkisesti aikuiseksi kasvavan ero voi olla hyvä ja kaunis. Kahden sisäisen lapsen tunnemylläkässä kieppuvan oletettavasti rumempi. Ruminta kuitenkin on vääristä syistä, pelosta ja itsekkyydestä kipeään ja toimimattomaan suhteeseen jääminen.
Olet epäilemättä oikeassa. Useimmiten ero on kuitenkin seurausta siitä, että vähintään toinen osapuoli on jumissa sen sisäisen lapsensa kanssa, ja kuvittelee eron olevan ratkaisu ongelmiin. Henkisesti aikuiset eivät taas niin helposti eroakaan
-
Juuri tästä syystä kasvavan, ei kasvaneen. Ero antaa mahdollisuuden siihen kasvamiseen, tai, no, pakottaa siihen.
-
Avoero oli järkytys, jälkeenpäin tajusin olleeni hänelle laastari. Sen jälkeen meni meni lähes 10 vuotta ennenkun uskalsin laittaa itseni likoon. Liittoa kesti 30v jona aikana olin useamman kerran harkinnut eroa. Itsestäni toki löysin montakin syytä, mutta kommunikaatio ei toiminut kumminkaan päin. Teknisesti ero oli helppo koska olimme asuneet töiden vuoksi erillämme jo useamman vuoden. Missään vaiheessa emme päässeet keskusteluyhteyteen syistä tai seurauksista. Koin epäonnistuneeni täysin elämäni tärkeimmässä asiassa. Ystävät, tuttavat ja jopa omat lapseni ihmettelivät kuinka kauan jaksoin sietää liittoa jossa toinen puolisko ei antanut minulle arvoa millään alueella. Tein kuitenkin päätöksen selviytyä ja elää elämääni omilla ehdoillani. Onnistuin kyllä, mutta uuden suhteen aloittaminen on ollut hyvin vaikeaa, enkä halua enää elämääni sellaista ihmistä joka määrittelee minut tiettyjen kriteereiden mukaan. Erosta on nyt 7 vuotta ja elän nyt hyvää elämää, uusia tuttavuuksia, täysin eri asuinpaikka ja onpa jonkun sopukan eräs henkilö minusta valloittanut, ainakin jollain tasolla.
Summa summaarum, ero auttoi ja pakotti ajattelemaan itseäni, elämään ei vain olemaan olemassa. Avioliitosta on tietenkin onnistumisia eli 4 ihanaa tytärtä, siitä olen iloinen.
Minkäänlaista yhteyttä emme ole pitäneet, alkuun jopa soittelin ja kerroin kuulumisia, vastauksena oli hiljaisuus.
En nyt oikein osaa sanoa oliko eromme hyvä vai huono, itsetuntoni ainakin on kohentunut. Sitäpaitsi jos emme olisi eronneet en olisi varmaan koskaan lähtenyt tutkiskelemaan kinky puoltani.
-
Kommunikaatio.
Itse olen ajatellut, että ideaalisti pystyisi yhdessä käymään läpi suhdetta, keskustelemaan hyvistä jutuista, ja niistä mitkä meni pieleen, siitä miksi tultiin tähän päätökseen.
Mitä opittiin ja myöskin että molemmat saisi kuulla toisen näkökulmat asioista, jotka voi olla hyvinkin erilaisia.
Ja myös kiitos kaikesta ja mikään ei vie kauniita muistoja pois. Sillä tavalla molemmat pääsis jatkamaan helpommin. Vaatii kyllä kypsyyttä ja itsehillintää, ehkä jopa sitä, että molemmat on eron kannalla. Tuo ei välttämättä toimi jos toinen haluaa erota ja toinen ei. Tai jos toinen ei halua käsitellä asiaa. Ikävää silloin tietty kun erot menee rumasti. On paljon helpompi molempien jatkaa matkaa ja vapautua toisesta, jos voi käydä niitä asioita yhdessä läpi ja sitten toivottaa hyvää jatkoa.
WORD.
Niin samaa mieltä. Tokikaan en itse ole ikinä kokenut tuollaista eroa.
Rumin ja vaikein ero harmittaa vieläkin. Tärkeä suhde lopetettiin sähköpostilla, enkä vieläkään ole varma mitä tapahtui. Asiasta ei koskaan ole voitu puhua "niin kuin aikuiset", vaan se on toisen osapuolen osalta ollut pelkkää syyttelyä. Lopulta paloi minulta se kuuluisa pinna, ja annatin kunnolla. Sen jälkeen täysi hiljaisuus. Olen surullinen edelleen, mutta en voi asialle mitään ja kunnioitan toisen osapuolen tahtoa
-
Juuri tästä syystä kasvavan, ei kasvaneen. Ero antaa mahdollisuuden siihen kasvamiseen, tai, no, pakottaa siihen.
Ei oikeastaan pakota, se riippuu niin ihmisestä. Jos hyppäät heti uuteen suhteeseen tai hankit sellaisen jo ennen eroamista, ei se kasvata lainkaan. Pahin asia minkä voit tehdä on hankkia laastarisuhde ja jäädä siihen roikkumaan. Luulisin esimerkiksi lastensuojelunkin näkevän paljon näitä tapauksia, missä heti uuteen suhteeseen hypännyt vanhempi perseilee vielä vuosienkin jälkeen lapset välikappaleina, mikä johtuu lopulta vain perseilijän kyvyttömyydestä nähdä vikaa itsessään, nähdessään ainoastaan oman uhristatuksensa.
-
Edellisiin, näinpä. Ne samat haasteet tuppaa noissa 'pikasiirtymissä' vaan jatkumaan mutta eri ihmisen kanssa, ehkä vähän eri muodoissa.
-
Hyvin pitkälti sen miten eron kokee on myös itsestä kiinni ja omasta asenteesta. Mä en kuulu siihen ryhmään joka polttelee siltoja tai hieroo "toisen paskuutta" joka paikkaan - yleensähän eroon tarvitaan kaksi ja kannattaa sinne omaankin peiliin katsoa. Mut on jätetty aikoinaan kirjeellä, jonka löysin keittiöstä toisen lähdettyä töihin - olenko katkera? En - edelleenkin hyvissä väleissä ja yhteyksissä ko. ihmisen kanssa. Viimeisin ero on lasteni isästä lähes 15 vuoden jälkeen (minä olin se "jättäjä") - Me hoidamme ihan kaikki asiat edelleen sulassa sovussa ja yhteistyössä ja erosta huolimatta toisen kunnioittaminen ja luottamus on tallessa.
Mä jaksan aina ihmetellä sitä kun jengi on suhteissa mitkä on heidän mielestään paskoja keräten sitä katkeruutta ja sitten kun suhde päättyy niin kaikki se katkeruus on sylkäistävä ulos.. eihän siinä mitään, mutta jossain vaiheessa kannattaa suunnata ajatukset muualle ja päästää irti menneestä, sillä aikansa kun kuuntelee ja seuraa sivussa näiden henkilöiden "tilitystä" luo se aika negatiivista mielikuvaa tästä ihmisestä itsestään.. ja ylipäätään, miksi olla suhteessa jossa tulee pahaolo?? meillä on vain yksi elämä elettävänä (mun näkökulma, ei mikään virallinen kanta) niin ota siitä mieluummin kaikki irti ja älä tuhlaa sitä negatiivisiin asioihin tai ihmisiin! Wake up and smell the roses!
-
Minulla on takana hyvä ero hyvästä 15 yhteisestä taipaleesta jonka aikana putkautimme ipanan maailmaan, ja elimme monta hauskaa ja kahelia vuotta yhdessä. Sitä teemme edelleen (eri osoitteissa emmekä ole intiimissä kanssakäymisissä), suhde eksään on edelleen niin hyvä. Hänen kanssaan pystyn puhumaan kaikesta mitä minulle kuuluu.
Ero oli minun aloitteeni. Kipinä oli sammunut. :/ Sen asian hyväksyttyäni kesti monta vuotta siihen hetkeen että asuin vihdoin omillani.
Kiitos hyvästä erosta kuuluu pitkälti eksälleni joka on niin saaterin huipputyyppi. Meillä molemmilla on korkeat standardit siihen miten kommunikoimme koska meillä on yhteinen lapsi. Sen takia on pakko olla väleissä ja luojan kiitos väleissä oleminen hänen kanssaan ei ole temppu eikä mikään.
Siinäpä tuo lyhykäisyydessään, minun tarinani.
-
Itsellä ei onneeksi oo ollut kokemusta eroista missä olisi ollut yhteistä omaisuutta, yhteinen asunto tai lapsia. Voin vaan kuvitella kuinka rankkaa se saattaa olla. Ihan vaan on seurusteluja ja hyviä ystävyyksiä mennyt. Onnekseni ihastun ja tykkään kaveerata enimmäkseen itseni kaltaisten hiljaisemman puoleisten ja rauhallisten ihmisten kanssa, niin ovat nuo teiden eriytymisetkin olleet hyvin epädramaattisia ja vähä-äänisiä. :)
Mutta, mitä hyvää eroista keksisi sanoa. Ainakin niistä tulee hyvä tilaisuus löytää uudelleen kosketus itseensä, hiljentyä kuuntelemaan mitä itse ihan vaan itsenään tarvitsee, tuntee ja haluaa, kun ei ole enää toista ihmistä läsnä omien tunteiden, tarpeiden ja tahtojensa kanssa. :D Ja onhan erot loppujenlopuksi aina positiivisia juttuja. Itsenäisiä itsestään vastuussa olevia aikuisia me täällä ollaan, ja suhteiden pointti kaiketi on silleen tehdä elämästä mukavempaa molemminpuolisesti. Eihän sitä turhaan kannata roikkua missään jos huomaa ettei homma enää toimi, eikä ole korjattavissa, ja että yksin tai toisessa seurassa olisi kivempaa.
Erojen jälkeen itsellä on ollut myös tapana useesti käydä läpi jonkinlaista itsetutkiskelua ja pohdiskelua että mikä tässä tarkalleen meni pieleen, jos mikään ja uudestaan sitä mitä sitä suhteiltaan ja ihmisistä odottaa ja kuinka realistisia ne odotukset edes ovat, minkälaisia linkkejä lapsuudenympäristöllä on tunne-elämään aikuisena ja ihmissuhteisiin ja valintoihin ja taipumuksiin ja kaikkeen. Aina välillä tulee noista itsetutkiskeluista sellaisia oivalluksia mistä on ollut hyötyä ihan elämän mielekkyyden paranemisen kannalta kaikinpuolin.
-
Musta Lilalight tyhjensi potin vastauksilla. Kommunikaatio, ja jos sitä ei ole mahdollista harjoittaa toisen osapuolen kanssa, tarvittaessa ammattiapu/vertaistuki/molemmat.
Mä oon tehnyt lähes joka erossa (ei niitä kovin montaa ole ollut) päinvastoin ja se ei todellakaan ole suositeltavaa. Ne sirpaleet vaan kulkee mukana kengän pohjassa, ja ne on uudessa suhteessa mukana väistämättä. Ja melko varmasti aiheuttaa muitakin lieveilmiöitä.
Just näin erokriisikoulutuksesta tulleena tää topic vaan sattui tähän sopivasti heh.
-
Näinpä. ^ Niin vaan välillä käytännössä jää kuitenkin yksin selvittelemään asioita itsensä kanssa, silloin vertais- ja muu tuki on kyllä ihan kullanarvoista. Saa vähän perspektiä omaan tunnekuplaan. Se oma ymmärrys, oivallus ja tasaantuminen on kuitenkin tärkeää, kenen kanssa tai yksin sitä sitten tekeekin.
Mun nähdäkseni, ja mun kokemuksella, aivan kaikki käsittelemättömät asiat jää matkaan roikkumaan ja toistuu tavalla tai toisella, liittyivät ne sit suhteisiin tai muihin elämän asioihin. Vapaanahan sitä tuollaisista kahleista haluaa olla ja mennä.
-
Kiitoksia hyvästä ja avoimesta keskutelustasta. Tietynlaisena yhteenvetona voisi tiivistää, että eron aikana keskinäinen kommunikaatio ja asioiden käsittely nousee oleelliseksi tekijäksi hyvässä erossa. Ja vaikka ei eron aikana voi käsitellä asioita, niin valmius käsitellä niitä eron jälkeen on hyvä säilyttää. Aina itsetutkiskelu ei tapahdu eron hetkellä, asioiden ollessa liian lähellä jotta niiden taakse voisi nähdä. Etäisyys auttaa toisilla.
Ehkä yhdeksi näkökulmaksi hyvässä erossa voisi vielä nostaa kunnioittamisen. Miten paljon sietää eron aikana "paskaa" ja sitä, että osaa miettiä toisen parasta ei-itsekkäistä syistä vaan lähtien toisen tarpeista.
Kysyisin jatkokysymyksenä, että onko eron jälkeistä aikaa kyetty mietitään yhteisestä näkökulmasta? Jotkut ovat edelleen tekemisissä ex-kumppaniensa kanssa, mutta ei tämäkään aina ole itsestäänselvyys. D/s yhteisön pienen koon vuoksi, ei voi olla törmäämättä ex-kumppaniinsa uudelleen jos molemmat ovat "samoissa maisemissa". Toki suhteen aikana tehdyt sitoumukset (lapset, talous jne) voivat velvoittaa olemaan jatkossakin yhteydessä, mutta miten muuten eron jälkeistä aikaa on käsitelty? Toiset kokevat eron yksinäisyytenä, ahdistavana ja uuvuttavana. Voisiko eronnut kumppani tukea tätä?
D/s suhteen näkökulmasta olen huomannut viimeaikoina miettineeni O:n tarinan loppua, jossa yksi näkökulma oli suhteen päättyminen eteenpäin luovuttamiseen. Sitä kautta määräaikainen tai sopimuksellinen suhde nousi ajatuksissani esiin. Paljonko se voisi vapauttaa pelkoa eroon liittyen, että suhteen jatkuminen/päättyminen olisi osa suhdekeskustelua? Pelkästään avioerojen näkökulmasta noin puolet suhteista säilyvät ja toinen puoli eroaa. Entäpä muiden suhteiden osalta? Jos ajattelee montako suhdetta on tarvittu, että on löytänyt pysyvän suhteen, niin suhdelukuhan on vielä tätä pahempi.
-
Kysyisin jatkokysymyksenä, että onko eron jälkeistä aikaa kyetty mietitään yhteisestä näkökulmasta? Jotkut ovat edelleen tekemisissä ex-kumppaniensa kanssa, mutta ei tämäkään aina ole itsestäänselvyys. D/s yhteisön pienen koon vuoksi, ei voi olla törmäämättä ex-kumppaniinsa uudelleen jos molemmat ovat "samoissa maisemissa". Toki suhteen aikana tehdyt sitoumukset (lapset, talous jne) voivat velvoittaa olemaan jatkossakin yhteydessä, mutta miten muuten eron jälkeistä aikaa on käsitelty? Toiset kokevat eron yksinäisyytenä, ahdistavana ja uuvuttavana. Voisiko eronnut kumppani tukea tätä?
D/s suhteen näkökulmasta olen huomannut viimeaikoina miettineeni O:n tarinan loppua, jossa yksi näkökulma oli suhteen päättyminen eteenpäin luovuttamiseen. Sitä kautta määräaikainen tai sopimuksellinen suhde nousi ajatuksissani esiin. Paljonko se voisi vapauttaa pelkoa eroon liittyen, että suhteen jatkuminen/päättyminen olisi osa suhdekeskustelua? Pelkästään avioerojen näkökulmasta noin puolet suhteista säilyvät ja toinen puoli eroaa. Entäpä muiden suhteiden osalta? Jos ajattelee montako suhdetta on tarvittu, että on löytänyt pysyvän suhteen, niin suhdelukuhan on vielä tätä pahempi.
Yleensä jos ihmiset pystyvät asian näkemään yhteisestä näkökulmasta, hommat sujuvat hyvin, tavallisesti vain jompikumpi osapuoli kykenee/haluaa nähdä asiat vain omasta näkökulmastaan, syntyy näitä konflikteja, missä myös sen toisen osapuolen on ryhdyttävä pitämään kiinni omista oikeuksistaan.
Tietysti kinky-piireissä mitkä ovat hyvin sisäsiittoisia, olisi hyvä kyetä pysymään hyvissä väleissä vielä eron jälkeen - jos toisen odotetaan ymmärtävän ettei asiat aina suju, toisen pitäisi vastaavasti ymmärtää asioiden tuntuvan toisesta pahalta..
-
Itselläni on tullut pysyttyä frendeinä exien kanssa jos suhde on silleen feidautunut kahden sinkun platoniseksi ystävyydeksi, ja tykätty silti toisistamme ihmisinä, yhteisiä harrastuksia ym, ei vaan olla jaksettu erota vielä, silloin on ollut helpompi pysyä frendeinä vuosia eron jälkeenkin.
Mutta niin, eroonhan kaiketi liittyy se sellainen suruprosessin läpikäyminen, ja olen ajatellut että on parasta kun on tietoinen siitä ja silleen tietää että tää nyt on vaan sitä kun käsittelen nää tunteet ulos päästäni oman aikatauluni mukaan. Tuntuu että siinnä on enempi aineksia turhalle draamalle jos suruprosessiaan kävisi läpi sen ihmisen kanssa josta on eronnut. En tiedä, riippuu kai ihmisistä.
Suruprosessi, eli nää perinteiset että ensin on shokissa, ei halua uskoa että näin voi käydä, ehkä ymmärsi väärin, ei halua hyväksyä todellisuutta, haluaa neuvotella ja vakuutella toista kuinka paljon vielä rakastaa, on vihainen toiselle koska tuntuu että toinen ei ole ollut rehellinen ja avoin, antanut mahdollisuutta, vihainen itselleen kaikista töppäyksistään, on surullinen, epätoivoinen, masentunut kun tajuaa ettei mitään ole enää tehtävissä, energiaton, epäluottavainen, pelokas olo, nostalginen, vanhoja hyviä aikoja muisteleva. Ja kaikkea tuota tunnesotkua tulee yhtäaikaa monta kertaa joskus saman päivän aikana ties missä järjestyksessä. Lopulta kuitenkin kun prosessi on ohi pääsee siitä ulos kun hyväksyy silleen että elämä on muuttunut, värit palaa maailmaan ja kun huomaa löytäneensä taas jotain kivaa uutta elämäänsä ja tuntuu että elämä jatkuu.
Toki aina kannattaa kommunikoida. Mitä rehellisempiä ja avoimempia me ollaan tunteista ja ajatuksistamme sitä paremmat tsäänssit kaiketi on ettei ne ärtymykset pääse kasvamaan mattojen alla. Muttei minusta liikaa kannata keskittyä mihinkään suhdesopimuksiin. Vaikka olisi mitä soppareita, niin toinen voi aina viheltää pelin poikki koska vaan, joten mitä väliä niillä on. Jos jonkun viimeisen neuvon antaisin, kannattaa minusta tutustua tuohon suruprosessiin oikeen todenteolla, ettei se tule yllärinä. Pitää huolta että elämässä on ystäviä joista saa itselleen sopivaa vertaistukea, jos sellainen helpottaa oman prosessin läpikäymistä. :)
-
Itselläni on takana muutama oikein hyvä ero.
Ensimmäisellä kerralla toiselle paikkakunnalle muutto, jonka vuoksi etäsuhde tai ero. Vieläkin ystäviä.
Toisella kerralla tulevaisuuden kuvitelmat erosivat toisistaan liikaa.
Jos kaksi ihmistä linkittyvät hyvin henkisellä tasolla, voi ero olla todella puhdas.
-
Skenessä en ole päässyt suhteilemaan, koska mulle ei tunnu oikein vastakappaletta olevan. Muutenkin elämässä välttelen pieni piiri pyörii -ulottuvuuksia, ja se ehkä tässä skenessä myös heikentää halua asemoitua suhteessa muihin. Kuitenkin kuvittelen että mahdollisen suhteen ja mahdollisen eron jälkeen elämä jatkuisi asiallisesti käyttäytyen vaikka mustasukkaisuus vaivaisikin.
Toisaalta mä oon kai tähän sinänsä epärelevantti vastaaja, kun olen niin itsellinen. Mulla on elämässä ollut vain yksi suhde. Sen ihmisen kanssa todella halusin olla, en ymmärrä muita syitä olla suhteessa.
Siksi spekulointi "kuinka monta suhdetta tarvitaan löytääkseen pysyvän suhteen" ei aukea. Omakohtaisesti toivon, että en ikinä ryhtyisi suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei ole rakkauteni arvoinen ja jota en voisi kuvitella ihmisenä kunnioittavani siinäkin tapauksessa, että suhde päättyisi kivuliaasti.
Pitää myös muistaa, että on tapauksia, jossa rakkaus erinäisistä syistä muuttuu helvetiksi ja voi olla selviämisen kannalta elintärkeää päästä täysin irti ihmisestä. Sellaiset ihmiset usein myös tekevät siitä irtipääsemisestä taistelua, koska eivät halua päästää irti "omaisuudestaan". Terveessäkin suhteessa olisi tärkeää muistaa ettei kyse ole omistamisesta vaan jakamisesta.