BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: pikkukyrpä - 18.12.2020, 08:16
-
Laitan aiheesta nyt uuden ketjun, kun se edellinen alkoi olemaan jo aiheesta eksyvä.
Se ketju innoitti meidät tekemään testin vaimoni kanssa. Ja tätä ei nyt pidä ottaa mitenkään liian vakavasti. Keskustelimme aiheesta vaimon kanssa ja minä olin sitä mieltä, että miehillä on huomattavasti vaikeampaa saada huomiota tai seuraa netin deittipalstoilta. Vaimo ei ihan uskonut asiaa, joten päätimme kokeilla.
Laitoimme samantyyliset ilmoitukset samalle sivustolle. Seuraa hakivat siis varattu nainen ja varattu mies, molemmissa hyvin samanlainen teksti ja molemmat kertoivat olevansa avoimessa suhteessa ja hakemassa seikkailuseuraa, seksistä ei puhuttu suoraan, mutta FWB mainittiin. Kummassakaan ilmoituksessa ei ollut kuvaa.
4 viikon jälkeen tulos oli aika selvä, miehelle vastauksia 0 naiselle taisi olla 36 viestiä.
Naisen viesteistä osa oli tietenkin hyvin lyhyitä. "moikka" taisi olla lyhyin, mutta seassa oli monta tosi hyvääkin vastausta, joihin siis oli panostettu ihan selkeästi.
Kertooko tämä enemmän ko. deittisivun asiakaskunnasta vai miesten ja naisten eroista?
Se mitä tämä mielestäni osoitti, että miehet lähestyvät herkemmin naisia, kuvalla ei niin väliä, eikä ilmoituksella. Miehet rohkeammin ottavat yhteyttä ehkä? Onko miehen deitti-ilmoitukselle kovemmat vaatimukset kenties? Ja sekin katsottiin, että sivustolla tosiaan oli monia muita varattuja, niin naisia kun miehiä hakemassa seuraa. Tosin kun kerran miehet ottavat herkemmin yhteyttä, niin naisten ei niinkään tällaisissa tapauksissa tarvitse nähdä vaivaa. Heidän luokse tullaan, he tekevät sen valinnan. Miesten pitää olla se lähestyvä osapuoli kenties?
Onko se naisten vai miesten vika, ei varmaan kummankaan sukupuolen? Siihen tämä maailma varmaan vain mennyt, mutta tosiaan naisen ei tarvitse olla niinkään aktiivinen saadakseen seuraa. Ja tietenkin jos tosissaan hakee seuraa, on tämä varmaan iso rasite?
No sivutuotteena tästä tuli se, että ollaan alettu keskustelemaan suhteen osittaisesta avaamisesta uusille kokemuksille :) Mutta se onkin sitten ihan toinen juttu, vaikka tosi jännittävä onkin :D
-
Musta on jotenkin siistiä, että kerrankin tämä sama keskustelu alkaa ihmiskokeen tuottamalla datalla, joka on edes jotensakin standardoitu. Ei mulla muuta, jatkakaa :love:
-
Mä olen pohtinut täsmälleen samaa aktiivisesti tässä viime aikoina.
Voiko olla niin että naiset ovat liberaaleja mutta silti konservatiivisia - kannattavat tasa-arvoa mutta pitävät miesten aktiivisuutta deittaillessa erityisen tärkeänä, tavallaan miesten homma lähestyä.
Toinen näkökulma että miehille useimmiten pimppi on pimppi eivätkä kaipaa sen syvempää kontaktia, joten naisten haku ilmoitukselle ei ole niin suuria kriteerejä. Naisille taas useimmiten syvempi kontakti on tärkeämpää eikä sitä saa selville täysin pelkän deitti ilmoituksen kautta. Toisin sanoen että pitäisikö ilmoituksen olla niin yliveto että nainen viitsisi vaivautua kirjoittamaan ottaakseen selvää että miehellä on kaikki muumit laaksossa ja viitsii panostaa aidosti siihen kontaktiin. Naiset usein pitävät tietynlaisesta salamyhkäisyydestä että oma metsästysvietti herää ja miehet taas ovat huomattavasti suoraviivaisempia.
-C 😘
-
Tässähän saattaa olla - ja varmaan onkin - kulttuurisia vaikuttimia. Nainen on alistettu tai mies se perheen pää - opittua juttua. Näkyyhän se selkeesti, että lähes kaikki kinkyt naiset ovat alistuvia. En usko, että geeniperimä aiheuttaisi moisen, vaan on kulttuurinen, opittu juttu. Ja siten se sitten heijastuu myös deittisivustojen liikenteessä. Mies on se aktiivinen ja nainen haluaa tulla otetuksi, löydetyksi tms. En todellakaan usko, että naiset ja miehet olisivat oikeasti näin erilaisia, vaikka sitäkin näkökulmaa voi perustella luonnonvalinnalla. Voi olla, että juttu on monien vaikuttimien summa.
-
Kääntöpuolena naisena deittailuissa on se, että naiset saavat paljon viestejä, joihin ei olla panostettu ollenkaan tai viestien sisältö on täynnä törkyä. Facebookissa esimerkiksi suurin osa saamani yksityisviesteistä on luokkaa "moi" "moi mitä kuuluu" "oot kaunis/seksikäs" "täällä olis kyrpää tarjolla". Ja tuollaisiin viesteihin ei vain jaksa vastata, ainakaan minä.
Sen sijaan miehet ehkä saavat harvemmin yksityisviestejä, mutta niihin ehkä panostetaan enemmän.
-
Miehet on enemmän seksin perään, yllätys! ;D Kokeilkaa seuraavaksi laittaa samanlaiset deitti-ilmoitukset, mutta kirjoittakaa, että etsitte elämänkumppania ja on jo 2 lasta tai tulevaisuudessa haluatte lapsia. Miesten kirjoittamat viestit vähenee paljon..
-
Miehet on enemmän seksin perään, yllätys! ;D Kokeilkaa seuraavaksi laittaa samanlaiset deitti-ilmoitukset, mutta kirjoittakaa, että etsitte elämänkumppania ja on jo 2 lasta tai tulevaisuudessa haluatte lapsia. Miesten kirjoittamat viestit vähenee paljon..
Kyllä kai sitä seksiä lapsellisetkin, taikka niitä haluavat harrastaa, myös esiaviollisia suhteita on jonkinverran nykyaikana....ei tuo varattu/salaa liikenteessä vähennä juurikaan noita vastauksia niin tuskin tuokaan :D
Meinaatko, että tuolla saisi sitten taas mies enemmän naisilta vastauksia?
-
Itsekin miehenä voin tunnustaa, että haluan paljon seksiä, mutta en haluaisi väheksyä naissukupuolen himoja. Naiset ovat seksuaalisia olentoja siinä missä me miehetkin, mutta ehkä suhtautuminen ja aiheen lähestyminen on erilaista. Miehet ovat enemmän suoran toiminnan kannattajia ja naiset taas näkevät liehittelyn eri tavalla.
En ala arvailemaan, koska en ole nainen enkä tiedä. Havaintojeni mukaan siihen liittyy kuitenkin enemmän persoonaan osuvia juttuja.
Mies ikään kuin neuvottelee olennaisen alta pois ensin ja alkaa sitten tutustua. Nainen alkaa ensin tutustua ja sitten arvioi sen seksiosuuden. 😀
Eli miten mä näen asian: kun mies hakee seksiseuraa niin mies hakee ensisijaisesti seksiseuraa. Nainen hakee persoonaa/kiinnostavaa tyyppiä, joka ehkä voisi olla seksiseuraa.
Jos näin niin tässä tapauksessa varattu-status vähentää dramaattisesti naisten kiinnostusta, koska lähtökohtaisesti ei haeta seksiseuraa vaan tietynlaista tyyppiä, ja varattu-status antaa jo niljakkaan ensivaikutelman.
Tällaista arvailua.
-
*deletoi itsestäänselvyyksistä koostuvan vastauksensa ja odottaa, eskaloituuko keskustelu viihdyttäväksi huutamiseksi vai kuoleeko ketju samantien pois*
O0
-
*deletoi itsestäänselvyyksistä koostuvan vastauksensa ja odottaa, eskaloituuko keskustelu viihdyttäväksi huutamiseksi vai kuoleeko ketju samantien pois*
O0
Samis.
Mut sitä vaan, että Dossie Easton ja Janet Hardy ovat sanoneet aiheesta oikeastaan kaiken sanomisen arvoisen hyvin jäsennellysti teoksessaan The Ethical Slut (1997). Sisältää kulttuuriantropologista vertailua siihen, miten hommat hoituu homomiesten ja lesbonaisten välisessä seuranhaussa, ja mikä on tämän kaiken suhde valtaan, valtarakenteisiin, etuoikeuksiin ja sun muuhun kulttuuriseen painolastiin.
Must read -kamaa muutenkin, eteenkin liittyen siihen aloittahan toiseen ihanaan keskustelun aiheeseen liittyen. Audiblessa erinomaisena päivitettynä painoksessa Hardyn ja Eastonin itsensä lukemana - ja heillä on vieläpä toooosi seksikäät äänet. Vetäydynkin tästä kuuntelemaan. :love:
-
En jaksa taas/enää alkaa analysoimaan aihetta laajemmin, jaan vaan henkilökohtaisen kokemuksen aiheesta.
Kyllä, sinkkunaisena kaipaisin (hyvää!) seksiä ja läheisyyttä. Miksi siitä huolimatta en harrasta juurikaan irtoseksiä, on se että harvemmin saan siitä itselleni muuta, kuin (huonolla tavalla) käytetyn olon. Yleensä käy niin, että minä päädyn huomioimaan toista ja antamaan nautintoa, mutta itse sitä en juuri saa. Kuulemani mukaan joillekin naisille irtoseksi toimii hyvin, ja olisi kiva jos näin olisi itsellekin, mutta kun ei vaan ole. Jos vaihtoehtoina on itsetyydytys tai epätyydyttävä seksi, niin runkkaaminen voittaa 6-0.
Parasta seksiä mulle on ollut parisuhdeseksi, kun on ollut aikaa tutustua toiseen ja luoda syvä luottamus, rentoutua, opetella puolin ja toisin millaiset asiat, millainen kosketus jne. toiselle toimii.
Siksi minulle deittailussa merkitsee ennen kaikkea se, millainen ihminen toinen on ja että hän olisi myös minusta kiinnostunut kokonaisena ihmisenä, ei vain reikien kannattimena. Lisätään tähän vielä se, että ylipäätään kiinnostuksen ja sen päälle vielä seksuaalisromenttisen kiinnostuksen syntyminen toiseen ihmiseen on minulle varsin harvinainen tapahtuma, joten minulle pariutuminen ei tosiaan tapahdu sormia napsauttamalla.
Minä kuitenkin teen aloitteita silloin kun kohtaan kiinnostavan ihmisen ja oikeastaan nimenomaan suosin itse aloitteen tekemistä. En kuitenkaan jaksa moneen ihmiseen tutustua syvällisesti samaan aikaan, joten lukuisista yhteydenotoista ei juuri ole hyötyä, varsinkaan niistä tyhjien profiilien parin sanan viesteistä. Ne ovat sellaista deittimaailman valkoista kohinaa.
-
Ihminen on laiskuuteen taipuvainen tilanteen salliessa. Jos nainen saa paljon yhteydenottoja liikauttamatta evääkään, niin miksi nähdä ylimääräistä vaivaa. On vaivattomampaa tulla poimituksi kuin poimia.
-
Tajusin just etten oo ikinä käynyt treffeillä >:D.
Netin kautta tutuiks tulleet kun ekaa kertaa tapaa jossain kahvilassa,baarissa,linja-autossa tai jouluna kirkon pihassa :P ei oikein treffeiksi oo laskettavissa ja ennen nettiä kun olikin jo ennen nähty niin sitä ekaa näkemistäkään ei tarttenu järjestää
-
Pelkkää absoluuttista viestimäärää ei kannata tuijottaa. Itse saan (kuulemma) mieheksi aika paljon viestejä ja tiedän, että naiset saavat näitä enemmän. Naisten lähettämät viestit ovat kaikki asiallisia (ainakin aluksi), joten sellaisia "suoraan mappi-Ö:hön" meneviä "oon maailman paras subi tuu jo piiskaan mua" tai "laskin housut alas ja ootan täällä jo peppu pystyssä Herra-Sir" viestejä ei tule. Johtuen siitä, että miehet enemmän massapommittavat ja naiset täsmäpommittavat.
Jonkin verran käänteisesti asia menee siten, että varsinkin subinaiset "tilaavat" muutamilta nopeaa panoa/sessiota, valitsemalla muutaman dominoivan ja lähestymällä lyhyesti. Vähän kuin "tilaisivat" huomion muutamilta, joista ehkä se yksi saattaa lähteäkin jotain tekemään.
Tässä viestiasiassa syntyy sellainen harhakuva, että vain miehet olisivat kiimaisia otuksia joilla on hirveä tarve päästä panemaan/sessioimaan, koska lähettelevät paljon (vaihtelevan laatuisia) viestejä. Paskapuhetta. Kiimaisuutta ja tarvetta on varmaan aika lailla saman verran, tosin olen kuluvana vuonna alkanut jopa ajatella niin, että naiset ovat jopa "pahempia" kiimaperseitä kuin miehet. Erona tässä on vaan se, että naisilla se kiiman/tarpeen ilmentymä ei näyttäydy massaviestittelynä kuten miehillä.
-
Olen laittanut yli 10v aikana erilaisille sivustoille useamman deitti-ilmon, sekä vapaana että varattuna. Ihan sama mitä kertoo etsivänsä, suurin osa vastauksista ilmoittaa halukkuudesta tulla panemaan. Viesti joko pitempänä tai lyhyempänä versiona. Olenko 40 v tai 53 v, niin vastaajat ovat 25 - 60 v. Voisin väittää että varatut miehet etsivät laajalla skaalalla seksiä, enemmän kuin varatut naiset. Eivätkä ole nirsoja. Olen senkin kuullut, että panoseuraksi kelpaisin, en seurusteluun.
Jos haluan fiksua, vapaata seuraa, tilanne onkin jo paljon hankalampi. Ei siinä auta ne kymmenet viestit jos vakavasti harkittavia on 2- 3. Ja jututtaessa/tavatessa heistäkin muutama osoittautuu valehdelleen jostain olennaisesta.
Itsekin olen ilmoihin vastannut ja hyvää seuraa löytänyt. Törmännyt myös valehtelijaan ja stalkkeriin sekä ollut saamatta vastausta.
Ymmärrän, että on turhauttavaa, jos huomiota ei saa, mutta määrä ei ole laatua.
-
Muutama vuosi sitten, kun oli se vanha iskuri sivusto, niin sieltä näki kaikkien ilmoitusten määrän.
Mies hakee naista, ehkä 80%
Nainen hakee. Miestä, ehkä 10%
Mies hakee miestä, ehkä 8%
Nainen hakee naista, ehkä 2%
Eli miehet haki eniten, naisten ei tarvii...
-
En jaksa taas/enää alkaa analysoimaan aihetta laajemmin, jaan vaan henkilökohtaisen kokemuksen aiheesta.
Kas, tässäpä tulokulma jota en ole tästä nimenomaisesta aiheesta tainnut vielä avata. Tyhjennetäänpä välimuisti tähän, omat kokemukset lienevät tosiaan rakentavampia kuin joku teoretisointi jostain deittailuista jossain.
Aloitetaanpa vuodesta -94, kun pikku baltsu tutustui ensimmäistä kertaa naisen koskettamiseen ja se oli menoa kerrasta. Tuskin mikään on kiehtovampaa kuin opetella ihmisen koskettamista nollasta alkaen, koska jokainen ihminen on kuitenkin erilainen. Tästä alkoi pohjaton uteliaisuus niin ihmisen fyysiseen kuin psyykkiseenkin mielihyvään ja nautintoon. Alkuunsa tietysti sitä on kömpelö kun yrityksen ja erehdyksen kautta oppii, eikä lueskele pohjatonta määrää teoriatietoa, saati perusta ihmis- tai seksuaalikäsitystään kaupalliseen käsitykseen seksuaalisuudesta.
Yhdeksänkymmentäluvun lopulla aloin jo olla jyvällä perusasioista ja se näkyi myös seuran määrässä; ikäisteni joukossa tunnuin olevan ainoa joka oli tippaakaan jyvällä siitä mitä toisen ihmisen kropassa tapahtuu, mutta se ei millään tavalla poistanut tietynlaista sosiaalista kömpelyyttä. Onnekseni silloisessa ilmapiirissä polyamoriasta ei oltu vielä kuultu mitään, mutta naisystävät ilmeisesti puhuivat keskenään koska jotenkin viereeni valikoitui halukasta seuraa joka sai minulta minkä halusi, ja minut jaettiin ilmeisesti kulisseissa ilman että minun tarvitsi sekaantua kalenterointiin, draamaan tai muuhun säätämiseen, joka vielä nykyäänkin on minulle melkoinen allergeeni. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu aika haljulta että minua sillä tavalla käytettiin ja varmasti se ainakin osittain vaikutti siihen, että ajauduin avioliittoon. Avioliiton aikana minusta alkoi kuoriutua myös sadistinen puoleni, ja silloinen vaimoni nautti siitä että minulla oli muitakin kumppaneita. En osaa sanoa oliko cuckqueen-termistä kuultu sen enempää kuin polyamoriastakaan, mutta sillä kaavalla mentiin. Toki jälkikäteen osoittautui, että entinen vaimoni valehteli ja petti vaikka tarvetta ei sinänsä olisi ollut, ja se satutti moninkertaisesti enemmän kuin se, että olisi vain halunnut muita kumppaneita. Pettäminen oli ja oletettavasti edelleen on hänen juttunsa. Mene ja tiedä, toivon myös hänen kasvaneen ja ottaneen opikseen.
Avioelämän moninaisten vaiheiden jälkeen ajauduttiin tilanteeseen, jossa muuta vaihtoehtoa ei enää ollut, kuin erota. Ero oli henkisesti erittäin raskas, enkä ollut millään tavalla tai tasolla valmis mihinkään syvempään suhteeseen. Puolisen vuotta taisi mennä kajoamatta oikein kehenkään älästi. Joten takaisin piirustuspöydän ääreen; opiskelemaan seksuaalisuutta ja sen toteuttamista kokemuksen kautta. Tällä kertaa tutkittiin jo myös kaikenlaisen pervoilun spektriä. Halu oli kova löytää uusi suhde, ja sitä haettiinkin oikein urakalla. Huteja lyötiin paljon enemmän kuin osumia, mutta joka kerta mentiin tosissaan ja pallit edellä.
Sitten kävi tapaturma ja löysin sen mitä olin etsinyt, kun mennään pervous edellä. Mutta en ollutkaan valmis, vieläkään. Joten aihetta kohtaan tuli jonkinasteinen täystorjunta ja poistuin bdsmbaarista, keskityin muihin asioihin elämässäni. Kuin sattuman kaupalla vastaan tuli ihminen joka tuntui niin monella tavalla omalta ja oikealta, että päädyin noin viiden vuoden parisuhteeseen, joka kuitenkin tuli päätökseensä koska sen suhteen pervopuoli ei sitten kuitenkaan toiminut kestävällä tasolla. Jälleen yksi kipeä ero ja kaikki itsesyytökset ja riittämättömyyden kokemukset, koska en millään tavalla voinut enää pistää tätä eroa hänen, tai kenenkään muunkaan syyksi. Yhteensopimattomat asiat kun vain eivät sovi yhteen, aikansa voi itseään tai toista halutessaan kusettaa mutta kumpikaan ei kestä loputtomiin.
Joten jälleen opinnot jatkuivat, ihmisten henkilökohtaiset erot kevyempien suhteiden kautta koettuna, pitäen homman eettisenä ja ollen rehellinen itselleen ja muille, niin kivuliasta ja vaikeaa kuin voi ollakin katsoa itseään ja näyttää itsensä sellaisena kuin on, ilman kaikkea narratiivia ja paskanjauhantaa. Etenkin, kun on tottunut olemaan se joka toimittaa. Mutta jokainen kokemus on ollut huikea ja arvokas siinä, että se on näyttänyt minulle jotain uutta itsestäni.
Sitten, uusi tapaaminen sillä ajatuksella että olisipa kiva ihminen ja sexbätäng. Mutta huomaan että toinen uikin suoraan kaikkien puolustusteni ohitse ja tekee pesän syvälle sisimpään. Tämä ihminen on minulle kaikkea sitä, mitä olen etsinyt, kaikki nämä vuodet ja vaiheilut. Kaiken oppimani saan pistää käyttöön ja luoda suhteen, jonka sisällä saan aloittaa taas nollasta. Oppia toisen ihmisen niin arjen kuin dynamiikan sisälläkin. Enkä kaipaa enää muuta, vaikka tuolla olisi pilvin pimein kauniita ja ihania ihmisiä joiden kanssa olisi varmasti ihanaa jakaa keskinäistä nautintoa. Viitekehyksiä ja suhdemuotoja on yhtä paljon kuin aiheen harrastajiakin, mutta tämä on minun valintani, en kaipaa itselleni muuta. En sano, ettei olisi kiusauksia, koska ainahan niitä on jos niiden antaa ottaa itsestään vallan, mutta tämä on minulle arvokkaampaa kuin kaikki muu säätäminen. Kokonaan uusi yhdessäolemisen ja jakamisen intensiteetti jonka sisällä en koe olevani loukussa, vaan vihdoinkin vapaa.
Tietenkin koska eletään pervolandiassa niin muistakin kumppaneista on puhuttu. On kelattu että olisiko opituilla taidoillani, kyvyillani ja persoonallani kysyntää markkinoilla, jos alkaisinkin sessioimaan rahasta? Yksiselitteinen vastaus lienee, että vaikka markkinat olisikin, niin en taitaisi rahan takia siihen hommaan lähteä. Minulla on tilillä suurinpiirtein saman verran rahaa kuin on velkaakin, ei minulla ole rahallista painetta. Mistä se ajatus siis nousee? Onko minulla jokin sisäinen tarve jatkaa itselleni vahingollista toimintamallia, vai löytää uusia kanavia itseni toteuttamiseen? Ehkä päädymme joku päivä tekemään seksityötä pariskuntana, esimerkiksi omannäköistämme pornoa. Ken tietää, mutta ajatus on että se mikä tehdään, tehdään yhdessä. Ja jos siihen sotketaan muita kumppaneita niin se tehdään aidon ilon, nautinnon ja jakamisen kautta. Eikä kysymys ole millään tavalla ajankohtainen.
Myös tämän foorumin taakse jättäminen tuntuisi tällä hetkellä helpolta, on alati vaikeampaa perustella itselleen että miksi jaksan käyttää aikaa ja ajatusta tänne kirjoitteluun löydettyäni jo sen, mitä olen ehkä aina etsinyt. Osittain ajattelen että tämä alusta on ollut osa omaa kasvuprosessiani ja haluan osaltani kokemuksiani jakamalla antaa toivoa niille, jotka vielä etsivät omaansa. Ehkä jopa auttaa joitakin saamaan uusia näkökulmia itseensä ja omaan toimintaansa, joka pohjimmiltaan on kuitenkin se, mitä voi tarkastella ja halutessaan muuttaa.
Olisinko ollut onnellisempi, jos olisi mennyt kerralla oikein? Ken tietää, toiset löytävät omansa nopeammin eikä siinä ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta pointtina tässä kaikessa lienee, että ottakaa hätähousut jalasta ja rauhoittukaa. Minulla meni omani löytämiseen parisenkymmentä vuotta ja olen joutunut melkeinpä rakentamaan itseni pienistä palasista uudestaan. Toisten lähtökohdat ovat erilaisia, kuten ovat halut ja tarpeetkin, eikä siinä mitään, täytyy tunnistaa omansa ja pitää niistä kiinni.
TL;DR : deittailemaan oppii deittailemalla, panemaan panemalla ja pervoilemaan pervoilemalla. Mutta pitää tietää mitä lopulta haluaa ja tarttua siihen kun se osuu kohdalle. Kukaan ei voi sanoa kestääkö jokin, mutta ihan varmasti se menee ohi jos nössöilee.
Disclaimer: En ole mitenkään silmiinpistävän komea, eikä minulla ole koskaan ollut asemaa tai ylettömiä määriä rahaa. Jos näissä yleisimmissä teorioissa joilla incel-kulttuuria selitellään olisi mitään pohjaa niin olisin iloisesti runkkaillut suurimman osan elämääni. Ja toki olenkin viettänyt pitkiäkin aikoja yksin. Eikä siinäkään ole ollut mitään vikaa, olen ihan maailmanluokan itsetyydyttäjä vaikka olen parisuhteessakin, seksi itsensä kanssa on vähintään yhtä tärkeää kuin seksi toisen ihmisen kanssa.
-
Deittailussa on kyllä ihan valtava ero siinä hakeeko seksiseuraa vai elämänkumppania eikä näiden helppous tai vaikeus ole oikein rinnastettavissa, ainakaan naisilla. Naiset löytää seksiseuraa helposti, mutta sopivan elämänkumppanin löytäminen on monille vähän erilainen prosessi, varsinkin 30+ jolloin oman ikäluokan kumppaniehdokkaitakin on aika paljon vähemmän.
-
Off topic, mutta toivon kovasti, että Balthazar pysyisit forumilla, sillä kirjoituksesi ovat todella näkemyksellisiä ja arvokkaita varmasti monelle. Itselleni ainakin. Oma kokemukseni deittailuista on myös siinä määrin samanlainen, että nykyinen suhteeni alkoi vahvasti tässä taas yksi söpö nuorukainen, ja "sex bätäng, vanhempi nainen opettaa ja ohjastaa ja hallitsee nuorta miestä" ja kas, missä olemmekaan nyt 2 vuoden jälkeen. suhde on syventynyt, siihen ja kinky-elämään on tullut paljon muotoja ja ulottuuvuuksia, joista emme kumpikaan osanneet edes haaveilla. Yhdessä on opittu ja kehitytty, paitsi seksuaalisuuden osalta niin myös monessa muussa mielessä
-
Kyllä, sinkkunaisena kaipaisin (hyvää!) seksiä ja läheisyyttä. Miksi siitä huolimatta en harrasta juurikaan irtoseksiä, on se että harvemmin saan siitä itselleni muuta, kuin (huonolla tavalla) käytetyn olon. Yleensä käy niin, että minä päädyn huomioimaan toista ja antamaan nautintoa, mutta itse sitä en juuri saa. Kuulemani mukaan joillekin naisille irtoseksi toimii hyvin, ja olisi kiva jos näin olisi itsellekin, mutta kun ei vaan ole.Jos vaihtoehtoina on itsetyydytys tai epätyydyttävä seksi, niin runkkaaminen voittaa 6-0.
- - -
Minä kuitenkin teen aloitteita silloin kun kohtaan kiinnostavan ihmisen ja oikeastaan nimenomaan suosin itse aloitteen tekemistä. En kuitenkaan jaksa moneen ihmiseen tutustua syvällisesti samaan aikaan, joten lukuisista yhteydenotoista ei juuri ole hyötyä, varsinkaan niistä tyhjien profiilien parin sanan viesteistä. Ne ovat sellaista deittimaailman valkoista kohinaa.
Aamen. Oma kokemukseni on, että ne miehet, jotka viitsivät oikeasti nähdä vaivaa saadakseen naisen sänkyyn (tämä ei tarkoita toistuvia ”tuu panee”-viestejä), ovat myös parempia panoja. Omia taitojaan korostavat taas ovat niitä kaikkein surkeimpia ::)
-
Tässähän saattaa olla - ja varmaan onkin - kulttuurisia vaikuttimia. Nainen on alistettu tai mies se perheen pää - opittua juttua. Näkyyhän se selkeesti, että lähes kaikki kinkyt naiset ovat alistuvia. En usko, että geeniperimä aiheuttaisi moisen, vaan on kulttuurinen, opittu juttu. Ja siten se sitten heijastuu myös deittisivustojen liikenteessä. Mies on se aktiivinen ja nainen haluaa tulla otetuksi, löydetyksi tms. En todellakaan usko, että naiset ja miehet olisivat oikeasti näin erilaisia, vaikka sitäkin näkökulmaa voi perustella luonnonvalinnalla. Voi olla, että juttu on monien vaikuttimien summa.
Kulttuurikin tietysti vaikuttaa mutta yhdessäkään kulttuurissa naiset eivät ole se vähemmän nirso osapuoli.
Tai jos on niin kertokaa minullekin. :D
-
Varsin universaalisti naiset ovat se nirsompi osapuoli. Kuitenkin kulttuurilla voi joskus, joissain ympäristöissä olla mielenkiintoisia vaikutuksia. Joissain kulttuureissa ilmenee jaettua isyyttä, eli lapsella voi olla monia isiä. Näissä kulttuureissa uskomuksen mukaan lapsi syntyy naiseen yhdynnöissä kertyvän biologisen materian (varmaankin sperman) kumuloitumisesta ennen raskauden alkua ja raskauden aikana. Voidaan uskoa lapsen perivän ominaisuuksia useilta isiltä, joilloin naisen on kannattavaa harrastaa seksiä monien erilaisia hyviä taitoja ja ominaisuuksia omaavien miesten kanssa. Tutkimusten mukaan myös useampia "isiä" omaavat lapset selviävät todennäköisemmin aikuisiksi.
Kunpa biologia oikeasti toimisikin näin :))
https://en.wikipedia.org/wiki/Partible_paternity
-
Tässähän saattaa olla - ja varmaan onkin - kulttuurisia vaikuttimia. Nainen on alistettu tai mies se perheen pää - opittua juttua. Näkyyhän se selkeesti, että lähes kaikki kinkyt naiset ovat alistuvia. En usko, että geeniperimä aiheuttaisi moisen, vaan on kulttuurinen, opittu juttu. Ja siten se sitten heijastuu myös deittisivustojen liikenteessä. Mies on se aktiivinen ja nainen haluaa tulla otetuksi, löydetyksi tms. En todellakaan usko, että naiset ja miehet olisivat oikeasti näin erilaisia, vaikka sitäkin näkökulmaa voi perustella luonnonvalinnalla. Voi olla, että juttu on monien vaikuttimien summa.
Kulttuurikin tietysti vaikuttaa mutta yhdessäkään kulttuurissa naiset eivät ole se vähemmän nirso osapuoli.
Tai jos on niin kertokaa minullekin. :D
Missä tahansa kulttuurissa jossa on edelleen järjestetyt avioliitot, jalkavaimot ja lapsimorsiamet ihan arkipäivää. En näe millä tavalla se olisi jotenkin hyvä asia.
-
En jaksa taas/enää alkaa analysoimaan aihetta laajemmin, jaan vaan henkilökohtaisen kokemuksen aiheesta.
Kas, tässäpä tulokulma jota en ole tästä nimenomaisesta aiheesta tainnut vielä avata. Tyhjennetäänpä välimuisti tähän, omat kokemukset lienevät tosiaan rakentavampia kuin joku teoretisointi jostain deittailuista jossain.
Aloitetaanpa vuodesta -94, kun pikku baltsu tutustui ensimmäistä kertaa naisen koskettamiseen ja se oli menoa kerrasta. Tuskin mikään on kiehtovampaa kuin opetella ihmisen koskettamista nollasta alkaen, koska jokainen ihminen on kuitenkin erilainen. Tästä alkoi pohjaton uteliaisuus niin ihmisen fyysiseen kuin psyykkiseenkin mielihyvään ja nautintoon. Alkuunsa tietysti sitä on kömpelö kun yrityksen ja erehdyksen kautta oppii, eikä lueskele pohjatonta määrää teoriatietoa, saati perusta ihmis- tai seksuaalikäsitystään kaupalliseen käsitykseen seksuaalisuudesta.
Yhdeksänkymmentäluvun lopulla aloin jo olla jyvällä perusasioista ja se näkyi myös seuran määrässä; ikäisteni joukossa tunnuin olevan ainoa joka oli tippaakaan jyvällä siitä mitä toisen ihmisen kropassa tapahtuu, mutta se ei millään tavalla poistanut tietynlaista sosiaalista kömpelyyttä. Onnekseni silloisessa ilmapiirissä polyamoriasta ei oltu vielä kuultu mitään, mutta naisystävät ilmeisesti puhuivat keskenään koska jotenkin viereeni valikoitui halukasta seuraa joka sai minulta minkä halusi, ja minut jaettiin ilmeisesti kulisseissa ilman että minun tarvitsi sekaantua kalenterointiin, draamaan tai muuhun säätämiseen, joka vielä nykyäänkin on minulle melkoinen allergeeni. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu aika haljulta että minua sillä tavalla käytettiin ja varmasti se ainakin osittain vaikutti siihen, että ajauduin avioliittoon. Avioliiton aikana minusta alkoi kuoriutua myös sadistinen puoleni, ja silloinen vaimoni nautti siitä että minulla oli muitakin kumppaneita. En osaa sanoa oliko cuckqueen-termistä kuultu sen enempää kuin polyamoriastakaan, mutta sillä kaavalla mentiin. Toki jälkikäteen osoittautui, että entinen vaimoni valehteli ja petti vaikka tarvetta ei sinänsä olisi ollut, ja se satutti moninkertaisesti enemmän kuin se, että olisi vain halunnut muita kumppaneita. Pettäminen oli ja oletettavasti edelleen on hänen juttunsa. Mene ja tiedä, toivon myös hänen kasvaneen ja ottaneen opikseen.
Avioelämän moninaisten vaiheiden jälkeen ajauduttiin tilanteeseen, jossa muuta vaihtoehtoa ei enää ollut, kuin erota. Ero oli henkisesti erittäin raskas, enkä ollut millään tavalla tai tasolla valmis mihinkään syvempään suhteeseen. Puolisen vuotta taisi mennä kajoamatta oikein kehenkään älästi. Joten takaisin piirustuspöydän ääreen; opiskelemaan seksuaalisuutta ja sen toteuttamista kokemuksen kautta. Tällä kertaa tutkittiin jo myös kaikenlaisen pervoilun spektriä. Halu oli kova löytää uusi suhde, ja sitä haettiinkin oikein urakalla. Huteja lyötiin paljon enemmän kuin osumia, mutta joka kerta mentiin tosissaan ja pallit edellä.
Sitten kävi tapaturma ja löysin sen mitä olin etsinyt, kun mennään pervous edellä. Mutta en ollutkaan valmis, vieläkään. Joten aihetta kohtaan tuli jonkinasteinen täystorjunta ja poistuin bdsmbaarista, keskityin muihin asioihin elämässäni. Kuin sattuman kaupalla vastaan tuli ihminen joka tuntui niin monella tavalla omalta ja oikealta, että päädyin noin viiden vuoden parisuhteeseen, joka kuitenkin tuli päätökseensä koska sen suhteen pervopuoli ei sitten kuitenkaan toiminut kestävällä tasolla. Jälleen yksi kipeä ero ja kaikki itsesyytökset ja riittämättömyyden kokemukset, koska en millään tavalla voinut enää pistää tätä eroa hänen, tai kenenkään muunkaan syyksi. Yhteensopimattomat asiat kun vain eivät sovi yhteen, aikansa voi itseään tai toista halutessaan kusettaa mutta kumpikaan ei kestä loputtomiin.
Joten jälleen opinnot jatkuivat, ihmisten henkilökohtaiset erot kevyempien suhteiden kautta koettuna, pitäen homman eettisenä ja ollen rehellinen itselleen ja muille, niin kivuliasta ja vaikeaa kuin voi ollakin katsoa itseään ja näyttää itsensä sellaisena kuin on, ilman kaikkea narratiivia ja paskanjauhantaa. Etenkin, kun on tottunut olemaan se joka toimittaa. Mutta jokainen kokemus on ollut huikea ja arvokas siinä, että se on näyttänyt minulle jotain uutta itsestäni.
Sitten, uusi tapaaminen sillä ajatuksella että olisipa kiva ihminen ja sexbätäng. Mutta huomaan että toinen uikin suoraan kaikkien puolustusteni ohitse ja tekee pesän syvälle sisimpään. Tämä ihminen on minulle kaikkea sitä, mitä olen etsinyt, kaikki nämä vuodet ja vaiheilut. Kaiken oppimani saan pistää käyttöön ja luoda suhteen, jonka sisällä saan aloittaa taas nollasta. Oppia toisen ihmisen niin arjen kuin dynamiikan sisälläkin. Enkä kaipaa enää muuta, vaikka tuolla olisi pilvin pimein kauniita ja ihania ihmisiä joiden kanssa olisi varmasti ihanaa jakaa keskinäistä nautintoa. Viitekehyksiä ja suhdemuotoja on yhtä paljon kuin aiheen harrastajiakin, mutta tämä on minun valintani, en kaipaa itselleni muuta. En sano, ettei olisi kiusauksia, koska ainahan niitä on jos niiden antaa ottaa itsestään vallan, mutta tämä on minulle arvokkaampaa kuin kaikki muu säätäminen. Kokonaan uusi yhdessäolemisen ja jakamisen intensiteetti jonka sisällä en koe olevani loukussa, vaan vihdoinkin vapaa.
Tietenkin koska eletään pervolandiassa niin muistakin kumppaneista on puhuttu. On kelattu että olisiko opituilla taidoillani, kyvyillani ja persoonallani kysyntää markkinoilla, jos alkaisinkin sessioimaan rahasta? Yksiselitteinen vastaus lienee, että vaikka markkinat olisikin, niin en taitaisi rahan takia siihen hommaan lähteä. Minulla on tilillä suurinpiirtein saman verran rahaa kuin on velkaakin, ei minulla ole rahallista painetta. Mistä se ajatus siis nousee? Onko minulla jokin sisäinen tarve jatkaa itselleni vahingollista toimintamallia, vai löytää uusia kanavia itseni toteuttamiseen? Ehkä päädymme joku päivä tekemään seksityötä pariskuntana, esimerkiksi omannäköistämme pornoa. Ken tietää, mutta ajatus on että se mikä tehdään, tehdään yhdessä. Ja jos siihen sotketaan muita kumppaneita niin se tehdään aidon ilon, nautinnon ja jakamisen kautta. Eikä kysymys ole millään tavalla ajankohtainen.
Myös tämän foorumin taakse jättäminen tuntuisi tällä hetkellä helpolta, on alati vaikeampaa perustella itselleen että miksi jaksan käyttää aikaa ja ajatusta tänne kirjoitteluun löydettyäni jo sen, mitä olen ehkä aina etsinyt. Osittain ajattelen että tämä alusta on ollut osa omaa kasvuprosessiani ja haluan osaltani kokemuksiani jakamalla antaa toivoa niille, jotka vielä etsivät omaansa. Ehkä jopa auttaa joitakin saamaan uusia näkökulmia itseensä ja omaan toimintaansa, joka pohjimmiltaan on kuitenkin se, mitä voi tarkastella ja halutessaan muuttaa.
Olisinko ollut onnellisempi, jos olisi mennyt kerralla oikein? Ken tietää, toiset löytävät omansa nopeammin eikä siinä ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta pointtina tässä kaikessa lienee, että ottakaa hätähousut jalasta ja rauhoittukaa. Minulla meni omani löytämiseen parisenkymmentä vuotta ja olen joutunut melkeinpä rakentamaan itseni pienistä palasista uudestaan. Toisten lähtökohdat ovat erilaisia, kuten ovat halut ja tarpeetkin, eikä siinä mitään, täytyy tunnistaa omansa ja pitää niistä kiinni.
TL;DR : deittailemaan oppii deittailemalla, panemaan panemalla ja pervoilemaan pervoilemalla. Mutta pitää tietää mitä lopulta haluaa ja tarttua siihen kun se osuu kohdalle. Kukaan ei voi sanoa kestääkö jokin, mutta ihan varmasti se menee ohi jos nössöilee.
Disclaimer: En ole mitenkään silmiinpistävän komea, eikä minulla ole koskaan ollut asemaa tai ylettömiä määriä rahaa. Jos näissä yleisimmissä teorioissa joilla incel-kulttuuria selitellään olisi mitään pohjaa niin olisin iloisesti runkkaillut suurimman osan elämääni. Ja toki olenkin viettänyt pitkiäkin aikoja yksin. Eikä siinäkään ole ollut mitään vikaa, olen ihan maailmanluokan itsetyydyttäjä vaikka olen parisuhteessakin, seksi itsensä kanssa on vähintään yhtä tärkeää kuin seksi toisen ihmisen kanssa.
No nyt on herra Balthasar osunut melko pitkälle asian ytimeen...
yhdyn tässä lainattavaan siinä että sanonta "hättäilemällä ei tuu ku kusipäisiä lapsia" lapsuudestani, osuu varsinkin näissä elämänkumppanin hakuhommissa niin kohdalleen, että näin setämäisenä miehenä meinaa ittiä hiukka hirvittää...
ja tähän väliin disclaimeri kaikille... minä en millään muotoa tuomitse minkäänlaisen seuran tai seurattomuuden hakua/hakemattomuutta, tarkemmin mietittynä jopa kehotan siihen.. koska jos vuodesta toiseen pyörii samassa pienessä porukassa, niin miten voi napsahtaa kohdalle se joka esimerkiksi herra Balthasarin kohdalla vei jalat alta ja ui niin syvälle liiveihin ja sieluun että hipsutahei...
moni ei varmaan oo aatellu myöskään sitä, että ei kaikki seuranhakijat (niin miehet kuin naiset) voi olla niitä sulosanaisia, aseista riisuvia kultakieliä jota on elämä odotettu tulevaksi ja valkealla ratsulla pois vieväksi... etten sanois, että meleko iso osa miehistä unohtaa mun mielestä purkaa paineet ennenku kattelee seuranhakuilmoja...
vähenis muuten kummasti nuo "tuutko paneen" viestit neidoilta jos näin tekisivät.. *vink vink*
toisaalta sit niinku tuolla aiemmin joku mainihi asiasta et 80% miehistä hakee naisseuraa... meleko varmasti totta...
omalla kohalla tuo seuranhaku on hieman erikoisempaa... siinä ku yhistyy juttelu, pinnan testaus, huumorintajun testaus, kinkeistä puhuminen, paskanjauhanta ja se, että uskaltaako sen kokemuksen jäläkeen lähtiä kahaville... (vinkkinä, ei muuten oo kovin moni uskaltanu, liekö jänskättää.. ei voi tietää)
ja sitte siihen et "miehet etsii, naiset odottaa tulevansa löydetyksi" , KULLATTAKOON HÄNEN SORMENSA!!
ugh
olen puhunut
-
Nirsous mainittu!
Nirsona miehenä deittailukulttuuri aukeaa itselle mielenkiintoisesti varsin erilaisena. Yleisesti tosiaan heteropariutumisen strategia tuntuu olevan se että naiset nirsoilee ja miesten pitää sen takia jahdata periaatteesta vähän kaikkia, vaikka ei kauheasti nappaisi. (Onko saman sukupuolen sisäisessä pariutumisessa erilainen fiilis? Ois siistiä kuulla!) Itse taas en saa mitään kiksejä suurimmasta osasta ihmisistä, niin kuulun nirsojen miesten vähemmistöön. Se ei ole tietoinen valinta, eikä kyseessä ole siis esim. epärealistiset ulkonäkövaatimukset tai liian ruusuinen kuva itsestä vaan ihan fiiliksen puute.
Käytännössä jos katsoo deittipuolen käytäntöä, se tarkoittaa etten tee yhtään niin paljon avauksia kuin varmaan suurin osa miehistä. (En esim. koskaan laita tyhjille profiileille viestejä missään deittisaiteilla tms, pitää olla jokin tulokulma mikä herättää kiinnostuksen pelkän verkkokalastuksen sijaan.) Huonona puolena tässä on varmasti se että jää potentiaalisia asioita kokematta. Hyvänä taas ettei ehdi katkeroitumaan torjunnoista, mitä varmaan suurin osa miehistä saa jatkuvana syöttönä. :D Itse taas olen varmaan useammin torjuvana osapuolena kuin keskiverto mies samasta syystä; osa näistä torjunnoista on todennäköisesti turhia, siinä mielessä että ne estävät jotakin potentiaalista syntymästä. Mutta on tärkeää olla rehellinen itselleen ja jos omat fiilikset vaan eivät syty, niin ne eivät syty. Itseään ei voi pakottaa kenestäkään pitämään vaikka miten tahtoisi. (Tarkoittivat fiilikset tässä nyt romanttisia tai seksuaalisia.)
Kiinnostavasti olen kuullut että osa naisista taas pitää mun hidasta lämpenevyyttä turvallisena, koska mulla ei ole mitään pakkoa saada jotakuta, ketä tahansa. Vaan enemmän nähdä onko juuri toinen ihmisenä sellainen että mätsää. Se antaa enemmän tilaa toiselle. Selvästi myös siis tällaisessa niche-tyylissä heteromiehelle eli hitaassa lämpenevyydessä on jokin hyvä puoli. Ainakin välttyy epätoivon löyhkältä, mikä ilmeisesti moniin yksinäisiin miehiin tarttuu tavalla tai toisella.
BDSM-kontekstissa tämä toki heittää sekaan kierrepallon - vaikuttaa siltä että monet subisuuntautuneista naisista on muutenkin passiivisia ja mä taas en voi lainkaan sietää yleispassiivisuutta. Tarkoitan tällä siis ihan miten osaa kuljettaa keskustelua ja ilmaista itseään. Osa subisuuntautuneista naisista varmasti olettaa että domin tehtävä on painaa päälle myös sosiaalisesti, mutta itselle se on turn off - mulle kun tärkeää on että kyseessä on nimenomaan seksuaalinen leikki. Siihen kuuluu kontekstuaalisesti tärkeänä että sängyn ulkopuolella voi luottaa toisen omaan tahtoon, sen ilmaisuun ja persoonan vahvuuteen.
-
BDSM-kontekstissa tämä toki heittää sekaan kierrepallon - vaikuttaa siltä että monet subisuuntautuneista naisista on muutenkin passiivisia ja mä taas en voi lainkaan sietää yleispassiivisuutta. Tarkoitan tällä siis ihan miten osaa kuljettaa keskustelua ja ilmaista itseään. Osa subisuuntautuneista naisista varmasti olettaa että domin tehtävä on painaa päälle myös sosiaalisesti, mutta itselle se on turn off - mulle kun tärkeää on että kyseessä on nimenomaan seksuaalinen leikki. Siihen kuuluu kontekstuaalisesti tärkeänä että sängyn ulkopuolella voi luottaa toisen omaan tahtoon, sen ilmaisuun ja persoonan vahvuuteen.
Tuossa muutama olennainen seikka mitä komppaan vahvasti.
Koko ketjua en lukenut. Toivottavasti kommenttini jotenkin sopii tähän.
Naisena ja Dominoivana olen tottunut ” Mitä tekisit mulle.”-tyyppisiin aloituksiin.
Tai ”Laittaisitko mut sivysvyöhön.”
Ihan kuin minusta irroitettaisiin osa johon halutaan tarttua kiinni ja käyttää. Loput on käyttökelvotonta.
Onko miehillä ja muilla sukupuolesta riippumatta vaikea lähestyä ihmistä ihmisenä, kokonaisuutena.
Se Dominoivuus on vain pieni osa kaikkea. Eikä se välttämättä tule esille kenelle tahansa.
Sen olen oppinut ymmärtämään, kun miehiä vie eteenpäin penis ja halut. Siinä nainen näyttäytyy potentiaalisena reikänä ja lähestymistapa on miehillä myös sen mukainen.
Ei kovin imartelevaa ensimmäisessä lähestymisessä.
Reikä ja penis saattavat yhdistyä myöhemmin mutta ensisijalla on se - kuka on tämä ihminen kaikkineen.
-
Onko miehillä ja muilla sukupuolesta riippumatta vaikea lähestyä ihmistä ihmisenä, kokonaisuutena.
Se Dominoivuus on vain pieni osa kaikkea. Eikä se välttämättä tule esille kenelle tahansa.
Sen olen oppinut ymmärtämään, kun miehiä vie eteenpäin penis ja halut. Siinä nainen näyttäytyy potentiaalisena reikänä ja lähestymistapa on miehillä myös sen mukainen.
Ei kovin imartelevaa ensimmäisessä lähestymisessä.
Reikä ja penis saattavat yhdistyä myöhemmin mutta ensisijalla on se - kuka on tämä ihminen kaikkineen.
Kokonaisuutena lähestyminen on vaikeaa kyllä monille ihmisille sukupuolesta riipumatta. Samoin koen häiritsevänä (heteromiesdomina) ettei ymmärretä seksuaalisuuden olevan vain osa pakettia. Iso osa, mutta osa silti vain.
Stereotypia kulli edellä menevistä miehistä on vahva ja sillä on varmasti pohjaa todellisuudessa. En kyseenalaista kokemustasi.
Haluan silti sanoa, että mua ainakin kiinnostaa alussa eniten naisen mieli, enkä usko olevani tässä mikään uniikki lumihiutale. Ulkonäöllä on joo merkitystä, mutta ei se yksin riitä mihinkään. Vaikka olisi miten herkullisen upea vartalo, ei mua kiihota (romanttisesti kiinnostuksesta puhumattakaan) jos ei saa jonkinlaista älyllistä yhteyttä aikaan. Joskus olen pohtinut onko tuo kulli edellä-suhtautuminen osa kans sellaista oletusarvoa, ettei miehet saa paljastaa itsestään liikaa koska se on epämiehekästä. Toinen osa voi tietty olla tuota verkkokalastamista; jos lähettää sata viestiä päivässä ja kuka vaan kelpaa, on varmasti kannatava strategia laittaa mahdollisimman vähän vaivaa jokaiseen avaukseen.
Nirsona oon tosiaan päinvastaisessa päässä. Mutta niinhän se menee että ronkelit runkkaa. :D
Pitää vielä loppuun sanoa että ei musta ole mitään väärää siinä kulli edellä menemisessä, jos sitä kautta löytää omankaltaisia ihmisiä. Olen mä välillä vähän kade ihmisille jolla se toimii noin helposti, siis se että kiinnostuu muista helpolla. Mun turhautunut libidoni kiittäisi jos sama onnistuisi itseltä.
-
Kiinnostavasti olen kuullut että osa naisista taas pitää mun hidasta lämpenevyyttä turvallisena, koska mulla ei ole mitään pakkoa saada jotakuta, ketä tahansa. Vaan enemmän nähdä onko juuri toinen ihmisenä sellainen että mätsää. Se antaa enemmän tilaa toiselle. Selvästi myös siis tällaisessa niche-tyylissä heteromiehelle eli hitaassa lämpenevyydessä on jokin hyvä puoli.
Allekirjoitan todellakin tämän Sukkanauhafanin havainnon. Mun mielestä ihmissuhteissa on tärkeää osata olla sensitiivinen toisen fiiliksille, ja kyky tähän sensitiivisyyteen voi näkyä jo viestittelyvaiheessa. Olen itsekin hitaammin lämpenevää tyyppiä, tarvitsen aikaa tunnustella omia tuntemuksiani. Silloin liian voimakkaasti itseään tykö tekevä ihminen alkaa vain ahdistamaan.
Mutta ei tietenkään ole vain yhtä oikeaa tyyliä lähestyä toisia ihmisiä, vaan sitten luonteeltaan ja olemiseltaan yhteensopivat (toivottavasti) löytävät toisensa. Sen vuoksi ei myöskään kannata esittää muuta kuin on paremman menestyksen toivossa, koska pidemmän päälle se ei todennäköisesti tuota hyvää lopputulosta. Ei voi loputtomiin pitää yllä roolia, tai sen roolin ylläpitäminen käy ainakin varsin kuormittavaksi. Omana itsenään oleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei voisi myös kehittyä ja oppia uusia asioita. Ja uusia asioita kannattaakin kokeilla, koska ei voi löytää itselleen luontevinta olemisen tapaa tutkimatta vaihtoehtoja.
-
Tässähän saattaa olla - ja varmaan onkin - kulttuurisia vaikuttimia. Nainen on alistettu tai mies se perheen pää - opittua juttua. Näkyyhän se selkeesti, että lähes kaikki kinkyt naiset ovat alistuvia. En usko, että geeniperimä aiheuttaisi moisen, vaan on kulttuurinen, opittu juttu. Ja siten se sitten heijastuu myös deittisivustojen liikenteessä. Mies on se aktiivinen ja nainen haluaa tulla otetuksi, löydetyksi tms. En todellakaan usko, että naiset ja miehet olisivat oikeasti näin erilaisia, vaikka sitäkin näkökulmaa voi perustella luonnonvalinnalla. Voi olla, että juttu on monien vaikuttimien summa.
Kulttuurikin tietysti vaikuttaa mutta yhdessäkään kulttuurissa naiset eivät ole se vähemmän nirso osapuoli.
Tai jos on niin kertokaa minullekin. :D
Missä tahansa kulttuurissa jossa on edelleen järjestetyt avioliitot, jalkavaimot ja lapsimorsiamet ihan arkipäivää. En näe millä tavalla se olisi jotenkin hyvä asia.
Koska näissä kulttuureissa naisella ei ole auktoriteettia valita kumppania vaan päätöksen tekee perheen pää tai torikauppias.
Samalla periaattella vangitkin pitävät vankilan ruuasta.
-
Oon ollut joskus hetken Tinderissä ja joskus mulla on ollut deittiprofiili suomi24:ssä. Pelkkää seksiseuraa en ole hakenut ikinä vaan lähtenyt treffeillekin vasta kun olen tullut keskustelun päätteeksi siihen tulokseen, että haluisin tyypistä muutakin. Viestiboksit kuitenkin huutaa ja sinne mahtuu kaikenlaista. Jos tulee 10 viestiä, niin 2 haluaa kimppakivaa, tarjoaa seksistä rahaa tai että minä alistaisin, 2 vastaa ilmoitukseeni vapaana ja suhdetta etsivänä miehenä (eli sitä mitä periaatteessa olen etsinyt) ja loput ovat itseäni 15-25 vuotta vanhempia miehiä tai varattuja, joten en näe varteenotettavina kumppaniehdokkaina. Naiselle on siis mielestäni ikään, elämäntilanteeseen ja ulkomuotoon katsomatta tarjolla kaikenlaista niin paljon kuin haluaa, mutta parisuhdetta on vaikea löytää.
Mitä aktiivisuuteen tulee; arjessani olen aktiivinen, aloitteellinen ja pidän langat tiukasti käsissäni. Jos eteen tulee kiinnostava tyyppi, niin teen itse aloitteen mielelläni itse, koska eihän vastapuoli muuten tiedä kiinnostuksestani. Jos juttelu etenee hyvin ja olen sillä mielellä, että haluan muutakin niin minulle ei ole mikään ongelma olla se osapuoli, joka ehdottaa tapaamista. Sub tulee esille vain sessiointiin liittyen.
-
Koko ketjua en lukenut. Toivottavasti kommenttini jotenkin sopii tähän.
Naisena ja Dominoivana olen tottunut ” Mitä tekisit mulle.”-tyyppisiin aloituksiin.
Tai ”Laittaisitko mut sivysvyöhön.”
Ihan kuin minusta irroitettaisiin osa johon halutaan tarttua kiinni ja käyttää. Loput on käyttökelvotonta.
Onko miehillä ja muilla sukupuolesta riippumatta vaikea lähestyä ihmistä ihmisenä, kokonaisuutena.
Se Dominoivuus on vain pieni osa kaikkea. Eikä se välttämättä tule esille kenelle tahansa.
Tämä on ehkä ärsyttävin yksittäinen seikka mihin olen deittimarkkinoilla törmännyt. Naisena, fetisistinä ja ns. nättinä tyttönä yleisin keskustelunavaus lienee "hyvät kuvat, haluutko tutustua". Ööö...en. Ymmärrän kyllä että miehet katsovat kuvia, katsottavaksihan ne on ladattu. Ja minulla niitä nyt tuppaa olemaan aika paljon intternetissä. Kuitenkin olen myös kertonut itsestäni aika paljon, satojen viestien verran kirjoittanut asiaa ja asiattomuuksia, täyttänyt profiilini ja tuonut ilmi persoonaani. Olen fetisisti, ja fetissit ovat tärkeä osa elämääni. Minulla on myös ulkonäköfetissejä, joita olen saanut toteuttaa kumppaneideni kanssa, heidän ihaillen ja palvoen ulkonäköäni. Ja pidän siitä. Mutta ulkonäkö ja fetissit eivät ole koko ihminen. Ei kai kukaan halua olla toiselle vain fetissiautomaatti tai jonkinlainen tarpeiden tyhjennysämpäri.
Miehet voisivat myös miettiä että onko nätille tytölle kannattaa avata keskustelua kertomalla että tämä on nätti? Eikö hän tiedä sen jo? Eikö ole mahdollista että hän saa aika monta samanlaista viestiä päivän mittaan, että voisiko joku muu lähestymistapa kenties olla hedelmällisempi? Ja juuri tästä syystä en ole koskaan liittynyt Tinderiin. Mitä minä teen sadoilla "jee jee oot tosi nätti" viestillä. En mitään. No, onnekseni olen Ok Cupidissa saanut huomattavan määrän hyviä, ajateltuja viestejä, joihin on panostettu ja selkeästi löydetty yhteistä tarttumapintaa. Siellä vaan on aika paljon polyja, eikä minua kiinnosta olla polypallon kymmenes sakara, jolle soitellaan kun sattuu huvittamaan tai tullaan panemaan kun aikataulusta löytyy sopiva parin tunnin rako. Ehei. Emotionaalisesti tarvitsevana välillä nämä nykydeittimarkkinat tuntuvat haastavilta (vaikkei niistä paljoa kokemusta olekaan) etenkin nyt korona-aikaan, kun tutustuminen täytyy tehdä netissä. Livenä olisi helpompaa, kun tietää melkeinpä heti kiinnostaako tutustua enempää vai ei. Netissä siitä tutustumisesta tulee helposti loppumatonta email-tennistä.
No, tässä tuli nyt tälläinen avautuminen. Pointtini oli että jokaisen fetissibarbinkin sisällä on ihminen, joka kaipaa sitä että myös kohdellaan ihmisenä.
-
No, tässä tuli nyt tälläinen avautuminen. Pointtini oli että jokaisen fetissibarbinkin sisällä on ihminen, joka kaipaa sitä että myös kohdellaan ihmisenä.
Olen itse aina pitänyt itsestäänselvänä että kohdellakseen toista objektina pitää ensin kunnioittaa häntä ihmisenä. Mutta mä nyt olen toki pehmokinky, ihmiset ovat erilaisia.
Itse olen ajatellut että yksi tapa millä (hetero)miehet voivat ehkä saada kiinni siitä millaista ulkonäköobjektointi ilman pyrkimystä kohdata toista ihmisenä on, ompi lähestyä asiaa rahan kautta.
Useimmilla miehillä on kokemusta naisista, jotka eivät ole kiinnostuneet miehestä muuta kuin välineenä jonka kautta saada jotakin rahallista tai aineellista hyötyä. Sitä varten ei tosiaankaan tarvitse olla rikas; ihan jo sellainen "tietysti mies maksaa treffit"-tyylinen oletus riittää. Ainakin itselleni tuo on aika kylmäävä ja inhottava kokemus. Eikä vaadi tosiaan minkään kullankaivajan uhriksi joutumista, tällaisia tyyppejä kohtaa kaikilla deittisaiteilla.
Ei ole tarkoitus setäselittää enkä tiedä millainen kokemus on olla todella kuuma nainen, jossa miehet näkevät vain pinnan. Mutta olen ajatellut että ehkä tuo kokemus siitä että on jollekin naiselle vain kävelevä lompakko voi olla vertailukohta, jonka kautta ymmärtää fiilistä paremmin.
-
Pari ajatelmaa sain päähäni kun luin näitä tekstejä. Tärkein on se että älä Baltsu missään ihmeessä hylkää meitä.
En allekirjoita tuota lausetta että mies etsii ja nainen haluaa tulla löydetyksi, ehkä se joillekkin toimii. Mielleyhtymä näyttää kuvan jossa mies kuljeskelee ja poimii ohimennen matkaansa haluamansa. Naiset on tuon mukaan "tahdottomia" olentoja. Toisekseen yleistys sub naisista passiivisina olentoina muutoinkin kuin seksissä ihmetyttää.
BDSM suuntautuneisuus aiheuttaa todellakin harvennusta mahdollisista osumista. Kun muutenkaan seksuaalisesta suuntautumisesta ei ihan heti aloiteta.
Olen siinä onnellisessa asemassa etten hae parisuhdetta. Se että joku pääsee edes kosketusetäisyydelle vaatii tutustumista nimenomaan ihmiseen. Kuinka hänestä on tullut sitä mitä on ja mitä on vielä tulossa.
Aika ajoin tulee viestejä jotka toisaalta herättävät säälin tunteita, jotkut turhautumista ja jopa kiukkua, onneksi olen kehittänyt melkoisen panssarin suurimmille typeryyksille. Ja löytyyhän viestiboxista joitain helmiäkin ja juttuseuraa, kokemuksia kehkeytynyt.
-
No, tässä tuli nyt tälläinen avautuminen. Pointtini oli että jokaisen fetissibarbinkin sisällä on ihminen, joka kaipaa sitä että myös kohdellaan ihmisenä.
Olen itse aina pitänyt itsestäänselvänä että kohdellakseen toista objektina pitää ensin kunnioittaa häntä ihmisenä.
Amen.
Anyways, minä tykkään puhua "miehistä" ikään kuin en olisi yksi, se on minusta vitsikästä. Sanon esim. usein leikilläni, että "miehet on maan suola" jne. Minusta oikeasti onkin vähän huvittavaa jakaa ihmiskunta kahteen kategoriaan ja kohdella niitä monoliitteinä. Kai ammoinen biseksuaalisuuteni (ja vielä ammoisempi käsitykseni siitä että oon homo) on johtanut tiettyyn individualismiin sukupuolten suhteen. En kauheasti näe "miestä" tai "naista", näen yksilön. Keskiarvot eivät kauheasti kiinnosta, eivätkä yleistykset. En tapaa yleistyksiä, tapaan yksilöitä, ihmisiä.
-
Missin ajatusjuoksu aiheutti tarpeen lisää oma porkkana tähän keittoon. Ulkonäkö on valitettavan usein eka, mikä huomattaan. Sentakua ulkonäkö edellä avattaan keskustelu. Ne piteempipinnaset, kuka lukee forumipostauksia yms, ne ehkä osaa hakee sieltäkin asiaa, mihin tarttua. Harvoin forumipostauksia jaksaa kaivaa tai niitä ei suinkaan olee, olkoon profiili kuinka täydellisesti sisältöllä onnistettu. Miehet on visuaalisef elukat, ulkonäkö merkitsee.
-
Itse kuulun noihin pidempipinnaisiin, enkä edes yritä avata keskustelua jos tiedoissa ei ole mitään tartuntapintaa. Tosin sekään ei aina tunnu riittävän, tässä pari esimerkkiä:
- Olin tutustunut erääseen naiseen netissä ehkä pari vuotta ennen tässä kuvaamaani episodia. Itse seurasin häntä Instassa melkein tutustumisemme alusta asti, ja hänkin oli seurannut minua ensi alkuun. Viimeiset noin puoli vuotta olin välillä myös kommentoinut hänen julkaisujaan, ja hän oli myös reagoinut niihin hyvin.
Aikaa myöten hänen kirjoituksensa herätti kiinnostukseni, ja lopulta - löydettyäni hänet taas kerran myös Tinderistä - rohkaistuin ottamaan yhteyttä. Keskustelu lähti mukavasti alkuun.
Parin päivän viestittelyn jälkeen menin viittaamaan hänen harrastuksiinsa, joista hän oli koko parin vuoden aikana usein kertonut Instassa. Reaktio oli täysin arvaamaton: "Täytyy varmaan harkita tarkemmin mitä jakaa netissä, kun tuntemattomat noin stalkkaavat". Samalla hän esti minut sekä Tinderistä että Instasta :'(
- Tinder-profiilissani olen viitannut kinkyyteeni, ja keskustelin aiheesta yhden illan erään kinkyksi tunnustautuneen naisen kanssa (hänellä ei muuten edes ollut kuvaa esillä, mutta hän aloitti pelin super-tykkäyksellä johon uteliaisuuttani tartuin).
Illan päätteeksi hän tajusi erään häntä menneisyydestä häiritsevän asian, joka minulle taas on tärkeä, joten pyysin häntä miettimään suhtautumistaan omaan historiaansa; painaako se vielä niin että keskustelun jatkamisessa ei ole järkeä. Pyysin häntä ottamaan yhteyttä kun saa asiaan selkeyttä.
Seuraavana päivänä kävin isolla kylällä ostosmatkalla, jonka jälkeen otin uudelleen yhteyttä naiseen. Hän kummasteli, etten ottanut yhteyttä matkalla ollessani - hän kun asui kivenheiton päässä ostoskohteestani. Totesin hänelle, että uteliaisuuteni kasvoi niin että otin viimein yhteyttä siitä huolimatta, ettei hän ollut ottanut yhteyttä ja kertonut mihin lopputulokseen hän oli tullut, vaikka niin sovittiin.
Tuon sanottuani hän rupesi syyttämään minua kiinnostuksen puutteesta - vaikka vain annoin toiselle tilaa selvittää ajatuksiaan. ::)
-
"hyvät kuvat, haluutko tutustua".
En tiedä toisten puolesta, mutta ensimmäisenä tällaisen aloituksen motiiviksi ajattelisin ihan vaan tsekkauksen: "Hei, sä viehätät mun silmää - vilkaisetko mun kuvia ja kerrot, mitä mieltä olet (...että kelpaako/riittääkö/viehättääkö)?" Jos tähän tulee myöntävää merkkiä, niin sitten voi aloittaa sen tutustumisen.
Jos puolestaan oletusarvoisesti odotetaan, että mies aloittaa sen syventymisen ja keskustelun, niin luulen että silloin voi jäädä monikin hyvä keskustelu käymättä. Se, että panostaa johonkin yhteydenottoon tarkoittaa samalla myös sitä, että tähän yritykseen luoda kontaktia toiseen ihmiseen ja saada häneltä vastakaikua latautuu myös jotain tunnetason merkitystä. Odotuksia ja toiveita. Jos sen tekisi kerta toisensa jälkeen saamatta vastakaikua vaikka vain siksi, että toisen mielestä et ole tarpeeksi viehättävä, niin tämän jälkeen voi joko jatkaa samaa rataa tai sitten karsia sitä omaa panostusta - esimerkiksi selvittämällä ensin, mitä mieltä toinen on omasta ulkonäöstä. Sen myötä selviää myös, "kannattaako" alkaa (emotionaalisesti) investoimaan tähän henkilöön eli kommunikointiin hänen kanssaan.
Disclaimerina, mulle tuo kommunikointi tarkoittaa sitä, että henkilö ei ole "vain joku" kenelle kirjoittaa. Jollekin toiselle viestintä voi olla ihan se ja sama, eikä siihen liity mitään tunnepitoista tai merkittävää. Voi hyvin olla, että se ilmiasu jolla näin erilailla asiaan asennoituvat ihmiset kommunikoivat, on kuitenkin ulkoisesti ihan samanlaista. Lukija ei sitä varmastikaan voi mitenkään ymmärtää, ennen kuin on tavannut henkilön ja oppinut, mitä niiden sanojen takana on.
Tämän vuoksi tykkään mieluusti tavata myös kasvokkain, vaikka pitkiä kirjeenvaihtoystävyyksiä arvostankin. Silloin oppii tuntemaan, mitä ne kirjoitetut sanat tarkoittavat ja merkitsevät - muutenkin kuin vain asiasisältönsä puolesta. Jos toinen sitten myöhemmin ilmaisee myötätuntonsa tai myötäilonsa kirjoitetussa muodossa, niin se ihan oikeasti koskettaa ja herättää tunteita. Tätä ei omien kokemusteni mukaan tapahdu samalla tapaa silloin, kun toista ei ole vielä tavannut ja kohdannut - sekä oppinut tuntemaan kokonaisena ihmisenä, eikä vain 'ajatuksena' eli mielikuvana.
-
Mulla menee kyllä niin, että jos ihminen on fiksu, esittää mielenkiintoisia ja jännittäviä ajatuksia, osaa ilmaista itseään mukaansa tempaavasti, ja on empaattinen ja hauska, ihastun hänen ulkonäköönsä varmasti.
Jos taas ihminen on tylsä kuin tiiliseinä, ei mua oikeastaan kiinnosta hänen ulkonäkönsä. Mun on myös hyvin hankala sanoa ihmistä, joita en lainkaan tunne, ovatko he "hyvännäköisiä".
Kauneus ja komeus on katsojan silmässä. Mulla silmä "kalibroituu" ihmisen kauneudelle ja komeudelle vasta, kun tunnen häntä vähän ja tiedän olenko muuten kiinnostunut.
Sanoisin jopa, etten viitsi investoida kuvien vaihteluun ennen kuin tiedän, onko henkilö muuten kiinnostava. Ja jos mahdollisuus tapaamiseen kasvokkain on, voi olla sama jättää kuvat väliin, ja hypätä suoraan kasvokkain tapaamiseen. Kaikki ovat kuitenkin aina livenä viehättävämpiä kuin kuvissa.
-
:love:
-
Mulla menee kyllä niin, että jos ihminen on fiksu, esittää mielenkiintoisia ja jännittäviä ajatuksia, osaa ilmaista itseään mukaansa tempaavasti, ja on empaattinen ja hauska, ihastun hänen ulkonäköönsä varmasti.
Melkein sama. Mulla tämä ei tapahdu kuitenkaan ihan minkä tahansa näköisiin ihmisiin.
Oon myös huomannut, että entuudestaan 'epätutut' kasvot ovat sellaiset, joihin en ihastu noin vain - vaan vasta sitten, kun käy tämä kuvailemasi ilmiö ja sen myötä alkaa tykkäämään henkilöstä. Sitten jatkossa alkaakin pitämään samannäköisiä naisia viehättävinä, vaikka aiemmin heidän kasvoihin ei kiinnittänyt erityisempää huomiota.
Jos taas ihminen on tylsä kuin tiiliseinä, ei mua oikeastaan kiinnosta hänen ulkonäkönsä. Mun on myös hyvin hankala sanoa ihmistä, joita en lainkaan tunne, ovatko he "hyvännäköisiä".
Kauneus ja komeus on katsojan silmässä. Mulla silmä "kalibroituu" ihmisen kauneudelle ja komeudelle vasta, kun tunnen häntä vähän ja tiedän olenko muuten kiinnostunut.
Hauska kuulla miten toiset kokee näitä asioita. Mä näen kuvista ja livenä nopeasti, mitä pidän toisen ulkonäöstä (ja mistä en pidä). Silloin ehkä kiinnittää huomion ensisijaisesti niihin spesifeihin yksityiskohtiin - omiin 'triggereihin' - joita joistakin löytää ja useimmista ei. Samoin 'no-no:t' näkyy heti.
Mutta sitten hyvänkin ulkonäön onnistuu 'pilaamaan' hyvin nopeasti se, mitä sieltä suusta tulee ja miten. Tai eleillä ja olemuksella, joka on jotain mitä ei voi sietää. Nämä on kuitenkin onneksi tosi yksilökohtaisia juttuja, joten se mistä minä en pidä ei varmastikaan ole sitä mistä kukaan muukaan ei pidä - jollekin se mun inhoama juttu voi olla kaikkein suurin turn-on. Tämä nyt ihan sillä, ettei aleta angstaamaan.
Mulla on ehkä hyvinkin eriteltynä sisäisen ja ulkoisen kauneuden mitat & määreet - ja näiden yhtymäkohdassa on sit se, missä ihastuminen tapahtuu.
Sanoisin jopa, etten viitsi investoida kuvien vaihteluun ennen kuin tiedän, onko henkilö muuten kiinnostava. Ja jos mahdollisuus tapaamiseen kasvokkain on, voi olla sama jättää kuvat väliin, ja hypätä suoraan kasvokkain tapaamiseen. Kaikki ovat kuitenkin aina livenä viehättävämpiä kuin kuvissa.
Tämä onkin vaikee. Koska käytännössä tykkään tehdä samoin, mutta olen myös huomannu, että niin ei ole kauhean hyvä tehdä. Ei sillon, jos toinen on sellainen mistä ei pidä sitten yhtään. Se on inhottava kokemus toiselle, mikäli on tapaamisen ajan kuitenkin kohtelias ja huomaavainen ja kiinnostunut toisen asioista (kuuntelijan luonteella), mistä seuraa se, että tämä toinen voi kokea ja luulla olleensa _sillä_ tapaa kiinnostava. En tiedä, mikä olisi se oikea ja paras tapa toimia tuossa tilanteessa. Kun on menty sokkona treffaamaan.
Sen jälkeen, kun toisesta on tullut kiinnostava vaikka sen kirjoittelun myötä (mikä ei Tinderiin päde, koska siellä näkee kuvan ensin), on kuvien vaihtaminen jo toisenlaista - silloin katsoo, että toinen ei ole mitenkään vastenmielinen. Se riittää, että toinen on 'ok' - koska sitten käy juuri tuo, mistä sanoit. Että livenä ollaan kuitenkin paljon viehättävämpiä.
Pelkkä suora kuvien vaihto on ehkä huonoin tapa, yhdeltä kantilta katsottuna. Mutta siinäkin on puolensa joissakin tilanteissa. Jos molemmat sattuvat olemaan pelkkää seksiseuraa vailla, niin se voi riittää. Mietin kans sitä, voisiko tuollainen MissMaryn mainitsema kuvien kehuminen toimia myös viestinä omista tarkoitusperistä: "hei, näytät kivalta (=pantavalta), huvittaisko tutustua (katsotko mun kuvat että onko sama fiilis?)"? Eli "ei ole mitään vakavaa etsinnässä, mites sulla?"
-
Kuvien vaikutus on siitä mielenkiintoinen, että itse olen havainnut henkisen kemian lisäksi viehättyväni todella paljon naisen ruumiinkielestä. Siihen kuuluu tapa liikkua, tapa elehtiä puhuessa, kuinka nainen kantaa itsensä ja muut sellaiset asiat. Tätä kautta ihminen joka on kuvissa ollut vain ihan ok voikin olla todella mieltäräjäyttävän viehättävä tavatessa. Vastaavasti kuvissa viehättävä voi olla epämiellyttävä, jos nuo signaalit hiertävät pahasti vastakarvaan. Se taas on joku alitajuinen juttu mille ei voi mitään. (Tämä on harmittanut itseä pari kertaa aika paljon.)
Joten joo, jos ihmisen ulkonäkö herättää välittömän negatiivisen reaktion jo kuvien perusteella, eihän sitä tavata kannata. Mutta jos reaktio on vain "okei" niin eihän se este ole jos mieli on kiinnostava, koska tuo kehonkielen tuoma vaikutus näkyy vain tavatessa. Liian vetäviin kuviin suhtaudun jopa skeptisesti nykyään, kuvia kun on helppo manipuloida sopivilla kuvakulmilla ja muulla sellaisella, vaikka shoppailuun asti ei alennuttaisi. :D Instagram reality ja silleen.
Yleisesti musta melkein parempi olla vähän tuhnummat kuvat ja yllättyä positiivisesti livenä kuin toisin päin. Tämä on toki päinvastaista logiikkaa kun miten jossain Tinderissä pitäisi toimia. Eikä siis todellakaan neuvona kannata ottaa, kunhan on oma näkemykseni. Ajattelin vaan senkin jakaa, kun täällä on vahvaa "kaikki naiset sitä, kaikki miehet tätä"-tematiikkaa ilmassa. Eiköhän ihmisten asettama merkitys ulkonäölle jakaannu gaussin käyrälle ja käyrän kummastakin päästä löytyy kans porukkaa.
-
Kuvien vaikutus on siitä mielenkiintoinen, että itse olen havainnut henkisen kemian lisäksi viehättyväni todella paljon naisen ruumiinkielestä. Siihen kuuluu tapa liikkua, tapa elehtiä puhuessa, kuinka nainen kantaa itsensä ja muut sellaiset asiat. Tätä kautta ihminen joka on kuvissa ollut vain ihan ok voikin olla todella mieltäräjäyttävän viehättävä tavatessa. Vastaavasti kuvissa viehättävä voi olla epämiellyttävä, jos nuo signaalit hiertävät pahasti vastakarvaan. Se taas on joku alitajuinen juttu mille ei voi mitään. (Tämä on harmittanut itseä pari kertaa aika paljon.)
Olen liittänyt tämän ilmiön siihen, kuinka naiset ja miehet omaksuvat 'naiseuden' ja 'mieheyden' sosiokulttuurillisesti tuotettuna diskurssina. Se kävelytyyli voi tulla äidiltä, mummolta, siskolta, naapurin naiselta - joltakulta, johon samaistutaan tietyllä tapaa. Halutaan olla kuin hän. Mutta se, mitä ihminen päätyy näin "valitsemaan" itselleen, valikoitunee myös joiltain osin yksilön luonteen mukaisesti. Viimeaikoina kohtaamissani naisissa olen huomannut, että juuri tietynlaista erillisyyttä ja emotionaalista etäisyyttä kantavat naiset ovat liikkuneet sillä tapaa, joka on omaan silmään hypnoottisen vangitsevaa. Nainen voi olla sielunmaisemaltaan tällaista erillistynyttä tyyppiä myös ilman, että se näkyy hänen kehossaan - olemuksessa ja eleissä - mutta silloin henkilö ei vedä vaistomaisesti puoleensa kuin vasta sitten, kun katsoo toista silmiin. Kun puolestaan sellainen nainen, jonka lanteet liikkuvat tietyllä tapaa hänen kävellessään, on mulle aivan totaalista luuydinherkkua. Koko keho säpsähtää hereille ja valmiustilaan, samalla kun kaikki huomio kiinnittyy tähän suloiseen, vastustamattoman puoleensavetävään olentoon.
Mielenkiintoista on, että tällaiset poikkeukset erottaa heti. Tiedän myös, mistä tuo on peräisin, mutta se on mun herkkuani, joten sitä en jaa.
-
Kuvien vaikutus on siitä mielenkiintoinen, että itse olen havainnut henkisen kemian lisäksi viehättyväni todella paljon naisen ruumiinkielestä. Siihen kuuluu tapa liikkua, tapa elehtiä puhuessa, kuinka nainen kantaa itsensä ja muut sellaiset asiat. Tätä kautta ihminen joka on kuvissa ollut vain ihan ok voikin olla todella mieltäräjäyttävän viehättävä tavatessa. Vastaavasti kuvissa viehättävä voi olla epämiellyttävä, jos nuo signaalit hiertävät pahasti vastakarvaan. Se taas on joku alitajuinen juttu mille ei voi mitään. (Tämä on harmittanut itseä pari kertaa aika paljon.)
Komppaan tätä vahvasti. Joskus tulee ihan sellanen fiilis, et vois hypätä kaivoon, kun joku on tuntunut viesteissä/puhelimessa ja kuvissakin niin hyvältä ja sitten kun on livenä nähty, niin aivot rupee perseilemään. Mikä siinä liikekielessä voikin niin hiertää? Kun vaikea sitä on sanoa, sen vain livenä huomaa, että onko sitä vetoa vai ei.
Sillä tavalla hankala juttu seuraa hakiessa, jos hakee. Kun viesteissä sitä tekisi niin mieli jo flirttailla menemään, mutta ei sitten halua tuottaa toiselle sitä pettymystä, jos tavatessa ei sytytäkkään. Ja kun sitä ei mitenkään voi ennustaa netin välityksellä.
Joskus se toisen liikekieli/fyysinen veto iskee sitten selkäytimeen ja niin syvälle sinne, että jalat lähtee alta. Kaksiteräinen miekka sekin, jos fyysinen kemia toimii, mutta arvomaailma, tulevaisuuden suunnitelmat ja mielenkiinnon kohteet eroaakin liikaa tai muulla elämän osa-alueella homma ei pelaa.
Osittain tästä syystä karsastaa netissä seuran hakua, mutta kun mahdollisuudet sen ulkopuolella on vielä rajallisemmat. Tough luck.
-
Sillä tavalla hankala juttu seuraa hakiessa, jos hakee. Kun viesteissä sitä tekisi niin mieli jo flirttailla menemään, mutta ei sitten halua tuottaa toiselle sitä pettymystä, jos tavatessa ei sytytäkkään. Ja kun sitä ei mitenkään voi ennustaa netin välityksellä.
Joskus se toisen liikekieli/fyysinen veto iskee sitten selkäytimeen ja niin syvälle sinne, että jalat lähtee alta. Kaksiteräinen miekka sekin, jos fyysinen kemia toimii, mutta arvomaailma, tulevaisuuden suunnitelmat ja mielenkiinnon kohteet eroaakin liikaa tai muulla elämän osa-alueella homma ei pelaa.
Olet täysin oikeassa. Nähdäkseni kuitenkin jos hakee lähinnä hetken huumaa, jälkimmäinen ei haittaa. Sitten taas kun itse haen jotakin merkityksellistä, henkinen pettymys on fyysistä pahempi.
Tarkoitan tällä sitä että jos ois tosi vetoava nainen, jonka kanssa sit menis arvopuoli tai keskustelukyky tai tunnedynamiikka pahasti ristiin, se osuisi enemmän sinne mitä etsii. Jos taas fysiikka ei vaan mätsää, niin se on kyllä hitonmoinen harmi, mutta tietyllä tavalla jopa lohdullista. Siis siinä mielessä, että jos maailmasta löytyy naisia joiden kanssa voi saada sen mielellisen yhteyden, tilastolliset todennäköisyydet on että löytyy myös sellainen jonka kanssa on sekä mielellinen että fyysinen yhteys. Jos taas jatkuvasti kohtaisi fyysistä yhteyttä ilman henkistä, se ois ihan eri tavalla vieraannuttavaa. Oma kierrepallonsa tähän toki tuo se, että mulle ainakin kyky hyviin keskusteluihin itsessään jo voi kiihottaa.
Ihmisillä joilla on helpompi löytää henkinen yhteys niin asia on varmasti toisinpäin, mut itseä rajoittaa aika paljon esimerkiksi toi lapsivapaus, monogamia ja muut idealistiset haihattelut. Haluan kuitenkin ajatella että myös jokaisesta epäonnistuvasta yhteydestä on mahdollista oppia jotain, joko itsestään tai siitä mitä haluaa.
-
Tarkoitan tällä sitä että jos ois tosi vetoava nainen, jonka kanssa sit menis arvopuoli tai keskustelukyky tai tunnedynamiikka pahasti ristiin, se osuisi enemmän sinne mitä etsii. Jos taas fysiikka ei vaan mätsää, niin se on kyllä hitonmoinen harmi, mutta tietyllä tavalla jopa lohdullista. Siis siinä mielessä, että jos maailmasta löytyy naisia joiden kanssa voi saada sen mielellisen yhteyden, tilastolliset todennäköisyydet on että löytyy myös sellainen jonka kanssa on sekä mielellinen että fyysinen yhteys. Jos taas jatkuvasti kohtaisi fyysistä yhteyttä ilman henkistä, se ois ihan eri tavalla vieraannuttavaa.
Haluan kuitenkin ajatella että myös jokaisesta epäonnistuvasta yhteydestä on mahdollista oppia jotain, joko itsestään tai siitä mitä haluaa.
Näinpä. Kaipa se pitäisi vain juuri osata ottaa opetuksena eikä epäonnistumisena.
Liekö sitten sekin idealistista unelmaa, että löytyisi joku sellainen oikea tyyppi, jonka kanssa voisi elää haamaan tulevaisuuteen asti. Kaunis ajatushan se on. Ihminen vaan kun onneksi ja epäonneksi muuttuu ja muovautuu läpi elämänsä, harmittaa jos muovautuu liian erilaiseksi tai tajuaakin haluavansa jotakin muuta, taas menee sukset ristiin.
Varmaan turhaa ressiä tämäkin. Tässä ketjussa on kyllä ollut nyt niin hyvää pohdintaa ja ajatuksia herätteleviä lisäyksiä.
-
Liekö sitten sekin idealistista unelmaa, että löytyisi joku sellainen oikea tyyppi, jonka kanssa voisi elää haamaan tulevaisuuteen asti. Kaunis ajatushan se on. Ihminen vaan kun onneksi ja epäonneksi muuttuu ja muovautuu läpi elämänsä, harmittaa jos muovautuu liian erilaiseksi tai tajuaakin haluavansa jotakin muuta, taas menee sukset ristiin.
Varmaan turhaa ressiä tämäkin. Tässä ketjussa on kyllä ollut nyt niin hyvää pohdintaa ja ajatuksia herätteleviä lisäyksiä.
Outtaan itseni nyt hirveän lällynä romantikkona ihan julkisesti sanomalla että mä kyllä uskon siihen.
Se miten näen asian on että jos kumpikin tukee toisiaan muuttumisessa ja kehittymisessä, niin sehän on ratkaisu väljähtyviin suhteisiin, eikä mikään uhka. Siis silleen että voi rakastu samaan ihmiseen uudestaan kun siitä löytää uusia puolia. :> Vastaavasti sit taas ihmiset jotka ei halua kehittyä tai muuttua vaan jumittavat eivät joo varmaan ole sopivia muille kuin toisille samanlaisille. Näen siis että oikean ihmisen kanssa sitä muovautuisi ja muuttuisi yhdessä eikä erikseen.
Toki jos vaikka aloittaa monosuhteena ja toinen päättää myöhemmin että haluaakin olla poly, niin eihän se tule toimimaan. Mut varmaan tonkin voi välttää tutustumalla tarpeeksi etukäteen, sekä itseensä että toisiinsa.
Eikä siis siinä ole mitään vikaa jos on poly, tuo vaan noin esimerkkinä. Mä tsemppaan ja fanitan kaikkien ihmisten rakkautta ja merkityksellisyyksiä niiden muodosta riippumatta!