BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: -katy- - 29.06.2013, 23:44
-
Olen mietiskellyt ystävyyttä ja kaveruutta ja että olenkohan jotenkin pudonnut ajan kelkasta.
Esimerkiksi täällä ja sidominut.com:issa on tullut kaveripyyntojä ihmisiltä,joita ei tunne millään tavalla, eikä edes nimimerkki ole yhtään tuttu.
Miettinyt mm. että onko ystävyyden ja kaveruuden luonne muuttunut jollain tavalla netin myötä- verkossa kun monet asiat vaikuttavat usein helpoilta ja yksinkertaisilta tai ainakin verrattuna verkon ulkopuolelle-harvemmin tulisi mieleen mennä naapurin ovikelloa soittamaan ja kysymään, että "ootko mun kaveri"-
Millaisia ajatuksia teillä muilla on ystävyydestä? Kuka on ja millainen on sinun ystäväsi ja millaisia ominaisuuksia on kaverilla?
Joku mainitsi jossain, taisi olla kinky baarissa, että yhden illan panokeikka olisi jotain syvällisempää kuin kaveruus ja ystävyys, mutta itse en kyllä ollut samaa mieltä asiasta-
Onko ystävät ja kaverit kuinka arvokkaita vai onko ihmisestä tullut enempi "facebook-massaa", kun saattaa olla monilla vaikkapa 300 kaveria nimettynä? (mulla ei ole aktiivista tiliä Naamakirjassa)
Aiheen ei ole tarkoitus olla mikään kuolemanvakava,mutta itse koen, että ystävyys ei ole mikään itsestäänselvyys ja että kultakimpaleita kaikille olisi joka oksalla -
Onko kinkyn ystävyys jotenkin erilaisempaa kuin jonkun muun, ei-kinkyn?
-
Tässäpä teema, joka on pyörinyt mielessä viime aikoina paljonkin.
Itse olen pohjimmiltani todella introvertti. Viihdyn hyvin yksiksenikin ja en mielellään kutsu ihmisiä kylään. Sosiaaliset tilanteet on minusta enemmän taakka kuin nautinto. Arvostan sitä, että työpäivän (jossa koko päivän olen sosiaalinen, annan itsestäni 110%) saan mennä kotiini, jossa saan olla rauhassa epäsosiaalinen. Olen maailman huonoin soittamaan kenellekään. Ideaalitilanne minusta olisi sellainen, jossa minulla olisi kaappikavereita :D Siis tyyppejä, jotka voisin ottaa "kaapista esille", kun seuraa kaipaan ja kun en heitä enää tarvitse, voisin laittaa ystävyyssuhteen hyllylle, ilman suhteen laadun kärsimistä. Noh, eihän se niin toimi, sehän nyt on aivan selvää.
Hyvä ystävyys on vastavuoroisuutta. Se ei ole sitä, että vain toinen ottaa ja toinen antaa. Olen katkaissut moniakin "ystävyyssuhteita" huomatessani, että olin ns. paskasanko, johon asiat kaadettiin ja sitten voitiin jatkaa omaa elämää tyytyväisenä eteenpäin. Jos en saa itse olla koskaan vastavuoroisesti se kaataja, ei se ole ystävyyttä- se on terapiasuhde. Hyvä ystävyys on myös sitä, että pitkän ajan kuluttua riittää puhuttavaa ja hiljaiset hetketkään eivät ole vaivaannuttavia. Eli vaikka ystävyyttä toki pitää muistaa myös hoitaa- kuten parisuhdettakin- niin se ei heti kuihdu pois, vaikka aina ei olisi yhteistä aikaa. Hyvä ystävyys on myös sitä, että voi sanoa suoraan, ettei ymmärrä tai hyväksy ystävänsä ratkaisuja, mutta silti on tukena. Luottamus nyt on niin itsestäänselvä asia, etten siitä edes viitsi sen enempää mainita :)
Itse huomaan nyt vasta sen ystävyyden/ystävien merkitysen, kun en semmoisia omaa. FB.ssä on kavereita satakunta, mutta silti voisin sanoa, että minulla ei ole yhtään ihmistä elämässä, jolle jakaisin niitä syvimpiä ajatuksiani. Tavallaan tämä tilanne on omaa ansiotakin, koska olen jättänyt ystävyyssuhteita hoitamatta ja toiminut vain edellä mainitulla tavalla, eli kaatajana. Juuri tänään huomasin taas tilanteeni, kun istuin yksin tuopillisella. Tuttuja pörräsi ja juttuseuraa löytyi, mutta äärimmäisen pinnalliselle se tuntui. :( Mistä niitä sydänystäviä sitten löytää, onkin hankalampi juttu. Varsinkin, kun on introvertti eikä päästä ketään mielellään kovin ihon alle...
Voiko teistä muuten elämänkumppani olla paras ystäväsi?
-
Lyhykäisesti ja tiivistettynä:
Kaverit tulee ja menee.
Ystävät :love: on ja pysyy.
-
Voiko teistä muuten elämänkumppani olla paras ystäväsi?
Olisi aika kummallista jos ei olisi? Kaipa joillakin elämänkumppani on jonkinlainen trophy tai huonekalu, mutta mielestäni ystävyys on kuitenkin aika olennainen osa suhdetta.
-
Pitkä suhde on minusta mahdottomuus ilman syvää ystävyyttä.
-
Ystävyyssuhteessa pystyy olemaan oma itsensä sekä hyvässä että pahassa.
Ciahin mainitsema kaappiystävä olisi kyllä mainio mutta toimimaton käytännössä.
-
Kaverit ? Ystävät ? No just. Ne on kuollu, istumassa tai haluu muuttaa sun autotallin 'viljelyalueeks'. :o
-
Monilla sivuilla kaikista ihmisistä joiden tekemisiä alkaa seuraamaan, tulee automaattisesti kavereita, Friends, mikä ehkä suomalaisen kulttuurin näkökulmasta on hieman hassua. Harva kai haluaa olla kaveri täysin ventovieraan ihmisen kanssa, jolla vain sattuu olemaan seuraamisen arvosia juttuja.
Melkein kaikilla nettisivustoilla joissa voi koota kaverilistaa, on on aina ihmisiä joille kaverilistan kasvattamisesta tulee pakkomielle ja on ihan pakko saada useita satoja - jopa tuhansia - ihmisiä omaan kaverilistaan. Todennäköisesti sellaiset ihmiset eivät oikeasti tunne kaverilistastaan kuin pari henkilöä, ja loput ovat satunnaisia sivuston käyttäjiä jotka hyväksyvät kaikki kaveripyynnöt.
Epäilyn vahvistaa varsinkin se, että välillä kaveripyyntöjä tulee ihmisiltä, jonka kanssa ei ole edes yhteistä kieltä keskusteltavaksi. Jos joku kohteliaasti lähettää yksityisviestin ennen kaveripyynnön lähettämistä, sekin on todennäköisesti copy-pastella laadittu. Esimerkiksi FetLifessä on useampaan kertaan kehuttu valokuviani, vaikka minulla ei ole valokuvia sivullani.
Riippuu todella paljon sivuston toiminnasta, hyväksynkö "kavereikseni" satunnaisia ihmisiä vai en. Esiemrkiksi FetLifen Main Feed menee ihan tukkoon, jos hyväksyy kaikki, joten olen yrittänyt pitää kaverilistan lyhyenä. On pitänyt tiputtaa välillä kavereita pois koska heiltä tulee liikaa asiaa joka hukuttaa muiden jutut alleen. Monilla sivuilla ei ole merkitystä sivuston toimivuuden kannalta monenko kanssa kaveeraa.
Sitten on toki ihmisiä, jotka lisäävät kaverilistaan kaikki ihmiset jotka tuntee, mutta jotka eivät välttämättä ole kavereita. Jos joku on esimerkiksi kerran jutellut jonkun henkilön kanssa kinkybileissä pari minuuttia ja vielä bileiden jälkeen muistaa hänen nimimerkkinsä, niin sitten lähettää heti kaveripyynnön. Ei tässä toimintamallissa mitään pahaa ole.
Joka tapauksessa nettisivuston kaverilista ei koskaan kerro mitään henkilön todellisesta kaverimäärästä.
Netin ulkopuolella minulla ei ole kavereita, vaan henkilöt joita joskus harvoin tapaan kasvokkain ovat kaikki netistä tuttuja. He ovat toki tärkeitä ihmisiä, mutta eivät kavereita, koska heidän kanssaan on niin harvoin tekemisissä. "Nettituttu" on ehkä parempi termi kuin kaveri. Kaikki netin ulkopuolella solmitut kaverisuhteet ovat jääneet minulla hyvin lyhyiksi, esimerkiksi kun toinen onkin muuttanut toiselle paikkakunnalle niin yhteydenpito onkin katkennut. Tämä ei kamalasti haittaa, koska useimmat asiat mitä vapaa-aikanani teen sujuvat paremmin yksin kuin toisen ihmisen kanssa; nettikirjoittelu, neuletyöt, sarjakuvien lukeminen ja niin edelleen. Joskus toki mieleeni tulee jotain hulluja projekteja (esim. ideoita lyhytelokuvaksi), jotka olisi hauska toteuttaa ja jotka vaatisivat useamman ihmisen yhteistyötä muutenkin kuin netin yli, mutta en ole vielä koskaan jaksanut ruveta selittämään ideoitani muille. On minulla toki puoliso ja eräs sukulainen, jonka kanssa voi olla kuten kavereiden/ystävien kanssa ollaan ja tehdä mitä mieleen juolahtaa.
-
Moni kaveri tai tuttava on potentiaalinen ystävä, mutta jos sitä jotain syvempää tutustumista tai kipinää ei syystä tai toisesta tule tai tapaamisia ei ole tarpeeksi ystävyyden syntymiseksi, jää suhde vähemmän syväksi. Mun mielestä ystävyyden tunnusmerkki on se, että pitkänkin ajan kuluttua keskustelu ja kanssakäyminen jatkuu luontevasti.
Kumppani voi olla paras ystävä, mutta tosiystävyys on mun mielestä sellaista, että se jatkuu hautaan asti. Joidenkin eksien kanssa olen ystävä vieläkin, mutta aina ei siihen ole halua tai mahdollisuutta.
Ystävälle, joka itsekin on kinky, voi avata helpommin elämäänsä. Tarpeeksi hyvälle ja luotettavalle vaniljaystävälle voin avatua tarvittaessa kinkyydestäkin, jos sellaiseen tulee aihetta luontevasti keskustelun lomassa, mutta minulla ei ole sellaiseen mitään erityistä tarvetta. Ainakin yksi vaniljaystäväni todennäköisesti huolestuisi, jos tietäisi parisuhteemme laadun. Tosin keskusteluihin hänen kanssaan ei ole koskaan kuulunut seksuaalisuus, joten tuskin tulee puheeksi jatkossakaan.
Nettikavereista suurin osa on kavereita ja tuttavia - osa toki ystäviä tai potentiaalisia ystäviäkin. Toisaalta, miksi kaikkien suhteiden pitäisi olla samanlaisia - aika on rajallista, kaikkiin ei ehdi tutustua yhtä hyvin, kuitenkin monenlaiset kohtaamiset ja kontaktit on arvokkaita omalla tavalla - verkostoitumistahan se on.
Sisareni sanoi joskus muinoin, että pidä kiinni nuoruuden ystävistä, koska myöhemmin ei pitkien ystävyyssuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen onnistu - onneksi hän oli väärässä, vaikka totta toinen puoli. Ystävyyden ylläpitäminen vaatii aktiivisuutta ja itse olen siinä melko kelvoton, onneksi muutama on jaksanut roikkua hihassa ;D :love:
-
Voiko teistä muuten elämänkumppani olla paras ystäväsi?
Olisi aika kummallista jos ei olisi? Kaipa joillakin elämänkumppani on jonkinlainen trophy tai huonekalu, mutta mielestäni ystävyys on kuitenkin aika olennainen osa suhdetta.
Itse olen seurannut läheltä montaakin tapausta, jossa parisuhteen alettua omat kaverit unohdetaan täysin ja keskitytään vaan siihen kumppaniin. Tokihan alkuhuumaan kuuluukin se "pesiminen" kahdestaan, mutta entäs, jos tilanne on sama kolmen- viiden vuoden kuluttua? Voiko siihen vain tyytyä, että on se kumppani, jolle jaat kaiken ja sitten on lisäksi vain tuttavia/kavereita? Tarvitseeko ihminen sitä toisenlaista rakkautta elämäänsä myös- sitä jota tunnetaan vain ystävää kohtaan?
Omalla kohdallani olen miettinyt ja sanonut suoraankin, että kumppanini eivät ole parhaita ystäviäni. Jos otettaisi pois intohimo/rakkaus, niin tuskin olisi jäljellä muuta, kuin pinnallisempi tuttavuus/kaveruus. Siis toki yhteinen arvomaailma jossain määrin yhdistäisi ja aikaa varmasti tulisi vietettyä yhdessä, mutta semmoista syvää sydänystävyyttä tuskin olisi. Siitäköhän se johtuukin, että olen sinkku...? :D
-
Kiteytettynä vastaus: Tuskin kellään on ystäviä edes 1% vaikka Facebookin kavereista.
-
Pitkä suhde on minusta mahdottomuus ilman syvää ystävyyttä.
näin minäkin sen ajatelmoin-ystävyys on mun mielestä yksi ns.peruspilareista- vihollisuus tuskin kantaa minnekään- tai ettet tunne kumppania kuin tuttavallisesti
-
Kiteytettynä vastaus: Tuskin kellään on ystäviä edes 1% vaikka Facebookin kavereista.
Ja oikeita kavereitakin on luultavasti korkeintaan puolet kokonaismäärästä.
-
Kyllä se kumppani minullekin on se paras ystävä, mutta se ystävyys on niin tiiviisti kietoutunut romanttiseen rakkauteen, että se tuskin säilyisi ennallaan jos ero tulisi. Kenekään muun kanssa en vietä niin paljon aikaa, naura, itke, tai mitään, kuin mieheni kanssa.
Tosiystävät pysyvät, tapahtui mitä tahansa. Vuosien varrella ne kaverit ovat erottuneet oikeista ystävistä. Itse pidän ystävänä ihmistä, jolle voin puhua asioista ja joka puhuu omistaan minulle, ja vaikka menisi pitkäkin aika ilman yhteydenpitoa, aina tavatessa tuntuu kuin eilen olisi nähty :)
Erään ystäväni mukaan ystävät ovat niitä, kenen seurassa kehtaa pieraista :D En ehkä ihan allekirjoita, mutta voi kai sen niinki ajatella.
Lähtökohtaisesti nettituttu on nettituttu, mutta sehän voi kehittyä mihin vain. FB:ssä olen noudattanut sitä linjaa, että tyyppi pitää tuntea edes jotenkin livenä ja mieluiten tavattu useamman kerran.
-
Minusta ystävyyttä on monenlaista. On hyvänpäivän tuttuja ja kavereita, joiden kanssa pidetään hauskaa, mutta kovinkaan syvällistä ystävyyttä näiden henkilöiden kans ei oo koskaan muodostunu.
Sitten on niitä syvällisempiä ystävyyksiä, jotka on jääny matkan varrelle ns. olosuhteiden pakosta, mutta jotka on jossakin elämän vaiheessa olleet hyvinkin tärkeitä. Näitä ihmisiä on aina mukava ja ilahduttava nähä sattumalta, mutta aktiivisita yhteydenpitoa ei ole ollut vuosiin.
Sitten on ne ystävät, joiden kanssa näkee säännöllisesti, vaikka eri paikkakunnilla asutaakin. Näille voi kertoa kaiken itsestään ja vaikka nykyään harvakseltaan joitakin näistä "sydänystävistä" tapaakin, silti juttu aina luistaa. Itse en allekirjoita sitä, että hyviä ystävyyksiä solmitaan vain lapsuudessa (tiedän kyllä useampia ihmisiä, jotka näin ajattelee). Itsellä on hyviä ystäviä tarttunut mukaan eri elämän vaiheissa ja uskon niitä syntyvän myös jatkossakin.
-
8) ystävät auttavat kun pyydetään ja on tarve, kaverit kaveeraa, kun heille sopii.
Omakin kumppanini on paras ystäväni...
-
Jaa tälläinen aihe tänään... Kiinnostava keskustelu ja ihan omaankin ajatteluun sopivia kommentteja on monia tullutkin jo, Facebookin ja internetin kaverisysteemiäkin moittien, joten minua ei nyt tarvita siihen. Tottahan se on että ainakin näin Facebookin ulkopuolisesta näyttää siltä että ystävyydet siellä ovat pinnallisia.
Vähän introvertin vikaa minussakin on, kynnys lähteä mihinkään isompaan ihmisten kokoontumiseen on suuri. Läheisiä ystäviä minulla kumppanini lisäksi on muutamia, en nyt ole varma montako. Koska ihmissuhteideni muodostamisessa on, toivottavasti jollekin tuttu, ongelma. Kiinnostun ihmisestä helposti jos hänen persoonansa jotenkin vetää huomioni, saataan muutaman viikon/kuukauden ajan pitää hyvinkin tiivistä yhteyttä ja sitten kyllästyn ihmiseen ja yhteydenpito jää. Olen tietoinen tästä, ei, tuo ei ole mukava tapa, tiedän. Yleensä informoinkin uusia tuttavuuksia tuosta, toivoen että yhteydenpito jatkuu "alkukiinnostuksen" jälkeenkin. Omistushaluisuus tekee myös ystävyyssuhteista hankalia, jos itse saan päättää, puhun kahden ystäväni/kaverini kanssa, heti jos siinä on kolmas ihminen, tilanne muuttuu sosiaalisesti hyvin hankalaksi ja yleensä häivyn paikalta.
Kuten olen monesti todennut, ihmiset ovat aika hankalia otuksia.
-
Ei, en osaa listata ominaisuuksia, en ystävyydestä, en kaveruudesta, en tuttavuudesta. Ainoa asia minkä osaan sanoa on kohtaaminen. Näkeminen. Ymmärtäminen. Koskettaminen.
Silloin kun koko muu maailma puhuu kuin vierasta kieltä, ja tuntuu kuin kukaan ei kuulisi vaikka huutaisi täysillä. Silloin, ystävä on se jonka tunnistaa siitä että voi puhua hiljaa, kuiskata, joskus ei sitäkään, ja silti tuntee tulleensa kokonaisena kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi. Rentoutuu ja uskoo jälleen ihmiseen, ja itseensä. Tietää että on olemassa ihminen/ihmisiä joille on olemassa silloinkin kun usko omaan todellisuuteen ja kykyyn sen kohtaamiseen horjuu.
Parasta vähään aikaan oli kun keväällä eräs lapsudenystäväni totesi kuukausittaisen jutteluiltamme jälkeen (meillä on ollut pitkiäkin taukoja, jopa vuosia, kun emme ole nähneet):
"On kyllä ihanaa ja arvokasta, kun vanhat ystävät pysyy ja kun niistä vielä paljastuu alati uusia, arvoituksellisia puolia! Ei tartte matkustaa maailman ympäri ihmeitä nähdäkseen, riittää, kun katsoo ympärilleen ja huomaa, miten syviä ja jännittäviä toiset ihmiset on."
-
Ystävyys on mielestäni yksi osa parisuhdetta.
Minulla on facessa suurin osa kaverilistallani pelkästään kavereita ja ystäviä. Joukossa vain pari sellaista jotka muusta syystä siellä oleilevat.
Itselläni ystäviä ei ole kuin muutama ja loput ovat kavereita mutta he kaikki ovat tärketä ja rakkaita minulle, jokainen omalla tavallaan. :love:
En lähtisi heti hyväksymään esim. täällä jotakin ihmistä kaverikseni jos ei kertaakaan olla mistään edes juteltu. Haluan tutustua ihmiseen/ tuntea hänet edes jotenkin jotta saan hänestä jonkinlaisen kuvan muodostettua ja sitäkautta miettiä haluanko hänet esim nettikaverikseni vaiko en.
Se mitä ystävyydestä tulee mieleen vielä että se on molemminpuolista antamista ja ottamista niinkuin mikä tahansa ihmissuhde. Ei sekään toimi jos sen eteen ei tehdä työtä.
Eräs parhaimmista ystävistäni olen tuntenut kohta 21v ja olen niin äärettömän kiitollinen myös hänestä. Vaikeita aikoja on molemmilla ollut mutta niistä on selvitty koska on ollut se olkapää jota vasten nojata hädänkin hetkellä ja aina on tiennyt ettei toinen karkuun juokse.
Mielummin pari tai muutama hyvä ystävä kuin 10 huonoa.
-
Hyvä ketju. Joitain ajatuksia, jotka allekirjoitan ja joitain, joista olen eri mieltä.
Ei ystävyyttä voi latistaa yhteen mietelauseeseen. Ja kun ajattelee ystäviä, on ajateltava myös itseään, koska yksi ihminen ei muodosta ystävyyttä. Olen viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana menettänyt ja "päästänyt menemään" neljä hyvää ystävää. Se sattui, mutta lopulta teki onnellisemmaksi. Ei historia riitä, jos nykyisyys on merkittävästi erilainen. Jos ajatusmaailmat ja maailmankuvat olennaisesti muuttuvat, ei lapsuuden ja nuoruuden yhteisillä tekemisillä ole paljoa merkitystä. Jos toiseen ihmiseen ei enää voi luottaa pienissä eikä suurissa asioissa, on menneisyydellä mahdoton ratsastaa.
Ystävät, kaverit ja tutut ovat mielestäni saman ilmiön eri syvyyksiä. Tutustutaan, aletaan viihtyä yhdessä, lopulta kerrotaan toiselle intiimeitä asioita ja kuunnellaan. Pidetään toisen tekemisistä tai ei, niin ystävälle voi perustella itseään. Ei ole mielestäni kovin intiimiä kertoa omista tekemisistään, hauskoista, ikävistä tai edes noloista ja kummallisista. Intiimiä on perustella mikä saa tekemään jotain, miltä se tuntuu, mitä jokin tapahtuma saa ajattelemaan. Ystävä hyväksyy perustelut vaikkei samaa mieltä olisikaan. Tämän olen joskus huomannut liian myöhään. Ystävä antaa aikaa, koska aika lopulta on merkityksetöntä.
Kun tapahtuu jotain miellyttävää, surullista, näen jotain kaunista tai hirveää, ajattelen usein ystävää, jolle asiasta voisi kertoa. Itse tapahtumasta ja miltä se tuntui ja miten vaikutti.
Ja kyllä kumppanin pitää olla ystävä, minulle se läheisin.
-
Mielestäni facebook ons saanut liian suuren osan ihmisen elämässä. Itselleni fb on enemmän tuttavien ylläpitoverkosto kuin ystävien tapaamispaikka. En kiellä etteikö sitä kautta lisi helppo pitää yhteyttä läheisiin, mutta miekummin puhun puhelimessa kaukaisten ystävien kanssa kuin pelkästään sättäisin. Kirjoituksen voi kuitenkin aina ymmärtää väärin. Ei ole kirjoitusta tukevaa äänenpainoa, elekieltä tai muuta vuorovaikutusta.
Itselleni mieheni on jaetulla kakkossijalla parhaasta ystävästä. Ihminen jonka kanssa jakaa kaikki. Ihminen jonka kanssa voi istua samassa huoneessa tehden omia asioita ilman että se häiritsisi.
Mutta kyllä ihminen on kuitenkin lopulta laumaeläin. Kaipaa muita turvaksensa. Tämän olen huomannut muuttaessani uusille paikkakunnille. Uusien ihmissuhteiden teko on hankalaa ja vanhat jääneet edelliselle paikkakunnalle. Tällä hetkellä puhelimessani on valitettavasti yksi numero kaikista n. 40, johon voin soittaa keskellä yötä jos on hätä.
Kaverit kuluu, mutta ystävät pysyvät.
-
Läheisiä ystäviä minulla kumppanini lisäksi on muutamia, en nyt ole varma montako. Koska ihmissuhteideni muodostamisessa on, toivottavasti jollekin tuttu, ongelma. Kiinnostun ihmisestä helposti jos hänen persoonansa jotenkin vetää huomioni, saataan muutaman viikon/kuukauden ajan pitää hyvinkin tiivistä yhteyttä ja sitten kyllästyn ihmiseen ja yhteydenpito jää. Olen tietoinen tästä, ei, tuo ei ole mukava tapa, tiedän. Yleensä informoinkin uusia tuttavuuksia tuosta, toivoen että yhteydenpito jatkuu "alkukiinnostuksen" jälkeenkin. Omistushaluisuus tekee myös ystävyyssuhteista hankalia, jos itse saan päättää, puhun kahden ystäväni/kaverini kanssa, heti jos siinä on kolmas ihminen, tilanne muuttuu sosiaalisesti hyvin hankalaksi ja yleensä häivyn paikalta.
Kuten olen monesti todennut, ihmiset ovat aika hankalia otuksia.
Olen huomannut samaa, mutta en sanoisi sitä omalla kohdallani ongelmaksi. Minusta on luonnollista, että tutustumisen alkuvaiheessa juttua riittää enemmän, kun ei vielä tiedetä toisistaan juuri mitään. Virtuaalinen kommunikointi vähenee usein, kun ollaan tultu tutummiksi ja ehkä tavattukin. Koskee kaikenlaisia suhteita. Omalla kohdallani ei ole kyse ihmiseen kyllästymisestä vaan tutustumisessa tulee ns. suvantovaihe. Oma lukunsa ovat yhden asian jankuttajat, joille ei mene perille millään, ettei kiinnosta mutta se taas on toinen asia. Muiden kanssa yhteydenpito jatkuu vaikka vähän väljemminkin, jos jotain yhteisiä intressejä löytyy. Ja aikaa...sitä pirun aikaa :-\
Sitä paitsi harvalla ihmisellä kai riittää jatkuvasti jotain mielenkiintoista raportoitavaa facebook-tyylisten tänään-leivoin-ja-lenkkeilin juttujen lisäksi.
-
Tällä hetkellä puhelimessani on valitettavasti yksi numero kaikista n. 40, johon voin soittaa keskellä yötä jos on hätä.
Tuohan on hyvä asia. Monella ei ole edes sitä yhtä jolle soittaa hädän tullen.
Pelkästään tietoisuus siitä, että on se numero siellä jolle voi soittaa, se riittää rauhoittamaan tai kestämään.
Moni ihminen on vain sellainen, että pahan paikan tullen suljetaan ovet ja hiivitään koloon yksin kuin haavoittunut eläin.
Ystävälle soitetaan vasta silloin kun kurssi on suora ja selkeä. Sitten sitä juttua riittää.
-
Minut on siunattu poikkeuksellisen hienolla ja laajalla ystävä- ja kaveripiirillä. Joukossa ei ole ketään, jonka kanssa joutuisin höpöttelemään pelkkää liibalaabaa tai olemaan pelkästään siksi, ettei muita löydy. Olen ollut joskus aiemmin todella epäsuosittu, mutta nykyisin minulla ei tunnu riittävän edes aikaa nähdä kaikkia niitä ihmisiä, joita haluaisin nähdä. :D Uskon, että olen vain osannut päätyä paikkoihin ja tilanteisiin, joista löytyy minulle sopivia ihmisiä. Opiskelijaelämä on mahdollistanut minulle paljon, samoin isompaan kaupunkiin muuttaminen. Olen myös muuttunut ihmisenä vuosien varrella. Sosiaaliset taitoni eivät nuorempana olleet yhtä hyvät kuin nykyisin ja jäin todella usein porukoiden ulkopuolelle. En ole toisaalta aina aiemmin kaivannutkaan kauheasti ihmisiä ympärilleni, vaikka nyt asia on toisin.
En oikein jaksa määrä/laatu-vastakkainasettelua kun puhutaan ystävyyssuhteista. Näen, että suhteeni kaikkien ystävieni tai kavereideni kanssa ovat laadukkaita, vaikka heitä melko paljon onkin. Heistä kaikkien kanssa pystyn puhumaan syvällisiä ja jakamaan molemminpuolisesti henkilökohtaisia asioita. En kerää ihmisiä ympärilleni keräämisen vuoksi vaan jotenkin vain ajaudun helposti minua kiinnostavien ja minusta kiinnostuvien ihmisten luokse. Uskon, että melkein kaikista kavereistani olisi myös läheisiksi ystävikseni, jos minulla vain olisi enemmän aikaa tutustua heihin. En vain oikeasti ehdi, ellen halua viettää kaikkea aikaani sosialisoiden. Pyrinkin pitämään huolta siitä, etten anna väärää kuvaa siitä, kuinka usein voin toisia ihmisiä tavata. Olenkin ilmeisesti onnistunut siinä ihan hyvin. Huono puolihan tässä onkin se, että välillä näin laaja sosiaalinen piiri tuottaa stressiä kaikenlaisine järjestelyineen. Se on kuitenkin hyvin pieni ongelma siihen nähden, millaisia minulla oli joskus toisten ihmisten kanssa tai millaisia voisi olla. Enää ei ainakaan tarvitse sinnitellä yhden tai kahden vaikean ihmisen kanssa vain siksi, ettei tarvitsisi olla ihan yksin.
Minulla on myös siinä onnea, että pystyn puhumaan monien ystävieni, myös vaniljoiden, kanssa kinkyasioista. Kukaan vaniljoista ei ole koskaan tuominnut minua niiden vuoksi, vaan olen kohdannut enemmän kiinnostusta ja joskus innostustakin. Oletus, etteivät vaniljat ymmärtäisi kinkyasioita, ei ole läheskään aina pätevä (eikä tämäkään vastakkainasettelu oikein kolahda minuun). Ystävä- ja kaveripiiriini mahtuu toisiakin kinkyjä, joiden kanssa voin keskustella kinkyasioista sitten laajemmin. En kuitenkaan yleisesti jaa sosiaalista ympäristöäni "vaniljoihin" ja kinkyihin, vaan muut piirteet siinä ovat minulle tärkeämpiä.
Yleisesti voin siis sanoa, että minulla on poikkeuksellisen paljon onnea siinä, millaisia ihmisiä minulla on nykyisin ystävinä ja kavereina. Ainahan sinnekin jotain pulmia mahtuu, mutta niinhän mahtuu kaikilla.