BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: swan - 18.06.2011, 18:31
-
Ehkä tätä aihetta on myllätty ja käsitelty vaikka kuinka paljon,mutta itsestäni olisi mukava kuulla,että millä tavoin masokismi käytännössä ja "ruohonjuuritasolla" ilmenee itsessänne.
Saatteko kiksejä vain fyysisestä kivusta vai henkisestä tai molemmista?
Olen paljon miettinyt asiaa omalla kohdallani ja todettava on että olen epävarma ja en tiedä paljoakaan omista rajoirta ja että mistä pitää ja nauttii.
Ainakaan en ole puhdasta ja kovaa piiskausta kokenut "nautintona" toistaiseksi.
Sellaisen asian olen tajuillut,että pidän kumppanin,siis sadistin läsnäoloa ja nautintoa tärkeänä,tietoisutta siis että oma kipuni tyydyttää toista ja että sen näkisi ja kokisi tilanteessa.
Näin ei toki nyt ole.
Aloituksessa itsekkäitä motiiveja,tietenkin,mutta kukapa paremmin auttaa asioiden hahmottamisessa kuin toinen ihminen ja erilaiset näkemykset ja kokemukset tästäkin aiheesta.
Ajoittain sitä on aika hukassa yksin mietteineen ja epäilee kaikkea
Muutkin voivat kommentoida ilman muuta,jos tulee jotain mieleen :)
-
Saatteko kiksejä vain fyysisestä kivusta vai henkisestä tai molemmista?
Kiksejä saan alistumisesta , avuttomaksi sidottuna/kahlehdittuna olemisesta, monista fetisseistä ja fyysisestä kivusta sekä erityisesti D:n nautinnosta. D:n nautinnolla en tarkoita pelkästään laukeamista, vaan D:sta välittyvää halua & tekemisen iloa alistaa ja kiusata subiansa.
Omat rajat ja nautintoa tuottavat asiat muuttuvat ajanoloon , jos D innolla koettelee subin rajoja niin laadullisesti kuin määrällisestikin. Esimerkkinä itse en ole kovan piiskauksen fani, mutta siinäkin rajat hiljalleen siirtyvät kohti ankarampaa suuntaa. D:n pitää aktiivisesti tutkailla subin tuntoja/rajoja ja vastaavasti subin pitää antaa palautetta D:lle. Kerran kieltolistalla olleet asiat voivat sessioiden kehittyessä hyvinkin siirtyä niihin kaikkein kiihottavimpiin asioihin.
En tuota sen paremmin osaa analysoida , mutta tehdään sitä mikä molemmista kiihottavalle&hyvälle tuntuu juuri sillä kertaa - ei tätä liialla miettimisellä kannata pilata 8)
-
olen sub/maso mutta vastaan silti. yhdidtelmästä kunpikaan ei toimi yksin.
-
,
-
Kai olen siinä erilainen masokisti, että minulle fyysinenkipu on ainoaa kipua mihin reagoin, enkä koe että henkisellä puolella masokistisuudella olisi mitään tekemistä sen kanssa minkä miellän masokismiksi, henkisellä puolella homma menee sitten alistumiseksi tai nöyryytykseksi mitä en itse liitä masokismiin. Eri asia sitten arkikielisempi puhe missä itselleen ikäviä asioita siitä huolimatta tekevää voidaan nimittä henkiseksi masokistiksi.
-
Helppo vastata. Vain fyysisestä.
Koen että henkiset asiat liittyy nimenomaan alistumiseen eli subeihin, ja kun en itse oikein koe sitä omana juttuna, mulle kelpaa fyysinen kipu.
-
Tämä onkin monimutkainen juttu. Pohdin tätä itsekin, mutta hieman toisesta vinkkelistä. Sivuaa kuitenkin tätä aloitusta, joten avaudunpa sitten tästä(kin).
Minä saan nautintoa fyysisestä kivusta, mutta myös siitä, että kipuni tuottaa nautintoa toiselle. Ainakin vielä olen kaivannut, että tämä kipu yhdistyy vain ja ainoastaan hellyyteen ja turvaan, ja ettei siihen liity julmaa henkistä kohtelua. Minä kuulun niihin, jotka eivät sitä kestä kovinkaan hyvin, tai kaipaa: minua saa alistaa, minulta saa vaatia paljon, mutta se pitää tehdä rakastavassa ja hellässä hengessä :) Tämä on sitä positiivista masokismiani, se mikä ei ole tuhoavaa, sitä mikä rikastuttaa elämääni.
Alistumista en osaa mieltää henkiseksi masokismiksi, se on ihan oma juttunsa minulle.
Se "huono" masokismini näkyy arkielämässä, tai ainakin näkyi ennen. Nykyään pidän sen hyvinkin omana tietonani, mutta on se edelleen läsnä: itseni rankaiseminen (ehkä jopa tuhoaminen) eri tavoin, henkisestä kivusta nauttiminen, ja itsensä laittaminen tilanteisiin, jossa tuota henkistä kipua pääsee/joutuu nauttimaan. Tästä nyt yritetään kovasti rimpuilla eroon, ja uskonkin, että olen saanut jossain määrin suitsittua tätä alistuvuuden ja masokistisuuden pimeämpää puoltani ensisijaisesti positiiviseksi asiaksi, jota toteutan vain tietyssä kontekstissa ja rajoissa.
Olen miettinyt, että aloittaisin keskustelun tästä aiheesta, koska on varmasti muitakin, joiden alistuminen, masokismi tai muut kinkyydet ovat paitsi vahvuuksia, myös muille elämänaluiella ongelmia aiheuttavia asioita. Ehkäpä joku päivä saan aikaiseksi.
Toivottavasti ei mennyt täysin OT. Rönsyily on paheeni.
-
Tämä onkin monimutkainen juttu.
Olen miettinyt, että aloittaisin keskustelun tästä aiheesta, koska on varmasti muitakin, joiden alistuminen, masokismi tai muut kinkyydet ovat paitsi vahvuuksia, myös muille elämänaluiella ongelmia aiheuttavia asioita.
Niinpä. Mielestäni liittyy kuitenkin niin aiheeseen,että voi tässäkin kommentoida ja keskustella.
Omalla kohdalla myös tuota "käänteistä masokismia",joka vaikeuttaa varmasti mahd. suhdetta.
Olen toisaalta henkisesti äärettömän vahva,mutta sitten on niitä mustia pisteitä,joita tökkäämällå saa sekunnissa polvilleen ja pois tolaltaan.
Voiko silti olla rikkaus,että olemme erilaisia,heikkouksinemmekin ja juuri siksi?
Mun mielestä ei voi olla julmuutta ilman välittämistä tai onhan sitä paljon ja liikaa,mutta se ei ole SM:ää vaan pelkkää julmuutta ja tuhoamista-
-
Kipu on voimakas aistimus ja muodostaa tehokkaan vastaparin hellyydelle...näiden yhdistelmä on fyysisenä aistimuksena kiinnostava. Kipua on monentyyppistä ihan fyysisenä aistimuksena, se miksi niistä sitten jotkut ovat jonkinlaista suurta herkkua... :o.
Endorfiineista en nyt jauha tässä enempää kuin sen että kivat pöllyt siinä saa, ei aina mutta usein...eikä tule kaljamahaa ;D
Ehkä minua eniten kiehtoo se miten nopeasti kipu herättää jonkin osan eläimellisestä puolesta, sen osan joka on osa henkiinjäämiskoneistoa...jonkin hyvin voimakkaan ja pysäyttämättömän, sen joka puskee eteenpäin vaikka repeytyisi kappaleiksi. Se kykenee jatkamaan silloinkin kun "se pehmo nössö" olisi valmis antamaan periksi vastoinkäymisille. Fyysinen kipu sessiossa on...jonkinlaista verryttelyä jota tuo Pedon Sielu kaipaa ettei pitkästyisi ja etsisi jotain muuta huvitusta. Lisäksi...tuossa mielentilassa on mahdollista jyrätä joitakin henkisen puolen Tuskan lonkeroita tai mitä hyvänsä ne ovatkaan...nähdä selvemmin itsensä ja erottaa se mikä on tarpeetonta kuonaa sisällä...raastaa ja repiä se kaikki kappaleiksi...
Kovin itsekkäät motiivit sinänsä...mutta päällepäin yritän pitää huvittavat reaktiot pinnalla mahdollisimman pitkään jotta toinen saisi huvinsa. Ja onhan siinä kiva nauraa itselleen samalla ;D
Henkisestä kivusta en niin välitä...se on pikemmin jotakin mistä pyrin pääsemään eroon.
Epäilemättä saman tuloksen voisi ainakin osittain saavuttaa vaikkapa juoksulenkillä...mutta pervoilla on pervot keinot :P
-
,
-
en ole koskaan ajatellut että sessiossa olisi henkistä kipua. Mutta fyysisen kivun kestämisen kautta tulee henkisiä voimakkaita tunnetiloja. Minun kohdallani kipu on aina alistumista koska en ole maso luonteeltani vaikka piiskaa kerjäänkin. Suoranainen psyykkinen kipu on taas jotakin todella negatiivista enkä halua kokea sellaista sessiossa tai suhteissa. Fyysisen kivun kautta saavutetut psyykkiset tuntemukset ovat minulle ei asia kuin psyykkinen kipu.
En nauti sinänsä kivusta vaan niistä tunteista mitä se aiheuttaa :)
-
Itse haen masokismilla sitä unen omaista tillaa, transsia tai jopa korkeampaa tietoisuuden tasoa jonka joskus session
lopulla voi saavuttaa. Sen voi saavuttaa ikävä kyllä vain ani arvoin.
Miten olen sinne matkannut?
Siihen tarvitaa kaksi ihmistä, yksin sinne ei pääse vaikka keho olisi täynnä nipistimiä venyttimiä ja sun
muita härpäkkeitä, kipu tuntuu lähinnä vastenmieliseltä.
Mutta kun on ripustettu käsistä katto kukkuun, eikä enää pääse itse pois, on luovuttanut päätäntävallan
omasta kehosta toiselle. Se on jutun henkinen puoli, mutta ei sitä koe puhtaaksi alistamiseksi/alistumiseksi.
Sitten mitä kipuun tulee, senkin matkan pitää olla pitkä. Jos heti alussa lyödään ensimmäinen lyönti takapuoleen
rottingilla niin että tulee sinipunainen verta tihkuva mustelma niin matka on katkennut siihen.
Kun kehon käsittely aloitetaan kevyellä hapsupiiskalla siirtyen jäykempisäikeisten piiskojen ja ratsupiiskan jälkeen
siihen rottinkiin jolla nyt vedetään ne verta tihkuvat viirut ympäri kehoa.
Niin ollaan jo yli matkan puolivälin.
Sitten kun vielä ruumis koristellaan jäykkäjousisilla pyykkipojilla verhotangon lipseillä sun muilla
ja lopuksi kivekset ja nännit, niin ollaan jo lähellä määränpäätä.
Sitten jäljellä ei ole enää kuin hivelevän kaunis, puhdas kipu.
Ja nyt jos oikein hyvin käy, aikansa roikuttuaan, myöskin kipu häviää
eikä jäljellä ole enää mitää, ei mitään.
Tietoisuus on jossakin, jossakin mitä ei voi sanoin kuvata.
Kai sinne jotkut itämaiset munkit pääsee meditoimallakin mutta matka ei varmaankaan
ole yhtä mielenkiintoinen ja nautinnollinen kuin miten sen paatunut masokisti tekee.
Ja vaikka ei aina päämäärää savutakkaan niin matka jo sinäsä on aina kokemisen arvoinen.
Ai niin se kysymyt "ruohonjuuritasolla"
Kyllä se henkinen avuttomuus (en sanoisi sitä alistumiseksi) on
ensiarvoisen tärkeää.
Elikkäs henkinen ja fyysinen täytyy kohdata sopivalla tavalla että päämäärän voi saavuttaa......
-
Sitten jäljellä ei ole enää kuin hivelevän kaunis, puhdas kipu.
Ja nyt jos oikein hyvin käy, aikansa roikuttuaan, myöskin kipu häviää
eikä jäljellä ole enää mitää, ei mitään.
Tietoisuus on jossakin, jossakin mitä ei voi sanoin kuvata.
T ä m ä oli upeasti ilmaistu. Voisinpa antaa juuri tuon tilan omalleni. Se on ollut pitkään haaveeni, mutta tie sinne on pitkä. Se vaatii minulta oman uskallukseni ylittämistä ennen kuin saan subini tuonne vietyä. Onneksi meillä ei ole kiire. Suunta ja päämäärä on, vähitellen yhdessä sinnepäin.
-
Itse haen masokismilla sitä unen omaista tillaa, transsia tai jopa korkeampaa tietoisuuden tasoa jonka joskus session
lopulla voi saavuttaa. Sen voi saavuttaa ikävä kyllä vain ani arvoin.
Miten olen sinne matkannut?
Siihen tarvitaa kaksi ihmistä, yksin sinne ei pääse vaikka keho olisi täynnä nipistimiä venyttimiä ja sun
muita härpäkkeitä, kipu tuntuu lähinnä vastenmieliseltä.
Mutta kun on ripustettu käsistä katto kukkuun, eikä enää pääse itse pois, on luovuttanut päätäntävallan
omasta kehosta toiselle. Se on jutun henkinen puoli, mutta ei sitä koe puhtaaksi alistamiseksi/alistumiseksi.
Sitten mitä kipuun tulee, senkin matkan pitää olla pitkä. Jos heti alussa lyödään ensimmäinen lyönti takapuoleen
rottingilla niin että tulee sinipunainen verta tihkuva mustelma niin matka on katkennut siihen.
Kun kehon käsittely aloitetaan kevyellä hapsupiiskalla siirtyen jäykempisäikeisten piiskojen ja ratsupiiskan jälkeen
siihen rottinkiin jolla nyt vedetään ne verta tihkuvat viirut ympäri kehoa.
Niin ollaan jo yli matkan puolivälin.
Sitten kun vielä ruumis koristellaan jäykkäjousisilla pyykkipojilla verhotangon lipseillä sun muilla
ja lopuksi kivekset ja nännit, niin ollaan jo lähellä määränpäätä.
Sitten jäljellä ei ole enää kuin hivelevän kaunis, puhdas kipu.
Ja nyt jos oikein hyvin käy, aikansa roikuttuaan, myöskin kipu häviää
eikä jäljellä ole enää mitää, ei mitään.
Tietoisuus on jossakin, jossakin mitä ei voi sanoin kuvata.
Kai sinne jotkut itämaiset munkit pääsee meditoimallakin mutta matka ei varmaankaan
ole yhtä mielenkiintoinen ja nautinnollinen kuin miten sen paatunut masokisti tekee.
Ja vaikka ei aina päämäärää savutakkaan niin matka jo sinäsä on aina kokemisen arvoinen.
Ai niin se kysymyt "ruohonjuuritasolla"
Kyllä se henkinen avuttomuus (en sanoisi sitä alistumiseksi) on
ensiarvoisen tärkeää.
Elikkäs henkinen ja fyysinen täytyy kohdata sopivalla tavalla että päämäärän voi saavuttaa......
Tää oli niiiin kauniisti muotoiltu etten ehkä osaa sitä enää itse paremmin selittään. Eniten kyllä vituttaa jos kipua tulee juuri tuohon rajalle että ei pääse siitä yli. Jää vain huudot ja väkisin vääntämisen maku. Pitää olla tarpeeksi kova ja pitkäkestoinen kipuaistimus että sen yli voi päästä. Näin mulla. Mutta Komppaan todellakin Rasputinia!
-
Kyllä, olen samaa mieltä.
Kokemus narttuna ja masokistina oikean ihmisen käsissä tunne on kuin unta. Alussa kipua kivun päälle joka pikkuhiljaa muuttuu seesteiseksi hehkuksi.
Dommena ja sadistina taas haluan viedä hiljalleen kivun maailmaan. Aikaa tähän täytyy varata paljon. Välineitä joiden tuntu iholla on jokaisella erilainen. Näihin hetkiin haluan liittää myös lähellä olemisen, koskettamisen, katseen, intensiteetin, tunnelman ja myös toisinaan oikeanlaisen musiikin.
Pari tuntia on hyvä aika jolla olen saanut toivomani lopputuloksen.
-
Minulle masokistisuus on ehkä enemmän fyysinen kokemus, kehollinen nautinto, jonka saan kivusta. Hyvä piiskaus tosiaan antaa minulle jonkinlaisen puhdistavan ja kauniin "humalatilan", nauran ja itken yhtäaikaa. Kivun kaipaus on ajoittain voimakaskin, olen varmaan jossain määrin riippuvainenkin siitä. Niinpä ihan oikeasti kerjään piiskaa kokeakseni tuota ihanaa kipua mutta saan sitä omistajaltani vain palkintona hyvästä käytöksestä ja palvelusta ja vain silloin kun Hän niin päättää. Onneksi Hän ymmärtää tätä tarvettani!
Tuon fyysisen nautinnon lisäksi koen kyllä mielihyvää myös piiskattavaksi alistumisesta, etenkin silloin kun olen sidottuna tai kahlittuna. Nautin myös nöyryytetyksi tulemisesta mutta siihen ei taas välttämättä liity kipua lainkaan. Joskus olen miettinyt, että ehkä haluni elää kokoaikaisessa orjasuhteessa on henkistä masokismia; joudunhan siinä altistumaan välillä pettymyksille ja mielipahallekin, sillä minun on toteltava omistajaani vaikka Hän päättäisikin asioista eri tavalla kuin itse haluaisin.
-
Hupsista empäs olekkaan huomannut kiitellä loistavista vastauksista.
Tuli tunne että pääsee aavistuksen näkemään mitä valoisia ajatuksia toisen pään sisällä liikkuu.
Erityisesti subula:n vastaus, ilmeisesti sielun maisemamme loksahtavat hyvin yhteen tässä kohdin.
Onkos subulan kaverilistalla vielä tilaa??
Sielun maisemasta tulikin mielleen jännä ilmiö minkä huomasin pääni sisällä viime yönä ennen nukahtamista
asioita pohtiessani. Pääni sisällä olevan kolmiulotteisen avaruuden värimaisema oli kääntynyt ylös alaisin.
Ennen mustalla pohjalla oli harmaita ajatuksia. Nyt valkoisella pohjala on harmaita ajatuksia. Eikä
ainoastaan harmaita vaan voi taas helposti luoda vaikka minkä värisiä ajatuksia.
Valaistuminen ei siis olekkaan pelkkä klicee.
Johtunee siintä että on taas ruvennut harrastamaan itselle rakkaita asioita ja päässyt takaisin omien joukkoon.
No niin taas ajatus lähti rönsyilemään vaika piti laittaa vain lyhyet kiitokset.
Elikkäs kiitokset viuhuvien roissyn piiskojen kera. :love:
-
En ehkä ole "aito"maso..mutta nautin siitä, että olen sidottu/kahlittu ja toisen armoilla. Piiskaa, kipua, sopivassa määrin.Ja sellaistakin mistä en ehkäpidä mutta alistun koska haluan. Kontrolli miehellä, ei minulla. Olen narttu.
Ei henkistä kipua. Sitä on liiaksi ihan muutenkin.
-
Joskus sitä tekee mieli sitä kipua, mutta eniten siinä ainakin itsellä on se, että se sadisti saa siitä nautintonsa... eli pitää koettaa miellyttää sitä Dommea...
-
Henkinen kipu toimii paremmin kuin fyysinen mutta kun on tietyssä "rikotussa" tilassa, fyysinen kipu tuntuu paljon paremmalta kuin normaalisti.
-
Ensimmäinen postaukseni tälle foorumille! Hurraa <3
Ääni henkiselle masokismille. Koen kaiken erittäin vahvasti henkisesti. Fyysisessä kosketuksessakaan parhaimmillaan tärkeintä ei ole tuntoaisti, vaan ajatus sen taka. Tilanteen kutkuttavuutta lisää vielä tarve pitää itsensä puhtaana ja viattomana, jolloin vaikkapa ujostuttavalla tavalla tuotetun hyvän olon myöntämisestä tulee äärimmäisen vaikeaa, koska haluaisi ajatella, että on siinä vasten tahtoaan. Kyse on henkisten muurien täydellisestä musertamisesta ja alastomaksi jäämisestä, irti päästämisestä, antautumisesta. Eikä tätä todellakaan tehdä ällöttävällä tavalla julmasti, ei haukkumista tai sylkemistä, ei millään tavalla niin, että tuntisi itsensä arvottomaksi tai huonoksi. Vaan niin, että hallitsija nauttii siitä, miten pala palalta saa kuoria minut täysin puolustuskyvyttömäksi, katsoa, miten saan nautintoa siitä, että jonkin asian sanominen on niin vaikeaa ja miten lopulta myönnän pitäväni siitä kaikesta niin jumalattomasti.
Pelkästään muutama sana saattaa saada aikaan niin hallitsemattomat nautinnon kylmät väreet, että keho menee kippuralle tai karrelle ja kontrolli on tiessään. Kaikki lähtee jo itse alistumisen ihmeellisen kierosta asetelmasta: hallitsija ei tee mitään, mitä en haluaisi, ja jos halajan yhtään mitään, on minun annettava hänelle itseni, annettava lupa, pyydettävä. Eikähän tällainen käy, jos suostuu näyttämään niin henkilökohtaisen osan itsestään vain vasten tahtoaan... Hallitsija alistaa minut heti ensi hetkestä lähtien pakottamalla minut rikkomaan ihan omakätisesti ensimmäisen sieluni suojamuurin.
Toisen puolustuskyvyttömäksi tekemiseen ei välttämättä ollenkaan tarvita kahlehtimista... Toki joskus on hauskaa, kun hallitsija tekee jonkin pienen virheen, jossa nään tilaisuuden kerätä hieman takaisin henkistä voimaani ja pystyn taistelemaan pienen tiikerin tavoin vastaan. Siitä voi seurata ihan omalla tavallaan ihanalta tuntuva ruumiillinen taistelu ja mahdollisesti myös kahlitseminen...
Totta kai kipukin liittyy joukkoon, mutta sen tehtävä on vain vahvistaa henkistä kokemusta. Jotain niin ikävää tuntiessaan on pakko hengittää kiivaasti ja yrittää kääntää se nautinnoksi, jotta sen kestää. On päästettävä irti kaikista oman vallan naruista, joista haluaisi kynsin hampain pitää kiinni, jotta ei tuntuisi niin pahalta. Myönnä tilasi. Ja yhtäkkiä kipeä nipistys tai mikä tahansa nöyryyttävä, hävettävä tai ujostuttava asia lähettääkin uskomattoman ihania nautinnon aaltoja ympäri koko kehon. Ja lisätäänpä tähän vielä se twist, että vaikka nautinnon takana on ajatus omasta avuttomuudesta, on pakottauduttava pyytämään lisää, jos ei halua sen loppuvan...
(Antaa koko leikille muuten myös älyttömän hyvän turvaverkon, koska antautujalla on näin ollen mahdollisuus sanoa, jos jokin alkaa tuntua väärällä tavalla pahalta ilman, että tunnelma katoaa.)
-
Vastaan nyt masokistin näkökulmasta ja puhun ainoastaan fyysisestä kivusta.
Minulle tarkoituksella aiheutettu kipu on nautintoa sinällään. Sen ei tarvitse johtaa mihinkään, koska se on itseisarvo. Se voi olla helpotusta tai vain äärimmäisen kiihottavaa. Se voi myös olla hankalaa, mutta silti kaikkea edellä mainittua, koska sen on omaksunut osaksi itseään niin vahvasti. Vähän kuin tulisi kotiin joka kerta uudelleen. ”Tämä, tästä minä olen tehty, tässä minä olen ja tunnen kehoni ääriviivat. Sentään minä nyt tiedän, missä asun.”
Koen, että itse itselleen aiheutettu kipu on kaikkein puhtainta ja peratuinta, koska silloin omaa tilaansa hallitsee täysin. Se on se, millä tavalla oma masokismini on lähtenyt käyntiin ja se tuntuu edelleen turvallisimmalta ja läheisimmältä tavalta toteuttaa itseään siinä mielessä.
Kipu on hassu asia. Siinä on mukana pelkoa ja kiihkoa ja vahva voimallisuuden kokemus. Voisi sanoa, ettei parempaa tapaa harjoittaa itsemääräämisoikeuttaan ole. Siinä kokemuksessa on aina jotain ylimenevää ja vapauttavaa, jos sen osaa vastaanottaa täysin ja antautua sille. Jos sitä vastaan alkaa taistella, pilaa itseltään mahdollisuuden uudistua.
Toisen ihmisen aiheuttaessa kipua, siihen tulee eri vire. Siinä on mukana enemmän pelkoa. Täytyy voida päästää enemmän irti ja luottaa itseensä ja siihen ihmiseen. Adrenaliinin ja muiden aivomömmöjen aiheuttama tunnekuohu on oma lukunsa. Sitä en ole koskaan saavuttanut omatoimisessa masokismissa, sillä itselleen tehtynä kipu on enemmänkin hiljentymistä ja oman itsensä vaalimista. Toisen läsnäolon aiheuttama jännitys, tekee tilanteesta huomattavasti erilaisen. Näin pääsee myös lähemmäs toista, sillä kipuun täytyy antautua.
Miellän, että masokismissa kuten yleensäkin seksuaalisissa asioissa, on myös sisäänrakennettu tarve kehittyä. Se ikään kuin pyytää sinulta aina enemmän, vaatii sinua omistautumaan enemmän ja antautumaan itselleen enemmän. Kivun kokemuksessa on jotain henkistä ja maagista. Se vetää puoleensa huononakin, sillä siinä on aina lupaus vapautumisesta. Sitä paitsi, sen uskollisempaa ystävää saa etsiä.
-
Liityn kiitoskuoroon,Valkoisen Kaninkin vuoksi.
Meikä ei taida olla varsinaisesti masokisti,en tykkää mistään kivusta.
Ainoastaan kaiketi silloin, kun saisi ja voisi aistia oman kivun Aiheuttajan mielihyväreaktiot. Se saattais olla pieni taivas :p
T.heräsinjustsohvalta
-
Valkoisen Kanin kirjoitus on hyvä, voisi olla melkeimpä kuin itse kirjoitettu. :)
-
Hyvä, jos minunkin kirjoitukseni jotain Swanille avasi. Se oli tarkoituskin ;)
Hauskaa löytää myös maso-sielunsisaria...
-
Edelleen, kiitos.
Onkohan tuo kiittely jokin masojen tai vallan orjien yleispiirre.. >:D
-
Edelleen, kiitos.
Onkohan tuo kiittely jokin masojen tai vallan orjien yleispiirre.. >:D
Ehdottomasti on se on nyt menoa 8) kiitos ;D
-
En ole masokisti mutta vastaan kun kokemusta kivusta ja siitä nauttimisesta kuitenkin on :)
Kipu itsessään ei kiinnosta tai kiihota lainkaan. Kun ensimmäisen kerran (niin hiljattain että hävettää :-[) kuulin että on ihmisiä, jotka aiheuttavat itselleen kipua, olin aivan äimänä ja aika huvittunut. Sittemmin olen ymmärtänyt paremmin mistä on kyse mutta ei edelleenkää tulisi mieleenkään satuttaa itseäni.
Alistuessa tilanne onkin sitten ihan toinen. Ajatus siitä että toisella ihmisellä on valta satuttaa minua on erittäin kiihottava. Kipu muistuttaa siinä tilanteessa tehokkaasti kuka määrää. Sessio ilman kipuakin voi olla ihan toimiva mutta kyllä siinä on ihan oma fiiliksesnsä kun alkaa oikeasti sattumaan: itkettää, jalat nykivät, hengitys kiihtyy. Silti en koe olevani masokisti. Tällaista on vaikea määritellä mutta lähimmäksi pääsee kun sanon että kipu ei tuota nautintoa mutta ajatus kivusta - tai pikemminkin siitä että joku sitä minulle tuottaa - kiihottaa.
Sekavaa horinaa, osaisinpa ilmaista selkeämmin pääni sisällön ::)
-
Hyvin isabella mielestäni kuvailit mason tuntemuksia.
-
Niinpä niin.
Ihmiset, jotka eivät nauti kivusta, mutta nauttivat sen seurauksista taikka sen olemassaolon vaikutuksesta, onkin sitten oma lukunsa. Olen aika varma, että sellaisia ihmisiä liikkuu piireissä suhteellisen paljon. Ainakin itse koen törmänneeni moneen juuri tällaiseen henkilöön.
Minusta kipu liittyy eläimelliseen vallankäyttöön ja on juuri sen vuoksi esim. sessiokäytössä erinomainen asia. Se nimenomaan muistuttaa arvovaltajärjestyksestä ja tekee siitä varsinkin ei-masokistille erittäin "todellista" leikkiä. Miellän itse kuitenkin, että myös masokistina sama tulee esiin joka tapauksessa. Senhän takia kivusta tykkää, että se menee niin yli tai menee niin syvälle ja vie aivan toiseen maailmaan. Voimakkaana, se saa myös aikaan eläimellisen pelon ja kunnioituksen sekaisen reaktion, jolloin tuntee ikään kuin kuuluvansa tälle kipua aiheuttavalle henkilölle. Tuntee, että henkilö määrää sinua, koska hänellä on valta tuottaa sinulle kipua mielin määrin.
-
Minusta kipu liittyy eläimelliseen vallankäyttöön ja on juuri sen vuoksi esim. sessiokäytössä erinomainen asia. Se nimenomaan muistuttaa arvovaltajärjestyksestä ja tekee siitä varsinkin ei-masokistille erittäin "todellista" leikkiä. Miellän itse kuitenkin, että myös masokistina sama tulee esiin joka tapauksessa. Senhän takia kivusta tykkää, että se menee niin yli tai menee niin syvälle ja vie aivan toiseen maailmaan. Voimakkaana, se saa myös aikaan eläimellisen pelon ja kunnioituksen sekaisen reaktion, jolloin tuntee ikään kuin kuuluvansa tälle kipua aiheuttavalle henkilölle. Tuntee, että henkilö määrää sinua, koska hänellä on valta tuottaa sinulle kipua mielin määrin.
Huh, tämän vuoksi esim. viihdyn täällä baarissa ja ylipäätään keskusteluissa. Aamen siis,vaikka en paljoa näistä tiedä.
-
Valkoisen kanin viimeisimmästä kirjoituksesta päästäänkin jälleen kätevästi perustavaa laatua olevan kysymyksen äärelle.
Mistä tulee tarve nauttia kivusta. Senhän täytyy jollakin tapaa tukea lajin säilymistä. Luonto dokumenteissahan
näytetään kun esim. jotkut kissaeläimet parittelevat niin kumppanukset pureskelevat innokkaasti toisiaan. Pureskelu ei
varmaankaan edesauta jälkeläisen alulle panemista koska kikki saman lajin yksilöt eivät harrasta pureskelua parittelun aikana.
Jos siintä olisi hyötyä niin kaikki lajin yksilöt käyttäytyisivät samalla tavalla.
Onko tässä tapauksessa kysymyksessä evoluution harha askel, jolla ei ole merkitystä lajin säilymiselle, mutta kun se on niin mukavaa
joidenkin lajin jäsenten mielestä. Ja kun kaksi tällaista kumppania kohtaa niin "kipugeeni" siirtyy seuraavalle sukupolvelle.
Kysymyksessä on siis kissan niin kuin ihmisenkin osalta siintä että pelkkä orgasmi ei joillekin yksilöille riitä vaan kun sitä
terästää kivulla niin saa paljon enemmän. Vai meneekö se niin että kivusta tykkäävällä kollilla ei seiso jollei narttu ensin
pure ja näin ollen ainoa tapa että kinky kissat saa sukua jatkettua on löytää kinky kumppani jonka kanssa parittelu onnistuu.
Mene ja teidä hauskoja pohdintoja joka tapauksessa.
-
Pikkuisen täytyy löytyä masokistiakin itsestä, mutta kuitenkin enemmän subina kuin masokistina saan nautintoni kivusta sitä kautta kun olen alistettu sitä kokemaan. Rangaistuksen muodossa esimerkiksi. Kipu toimii hyvänä rangaistuksena, sillä yritän usein välttää sitä viimeiseen asti. Siinä vaiheessa kun on kivun aika, nautin enemmän tilanteen henkisestä puolesta. Siitä että minut on alistettu kokemaan jotain mitä en haluaisi kokea. Harvemmin onnistun saamaan nautintoni pelkästä kivusta ilman mitään syytä sen antamiselle. Pelkkä fyysisen kivun tuottaminen ilman henkistä alistamista jättää kylmäksi.
Varmaan siksi minua kiinnostaakin kovasti masokistien rankaiseminen. Kokevatko masokistit kivun rangaistuksena vai palkintona?? Ja miten oikeasti masokistia voi rangaista? Jättää piiskaamatta? >:D Enpä tahtoisi olla domme ja omistaa masokistinarttua. Vaikeaksi menisi.
-
Varmaan siksi minua kiinnostaakin kovasti masokistien rankaiseminen. Kokevatko masokistit kivun rangaistuksena vai palkintona?? Ja miten oikeasti masokistia voi rangaista? Jättää piiskaamatta? >:D Enpä tahtoisi olla domme ja omistaa masokistinarttua. Vaikeaksi menisi.
Kun kipua saa sopivasti ja siinä muodossa kuin itse tykkää niin se on palkinto.
Kun antaa kipua mistä ei tykkää ja liian paljon niin se on rangaistus.
-
Palkinto vai rangaistus ? ikuinen kiista lienee melko sama onko kyseessä sub vai maso,kummallakin on rajansa ja käyttäisin sanaa rangastuspiiskauas,LadyWhip n jutuista jäänyt tuo termi mieleen,silloin kun haluaa vain rankaista käytetään sitä,eikä leikitä mitään kivaa jne,, palkkion napsahtaesssa saakohan näitä joku? =) otetaan ne kivatkin osuudet mistä sub tykkää,ehkä jopa jätetään se pahin piiska pois,ei ehkä sovi masolle,,,.
-
Kun kipua saa sopivasti ja siinä muodossa kuin itse tykkää niin se on palkinto.
Kun antaa kipua mistä ei tykkää ja liian paljon niin se on rangaistus.
Tuostakohan juontuu huudahdus "mistä mua rangaistaan!?" :)
Tämänkin ketjun perusteella arvelee olevansa enemmän supi/orjake kuin masokisti, mutta se sama vakiolause,että yksineläjän ja kokemattoman sittenkin vähän vaikea tietää.(möö)
-
Mulle on kerran kumppani sanonut, että jos et nyt käyttäydy kunnolla niin et saa piiskaa. :P Oli henkisesti haastava paikka, myöntää että haluaa tehdä niin kuin toinen tahtoo, jotta saisi piiskaa. Kaikki kipu ei kuitenkaan ole nautinnollista.
Voiko olla henkinen masokisti olematta sub? Mua ei esim. kiinnosta nöyryytysjutut mitenkään hirveästi mutta jostain kumman syystä mustasukkaisuus on valtavan kiihottava tunne.
-
Voiko olla henkinen masokisti olematta sub?
Miksei voisi.
Joskus oikein korpea kun on niin suoraviivaiset ne linjat: masokistin on oltava myös henkisesti subi ja alistuva.
Mitä enemmän täässä maastossa matkaan, sitä enemmän ns. "harmaata aluetta" on jossa sekoittuu vähän kaikki. Hyvä näin.
-
Minulle tärkeintä on saada aikaan kahdenkeskinen luottamuksen tunne, ja tunne siitä, että D on henkisesti yläpuolellani ja sen arvoinen, että saatan Hänelle alistua turvallisesti. Olen siinä mielessä omituinen tapaus, että en herkästi (enkä hevilläkään) lähde antamaan oman olemiseni ja luottamukseni "lankoja" toiselle, ne pitää vaan ottaa tai ansaita. Kummallista puhetta subilta, ehkä. Meitä on moneen junaan. Onneksi.
Kipu saa tulla luottamuksen toteamisen jälkeen, saan siitä seksuaalisia kicksejä kun ei tarvitse ajatella muuta kuin kipua, kivun aaltoja, kuinka ja koska se tulee, toteutetaan ja miten pystyn sen kestämään. Loppujen lopuksi saattaa ihannetilanteessa tapahtua niin, että laukean pelkästä kivusta, sen psykofyysisestä vaikutuksesta ja endorfiineistä. Tai sitten pääsen tilaan, jota tässä kutsuttakoon "subspaceksi", tietty horrosmainen, nirvananomainen ihanan leijuva fiilis, jossa on läsnä vain kipuni ja minä.
Kivuilla on paljonkin eroa, itse nautin eniten pehmeästä, hiljalleen kovenevasta kivusta, joka sitten kliimaksin jälkeen "otetaan alas" pehmentämällä kipua pikku hiljaa lopetukseen saakka. Kivun vastaanottaminen on minulle enemmän kuitenkin henkinen tapahtuma kuin fyysinen. Toki ruumiini saa alistumaan hakkaamalla, mutta korvien väliäni ei koskaan. Oikeanlainen kipu antaa paljon, se on eheyttävä kokemus ja erittäin nautinnollinen. Onnistuneen kipukokemuksen jälkeen oloni on hyvin euforinen ja tuntuu siltä, että olisi juuri valloittanut vuoren. Saatan olla erittäin väsynyt ja hiukan sekaisinkin tullessani kivusta alas. Usein itken, mutta en kivusta, vaan siitä hyvän olon ja onnellisuuden tunteesta, jonka olen juuri kokenut.
-
Masokisti,m,voi todella olla siis yksinkin. En ainakaan itse keksi henkisen kivun muodoista pahempaa kipua kuin yksinäisyys. Se repii silmät päästä ja pullauttaa sisukset pihalle,kuvakieltä käyttääkseni. ^
-
Masokismi on minul sitä, että sytyn kovasta piiskauksesta, ruoskinnasta. Tarve saada fyysistä kipua siten.
Se on myös rajojen hakemista ehkä, leikkiä sillä.
-
Jaa että mitäkö... No en varsinaisesti nauti kivusta. Mutta nautin sen tuottamasta euforian tunteesta, nautin siitä helpotuksesta että se loppuu. Nautin adrenaliini-/ja siitä seuraavasta endorfiiniryöpystä jonka kipu ja sen loppuminen saa aikaan, se tekee kivusta aina uudelleen kokemisen arvoista. :love: Kipu itsessään ei mielestäni ole nautittavaa tai mielekästä. Mutta jos joku minua rääkännyt ei ole sillä mua märäksi saanut, huutaa hep ;D Että näin.
-
Toki ruumiini saa alistumaan hakkaamalla, mutta korvien väliäni ei koskaan.
Luenpa tätä, kuin piru raamattua. Tämä kohta särähti, koska en usko sitä alkuunkaan. Kaikki murtuvat, myös henkisesti. Kenet tahansa saa rikki, kovimmankin ihmisen.
-
Snadistisadisti: ei kannata yleistää. Emme asu kaikki samassa laatikossa, emmekä käytä samoja aivoja, vaikka subeista niin joskus ajatellaankin...
Terveisin se, joka kestää kipua kuin Kolmen Sepän patsas pulunpaskaa, mutta joka ei vielä ole saanut kunniaa murtua/alistua täysin henkisesti sadistin käsittelyssä :-*
-
Yleistän kyllä. Olenpa vielä 100% varma siitä, että olen 99,99% oikeassa. Kaikki riippuu vain siitä, kuinka pitkälle mennään. En siis puhu mukavasta makkaripiiskauksesta, vaan kaikesta siitä sairaastakin julmuudesta, millä ihmislajin edustajat ovat aikojen saatossa toisiaan piinanneet. Väitän edelleen, että kaikki murtuvat.
Harrastesadismissa en ole koskaan tavannut ketään, joka ei olisi murtunut, mutta otos on suhteellisen pieni ja subjektiivinen. Tästä ei siis voi vetää mitään kaikenkattavia yleistyksiä, tai kiveen kirjoitettavia johtopäätöksiä.
Muokkaus, 0,99% lisäys lukuarvoon.
-
Snadi, eikös toi ollut ihan selvä tanssikutsu >:D
-
Snadi, eikös toi ollut ihan selvä tanssikutsu >:D
Sen päivän kun näkisi.
-
Luovutan. Mulla ei ole halua eikä työkaluja käydä noin suuren(moisen?) egon kanssa tyhjää taistelua, joka ei johda mihinkään. Jokaisella toki saa olla oma mielipiteensä, seison täysin omieni takana >:D
-
Kaikki riippuu vain siitä, kuinka pitkälle mennään. En siis puhu mukavasta makkaripiiskauksesta, vaan kaikesta siitä sairaastakin julmuudesta, millä ihmislajin edustajat ovat aikojen saatossa toisiaan piinanneet. Väitän edelleen, että kaikki murtuvat.
En usko siihen, että "kaikki murtuvat". Lainailen aikaisempaa kirjoitustani tässä asiassa:
Kipukynnys ja kestokyky
... Ihminen voi kestää hyvinkin ankaraa kipua, jos hän tietää, että sillä on tarkoitus. Serjeantin mukaan harjoittelemalla voi siis oppia olemaan välittämättä kivusta ja siinä voi päästä hyvinkin pitkälle. Ihmiset, jotka hyväksyvät kivun filosofisen asenteensa vuoksi, kestävät sen paremmin kuin ne, joiden luonto nousee sitä vastaan ja jotka pelkäävät sitä. Syvällisen uskon varassa elävät ihmiset omistavat juuri sellaisen filosofisen asenteen ja kiinnekohdan elämässä, ja se usko voi kohdistua mihin tahansa, mutta sen tulee olla ”vuoria siirtävää lajia” eli elämän tosiasioita isompi. Ydinseikka ei ole, ovatko nämä ihmiset uskossaan oikeassa vai eivät, tärkeä on heidän uskonsa vahvuus ja se voi olla täydellisen horjumaton.
Toinen tekijä kivun kestävyyden kannalta on synnynnäinen ominaisuus, sinnikkyys tai itsepintaisuus. Myös kivun aiheuttamisen tapa merkitsee pakostakin jotain, ei sen vuoksi että jotkin toimitukset ovat tuskallisempia kun toiset, vaan koska joillakin asioilla on erityistä merkitystä joillekin ihmisille. Historia tuntee paljon ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti antautuneet alttiiksi äärimmäiselle kivulle jonkin erityisen asian vuoksi. Esimerkkinä toimikoon vaikka buddhalaiset munkit ja nunnat, jotka Vietnamissa ovat vapaaehtoisesti polttaneet itsensä kuoliaaksi bensiinillä, ovat sen todennäköisen ilmeisesti kestäneet tyynin mielin. Intensiiviset henkiset harjoitukset, joihin liittyy intensiivinen halu päästä tulokseen, voivat antaa tällaisen voiman.
Tunnetaan myös käsite itsehypnoosi. Jos ihminen joutuu tilanteeseen jossa tapahtuu jatkuvaa pahoinpitelyä ja ruoskimista ja siihen joutuu alistumaan pitkäksi aikaa, siihen vaan tottuu. Näin tapahtui joillekin natsien keskitysleirien vangeille.
Harrastesadismissa en ole koskaan tavannut ketään, joka ei olisi murtunut, mutta otos on suhteellisen pieni ja subjektiivinen. Tästä ei siis voi vetää mitään kaikenkattavia yleistyksiä, tai kiveen kirjoitettavia johtopäätöksiä.
Mutta uskon, että osut erityisen oikeaan tässä asiassa. Koska harrastemasokismissa ole mitään niin kantavaa aatetta ja "uskoa" että sen takia kannattaisi itseään antaa hengiltä kiduttaa. Tai jos on, suosittelisin kyllä ennen terapiaryhmää...
-
Tulipahan vain mieleeni sellainenkin asia OT:na, että toki ihmisten kipukynnys on jokaisella erilainen, mutta entäs, jos vaikka subi olisi koko ikänsä kärsinyt esim. kroonisesta migreenistä tms. jatkuvasta kivusta? Sellaiseen kipuun tottuu, ja se kasvattaa kipukynnystä. Ei lähdetä nyt kuitenkaan brassailemaan omilla kipukynnyksillä tai niiden rikkomisilla, se on yksilöllistä, kuten kaikissa kanssapervoilijoissa kaikki muukin.
-Linnis- *omassa avoimessa laatikossaan*
-
Yleistän kyllä. Olenpa vielä 100% varma siitä, että olen 99,99% oikeassa. Kaikki riippuu vain siitä, kuinka pitkälle mennään. En siis puhu mukavasta makkaripiiskauksesta, vaan kaikesta siitä sairaastakin julmuudesta, millä ihmislajin edustajat ovat aikojen saatossa toisiaan piinanneet. Väitän edelleen, että kaikki murtuvat.
Harrastesadismissa en ole koskaan tavannut ketään, joka ei olisi murtunut, mutta otos on suhteellisen pieni ja subjektiivinen. Tästä ei siis voi vetää mitään kaikenkattavia yleistyksiä, tai kiveen kirjoitettavia johtopäätöksiä.
Muokkaus, 0,99% lisäys lukuarvoon.
Luulen - yli 93% varmuudella - ymmärtäväni mihin kirjoittaja viittaa. Jokaikinen ihminen saadaan luopumaan vastarinnasta, jolla tämä vastustaa piinaajaansa. No juicy details, tällä kertaa.
Mutta, kuten kirjoittaja mainitsee, silloin ei ole kyse kenenkään nautinnosta tai harrastuksesta, vaan siitä että yksilön tahto murretaan (esimerkiksi kiduttamalla) seurauksista piittaamatta.
-
Kaikki riippuu vain siitä, kuinka pitkälle mennään. En siis puhu mukavasta makkaripiiskauksesta, vaan kaikesta siitä sairaastakin julmuudesta, millä ihmislajin edustajat ovat aikojen saatossa toisiaan piinanneet. Väitän edelleen, että kaikki murtuvat.
En usko siihen, että "kaikki murtuvat". Lainailen aikaisempaa kirjoitustani tässä asiassa:
Kipukynnys ja kestokyky
... Ihminen voi kestää hyvinkin ankaraa kipua, jos hän tietää, että sillä on tarkoitus. Serjeantin mukaan harjoittelemalla voi siis oppia olemaan välittämättä kivusta ja siinä voi päästä hyvinkin pitkälle. Ihmiset, jotka hyväksyvät kivun filosofisen asenteensa vuoksi, kestävät sen paremmin kuin ne, joiden luonto nousee sitä vastaan ja jotka pelkäävät sitä. Syvällisen uskon varassa elävät ihmiset omistavat juuri sellaisen filosofisen asenteen ja kiinnekohdan elämässä, ja se usko voi kohdistua mihin tahansa, mutta sen tulee olla ”vuoria siirtävää lajia” eli elämän tosiasioita isompi. Ydinseikka ei ole, ovatko nämä ihmiset uskossaan oikeassa vai eivät, tärkeä on heidän uskonsa vahvuus ja se voi olla täydellisen horjumaton.
Toinen tekijä kivun kestävyyden kannalta on synnynnäinen ominaisuus, sinnikkyys tai itsepintaisuus. Myös kivun aiheuttamisen tapa merkitsee pakostakin jotain, ei sen vuoksi että jotkin toimitukset ovat tuskallisempia kun toiset, vaan koska joillakin asioilla on erityistä merkitystä joillekin ihmisille. Historia tuntee paljon ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti antautuneet alttiiksi äärimmäiselle kivulle jonkin erityisen asian vuoksi. Esimerkkinä toimikoon vaikka buddhalaiset munkit ja nunnat, jotka Vietnamissa ovat vapaaehtoisesti polttaneet itsensä kuoliaaksi bensiinillä, ovat sen todennäköisen ilmeisesti kestäneet tyynin mielin. Intensiiviset henkiset harjoitukset, joihin liittyy intensiivinen halu päästä tulokseen, voivat antaa tällaisen voiman.
Tunnetaan myös käsite itsehypnoosi. Jos ihminen joutuu tilanteeseen jossa tapahtuu jatkuvaa pahoinpitelyä ja ruoskimista ja siihen joutuu alistumaan pitkäksi aikaa, siihen vaan tottuu. Näin tapahtui joillekin natsien keskitysleirien vangeille.
Juuri tätä varten oli se 0,01%. C:-) Ja sekin on vielä aika paljon. Ehkä pitäisi lisätä vielä yksi desimaali.
-
Jokaikinen ihminen saadaan luopumaan vastarinnasta, jolla tämä vastustaa piinaajaansa. No juicy details, tällä kertaa.
Mutta, kuten kirjoittaja mainitsee, silloin ei ole kyse kenenkään nautinnosta tai harrastuksesta, vaan siitä että yksilön tahto murretaan (esimerkiksi kiduttamalla) seurauksista piittaamatta.
No jos vähän tarkemmin miettii niin helppoahan se on vaikka kemikaaleja käyttämällä.
Onko enää kyse sadomasokismista..ei kai. Alistuva kuitenkin tahtoo alistua pohjimmiltaan,mutta vastustaa ja pyrkii "suojautumaan"?
Miksi mielen pitäisi murtua ? Entäs jos mieli hajoaa ja ihminen sairastuu henkisesti,kun ei voi kallon sisuksesta ja monista muuttujista tietää täysin varmasti?
Onko se sitten vain "voi voi ja hyvät jatkot"..
Kovin köykäisesti välillä jutellaan murtumisista ja kiduttamisista,kuin maitokaupassa käymisistä.
(joskus,kuten nyt,käy mielessä että mitähän mahtaa miettiä vanilijaihminen esim. tätä ketjua lukiessaan. Saattaa käydä hieman yli ymmärryksen :D )
-
Jos itkee kivusta, se ei ole vielä murtumista. Jos lyyhistyy maahan loppuunväsyneenä itkien ja vavisten, sekään ei ole vielä mielestäni murtumista.
Mitä pään sisällä tapahtuu, sen tietää vain alistuva.
-
Olen sivusta seurannut tätä väittelyä pistänpä lusikkani soppaan,joskus 80 luvulla tehtiin ruotsinarmeejassa kuullustelukoe,ei oisi saanut kertoa kuin numeron. 99% kertoi jo alle 5 minuutin vaikka mummon tyttönimen,sanoisin että kyllä silloin on murettu.
-
Ne jotka ovat tutustuneet sotilaspuolen kidutusmenetelmiin noin niinkuin historiallisesta perspektiivistä, tietävät ettei sillä konstilla ole saatu niitä oikesti merkityksellisiä tietoja läheskään niin usein kuin yleisesti kuvitellaan.
Jos ihminen vaan motivoi itsensä olemaan paljastamatta jotain tietoa, ja se motivaatio on tarpeeksi korkea niin aika moni mielummin antaa tappaa itsensä kuin murtuu ja paljastaa tietonsa. Paljon tehokkaampaa on kunnollinen psykologian käyttö. Siis noin niinkuin tietojen saanti mielessä.
-
Alkuperäiseen kysymykseen:
En osaa sanoa olenko masokisti henkeen ja vereen - en tiedä vaikka jotain pientä kokemusta nyt on hankittu pohjalle. Se mikä fyysisessä kivussa kiehtoo, on se seikka, että kykenee kestämään tietyn määrän "pahoinpitelyä" ja hiukan vielä extraa päälle. Tietää ja tuntee olevansa voimakas, kestävä.. Murtamattomissa. Vaatii tietenkin osaavan työparin joka kykenee liikkumaan siellä "rajalla".
Toisaalta myöskin on äärimmäisen kiehtova ajatus löytää itsensä siitä kunnosta, ettei enää kykene ottamaan enempää vastaan. On vain pakko päästää irti kontrollista. Sanoa jotakin erityistä, tai vain maata lattialla.. Kenties jopa itkien, alistuneena toisen tahtoon. Ei olisi pakotietä. Disclaimerina sen verran, ettei tarkoituksena olisi saada verta lentämään / ikuisia arpia syntymään etc.. Tietenkin käytössä olisi turvasana. Tosin fantasia-tasolla ei tietenkään. >:D
Jos itkee kivusta, se ei ole vielä murtumista. Jos lyyhistyy maahan loppuunväsyneenä itkien ja vavisten, sekään ei ole vielä mielestäni murtumista.
Mitä pään sisällä tapahtuu, sen tietää vain alistuva.
Jotakin tuonkaltaista haluaisin kokea.. Uskoakseni. Kaikkea sitä tyhmä ihminen toivookin ;D
OT:
Sotilasmenetelmät, tai mitkään muutkaan, eivät tietenkään voi olla jokaisen kohdalla 100% toimivia - poikkeuksia löytyy varmasti. En ole perehtynyt aiheeseen, vaikkakin mielenkiinto heräsi.. Kenties palaan aiheeseen viisastuttuani. Tietenkin jos omalle kohdalle miettii jotain palavia tikkuja kynsien alle, niin alkaa tulemaan kyllä äitiä ikävä.. Totta puhuen sainkin tänään peukalonkynnen halki.. Saisivat olla kestävämpää materiaalia. >:(
-
Periaatteessa yhdistän sen että joku tuottaa minulle kipua nimenomaan alistumiseen ja seksiin eikä itse kiputuntemus sinällänsä tuota minulle nautintoa. Nyt kuitenkin tuli mieliteko messuilla saada piiskaa ihan vaan huvikseen. Kaveri sitten ystävällisesti "suostui" auttamaan Dommea hädässä ;D (kiitokset vaan piiskaajalle :-*) Tilanne ei ollut mitenkään alistava enkä kokenut sitä seksuaalisenakaan. Mutta kyllä se sattui. Ja oli silti kivaa. Vastaavia tilanteita on ollut ennenkin mutta jäin nyt asiaa jostain syystä pohtimaan. Että kai sitä sitten minussakin asuu jonkinlainen pieni masokisti jos kerran ihan vapaaehtoisesti haluan piiskaa ilman mitään alistumista :o Kyllä ihmisen pää on sitten monimutkainen värkki...
-
Mulla on teoria! :lecture:
On tutkittu, että ihmisen keho alkaa pukkaamaan endorfiineja esimerkiksi juoksemalla saavutetun kovan rasituksen yhteydessä ja naisen kokiessa supistuskipua kehoon pukkaa oksitosiinia. Ensimmäisen ilmiön tarkoitus on oletettavasti peräisin ajalta, jolloin ihminen metsästi jalan ja mielihyväaineiden lisääntyminen kehossa auttoi kestämään kovaa rasitusta. Toisessa tapauksessa syy on sama, nainen selviää paremmin synnytyskivuista mielihyvähormonin avulla. Kenties akuutti kipu laukaisee joissain tapauksissa saman reaktion? Usein olen ainakin lukenut kuvattavan humalan tai muuten korkeuksissa olevan oloista olotilaa piiskauksen yhteydessä ja itselläkin tietyllä tapaa toteutettu kipu aiheuttaa euforista tunnetta. Kivun kokemiseen vaikuttaa toki paljon muutkin asiat, miten siihen asennoituu jne.
-
Itseäni lainatakseni:
Jaa että mitäkö... No en varsinaisesti nauti kivusta. Mutta nautin sen tuottamasta euforian tunteesta, nautin siitä helpotuksesta että se loppuu. Nautin adrenaliini-/ja siitä seuraavasta endorfiiniryöpystä jonka kipu ja sen loppuminen saa aikaan, se tekee kivusta aina uudelleen kokemisen arvoista. :love: Kipu itsessään ei mielestäni ole nautittavaa tai mielekästä. Mutta jos joku minua rääkännyt ei ole sillä mua märäksi saanut, huutaa hep ;D Että näin.
Komppaan kahta viimeistä.
-
Ajattelin alunperin, ettei minulla olisi paljoakaan annettavaa tähän ketjuun, kun en koe olevani kovinkaan vahvasti masokistinen persoona, mutta nyt kun ketjua on kasvanut, niin ehkäpä jotain sanottavaakin on muodostunut...
Omasta mielestäni henkinen alistuminen on täysin eri asia kuin fyysisestä kivusta nauttiminen.
Ei masokistin tarvitse olla mitenkään mieleltään alistuvainen ja vice versa. Monet nauttivat erilaisista lähteistä kumpuavasta kivusta ja sen luomasta kemikaalikoktailistaan, ymmärtämättä lainkaan olevansa jotankin "kinkyjä".
Samoin monet alistuvat persoonat eivät nauti fyysisestä kivusta, välttämättä edes alistamisen välineenä.
Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu? Ja nauttiiko kukaan puhtaasta henkisestä kivusta? Ovatko alistuminen, nöyryytys ja häpeä henkistä kipua vai jotain muuta. Omasta mielestäni ne eivät ole henkistä kipua. Ihminen joka on kokenut merkittävää henkistä kipua esim. läheisen menetyksen muodossa, tietää kyllä mitä henkinen kipu on. Kysynkin uudelleen, onko henkisiä masokisteja olemassa?
Mielestäni näistä(kään) asioista ei voi tehdä täydellistä laatikointia tai kaikille toimivaa yleispätevää sabluunaa. Voi vain antaa nimiä isommille laareille, pienempien laatikoiden jäädessä kovin tulkinnan varaisiksi.
Aloittajalle, en laittaisi omaa nautintoani tai sen etsimistä jonkin valmiin laatikoinnin tai standardoinnin varaan, vaan lähtisin avoimin mielin ja uskaliaasti tutkimusmatkalle kokeilemaan ja tunnustelemaan, mikä tuntuu hyvältä ja mitä taas ei. Ja sitten kun löytyy niitä hyviä tuntemuksia, niin kannattaa pysähtyä. Kokeilla uudelleen, ehkä vähän eri näkökulmista ja analysoida ja analysoida ja analysoida itseään ja tuntemuksiaan. Miksi tämä Minusta tuntuu tältä ja miksi tuo toinen tuolta. Etsiä syitä omiin tuntemuksiin itsestään ja omasta mielestään, kaikki netin hienot laatikoinnit unohtaen. Ja sitten vähitellen niitä löytyneitä syitä seuraamalla laajentaa tutkimusmatkailua uusille mielikuvitusta kutkuttaville alueille, uusien nautintojen perään...
Ja mikäs olisikaan tuon hauskempaa ;)
Niin ja vielä tuohon kivulla murtamiseen...
Varsin suurta osaa ihmisistä ei voi murtaa pelkällä kivulla. Kipu itsessään murtaa vain harvan ihmisen. Pääosa murtuu täysin muista syistä, tyypillisesti se todellinen syy on tilanteeseen liittyvä epätoivo, epävarmuus tai hyvin yksinkertaisesti Smoothin esillenostama itsesuggestio. Ihminen päättää omassa päässään, ettei se taipuminen oikeastaan olekaan niin paha juttu tai ettei vaaditun asian tekemisen vältteleminen itseasiassa ole koetun kivun arvoista tms. Tälläisessä tilanteessa ihminen saadaan kyllä tekemään jokin haluttu asia, mutta alistumisen kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Tälläinen ihminen ei murtuisi tuossa tilanteessa itselleen "oikeasti" tärkeän asian kohdalla.
Sotilaallisessa tiedonhankinnassakin kivulla on vain pieni merkitys, kun taas todellisuuden hämärtämisellä ja epätoivoisuuden luomisella on siinä päärooli. Pelkällä kivulla saa henkisesti asiastaan varman ihmisen vain fyysisesti rikottua tai korkeintaan ajettua psykoosiin.
Tehokkain tapa murtaa ihminen henkisesti on käyttää ns. "pehmeitä keinoja", joista tehokkain on ihastumisen/rakastumisen väärinkäyttäminen tai pitkäaikaisen ja syvällisen henkisen luottamuksen pettäminen. Noissakin tavoissa todennäköisesti tärkeämpää on saada kohde toimimaan halutusti omien periaatteidensa vastaisesti, kuin varsinaisesti murtaa/henkisesti rikkoa tätä.
-Mr.Inathu
-
Näitä keskusteluja lukiessa tulee subille mieleen että mikä teille sadisteille oikein on riittävää alistumista?? Itse olen kokenut sessioissa murtumista ja periksiantamista, kivun sekä henkisen alistamisen kautta. Juuri tavalla jota Mr. Inathu kuvailee. Pääosa murtuu täysin muista syistä, tyypillisesti se todellinen syy on tilanteeseen liittyvä epätoivo, epävarmuus tai hyvin yksinkertaisesti Smoothin esillenostama itsesuggestio. Ihminen päättää omassa päässään, ettei se taipuminen oikeastaan olekaan niin paha juttu tai ettei vaaditun asian tekemisen vältteleminen itseasiassa ole koetun kivun arvoista tms. en siis olekaan oikeasti murtunut. No en tietenkään!!! Kysymyshän on vain sadomasokismista (= seksuaalinen poikkeavuus jossa mielihyvä saadaan kivun kokemisesta/tuottamisesta). Ei ihmisen murtamisesta oikeasti. Tuskin kenelläkään täällä on tarkoitustakaan murtaa subiaan oikeasti henkisesti ja saada siten elämäänsä mieleltään epätasapainoinen ihmisraunio.
Pointtini oli että miksi ihmeessä ihmisten seksuaalisia leikkejä pitää verrata armeijan kidutusmenetelmiin ym. natsien touhuihin kun ne ovat kuitenkin kaksi ihan eri maailmaa. Minun makuuhuoneeni ei ole mikään keskitysleiri vaikka koen rankkojakin sessioita niin henkisesti kuin fyysisestikin. Murrun sessiossa, mutta palaudun sen jälkeen taas omaksi itsekseni. Se on minulle ihan riittävää. Oikeaa henkistä murtumista en tahtoisi kokea. Toivoisin välillä vähän suhteellisuudentajua ihmisille.
-
Omasta mielestäni henkinen alistuminen on täysin eri asia kuin fyysisestä kivusta nauttiminen.
Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu? Ja nauttiiko kukaan puhtaasta henkisestä kivusta? Ovatko alistuminen, nöyryytys ja häpeä henkistä kipua vai jotain muuta. Omasta mielestäni ne eivät ole henkistä kipua. Ihminen joka on kokenut merkittävää henkistä kipua esim. läheisen menetyksen muodossa, tietää kyllä mitä henkinen kipu on. Kysynkin uudelleen, onko henkisiä masokisteja olemassa?..
...
kun taas todellisuuden hämärtämisellä ja epätoivoisuuden luomisella on siinä päärooli.
Onko mahdollistakaan kokonaan eristää toisistaan ihmisen fysiikkaa ja psyykkistä puolta tai onko se kovin tarpeen?
Jos minä en saa piiskaa vaikka toivoisin tai saisin vaikka en juuri silloin haluaisi,eikö kyse ole henkisestä kivusta jossain määrin? Alistuu pettymyksen tunteisiin Maaster kun päättää ja mun tulee totella,eli kohdata se ettei minun haluni mukaan mennä.
Itsensä kieltäminen alistuvalta,epätoivo ja todellisuuden hämärtyminen tosiaan vaikuttais rankoilta henkisen kivun aiheuttajilta.
Itse olen mietinnöissä tullut siihen tulokseen,että jos henkinen kärsimykseni tuottaisi M:lle tyydytystä ja tietäisin sen,muuttuisi kärsimyksen ja kivun luonne huomattavasti. Jopa niin paljon,etten taida kehdata kuvailla asiaa :-D
-
Itse olen mietinnöissä tullut siihen tulokseen,että jos henkinen kärsimykseni tuottaisi M:lle tyydytystä ja tietäisin sen,muuttuisi kärsimyksen ja kivun luonne huomattavasti. Jopa niin paljon,etten taida kehdata kuvailla asiaa :-D
Minkälainen on ihminen, joka nauttii tuottaessaan toiselle henkistä tuskaa?
Onko pettyminen henkistä kipua ja kuinka paljon pitää pettyä, jotta sen voi kokea kipuna?
Entä voiko pettymyksestä saada nautintoa?
Minusta henkistä tuskaa ei ole alistuvan alistaminen tai palveluhaluisen käyttäminen, mutta esimerkiksi fyysinen alistaminen ja hyväksikäyttö sellaiselle ihmiselle, joka ei sitä halua, kyllä aiheuttaisi henkistä tuskaa.
Kuinka paljon olet valmis kärsimään toisen nautinnon eteen kokien saavasi siitä yhä itse enemmän nautintoa, kuin investoit kärsimykseen?
-Mr.Inathu
-
Itse olen mietinnöissä tullut siihen tulokseen,että jos henkinen kärsimykseni tuottaisi M:lle tyydytystä ja tietäisin sen,muuttuisi kärsimyksen ja kivun luonne huomattavasti. Jopa niin paljon,etten taida kehdata kuvailla asiaa :-D
Minkälainen on ihminen, joka nauttii tuottaessaan toiselle henkistä tuskaa?
Onko pettyminen henkistä kipua ja kuinka paljon pitää pettyä, jotta sen voi kokea kipuna?
Entä voiko pettymyksestä saada nautintoa?
Kuinka paljon olet valmis kärsimään toisen nautinnon eteen kokien saavasi siitä yhä itse enemmän nautintoa, kuin investoit kärsimykseen?
Samoin voisi kai kysyä,että mikä on ihminen joka piiskaa fyysisesti heikompaa monta tuntia?
Riippuu ehkä ihmisestä,että kuinka vähän tai paljon?
Toisen nautinto,jos rakastan ihmistä,on myös omani.
Jospa tuo ei ole "orjan" päätettävissä,että kuinka paljon tai kuinka vähän.
Itse en voi rajata noita, mielestäni,jos joskus vielä olen omistettu "orja". Olen aika pitkälle henkilö, jolla ei ole rajoja,mutta se ei ole mitenkään yksiselitteistä ja yksinkertaista,omasta mielestäni ainakaan :-D
Kärsimys ja kipu ei kai ole se korkein päämäärä ja kaiken tarkoitus?
-
Kärsimys ja kipu ei kai ole se korkein päämäärä ja kaiken tarkoitus?
Tuota noin, voin vastata tähän vain omalta kannaltani: kyllä se minulle on. Mutta kuitenkin vain seksuaalisuuden kautta sekä sen että se kärsivä ja kipuileva osapuoli myös kokee sen seksuaalisena toimintana. Kahden kauppa.
Luvallinen satuttaminen ja toisen minulle lahjaksi antama kroppansa mitä saan käsitellä..varmasti se koskettaa myös korvienväliä koska jokainen meistä on psykofyysinen kokonaisuus.
-
Kärsimys ja kipu ei kai ole se korkein päämäärä ja kaiken tarkoitus?
Tuota noin, voin vastata tähän vain omalta kannaltani: kyllä se minulle on. Mutta kuitenkin vain seksuaalisuuden kautta sekä sen että se kärsivä ja kipuileva osapuoli myös kokee sen seksuaalisena toimintana. Kahden kauppa.
Luvallinen satuttaminen ja toisen minulle lahjaksi antama kroppansa mitä saan käsitellä..varmasti se koskettaa myös korvienväliä koska jokainen meistä on psykofyysinen kokonaisuus.
Aivan.
Ajattelen omalla kohdallani,että jos kipu ja kärsimys olisi korkein päämäärä, jatkaisin elämääni näin kuin se on,yksinäisenä ilman D/M-suhdetta.
Varmaankin tavoite on liian korkea ja markkina-arvo ei riitä 24/7:ään,mutta vaikea on itseään muuttaa.
Voihan se ollakin,että päämäärä kirkastuu luostarissa,heh.
-
Kärsimys ja kipu ei kai ole se korkein päämäärä ja kaiken tarkoitus?
Tuota noin, voin vastata tähän vain omalta kannaltani: kyllä se minulle on. Mutta kuitenkin vain seksuaalisuuden kautta sekä sen että se kärsivä ja kipuileva osapuoli myös kokee sen seksuaalisena toimintana. Kahden kauppa.
Luvallinen satuttaminen ja toisen minulle lahjaksi antama kroppansa mitä saan käsitellä..varmasti se koskettaa myös korvienväliä koska jokainen meistä on psykofyysinen kokonaisuus.
Aivan.
Ajattelen omalla kohdallani,että jos kipu ja kärsimys olisi korkein päämäärä, jatkaisin elämääni näin kuin se on,yksinäisenä ilman D/M-suhdetta.
Varmaankin tavoite on liian korkea ja markkina-arvo ei riitä 24/7:ään,mutta vaikea on itseään muuttaa.
Voihan se ollakin,että päämäärä kirkastuu luostarissa,heh.
luostarissa saa sitten luvalla harrastaa itseruoskintaa,saa vielä kirkkaamman kruunun 8)
-
luostarissa saa sitten luvalla harrastaa itseruoskintaa,saa vielä kirkkaamman kruunun 8)
Nii-in. Leikkimielessä varmasti tuon laitoit, mutta itse en harrasta itseruoskintaa, enkä kruunuja kaipaa. Marttyyrien aikakausi taitaa olla ainakin ei-uskovien piirissä taaksejäänyttä historiaa..
(meneeköhän jo offtopikkiktjuun..) :D
-
Tähänkin soppaan isken lusikkani - eläköön pitkät pimeät illat :D
Kauhean paljon kaikki analysoivat hienosti kaikkea; minulle kipu on kipua mikä täytyy kestää koska haluan sen tunteen mikä tulee kivuntuottamisen jälkeen. Ei mitään sen korkealentoisempaa.
-
Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu? Ja nauttiiko kukaan puhtaasta henkisestä kivusta? Ovatko alistuminen, nöyryytys ja häpeä henkistä kipua vai jotain muuta. Omasta mielestäni ne eivät ole henkistä kipua. Ihminen joka on kokenut merkittävää henkistä kipua esim. läheisen menetyksen muodossa, tietää kyllä mitä henkinen kipu on. Kysynkin uudelleen, onko henkisiä masokisteja olemassa?
-Mr.Inathu
Tää on musta kiinni juurikin siitä miten käsitteet käsittää. Minä käsitän näin: Onhan fyysistä kipuakin monen tasoista mutta kaikki se on "oikeaa" kipua. Neulalla tökkimisestä nauttiva voi kutsua itseään masokistiksi, vaikka tuskin nauttisi siitä että raajat nylsittäisiin irti ruosteisella sahalla. Samalla tapaa mielestäni häpeästä, pelosta tai mustasukkaisuudesta nautintoa saava voi olla henkinen masokisti vaikkei kukaan varmasti nauti läheisen ihmisen kuoleman tai sydänsurujen aiheuttamasta kivusta.
-
Tää on musta kiinni juurikin siitä miten käsitteet käsittää. Minä käsitän näin: Onhan fyysistä kipuakin monen tasoista mutta kaikki se on "oikeaa" kipua. Neulalla tökkimisestä nauttiva voi kutsua itseään masokistiksi, vaikka tuskin nauttisi siitä että raajat nylsittäisiin irti ruosteisella sahalla. Samalla tapaa mielestäni häpeästä, pelosta tai mustasukkaisuudesta nautintoa saava voi olla henkinen masokisti vaikkei kukaan varmasti nauti läheisen ihmisen kuoleman tai sydänsurujen aiheuttamasta kivusta.
Niin, tuota minäkin juuri mietin. Itse kuitenkin päädyin siihen etten osaa lukea esim. häpeän tunnetta henkiseksi kivuksi. Mielestäni häpeä ei tunteenakaan "satu". Ei, se tuntuisi olevan jotain ihan "muuta"... Siksi heitinkin ilmaan kysymyksen siitä, onko olemassa henkistä kipua, josta voisi kyetä nauttimaan samalla tavoin seksuaalisesti virittyneenä kuin fyysisestä kivusta?
Ja Swankulle. Ei, kipu ei minun mielestäni missään tapauksessa ole mikään itseistarvo kinkyilyssä lainkaan. Oikein hyvää ja täyspainoista kinkyilyä voi harrastaa täysin ilman minkäänlaisia kivun tunteita tai edes niiden uhkaa.
Puhtaasti fyysisestä kivusta nauttimista voi olla hyvinkin pienellä henkisellä virikkeellä esim. pakkotoistoihin saakka viedyssä lihastreenissä. Tälläisessä tilanteessa pääosa nautinnosta tulee vain kivun tuottamista tuntemuksista, ei niinkään syvällisemmästä henkisestä kuviosta.
Lisäksi voi olla tilanteita ja henkilöitä, jotka nauttivat fyysisestä kivusta vihaten saman aikaisesti itseään kivusta nauttimisensa tähden. Eli fyysisestä kivusta nauttimista, joka aiheuttaa henkistä tuskaa, josta kuitenkaan ei osata/voida nauttia.
Toistan vielä uudelleen neuvoni, älä etsi valmista kaavaa kinkyilyyn. Etsi vain rohkeasti jostain langan pää ja aloita oma tutkimusmatkasi kartoittaaksesi se, mitä kinky juuri Sinulle merkitsee. Äläkä ajattele, että se on se, mitä D:si päättää kinkyilyn olevan. Ei se niin toimi, ei vaikka kuinka 24/7 orjattareksi haluaisit. Jokaisen on löydettävä oma kinkynsä ;)
-Mr.Inathu
-
Itse kuitenkin päädyin siihen etten osaa lukea esim. häpeän tunnetta henkiseksi kivuksi. Mielestäni häpeä ei tunteenakaan "satu". Ei, se tuntuisi olevan jotain ihan "muuta"...
Ja Swankulle. Ei, kipu ei minun mielestäni missään tapauksessa ole mikään itseistarvo kinkyilyssä lainkaan. Oikein hyvää ja täyspainoista kinkyilyä voi harrastaa täysin ilman minkäänlaisia kivun tunteita
Tavallaan rohkaisevaa ettei nämä asiat ole kristallinkirkkaita muillekaan,kokeneemmille siis.
Esimerkiksi häpeä omasta kropasta on tosiaan erityyppistä kipua,jonka kanssa on saattanut kamppailla vuosikausia. Se ei ole kai verrattavissa neulalla tökkimiseen,mutta kipua se mielestäni aiheutta,kroonista kipua,johon turtuukin osittain,mutta jotkut tilanteet aiheuttavat ehkä toisille kivun aktivoitumista hyvin suureksi.
Jos on opetettu ja oppinut,että seksuaalisuus ja vartalo on syntinen ynnä paha ja se pitää saada aisoihin. Tehkäämme se häpeän voimalla..
Mietin,että jos kivulla on jokin päämäärä ja tarkoitus,silloin se on ymmärrettävissä ja siihen suhtauu eri tavalla kuin järjettömään ja umpimähkäiseen..
Sekavia ajatuksia toisaalta,mutta ainahan sitä punaista lankaa koittaa löytää-
-
Minulle masokismi (siis kivusta nauttiminen johon EI sisälly seksuaalsita merkitystä tai kiihottumista) on ain aollut osa elämää. Kipu on kivaa (pienissä, hallituissa määrin). Sen hallitseminen ja voittaminen antaa elämään juuri sitä suolaa mitä kaipaan.
Tämä piirteeni sekoitettiin itsetuhoisuuteen (no ok, saattoi ehkä silloin vähän ollakin). Nyt eräs ihana mies esitteli tämän maailman ja tarjoutui tuottamaan minulle kipua.
Koska olen aina itse hallinnun kivun määrää tuottamalla sitä itse, olen vielä hieman sekaisin näistä Masterin tuottamista tuntemuksista piiskalla ja sidonnoilla. Osittain minua kiehtoo tässäkin omien kipukynnysten löytäminen ja ylittäminen. Toisaalta voi sanoa, että ilman suurempaa sessiohömpötystä, on vaan helvetin kiihottavaa kun mies puree hartiaan nautinnon hetkellä. Purennasta lähtee pitkin selkää suorastaan orgastiset väreet(!!!). Mieheni on kin pureskellut minua vähemmän nautinnollisina hetkinä, jolloin on todennut kipukynnykseni olevan erittäin alhainen.
Ja nyt olen NIIIN löytänyt uuden genren; arvet. Koska sisällän jo nyt arpikudosta muista elämän kolhuista, en niitä lisää halua. Kuitenkin session jälkeiset mustelmat ja puremajäljet ovat jotain mitä kannan ylpeänä ja jotka "saattavat vähän vilahdella" vaatteideni alta. ;)
-
Omasta mielestäni henkinen alistuminen on täysin eri asia kuin fyysisestä kivusta nauttiminen.
Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu? Ja nauttiiko kukaan puhtaasta henkisestä kivusta? Ovatko alistuminen, nöyryytys ja häpeä henkistä kipua vai jotain muuta. Omasta mielestäni ne eivät ole henkistä kipua. Ihminen joka on kokenut merkittävää henkistä kipua esim. läheisen menetyksen muodossa, tietää kyllä mitä henkinen kipu on. Kysynkin uudelleen, onko henkisiä masokisteja olemassa?
-Mr.Inathu
Tiivistin hiukan lainausta..
Kyllä, henkisiä masokisteja on, yksi sellainen ilmoittautuu täällä. Kun on kokenyt aitoa henkistä kipua menetyksen muodossa. Kun on rakentanut ympärilleen turvamuurin suojaamaan näitä kolhuja vastaan ja kun sitten huomaa saavansa samanlaisen tyydytyksen henkisen kivun kestämisestä ja sen voittamisesta kuin mitä fyysinen masokisti voi saada kestettyään oman kipuannoksensa.. Henkinen masokisti antautuu kerta toisensa jälkeen tilanteeseen jossa maailma revitään ympäriltä kappaleiksi (tai vaihtoehtoisesti tietoisesti tai tiedostamattaan takertuu henkistä tuskaa tuottavaan tilanteeseen/parisuhteeseen/tms). Henkisen masokistin kohdalla sessioilla ei niinkään pyritä viemään rajoja kauemmas ja kasvattamaan sietokykyä, vaan enemmänkin havahduttamaan ja murentamaan ne turruttavat suojamuurit jotta asioita voisi kokea herkemmin.
-
Henkinen masokisti antautuu kerta toisensa jälkeen tilanteeseen jossa maailma revitään ympäriltä kappaleiksi (tai vaihtoehtoisesti tietoisesti tai tiedostamattaan takertuu henkistä tuskaa tuottavaan tilanteeseen/parisuhteeseen/tms).-
Henkisen masokistin kohdalla sessioilla ei niinkään pyritä viemään rajoja kauemmas ja kasvattamaan sietokykyä, vaan enemmänkin havahduttamaan ja murentamaan ne turruttavat suojamuurit jotta asioita voisi kokea herkemmin.
Hyvin sanottu todella. Tuossa vaan ne riskit mennä mäsäksi ihan oikeasti aika suuret varsinkin yksin tai vääräntyyppisessä seurassa.
Siksiköhän aina ollutkin ns. vaikeissa tilanteissa. Aika karua toisaalta ja toisaalta hölmöä :D
-
Kyllä, henkisiä masokisteja on, yksi sellainen ilmoittautuu täällä. Kun on kokenyt aitoa henkistä kipua menetyksen muodossa. Kun on rakentanut ympärilleen turvamuurin suojaamaan näitä kolhuja vastaan ja kun sitten huomaa saavansa samanlaisen tyydytyksen henkisen kivun kestämisestä ja sen voittamisesta kuin mitä fyysinen masokisti voi saada kestettyään oman kipuannoksensa.. Henkinen masokisti antautuu kerta toisensa jälkeen tilanteeseen jossa maailma revitään ympäriltä kappaleiksi (tai vaihtoehtoisesti tietoisesti tai tiedostamattaan takertuu henkistä tuskaa tuottavaan tilanteeseen/parisuhteeseen/tms). Henkisen masokistin kohdalla sessioilla ei niinkään pyritä viemään rajoja kauemmas ja kasvattamaan sietokykyä, vaan enemmänkin havahduttamaan ja murentamaan ne turruttavat suojamuurit jotta asioita voisi kokea herkemmin.
Kiitos I-Me, juuri tuota minä mietin ja näin ilmaistuna ymmärrän nyt tuon todellakin olevan mahdollista :)
Ja siitä itseasiassa sitten heräsikin uusia kysymyksiä, onko olemassa kahdenlaisia masokisteja, niitä jotka nauttivat itse kivusta kivun hetkellä ja niitä jotka nauttivat hetkestä kivun jälkeen? Ja voiko edes kysyä, ovatko molemmat todellakin masokisteja vai onko toinen tyyppi jotain muuta?
Itse osaan kommentoida asiaa vain liikuntasuorituksiin liittyvään kivun kestämiseen ja siitä suorituksen jälkeen saatavaan euforian tunteeseen. Joku "oikeasti masokistisempi" voisi kertoa oman näkemyksensä?
-Mr.Inathu
-
Mikä ja kuka lienee henkilö,joka vain ajattelee näitä asioita ja voiko semmoinen kommentoida tosimasoille esitettyihin kysymyksiin..
:D ^
Myöhästä tosin,kun on joka höpötellyt liikaakin..
Onko sellainen henkilö masokisti,joka saa nautintonsa ehkä kokonaan siitä,että tietää/tietäisi Herransa nauttivan omistamansa subin/orjan kivusta tai sen tuottamisesta hänelle?
Itse koen,että en yksin ole masokisti,vaikka jonkin vaikean ja rankan henkisen asian kestäminen ja siitä järjissään selviäminen tuntuu antavan voimia erityisellä tavalla. Kunnes jälleen on kamppailemassa jossain inhassa tilanteessa :-D
-
Onko sellainen henkilö masokisti,joka saa nautintonsa ehkä kokonaan siitä,että tietää/tietäisi Herransa nauttivan omistamansa subin/orjan kivusta tai sen tuottamisesta hänelle?
Itse koen,että en yksin ole masokisti,vaikka jonkin vaikean ja rankan henkisen asian kestäminen ja siitä järjissään selviäminen tuntuu antavan voimia erityisellä tavalla. Kunnes jälleen on kamppailemassa jossain inhassa tilanteessa :-D
En tiedä onko se masokismia. Sen tiedän, ettei se ole mitenkään tavatonta. Jonkinlaista hyvää oloa siitä täytyy saada, jos siihen asemaan kuitenkin hakeutuu kerta toisensa jälkeen.
-
Itse pidän itseäni tällä hetkellä aika, no miten sen nyt sanoisi, puritaaninen kuulostaa ylimieliseltä mutta siis ihan kivun tunteesta sellaisenaan kiksinsä saavana masokistina eli tykkään kivusta ja miltä se tuntuu ja endorfiinit sillä hetkellä ja jälkeenpäin on olennainen osa sitä juttua muttei koko totuus. Olen blogissani avannut jonkin verran sitä mitä mun pään sisällä tapahtuu silloin kun sattuu, kipu vetää mut vahvasti kiinni käsillä olevaan hetkeen ja saa analyyttisen ajattelun katoamaan , sitä tilaa voisi verrata syvään meditaatioon. Ja ehkä mun aivoissa on vaan joku pahasti vinksallaan kun olen alkanut käsittää kivun kauniina ja tavoiteltavana asiana. :D
Mitenköhän tää menee muilla muakin alkoi kiinnostaa onko olemassa kahdenlaisia masokisteja? Mikäpä minä olen sanomaan, mutta mun mielestä kivun jälkeisistä endorfiineista kiksinsä saavaa voidaan pitää yhtä lailla masokistina, mutta jos nauttii siitä miten kiduttaja saa nautintonsa eikä itse tykkää tuntemuksista niin ollaan lähempänä subiutta kuin masokismia, mikä ei tietenkään ole arvossaan yhtään vähäisempi asia.
-
Mitenköhän tää menee muilla muakin alkoi kiinnostaa onko olemassa kahdenlaisia masokisteja? Mikäpä minä olen sanomaan, mutta mun mielestä kivun jälkeisistä endorfiineista kiksinsä saavaa voidaan pitää yhtä lailla masokistina, mutta jos nauttii siitä miten kiduttaja saa nautintonsa eikä itse tykkää tuntemuksista niin ollaan lähempänä subiutta kuin masokismia, mikä ei tietenkään ole arvossaan yhtään vähäisempi asia.
No kun ei ole pahemmin kokemusta,ei ole ollut D/s-suhteessa,e,niin ei voi tietää,että miten reagoi fyysiseen kipuun. Ne pilepiiskauskokeilut mitä ollut,eivät ole kuin sattuneet ja jännittäneet,mutta kiitollinen mieli ollut kuitenkin Piiskaajia kohtaan sen jälkeen.
Ehkä sitä tosiaan on enempi subi kuin masokisti. Ota näistä nyt sitten selko
:D
-
Mitenköhän tää menee muilla muakin alkoi kiinnostaa onko olemassa kahdenlaisia masokisteja? Mikäpä minä olen sanomaan, mutta mun mielestä kivun jälkeisistä endorfiineista kiksinsä saavaa voidaan pitää yhtä lailla masokistina, mutta jos nauttii siitä miten kiduttaja saa nautintonsa eikä itse tykkää tuntemuksista niin ollaan lähempänä subiutta kuin masokismia, mikä ei tietenkään ole arvossaan yhtään vähäisempi asia.
No kun ei ole pahemmin kokemusta,ei ole ollut D/s-suhteessa,e,niin ei voi tietää,että miten reagoi fyysiseen kipuun. Ne pilepiiskauskokeilut mitä ollut,eivät ole kuin sattuneet ja jännittäneet,mutta kiitollinen mieli ollut kuitenkin Piiskaajia kohtaan sen jälkeen.
Ehkä sitä tosiaan on enempi subi kuin masokisti. Ota näistä nyt sitten selko
:D
Ei kai sillä muuten ole väliä mikä on kuin että seuraa tai materiaalia hakiessa on helpompi löytää mieleistänsä jos on sanoja sille mistä nauttii. :)
-
Ei kai sillä muuten ole väliä mikä on kuin että seuraa tai materiaalia hakiessa on helpompi löytää mieleistänsä jos on sanoja sille mistä nauttii. :)
Sepä se. Itsellä ollutkin se ongelma,että tottunut enempi kärsimykseen kuin nautintoon,eikä osaa/ole osannut hahmottaa muuta.
Eli kiitokset sinne jonnekin eetteriin hänelle,joka kertaheitolla ja parilla sanalla auttoi tajuamaan,että supin/orjan sekasotku sitä onpi ja kaikille hyville ja kokeneemmille keskustelijoille esim. täällä Baarissa ja liven puolella :)
-
Masokismiuden syvintä olemusta on aina antoisaa ja herkullista pohtia, mutta mielestäni on syytä pitää käsitteet selkeinä kun kinky maailmassa niitä
on muutenkin aika paljon. Masokisti nauttii fyysisestä kivusta oli se extremeä tai vain pyykkipojat nänneissä. Jos ei nauti kivusta niin on
sitten jotain muuta.
-
Masokisti nauttii fyysisestä kivusta oli se extremeä tai vain pyykkipojat nänneissä. Jos ei nauti kivusta niin on
sitten jotain muuta.
Näin minäkin olen asian aina ymmärtänyt, siksi oikeastaan kiinnostuinkin tästä ajatuksesta, jossa henkilö kyllä rakastaa fyysistä kipua tai on jopa koukussa fyysiseen kipuun, mutta saa kuitenkin nautintonsa vain käyttäen itse kipua vain välineenä jonkin muun asian saavuttamiseksi, ei nauttien kivusta itsestään.
Asiaa tässä pohtiessani, ajaudun väkisin olemaan RR:n kanssa samaa mieltä. Sellainen ihminen ei ole masokisti, hän on jotain muuta... Mutta se mitä muuta, riippuu siitä mikä on se asia, josta nautinto todellisuudessa johtuu.
-Mr.Inathu
-
Fyysisellä tasolla kuvaisin itseäni masokismiin taipuvaiseksi orjaksi (silloin kun puhutaan alistuvaisuudestani). Alkujaan kipu itsessään ei ole ollut mikään suosikki, mutta ajan kanssa olen oppinut nauttimaan siitä. Ja nautinnon syynä on pääsääntöisesti ollut tieto Hänen nauttivan sen tuottamisesta (sillä hetkellä) ja osin myös se hyvä olo joka seuraa siitä kun on kestänyt kipua. Nykyään huomaan kyllä jo kiihottuvani ajatuksesta että piiskaa (tai muuta kipua tuottavaa) on tulossa. Olen siis varsinainen pavlovin koira tässä asiassa... :))
Toinen asia fyysisessä kivussa on sen konkreettisuus. Sillä voi pakottaa ajatukset tähän hetkeen, irroittaa otteen turhanpäiväisestä pähkäilystä ja ajatuksissa vellomisesta.. Se lienee myös yksi syy miksi Hän on sitä kohdallani käyttänyt. :love: Kun nänneihin, häpyhuuliin tai pakaroihin sattuu niin vietävästi, ei mielessä ole ensimmäisenä se mitäköhän laittaisi illalla ruuaksi.. Silloin sitä keskittyy juuri siihen kipuun, siihen hetkeen ja euforiaan sen takana.
En silti voisi kuvitella pyytäväni ketään vain satuttamaan minua. Siitä en saisi varmaankaan mitään kiksejä..
-
Masokisti nauttii fyysisestä kivusta oli se extremeä tai vain pyykkipojat nänneissä. Jos ei nauti kivusta niin on
sitten jotain muuta.
En kuitenkaan vetäisi tästä sitä johtopäätöstä, etten ole masokisti, jos en nauti pyykkipojista nänneissä tai että pyykkipojat nänneissä olisi jokin masokismin lähtötaso. :D Meitä on moneen junaan, kivun tuntemuksia laaja skaala ja jokaisella vähän eri tavalla säädetty, kipua ja nautintoa aistiva keho. En lähtisi sille tielle, että tässä on nyt "ne oikeat masokistit" ja sitten nuo toiset, jotka tekevät sen jotenkin "vähän väärin".
Mitenköhän tää menee muilla muakin alkoi kiinnostaa onko olemassa kahdenlaisia masokisteja? Mikäpä minä olen sanomaan, mutta mun mielestä kivun jälkeisistä endorfiineista kiksinsä saavaa voidaan pitää yhtä lailla masokistina, mutta jos nauttii siitä miten kiduttaja saa nautintonsa eikä itse tykkää tuntemuksista niin ollaan lähempänä subiutta kuin masokismia, mikä ei tietenkään ole arvossaan yhtään vähäisempi asia.
Periaatteessa näin, mutta minusta sillä ei ole väliä, tuleeko nautinto suoraan vai välillisesti kivun kokemisesta tai onko masokismi fyysistä vai henkistä. Molemmilla tavoilla toinen nauttii kivun tuottamisesta ja toinen sen kokemisesta. Sama se millä tavalla siitä tykkää, jos siitä tykkää, kysehän on vain hieman erilaisesta painotuksesta. Jokainen määritelköön itse itsensä.
Määrittelen itseni masokistiksi, sillä nautin kivusta. Nautin siitä suoraan fyysisenä tuntemuksena, niin että tietynlainen kipu iholla tuottaa suoraan hyväilyn kaltaista mielihyvää ja kiihottuneisuutta. Nautin kivusta myös välillisesti alistumisen kautta. Tällöin kyseessä on voimakkaampi kipu, jonka nautinnollisuus syntyy sekä kivun herättämistä tunteista, pelosta, epätoivosta, alistumisesta, uteliaisuudesta, mielihyvästä että kivun tunteesta ja sen voimakkuudesta iholla. Alistuneisuutta herättää voimakas tai epämiellyttävä, melkein sietämätön kivun tunne yhdistettynä kumppanin mielihyvään. Se, puhunko itsestäni masokistina vai jollain muulla termillä riippuu siitä kummasta asiasta, kivun kokemisesta vai alistumisesta haluan ensisijaisesti keskustella.
Keskustelu murtumisesta oli mielenkiintoinen. Toki murtumisesta voidaan puhua seksiin ja fantasioihin liittyen, vaikkei todellisella murtumisella mielestäni olekaan mitään tekemistä s/m -seksiin kuuluvan vapaaehtoisuuden, oman tahdon ja sovittujen rajojen ja sääntöjen kanssa. Seksissä valta ja alistuminen on lopulta kuitenkin fantasiaa ja illuusiota, sillä seksi mahdollistaa näiden tunteiden turvallisen kokemisen ja niihin eläytymisen kunkin omien rajojen ja mieltymysten mukaan. Toki murtumista voi leikkiä ja siitä fantasioida, mutta hermosärky hampaassa on silti eri asia kuin todellinen, toisen ihmisen tuottama, todellinen väkivalta. Tarpeen tullen fantasiat ja todellisuus on hyvä osata erottaa toisistaan, mutta kuten sanoin, meitä on moneen junaan ja on muitakin laatikoita kuin tämä omani.
Harmi ettei tarina kerro, ehtikö itsensä tuleen sytyttänyt nunna katua keppostaan.
-
Keskustelu murtumisesta oli mielenkiintoinen. Toki murtumisesta voidaan puhua seksiin ja fantasioihin liittyen, vaikkei todellisella murtumisella mielestäni olekaan mitään tekemistä s/m -seksiin kuuluvan vapaaehtoisuuden, oman tahdon ja sovittujen rajojen ja sääntöjen kanssa. Seksissä valta ja alistuminen on lopulta kuitenkin fantasiaa ja illuusiota, sillä seksi mahdollistaa näiden tunteiden turvallisen kokemisen ja niihin eläytymisen kunkin omien rajojen ja mieltymysten mukaan. Toki murtumista voi leikkiä ja siitä fantasioida,
Käsitän tämän näin - kun tuntee konkreettisesti voimattomuuden, ei ole enää kykyä tai mahdollisuutta omaan kontrolliin - silloin tapahtuu alistuminen tilanteen edessä josta seuraa murtuminen, kuori säröillä enemmän tai vähemmän. Murtuminen on seuraus jostain missä tajuaa että ei hallitse enää sitä tilannetta eikä välttämättä itseäänkään.
Murtuminen voi tapahtua esim. normielämässä suuren vastoinkäymisen keskellä, jossa menee ns. palasiksi kun tulee liikaa kaikkea mitä ei enää pysty hallitsemaan. Ikäänkuin siirtynyt vieraaseen näytelmään josta ei pääse heti pois.
Miten kinkyssä pystyy saavuttamaan saman tunteen, murtua. Turvasana pois? Riittävä henkinen alistaminen henkilölle joka ei pidä siitä? Viedä alistuva syvälle regressioon, jos tuntee subin tarpeeksi hyvin osatakseen tämän?
-
Käsitän tämän näin - kun tuntee konkreettisesti voimattomuuden, ei ole enää kykyä tai mahdollisuutta omaan kontrolliin - silloin tapahtuu alistuminen tilanteen edessä josta seuraa murtuminen, kuori säröillä enemmän tai vähemmän. Murtuminen on seuraus jostain missä tajuaa että ei hallitse enää sitä tilannetta eikä välttämättä itseäänkään.
Ymmärrän mitä tarkoitat. Ehkä on hyvä erottaa murtuminen ja tunne murtumisesta toisistaan, kuten edellä teit. En koe session henkistä puolta, voimattomuutta, kontrollin menettämistä tai alistumista murtumisena tai kuoren säröilynä, sillä alistuvana osapuolena ollessani pyrin niihin tunteisiin. Voimakas fyysinen voimattomuus, pitkäkestoinen kipu, lihasten uupuminen saavat kyllä aikaan epämiellyttävän voimattomuuden tunteen, sellaisen, jossa haluaa session loppuvan nyt heti, ainakin hetken ajan. Ilmeisesti jotain sellaista, joka voisi riittävän pitkään jatkuessaan aiheuttaa tunteen murtumisesta tai murtumisen. Ehkä tunne murtumisesta on se hetki, kun tekisi mitä vain, että toinen lopettaisi. Alistuva, masokistinen mieli vain usein tykkää kuitenkin, vaikkei heti itse tiedä sitä. Toki ne rajat jossain ovat, mutta niilläkin on tapana siirtyillä. En tiedä, on vaikea yhdistää murtumista asiaan, josta tykkää.
Ehkei kaikilla kuitenkaan ole kuorta kinkyseksissä, itse koen, että harvoin missään ikinä olen yhtä vilpitön, paljas ja hyvällä fiiliksellä samaan aikaan.
Miten kinkyssä pystyy saavuttamaan saman tunteen, murtua. Turvasana pois? Riittävä henkinen alistaminen henkilölle joka ei pidä siitä? Viedä alistuva syvälle regressioon, jos tuntee subin tarpeeksi hyvin osatakseen tämän?
Regressio tuntuu toimivan tuon kaltaisen tilan saavuttamiseen. Myös alistetun ajaminen sellaiseen tunnetilaan tai fyysiseen olotilaan, jossa turvasanan käyttäminen on käytännössä vaikeaa tai miltei mahdotonta toimii. Henkisen alistamisen suhteen etenisin varovaisesti ja keskustellen.
-
Itse olen kuullut olevani aika kovakin masokisti. Minulla siihen liittyy kovasti se, että hyväksyn kaiken mitä hallitsijani haluaa, kunhan luotto on tarpeeksi kova ja osapuolet tuntevat toisensa ja toistensa rajat. Fyysinen kipu saa minut aivan toisiin sfääreihin, kun taas henkinen kipu alistaa yhä enemmän (mikä on minulle aivan positiivinen asia sekin). En ole sellainen masokisti joka tekee tuhmuuksia saadakseen piiskaa, koskaan en pyydä sitä koska se on rangaistus ja hyväksyn sen, joskus kipu saattaa olla liikaakin, mutta rajat tiedettäessä en koskaan myöskään huuda liikennevalojen punaista, koska sellaista pistettä minusta ei taida löytyä. Arkielämässä masokismini onkin sitten hyvin piilossa, sitä ei minusta varmasti edes uskoisi.
-
Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu?
Hyppään Black Fairyn kaveriksi ja ilmoittaudun toiseksi henkiseksi masokistiksi, joskin samankaltaisuudesta huolimatta hieman eri tavalla.
Jos aidoksi henkiseksi kivuksi käsitetään nyt vain se juurikin raajojen irti repimiseen verrattavissa oleva sydäntä raastava kipu. Torjutuksi tuleminen, huomiotta jättäminen, välinpitämättömyys, yksinäisyys, tunne, ettei kelpaakaan sellaisenaan, tunne, ettei riitä. Koen näitä herkästi ja vahvasti, hyvin vahvasti. Kyse voi olla kumppanin kylmästä, sinänsä tahattomasta käytöksestä, Hallitsijan tahallisesta suunnitelmasta luoda pieni hylkäystilanne, vanhoista patoutumista, jotka pyrkivät pintaan... Pahimmillan ne saattavat aiheuttaa rintakehään valtavaa aukkoa poraavan tilan. Ja jollain kierolla tavalla nautin siitä. (Hieman huolestuin, kun tajusin tämän, mutta eiköhän se, kun pitää järjen kuitenkin mukana elämässään mitä ikinä tekeekin.)
On aivan taivaallisen vapauttavaa, kun pääsee purkamaan noin vahvat sisuskaluja kiduttavat tunteet, kun napsauttaa sen viimeisen lasisen panssarin sielustaan, joka estää paljastamasta syvimpiä tuntemuksia toiselle, ja päästää kokonaan minuudestaan irti. Se irti päästäminen itseasiassa muistuttaa samaa tuntemusta, mikä pitää kipua vastaanottaessaan käydä läpi, että selviää vielä astetta kovemmasta kivusta. Se pieni rajapyykki, jonka yli täytyy uskaltaa kävellä, tai pikemminkin hypätä kuin kielekkeeltä, ja jonka toiselta puolen löytyy yhä syvempi ruumiillisten rajojensa kadottamisen kokemus.
Tässä muuten tapahtuu myös se paljon keskusteltu murtuminen.
Tällaista tuskin tapahtuisi kovin usein, mutta voin silti sanoa, että hallitsijan ei tarvitse pelätä kyyneleitäni. Juuri silloin minulla on luultavasti kaikista hauskinta...
Se todellinen nautinto tilanteesta sitten perustuukin siihen, että vierellä on se henkilö, johon luottaa niin paljon, että tällaista voi tapahtua. Henkilö, joka on siinä pyyhkimässä kyyneleet ja sanomassa, että kaikki on kunnossa, että se, mistä nuo negatiiviset tunteet tulivat, on poissa. Olen riittävä, juuri hyvä, juuri sellaisena, eikä vain hyvä, vaan haluttu. Kuin se lempeä käsi ikävän piiskauksen jälkeen. Silittää kaiken pahan pois. Hirvittävän kylmyyden jälkeen lempeä lämpö, joka parantaa kaikki haavat. Uskon, että tällä konstilla voin hyvin turvallisesti käydä läpi ja purkaa mieltä hajottavia aiheita. Täytyy rikkoa, että voi rakentaa uudestaan. Kyynelten täytyy valua vuolaana, jotta voi puhdistua sadevedestä.
Ja ihan ilmankin bdsm-tilannetta jollain tasolla nautin. Ilmeisesti. Siitä tulee samankaltaisesti hyvin elossa oleva olo kuin fyysisestä kivusta. Toki liika on liikaa ja jossain välissä lakkaa olemasta hauskaa, kun joutuu ypöyksin kestämään. Ihan niin kuin fyysisenkin kivun kohdalla.
(Tämä toimikoon myös päivityksenä. Edellisestä viestistä tähän ketjuun kuitenkin on jo useampi kuukausi. Ja tässä ajassa ehdin saada sellaisen kivan valaistumisen, että "Wau, ai kipu voi tuntua näin hyvältä?!"
-
Toki liika on liikaa ja jossain välissä lakkaa olemasta hauskaa, kun joutuu ypöyksin kestämään
Niin se vain menee.
-
Henkilö, joka on siinä pyyhkimässä kyyneleet ja sanomassa, että kaikki on kunnossa, että se, mistä nuo negatiiviset tunteet tulivat, on poissa.
Kokemusta tilanteesta jossa Master tokaisi tylysti kyyneleeni nähdessään: "Mitä sinä pillität."
Olen riittävä, juuri hyvä, juuri sellaisena, eikä vain hyvä, vaan haluttu.
Nämä tunteet ja luottamus jäävät pois jos D ei salli tai kestä itkemistä. Ei halua tietää syytä, ei halua nähdä että hänen tekemisensä on aiheuttanut reaktion mikä sillä kertaa oli kestämätön.
Seuraavalla kerralla kun ollaan taas jälleen tilanteessa missä itkettää, sitä ei uskalla tehdä täysillä tai ollenkaan koska muistissa on edellisen kerran yksin jättäminen ja hylkääminen sen sijaan, että olisi kaivannut ymmärrystä, keskustelua ja hyväksyntää.
Mahdoton yhdistelmänä sellainen jossa D tykkää henkisestä alistamisesta ja nartun nurkkaan laittamisesta mutta ei kykene tai halua ottaa sen jälkeen vastuuta siitä tunnetilasta mihin on subinsa ajanut.
Henkinen sadistius vaatii aika paljon pään sisällä olevaa kapasiteettia jotta siinä ei rikota ketään vaan myös osataan koota rikkomisen jälkeen.
Ilman vajavaista tai kokonaan puuttuvaa empatian kykyä en edes lähtisi leikkimään henkisellä sadismilla.
Mutta minkäs D:t luonnolleen mahtaa.
Kuitataanko kaikki vain sillä, että Master sanoo olevansa vaikea ihminen. ???
-
Seuraavalla kerralla kun ollaan taas jälleen tilanteessa missä itkettää, sitä ei uskalla tehdä täysillä tai ollenkaan koska muistissa on edellisen kerran yksin jättäminen ja hylkääminen sen sijaan, että olisi kaivannut ymmärrystä, keskustelua ja hyväksyntää.
Mahdoton yhdistelmänä sellainen jossa D tykkää henkisestä alistamisesta ja nartun nurkkaan laittamisesta mutta ei kykene tai halua ottaa sen jälkeen vastuuta siitä tunnetilasta mihin on subinsa ajanut.
Minä en pystyisi sessioimaan lainkaan tai tekemään mitään sellaisen D:n kanssa, joka ei osaisi ottaa huomioon juurikin näitä seikkoja. Henkinen masokismi sinänsä kuulostaa minulle heti sellaiselta todella rajulta mielen satuttamiselta, joka ei ole mieleen, kun taas henkinen alistaminen on ainoa tapa jolla minut saa todella taipumaan. Siksi minulle onkin mielettömän tärkeää, että D ymmärtää myös sen, että tällaisissa tilanteissa saan olla aidoimmillani, minun ei tarvitse peitellä kasvojani naamion taakse jos tuntisinkin voimakkaasti (mikä on näissä tilanteissa minulle hyvin ominaista, päästän kontrollin irti juuri sen verran etten oppejani kadota mutta höyryt saa päästä pihalle :) ). Enkä voisi koskaan antautua sellaiselle D:lle joka ei ymmärtäisi toimintojensa tätä puolta .
-
Kokemusta tilanteesta jossa Master tokaisi tylysti kyyneleeni nähdessään: "Mitä sinä pillität."
Nämä tunteet ja luottamus jäävät pois jos D ei salli tai kestä itkemistä. Ei halua tietää syytä, ei halua nähdä että hänen tekemisensä on aiheuttanut reaktion mikä sillä kertaa oli kestämätön.
Siis ihan älytöntä *kauhistunut*
Sehän on toiselle suuri etuoikeus, että uskaltaa olla niin paljaana toisen edessä. Ja pikemminkin pitäisi tuntea tiettyä tyydytystä siitä, että tietää miten suuri valta myös toisen tunnetiloihin on. Varsinkin, kun se valta toimii toiseenkin suuntaan - hyvän mielen saa takaisin, haavat voideltua, oikeastaan helpommin kuin rikkoontumisen.
Mutta ei tosiaan kelpaa kaikille ei. Ehkä siinä lyö mieltymykset yhteen, tai masteri on vain itse vielä keskeneräisempi rikkinäinen ihminen...
Minä en pystyisi sessioimaan lainkaan tai tekemään mitään sellaisen D:n kanssa, joka ei osaisi ottaa huomioon juurikin näitä seikkoja.
Ja komppailen tätä. Tulipa tälläkin keskustelulla harvinaisen selväksi, että myös tällaiset näkökulmat leikeissä kannattaa keskustella oikein tarkoin läpi ennen kuin mitään tekee, ettei ikävästi vasta tilanteen eteen tullessa paljastu, ettei masterista olekaan kestämään hallittavansa tunteelliset reaktiot.
Sanoisin, että minulle henkinen masokismi ei ole mielen satuttamista, eikä vaarallista terveydellä leikkimistä, sillä no ensinnäkin ottaisin selvää, että tätä ylipäätään uskaltaa harrastaa kyseisen ihmisen kanssa, ja kun minulle kyse on nimenomaan puhdistautumisesta ja vapautumisesta. Tarkoitus on olla jälkeenpäin entistä ehompi. Mutta juu, pitäähän sitä olla aika masokisti, että sen prosessin kestää läpi :P
-
Tulipa tälläkin keskustelulla harvinaisen selväksi, että myös tällaiset näkökulmat leikeissä kannattaa keskustella oikein tarkoin läpi ennen kuin mitään tekee, ettei ikävästi vasta tilanteen eteen tullessa paljastu, ettei masterista olekaan kestämään hallittavansa tunteelliset reaktiot.
Sanoisin, että minulle henkinen masokismi ei ole mielen satuttamista, eikä vaarallista terveydellä leikkimistä, sillä no ensinnäkin ottaisin selvää, että tätä ylipäätään uskaltaa harrastaa kyseisen ihmisen kanssa, ja kun minulle kyse on nimenomaan puhdistautumisesta ja vapautumisesta. Tarkoitus on olla jälkeenpäin entistä ehompi. Mutta juu, pitäähän sitä olla aika masokisti, että sen prosessin kestää läpi :P
Omasta mielestäni, vaikka bdsm:ssä kokematon olenkin, niin eikös noi tunnereaktiot ole ihan perusasioita, niiden kanssa "leikitään" ja ylipäätään ihmisillä on tunteet. Että jos ei itkemistä kestä, niin mitä sitten kestää? Raivoa?
On tullut täällä esiin dominovien taholta se, etteivät he mitään ajatustenlukijoita ja maagikkoja ole, joten miten sitten muutoin asiat selviävät kuin juttelemalla?
Kysyn kai tyhmiä.
(Katotaanko korteista? :-D )
Lisäys: entäs jos on vaan kokenut niin syviä tunteita,että ne on verrattavissa rakastumisen kaltaiseen olotilaan ja siksi kestää, vaikkei nyt niin hard core maso olisikaan? :)
-
swanille
No näin minäkin olin alunperin ymmärtänyt. Mutta ei kai sitten kaikille. Tunteiden näyttäminen ja kokeminen on kivaa vain tietyissä rajoissa ja silleen. Ilmeisesti joillekin Hallitijaluonteille sopivat nuo toisessa keskustelussa pohditut roolisubit.
Dominoivan ei edes tarvitse olla ajatustenlukija, että onnistuisi. Perustarpeet ja luonteet selvitetään keskustelemalla. Ja itse leikin alkaessa erilaiset tunnereaktiot näkyvä ihmisessä todella selkeästi. Ja subina voi myös pyrkiä tähän sanattomaan viestintään. Se on oikeastaan olennainen osa koko leikkiä, että saa kerrottua tavalla tai toisella toiselle, että Nyt toimii. Lisäksi tilanteessa pystyy pitämään yllä melko avointa keskustelua. Sen voi ottaa myös tärkeäksi osaksi valta-asetelmaa. Monille kun asioiden ääneen sanominen on kynnys jo itsessään.
(Jos innostaa, niin kortitkin löytyy ;D )
Lisäykseen... Kuulostaa ihan yhtälailla pätevältä kuin mikä tahansa muukin. Minäkin tunnun hakevani myös nimenomaan syvempään rakastumiseen verrattavissa olevia tunnetiloja bdsm:llä.
-
Dominoivan ei edes tarvitse olla ajatustenlukija, että onnistuisi. Perustarpeet ja luonteet selvitetään keskustelemalla. Ja itse leikin alkaessa erilaiset tunnereaktiot näkyvä ihmisessä todella selkeästi. Ja subina voi myös pyrkiä tähän sanattomaan viestintään. Se on oikeastaan olennainen osa koko leikkiä, että saa kerrottua tavalla tai toisella toiselle, että Nyt toimii. Lisäksi tilanteessa pystyy pitämään yllä melko avointa keskustelua. Sen voi ottaa myös tärkeäksi osaksi valta-asetelmaa. Monille kun asioiden ääneen sanominen on kynnys jo itsessään.
Sanattomaan viestintään tarvitaan tietty pääasiassa läsnäolemista. Vaikea lukea, jos ei ole mitään mitä lukea paitsi hiljaisuus ja näkymättömyys..lue nyt siinä sitten..
En halunnut olla mitenkään ylimielinen tuossa,kyllä se keskustelu voi vaikeaa olla jos ei ole tottunut käymään sellaisia syystä tai toisesta. Ja ainahan on se fraasi leijumassa, "ettei suomalainen puhu eikä pussaa ja kun ne halaa, on kuin halot kolahtaisivat yhteen" :)
-
Edellisten lisäyksiin pakko todeta, että itsellä olen huomannut hyvin paljon vaikuttavan myös sen, mitä tunnen minua alistavaa ihmistä kohtaan. Selläinen syvempi tunne siinä, "mind bondage" jos näin voisi sanoa, tekee koko hommasta sitä mitä haen. Erään kerran olikin tällainen suhde jonkin aikaa, ja mitä syvemmälle siihen arvostamisen ja miellyttämisen halun tunteeseen upposi, sitä paremmalle kaikki tuntui. Halu palvella, alistua ja taipua masterin tahtoon. Tietenkin pieni kiukuttelu tekee siitä vielä jännempää, mutta sitäkin tuli päästeltyä ilmoille vain jos oikeasti joku asia kiukutti tai suututti :)
-
canopy
Taitdan tietää mitä tarkoitat. Sellainen täydellinen, joka solulla palvomisen tila. "Hän on minulle niin jumalainen." Epäterveellinen, jos kyse olisi vain pelkästä tavallisesta ihmissuhteesta, mutta ah niin ihana tunne, kun sitä pääsee turvallisesti toteuttamaan tämän kautta.
Liittyy muuten myös tuohon juuri ylempänä mainittuun rakastumisen tunteeseen.
-
Minulle se on parhaimmillaan, että "hän tekee just miten haluan".. mitään henkilöpalvontaa ei mulla ole jutussa mukana.
-
Koo
Jep, tässä onkin kyseessä jo tosi voimakkaat tuntemukset.
Taitaa tulla nimenomaan voimakkuuksissa ja syvyyksissä pitkälti ihmisten mieltymysten erot. (Muistelen samalla Kahdenlaisia subeja -keskustelua ) Siis muiden yksityiskohtien lisäksi tietenkin. Mutta tällä saralla siis.
-
En ole kokenut henkistä kipua vielä mutta uskoisin sen olevan tehokas keino päästää irti menneisyyden jutuista, kuten tuossa ylempänä jo sanottiinkin. Fyysisestä kivusta en nauti, mutta saan itseni sietämään sen jos kuvittelen että vierelläni on master, joka KÄSKEE kestämään kaiken...viimeksi käytin tätä kikkaa kun potkaisin jalkani johonkin huonekaluun ja pää meinasi ensin levitä kivusta (tuntoaistini ylireagoi), mutta sitten mieleni järkkäsi viereeni ihmisen, joka käski kestämään. Ja minähän tottelin. 8)
-
En ole kokenut henkistä kipua vielä mutta uskoisin sen olevan tehokas keino päästää irti menneisyyden jutuista, kuten tuossa ylempänä jo sanottiinkin. Fyysisestä kivusta en nauti, mutta saan itseni sietämään sen jos kuvittelen että vierelläni on master, joka KÄSKEE kestämään kaiken...viimeksi käytin tätä kikkaa kun potkaisin jalkani johonkin huonekaluun ja pää meinasi ensin levitä kivusta (tuntoaistini ylireagoi), mutta sitten mieleni järkkäsi viereeni ihmisen, joka käski kestämään. Ja minähän tottelin. 8)
Mitähän ajattelis ja sanoisi mukaviisasta..
Jos tykkää kovasta henkisestä kivusta,kannattaa pyytää mitätöintiä,halveksuntaa,ivaa,välinpitämättömyyttä,rankkoja henkilökohtaisia loukkauksia,sitä kun tulet hylätyksi masterin ottaessa toisen sinun sijaan,täydellistä epävarmuutta ja tuo kaikki mielikuvituksissasi/ virtuaalina. Eli ei noin sentään.
Pidä sinä joku tolkku aina mukana etsinnöissäsi,sillä vaikka ajattelisi olevansa äärettömän kestävä,se voi olla harhaa tai ainakin joutua liian kauaksi itsestään. Tämä BDSM- "skene" ei ole mitenkään sen turvallisempi kuin jokin muu yhteisö :)
Lisäys: joillekin tosin aihe on lähinnä ns. helpon seksin hakemista,mutta ehkä sinä parisuhteessa elävänä sellaiset havainnoit. Onnea matkaan :)
-
Taisin jättää olennaisen osan pois vastauksestani, pahoittelen. Näin käy usein kun sormet eivät ehdi aivojen tahtiin... :))
Sanoin etten pidä fyysisestä kivusta, mutta se on vain osatotuus. Inhoan sitä hetkeä kun osuma tulee ja välittömästi sen jälkeen, mutta myöhemmin jomottava/kuumoittava kipu on kyllä mieleeni. Tänään kaaduin komeasti pihalla ja vaikka löinkin vain jalkani kevyesti, meinasin oksentaa kivusta (aistiyliherkkyys :love:). Mutta tästä pari minuuttia myöhemmin aloin nauttimaan jomotuksesta ja pienestä kirvelystä. Nyt kipu on todella heikkoa, mutta hyvältä se tuntuu edelleen.
Sellaista masteria en tahtoisi, joka leikkisi perusturvallisuudellani. Tiedän että jotkut nauttivat siitäkin, mutta minulla on aiheeseen liittyen oikea trauma (tulin hylätyksi lapsena useampaan otteeseen) eikä siinä ole mitään vitsikästä. Toisenlainen henkinen kipu on minun juttuni. :)
-
Vanha ketju,mutta ei ilkeä aloittaa uuttakaan.
Mietiskelin vaan tänäänkin, että onko marttyyrius ja uhrautuminen jonkinlaista masokismia?
"Minä en saa tästä mitään, jään aina ilman, katselen sivusta kun muilla on ihanaa"-ajatuksin.
En mahda omalle tunteelle mitään, mutta jossain mielessä martyyrius on ärsyttävää,jollei jopa tekopyhää. Ellei sitten todella ole niin, että toisten juttu on se kun jää aina kaikesta paitsi ja jopa iloitsee siitä/saa sekuaalisia kiksejä.
-
Vanha ketju,mutta ei ilkeä aloittaa uuttakaan.
Mietiskelin vaan tänäänkin, että onko marttyyrius ja uhrautuminen jonkinlaista masokismia?
"Minä en saa tästä mitään, jään aina ilman, katselen sivusta kun muilla on ihanaa"-ajatuksin.
En mahda omalle tunteelle mitään, mutta jossain mielessä martyyrius on ärsyttävää,jollei jopa tekopyhää. Ellei sitten todella ole niin, että toisten juttu on se kun jää aina kaikesta paitsi ja jopa iloitsee siitä/saa sekuaalisia kiksejä.
Katti, nyt kaipaisin hieman lisää valotusta kysymykseesi. Teema on kiinnostava kyllä.
Itse tosin jättäisin tuon "marttyyriuden" sinne historiaan; mielestäni sen käyttö populistisesti on kyseenalaista. Siis pilkallisessa merkityksessä. Ja olihan Jeesuskin marttyyri; kuoli edustamansa aatteen puolesta.
Mutta uhrius ja masokismi.
Voiko olla uhri ilman syyllistä? Jos yleisesti uhriutuu niin silloin on kyllä mielestäni kyse jostain muusta kuin masokismista. Vallasta? Muiden syyllistämisestä ja kyvyttömyydestä kantaa vastuuta omasta elämästä ja onnellisuudestaan, kenties kyvyttömyydestä tehdä valintoja ja seisoa omien valintojen takana?
En tiedä, mutta tarkenna hieman katti mitä ajat takaa, jookos?
-
Mitenkähän osaisin selventää, kun itsellekin asia on epäselvä..mutta liippaa ehkä hieman kahta asiaa..jotkuthan saavat tyydytystä siitä kun oma vaimo tai mies on esim. toisen kanssa seksipuuhissa,lienee sitä aisurismia?
Sitten erikseen vielä se, että toiset näyttävät saavan jonkinlaista voimaa siitä, että ovat kaltoin kohdeltuja ja riistettyjä..ikään kuin oma "kruunu" siitä kirkatuisi ja saisi potkua päiväänsä? :))
-
..totatota..
Ihan ensimmäisenä: en koe oikein hyväksi sekoittaa uhriutta ja kinkyilyä sinänsä, paitsi jos on kyse jostain epäterveestä systeemistä.
Mutta sait minut lukemaan tämän ketjun läpi ja, heureka; täällähän oli oikein oivallista pohdintaa niin fyysisestä kuin henkisestä masokismista.
Ainakin Rigorin, Kanin, Ime:n ajatuspolut risteilivät kovinkin samoilla linjoilla kuin omani ovat tehneet.
Aisurismiin en osaa pahemmin muuta sanoa kuin että oletan siinäkin olevan taustalla ihan muut kuin uhriksi joutumisen tunteet. Tai sitten jos näin on niin tilanne on valittu ja haluttu "uhrin" näkökulmasta ja sisältää kokonaisuutena siis muitakin fiiliksiä kuin negatiivisia.
Tuo toinen esimerkki taas vaikuttaa juurikin siltä että omakuvassa on sellaisia piirteitä että tarvitsee uhriutta välineenä johonkin muuhun, omassa tulkinnassaan ainakin, ympäristö voi olla käytöksestä hyvinkin toista mieltä, ja siitä kruunun kirkkaudestakin (tästä käytöksestä arkikielessä juuri käytetään sitä marttyrismiä). Ei sillä; tämähän on aika yleistä kun katsoo ympärilleen. Mutta edelleen olen sitä mieltä että kyse, yleensä, on aika sairaasta vallanhalusta/kiristämisestä lähimpiin ihmisiin, tai heihin jotka tällaisen käytöksen uhriksi 8) joutuvat.
Mutta edelleen; haluan syyllisen jos mainitaan termi uhri. Ilman syyllistä ei ole vastuuta, eikä ratkaisua, ja tilanne on järjetön.
Lisäys: Tai no, voidaan sitä uhri-termiä käyttää kinkyilyssäkin mutta ei pidä sekoittaa sitten ihan live-elämän oikeisiin uhriin; siis heihin joita oikeasti joku on kohdellut kaltoin. Silloin, yleensä, voidaan hakea viranomaisia apuun. Ja oikeassakin elämässä yleisellä tasolla, ilman siis henkilöityä syyllistä, uhriutuminen tai syyllisenkin löytyessä, siihen jumiutuminen, ilman että hakee apua, on todella typerää; ihmisellä tulee olla vastuu toimia oman hyvinvointinsa eteen. Jos ei toimi on turha ruikuttaa (jep, fasisti viittaa täällä).
-
Mr. Inathu:
"Omasta mielestäni henkinen alistuminen on täysin eri asia kuin fyysisestä kivusta nauttiminen.
Ei masokistin tarvitse olla mitenkään mieleltään alistuvainen ja vice versa. Monet nauttivat erilaisista lähteistä kumpuavasta kivusta ja sen luomasta kemikaalikoktailistaan, ymmärtämättä lainkaan olevansa jotankin "kinkyjä".
Samoin monet alistuvat persoonat eivät nauti fyysisestä kivusta, välttämättä edes alistamisen välineenä.
Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu? Ja nauttiiko kukaan puhtaasta henkisestä kivusta? Ovatko alistuminen, nöyryytys ja häpeä henkistä kipua vai jotain muuta. Omasta mielestäni ne eivät ole henkistä kipua. Ihminen joka on kokenut merkittävää henkistä kipua esim. läheisen menetyksen muodossa, tietää kyllä mitä henkinen kipu on. Kysynkin uudelleen, onko henkisiä masokisteja olemassa?…
…Niin ja vielä tuohon kivulla murtamiseen...
Varsin suurta osaa ihmisistä ei voi murtaa pelkällä kivulla. Kipu itsessään murtaa vain harvan ihmisen. Pääosa murtuu täysin muista syistä, tyypillisesti se todellinen syy on tilanteeseen liittyvä epätoivo, epävarmuus tai hyvin yksinkertaisesti Smoothin esillenostama itsesuggestio. Ihminen päättää omassa päässään, ettei se taipuminen oikeastaan olekaan niin paha juttu tai ettei vaaditun asian tekemisen vältteleminen itseasiassa ole koetun kivun arvoista tms. Tälläisessä tilanteessa ihminen saadaan kyllä tekemään jokin haluttu asia, mutta alistumisen kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Tälläinen ihminen ei murtuisi tuossa tilanteessa itselleen "oikeasti" tärkeän asian kohdalla.
Sotilaallisessa tiedonhankinnassakin kivulla on vain pieni merkitys, kun taas todellisuuden hämärtämisellä ja epätoivoisuuden luomisella on siinä päärooli. Pelkällä kivulla saa henkisesti asiastaan varman ihmisen vain fyysisesti rikottua tai korkeintaan ajettua psykoosiin.
Tehokkain tapa murtaa ihminen henkisesti on käyttää ns. "pehmeitä keinoja", joista tehokkain on ihastumisen/rakastumisen väärinkäyttäminen tai pitkäaikaisen ja syvällisen henkisen luottamuksen pettäminen. Noissakin tavoissa todennäköisesti tärkeämpää on saada kohde toimimaan halutusti omien periaatteidensa vastaisesti, kuin varsinaisesti murtaa/henkisesti rikkoa tätä.
-Mr.Inathu"
Jatkanpa hieman, ja nyt Mr.Inathun viestien pohjalta.
En puutu syvemmin enää tuon henkisen masokismin ilmenemiseen; ketjussa on monelta henkiseksi masokistiksi ilmottautuneelta oikein hyvää analyysiä aiheesta; sellaista jonka itsekin allekirjoitan.
Mutta hieman yleisemmin ensin.
Nostin, tarkoituksella, kaksi lainausta tuohon alkuun. Toinen on kysymys siitä onko henkistä masokismia, toinen pehmeiden keinojen käytöstä. Miksi näin? Siksi että:
Olen, vahvasti, sitä mieltä että sekä elämä, selviytyminen, että kyky arvottaa/arvostaa oma ja muiden elämä merkitykselliseksi perustuu kahteen voimaan: pelko ja rakkaus.
Nämä kaksi, tai jompi kumpi, joskus yhtäaikaa molemmat, löytyvät kaikkien tunteiden pinnan alta kun syvemmälle raaputetaan. Lopulta vaikka kuinka nimeämme negatiivisia tunteita erilaisin termein: viha, suru, häpeä, mustasukkaisuus(tässä on kyse tosin monen tunneviritelmän sotkusta), kauhu, agressio, ahdistus (tähän palaan vielä), ja positiivisia myös: ilo, rakkaus, onnellisuus, innostus, tyytyväisyys, niin näihin kahteen päädymme.
Ja tämän ymmärtäminen on oleellista ihmismielen dynamiikan ymmärtämiselle.
Ja välihuomautuksena Inathulle että kyllä henkiselläkin puolella operoimisella voidaan ihminen ajaa psykoosiin, ja usein juuri siellä se tapahtuukin.
Ensin toinen lainaus.
Itse en usko että ihmistä voi kontrolloimattomissa olosuhteissa murtaa välttämättä ollenkaan henkisin keinoin, ei edes pehmein sellaisin. Jotta ihmisen pään sisään oikeasti voisi päästä täytyy olla varmuus siitä ettei kukaan muu "operoi" asian kanssa, tai ettei ketään muuta ole saatavilla tilanteessa. Eli henkinen murtaminen vaatii olosuhteet joissa uhri ei ole kykenevä hakemaan apua tai ns. realiteettitestaamaan kokemuksiaan.
Yleensä parhain realiteettitestaus on ainakin yksi, mielellään useampi, toinen ihminen. Itse yleensä "käytän" paria uskottua ihmistä, jotka ihan oikeasti tuntevat minut. Syy on ihan yksinkertaisesti se että olen herkästi hypnotisoitavissa johtuen omasta ominaislaadustani ja tämän asian tiedostavana, ja siitä asiantuntijoiden kanssa keskustelleena, osaan odottaa sitä. Eli peilaan herkästi ja tunnollisesti tietynlaisissa tilanteissa uskottujeni kanssa.
Tähän liittyy myös se etten esim katsonut kauhua enkä väkivaltaa ennen kuin vasta yli parikymppisenä. En silloin tiennyt syytä mutta toimin vaistomaisesti itseäni suojellen. (Sittemmin kyllä ensimäinen avomieheni kipeän huumorintajun omaavana korjasi parhaansa mukaan asiantilaa ja näytti sekä kauhua että splätteriä että myöskin huonoa huumoria minulle ihan yleissivistävässä hengessä).
Toisin sanoen epäilen vahvasti mahdollisuutta saada kohde toimimaan omien periaatteidensa vastaisesti. Toinen asia on jos kohde muuttaa prosessissa periaatteitaan ja jos se onkin itseasiassa se tarkoitus.
Ja sitten ensimmäiseen hieman.
Kyllä ahdistus on tunteena henkistä kipua puhtaimmillaan. Jos fyysinen kipu; veitsen terävä viilto sisäreiteen, tuo satasella tähän hetkeen, niin kyllä näin käy myös ahdistuksen kanssa. Siis silloin kun ahdistus on totista totta ja täyttää koko pään ja kropan. Silloin ollaan ihan helvetisti tässä hetkessä ja tässä päässä ja tässä kropassa. Se, osaako tästä nauttia, ja onko kyseessä seksuaalinen nautinto onkin sitten toinen luku.
Ahdistus ja pelko oikein kovina nimittäin eivät estä ajattelemasta, päin vastoin; silloin vasta villiratsut korvien välissä laukkaavatkin, oikein lauma sellaisia tempoo joka suuntaan, yötä päivää.
Silloin myös tunteet, muut tunteet, katkeavat ja katoavat. On vain ahdistus. Ei ole iloa, ei rakkautta. Ei edes pienistä asioista ei edes lähimmistä ihmisistä. Kun ahdistus tulee ja vaatii kaiken ei ole tilaa millekään muulle.
Ja jos ahdistus jatkuu pitkään, kovana ja vaativana, ei lopulta ole merkitystä eikä arvoa millään muulla. Ei edes omalla elämällä. Silloin tullaan kohtaan jolloin kysytään mikä on elämän tarkoitus, merkitys. Ja onko sitä. Silloin on vain yksi ihminen joka voi antaa vastauksen ja se on se, joka itseltään asiaa kysyy ja jonka elämästä on kyse. En usko elämän itseisarvoisuuteen ulkoa määritellysti; vain itse voin antaa arvon ja merkityksen omalle elämälleni. Jos en siihen kykene, niin ihmisenä minulla on vapaus, ja oikeus, päättää elämäni.
En ikinä antaisi toiselle ihmiselle sellaista valtaa että hän voisi manipuloida ajatuksiani lopullisesti. Saattaisin leikkiä mielikuvaleikkejä mutta uskon/tiedän että kun tullaan tiettyyn pisteeseen jossa rakkaus kääntyy peloksi niin silloin, ainakin minussa, myötätunto kääntyy agressioksi, alistuvuus hallinnaksi, subius dominoinniksi.
Voisin vielä jatkaa eettiseltä kannalta rakkauden käyttämisestä manipulointiin mutta toisella kertaa siitä, ja ehkä toisessa ketjussakin.
-
Jatkanpa hieman, ja nyt Mr.Inathun viestien pohjalta.
En saanut aivan kiinni siitä, mitä odotit viestiisi vastauksena?
Olen samaa mieltä itse aika paljosta mitä kirjoitit ja edellisen tekstini jälkeen olen keskustellut itsekin useamman henkiseksi masokistiksi itsensä laskevan ihmisen kanssa ja laajentanut omaa näkemystäni.
Olet itsekin päätynyt siihen, että ahdistus on hyvin merkittävä tunne, joka liittyy henkiseen masokismiin. Joillekin ihmisille ahdistuksen tunteminen on leikkeihin kuuluva ja jopa odotettu osa. Itse en ole asiaa aikaisemmin osannut yhdistää kinky-leikkeihin, kun olen hakenut aina lähinnä positiivisia tunteita ja tuntemuksia, mutta aina sitä voi oppia lisää.
Itse olen aina mieltänyt ahdistuksen enemmänkin toimintaa ja tunteita rajoittavaksi tekijäksi, vähän kuin pelko, mutta kuitenkin erilaisena tuntemuksena. En ehkä varsinaisena tunteena. Nyt ymmärrettyäni, joidenkin ihmisten kokevan jopa sessioiden jälkeisen ahdistuksen toivotuksi osaksi leikkimistä, ilman itsetuhoisia ajatuksia ja tavoitteita, olen joutunut uudelleen järjestelemään omiakin ajatuksiani kinkyilyyn ja ihmismieleen.
Itse en jakaisin noin mustavalkoisesti ihmistä ohjaavia tunteita pelko-rakkausakselille, mutta muutoin olen samaa mieltä siitä, että kaiken alapuolella ihmistä ohjaavat tunteet tai niiden välttely, eli periaatteessa karkeasti stereotypioiden positiiviset tunteet ja niiden tavoittelu vs. negatiiviset tunteet ja niiden välttely.
Kinkystä mielenkiintoista tekee se, kuinka ihminen on valmis kokemaan hyvinkin negatiivisiksi miellettyjä tunteita ja kokemuksia, voidakseen saavuttaa tunnetilan, jota haluaa ja joka sekin voidaan yleisesti mieltää ei-toivotuksi tunnetilaksi. Kinkyilyssä myös korostuvat tilanteet, joissa tunteiden ja tuntemusten ketju, ennen todellisen tavoitteen saavuttamista, voi olla poikkeuksellisen pitkä ja monimuotoinen. Ehkä juuri siksi tämä onkin samalla niin kivaa ja toisaalta haastavaa, ajoittain jopa kuormittavaa...
Ja kyllä. Henkinen kuormittaminen voi aivan varmasti olla todennäköisempi syy psykoosiin kuin pelkkä fyysinen.
Ja KYLLÄ, rakkauden, elämänkatsomuksen, isänmaallisuuden tms. pehmeän ja positiivisella tavalla motivoivan tunteen käyttäminen toisen kontrollointiin pitäisi kyllä aina olla vähintään sisäisesti käytävän eettisen keskustelun takana... Toisaalta ihminen on aina käyttänyt näitä menetelmiä saadakseen tahtonsa läpi, oli se sitten mitä tahansa huomion hakemisesta itsemurhapommittajien aivopesemiseen.
-Mr.Inathu
-
Minä reittaan itseni aika hc-masokistiksi; rajat ovat kaukana ja kurottelen mielelläni niitä kohti. Kipu on huumetta, kipu on elämää ja kipu tuottaa suurinta mahdollista nautintoa.
En nauti hammaslääkärin tuottamasta kivusta, tai lääketieteellisistä kivuliaista toimenpiteistä, mutta masokismini auttaa minua sietämään niitä paremmin; uskon. Esimerkki: multa yritettiin muutama vuosi sitten ottaa selkäydinnäytettä, viisisenttisen neula puuduttamatta nikamien väliin. Kaksi lääkäriä yritti ottaa näytettä yli 60 kertaa, ja aikaa kului yli kolme tuntia: aina neula meni vikaan, osui verisuoneen tai muuta. Se sattui aivan silmittömästi. Olin likomärkä hiestä, kuolasin tyynylleni, tärisin. Jossain kohti nousin kuitenkin "kivun päälle" - se ei enää sattunut, minä lepäsin valtavan kivun keskellä ja oli tyyntä. Fyysisesti tämä varmaan selittyy endorfiini/adrenaliinimyrskyllä. (Ja sitten lopulta haettiin anestesialääkäri, joka otti näytteen yhdellä pistolla...)
Kipua minun on saatava aina lisää ja lisää.
Henkisellä puolella olen aika helposti lähi-ihmissuhteissani alistuva, mukautuva ja miellyttämisenhaluinen. Nuorempana tämä tuotti valtavasti ongelmia ja tosi epäterveitä ihmissuhteita; alkoholisteja ja mielenterveyskuntoutujia ja vaikka mitä kusipääpuolisoita.
Osana aikuiseksikasvamista olen käsitellyt tarvettani miellyttää ja alistua rakkaalleni niin, että teen sen nykyisin sessioissa. Samoin en enää etsiydy esimerkiksi väkivaltaisiin parisuhteisiin kokeakseni kipua vaan hakeudun sadistien seuraan. Parisuhteet tasavertaisina, sessiot ja seksi diktatuurissa - se on mulle hyvä tapa toimia.
Mulla masokismi ja alistumisenhalu kietoutuvat siis välttämättömäksi osaksi persoonallisuuttani, ja olen käynyt tosi pitkän tien osatakseni toteuttaa näitä tarpeita niin, ettei se ole itsetuhoista, kuluttavaa tai vahingollista vaan vitaalisuutta, energiaa ja mahtavia orgasmeja tuottavaa ;)
-
Kipua minun on saatava aina lisää ja lisää.
Henkisellä puolella olen aika helposti lähi-ihmissuhteissani alistuva, mukautuva ja miellyttämisenhaluinen. Nuorempana tämä tuotti valtavasti ongelmia ja tosi epäterveitä ihmissuhteita; alkoholisteja ja mielenterveyskuntoutujia ja vaikka mitä kusipääpuolisoita.
Osana aikuiseksikasvamista olen käsitellyt tarvettani miellyttää ja alistua rakkaalleni niin, että teen sen nykyisin sessioissa. Samoin en enää etsiydy esimerkiksi väkivaltaisiin parisuhteisiin kokeakseni kipua vaan hakeudun sadistien seuraan. Parisuhteet tasavertaisina, sessiot ja seksi diktatuurissa - se on mulle hyvä tapa toimia.
Mulla masokismi ja alistumisenhalu kietoutuvat siis välttämättömäksi osaksi persoonallisuuttani, ja olen käynyt tosi pitkän tien osatakseni toteuttaa näitä tarpeita niin, ettei se ole itsetuhoista, kuluttavaa tai vahingollista vaan vitaalisuutta, energiaa ja mahtavia orgasmeja tuottavaa ;)
Näitä omia kokemuksia ja tilanteita on kyllä mukava lukea. Kokee yhtäläisyyksiä, kuten tuo kiltteys ja miellyttämisenhalu ja että kuinka se voi johtaa ihan väärille urille elämässä,kunnes sitten herää ja tajuaa. Se voi viedä kyllä hemmetin pitkän aikaa.
Tästä myös tajuaa, että ite ei ole kovinkaan sankka masokisti, vaan kivun kestäminen ja sen loppuminen on se helpotus ja tyydytystä tuova. Ihan ykkösenä kuitenkin se, että Dominoiva nauttii esim. kivun tuottamisesta ja minä tietäisin sen. Menee kaiketi sinne submissiivisuuden puolelle enempi.
Mietin, että voisiko sitten joutua tilanteeseen, "missä mikään ei riitä" vaan jouduttaisiin ottamaan lähes hengiltä tai sitten niin että ne rajat yksinkertaisesti tulevat vaan vastaan sieto-ja kestokyvyssä..ja jos ei alistuva masokisti sitä ymmärrä jostain syystä, Dominoivan tulisi se ymmärtää..
-
ja jos ei alistuva masokisti sitä ymmärrä jostain syystä, Dominoivan tulisi se ymmärtää.
Siksipä juuri on tärkeää hakeutua tervejärkisten, aikuisten ja osaavien Herrojen ja Rouvien käsiin :love:
-
Jatkanpa hieman, ja nyt Mr.Inathun viestien pohjalta.
En saanut aivan kiinni siitä, mitä odotit viestiisi vastauksena?
......Itse en jakaisin noin mustavalkoisesti ihmistä ohjaavia tunteita pelko-rakkausakselille, mutta muutoin olen samaa mieltä siitä, että kaiken alapuolella ihmistä ohjaavat tunteet tai niiden välttely, eli periaatteessa karkeasti stereotypioiden positiiviset tunteet ja niiden tavoittelu vs. negatiiviset tunteet ja niiden välttely...........
Ja kyllä. Henkinen kuormittaminen voi aivan varmasti olla todennäköisempi syy psykoosiin kuin pelkkä fyysinen.
Ja KYLLÄ, rakkauden, elämänkatsomuksen, isänmaallisuuden tms. pehmeän ja positiivisella tavalla motivoivan tunteen käyttäminen toisen kontrollointiin pitäisi kyllä aina olla vähintään sisäisesti käytävän eettisen keskustelun takana... Toisaalta ihminen on aina käyttänyt näitä menetelmiä saadakseen tahtonsa läpi, oli se sitten mitä tahansa huomion hakemisesta itsemurhapommittajien aivopesemiseen.
-Mr.Inathu
Öööö, en odottanut mitään vastausta :).
Tekstini oli tarkoitettu alustukseksi toiselle, jonka postaamisen kuitenkin dissasin, ehkä lähinnä syystä; too much information...ja näin ollen tuo aloitus jäi erityisen seikkaperäiseksi, mutten jakasanut vaivautua sitä sen enempää selventämään...kiitos kuitenkin kirjoituksestasi :)
En jaa, tai koe jakavani kovin mustavalkoisesti; rakkauteen ja pelkoon -tämänkin ilmaisin ilmeisesen epäselvästi aiemmin. Nyt tarvitsisin kynää ja paperia koska tämä olisi oikeastaan helpompi, niinkuin useat asiat ovat, piirtää kuin kirjoittaa, mutta....
Tarkoitin että koska olemme sosiaalisia ja kognitiivisia olentoja niin tarvitsemme kielen elääksemme/voidaksemme elää yhteisten jaettujen merkitysten muodostamassa mielikuvatodellisuudessa.
Tunneterminologiamme jaan siis käsitteisiin rakkaus ja pelko. Nämä ovat jollainlailla akselin ääripäät, siihen väliin menee sitten muut tunnetermit.
Tämä ei tarkoita sitä että ihminen tunneskaalassaan liikkuu yksittäisellä pisteellä tuolla akselilla vaan ihmisellä on kyky olla jopa yhtäaikaa ääripäissä, ja monessa kohtaa siinä välissäkin. Ihmisen mieli on hyvin kompleksinen juttu.
Mutta, käytetään nyt sitten vaikka prosenttilukuja kuvaamaan, kun jokin yksittäinen (puhdas?) tunne lähestyy sataa prossaa ihmisen tajunnassa niin ihminen on yhä selkeämmin jommassa kummassa akselin päässä.
Ja sinne laitan nuo kaksi tunnetta. Tästä "mustavalkoinen kaksijakoisuus".
Siitä en tosin ole päässyt selvyyteen onko ahdistus oikeastaan synonyymi äärimmäiselle (henkiselle?) pelolle(,joka kyllä myös mielestäni on erittäin paljon elämää estävää, ja nimenomaan sitä). Mutta tämä nyt on semiotiikkaa, tunteet ovat usein hyvin fyysisiä sinänsä ja tälle sanalliselle saivartelulle ei tulisi antaa liian suurta painoarvoa.
Tuosta psykoosista sitten vielä hieman.
Siis siinähän on kyse aistiharhoista, eli juuri henkisestä puolesta, fyysiseen puoleen liitän enemminkin sitten jonkinlaisen katatonian (joka toki voi liittyä psykoottisiin tiloihin).
Psykoottiset tilat taas, yleensä, mielensairauksiin. Ja niissä juuri todellisuuden hämärtymiseen. Esim vaikka skitsofreniaan. Tai sitten kemia voi aiheuttaa, tietenkin, todellisuuden hämärtymistä ja harhaisuutta. Tai jokin elimellinenkin juttu.
Mutta ei siitä sen enempää, itseleni ongelma, jos/kun sellaisia tilanteita on tullut vastaan, on ollut aika lailla päinvastainen ja kokemukseni psykoosista on heikonlainen; minulle todellisuus on yleensä ollut liiankin todellista ja oikeata ja kykyni tunnistaa sitä liiankin herkkä. Eli vähän niin kuin että maailmasta ja todellisuudesta tulee liiankin terävä ja tarkka ja näen paremmin kuin useimmat muut. Näinhän on muuten myös yleensä masentuneiden kanssa; he vain hiffaavat paremmin mitä maailma oikeasti on kuin positiivisissa fiiliksissä (harhoissa) porskuttavat kanssaeläjänsä.
Ja tuosta viimeisestä lainaamastani kappaleestasi oli tarkoitukseni hieman kirjailla johonkin kohtaan, jos/kun olisi mielentila ja aikaa, mutta ainakin toistaiseksi saa olla :)