BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: catzkiss - 05.07.2011, 16:26
-
Ja ne jotka vaniljasuhteessa ovat kertoneet, miten teille on käynyt?
Muistaakseni tästä aiheesta oli leikkikehässä joskus joku ketju, täältä en pikaisen etsinnän perusteella löytänyt. Linkittäkää joku pliis, jos aiheesta on jo keskusteltu.
Mieheni, joka on erittäin "estollinen vanilja", kanssa on suhteessamme väkisinkin yhteentörmäyksiä halujemme kanssa. Mies on erittäin tyytyväinen ja taivaissa kaikesta seksistä mitä keskenämme teemme, tosin häntä joutuu aika pienin askelin opstamaan seksin suhteen, jotta asiat ja kokemukset pysyvät hänen ajatusmaailmansa käsityskyvyn sisällä.
Kun toin itselleni lelut mukaan mieheni ja minun väliseen seksiin, mustasukkaisuus oli aikamoista. Nyt mies on onneksi jo tajunnut, että niistä on kuitenkin ehkä enemmän hyötyä kuin haittaa.
Mutta... minä haluaisin niin paljon enemmän, ja mies aavistaa sen. Olemm puhuneet haluistamme, mutta ainakin minulla on haluja ja tarpeita, joita en edes halua jakaa tai vaatia mieheltäni. Ajattelenko asioista jotenkin väärin? Onko vika minun tarpeissani ja haluissani, vai minussa, jos en pysty jakamaan niitä kaikkia mieheni kanssa?
Kunnioitan kuitenkin miestäni sen verran, että minusta on väärin vaatia mieheltäni jotain sellaista, josta keskustelujen kautta olen oppinut huomaamaan, että mieheni luonne ja halut eivät riitä.
Väistämässä kuitenkin arjessa tulee esiin juttuja, jolloin en tiedä, miten asiat esittäisin. Konkreettisena esimerkkinä vaikkapa netissä selattujen kinkysivujen esiin pompsahtaminen miehen selatessa nettiä.....
Miten muut ovat tehneet? Onko kukaan heittänyt halujaan toisen eteen tietäen, että toinen on niistä tarpeista ja siitä maailmasta ihan pihalla?
Käytännön kokemuksia ja seuraamuksia vastaavanlaisista tilanteista mielelläni lukisin.
-
Minä olen se viimeinen ihminen antamaan ihmissuhdeneuvoja, mutta omia kokemuksia voin kai yrittää vähän raottaa.
Minulla ei ole tullut vastaan sellaista tilannetta, että pitkä ihmissuhde olisi ollut valmiina olemassa ennen kuin tuon asian esille. Olen lähinnä yrittänyt vihjailla (erittäin suoraankin) tuosta puolesta jo paljon ennen seurusteluvaihetta, jotta se ei missään nimessä tulisi toiselle osapuolelle yllätyksenä. Omalla kohdalla kun se tuntuu olevan se tehokkain leikkuri karsimaan mahdollisia kumppaneita. Välillä on kuitenkin käynyt niin, että on löytynyt henkilö. jolla on ollut mielenkiintoa jonkin verran, mutta ei läheskään samalla skaalalla kuin itsellä. BDSM-puoleni on ollut aina melko suurena syynä siinä vaiheessa kun suhde on päättynyt.
Vaikka toisella on kiinnostusta kokeilla jotain, ei se tarkoita sitä, että hän nauttisi läheskään yhtä paljon niistä asioista. Olen saattanut itse tehdä myös sen virheen, että en ole antanut tarpeeksi aikaa totutella ajatukseen ja ollut riittävän kärsivällinen asian suhteen. Tilanne on varmasti ollut outo toiselle ja vaatinut paljon pohdintaa.
Vastaavasti on käynyt niin, että minä en ole ollut valmis kaikkiin asioihin, mitkä toista kiinnostavat, vaikka hirvittävän kokeilunhaluinen olenkin itse. Samalla tavalla sitä joutuu "vaniljaisemmankin" henkilön kanssa etsimään se yhteinen osa-alue, josta molemmat nauttivat, niin kuin joutuu tekemään täysiverisessä BDSM-suhtessakin. Tyytyväisyys on kuitenkin vain lopulta kiinni siitä, onko se yhteinen alue molemmille tarpeeksi.
Kuulostaa siltä, että sinulla on ainakin tuo kärsivällisyyspuoli kunnossa ja olet onnistunut etenemään asian kanssa riittävän hitaasti. Kun puhuminenkin onnistuu (vaikka ei aivan kaikesta), niin asiathan ovat hyvällä mallilla. Hurjimpien fantasioiden kertomisella voisi kuitenkin saada helposti sen väärinkäsityksen, että ne ovat jotain mitä pitäisi lähteä toteuttamaan, vaikka se ei olisikaan tarkoitus.
Suhteidensa kanssa aika hyvin epäonnistuneen vinkki tässä on se, että on mielestäni tärkeää keskustella asioista, mutta on hyvä olla varovainen sen suhteen, mitkä ajatukset ovat tarkoitettu toteutettaviksi ja mitä ei. Jos tiedät, että miehesi ei halua/pysty lähtemään johonkin mukaan, siitä tuskin kannattaa aiheuttaa lisäpaineitakaan. Toisaalta, jos nämä tulevat puheeksi, niin niiden käsittelykin varmasti vaatii enemmän aikaa ja voi olla järkevämpi tuoda niitä esille vähän kerrallaan kuin säikäyttää kerralla kunnolla.
Varmaan kinkysivujenkin näkymisestä pääsee aika hyvin kuiville, jos osaa suhtautua siihen itse oikein, eikä lähde turhaa häpeilemään ja peittelemään. Voi kai sitä kertoa, että siellä on sulle kaikkea kivaa tarjolla tai miksi ikinä näillä vierailetkin :) Jos kiinnostus herää, niin sehän on sitten yksi mahdollisuus valaista lisää asiaa, että mistä on oikein kyse. Jos ei kiinnosta, on toisen helppo sivuuttaa ne myös jatkossa.
Nauttikaa ainakin niistä asioista, mistä molemmat pitävät ja voihan sitä kokeilla kepillä jäätä aina välillä jonkun uuden asian suhteen. Eihän sitä tiedä mistä kaikesta pitää ennen kuin on vähän päässyt maistelemaan. :)
-
Kokemusta on kyllä.
Olin reilut viisi vuotta suhteessa vaniljamieheen ja mies oli onnellisen tietämätön kinky-puolestani, vaikka jotain aavistelikin. Mies oli täysin vanilja, mutta kun oli yhteinen pieni lapsi ,niin eroaminen ei ihan ensimmäiseksi tullut mieleen, ja kai sitä itsekin yritti kätkeä kinkyt taipumuksensa taka-alalle. Yritin myös huonolla menestyksellä saada miestä kiinnostumaan tuhmuuksista. Lopulta tilanteesta tuli kestämätön.
Kerroin miehelle taipumuksistani ja annoin vaihtoehdoiksi joko eron tai luvan saada harjoittaa kinkyyksiä muiden kanssa.
Lopputulos: katkera ja suuttunut ex-mies joka ei halua olla enää kanssani missään tekemisissä. Lapseen liittyvät asiat hoituvat mutta muuten ex-mies ei juuri edes enää puhu meikäläiselle.
Eropäätös oli kuitenkin helpottava, voin vihdoin olla oma itseni.
-
Hitaasti ja kärsivällisesti hyvä tulee. Yleensä nälkä kasvaa syödessä joten luulisin että jos jatkatte rauhassa yhdessä haluista keskustelua niin kumppani suostuu ja haluaakin ajan myötä kokeilla enemmän uusia kinky juttuja. Ei kannata heittää tosiaan kerralla naamalle kaikkia haluja ja fantasioita, saattaa järkyttääkkin. Jollain kevyellä sidonta tai kahlitsemis leikillä voi olla hyvä aloittaa jos toinen on aivan ulalla kaikesta. Sinussa ei ole vikaa, eikä hänessä jos koet että et kaikkea hänen kanssaan halua jakaa. Kaikkea ei ole pakko kokeilla kumppanin kanssa ja jotkut fantasiat on hyvä pitää itsellään.
Olen vanilija kumppaneita suostutellut moneen mukaan, ja miehet lähtevät kai helpostkkin jos tekee myönnytyksiä kunnolla heidän suuntaansa myöskin, näin ainakin minulla. Kuitenkin omat suhteeni ovat kaatuneet, joten en ole ehkä paras neuvomaan tässä. Kuitenkin uskoisin että jos kaikki muut asiat ovat kunnossa, seksin saa kuntoon ja molempia miellyttävälle tasolle kärsivällisesti puhumalla ja tekemällä aktiivisesti yhdessä. Itselläni ainakin omat halut ei aikoinaan ollut läheskään samalla tasolla kun nyt, ja asiat jotka ennen vähän kauhistuttivat ovat ihan peruskauraa tänä päivänä. Lisäksi mielihalut muuttuu ja kehittyy, se on käsittääkseni myös aivan normaalia :). Asioita pitää saada rauhassa ajatella ja tehdä, toista painostamatta. Jos miehesi ei ole kiinnostunut yirttämisenkään jälkeen samoista asioista kuin sinä, kannattaa puntaroida onko se asia josta olet valmis tinkimään vai ei.
Jos pelkäät että miehesi selaa nettihistoriaasi niin suosittelen että opettelet tyhjentämään selainhistorian niin ei ainakaan miehen silmille mitkään ihan extreme hommat hyppää järkyttämään. Yksi hyvä tapa tutustuttaa kumppania uusiin juttuihin on kyllä mennä yhdessä sinne nettiin etsimään informaatiota asiasta joka ilmoitat kiinnostaa sinua. Olen näin tehnyt itsekkin ja samalla sivuihin tutustuessa vähän esittänyt itse tietämätöntä mutta kiinnostunutta, vaikka sivut todellisuudessa olivat todella tuttuja :D. Samalla voi hieman tarkkailla toisen reaktioita asioihin mitä siellä netissä tulee vastaan ilman että tarvii niitä omia fantasioita alkaa heti kertomaan.
Toivottavasti jotain apua tästä aika sekavasta kirjoituksesta.
-
Omalta osaltani toin asian esiin heti suhteen alussa. Kerroin avoimesti, ja luetutin kumppanilleni Different Loving -kirjaa. Hän lähti varauksella mukaan, seksi oli ollut D/s -maustettua jo ennen tätä. En tiedä mikä meni vinoon, olin nuori ja kokematon... Loppujen lopuksi hän ei halunnutkaan enää kinkyillä. Pysyttiin yhdessä; nuorena ja naivina kuvittelin, että rakkaus kestää kaiken.
Kymmenisen vuotta myöhemmin muut asiat suhteessa toimii, mutta seksielämä on kaikkea muuta kuin toimivaa. Rakastan kumppaniani, kommunikaatio toimii, perhe-elämä (lapset on) pelaa. Mutten osannut elää ilman, että ilmaisen tätä puolta itsessäni.
Kumppanini sanoo, että "ehkä joskus häntä vielä kiinnostaa". Yritin kauan löytää yhteistä linjaa seksielämälle, mutta lopulta kai vuosien jälkeen en enää jaksa yrittää? (Yhdessä terapiaankin pyysin, mutta hän ei suostu.) Tavallaan uskon, että hän oikeastaan tietää leikeistäni, mutta ei halua antaa kuin "hiljaista hyväksyntää". Lasten tähden en halua tilannetta muuttaa toistaiseksi, mutta on vaikeata sanoa missä olen kun ollaan menty seuraavat kymmenen vuotta eteenpäin.
Tarinan opetus? Itse luulen, että kinkiys, kuten homous, ei ole asia jota päättää itse. Jollain asteella se on geeneissä tai muuten syvällä aikaisissa kokemuksissa. Minulla on liian monta tuttua jotka jo hyvin nuorena fantasioivat alistumisesta ja/tai alistamisesta jotta se homma minusta olisi puhtaasti opittua. En usko, että vaniljaa saa muutettua kinkyksi sen enempää kuin homoa heteroksi. Joko sille asialle on ihmisessä jonkinlainen luontainen taipumus, tai ei...
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei hyvä kumppani voisi tehdä asioita jotka eivät kiihota häntä ihan vain siksi, että rakastaa omaa partneria. Mutta ne tapaukset lienee suhteellisen harvassa...
-
No minun vaimolleni taipumukseni paljastuivat noin 15 vuotta sitten ... se oli oikeastaan liikaa jo silloin, mutta asiasta puhuttiin ja se jäi pimentoon ... vuodet vierivät ja nyt asun yksin. Siitä alkoi sen suhteen hidas mutta vääjäämätön alamäki.
-
Ei ole helppoa ei...kertominen siis. Jossain kohtaa tämän piiiitkän elämän vaiheessa olin olosuhteiden pakosta kaapissa vuosia. Sieltä kun viimein pääsin ja seuraavalle kumppanille kerroin taipumuksista, tuli vastaan naureskelua ja vähättelyä. Sitä seuraava totesi asiasta kuullessaan, että ota tai jätä. Arvaatte, kumman tein koska täällä olen kommentoimassa.
Omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, että jos joskus vielä alan ns. parisuhteeseen (mikä puistattava sana), paras kumppani on toinen kinky. Siksi paljon on omaa (ja vaniljamiestenkin) päätä tullut seinään hakattua :(
-
Kumppanini sanoo, että "ehkä joskus häntä vielä kiinnostaa". Yritin kauan löytää yhteistä linjaa seksielämälle, mutta lopulta kai vuosien jälkeen en enää jaksa yrittää? (Yhdessä terapiaankin pyysin, mutta hän ei suostu.) Tavallaan uskon, että hän oikeastaan tietää leikeistäni, mutta ei halua antaa kuin "hiljaista hyväksyntää".
Moni roikuu löysässä hirressä toivoen että joskus koittaa se päivä jolloin toista alkaisi kiinnostaa.. Toisaalta se jos toinen antaa hiljaisen hyväksynnän etsiä tarpeiden tyydytys muualta lohduttaa. Mutta helpointa olisi tietysti jos se hyväksyntä olisi enemmänkin kuin vain hiljaista laatua..
Muita emme voi muuttaa. Itse emme ehkä halua muuttua, joten elämä on elettävä näillä korteilla jotka on satuttu jakamaan.. Tai pistettävä pakka uusiksi..
-
Omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, että jos joskus vielä alan ns. parisuhteeseen (mikä puistattava sana), paras kumppani on toinen kinky.
Jos haluat elää itseäsi kieltämättä ja toimivassa liitossa, niin tuo on oikea johtopäätös. Toista on vaikea muuttaa ja itseään mahdoton.
-
Tätä kun lukee, vähän kyllä pelottaa. Että entä jos se oma lopullinen kumppani (jos sellainen tulee, ja kai sellainen lopulta tulee, ainakin jonkinlainen ja ainakin joskus?) ei mahdollistakaan mulle tämän puolen toteuttamista itsessäni. En minä osaisi tehdä mitään salassa, en ehkä luvan kanssakaan muiden kanssa. Pitäisikö varmuuden vuoksi deittailla vain kinkyjä? Ja olla sen vuoksi ehkä yksin? Kumpi on pahempi, se ettei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vai se, ettei saa parisuhteen muita asioita?
En tiedä onko tämä nuoruuden ehdottomuutta (enkä niinkään tarkoita vuosiani, vaan kinkytuoreutta), mutta tiedän, että minulle ei riitä, että toinen tekee juttuja siksi, että minä niistä tykkään. Olen ollut huomaavinani, että muille tämä ei ole niin kynnyskysymys. Onko näin? Ollaanko siellä tyytyväisiä, että toinen tekee vain siksi, että sinä haluat tai pyydät?
Ehkä minäkin muutun. Ehkä joskus voin toteuttaa kinkypuoltani ja muita tarpeitani eri ihmisten kanssa. Ehkä joskus sillä ei ole enää väliä, mitä toinen ajattelee kun tekee, kunhan tekee. Ehkä sitä on vielä niin idealistinen :)
-
Tätä kun lukee, vähän kyllä pelottaa. Että entä jos se oma lopullinen kumppani (jos sellainen tulee, ja kai sellainen lopulta tulee, ainakin jonkinlainen ja ainakin joskus?) ei mahdollistakaan mulle tämän puolen toteuttamista itsessäni. En minä osaisi tehdä mitään salassa, en ehkä luvan kanssakaan muiden kanssa. Pitäisikö varmuuden vuoksi deittailla vain kinkyjä? Ja olla sen vuoksi ehkä yksin? Kumpi on pahempi, se ettei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vai se, ettei saa parisuhteen muita asioita?
Mäkin kuvittelin piiitkään, että osaan elää ilman tätä ja etten pystyisi tekemään jotain salassa. Mutta väärässä olin. Jos olisi vain minä ja kumppanini tilanne olisi toinen, mutta kun lapsia on mukana yhtälössä ja rakkautta löytyy kaikesta huolimatta näen salassa toteutetut leikit parhaana vaihtoehtona toistaiseksi. Jokainen täytyy tosiaan itse päättää mikä on omalla kohdalla on järkevin ratkaisi, mutta sen sanon, että tukahdutettujen halujen kanssa ei kannata elää... Itse olen ainakin nykyään iloisempi ja vähemmän stressaantunut sen jälkeen, kun annoin itselleni lupaa leikkiä.
-
Tätä kun lukee, vähän kyllä pelottaa. Että entä jos se oma lopullinen kumppani (jos sellainen tulee, ja kai sellainen lopulta tulee, ainakin jonkinlainen ja ainakin joskus?) ei mahdollistakaan mulle tämän puolen toteuttamista itsessäni. En minä osaisi tehdä mitään salassa, en ehkä luvan kanssakaan muiden kanssa. Pitäisikö varmuuden vuoksi deittailla vain kinkyjä? Ja olla sen vuoksi ehkä yksin? Kumpi on pahempi, se ettei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vai se, ettei saa parisuhteen muita asioita?
Mäkin kuvittelin piiitkään, että osaan elää ilman tätä. Mutta en. Jos olisi vain minä ja kumppanini tilanne olisi toinen, mutta kun lapsia on mukana yhtälössä ja rakkautta löytyy kaikesta huolimatta näen salassa toteutetut leikit parhaana vaihtoehtona toistaiseksi. Jokainen täytyy tosiaan itse päättää mikä on omalla kohdalla on järkevin ratkaisi, mutta sen sanon, että tukahdutettujen halujen kanssa ei kannata elää... Itse olen ainakin nykyään iloisempi ja vähemmän stressaantunut sen jälkeen, kun annoin itselleni lupaa leikkiä.
Mä ajattelin vain yrittää olla rakastumatta vaniljaan :)
-
Mä ajattelin vain yrittää olla rakastumatta vaniljaan :)
Rakastumisesta ei voi päättää, mutta aina voi päätää olla viemättä suhdetta liian pitkälle jos jokin asia selvästi voi muodostua isoksi ongelmaksi. :)
-
Mä ajattelin vain yrittää olla rakastumatta vaniljaan :)
Rakastumisesta ei voi päättää, mutta aina voi päätää olla viemättä suhdetta liian pitkälle jos jokin asia selvästi voi muodostua isoksi ongelmaksi. :)
Ei voi, ei. Onneksi mulla alkaa näissä asioissa olla jo ihan saatanallinen määrä itsekuria. Karkuun vaan, heti ja lujaa, jos vähänkin rakastuttaa :)
-
En tiedä onko tämä nuoruuden ehdottomuutta (enkä niinkään tarkoita vuosiani, vaan kinkytuoreutta), mutta tiedän, että minulle ei riitä, että toinen tekee juttuja siksi, että minä niistä tykkään. Olen ollut huomaavinani, että muille tämä ei ole niin kynnyskysymys. Onko näin? Ollaanko siellä tyytyväisiä, että toinen tekee vain siksi, että sinä haluat tai pyydät?
Itse en usko, että kukaan lähtee toisen vuoksi tekemään asioita kovin pitkään, joista ei nauti, eikä pidä oikeana. Ja miten siitä voi paljoa nauttia itsekään, jos toinen ei nauti. Kyllä toisen pitää olla siinä mukana sen vuoksi, että sitä itsekin kaipaa. Ei minä tiedä, miten se voisi muuten toimia aivan oikeasti.
-
Pitäisikö varmuuden vuoksi deittailla vain kinkyjä? Ja olla sen vuoksi ehkä yksin? Kumpi on pahempi, se ettei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vai se, ettei saa parisuhteen muita asioita?
Kunhan vaan löytyy riittävästi kinkyjä, joita deittailla niin ei tarvitse olla yksin ;D
Mut joo: siellä kaapissa olleena ja sittemmin jääräpäiden kanssa taistelleena totean, että mieluummin virallisesti yksin eli ilman sitä "parisuhdetta" kuin tuhlaamassa elämäänsä - ja kykyjään - tylsässä vaniljaseurassa.
Juu, tiedän ettei dominoivilla naisilla taida olla puutetta noista deittailtavista - ja hyvä niin :P
-
En tiedä onko tämä nuoruuden ehdottomuutta (enkä niinkään tarkoita vuosiani, vaan kinkytuoreutta), mutta tiedän, että minulle ei riitä, että toinen tekee juttuja siksi, että minä niistä tykkään. Olen ollut huomaavinani, että muille tämä ei ole niin kynnyskysymys. Onko näin? Ollaanko siellä tyytyväisiä, että toinen tekee vain siksi, että sinä haluat tai pyydät?
Itse en usko, että kukaan lähtee toisen vuoksi tekemään asioita kovin pitkään, joista ei nauti, eikä pidä oikeana. Ja miten siitä voi paljoa nauttia itsekään, jos toinen ei nauti. Kyllä toisen pitää olla siinä mukana sen vuoksi, että sitä itsekin kaipaa. Ei minä tiedä, miten se voisi muuten toimia aivan oikeasti.
Tuo ei kyllä ole totta. Ihmistyyppi, joka saa nautintonsa siitä, että toinen nauttii, lähtee kyllä, ja kyllä se voi toimia. :)
-
En tiedä onko tämä nuoruuden ehdottomuutta (enkä niinkään tarkoita vuosiani, vaan kinkytuoreutta), mutta tiedän, että minulle ei riitä, että toinen tekee juttuja siksi, että minä niistä tykkään. Olen ollut huomaavinani, että muille tämä ei ole niin kynnyskysymys. Onko näin? Ollaanko siellä tyytyväisiä, että toinen tekee vain siksi, että sinä haluat tai pyydät?
Itse en usko, että kukaan lähtee toisen vuoksi tekemään asioita kovin pitkään, joista ei nauti, eikä pidä oikeana. Ja miten siitä voi paljoa nauttia itsekään, jos toinen ei nauti. Kyllä toisen pitää olla siinä mukana sen vuoksi, että sitä itsekin kaipaa. Ei minä tiedä, miten se voisi muuten toimia aivan oikeasti.
Tuo ei kyllä ole totta. Ihmistyyppi, joka saa nautintonsa siitä, että toinen nauttii, lähtee kyllä, ja kyllä se voi toimia. :)
No mutta sittenhän tämä ihmistyyppi saa nautintonsa :D Tämä menee pilkunviilaukseksi ja ymmärrän kyllä täysin mitä tarkoitat :)
-
En tiedä onko tämä nuoruuden ehdottomuutta (enkä niinkään tarkoita vuosiani, vaan kinkytuoreutta), mutta tiedän, että minulle ei riitä, että toinen tekee juttuja siksi, että minä niistä tykkään. Olen ollut huomaavinani, että muille tämä ei ole niin kynnyskysymys. Onko näin? Ollaanko siellä tyytyväisiä, että toinen tekee vain siksi, että sinä haluat tai pyydät?
Itse en usko, että kukaan lähtee toisen vuoksi tekemään asioita kovin pitkään, joista ei nauti, eikä pidä oikeana. Ja miten siitä voi paljoa nauttia itsekään, jos toinen ei nauti. Kyllä toisen pitää olla siinä mukana sen vuoksi, että sitä itsekin kaipaa. Ei minä tiedä, miten se voisi muuten toimia aivan oikeasti.
Tuo ei kyllä ole totta. Ihmistyyppi, joka saa nautintonsa siitä, että toinen nauttii, lähtee kyllä, ja kyllä se voi toimia. :)
No mutta sittenhän tämä ihmistyyppi saa nautintonsa :D Tämä menee pilkunviilaukseksi ja ymmärrän kyllä täysin mitä tarkoitat :)
Niin SAAKIN! :D Mutta väärästä lähteestä! Ei sen kuulu nauttia siitä mitä se tekee mulle, vaan siitä mitä se tekee mulle...eiku... :D
-
Hitaasti ja kärsivällisesti hyvä tulee.
Tähän hokemaan minäkin uskoin liki 25 vuotta exäni taivuttelun kanssa. Alkuun se toimi hyvin mutta valitettavasti raja tuli vastaan melko kesyissä leikeissä ja sen jälkeen kehitystä ei ollut vaikka kuinka yritin edetä varovaisen hienotunteisesti ja painostamatta. Tästä tuli samalla exän pervokehityksen kulminaatiopiste, jonka jälkeen hän taantui nopeasti täysvaniljaksi. Lopulta exä ilmoitti, että hänen puolestaan olen vapaa toteuttamaan itseäni muiden kanssa.
Nykyisin asustelen yhdessä toisen perwon kanssa ja voin todeta ratkaisun olleen kohdallani oikea vaikka päätöstä tehdessäni vietin monet unettomat yöt pohtiessani mitä todella haluan elämältäni ja mitkä ovat päätösteni vaikutukset kanssaihmisiini.
Parasta elämässä toisen perwon kanssa on se, että tuntee itsensä hyväksytyksi ja halutuksi omine erikoisine taipumuksineen. Enää ei ole freak-leimaa otsassa polttamassa - vain punaiset piiska-juovat pakaroilla ja narujen hiertämät raajoissa :))
-
Pervon ja vanilian suhde ei toimi ikinä. Ihmisen syvintä olemusta, perus persoonallisuutta ei voi muuttaa, pervosta vaniliaksi tai päin
vastoin. Sitä voi yrittää joustaa puolin ja toisin mutta koska kumpikaan ei päse toteuttamaan itseään, pervo pervoilemaan ja vanilia
kokemaan syvää vaalenpunaista rakkauta niin suhde näivettyy väkisin vääntämiseksi. Kannattaa puhaltaa peli poikki jo hyvissä ajoin ennen
sitä.
Jos nyt saisin hypätä puoli elämää taakse päin ja aloittaa siintä uudelleen niin oksentaisin pääni sisällön kaikkine pervouksineen ja
vaalean punaisine ajatuksineen kumppain tarkasteltavaksi ihan alku vaiheessa.
Niin siinä voi sitten tehdä päätöksen että lähdetäänkö meille, teille vako mahdollisesti eriteille.
-
Suoraan asiaan uuden ihmisen kanssa! Heti!
Vaihtoehdot ovat potentiaaliselle kumppanille(ni) mustavalkoisesti: a) olet kinky b) olet utelias vanilja joka hyväksyy piirteeni ja olet valmis kokeilemaan juttuja, ja jos se ei sinua sytytä, niin sallit minun kuitenkin toteuttaa piirteitäni. Toi b-vaihtoehto vaatii erittäin avoimen suhteen, jättiluottamuksen ja ei-yhtään-mustasukkaisen luonteen. Eli on jo valmiiksi HYVIN epärealistinen! Vaihtoehto c) hommaan koiran lämmittämään petiä, elän sinkkuna ja teen ihan mitä lystään kellekään tilivelvollisena.
Empiiristen deittailututkimusten perusteella vaniljat yleensä kaikkoavat. Tosin eipähän ole tullut vastaan edes muullakaan tavoin "kolahtavaa" tyyppiä. Pari kertaa tyyppi on tokaissut just jotain "vau, sä ootkin oikea miesten unelma...voin mä sua läpsiikin :o" En edes yritä olla kovin hienovarainen asian suhteen. Annan toki aikaa pureskella kuulemaansa.
Keskustelun voi aloittaa puhelemalla ns. avoimen suhteen kaipuusta, siitä nokkelasti sellaiseen seksuaaliseen avoimuuteen, kysytään suoraan tietääkö toinen mitään BDSM:n (heille sadomasokismi on helpommin tajuttavissa, kuin kirjainten BD tai kinky merkitys). Ennakkoluulojen oikaiseminen on sitten juttu erikseen. Useimmiten heillä on TÄYSIN väärä kuva hommasta :(
Sum summarum. Älä ota vaniljaa. Älä ota kinkiä, jonka kanssa ei muuten myös synkkaa. Tee omat valintasi ja kompromissit, mutta älä valehtele itsellesi.
P.s En minä jokaisen deitin kohdalla näitä juttuja edes vaivaudu kertomaan, kun tasan tietää ettei tyyppi muutoinkaan ole oikea. Toisaalta, tämä kertomispuoli on loistava tapa karkottaa epämieluisa tyyppi. ;D
-
Kumpi on pahempi, se ettei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vai se, ettei saa parisuhteen muita asioita?
Tuopa onkin perustava laatua kysymys. Olen tyytyväinen, että kuitenkin ehdin (ennen heräämistä) harrastaa myös niitä normaaleja parisuhteita. Joissa oli omat onnensa ja ongelmansa. Mutta pois en niitäkään aikoja antaisi. Oikeastaan harmittava, että silloin aikanaan ei tullut kokeiltuksi enemmänkin erään pitkäaikaisen kumppanin kanssa. Minä vaan en tiennyt mitä olisin halunnut (mutta kaikkea enemmän...) ja todennäköisesti ei hänkään. Mutta tuskin ennakkoluuloihin olisimme kompastuneet.
Henkinen yksinäisyys ei ole kiva asia. Vaikka deittailisikin päivät pääksytysten muita sm-ihmisiä ja harrastaisi mielin määrin just sitä mistä tykkää. Ja hankkii koiran :).
Mutta toisaalta, muistan kyllä senkin, kuin yksin olin viimeisessä vaniljasuhteessani.
Suo siellä, vetelä täällä.
-
Minun mielestäni asian esilletuomiseen ja sen onnistumiseen vaikuttaa myös se oma suuntautuminen. Jos etsii itselleen alistajaa, mahtaa olla vaikea pala saada epäluuloisesta vaniljasta sellainen. Jos auktoriteetti ja halu hallita toista puuttuu, minkäs teet?
Minä tappelin aikanani pirusti vastaan, kun käsitin, (virheellisesti) että minusta yritetään leipoa suhteen yksinoikeutettua pomoa. Kovan pään seinään lyömisen jälkeen havaittiin, että meillä juttu toimii vain, kun unohdetaan varsinainen valta-asetelma ja keskitytään tekemiseen. Kyllä minäkin voin köyttää, piiskata, raapia sun muuta, kunhan unohdamme keinotekoiselta tuntuvat asetelmat.
Kannattaa antaa sen vaniljan katsoa asioita molemmista näkökulmista. Mulla olisi jäänyt homma tyystin toteuttamatta jo ihan siksi, etten olisi _yhtään_ tiennyt, mitä mun pitäisi tehdä. Ja koska inhoan munaamista, en olisi edes yrittänyt, vaikka olisin lukenut sata opaskirjaa. Kumppanin lähestymistapa oli huomattavan ovela: pääsin itse erittäin varovaisten kokeilujen kohteeksi. Pääsin näkemään ja kokemaan, miten esim. sidottuna oleminen vaikuttaa fiiliksiin. Samalla näin, miten on tarkoitus toimia.
Vaniljan kinkyilyhalujen herättäminen ei sekään tietysti ole varma avain onneen, meillä meni muutaman vuoden mukavasti, sitten oli useamman vuoden vaikea aika joka toivottavasti alkaa olla kokonaan läpi kahlattu. Sitten kasvoi perhekoko, joten emme juurikaan pääse kokeilemaan, missäpäin karttaa olemme nyt. Ja lisäksi olen havainnut, että mulla on paljon aiempaa vahvempi käsitys siitä, mikä on kivaa ja mikä ei, joten meillä on vielä palaverin paikka. Nostan hattua teille, joka olette uskaltaneet jutustella näistä vaniljoiden kanssa, minulla kun on vaikeaa jo, kun pitäisi nostaa kissa pöydälle ja keskustella kinkyn kumppanini kanssa.
Varovaista vaihtokauppaa voi tietysti aina ehdottaa, varsinkin siinä tunnusteluvaiheessa. Meilläkin jotkut jutut toimivat ikään kuin ostopalveluperiaatteella, eli en suorastaan hihku innosta kaikkea tehdessäni, mutta katson, että kannattaa pitää naama sileänä, ehkä jopa hymyilläkin hiukan silti. Vaikka joutuisinkin hiukan venymään mukavuusalueen laita-alueelle, hyvän kokemuksen saanut kumppani antaa tyytyväisenä ennen pitkää minulle sitä, mistä pidän. Vastenmielisiin juttuihin ei tietenkään kenenkään tarvitse eikä kannata alkaa, mutta ei suhde pilaannu siitä, että tekee välillä jotain, mikä ei ole 100% omaa alaa.
Jos taas joku etsii itselleen alistettavaa leikkikumppania, 24/7 D/s suhteesta ei kannattane sille muokkauksen kohteeksi päätyneelle vaniljalle murjaista mitään. Kannattaa varmaan joka käänteessä muistaa puhua leikkimisestä, etei toinen ala kuvitella, että vastassa on potentiaalinen väkivaltainen, omistushaluinen viiripää. Ensin leikitään kaikkea kivaa ja iloista, jolloin toisella on mahdollisuus totutella asiaan ja miettiä, tahtoisiko kokea muuta. Hardcoremeiningistä kiinnostuneet Deet joutuvat kyllä varmasti etsimään seuraa täysverisistä kinkyistä, jos meinataan, että suhteesta tulee tyydyttävä. Tiikeri ei pääse raidoistaan ja päällemaalatut raidat taas liukenevat sateessa. Ei toimi.
-
Iän tuomalla kokemuksella, sanoisin että ihmisen perusluonne ei muutu. Olen jokusen vaniljankin kanssa kokeillu, toimisko juttu, siihen asti toimii, kun haluaa vaan seksuaalista alistamista, ja pientä ahterille läimimistä sexin yhteydessä, mutta jos haluaa mennä syvemmälle ja pidemmälle, henkisesti/fyysisesti, tulee vanilja miehellä omat rajat nopeasti vastaan. He ei voi ymmärtää että siitä voi nauttia kun oikeasti se piiskaaminen sattuu, tulee mustelmia tai muita jälkiä, eikä siitä sitten kyllä nauti yhtään itsekään, kun näkee että toinen toimii täysin omaa luonnettaan vastaan, ja yrittää vaan miellyttää, tehdä asioita, mistä tietää toisen nauttivan.
Mutta, kaikkihan ei halua edes mennä sinne syvemmälle näissä asioissa, joillekin se pieni läpsiminen riittää, kukin tyylillään :)
Seksuaalisuus ja seksuaaliset tarpeet, on kuitenkin aika määrävä asia suhteessa, jos seksi toimii, moni muu pikkuharmi unohtuu helposti, mutta jos se seksielämä ei toimi tyydyttävällä tavalla, tulee niistä pikku asioistakin helposti todella suuria.
Kehottaisin olemaan rehellinen kuitenkin, ettei tarvi itseltään kieltää omia nautintojaan, toinen joko sitten hyväksyy ja lähtee mukaan opettelemaan, tai sitten ei. Rehellisyys omaa itseään kohtaan on kuitenkin tärkeetä, ihan niinkun sitä kumppaniakin kohtaan.
-
Kiitos vastauksista ja näkökulmista.... Jos vastauksista vetää pikaisen johtopäätöksen, niin vaniljasuhteessa olevana on vain leikittävä miehen kanssa vaniljaa ja haettava oma tyydytys muualta tai lähdettävä kokonaan suhteesta pois. Harmi, että ymmärsin itseni vasta muutama vuosi mieheni kanssa oltua :)
Itsekin olen sitä mieltä että ihmisen persoona ei muutu, enkä edes halua muuttaa toista. Ja koska mieheni luonne on käynyt minulle hyvinkin selväksi, minusta tuntuisi luonnottomalta vaatia jotain sellaista, minkä tiedän olevan mieheni ajatusmaailman vastaista. Vaikka seitsemän vuoden aikana olen saanut miestä opetettua seksissä estottomampaan suuntaan, ollaan vielä kaukana siitä, mitä minä haluaisin.
Mutta, koska perhe menee kuitenkin ainakin vielä omien halujeni edelle, pitää varmaan taiteilla jossain mielitekojen ja vaniljamiehen halujen välimaastossa ja mietiskellä, miten tästä eteenpäin :)
Periaatteessa seksi toimii, jos siis kysyy mieheltä. Mutta minua ainakin ärsyttää, kun seksi on pelkkä suoritus, jossa minä en saa minkäänlaista nautintoa, vaan tiedän mistä se alkaa, mikä on keskikohta, (jos sitä edes on) ja mihin se päättyy. Ja kun olen aktiivisena yrittänyt tuoda kaikkea uutta suhteeseen, mies on alkuhämmennysten jälkeen ottanut asiat vastaan ja jopa nauttinut niistä. Mutta se aktiivinen olen aina minä, miten saan miehen keksimään jotain uutta?
En halua dominoida suhteessa, ja seksi on ajautunut sellaiseksi, että minä dominoin. Kyllä minä sen voin tehdä, mutta en todellakaan nauti siitä.
Jos huomautan miehelle, että ota asioista selvää, niin mies suuttuu ja sitten alkaa mökötys >:(
-
Vähän offtopikia, mutta kuulostaa melkein siltä, että vaniljapuolisoiden tulisi antaa vertaistukea toisilleen. Heille tekisi hyvää jakaa hämmennystään toisten "asiasta kärsivien" kanssa ja huomata, että on paljon "pahempiakin perwopuolisoja" :D
Seksuaalisesti winksahtaneiden perhetuki ry??? ;D
-
Vaikka seitsemän vuoden aikana olen saanut miestä opetettua seksissä estottomampaan suuntaan, ollaan vielä kaukana siitä, mitä minä haluaisin.
Ja kun olen aktiivisena yrittänyt tuoda kaikkea uutta suhteeseen, mies on alkuhämmennysten jälkeen ottanut asiat vastaan ja jopa nauttinut niistä. Mutta se aktiivinen olen aina minä, miten saan miehen keksimään jotain uutta?
Olen itsekin ollut nyt reilut 7v suhteessa vaniljan kanssa. Kiinnostuin kinkyilyistä ehkä joskus 17-20-vuotiaana. Ensimmäinen suhteeni oli vaniljasuhde (käsirautoja ei varmaan lasketa kinkyilyksi...) ja toinen suhde oli jo sitten varsinainen kinkysuhde (kesti 3,5v). Käytiin joskus bileissäkin, mutta lähinnä harrastettiin kotona kahdenkesken. Minä meistä kuitenkin kaipasin ehkä enemmän sitä pervoilua. Mies vain noudatti toiveitani. Sama kuin teillä.
Tämä kolmas suhteeni on taas ollut vaniljasuhde (avoliitto). Suhteen alussa en mitenkään peitellyt mieltymyksiäni ja jotenkin kuvittelin että voisin jatkaa samoja juttuja kuin edellisessä suhteessa. Aika pian kuitenkin huomasin että mieltymykset ei ihan kohdanneet. Exhibitionismiani (julkisia paikkoja) hän toteutti mielellään, mutta kivun tuottaminen minulle ja muu pervoilu ei hänelle sopinut. Rakkautta ei kuitenkaan voi hallita ja jos minun pitää valita rakkaussuhteen tai kinkysuhteen välillä, valitsen rakkaussuhteen. Sopivan vaniljakumppanin löytäminen on vaikeaa muutenkin niin miten sitten yhteensopivan kinkykumppanin!
Jotenkin sitä luopui tässä vuosien saatossa jo toivosta ja omakin kiinnostus heikkeni olemattomiin. Olinkin nyt tuon 7v ulkona koko kinkyscenestä. En edes surffaillut foorumeilla, chateissä tai muilla kinkysivuilla. Muutama kuukausi sitten tiettyjen tapahtumien jälkeen kaikki vuosien patoutumat purkautuivat ja en voinut enää palata entiseen. Mieskin on nyt lopulta alkanut kiinnostumaan näistä jutuista kun on huomannut miten se vaikuttaa seksielämään. Suunnitelmani on tuoda vähitellen lisää kinkyelementtejä suhteeseen ettei se tunnu hänestä liian ahdistavalta.
Onneksi en kuitenkaan kaipaa mitään 24/7-kinkysuhdetta ja olen kuitenkin ensisijaisesti fetisisti ja vasta sen jälkeen subi ja masokisti. Miehelle ei tuota vaikeuksia pukea univormua päälle ja nykyään ehdottelee sitä jo itsekin. Pelkkä kivun kokeminen ei ole minulle niin tärkeää kuin sen yhdistäminen roolileikkeihin. Piiskaukset ja alistamiset on enemmän osa roolileikkiä kuin itsetarkoitus. Nykyään olen ihan tyytyväinen suhteeseeni vaikka pidemmällekin voisi mennä. Mutta onneksi raippa pysyy jo ihan hyvin käsissä. ;)
PS: Mieheni tietää että käyn tällä BDSM foorumilla ja kinky chateissa. En mitenkään peittele sitä tai sulje sivua kun hän tulee selän taa. Kettuiluahan siitä tulee, mutta ainakaan en tee mitään salaa.
Lisäys: Niin ja olen siitä onnellisessa asemassa että pystyn myös itse "hoitamaan" fetisismiäni kotona yksin ollessa pukemalla vormistorin ylle ja katsomalla aiheeseen liittyviä elokuvia ja tyydyttää näin nälkääni. Tykkään touhuilla myös yksin neulojen ja veitsien kanssa, mutta kun mies tulee kotiin, saan vihaisia kommentteja jäljistä käsissäni. Mitään kultasuihkuja en ole edes uskaltanut ehdotella tässä vaiheessa... Edellisessä suhteessa niitäkin tuli välillä harrastettua.
-
Vaha jippo mitä olen kuullut käytettävän,parisuhteessa voi harrastaa vedonlyöntiä voittaja sitten saa vaikka viikonlopun pitää toista "orjana",joillakin on toiminut löydetty uusia ulottuvuuksia vedonhan voi aina muotoilla niin että joko taatusti voittaa tai häviää tarpeen mukaan.
-
Pitäisikö varmuuden vuoksi deittailla vain kinkyjä? Ja olla sen vuoksi ehkä yksin? Kumpi on pahempi, se ettei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vai se, ettei saa parisuhteen muita asioita?
Minun vastaukseni on yksinkertainen: Deittailla vain kinkyjä ja saada olla yksin ilman parisuhdetta ja sen mukanaan tuomia rasitteita. Useamman pitemmän parisuhteen läpikäyneenä voin vain todeta omalla kohdallani, että juuei. Parisuhteen vaaka on sellainen, että sinne plus-kuppiin ei ikinä saada sellaista määrää tavaraa että se voittaisi miinus-kupin.
-
Eipä tulisi enää mieleenkään vaniljasuhde, mieluummin sitten vaikka yksin. Minun vanilja-aviomieheni nimitteli aikoinaan minua hulluksi huoraksi, kun yritin varovasti ehdotella hieman kinkynpää seksielämää. Heh, samainen ex oli mustasukkainen dildollekkin, moista syntistä välinettä ei siis aviovuoteeseen voinut tuoda. Perwous on niin iso osa minun itseyttäni, ettei vaniljaelämään ole enää paluuta. Elämäntapa, sanoisin...
-
Kiitos vastauksista ja näkökulmista.... Jos vastauksista vetää pikaisen johtopäätöksen, niin vaniljasuhteessa olevana on vain leikittävä miehen kanssa vaniljaa ja haettava oma tyydytys muualta tai lähdettävä kokonaan suhteesta pois. Harmi, että ymmärsin itseni vasta muutama vuosi mieheni kanssa oltua :)
Itsekin olen sitä mieltä että ihmisen persoona ei muutu, enkä edes halua muuttaa toista. Ja koska mieheni luonne on käynyt minulle hyvinkin selväksi, minusta tuntuisi luonnottomalta vaatia jotain sellaista, minkä tiedän olevan mieheni ajatusmaailman vastaista. Vaikka seitsemän vuoden aikana olen saanut miestä opetettua seksissä estottomampaan suuntaan, ollaan vielä kaukana siitä, mitä minä haluaisin.
Mutta, koska perhe menee kuitenkin ainakin vielä omien halujeni edelle, pitää varmaan taiteilla jossain mielitekojen ja vaniljamiehen halujen välimaastossa ja mietiskellä, miten tästä eteenpäin :)
Periaatteessa seksi toimii, jos siis kysyy mieheltä. Mutta minua ainakin ärsyttää, kun seksi on pelkkä suoritus, jossa minä en saa minkäänlaista nautintoa, vaan tiedän mistä se alkaa, mikä on keskikohta, (jos sitä edes on) ja mihin se päättyy. Ja kun olen aktiivisena yrittänyt tuoda kaikkea uutta suhteeseen, mies on alkuhämmennysten jälkeen ottanut asiat vastaan ja jopa nauttinut niistä. Mutta se aktiivinen olen aina minä, miten saan miehen keksimään jotain uutta?
En halua dominoida suhteessa, ja seksi on ajautunut sellaiseksi, että minä dominoin. Kyllä minä sen voin tehdä, mutta en todellakaan nauti siitä.
Jos huomautan miehelle, että ota asioista selvää, niin mies suuttuu ja sitten alkaa mökötys >:(
En mä kyllä luovuttaisi seksielämän suhteen pelkästään muiden kokemusten pohjalta. Jokainen suhde on erilainen eikä mikään kinkyn ja vanilijan välinen suhde mene seinään minkään automaattisen kaavan mukaisesti, ja jos muut asiat on hyvin niin kannattaa yrittää ennen kun heittää pyyhkeen kehään. Jos asiasta jo oystyy puhumaankin ja varovasti on kokeiltu, niin asiahan on jo hyvällä alulla. Mielestäni olen lukenut jossakin että onnellisesti kinkypolkua tallaavat ihmiset ovat löytäneet uuden mielenkiintoisen seksielämänsä juuri puolison kautta ja jatkaneet suhteen jo kaaduttuakin.
Oma mielipiteeni on kuitenkin se että elämä on paljon muutakin kuin seksiä. Voin olla siinä mielessä poikkeavakin että en mitään elämäntapa kinkyilyä haluakkaan enää, vaikka joskus siitäkin tuli haaveiltua. Ja luulen että voisin jatkaa elämääni osittain ilmankin. Vaikka en erityisemmin halua köyhdyttää seksielämääni niin luulen että kykenisin oikean ihmisen kanssa tinkimään omista tarpeistani. Ihmiset tinkivät omista haluistaan parisuhteissa ja muissakin ihmissuhteissa päivittäin ja pystyvät silti olemaan onnellisia. Itse ainakin olen sitä mieltä että mielummin yhdessä jonkun kanssa joka ei kaikkea pysty tarjoamaan, kuin yksin tai irtosuhteissa ilman mitään pysyvyyttä tai asioiden jakamista. Mutta ihmisille sopii eri asiat.
-
Pitäisikö varmuuden vuoksi deittailla vain kinkyjä? Ja olla sen vuoksi ehkä yksin? Kumpi on pahempi, se ettei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vai se, ettei saa parisuhteen muita asioita?
Minun vastaukseni on yksinkertainen: Deittailla vain kinkyjä ja saada olla yksin ilman parisuhdetta ja sen mukanaan tuomia rasitteita. Useamman pitemmän parisuhteen läpikäyneenä voin vain todeta omalla kohdallani, että juuei. Parisuhteen vaaka on sellainen, että sinne plus-kuppiin ei ikinä saada sellaista määrää tavaraa että se voittaisi miinus-kupin.
Mitäs ne miinukset sitten on mitä mitkään plussat ei voita? Noin mielenkiinnosta kyselen.
-
Lueskeltuani näitä tovin täällä ja muualla...Plussat ja miinukset taitavat olla itse kullakin omanlaisiaan ainakin jossain määrin...olennaista on kai se miltä tuntuu: jos on enimmäkseen ahdistunut/onneton ei auta muu kuin tehdä asialle jotakin. Silläkin uhalla että rytisee.
-
Pahasti perwolle ei kinkyys ole pelkkää seksiä. Kyseessä on paljon, paljon syvemmälle koko ihmiseen vaikuttava asia. Ymmärtäisiköhän kukaan, jos sanoisin tiettyjen piirteitten vaniljaihmisessä olevan luonnehäiriön merkkejä, kun taas itsensä kanssa sinut olevan sadistin kohdalla nautittavia alistamiskeinoja arjessa. Kuulostaa vaikealta ja todennäköisesti saan tästä niskaani ties mitä :(
-
Pahasti perwolle ei kinkyys ole pelkkää seksiä. Kyseessä on paljon, paljon syvemmälle koko ihmiseen vaikuttava asia. Ymmärtäisiköhän kukaan, jos sanoisin tiettyjen piirteitten vaniljaihmisessä olevan luonnehäiriön merkkejä, kun taas itsensä kanssa sinut olevan sadistin kohdalla nautittavia alistamiskeinoja arjessa. Kuulostaa vaikealta ja todennäköisesti saan tästä niskaani ties mitä :(
Et suinkaan, et ainakaan täältäpäin. Komppaan tuota ensimmäistä lausettasi ihan kybällä ja allekirjoitan myös muun, paitsi että hieman miedommassa mittakaavassa.
Toisaalta, Queenaakin komppaan:
Oma mielipiteeni on kuitenkin se että elämä on paljon muutakin kuin seksiä. (...) Itse ainakin olen sitä mieltä että mielummin yhdessä jonkun kanssa joka ei kaikkea pysty tarjoamaan, kuin yksin tai irtosuhteissa ilman mitään pysyvyyttä tai asioiden jakamista. Mutta ihmisille sopii eri asiat.
Tuo jakaminen on minulle aika avainsana. Jos on hirmu paljon asioita, joita ei voi, ei pysty taikka niitä ei haluta jaettavaksi, ei pääse eteenpäin myöskään henkisellä tasolla. Ja seksikin degeneroitu panoksi. Siihen tavanomaiseen, jokapäiväseen, tylsään "hoidetaan nyt tämä juttu alta pois"-panoksi. Olkoot sitten vanilja tai pervo - aivan sama.
-
Vielä tuohon omaan aiempaani sen verran että en tosiaankan loputtomiin kannusta odottamaan ja yritämään jos mikään ei muutu. Jos seksielämä ei ole lainkaan tyydyttävää niin silloin kannattaa nostaa kissa pöydälle ja kertoa tyytymättömyydestään ja haluistaan ja vaatia muutosta. Jos tämäkään ei auta eikä halua enään tinkiä, sitten vaan mietitään onko seksi asia jonka takia haluaa erota.
Kuitenkin tuo kommentti että mies mököttää jos pyydetään ottamaan selvää itse on erikoinen. Mistähän mies ottaa selvää siitä mitä sinä haluat? Ei sitä google osaa kertoa vaan siitä pitää puhua. Eikä mikään internetin palstalta tai sivulta saatu tieto voi häntä auttaa käsittämään sitä mistä perwoilusta sinä pidät. Kukaan ei tiedä mitä toinen haluaa automaattisesti, eikä sitä itse voi vain heittäytyä passiiviseksi jos kyse on omista haluista. Jos omat halut vaativat sitä että toista pitää opastaa ja ainakin alkuun ns. Dominoida että saadaan asiat oikeaan suuntaan niin se on vaan tehtävä. voithan kokeilla siten että teet hänelle asioita joita haluaisit hänen tekevän sinulle(jos ei onnistu kylmiltään niin ainakin tiedät miltä hänestä saattaa tuntua ajoittain), hän saa ehkä parempaa mielikuvaa siitä mistä pidät. Jos haluat että miehesi dominoi makuukammarissa ota huomioon että hän ei välttämättä osaa tai tiedä miten suhtautua siihen, ja pelkää että ei osaa hoitaa hommaa oikealla tavalla vaikka haluaisikin. Hän voi myös kokea miehisyytensä olevan uhattuna kun vaan tokaistaan että ota selvää..se ei varmasti ainakaan auta siinä että saisit mitä haluaisit.
Seksi on aika herkkä alue useille, ja se oma mukavuusalue kumppanin kanssa pitää itse löytää niinkun Leikkisa tuossa aiemmin jo jutteli. Sen voin vielä tähän loppuun sanoa että on niitä seksiongelmia kinkysuhteissakin, been there done that. Joten ei kinky kumppaniin vaihto asioita seksielämässä automaattisesti sinulla korjaa.
-
Pahasti perwolle ei kinkyys ole pelkkää seksiä. Kyseessä on paljon, paljon syvemmälle koko ihmiseen vaikuttava asia. Ymmärtäisiköhän kukaan, jos sanoisin tiettyjen piirteitten vaniljaihmisessä olevan luonnehäiriön merkkejä, kun taas itsensä kanssa sinut olevan sadistin kohdalla nautittavia alistamiskeinoja arjessa. Kuulostaa vaikealta ja todennäköisesti saan tästä niskaani ties mitä :(
Näin juuri se menee. Allekirjoitan itsekin täysin edellisen.
-
Sen voin vielä tähän loppuun sanoa että on niitä seksiongelmia kinkysuhteissakin, been there done that. Joten ei kinky kumppaniin vaihto asioita seksielämässä automaattisesti sinulla korjaa.
Minulla edellinen kinkysuhde loppui juuri luottamuspulaan. Eli kinkypuolella kaikki oli täydellistä mutta muuten suhteessa ja arkielämässä en voinut luottaa mieheen. Nyt olen vaniljamiehen kanssa johon luotan 100% ja perusseksi on tyydyttävämpää kuin yhdenkään edellisen kumppanin kanssa (niitä on useita). Muutenkin huumorintaju on yhtä kieroutunutta ja tunnen itseni vapautuneeksi mieheni seurassa.
Kinkyilyt lopetin nykyisessä suhteessa heti alkuunsa kun miestä ei kiinnostanut. Nyt 7v jälkeen kun otin kinkyilyt uudelleen esille, ollaan menty paljon eteenpäin siitä mitä meillä oli alussa. Onneksi en luovuttanut heti sen suhteen. En kuitenkaan mielestäni painostanut mitenkään.
Yksikään suhde, kinky tai vanilja, ei ole koskaan täydellinen. Sitä täydellistä kumppania ei koskaan tule. Parisuhteessa täytyy aina tehdä kompromisseja. Onneksi olen löytänyt jo sen 99,9% täydellisen kumppanin. :))
-
Vähän offtopikia, mutta kuulostaa melkein siltä, että vaniljapuolisoiden tulisi antaa vertaistukea toisilleen. Heille tekisi hyvää jakaa hämmennystään toisten "asiasta kärsivien" kanssa ja huomata, että on paljon "pahempiakin perwopuolisoja" :D
Seksuaalisesti winksahtaneiden perhetuki ry??? ;D
Aww, ihana xD
Ja takaisin topiciin...
Aiemmissa vanilja-suhteissani tuli harmillisen usein huomattua etteivät ne vaniljat olleetkaan aivan niin vaniljoita kuin antoi ymmärtää... Ei siinä mitään mutta kun ne olivat väärällä tavalla kinkyjä =D Eli parikin kertaa jouduin huomaamaan sen kammoksutun alistuvan ilmeen kumppanin kasvoilla D= Yritin ignoroida tämmöisen käytöksen, olin hieman etäinen kun tälläistä käytöstä ilmeni... Mikä taisi saada minut vaikuttamaan vielä enemmän jotenkin alistavalta? O___o En tiedä. Ainakin rohkaisin ilmeisesti yhtä eksääni kertomaan fantasiastaan jossa nainen dominoi. Oli aika surullista tajuta ja sanoa tälle että "ai, tämä... ei taida oikein toimia ._."
Ne vanilja-suhteet joissa toinen ei ole suoraan vaikuttanut alistuvalta ovatkin sitten menneet tyyliin: vihjaan toiselle vähän mistä pidän, toinen vaikuttaa hämmentyneeltä ja yrittää minua miellyttääkseen vähän läpsiä tai sitoa muttei saa sitä toimimaan juuri siksi että tekee sen ainoastaan minua miellyttääkseen tai pelosta menettää minut.
Möö.
Sitten on ne pienet huumorilla sanotut asiat jotka tuovat pientä epätoivoa... kuten esimerkki-keskustelu joka käytiin vähän aikaa sitten kun kaksi ihanaa ihmistä olivat paikalla:
Minä: *kutitan henkilöä 1*
Henkilö 1: Ei saa. Sut pitäis laittaa käsirautoihin!
Henkilö 2 joka istui lähellä muttei ollut muuten osallistunut keskusteluun: "Kuulostaa hyvältä!"
Ja koska pidän molemmista oli vähän "möö... sanoista tekoihin, ihmiset" xD Kun ei se koskaan mene siihen kuitenkaan.
Mutta joo. Polyamorikkona kestää vaniljaakin kun on yhden ihmisen subi eikä edes saisi alistua muille <3
-
olennaista on kai se miltä tuntuu: jos on enimmäkseen ahdistunut/onneton ei auta muu kuin tehdä asialle jotakin. Silläkin uhalla että rytisee.
Tämä on kyllä niin totta. Sen jälkeen kun annoin itselleni lupaa olla mitä olen olen yleisesti ottaen ollut iloisempi, rennompi, tasapainoisempi. En ehkä voi kinky-puoltani jakaa puolison kanssa, mutta ainakin jaksan olla lapsilleni hyvä isä kun toteutan kinkyilyä sitten suhteen ulkopuolella.
Liittyen tohon ahdistuneisuuteen oli hassun iloinen tapahtuma tossa viime viikolla. Oli niin monta tuttua menossa Agroksenmäelle lauantaina bileisiin, että päätin kysyä itsekin vaimolta olisiko OK jos menen? (En halunnut mennä salaa.) Melkoiseksi yllätykseksesi sain hyvinkin epädramaattisesti lupaa mennä. :)
Oli todella hauskaa, mutta samalla asia mietityttää. Etäännyttääkö tämä meitä entisestään? Jos vaimoni rakastaa minua siinä määrin, että haluaa tulla vastaan vaikkei ymmärrä "sairauttani", olemmeko pitkällä tähtäimellä vieläkin kauempana toisistamme?
Eräs viisas totesi lauantain bileissä, että "elämänsä seksualisuus ja elämänsä rakkaus löytää harvoin samasta ihmisestä". Omalta osalta tämä tuntuu olevan melko totta. Mutta vaikka olenkin iloinen kun olen pystynyt toteuttamaan kinky-puolta leikkikavereitten kanssa mietityttäähän sitä mihin tämä kaikki johtaa...
Oli miten oli, lapset haluan laittaa ensin. Siksi haluan myös pitää perhettä kasassa. Ja rakastan vaimoani. Herää vaan kysymys mitä tapahtuu kun lapset ovat isoja, jos eletään kuin kämppikset joilla on ihan eri kiinnostukset seksuaalisesti?
Relationships are hard! (http://xkcd.com/907/)
Toisaalta, silloin kun asia toimii viisainta voi olla, että elää vaan ja murehtii ongelmia sitten kun ne on oikeasti edessä?
-
Olen nyt ollut vanilja-suhteessa saman miehen kanssa viimeiset 4 vuotta ja vasta viimeisen vuoden aikana saanut sanottua haluistani/tarpeistani. Tämä vuosi onkin ollut vaikea kannaltani, sillä hän ei osoita mitään kiinnostusta moisia asioita kohtaan ja olenkin miettinyt unohdanko koko jutun, yritänkö silti vai etsinkö jonkun muun? En haluaisi välttämättä erota, mutten halua luopua osasta minua. Tuskastuttaa koko tilanne.
-
Olen nyt ollut vanilja-suhteessa saman miehen kanssa viimeiset 4 vuotta ja vasta viimeisen vuoden aikana saanut sanottua haluistani/tarpeistani. Tämä vuosi onkin ollut vaikea kannaltani, sillä hän ei osoita mitään kiinnostusta moisia asioita kohtaan ja olenkin miettinyt unohdanko koko jutun, yritänkö silti vai etsinkö jonkun muun? En haluaisi välttämättä erota, mutten halua luopua osasta minua. Tuskastuttaa koko tilanne.
Sehän siinä on niin vaikeaa jos suhde muuten toimii hyvin ja rakastaa kumppania, mutta omiin mieltymyksiin ei saa vasta kaikua.
Se käy elämässä pitemmän päälle sietämättömäksi jos ei voi toteuttaa itseään sellaisena kuin on. Se on vain nostettava kissa pöydälle
ja keskusteltava asioista. Jos kumppanille on mahdotonta harrastaa niitä juttuja mitkä itselle on tärkeitä, niin harrastettava niitä
suhteen ulkopuolella. Jos se ei käy niin sitten good bue. Ei omaa elämää kannata tuhlata se on kuitenkin liian lyhyt.
Nämä nyt vaan oli omia ajatuksia, kukin elää elämänsä niin kuin parhaaksi näkee.
Elämä on, taivas ja helvetti.
-
Olen tässä miettinyt aika paljon omaa toimintamallia, ja tullut yksinkertaiseen tulokseen: Aion uskaltaa elää. Olen mitä olen, ja olen antanut itselleni lupaa toteuttaa sitä. Sen teen parhaani mukaan niin, etten satuttaisi ketään.
Odottaminen ei ole kovin rationalista, kukaan meistä ei tiedä paljonko on sitä aikaa elää. Ehkä kuullostaa rankalta, mutta en halua saada tieto jostain tappavasta taudista tai jäädä bussin alle ja tajuta viime metreillä että "Helvetti, kaikki toi mitä piti tehdä sitten joskus, ei muuten koskaan tule sitä saumaa."
Carpe diem.
-
Olen tässä miettinyt aika paljon omaa toimintamallia, ja tullut yksinkertaiseen tulokseen: Aion uskaltaa elää. Olen mitä olen, ja olen antanut itselleni lupaa toteuttaa sitä. Sen teen parhaani mukaan niin, etten satuttaisi ketään.
Odottaminen ei ole kovin rationalista, kukaan meistä ei tiedä paljonko on sitä aikaa elää. Ehkä kuullostaa rankalta, mutta en halua saada tieto jostain tappavasta taudista tai jäädä bussin alle ja tajuta viime metreillä että "Helvetti, kaikki toi mitä piti tehdä sitten joskus, ei muuten koskaan tule sitä saumaa."
Carpe diem.
Vaikuttaisi siltä,että jotkut Masterit nimenomaan pelehtivät ajan suhteen. Ehkä heillä on eri aikakäsitys.
Toisaalta, jos on riittävästi kyntömaata,mihin sieltä kiirus.
(Rakastellaan,ei sodita)
-
Oma ratkaisuni aikoinaan avioliiton sisällä oli salassa toimiminen. Yli kahdenkymmenen vuoden liitto, jossa itselläni kinkysuhteita joista ex-mieheni ei tiennyt mitään.
Päädyin tähän salassapitämisen ratkaisuun sen takia, että en halunnut suhteen sisälle syyttäviä silmiä ja "minä-tiedän-mutta-en-hyväksy-katsetta"
Ei ole hyvä vain haaveilla uskaltamatta toteuttaa sisimmässä olevaa pakkoa. Kieltää osan itsestä, sitä en pystynyt tekemään. Eikä avioero vielä silloin ollut mahdollista.
Vaikeinta on ylittää haaveilemisen ja toimintaan lähtemisen raja. Se on jopa vaikeampaa kuin se, että myöntää itselleen haluavansa jotain mitä sanotaan pervoksi tai kinkyksi.
-
Vaikeinta on ylittää haaveilemisen ja toimintaan lähtemisen raja. Se on jopa vaikeampaa kuin se, että myöntää itselleen haluavansa jotain mitä sanotaan pervoksi tai kinkyksi.
Komppaan.
Minulla kesti monta vuotta tulla pisteeseen jossa pystyin menemään vastaan sitä mitä oli pienestä pitäen opetettu yhteiskuntamoraalisena mallina. Nykyään ajattelen asiaa pikemminkin niin, että kinkeily on harrastus muiden joukossa. Koska se on harrastus josta vaimoni ei halua osaa en aio syttää itseni kun teen sitä silloin jonkun muun kanssa.
Jälkiviisaana en ikinä enää vaihtaisi takaisin sitä ahdistunutta tilaa kun yrittää tehdä "oikein" ja todellisuudessa voi pahoin. Omat kinkykuviot eivät ole estäneet minua olemasta hyvä puoliso taikka vähentänyt sitoutumista perheeseen. Aikaa se toki vie, mutta se pätee kaikkiin harrastuksiin.
-
Nykyään voin sanoa rehellisesti kinkyhaluistani...on taas eri asia miten niihin suhtaudutaan tai saanko sitä mitä haluan. Kaikki aikanaan...tai kun sen ansaitsen. >:D :love:
-
Älä kerro, yllätä >:D
-
Itsellä ainaki vähän huonoja kokemuksia ku on jossain tapailun vaiheessa alkanut potentiaaliselle mieshenkilölle sitten varovasti kertomaan, että mistäs sitä tykkääkään.
On tullu kommenttia ihan suoraankin, että taitaa päässä viirata. Ja omien mieltymysten takia on menny sitten montaki "hyvää" juttua ohi, mut eipä niistä olis hyviä tullutkaan siis :D Sitten on niitä tapauksia, että mies on vähän lupaillut yrittää toteuttaa ja koikeilla jotain iisimpiä juttuja ja olla mieliksi. Eipä sitä toimimaan oo kuitenkaan saanut ja se siitä.
Pidemmän päälle en oo koskaan saanut kunnollista suhdetta aikaan muiden kun alistavien äijien kanssa.
-
Hei.
Minä elän vanilja suhteessa ja suhteen ulkopuolella nämä leikit. Itse otin asian esiin kahvikupin ääressä. Kyselin ihan muuten vain että onko hän tyytyväinen seksielämäämme. Hän oli mutta kysyi heti perään että sinä et taida olla. Oli kyllä vaistonnut sen. Kerroin hänelle omista mieltymyksistä ja omista haluista ja kysyin haluisiko hän kokeilla. Mieheni on avoin ja halusi kokeilla kyllä mutta totesi sitten ettei ole hänen juttunsa.
Juurikin avoimuutensa ansiosta hän antoi minulle luvan leikkiä näitä leikkejä suhteen ulkopuolella kunhan vain tunteeni kuuluu hänelle. :love:
Itse siis vain otin asian puheeksi. Tetysti se voi olla hankalaa jos toinen ei ole persoonaltaan avoin ja suvaitsevainen. Esimerkiksi lelut mieheni sulattaa ja toivottaa tervetulleeksi, sitominen sujuu yms. mutta Masteriksi hänestä ei ole.
-
Ihana kuulla Iisebel (ja muille jotka ovat tässä samassa vaikeassa tehtävässä onnistuneet), että on onnistuneitakin kompromisseja. Tuolla rehvimarkkinoilla on jo muutenkin kohtuullisen vaikeaa + masentavat TOSIasiat ja kamalat tarinat eivät oikein mieltä lämmitä.
Ai niih, oma pikkuinen tarina.
Tapasin mukavan miehen, kerroin olevani paha, paha, hyvin syntisen paha nainan, johon EI kannata tutustua, niin toinen vaan " Sepäs täytyy pitää mielessä..." :D
Mutta mun perwopuoleni taitaa olla se kiltti puoleni, paha puoleni taitaa olla temperamenttini >:D
-
Noissa aiemmissa kommenteissa näyttää tulleenkin aika hyvin esille myös omat ajatukseni ja kokemukseni asian tiimoilta. Noinhan ne yleensä menee ja on menneet. Eteenkin meillä jotka emme ole omia parisuhteitaan päässeet nuorena seulomaan internetin avulla... kun sitä ei ollut vielä silloin siinä muodossa kuin me sen tänäpäivänä tunnemme. Puhumataakaan tietokoneista.
Mutta itse otin asian esille jo suhteen alkuvaiheissa ja joitain juttuja jäi jo siitä ajasta vielä nykyiseenkin seksielämään. Toki olen jäänyt kaipaamaan monia asioita jotka puuttuvat. Erään haaveeni toteuttinkin yhden tutun kanssa salaa puolisoltani, kuten tuossa aiemminkin myös eräs henkilö kertoi tehneensä, enkä ole päivääkään katunut tekoani. Tämä tuttuni kiteyttikin asian jossain vaiheessa niin, että jos jotain haluamaansa ei voi saada puolisoltaan ja sen hakee suhteen ulkopuolelta, ei sitä voi sano pettämiseksi. No... mielipiteitä on niin monta kuin on asiaa ajatteleviakin, mutta minä allekirjoitin sen kyllä täysin.
-
Heh... olikohan kolmas sähköpostiviesti... mahdollisimman ajoissa, ettei tarvitse puolin ja toisin tuhlata aikaa. vastapuoli kertoi tämän elämänalueen olevan täysin tuntematonta hänelle. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Olen jäämässä kakkoseksi pervoudessa, jos leikkimielinen etusijajärjestys näissä asioissa sallitaan... Pointti lienee se, että toiset määrittelevät itsensä jonkinlaisiksi ja toiset eivät. Lisäksi ihmiset käsittävät pervouksina eri asioita. Ehkä kertomalla olevansa kinky saa toisen miettimään ihan jotain muuta, kuin mitä asiasta maininnut itse on tarkoittanut. Pitäisi ehkä kertoa suoraan oikeilla sanoilla mieltymyksistään detaljitasolla, jolloin toinen voi mainita "ahaaa... jooo toi on ihan normaalia mulla" ;)
Eli mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jos vain mahdollista ja avaamalla mieltymyksensä toisella käyttämättä pelottavia termejä :)
-
Minä en silloin runsas 20v sitten tuntenyt edes sanaa kinky. Toki KinkyClub'in kautta sekin hiukan valkeni. Enkä myöskään kovin hyvin sanaa fetissi. Mä vaan aloin hissukseen ottaa asioita esille ja hiuakn ujona poikana itsekin yrittää luottaa toiseen että ei se ainkaan kuitenkaan kylillä huutelis vaikka kokeiltaiskin tehdä jotain mikä on erikoista. No aika pian selvisi että vaikeeta tulee olemaan, mutta että jotain voitais ehkä yrittää.
-
Noin 10 vuotta sitten silloinen kumppanini hankki pari seksilelua ja sellaisen pienen söpön hapsuraipan. Hän yritti saada minut innostumaan piiskaamaan häntä, mutta silloin en saanut kiinni ajatuksesta, että miksi ihmeessä olisin halunnut piiskata toista ...
Eli voin hyvin ymmärtää vaikeuden saada toista osapuolta edes kiinnostumaan kinkyilystä, jos toinen ei vaan näe mitään järkeä tai syytä innostua kokeilemaan asiaa.
-
Näinhän se on.
-
Ai että miten kertoa suhteessa omista kinkyhaluistaan (vaniljalle)?
Helppo vastaus, hemmetin kipeä toteuttaa...:
3 vaihtoehtoa:
a) ei lainkaan, b) vihjailemalla hennonhellästi rakkaalle, c)/d) kertomalla suoraan (breakin' bad)
Anteeksi muuten jo etukäteen kirjoitusvirheistä, laitetaan se vaikka dysgrafian / dysleksian piikkiin.
Muuten ihan järkevä persoona.
Olen tässä jo yli 10v ollut vankassa ja muuten hyvässä suhteessa (...eli aika lailla sitä tyypillistä tarinaa joka moneen kertaa yksi ja toinen tässä foorumissa onkin jo kertonut). Suhteen alussa kinky-halut olivat tavallaan jo olemassa, mutta ne eivät olleet voimakkaita. Ei edes tuntunut siltä, että kieltäisin itseltäni jotain kun sain ja edelleen saan niin paljon muuta hyvää. Ihmiset kuitenkin kasvavat ja (ehkä myös) muuttuvat. Suhde naiseni kanssa on edelleen hellä, rakkauden ja kunnioituksen täyttämä. Tahtotilani on edelleen tehdä hänelle hyvää. Ja hän tekee minulle hyvää...vaikka nykyään toivoisinkin kipeästi että hän tekisi minulle myös pahaa. Ymmärrätte mitä tarkoitan. Haluaisin myös tehdä hänelle pahaa (samaan aikaan kun kirjoittelen tätä tekstiä soi sopivasti pääsäni Jace Everettin lause ”...i don't know who you think you are, but before the night is through, I wanna do bad things to you, I wanna do real bad things to you...” Dumdidum....).
Vaihtoehto a) kokeiltu – ”Check, does not work”, ja kuinka voisikin.
Vaihtoehto b) kokeiltu aikalailla – varovainen mutta jo aika täsmällinen ”Check, ei toimi”. Seksuaalisviritteiset fantasiani (joka minulla muutenkin ylipursua kaikenlaisia ihan kamalan perwoja ;-P APUWA! mä räjähdän kohta) eivät häntä innostuta. Mm. on enemmän mutta myös vähemmän leikkimielisesti vitsailtu / vihjailtu spankkausta, ostettu pari vuotta sitten itselleni hienot lateksibokserit (josta hän tykkäs!...jotenkuten) ja hänelle hieno kallis puku / mekko, joka on vieläkin kokeilematta :-( . Ja juuri kyselin aikast suoraan josko hän menisi minun mieleksi mukaan sitomiskurssille. Tuli taas se rakkaani ihanan kuuloinen nauru jonka niin rakastan, mutta kielteinen vastaus.
Koska suhteemme mittavaaka on aina näyttänyt enemmän plussaa kuin miinusta, olen tähän mennessä tyytynyt sivustakatsojarooliin, seurannut hiljaa hymyillen kaikkien Teidän ihanien ihmisten mausteiset ja humoristiset kirjoitukset. Mutta en ole kirjoitellut foorumissa ja olen muutenkin pysynyt tyystin pois koko scenestä, vaikka halua kyllä riittäisi.
...mutta kun se tunne vaan kasvaa...
...turhautuminen kasvaa samaa vauhtia kun kärsivällisyyteni varastot hupenevat...
...Olen nyt viimeisten viikkojen aikana tarjonnut mieltymykselleni pikkurillini. Pelkään ja samalla odotan että se tulee tavalla tai toisella viemään koko käteni jossain vaiheessa. Olen aloittanut kirjoitella ja chattailla muutamien heimolaisten kanssa, ja olen 1. kerran myös henkilökohtaisesti tavannut sellaisen kahvikupin äärellä. Kiitos teille tähän mennessä. Hyvin on vastaanotettu.
Kohtaan c) kertomalla suoraan - ”No check, didn't have balls yet”:
Mietin, että lähtisinkö hakemaan meille ammattiapua. Tiedän ja olen lukenut että jotkut ovat sen tehneet mutta eivät saaneet apua. Itsekään en ole kovin toiveikas. Mutta eiköhän minulla ole velvollisuus koittaa kaiken, minkä ikinä vaan keksin. Ehkä menen ensiksi yksin, selitän kantani ja pyydän seuraavaksi emännän mukaan. Uskon että hän tulee.
Lopputuloksena voi sitten kuitenkin olla mitä vaan...ja se ei ole helppo ajatus.
Asia painaa minua todella ankarasti.
Jatkanko ja annan toisen sormen, vaarantaen ehkä kaikkea sitä hyvää mitä muuten jaan tämän neitokaisen kanssa (d) breaking bad).
Vai joudunko hänen tähden laittamaan foorumin tunnarit jäihin, heitän ostetut lelut yms. pois ja kieltämään muutenkin jatkossa itseltäni kinkyteni kaikin tavoin ikään kuin kyse olisi jostain sairaudesta, huume-/alkoholiongelmasta.
Vai päästäänkö asiassa eteenpäin diplomaattisesti, päätyen johonkin ratkaisuun joka tekee molemmat onnelliseksi eikä pelkästään minut tyydyttyneeksi mutta hänet onnettomaksi/loukatuksi/mustasukkaisuudeksi.
Olen aina nähnyt itseäni ritarina neitokaiselle ja ritarillisesti haluaisin toimiakin.
Mutta keinot alkavat olla hupenemassa, samoin voimanikin.
Olen taas kerran jonkin sortin tienristeyksen edessä...
Tapahtukoon mitä on tapahtuakseen, syleilen tulevaa.
”Elämä on laiffi”, sanoi joskus joku kauhean fiksu ihminen kauan sitten...
Samuraijaijai
-
Vaihtoehto c. Kertomalla suoraan.
Tuskin kannattaa terapiaankaan raahata jos olet tähän mennessä vain hienovaraisesti vihjannut. Ja yksin terapiassa parisuhteen seksiasioista puhuminen on varmaan aika turhaa? Kaikille tämä ei ehkä tule heti luontevasti, ja voi olla taustalla vaikka mitä syitä siihen, että hän ei ole vihjailuistasi innostunut. Mitä jos vaan kertoisit suoraan, ja puhuisit haluistasi ja tunteistasi, ja katsoisit mihin se tie vie.
-
...mutta kun se tunne vaan kasvaa...
...turhautuminen kasvaa samaa vauhtia kun kärsivällisyyteni varastot hupenevat...
...
Vai joudunko hänen tähden laittamaan foorumin tunnarit jäihin, heitän ostetut lelut yms. pois ja kieltämään muutenkin jatkossa itseltäni kinkyteni kaikin tavoin ikään kuin kyse olisi jostain sairaudesta, huume-/alkoholiongelmasta.
Vai päästäänkö asiassa eteenpäin diplomaattisesti, päätyen johonkin ratkaisuun joka tekee molemmat onnelliseksi eikä pelkästään minut tyydyttyneeksi mutta hänet onnettomaksi/loukatuksi/mustasukkaisuudeksi.
Olen aina nähnyt itseäni ritarina neitokaiselle ja ritarillisesti haluaisin toimiakin.
Mutta keinot alkavat olla hupenemassa, samoin voimanikin.
Olen taas kerran jonkin sortin tienristeyksen edessä...
Menee nyt ehkä ihan hitupikkusen OT, mutta samuraijaijai kirjoitti nyt niin tolkuttoman hyvin tämänhetkiseen tilanteeseen sopivaa tekstiä, että pakko kertoa hieman omiakin näkemyksiä. Olen vaniljaisessa parisuhteessa ystävän, rakkaan, hyvin hyvin tärkeän ihmisen kanssa, enkä osaisi kuvitellakaan luopuvani meidän yhteisestä elämästä. Ja vajaa vuosi sitten hieman hiljaisemmat tunteet bdsm-maailman saralla saivat ajattelemaan, että kyllähän tämä tästä. Kävipäs kuitenkin lopulta hyvin selväksi itsellekin, miten tiukkaan sisäänrakennettu tämä maailma minulla on. Olen nätisti asiasta jutellut, ja aivan suhteen alussa kommentti olikin "jes, makkarissa pitääkin olla mausteita!" mutta mitä enemmän hänelle on selvinnyt tämän homman merkityksestä ja suuruudesta, sitä hiljaisemmaksi hän on asian suhteen käynyt. Hiljattain sain aika rehellisen kieltävän vastauksen, kun kysyin olisiko hänellä kiinnostusta kuulla tästä maailmasta enemmän, mitä se minulle merkitsee jne.
Olen pohdiskellut hyvin paljon viime aikoina sitä, miten tämän homman kanssa nyt käy. Vaihtoehdot tuntuvat olevan seuraavat:
1. jätän kaiken sikseen, luovun mahdollisuudesta saada ympättyä nämä kaksi maailmaa ja heitän sen menneisyyteen joka on ajatuksissa, kun konkreettinen rakas on rinnalla
2. saan jotenkin kumppanin mukaan tähän (epätoivoa)
3. jatkan parisuhdetta, mutta sessioin seksittä muiden kanssa (mikä olisi aika mahdotonta, sillä haluaisin luoda hyvinkin intiimin suhteen bdsm-kumppaniin jotta homma toimisi JA asiaan kuitenkin kuuluu myös seksuaalinen kanssakäynti, joskaan ei tietty aina)
4. sessioin selän takana seksillisesti (mikä ei edes ole vaihtoehto, koska pettäminen on ehdoton ei minulle)
Enkä tiedä miten toimia. Toistaiseksi pyrin vaimentamaan tarpeitani keskustelemalla asioista niiden kanssa jotka ymmärtävät, mutta samuraijaijaita kompaten, se ehkä jopa vaikeuttaa oloa vain lisää. Haluaisin olla mukana toiminnassa, bileissä, kaikessa kivassa, mutten tiedä kävisikö se jossain vaiheessa liian hankalaksi.
Oma parisuhteeni on melko tuore, joskin vuosien ystävyys takana. Siksi samuraijaijain teksti herättikin kovasti, koska olen kauhulla ajatellut mikä tilanne on vuosikymmenen tai kahden päästä. Toki asiat korjaantuvat monesti omalla painollaan, tavalla tai toisella, mutta mietityttää se silti että miten tässä nyt sitten lopulta käy.
Niin ja samuraijaijai, hatunnosto, olet naisellesi aarre :)
-
Tulee mieleeni tuttavani tarina, joka on täysin päinvastainen. Nainen haluaakin vaniljaseksiä toisen miehen kanssa, kun ei kinkyily enää kiinnosta...
-
Tulee mieleeni tuttavani tarina, joka on täysin päinvastainen. Nainen haluaakin vaniljaseksiä toisen miehen kanssa, kun ei kinkyily enää kiinnosta...
Eipä tuu muuta vastausta siihen mieleen kuin että meitä on näköjään kaiken munaan...äh junaan...
Buhahaha, hirveä puujalkavitsi....
-
Vaihtoehto c. Kertomalla suoraan.
Tuskin kannattaa terapiaankaan raahata jos olet tähän mennessä vain hienovaraisesti vihjannut. Ja yksin terapiassa parisuhteen seksiasioista puhuminen on varmaan aika turhaa? Kaikille tämä ei ehkä tule heti luontevasti, ja voi olla taustalla vaikka mitä syitä siihen, että hän ei ole vihjailuistasi innostunut. Mitä jos vaan kertoisit suoraan, ja puhuisit haluistasi ja tunteistasi, ja katsoisit mihin se tie vie.
Queena, ihan hyvä vastaus sinänsä, kiitos. Itse en vaan pidä siitä että katsoisin vaan mihin se tie sitten vie, sillä minulla on periaatteessa kyllä aika selkeä kuva siitä, mihin suuntaan haluaisin sen menevän. Ja minulla on paljon menetettävää. Halu kyllä olisi puhua asiasta suoraan, mutta jos nyt jo nähtävissä on, ettei siitä synny kuin turhia harmia suhteelle (tiedän aika tarkkaan ne suhtkoht moninaiset syyt miksi hän ei innostu) ja monenlaisia paineita toiselle osapuolelle niin ehkä parempi vaihtoehto on sitten kuitenkin että meidän suhteessa valitsee yksi ja toinen tabu. Kaikkea ei voi saada (toki tyydyttävämpää seksi olisi kiva) mutta tähän mennessä olen sen kanssa pystynyt elämään. Mutta olenko elossa?... Puhut totta, ja mikäli minulle asia käy liian tukalaksi niin kyllä todennäköisesti otan asian tavalla tai toisella suoraan puheeksi. Seksuaaliterapeuttiin ajattelin lähinnä yksin mennä muutaman kerran konsultointimielessä, josko sieltä löytyy vielä jotain viisaita sanoja kuinka asian kanssa voisi edetä. Mutta toisaalta saan kyllä jo hyvää terapianeuvoja täällä sinun / teidän kanssa :-) Kumarrus!
PS: Hieno valokuva sinun profiilissa, se jossa seisot ikkunaa vasten. Puku ja tilanne tuovat mieleen joku Accenturin konsultt-likka joka tartee päivän päätteeksi vähän ojennusta kaiken pätemisen jälkeen. Asento, sotilas! ;-)
Canopyn kirjoitus (ja profiili) on myös mielenkiintoinen. Pitkään olen miettinyt mitä itse laitan tuohon omaan profiilikirjoitukseen, enkä saanut sitä ikinä aikaiseksi. Tekisi mieli copy-paste:ta, toki en sitä tee. ;-) Mutta hyvin osuva ja hienosti kirjoitettu. :-)
-
Entinen elämä oli viimeiseen hengenvetoon asti teinikani-vaniljaa, rakkautta yllin kyllin, kaikki osa-alueet kuosissa, ja kaksi lasta. Sanotaan, että jokaisella on kerran elämässään se täydellinen 100% kumppani, ja se pitää paikkansa. Tuolloin en edes tiennyt kinkyilyä olevan olemassakaan. Tai, no, kai siitä jotain yleissivistyksen verran tiesin, mutta asia konkretisoitui vasta paljon myöhemmin. Jos se olisi yltänyt päivänvaloon perheen ja avioliiton aikana, olisin hetkeäkään miettimättä jättänyt asian sikseen. Lämmin, sexintäyteinen ja tasapainoinen liitto antoi kaiken mitä tarvitsin ja halusin. En olisi niinkin "mitättömän" (älkää nyt tahallanne ymmärtäkö tässä väärin sanaa mitätön) asian kuin kinkyilyn takia asettanut elämässä mitään vaakalaudalle. Olisin yhä pelkkä vanilja vapaasta tahdostani ellei elämä olisi järjestänyt pakkaa udestaan. Tai jospa aviopuolisostani olisikin sukeutunut ärhäkkä Master ... oooooiihh :o
Nyt en enää voisi jättää, omasta kaapista itseni eteen ulos tullessaan kinkyily kasvoi minuun lähtemättömästi kiinni. Suhteet ovat sen jälkeen olleet enemmän tai vähemmän kinkyä, yhtä lukuunottamatta. Kestin umpivaniljaa 5kk, sitten oli pakko luovuttaa, ja todeta sen olleen viimeinen kerta. Kinkyilyn puute ei ollut ainoa syy suhteen katkeamiseen, mutta "ennen yksin kuin huonon kaverin kanssa". Toista ei kiinnostanut, enkä olisi voinut ottaa suhteen ulkopuolista leikkikaveria. Vaikka kumppanini olisi jopa kaverustunut leikkikaverini kanssa, olisi hän ollut silmissäni verrattavissa aisankannattajaan, ja sille sanon ei kiitos.
Vaniljakumppani+leikkikaveri ei mulle ole yhtä kuin polyliitto, jos mietin sitä mitä tarvitsen En tarvitse rakkauden täyteistä suhdetta jos se tässä elämän vaiheessa tarkoittaa ilman edes ajoittaista kinkyilyä, ja leikkikaverin kanssa tuntisin vain pettäväni kumppaniani. Pettämisfiilis tulisi myös jos vaatisin, tai edes pyytäisin, vaniljakumppaniani sitomaan, piiskaamaan ja raiskaamaan kun litsarin vetäminen olisi kammottavinta mitä hän voisi kuvitellakaan tekevänsä minulle. Ja joku tuolla jo aiemmin kirjoitti hyvin niistä maalatuista seepran raidoista...
Kinkysuhteessa soisin kumppanilleni, itselleni ja/tai meille molemmille 1-2 lisäosaa polyliitossa.
Trust me on this one: elämä on liian lyhyt vuositolkulla miettiä, ja houkutella kumppanista ulos jotain mitä hänessä ei luontaisesti ole. Ymmärrän toki kahden lapsen äitinä mitä perhe merkitsee, ja veri on AINA vettä sakeampaa. Ne, joilla on toimivat suhteet sekä kotona että kodin ulkopuolella, vaalikaa niitä aarteinanne. Ne, jotka miettivät mitäs hittoo tässä nyt pitäis tehdä, eläkää kuin päivä olisi viimeisenne, varokaa kuitenkin sekoittamasta sitä fraasiin "elää kuin viimeistä päivää" ;D
*muoks Jos se erittäin epätodennäköinen rakkauden täyteinen liitto olisi mahdollinen, toki sellaisen ottaisin mielihyvin vastaan :-* mutta sen olisi sisällettävä kinkyä, ilman sitä, ei kiitos.
*muoksmuoks Aloitukseen ei ole yksiselitteistä vastausta, toivottavasti ketjun kommenteista löytyy muiden kokemuksista avuja päättää asia johonkin suuntaan...
-
Entisessä vaniljasuhteessani exä ei taipunut subiksi ja myöhemmin kinky/vanilja asetelmasta tuli aika tavalla jännitettä pitkän liiton loppuaikoihin. Meilläkin jäi minun ostamani välineet ja asusteet käyttämättä.
Kuten moni edellinenkin kirjoittaja, olen sitä mieltä , että umpivaniljaa ei kinkyily kiinnosta pätkääkään. Ymmärrettävää sinänsä.
Vielä pahempi tapaus on perinteinen umpivanilja.
Tuli vaan mieleeni, että ei maailma niin mustavalkoinen ole. Onhan Umpivaniljan ja Yyberkinkyn välillä monenlaisia välimuotoja. Pikkutuhma pikkuvaimo ymmärtää varmaan jo paremmin lähteä mukaan "leikkeihin". Jo se, että kinkyilystä voi puhua kotona, helpottaa jo aika tavalla elämää.
Salassa kinkyily on monelle olosuhteiden luoma pakko ( rakkaus vaniljaan, lapset jne .) , älköön sitä siis tuomittako niiden toimesta , jotka ovat jo tulleet ulos kaapista.
-
Vaihtoehto c. Kertomalla suoraan.
Tuskin kannattaa terapiaankaan raahata jos olet tähän mennessä vain hienovaraisesti vihjannut. Ja yksin terapiassa parisuhteen seksiasioista puhuminen on varmaan aika turhaa? Kaikille tämä ei ehkä tule heti luontevasti, ja voi olla taustalla vaikka mitä syitä siihen, että hän ei ole vihjailuistasi innostunut. Mitä jos vaan kertoisit suoraan, ja puhuisit haluistasi ja tunteistasi, ja katsoisit mihin se tie vie.
Queena, ihan hyvä vastaus sinänsä, kiitos. Itse en vaan pidä siitä että katsoisin vaan mihin se tie sitten vie, sillä minulla on periaatteessa kyllä aika selkeä kuva siitä, mihin suuntaan haluaisin sen menevän. Ja minulla on paljon menetettävää. Halu kyllä olisi puhua asiasta suoraan, mutta jos nyt jo nähtävissä on, ettei siitä synny kuin turhia harmia suhteelle (tiedän aika tarkkaan ne suhtkoht moninaiset syyt miksi hän ei innostu) ja monenlaisia paineita toiselle osapuolelle niin ehkä parempi vaihtoehto on sitten kuitenkin että meidän suhteessa valitsee yksi ja toinen tabu. Kaikkea ei voi saada (toki tyydyttävämpää seksi olisi kiva) mutta tähän mennessä olen sen kanssa pystynyt elämään. Mutta olenko elossa?... Puhut totta, ja mikäli minulle asia käy liian tukalaksi niin kyllä todennäköisesti otan asian tavalla tai toisella suoraan puheeksi. Seksuaaliterapeuttiin ajattelin lähinnä yksin mennä muutaman kerran konsultointimielessä, josko sieltä löytyy vielä jotain viisaita sanoja kuinka asian kanssa voisi edetä. Mutta toisaalta saan kyllä jo hyvää terapianeuvoja täällä sinun / teidän kanssa :-) Kumarrus!
PS: Hieno valokuva sinun profiilissa, se jossa seisot ikkunaa vasten. Puku ja tilanne tuovat mieleen joku Accenturin konsultt-likka joka tartee päivän päätteeksi vähän ojennusta kaiken pätemisen jälkeen. Asento, sotilas! ;-)
Canopyn kirjoitus (ja profiili) on myös mielenkiintoinen. Pitkään olen miettinyt mitä itse laitan tuohon omaan profiilikirjoitukseen, enkä saanut sitä ikinä aikaiseksi. Tekisi mieli copy-paste:ta, toki en sitä tee. ;-) Mutta hyvin osuva ja hienosti kirjoitettu. :-)
Listasit itse sinulla olevat vaihtoehdot, joista käyttämättä olivat vielä c ja d. Itse suosittelen vaihtoehtoa c, koska se on moraalisesti mielestäni oikeampi kuin d. Oma päätöksesi se toki on, mutta en minä ainakaan ala ketään pettämiseen kannustamaan, eikä halu saada erilaista seksiä ole pettämiselle mikään perustelu. Jokainen kuitenkin tekee niin kuten itse parhaaksi näkee, ja minkä omatunto kestää. Jos sinulla on tarkka mielikuva siitä mitä haluat ja toivot, on kuitenkin aika turha olettaa, että varmasti saisit nämä tarkkaan määritellyt mielikuviesi mukaiset asiat kinkyn kumppanin kanssa. Ongelmia voi olla kinkysuhteissakin, ja kyllä myös seksiongelmia. Parisuhde vaatii muutenkin myönnytyksiä molempiin suuntiin, joten en ehkä lähtisi kenellekkään sillä asenteella edes puhumaan haluistani, että olettaisin että jos en saa kaikkea mitä haluan, homma ei voi tulla toimimaan.
Jos kumppanisi tosiaan on umpivanilija, ja tiedät että hän ei halua kokeilla kanssasi asioita, jää sinun mietittäväksesi mitä teet. Mutta yleensä asioista ei vaan voi olla tietoinen jos ei niistä keskustele, ja vaikka useamman kerran siten että välissä toiselle jää kunnolla aikaa sulatella asioita ja totutella ajatukseen. Toki voi elää oletuksissa ja ajatella että ei siitä kuitenkaan mitään tule, tai se nauraa tai haukkuu tai ei halua kuitenkaan..mutta sitten ei koskaan voi olla varma siitä mitä hienoa olisi voinut olla. Voihan se olla että naisesi vastaa keskusteluun kertomalla että on haaveillut aina poly suhteesta jossa hänellä olisi kaksi hänelle omistautunutta miestä, voisi sinulla olla yllättäen enemmän sulateltavaa kuin hänellä, ja voisitte yrittää löytää vaikkapa kultaista keskitietä joka sopii molemmille. Ehä kaukaa haettua, mutta et tosiaan voi tietää ennen kun olet asian ottanut kunnolla esille.
Kiitos kuvakehuista, siinä kyllä haettiin enemmän sihteeri tyyliä, mutta kaipa konsulttikin voi olla hottis.
-
Entäpä...jos avioseksi on sm-henkistä ? Ollut aina ? Ja Master jatkaa kuviota eteenpäin.
-
Ehkä sitä vaniljapuolison ajatusmaailmaa voisi ymmärtää sitä kautta, että miettisi jos se puoliso olisikin itsestä vielä kinkympi? Jos minä vaikka ajattelisin, että söisinkö puolisoni paskaa ja joisin sen kusta, jos sen on se mitä se todella haluaa? Ehkä joku pieni piiskaaminen, joka kinkylle on hauska esileikki, onkin sille vaniljalle yhtä etova ajatus kuin toiselle se, että puoliso haluaa toisen olevan human toilet.
-
Ehkä sitä vaniljapuolison ajatusmaailmaa voisi ymmärtää sitä kautta, että miettisi jos se puoliso olisikin itsestä vielä kinkympi? Jos minä vaikka ajattelisin, että söisinkö puolisoni paskaa ja joisin sen kusta, jos sen on se mitä se todella haluaa? Ehkä joku pieni piiskaaminen, joka kinkylle on hauska esileikki, onkin sille vaniljalle yhtä etova ajatus kuin toiselle se, että puoliso haluaa toisen olevan human toilet.
Toi on tosi hyvä pointti. Meillä kaikilla on rajamme, varmaan voi miettiä sitä että miten niitä omia rajoja olisi valmis oman rakkaan vuoksi ylittämään, jos toinen olisi vielä itseäkin pervompi, ja sitä kautta yrittää ymmärtää sitä, että kumppanille asioiden hyväksyminen ja ymmärtäminen ja sitä kautta niistä mahdollisesti kiinnostuminen voi viedä aikaa, ja vaatia nimenomaan paljon keskustelua ja kompromisseja molemmilta.
Ei täällä pervojenkaan seassa vessahommista läheskään kaikki kiinnostu, ja joillekkin se on jo niin iso raja että sen ylittäminen tuntuu mahdottomalta. Tossakin voi kuitenkin yrittää löytää kompromissia siten, että ei vaadi toista suutaan luovuttamaan vessaksi, vaan tyytyy sitten vaikka pissailemaan ja kakkailemaan jaloille tai vatsalle..ja antaa sitten vaikka sille vähemmän kinkylle kumppanille kunnon suuhoidon vastapalveluksena?
-
Minä menin ja sanoin eilen ajatuksiani päin naamaa. Mies tiesi jo kinkypuolestani (ei ole pystynyt toteuttamaan haaveitani tähän liittyen, sillä hänestä ei ole dominoimaan, vaikka sanookin haluavansa oppia...long story), mutta nyt sanoin sen päin naamaa ja kaunistelematta: "haluan että sinä nöyryytät minua, piiskaat ja sidot, kuset vaikka päälleni jos siltä tuntuu, käytät minua kuin kuuluisin vain sinulle ja annat minun palvoa sinua". Yksi asia johti toiseen, ja niinpä lopputulos onkin nyt se, että sanoin ihan yhtä suoraan kaiken muunkin. :o :( Intohimo on ollut pidemmän aikaa kadoksissa, myönsin tämänkin kun mies epäili. Romanttista rakkautta saa hakea, kumppanina ja ystävänä arvostan häntä kyllä yli kaiken. Mies ei ollut yllättynyt, mutta nyt pohtii fiiliksiään ja eroamista.
Olen pienessä shokissa oman kusipäisyyteni takia, miksi pilasin kaiken puhumalla liian suoraan ja rumasti?? Mutta samalla oloni on jännittynyt, tulevaisuus tuntuu hurjan kiehtovalta ja tuli mies mihin tahansa lopputulokseen, aion hyväksyä sen.
-
Onneksi olkoon, että uskalsit puhua suoraan. Ensijärkytyksen jälkeen puolisosi saattaa mietittyään päätyä jopa aika yllättäviinkin tuloksiin. Meille kävi niin, kun useamman vuoden salailuni paljastui. Yhä yhdessä.
-
Minä menin ja sanoin eilen ajatuksiani päin naamaa. Mies tiesi jo kinkypuolestani (ei ole pystynyt toteuttamaan haaveitani tähän liittyen, sillä hänestä ei ole dominoimaan, vaikka sanookin haluavansa oppia...long story), mutta nyt sanoin sen päin naamaa ja kaunistelematta: "haluan että sinä nöyryytät minua, piiskaat ja sidot, kuset vaikka päälleni jos siltä tuntuu, käytät minua kuin kuuluisin vain sinulle ja annat minun palvoa sinua". Yksi asia johti toiseen, ja niinpä lopputulos onkin nyt se, että sanoin ihan yhtä suoraan kaiken muunkin. :o :( Intohimo on ollut pidemmän aikaa kadoksissa, myönsin tämänkin kun mies epäili. Romanttista rakkautta saa hakea, kumppanina ja ystävänä arvostan häntä kyllä yli kaiken. Mies ei ollut yllättynyt, mutta nyt pohtii fiiliksiään ja eroamista.
Olen pienessä shokissa oman kusipäisyyteni takia, miksi pilasin kaiken puhumalla liian suoraan ja rumasti?? Mutta samalla oloni on jännittynyt, tulevaisuus tuntuu hurjan kiehtovalta ja tuli mies mihin tahansa lopputulokseen, aion hyväksyä sen.
Mun mielestä teit oikein. Toivottavasti kaikki selviää siten että molemmilla on jatkossa parempi olla.
Ei kannata ajatella olevansa kusipää jos puhuu suoraan, rumasti puhumisenkin saa anteeksi varmasti ihan sillä kun sanoo että asioita on sisällän hautonut niin pitkään että kun lopulta sanat tulee, ne ei välttämättä ole padon murruttua ihan kaikkein kauneimpia.
-
Kyllähän haluistaan,mieltymyksistään ja fantasioistaan kanattaa kertoa kumppanilleen.
Oma elämä tulee kyllä mielestäni alkaa raskaaksi jos omassa päässä vaan pitää asioita hautoa.
Fiksusti kun vielä ottaa asiat puheeksi niin kyllä se siitä pitäisi edetä jos muuten kumppanin kanssa on asiat oikein.
-
Kannattaa kertoa mahdollisimman nopeasti suhdetta alkaessa. Jos silloin ei ole tullut kerrotuksi, on kertominen aloitettava nyt. Aivan kaikkia hurjimpia fantasioitaan ei kannat kuitenkaan heti lyödä pöytään. Ne saattavat kokematonta ja asiaa tuntematonta säikäyttää pahasti. Se mitä aluksi kertoo, on oltava totta, sellaista, josta suunnan saa selville. Voi aloittaa halujen lievemmistä muodoista ja, jos saa toisen mukaan ja innostumaankin, voi siirtyä askeleen eteenpäin.
Kannattaa muistaa suhteen vastavuoroisuus. Sinun on saatava hänet puhumaan omista fantasioistaan ja myäs kuunnella niitä ja oltava valmis niiden täyttämiseen.
-
Elikkäs on otettu ensimmäinen askel kumpanin johdattamiseksi sieltä pimeältä puolelta tänne valoisalle puolelle. Use the force...
Kyllä siintä vielä hyvä kinky tulee. Onnea matkalle. :)
-
Kiitos...nyt kuitenkin näyttää siltä, että ero on edessä ja että minä menin miehen vihattujen listalle ykköseksi. Päivä toisensa jälkeen hän raivoaa enemmän kuin koskaan, haukkuu minua ja syyttää mm. siitä, ettei hän tahdo enää minkäänlaista seksiä. On hyvä että nuo tunteet tulevat ulos, mutta olen sanonut ja pari kertaa siitä, että pitäisi käytöksensä neutraalina edes lasten lähettyvillä. Vaan ei, ei tervehdi, ei katso minua, toisaalta yhtenä iltana haluaa etsiä parisuhdeterapeutin ja toisena taas erota heti. Mahtaa olla raskasta, voin vaan kuvitella millaisen lumipalloeffektin sain hänessä aikaan. :(
-
surusilmät: tuo on ihan normaalia käytöstä ihmiseltä, joka yrittää parhaansa mukaan tajuta ja käsitellä tuoretta, vaikeaa ja hämmentävää asiaa. Anna hänelle aikaa ajatella ja purkaa niitä ajatuksiaan. Syyttely ja epävarmuus kuuluu taudinkuvaan myöskin. Tosin olen samaa mieltä, lasten ei tarvitse moista kuulla, se on ihan teidän kahdenkeskinen asia. Kiikun-kaakun käytös myös on osa prosessia, koita kestää, äläkä ota itseesi. Muista, että et ole syypää mihinkään muuhun kuin siihen, että olet ja haluat olla oma, arvokas itsesi. Haluinesi kaikkinesi. Teillä on raskaat pari kuukautta edessä, mutta asioilla on tapana selvitä parhaimmalla tavalla.
Terkuin Linnis, joka on käynyt ihan saman prosessin vastikään läpi
-
Voimia toivotan minäkin, myöskin aikoinaan läpikäyneenä...
-
...Intohimo on ollut pidemmän aikaa kadoksissa, myönsin tämänkin kun mies epäili....
surusilmat_hki
Aika heikolta näyttää.
Ei oikein ole pohja mille rakentaa.
Into himo olisi ollut hyvä pohja mille etsiä uusia ulottuvuuksia.
Mutta koska et tunne mitään häntä kohtaan (seksuaalisesti) ei hänellä ole edes oikeasti mahdollisuutta yrittää vaikka haluaisikin.
Tämä patoutunut tunne purkautuu sitten riitelynä.
-
...Intohimo on ollut pidemmän aikaa kadoksissa, myönsin tämänkin kun mies epäili....
surusilmat_hki
Aika heikolta näyttää.
Ei oikein ole pohja mille rakentaa.
Into himo olisi ollut hyvä pohja mille etsiä uusia ulottuvuuksia.
Mutta koska et tunne mitään häntä kohtaan (seksuaalisesti) ei hänellä ole edes oikeasti mahdollisuutta yrittää vaikka haluaisikin.
Tämä patoutunut tunne purkautuu sitten riitelynä.
Näinhän se on. Tavallaan pystyn nauttimaan perusseksistä hänen kanssaan, mutta silloinkin päässä takoo lähinnä ajatus "en tahdo tätä" ja jälkikäteen tulee ihan fyysisiä kipuja. Kaipaan kaikkea sellaista, mitä mies on kokeillut minulle antaa, mutta epäonnistunut- hän ei välitä kamalasti koko hommasta ja omien sanojensa mukaan tahtoo poissaollessa sitoa minut ym. mutta kun on vierelläni, tahtoo vain helliä ja sylitellä. Miehellä alkoi olemaan erektio-ongelmia viime syksynä, melko varmasti suorituspaineiden vuoksi...en ole käsittänytkään, miten vaikeaan paikkaan olen hänet pistänyt!
Muoks: kiihkeän viestittelyn jälkeen hän on tehnyt selväksi että hän a.) ei tahdo mitään seksiin viittaavaakaan kanssani enää, b.) tahtoo jatkaa liittoa. ??? Pitääköhän minun nyt olla se rohkeampi ja kertoa miehelle, ettei rakkausliitossa voi ulkoistaa seksitarpeitaan..?
-
Surusilmät. Mä olen samalla linjalla Linniksen kanssa. Kannattaa antaa asioille rauhassa aikaa. Jos vaan mahdollista niin nyt kun asiat on tuotu esille ja molemmat tietää tilanteen, niin voisi varmaan olla hyvä vaan unohtaa seksi hetkeksi ja keskittyä siihen hyvään mitä on, ja ehkä se auttaa molempia sitten löytämään motivaation yhteisen sävelen löytämiseksi seksielämäänkin. Yrittäkää tehdä vaikka ihan normaaleja juttuja, yhdessä ruoan laittoa tai ulkona syömistä kahdestaan...elokuvia ja sellaista. Jos rakkautta on, mielestäni kaikki on vielä mahdollista. Ottakaa askel kerrallaan ja yritä sinäkin ymmärtää shokissa olevaa miestäsi ja antaa hänelle aikaa sulatella.
Varmaan hän saattaa sanoa paljon asioita nyt, mitä ei välttämättä edes tarkoita. Jutelkaa asiasta paremmin uudelleen kun molemmat ovat rauhoittuneet vähän. Siihen asti voit varmaan yrittää huomioida häntä ihan niinkun normaalisti parisuhteessa on tapana, ja osoittaa että hän on sinulle edelleen tärkeä ja ainoa.
Vaikea tilanne, toivottavasti saatte asiat sujumaan. Voimia sinne sinulle.
-
Joskus ratkaiseva askel vain on otettava, ja jonkun otettava vastuu tulevaisuudesta. Omalta kohdaltani ero oli hyvä ratkaisu, sekä aikuisten, että lasten kannalta. Harvassa pitkässä parisuhteessa pelkkä rakkaus riittää, kun rakkauttakin on kovin monenlaista...Varsinkin subilla on usein taipumusta suostua lähes kynnysmatoksi liitossa, jotenkin moiseen tilanteeseen vain ajautuu huomaamattaan...
Surusilmälle toivotan vahvuutta ja rohkeutta olla oma itsensä (siihen on jokaisella oikeus) ja tehdä omalta kannaltaan parhaat ratkaisut. Terve itsekkyys ei ole mikään synti, jokaisella on oikeus olla onnellinen elämässään.
-
*hymy* seksitön, rakkauteen perustuva liitto voi oikeasti toimia, jos henkinen puoli on kondiksessa. Meidän liitossa se olen minä, joka en halua sänkypuuhia. Ei edes tee mieli. Mitään.
Nimim. Kokemuksen rintaäänellä
-
Jotkut ihmiset vain eivät voi koskaan hyväksyä kinkyjä taipumuksia valistamisesta huolimatta...Ja joillekkin seksi on yksi parisuhteen kulmakivistä...Tunnustaudun niin ahneeksi, että haluan kaiken samassa paketissa, seksi, arki ja jopa osa harrastuksista :D
-
Surusilmät: Olen todella kateellinen sinulle rohkeudestasi. Olen itse saman kaltaisessa tilanteessa kuin sinä, mutta en ole noin rohkeasti uskaltanut tuoda taipumustani vaimolleni tietoon. Tähän on tietysti monta syytä, lapset nyt päällimmäisenä. Sekä se, että henkisesti olemme vaimoni kanssa hyvinkin samalla aaltopituudella, ts. suhde pelaa periaatteessa hyvin. Muutoin kuin seksuaalisessa puolessa(ni). Kuten edeltä voi siis jo arvata, hän on melkoisen vanilja, itse taas olen D-suuntautunut. Olen yrittänyt varovasti saada hänet innostumaan perwoilusta, mutta vaste on ollut sanoisinko laimea. Pyysin häntä mm viime vuoden puolella vilkaisemaan foorumin sivuja. Hän oli enemmänkin järkyttynyt kuin innostunut. Tosin tein kyllä selvän virheen, ettemme katsoneet sivuja yhdessä, vaan hän vilkaisi niitä minun ollessa työmatkalla.
Mutta sinä olet ollut todella rohkea. Tällä hetkellä te elätte myrskyn silmässä, ja puolisosi on varmasti jollain tapaa sokissa, niinkuin muutkin ovat täällä todenneet. Muista, että pahimmatkin hirmumyrskyt laantuvat aikanaan. Anna hänelle aikaa, ja osoita hänelle, että kuitenkin rakastat häntä. Mutta pysy myös vahvana itsesi ja halujesi kanssa. Ainahan meille ei ole helppoa tietää, mitä haluamme. Sinun kannatta nyt pohtia, mikä on se vähimmäis-kinkyily mitä sinä haluat. Ja pitää siitä kiinni.
Aika tietenkin näyttää miten teidän tulee käymään. Itse miehenä tiedän, että varmasti puolisosikin alkaa jälleen hetken kuluttua kaipaamaan läheisyyttäsi, vaikka hän nyt sinut haluaakin torjua. Ja siinä kohtaa käytte yhdessä läpi, mitä läheisyys sinulle tarkoittaa ja mitä se hänelle tarkoittaa.
Älä masennu, täältä foorumilta löytyy niin monta jotka tuntevat sympatiaa sinua kohtaan. Ja varmasti saat täältä tukea jatkossakin. Voimia sinulle.
t:Micmac
-
Kiitos kaikille tuesta. :) Saimme puhuttua kunnolla ja lopputulos on nyt se, että kumpikaan ei tahdo erota mutta nykymenon on loputtava. Minä aion pitää kiinni kinky-identiteetistäni, se oli sekä minun että miehen (yllättävää kyllä) vaatimus liiton jatkamiselle. Mies kertoi että on kiinnostunut aiheesta, mutta se on herättänyt hänessä ristiriitaisia tunteita. Hän haluaa tutustua aiheeseen pikkuhiljaa, omassa tahdissaan ja opetella mistä pidän, mistä en. :love: Sanoja mahtuu maailmaan, mutta mies on ennenkin ollut sanansa mittainen ja minulla on siis sitä ajatellen hyvät mahdollisuudet tutustua tähän maailmaan hänen kanssaan yhdessä. :))
Jos emme saa tätä toimimaan, sitten katsotaan uusiksi. Pariterapeutille meneminen on päätetty myös. Muoks: pohdin liiton jatkamista ja tulin itsekin siihen tulokseen, että vaikka epäkohtia löytyy, haluan vielä yrittää. Annoin lupauksen rakastaa miestäni hyvinä sekä huonoina aikoina...ja minä pidän sanani. Intohimon puute voi johtua muustakin kuin pelkästään miehestä, työttömyyteni on masentanut minua enkä ole jaksanut harrastaakaan mitään. Päätin aloittaa uudestaan vanhan liikuntaharrastukseni ja yrittää opetella olemaan huomaamatta pelkkiä epäkohtia. :D
-
Surusilmat, kuulostaa todella upeelta! :) Toivottavasti löydätte molempia tyydyttävän elämän... yhdessä.
-
surusilmät, ihanaa ja hienoa että olette saaneet puhuttua :love:
Onnea yhteiselle matkalle!
-
Tarinalla olikin onnellinen loppu, ainakin tässä vaiheessa.
Onnea matkalle läpi kinkyn universumin, mitä sieltä sitten löytyykään. :)
-
Kiitos kaikille tuesta. :) Saimme puhuttua kunnolla ja lopputulos on nyt se, että kumpikaan ei tahdo erota mutta nykymenon on loputtava. Minä aion pitää kiinni kinky-identiteetistäni, se oli sekä minun että miehen (yllättävää kyllä) vaatimus liiton jatkamiselle.
Onnea ja toivottavasti asiat lähtevät rullamaan. Itse olen tarponut samassa suossa ja meidän kohdalla asiat kääntyivät parempaan kuin hyvään suuntaan. Helppoa ei tosiaan aina ollut, mutta tässä vaiheessa tuntuu, että oli vaivan arvoista.
-
Onnea Surusilmille asioiden saamasta toivorikkaasta käänteestä. Kaiken kaikkiaan olen iloinen että Surusilmät jakoi tämän puolisolle kertomisen koko kaaren meidän kanssamme, sillä siitä voivat toiset samanlaisten asioiden kanssa mielessään painivat saada rohkeutta. On normaalia kuinka paineiden sanallisen purkamisen jälkeen tulee se kieltämisvaihe, pelko, turhautuminen ja jopa viha mutta tuo käänne ymmärtämiseen ja haluun tukea toista herättää toivoa paremmasta. Tässä voi olla edessä jotain kaunista tulevaisuudessa. Millään tavalla haluamatta manata lisäisin myös että vaikka vaikka liitto joskus tulevaisuudessa päätyisikin eroon, ainakin voi hyvällä omalla tunnolla sanoa että kaikkensa on tehnyt ja valheisiin se ei ainakaan päättynyt.
-
Surusilmän viime viikolla kertoma tarina sai meikäläisenkin pohtimaan myös tilannettaan. Olen kuunnellut parhaan ystäväni kertomuksia skenestä parin vuoden ajan sekä seuraillut foorumeita syksystä lähtien ja tuntenut aihepiirin vetävän magneetin lailla puoleensa. Luonteeltani en koe olevan 24/7 perwo, vaan enemmänin Dr. Jekyll/Mr Hyde, jossa jälkimmäinen vaatimalla vaatii päästä ajoittain ulos. Paras ystäväni on jo pidempään kehottanut minua tulemaan esiin kaapista kotona, mutta on se vaan ollut niin pirun vaikeaa. Pari aikaisempaa, ehkä jälkikäteen ajateltuna tökeröä, yritystä ovat toimineet kuin naama edellä seinään juoksu. Kuitenkin lopulta Surusilmän rohkaisemana otin asian eilen hienovaraisesti puheeksi. Kerroin, että vaikka vanilja välillämme tuntuukin hyvältä, kaipaan touhuun myös piristystä ja leikkejä. Jälleen joutui yllättymään, kun puolisoni hienoinen hymynkare suupielessä sanoikin ”no, ehdota jotain”. Keskustelu jatkui, eikä hän ainakaan täysin tyrmännyt taipumuksiani ja ehdotuksiani sitomisesta ym kivasta. Nyt sitten suunnittelen ensi viikonlopulle ensimmäistä sessiota, jossa tutustumme aihepiiriin. Kunhan vaan vielä saadaan järjesteltyä lapset naapureiden perheisiin yökylään... ;)
Applodit sinulle Surusilmät esimerkistäsi ja tilanteesi esiin tuomisesta foorumeilla!
T:Micmac
PS. jos fooruleilla löytyy kirjoitusta, miten aloittaa Dom-sub asetelma ja ensimmäinen sessio, niin vinkatkaa suuntaa. Privanakin mielellään otetaan kommentteja ja vihjeitä vastaan.
-
Tästähän on tullut palstan mukavin keskustelu! :)
Onnea Micmacillekin. Ja muista aloittaa riittävän varovasti.
-
PS. jos fooruleilla löytyy kirjoitusta, miten aloittaa Dom-sub asetelma ja ensimmäinen sessio, niin vinkatkaa suuntaa. Privanakin mielellään otetaan kommentteja ja vihjeitä vastaan.
Hienoa, että asiasta on voinut keskustella, ja varovaista kiinnostusta on virinnyt kumppanisi puolella. Itse suosisin hyvin pehmeää lähestymistapaa, leppoisaa kommunikaatiota ja kiireettömyyttä. Ehka kannattaa myös ottaa ensimmäinen sessio appertizerina, josta jää mukava nälkä seuraavaa kertaa varten. Kärsivällisyys on hyve.
Edit: Korjattu lainaus.
-
ooh Micmac myös :love:
Komppaan SMIleä, ihana keskustelu :)
-
Leikkikehällä oli muistaakseni ihan artikkelin muodossa aloittelijan ohjeita. Esimerkiksi sitomisen voi tehdä pehmeillä huiveilla, silmien peittämisen samoin. Kivun tuottamisessa kannattaa aloitella ihan käsillä, varovasti nipistämällä, läpsimällä yms. Kasvoille en missään nimessä kehoittaisi käymään, mieluiten vain erogeenisille alueille.
-
Jokos täällä oli mainittu joku mainstream leffan katsominen yhdessä jossa on omia fetissejä sivuavia kohtauksia/"maisemia" (esim 9 1/2 viikkoa). Kun leffassa tulee ko kohtaus, voi aika luontevasti ottaa asian kiinnostavuuden/eroottisuuden puheeksi ja seurata kumppanin reaktiota. "Toi oli jollain tavalla tosi eroottista ja kiihottavaa" kesken YLE-kelpoisen materiaalin ei pelästytä vastapuolta ja asiaan voi palata varovasti vaikka seuraavana päivänä ellei heti saa vastakaikua.
-
Ja ne jotka vaniljasuhteessa ovat kertoneet, miten teille on käynyt?
Muistaakseni tästä aiheesta oli leikkikehässä joskus joku ketju, täältä en pikaisen etsinnän perusteella löytänyt. Linkittäkää joku pliis, jos aiheesta on jo keskusteltu.
Mieheni, joka on erittäin "estollinen vanilja", kanssa on suhteessamme väkisinkin yhteentörmäyksiä halujemme kanssa. Mies on erittäin tyytyväinen ja taivaissa kaikesta seksistä mitä keskenämme teemme, tosin häntä joutuu aika pienin askelin opstamaan seksin suhteen, jotta asiat ja kokemukset pysyvät hänen ajatusmaailmansa käsityskyvyn sisällä.
Kun toin itselleni lelut mukaan mieheni ja minun väliseen seksiin, mustasukkaisuus oli aikamoista. Nyt mies on onneksi jo tajunnut, että niistä on kuitenkin ehkä enemmän hyötyä kuin haittaa.
Mutta... minä haluaisin niin paljon enemmän, ja mies aavistaa sen. Olemm puhuneet haluistamme, mutta ainakin minulla on haluja ja tarpeita, joita en edes halua jakaa tai vaatia mieheltäni. Ajattelenko asioista jotenkin väärin? Onko vika minun tarpeissani ja haluissani, vai minussa, jos en pysty jakamaan niitä kaikkia mieheni kanssa?
Kunnioitan kuitenkin miestäni sen verran, että minusta on väärin vaatia mieheltäni jotain sellaista, josta keskustelujen kautta olen oppinut huomaamaan, että mieheni luonne ja halut eivät riitä.
Väistämässä kuitenkin arjessa tulee esiin juttuja, jolloin en tiedä, miten asiat esittäisin. Konkreettisena esimerkkinä vaikkapa netissä selattujen kinkysivujen esiin pompsahtaminen miehen selatessa nettiä.....
Miten muut ovat tehneet? Onko kukaan heittänyt halujaan toisen eteen tietäen, että toinen on niistä tarpeista ja siitä maailmasta ihan pihalla?
Käytännön kokemuksia ja seuraamuksia vastaavanlaisista tilanteista mielelläni lukisin.
Itse olen sitä mieltä että tallaiset asiat on syytä käsitellä heti suhteen alkuvaiheessa. Vakiintuneen suhteen dynamiikkaa tuskin enää voi juuri muuttaa, mutta ottamalla heti alusta lähtien asian puheeksi nostaen kissan pöydälle on asioista helppo puhua. Mulla oli puolisoni kanssa alkuvaiheessa jo heti keskustelu missä löimme kaikki korttimme pöytään ja kerroimme mistä pidämme ja mitä haluamme sekä mitkä ovat suhteemme rajat jne. kun kaikki asiat on puhuttu kerralla selviksi ja asiat sovittu naamakkain on asiat helpompi hoitaa jatkossa. Mitään ei tarvitse salata kun kaiken tuo esiin ja kun kaiken tuo esiin ei tarvitse miettiä miten kertoa..
-
Itse olen sitä mieltä että tallaiset asiat on syytä käsitellä heti suhteen alkuvaiheessa. Vakiintuneen suhteen dynamiikkaa tuskin enää voi juuri muuttaa, mutta ottamalla heti alusta lähtien asian puheeksi nostaen kissan pöydälle on asioista helppo puhua. Mulla oli puolisoni kanssa alkuvaiheessa jo heti keskustelu missä löimme kaikki korttimme pöytään ja kerroimme mistä pidämme ja mitä haluamme sekä mitkä ovat suhteemme rajat jne. kun kaikki asiat on puhuttu kerralla selviksi ja asiat sovittu naamakkain on asiat helpompi hoitaa jatkossa. Mitään ei tarvitse salata kun kaiken tuo esiin ja kun kaiken tuo esiin ei tarvitse miettiä miten kertoa..
Ajattelen itse, että ihmisen elämä on kasvamista. Siinä samalla myös mielihalut ja kiinnostuksen kohteet voivat muuttua. Suhteen alkuvaiheessa on vaikeaa ehkä tietää, miten suhteesi aikana muutut ja kasvat itse ihmisenä ja kaikkien korttien pöytään lyöminen on lähes mahdotonta. Se ei toki tarkoita, etteikö siitä muutoksesta ja muuttuneista mielihaluista ole tarpeen keskustella suhteen edetessä. :) Vakiintuneen suhteen dynamiikasta ja sen muuttamisesta kovin radikaalisti olen lady janen kanssa samaa mieltä. Tai haastetta siinä ainakin riittää.
-
Kiitos kaikille tsempistä ja kehuista, ihan noloksi vetävät. :-[ ;D Kuvasin ennen itseäni sanoilla "karkuun juokseva pelkuri", mutta otin sen pois koska se ei enää pidä paikkaansa.
Micmac, sinä olit rohkea kun uskalsit! :love:
-
Surusilmät: Ihana kuulla, että löytyy ymmärrystä suhteessa. :) :love:
Joskus itse kommentoin omaa tilannetta tässä ketjussa, ja sinänsä on kivaa todeta, että ainakin toistaiseksi jonkinlainen ihmeellinen tasapaino tuntuu olevan omassa liitossa. Vaimo pitää hyvin selkeää linjaa olla kysymättä yhtään mitään aina kun mulla on kinkymenoja. Ollaan juteltu aiheesta ja vaimolle tuntuu olevan sama, olenko kinkyilemässä vai jonkun muun harrastuksen parissa. Tärkeintä on, ettei se vie liikaa aikaa perheeltä.
Varjopuoli omassa järjestelyssä on tietysti, ettei ole järkevää tapaa vahvistaa onko ne puuhat joita teen aidosti hänelle OK. Mutta koska hän näkee mitä ilmeisimmin suurta vaivaa ettei tarvitsisi mitään tietää tulkitsen asian niin, että tällä mennään kunnes kysymyksiä rupeaa tulemaan.
Varmasti moni ajattelee, että hänellä on oikeus tietää tasan tarkkaan mitä puuhaan. Jos hän kysyisi, niin kyllä saisi varmasti ajan myötä tietääkin kaiken haluamansa. (Tuskin dumppaisin koko totuuden kaikkine yksityiskohtineen yhden keskustelun aikana.) Koska ei kysy, niin ehkäpä hän harjoittaa oikeuttaan olla tietämättä? :)
(Ja jos joku ihmettelee, niin kyllä, hän on sanonut ihan selvästi, että "En halua tietää.")
-
Surusilmät: Ihana kuulla, että löytyy ymmärrystä suhteessa. :) :love:
Joskus itse kommentoin omaa tilannetta tässä ketjussa, ja sinänsä on kivaa todeta, että ainakin toistaiseksi jonkinlainen ihmeellinen tasapaino tuntuu olevan omassa liitossa. Vaimo pitää hyvin selkeää linjaa olla kysymättä yhtään mitään aina kun mulla on kinkymenoja. Ollaan juteltu aiheesta ja vaimolle tuntuu olevan sama, olenko kinkyilemässä vai jonkun muun harrastuksen parissa. Tärkeintä on, ettei se vie liikaa aikaa perheeltä.
Varjopuoli omassa järjestelyssä on tietysti, ettei ole järkevää tapaa vahvistaa onko ne puuhat joita teen aidosti hänelle OK. Mutta koska hän näkee mitä ilmeisimmin suurta vaivaa ettei tarvitsisi mitään tietää tulkitsen asian niin, että tällä mennään kunnes kysymyksiä rupeaa tulemaan.
Varmasti moni ajattelee, että hänellä on oikeus tietää tasan tarkkaan mitä puuhaan. Jos hän kysyisi, niin kyllä saisi varmasti ajan myötä tietääkin kaiken haluamansa. (Tuskin dumppaisin koko totuuden kaikkine yksityiskohtineen yhden keskustelun aikana.) Koska ei kysy, niin ehkäpä hän harjoittaa oikeuttaan olla tietämättä? :)
(Ja jos joku ihmettelee, niin kyllä, hän on sanonut ihan selvästi, että "En halua tietää.")
Joo ja voihan se olla että vaimolla on myös omat kivat, ja siksi häntä ei kiinnosta mitä puuhaat tai et puuhaa.
-
Komppaan Subsheartsia. Elämä on jatkuvaa kasvamista ja uuden löytämistä. Ja juuri se tekee siitä elämisen arvoisen ;)
Ajattelen itse, että ihmisen elämä on kasvamista. Siinä samalla myös mielihalut ja kiinnostuksen kohteet voivat muuttua. Suhteen alkuvaiheessa on vaikeaa ehkä tietää, miten suhteesi aikana muutut ja kasvat itse ihmisenä ja kaikkien korttien pöytään lyöminen on lähes mahdotonta. Se ei toki tarkoita, etteikö siitä muutoksesta ja muuttuneista mielihaluista ole tarpeen keskustella suhteen edetessä. :) Vakiintuneen suhteen dynamiikasta ja sen muuttamisesta kovin radikaalisti olen lady janen kanssa samaa mieltä. Tai haastetta siinä ainakin riittää.
-
Meillä meni todella sujuvasti tämä minun totuttamiseni aihealueeseen. Miehellä tällaisia taipumuksia ennestään, ilmeisesti vahvojakin, ja jo aika alkuvaiheessa suhdetta hän kyseli mitä mieltä olisin tyyliin käsien sitomisesta tai jostain vastaavasta. Itse en ollut ollenkaan aiemmin tutustunut mihinkään bdsm:n suuntaiseenkaan, mutta fantasioin silti alistettuna olosta (rajua seksiä, puoliväkisin ottamista jne... aika kilttejä juttuja kuitenkin, kun en oikein muustakaan tiennyt). Olin kuitenkin utelias ja avoin alusta asti, ja ollaan reilun vuoden aikana edetty ensimmäisestä pikkukokeilusta (käteni sidottiin vyöllä ja minut "pakotettiin" ottamaan suihin) jo ihan mukavasti, ja vielä löytyy kokeiltavia asioita ja nautin kaikesta enemmän ja enemmän.
Pointtina siis, että vaikkei se kumppani vaikuttaisikaan siltä, että välittäisi bdsm:stä, saattaa siitä silti kuoriutua aika peto kunhan ei ihan suoraan iske kaikkea informaatiota tietämättömän eteen. Minulla kesti kauan edes tajuta, kuinka paljon mies näistä kinkyilyistä nauttiikaan, ja kun tajusin, olin oppinut pikkuhiljaa nauttimaan niistä jo itsekin todella paljon. Tätä nykyä bdsm-piirteet seksissä ovat ennemmin sääntö kuin poikkeus, ja tuntuu todella "tyhjältä" jotenkin harrastaa ihan vain perusseksiä suoritusmaisesti.
Toivottavasti ei ihan ot:ksi mennyt.
-
Täällä on osa kirjoittanut, että kyllä se toinen osapuoli tietää mitä toinen touhuaa ja hyväksyy sen vaikka asiasta ei puhutakaan ääneen. Aina näin ei kuitenkaan ole. Meillä puolisoni kuvitteli monen monta vuotta, että kyllä minä tiedän hänen askareistaan ja sillä uskotteli itselleen juttujensa olevan ok. Mutta enpä aavistanut lainkaan, liekö syynä suuri naiiviuteni vai hänen erinomaiset peittelykykynsä.
Mielenkiintoisen asiasta tekee kuitenkin se, että samalla kun hän näki kovan vaivan peitelläkseen asioita, minä mielessäni haaveilin tekeväni noita samaisia asioita :) . Enkä kertonut unelmistani hänelle, koska luulin hänen järkyttyvän ja haluavan erota, koska vaimo on liian kinky! Että näin hyvin sitä voi osata lukea ihmistä, jonka ajattelee hyvinkin läheiseksi...
Ja kyllä, salatut asiat heijastuvat aina suhteeseen ja koko perheeseen vaikka kuinka ajattelisi ettei niin ole. Sen jälkeen kun kaikki asiat tulivat julki, kemia välillämme muuttui täydellisesti ja koko perheen dynamiikka samalla kertaa. Ja todellakin hurjasti parempaan suuntaan.
Eli todellakin suosittelen ihmisiä puhumaan avoimesti puolisoilleen asioista. Aina ei tietenkään käy lopulta yhtä onnellisesti kuin meillä mutta puhumattomuus luo aina suuren mörön suhteen ylle eikä voi olla vaikuttamatta siihen.
-
Mielenkiintoisen asiasta tekee kuitenkin se, että samalla kun hän näki kovan vaivan peitelläkseen asioita, minä mielessäni haaveilin tekeväni noita samaisia asioita :) . Enkä kertonut unelmistani hänelle, koska luulin hänen järkyttyvän ja haluavan erota, koska vaimo on liian kinky! Että näin hyvin sitä voi osata lukea ihmistä, jonka ajattelee hyvinkin läheiseksi...
Tämä on hyvä pointti. Kannattaa ehdottomasti kertoa miten asia on. Vaikken itse ole tyytyväinen kaikkiin päätöksiin jota olen tehnyt en ainakaan koskaan itse johtanut puolisoa harhaan sen suhteen millaiset halut minulla on. En voi sanoa, että kertominen paransi suhdetta hänen kannalta, mutta itse en olisi halunnut jatkaa ellen olisi voinut olla avoimesti mitä olen.
Ironista sinänsä, kun elän suhteessa jossa seksielämä on käytännössä kuollut... Mutta oma tilanteeni onkin asia erikseen. Mutta yllä olevan takia en myöskään oleta, että vaimo tietää koko totuuden omista kuvioista. Hän tietää, että käyn bileissä. Tietää myös, että olen mukana ylläpitämässä kinkysivustoa... Mutta mistä minä tiedän mitä hän muuten asiasta ajattelee? Sen verran perusteellisesti hän jättää kuitenkin kysymättä, että tuskin kaipaa lisätietoja tässä vaiheessa.
Olen nähnyt jo useamman suhteen kaatuvan siksi, että kinky/non-kinky tai poly/non-poly on yrittänyt sovittaa asiat yhteen tuloksetta. Kommunikointi on kuitenkin, jos ei avain onneen, ainakin hallittuun epäonnistumiseen vs. eeppiseen katastrofiin? ;)
-
Ketjun aloituksesta on nyt tultu siihen pisteeseen, että keväällä kerroin miehelleni kaikki haluistani. Reaktiona suunnaton järkytys ja sen jälkeen kaikki onkin mennyt päin persettä :) ei positiivisessa vaan negatiivisessa mielessä. Saan joka päivä kuulla, että nainen, jolla on kaltaiseni halut, ei sovi pienten lasten äidiksi. Ja kertomisen jälkeen sain myös kuulla, että tiesinkö, että bdsm on vasta hiljattain poistettu sairauksien listalta :D
Arvasin kyllä, että näin tulee tapahtumaan, jos miehelleni haluistani kerron. Ehkä mies tuntee oikeutetusti itsensä loukatuksi, koska häntä en ole ottanut mukaan etsiessäni itseäni.
Harmi, että heräsin haluihini vasta vuosia suhteeni alkamisen jälkeen. Koska minun syytäni se on, että olen löytänyt haluni ja muuttunut, enkä pysynyt sellaisena, kuin olin silloin, kun mieheeni tutustuin. (Miehen mielestä).
Olemme toki aiemmin keskustelleet haluistamme seksissä, mutta estoinen vaniljamies ei voi ymmärtää kinkyhalujani ja sivuuttaa ne tarpeettomina. Olen huomannut, että jos mies haluaa jotain muuta kuin vaniljaa, niin mieskin olisi sub. Kerroin hänelle tämän huomion, että emme sopisi haluinemme yhteen niin, että molemmat olisivat tyytyväisiä. Enkä näe syytä vaatia toiselta sellaista, mihin hänen luonteensa ei sovi.
Arjessa taas tekojen on tietenkin pyörittävä miehen navan ympärillä, kuten ehkä seksissäkin.
Mutta... asiaa voisi miettiä myös syytöksellä, jonka mies esitti minulle: miksi olen etsinyt itseäni ja halujani ilman miestäni? Miksi olen ostanut leluja ja asusteita kertomatta aikeistani miehelle ensin? Kun olen asuja tai leluja miehelle näyttänyt, olen saanut asiasta vain halveksuntaa.
Selitin asian siten, että halusin ensin löytää itseni, ja minulla oli tunne, että en voi tehdä sitä mieheni kanssa. Ymmärrän, että se loukkaa häntä, mutta valintani kuitenkin jossain vaiheessa tein niin. Muuta en osannut selittää, osaisiko joku selittää asian paremmin, miksi ihminen toimii siten?
Ehkä luottamuspula, ehkä tunne siitä, että juttu ei ole miehen juttu (minkä mies toki myönsikin).
Mutta anyway, tiivistettynä: Kerroin haluistani ja kokeiluistani, sain kuulla olevani sairas. Ei se mitään, olen mielelläni pervo >:D
-
Mutta anyway, tiivistettynä: Kerroin haluistani ja kokeiluistani, sain kuulla olevani sairas. Ei se mitään, olen mielelläni pervo >:D
Mikäkin olen kuullut lauseen "Minusta tuo on sairasta." Älkää uskoko. Olkaamme kaikki ylpeästi ja vapautuneesti pervoja! ;D >:D :love:
-
Aikoinaan asia tuli puheeksi toisen aloitteesta...kerroin sitten sohvalla jotain kun lapset olivat jo unten mailla...hiukan mietin että soittaako se kohta valkotakit vai nappaako lapset ja lähtee karkuun...toinen kuunteli litaniantapaisen loppuun ja totesi: no, hyvä...ei mitään extremee kuitenkaan. Voi se joskus mennä kohtalaisen hyvinkin.
-
Joskus 4-5 vuotta sitten itse kiinnostuin enemmän ottamaan selvää omista mieltymyksistäni ja jossain vaiheessa sitten tulin siihen pisteeseen, että silloiselle vaniljamiehellekkin vois asiasta vihjasta ku petipuuhat oli aina sitä samaa jyystämistä. Ensin alotin ihan hankkimalla jotain pitsikorsettihässäkkää ja pornokaupasta jotain leluja piristämään menoa,mutta ei se niistäkään kauheesti lämmenny, vaikka kokeiltiinki aina välillä. Se oli vähän sellasta väkisinvääntämistä eikä siinä itekkää päässy mihinkää fiilikseen ku toinen oli jo valmiiks vastaan koko juttua. Sitte ku kerroin vähän tarkemmin noista bdsm-jutuista ja fetisseistä ni reaktio oli tyyliin "hyi yök, ihme pervoilua"...no joo..ei hirveesti auttanu tilannetta. Kyl me siin viel pari kuukautta jotain koitettii säätää, mut tais olla lopullinen niitti ku muutin toiselle paikkakunnalle ja kaveri oli muutenki vähä mustasukkasta sorttia ni sehä meni ihan mahdottomaks. Aika nopeesti kyl huomas ettei kannata ees yrittää selittää ku toinen ei halua ees kuunnella. Emmä tiedä kannattaaks vaniljan kans roikkua, tietysti jos on jo naimisissa ja lapsia ni tilanne voi olla aika tukala, siit ei noi vaa kuitenkaa voi häippästä. Muuten neuvoisin lemppaamaan, vaniljat on suoraansanottuna pelkkää ajanhukkaa, ennemmin tai myöhemmin menee pettämiseks tai alkaa muuten vaan vituttaa, ihmisellä on kuitenki ainaki mun uskomusten mukaa vaan 1 elämä...voi jokanen omalla kohallaa miettiä mihin sen käyttää :)
-
Muuten neuvoisin lemppaamaan, vaniljat on suoraansanottuna pelkkää ajanhukkaa, ennemmin tai myöhemmin menee pettämiseks tai alkaa muuten vaan vituttaa, ihmisellä on kuitenki ainaki mun uskomusten mukaa vaan 1 elämä...voi jokanen omalla kohallaa miettiä mihin sen käyttää :)
Komppaan täysillä.
-
Kaippa sen voisi tuoda esille silleen leikkisästi, vaikka kiukuttelun jälkeen ehdottamalla pientä piiskausta..?
-
Empä tiedä... "Vaniljaiseni" olikin yllättävän innostunut pienestä pikkutuhmasta ihan normisysteemien lomassa. Innostunut oikein, kun sai minus irtautumaan ainaisesta kontrollistani... kyllä minä sen vielä koulutan XD
-
Muuten neuvoisin lemppaamaan, vaniljat on suoraansanottuna pelkkää ajanhukkaa, ennemmin tai myöhemmin menee pettämiseks tai alkaa muuten vaan vituttaa, ihmisellä on kuitenki ainaki mun uskomusten mukaa vaan 1 elämä...voi jokanen omalla kohallaa miettiä mihin sen käyttää :)
Komppaan täysillä.
En allekirjoita tätä ollenkaan. Oma mieheni oli tavatessamme täysi vanilja. Kerroin jo ihan alkuvaiheessa suhdetta pervotaipumuksistani ja mies vain tuumasi että eipä tuo mitään haittaa mutta ei ole hänen juttunsa. Aika paljon kului aikaa ihan vaniljan parissa mutta vähitellen mies alkoi tajuta että kyse on minulle oikeasti tärkeästä jutusta vaikka asiasta ei juuri keskusteltukaan. Ja se sai hänet pohtimaan ja ottamaan selvää asioista ja lopulta varovaisesti kokeilemaan. Minun TODELLA innostunut reaktioni aiheutti halun kokeilla lisää ja nyt on takana 12 vuotta onnellista ja pervoilun täyttämää yhteiseloa :) Jos olisin heti alkuunsa dumpannut miehen koska hän oli vanilja eikä ollut (vielä) halukas kokeilemaan niin olisi elämäni rakkaus mennyt sivu suun :love:
-
En ymmärrä miksi neuvotaan pysymään kaukana vanilijoista..ihan roskaa.
Itse ainakin edelleen olen sillä kannalla että asioista kannattaa puhua, ja olla kärsivällinen omaan sietokykyyn asti.
Itse ainakin kumppanissani arvostan enemmän muita asioita kuin taipumusta kinkyyn seksiin, ja olen valmis työskentelemään yhteisen sävelen löytämiseksi. Ja ei sekään ole taattua että kinkyn kumppanin kanssa seksi toimisi, pahimmat ongelmat omassa seksielämässäni ovat olleet kinkyssä parisuhteessa jossa mieltymykset olivat hyvinkin samankaltaiset. Uskon myös että monen vanilijan "toi on sairasta" tyrmäykset joista kuulee, ovat lähinnä vain ensi järkytystä, joka johtuu tietämättömyydestä. En usko että kaikki kinkytkään välttämättä kovin hyvin tuovat asiaa esille, vaan ensin hommaa piilotellaan vakan alla vuosia eikä mistään mainita, kunnes sitten on kerätty tarpeeksi rohkeutta ja tuodaan esiin ne omat mieltymykset yhdellä pamauksella ja aletaan vaatimaan että toinen on valmis toteuttamaan piiskausfantaisioita joista ei ole koskaan aikaisemmin yhdessä edes puhuttu. Ihminen on myös aika epävarma otus, joten kaikenlainen seksistä ja siihen mielenkiinoisten uusien juttujen tuomisesta voi herättää monessa riittämättömyyden tunteita ja alkuun pelkoa ja ihmetystä siitä että eikö riitä ja että osaako sitten sessiossa hommat hoitaa ja olla vakuuttava. Sitten naristaan kun kumppani ei ymmärrä ja kuinka vanilijoista kannattaa pysyä kaukana tms. vaikka itse ollaan enemmän ahdasmielisiä ja joskus tuntuu että ymmärrätään paljon vähemmän ihmisen seksuaalisuudesta kun mitä perus pertti lähibaarissa.
Itseäni ihmetyttää lähinnä se että miten kinkyt tuntuvat olevan kovin suvaitsemattomia vanilijoita kohtaan, ja kuinka oletataan että vika on vain niissä jotka eivät halua kikyillä, eikä nähdä itsessä mitään vikaa kun ollaan niin rohkeita ja suvaitsevaisia seksuaalisesti ettei kyetä näkemään sitä ihmistä sen "vanilijan" takana.
Joku mainitsi tässä ketjussa aiemmin että vanilijaa voi hyvin yrittää ymmärtää sillä että miettii omia rajojaan. Jos itse tykkää vaikkapa roolileikeistä ja evyestä piiskauksesta ja nöyryytyksestä, mutta ei missään nimessä tykkää fistauksesta tai paskan syömisestä. Jos kumppanisi sinulta niitä yllättäen vaatisi kertomalla että on jo kauan halunnut puhua muttei tiennyt miten, ja että hän ei enää voi elää ilman näitä asioita elämässään, miten reagoisit? Sanoisitko että et suostu missään nimessä, vai yrittäisitkö keskustella tai hakea vaikka jotain workaroundia siihen että molemmat voisivat olla tyytyväisiä? Sanoisitko että se on sairasta (yllättävän moni on kinky chateissakin sairaaksi toisten pervojen tekemisiä sanonut). Meillä kaikilla on siis rajamme, ja varmaan jokaisella alussa rajat olivat tiukemmat ja ne ovat siirtyneet ja joillakin ne ovat venyneet ja paukkuneet oikein kunnolla...miksi ei sitten vanilijalla voisi olla aivan samalla tavalla, vaikka ei olisi alkuun lainkaan ymmärtänyt hommaa?
Toki sitä voi uskotella että kinkyksi synnytään, tai että aitoa nautintoa ei voi saada kinkyilystä jos alkuperäinen sysäys kinkyilyyn ei tule omasta itsestä, mutta silloin vaan mielestäni nostaa itseään ja omaa itseään jollekkin ihme jalustalle, ja jopa estää itseään löytämästä hyvää ja mahdollisesti jopa loistavaa seuraa rajaamalla ihmisiä pois pelkän seksuaalisuuden (vanilija) takia. Parempaa kinkyä seksiä olen itse harrastanut vanilijan kanssa, kun kinkychatissa tavatun pervon kanssa. Suosittelen siis pitämään mielen avoimena.
Ja kumppaniaan parisuhteessa pettäviä en edelleenkään ymmärrä, mutta pettäjällä on toki aina selitys toiminnalleen, ja sillä hän itselleenkin aina uskottelee että ei tee mitään väärää- eihän pettäjät muuten voisi elää huonon omantuntonsa kanssa, joten mantraa on hoettava ja itselleen asiaa jollain tapaa perusteltava, mielellään vielä julkisesti myötämielisten joukossa, jotta voi saada ehkäpä jonkun rohkaisevat sanan tai pari säälipistettä, jotka entisestään vahvistaa tunnetta siitä että oikeasti on oikeutettu olemaan uskoton.
-
Ei ole mitään keskiverto vaniljaa, kaikki ne on omanlaisiaan ihmisiä. Joku voi hyvinkin löytää itsestään pikku tuuppimisella vaikka minkälaisen pervon, toinen taas saa sen oksennusreaktion ihan pienestäkin. Aina kannattaa kysyä, itse olen kyllä kysynyt kaikilta kiinnostavammilta tapauksilta. Ja hyvää kannattaa katsella vähän pidempäänkin että josko sittenkin.
Nainen on kumminkin niin omituinen otus että toisinaan se rakastuessaan kuvittelee pystyvänsä ihan mihin vaan. Esimerkiksi muuttamaan pikkuhiljaa syntymäpervon mieleisekseen vaniljaksi (tai juopon raittiiksi tms). Eihän siitä tule kuin itkua ja hammasten kiristystä. Eikä niistä perkeleistä edes näe kovin helposti olisko tuossa oikeasti potentiaalia vai antaako se vaan vähän siimaa aluksi.
Kivaa ei ole sekään jos nainen tekee sitä vain miehen mieliksi, itse oikeasti nauttimatta, sekin kokeiltu käytännössä.
Itse olen katsonut parhaaksi pidättäytyä vehtaamasta vaniljoitten kanssa, vaikka eihän se aina herkkua ole elo kinkynaisenkaan kumppanina.
-
Olen toki samaa mieltä tuossa että vaniljasta voi hyvin "kouluttaa" pervon, koska kyllähän ihmisten seksimieltymykset muuttuvat, ja vaniljakin voi ihan hyvin innostua pervoilusta, kunhan asian esittää oikein. Mutta vaniljamiehestä ei saa millään konstilla dominoivaa. Siinä se ero onkin. Omassa reilun viiden vuoden vaniljasuhteessani voin fyysisesti ja henkisesti pahoin, tunsin että seksuaalisuuteni jää vajaaksi, ja olin onneton. Olen aina ollut hyvin seksuaalinen ihminen, ja se on niin suuri pala minussa, että en voinut elää muuten hyvin toimivassa suhteessa, missä seksielämä ei toiminut. Etsin kokoajan kokonaisvaltaista alistumista, sitä koskaan saamatta. Tunsin etten ole enää kokonainen ihminen. Mielestäni tein kaiken voitavani suhteen eteen, enkä koe luovuttaneeni liian helpolla.
En väitä että kaikkien pitäisi dumpata vaniljakumppaninsa, mutta minun kohdallani se oli ainoa oikea ratkaisu.
Ei pitäisi toki yleistää, ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia. Jokainen arvottaa suhteessa eri asioita. En paheksu, ole suvaitsematon tai nosta itseäni millekään "jalustalle", jokainen eläköön sellaisessa suhteessa missä haluaa. Mutta niinkun aiemmin sanottiin, ihmisellä on vain yksi elämä, eikä ole mitään järkeä elää sitä onnettomana.
-
Onnettomana ei toki kannata elää, pitää osata lähteä jos hommaa ei saa toimimaan.
En kyllä allekirjoita sitä että vanilijasta ei voisi tulla oikeaa Dominoivaa. Ei masteriksi tai dominaksi kukaan synny, mutta ei sitä toki väkisin voi opetellakkaan vain toisen mieliksi.
-
Kokemusta on! Kovasti yritin vaimokkeelle ehdotella kinky juttuja. Muutamaan kokeiluun se jäi. Nyt ollaan erottu, joten vihdoin voi saada sopivaa seuraa :) Neuvoja en pysty antamaan, mutta itse tein tunnepohjaisen valinnan. Vaikka meillä on yhteinen lapsi, niin omia haluja ei kannata tukahduttaa..
-
Mutta vaniljamiehestä ei saa millään konstilla dominoivaa.
Väkisin ei voi toista muuttaa, mutta vapaaehtoisuudella voi lähes kuka tahansa opetella mitä tahansa, vaikkei se vastaisikaan omaa seksuaalista suuntautumista.
Joillakin ihmisillä hyväilee itsetuntoa ja tuottaa seksuaalista mielihyvää se, kun saa kumppaninsakin nauttimaan, olipa se tapa kuinka erikoinen tahansa. Jos siis kumppani toivoo, että häntä esimerkiksi piiskataan pyllylle, niin kyllä toinen sen mielellään tekee, jos hän on aikaisemmin huomannut, että siten saa kumppanin hyvin paljon kiimaisemmeksi kuin muilla tavoilla.
Yllättävän monissa vaniljasuhteissa ihmiset valittavat juuri sitä, ettei sitä kiihoketta tahdo löytyä enää mistään eikä mitään uutta enää keksi. Jos siis edes toisella osapuolella on jokin kinkysuuntautuminen, niin löytyy heti ainakin yksi keino, jolla kumppanin voi saada suhteellisen helposti kiimaan. Moni muu elämäntilanne voi helposti vaikuttaa seksuaaliseen halukkuuteen, mutta kinkyys ei häviä helposti yhtään mihinkään. Kinkyys myös pysyy usein samana, joten kinky on siinä mielessä "helppo" henkilö miellyttää. Siinä missä joku vaniljapariskunta saattaa yrittää ylläpitää kulahtanutta seksisuhdetta käymällä seksioppaita läpi ja kokeilemalla kömpelösti kaikkea uutta, kinkyn kanssa oppii nopeasti, mikä toimii ja mikä ei.
Kahta mieltymyksiltään täysin samanlaista ihmistä tuskin on, joten varmasti kahden kinkynkin välisisissä suhteissa tulee vastaan tilanteita, että toinen haluaisi päästä toteuttamaan fantasiaa, joka ei sovi yhteen kumppanin fetissien kanssa. Jotkut onneksi osaavat suhtautua vähemmänkin kiihottaviin tai jopa vastenmielisiin sessioihin sillä ajatuksella, että kun tämän teen, saan kumppanini niin kiimaiseksi, että hän varmaan suostuu helpommin jatkossa minunkin erikoisempiin fantasioihini!
On toki myös kinkyjä, joille ei riitä se, että kumppani yrittää miellyttää (vaikka hänestä olisikin kehittynyt sangen taitava siinä). Heille on tärkeintä löytää "aito" sessiokumppani: sellainen, jolle on samat fetissit ja fantasiat kuin itsellä. Jos joku todella löytää sellaisen kumppanin, hänellä on joko todella hyvä tuuri, tai sitten kumppani vain ei ole kertonut kaikista salatuista fantasioistaan. Fantasioiden kertomatta jättäminenkin on yksi keino yrittää miellyttää kumppania.
-
Tämän voisi myöskin kääntää toisinpäin?
Paljonko on valmis "unohtamaan" jos sattuukin löytymään mukava ja kiva vaniljakumppani?
vai voiko?
-
Pera, minä en enää tinkis enkä unohtais - seksuaalisuus on kuitenkin niin iso osa ihmisen elämää.....
-
Tämän voisi myöskin kääntää toisinpäin?
Paljonko on valmis "unohtamaan" jos sattuukin löytymään mukava ja kiva vaniljakumppani?
vai voiko?
Edellisessä viestissäni oli pohdinta ihmisistä, jotka saavat seksuaalista mielihyvää siitä, että he miellyttävät kumppaniaan. Heitä on kinkyissäkin. Ja omien fetissiensä kertomatta jättäminenkin voi olla keino yrittää miellyttää (vaikka siinä toki omat ongelmansa onkin). Varmasti siis on kinkyjä, jotka saavat sitä seksuaalista mielihyvää siitä, että esittävät kumppanilleen kunnon vaniljaihmistä. 8)
-
Pera, minä en enää tinkis enkä unohtais - seksuaalisuus on kuitenkin niin iso osa ihmisen elämää.....
Tottahan varmaan, Itse paljon tätä oon miettinyt itseni kohdalla ja sattuneista syistä.
Aikoinaan varmaan ihmiset ketkä tunsi vetoa samaa sukupuolta kohtaan menivät silti naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa, koska se oli "velvollisuus" joskus osan pää ei sitä kestänyt osa lähti suhteesta pois, osa varmaan harrasti salaa. Vaikeita juttuja nää
-
Tämän voisi myöskin kääntää toisinpäin?
Paljonko on valmis "unohtamaan" jos sattuukin löytymään mukava ja kiva vaniljakumppani?
vai voiko?
Varmaan joksikin aikaa voikin, miksei jopa vuosiksi, mutta pidemmän päälle se on henkisesti kuluttavaa. Kun muutenkin korostetaan sitä, kuinka ihmisen pitäisi olla parisuhteessa oma itsensä, pystyä rehellisyyteen ja avoimuuteen, niin ainakin kannattaa kertoa omista taipumuksistaan jo suhteen alussa. Noin ei tule sitä raskasta salailun taakkaa - vaikka siis salattaisiin vain ajatuksia.
Voihan sitä välillä olla ihan aidosti kaipaamatta kinky-juttuja, useimmiten elämäntilanteesta ja arkiasioista johtuen. Mutta minusta tämä taipumus on vähän kuin joku uinuva virus: ei voi tietää, milloin se alkaa oireilla - siinä määrin, että sitä pitää päästä lääkitsemään :)
-
Tämän voisi myöskin kääntää toisinpäin?
Paljonko on valmis "unohtamaan" jos sattuukin löytymään mukava ja kiva vaniljakumppani?
vai voiko?
Joku ehkä valitsee noin - perheen, yhteisten velkojen, kulissien tai sen suuren rakkauden takia - mitä nyt ihmisillä onkaan syitä valinnoilleen - ja elää silti ihan hyvän elämän?
Uskoisin kuitenkin, omaan kokemukseeni nojaten, että jostakin ne omat tarpeet ja halut, tiedostamattakin kumpuavat ajan mittaan ja tulevat ilmi.
On ihan kamalaa koittaa varoa eleitään ja sanojaan, jotta ei pelästytä toista, tai vielä pahempaa - saa aikaan inhoreaktiota. Kysehän on kuitenkin sillä hetkellä tärkeästä ja rakkaasta ihmisestä, jolta vastaanotettuna huorittelut, "sä oot sairas" tai "hyi helvetti!" -kommentit sattuvat todella ja syövät - ainakin multa söivät - pahasti itsetuntoa.
Koitin aika kauan, pitkän liiton loputtua sopeutua vaniljamaailmaan.
Tosin, tämä vasta, kun muutama orastava suhde oli kaatunut edellisen kaltaisiin kommentteihin enkä kokenut voivani enää jatkaa niissä, tunsin itseni todella loukatuksi, torjutuksi ja hylätyksi.
Näiden kokemusten jälkeen olin kieli keskellä suuta, varoen niin sanojani kuin tekojanikin - ja olin koko ajan onneton, jollakin tapaa vaillinainen. Tunsin kusettavani niin kumppania, kuin itseänikin.
Se suhde kaatui tietysti aika nopeasti ja pitkään tuntui, että olin hukannut itseni ja identiteettini. Seurasi useamman vuoden selibaatti - mieluummin ilman kuin puolikkaana.
Enää en voisi palata itsensä kieltämisen maailmaan, se syö niin pahasti. Tässä vinojen maailmassa ei ole helppoa löytää "puoliskoaan" ja ne, ketkä löytävät, voivat todella onnitella itseään.
-
Itse olen tehnyt asian selväksi jokaisen suhteeni alkuvaiheessa. Osa on kiinnostunut, osa kauhistunut. "Vaniljasuhdetta" en voisi kuvitellakaan.
Omalla kohdallani tilanne on ollu siinä mielessä helppo, että olen jo hyvin nuorena ymmärtänyt seksuaalisuuteni ja mielihaluni, ja pitänyt niistä kiinni. Varmaan olen tämän takia myös menettänytkin monta muulla tavoin loistavaa ihmissuhdetta, mutta vajaiksi ne olisivat jokatapauksessa jääneet.
Muutamaan otteeseen olen myös koettanut käännyttää "vaniljaa", mikäli halukkuutta suhteen jatkamiseen on jokatapauksessa ollut: Esitellyt alan videoita ja graafista materiaalia, kirjallisuutta, nettisivuja yms, sekä toki omia mieltymyksiäni ja fantasioitani. Koettanut selittää mikä niissä minua kiehtoo. Kysellyt onko vastapuolella ollut koskaan mitään "kinkyksi" luokiteltavia fantasioita. Jne. jne. Ja kokeillutkin jotain perusjuttuja... vain huomatakseni/todetakseni että homma on vastapuolelle lähinnä pelkkää tyhjää teatteria ilman minkäänlaista tunnelatausta. Ja koska käännyttäminen ei taatusti toisinpäin itseeni toimisi, en ole nähnyt tarvetta jatkaa tällaista suhdetta. Tuntisin vain kusettavani toista ja itseäni, TYYTYVÄNI johonkin. Inhoan sydänjuurieni pohjasta tuota sanaa.
-
Olen toki samaa mieltä tuossa että vaniljasta voi hyvin "kouluttaa" pervon, koska kyllähän ihmisten seksimieltymykset muuttuvat, ja vaniljakin voi ihan hyvin innostua pervoilusta, kunhan asian esittää oikein. Mutta vaniljamiehestä ei saa millään konstilla dominoivaa. Siinä se ero onkin. Omassa reilun viiden vuoden vaniljasuhteessani voin fyysisesti ja henkisesti pahoin, tunsin että seksuaalisuuteni jää vajaaksi, ja olin onneton. Olen aina ollut hyvin seksuaalinen ihminen, ja se on niin suuri pala minussa, että en voinut elää muuten hyvin toimivassa suhteessa, missä seksielämä ei toiminut. Etsin kokoajan kokonaisvaltaista alistumista, sitä koskaan saamatta. Tunsin etten ole enää kokonainen ihminen. Mielestäni tein kaiken voitavani suhteen eteen, enkä koe luovuttaneeni liian helpolla.
En väitä että kaikkien pitäisi dumpata vaniljakumppaninsa, mutta minun kohdallani se oli ainoa oikea ratkaisu.
Ei pitäisi toki yleistää, ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia. Jokainen arvottaa suhteessa eri asioita. En paheksu, ole suvaitsematon tai nosta itseäni millekään "jalustalle", jokainen eläköön sellaisessa suhteessa missä haluaa. Mutta niinkun aiemmin sanottiin, ihmisellä on vain yksi elämä, eikä ole mitään järkeä elää sitä onnettomana.
Olen samaa mieltä siitä että onnettomana on turha elää. Jos kumppanin kanssa ei vaan kertakaikkiaan homma luista niin kyllä silloin paras vaihtoehto on lähteä. Ja paljon varmasti löytyy sellaisia vaniljoita, joiden ensireaktio "hyi, sairasta" tai totaalinen välinpitämättömyys kinkyilyä kohtaan ei muutu mihinkään ajankaan kanssa. En itsekään varmasti kykenisi olemaan onnellinen pelkässä vaniljasuhteessa vaikka toinen olisi kuinka ihana :-\
Mutta siitä täytyy olla eri mieltä että vaniljamiehestä ei voi tulla dominoivaa. Omastani tuli. En osaa sanoa kuinka paljon sitä tapahtuu, ehkä minun mieheni oli harvinainen poikkeus ;)
-
Mutta anyway, tiivistettynä: Kerroin haluistani ja kokeiluistani, sain kuulla olevani sairas. Ei se mitään, olen mielelläni pervo >:D
Mikäkin olen kuullut lauseen "Minusta tuo on sairasta." Älkää uskoko. Olkaamme kaikki ylpeästi ja vapautuneesti pervoja! ;D >:D :love:
Kompataan molempia, itse kuulin myös olevani sairas jo kauan kauan sitten. Tuo lienee varsin yleinen tuomio puolisolta.
Kaippa sen voisi tuoda esille silleen leikkisästi, vaikka kiukuttelun jälkeen ehdottamalla pientä piiskausta..?
Toimii minuunkin aina.. tai useimmiten. Ei hassumpi idea.
-
Olen kerännyt rohkeutta kertoa omasta saapasfetissistä, siis niin että minä pitäisin piikkikorkoisia reisisaappaita, niitä klassikkoja. ;) Tämä kai liittyy fantasiaani tulla pikku-lutkana raiskatuksi. Vinkkasin asiasta varoen mutta vastaus oli epäröivä. Tiedä oikein miten tuosta jatkaa..
-
Loppukädessä en usko, että on olemassa mitään yleispätevää neuvoa sen suhteen miten pitää asiat ratkaista jos mieltymykset eivät kohtaa. Kommunikoinnin tärkeyttä ei pidä vähätellä, mutta siitä eteenpäin on kyllä jokaisen uskallettava kuunnella itseään.
Yksikin ihminen on loputtoman monimutkainen eliö. Kaksi ihmistä on jo niin monta "liikkuvaa osaa", että tuskin kukaan muu kuin juuri ne kaksi ihmistä pystyvät päättämään mikä niille on oikein. Ja mikäli kumppani ei suostu kuuntelemaan tai keskustelemaan joutuu siinä tapauksessa itse miettimään minkälaisten ratkaisujen kanssa voi elää.
Aina löytyy joka ratkaisulle joku joka siitä kehuu ja joku joka kiroo sinut siitä alimpaan helvettiin. Uskalla siis kuunnella itsesi, ja kerää rohkeutta tekemään sellaisia päätöksiä joiden kanssa tiedät voivasi elää. Ei ole keinoa tietää etukäteen kuinka kauan tällä pallolla saa riehua, niin minusta ei kannata koskaan miettiä, että toteutan itseni "sitten kun on aikaa/mahdollisuutta".
Päätin itse kauan sitten, etten aio viettää elämääni odottamassa, että on minun aikani. En välttämättä aina tee oikeita ratkaisuja, mutta olen ainakin uskaltanut elää.
-
Mie syytän EX vaimoo.... se mulkku näytti tän maailman.... ja mitä nyt.... mul on deitti ilmo ku vieläkin tutkiskellaan tätä minun kinkyyden laajuutta...
Olen jäänyt tänne kahleisiin, mutta olen onnellinen..... olen löytänyt palan itseäni!!!!
Eli mulle kerrottiinnn O:-) O:-) O:-) ??? ??? ???... minut köytettiiin 8) 8) 8)... minulta kysyttiin '' saanko edes laittaa pikkurillin sinun pyllyyyn'' annoin :o :o :o :love: :love: :love:.....
Ja mikä on tulos
Kättoo vaan tuolt prohviilista mitä saadaan aikaan ku on uteliainen ja oikeanlainen ihminen tekemässä oikeanlaisella tavalla asioita..... ;D ;D ;D
En kadu päivääkään.... ja voimia ihmisille joilla on hieman ahdasmieliset kumppanit.... ymmärrän omalla kierolla tavalla teitä... :love: :love: :love:
-
Uskalla siis kuunnella itsesi, ja kerää rohkeutta tekemään sellaisia päätöksiä joiden kanssa tiedät voivasi elää. Ei ole keinoa tietää etukäteen kuinka kauan tällä pallolla saa riehua, niin minusta ei kannata koskaan miettiä, että toteutan itseni "sitten kun on aikaa/mahdollisuutta".
Päätin itse kauan sitten, etten aio viettää elämääni odottamassa, että on minun aikani. En välttämättä aina tee oikeita ratkaisuja, mutta olen ainakin uskaltanut elää.
Ääretön komppaus tälle. Mun pikkurouvan elämä oli vielä 3 v. sitten päällisin puolin täydellistä, mutta seksitöntä se oli. Mies oli ja on totaalivanilja (joka söpöydellään tosin hurmaa koko maailman, minutkin :) Ei me enää toisiamme kiinnostettu seksuaalisesti pätkän vertaa, vaikka platoninen rakkaus jatkuu tälläkin hetkellä.. Joku täällä sanoi, ettei yksilön seksuaalisuus muka voi muuttua, mutta tokihan se voi, kun ihminen elää vähän kauemmin ja hänen synnynnäiset taipumukset ehtivät kypsyä. Ei ole mun exäni ainoa mies, joka keski-iän kynnyksellä "ryhtyy" homoksi. Se on takuulla yhtä iso muutos kuin "ryhtyminen" vaniljasta kinkyksi, mutta ei mulle tulis mieleenkään suuttua tuollaisesta varsinkin, kun hän tuli kaapista vasta mun otettua eron. Mut mäpäs olen kinkykaapissa edelleen, hähää ;D
-
Erityistason seksuaaliterapeutti Aune Karhumäki opasti Ilta-Sanomien nettilehdessä 6.6.2012:
"Ennen fetissien jakamista kannattaa arvioida ainakin sitä, voiko fetissi mahdollisesti hämmentää kumppania jollain lailla. Sen perusteella voi sitten pohtia kuinka oman seksuaalisuuden erityispiirteistä kumppanilleen kertoo.
Seksuaaliterapeutti painottaa kuitenkin avoimen keskustelun hyötyjä. Jos haluaa olla kumppanilleen täysin rehellinen, niin todennäköisesti haluaa myös kertoa tälle omista fetisseistään. Tällöin kannattaa ottaa huomioon kaikenlaiset mahdolliset seuraamukset.
– Pahimmassa tapauksessa kumppani voi ahdistua toisen fetisseistä ja ajatella tämän olevan perverssi ja epänormaali. Parhaimmassa tapauksessa fetissien jakaminen kumppanin kanssa voi kuitenkin tuoda pariskunnan seksielämään kenties kaivattuakin lisämaustetta, kertoo Karhumäki."
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288474781754.html
Tuli tästä mieleen, että ne kinkyt, jotka vastustavat ajatusta siitä, että koulujen seksivalistukseen lisättäisiin kinkyseksuaalisuuden opetusta, voisivat ehkä miettiä, voisiko asennekasvatuksesta olla hyötyä, ettei tulevaisuudessa kinkyytensä vasta parisuhteen myöhemmässä vaiheessa löytävien ihmisten tarvitsisi pelätä niin paljon kumppaninsa ennakkoluuloista ja väärästä tiedosta johtuvaa ahdistusreaktiota. Kaikki eivät jaksa valistaa itseään niistä seksuaalisuuden piirteistä, jotka eivät itseä kiinnosta, joten nykyajan vaniljaihmisillä voi olla ihan väärää tietoa kinkyistä, tyyliin "jos minä suostun piiskaamaan kumppaniani niin meininki menee varmasti jossain vaiheessa 2 Girls 1 Cupiksi joten on viisainta pistää suhde poikki just nyt!"
-
Uskalla siis kuunnella itsesi, ja kerää rohkeutta tekemään sellaisia päätöksiä joiden kanssa tiedät voivasi elää. Ei ole keinoa tietää etukäteen kuinka kauan tällä pallolla saa riehua, niin minusta ei kannata koskaan miettiä, että toteutan itseni "sitten kun on aikaa/mahdollisuutta".
Päätin itse kauan sitten, etten aio viettää elämääni odottamassa, että on minun aikani. En välttämättä aina tee oikeita ratkaisuja, mutta olen ainakin uskaltanut elää.
Olen samaa mieltä, että omia mieltymyksiään ei kannata kieltää vaan elää niin kuin itsestä tuntuu oikealle. Minusta tähän on kuitenkin oikeus myös sillä toisella osapuolella eli hänelle tulisi kertoa asioiden todellinen laita jotta hänkin voisi omalta kohdaltaan päättää haluaako hän elää elämää, jossa toinen käy muualla toteuttamassa haaveitaan. Ei ole reilua, että toinen pettää selittelemällä itselleen että kerranhan täällä vain ollaan ja samaan aikaan toinen luulee olevansa uskollisessa parisuhteessa. Pettäminen on pettämistä, selittää sen itselleen miten vain.
-
Uskalla siis kuunnella itsesi, ja kerää rohkeutta tekemään sellaisia päätöksiä joiden kanssa tiedät voivasi elää. Ei ole keinoa tietää etukäteen kuinka kauan tällä pallolla saa riehua, niin minusta ei kannata koskaan miettiä, että toteutan itseni "sitten kun on aikaa/mahdollisuutta".
Päätin itse kauan sitten, etten aio viettää elämääni odottamassa, että on minun aikani. En välttämättä aina tee oikeita ratkaisuja, mutta olen ainakin uskaltanut elää.
Olen samaa mieltä, että omia mieltymyksiään ei kannata kieltää vaan elää niin kuin itsestä tuntuu oikealle. Minusta tähän on kuitenkin oikeus myös sillä toisella osapuolella eli hänelle tulisi kertoa asioiden todellinen laita jotta hänkin voisi omalta kohdaltaan päättää haluaako hän elää elämää, jossa toinen käy muualla toteuttamassa haaveitaan. Ei ole reilua, että toinen pettää selittelemällä itselleen että kerranhan täällä vain ollaan ja samaan aikaan toinen luulee olevansa uskollisessa parisuhteessa. Pettäminen on pettämistä, selittää sen itselleen miten vain.
Itse ainakin haluan elää niin että voin olla ylpeä siitä että olen kohdellut läheisiäni heidän ansaitsemallaan kunnioituksella. Se on minulle tärkeämpää kuin omien halujeni tyydyttäminen, ja ns. uskallus elää vaikka sitten riskillä. Enemmän uskallusta elää rehellisyys vaatii, kun kumppanin pettäminen. Valehtelu ja pettäminen ovat mielestäni enemmänkin pelkuruutta eikä mitään uskallusta elää. Mitse silloin muka voi olla rohkeasti oma itsensä, ja uskaltaa elää, jos läheisimmältään joutuu asioita tekemisistään salaamaan ja olemaan epärehellinen. Eikö se nimenomaan ole pelkuruutta, ja pelkoa kohdata tekojensa ja halujensa seuraukset?
-
Itse ainakin haluan elää niin että voin olla ylpeä siitä että olen kohdellut läheisiäni heidän ansaitsemallaan kunnioituksella. Se on minulle tärkeämpää kuin omien halujeni tyydyttäminen, ja ns. uskallus elää vaikka sitten riskillä.
Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, oman moraalnsa mukaan. Minulle on tärkeämpää voida kantaa vastuuni ja turvata lapsille hyvä koti kuin noudattaa yhteiskuntamoraalia yhteiskuntamoraalin tähden. Oman moraalini mukaan pettäminen on yhtä lailla toiselta kieltäminen se, mikä on hänelle luonnollista.
On helppo tuomita voimatta kuitenkin arvoida toisen tilannetta kunnolla. Kyllä minäkin uskoin kymmenen vuotta sitten, että vaimon kinkyhalut "palaa", ja uskoin, että saadaan (edes vanlija) seksielämä toimimaan. On helppo tehdä arviointivirhettä omista haluista ja kyvyistä löytäen itsensä sellaisessa asemassa, jossa on vain huonoja vaihtoehtoja. Silloin on valittava joku vaihtoehto, joka tuntuu vähiten huonolta.
Itselleni vähiten huono vaihtoehto juuri nyt on pitää (milelestäni ihan onnellista) perhettä kasassa, vaikka elänkin käytännössä platonisessa liitossa puolisoni kanssa. Heittäisinkö sen kaiken pois ihan vain siksi, että itse henkilökohtaisesti voisin kokea toimivani enemmän oikein? En.
Jos tarkkoja ollaan suurin piirtein kaikki länsimaissa ylikuluttavat maapallon varoja. Eikö meidän kaikkien pitäisi luopua mukavuuksistamme, ettei muiden ja luonnon tarvitsisi kärsiä puolestamme? Harva on kuitenkin valmis. Kaikissa asioissa joutuu tekemään sellaiset kompromissit joiden kanssa on itse valmis elämään.
-
Itse ainakin haluan elää niin että voin olla ylpeä siitä että olen kohdellut läheisiäni heidän ansaitsemallaan kunnioituksella. Se on minulle tärkeämpää kuin omien halujeni tyydyttäminen, ja ns. uskallus elää vaikka sitten riskillä.
Itselleni vähiten huono vaihtoehto juuri nyt on pitää (milelestäni ihan onnellista) perhettä kasassa, vaikka elänkin käytännössä platonisessa liitossa puolisoni kanssa. Heittäisinkö sen kaiken pois ihan vain siksi, että itse henkilökohtaisesti voisin kokea toimivani enemmän oikein? En.
Hieman ehkä erikoiset metodit sinulla on onnellisen perheen kasassa pitämiseen, jos ne siis ovat pettäminen ja valehtelu- mutta kuten sanoit, niin jokainen tekee ne valinnat jotka oma moraali kestää, ja meillä on varmasti kaikilla oma mielipide siitä mikä on oikein ja mikä väärin missäkin tilanteessa. Omasta mielestäni pettäminen ja valehtelu ovat pelkuruutta, sinusta ne ovat ilmeisesti jonkinlainen merkki rohkeudesta elää, ja kai jopa osittain merkki epäitsekkyydestä, mielipiteitä on asioista erilaisia.
Lainaan sinun sanojasi seuraavassa:
Olen nähnyt jo useamman suhteen kaatuvan siksi, että kinky/non-kinky tai poly/non-poly on yrittänyt sovittaa asiat yhteen tuloksetta. Kommunikointi on kuitenkin, jos ei avain onneen, ainakin hallittuun epäonnistumiseen vs. eeppiseen katastrofiin?
Aika hassua saarnata kommunikoinnista silloin kun itse salaa asioita ja pettää kumppaniaan. Mainitsemasi eeppisen katastrofin ainekset voisivat varmasti helposti olla kasassa jo sillä että vaimosi päättää tulla tutustumaan ylläpitämääsi kinkysivustoon, ja lukee ajatuksesi hänestä ja katsoo galleriasi sisällön. Kun taas hallitusti voi epäonnistua keskustelemalla asiasta rehellisesti kahden kesken.
En ota kantaa tuohon luonnonvara saivarteluun, koska se ei liity mitenkään tähän keskusteluun jossa on puhuttu pettämisestä ja valehtelusta parisuhteessa, ja siitä että miten kinkyhaluista kerrotaan puolisolle.
Queena aka moralisoiva ja tuomitseva Hyeena
-
Aika hassua saarnata kommunikoinnista silloin kun itse salaa asioita ja pettää kumppaniaan. Mainitsemasi eeppisen katastrofin ainekset voisivat varmasti helposti olla kasassa jo sillä että vaimosi päättää tulla tutustumaan ylläpitämääsi kinkysivustoon, ja lukee ajatuksesi hänestä ja katsoo galleriasi sisällön. Kun taas hallitusti voi epäonnistua keskustelemalla asiasta rehellisesti kahden kesken.
Vaimoni on täysin tietoinen, että ylläpidän kinkysivustoa. Hän on myös tietoinen, että olemme perustaneet ylläpidon toimesta yhdistyksen aiheeseen liittyen. Mikäli hän haluaisi tietää enempää, hän varmasti ottaisi myös selvää, tai kysyisi.
Kommunikoinnin muoto voi olla myös se, että sovitaan ettei asoista puhuta. Jos vaimoni sanoo, ettei hän halua tietää enempää kunnioitan sitä. Jos hän alkaa kysymään, sitten on varmasti hyvä aika puhua, vaikka se eroon johtaisikin. Taloudellinen rasite joka ero aiheuttaisi meille molemmille, ja henkinen rasite joka yksinhuoltajuus tuottaisi jos jommalle kummalle jäisi kaikki meidän lapset motivoi minua pitämään status quo:ta yllä.
En minä voi suositella tätä omaa ratkaisua toiselle. Se on vain se ratkaisu jota itse olen pättänyt tehdä.
-
Hmm..pettäminen ei varmaan oo mikään avain onneen, mut mitä oon nyt tästä keskustelusta ymmärtäny ni tässä Dominantin tapauksessa vissiin toinen osapuoli kai on jollain tasolla tietonen mitä suhteen ulkopuoleella tapahtuu...voi olla ihan hyväki olla kai kertomatta jokaista asiaa kovin tarkasti ja jos homma kerran toimii noin ni kai se sitte on ihan ookoo molemmille...? Kyl se varmaan enemmän harmia tossa kohtaa aiheuttaa et alkaa raportoimaan jokasesta asiasta, jos on sovittu et on ok ku toinen harrastaa kinkyjuttuja jonku muun kanssa ni se varmasti riittää sille toiselle osapuolelle tiedoks, tuskin haluaa kuulla enempää. Eri asia jos alkaa sitte ite ottaa enemmän selvää mitä toinen puuhailee... No juu, en puutu sen enempää muiden asioihin, jokanen vastaa omista asioistaan. :)
Kinky-vanilja yhdistelmä on aika hankala, mutta kuten pari täällä on todennut, senkin voi saada toimimaan. En silti olis mitenkään ylioptimisinen ja jos omat halut ja fetissit on yhtäänkään sellasia et toiselle tulee vaan huono olo niitten ajattelustaki ni ei oo ehkä paras lähtökohta suhteelle. Tapauskohtastahan se tietysti on, mut itelle tää on niin selvä juttu ettei tähä mitää vaniljaa vois ottaa kattelemaan et kiinnostuisko se ehkä joskus...sitä tiedä jääks huomenna dösän alle vai mitä tapahtuu :o Kuulostaa tietysti "kaikkimullehetinyt"-ajattelulta, mut kenellä tääl on oikeesti aikaa koko elämäänsä odottaa...? Ainaki jos on mahollisuus tavata ihmisiä ketkä on kiinnostunu samoista asioista. Mut ymmärrän kyllä senki ettei se oo niin yksinkertasta, Suomi on pieni maa ja kinky-Suomi vieläki pienempi...kai jokanen joutuu miettii omat kompromissinsa ku kukaan ei kuitenkaa oo se täydellinen.
En mä tässä ala saarnaamaan mistää pettämisestä, ite en sellasta harrasta, mut en mä moralisoi toisten valintojakaan. Lähinnä toivoisin et ihmiset vois elää elämänsä niin onnellisina ku mahdollista, edelleenki, last time I checked, I had only one...mut ei se oma onnellisuus aina tarkota myöskää sitä et tekee jonkun muun onnettomaks :-\
//muoks: no asianosanenhan jo vastaski tähän keskusteluun =)
-
Jokainen tekee valintansa itse, ja elää niiden kanssa, paitsi se joka ei tiedä totuutta asioiden todellisesta laidasta ja jolle ei anneta oikeutta omiin valintoihin :)
-
Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, oman moraalnsa mukaan. Minulle on tärkeämpää voida kantaa vastuuni ja turvata lapsille hyvä koti kuin noudattaa yhteiskuntamoraalia yhteiskuntamoraalin tähden. Oman moraalini mukaan pettäminen on yhtä lailla toiselta kieltäminen se, mikä on hänelle luonnollista.
On helppo tuomita voimatta kuitenkin arvoida toisen tilannetta kunnolla. Kyllä minäkin uskoin kymmenen vuotta sitten, että vaimon kinkyhalut "palaa", ja uskoin, että saadaan (edes vanlija) seksielämä toimimaan. On helppo tehdä arviointivirhettä omista haluista ja kyvyistä löytäen itsensä sellaisessa asemassa, jossa on vain huonoja vaihtoehtoja. Silloin on valittava joku vaihtoehto, joka tuntuu vähiten huonolta.
Itselleni vähiten huono vaihtoehto juuri nyt on pitää (milelestäni ihan onnellista) perhettä kasassa, vaikka elänkin käytännössä platonisessa liitossa puolisoni kanssa. Heittäisinkö sen kaiken pois ihan vain siksi, että itse henkilökohtaisesti voisin kokea toimivani enemmän oikein? En.
Minua aina särähtää korvaan (tässä tapauksessa silmään :) ) kun ihmiset sanovat elävänsä liitossa vain tehdäkseen lasten elämästä onnellisen ja tasapainoisen. Eivät ne lapsetkaan aivan tyhmiä ole vaan vaistoavat kyllä jos vanhempien välit ovat etäiset ja kylmät ja tilanne varmasti ahdistaa heitäkin. Mielestäni siis väkisin pidetty kulissiliitto ei aina ole lasten kannalta se paras vaihtoehto.
Mutta kukin taaplaa tyylillään :) .
-
Minusta on aina surullista kun toiset ihmiset tekevät toisten ratkaisuista johtopäätöksiä tuntematta yhtään mitään olosuhteista sun muista.
Ei se, että joku ei saa suhteen seksuaalisesta puolesta sitä mitä tahtoo tarkoita automaattisesti sitä, että vanhempien välit olisivat kylmiä tai edes riitaisia.... Onnellisuus ja tasapainoisuus (lasten) - väittääkö joku että sellaisista liitoista missä vanhemmat tyydyttävät toisensa seksuaaliset tarpeet syntyy onnellisia ja tasapainoisia lapsia???
-
Hei vaan hei kaikille. Tää on mun ensimmäinen postaus täällä foorumilla ja niin edelleen mutta tämän kyseisen aiheen takia tänne tulin. En siis ensin lukenut tätä aihetta täältä vaan rekisteröidyin ja sitten löysin tämän aiheen joten kyseisestä aiheesta ei kannata aloittaa uutta samanlaista ketjua joten kirjoitan tänne.
Minusta on päivä päivältä hahmottunut yhä selkeemmin ja selkeemmin millaista haluan suhteessani olevan. Haluaisin tuottaa nautintoa naiselleni sitomalla ja alistamalla häntä antamalla pikkasen piiskaa ja sijoittelemalla esineitä hänen sisäänsä, myös vapaat kädet neulojen kanssa olisi suotavaa. Piiskaamisen aikana hän saisi kiemurrella, huutaa ja itkeä ja jatkaisin toisinaan turvasanaan asti. Onhan se hyvä tietää mihin asti toinen on valmis menemään. Koska menee liian rajuksi... Toisinaan taas kokemuksesta johtuen menisin ihan turvallisesti hänen sietokykyjen rajoissa ja kutsuisin sessioomme muitakin toteuttamaan halujansa pikku orjani kanssa joka saattaapi lähinnä olla kovin yhdyntäpainotteista... Saattais myös naiseni joskus harrastaa seksiä ihmisen kanssa jota ei välttämättä edes tunne kuin hetken sisällään...
Tällaisen naisen löytäminen on äärimmäisen vaikeaa. Saattaa olla että saattaisin löytää jonkun joka suostuu sidottavaksi ja pikkasen saa perseelle avokämmentä antaa ja hetkellisen hydrauliikan jälkeen kaikki on ohi... Ei tää vastaa lähellekkään sitä mitä haluaisin. Onnelliseen ja monipuoliseen seksielämään pitää pyrkiä, ei tyytyä siihen joka jää harmittamaan. Haluan tietää onko tällaisia naisia olemassakaan?
Sain eräänä kertana eräällä erotiikkamessulla antaa tuntemattomalle naiselle kunnolla ruoskasta, kuulemma olin hyvä siinä, mutta eipä se nainen inahtanutkaan vaikka reippaasti laitoin ruoskan viuhumaan loppumetreillä. Eipä se ollut sellasta kuin odotin, en saanut siitä juurikaan mitään. Kyllä ääntä mailmaan mahtuu.
-
Sain eräänä kertana eräällä erotiikkamessulla antaa tuntemattomalle naiselle kunnolla ruoskasta, kuulemma olin hyvä siinä, mutta eipä se nainen inahtanutkaan vaikka reippaasti laitoin ruoskan viuhumaan loppumetreillä.
Se, että ihminen ei pidä sessiossa ääntä, ei automaattisesti tarkoita, että hän ei nauti siitä, tai että toisen ihmisen taidoissa on jotain moitittavaa. Osa vain on luonnostaan hiljaisempia kuin toiset, ja jotkut olisivat muuten äänekkäitä, mutta saattavat tietoisesti yrittää välttää äänen pitämistä (esimerkiksi eivät halua, että naapurit kuulevat). Jos ääntä haluaa, yksi hyvä keino on pakottaa alistuvan osapuolen suu auki esimerkiksi suukapulalla. Tällöin on paljon vaikeampi olla hiljaa. Tosin silloin turvasanaa on vaikea sanoa, joten pitää yrittää keksiä joku muu turvaele, jolla sessio voidaan tarvittaessa lopettaa.
-
Jos on omassa päässä suht tarkka käsikirjoitus omista haaveistaan, ja on päättänyt jo että ei varmaankaan pysty olemaan tyytyväinen seksielämäänsä jos seksielämä ei ole tämän oman tarkan käsikirjoituksen mukainen, ovat pettymykset lähes väistämättömiä. Ja ääntelemättömyys ei ole todellakaan aina huono asia kuten kettukin sanoi, mutta toki jos itse ei kykene kiihottumaan piiskauksesta kun se ei tuota oman seksifantasian mukaisia reaktioita vastaanottavassa osapuolessa voi toki jäädä vähän tyhjät fiilikset.
-
Jos on omassa päässä suht tarkka käsikirjoitus omista haaveistaan, ja on päättänyt jo että ei varmaankaan pysty olemaan tyytyväinen seksielämäänsä jos seksielämä ei ole tämän oman tarkan käsikirjoituksen mukainen, ovat pettymykset lähes väistämättömiä.
Tässä mielessä olen kyllä samaa mieltä, tulee mieleen itsensä toteuttava ennuste.
Kyllä kannattaa ehdottomasti uskoa, että se partneri tai ne partnerit ovat löydettävissä, joiden kanssa voi toteuttaa omia haluja. Mutta todellisuus ja fantasiat harvoin kohtaa, ja kompromisseja joutuu melko varmasti tekemään. Mikäli molemmat osapuolet suhteesta jakavat suurin piirtein samat halut ja ovat valmiita tekemään suhteen eteen töitä on kyllä onnistumisen ainekset kasassa. :)
Tämän ketjun aiheeseen liittyen kannattaa kyllä mahdollisimman varhain tehdä ne omat halut selviksi. Ei sitten tarvitse pudota niin korkealta jos toinen tyrmää ajatukset täysin.
-
Itse olen sitä mieltä että tallaiset asiat on syytä käsitellä heti suhteen alkuvaiheessa. Vakiintuneen suhteen dynamiikkaa tuskin enää voi juuri muuttaa, mutta ottamalla heti alusta lähtien asian puheeksi nostaen kissan pöydälle on asioista helppo puhua. Mulla oli puolisoni kanssa alkuvaiheessa jo heti keskustelu missä löimme kaikki korttimme pöytään ja kerroimme mistä pidämme ja mitä haluamme sekä mitkä ovat suhteemme rajat jne. kun kaikki asiat on puhuttu kerralla selviksi ja asiat sovittu naamakkain on asiat helpompi hoitaa jatkossa. Mitään ei tarvitse salata kun kaiken tuo esiin ja kun kaiken tuo esiin ei tarvitse miettiä miten kertoa..
Ajattelen itse, että ihmisen elämä on kasvamista. Siinä samalla myös mielihalut ja kiinnostuksen kohteet voivat muuttua. Suhteen alkuvaiheessa on vaikeaa ehkä tietää, miten suhteesi aikana muutut ja kasvat itse ihmisenä ja kaikkien korttien pöytään lyöminen on lähes mahdotonta. Se ei toki tarkoita, etteikö siitä muutoksesta ja muuttuneista mielihaluista ole tarpeen keskustella suhteen edetessä. :) Vakiintuneen suhteen dynamiikasta ja sen muuttamisesta kovin radikaalisti olen lady janen kanssa samaa mieltä. Tai haastetta siinä ainakin riittää.
Kuinka totta tuo onkaan... Lisäksi jos suhteessa vielä on paineita pyrkiä myös muuttamaan toista (tiedostettuja tai ei), niin koko elämän kestävä suhde jää usein haaveeksi vaikka molemmat rakastaisivatkin toisiaan (ja kun se rakkauskin muuttaa muotoaan suhteen dynamiikan mukaan).
Itsekin olin 35, ennen kuin ensimmäistä kertaa pystyin myöntämään kinkiyteni edes yhdelle naiselle - siihen asti olin elänyt yksin sopivan kumppanin puutteessa (parempi yksin kuin huonossa suhteessa).
Tuo tapahtui heti suhteen alussa, ja hän ymmärsi asian mutta oli ehkä hieman varautunut. Myös suhteen aikana olemme molemmat keskustelleet haluistamme erittäin säännöllisesti. Kaikesta huolimatta tilanne vaniljaisen vaimon kainalossa johti siihen, että kumpikin halusi muuttaa toista siitä mitä tämä oli - myös suhteen muilla osa-alueilla, ei vain seksuaalisesti. Kun kumpikin vielä muuttui iän myötä, totesimme juhannuksena että on parempi lähteä eri teille 12v jälkeen sen takia että olemme kliseisesti kasvaneet erilleen. Kumpikin silti edelleen rakastaa toista ainakin jossakin muodossa. Meikäläisen viime aikojen kasvun paikat:
- Vaikka seksuaalisesti olen 99% sub, arjessa taidan olla aivan liikaa dom, joka haluaa sanoa kaikesta viimeisen sanan. Pitäisiköhän mulla vastapuolena arjessa olla kuuro sub vai voimakas dom, joka pystyy huomauttamaan siitä tai olemaan välittämättä siitä?
- Onko se hyvä vai paha, että olen 100% uskollinen suhteessa. Kertaakaan ei tullut mieleen lähteä hakemaan toista naista toteuttamaan fantasioitani? Tosin monet kerrat pyörittelimme ajatusta toisesta naisesta kolmantena pyöränä (vaimo on aina kertonut olevansa hieman bi) tai lähdöstä parinvaihtobileisiin. Tiedä sitten oliko tuossa myös tyhjiä sanoja mukana...
- Molemmat olemme tulleet siihen tulokseen että seuraavassa suhteessa ei parane haaveilla toisen muuttamisesta, vaan hyväksymisestä sellaisena kuin on.
-
Elämä on joskus hyvin hassua...
Vielä jokuinen viikko sitten elämäni oli melko selkeää. En voi väittää, että tilanne oli helppo, mutta ainakin tuntui, että oli jonkinlainen tasapaino.
Viime viikonloppuna vaimo vaikutti illalla oudolta. Ihmettelin mikä oli hätänä. Hän kertoi, että uskoi haluavansa eron. Rupesimme keskustelemaan aiheesta ja totesimme, että kummallekin on alkanut tuntua kuin olisimme kämppiksiä. Parhaat ystävät kyllä, mutta silti kämppiksiä. Kumpikaan ei pystynyt näkemään miten seksielämäämme voisi ikinä ehjätä vaikka kaikki muu toimiikin. Kummallekin on tuntunut omalta osalta pahalta, kun se puoli ei toimi.
Ja näin, yhtäkkiä, sovimme kaikessa sovussa, että erotaan.
Kuluneen viikon aikana olemmekin jo ehtineet käydä sopimassa lasten huoltajuusasiat, laittaa eroanomus menemään, miettimään omaisuuden jakoa... Ja vaikka tunnelma on haikea molemmilta koko homma tuntuu loppujen lopuksi isolta helpotukselta, että päädyimme tähän. Hän antoi minulle myös ihan virallista leikkilupaa, antaen samalla ymmärtää, että on kyllä osannut aavistaa miten asiat ovat olleet viime aikoina.
Olemme päättäneet muuttaa lähekkäin ja jatkossakin olla molemmat mukana lasten arjessa tiheästi. Yritämme erota niin, että lapsille muuttuisi oikeastaan vain se, että isä ja äiti asuvat eri osoitteissa.
Vaikka olen itse tietysti harmissani kun emme onnistuneet ehjäämään suhdettamme ihailen todellakin miten hyvin vaimoni suhtautuu tilanteeseen. Tuntuu ihanalta, kun toinen välittää niin paljon, että haluaa "päästää vapaaksi" jotta saisin olla oma itseni ilman omatunnontuskia tai tarvetta koko ajan peitellä. Vastaavasti tietysti vaimoni ei tarvitse enää tuntea syyllisyyden tunnetta siitä, että hän ei voi olla mitä minä kaipaan.
En voi väittää tätä onnelliseksi lopuksi. Parin viikon päästä olisi ollut kymmenen vuotta avioliittoa takana. Mutta kumpikaan meistä ei kadu, että teimme ne valinnat joita teimme. Kyllä takana olevissa vuosissa oli myös hyvin hyvin paljon hyvää. :)
Nähtäväksi jää miten tulevaisuus tästä muodostuu, ja millainen rooli minulle käytännössä lankeaa isänä. Paljon on auki, ja vaikka olenkin helpottunut tilanne myös pelottaa. Silti saan kiittää itseni kolmentoista vuoden takaa. Keräsin tarvittavan rohkeuden ja kerroin mitä olin. Vaikka se tekikin yhteisestä matkastamme ajoittain rankan uskon silti, että se myös mahdollisti sopuisan eron.
Tarinan opetus: Uskalla kertoa mitä olet, hyvässä ja pahassa.
-
Tarinan opetus: Uskalla kertoa mitä olet, hyvässä ja pahassa.
Allekirjoitan tuon opetuksen.
Olet toteuttanut tuota paitsi vaimosi suhteen, myös täällä, pienestä moralisoinnista huolimatta.
On takavuosilta hieman saman suuntaisia kokemuksia ja uskon että hyvin sinullekin vielä käy.
-
-allekirjoittaa myös opetuksen. Voimia kuitenkin, niitä aina tarvitaan, ja kokemuksella toteaisin, että lapset ovat niin fiksuja otuksia, että tietävät kahden onnellisen, erillisen vanhemman olevan aina parempi kuin kaksi yhdessä asuvaa onnetonta...Eikä se tarkoita riitelyä tms, lapset vaistoavat pienetkin asiat :)
-
Ei olisi toiminut meidän perheessä aikoinaan.
Kinkyn esilletuominen olisi tehnyt allekirjoittaneesta vastapuolen silmissä ihmisarvoa alempana olevan. Muitakin salaamisen aiheita oli joista oli parempi olla tietämättä vaikka osittain tiesi.
Kunhan lapset eivät kärsi, vanhemmat saavat tehdä mitä ratkaisuja tahansa omassa liitossaan.
Lapsen mieli on kuin ilmapuntari, se heilahtaa silloinkin kun aikuinen ei näe mitään aihetta missään, siksi pitää erityisen varovaisesti viedä sellaisia asioita eteenpäin mihin hekin liittyvät.
Voimia Dominantille sekä koko perheelle ja erityisesti hänelle viisautta toimia oikein.
-
Arvostan avomielisyyttä tässä keskustelussa ja olen lukenut ajatuksella kaiken kirjoitetun, vaikken olekaan osallistunut itse keskusteluun - varmaan moni muukin on tehnyt samoin. Itse en pystyisi avautumaan julkisesti yhtä avoimesti. Uskon, että näistä monista ajatuksista ja pohdinnoista on ollut ja tulee olemaan monelle hyötyä.
Itsekin olen eroperheen lapsi, enkä ole selvinnyt ilman eroja omissakaan parisuhteissa. Se, mistä kriiseistä ja muutoksista perheessä kukakin lapsi kärsii lapsuudessaaan "liikaa" on mysteeri asiantuntijoillekin, joten turha kenenkään on kantaa eroista syyllisyyttä jos tietää tehneensä parhaansa. Itse kylläkin teen toistuvasti asian suhteen vieläkin töitä, vaikka lapseni ovat jo isoja. Se ehjän perheen ja pitkän parisuhteen ihannemalli kummittelee kuitenkin tuolla jossakin taka-alalla, vaikka ehdottomasti olenkin sitä mieltä, että ero on ollut aikoinaan paras ratkaisu. Nykyisellä elämänkokemuksella ajattelen tosin, että olisi ehkä kannattanut odottaa ja harkita hieman kauemmin eroa. Kaikista asioista en ole osannut / pystynyt puhumaan lapsille aikoinaan, niistä on juteltu myöhemmin. Molemmat vamhempanikin ovat toisinaan halunneet jutella kanssani omasta avioerostaan vuosikymmeniä myöhemmin.
Lyhyesti vielä alkuperäiseen aiheeseen. Omassa vaniljasuhteessa aikoinaan kinkympien asioiden ehdottaminen ei tuottanut muutosta seksuaalielämään. Sain mm. vastauksen "en voisi koskaan satuttaa sinua", joten lakkasin ehdottelemasta. Yritin epätoivoissani jopa olla vähän dominoiva seksuaalisesti - jotenkin kai ajattelin, että jokainen on "jompaa kumpaa puolta". Muutaman vuoden päästä suhde näivettyi seksuaalisesti - tosin perhe kasvoi samalla. Suhteessa toteutui lähinnä toveruus ja lapsista huolehtiminen. Naiseus ja itsensä naiselliseksi tunteminen liittyy mulla selkeästi seksuaalisuuteen ja itsensä haluttavaksi tuntemiseen, joten kuihtunut seksuaalielämä söi mun naiseutta. Sitä en tiedä, mitä mies ajatteli, hän sanoi olleensa aina tyytyväinen seksiin, eikä ymmärtänyt miksi halusin erota.
Joskus olen ajatellut, että elämä olisi helpompaa jos seksuaalisuus ei olisi minulle niin tärkeässä asemassa. En silti haluaisi toisenlaiseksi -seksuaalisuus on niin suuri voimavara ja ilonantaja.
-
-allekirjoittaa myös opetuksen. Voimia kuitenkin, niitä aina tarvitaan, ja kokemuksella toteaisin, että lapset ovat niin fiksuja otuksia, että tietävät kahden onnellisen, erillisen vanhemman olevan aina parempi kuin kaksi yhdessä asuvaa onnetonta...Eikä se tarkoita riitelyä tms, lapset vaistoavat pienetkin asiat :)
Komppailee myöskin opetusta uskaltamisesta, sekä oheisia Tellen viisaita sanoja!
-
Perusteellista tekstiä jenkkilästä osa 1/3 (osat 2 ja 3 kertoo mitä sit tehään jos kumppani on tai ei ole kiinnostunut kokeilemaan bdsm:ää).
http://www.submissiveguide.com/2012/03/initiating-a-discussion-about-bdsm-interest-with-a-vanilla-partner/ (http://www.submissiveguide.com/2012/03/initiating-a-discussion-about-bdsm-interest-with-a-vanilla-partner/)
... ekan 1-2 keskustelun aikana tähtäin on tän mukaan ainoastaan kertoa toiselle omista bdsm-haluistaan tarkkoihin yksityiskohtiin menemättä ja ettei pelästytä toista. "Let your partner know of your general desires for BDSM (without asking at this stage for participation)".
Jos vakikumppania ei vielä ole, missä vaiheessa potentiaalisille kumppaneille jotka päällepäin vaikuttaa vaniljoilta, pitää kertoa?
http://www.thestranger.com/seattle/SavageLove?oid=13104081 (http://www.thestranger.com/seattle/SavageLove?oid=13104081)
Nyt sit vaan toteutuksen tielle.
-
Lyhykäisyydessään, ei enää koskaan suhteeseen jossa ei ole täysin selvää, kenellä on piiska ja talutin. Tosin pidän äärimmäisen epätodennäköisenä, että moista suhdetta koskaan tulee löytymään.
http://www.moronail.net/img/675_if_youre_going_to_get_married_do_it_the_right_sexy
-
Toisaalta, onko moraalisesti oikein alkaa "leipoa" vaniljakumppanista kinkyä, jos siihen ei ole taipumuksia hänellä itsellään. Miellyttämishaluinen kumppani varmaankin yrittää parhaansa mukaan toteuttaa toisen toiveita, mutta onko se sitten sitä mitä kinky oikeasti haluaa. Itse arvelisin että alistavan olisi helpompi saada vaniljakumppanistaan alistuva kuin toisin päin. Onko parisuhde lopulta enää molempia tyydyttävä ja pohjaltaan tasa-arvoinen (johon ainakin itse pyrin), jos kumppani on tilanteessa vain miellyttääkseen toista. Jos alistuva on suhteessa toista miellyttääkseen ja nauttii siitä, niin silloinhan kyseessä olisi mielestäni D/s suhde puhtaimmillaan, mutta jos dominoiva loppupeleissä "palvelee" alistuvaa kumppaniaan vasten omia halujaan niin asetelma on kääntynyt päälaelleen. Voiko suhde sitten toimia niin että subia palvellaan dominoiden, en tiedä...
-
Toisaalta, onko moraalisesti oikein alkaa "leipoa" vaniljakumppanista kinkyä, jos siihen ei ole taipumuksia hänellä itsellään. Miellyttämishaluinen kumppani varmaankin yrittää parhaansa mukaan toteuttaa toisen toiveita, mutta onko se sitten sitä mitä kinky oikeasti haluaa...
Olen aika lailla samaa mieltä, mutta jotenkin on vaikea uskoa, että suhde kestäisi silloin kovin pitkään muutenkaan. Jos siis toinen aina vain miellyttää toista ja ei itse nauti. Ainakaan en itse kestäisi. Toisen mieliksi saattaisi vähän aikaa jaksaakin esittää, mutta en silti tekisi niin pidemmän päälle sillä se olisi liian rasittavaa. En siis oikein jaksaisi uskoa, että sellainen suhde toimisi missä pitää pitkään vain "näytellä ja miellyttää". Omista mieltymyksistä voi kyllä kertoa ja kannattaakin, mutta jos selkeästi alkaa näyttää sille ettei toinen vain nauti niin ehkä on parempi sitten vain jättää suhde tai tyytyä siihen vaniljaan.. jos siitä saa tyydytystä myös.
Itsellänihän on sellainen tilanne, että tapasin n. vuosi sitten aivan ihanan miehen. Kaikki meni kohdilleen arvomaailmasta lähtien ja näyttäisi sille, että myös tämä kinkykin puoli. Vielä kun en osaa sanoa, että tekeekö hän sen minua miellyttääkseen vai tykkääkö hän ihan oikeasti. Kerroin siis jo ihan suhteen alussa mieltymykseni pääpiirteittäin ja että haluan tulla alistetuksi eri tavoin, mutta tärkeintä on se tunne, että toinen on dominoiva. Kysyin häneltä myös ennen kuin kerroin itsestäni että löytyykö häneltä jotain fetissejä tai muuta "tavallisesta" poikkeavaa. Hän totesi siihen, että ei... kuulemma ihanaa olisi molemminpuolinen omistautuminen. Minun juttuuni hän ei paljoa kommentoinut, mutta sen jälkeen oli selkeästi hiukan dominoivampi seksuaalisissa tilanteissa. Olen oikeastaan tosi tyytyväinen koska kerroin halustani hänelle niin avoimesti, koska nyt vaikuttaa sille että hänestä on tullut erittäin innostunut asiaan liittyen. Hän keksii kaikenlaisia uusia ideoita ja on siinä melkoisen mielikuvitusrikas. Kaikkea ei edes itselleni tulisi mieleen vaikka olenkin ollut selvillä seksuaalisuudestani melkein koko ikäni. Hän sanoi minulle ettei kuitenkaan halua kertoa tarkkaan ideoistaan minulle vaan pikkuhiljaa edetä ja toteuttaa niitä samalla kun luottamus kehittyy. Olen ollut tosi tyytyväinen tähän mennessä ja ainakin vaikuttaa sille, että hän nauttii alistamisesta. Hänellä ei ole myöskään sellaista ominaisuutta, että pelkäisi satuttavansa minua vaan on aika rohkeasti ollut sitäkin tekemässä. Sanoi kuitenkin, että on hänellä siinäkin rajat, mutta haluaa edetä hiljalleen. Tänään mies jopa totesi minulle, että "on niin ihanaa kun saan uskaltaa toteuttaa itseäni miten haluan, etkä ole rajoittamassa".
Toivoisin, että kaikki jatkuu yhtä hyvänä. Hieman vaan pelottaa juuri se, että eihän hän vain tee sitä minua miellyttääkseen. Kuitenkin kun hän on parisuhteessa muuten todella miellyttämisen haluinen, kiltti, "palveleva", rakastava ja huomioonottava. Tosin hän on myös erittäin omistushaluinen, ollut aina vahvasti oma itsensä ja omaa voimakkaat mielipiteet. Edellinen mieheni kun jaksoi esittää ihan jonkin aikaa (vuosia) jonka jälkeen erotessa sanoi ettei kiinnostanut oikeasti sellainen, halusi vain minut pitää itsellään... tosin häneltä puuttui kaikki mielikuvitus ja oma aloitteellisuus toteuttaa sitä puolta silloinkin kun sanoi haluavansa olla dominoiva. Kumpa kerrankin saisin sen mitä aina olen halunnutkin... eli rakastavan parisuhteen, jossa on sitten tuo kinkykin puoli. Ja jos toiseen luottaa tarpeeksi voisi sitä harkita melkein 24/7 suhdetta. Pitää vaan katsoa mihin tämä kehittyy, koska ihan alussa mies oli niin vaniljaa ja vaikutti "viattomalta"... ei kuulemma pornoakaan halunnut katsoa, koska tunsi sen jotenkin vääräksi. En haluaisi pettyä taas.
-
Kahdeksan vuotta suhteessa konservatiivisen (siis seksuaalisesti) ja estoisen umpivaniljan kanssa opetti sen, ettei enää ikinä. No can do, mulla ei kokemusteni perusteella enää riitä uskoa siihen, että vaniljasta voisi "opettaa" minkäänasteisen kinkyn. Nykyään tuonkin mieltymykseni ja haluni esiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, jos asiat eivät noin muuten lähde kinkysuuntaan luisumaan. En nyt tietenkään mitään tunnin luentoa heti kättelyssä pidä :D mutta en salaile enkä kaunistele, vaan ihan suoraan olen sanonut, että tykkään siitä, kun minua alistetaan tms. Siitä se keskustelu joko lähtee versomaan tai sitten ei, ja jos ei lähde, niin sitten saatan minä lähteä hyvinkin pian. Olen ehkä ehdoton, mutta katson sen kyllä oikeudekseni tässä iässä. Ja kyllä, tiedostan sen, että tällainen asenne varmasti kaventaa kumppanin löytymisen mahdollisuuksia, mutta so be it.
-
voin omalta kohdalta sanoa että vanilja suhde jäi chilin myötä. chili jäi lapsen myötä. aina kaikki ei mene niinku suunnittelee
-
Itsekkin puhtaan vanilja-avioliiton käyneenä. Ajattelen kanssa että, nykyään on viisaampi jos tuon tämänpuolen esiin jo varhaisessa vaiheessa. Eli tykkään olla sub ja nautin kivusta. Jos homma ei lähde toimimaan, ei suhdekaan jatku minun puoleltani. Koska kokeiltu on ja todettu..ei toimi. Siihen taas että, lähtisin hakemaan dominointia suhteen ulkopuolelta vaikkakin luvan kanssa. Olen luultavasti liian konservatiivinen. Yhden naisen mies...minkäs teet..piirre se on sekin. Eli jos dommea ei vastaan tule...olen sinkkuna. Vaikka sekään ei nyt niin kauhean kivaa ole..
-
Itsekkin puhtaan vanilja-avioliiton käyneenä. Ajattelen kanssa että, nykyään on viisaampi jos tuon tämänpuolen esiin jo varhaisessa vaiheessa. Eli tykkään olla sub ja nautin kivusta. Jos homma ei lähde toimimaan, ei suhdekaan jatku minun puoleltani.
Varmasti viisas ratkaisu tuoda asia heti kättelyssä esiin. Silloin suhde kaatuu heti alussa jos on kaatuakseen tähän asiaan ja jos ei, niin homma on tiedossa ja siltä pohjalta voi juttua lähteä rakentamaan.
-
Itsellä on vain yksi vakava monosuhde takana. Oltiin molempien ensimmäisiä ja kerroin heti alussa melkein kaiken. Hän oli kokemattomana kokeilunhaluinen joten kaikenlaista tehtiin. Suhde kuitenkin päättyi eroon muista syistä. Sen jälkeen olen oppinut tuntemaan itseni vielä paremmin. Lopultao olen itse tullut siihen johtopäätökseen että vakavampi suhde yhden ihmisen kanssa ei enää toimisi koska fetissejä minulla riittää suuntaan jos toiseen ja niiden yhteensovittaminen yhden ihmisen kanssa on täysi mahdottomuus.
Isolla osalla fetissiväestä tuntuu olevan vielä joku dom/sub-asetelma mielessä ja en nykyään saa siitä oikein mitään irti. Ja miksi eritejutut ovat melkein kaikille nöyryytyksen lähde?
Katson jokaisen tapauksen tapauskohtaisesti ja nykyään joillekin kerron yhdestä jutusta ja toisille ihmisille taas jostain toisesta.
Toivon että ihmiset uskaltaisivat olla rehellisempiä itselleen ja toisilleen. Ja toivon myös että ne joille kerrotaan jostain fetissijutusta osaisivat suhtautua siihen aikuisemmin. Eli eivät sano mitään hyi saatanaa heti vastaukseksi vaan keskustelisivat asiasta ja jos homma ei iske niin sanoisivat suoraan että tämä ei ole nyt minun juttu.
Sitten onkin hankalempaa jos on jo päästy siihen vaiheeseen että on kämpät, lainat, lapset yms.
-
Ja miksi eritejutut ovat melkein kaikille nöyryytyksen lähde?
1. Nöyryyttäminen tai nöyryytetyksi tuleminen on yleisempi (tai ainakin paljon tunnetumpi) fetissi kuin eritefetissit.
2. Eriteleikit ovat melko helppo idea nöyryytykseen, koska suurin osa ihmisistä kokee eritteet tavalla tai toisella nöyryyttäviksi. Kaikilla eriteleikkejä leikkivillä nöyryytysfetisisteillä ei ole eritefetissiä, vaan eritteet ovat vain yksi tapa nöyryyttää monien muiden tapojen joukossa.
3. Eritefetisistien ongelma on tiedonpuute, siksi heitä on niin vähän kinkysivustoilla. Varmasti tälläkin hetkellä maailmassa on paljon eritefetisistejä, jotka luulevat olevansa yksin fetissinsä kanssa, kun valtamediassa fetissien määritelmä on aika perinteinen ja kliseinen; jos on juttu kinkyseksistä, niin siinä puhutaan lähinnä vaatefetisseistä, objektiseksuaaleista ja BDSM:stä. Jos eritefetisisti ei koe BDSM:n nöyryytystä tärkeäksi osaksi omaa eritefetissiään, niin tokkopa kiinnostus etsiä lisätietoa tästä mystisestä kinkymaailmasta syntyy ainakaan valtamedian inspiroimana. Monella myös omiin fantasioihin liittyvä itseinho, häpeä, pelot ja ulkopuolisuuden tunne voivat estää sen, ettei netistä uskalla edes katsoa, olisiko siellä samalla tavalla ajattelevia ihmisiä.
Siksi on helpompi löytää kinkysivustolta nöyryytysleikkien ystävä, jota kiinnostavat myös eriteet, kuin eritefetisisti, joka joko on tai ei ole kiinnostunut nöyryytysleikeistä.
4. Kiitos huonon seksivalistuksen, mailmassa on valtavasti ihmisiä, jotka ovat oppineet käyttäytymismallinsa pornosta, eivätkä siksi osaa olla lainkaan luovia. Vaikka kuinka tekisi oikeasti mieli leikkiä tasa-arvoisempia sessioita, fetisisti saattaa uskoa ettei semmoinen ole tapana. Sessioita vaan kuuluu leikkiä niin, että toinen alistaa ja toinen alistuu. Katselin monta vuotta sitten joltain pornosivustolta amatöörien eritesessio-kotivideoita, mutta niissä kaikissa (katsoin ainakin parikymmentä eri videota) matkittiin kaupallisen pornon kliseitä: naista läpsittiin kasvoihin ja häntä haukuttiin rumasti. Vaikka ihmiset olivat eri henkilöitä joka videossa, silti aina toistui sama kaavamainen alistussessio, jossa naista läpsittiin naamaan ja haukuttiin. Ei sen jälkeen enää tehnyt mieli katsoa perunalla kuvattuja amatöörivideoita, kun täsmälleen samaa kliseehuttua sai ammattimaisemmin kuvattuna kaupallisenkin pornon puolelta.
Toivon että ihmiset uskaltaisivat olla rehellisempiä itselleen ja toisilleen. Ja toivon myös että ne joille kerrotaan jostain fetissijutusta osaisivat suhtautua siihen aikuisemmin.
Häpeä, ennakkoluulot ja viha johtuvat useimmiten virheellisestä tai puutteellisesta tiedosta. Toivottavasti saisimme joskus kasaan uuden ryhmän kinkyjä, jotka alkaisivat pohtimaan kinkytiedon parempaa ja tehokkaampaa levitystä Suomessa.
-
Keskutelemalla, ja jos onnaa niin toimiin. O:-)
-
Nosta tämän keskustelun viittaamalla Vauva-lehden foorumilta löytyneeseen keskusteluun ja sieltä lainattuun tekstiin ;)
http://www.vauva.fi/keskustelu/1565375/ketju/alistuva_masokistinen_nainen__vanilja_mies
Riippuu haluatko alistua 24/7 vai vain silloin kun sinä haluat?
Omalta kohdalta voin kertoa esimerkin. Oman miehen onnistuin käännyttämään kovalla työllä. Olemme olleet naimisissa yli viisitoista vuotta ja yhdessä yli kaksikymmentä. Viimeisten viiden vuoden aikana olen tehnyt tosissaan töitä tämän käännytystyön eteen.
Mieheni on ollut hyvin tasa-arvoinen. Mieheni on yrittäjä ja työ on sekä henkisesti että fyysisesti raskasta. Minä puolestani tein ennen toimistotöitä ja energiaa riitti hyvin kotitöihin. Mieheni on kaikki nämä vuodet auttanut oma-aloitteisesti vaikka tiedän hänen olevan välillä erittäin väsynyt.
Seksin saralla olemme olleet hyvin avoimia ja seksielämämme on hyvin normaalia. Normiseksiä kerran viikossa, yleensä viikonloppuna perjantaina tai lauantaina saunan jälkeen. Roolileikkejä, leluja, anaalikokeiluja, pornoleffoja, jne. Vähän ajatuksella "kaikkea on kokeiltu ainakin kerran". Ensin on puhuttu asiasta mitä toinen haluaisi ja mitä itse toivoisi. Kun on tullut puhe alistamisesta on miehelleni suurin este ollut juurikin toisen kunnioittaminen ja tasa-arvo.
Nyt elämme osittaista d/s-elämää (domination ja submission eli hallinta ja alistaminen). Miehen yrityksellä menee sen verran hyvin että tein päätöksen lopettaa omat työt ja siirtyä kokopäiväiseksi kotiäidiksi. Vaikka elämme siis d/s-elämää koen olevani silti tasavertainen avioliitossa. Teemme yhdessä perhettä koskevat suuret päätökset. Mieheni tekee ns. miestentyöt ja minä teen naistentyöt. Tämän on minun omapäätökseni ja se päätös on auttanut suuresti parantamaan myös seksielämäämme suuntaan johon sen halusin menevän.
Miten sen tein? Ajan kanssa ja pienillä teoilla. Otin kotityöt haltuun pikkuhiljaa. Hoidan lapset, käyn kaupassa, teen ruuan, siivoan, pyykkään. Mies tekee töitä, maksaa laskut ja huolehtii taloudellisesti meidän perheestä. Ruoka on valmista kun hän tulee töistä. Pystymme viettämään yhdessä iltaa lasten kanssa koska teen yleensä kaikki kotityöt lasten ollessa koulussa ja kerhossa. Aamuisin laitan puhtaat vaatteet sängyn päälle valmiiksi kun mieheni tulee aamutoimiltaan. Aamiaisen olen tehnyt valmiiksi ja syömme sen yhdessä perheen kanssa.
Kun olemme kahden huolehdin miehestäni kaikin tavoin. Annan mieheni valita ohjelmat. Jos jotain jää katsomatta talletan sen digiboksille. Eli ajastan kaikki ne ohjelmat valmiiksi jotka haluan katsoa. Haen naposteltavat valmiiksi jos katsomme leffaa. Annan hänen olla rauhassa jos hän sitä selvästi haluaa. Saunassa pesen aina miehen selän kysymättä. Esimerkkejä on paljon mutta tuossa muutama normaaliin elämään liittyvä jotka auttavat miestä olemaan mies ja minä nainen. Eli vahvistan mieheni roolia perinteisenä miehenä niin hänen silmissä kuin myös lasten silmissä.
Seksin aikana kiitän jokaisesta orgasmista jonka saan. Alkuvaiheessa sanoin rakastavani häntä orgasmin aikana. Muutaman kuukauden jälkeen aloin kiittämään häntä orgasmin lahjasta. Normaalisti mieheni halusi aina laueta sisälleni. Pikku hiljaa pyysin häntä laukeamaan ensin pepulle, sitten selälle tai mahan päälle. Joskus kun huomasin mieheni lähenevän laukeamista otin kelun käteeni ja annoin hänen laueta käsille. Jossain vaiheessa hieroin sitä vatsalle ja vähän ajan kuluttua rinnoille. Pikku hiljaa kuukausien kuluessa mieheni sai tyydytyksen ensin rinnoille, suuhun ja jossain vaiheessa kasvoille. Kasvoille laukeaminen saa minut erittäin kiihottuneeksi ja yleensä en tarvitse paljoa että saan orgasmin. Naamalle laukeaminen on minulle alistamista mitä parhaimmillaan. Toki sain mieheltäni kaikkien näiden kokeilujen ajan ihmeellisiä katseita ja kommentteja mutta sanoin hennolla äänellä näiden asioiden minua kiihottavan. Olen aina lukenut BDSM-kirjallisuutta mutta olen pitänyt kirjat salassa mieheltäni koska tiedän hänen suhteemme alussa olleen kielteinen ajatukselle. Tarkoituksella jätin kirjoja sellaisiin paikkoihin joista mieheni ne huomasi. Asiasta keskustelimme mutta koskaan en kertonut haluavani sitä ja tätä. Aina kerroin asian kyllä kiinnostavan minua.
Mieheni ei ole sanan varsinaisessa mielessä masteri. d/s-suhteemme on hyvin hienovarainen. Mieheni ei vaadi minulta mitään. Nykyään mieheni antaa minulle piiskaa, sitoo minut, ottaa "väkisin" ja on jopa oppinut puhumaan rivoja. Vielä on matkaa siihen kokonaisvaltaiseen molemmin puoliseen bdsm-seksuaalisuuteen jonka haluaisin meidän saavuttavan. Rakastan miestäni yli kaiken ja tiedän hänenkin rakastavan minua.
Se mitä yritän tässä siis kertoa on se että minä olen saanut mieheni ymmärtämään tasa-arvoisuuden olevan hyvästä kunhan sitä osataan soveltaa oikein. Mieheni taustat ovat sellaiset että naiset ovat aina olleet voimahahmoja ja miehet tossun alla. Tavallaan joku voisi sanoa että sitä miehenikin tällä hetkellä on mutta en koe kuitenkaan pakottaneeni miestäni tähän kuten hänen äitinsä pakotti oman miehensä tottelemaan elämiseen liittyvissä asioissa. Heidän perheensä oli hyvin ei-seksuaalinen. Enemmänkin olen antanut hänelle mahdollisuuden "palvoa" vaimoaan vaimon toiveiden mukaan kuten mieheni suhdettamme kerran kuvaili.
Ja kaikille niille naisille jotka lukevat tämän ja pitävät minua surkimuksena ja säälittävänä tapauksena, muistakaa että tämä on ollut koko ajan minun om omapäätökseni. Kukaan ei ole minua manipuloinut ja ohjannut tähän suuntaan. Päinvastoin on ollut todella vuosien työ saada mieheni pikkuhiljaa uskomaan että tätä minä haluan.
-
Itselläni on ollut kahdeksan suhdetta joista vain yhdessä olen voinut toteuttaa omaa seksuaalisuuttani, mutta valitettavasti tuolloinkaan ei käynyt hyvin.
Tämä suhteeni kesti peräti viisi vuotta, toin melko pian esille kinkyyteni ja sainkin avovaimon osallistumaan leikkeihin mutta pitemmän päälle kävi ilmi että hän teki sitä vain minua miellyttääkseen eikä itse kiihottunut kovinkaan paljoa näistä jutuista. Muutenkaan ei ollut perusluonteeltaan submissiivinen, joten lopulta suhde kaatui näiden halujen ja tarpeiden ristikkäisyyksiin ja seksielämän kuivahtamiseen.
Tuon jälkeen olenkin ollut nyt puolitoista vuotta sinkkuna ja deittailematta ketään, kun en ole halunnut enää ryhtyä vanillasuhteisiin. Tiedän miten niissä käy, vaikka rakastaisinkin kumppaniani vaikka kuinka paljon. Vapaita, riittävän tervejärkisiä heteroseksuaaleja(tai edes bi-) subinaisia ei taas tällä paikkakunnalla tunnu olevan, olen törmännyt vain lesboihin ja moniongelmaisiin huumeiden käyttäjiin tänä aikana kun olen netissä subia etsiskellyt. Ulkopaikkakuntalaisia ei myöskään tunnu Kainuu kiinnostavan, onhan tämä kuitenkin maan pahimman työttömyyden riivaama alue.
-
Itse olen eronnut joitakin vuosia sitten ja vasta vähän eroa edeltävässä vaiheessa sain nimityksen omille oudoille haluilleni. Tässä vaiheessa sain myös ohjauksen, jonka avulla löysin tämän baarin. Erottuani aloin etsimään itselleni seuraa lähinnä netin ihmeellisen maailman kautta. Muutama seurusteluyritys on nyt takana. Tässä muutama käytännön kokemus tuosta kinkyhaluista kertomisesta.
Case 1
Pistin hieman kinkysävytteisen seuranhakuilmoituksen "suoleen". Ilmoitukseen vastasi asiasta kiinnostunut mies. Tapasimme varsin säännöllisesti jonkin aikaa ja leikimme kevyesti useampaa otteeseen. Vastapuoli hiljeni yht'äkkiä oudosti. Kysyin sitten, eikö hän halua enää tavata. Ällistyksekseni hän vastasi, ettei voisi ikinä kuvitellakkaan seurustelevansa vakavasti naisen kanssa, jolla on kaltaisiani haluja. Nyt hän oli löytänyt normaalin naisen ja haluaa aloittaa seurustelun hänen kanssaan. Seurustelu heillä jatkuu vielä, mutta säännöllisin ajoin saan facessa vonkuviestejä kinkympään seksiin, koska omalle ei voisi moista edes ehdottaa. Olen hämmentynyt tästä episodista vieläkin.
Case 2
Tapasin miehen ravintolassa. Varsin alussa toin kaunopuheisesti esille omia halujani. Mies tosiaan intoutui. Hankki välineitä ja oli varsin innokas kokeilemaan ja opettelemaan juttuja. Suhde kaatui kuitenkin muihin asioihin. Tapasin tämän miehen ex-vaimon joitakin aikoija sitten pubissa. Hän tuli pienessä tuiterissa tilittämään minulle, kuinka hänen ex-miehensä oli kertonut mitä me olimme keskenämme puuhailleet. Katkerana hä kertoi, kuinka olisi aina halunnut heidän 8-vuotisen suhteensa aikana kokeilla noita asioita, mutta kun mies ei ollut tehnyt mitään. Miksi kummassa tuo nainen ei ole saanut suutaan auki? Kysyinkin sitä, ja ei ollut sitten kuulemma kehdannut. Olin oikesti pahoillani tuosta.
Noilla parilla esimerkillä nyt vain haluan tuoda esiin sen seikan, että suhtautuminen kinkypersoonaan saattaa olla varsin yllättäväkin. Itse kyllä aion jatkossakin tuoda mieltymykseni esiin varhaisessa vaiheessa, koska en halua enkä pysty elämään pelkkää vanilijaelämää. Tosin olen kyllä kokemuksista oppineena varautunut siihen, että reagointi saattaa olla ihan mitä vaan. Ei ole helppoa tämä ei :D
-
Sandy, tässäpä oma näkemykseni. Jos tapaaminen lähtee vaniljasta niin aivan ilmeisesti muutama mies kiinnostuu kokeilemaan koska silloin saa varmasti. Skeptistä mutta niin totta.
Jos tuossa kolmenkympin korvilla mies ei tiedä hyvinkin tarkkaan D-ominaisuudestaan niin sitä ei ole olemassakaan. Se on synnynnäinen.
Olen löytänyt ( tai minut on löydetty ) kaikki subini täältä Baarista tai sen edeltäjistä. Lähtökohta on ainakin parempi kuin joku random suolesta, tai että seuraa haetaan jonkun lehden sivulla.
Täällä ihmisellä on profiili joka kertoo paljon. Jos se on tyhjä niin ei ehkä...Sitten henkilön kirjoitukset kertojat myös paljon. Lue ne.
Tässä siis piiiiiitkään kokemukseen perustuva lyhyt ja vaatimaton mielipiteeni.
Hyvää alkaneen kevään jatkoa, jospa lämpenis kohta.
-
Mulla on kaikki kolme seurustelusuhdetta lähteneet ystävyydestä, ja koska seksi on mulle puheenaihe siinä missä muutkin puheenaiheet, niin mun mieltymykset ovat tulleet esille jo yleensä ennen ihastumistakaan. Sitten osuu yksiin jos osuu, jos ei osu niin en osaa leikkiin ryhtyä. Mahdolliselle kumppanille suosittelisinkin kertomaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, tämä kuitenkin on iso osa parisuhdetta, oli 24/7 tai ei.
-
Itselläni on ollut kahdeksan suhdetta joista vain yhdessä olen voinut toteuttaa omaa seksuaalisuuttani, mutta valitettavasti tuolloinkaan ei käynyt hyvin.
.. Ompa harmi ;(( Koskaan ei ole ollut suhdetta joissa ei olisi päässyt toteuttamaan omaa seksuaalisuutta.. hmmmm
-
En ole kertonut vaan alkanut toteuttamaan vähin erin ja katsonut millä tapaa toinen tulee vastaan.
-
Yritin. Pieleen meni. Minä kuulemma haliusin muuttaa häntä. No siitä meni vielä vuosia kunnes sain myönnettyä, että tie on kuljettu loppuun.
Yrittää kannattaa, mutta jos siitä alkaa alamäki, on syytä tehdä tarvittavat jotopäätökset ja toimia.
-
Itse en enää täysin vaniljamiehen kanssa lähtisi suhteeseen, mutta oli kumppanini minkälainen tahansa, niin itse pyrin keskustelemaan seksistä ja tuomaan omat mieltymykseni esiin jo hyvissä ajoin, ennen kuin on edetty makuuhuoneeseen asti. Suosin tätä tapaa, koska tällä tapaa pystyy heti selvittämään sen, onko suhteella mahdollisesti mitään toivoa.
Tulee mieleeni viime syksynä tapailemani vaniljamiehen tapaus. Mietin jo alusta lähtien, että hän taitaa olla täysin vanilja ja koska itselleni miehen kinkyys on kuitenkin olennainen asia, päätin eräänä päivänä laittaa miehelle viestiä, jossa totesin suoraan olevani kiinnostunut bdsm-asioista. Ei kiertelyä vaan totesin suoraan, että olen muuten kiinnostunut tällaisista asioista seksissä. Vaikka jälkeenpäin huvittaa ajatus, että pamautin kyseisen asian suoraan hänelle, vaikka emme olleet edes juuri seksistä puhuneet, niin olen tyytyväinen, että hänelle kerroin kuitenkin ajoissa asiasta. Näin ei syntynyt mitään epäselvyyksiä kummallekaan.
-
Ensimmäisestä kokeilusta edes vihjata siihen suuntaan vaniljasuhteessa opin, että parasta olla hiljaa vaan =/.
Kumppanini on petipuuhissamme se dominoivampi osapuoli, selkeästi hän ei vaan itse sitä tajua :o
Yksi ilta sitten kun sattui tulemaan rankempi seksi puheeksi ja heitin, että mites olis pienet alistamisleikit. Vastapeluri suhtautui kovin yllättävästi toteamalla moisen "toisen pieksämisen" olevan sairasta eikä hän sellaiseen kykenisi. Olin kuitenin pitänyt häntä hieman avarakatseisempana ja siksi uskaltauduinkin avaamaan keskustelua aiheesta. Enkä edes puhunut mistään piiskaleikeistä vaan nimenomaan siitä hallitsemisesta ja "viemisestä".
Pari viikkoa myöhemmin hän alkoi hieromaan hartioitani todella kovakouraisesti saaden mut huutamaan, että mitä v'ttua sä oikeen teet, toi sattuu. Vastaus oli hämmentynyt "etkö sä sitten tykkääkään että sua satutetaan???" Niin tuota, en oikeastaan... (en siis ole masokisti)
-
itse olen aika myöhännäisherännäinen, tai siis pohjalla on ollut tietoisuus omista haluista kyllä vuosikymmenet jo mutta niitä ei ole päässyt oikein toteuttamaan. Olen ollut naimisissa jo 18v ja lapsiakin on tullut muutama. Suhde on tällä hetkellä melko heikossa hapessa, ihan vanilijaseksiäkin on toooodella harvoin saati sitten jotakin muuta. Itse olen vähän kahden vaiheilla mitä teen, en halua kuitenkaan rikkoa perhettä ainakaan ennenkuin lapset ovat tarpeeksi isoja ja sittenkin mietin että onko minulla "rohkeutta" lähteä pois tästä.
Olen vaimolle kyllä näistä avautunut, ei siinä kestänytkään kuin 10v ja hetken olikin jotain kokeiluntynkää mutta sekin sitten kuivui.
Uskoisin että en ole kovin uniikki tapaus vaan minunlaisiani on todella paljon tässä maassa.
Ja siis en ole mikään ultimatepervo vaan melko laimeaa on minun pervoiluni :)
-
Vähän offtopikkina omaa kokemusta "ehjässä kodissa" kasvaneena. Ei lapset ole tyhmiä, sokeita, tunnevammaisia tai kuuroja ellei heitä sellaisiksi kasvateta. Lapset ottavat itsestään selvänä ja normaalina ympäristön jossa kasvavat. Antaako tällainen "ehjän kodin ihanne" hyvää mallia kasvaa kommunikointikykyiseksi, toista kunnioittavaksi, omia rajojaan kunnioittavaksi aikuiseksi? Rikkooko lopulta se hampaat irvessä rakkaudetta sinnittely perhettä? Oletteko "sinnittelijät" kysyneet lapsiltanne miltä se tuntuu? Näyttääkö iskä ja äiskä mallia miten kasvaa kivaksi, kovaksi vai kuivaksi?
-
Eksyin lukemaan näitä, kun tässä sunnuntaina ihmettelin (surkuttelin) jälleen parisuhdeasioita.
Yritän olla toistamatta profiiliani, se kun taas tuntuu olevan samassa linjassa usean tämän ketjun kirjoituksen kanssa.
Lyhyesti sanottuna kinky + vanilja -> ero. Sinänsä "hyvä" että ei ollut ainut asia erossa ja ihan yhtälailla kaksi syyllistä tässä, välit on ok ja lapsiani saan tavata niin paljon ja usein kuin haluan. Kaikki hyvin siis.
MUTTA en ole koskaan viihtynyt kauaa yksin, nyt alkanut kaivata partneria ihan kiltissäkin mielessä. Tinderissä tulee matcheja ja treffeillä on tullut käytyä, mutta mistäs ihmeestä sitä nyt tietäisi onko toinen mitenkään kykenevä kinkyilyyn vai ei? Enhän itsekään ole asiasta maininnut (Tinder) profiilissa. En ole tippaakaan ujo ja olen todella avoin ihminen, mutta työt on sellaiset ettei mitenkään kovin "ufo" voi olla julkisesti. Työporukan sisällä kyllä, onneksi. Ja elämässäni on kaksi kaunista upeaa naista (ystävää), jotka tietää kaiken minusta. Se tuntuu hyvältä, varsinkin kun vastaanotto asialle oli lämmin, kumpikin vanilja siis. Vaimolleni en edes halunnut kertoa kaikkea, kun jo pienetkin kinkyilyt tuntui ahdistavan häntä.. Olen huomaavainen ja kohtelias, kiltti.
Ihmettelen tässä nyt sitten ääneen sitä, että missä oikeanlaisia ihmisiä voisi tapailla tällainen henkilö joka ei halua elää fetissi-elämää julkisesti 24/7, eikä halua pelkästään fyysistä suhdetta. Täälläkin taitaa olla hirmuinen määrä innokkaita miehiä per nainen, jos/kun osan motiivit ovat varsin suoraviivaisia (ja mikäs siinä toisaalta) niin en ihmettelisi jos kiltit viestit peittyisi muun tulvan alle.
Fetlifessä on paljon ulkomaalaisia ystäviä ja suomalaisia miespuolisia kavereita lähes päivittäin KIK:ssä, kinkyillään ja jutellaan ihan "normaalejakin", olen bi, joten joskus tuntuu että pitäisi siirtyä miehiin kun heidän kanssa kemiat menee aina kohdilleen..
En vaan usko että voisin rakastua mieheen, siis samalla tavalla kuin naiseen.
Kirjoituksen tarkoitus ei ole pohtia suuntautumistani, vaan sitä etsimisen tuskaa (mikä lienee täällä kaikille tuttua). Houkuttaisi hypätä jälleen suhteeseen tietämättä onko toinen vanilja vai kinky, mutta todennäköisyys sille, että partneri sietäisi edes kevyimmät minun harrastuksistani, on melko pieni.
Kinky-puoleni on ollut olemassa ihan nuoresta asti, tulihan sitä puntaroitua aikoinaan perheen perustamista mietittäessä että pitääkö tämä vain piilottaa ja rakentaa elämä tuon ihanan vaniljan kanssa. Niin tuli tehtyä ja nyt ollaan erottu. Teenkö saman uudestaan vai kärsinkö yksin ja etsin mahdotonta yhdistelmää. Luultavasti kaipuu suhteeseen voittaa ja siirrän omat haluni jälleen sivuun..
Tehkää joku kinky-Tinder?! Vai onko sellaista jo? Sellainen missä olisi vielä Suomalaisiakin, PALJON! :D
-
Kinky-Tinder? Ei mutta sehän on Kinder 8) Mä tuun sinne heti - saa taas yllättyä niinku aina >:D
-
Viikko sitten kerroin miehelleni kiinnostuksestani kinkynpään tekemiseen ja eilen sain ensimmäistä kertaa piiskaa.
Ja eilisen perusteella sanoisin että kinkyilyn tarve on ollut vahvempana miehelläni kuin mitä minulla. Yhdessä kokeillen ja rajoja etsien jatketaan.
-
Tehkää joku kinky-Tinder?! Vai onko sellaista jo?
Whiplr on jo olemassa. En sitten tiedä, paljonko suomalaisia käyttää sitä. Aiempi keskustelu aiheesta täällä:
http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=11439.0
-
Tehkää joku kinky-Tinder?! Vai onko sellaista jo?
Whiplr on jo olemassa. En sitten tiedä, paljonko suomalaisia käyttää sitä. Aiempi keskustelu aiheesta täällä:
http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=11439.0
Tekis mieli kokeilla, mutta firman tietoturvapolitiikka on sen verran über, että en taida laittaa.
Tuolla linkkaamassasi ketjussa mainittu pervoluuri voisi olla hyvä! :D
No, johonkin pippaloihin sitten kait mentävä.
-
Tunkeakseni keskusteluun tälläisenä noviisina, koen nykyään vaikeaksi kertoa toiselle omista mieltymyksistä. Joskus muinoin oli helppo sanoa "vedä mua tukasta", mutta kun useamman kerran nähnyt sen hämmennyksen ja jopa inhon/järkytyksen miehen kasvoilla niin ei enään vaan uskalla. :/
Ja kysymyksessä ollut niinkin erikoiset asiat kuin edellä mainittu tukasta vetäminen, pepun läpsiminen ja ranteista kiinni pitäminen. Mitään sen kinkympää en ole edes uskaltanut ajatella pyytäväni, en tiedä miksi se tuntuu niin pirun vaikealta sanoa ääneen :D Hm.
-
Viitaten tuohon ylempään, minusta paras tapa kaikkeen on aina nostaa vain se kissa pöydälle vaikkei se aina helppoa olisikaan. Huumori tietty helpottaa aina pahinta ahdinkoa, ei tee siitä mitenkään turhan isoa mörköä itselleenkään. :) Perustele vaikka perään että miksi olisi kivaa jos joku läpsisi tai pitelisi kiinni yms. jos tuntuu ettei toinen ole täysin mukana menoissa.
-
^ Itselle se nyt ei oo mikää mörkö mut kyllä sen huomaa jos toinen alkaa ajatella susta sen jälkee eri tavalla. Eikä sillee positiivisessa mielessä. Ja kun siinä on sekin, että jos se ei vaan oo se toisen juttu niin ei ole oikein ruveta toista mukauttamaan johonkin mitä toinen ei selvästikään ole. Jos mies ei omaa minkäänlaista dominoivaa osaa persoonassaan niin siitä menee iteltäki mehut kun se ei vaan ole aitoa. Tiiätkö mitä tarkotan vai puhunko jotain ihan toista kieltä? :'D
Tiivistettynä; jos toinen ei omaa minkäänlaista kiinnostusta siihen eikä se tuu sieltä sydämestä tai selkäytimestä niin se tuntuu itestäki epävarmalta. :'o
-
Itse olin vaniljaisessa suhteessa teini-iästä lähtien. Olin aika nuori kun löysin kinkyidentiteettini. Päälle parikymppinen. Silloinen kumppani oli kiltti mies ja itse tajusin olevani alistuva. Toin esiin haluni kokeilla alistumista. Hän ei ollut haluistani kiinnostunut. Pettämisen tielle en halunnut lähteä. Päädyttiin eroamaan sitten kokonaan. Tietysti syitä oli vähän muitakin mutta tämä oli se viimeinen sysäys joka pisti liikkeelle. En oo katunut. En voisi elää ilman alistetuksi tulemisen kokemuksia. Siitäpä syystä mua ei vaniljamiehen kainalosta löydä enää milloinkaan.
-
Melko apea fiilis tuli näitä vastauksia lukiessa. En ollut edes ajatellut mihin tilanteeseen olisin voinut joutua jos olisin tajunnut tai voinut tuoda esiin omat haluni vasta myöhemmin tai jos olisin päätynyt yhteen eri henkilön kanssa. Pistän nuoruuden ja naiviuden piikkiin.
Olen parisuhteessa aseksuaalin transnaisen kanssa, joten seksi ja mitä siihen kuuluu ei koskaan ole ollut itsestäänselvää. Hänelle ei ole mikään ongelma sanoa suoraan mitä haluaa ja mitä ei, minä taas en pitkään aikaan ollut varma, tai kehdannut sanoa ääneen. Hiljaa mielessäni kävin ajatusta läpi kerta toisensa jälkeen ja puoli vuotta rohkeutta kerättyäni kerroin, että haluaisin hänen sitovan minut.
Vastaukseksi hän sanoi, että on ollut asiasta tietoinen luultavasti pidempään, kuin minä ja että on ostanut jo köyttä odottamaan, että saan asian sanotuksi.
Kinkyhaluistani kertominen paransi suhdettamme entisestään, koska en koe enää jatkuvastii salaavani häneltä jotakin. Ja kieltämättä nautinnon määrä ylättää joka kerta.
-
Erikoishaluistaan pitäisi yrittää kertoa toiselle osapuolelle mieluusti heti suhteen alkuvaiheessa,
silläkin riskillä että tuore suhde loppuisi siihen. Muuten on ennen pitkää tulossa lisää ongelmia.
Miten ja missä tilanteessa kertominen onnistuneesti tapahtuisi, se on jokaisen itse päätettävä.
Näissä asioissa tunnetusti samankaltaiset halut yhdistävät ja erilaiset himot erottavat. 8)
-
Yritin tapailla hiljattain erästä tyyppiä, ja tuli tilanne että pitäisi kertoa hieman mielihaluistaan tms,
vihjasin hänelle "kaikenlaisista kokeiluista ja ajatuksista", mistä ensin hän innostui ja pyysi kovasti kertomaan "kaiken".
Olin epävarma, mutta kerroin hiukan jotain, aika perus(yleis)juttua mielestäni, niin hän järkyttyi niin että viesteilyt ja tapaamiset loppuivat siihen. Sain kuulla olevani
"mahdollisesti demonien riivaama tai sekaisin" ja
"minun kanssani ei uskaltaisi ottaa yhdessä koiraa kun ei tiedä vaikka raiskaisin sen", kun olen niin arvaamaton.
Ehkä harmittaisi enemmän jos ei huvittaisi ja naurattaisi tuo palaute niin paljon, vielä sillätapaa
melko tosissaan ja tulikivenkatkuisen olevan tuntuisesti annettuna.
-
Yritin tapailla hiljattain erästä tyyppiä, ja tuli tilanne että pitäisi kertoa hieman mielihaluistaan tms,
vihjasin hänelle "kaikenlaisista kokeiluista ja ajatuksista", mistä ensin hän innostui ja pyysi kovasti kertomaan "kaiken".
Olin epävarma, mutta kerroin hiukan jotain, aika perus(yleis)juttua mielestäni, niin hän järkyttyi niin että viesteilyt ja tapaamiset loppuivat siihen. Sain kuulla olevani
"mahdollisesti demonien riivaama tai sekaisin" ja
"minun kanssani ei uskaltaisi ottaa yhdessä koiraa kun ei tiedä vaikka raiskaisin sen", kun olen niin arvaamaton.
Ehkä harmittaisi enemmän jos ei huvittaisi ja naurattaisi tuo palaute niin paljon, vielä sillätapaa
melko tosissaan ja tulikivenkatkuisen olevan tuntuisesti annettuna.
Nauroin ääneen, toivottavasti naapurit ei häiriintyneet. ;D
-
"You are damned if you do, damned if you don't." sanoi jo Simpsonin Bartkin...
-
Huhhuh, että on pitkä ketju, jaksoin toistaiseksi lukea sivulle 5 asti, mutta ajatuksia kyllä heräsi. :)
Täytyy kyllä sanoa että voisin sanoa olevani niitä onnekkaita jolla tuntuu olevan vanilja/kinkyly suhteessa sopivasti tasapainossa ja rouvakin on pikkuhiljaa kasvanut tähän kinkynpään elämään kivan makkarin(olkkarin sohvan) lisämausteena ;)
En ihan muista missä vaiheessa meidän suhteessa alko tää avoimemman kinkyilyn vaihe, kai se pikkuhiljaa on kasvanut ajan kanssa. Ollaan oltu vuodesta 2010 yhdessä ja ,meillä oli kyllä lelut melkeen heti alusta asti mukana leikeissä, dildo ja vibra lähinnä. Seksi muotoitui hyvin aikaisessa vaiheessa sellaiseksi että molemmat tullaan miltei joka kerta (näin ei kuulemma emännän edellisissä suhteissa ollut) ja samoin hyvin alkuvaiheesa alettiin jo valokuvailemaan ja kuvat meni AlastomaanSuomeen :D Nykyään kuvia on muuallakin ja kuvien sävy on hyvin paljon enemmän Fetissipainoittesia ;)
Aika hävittää muistot mut olen tässä suhteen aikana ottanut(ostanut) esille pikkuhiljaa yhä kinkympiä asioita,alkaen erilaisista pvc-ja lateksiasuista, päättyen haaveesta kiduttaa yhdessä naissubia ja fistata vaimoani, ja mikään ei ole säikäyttänyt. Fistauksen haaveilusta vaimoni on ollut jo kauan tietoinen ja viimeksi kun asiasta keskustelimme niin kerroin että ajatuksenani olisi toteuttaa kyseinen asia n. 5 vuoden aikajänteellä niin se ei häntä niin pelottanut, oli kuvitellut että haluaisin sitä heti. >:D Olenkin pikkuhiljaa ostanut yhä isompia leluja meille tämä kyseinen asia haaveissani. :D
Yllättäen vaimo on ollut ilahtunut kun kotiin tulee paketti jossa on sisältönä liukkaria ja onttojastraponeja ;D Tai ei ainakaan ole suuttunut, ja on myös nauttinut hyvin paljon ostamistani leluista.
Mekin olemme perinteisiä suomalaisia emmekä yleensä saa selvinpäin suutamme auki, muttapikkusievässä(tai isommassakin) keskustelemme kyllä vuolaasta fantasioistamme ja fetisseistämme ;) Ja se kyllä auttaa kun pääsee keskustelemaan vaikkakin se vaati hieman rohkaisua. ;D
-Mr. Twosome
-
En muista olenko kirjoittanut tähän vai johonkin toiseen ketjuun (en ainakaan löydä sitä tästä nyt), mutta minä olin aikanaan se vanilja jonka kanssa kinky päätti ryhtyä suhteeseen. Minun kohdallani oli kyse "vaniljan turmelemisesta" eikä vaniljan käännyttämisestä. Tosin noihin aikoihin minulla ei ollut mitään käsitystä perverssiydestäni ja pidin kinkyjä lähinnä pelottavina ihmisinä (pidän kyllä vieläkin :P). Miehelläni on useita esine/asiafetissejä ja siihen päälle vielä BDSM ja biseksuaalisuus. Minä taas olen äärimmäisen kaukana kinkynaisen stereotypiasta, enkä todellakaan ole nainen jolle voi sanoa: "Sopiiko sinulle, että lyön sinua kunnes itket ja sitten kusen vielä päälle?". Itseasiassa näin jälkikäteen olen alkanut epäillä, että eräs eksäni oli myös kinky muttei uskaltanut kertoa sitä.
Minä arvostin (ja arvostan edelleen valtavasti reilusti yli 10 yhteisen vuoden jälkeenkin) sitä, että minulle kerrottiin asioista suoraan ja rehellisesti. Tietenkään hän ei ryhtynyt kertoilemaan mitään salaisimpia fantasioitaan, koska olisin juossut karkuun ja soittanut poliisille. Käsitykseni kinkyistä pohjautui City.fi:ssa randomilla kaikille naisille viestejä lähettelevistä subimiehistä. Joistakin jutuista hän pystyi kertomaan muutenkin vasta paljon myöhemmin, mutta silloin olin jo hyväksynyt diilin eli sillä ei ole merkitystä. Mutta siis hän teki hyvin selväksi sen, etteivät fetissit lähde yhtään mihinkään enkä häntä voi muuttaa vaniljaksi. Niinhin aikoihin ICD-10-luokituskin oli voimissaan, joten siitäkin piti keskustella. Eikä se biseksuaalisuuskaan "katoa", vaikka olisikin monogaminen. Hän oli ihan varma, että vastaukseni olisi ollut suoraan "joo kiitti heippa". Mies on jälkeenpäin kertonut, että noihin aikoihin hän kuvitteli että pystyisi vaniljan kanssa suhteeseen kunhan vain saisi pitää fetissijuttunsa (ja harrastaa niitä yksin) ja BDSM:n puolella riittäisi vanilla kink. Ei se nyt ihan niin mene, mutta fetissijuttuihin ja vanilla kinkiin suostuin ihan oma-aloitteisesti varsin nopeasti. Vanilla kinkillä siis tarkoitan sitä epämääräistä välimaastoa vaniljan ja BDSM:n välillä. Prosessia tosin helpotti se, että meillä on muutenkin hyvin yhteensopivat luonteet. Suhteestakin tuli TPE ennen kuin edes "opin" alistumaan seksuaalisesti niin että se myös tuntuu alistumiselta. Se vain ajautui sellaiseksi :D
Jälkeenpäin kun olen miettinyt niin olisi hän voinut hoitaa asian paljon rumemmin. Ryhtyä vain suhteeseen ja sitten puolen vuoden päästä kertoa, että "ai niin olen ollut lapsesta saakka umpiperverssi". Silloin olisin kokenut oloni niin loukatuksi, että olisin lähtenyt lätkimään koska toinen olisi salannut jotain niin tärkeää.
Yksi asia tuli muuten mieleen. Minulle oli kaikkein vaikeinta se, etten voinut oikeasti puhua miehen pervouksista kenenkään kanssa sen jälkeen kun hän niistä kertoi. Tajusin silloin heti, että olin tekemisissä sellaisten asioiden kanssa joista ei yksinkertaisesti voi puhua vaniljamaailmassa. Olin todella rakastunut enkä halunnut pakottaa miestä pois kinkykaapista, eli kaikki läheiset ystävät olivat no no. Kinkyillä on toisensa, mutta pariutuessaan vaniljan kanssa kinky pakottaa sen vaniljankin "pinnan alle". Vaniljalla ei ole kinkyvertaistukea, ja sitten jos kinky ei ole valmis vastailemaan vaikeisiinkin kysymyksiin niin eihän se toimi. Omalta kohdaltani asia ratkesi sillä, että puhuin erään nettituttuni kanssa (kyseinen nettituttu onneksi sattui olemaan kinky ja pystyi laittamaan asiat mittasuhteisiin - hänen kinkyyteensä selvisi vasta myöhemmin, hän taktisesti salasi sen minulta keskustellessamme fetisseistä).