BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: Fayle - 27.09.2014, 13:34
-
Pahoittelut, jos tää aihe on väärässä paikassa, siirtäkää ihmeessä.
En ole itse koskaan ollut minkäännäkösessä d/s-suhteessa suomenkielisen ihmisen kanssa. Nettiomistajia mulla on ollut pari, mutta niiden kanssa oon aina keskustellut englanniksi. Mun mielestä on edelleen vähän hassu puhua näistä suomeksi. Siksipä kysynkin, millä kielellä asioitte suhteessa? Minkälainen sessioetiketti teillä on? Puhutteleeko subi alistajaa millä nimikkeillä, esimerkiksi Masteriksi, Mistressiksi tai valtiattareksi? Niin, ja kirjoitatteko ne isolla vai pienellä?
Edellämainitut tittelit tuntuu mun suussa vähän kömpelöiltä. Mulle olis mukavampi ehkä käyttää sanoja isäntä tai emäntä suomeksi, englanniksi Master ja Mistress ei olis ollenkaan outoja. Joskus törmännyt myös sellaseen, jossa puppyplayn yhteydessä omistaja puhui subille vain saksaksi, vaikka molemmat olivat englanninkielisiä. Onko kellään tämäntyyppistä ratkasua olemassa? Vois olla myös ihan mielenkiintoinen tapa oppia toinen kieli.
Saksan kielessähän on muuten myös termit Herr ja Herrin, vähän niinkun englannissa on Sir ja Miss tai Ma'am.
-
Mulla on subini kanssa käytäntö, että etänä jutellessa (chatit, irc) kirjoitan käskyt aloittaen isolla alkukirjaimella ja päättäen ne pisteeseen. Alistumista puolestaan osoittaa pieni alkukirjain ja piste lauseen perässä, muulloin ne pisteet jätetään pois. Kun subini kirjoittaa minusta jotain blogiinsa, olen H.
Livenä äänenpainot, eleet ja ilmeet erottavat käskyn muusta juttelusta. Jos ei erikseen ole muuta sovittu, session aikana puhutaan kuten muulloinkin, ei tarkoittaa oikeasti ei ja niin edelleen. Jos sub puhuu epäkunnioittavaan sävyyn, mainitsen asiasta joko sanomalla tai katseella, ja odotan hänen korjaavan virheensä. Muuten käytössä ei ole erityisiä nimikkeitä tai puhutteluja, koska soveltuvia suomenkielisiä termejä on ollut vaikea löytää.
Yhdelle subille olin Isäntä, ja tämän hän kirjoitti aina isolla. Itseään hän puhutteli pikkulutkaksi, toisinaan myös kolmannessa persoonassa, mutta mitään vakiintuneita tapoja ei sen lyhyen suhteen aikana kerennyt muodostua.
Näin meillä, miten muualla? Kiinnostaa kuulla miten kukanenkin on tämän kysymyksen ratkaissut.
-
Minulla on selkeä sääntö, että kirjoittaessa puhuttelen Herraani Herrana (aina kirjoitan sen isolla alkukirjaimella, vaikka siitä ei muistaakseni erillistä sääntöä ole). Käskyjä ei tarvitse meillä erikseen kirjoitusasulla näyttää, koska huomaan kyllä sanavalinnoista ja muodoista, että milloin jokin on käsky.
Sessioissa en oikeastaan puhu ollenkaan; vain jos minulta jotain kysytään. Enkä sessioissa kutsu Herraani oikein miksikään. Se tuntuu jotenkin liian muodolliselta ja tönköltä. Tosin, tekisin sen jos vain Herrani käskisi.
Suomenkielessä ei tosiaan ole oikein mitään hyviä ilmaisuja. Kaikki kuulostaa jollain tavalla väkinäiseltä/teennäiseltä. Pitäisikö keksiä jotkut ihan uudet sanat dominoivaa ja alistuvaa varten... Ideoita? :P
-
Suomen kielessähän virkkeen kuuluisi aina alkaa isolla alkukirjaimella ja päättyä pisteeseen (tai muuhun välimerkkiin). ::)
Huutomerkkiä käytetään usein käskyissä:
"Tule tänne!"
"Älä koske siihen!"
Ihan näillä suomen kielioppisäännöillä minä pelaisin - ja pelaan.
Alistuvana kirjoitan nimimerkkini tarkoituksella pienellä ja Isännän puolestaan isolla alkukirjaimella.
-
Suomen kielessähän virkkeen kuuluisi aina alkaa isolla alkukirjaimella ja päättyä pisteeseen (tai muuhun välimerkkiin).
Jep, ja kuten näkyy, teen juuri niin foorumi- ynnä muussa kirjoittelussa. Chateissa pisteen ja ison alkukirjaimen poisjättäminen ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Se piti vielä mainita, että subini ei käytä minulle käskymuotoja. Tai jos käyttää niin korjaa ja, jos olen sillä päällä, saa erheestään rangaistuksen.
-
Kieli on väline siinä missä mikä tahansa muukin, sävyt, painotukset, tilanne jne. ratkaisevat kunkinhetkisen tarkoituksen, ja sitä voi todellakin käyttää tehostamaan sessiota — mutta vain tiettyyn pisteeseen. Aiemmassa suhteessa sillä tuli kikkailtua enemmänkin, koska se viehätti molempia, mutta nykyisen leikkikaverin kanssa tilanne on toinen, koska molemmat puhuvat äidinkielenään eri kotimaisia.
Viestintä sekä sessiossa että sen ulkopuolellakin on suomen, ruotsin ja välillä englanninkin ihanaa sekametelisoppaa, mutta tärkeintä on tulla ymmärretyksi. Sanat poimitaan siitä kielestä, joka sillä hetkellä tarjoaa "parhaimman" vaihtoehdon, eikä kieliopillisiin seikkoihin tai muuhun muotokieleen kuten isoihin alkukirjaimiin jne. voi juuri takertua. Toki, jos katson, että leikkikaverin ilmaisu on mielestäni liian "vapaata" tai muulla tavalla sopimatonta, niin ohjeistan ja opastan häntä ilomielin soveliaampaan tapaan, joko sanallisesti tai muita apuvälineitä hyödyntäen...
Mitä "kutsumanimiin" tulee, niin olen leikkikaverilleni toki antanut nimenkin, jota useimmiten käytän, mutta muuten hän on lelu, orja, lutka jne. suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi; mikä vain mieltäni ja kieltäni sillä hetkellä miellyttää, ja minä olen valtiatar, mistress, gudinna, goddess tms; mitä leikkikaveri nyt milloinkin sattuu käyttämään. D/s-asetelma on kuitenkin se vallitseva olotila, sanoissa ja teoissa.
-
Tosi mielenkiintosta lukee eri ihmisten mieltymyksiä. Joissain (englanninkielisissä) piireissä monet tekee myös niin, että D:n persoonapronominit kirjoitetaan isolla myös, koska vuorovaikutus on pääsääntöisesti netissä.
Oma näkemys tähän on, että kielioppi menee mieltymyksen edelle. Lähinnä varmaan siksi, että mun mielestä se valta-asetelma pitää tulla esille jostain muustakin kun kirjoitusasusta.
-
Minun nimitykseni varmaan näkyy nikissänikin - tätä nimitystä rakkini käyttää minusta niin kirjallisessa kuin suullisessa viestinnässä, harvakseltaan myös muiden läsnäollessa. Olen valinnut sen vuosia sitten nimityksekseni juuri sen kätevyyden takia - minua voi puhutella Rouvaksi tai rouvaksi myös muiden kuulen kun sen tekee hiukan leikkisästi.
Kirjoituksessa se kirjoitetaan Rouva, kun taas puhuttaessa siviilisäädystä on kirjoitumuoto luonnollisesti silloin rouva. Kirjoituksessa rakki taas on rakki, pienellä alkukirjaimella ja koska minusta kielioppi on tärkeä ja kaunis asia, muotoilen lauseen usein uudestaan ettei minun tarvitsisi aloittaa sitä sanalla rakki, isolla alkukirjaimella kirjoitettuna.
Sekä kirjallisessa että suullisessa viestinnässä D/s asetelmaa korostetaan klassisella kolmannessa persoonassa puhumisella tai etäännyttämisellä.
Esimerkiksi: "Mihin aikaan Rouva tulee?" "Onko rakki unohtanut mitä piti tuoda (Rouvalle)?"
Arkipuheessakin huomaan rakin välttävän sinättelyä (sic!) ja muotoilevan mielummin "Onkos aikataulusta tietoa?" kuin "Mihin aikaan olet tulossa"
-
Kirjoituksessa rakki taas on rakki, pienellä alkukirjaimella ja koska minusta kielioppi on tärkeä ja kaunis asia, muotoilen lauseen usein uudestaan ettei minun tarvitsisi aloittaa sitä sanalla rakki, isolla alkukirjaimella kirjoitettuna.
Hei, samiksia! Teen ihan samaa, enkä koskaan aloita lausetta subini (kutsuma)nimellä. Pitäiskö meidän perustaa kielioppisadistien natsikerho?
Niin ja vielä: käytän subistani usein termiä pikkuinen, koska suhteessamme on myös little-elementtejä. Roolinvaihtoa kokeillessamme sain etätehtävän, johon piti vastata kirjallisesti, joten tunnollisesti kirjoitin koko vastauksen pienin alkukirjaimin. Ainoa iso kirjain olo allekirjoitus, joka kuului "Omistajasi". Oli hämmentävällä tavalla kieroa, hauskaa ja jännää yhtä aikaa.
-
Ah, ihanaa, että on muitakin, jotka preferoivat kielioppia, ennemmin kuin etikettiä! Saan ihan oikeasti näppylöitä siitä, jos pitäisi kirjoittaa pienellä esimerkiksi lauseen ensimmäinen kirjain. Mulle hankaluuksia on tuottanut myös nikkien kirjoittaminen pienellä (erisnimet AINA isolla alkukirjaimella...), mutta olen sen itselleni saanut perusteltua niin, että alistuvalle, joka on valinnut kirjoittaa nikkinsä pienellä, on mahdollisesti tärkeää ja kallisarvoista, että sitä pientä kirjainta kunnioitetaan, joten minäkin teen niin. Koskaan en kuitenkaan aloittaisi lausetta pienellä kirjaimella, oli ensimmäinen sana mikä hyvänsä.
Jos kirjoitan yleisesti dominoinnista, dominoivista, domeista, dommeista, dominoista (puhuttiinkos me pelistä vai kekseistä...?), herroista ja rouvista, alkukirjaimet ovat pieniä. Jos viittaan johonkuhun tiettyyn Rouvaan tai Ladyyn voin kirjoittaa sanan isolla. Itse olen murulleni Rouva, muruni on muru tai poju. Ja hän myös puhuttelee minua Rouvaksi.
Kieli todella luo mielikuvia, eikä ole ollenkaan yhdentekevää, miten sitä käyttää. Hauskaa on myös, miten eritavoin siihen voi suhtautua, ja mikä kenellekin tuntuu omalta, mikä taas ehkä vieraalta ja päälle liimatulta. Tämä on kiehtova keskustelu, kiitos aloittajalle!
-
Eiköhän se ole järkevintä, että kahdenkeskisessä viestinnässä saa käyttää mitä termejä tahansa ja kirjoittaa ne miten on sovittu.
Kun osallistutaan julkiseen keskusteluun, kannattaa aina kirjoittaa niin hyvin kuin osaa, koska muuten antaa vaikutelman että kirjoittajan näppämistössä on jotain vikaa tai hän ei vaan osaa oikeinkirjoitussääntöjä. Kovin kehnosti kirjoitettua tekstiä on muiden vaikea lukea, jos esimerkiksi välimerkit on tahallaan jätetty pois.
-
Pitäiskö meidän perustaa kielioppisadistien natsikerho?
I'm in! ;D
-
Onko kellään muulla kovan pään pehmennykseksi tapana, että käskyt on annettu kysymyksen muodossa jos tietää että vaikkapa jotkut esivalmistelut vaativat subilta omaa, päänsisäistä taistelua? Sessiossa ei enää kyllä pyydellä tosin, vaan toimitaan ohjeiden mukaan.
Esim: Jos lelu pukisi pääleen xxx:n? (D tietää että se ei ole mahdotonta, mutta xxx on inhokki ja suora komento voisi aiheuttaa pattitilanteen)
-
Ah, ihanaa, että on muitakin, jotka preferoivat kielioppia, ennemmin kuin etikettiä! Saan ihan oikeasti näppylöitä siitä, jos pitäisi kirjoittaa pienellä esimerkiksi lauseen ensimmäinen kirjain. Mulle hankaluuksia on tuottanut myös nikkien kirjoittaminen pienellä (erisnimet AINA isolla alkukirjaimella...), mutta olen sen itselleni saanut perusteltua niin, että alistuvalle, joka on valinnut kirjoittaa nikkinsä pienellä, on mahdollisesti tärkeää ja kallisarvoista, että sitä pientä kirjainta kunnioitetaan, joten minäkin teen niin. Koskaan en kuitenkaan aloittaisi lausetta pienellä kirjaimella, oli ensimmäinen sana mikä hyvänsä.
En tiedä edustanko tässä vanhakantaista suhtautumista, mutta lähtökohtaisesti kirjoitan nikit pienellä kieliopista huolimatta. Poikkeuksen tekevät ne henkilöt, jotka ovat käytöksellään tai muulla tavoin ansainneet ison alkukirjaimen. Asema D:nä ei minusta ole automaatio pelkän isolla kirjoittamisen johdosta, vaan asema pitää ansaita ja asemaan liittyy tällöin myös kunnioitus. En pyri mitenkään pienellä kirjoitettaessa dissamaan henkilöitä vaan huomion voi osoittaa muilla tavoin. Myöskään lausetta en aloittaisi erisnimellä juuri kunnioituksen sävyn vuoksi.
-
Onko kellään muulla kovan pään pehmennykseksi tapana, että käskyt on annettu kysymyksen muodossa jos tietää että vaikkapa jotkut esivalmistelut vaativat subilta omaa, päänsisäistä taistelua? Sessiossa ei enää kyllä pyydellä tosin, vaan toimitaan ohjeiden mukaan.
Esim: Jos lelu pukisi pääleen xxx:n? (D tietää että se ei ole mahdotonta, mutta xxx on inhokki ja suora komento voisi aiheuttaa pattitilanteen)
Antaessani käskyjä subilleni vältän yleiskielen kohteliaaksi tarkoitettua tapaa sanoa käsky kysymyksen muodossa. Käytän kysymystä vain silloin, kun kysyn häneltä jotain.
Minusta D/s-suhteessa tai -sessiossa, joissa keskeistä on vallansiirto, dominoivan ei ole asiallista eikä oikein siirtää vastuutaan tai valtaansa subille. Ideahan on, että valta ja sen mukana vastuu on vain toisella. Tilanteissakaan, joissa sub ehkä kokisi käskyn mahdottomaksi toteuttaa tai se jostain syystä saattaisi olla hänelle erittäin vastenmielistä, ei käskyä pidä asettaa kysymykseksi, koska silloin valta työnnettäisiin omaa dominoivan vastuuta pakoillen subille.
Hänellä on tuollaisessa ääritilanteessa oikeutensa pyytää (siis pyytää, ei vaatia) muutosta käskyyni ja esittää pyyntöönsä perustelut. Tämän jälkeen oman harkintani mukaan joko muutan käskyäni tai pidän sen ennallaan. Hän toimii sen jälkeen määräykseni mukaan. (Tietysti hänellä on turvasanat tilanteita varten, joissa en ole kyennyt tunnistamaan oikein subiani ja hänen äärimmäiset rajansa tulivat vastaan, mutta nuo ovat hyvin harvinaisia tilanteita eikä minusta mitään vallan siirtämistä subille, vaan vain jonkinlainen takaportti.) Koen tällaisen selkeän tavan ilmoittaa käskyt tuovan turvaa subille, koska hänen dominoivansa tekee päätökset ja kantaa niistä myös vastuun. Subin ei tarvitse kuin alistua.
Nikeistä. Teksteissä käytän ihmisistä heidän itse käyttämäänsä nikin kirjoitusasua isoine tai pienine alkukirjaimineen riippumatta siitä, onko nikin takana sub vai dominoiva. Virkkeen alussa käytän aina isoa alkukirjainta, vaikka se alkaisi nikillä, jossa alkukirjain on pieni. Noinhan kaikkien muidenkin sanojen kohdalla toimitaan.
-
Lisätään vielä yksi versio sessiokäskyistä. Nimittäin halutun lopputuloksen ilmaisu.
Tottakai on tilanteet, joissa yksi käsky kertoo selkeästi mitä toisen on tarkoitus tehdä, tyyliin: "Asetu tähän vatsallesi."
Mutta esimerkiksi pitempikestoisessa palvelutilanteessa on helpompaa käskyttää vain haluttu lopputulos, ja antaa subille vastuu toteutustavasta. Esimerkiksi: "Juon kahvia puolen tunnin päästä." Sehän ei ole edes teknisesti käsky, toisaalta oletan, että kun sanon noin, puolen tunnin päästä minulle tarjoillaan kauniisti parahultaisen valmista kahvia lisukkeineen. Ilmankos tyylini ei sovikaan kaikille subeille ;). Mutta joillekin se sopii. Myöskään en pane pahakseni tarpeideni ennakointia ja omatoimisuutta, minkä tiedän olevan joillekin dominoiville kauhistus.
Ja puhutteluistakin meillä on samaan aikaan mahdollisia monet tavat. Yksi puhuu Rouvasta kolmannessa persoonassa, toinen tottelee yhtä särmästi vaikka puhuukin epämuodollisemmin. Kaikki on mahdollista koska olemme amatöörejä :).
Itselleni kaikki rituaali, etiketti ja kieli on vain yksi väline onnistuneen tunnelman luomiseen, mutta kyllä se vanhaa rouvaa lämmittää silloin kun se toimii.
Vir
-
entäs sitten kun ainut vastaus mitä orjalta saa on "mmmppph mmmmph"
-
entäs sitten kun ainut vastaus mitä orjalta saa on "mmmppph mmmmph"
Sitten pitää ottaa gagi pois. :P
Aiheeseen...eikö kehon sanaton kieli ole aika tärkeää. Sillä sessiossa toimitaan suurimman osan aikaa.
-
En tiedä edustanko tässä vanhakantaista suhtautumista, mutta lähtökohtaisesti kirjoitan nikit pienellä kieliopista huolimatta. Poikkeuksen tekevät ne henkilöt, jotka ovat käytöksellään tai muulla tavoin ansainneet ison alkukirjaimen. Asema D:nä ei minusta ole automaatio pelkän isolla kirjoittamisen johdosta, vaan asema pitää ansaita ja asemaan liittyy tällöin myös kunnioitus. En pyri mitenkään pienellä kirjoitettaessa dissamaan henkilöitä vaan huomion voi osoittaa muilla tavoin. Myöskään lausetta en aloittaisi erisnimellä juuri kunnioituksen sävyn vuoksi.
Itse taas lähtökohtaisesti arvostan ihmisiä eikä sitä tarvitse erikseen minulta ansaita. Toki käytöksellään tai teoillaan voi menettää arvostukseni, mutta alun alkaen se on olemassa. Samoin kuin luottamus, terveissä rajoissa.
Kirjoitusasussa pyrin noudattamaan henkilön itse käyttämää muotoa, olkoon alkukirjain sitten iso tai pieni.
Sessioideni kieli on suomi ja käskyt ovat selkeitä. En pidä kovin pitkälle viedystä arvuuttelusta, koska en tykkää itsekään arvailla. Miesten kanssa on kyllä siinä mielessä helppo toimia, että saa olla suora - ilman johdatteluja ja pehmittelyjä :D