Miksi sitä sitten nolottaa myöntää? Yhteisönä ajatellaan olevamme äärimmäisen avoimia toistemme taipumuksille. Miksi siis pelätä muiden tuomitsemista. Miksi sitä on taipuvainen ajattelemaan että olisi jotenkin nolo.
Sanoisin, jopa väittäisin, että tuossa on takana sellainen lajillis-kulttuurinen asia kuin merkityksen perimmäinen luonne. Merkitys on eroja, se ei ole jokin "asia sinänsä". Ei ole olemassa jotain
absoluuttista perusasiaa,
The Thing, johon muita verrattaisiin vaan vain omaan kohtaamme nähden lähempänä ja kauempana olevia asioita. Tässä yhteydessä siitä seuraa, että samanaikaisesti ja ristiriitaisesti haemme eroja toisiimme ymmärtääksemme itseämme ja tällöin riskeeraamme ryhmään kuulumista ja hyväksyntää, jolloin tulkintamme tulos on juuri ajoittainen epäily siitä, että
onkos noloo?Nyt joku voisi lähtökohtaisesti ihan järkevästi esittää, että onpas. Vanilja on
The Thing. Mutta lähdetäänpä selvittelemään tätä osiensa kautta ja otetaan tarkasteluun käsite
lähetyssaarnaaja-asento (missionary position), jonka pitäisi olla vaniljaa jos minkä. Asennon nimen väitetään tulleen siitä, että alkuperäiskulttuurien edustajat ovat mukamas nähneet sen nimenomaan kristinuskoa levittäneiden lähetyssaarnaajien käyttämänä tai että lähetyssaarnaajat olisivat suositelleet sitä "uuteen uskoon" kääntyneille. Robert Priest on kuitenkin viitannut siihen, että antropologi Bronisław Malinowskin tutkimien Trobriandsaarten asukkaiden kohtaamat valkoiset eivät olleet niinkään lähetyssaarnaajia kuin kauppiaita, plantaasinomistajia ja siirtomaavirkailijoita. Termi onkin myöhempää syntyä, vanhan kunnon Alfred Kinseyn tunnetuksi tekemä, joskaan ei välttämättä keksimä. Alex Comfortin
The Joy of Sex (suom. Rakasta hellästi) popularisoi ja levitti nimitystä edelleen. Näennäisantropologinen "alkuperäselitys" ja nimitys ovat ruokkineet toisiaan. Aiemmin asentoa kutsuttiin myös esimerkiksi
englantilais-amerikkalaiseksi.
Mainitun saariryhmän asukkaisiin kohdistuva tutkimus purkaa laajemminkin totunnaista käsitystä vaniljasta. Annette Weinerin mukaan seksuaalitavat eivät saarella olleet tutkimusaikaan mitenkään länsimaalaisittain katsoen konservatiivisia: Aikuisten seksuaalikäyttäytyminen on avointa, joten lapset alkavat jäljitellä sitä jo esimerkiksi kuusivuotiaina ja alkavat etsiä ja vaihtaa seksipartnereita kolmentoista iässä. Naiset ovat aktiivisia ja dominoivia partnerin valinnassa ja kulttuuri myös rohkaisee tähän. Sosiaalisia hääperinteitä ei ole, vaan suhteen alkaminen ilmenee siten, että nainen jää rakastajansa luokse koko yöksi ja tilanteen tunnustaa naisen äiti tuomalla heille aamulla yhteisen aterian.
Nyt on kysyttävä, että voiko näin "vapaamielisessä" kulttuurissa olla jotain
noloo. Lajillis-kulttuurinen merkityskäsityksemme pitää huolen, että voi. "Nolous" on tulosta
minkä tahansa eron havaitsemisesta ja tulkitsemisesta noloksi, se on siis ikään kuin sisäsyntyistä.
Priest, Robert J. (2001). "Missionary Positions: Christian, Modernist, and Postmodernist". Current Anthropology. 42 (1): 29–68
Weiner, Annette B. (1988). The Trobrianders of Papua New Guinea. United States of America: Wadsworth, Cengage Learning.
Tuoreimmat viestit