MIITTI PERUTTU!

Valitettavasti sääennuste näyttää sateiselta ja kohtuullisen viileältä. Joten valitettavasti joudun peruuttamaan miitin. Yritetään uudestaan toisella kertaa.

T: Mr.Repe73

Oma tila olisi kyllä hyvä olla. voitais rauhassa jutella skenestä, Sehän on livetapaamisesten suola & sokeri.

Kiitos nostosta,
jään lurkkaamaan.

.

Tää ei ole vittuilua.

Vanhana lihavana sadisti-setänä, sanoisin, että sun tekstistä paistaa läpi sellainen (mikä voi olla täysin väärä kuva), että kulttuuri/vallassa olevat oletusarvot on asettanut
sulle rajat siitä, mikä muka on oikein ja mikä muka väärin. Sä pyrit vaimentamaan ne mitä ei saisi olla, sen perusteella, että se on väärin, koska se on "toksista shaissea"
ja korostamaan niitä, että oot kiva ja hyvä jätkä koska tykkää, että kohteilla on kivaa.

Ja ei siinä sinällään mitään.

Mutta jos sä oletkin toksinen shaisse ja täysin epähyväksyttävä, myös se on oikein, sulle itelles, koska jos sä olet mitä olet, sä olet mitä olet, vitut muista.
Se taito on tasapainoilla itsensä ja tekojensa/mielihalujensa kanssa, ei kieltää itseään.

Just remember that. 

my2c.

Hoo, kiinnostava nosto tuosta sadistista puolta työstään toteuttavasta kaverista.

Olen dominoivuudessani vielä kartoitusmatkalla. Minulle on selkeää, että dominoivuudessa on monia tasoja. Seksuaalisessa yhteydessä eniten nautintoa saan silloin, kun toinen aidosti nauttii siitä, että häntä lyödään. Aiheutan siis toiselle kipua ja saan tyydytystä mustelmista, toiminnasta ja äänes mutta jos toinen osapuoli vaikuttaa liian tuskaiselta, hätkähdän itsekin.

Sisääni on ohjelmoitu pelko toisen ihmisen satuttamisesta.  Aivan kuin toinen ihminen olisi yhtä haur asta materiaalia kuin linnunluut – saatan murskata ne, ellen ole varovainen.

Joskus huomaan, että sessioidessa mieleen tulee ajatuksia, jotka on selkeästi omaksuttu jostakin: "vittu mä haluaisin [toksista shaissea], vitun [lisää toksista shaissea]."  Olen oppinut käsittämään nämä ajatukset eräänlaisina väliheittoina, joita aivoni ovat oppineet tuottamaan ihan sillä, että kulttuurisen ehdollistumisen myötä niitä on odotettavissa. Kun tiedän että ne ovat opittuja eivätkä heijastelee sitä mitä oikeasti ajattelen toisesta – minulle tärkeintä on tunnustaa toisen ihmisarvo ja kunnioittaa häntä ihmisenä – osaan kiittää tunteita ja ajatuksia siitä että ne tulivat pintaan, mutta asettaa ne lepäämään sellaisina kuin ne ilmenivät.

Kinkyys on tuonut itsevarmuutta, mutta auttanut myös muovaamaan psykologista minää ja tutkimaan itseä muillakin elämän osa-alueella. Tietoisuus omien luonteenpiirteiden alkuperästä auttaa ohjaamaan niitä haitalliseksi tiedettyjen asetelmien rakentavaan karnevalisoimiseen tai vaikka heikompien painokkaaseen puolustamiseen.

Vaikka sessioidessa hormonit röyhyävät ja oma hallitsemattomuuskin nostaa päätään, huomaan pitäväni kiinni vallan kahvasta: toimin alistuvan jokaista elettä tarkkaillen, eikä ympärille kehkeytynyt tiheä ja rakenteeltaan sekava adrenaliinikenttä pääse kehkeytymään sokeaksi raivoksi tai silmittömäksi omien tunteiden purkamiseksi toiseen ihmiseen. Sessiossakin siis koen pysyväni tietyllä osin toisen palvelijana enkä ensi sijassa oman sadistisuuteni toteuttajana.

Meissä on monia tasoja. Ne voivat jyllätä yhtä aikaa.

Keskustelun aloittava kysymys oli "Tukahduttaako kulttuuri dominoivuuden". En tiedä toistanko itseäni, mutta nythän pinnalla on Manosphere ja Andrew Tate ym. ym. ym, joka – ainakin nähdäkseni – ajaa sadistisuutta tekemättä eroa sen luonteen välillä.

Sen sijaan että esille nostettaisiin seksuaalisen ja väkivaltaisen sadismin ero, Manospheressa käytetään jopa BDSM-retoriikkaa ilman luotettavan ilmapiirin luomista. Sitä ikään-kuin-kenttää, jossa keskitytään itsensä hallitsemiseen ja toisen miellyttämiseen ei muodostu samalla tavalla. Sen tilalla lienee kenttä, jossa toinen ihminen nähdään pelinappulana – NPC:nä – ja pelin tarkoitus on kellistää toinen ihminen kohteeseekseen.

Huomauttaisin myös, että tuskin arkiminäkään on kovin rationaalinen.  Kukin yksilö toimii omasta rajatusta näkökulmastaan, jossa on lähtökohtaisesti jo ongelmia tavalla tai toisella. Olemme ihmisiä – siis jokainen päätös on subjektiivinen ja – ellemme ole tunnekylmiä – jollakin lailla tunteiden sävyttämä. Kehittämällä tunnetaitoja a itsetuntoamme kykenemme todennäköisesti toimimaan rakentavammin ja paremmasta, varmemmasta paikasta.

Pelkkä yhteiskunnalline vaatiminenkaan ei tähän riitä. Voimme oppia käyttäytymään jollakin lailla, muttemme välttämättä ymmärtämään miten se toimii, mitä se tuottaa. Ikään kuin toivottamaan tervetulleeksi oikeasti tarkoittamatta sitä.

Tärkeää on sisäistää tämä ja oppia olemaan oma itsensä autenttisesti mutta täydessä mitassaan.

Ja Reno hei, olisit sä voinut asiasta muutakin kirjoittaa. Olet hyvä mies ja luottaisin sinuun uppoavassa laivassa, mutta self-promo – silloinkin kun se on totta – on vähän köyhä panostus näin tärkeään asiaan. Eikä se nosta sun parhaita puolia esille, päinvastoin. Rakkautta.