Itse näkisin että keskustelun yksi punaisimmista langoista on se että vaikka meillä kaikilla on komplekseja, vain harva ymmärtää omiensa päälle, ja ne kompleksit voivat myös ottaa liikaa ohjaksia ihmisestä itsestään. Veteen piirretty viiva. Kukaan ei voi todistaa mitään, koska kukaan ei voi täysin teoretisoida näistä kuin pienen näkymän.

Itseasiassa..... 

Jos tiputetaan pois tässä(kin) ketjussa esiintyvät ns. SYVÄNPÄÄN asiat kuten vaikkapa narsismi jolle sairastaja ei voi mitään ja täten varmastikin pahoinpidellen manipuloi muut kanoiks ja murhaten tekee pikkulikoista soppaa, koska lemmikkisammakko sanoi niin ja siirrytään sitten näihin oikean maailman asioihin :

Oon kauhean vanha mutta jossain 199x-2000 akselilla kun ICD-10 suomen tautiluokitus oli vielä voimassa niin jos sieltä napsitaan vaikkapa f60.8 (painottuen empatian puutteeseen) + persoonallisuuden piirteet (joille ei tuolloin ollut kooditusta, koska weird shit, sanotaan nyt vaikka aleksitymia) jotka sitten johtavat esim. f45.8/f45.9 eli somatoforiset luokitukset jotka perustuu noihin *kukkuu* määritelmien lopputuloksiin kun niitä vastaan tappelee ja siihen sekotetaan sitten toimintaa piireissä jotka nykyään tunnetaan kai narsuina (narsistien uhrit), noin niiku itsetutkiskeluna ja päälle heitätään vähän jotain sössöä f65.x suunnilta (persoonallisuuden määräävät tekijät tasolta) ja ehkä "pari pientä hetkeä" tutkien juttuja vaikka näistä kuulusista kirjoista ja juttelemalla muiden osastolla olevien kaa, ihan vaan että ymmärtää itseään ja sitten taas tähän sekotetaan myös tarvepohjainen kontrolloitu toiminta siellä PERVERSSILLÄ puolella, niin tää muuttuu helpoks.

Mitä haluutte tietää?     

Toisaalta, ihan vitun se ja sama, koska hui, narsiZisti! 

Uujee, tulossa 

Lainaus käyttäjältä: Dowan - 01.10.2026, 16:54

Joskus tasapainoilu perhe-elämän ja oman kinkypuolen kanssa voi aiheuttaa raastavaa häpeää ainakin itselleni, vaikkeivät roolit millään tavalla limittyisi missään tilanteessa. Kontrasti on vaan niin iso, kun arkielämän rooli on olla mahdollisimman vastuullinen ja turvallinen isä lapselle. Samaan aikaan omat kinkyt halut sisimmässä ainakin pintapuolisesti tarkasteltuna räikeässä ristiriidassa perinteisen isän roolin kanssa.

En ole kenenkään vanhempi, vaan hiljattain aikuistunut parikymppinen.

Kinky-yhteisössä on ihmisiä, joilla on toisistaan poikkeavia elämäntilanteita.

Huomaan suhtautuvani kinkyihin, joilla on lapsia, lähtökohtaisesti hieman kriittisesti. Lapset ovat joustavia, kehittyviä ja tarkkaavaisia. Kaikesta ne eivät välttämättä saa kiinni, mutta miltei kaikella minkä he kohtaavat (erityisesti ensi kertaa tai heihin itseensä liittyen) voi olla heidän kehitykseensä syvä vaikutus.

Moni lapsuudenystäväni on ollut esim. seksuaalisen hyväksikäytön ja emotionaalisen insestin uhri. Lapselle on näytetty, lapsi on nähnyt tai lapsi on joutunut osalliseksi sellaiseen toimintaan, johon lapset eivät kuulu. Ollenkaan.

Siksi toivon, että vanhempi pyrkii pitämään kinkyminänsä mahdollisimman erillään lapsesta.

Jokaisella -- myös lapsilla -- on tietenkin oikeus seksuaaliterveyteen ja kasvatukseen. Mielestäni näiden asioiden pitäisi lähteä lapsesta käsin ja palvella lapsen tarpeita, ei vanhempien seksuaalisuuden oikeuttamista tai sen yleistämistä muihin.

Ihannetilanteessa se, mitä vanhemmat ja heidän kumppaninsa keskenään puuhaavat, tapahtuu täysin lapsen ulottumattomissa ja lapsen maailman ulkopuolella.

Mitä tulee mainitsemaasi roolipoliittiseen ristiriitaan turvallisen isän ja kinkyminän välillä, en näkisi roolieroa niin radikaalina kuin sinä. Dominoivalla on ainakin sessioissa ja ainakin tietyissä rajoissa subiinsa hieman samankaltainen hoivan ja vastuun suhde kuin mitä vanhemmalla voi olla lapseensa.

Mielestäni sadomasokismi ei rajusta ulkomuodostaan huolimatta merkitse toisen satuttamista, alistamista tai väkivaltaa. Se on kahden tai useamman henkilön välinen sopimus, jossa toisesta ihmisestä välitetään tekemällä sovittuja, vain leikisti väkivaltaisia tekoja .

Lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa on joskus asetelmia, jossa isä  piiloutuu naamarin taakse ja leikkii hirviötä. Tai kertoo lapselle jonkun vähän pelottavan fiktiiivisen tarinan.

Kun lapsi säikähtää, on isän tehtävä riisua naamari ja rynnätä lapsen luokse, ottaa hänet syliinsä. Näyttää että se mikä oli pelottavaa oli pelkkää leikkiä. Mitään oikeaa vaaraa ei ollut, kyseessä oli vain puijaus. Lapsi on turvassa.

Jotakin tämänkaltaista näkisin tapahtuvan myös konsensuaalisissa BDSM-suhteissa.

Voin kertoa salaisuuden tai oikeastaan kaksikin.

1. Kaupoissa myydään lukkoja, myös oviin. Ei se että on kinky tarkoita, että toimisi yhtään sen vastuuttomammin. Sen oven kun laittaa lukkoon, ei ketään tule yllättäen. Pätee ihan kaikkeen seksiin. Sitten siitä arjesta voi ottaa miniloman ja vanhempien välistä aikaa. Tai hyödyntää vaikka sen kun lapsi on kaverilla tai koulussa tai harrastuksissa. Ja ne tavarat voi laittaa laatikkoon, niihinkin saa lukkoja.

2. Mitä tuohon leikkiin tulee, niin kyllä meistä osa satuttaa tai tulee satutetuiksi ihan oikeasti. Että ei ne ole leikisti väkivaltaisia tekoja vaan ihan oikeasti sellaisia. Väkivallasta siinä tosin on erona tuo suostumuksellisuus.

Joskus tasapainoilu perhe-elämän ja oman kinkypuolen kanssa voi aiheuttaa raastavaa häpeää ainakin itselleni, vaikkeivät roolit millään tavalla limittyisi missään tilanteessa. Kontrasti on vaan niin iso, kun arkielämän rooli on olla mahdollisimman vastuullinen ja turvallinen isä lapselle. Samaan aikaan omat kinkyt halut sisimmässä ainakin pintapuolisesti tarkasteltuna räikeässä ristiriidassa perinteisen isän roolin kanssa.

En ole kenenkään vanhempi, vaan hiljattain aikuistunut parikymppinen.

Kinky-yhteisössä on ihmisiä, joilla on toisistaan poikkeavia elämäntilanteita.

Huomaan suhtautuvani kinkyihin, joilla on lapsia, lähtökohtaisesti hieman kriittisesti. Lapset ovat joustavia, kehittyviä ja tarkkaavaisia. Kaikesta ne eivät välttämättä saa kiinni, mutta miltei kaikella minkä he kohtaavat (erityisesti ensi kertaa tai heihin itseensä liittyen) voi olla heidän kehitykseensä syvä vaikutus.

Moni lapsuudenystäväni on ollut esim. seksuaalisen hyväksikäytön ja emotionaalisen insestin uhri. Lapselle on näytetty, lapsi on nähnyt tai lapsi on joutunut osalliseksi sellaiseen toimintaan, johon lapset eivät kuulu. Ollenkaan.

Siksi toivon, että vanhempi pyrkii pitämään kinkyminänsä mahdollisimman erillään lapsesta.

Jokaisella -- myös lapsilla -- on tietenkin oikeus seksuaaliterveyteen ja kasvatukseen. Mielestäni näiden asioiden pitäisi lähteä lapsesta käsin ja palvella lapsen tarpeita, ei vanhempien seksuaalisuuden oikeuttamista tai sen yleistämistä muihin.

Ihannetilanteessa se, mitä vanhemmat ja heidän kumppaninsa keskenään puuhaavat, tapahtuu täysin lapsen ulottumattomissa ja lapsen maailman ulkopuolella.

Mitä tulee mainitsemaasi roolipoliittiseen ristiriitaan turvallisen isän ja kinkyminän välillä, en näkisi roolieroa niin radikaalina kuin sinä. Dominoivalla on ainakin sessioissa ja ainakin tietyissä rajoissa subiinsa hieman samankaltainen hoivan ja vastuun suhde kuin mitä vanhemmalla voi olla lapseensa.

Mielestäni sadomasokismi ei rajusta ulkomuodostaan huolimatta merkitse toisen satuttamista, alistamista tai väkivaltaa. Se on kahden tai useamman henkilön välinen sopimus, jossa toisesta ihmisestä välitetään tekemällä sovittuja, vain leikisti väkivaltaisia tekoja .

Lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa on joskus asetelmia, jossa isä  piiloutuu naamarin taakse ja leikkii hirviötä. Tai kertoo lapselle jonkun vähän pelottavan fiktiiivisen tarinan.

Kun lapsi säikähtää, on isän tehtävä riisua naamari ja rynnätä lapsen luokse, ottaa hänet syliinsä. Näyttää että se mikä oli pelottavaa oli pelkkää leikkiä. Mitään oikeaa vaaraa ei ollut, kyseessä oli vain puijaus. Lapsi on turvassa.

Jotakin tämänkaltaista näkisin tapahtuvan myös konsensuaalisissa BDSM-suhteissa.

Tässä menevät nyt valitettavasti sekaisin rikosoikeudellinen syyntakeettomuus ja persoonallisuuspsykologia. Narsistinen persoonallisuushäiriö ei ole syyntakeettomuusperuste, joka lennättäisi ihmisen vankilaan tai poistaisi vastuun teoista.

Narsistisen rakenteen omaavat henkilöt ovat täysin syyntakeisia ja elävät nimenomaan vapaalla jalalla – toimien arjessa, työelämässä ja ihmissuhteissa. Kyse ei ole siitä, että "suurin osa olisi lusimassa", vaan siitä, että henkinen väkivalta, paksunahkainen narsismi ja pakottava kontrolli tapahtuvat pääosin ihmissuhteiden ja kotien seinien sisällä. Juuri siksi näiden toimintamallien tunnistaminen arjessa on niin keskeistä.