Uskotko, että kinkytaipumustesi taustalla on kasvuolosuhteet?

[Mr_tom]

Kuvittelen että kasvuolosuhteet vaikuttaa aina jollain tavalla kinkytaipumuksiin, enemmän tai vähemmän.

Ite oon miettinyt että kiusatuksi tuleminen, tosi rankat kouluvuodet on kyllä vaikuttanut asioihin. Myöskin sillon nuorena löysin pornon, minkä kautta on varmasti vaikuttanut omiin mieltymyksiin.

Toisaalta oli miten oli, tykkään itsestäni kaikkien kinkymieltymysten kanssa 

[Laurentzia41]

Tämä on niin hyvä pohdinnan paikka jälleen. Itse esittelen monesti tehdasasetus pervoksi. Noh, mitä tämä tarkoittaa miun kohdalla käytännössä. Kompleksi traumatausta ja mielenterveyden haasteita - CHECK. Sukupolviset traumasiirtymät ja periytyvät terveyshaitat ja neuropiirteisyys - CHECK. Sosiaaliset ja sosioekonomiset kassusolosuhteet sekä arvo- ja asenneilmapiiri - emotionaaliset kiintymyssuhdetraumat - CHECK. Ace eli adverse childhood exprience pisteet (lapsuuden haitalliset kokemukset) kohdallaan.
Sama suomeksi semilestadiolaisen suurperheen erityisherkistynyt kuopus joka kasvaa alkoholisti-päihde- ja mt-haasteita täynnä olevassa kodissa. Altistuu mm.pornolle  ja kehon itsemääräämisoikeuden rajojen ylityksille todellakin liian varhain.

Jos en olisi 20v tavannut exääni olisin todennäköisesti päässyt toteuttamaan tätä kinky tehdasohjelmointia jo paljon aiemmin. Selvimpinä tästä on olleet mm. makuukammarissa ja arkielämässä tietynlainen aisti- ja mielihyvähakuisuus ja kontrolloiva turvallisuuteen pyrkivä asenne. Autonomisen hermoston tasolla tämä taas on tarkoittanut stressinhallintaan liittyviä haasteita, kehon ja mielen psykosomaattista ylireagointia sekä mielenterveyden tasapainon haasteita. Nykyään bdsm on elämäntyyli, jossa niin moni asia elämässäni on päässyt oikeisiin uomiinsa. Minuutta kahlinnut syvä häpeä omaa seksualisuuttaan - mukamas poikkeavaa, kohtaan on hävinnyt. 

[Mielenkiintoista]

En usko, että kasvuolosuhteet olisivat vaikuttaneet kinkyyteeni. Olen elänyt hyvän ja onnellisen lapsuuden. Siitä huolimatta ihan pienestä lapsesta alkaen on kiinnostanut kutittaminen ja sukkahousuja jalassaan pitävät naiset. Toki koulussa oli jonkun verran kiusaamista, mutta jo ennen koulua kiinnostivat nämä asiat.

[DeSatana]

Itselläni kinkyily on ehkä jotain kapinaa lapsuudessa ja nuoruudessa koettua tukahduttavaa ilmapiiriä kohtaan. Halusin aina enemmän mitä hyväksyttiin. Vaadin huomiota ja pienestä saakka se, että muut tekivät kuten halusin, oli iso asia. Teini-iässä koettu kiusaaminen vain vahvisti ajatusta ja halua olla vallankäyttäjä. Ajatus siitä, että voisin joskus päättää mitä ne kaikki "suositut" tyypit tekivät, oli huumaava. Saisivat vielä joskus nuolla saappaitani! Kadehdin myös luonnostaan dominoivia ja itsevarmuutensa näyttäviä tyyppejä, joilla usein näytti olevan myös paljon seksuaalista vetovoimaa.

Voimakastahtoisena ihmisenä toki viehtymys alistamiseen lienee aika synnynnäinenkin ja en olisi sitä mitenkään voinut välttääkään. Ensimmäiset seksifantasiat, joita muistan, liittyivät tilanteisiin, joissa joku otti eikä turhia kysellyt. Mistään ulkopuolelta en niitä oppinut, koska seksi oli lapsuudenkodissani aika lailla tabu, josta puhuttiin enintään jossain abstraktissa mielessä. Vanhemmat ovat kummatkin uskovia ja kaikki vähänkin saippusarjoja rajumpi meno oli kiellettyä. Se toki saattoi vain lisätä omaa innostusta ja uteliaisuutta kiellettyä ja tuntematonta kohtaan. Halusin aina mennä pidemmälle ja nähdä enemmän. 

[rouquine]

Mietin aina ihan kamalasti menneisyyden vaikutusta ja samalla yritän myös olla antamatta sen vaikuttaa jottei se rajoittaisi minua.
Mutta kyllä, itsellä on vaikuttanut todella paljon se että miten minut on kasvatettu ja minkä coping mechanismin olen lapsena valinnut. Eli olen aina lapsena miellyttämisen ja alistumisen kautta saanut hyväksyntää. Tehtävänä on ollut olla helppo, hijainen ja vaivaton. Tämä on syvälle selkäytimeen opittu juttu josta opettelen edelleenkin pois. Mutta on ihana -välillä- antaa sille puolelle itsessään valta alistuessa ja miellyttäessä domia. Tässä leikissä on kuitenkin turvalliset rajat jotka on yhdessä keskusteltu ja määritelty.  Jotta en kuitenkaan uppoaisi liikaa siihen samaan vanhaan liian voimakkaasti niin 24/7 d/s suhteet eivät sovi itselle. Tai no, never say ever. Jos olisi dom joka osaisi ottaa tämän todella hyvin huomioon ja hallitsisi tilannetta hyvin tarkkaan miettien minun kokonaisvaltaista hyvinvointiani niin ehkä.

[Pekksi]

Minun äitini oli erittäin voimakastahtoinen ja ajoittain epävakaa persoona, joka erakoitui vanhempana. Isäni oli pehmeä ja vältti kaikkia konflikteja. Kumpaakaan ei vanhemman rooli kauheasti kiinnostanut. Minuun tämä vaikutti niin, että en halunnut alistua äidin tahtoon ja taistelin sitä vastaan, toisaalta usein omaksuin isän konflikteja ja määrätietoisuutta välttelevän asenteen. Tämä on tietysti ristiriitaista, mutta olenkin aina kokenut itseni hyvin ristiriitaiseksi, epävarmaksi ja epämääräiseksi. Vaimoni paljastui subiksi ja se laittoi minut pohtimaan myös itseäni. Olen aina kokenut alistumisen tarpeeni ihmissuhteissa vääräksi ja painolastiksi, ja itse asiassa koen, että BDSM on ollut minulle terapeuttista ja on poistanut ristiriitaa ja epämääräisyyttä. Olen paljon onnellisempi, kun otan ohjat. Ikään kuin olen se, joka minun piti olla. Se heijastuu muuhunkin elämään ja työhön. Roolileikistä on tullut minulle terapiaa ja olikin onnekas sattuma, että vaimoni tutustutti minut tähän ja on minulle hyvä partneri. Mitään käsitystä tästä ei meillä ollut suhteen alkupuolella. Mutta elämä on seikkailu.

[Proxima Centauri]

Ei kasvuolosuhteet, vaan pikemminkin oma persoonallisuuteni. Se taas on voinut kehittyä ja ammentaa hyvin monestakin asiasta. Mutta lapsuuteni oli tasapainoinen ja lähisuhteet turvallisia - en löydä mitään selitystä sieltä kinkyyteen tai muuhunkaan. Esim. biseksuaalisuuteni olen aina mieltänyt olevan synnynnäinen ominaisuus, joten miksei sitten kinkytaipumuksetkin voisi sitä olla? Ainakin jossain määrin. Vaikka tietysti ihminen on aika monimutkainen kokonaisuus, eikä suinkaan välttämättä aina tiedosta, mitkä kaikki asiat itseen ovat vaikuttaneet.

Tätä myös helposti lähtee miettimään siitä näkökulmasta, onko jokin kielteinen kokemus syynä kinkyyteen, mutta voisihan ne syyt ja kokemukset olla kai positiivisiakin. Esim. köysissä olo voi tuntua kuin intensiiviseltä syleilyltä. Voihan kehomuistissa ja aivoissa olla jokin sellainenkin (rakastava) muistijälki lapsuudesta, minkä vuoksi kaipaa vaikkapa juuri sellaista voimakasta, yhteistä kokemusta, jonka bdsm:n kautta voi saada.

[Horme]

Kyllä. Kasvoin fyysisesti ja emotionaalisesti väkivaltaisessa kodissa ja elin lapsuuteni jatkuvassa väkivallan pelossa sekä kotona että koulussa. Väkivalta kotona oli välillä kurittavaa, välillä täysin irrationaalista, satunnaista ja kaoottista (ainakin aspergerpiirteitä omaavan lapsen näkökulmasta). Aikuisena nautin tehdä hallitusti väkivaltaa muille ja aiheuttaa pelkoa. Totta kai näillä on yhteys. Olisi itselleen valehtelemista väittää muuta. Tuskinpa se täysin sattumaa ainakaan on.

Toki persoonallisuuskin varmasti vaikuttaa tähän. Kaikista väkivaltaa kokeneista ihmisistä ei kasva sadisteja, eivätkä kaikki sadistit ole kokeneet väkivaltaa. Silti kun on tutkittu kaikkein sadistisimpia ihmisiä, valtaosa heistä on tosiaan lapsena joutunut väkivallan kohteeksi ja heillä on myös keskenään hyvin samankaltaisia kokemuksia, mikä viittaisi siihen, että tietynlaiset kokemukset tosiaan altistavat sadismin kehittymiselle, vaikka eivät ehkä varsinaisesti suoraviivaisesti sitä aiheuta.

Vaihtoehtoinen selitys on, että sadistiset ihmiset kokevat keskivertoa enemmän väkivaltaisia kokemuksia lapsuudenperheissään, koska sadismi on geneettisesti periytyvää ja siten vähintään toinen heidän vanhemmistaankin oli sadisti ja kohteli heitä kaltoin. Silloin heistä olisi mahdollisesti tullut sadisteja joka tapauksessa, myös parempaan perheeseen adoptoituina, ilman sosiaalisesti opittua väkivaltaista käyttäytymismalliakin, jos he perivät kyseiset geenit, mutta yksittäistapauksissa tätä ei voi varmasti tietää.

Lapsena olin ainakin hyvin herkkä ja kiltti. Oikea hyveellisyyden perikuva. En tehnyt ikinä väkivaltaa kenellekään. Päin vastoin. Tein parhaani tehdäkseni kaiken pilkulleen oikein ja vältelläkseni rangaistuksia. Se ei kuitenkaan minua pelastanut. En siltikään osannut olla sellainen kuin muut olisivat halunneet. Minulla alkoi olla sadistisia fantasioita jo ala-asteelta lähtien. Hyvin raakoja ja verisiä kidutusfantasioita ihastuksistani. On ymmärrettävää, että avuttomaksi itsensä kokeva lapsi pakenee fantasiamaailmaan, jossa on vallassa.

Minulla oli aspergerpiirteitä ja koulussa muut pitivät minua outona hyypiönä. Puhuin kirjakieltä. Otin kaiken kirjaimellisesti. Olin pikkuvanha. Aikuisena nautin olla hyypiö.

Sain jatkuvasti kuulla syyllistämistä siitä, kuinka olen törkeä tästä tai tuosta asiasta, vaikka en tehnyt tahallani pahaa. Lopulta aloin nauttia tehdä pahaa, koska muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut kuin nauttia syytöksistä ja hallita niitä, jos syytetään joka tapauksessa. En ymmärtänyt, mitä tein väärin, koska ajattelen niin eri tavalla kuin normaalit ihmiset enkä siksi oikeasti älynnyt, miten minun pitäisi korjata käytöstäni. Olin sosiaalisesti sokea ja hyvin itsepäinen.

Lopulta kävi niin, että halusinkin olla se hirviö, jona muut minut näkivät. Halusinkin olla muille liikaa ja liian intensiivinen, koska olin sitä joka tapauksessa. Oli miellyttävämpää olla itse hallinnassa siitä, mistä syystä ja miten muut karttavat minua, jos he karttavat joka tapauksessa. Jos lapsi tietää, että muiden viha ja väkivalta on jatkuvasti oikeuttamatonta, lopulta hän haluaa, että se on oikeutettua. Siten siitä voi itse olla hallinnassa ja kokee itsensä vähemmän avuttomaksi ja maailman ja muut loogisiksi ja koherenteiksi. Välttyy vihaamasta muita siitä, että he syyttävät ja satuttavat turhaan, koska nyt siihen on itse syyllinen.

Tiedän yhden autistisen sadistin, joka on kuvaillut samankaltaista syntyhistoriaa omalle sadismilleen: ”Jos muut pitävät joka tapauksessa hirviönä ja karttavat kuin rikollista niin ollaan rikollisia sitten!” Hänestä tuli täysi sosiopaatti. Täysin piittaamaton yhteiskunnan säännöistä, laeista ja muista ihmisistä, koska hänen mielestään muihin oli mahdotonta samaistua tai saada mitään kontaktia, eivätkä lait ja säännöt häntäkään suojanneet, joten miksi hän itsekään piittaisi niistä. Sosiaalinen rankaisevuus ja ryhmäkuri katoavat, jos ei pysty tekemään mitään parantaakseen asemaansa. Sosialisaatio epäonnistuu. Lopulta paatuneimmat ajattelevat, että voivat tehdä mitä tahansa. Ihmisestä usein tulee sellainen, millaisena hänet nähdään. Itse pystyin säilyttämään itsessäni kuitenkin jonkinlaisia inhimillisiä piirteitä, mistä olen salaa ylpeä.

Olin temperamentiltani aika vaativa ja tarvitseva lapsi. Koin jatkuvasti negatiivisia tunteita. Surua, vihaa, pelkoa. Toisaalta myös innostuin herkästi. Pikkusiskoani pelotti, kun vanhemmat olivat aina niin vihaisia minulle. Tykkäsin lohduttaa pikkusiskoani ja ottaa hänestä vastuuta. Samalla koin itseni syylliseksi perheeni ongelmiin, koska aikuiset syyllistivät minua omasta impulsiivisesta väkivaltaisuudestaan, kun minä en ollutkaan sovinnollinen, kuten sisko, vaan väitin väkivallan uhallakin vastaan, jos oli jotain asiaa. Aikuisena tämä on saattanut vaikuttaa siihen, että tykkään littleistä, joiden itkuisuuteen kuitenkin olen itse syyllinen. Lisäksi se on luonut kehän, jossa väitän auktoriteettihahmoille vastaan silloinkin, kun olisi ehkä parempi pitää mölyt mahassaan.

Olin juuri sellainen ihminen, joka ei ikinä olisi väkivaltainen. Siksi uskon, että jos olisin saanut kasvaa väkivallattomissa olosuhteissa, seksuaalisuuteni olisi todennäköisesti normaali eikä olisi koskaan kieroutunut sadistiseksi. Aikuisenakin olen sadistinen nimen omaan oikeudenmukaisesti. En koskaan satuttaisi täysin puolustuskyvyttömiä kohteita (eläimiä, lapsia, vammaisia, vanhuksia ym). En aio koskaan tulla niiksi hirviöiksi, jotka minua kohtelivat kaltoin. En myöskään koskaan syyllistäisi toista siitä väkivallasta, jota hänelle teen, vaan otan teoistani vastuun ja myönnän, että teen niin, koska itse nautin siitä. Vältän myös kaikkea spontaania väkivaltaa ja suuttumista. Teen ikään kuin saman kuin minulle tehtiin, mutta moraalisella tavalla.

Sadismini on täysin traumakäytöstä. Traumatisoitunut saa mielihyvää trauman toistamisesta. Tykkään olla vihattu hylkiö. Tykkään, kun minut torjutaan seksuaalisesti, koska olin teininä epäsuosittu. Tykkään olla liikaa. Tykkään uhrini pelosta ja avuttomuudesta. Tykkään, kun hän ei kestä väkivaltaa, jota aiheutan.

Nämä tuntuvat kotoisalta ja normaalilta. Kuin asiat olisivat oikein, raiteillaan ja kuten niiden pitääkin olla. Se on varmaan jotain omien kokemusteni ottamista hallintaan. Sen sijaan hämmennyn ja tulen epäluuloiseksi, jos minua kohdellaan hyvin tai jos minua halutaan ja minusta pidetään.

Seksualisoin lapsena kaikki ne aggressiiviset tunteet, joita en voinut näyttää ja kohdistin ne fantasioissani ihmisiin, joita pidin seksuaalisesti viehättävinä. Kostonhimo kuoli. Tilalle tuli perversioita. Tämä taipumus näkyy edelleen aikuisena. Sen sijaan että kostaisin minua vääryyttä tehneelle, saan kinkyjä fantasioita.

Mitä sitten ajattelen kaikesta tästä? En oikeastaan kauheasti ajattele asiaa. Välttelen sen ajattelemista, koska se on hedelmätöntä ja turhaa. Perhe on niitä harvoja asioita, joita ihminen ei voi valita ja silti se on se ainoa, joka se on. Samoin kouluympäristö oli se, joka se oli. Menneisyyttään ei voi muuttaa eikä se muutu miksikään siitä, että asiaa vatvoo. Opettajat kyllä tunkivat minua esiteinistä asti kaiken maailman terapioihin, mutta ei se totuus siitä puhumalla miksikään muuttunut, joten lakkasin aikuisena käymästä niissä. Tarpeeksi vaikeita kokemuksia kun on niin puhuminen ei auta mitään.

Tulevaisuuteeni sen sijaan voin itse vaikuttaa. Siksi pyrin keskittymään siihen. Niin vaikeaa kuin se onkin. Traumatisoiva lapsuus nimittäin aiheuttaa myös aika rankkoja mielenterveysongelmia, luottamuspulaa, auktoriteettiongelmia, ihmisvihaa ja vaikeuksia normaalielämään sopeutumisessa. Hyvää elämää on ikään kuin vaikea elää, vaikka itselleen aikuisena paremmat kortit pelaisikin ja lopulta päätyy sabotoimaan ne ja on taas nollapisteessä.

Olen kuin aivan eri lajia kuin muut, normaalin lapsuuden ja nuoruuden kokeneet ihmiset ja heihin on vaikeaa samaistua. Silti en oikein ole samanlainen kuin muut tuntemani vaikean lapsuuden kokeneetkaan. Vanhempani eivät esimerkiksi olleet uskonnollisia tai alkoholisteja. Koen usein olevani liian häiriintynyt normaaliin elämään, mutta liian kiltti aidosti häiriintyneeksi. Väliinputoaja.

[MikkoMystikko]

On ne vaikuttaneet mulla, tai yksi ihan oikeasti harmiton pikku tapahtuma. Olin silloin kait tarhaikäinen, joten kai sekin lasketaan kasvuolosuhteeksi?

Ja, mun vanhemmat on molemmat olleet suht 'edistyksellisiä' mentaliteetiltaan. Kai sekin periytyy. Ja nämä astrologiset tekijät, kun niistä on tullut mulle sekä 'tutkimusmatkailijan' että 'seksuaalimonsterin' viboja huomattavasti, niin... kyllä?

[Kaamos]

Omalla kohdallani anaalifetissi ei ole saanut vaikutteita kasvuolosuhteista. Voisin kuvitella omien kinkytaipumusten saaneen paljonkin vaikutteita kokemuksista nuorena parisuhteissa joissa anaaliseksi on ollut suuressa roolissa yhteisten kokeilujen, kinkyilyn ja käytännöllisyyden vuoksi. Kun peppureijän koskeminen ja paneminen oli se tuhmin asia mitä oltiin koskaan elämässä tehty, siitä tuli nopeasti keskeinen osa seksuaalisuutta oman tyttöystävän kanssa jolla oli kiinnostusta roolileikkeihin.

Oma kasvuympäristö oli suhteellisen vakaa, turvallinen ja hyvä.