Kirjoittaja Aihe: Rikos ja rangaistus-  (Luettu 19583 kertaa)

Nick

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #45 : 07.05.2015, 22:14 »
Väkivalta lopettaa vittuilun ja stoge tarvii halin. Ylinopeussakkoja jaellaan koska lain kunnioitus. Not!

Eiköhän valtion idea ole vähän niin kuin siinä että se saa käyttää väkivaltaa kansalaisiaan kohtaan. Ihan vain suojellakseen heitä. Muutenhan rikolliset tai sellaisiksi epäillyt lynkattaisiin välittömästi huutoäänestyksellä.





-katy-

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #46 : 08.05.2015, 00:56 »
Tuntuu kuin Nick olisi jonkinlaisen kaaosteorian pauloissa  ;D

Ihmislajin vapaa valinta on niin herkullinen aihe mulle,että taidan hifistellä itekseni sen kanssa vielä tovin.

Maarian ajatus siitä, että on hyödyllistä monella tapaa uskoa luterilaiseen jumalaan,kirvoitti myös sahanpurujani. Sen verran ens alkuun, että mitenkähän tämä Sirkus on tähän mennessä mahtanut hyödyttää luterilaista Jumalaa-tai onko noillla näkymättömillä Jumalilla edes mielessä minkäänlainen hyöty-ihimisestä ja ihmiselämästä-ehkä kaikki on niillä hallinnassa, mutta kuhan katsovat päältä, miten ihmispolo yrittää ratkoa umpikujiaan  (-;

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #47 : 08.05.2015, 06:58 »
Ikävää katkoa unelmilta siipiä ja illuusioilta kimmellystä mutta maailma on paha paikka monilta osin. Pelkällä hyvällä tahdolla ei vain pystytä taikomaan sitä kaikkea pois.

Tuossahan se tasapainolu onkin-kumpi voittaa,"hyvä" vai "paha"-jos eläisimme ilman noita unelmia ja kimmellystä-katsoisimme silkkaa totuutta silmiin ja top 10 listaa siitä, mikä maailmassamme on väärin,niin aika pian sitä vajoaisi epätoivoon ja luovuttaisi,siis minä ainakin.

Ruohonjuuritasolla(argh mikä sana) niin, että mitäpä mielessä liikkuu kun sieltä sängystään ponkaiseen uuteen päivään-siis jos jaksaa ponkaista.


Jotenkin ymmärrän niin hyvin ihmisiä,(kuin ny niin!! ),jotka alkavat uskoa kauheuden ja epätoivon keskellä jumalaan/jumaliin ja kuten tuo vankilapastori tuossa toisessa pätkässä selitti "jumalan armotaloudesta,joka on tyysti erilainen kuin ihmisen kyky armahtaa",että vapautus ja armahdus löytyy itsen ulkopuolelta. Meikä on kantapään kautta agnostikko ja uskonnoton ja näen asian niin että vapauttaja on ihminen itse, niin omalla kohdallaan kuin toisten kohdalla. Toki voi pitää yllä illuusioita korkeimmista voimista ja voihan ne olla tottakin-mutta jos illuusiot esitetään 100 prosenttisina absoluuttisina totuuksina.siinä lähdetään vedätyksen tielle,imho.

No, hyvä olisi ennen kaikkea tajuta että se "hyvän" ja "pahan" taistelu on jokaisen ihmisen sisällä, ei välillä niinkään. (ja toistetaanko taas; inhoan näitä kristilliskulttuurisia dikotomioita, vaan...).
Itse, katsoessani maailmaa ja sen tilaa, toivoisin että olisimme valinneet jotakin muuta kuin kristinuskon siinä poliittisessa sirkuksessa joka aikoinaan vallitsi. Vaan kun katsoo nykyistä(kin) poliittista.....niin...

Toisaalta nimenomaan luterilainen etiikka perustuu armoon. Eli teoista huolimatta etc. Joten eikös ne vangitkin sitten jumala armahda joka tapauksessa ajan tuolla puolen.
Mutta täällä maallisissa ongelmissa meidän kuitenkin kannattaisi, ihan tieteellisten näyttöjen vuoksi, keskittyä vaikka niihin alkoholisti- ja/tai huumeäiteihin jotta saisimme sen avun lapsille riittävän ajoissa...olis sitten tulevaisuudessa vähemmän armahdettavia vankiloiden jäljiltä jumalalla.
Ja ihan inhimillisen kärsimyksen minimoimisen ja hyvödyn kannalta voi ajatella tämänkin.

Maaria

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #48 : 08.05.2015, 09:29 »
Kiitso Chmlnidae tuosta väitöskirjasta. Nyt olen uppoutunut lukemaan sitä, vaikka pitäisi lukea ihan muuta. Onko tämä se tutkimustulos, mistä tänään uutisoitiin ainakin muutamalla radiokanavalla?

Eihän armo tule jokatapauksessa kaikkien osaksi. Kyllä siihen tarvitaan uskoa ja anteeksipyytämistä. Ja jos näitä ei ole aidosti, niin ei niitä pysty itselleen feikkaamaan. Eikä muille.

(Jumalien ajatuksiin ihmisistä en sano mitään. Itse ajattelen niin että ensimmäisenä ulkoistan hyvinvoinnin vastuun meille ihmisille itsellemme. Maailman kurjuuden ja hädän edessä helposti vain tyrmistyneenä katsoo ja hetken samaistuu epätoivoon, vaikka olisi paljon konkreettisia asioita, joita voisi tehdä. Ensimmäisenä voisi lopettaa sellaisten yritysten tuotteiden ostamisen, mitkä maksavat työntekijöilleen "Bangladeshissa" palkkaa kuukaudessa saman verran, mitä maksaa henkkamaukan pikkuhousut täällä meillä pohjolassa. Tietenkin tämä tarkoittaa vähempi työpaikkoja ja kenties ei palkkaa ollenkaan siellä tuotantomaassa, joten toivottavampaa olisi ihmisten herääminen ja valveutuminen erilaisten maailmankauppa sopimusten suhteen. Jos oikeasti haluttaisiin, niin voitaisi säätää sellaisia lakeja, jotka estäisivät halpojen tuotantomaiden suoranaisen riiston. äh alkaa mennä ohi aiheen. Jatkan lukemista.)

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #49 : 08.05.2015, 20:34 »
Jep, sepä se. Jokunen media mainitsi tänään.

(Ööö, olen kyllä käsittänyt että ihminen ei itsessään ole kykenevä uskoon vaan se oli se jumalan pyhä henki joka sen kipinän sytyttää, ja jumalan armosta ja laupeudesta sitten sekin vain ja ainoastaan. Eli ihmisen osa on kovin vähäisen olematon; savea, pölkkyä ja kiveä, pelkkää surkeutta ja kyvyttömyyttä kaikkinensa luterilaisessa armossa ja valossa. Eli armo on aina vain ja yksinomaan julmalasta luterilaisuudessa, ja jumalan armosta seuraa uskokin. (vaan en ole asiaan niin perehtynyt, enkä kiinnostunut, että väittämään rupeaisin). Eli lopulta kaikki on riippuvaista jumalan armosta luterilaisuudessa.)

chilinen

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #50 : 08.05.2015, 23:28 »
Mun on nyt pakko vähän yskiä. Aika epäloogisia juttuja mun maailmaani. Joka siis kulkee enemmän buddhistisessa. (ja silti elän ihan liian luterilaista työelämää)



Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #51 : 09.05.2015, 08:17 »
Mun on ollu aina, ihan siit varhaisteinistä saakka ku rupesin funaa näit juttui, ja kelailin jokusen uskonnollisen opuksenki silloin (siis muitki ku raamatun), kävin mä riparinki, just luterilaisuuden ristiriitaisuus.  Mä koen sen vain vastenmielisenä.
Okei, ite oon kans enempi tuol buddhistises ajattelumaailmas, ja jos pakko olis ni sen valitsisin. Mut jokainen tehköön omat valintansa kuis tykkää parhaimmaks.
Siit mä en diggaa et ääneen tullaan kertoileen eri valintoja tehneille et muuten pieleen meni, sori, ja kadotus odottaa. Siin on jotain tosi sadistista ja omahyväistä. Olkoonkin et jotkut esmes just luterilaiset kokee et sitä sanaa on levitettävä et valo osuis useampiin. Ja et ku se saarna ja evankeliumi on se kipinän sytytyksen väline (jota se pyhä henki käyttää) ni se olis sit ookoo, ja vähä ehkä velvollisuuski(?). Must kun ei oo nii, ja jokaisen ihmisen valinnan vapautta tulee kunnioittaa. Eli jos mä haluun jonku kantilta katottuna jatkaa tätä maallista vaellustani pimeydessä ni se on sit ni, kandee väistää vaan sillä enhän mä voi sit kaikkee nähä silt kulmalta katottuna, kait, mut mun mieli on hyvä, ja mä tykkään mun elämästä ja mun ihmisistä, ja vähän muistaki (vaik tää koko soppa ja paletti mua hermoon ottaaki).

-katy-

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #52 : 09.05.2015, 08:27 »
Tuohon armoon ja armahdukseen: Olen sen pähkäillyt n. 40 vuoden aikana sellaiseksi, että sen on oltava ehdoton, ei mitään poikkeuksia tai se ei ole armoa. Tiedän kyllä, että pyhiä kirjoja lukevat ja niiden tekstien selityksiä pohtivat löytävät sen tuhat muttaa eli ehtoa.
Menee itsellä vähän samaan nippuun rakkauden, uskon ja toivon kanssa. Ne ovat jotenkin ehdottomia, eikä että "sillä ehdolla, että". Olkoonkin että niin pienesti sitä on itse kaikkea, mutta :D

Maaria

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #53 : 09.05.2015, 09:16 »
Tämä ei oikeasti kuulu tähän keskusteluun. Anteeksi jos jotakuta häiritsee ihan tosissaan. Ei armoa saa osakseen, jos ei tunne katumusta eikä usko koko humpuukiin. On aivan sama miten paljon pyhää henkeä ympärillä leijuu, jos ei usko sen olemassaoloon. Hirvittävän isoja konkreettisia asioita luterilainen tai kristitty jumala ei vaadi taivaaseen pääsylle. Ehtona on minimaalisesti ainakin se, että uskoo. Edes jonkun verran.

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #54 : 09.05.2015, 10:32 »
Noh...siirrytään taas hieman lähemmäs lainin aihetta.

Maaria, sinä mainitsit lapset (jotka näyttävät olevan lähellä keskutelun ja ilmeisesti monen ksekustelijan sydäntä). Mainitsit myös "käytöshäiriöiset" lapset. Ja seurauksen olennaisuuden heidän kohdallaan tapahtuneissa rikkeissä. Nyt minun mielestäni ollaan siellä olennaisen äärellä tässä.
Sillä. Itse katson että jatkuva häiriö, jo ihan nimikkeen "käytöshäiriöinen lapsi" saanut, on oire jonka syy tulee hoitaa, ei antaa siitä seuramusta joka on opettava. Eli jos lapsi käyttäytyy häiritsevästi alati on korkea aika oikeasti puuttua, ja puuttua riittävällä intensiteetillä ja vakavuudella. Silloin on vielä mahdollista vaikuttaa. Sellainen lapsi on jo menettänyt jotakin hyvin olennaista, ei hän voi antaa itse mitään, ei ainakaan korvausta omasta rikkinäisestä käytöksestään. Hän on saamapuolella.
Ja tuo on yksi niistä kohdista joihin tässä sosiaalihuollossa olisi korjaamisen varaa. Syrjäytyminen on reaktio, seuraus. Sen syihin riittävä varhainen puuttuminen ja huonojen olosuhteiden korjaaminen, jep; yksi kerrallaan, on ainoa ratkaisu.

Beamofmoonlight

Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #55 : 09.05.2015, 10:46 »
En lukenut koko ketjua joten kommentti voi osua huti...
Mä en tunnusta "käytöshäiriöistä" lasta olevan olemassakaan. Aikuisten kyvyttömyys ymmärtää ja ohjata on ennemminkin se ongelma. Ja ymmärtämättömyys siitä että kaikki ei osu keskivertonormaalimuottiin muutenkaan tai että kyse on vaikkapa neurologisesta tai psykiatrisesta haasteesta, ei ilkeydestä. Eli niinpä se häiriö siirtyykin sitten seuraavalle sukupolvelle.

Maaria

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #56 : 09.05.2015, 13:16 »
Noh...siirrytään taas hieman lähemmäs lainin aihetta.

Mainitsit myös "käytöshäiriöiset" lapset. Ja seurauksen olennaisuuden heidän kohdallaan tapahtuneissa rikkeissä. Nyt minun mielestäni ollaan siellä olennaisen äärellä tässä.
Sillä. Itse katson että jatkuva häiriö, jo ihan nimikkeen "käytöshäiriöinen lapsi" saanut, on oire jonka syy tulee hoitaa, ei antaa siitä seuramusta joka on opettava. Eli jos lapsi käyttäytyy häiritsevästi alati on korkea aika oikeasti puuttua, ja puuttua riittävällä intensiteetillä ja vakavuudella. Silloin on vielä mahdollista vaikuttaa. Sellainen lapsi on jo menettänyt jotakin hyvin olennaista, ei hän voi antaa itse mitään, ei ainakaan korvausta omasta rikkinäisestä käytöksestään. Hän on saamapuolella.
Ja tuo on yksi niistä kohdista joihin tässä sosiaalihuollossa olisi korjaamisen varaa. Syrjäytyminen on reaktio, seuraus. Sen syihin riittävä varhainen puuttuminen ja huonojen olosuhteiden korjaaminen, jep; yksi kerrallaan, on ainoa ratkaisu.
Aihe on läheinen, kyllä. Ihan kaikkinensa. Siis ihan ruohonjuuritasolla että sitten laajemmin asenteiden osalta. Jos sinua Chmlnidae kiinnostaa, tai ketä muuta tahansa tietenkin, niin tässä on lastenpsykiatri Eeva Arosen diasulkeiset, missä on lyhyesti kirjattu käytösongelman taustoja ja hoitoa. Ranskalaiset viivat eivät tietenkään avaa koko luentoa, mutta sieltä saa hyvin napattua olennaisia johtolankoja.

http://www.otu.fi/cms/images/otupdf/lasten-kaytoshairiot-ja-tutkitut-hoitomenetelmat.pdf

Itse en ole lähtenyt teemaa miettimään, mikä on syy ja mikä on oire tai seuraus. Käytöshäiriön taustalla on aina monia syitä tai tekijöitä. Mikään geneettinen tekijä ei aiheuta mitään pelkästään ja mikään kasvatuksellinen seikka ei yksistään synnytä käytöshäiriötä. Itsestäänselvyys, eikö niin.

Mutta ehdottomasti taustalla on lapsen oma persoona geeniperimänsä kanssa, mikä aiheuttaa tietynlaista (haastavaa) reagointia ympäristöä kohtaan, mikä taas aiheuttaa kasvattajissa tietynlaista reagointia, mikä taas aiheuttaa lapsessa tietynlaista reagointia jne jne. Ja vaikka ne syyt siellä taustalla saataisiin seulottua ja alleviivattua, niin olennaista on tästä eteenpäin tapahtuva kasvatus sekä kuntoutus, jos lapsen diagnoosi on käytöshäiriö. Näiden lasten kohdalla tähän ketjun teemaan läheisesti liittyy perinteisesti rankaiseminen ja tällaisen kasvatusasenteen välttäminen. Rankaisemisesta ei vain yksinkertaisesti ole mitään hyötyä.

Käytöshäiriöiden lisääntymisen taustalla on minun mielestäni kasvattajien eli siis aikuisten lisääntynyt itsekeskeisyys, vapaa valintaisuus, kyvyttömyys pitkäjänteisyyteen ja kärsivällisyyteen, lasten oikeuksien mieltäminen tasavertoiseksi aikuisten oikeuksien kanssa ja vähitellen äärimmäisyyksiin menevä lapsentahtisuus tai lapsikeskeisyys. Näissä ajatuksissa on aivan kamalan paljon hyvää ja tavoiteltavaa, mutta tässä ajassa ne tuntuvat olevan yhtä paljon negatiivisten oireiden syitä kuin toisaalla lempeän ja kunnioittavan kasvatuksen perusta. Lapsen kuuluu olla lapsi, järjetön ja epälooginen. Lapsen käytökseen kuuluu impulsiivisuus, ensisijaisesti mielihyvän hakeminen ja vahvat pettymisen tunteet, kun mielihyvää ei  saatukaan. Mutta yhtälailla kuuluu aikuisen käytökseen olla sietämättä näitä asioita normaalina* ja rajoittaa mielihyvän perusteella tehtäviä valintoja ja haluja. Miten tällaiseen pystyy aikuinen, joka A ) ajattelee lapsen haluamisen olevan tarve, mikä pitää tyydyttää lapsentahtisesti B ) itse haluaa ja pystyy tyydyttämään mielihyvän tarpeensa melkoisen helposti ja näkee mielihyvän ja onnen tavoittelun ensisijaisina tarpeina elämässä.

Äh. Lyhyesti ja huonosti referoitu erittäin mielenkiintoista aihetta.

*normaalilla tarkoitan sitä, että näihin piirteisiin ei reagoida mitenkään rajoittavasti tai että kasvattaja kokee tehneensä jotakin väärin ja on epävarma kaikissa rajoitus tilanteissa ----> kokee siis rajoittavansa jotakin lapsen oikeutta haluta ja saada. Tietenkin kasvattajalta vaaditaan ymmärrystä, että lapsi käyttäytyy järjettömästi ja impulsiivisesti, mutta ei näitä piirteitä pitäisi ehdoin tahdoin tukea, jos tavoite on saada lapsi jossakin vaiheessa hillitsemään omia impulssejaan. 
« Viimeksi muokattu: 09.05.2015, 13:39 kirjoittanut Maaria »

Maaria

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #57 : 09.05.2015, 13:51 »
Riskiryhmässä olevat lapset voidaan seuloa jo päiväkoti-iässä. Siis jo sieltä lähtien voidaan nähdä riskitekijät esim rikolliselle käytökselle. Miksi siis perheille ei kohdennetusti jo tässä vaiheessa tarjota tukitoimia, kun asialle voidaan tehdä vielä olennaisesti ja paljon? Kouluiässä nähdään vielä tarkemmin ne lapset, joilla on suuri riski syrjäytyä, aloittaa aikainen alkoholin käyttö ja joilla on riski erilaiselle tuhokäytökselle. Tässä vaiheessa viimeistään, kun lapsen ympärillä on hurjan iso verkosto kasvattajia, pitäisi tarttua toimeen.

Mutta.

Ketään ei saa leimata. Vanhempia ei saa syyllistää. Jokainenhan taaplaa tyylillään ja sitä on kunnioitettava. Opettajien resurssit ovat tässä. Yksilön tietosuoja ja salassapito ehdoton eli yhteistyötahojen välillä yhteistyö on ollut ihan naurettavaa (uusi sosiaalihuoltolaki toivottavasti muuttaa tätä). Sosiaalitoimi on ollut siellä sosiaalitoimessa. Kuraattorit koulussa. Opettajat luokissa. Vanhemmat wilman äärellä tablettiensa kanssa surkuttelemassa sitä, kuinka opettajien viestit antaa niin negatiivisen kuvan lapsesta. Perheneuvola omassa toimistossaan. Psykiatriset palvelut lastenpolilla ja neurologin vastaanotto eri kerroksessa. Ja sitten lapsi kulkee näissä tukiverkostoissa vailla minkäälaista todellista koordinointia, että kuka tekee, mitä tekee ja miksi. Mikä kamala summa yhteiskunnan varoja heitetään hukkaan tekemällä ihan pirukseen työtä, mistä ei ole mitään hyötyä...

Muokkaus, kun hävettää postata viestejä toisen perään. Syrjäytymisen yksi varhaisinen oire on koulusta jo hyvin varhaisessa vaiheessa lintsaaminen. Hyvin käytännön läheinen ja selkeä piirre. Miksi tälläaiseen tilanteeseen ollaan tultu on monimutkainen ja jokaisen kohdalla omanlaisensa. Mutta vanhemmat ovat täysin toivottomia lapsensa kouluun lähdön kanssa. Etsivä nuorisotyö hakee kouluun sänkyyn jääviä nuoria kouluun, perhetyöntekijät käyvät herättelemässä kärttyisiä ja vastahakoisia teinejä, opettajilta toivottaisiin jonkunlaista tiukempaa kuria ja perässä naputtamista. Vanhemmat eivät yksinkertaisesti pysty saamaan lastaan kouluun. Tilanteet saattavat kärjistyä sellaisiksi, että päädytään käsirysyyn kerta toisen jälkeen.

Kysyin eräältä lastesuojelun konkarilta, että miten heillä tällaisten nuorten kanssa toimitaan. Hehän sitten korjaavat satoa ja tekevät mahdottomiksi luokiteltujen teinien kanssa töitä arjessa. Vastaus oli hyvin yksinkertainen käytännön tasolla. Nuoren ei anneta jäädä sänkyyn, hänelle jankataan ja toistetaan, käsketään uudestaan ja uudestaan, pyydetään ja toistetaan toistamiseen, että sänkyyn ei voi jäädä makaamaan ja kouluun lähtö tapahtuu tänäänkin kuten eilenkin. Yksikään nuori ei ole kiitollinen, hyväkäytöksinen ja säyseä tällaisen jankkauksen edessä. Se vituttaa ihan suoraan sanoen. Mutta tulos on yleensä aina kouluun lähtevä nuori. Jos taas nuori jaksaa vetää liinat todella kiinni eikä lähde kouluun (koskeahan ei saa), niin nuorella ei ole päivän aikana mitään kiinnostavaa tekemistä, mikä saisi ajan kulumaan. Olennaiset asiat ovat puhelittomuus, netittömyys, telkkarittomuus ja pelaamattomuus. Tylsyys. Jokainen case on omanlaisensa ja taustalla erilaisia nuorten tarpeita tulla nähdyksi ja kuulluksi. Mutta siis pelkistettynä kasvatusmetodina on toisto ja läsnäolo. Seurauksena tylsyys. Kasvattajan erityispiirteenä itsevarmuus, että nämä toimet auttavat kyllä, kun jaksaa vain toistaa samaa kaavaa päivästä toiseen.
« Viimeksi muokattu: 09.05.2015, 15:07 kirjoittanut Maaria »

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #58 : 09.05.2015, 16:13 »
Kyllähän ne auttaa; toisto on se mille turvallisuus perustuu jo ihan heti vastasyntyneessä. Ei se kuvio mihinkään muutu, ei edes aikuisissa.
Ja mitä varhemmin puututaan sitä paremmin ja nopeammin tuloksia saadaan. Ja just koko rintamalla eikä niin että toinen instanssi rääpii toisaalla ja toinen toisaalla eikä tieto kulje siinä välissä.
Toivon että tuo juuri voimaan tulut uusi laki toisi parannusta.

Kyllä minä muistan (ja serkkupoikakin varmaan ikuisesti) kun hento 155 senttinen tätini ison teini-ikäisen roikalepoikansa aamulla vetäisi patjan avulla lattialle kun ei kouluun lähtö inspannut "ja sinähän heräät ja lähdet nyt!", lähti. Ei sitä montaa kertaa tarvinnut tehdä. Pieni nainen, yksinhuoltaja, mutta auktoriteetissa ja tempperamentissa ei ollut puutteita. Eikä rakaudessakaan. Siinä ne kai kaksi olennaista ovat.

Minua nimenomaan kiinnostaa mikä on syy ja mikä on seuraus. Aina se kysymys "miksi", ja analyysin tekeminen sitten siltä pohjalta. Ilman sitä ei voida pureutua oikeisiin kohtiin.

Vanhemmuus on vaikea laji. Se on myös kasvattava laji. Siinä kuuluu molempien osapuolien muuttua. Sitoutuminen on avainasia. Ei lasta laiteta hyllylle odottamaan. Siinä suhteessa lapsi menee aina kaiken muun edelle, myös itsen, ja parisuhteen.
Meillä tämä aika vain jotenkin liikaa korostaa jokaisen oikeutta individualistiseen hedonismiin. Arvojärjestys on pielessä. Eikä rakkaus ole aina pehmeää ja lempeää, joskus se voi olla hyvinkin kovaa ja ohjaavaa. Mutta se on.
Ja jos vanhempi ei osaa itse syyllistyä niin jonkun muun on se tehtävä. Ei lapsi ole vanhemman omaisuutta vaan kuuluu itselleen, ja näin ollen yhteisen hoivan ja vastuun piiriin. Eihän puuttuminen kohdistu henkilöön vaan tekoon. Se on vaan tämä meidän häpeäkulttuurimme jossa ei osata erottaa asioita toisistaan ja jossa ollaan niin herkkähipiäisiä ja heikkoitsetuntoisia, ja sitten siirretään sitä samaa seuraavalle sukupolvelle.

Mutta sitä mieltä olen että käytöshäiriö, saatika syrjäytyminen, on koko kokonaisuuden diagnoosi, ei vain lapsen. Ja siksi kokonaisuuteen on myös puututtava.

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Rikos ja rangaistus-
« Vastaus #59 : 10.05.2015, 10:37 »
Noniin. Ja sitten hieman vielä loogisuudesta. Lapsen ja elämän loogisuudesta.

Ihminen on ennen kaikkea oppimiskone aivoiltaan. Se on tyypillisin lajiominaisuutemme, joka säilyy läpi elämän. Asiaa hankaloittaa  ja haastaa myöhemmin varhainen oppiminen joka tapahtuu ennen sanallisuutta. Muistijäljet varhaisesta oppimisesta vaikuttavat myös aivokemiallisella tasolla lapsessa. Jopa elikehityksellisellä tasolla lapsen aivoissa (ja jopa jossain määrin pysyvästi pahimmillaan).
Ongelma ne ovat silloin kun varhainen vuorovaikutus on ollut vääristävää ja ei lapsen tervettä kehitystä tukevaa.

Oma kokemukseni lapsista on että he ovat huomattavasti loogisempia kuin vanhempansa. Vanhempien epäloogisuus nimenomaan näyttäytyy lapsen häiriöinä.

Mutta linkkaamassasi kalvosulkeisessa myös mainittiin niin kiintymyssuhteen kuin vuorovaikutuksen merkittävyys useillakin eri tavoilla. Oli kiintymyssuhdeteoriaa (John Bowlby), kognitiivis-analyyttista terapiaa etc.

Oleellistahan juuri varhaiseen interventioon vanhemmuudessa on sen tajuaminen että jo varhainen vuorovaikutus paljastaa ongelmat.
Meillä on tarve tulla ymmärretyiksi jotta voimme säilyä hengissä. Elämä perustuu yhteisymmärrykselle, sille että tarpeisiin vastataan riittävässä määrin ja oikea-aikaisesti. Näin lapsessa rakentuu perusluottamus ja toivo sekä kyky merkityksellisiin kiintymyssuhteisiin että usko itseen.
Silloin muotoutuu identiteetti ja kyky ymmärtää, säädellä ja kokea omaa tunne-elämää. Varhaisen vuorovaikutuksen laadulla on pitkäkestoiset vaikutukset aina aikuisuuden intiimisuhteisiin saakka, kykyymme muodostaa ihmissuhteita ja olla intiimisti avoimia ja kokea turvallisuutta ihmissuhteissamme (tai siellä ne näkyvät herkästi).
Usein näillä vuorovaikutusmalleilla on taipumus periytyä (jos niitä ei tiedosteta ja työstetä). Se on kaksisuuntainen vuorovaikutustanssi jossa eriydytään ja tullaan yhteen. Vuorovaikutustilanne ei ole yksinomaan vanhemman ohjaama vaan se ohjautuu molemmista, myös ja nimenomaan, vauva on aloitteellinen osapuoli tunnesynkronisoinnissa. Sitten jos vanhempi ei vastaakaan vauvan yhteydenottoon niin ollaan ennen pitkää ongelmissa. Vauva muuttuu lopulta toivottomaksi ja lopettaa jossain vaiheessa yrittämisen.

Ja kun psykiatria lähtee diagnosoimaan tällaista "häiriötä" niin voihan huoh. Toki ymmärrän että he ovat oman protokollansa vankeja. Heidän on tuotettava sitä mitä heiltä odotetaan; diagnooseja. Mutta kyllä siinä ns. vanhan sanonnan mukaan lapsi menee pesuveden mukana jos ei olla tarkkoja ja kohdenneta interventiota oikein.
Onneksi sentään ratkaisukeinoissa on menty, ainakin hakemaan syitä ja keinoja vaikuttaa, pelkän diagnoosin ulkopuolelle (eikä vain lääkitty rajatusti "häiriö" eli tässä tapauksessa lapsi). Ja nykyiset tutkimukset ovat niin selkeitä sen suhteen missä se luu on haudattuna ettei siltä totuudelta oikein voi, edes, sosiaalihuolto kovin kauaa silmiään ummistaa.