Kirjoittaja Aihe: Rakastunut fetisisti  (Luettu 6566 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Rakastunut fetisisti
« : 07.06.2015, 07:27 »
Rakastunut fetisisti

Kun fetisisti on parisuhteessa henkilöön, joka täyttää fetissin, ja kun hän silloin rakastaa, niin mitä hän rakastaa? Henkilöä? Fetissinsä maanpäällistä ilmentymää?

Nyt lähes kaikki sanovat, että tietenkin henkilöä. Fetisistit harrastavat ihan normaaleja rakkauden täyteisiä parisuhteita eläviin ihmisiin, ja muusta keskustelu on ennakkoluuloista ja tyhmää.

Paitsi joskus tästä yksimielisestä rintamasta lipeää se, joka on se parisuhteen toinen osapuoli. Se, joka hyvänä päivänä uskoo asian olevan näin. Ja huonona päivänä itkee sitä, että on vain materiaalin, vaatteen tai asian kantolaite tai inhimillistäjä.

Ja joskus se fetisisti, joka saattaa heikkona hetkenä itsekin miettiä, pettääkö hän itseään, kun uskoo inhimillisen tekijän tärkeyteen. Kumman hän valitsisi, jos olisi pakko valita.

Itsehän tykkään nahasta. Haju, kosketus omalla tai toisen iholla, ulkonäkö. Aika monen leikkikamun päällä sitä materiaalia sitten ilmenee. Onhan se yleinen mieltymys, kuuluu lajin luonteeseen. Siksi minun ei olekaan tarvinnut esittää aiheeseen liittyviä toiveita. Fetissi tyydyttyy vähän niinkuin itsekseen siinä sivussa. Eikä se mikään fetissi olekaan. Mieltymys ehkä vain. Samalla tavalla kuin pitkät miehet kiinnittävät huomioni helpommin kuin kovin lyhyet.
 
Mutta minulla on ilo tuntea miehiä, joille se joku juttu on vähän enemmän kuin mieltymys. Henkilöitä, joille vaate tai saapas tai korkokenkä tai sukka tai hansikas on enemmän kuin sille muka normaalimmalle kadun tallaajalle. Varsinkin jos materiaali ja malli on juuri oikea.

Sehän on yksi vallan väline lisää. Jos en muuten saa tahtoani läpi (paitsi että ainahan mä saan), voisin vaihtaa kovemmat piippuun ja pakottaa toisen vielä paremmin valtaani hyödyntämällä sitä, että henkilö ei vain kertakaikkiaan pysty vastustamaan minua yhtä hyvin silloin, kun olen saappaat jalassa. Tai mikä se hänen juttunsa olikaan.
 
Tässä olisi kuitenkin vaaransa. Jos on olemassa ydinase, joka tehoaa aina, kuka tahansa voi käyttää samaa. Fetisisti on fetissinsä armoilla, vai onko? Ei ikinä? Joskus hetkellisesti? Turhan usein? Vain antaessaan itselleen luvan seota? Minulle on tärkeää, että saan haluamani aikaan myös ilman salaisia aseita. Jos toinen ei haluaisi alistua tai kiihottuisi tekemisistäni, ellen olisi fetissiasussa tai mukana ei olisi juuri oikeita tavaroita, se nakertaisi. Kyllä, itsetuntoni on suunnilleen titaanin tienoilla, mutta timanttia se ei ole. Minun on jaksettava uskoa, että se olen minä, minun sisimpäni ja olemukseni, jolla on väliä enemmän kuin irto-osilla. Ja miksikö tarvitsen tuon uskon, oli se sitten totta tai uskottava illuusio?
 
Jotta pystyisin sekoamaan itsekin. Nauttimaan täysillä. Kaikista niistä herkullisista mahdollisuuksista, joita ulkoinen, esimerkiksi toisen fetissin mukainen pukeutuminen, asustaminen tai toiminta aiheuttaa. Onhan se makeaa, kun vetää päälleen itsellekin mieluisat kinkyasusteet ja toisen silmistä näkee, että ollaan aivan olennaisen äärellä. Missä nahkahanskojen hidas pukeminen on kuin sata päivää ja tuhat yötä. Kun toisen kieli kurkottuu nuolemaan korkoa. Kun korsetin kaaria hivelevät sormet tärisevät himosta aina yhtä tuoreesti. Kun niin vähän voi olla niin paljon tai kaikki.

Tämä on aihe, josta on käyty monet keskustelut eri ihmisten kanssa, ja joskus katkerat tilitykset.
 
”Ei se tykkää susta, se tykkää vaan siitä, kun sulla on pitkä tukka ja käytät korkoja.”

”Se on sun kanssa siksi, kun sä annat sille piiskaa ja alistat. Se ois kenen kanssa vaan, joka tekis saman.”

”Mun edellinen subbari ei koskaan välittänyt mun tunteista, kunhan vaan se sai fetissinsä hoidettua. Älä mee samaan halpaan.”

”Mut jätettiin siksi, että mun rakas piti mua liian pervona kun mulla on fetissi, ja se ei uskonut, että rakastin häntä oikeasti. Sillonku vielä meni hyvin, se kyllä nautti vallastaan.”

”Ei se kenkä yksin ole mitään, se ihminen siellä sisällä tekee siitä erityisen.”

”Mä rakastan sua valtavasti, ja rakastaisin vaikka oisit aina lenkkareissa ja verkkareissa. Mutta rakastan mä sussa sitäkin, että et aina ole.”




Vir


hiz

  • Vieras
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #1 : 07.06.2015, 11:53 »
Kiinnostava aihe. En itse osaa ottaa kantaa materiaalifetisseihin koska minulla ei sellaista ole, mutta koska kiihotun vain D/s-seksistä, niin voin sen fetissin näkökulmasta vastata.

Siis rakastanko D:täni vain siksi että hän on fetissini ruumillistuma? Rakastaako hän minua juuri minuna vai voisiko paikkani täyttää kuka tahansa sub?

Jos on vapaa valitsemaan seurakseen ketä haluaa, ja ketään muuta ei löydy, niin silloin ehkä riski on korkeampi, että fetissi on se ainoa asia joka pitää osapuolet yhdessä. Se, ja vaihtoehdon puute. Mutta jos vaihtoehtoja on, ja kuitenkin palaa siihen yhteen (tai polyliitossa kahteen, kolmeen..), niin kai sitten suhteessa on kyse muustakin kuin vaan fetissin ruumillistumasta.

Tosin, voihan juurikin nuo lempileikkikaverit ollakin vain fetissin valioluokan ruumillistumia, ja silti henkilöinä ei yhtä yhteensopivia/kiinnostavia.

Aioin ehdottaa, että eron näkee siinä, onko yhdessäolo mukavaa myös silloin kun fetissiä ei ole mukana. Haluaako toinen tavata ja jutella myös silloin kun ei saa sitä fetissiään, esim subiltaan palvelua. Onko juteltavaa, ja tuntuuko hän silloinkin yhtä kiehtovalta? Mutta toisaalta, on paljon muitakin henkilöitä jonka kanssa juttu luistaa myös ilman mitään fetissipuheita/tekoja, ja ei tuo kuitenkaan tarkoita että olisi heihin rakastunut.

Viridianin tekstissä oli lainaus:
”Se on sun kanssa siksi, kun sä annat sille piiskaa ja alistat. Se ois kenen kanssa vaan, joka tekis saman.”

Minun tapauksessa juuri tuo ei ole fetissini, mutta väittämänä olen sitä mieltä, että tuossa on hiven totuutta. Uskon, että moni fetissisuhde on juurikin sitä, että toinen (tai molemmat) rakastaa toista juurikin siksi, että se toinen on heille fetissinsä ruumiillistuma. Se yhdistää heitä tavalla, joita muut eivät voi ymmärtää. Se, että joku muu henkilö, joka tekisi minulle samaa, voisi päästä hetkellisesti samaan lopputulokseen, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän voisi sitä edellistä korvata.

Suhde on monimutkainen tilkkutäkki, ja jokainen yhteinen kokemus on yksi ruutu siihen lisää. Kun on yhdessä jo vuosien ajan neulonut yhteen lämpimän peiton, jonka alle voi käpertyä, niin jonkun toisen ensimmäiset pikkulappuset eivät paljoa lämmitä. Vaikka kuinka hienon nahkaiset ne olisivatkaan. Suhteen alussa olisi ehkä vielä joku samantyyppinen fetissin ruumillistuma voinut sekoittaa pakkaa niin, että rakkautta ei olisi ehtinyt ruveta kasvamaan, vaan se ehkä olisi lähtenyt kasvamaan sen toisen kanssa. Siinä mielessä ehkä kohteella ei ole väliä. Mutta kun suhde on jo ehtinyt kehittymään, niin mukana on jo niin paljon muuta, että ei se suhde silloin ihan enää pelkästään fetissin varassa ole.

Toisaalta, jos jostain syystä fetissi otettaisiin kuviosta pois, niin luulen että aika moni kinkysuhde melko nopeasti kuihtuisi kasaan. Rakkaus on kuitenkin niin pitkälle kohdistunut juuri siihen osaan mitä tunteita henkilö herättää, sillä itselleen ehkä tärkeimmällä alueella. Miten juuri hän ymmärtää sitä osaa minusta, mitä muut eivät ymmärrä, ja itsekin nauttii juuri siitä, mistä minäkin nautin. Jos tuo otetaan pois, niin suhde ei ole enää erikoinen, se on "vain" hyvä ystävyys. Tosin, ystävyyskin on rakkautta, ja hyviä ystäviä ei ihan noin vaan löydä.

Ja vaikka nyt sitten olen tässä mietinnässäni tullut siihen lopputulokseen, että on se henkilö tärkeä, niin on sitten kuitenkin pakko myöntää, että subi minussa rakastuu kovaa melkein jokaiseen D:hen joka eteen osuu. Se on automaattista. Joistakin 'raitistun' jo hetken päästä, kun lyhyen juttelun jälkeen huomaa että fetissin lisäksi mitään muuta yhteistä ei ole, ja usein ei fetissikään edes ihan osuu 100% yhteen. Toisissa menee kauemmin, mutta jonkin ajan jälkeen he yleensä aina seuloutuvat enemmän tai vähemmän pois. Onko se sitten rakkautta, jos yksi aina jää, vuosienkin jälkeen, ja kenenkään toisen kanssa ei tunnu yhtä hyvältä? Mielessä ja kehossa. Ja ajatus elämästä ilman tätä henkilöä tuntuu vajaalta. Ehkä se on rakkautta, ehkä vaan tyytyväisyyttä fetissini lähes täydellisestä ruumiillistumasta. Minulle aivan sama, niin kauan kun seurani tälle henkilölle kelpaa, ja hänkin monen vuoden jälkeen yhä saa minun seurastani jotain irti.

tiltu

Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #2 : 07.06.2015, 14:42 »
Fetisseihin en ota kantaa, mutta minusta tässä annetaan parisuhteesta sellainen kuva, että on olemassa joku oikea syy olla yhdessä. Mun mielestä jokainen ihminen on nippu ominaisuuksia ja toinen ihastuu, rakastuu ja kiintyy itselleen optimaalisimpaan "nippuun", minkä löytää.
Aika yleinen syy parisuhteelle on se, että juuri tämä kumppani haluaa tehdä juuri nyt ja juuri minun kanssani lapsia eli täyttää yhden ihmisen perustarpeista ja jos muuten ihastuttava kumppaniehdokas ei tätä haluakaan, niin suhdetta ei synny.  Onko tuo sen kummempi asia, jos parisuhteen koossa pitävänä voimana on kumppanin ulkonäkö, pukeutuminen tai käyttäytyminen?

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #3 : 07.06.2015, 15:41 »
Aika yleinen syy parisuhteelle on se, että juuri tämä kumppani haluaa tehdä juuri nyt ja juuri minun kanssani lapsia eli täyttää yhden ihmisen perustarpeista ja jos muuten ihastuttava kumppaniehdokas ei tätä haluakaan, niin suhdetta ei synny.  Onko tuo sen kummempi asia, jos parisuhteen koossa pitävänä voimana on kumppanin ulkonäkö, pukeutuminen tai käyttäytyminen?

Niin, tai riittävän rikas, tai riittävä yhteiskunnallinen asema. Liekö sillä, tosiaan, niin väliä. Eivät ole toinen toistaan sen kummempia syitä pariutua....jotenkin kuitenkin mieltä jää kaihertamaan että on väliä jos koskis itseä....

Eli siis on olemassa "joku oikea syy olla yhdessä". Emme ole vain ominaisuusnippuja. Minusta. Ja se on hyväksyvä vastavuoroisuus. Suhde jossa voimme olla/tulla kokonaisiksi. Se on se perustarve jonka haluamme täyttää.
Siksipä varmaan Virille oli tärkeätä saada toinen valtaansa myös ilman salaista asetta (mahdollisesti kenen vain käyttämänä toimivaa). Siitä on kyse; haluamme tulla hyväksytyiksi, ja kohdatuksi, omana itsenämme (juuri niine ominaisuuksinemme, niin hyvine kuin huonoinekin).
« Viimeksi muokattu: 07.06.2015, 16:46 kirjoittanut Chmlnidae »

Nick

  • Vieras
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #4 : 07.06.2015, 18:19 »
Aika yleinen syy parisuhteelle on se, että juuri tämä kumppani haluaa tehdä juuri nyt ja juuri minun kanssani lapsia eli täyttää yhden ihmisen perustarpeista ja jos muuten ihastuttava kumppaniehdokas ei tätä haluakaan, niin suhdetta ei synny.

10% ihmisistä biologinen isä on joku muu kuin äidin puoliso, eli turva ja puitteet saatetaan hakea toisaalta kuin geenit.

Isrika

  • Baariruusu
  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2687
  • Read the fucking manual.
  • Galleria
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #5 : 07.06.2015, 21:01 »
Kun fetisisti on parisuhteessa henkilöön, joka täyttää fetissin, ja kun hän silloin rakastaa, niin mitä hän rakastaa? Henkilöä? Fetissinsä maanpäällistä ilmentymää?

Fetissistä voi nauttia ilman rakkauttakin, mutta rakkaus ja rakastumisen tunne tuo fetissiinkin lisää. Jos ihminen olisi rakastunut vain fetissiin ja olisi suhteessa ns fetissinsä kanssa, niin silloin vastapuolella ei olisi merkitystä. Kuitenkin on olemassa se jokin, joka aiheuttaa voimakasta vetoa tiettyä ihmistä kohtaan. Heidän seurassaan viihtyy paremmin, fetissistä saa enemmän irti, kaikesta saa enemmän irti. Fetissinsä kokee mieluiten juuri sen kyseisen henkilön kanssa. Silloin se ei voi olla pelkkä fetissi, johon on rakastunut.
Minun on myös hankala uskoa, että vaikka ihmiset jakaisivat saman fetissin hyvinkin voimakkaana, että he pelkästään sen vuoksi päätyisivät parisuhteeseen.

Miten juuri hän ymmärtää sitä osaa minusta, mitä muut eivät ymmärrä, ja itsekin nauttii juuri siitä, mistä minäkin nautin.

Tuo mielestäni pitäisi ulottua muuallekin kuin vain pelkkään fetissiin, että parisuhdetta olisi edes järkevä aloittaa. Toisaalta itse en ole sellainen, joka parisuhdetta kovinkaan kevyesti aloittaa. Tuon ymmärryksen ja nautinnon voi kokea ilman rakastumistakin, silloin mielestäni kyse on hyvästä ystävyydestä ja mahdollisesti hyvästä seksistä.
Ehkä olen sinisilmäinen tai jotain, mutta ei suhdetta voi perustaa pelkälle fetissille. Siellä on oltava jotain muutakin yhdistävää. Jotain joka saa haluamaan toisen seuraa, jotain joka saa haluamaan elämänsä jakamista juuri kyseisen henkilön kanssa.
Tai ehkä itselläni ei ole tarpeeksi voimakkaita fetissejä, että pystyisin kuvitella pelkkää fetissiparisuhdetta.

Viridian

Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #6 : 13.06.2015, 21:10 »
Monet ovet vastanneet ketjuun pitkästi, selvästi asiaa pohtien. Se on hyvä juttu, koska itsestäni tuntui, että vaikka haudoin aihetta päässäni vähän pidempään kuin yleensä, ja juttelin monen ihmisen kanssa (ne lainaukset), en saanut sitä ulos sellaisena kuin olisin halunnut.

Yhden kuvan haluaisin vielä aiheeseen lisätä, sillä mielestäni tämä piirustus kertoo jotain siitä tuskasta, minkä äärellä tässä ollaan.

http://www.bdsmbaari.net/index.php?action=gallery;sa=view;id=11422

Samoin Karma puhuu hiukan aihetta sivuten tässä ketjussa, ainakin itse ymmärrän hänen viestinsä olevan, että ei ole kivaa olla objektina fetisistille, mieluummin tulisi kohdatuksi ihmisenä, jolla vain sattuu olemaan tiettyjä ominaisuuksia, jotka jollekulle voivat olla fetissi. Korjaa jos tulkitsin väärin.

http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=2725.msg133279#msg133279 "ihmiset näkevät toiset ihmiset ensisijaisesti jonkinlaisina seksilajikkeina tms. objekteina tarkkoine ominaisuuksineen"

Ei ole helppoa ei. Jos ei objekteilla, ei fetisisteilläkään.

Vir, joka lomailee kesäkauden verran kolumnistin hommista, tapaamme taas syksyllä.. :)


Matsina

  • Vieras
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #7 : 14.12.2016, 13:49 »
Tämä kolumni on noin 80 vuotta vanha, koska kirjoittaja on vielä foorumilla niin on pakko kiittää tästä :) Kiitos.

Olen joskus kauan sitten käyttänyt ihan liikaa pohdintaa siihen, että rakastetaanko minua siksi että olen minä vai tyydytäänkö minuun siksi että toteutan fetissejä. Luulen, että mitä harvinaisempi fetissi niin sen enemmän ihmiset asiaa pohtivat. Se on ehkä syy miksi monet fettarit elävät vuosikausia liitoissa, joissa fetissiseksiä ei ole lainkaan.

Raippa

  • OuSM
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1515
  • En ole sellainen kuin uskot minun olevan. ;)
  • Galleria
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #8 : 14.12.2016, 22:24 »
Minulla kun on fetissi, niin olen myös miettinyt asiaa parisuhteen näkökulmasta. Olen samaa mieltä siitä että meistä jokainen on nippu ominaisuuksia, jotka etsivät itselleen vastaavuuksia. Heteromies etsii naista koska se vetää puoleensa. Mutta millä se vetää? Kasvonpiirteet on se ensimmäinen. Sitten pituus ja ehkä lopuksi ruumiin rakenne. Seuraava askelhan on sitten selvittä, sopiiko hänen minuutensa omani kanssa. Siitäkin syntyy kiintopiste. Sitten mennään syvemmälle joka yleensä tarkoittaa seksuaalista kanssakäymistä. Koska useimmat fetissit liittyvät seksiin, aletaan hakea niitä tapoja joilla seksistä saa maksimaalisen tai optimaalisen nautinnon. Tämä vaihe on yleensä se kriittisin, jossa joko seisotaan yhdessä tai kaadutaan yhdessä. Se fetissi on kuin se kuuluisa viimeinen oljenkorsi kuormassa, joka katkaisee aasin selän. Ei siis ole yhdentekevää, miten fetissiin suhtautuu. Fetissikin on osa ihmisen minuutta. Ilman sitä, se  fetissin omaava ei ole täydellinen psyykkisesti, vaikka fysiikka olisi kuinka timmi.

Matsina

  • Vieras
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #9 : 15.12.2016, 00:44 »
Olen tajunnut omat fetissini aika myöhään fetisseiksi. Sen jälkeen kun tajusin ettei kyse ole pelkästä mieltymyksestä niin ne ovat alkaneet vaikuttaa jopa ystävyyssuhteisiin. BDSM-puolen kanssa on helpompi käsitellä sitä, että joku ei sitä hyväksy. Fetissien kanssa taas tuntuu, että jos toinen ei ymmärrä niin hän ei sitten hyväksy minua ihmisenä ollenkaan. Jos joku ei tajua seksuaalista alistumista niin siinähän ei tajua, mutta etenkin turkisfetissini kanssa olen todella arka. Siitä kun voi oikeasti saada jonkun oikeasti niskaansa, joten se on aika "joko tai"-diili ystävyyden suhteen. En voisi edes kuvitella parisuhdetta, jossa fetissejäni ei hyväksyttäisi. Tosin koska olen nainen niin minulla taitaisi olla enemmän valinnanvaraa kuin miesfettareilla.

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #10 : 15.12.2016, 18:42 »
Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe...Nuorempana olisin varmasti vannonut sen elämää suuremman, ihmiseen kohdistuvan rakkauden nimeen, mutta mutta...Tässä kultaisessa keski-iässä asia tuntuu monimutkaistuneen huomattavasti...Ensin täytyisi määritellä koko rakkaus käsitteenä, sitä on niin monenlaista...Ja sitten miettiä mitä ja minkälaista suhdetta tahtoo vai tahtooko ollenkaan, rakastaako niin paljon, että voi esim. jakaa rakastamansa ihmisen toisen kanssa (Mikäli kaikki mieliteot eivät ole yhteisiä ) jne...Monimutkaista tosiaan..

Ehkä kuitenkin tarkemmin ajateltuna silti jaksan uskoa nimenomaan ihmiseen rakastumiseen, tosin edellytyksenä edes joku tärkeä fetissi yhteisenä. Harvoin pelkkä rakastuminen kovin kauas kantaa, ilman yhteisiä mielenkiinnon kohteita kuumat tunteet haalistuvat nopeasti. Jopa kotisubi tarvitsee jotakin pysyäkseen vireessä ja palvelualttiina :D

vaippapoju-

  • Vieras
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #11 : 15.12.2016, 19:26 »
Monesti olen kyllä miettinyt että milloin ja miten omasta fetissistä kertoisin kumpanille tai jättäisikö kertomatta. Olen kyllä tullut siihen tulokseen että parempi kertoa heti suhteen alkumetreillä omista mieltymyksistäni ettei se sitten myöhemmin tule toisella täytenä yllätyksenä. Siinä lähes "normaali" kaveri muuttuu samalla sekunnilla täysin oudoksi friikiksi ja omituiseksi. Siinä ei selittelyt eikä maamme laulu auta, lainatakseni erästä urheiluselostajaa :D Siispä toivoisin että kumppanilla olisi jokin fetissi ja siten ymmärtäisi kuinka tärkeä asia se on.

ornika

  • OuSM
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 156
  • Lady, not a princess
  • Galleria
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #12 : 15.12.2016, 20:12 »
Jäin miettimään asiaa, kun eilen tätä ketjua katselin. Tulin tulokseen, että onko sillä loppujen lopuksi väliä? Jos järjestely, suhde, miksi sitä nyt haluaakaan nimittää, toimii ja tyydyttää molempien tarpeet, onko syyllä väliä? Olen aiemmin elänyt pitkään suhteessa, jossa seksuaalisuutemme erosivat toisistaan paljon, niin laadun kuin määränkin suhteen. Minä pidän siitä, että mies on se joka vie, minä vikisen, ja tässä suhteessa asia oli aina toisin päin. BDSM-puoleen hän sanoi yksiselitteisesti, että HYI. Ei se tyydyttävää ollut, ja heijastui kaikkeen muuhun parisuhteessa. Seksi on kuitenkin se, mikä erottaa parisuhteen muista. Entä, jos rakastaa ihmistä, joka ei voi toteuttaa fetissiä? Onko silloin mahdollista hakea se muualta? Polyamoriselle se ei ole ongelma, mutta entä monogaamiselle? Jokaisen lienee kohdallaan pohdittava, mikä on tärkeää.

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #13 : 16.12.2016, 06:32 »
Kauhean vaikea taas :-D Entäs jos itse on monogaaminen ja silti toiselle sallii ja hyväksyy täysin ne muut? Varmasti ihan oma haasteensa...Kokeeko toinen tekevänsä väärin,  vaikka toinen hyväksyy ja on jopa onnellinenkin?

Raippa

  • OuSM
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1515
  • En ole sellainen kuin uskot minun olevan. ;)
  • Galleria
Vs: Rakastunut fetisisti
« Vastaus #14 : 16.12.2016, 18:41 »
Tellelle voisin sanoa että se onnistuu kylä vain jos molempien itsetunto on kohdallaan. Se ei siedä mustasukkaisuutta.