Kirjoittaja Aihe: Ulkonäköpaineita peilissä  (Luettu 4467 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Ulkonäköpaineita peilissä
« : 24.07.2015, 17:16 »
Ulkonäköpaineita peilissä

Hassua, miten armeliaita olemme muita kuin itseämme kohtaan ulkonäön suhteen. Olen tainnut joskus mainita, että ihmisten olisi varmaankin suotavaa kehua toisiaan ihan ilman erityistä motiivia tai syytäkin, ihan vain siksi että me kuulkaas halutessamme pystytään. Toki siihen ulkonäön kehumiseen liittyy paljon sellaista, kuka kehuu ketä ja millä tavalla; kaikki kehut eivät voikaan mennä pelkästään positiivisena lävitse. Se ei kuitenkaan saisi tarkoittaa sitä, ettei kehuja saa tai kannata antaa, jos mieli tekee.

Aloin oikeastaan kirjoittamaan tästä siksi, että tunnin muutaman kuluttua tässä aletaan räiskimään minusta kuvia, joissa olen niin tavattoman alasti. Ketään muuta en arvostelisi yhtä julmasti kuin itseäni. Kirjoitan tämän osittain siksi, etten mene puihin ja pysy vaatteissani, niin paljon inhoan muunmuassa miesrintojani. En minä ylpeä ole ylipainostanikaan, mutta siihen on helpompi suhtautua, koska ylipainoa nyt on muillakin, miesrinnat ovat vähän harvinaisempaa settiä. Vai ovatko, mitenkä tuo lie.

En osaa sanoa onko se jokin hormonaalinen häiriö vai mikä, mutta rinnat ne jokatapauksessa ovat. Laihduttamalla rajusti minulla on pienet rinnat, mutta rinnat silti. Mutta halusin tai en, niiden kanssa on ollut pakko oppia elämään, joten tässä sitä mennään, otetaan kuvia ennenkaikkea itseäni varten. Toki kun ja jos tämä kolumni julkaistaan, kuvat ovat olleet eetterissä jo pitkään ja palautetta on varmasti tullut suuntaan jos toiseenkin. Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun rinnoistani puhutaan julkisesti, joten ei tässä nyt mitään todellista vahinkoa ole tapahtunut.

En siis aio jatkossakaan yrittää näyttää väkisin kreikkalaiselta jumalalta, vaan jotensakin suomalaiselta mieheltä. Semmoinen pyöreä ja pehmeä sieltä täältä, mutta kaikinpuolin sympaattinen ja mukava, kunhan malttaa tutustua. Aina välillä hauskakin, joskus ihan tarkoituksella.

Älkää siis tekään antako omien ulkonäköön liittyvien paineidenne kertyä. Sitä kait minä tässä yritän sanoa ja näyttää tien. Miehet nyt yleensäkään eivät ole ihan yhtä kriittisiä oman ulkonäkönsä suhteen, tai ainakaan eivät sitä osaa näyttää, mutta monesti näkee miesvartaloita enemmän luonnontilassa, kuin naisten. Jokaiselle, joka uskaltaa itsensä paljastaa sellaisena kuin on, nostan kuvitteellisen hattuni ja käsitteellisen maljani, humaltuessani ajatuksesta että ehkä joku pitää myös minuakin kauniina ja saa mielihyvää kuvieni katsomisesta, tai ainakin nauraisi niille hyväntahtoisesti; huumorillahan sitä ujostelua on helpoin peittää, eikös?


balthazar
Varakolumnisti
#3

Pip

Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #1 : 24.07.2015, 18:13 »
Pidin kirjoituksesta kovin. Tässä on ollut juurikin samasta aiheesta puhetta lähipiirissäni. Olen teiniajoista lähtien kuullut olevani ruma ja olen tämän asian hyväksynyt ja oppinut elämään sen kanssa. Ehkä juuri siksi minun itsetuntoani on niin vaikea heilauttaa ulkopuolelta. Seuraa on kuitenkin löytynyt tästä huolimatta. Se, mikä nykyään on muuttunut, niin olen onnistunut törmäämään muutamiin ihmisiin, jotka ovat viehättyneitä kuivan kesän oravanomaisesta habituksestani. Tämä hämmentää minua, koska en ole sellaiseen tottunut.

Mei

Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #2 : 24.07.2015, 18:37 »
Mä myös olen teininä saanut kuulla naamastani aika paljon negatiivista kommenttia. Ite pidän itseäni toisinaan ihan kivannäköisenä (senkin tosin joskus dumaan ajattelemalla että noh toi peilikuva nyt vaan vääristää, koska miten mä voisin näyttää kauniilta kun en oikeasti ole kaunis), mutta jos joku kehuu mua kauniiksi niin en pysty uskomaan sitä vaan ajattelen että niin sanotaan koska halutaan olla kohteliaita tai jotain. Syvään tosiaan on juurtuneet tommoset negatiiviset käsitykset omasta ulkonäöstä.

TragedyForYou

  • Vieras
Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #3 : 24.07.2015, 19:04 »
Hirmu hieno kirjoitus, kiitos balthazar  :)
Itse lähden lähestymään asiaa vähän toisenlaisesta näkökulmasta. Olen hyvin raskaasti ylipainoinen, lihava nainen. Nuorempana olen ollut ihannemitoissa, mutta silloin itsetuntoni oli paljon hatarampi ja koin enemmän stressiä ulkonäöstäni. Paino on tullut minulle pikkuhiljaa, nautiskelija kun olen. Rakastan ruokaa ja en ole sporttinen lainkaan.
Mieluusti olisin hieman hoikempi, mutta olen hyvin laiska ja en ollenkaan saa tarpeeksi motivaatiota laihduttaakseni, pidän sitä jonkinlaisena rääkkinä. Itseni ruoskiminen ja kurissa pitäminen eivät sovi minulle. Mieluummin nautiskelen.
Olen oppinut pitämään itsestäni, kaikkine heikkouksineni. En inhoa mitään kohtaa itsessäni.
Suurempi ongelma tuntuu olevan ulkopuolisilla. Joillekin tuntuu olevan elämää suurempi ongelma, että näin rehevä ihminen on itseensä tyytyväinen eikä harkitse vakavasti laihduttamista. Se tulee ilmi jos ollaan tuttujen kanssa syömässä, seurueen naiset alkavat ähistä puolikkaan aterian jälkeen olevansa ihan täynnä ja että pitää vahtia linjoja, minä olen se joka ottaa vielä lisääkin. Suuret laihdutuskeskustelut menevät minulta ohi, en jaksa osallistua kun en ole laihduttamassa. Minulta kai painoni vuoksi odotetaan usein kommenttia, mitä minulla ei ole antaa. En ole tämän pian 40-vuotisen elämäni aikana laihduttanut, ikinä. Ei dieetin dieettiä.
Ns. Klassisia elintasosairauksia minulla ei ole. Jos niitä tulee niin harkitsen asiaa.
Rakkautta on elämässäni riittänyt, niin myös sessioseuraa. Kaikille en toki käy eikä kaikki käy minulle. Eikä tule käymään.
Ihmisen tyytyväisyys omaan itseensä, hyvä itsetunto on mielestäni aa jaa oo henkiselle hyvinvoinnille. Kaikkia et voi koskaan miellyttää ja ulkonäköpaineet on yhteiskunnassa kovat.
Itsesi kanssa on silti tultava toimeen joten mikset rakastaisi itseäsi, juuri sellaisena kuin olet?  :love: :love:

onez

Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #4 : 24.07.2015, 20:44 »
Moobsit on just hyvät  8).

Ihan yleinen juttu miehillä jos on ylipainoa, ikä kai tuo niitä esille myös jonkun verran.. ja toki hormonit myös. Itsellä on ollut vähän isompaa kuppikokoa kun oli ylipainoa, nyt pienemmät kun laihdutin normaalipainoon. Itse oon ylpee omista A kupeista (tai mikä se kuppikoko mahtaa ollakkaan, en tiedä). Mutta mä nyt oon vähän tämmönen hassu tapaus, ymmärrän kyllä että kaikki miehet ei samanlailla ajattele.. en itsekkään niin ajatellut nuorempana.

Itse tosiaan laihdutin 90kg -> 70kg parissa vuodessa. Tai laihdutin ja laihdutin.. jätin oluen ja herkut pois, sit joka päivä alle tunti liikuntaa. Paino tippui huomaamatta pois, en tarkoituksella laihduttanut. Elämäntapamuutos tapahtui psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin takia. Voin huomattavasti paremmin kun söin terveellisesti ja liikuin säännöllisesti. Nyt on tullut taas muutama kilo turhaa, se johtuu liiasta alkoholista ja herkuista. Olo on myös astetta huonompi kaikinpuolin, sen takia aloitin taas säännöllisen liikunnan ja rajoitin herkuttelun viikonloppuihin.

Ulkonäön kannalta painolla ei ole suurta merkitystä mulle (muiden suhteen). Päinvastoin, muodokkaat naiset on just herkkuja. Kyse on loppupeleissä asenteesta.. siitä miten kannat sen painon. Kun ei häpeile ja on ylpeä omasta olemuksestaan, se huokuu ulospäin kauneutena ja asiana jota ihmiset arvostavat.

Itseni suhteen oon melko raaka. Sitä kirousta en ole vielä onnistunut rikkomaan mutta työn alla se toki on.

Valokuvat on hyvä tapa tutustua itseensä ja nähdä itsensä muiden silmin (video vielä parempi). Avoimesti kun niihin suhtautuu niin voi hyväksyä itsensä sellaisena kun on, ja kun sen tekee.. alkaa näkemään niitä hyviä puoli joita kaikista löytyy. Valokuvissa kuvakulma on kaikki kaikessa. Jokaisesta ihmisestä löytyy se herkkukulma josta katsottuna näyttää upealta (kauneus-standardien mukaan). Jokaisesta löytyy myös se ruma kulma jossa näyttää kauheelta.. oli millainen missi tahansa. Mitä useammasta kuvakulmasta kuvaa, sen todellisemman kuvan ihmisestä saa.

...no joo, alkaa menee höpöttelyks... hyvä aihe :peukku:

-katy-

  • Vieras
Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #5 : 25.07.2015, 00:50 »
Mä en tiedä, että miten ihmeessä oikein suhtautuisin ulkonäkökysymyksiin. Nuorena olin melkoisen hyvässä kondiksessa ja ulkonäkö oli aika mukiinmenevä-siitä aiheutui mulle vaan isoja vaikeuksia,suorastaan kohtalokkaita-saatoin tosin olla aika pihalla henkisesti ja sosiaalisesti. Nyt kun kaikki on ihan pielessä, niin saan jurnuttaakkin ihan yksin
- tai voi olla että olen hieman muuttunut tuolla mentaalitasolla,vai mikä se on- mä en enää hyväksy jonninjoutavaa kehuskelua..se nimittäin oli eräs aihio,jolla fundamentalisti pönkkäsi hurjasti toista. Kun eksyksissä oleva henkilö tulee johonkin yhteisöön, niin kannattaa nostaa se johonkin elämääsuurempaan valokeilaan-alkaa kuvitella itsestään melkoisia jumalallisia ajatuksia, Nyt some saattaa vaikuttaa joissain lähes vastaavaa jne.

Mua ei ole ulkonäön takia kiusattu koskaan,paitsi aikaisesta murrosiästä-se oli kyllä todella kiusallista ja joskus jonkun kiusarin heitin päin seinää naisellisesti-

Yksin kun elelee,on välillä vaikea hyväksyä ulkonäköään,varsinkin aikaisin aamulla wc:n peilin edessä-mutta aina kun sitten jotenkin sulattaa asian, niin eiku töihin ja muihin tärkeisiin rientoihin.

« Viimeksi muokattu: 25.07.2015, 02:15 kirjoittanut Kammiovärinä »

kuunlilja74

  • Vieras
Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #6 : 25.07.2015, 09:44 »
Niin,miten se onkaan helpompi uskoa ne negatiiviset kommentit itsestään kuin ne positiiviset.
Vaikka niitä positiivisia kuulisi jopa useammin ja enemmän.
Jospa opettelisi itsekkin uskomaan niitä positiivisia.

Macy

  • Vieras
Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #7 : 25.07.2015, 10:24 »
Hieno kirjoitus, herätti itsessäkin monia monia ajatuksia.
Omasta yksilöllisestä käsityksestä persoona on se seikka, joka vaikuttaa eniten ulkonäköön. Kauneinkin kuori alkaa hyvin pian silmissä rapistumaan, jos sen alla asuu pelkkää myrkkyä. Taas elämäniloiset ja aidot ihmiset säteilee läpi kaikenmaailman kauneusvirheiden ohitse. Myöskään ihan puhtaasti pelkän ulkonäön perusteella arvostelultakaan ei voi kukaan välttyä, mutta kritiikkiä esiintyy kaikilla elämän osa-alueilla ja voi itse päättää antaako sen vaikuttaa omaan arvoonsa.

Olen itse saanut laidasta laitaan kommentteja omasta ulkonäöstä; toisille olen liian lihava pottunokka ja toisille olen se nätti tyttö, joka saa kaiken haluamansa pelkästään olemalla nätti. Vaikka joskus näytän tikkurilan maalimainokselta ja joskus taas kodittomalta yksilöltä, en ole koskaan jaksanut ottaa ulkonäköä koskevia kommentteja kovin vakavasti. Minulla on peili josta näen miltä näytän, minusta on kuvia joista näen itseni sellaisista kulmista mistä muutkin. Saatan ottaa tatuointeja, saatan käyttää irtoripsiä; pysyviä tai hetkellisiä innostuksia ulkonäön muuttamiseen ja yritän sen saada vastaamaan omaa persoonaa. Joskus teen sen itseni vuoksi, joskus toisten. Mutta siltä minä näytän ja toiset tykkää, toiset ei.

Suurin loukkaus on silti se, ettei minulla ole mitään muuta annettavaa kuin tyhjä kuori. Yritän ennemmin kehittyä ihmisenä ja antaa ihmisille mahdollisuus päästä kurkkaamaan kuoren alle. Näiden syvemmälle kurkanneiden henkilöiden mielipiteillä on eniten merkitystä. Heidän paistatuksessaan tuntee olevansa kaunis, niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Näiden kommenttien valossa haluan kiittää tästä ajatusmatkasta ja todeta, että baltsukin on kaikinpuolin komea yksilö!

Normandie

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1528
  • Metamorfosis
  • Galleria
Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #8 : 26.07.2015, 10:35 »
Komppaan muita, kun ovat kehuneet hienoksi kirjoituseksi. Olen usein miettinyt, että mistä ne ulkonäköpaineet oikein kumpuavat. Olen itse ihan tavallisen näköinen keski-ikäinen nainen ja oivaltanut vasta äskettäin sen, että ihan samat kompleksit minulla on ulkonäöstäni kuin mitä minulla on ollut parikymppisestä lähtien. Eli ikä ei ole tehnyt minulle tuota ulkonäköpainetta, näen itseni hyvinkin saman näköisenä kuin jo vuosia sitten. Toki jokunen ryppy on tullut ja harmaita hiuksissa, mutta sen kokonaispaketin koen olevan aikalailla sitä samaa mitä se on aina ollut. Eli minun henkilökohtaisissa ulkonäköpaineissani ei ole kysymys keski-iän kriisistä (inhoan tuota termiä).

Nykyään puhutaan paljon somen luomasta "naisihanteesta", tiedättehän ne ankkahuuliset kaunottaret, jotka muistuttavat niin kovasti toisiaan. Silikonirinnat, botoxia hiukan siellä ja täällä. Irtolisäkkeet hiuksissa, tekoripset, rakennekynnet eli se koko muovinen paketti. Ne, jotka ottavat niitä selfieitä itsestään ja aina mahdollisimman vähissä vaatevarustuksessa ja sitten ne kuvat päätyvät iltapäivälehtien sivuille. Se voi olla, että jonkun nuoren vielä naiseksi varttuvan tytön ajatuksissa tuollaiset esimerkit aiheuttavat ulkonäköpaineita mutta eivät todellakaan minulle. Kun itse olin 15-20-vuotias, niin eihän tuollaista ollutkaan, ei tosin ollut someakaan sanan nykyisessä merkityksessä. Ehkä maailma oli tuolloin lempeämpi kaikenlaisille naisille.

Minä ajattelenkin niin, että jokainen ihminen luo itse itselleen omat ulkonäköpaineensa, jos on luodakseen. Elättelee niitä sisäisiä mörköjään ja kummituksiaan ja säikähtää sitten itseään seisoessaan peilinsä edessä. Olen joskus miettinyt, että otan ja piruvie rikon tuon peilin ja ostan uuden, että josko sieltä näkyisi mieluisamman näköinen minä. Ei sieltä näkyisi, olisi vain lattia täynnä sirpaleita ja rahanmenoa ja minä edelleenkin saman näköinen. Ainoa tie näiden ulkonäköpaineiden kanssa on se, että vähitellen hyväksyn itseni. Tämä on minulle annettu ja näillä mennään 

tiltu

Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #9 : 26.07.2015, 12:58 »
Ei enää.
En ole koskaan ollut kaunis, ja teininä ulkonäöstä sai kärsiäkin. Mutta ehkä näin keski-iässä, kun väkisinkin ulkokuori rapistuu, pudotus ja järkytys ei ole niin suuri kuin ns.  kauniilla ihmisillä, kun ei koskaan ole tottunut vertaamaan itseään yleiseen (median) kauneusihanteeseen.

Elin vuosikymmeniä vältellen kameraa ja huomiota kunnes koin jonkun herätyksen ja aloin kovasti pitää peilikuvastani, vaikken varmasti muiden silmissä näytä sen paremmalle kuin ennenkään. Läpimurto tapahtui kinkyihin tutustumisen kautta, kun huomasin että bileissä ihan tavalliset naiset pukeutuu tosi seksikkäästi ja paljastavasti. Hylkäsin peittävät kaavut ja kokeilin itsekin - tekee hyvää itsetunnolle. Toinen tärkeä askel oli valokuvat. Uskomatonta mutta totta tästä harmaahylkeestä on otettu nakukuvia. Vaikka kuvia ei koskaan ole tarkoitus näyttää kenellekään, ne on silti todisteena siitä, että olen uskaltanut olla kameran ja kuvaajan edessä nakkena.

Painon ja treenamisen näkisin niin, että jokaisella on päässään kuva itsestään. Mie en ole mie  en näe peilistä itseäni, jos olen kovin hyvässä lihassa. Mutta kun peilikuvassa näkyy vartalo, jolle sopii vaatteet kokoa L tai XL ja jotain jälkiä treenistä - se olen mie.
« Viimeksi muokattu: 26.07.2015, 14:07 kirjoittanut tiltu »

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2987
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #10 : 26.07.2015, 14:09 »
Mun liivikoko on 135 B. *wink wink*  :o

RMK

  • Vieras
Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #11 : 27.07.2015, 14:27 »
Jos ei kelpaa,ni sit ei.

Thats it.

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2987
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #12 : 27.07.2015, 14:29 »
Jos ei kelpaa,ni sit ei.

Thats it.

Turpa kii tyttö ja mee leipoo.  >:(

Pippi Longstocking

  • Vieras
Vs: Ulkonäköpaineita peilissä
« Vastaus #13 : 27.07.2015, 14:53 »
Kauneus on katsojan silmässä ja se miten kantaa itsensä (lue: ylpeydellä) on kaunista. Ja olipa osuva kirjoitus.

Itsehän olen amatsoni enkä varsinkaan standardimittoihin mahtuva leveine hartioineni ja väkäleukoineni, tästä kärsin teininä paljon. Siltikään peilikuvaani en suostu juoksemaan karkuun.... En enää.  :)

Eli "Hei beibi tule sellaisena kuin olet."  :love: