Kirjoittaja Aihe: Älä kysy mitä RY voi antaa sinulle, kysy mitä sinä voit tehdä RY:n hyväksi  (Luettu 2322 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Älä kysy mitä RY voi antaa sinulle, kysy mitä sinä voit tehdä RY:n hyväksi

Viime aikoina olen päässyt pohtimaan parinkin kinky-yhdistyksen mahdollisuuksia tarjota jäsenilleen erilaista hyvää ja kaunista.
 
Toinen on jo vakiintunut, toimintaa on, ja sitä järjestää suunnilleen sama joukko aina. Ne aktiivit. Muutama kymmenen ihmistä, vähemmistö koko jäsenmäärästä. Ymmärrettävästi toiminta painottuu siihen, mitä toimintaa nämä aktiivit haluavat myös itselleen, koska näin se menee, ja omalla tavallaan kuuluukin mennä.
 
Aivan viime aikoina tähän yhdistykseen on kuitenkin saatu uutta verta, joka on halunnut kyseenalaistaa sen, tekeekö yhdistys tällä hetkellä aivan kaikkea, mitä on alunperin kuvailtu yhdistyksen toiminnan tarkoitukseksi. Tämä on hyvä kysymys, ja yleishyödyllisessä yhdistyksessä relevantti kysymys. Ja ehkä jopa asia, jolle pitäisi tehdä jotain, ei vain havaita.

Kuitenkin, mielenkiintoinen seikka oli se, että yhdistystä kritisoinut henkilö kertoi kysyttäessä suoraan, ettei suinkaan aio itse alkaa korjaamaan asioita vastaamaan visiotaan, vaan odottaa yhdistyksen hoitavan asian kuntoon, hänhän teki jo osansa, kyseenalaisti ja kertoi mitä haluaisi.

Alkamalla jonkun yhdistyksen toimivaksi jäseneksi otat siis vastuun siitä, että yhdistyksen tarkoituksen kaikki tulkinnat, esimerkiksi siitä, mikä on tarpeeksi, tai ylipäätään mahdollista, tulevat täytetyiksi, vaikka et ehtisi tai haluaisi? Ja pysymällä sivussa, voit käskeä muut hoitamaan asiat kuntoon?
 
Kyllä ja ei, enimmäkseen ei. Mielestäni, vaikka kyseenalaistaminen ja kritiikki on joo tosi arvokasta, se ei ole niin arvokasta, että sillä yksin tulisi työt tehtyä. Kriitikko voi toki suunnata toimintaa innostamalla aktiiveja uusiin asioihin. Tai nostaa persauksensa itse, ja ruveta toimijaksi. Siinä kohtaa kun näin tapahtuu, on reilua kääriä hihansa auttamaan. Varsinkin, jos on samaa mieltä suunnasta, ja toimintatavoista, ja asioiden tärkeysjärjestyksistä kokonaisuudessa. Reilua, mutta ei pakko.

Se toinen yhdistys, siellä yksi ongelmista on se, että niin kauan kun jäseniä on hyvin vähän, yhtään mitään ei pääse tapahtumaan, ellei joku tee. Joten aika vähän tapahtuu. Ja se ei ole kovin mediaseksikästä, ihmiset haluavat jäsenmaksun vastineeksi mieluusti jotain kivaa. Joten jäsenmäärä ei nouse. Muna ja kana.
 
Silti on olemassa ihmisiä, jotka haluavat olla osa jotain, josta voi syntyä vaikka mitä. Uusissa jutuissa suunnat ovat auki, visiot odottavat toteuttajaa ja muokkaajaa. Kukaan ei sano, että noin ei voi tehdä, koska ei ole ennenkään tehty. Sitten myöhemmin, kun väkeä on enemmän, aktiivijoukkoa voidaan kierrättää, ja vastuuta jakaa, ja jossain kohtaa, kun jäseniä on paljon, osa voi jopa keskittyä vain siihen, mitä jäsenmaksulla saa. Mutta tällä hetkellä joudun vain toivomaan, että yhteisöllisyys ei olisi ihan vielä ehtinyt kuolla.

Yhteisöllisyydellä tarkoitan sitä, että tehdään asioita, jotta oma porukka kokonaisuutena, yksilöidensä summana voisi paremmin, saisi hyötyä, iloa, mitä lie. Että omasta vaivannäöstä ei aina tarvitsisi seurata itselle suoraa hyötyä tai reaaliaikaista etua, vaan voisi pyrkiä täyttämään paikkansa osana kokonaisuutta niin, että ennemminkin pyrkisi tuomaan enemmän kuin ottaa. Antamaan aikaa ja osallistumaan. Välittämään.

Keskustelin aiheesta useamman ihmisen kanssa, eikä kinky-yhdistysten tulevaisuus häämöttänyt kenenkään näköpiirissä kirkaana ja loistavana. Se uusi yhteisöllisyys sosiaalisen median huippuhetkinä ja voiman näyttönä projektiluontoisissa asioissa tuntuu toimivan jotenkin, mutta ei se heidän silmissään täysin kompensoinut sitä, että samaan aikaan ylläpitoluonteisista rutiineista ei ole tarinaksi, eivätkä ne kiinnosta tekijöitä.
 
Onneksi tämä nykyisyytemme on pirstaloitunut erilaisiin ryhmiin, joilla voi vielä löytyä jotain aatteen paloakin, jotain itsekkäät pyrkimykset ylittävää. Ja omalla tavallaan palkitsevaa. Varsinkin kun mittakaava ja odotukset lasketaan sopiviksi. Ehkä?

Aina ei itse ehdi toimijaksi. Jos et ehdi muuta, kokeile kehua. Kehut ja arvostaminen ovat ihmisten polttoainetta.

Vir, laiska toimija, mutta joskus sentään jotakin

ps. yhdistyspuuhissa tutustuu mukavasti uusiin ihmisiin, paljon paremmin kuin kuvista

submit

  • Vieras
Niin, mielestäni yhdistys ei ole verrattavissa esim. kaupalliseen yritykseen tai palveluntarjoajaan eli yhdistyksen ei kuulu antaa mitään erityistä ja valmiiksipureskeltua jäsenilleen, vaan tarjota mahdollisuus yhdessä tekemiseen - yhteisöllisyys ja hauskanpito muodossa tai toisessa.

Parhaassa tapauksessa hallitus on vain se rutiinienpyörittäjä, ei mikään ensisijainen ideoija ja tapahtumajärjestäjä. Osa yhdistysten jäsenistä ja kai hallituslaisistakin kuvittelee, että hallitus on se joka "järjestää", mutta eihän sen niin pidä mennä. Yhdistyksessä valta on jäsenillä, JOS he osallistuvat aktiivisesti ja käyttävät ääntänsä.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1869
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Aikanaan istuin erään yhdistyksen hallituksessa. Siellä oli hyvä tapa toimia:
Idean esittäjä sai hallitukselta lähes poikkeuksetta luvan toteuttaa ideansa ja toki hän sai kerätä väkeä mukaan projektiinsa.

Taitaa vaan nykyään olla ongelmana ihmisten pelko joutua liian syvälle yhdistyksen touhuihin, jos kerran lähtee talkoilla järjestämään jotain. Pelätään, et aletaan aina kysyä ja sitten onkin jo hallituksessa.

Jos jäsenet osallistuu muutamalla tunnilla tapahtuman järjestämiseen, kun aikovat siihen itse osallistua, ei se rasita ketään liikaa.

orjamies

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1978
  • Etsin itseäni parenpaa seuraa
  • Galleria
Vastustan !!  olen niin paljon skenen kauhea sanahirviö eteen tehnyt että voin hyvillä mielin olla erimieltä ! mielestäni homma menee

samaa rataa oli kyse minkäkokoisesta yhtymästä vaan johto päättää johto tekee johto järjestää... Kuten sipilä hyvin sanoi uuden

hallituksen muodostuttua Tulos tai Ulos !samaa pitää pystyä soveltamaan myös vähäväkisissä kinky yhdistyksissä Loistava

uutinen on että uutta verta pukkaa esille jotka luo sitten ohjelman joka toteutetaan piste ! ja pulinat pois mutta johdon paikat

EI saa olla ikuisia jos jollain on parempia ideoita vaihdetaan miestä/naista ja taas katsotaan vaikka vuosi jos ollaan tyytyväisiä

johto jatkaa muuten vaihdetaan taas.mielestäni vapaaehtoiset kuten minäkin on osansa antaneet nyt on johdon vuoro !!

Normandie

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1528
  • Metamorfosis
  • Galleria
On kovin helppoa olla passiivinen yhdistyksen jäsen ja esittää yhdistykselle (sen hallitukselle) toiveita - en minä tee, vaan tehkää te muut. Mikä siinä yhdessä tekemisessä niin kovasti sitten arveluttaa? Onko se tuo nicolauksen arvio siitä, että jos kerran lähtee tekemään ja osallistumaan, niin sitten joutuu aina tekemään ja osallistumaan? Jos yhdistys suunnittelee ja tekee yhdessä, niin paljon enemmän yhdistys saa aikaiseksi sitä mukavaa tekemistä, ajanvietettä, huvia ja hyötyä.

Suomi on yhdistysten luvattu maa ja silti tietynlainen "yhdistyskäyttäytyminen" on aikalailla lapsenkengissä. Ehkäpä jonakin päivänä yhdistyksissä on olemassa me, eikä enää te.

Suzie

  • Vieras
Idealistin maailmassa homma menee näin:

Yhdistyksen operatiivista johtoa yleensä toteuttaa yhdistyksen hallitus (ainakin sen kokoisissa yhdistyksissä mitä nämä kinkyporukat on). Ja hallituksen toimintaa taas ohjaa jäsenkokouksen asettama toimintasuunnitelma.

Vanha hallitus valmistelee kokoukselle esityksen tulevan vuoden toimintasuunnitelmaksi, vähän tyyliin "näin me voitais tehdä jos meidät valittais uudestaan". Kokous hyväksyy sen sellaisenaan, tai muutoksin tai sitten se muotoillaan kokonaan uudestaan. On joskus käynyt niinkin, että joku porukka tuo kokoukseen kokonaan uuden esityksen toimintasuunnitelmaksi (ja jos se menee läpi, seuraavaksi asettautuvat ehdolle korvaamaan vanhan hallituksen).

Kun toimintasuunnitelma on lyöty lukkoon, valitaan tuleva hallitus. Jos tässä vaiheessa suunnitelma vaikuttaa siltä, ettei joku ehdolle asettautumista harkitseva halua sitä toteuttaa, saattaa olla vastuullista jättää asettautumatta ehdolle. Hallitusjäsenenhän ei ole tarkoitus työskennellä toimintasuunnitelmaa vastaan vaan sen toteuttamiseksi. Jos näin tulee vajausta ehdokkaista tai kokousväki arvioi ettei vanhoista halituksen jäsenistä ole toteuttamaan suunnitelmaa, tarvitaan uusia ehdokkaita.

Toimintasuunnitelma kun ei ole suositus tai toivelista hallitukselle, vaan vuosikokouksen antama toimintastrategia. Hallitus valitaan sillä perusteella, että heistä on toteuttamaan se. Toki olosuhteet muuttuvat ja kun ei olla palkkatyössä, ei kaikkea aina saa tehtyä. Mutta monissa yhdistyksissä toiminta-/vuosikertomuksen rinnalla luetaan sitä vastaava toimintasuunnitelma ja tarkistetaan, että kertomukseen on kirjattu selvitys miksi suunnitelmassa ei ole pysytty.

Ja tämähän koskee niitä yhdistyksiä, joissa innokkaita tekijöitä on enemmän kuin hallituspaikkoja (ja siksi on myös työryhmiä ja talkoolaislistaa ja toimikuntia) ja joilla on resursseja järjestää toimintaa. Tiedonkulku on vapaata ja muutenkin hommassa on positiivinen henki. Uskokaa vaan, niitäkin yhdistyksiä on :) Näissä yhdistyksissä on toimintaa järjestämään helppo aloittelijankin tulla, voi aloittaa pienistä hommista ja on tervetullut niihin. Vastuuta saa halutessaan lisää vähitellen ja tie hallitukseen aukeaa vähitellen kuin luonnostaan.


Sitten on yhdistyksiä, joissa hallitus ei puhu toimistaan, toimintasuunnitelmaa noudatetaan jos jaksetaan eikä kokouksiakaan vedetä aina ihan pykälien mukaan. Niissä on välillä vaikea päästä toimintaan mukaan vaikka haluaisikin, kun hallitus suojelee omaa tonttiaan niin tarkoin. Näissä yhdistyksissä yleensä riittää kiukuttelijoita enemmän kuin muissa, mutta kokouksessa ei sitten hallitukseen ehdokkaita riitäkään.

Ja jos kuvittelit, että viittasin edellisessä kappaleessa juuri sinun yhdistykseesi, erehdyit. Tarkoitin ihan muuta yhdistystä :) Olen tällä hetkellä neljän eri kinky-yhdistyksen ja kahden Seta-yhdistyksen jäsen ja vain yhdessä näistä olen hallituksessa mukana. Sen lisäksi tietenkin vielä "normaalit" yhdistykset ja hallitustoimintaa sielläkin.  Tämän voi lukea niin, että minulla ei välttämättä ole halua tulla joka yhdistyksen toimintaa kehittämään ihan täydellä tarmolla. Joissain organisaatioissa voi olla jäsenenä ihan kannatuksen vuoksi, tosin kun kuuluu moneen niin voi valita itselleen kustakin sen toiminnan osa-alueen, joka itseä miellyttää.