Kirjoittaja Aihe: Seksuaalinen aktiivisuus  (Luettu 10353 kertaa)

Maaria

  • Vieras
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #15 : 13.01.2016, 23:24 »
Mielenkiinnolla luen vastauksia, kun en tiedä, mitä seksuaaliselta aktiivisuudeltani olen. Seksin määrä tai se, että haluan seksiä, on vaihdellut eri elämäntilanteiden mukaan. Olen elänyt parisuhteessa täysin ilman seksiä yli kaksi vuotta ja ennen tuota ajanjaksoa tunsin haluttomuutta kaksi vuotta, jolloin seksin määrä oli kahden vuoden aikana kahden käden sormien verran.Mutta sitä ennen sekä teini-ikäisenä olin aktiivinen ja halusin usein. Aina. Tielleni osui vain sellaisia kumppaneita, joiden aktiivisuus ei ollut samoilla leveleillä.

Toisaalta olen jälkikäteen pohtinut, että merkitsikö nuoren aikuisen elämässäni seksin harrastaminen minulle hyväksyntää ja rakkautta eli mitä enemmän seksiä, niin sitä varmemmin sain todisteita siitä, että minusta välitetään. Osaksi seksin kokeminen myös oli minulle henkkoht tutkimusmatkoja omiin rajoihin tai siihen, kuka minä olen. En välttämättä kokenut seksuaalista nautintoa seksin aikana, mutta mielenkiinnosta ideaa kohtaan harrastin sitä - mitä tulen tuntemaan, mitä tapahtuu, mitä koen vai enkö koe mitään. Halukas en välttämättä ollut tai siis kiihottunut, mutta seksiä piti olla.

Mieheni on kaivanut minusta esille omasta mielestäni Minut ja ensimmäisten 7 vuoden jälkeen olisin voinut kutsua seksielämää todella aktiiviseksi. Vaikka on syntynyt lapsia peräjälkeen ja elämä on ollut raskasta, niin pisin aika ilman seksiä on ollut kaksi viikkoa. Ja kerta määrät aina vähintään sen 2-3 krt kk ja nämä siis synnytysten jälkeen tai ihan lapsivuodeaikana. Muuten harrastimme noin 2-4 krt viikossa seksiä. Ensimmäiset vuodet tiheämmin.

Nyt kun bdsm taajuus on syventynyt niin olen huomannut ylipäätään suhtautumisemme seksiin muuttuneen. Se näkyy epävarmuutena sekä miehellän että minulla, mutta myös syvempänä panostuksena seksiin, mistä puuttuu aika pitkälti nykyisin ns ihan tavisseksin piirteet. Pikapanot ovat eri asia. Niissä tarkoitus on laueta pääsääntöisesti. Mutta siis kun panostaa ns sessiointiin, niin väistämättä tavallisessa arjessa ajan löytäminen sekä virkeys o at haasteita. Uni on olennaisempaa kuin seksi tai henkisesti ei jaksa latautua ja molemmille riittää vain toisen läheisyys.

Minä kadotan edelleen halun seksiin todella helposti, mutta onneksi mieheni osaa sytyttää minut haluamaan. Ja sitten haluan paljon ja vielä enemmän. Hmmm. Eli mikäs minun libido sitten on? En tiedä. Minua panettaa harvoin, mutta sitten kun haluan panna, panen paljon :)

Harrastan seksiä noin kaksi kertaa viikossa. Nyt on menossa kerta viikkoon tahti, kun ei kerkeä enempään. Mutta tuo kaksi kertaa viikkoon tuntuu olevan aika vakio ollut nyt vuoden verran. Jos sitten on ollutkin viisi kertaa vko niin sitten seuraava viikko on mennyt hiljaisemmin. Niin kutsuttuja sessioita ei ehdi rakentaa tai varata aikaa niille kuin pari kertaa kuussa. Muut kerrat on ihan täysin pikaruokaseksiä.
« Viimeksi muokattu: 14.01.2016, 01:01 kirjoittanut Maaria »

Piki

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 277
  • Taistelukääpiö
  • Galleria
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #16 : 17.01.2016, 22:51 »
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että enemmän on aina parempi.  ;D

Kukkanen

  • Vieras
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #17 : 06.02.2016, 21:21 »
Yleensä vähintään kerran päivässä saan joko itsekseni tai kumppanin kanssa (joskus tosi harvoin toki seikkailuja tai naissuhteita ym, mut niissä saaminen ei olekaan niin taattu; tutun kanssa nautin parhaiten).

Joskus harvoin (esim. nyt kun mies on sairaana, ehdotin ja lupasin et mäkin voin henkisenä tukena olla ilman :D) pidetään tietoinen pieni selibaatti, mut olen todennut, etteivät ne sovi mulle, koska v-käyrä nousee päivä päivältä; yleensä viidentenä päivänä mieli on jo varsin synkkä, ja kun saa seksiä (ja orgasmeja), niin tsadaa, mieliala kohenee kertaheitolla. Mulle niin läheisyys, seksi, kuin orgasmitkin on tosi tärkeitä iloja elämässä. Toisaalta kaipaan myös yksinäisyyttä, omaa tilaa ja vapautta.

Oon vaan hyväksynyt sen, että mun kroppa ja mieli "tarvitsee" orgasmeja, vähintään omin avuin, mutta mieluiten rakkaan kanssa. Jonkinlainen riippuvuus saattaa olla, mutta väliäkös sillä, elämänhallinta kuitenkin kunnossa, ja mikäpäs ois terveellisempi riippuvuus, kuin orgasmit? Omin avuin riittää vähempikin, koska silloin en (yleensä, ihania poikkeuskertoja on jos maltan kiusoitella itseäni) kiihotu samoihin sfääreihin ja 1-2 orkkua riittää. Kumppanin kanssa halut kasvaa suuriksi ja yleensä yks ei riitä tyydyttämään himoja, vaan himot lähinnä kasvaa joka orkun myötä (vs. aiempiin suhteisiini, joissa sain vain kerran, max. 3 seksikerran aikana; niissä ei ollu kyllä tunteitakaan niin paljoa pelissä) :D Kumppanin kanssa saan orgasmeja helposti, eri tavoin, yleensä yli 10/seksikerta, joskus huomattavasti enemmän jos vain toinen jaksaa miellyttää. Vielä ei ole rajaa tullut vastaan et kuinka paljon voisin saada, jos vain toinen jaksaisi miellyttää. Yleensä lopetetaan sit kun koen olevani suht tyydyttynyt ja paikat alkaa olemaan kipeät ja väsymys painamaan :D Mut silti, jos toinen oikein kivasti koskettelisi, innostuisin lisää.

Sitten taas yhden yön jutuissa ym. uusissa suhteissa saaminen on huomattavasti vaikeampaa, samoin kiihottuminen. Sen takia tutustunkin vähän nihkeästi uusiin ihmisiin; kumppanin kanssa on niin paljon helpompaa ja kivempaa, eikä tarvii käydä pitkällistä prosessia läpi, että oppii luottamaan ja vapautumaan uuden ihmisen kanssa kunnolla kokonaisvaltaisesti. En saa välttämättä ollenkaan uudehkon ihmisen kanssa, tai jos saan, niin max. 3 jotain ääripoikkeuskertoja lukuunottamatta. Mulle parisuhdeseksi on parasta :) Sillon kun on tunteita toiseen, on libidonikin häntä kohtaan korkea ja toisen kosketus ja läsnäolo tuntuu tosi hyvälle.
 
Miesystävälläni on hiukka alhaisempi libido kuin mulla, ja hän saa yleensä vain kerran/seksikerta, joskus harvemmin 2 kertaa. Mut kumpikin tykätään joko naida tai masturboida päivittäin, asutaan erillään mut lähellä toisiamme siten, että voi mennä vaan käväsemään toisen luona. Keskimäärin joka toinen-kolmas päivä naidaan, muina päivinä tyydytään masturboimaan. Eli vaikka minä oon kyltymättömämpi ja nautin enemmän, on mieskin kuitenkin sopivan halukas. Laatu on mulle tärkeämpää, kuin määrä. Exä runkkaa n. kerta viikkoon, ja hänen kanssa tuntui et hän nai vaan mun mieliks joka päivä, ite ois nainut ehkä 1-3 kertaa viikossa jos mä en olis vietellyt ja kinunnut :D Nykyisen kanssa siis paljon mukavampaa, kun hän innostuu aidosti puuhiin melkein milloin vain, ja kuitenkin 3,5v yhdessä oltu, joten en usko että intohimo ihan yhtäkkiä ois laantumassa. Jos niin kävisi, jatkettaisiin hyvinä ystävinä. Mä tarvitsen kuitenkin seksuaalisesti tyydyttävän ja hyvää seksiä sisältävän suhteen; en voi kuvitella itseäni esim. vain kerran kuussa seksiä sisältävään suhteeseen. Siinä tapauksessa hakisin seksiä muualta, mikä on onneksi ok, koska ollaan polyja ja sovittu rajoittamattomuudesta. Meillä seksi on vaan parantunut koko ajan, kuin hyvä viini.. Sairaana ollessaan mies ei innostu, mut mulla ei lähtenyt halut sairaanakaan -ei edes, vaikka orgasmin saadessa tuntui ikävältä, heikko olo ja sydän hakkasi hurjasti (en tiedä kuin terveellistä/vaaratonta edes sairaana naiminen ja masturboiminen on, mut siitä huolimatta halusin lohduttaa itseäni..)

Ollaan ilmeisesti keskimääräistä aktiivisempia seksuaalisesti. Myöskin aika sinuja itsejemme kanssa kummatkin. Meidän seksikerrat kestää 2-5h/kerta, pisimmillään kesti jopa 9 tuntia (se nyt oli poikkeus :D). Ei yhdyntää tietenkään koko ajan, vaan kaikkea muutakin mukavaa, vanijaista ja kinkympää ja vaihtelevuutta. Tantramaisia juttuja, silittelyä, rakastelua. Pikapanoja ei juurikaan harrasteta. Mut joskus harvoin niitäkin, tai että otan esim. mieheltä vaan suihin lahjana. Onneks kummallakin on paljon vapaa-aikaa, koska nautitaan pitkistä sessioista :) Multa menis hermot, jos en saisi nautiskella kunnolla kuin tosi harvoin; muunmuassa tämän takia en aio hankkia lapsia. Mä nautin olla vapaa. Masturboidessakin yleensä nautiskelen 15min-1h. Musta sellaisella pikarunkulla/nainnilla ei oikein ole ideaa mulle, nopea laukeaminen vaan ja se oli siinä. Toki joskus esim. unensaantia helpottaakseni otan pikatyydytyksen. Mut se tyydyttää vain fyysisesti, ei niinkään henkisesti, ja orkkukin on paljon huonompi ja lyhyempi pikaisessa.
Meillä käy onneks toiveet tosi hyvin yksiin; myös mies tykkää vaihtelusta, pitkistä sessioista ja siitä, että seksiä on usein. Oisinkohan 1-2 kertaa koko suhteen aikana kieltäytynyt seksistä, sama miehellä :D Eli käytännössä kumpikin saa aikalailla niin paljon seksiä, kuin haluaa.

Mutta pääasia, että kumppanit sopivat yhteen. Esim. aseksuaali +aseksuaali voivat olla varmaan hyvinkin onnellisia :) Jääpähän aikaa muulle ;D Tai miksei aseksuaali + seksuaalisesti aktiivinenkin sopisi yhteen, kärjistettynä, jos on kompromisseja (esim. vapaa/polysuhde, masturbointi jne.)

Eli musta sillä ei ole niin väliä, kuinka seksuaalisesti aktiivinen on, kunhan kumppani sopii hyvin itselle. Ite tiedän, etten ois tyytyväinen yksiavioisessa suhteessa seksuaalisesti ei-niin-aktiivisen kanssa, joten ihan tietoisesti valitsen kaikin puolin sopivan/sopivat kumppanit. Muutoin tulee vain kärsimystä..

Tiera

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 177
  • Kiltti ja viaton lävistäjätäti
  • Galleria
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #18 : 06.02.2016, 22:07 »
Seksuaalista aktiviteettia voisi kyllä helposti touhuilla päivittäin, määrittelemättä sen tarkemmin olisiko kyse jostain pikapikaisesta vai pitkän kaavan mukaan menevästä jutusta. Nimimerkillä "lievästi nymfo"

NaughtyGorgeous

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2249
  • Galleria
    • Blogi
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #19 : 06.02.2016, 22:33 »
Periaatteessa tämä vaihtelee kohdallani aika paljon. Yksin aikaa viettäessä saatan runkata päivittäin, mutta se on lähinnä kehon ja mielen rentouttamista. Mutta kumppanien seurassa voi joskus tuntua siltä, ettei paneta ollenkaan, mutta olen sinänsä aika helppo, eli kun minua käsittelee tietyllä tavalla, niin kylläpäs alkaa panettaa  O:-)

Isrika

  • Baariruusu
  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2687
  • Read the fucking manual.
  • Galleria
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #20 : 06.02.2016, 22:49 »
Ihanne olisi päivittäin jotain aktiviteettia, miehen kanssa. Sitä nyt ei vain ole saatavilla niin usein, niin olotila on lähinnä sellainen kestokiima. Toki on sellaisia kausia/hetkiä/päiviä, ettei se seksi ole ensimmäisenä mielessä ja kiima niin korkealla, mutta siitä vähän menee aikaa, niin etanavanat vaan jää sinne missä liikkuukin. ;D

DareDoll

  • Vieras
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #21 : 06.02.2016, 23:19 »
Mä oon kyllä ihan hirveän vittumainen jos en saa orkkua muutamaan päivään, ja oon niin laiska etten yleensä jaksa ees runkata, joten siksi tarvin toiselta ihmiseltä seksiä, aina ja niin paljon kuin vaan mahista. Nimim. Ei niin vähän nymfo
 8)

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2958
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #22 : 07.02.2016, 01:11 »
Puolen...ööö... vuode....öö.... kolmen vuoden välein vois olla aika jees.  :o

Normandie

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1528
  • Metamorfosis
  • Galleria
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #23 : 07.02.2016, 05:13 »
Nykyään ihan liian harvoin minkäänlaista seksiä/sessiointia/seksiä ja sessiointia toisen ihmisen kanssa. Irtopainokset eivät kiinnosta ja vakituista kumppania ei ole  >:(

Kiitäjä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1355
  • Nirso pikkuhirviö.
  • Galleria
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #24 : 07.02.2016, 09:59 »
Vaihtelu on iso.
Toki kysynnän ja tarjonnan mukaan on vähän pakko koittaa mukautua myös, vaikka joitain etäjuttuja onkin testailtu, toisen fyysinen paikallaolo on aika iso juttu. Joskus se aloituksessa mainittu 3sessiota/vko voisi olla hyvinkin toimiva. Tämä siis joko sen yhdn ja saman kumppanin, tai joka kerralla eri kumppanien kanssa. Kokemus on osoittanut, että 3 eri kumppania peräkäsinä päivinä on vähän liikaa, introvertin pää on sen jälkeen pitkään palasina ja sosiaalinen väsymys sit luokkaa, että arki kärsii.

Avioeron aikaan meni vuosi yhdellä irtopainoksella,  luulin jo tuleeni frigidiksi, leskeytymisen aikaan en osannut oikein seksiä kaivata ja sittemminkin erot sun muut ihmissuhdesotkut vaikuttavat ihan selkeästi libidoa rajoittavana.
Päätä on hakattu seinään kumppanien haluttomuuden suhteen silloin, kun sitä on ilmennyt- polyssa on se "etu" että asiaa voi vähän korjata toisten kumppanien kanssa- tosin se himon kohde on silti himottava, vaikka miten sopeutuisi ajatukseen, että ei nyt ole tarjolla kuin korkeintaan kainaloa ja pusuja.

Masturbointi on jotain ihan tavattoman ikävää ja tylsää, jotain mihin turvaudun vain jos koen sen ihan pakolliseksi, joten sen varassa ei pitkälle pärjätä. Siinä mielessä koen jopa etäkäskytyksen joskus miellyttävämmäski, vaikken itse siinä valtavan hyvä ole ja kovin montaa sellaista D:tä, jonka kanssa moinen kiinnostaisi, ei ole tullut vastaan.

Aistiyliherkälle lyhyet suhteehkot ovat turnoff. Kaikki ihmiset tuntuvat, tuoksuvat, maistuvat erilaiselle ja JOS sattuu vastaan joku, jonka kanssa kosketuskemiat oikeasti toimivat hyvin, niin opettellessa menee silti aikaa. Ensimmäinen vajaa vuosi on aika tuskaa ja riippu monesta tekijästä, miten luottamus on rakentuakseen sinnepäin, että voi rennosti olla oma itsensä.



emi~

  • Vieras
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #25 : 07.02.2016, 12:46 »
Kinky-herääminen on lisännyt seksuaalisia haluja huuuomattavan paljon. Tuntuu että vuosikausien " harrastan seksiä koska sitä kuuluu harrastaa" -ajattelun jälkeen kun on aika nälkäne nautinnon suhteen. Sinkkuna ja ilman vakkarisessio- tai paneskeluseuralaista, seksiä tai ylipäätänsä minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä on tietty ihan liian vähän. Masturboitua tulee varmaan liiankin kanssa, yleensä monta kertaa päivässä. Toki niistä osa menee ihan vaan rentoutumisen ja stressin lievityksen piikkiin.

Joku kerran viikossa pitempi (seksi)sessio ja siihen päälle nopeat panot ja ohimenevät silitykset, puristelut, piiskaukset, läpsimiset, pusuttelut, halailut, muut hyväilyt ja kuhertelut, olisi varmaan ehkä semmonen minimitoive tähän hetkeen ::)

Dolores

  • Vieras
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #26 : 07.02.2016, 13:31 »
Orgasmi päivässä pitää mielen korkealla. Useampi päivässä on tietenkin parempi.

Toisaalta, mitä minä edes yritän tässä selittää, sillä seksuaalinen aktiivisuuteni ei ole omassa kontrollissani.  :-X :love:

Triss

  • Vieras
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #27 : 07.02.2016, 15:50 »
Vastaan tylsästi että riippuu stressin määrästä ja valloilla olevasta suhteesta :) Stressaantuneena voi helposti mennä muutamakin viikko ilman mitään seksuaalista aktiviteettia, ja sen helpottaessa voi sit touhuta useempaankin otteeseen päivässä. Suhteissa enemmän on parempi ja mieluiten päivittäin hellyyttä jossakin muodossa. Seksi on itselle niin luontainen tapa osoittaa välittämistä että ihminen joka haluaa touhuta kerran parissa viikossa ei kyllä sitten ole oikeea ihminen... Vakka löytäkööt kantensa.

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #28 : 07.02.2016, 16:48 »
Vastaan tylsästi että riippuu stressin määrästä ja valloilla olevasta suhteesta :) Stressaantuneena voi helposti mennä muutamakin viikko ilman mitään seksuaalista aktiviteettia, ja sen helpottaessa voi sit touhuta useempaankin otteeseen päivässä. Suhteissa enemmän on parempi ja mieluiten päivittäin hellyyttä jossakin muodossa. Seksi on itselle niin luontainen tapa osoittaa välittämistä että ihminen joka haluaa touhuta kerran parissa viikossa ei kyllä sitten ole oikeea ihminen... Vakka löytäkööt kantensa.

 :o  nyt putosin, että miten siis tämä asia olikaan...

Triss

  • Vieras
Vs: Seksuaalinen aktiivisuus
« Vastaus #29 : 07.02.2016, 17:21 »
Vastaan tylsästi että riippuu stressin määrästä ja valloilla olevasta suhteesta :) Stressaantuneena voi helposti mennä muutamakin viikko ilman mitään seksuaalista aktiviteettia, ja sen helpottaessa voi sit touhuta useempaankin otteeseen päivässä. Suhteissa enemmän on parempi ja mieluiten päivittäin hellyyttä jossakin muodossa. Seksi on itselle niin luontainen tapa osoittaa välittämistä että ihminen joka haluaa touhuta kerran parissa viikossa ei kyllä sitten ole oikeea ihminen... Vakka löytäkööt kantensa.

 :o  nyt putosin, että miten siis tämä asia olikaan...
Sori, ajatushärö! Siis normaalitilanteessa (ilman stressiä) päivittäistä hellyyttä kiitos. Joskus voi hirveän stressaantuneessa elämäntilanteessa tulla poikkeustilanne ettei tee omatoimisesti mieli (eli yksin runkattua), mutta se on sitten jo tosi poikkeus. Ja sillonkin olen aika helposti lämmiteltävissä koska itseäkin alkaa tekemään herkästi mieli jos toinen on moodissa :)